PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME"

Transkriptio

1 PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME

2 PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME Pyhän Hengen maailmaan tuleminen Pyhän Hengen työ Elämä Pyhän Hengen kanssa Hengen hedelmä ja armolahjat

3 Pyhän Hengen maailmaan tuleminen - Raamattu ilmaisee Jumalan kolmiyhteisenä. Jumala on kolme yhdessä ja yksi kolmessa. Matt 28:19. Pyhä Henki on persoona Ikuinen Jumala. Ilmaisi itsensä jo VT:ssa, 1 Moos 1:2. (mutta ei täysillä ) UUDEN AJAN KYNNYKSELLÄ - Joh 16:6 teille on hyväksi, että minä menen pois Jeesuksen rajallisuus - Toinen Puolustaja Joh 14:16 Toinen tarkoittaa sellaista toista joka on aivan samanlainen kuin Jeesus itse. - Työvuoron vaihto Ellen minä lähde, niin Hän ei tule! Joh 16:7 - Isä Luoja, Poika Lunastaja Pyhä Henki Elämän Antaja

4 Apt 2:1-4. Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niin kuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikään kuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi. Pietari selittää hämmentyneille mitä tapahtuu (Joel 2:28) Apt 2:17,21 Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksivat Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.

5 Helluntain jälkeen PH:n aktiivinen toiminta (Apt=PH:n teot) Jeremia ennusti uudesta liitosta, jossa Jumalan laki kirjoitettaisiin ihmisten sydämiin Jer 31: Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan.minä annan anteeksi heidän rikoksensa. Hesekiel kirjoitti, että Jumala laittaisi Henkensä ihmisiin ja vaikuttaisi, että he vaeltaisivat Hänen säädöksiensä mukaan Hes 36: Pyhä Henki antaa Jumalan tuntemisen 2. Vaikuttaa ihmisessä tarvetta lähestyä Jumalaa ja saada synnit anteeksi (Joh 16:8) 3. Antaa uuden sydämen, Hengen sisimpään Joh 3 4. Auttaa elämään oikein Pyhän Hengen työ

6 - Pyhän Hengen työn ja persoonan kautta kaikki mitä Isä ja Poika on tehnyt, tulee eläväksi ja todeksi uskovalle. - Vaikuttaa uskoontulon - Täyttää/valtaa rakkaudellaan meidät - Asuu kanssamme Pyhän Hengen työ - PH ottaa Kristuksen omasta ja julistaa meille. (tekee Sanan herkulliseksi ) - Hän osoittaa ristille, Jeesukseen, osoittaa armon - Tulee puolellemme kun menee huonosti 1 Joh 2:1. - Opettaa meitä (hyvä opettaja? Domarit Israelissa) - Rukoilee puolestamme Room 8:26-27

7 Pyhän Hengen työ: Pyhä Henki pyhittää HENGELLINEN ELÄMÄ EI OLE VAIKEAA SE ON MAHDOTONTA! 1. Pyhä Henki auttaa lihallista käyttäytymistä kuolemaan Room 8:5-13, 6:22. (mukavuusvyöhyke, onnellisuus, palvelu: mielekäs elämä) 2. Auttaa muuttumaan jatkuvasti 2 Kor 3: Pyhä Henki saa aikaan Hengen hedelmää Gal 5: Pyhä Henki näyttää mahdottomuutemme 5. Pyhän Hengen murehduttaminen? Ef 4: Paavali sanoo, että näin käy aina kun käyttäydymme, puhumme tai ajattelemme toisin, kuin Kristus on opettanut

8 Elämä Pyhän Hengen kanssa 1. Totuuden Henki Joh 14:17. Vääryys, petollisuus ja teeskentely murehduttaa Häntä. 2. Uskon Henki 2 Kor 4:13 Epäileminen, epäusko, levottomuus ja liika huolehtiminen murehduttavat häntä. (murehtiminen kiellettyä!) 3. Armon Henki Hebr 10:29. Kovuutemme, katkeruutemme, töykeytemme, anteeksiantamattomuutemme ja rakkaudettomuutemme murehduttaa Häntä. 4. Pyhyyden Henki Room 1:4. Kaikki epäpuhdas, saastainen tai ala-arvoinen murehduttaa häntä. Näin Jeesuksen tunteminen, joka on ainut muutoksen ja kasvun edellytys, estyy meissä Ef 4:20-24, 2 Piet 3:18) 5. Pyhä Henki auttaa elämään ihmisiksi Galatian ihmissuhteet, purette toisianne. Gal 5:1. Olkaa ystävällisiä Ef. 4: Jumalakuva ohjaa käyttäytymistämme.

