Lapsivaikutusten arviointi Normaalikoulun lakkautus ja sen vaikutukset alkaen
|
|
- Harri Saaristo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lasivaikutusten arviointiin ovat osallistuneet vs. sivistystoimenjohtaja Tuija Kauppinen, koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou, Talvisalon koulun rehtori Tuomo Nurmela, Normaalikoulun johtava rehtori Mikko Ripatti, ruokapalvelupäällikkö Helena Vaahtoluoto Arvioinnissa on käytetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Lapsivaikutusten arviointi kuntapäätöksissä otsikointeja. Tarkasteltavat palvelut: Perusopetus, erityisopetuksen eri muodot 1. Mikä näiden palveluiden järjestämistapa on nyt ja aiheutuuko päätöksen myötä niihin muutoksia? Nykyinen järjestämistapa: Savonlinnan normaalikoulu on yliopistokoulutuksen 1-9-luokkien harjoittelukouluna saakka. Opetuksenjärjestäjänä on Itä-Suomen yliopisto. Talvisalon koulussa on osa koululaitoksen erityisopetuksen luokkien pienryhmistä. Kellarpellon ja Pihlajaniemen alueiden 6. luokkalaisten koulupaikka on Talvisalon koulu. Tulossa olevat muutokset Itä-Suomen yliopiston hallituksen päätös , jossa hallitus päätti siirtää Savonlinnan kampuksella toimivan Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osaston koulutukset nykylaajuudessaan (luokanopettajakoulutus, käsityönopettajakoulutus, kotitalousopettajakoulutus, lastentarhanopettajakoulutus), Savonlinnan normaalikoulun sekä näitä tukevan filosofisen tiedekunnan hallintopalvelukeskuksen, yliopistopalveluiden sekä kirjaston toiminnat Joensuuhun alkaen. Em. päätöksen seurauksena Normaalikoulun toiminta lakkaa Oppilaat siirtyvät koululaitoksen koulun oppilaiksi alkaen. Opetuksenjärjestäjä muuttuu. Normaalikoulun luokkien oppilaiden siirtyminen koululaitoksen oppilaiksi. Erityisopetuksen pienryhmien luokkien sijoittuminen kouluun, jossa kullekin ikäluokalle voidaan osoittaa yleisopetuksen yhteistyöluokka integroidun oppimisen/opettamisen mahdollistumiseksi. Kellarpellon ja Pihlajaniemen kuudesluokkalaiset jatkavat oman alueensa kouluissa ja siirtyvät Talvisalon kouluun 7. luokan alkaessa. 2. Muuttuvatko näiden palveluiden perusedellytykset 2.1 Kouluverkko eri puolilla kuntaa eri kouluasteilla Koululaitoksessa on 14 perusopetuksen koulua, joista 4 on yhtenäiskouluja. Oppilaita koululaitoksen kouluissa on n Normaalikoulun n. 350 oppilaan on mahdollista sijoittua laajennettavaan jo olemassa olevaan koululaitoksen kouluun vahvistaen ko. koulun yhtenäiskouluperiaatetta luokkien pienryhmät saavat jatkaa jo tutussa koulussa ja heidän opetustansa voidaan integroida yhteistyöluokassa Kellarpellon ja Pihlajaniemen koulut muuttuvat 1-6 luokkien kouluiksi. 1
2 2.2 Luokkakoot Normaalikoulussa on ollut 18 perusopetusryhmää pohjautuen 40 oppilaan ikäluokkaan. Normaalikoulun keskiarvoinen ryhmäkoko on lkv on 20,5 oppilasta/ryhmä. Kaupungin kouluissa keskiarvoinen ryhmäkoko vuoden 2017 talousarvion tulos- ja tavoitekortille kirjatun tiedon mukaan on Ryhmäkoko Kerimäki ja Punkaharju mukana Lukuvuosi Lukuvuosi Lukuvuosi Lukuvuosi lukuvuodesta alkaen Oppilaita/opetusryhmä, ei sisällä pienryhmiä 18,03 18,21 18,44 19,16 Oppilaita/opetusryhmä, ei sisällä pienryhmiä, sisältää 18,94 19,17 19,66 20,44 erityisoppilaat ja vieraskieliset oppilaat kertoimella 2 Johtopäätöksenä voidaan todeta, että luokkakoko on ollut samankokoinen Normaalikoulussa ja kaupungin kouluissa. Tavoitteena on, että luokkakoko ei muutu seuraavinakaan lukuvuosina. 2.3 Opetussisällöt Opetussuunnitelmat on uudistettu alkaen. Uusi opetussuunnitelma on tehty yhteistyössä Normaalikoulun kanssa, oppilasarviointi on uudistettu samassa yhteydessä. 