Perusharjoittelu Hoitotyö S252KA Anne Ulmanen VUOROVAIKUTUS- JA ITSETUNTEMUSTAIDOISTA
|
|
- Paavo Lahtinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Mervi Kontoniemi MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖ Perusharjoittelu Hoitotyö S252KA Anne Ulmanen 1 VUOROVAIKUTUS- JA ITSETUNTEMUSTAIDOISTA Työnohjauksesta Työnohjauksella tarkoitetaan työntekijän työhön liittyvää oppimista tukevaa prosessia. Siinä ohjattava voi tuoda esiin työhön liittyviä pulmatilanteita ja hakea niihin tukea. Työnohjaus voi parhaimmillaan olla tukemassa työntekijän vuorovaikutustaitojen ja ammatillisten valmiuksien kehittämistä sekä omaa henkilökohtaista kasvua. Työnohjauksen muotoja ovat yksilö-, ryhmä- ja yhteisötyönohjaus. Työnohjaaja toimii ohjattavien tukihenkilönä ja valmentajana, luottamuksellisuutta toteuttaen. Yksilötyönohjauksessa on kyseessä työntekijän ja työnohjaajan välinen kanssakäyminen. Siinä voidaan peilata työntekijän omaa toimintaa suhteessa työhön ja siihen liittyviin asioihin, esim. työtoimintaan, vuorovaikutukseen toisten kanssa ja omien tavoitteiden saavuttamiseen. Ryhmä- ja yhteisötyönohjauksessa voidaan keskittyä esim. yhteisiin toimintatapoihin, tavoitteisiin ja näkemyksiin asioista. Ryhmässä voidaan myös saada tukea ja oppia toinen toisiltaan. Organisaation hyväksi työnohjauksella tavoitellaan henkilöstön sitoutumista ja motivoitumista, yleisen työilmapiirin ja henkisen hyvinvoinnin paranemista työyhteisöissä. Organisaation tavoitteita pyritään selkiyttämään ja toiminnan tuloksellisuutta ja sujuvuutta lisäämään. Henkilöstön katsotaan hyötyvän työnohjauksesta mm. ammatti-identiteetin ja työroolien selkiytymisellä. Työn mielekkyys ja hallinnan tunne paranee ammattitaidon lisääntyessä, stressinkäsittely ja jaksaminen helpottuvat. (Työterveyslaitos 2011) Työnohjaus voi toteutua siihen erikoistuneelta yritykseltä ostettuna palveluna. Aina työnohjaukseen ei kuitenkaan ole mahdollisuutta saada organisaation ulkopuolista tahoa. Koen, että mielenterveys- ja päihdetyössä työnohjaukselle on tarvetta usein, vähintäänkin viikoittain. Silloin työnohjauksen on toteuduttava työyhteisön sisällä.
2 2 Harjoittelujaksolla koin työnohjauksena ohjaajan kanssa käydyt henkilökohtaiset keskustelut, joita kävimmekin ahkeraan lyhyesti aina tilanne tilanteelta. Usein heti potilaskäynnin jälkeen toin esille huomioita, ajatuksia ja syntyneitä tuntemuksia. Kirjoitin henkilökohtaista päiväkirjaa, jota käytin tukena oppimisessa. Ryhmätyönohjauksena on tiistaisin pidettävä etäryhmäkokous ja perjantaisin palaveri joissa voi tuoda esille omassa työssä eteen tulleita pulmatilanteita. Mt-hoitajat toivat esille omia haastavana koettuja potilastapauksia ja saivat ryhmältä tukea ja neuvoja. Itsetuntemuksesta Harjoittelun aikana kiinnostus mielenterveystyötä kohtaan on lisääntynyt. Olen kiinnostunut oppimaan ja harjaantumaan alalla edelleen. Työelämässä sijoittuminen pohdituttaa, sinä