9 Hengen hedelmä Gal 5:16. Vaeltakaa Hengessä - näin Pyhä Henki tuottaa ja vaikuttaa meissä yliluonnollisesti Hengen hedelmää Gal 5:22-23) Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Joka kerta kun voitat kiusauksen, kasvat luonteeltasi Ensimmäinen ja tärkein Hengen hedelmä on rakkaus Ilo Yksin sellissäni, kylmässä, nälkäisenä, minä tanssin ilosta joka yö. Joskus olin niin täynnä iloa, että tuntui kuin halkeaisin, jos en ilmaisisi sitä. Rauha Richard Wurmbrand Shalom: merkitsee eheyttä, terveyttä, tasapainoa ja yhteyttä Jumalaan.

10 Armolahjat Pyhä Henki jakaa erityislahjoja uskoville 1 Kor 12:7-11. Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi. Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta; toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä; toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä. Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niin kuin tahtoo. Lisäksi mainitaan: apostoleja, opettajia, avustajia, johtajia (1 Kor 12:28-30), evankelistoja ja paimenia (Ef 4), palvelemisen, rohkaisemisen, antamisen, johtamisen, laupeuden osoittamisen lahja (Room 12:7), vieraanvaraisuuden ja puhumisen lahja (1Piet 4). Ef 4: tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. (yhteiseksi hyödyksi)

11 - Kaikilla on lahjoja - Niitä tulee käyttää Armolahjat - Ja niitä on anottava lisää 1 Kor 12:31; 14:1 Hengen lahjat ja luonnolliset lahjat? Hengellisiin lahjoihin kuuluvat ne luonnonlahjat, jotka Pyhä Henki on ottanut käyttöönsä. Periaatteessa jokainen ihmisen kyky ja voima voi muuttua karismaattiseksi (Hengen lahjaksi), jos sitä käytetään Kristuksessa Jurgen Moltmann Lahjojen mukainen tehtävä ei väsytä, se on mielekäs. Apt 1:8 Pyhä Henki antaa voiman todistaa. Tekee kykeneväksi.

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI OPPITUNTI I Pyhä Henki persoona Markku Tenhunen 1 LUPAUS PYHÄSTÄ HENGESTÄ Joh.14:15-26 Apt. 1:7-9 RAAMATULLINEN POHJA Apt.2:1-21 Ef.1:11-14 Apt.10:38 Joh.16:7-14

Lisätiedot

Lihan teot ja Hengen hedelmät

Lihan teot ja Hengen hedelmät Lihan teot ja Hengen hedelmät 18.10.2009 19.Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, 20.epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat,

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta PYHÄ KOLMINAISUUS, Antonio de Pereda, 1640-luvulla KOLMINAISUUDEN YLISTYS, Albrecht Dürer, V. 1511 Jumala antoi sydämen ja aivot

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin

Lisätiedot

Sipoon Betania seurakunta 2015 Raili Tanskanen

Sipoon Betania seurakunta 2015 Raili Tanskanen JUMALAN LIITTO IHMISEN PELASTAMISEKSI - osa 1 Liiton keskeinen merkitys Jumalan pelastussuunnitelmassa Jumalan erityissuhde pelastussuunnitelmansa toteuttamiseksi valitsemiinsa ihmisiin perustuu liittoon

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

TV7 RAAMATTUKOULU. "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29)

TV7 RAAMATTUKOULU. Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29) 1 TV7 RAAMATTUKOULU "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29) Tapani Talikainen UUSI LUOMUS ELÄMÄ KRISTUKSESSA JEESUKSESSA Mutta vanhurskasten polku

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Matt.7:15-23, Totuus ja harha

Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010 Väläyksiä Raamatun henkilöistä Minä otan puheeseeni pieniä väläyksiä joistakin Raamatun henkilöistä. Nämä henkilöt, niin kuin yleensäkin kaikki Raamatun henkilöt,

Lisätiedot

Pyhän Hengen kaste Pyhä Henki sarjan kolmas osa. Majakka-ilta 31.1.2015 Antti.Ronkainen@majakka.net

Pyhän Hengen kaste Pyhä Henki sarjan kolmas osa. Majakka-ilta 31.1.2015 Antti.Ronkainen@majakka.net Pyhän Hengen kaste Pyhä Henki sarjan kolmas osa Majakka-ilta 31.1.2015 Antti.Ronkainen@majakka.net Huomioita opin muodostamisesta Raamatun kertomuksista/narratiiveista (L. H.) 1. On tehtävä ero kuvaavan

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET

Lisätiedot

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET TASAPAINOISET IHMISSUHTEET Ihmissuhdeinventaario Jumalan suunnitelma ihmissuhteille Syntiinlankeemuksen seuraukset Terveet ihmissuhteet Riippuvuusjatkumo Epäterveet riippuvuudet Irti epäterveistä riippuvuuksista

Lisätiedot

94 3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesim a)

94 3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesim a) S isä lly slu e tte lo : 7 1. adventtisunnuntai Kristuksesta, oikeasta kuninkaasta Matt. 21:1-9 14 2. adventtisunnuntai Varoitus, lohdutus ja kehotus Luuk. 21:25-36 21 3. adventtisunnuntai Kristuksen ylistyspuhe

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA 6. JULKINEN RUKOUS ELI JUMALANPALVELUS 7. PYHÄ RISTI 1 / 5 Luterilaisen

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen. MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS:

Lisätiedot

ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN

ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN Yhteyden ilta 2.10.2012 Tapani Talikainen Lähtökohtia illan opetukseen Sielujemme vihollinen pyrkii hävittämään Israelin ja uuden liiton seurakunnan Hyökkäys tapahtuu

Lisätiedot

Millainen on Sinun Jumalasi?

Millainen on Sinun Jumalasi? Millainen on Sinun Jumalasi? Mielikuvat ja todellisuus Mikko Summala 12.01.2014 Johdanto Vuoden vaihde ja uuden vuoden alku on aina hyvää aikaa katsoa tarkemmin elämäämme, arvoida kulunutta vuotta sekä

Lisätiedot

Ekklesiologia 9. 1 Piet 5:1; 1 Tim 3:1

Ekklesiologia 9. 1 Piet 5:1; 1 Tim 3:1 Ekklesiologia 9 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI PYHÄN HENGEN HEDELMÄ Liite: opetuskokonaisuuteen armolahjat seurakunnan rakentumiseksi Markku Tenhunen OPETUKSEN TAVOITTEET Oppilas ymmärtää Pyhän Hengen

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

ARMO TEILLE JA RAUHAJUMALALTA, MEIDÄN ISÄLTÄMME, JA HERRALTA JEESUKSELTA KRISTUKSELTA!

ARMO TEILLE JA RAUHAJUMALALTA, MEIDÄN ISÄLTÄMME, JA HERRALTA JEESUKSELTA KRISTUKSELTA! Salattu Jumala ARMO TEILLE JA RAUHAJUMALALTA, MEIDÄN ISÄLTÄMME, JA HERRALTA JEESUKSELTA KRISTUKSELTA! Tämä päivä on Pyhän Kolminaisuuden päivä, ja samalla Kaatuneitten muistopäivä. Päivän kirkollinen väri

Lisätiedot

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Opetuslapset ovat yhä Jerusalemissa lukittujen ovien takana,

Lisätiedot

Milloin apostolit syntyivät uudesti ylhäältä?

Milloin apostolit syntyivät uudesti ylhäältä? Milloin apostolit syntyivät uudesti ylhäältä? Anteeksipyyntö ja korjaus opetukseeni Pyydän anteeksi, että olen opettanut väärin siitä, milloin apostolit syntyivät uudesti ylhäältä. Uskoin aiemmin, että

Lisätiedot

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen

Lisätiedot

Mitä merkitsee olla Esirukoilija. Rukouskoulu jakso

Mitä merkitsee olla Esirukoilija. Rukouskoulu jakso Mitä merkitsee olla Esirukoilija Rukouskoulu 2014 4. jakso 1. Kertausta ja johdanto esirukoukseen A. Rukouksen yleinen, hallitseva ja kaiken läpäisevä olemus: Rukous on yhteyttä Jumalaan ja kaiken muun