tapauksessa että valitsen erikoistumiseksi mielenterveys- ja päihdetyön. Vaikka mielenterveys- ja päihdetyölle on tarvetta, tuntuvat supistukset uhkaavan työtä edelleen. Minulla on ymmärrystä siitä, että olen vielä melko tyhjä astia alalla, mutta toisaalta vastaanottavainen ja motivoitunut. Potilaiden vastaanoton koin aluksi pelottavana ja jännittävänä, mutta vähitellen niistä on tullut odotettuja ja kaivattujakin tilanteita. Potilasvastaanottotilanteissa olen huomioinut itselläni olevia käsittelytarpeita, esim. päihteidenkäyttö ja parisuhderistiriidat. Näitä olen tietoisesti työstänyt ja tutkiskellut ajatuksiani ja asenteitani. Koen kehittyneeni ja pystyväni asettamaan omat tunteeni ja kokemukseni syrjään potilastilanteissa. Vuorovaikutustaidoista Harjoittelussa olen saanut tehdä itsenäisesti kotikäyntejä muutamien potilaiden luona. Käynnit ovat sujuneet hyvin ja potilaat ovat antaneet positiivista palautetta. Tiedostan, että minun ei ole tarpeen kertoa itsestäni asioita käynneillä siinä minulla on vielä kehittymistä. Vastaanotolla olen ollut enimmäkseen sivuroolissa. Muutaman potilaan kanssa olen käynyt keskustelua ja laatinut elämänkaarijanaa. Joidenkin potilaiden kanssa vuorovaikutus on vaivatonta ja keskustelu etenee kuin itsestään. Joidenkin potilaiden kanssa vuorovaikutuksen olen kokenut vaikeampana. Näistä asioista olemme
3 3 myös keskustelleet ohjaajani kanssa - hän on minua lohduttanut, että vuorovaikutuksessa harjaantuu kokemuksen kautta. Minun tulee harjoitella edelleen potilaan vuorovaikutuksen tukemista ja hoitosuhdetyöskentelyä. Eettisyydestä Mikkelin seudun psykososiaalisten palveluiden -käsikirjassa 2014 määritellään mielenterveys- ja päihdepalvelujen periaatteita ja arvoja seuraavasti: Tavoitteena mielenterveys- ja päihdepalveluja tuotettaessa ja kehitettäessä on järjestää helposti tavoitettavat, joustavat palvelut kuntalaisille. Mielenterveys- ja päihdetyötä tehtäessä kunnioitetaan asiakkaiden oikeutta omiin valintoihinsa ja itsemääräämisoikeutta. Ihmiset hyväksytään sellaisena kuin he ovat. Heidät kohdataan kunnioittaen ja lämmöllä. Tukena toimintaani ohjaamaan käytän Mielenterveys- ja Päihdehuoltolakia sekä ETENEN julkaisua mielenterveysetiikasta ja Sairaanhoitajan eettisiä ohjeita. Olen perehtynyt em. aineistoihin. Työssä erityisesti on noussut tärkeäksi potilaan yksilöllisyyden, ainutlaatuisuuden ja omanlaisensa arjen toteuttamisen tukeminen ja kunnioittaminen, luottamuksellisuus ja aito eläytyvä kohtaaminen. LÄHTEET: ETENE julkaisuja 25. Helsinki Mielenterveysetiikka sinulla ja minulla on moraalinen vastuu. Työterveyslaitos. Www-sivut: Päivitetty Luettu
4 LIITE: 4 ETENE julkaisuja 25. Helsinki Mielenterveysetiikka sinulla ja minulla on moraalinen vastuu. Esipuhe ja hyvän mielenterveystyön periaatteet Esipuhe Mielen terveys on voimavara. Sen vaaliminen kuuluu meille jokaiselle. Yhteisöllisyys ja yksilön merkityksellisyys tukevat mielenterveyttä. Mielen- terveystyöstä on koottu paljon tietoa erilaisiin selvityksiin, tutkimuksiin ja raportteihin, mutta eettisesti on ongelmallista, ettei mielenterveyspalveluita ole kaikkialla maassamme edes tyydyttävästi järjestetty. Vaikka tilanne on kehittynyt parempaan suuntaan, palvelut eivät toteudu perus- ja ihmisoikeuksien mukaisesti. Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan ETENE raportti on laadittu kansalaisille, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöille sekä poliittisille luottamushenkilöille ja päättäjille. Raportilla pyritään turvaamaan mielenterveyspotilaiden ja -asiakkaiden sekä heidän omaistensa oikeuksia, edistämään heidän osallisuuttaan ja parantamaan heidän asemaansa yhteiskunnassa. Näin ETENE osallistuu keskusteluun mielenterveystyön arvoperustasta, palvelujen käyttäjien ihmisarvoisen elämän edellytyksistä, itsemääräämisoikeudesta sekä yhdenvertaisesta ja inhimillisestä kohtelusta. Toivomme, että tämä raportti jatkaa keskustelua hyvästä mielenterveystyöstä. Hoitoon pääsy on mielenterveyspotilaiden yleinen ongelma. Talouden taantumat ovat pahentaneet tilannetta, mutta psykiatrinen hoito on ollut pitkään monin paikoin alimitoitettua. Tämä on ristiriitainen tilanne, koska mielenterveyden ammattihenkilöitä meillä on eurooppalaisittain tarkastellen paljon. Mikä on vialla, kun mielen sairauteen apua hake- vaan suhtaudutaan eri tavalla kuin syöpää epäilevän hoidon tarpeeseen? Syksyllä (2009) oli hätkähdyttävää lukea uutinen, jossa kerrottiin erään alueen lasten mielenterveyspalvelujen hoitojonon määräaikaisesta sulkemisesta. Mielenterveyspotilaat ja heidän omaisensa kantavat huolta sairastuneen selviytymisestä hoitojakson jälkeen. Tarjoaako palvelujärjestelmä riittävästi voimavaroja mielenterveyspotilaan hoidon ja huollon varmistamiseen myös kuntoutumisessa? Ajankohtainen eettinen kysymys liittyy mielenterveyspotilaan tietosuojaan. Leimaako yhteiskunta tarpeettomasti ihmisiä, joilla on ollut mielenterveyden ongelmia jossain elämänsä vaiheessa? Julkista keskustelua ovat herättäneet myös lasten huostaanotot, koulu- ja perheväkivalta sekä näihin liittyen aselainuudistus, työelämän irtisanomiset ja lomautukset sekä vanhusten lisääntyvät mielenterveyden ongelmat. Raportti on muotoutunut ETENE:n käymien keskustelujen ja asian- tuntijoiden kuulemisten tuloksena. ETENE:n kesäseminaari ( käsitteli asiantuntijoiden alustusten pohjalta lasten ja nuorten mielenterveyttä. Tämä oli osa raportin valmistelua. Seminaarissa korostettiin lapsen oikeutta saada huolenpitoa ja tulla kohdatuksi omana itsenään, ei vain tulevana aikuisena. Raportin on valmistellut työryhmä, johon ovat kuuluneet dosentti Ritva Halila, psykologi Pirkko Lahti, kuntoutussuunnittelija Markku Lehto, oikeuspsykiatri Hanna Putkonen, hammaslääkäri Heikki Vuorela ja pääsihteeri Aira Pihlainen. Kiitämme kaikkia tämän raportin valmistumiseen vaikuttaneita ihmisiä ja tahoja.