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Kiusaukset elämässämme

Kiusaukset elämässämme Kiusaukset elämässämme Laitoin tällaisen otsikon puheelleni sen tähden, koska tiedän, että kaikki me joudumme erilaisiin kiusauksiin elämässämme. Luulen niin, ettei meistä yksikään selviä ilman kiusauksia

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet

Tule sellaisena kuin olet Tule sellaisena kuin olet 4. Totuus? 28.9.2014 Aiemmin tässä sarjassa 7.9. Suvaitsevaisuus ja armo Jokainen tarvitsee armoa Suvaitsevaisuus on heppoinen korvike armolle Hyväksyntä tekee armosta näkyvän

Lisätiedot

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen Heikki Pekkarinen marraskuussa 2008 Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen 1. äänite Daavid ja Salomo Room. 15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu,

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

SOTA TAIVAAN VALTAKUNNAN JA PIMEYDEN VALTAKUNNAN VÄLILLÄ ON KOKO AJAN SOTATILA

SOTA TAIVAAN VALTAKUNNAN JA PIMEYDEN VALTAKUNNAN VÄLILLÄ ON KOKO AJAN SOTATILA SOTA TAIVAAN VALTAKUNNAN JA PIMEYDEN VALTAKUNNAN VÄLILLÄ ON KOKO AJAN SOTATILA Jumalan Valtakunta Pimeyden Valtakunta Tarkoitus: tuhota saatanan työt sota APT 2: 37-38 Jumalan Valtakunta Pimeyden Valtakunta

Lisätiedot

Peruslähtökohta: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta" (Joh.3:27).

Peruslähtökohta: Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta (Joh.3:27). 1 MISSIO SAVO 23.2.2008 Ylämylly Raamattutunti Väinö Hotti JUMALA VOI 1. Onko sanoma? Peruslähtökohta: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta" (Joh.3:27). Puhujalla pitäisi olla sanoma,

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Pertti Eräpolku: Puhe Sanan ja rukouksen illassa, Kolmiyhteinen Jumala Pyhän Hengen olemus

Pertti Eräpolku: Puhe Sanan ja rukouksen illassa, Kolmiyhteinen Jumala Pyhän Hengen olemus 1 Pertti Eräpolku: Puhe Sanan ja rukouksen illassa, Klaukkalan Kuusimäessä 1.12.2013 Kolmiyhteinen Jumala Pyhän Hengen olemus Rukoillaan ensin: Pyhä, kaikkivaltias Jumala, lähetä Pyhä Henkesi avaamaan

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Tule sellaisena kuin olet 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Suvaitsevaisuus ja armo Syyllisyyden taakat Miksi tein / en tehnyt, miksi sanoin, miksi en estänyt, miksi petin, miksi valehtelin, miksi en

Lisätiedot

Nyt kun olemme hengellisessä tilaisuudessa, niin aihe liittyy hyvin läheisesti hengelliseen elämäämme.

Nyt kun olemme hengellisessä tilaisuudessa, niin aihe liittyy hyvin läheisesti hengelliseen elämäämme. MISTÄ VOIMAA? Tämä aihe on hyvin laaja-alainen. Jos ajattelemme pelkästään inhimillistä voimaa, niin me jokainen sen ymmärrämme. Voimaa jokapäiväiseen elämään saamme: -riittävästä levosta -hyvästä monipuolisesta

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL 1. KAPITTEL Joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta, 2 (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet,

Lisätiedot

Mitä merkitsee olla Jumalan lapsi?

Mitä merkitsee olla Jumalan lapsi? Mitä merkitsee olla Jumalan lapsi? Raamattuopetus Hervannan seurakunnassa 25.9.2012 / LM Jumalan lapsi ymmärtää että Jeesus on hänet sovittanut ja lunastanut Jumala lähetti Jeesuksen sijaiskärsijäksi,

Lisätiedot

Matt Mitchell: Kuka Pyha Henki on?

Matt Mitchell: Kuka Pyha Henki on? Matt Mitchell: Kuka Pyha Henki on? Matt Mitchell: The Fellowship of the Holy Spitit: "Who is the Holy Spirit?" 3.helmikuuta 2008 Matteus 3:13-17 Tänä vuonna rukoilen, että saatte kokea pyhän Kolminaisuuden

Lisätiedot

JUMALAN SEITSEMÄN ITSESTÄÄN ILMOITTAMAA OMINAISUUTTA

JUMALAN SEITSEMÄN ITSESTÄÄN ILMOITTAMAA OMINAISUUTTA 1 Missio Järvenpää Tapani Talikainen 19.2.2013 JUMALAN SEITSEMÄN ITSESTÄÄN ILMOITTAMAA OMINAISUUTTA Tämänhetkinen sijaintimme tiekartalla Olemme tiekartalla edenneet pysähdyspaikkaan, joka on nimetty Jumalan

Lisätiedot

TV7 RAAMATTUKOULU. "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29)

TV7 RAAMATTUKOULU. Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29) 1 TV7 RAAMATTUKOULU "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29) Tapani Talikainen TOTUUDEN TIELLÄ LOPPUUN ASTI TAIVAAN KANSALAISEN KANSALAISTAIDOT KERTAUSTA

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN EVANKELIUMIJUHLA RAAHESSA Hyvää kotimatkaa! 3.7.2011 Jukka Niemelä, SLEYn Eteläisen alueen johtaja

VALTAKUNNALLINEN EVANKELIUMIJUHLA RAAHESSA Hyvää kotimatkaa! 3.7.2011 Jukka Niemelä, SLEYn Eteläisen alueen johtaja 1 VALTAKUNNALLINEN EVANKELIUMIJUHLA RAAHESSA Hyvää kotimatkaa! 3.7.2011 Jukka Niemelä, SLEYn Eteläisen alueen johtaja Matkan tarkoitus on päästä viimein perille kotiin. Ihminen on luotu iankaikkisuus olennoksi

Lisätiedot

MARKUS JUHANI PÖYRYN VIRKAAN ASETTAMINEN Seinäjoella (Su ) Sinun sanasi on kokonansa totuus (Ps 119:160).

MARKUS JUHANI PÖYRYN VIRKAAN ASETTAMINEN Seinäjoella (Su ) Sinun sanasi on kokonansa totuus (Ps 119:160). Ryttylä 01.11.2007 Matti Väisänen 1/5 MARKUS JUHANI PÖYRYN VIRKAAN ASETTAMINEN Seinäjoella (Su 04.11.2007) Kristuksessa rakas veljemme, Markus Pöyry, hänen läheisensä ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Perusta, jolle rakennamme

Perusta, jolle rakennamme Perusta, jolle rakennamme Asko Matikan opetus Lapualla 1.11.2006 Kunnon perusta on tarpeen Mökki rakennettu savimaalle 59 vuotta sitten Salaojaputkista huolimatta mökin alle päässyt vettä, ja maa on routinut

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Herran juhlat - Pesachista Shavuotiin

Herran juhlat - Pesachista Shavuotiin Herran juhlat - Pesachista Shavuotiin 1 opettaja Isak Penzev v.2012 Shalom, hyvät ystävät, meillä on tänään oppitunti nimeltään Pesachista Shavuotiin. Shavuot-juhlaa vietetään heti happamattoman leivän-juhlan

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta,

1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, Syntiinlankeemus 1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona

Lisätiedot

Rukoilkaa Apostoli sanoo t Rukouksen kuuleminen Ensimmäinen rukouksemme

Rukoilkaa Apostoli sanoo t Rukouksen kuuleminen Ensimmäinen rukouksemme Rukoilkaa Jumalan armoa ja rauhaa teille hyvät ystävät! Tähän hetkeen minulle on annettu aiheeksi: rukoilkaa. Aihe on kehotuksen muodossa. Sen sijaan se Raamatun paikka mikä on annettu tämän Raamatun tutkistelun

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

MISSIO SAVON KULMAKIVET (Väinö Hotti)

MISSIO SAVON KULMAKIVET (Väinö Hotti) 1 Missio Savo Tuusniemi 22.6.2014 Raamattutunti: Väinö Hotti TULTA MAAN PÄÄLLE MISSIO SAVON KULMAKIVET (Väinö Hotti) Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia

Lisätiedot

Vanhaa viiniä uusiin leileihin...