5 5 Hyvä mielenterveystyö Eettisesti hyvässä mielenterveystyössä toteutuvat seuraavat periaatteet: Terveellinen ja turvallinen elinympäristö tukee kaikenikäisten mielenterveyttä. Mielenterveystyö auttaa kansalaisia selviytymään omassa elämässään, arjessaan ja yhteiskunnassa mahdollisimman itsenäisesti. Sujuva, tarkoituksenmukainen ja turvallinen mielenterveystyö on ihmisen kokonaishoitoa. Kansalainen saa tarvitsemansa yksilölliset, sairautensa ja oireidensa edellyttämät mielenterveyspalvelut nopeasti ja joustavasti. Luottamuksellinen, pysyvä ja jatkuva hoitosuhde takaa, että mielen- terveyden häiriöstä kärsivä ei joudu kantamaan sairauden aiheuttamaa leimaa toipuessaan eikä sen jälkeen, kun hän on kuntoutunut sairaudestaan. Ihmisyyden ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen ovat mielen terveystyössä kaiken hoidon ja palvelun perusta. Rajoitus- toimia käytetään ainoastaan lain perusteella ja vasta viimeisenä keinona, jos muut hoitotoimenpiteet eivät ole auttaneet. Omaiset ja läheiset voivat osallistua hoitoon kykyjensä ja voima- varojensa mukaisesti potilaan salliessa. Hyvä työpaikka tarjoaa työntekijöille mahdollisuuden käyttää ammattitaitoaan ja kehittyä työssään. Hyvässä työpaikassa on ilo tehdä työtä. Mielenterveystyön asiantunteva ammattihenkilöstö antaa tarkoituksenmukaista ohjausta ja tietoa. Työolot tukevat työntekijöiden jaksamista.
1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia
1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia Ihmisarvon kunnioittaminen ja siihen liittyen yhdenvertaisuus, syrjimättömyys ja yksityisyyden
Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja
Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Välittämisen viestin vieminen Välittämisen asenteen edistäminen yhteiskunnassa
Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1
Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä
OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA
OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA Hyvät harjoittelunohjaajat, Åbo Akademin psykologian ja logopedian laitos (IPL) työskentelee projektin parissa, jonka tavoitteena
Opiskelijan parempaa terveyttä
Opiskelijan parempaa terveyttä FAKTA YTHS toimii aktiivisesti opiskelijoiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. YTHS on opiskeluterveydenhuollon asiantuntija Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS)
Koulutuspäivän tavoite
Työnohjauksesta nousevia asioita Kohtaamisia terveydenhuollon arjessa 23.5.2017 Työhyvinvointiylihoitaja, työnohjaaja KSSHP Koulutuspäivän tavoite Herättää ajatuksia ihmisten kohtaamisesta Muuttaa kohtaamisen
Hyvän hoidon kriteeristö
Hyvän hoidon kriteeristö Työkirja työyhteisöille muistisairaiden ihmisten hyvän hoidon ja elämänlaadun kehittämiseen ja arviointiin 4., uudistettu painos 2016 1 Muistisairaan ihmisen hyvän hoidon elementit
MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET
MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 06052015 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus
Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa.
1 Sosiaali- ja terveysalan tutkintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille OSAAMISEN TUNNISTAMINEN LÄHIHOITAJAN AMMATTITAITO - perustuu Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja 2010 ammatillisen
KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN
ETELÄ-KYMENLAAKSON AMMATTIOPISTO Palvelualojen toimipiste Takojantie 1, 48220 KOTKA Puh. 010 395 9000 Fax. 010 395 9010 S-posti:etunimi.sukunimi@ekami.fi www.ekami.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO,
MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET
MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 02112017 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus
Hengellinen ulottuvuus ja ETENE saattohoidon suositukset
Hengellinen ulottuvuus ja ETENE saattohoidon suositukset Ritva Halila dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sitoumukset: ei kaupallisia sidonnaisuuksia
HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla
HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla 2 Johdanto Tämän hoitotyön toimintaohjelman tavoitteena on toimia suunnannäyttäjänä alueelliselle kehittämiselle ja yhteistyölle ennakoiden tulevia
Lähihoitajan eettiset ohjeet
Lähihoitajan eettiset ohjeet Lähihoitajan eettiset ohjeet Sisältö: 1. Sosiaali- ja terveysalan erityispiirteet 2. Lähihoitajan työ 3. Lähihoitajan eettiset periaatteet Esipuhe Lähihoitaja työskentelee
KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN
TURUN AIKUISKOULUTUSKESKUS Kärsämäentie 11, 20360 Turku puh. 0207 129 200 fax 0207 129 209 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA NÄYTTÖTUTKINTO AMMATTITAIDON ARVIOINTI KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN
Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa
Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu
LÄHIHOITAJAN EETTISET OHJEET
LÄHIHOITAJAN EETTISET OHJEET Tehtävän nimi (Raportti, Essee ) 31.5.2005 Oulun seudun ammattiopisto Kontinkankaan yksikkö Lähihoitajakoulutus STAP 39 T Tiina Opiskelija (opiskelijan nimi) Opettaja Onerva
Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?
Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Seminaari 28.3.2019 Paneeli: Miten vähentää eettistä kuormitusta sosiaali- ja terveydenhuollossa? Mika Virtanen, projektipäällikkö,
Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa
Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Mielenterveyskuntoutujan omaisen elämästä ja arjesta Omaistyön koordinaattori, psykoterapeutti Päivi Ojanen Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa
Eettisiä kysymyksiä vammaisen ja perheen kohtaamisessa
Eettisiä kysymyksiä vammaisen ja perheen kohtaamisessa Ritva Halila, LT, dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet ei sidonnaisuuksia teollisuuteen
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin
Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta
Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kommenttipuheenvuoro - Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaari 27.9.2017 Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Lapsen oikeuksien sopimus lasten hyvinvoinnin
Kokemusasiantuntijuuden ABC
Kokemusasiantuntijuuden ABC 1. Terminologiaa Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta sairauksista tietää, millaista on elää näiden ongelmien kanssa, millaista sairastaa, olla hoidossa
OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014
OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014 EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ, KAIKILLE VALINNAINEN PAIKALLINEN TUTKINNON OSA, 10 OV 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnittelee ja toteuttaa projektin. Suunnittelu, toteutus
Nurmijärven kunnan sivistystoimen henkilöstön työnohjauspalvelut
Nurmijärven kunnan sivistystoimen henkilöstön työnohjauspalvelut 1. Yleistä Tässä palvelukuvauksessa määritellään Nurmijärven kunnan sivistystoimen henkilöstön työnohjauspalvelun yhteiset tavoitteet, toimintatavan
MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti
MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti Preventiimi pähkinänkuoressa OKM:n rahoittama, Humakin hallinnoima, yksi valtakunnallisista
Autonomian tukeminen on yhteinen etu
Autonomian tukeminen on yhteinen etu Päivi Topo, dosentti, pääsihteeri Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta, ETENE Sosiaali- ja terveysministeriö paivi.topo@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan
Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014
Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014 Eija Stengård, johtava psykologi Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tampereen kaupunki Omaisten
Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus
Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86
Tasa-arvoa terveyteen
Tasa-arvoa terveyteen Perusterveydenhoito tarvitsee lisää voimavaroja. Sosialidemokraattien tavoitteena on satsaaminen terveyteen ennen kuin sairaudet syntyvät. Terveydellisten haittojen ennaltaehkäisyn
Työnohjaus. Haluatko vahvistaa omaa ammatti-identiteettiäsi ja avata uusia näkökulmia työhön?
Haluatko vahvistaa omaa ammatti-identiteettiäsi ja avata uusia näkökulmia työhön? Työnohjaus on prosessi, jossa työntekijät tutkivat ja jäsentävät omaa kokemustaan työstä yhdessä työnohjaajan kanssa. Keskeistä
Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1
Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen
Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET
Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada
Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin
Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon
Terveyden edistämisen laatusuositus
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan perustehtävä. Tämän tehtävän toteuttamiseen kunta tarvitsee jokaisen hallinnonalan osaamista ja yhteistyötä. Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen
Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe
Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä
Helena Vorma lääkintöneuvos
12.6.2018 Lotta Hämeen-Anttila hallitusneuvos Helena Vorma lääkintöneuvos MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELULAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS LAINSÄÄDÄNNÖN RAKENNE Tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota
Lähihoitajan eettiset ohjeet
Lähihoitajan eettiset ohjeet Sisältö Esipuhe...3 Sosiaali- ja terveysala...4 Lähihoitajan ammatti...5 Lähihoitajan eettiset periaatteet...5 Ihmisarvon kunnioittaminen...5 Itsemääräämisoikeus...6 Oikeudenmukaisuus...6
ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI
ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.
LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ
1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN
Ikäihmisten perhehoidon valmennus
Ikäihmisten perhehoidon valmennus Arvioi tällä lomakkella perhehoitajan valmiuksiin liittyviä vahvuuksiasi ja kehittämistarpeitasi perhetapaamista ja yhteistä arviointia varten. Kokoa vahvuuksia, tarpeita
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä
PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet
PORTFOLIO-OHJEET Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet 1. Periodi portfolioryhmä, keskustelu, kirjoitus (2-3 sivua) Palautuspäivä: ennen keskustelua tai viimeistään 20.10.2006 klo 16:00 Perusharjoittelun
amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa
3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toisen
Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi
Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL 18.11.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Itsemääräämisoikeus
LÄHIHOITAJAN EETTISET OHJEET
LÄHIHOITAJAN EETTISET OHJEET Tehtävän nimi (Raportti, essee jne.) Päivämäärä Oulun seudun ammattiopisto Kontinkankaan yksikkö Lähihoitajakoulutus Ryhmätunnus Opiskelijan etu- ja sukunimi Opettaja opettajan
Mielenterveys Suomessa. Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Mielenterveys Suomessa Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 1.11.2010 1 Mielenterveyskuntoutuksen lähtökohdat eri aikoina (Nordling 2010) - työ kuntouttaa (1960-luku) -
Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA
Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,
Sinustako työnohjaaja?
Sinustako työnohjaaja? Eivor Wallinvirta, TtT Vastuukouluttaja, työnohjaaja (STOry) Maria Lindroos, psykologi Vastuukouluttaja, työnohjaaja Maria Akatemia ry Valtakunnallinen yleishyödyllinen asiantuntija-
Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning
Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Mielenterveys ja mielen sairaus ovat Mielenterveyden häiriöistä kaksi eri asiaa tehdään diagnoosi, niitä hoidetaan ja parannetaan
Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi
Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.
Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry
Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo
Mielenterveys voimavarana
Hyvinvoiva oppilaitos - Tietoa ja hyviä käytänteitä opetukseen Mielenterveys voimavarana Psykologi Psykoterapeutti, YET Tiina Röning Yhteistyössä: Mielen hyvinvoinnin opettajakoulutukset, SMS Mielen terveys
ETENE 20 VUOTTA. ETENEn kesäseminaari Jaana Hallamaa
ETENE 20 VUOTTA ETENEn kesäseminaari 22.8.2018 Jaana Hallamaa MISSÄ OLEMME MUKANA? Taustalla 1900-luvun lopun kehitys Tieteellis-tekninen edistys ja säätelyn tarve Akateemisen etiikan haaksirikko: elämälle
Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A
1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden
Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017
Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme
Kysymykset ja vastausvaihtoehdot
KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun
Opiskelijan parempaa terveyttä
Opiskelijan parempaa terveyttä FAKTA YTHS toimii aktiivisesti opiskelijoiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. YTHS on opiskeluterveydenhuollon asiantuntija Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS)
Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten
Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:
LÄHIHOITAJAN EETTISET OHJEET
LÄHIHOITAJAN EETTISET OHJEET Toimittanut SuPerin eettinen työryhmä 2015 Helsinki 2015 Copyright SuPer ry www.superliitto.fi E S I P U H E Sosiaali- ja terveysalan työ luo perustan yhteiskunnan toimivuudelle.