Vanhaa viiniä uusiin leileihin... Vanhaa viiniä uusiin leileihin... Ensimmäinen liitto Hebr 8:7 Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle. Toinen liitto Hebr 10 9 sanoo hän sitten: "Katso, minä

Lisätiedot

STEFANOKSEN LUTERILAINEN SRK. uutiskirje joulukuu 2015. Joulun ihme. Kristitty odottaa Joulua.

STEFANOKSEN LUTERILAINEN SRK. uutiskirje joulukuu 2015. Joulun ihme. Kristitty odottaa Joulua. STEFANOKSEN LUTERILAINEN SRK uutiskirje joulukuu 2015 www.lhpk.fi Joulun ihme Kristitty odottaa Joulua. Sellaista juhlaa, jonka soisi kirjoitettavan isolla alkukirjaimella, vaikka ei se aivan kielioppisääntöjen

Lisätiedot

Armosta pelastetut Kristuksen ulkopuolella Kenen johdatuksessa he olivat

Armosta pelastetut Kristuksen ulkopuolella Kenen johdatuksessa he olivat 1 Armosta pelastetut Tätä asiaa lähden selvittämään Efesolaiskijeen toisen (2) luvun alkujakeitten pohjalta. (Voitte ottaa Raamatut esille, kenellä sellaiset sattuu olemaan mukana) Hypin kuitenkin vähän

Lisätiedot

Kolossalaiskirjeen 1. luvun selitys

Kolossalaiskirjeen 1. luvun selitys Kolossalaiskirjeen 1. luvun selitys Kolossalaiskirje: 1:1 Paavali, Jumalan tahdosta kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus 1:2 Kolossassa asuville pyhille ja uskoville veljille kristuksessa. Armo

Lisätiedot

Totuuden Henki. Johanneksen evankeliumin selitys 46 Joh. 16:4-15

Totuuden Henki. Johanneksen evankeliumin selitys 46 Joh. 16:4-15 1 Johanneksen evankeliumin selitys 46 Joh. 16:4-15 Totuuden Henki Olemme tässä Johanneksen evankeliumin selityksessä käsittelemässä Jeesuksen jäähyväispuhetta, jonka hän piti opetuslapsilleen viimeisellä

Lisätiedot

Armo kasvattaa. Siksi on hyvin tärkeää, että me otamme seuraavankin jakeen, jossa sanotaan: Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.

Armo kasvattaa. Siksi on hyvin tärkeää, että me otamme seuraavankin jakeen, jossa sanotaan: Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia. Armo kasvattaa Kuulimme edellä raamattuopetuksen armon olemuksesta ja pelastavasta armosta. Tällä tunnilla puhumme kasvattavasta armosta, eli siitä kuinka armo kasvattaa meissä sellaista mielenlaatua,

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

56. Raamattuluento: Rakkaus

56. Raamattuluento: Rakkaus 1 Raamattuluentosarja SANASTA TIEN LÖYTÄÄ Sievissä 4. tammikuuta 2013 Veli Tuomi www.sanaveli.com ja veli.tuomi@gmail.com 56. Raamattuluento: Rakkaus Alkurukous/tervetuloa. Rakkaus se on "Pane minut sinetiksi

Lisätiedot

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen.

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen. Joh.20:19-31 Joh.20:19-31: Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Muun muassa näin on kirjoitettu

Muun muassa näin on kirjoitettu JUMALAN LAKI SYDÄMESSÄ Lupaus uudesta paremmasta liitosta oli annettu profeettain kautta kauan ennen Messiaan syntymistä. Jumala lupasi kirjoittaa lakinsa eli kymmenen käskyänsä sydämiimme Henkensä kautta.

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

ARMO TEILLE JA RAUHA JUMALALTA, MEIDÄN ISÄLTÄMME, JA HERRALTA JEESUKSELTA KRISTUKSELTA!

ARMO TEILLE JA RAUHA JUMALALTA, MEIDÄN ISÄLTÄMME, JA HERRALTA JEESUKSELTA KRISTUKSELTA! Kasteen lahja ARMO TEILLE JA RAUHA JUMALALTA, MEIDÄN ISÄLTÄMME, JA HERRALTA JEESUKSELTA KRISTUKSELTA! Ensimmäisenä sunnuntaina loppiaisesta kirkolliseksi aiheeksi on meillä Suomessa annettu: Kasteen lahja.

Lisätiedot