Lataa Työnohjaus. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Työnohjaus Lataa Luettu Kuunnella E- kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi
Lataa Työnohjaus Lataa ISBN: 9789525903072 Sivumäärä: 235 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.97 Mb Työnohjaus - ryhmien ja organisaatioiden kehittämisen välineenä on julkaisu, johon on koottu työnohjauksen
MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA
MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen
Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011
Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat
PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT
PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA ON OSA PORIN PERUS- TURVAN PSYKOSOSIAALISIA AVOPALVELUJA. SEN PERUSTEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ ASIAKKAAN KOKONAISVALTAISTA
Perustason ensihoidon koulutuskokeilu. Seija Rannikko ja Anne Kokko Kontinkankaan yksikkö 19.9.2014
Perustason ensihoidon koulutuskokeilu Seija Rannikko ja Anne Kokko Kontinkankaan yksikkö 19.9.2014 Perustason ensihoidon osaamisen painopistealueita kokeilun suunnittelussa Ensihoitotyön osaaminen Itsearviointi,
Monimuotoisen työyhteisön hyvinvointi
Työpaikkavalmenta koulutusmateriaali Monimuotoisen työyhteisön hyvinvointi Sisältö Riittävän hyvä työyhteisö Työpaikan työyhteisön voimavaro lisäävät tekijät Esimiehen, työsuojeluvaltuutetun luottamusmiehen
4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus
1 4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa kunnioittaa asiakkaan arvoja ja kulttuuritaustaa tunnistaa eri-ikäisten ja taustaltaan erilaisten asiakkaiden
Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011
Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Arviointi- ja koulutusyksikkö 15.11.2011 1 Arvioinnin toteutus n arviointi- ja koulutusyksikkö toteuttanut arviointia vuosien 2009-2011 aikana.
Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma
Valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisseminaari -samanaikaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat palvelujärjestelmän haasteena 28.8.2007 Suomen Kuntaliitto, Helsinki Apulaisosastopäällikkö
naisille, jotka (työ)elämän neuvotteluissa.
Pieni neuvottelutaitojen työkirja naisille, jotka (työ)elämän neuvotteluissa. Neuvottelutaidot ovat (työ)elämän ydintaitoja Neuvottelutaidot muodostuvat erilaisten taitojen, tietojen, toimintatapojen ja
ETIIKKA OHJAUS- JA NEUVONTATYÖSSÄ
ETIIKKA OHJAUS- JA NEUVONTATYÖSSÄ Opin Ovi-hanke Kotka Mervi Friman 11.12.2012 Mervi Friman 2012 1 AMMATTIETIIKKA Ammattikunnan reflektiota yhteiskuntamoraalin raameissa, oman ammattikunnan lähtökohdista
Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala
Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen
Asiakkaan osallisuus, kokemusasiantuntijatoiminta ja Voimaa-arkeen -kurssitoiminta
Asiakkaan osallisuus, kokemusasiantuntijatoiminta ja Voimaa-arkeen -kurssitoiminta Pohjanmaa-hanke 2005 2014 Juhlaseminaari Seinäjoella 25 26.3.2015 yh, TtT, YTM Minna Laitila Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS
LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen TYÖSSÄOPPIMISEN OHJAUS JA ARVIOINTI Opiskelija Opiskeluryhmä Työssäoppimisen ajankohta Työssäoppimispaikka Työpaikkaohjaaja
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI NÄYTTEENOTTO JA ASIAKASPALVELU LÄHIHOITAJAN TYÖSSÄ
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:
Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala)
Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala) Opiskelijoiden vastauksia PKSSK:n toimintaan liittyen: 14. Tukiko PKSSK:ssa järjestetty alkuperehdytys ja vastaanotto harjoitteluun tuloasi? 15. Oliko harjoitteluyksikössä
Terveyden edistämisen kuntakokous muistio
Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Kemi 22.3.2010 1.Terveyden edistämisen rakenteet ja päätöksenteko: Kaupunkistrategia jäsentää myös terveyden edistämiseen liittyvää toimintaa. Strategisista päämääristä
Simo_suun_terveydenhuolto
Kemin kaupunki (c) 2013 TT-Teamex Oy Simo_suun_terveydenhuolto Oliko ajansaanti mielestäsi helppoa? Vastauksia: 44 10% 20% 30% 40% 50% 60% erittäin tyytymätön 6.82% tyytymätön neutraali 6.82% tyytyväinen
Mielenterveys voimavarana
Mielenterveys voimavarana Rokua 28.11.2105 Psykologi Psykoterapeutti, YET Tiina Röning 1 Mielenterveysseura Mielen terveys ja sairaus ovat kaksi eri asiaa Mielenterveyden häiriöistä tehdään diagnoosi,
Lataa Diabeetikon hoidonohjaus. Lataa
Lataa Diabeetikon hoidonohjaus Lataa ISBN: 9789512659487 Sivumäärä: 190 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.74 Mb Kirjassa esitellään hoidonohjauksen lähtökohtia ja pohditaan erilaisten näkökulmien ja lähestymistapojen
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Huippuosaajana toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset
Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri, työkykykoordinaattori Venla Kuitunen. Työnohjaus ja prosessikonsultaat io
Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri, työkykykoordinaattori Venla Kuitunen Työnohjaus ja prosessikonsultaat io Yleistä työnohjauksesta Keskusteluun ja / tai toiminnallisiin menetelmiin perustuvaa prosessinomaista
Mielen hyvinvointi projekti 2009-2011
Mielen hyvinvointi projekti 2009-2011 - Itsearvioinnin tueksi opiskelijalle Selviytymistaidot Avunhakutaidot Tunnetaidot Oma tukiverkko Erilaisuus voimavarana Sosiaaliset taidot Mielenterveys arjessani
TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA
TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA Tutkinnon osa SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN Tutkinnon osan suorittaja Nimi
Hevoset osana työnohjausprosessia
Teemapäivä hevosavusteisesta GreenCare toiminnasta 13.6.2018 Hevoset osana työnohjausprosessia Jaana Laurinvaara, Ilo Elää Hyvinvointipalvelut Hevoset osana työnohjausprosessia Ilo Elää Hyvinvointipalvelut
Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011. OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen
Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011 OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen Miksi mielen hyvinvointia kannattaa edistää? edistää tutkinnon suorittamista edistää työllistymistä tukee nuorten
ETENE ja sote. Ritva Halila Ylilääkäri, pääsihteeri. Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE
ETENE ja sote Ritva Halila Ylilääkäri, pääsihteeri Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet ei kaupallisia sidonnaisuuksia STM, HY SLL/Duodecim EGE, EN 2 Ritva Halila ETENE
Mikä masentaa maailman onnellisinta kansaa? Sari Aalto-Matturi, Toiminnanjohtaja, Suomen Mielenterveysseura SOSTEtalk!
Mikä masentaa maailman onnellisinta kansaa? Sari Aalto-Matturi, Toiminnanjohtaja, Suomen Mielenterveysseura SOSTEtalk! 3.10.2017 3.10.2017 2 Suomi on maailman vakain valtio. vapain maa, Norjan ja Ruotsin
Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja
Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 13.11.2017 Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Tähän otsikko. Tähän kuvateksti. Tunnista omainen! Ota omaisasia puheeksi: Jos lähipiirissäsi on henkilö, jonka päihteidenkäyttö
Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut
Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista
Mieli 2009 työryhmän ehdotukset. Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM
Mieli 2009 työryhmän ehdotukset Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM Mieli -2009 Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän ehdotukset mielenterveys-
Vapaaehtoistoiminnan linjaus
YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET
Mielenterveysetiikka SINULLA JA MINULLA ON MORAALINEN VASTUU. ETENE-julkaisuja 25
Mielenterveysetiikka SINULLA JA MINULLA ON MORAALINEN VASTUU ETENE-julkaisuja 25 2 Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Mielenterveysetiikka sinulla ja minulla on moraalinen
Opinpolulla verkostoissa mistä SaWe-projektissa oli kyse?
Opinpolulla verkostoissa mistä SaWe-projektissa oli kyse? Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöstä SaWe-projektin loppuseminaari 3.5.2013 Pirkko Jokinen yliopettaja Savonia-ammattikorkeakoulu SaWe Sairaanhoitajaksi
Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Osaamisala MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖ. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja 1
Lähihoitaja 1 Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma Osaamisala MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖ Näyttötutkinnon suorittaja: Tutkintotilaisuuden paikka ja aika: Työpaikka ja työpaikkakoodi: Tutkintotilaisuuden