2.4 Oppilashuollon sekä erityisopetuksen palvelut Oppilashuoltolain mukaan opetuksen järjestäjän pitää tarjota kuraattoripalveluja kaikille kaupungin alueen kouluille ja oppilaitoksille. Normaalikoulun koulukuraattoripalvelut hoitaa kaupungin koulukuraattori ja palveluohjaaja. Koulukuraattorin ja palveluohjaajan työaika on jyvitetty oppilasmäärien mukaan tasapuolisesti huomioiden koululaitoksen koulut ja Normaalikoulu. Normaalikoulun oppilaiden koulupsykologipalvelut on saatu Perhepalvelukeskukselta. Koululaitoksen oppilaiden osalta palvelun antaa kaupungin palkkaamat koulupsykologit. Muutosrehtori selvittää Normaalikoulun oppilaiden koulupsykologipalveluiden hoitamisen jatkossa. Isompi yksikkö on oppilashuollon työntekijän näkökulmasta positiivinen asia, koska koulukuraattorit, palveluohjaajat, terveydenhoitajat ja koulupsykologit voivat olla enemmän fyysisesti läsnä. Erityisopetusta antavat laaja-alaiset erityisopettajat ja erityisluokanopettajat. Normaalikoululla laaja-alaisen erityisopettajan palvelua on? vvh/oppilas. Koululaitoksen kouluissa laaja-alaisen erityisopettajan palvelua on 0,09-0,16 vvh/oppilas keskiarvo on 0,12 vvh/oppilas. Erityisluokanopetusta annetaan Talvisalon, Nätkin, Punkaharjun ja Kerimäen kouluilla olevissa pienryhmissä. Normaalikoulun oppilaaksiottoalueen oppilaiden erityisluokanopetus on hoidettu Talvisalon ja Nätkin koulujen pienryhmissä. Voidaan todeta, oppilashuollolliset palvelut eivät huonone muutoksen seurauksena vaan niitä on saatavilla vähintään yhtä laajasti kuin aiemmin. 2.5 Koulutilat (rakennukset ja piha-alueet) Pysyviä koulupaikkavaihtoehtoja: KVL:n tilat, luokkien luokkien pienryhmien koulu on vaihtoehtona ainoastaan silloin, jos OKL:n alueen lunastus toteutuu kiinteistöön pitää tehdä muutostöitä esim. välituntipiha 2
3 - rakennus on ollut pitkään tyhjillään ja siitä voi aiheutua ongelmia - rakennuksessa jää paljon käyttämätöntä tilaa + lähes tuttu kouluympäristö norssin oppilaille - on uusi kouluympäristö pienryhmien oppilaille - ei ole käytössä , vaatii väliaikaiset tilat Talvisalon koulua laajennetaan paikalla rakennettuna luokkien ja pienryhmien yhdeksi yhteiseksi kouluksi - tarvitaan väliaikaiset tilat, johon myös pienryhmät joutuvat siirtymään + uudet tilat ovat puhtaat, nykyaikaiset ja tilatehokkaat + ulkoliikuntatilat ovat hyvät ja riittävät + laajennukseen rakennettaisiin lisää sisäliikuntatilaa Talvisalon nykyiseen kouluun tarvitaan vähäisiä muutoksia - laajennus jää pysyväksi vaikka oppilasmäärä vähenee ja/tai OKL:n alueen lunastus jää voimaan - vasta väliaikaisten tilojen jälkeen yhtenäiskoulu toteutuu voi alkaa uuden koulukulttuurin rakentaminen voidaan toteuttaa yhtenäiskoulun opetussuunnitelmaa mahdollistuu monipuolinen oppimisympäristö mm. luonto, kirjasto, kulttuurikohteet helpottuu alku- ja esiopetuksen yhteistyö voidaan kaikki pienryhmät integroida opetussuunnitelman mukaisesti voidaan kehittää ja monipuolistaa olemassa olevaa digiympäristöä Talvisalon koulua laajennetaan suurelementeistä rakennettuna luokkien ja pienryhmien yhdeksi yhteiseksi koulu + yhtenäiskoulu toteutuu ja uuden koulukulttuurin rakentaminen voi alkaa heti + kaikki pienryhmät voidaan integroida opetussuunnitelman mukaisesti ja ne voivat jatkaa tutussa kouluympäristössä + mahdollistuu monipuolinen oppimisympäristö mm. luonto, kirjasto, kulttuurikohteet + helpottuu alku- ja esiopetuksen yhteistyö (lyhyt välimatka Asemantien päiväkotiin) + kehitetään ja monipuolistetaan olemassa olevaa digiympäristöä + ei tarvita väliaikaisia tiloja vaan siirrytään suoraan pysyvään tilaan + uudet tilat ovat puhtaat, nykyaikaiset ja tilatehokkaat + laajennus ja v peruskorjattu Talvisalon koulu muodostavat yhden toimivan oppimisympäristön + ulkoliikuntatilat ovat hyvät ja riittävät - sisäliikuntatiloja tarvitaan lisää siirtymävaiheessa, mutta se on ratkaistavissa + oppilasmäärän vähetessä tiloista voidaan luopua asteittain + jos OKL:n alueen lunastus jää voimaan ja päädytään peruskorjaamaan osa tiloista koulua varten, voidaan luopua suurelementtilaajennuksesta kokonaan Talvisalon nykyiseen kouluun tarvitaan vähäisiä muutoksia Väliaikainen tilavaihtoehto, Normaalikoulun nykyiset tilat luokkien luokkien pienryhmien koulu - kiinteistö ei ole kaupungin omistuksessa - kiinteistössä on putkiremontin tarve ja sisäilmaongelmien riski - vuokratarjouksia on kaksi, joista toisessa korjausvastuu on Savonlinnan kaupungilla ja toisessa ylläpitokorjaukset sisältyvät vuokraan + tuttu kouluympäristö säilyy luokkien oppilailla - on uusi kouluympäristö pienryhmien oppilaille 3
4 1.-9. luokkien koulu - oppilaat eivät riitä omaan yhtenäiskouluun luokilla luokat perustettiin lkv alkaen Normaalikoululle, koska OKL:ssä aloitettiin yhtenäiskouluopettajien koulutus ja toisaalta kaupunki oli sitoutunut turvaamaan Norssiin 360 oppilasmäärän - tarvitaan aineenopettajia Talvisalon koulusta - pienryhmien koulupaikka jää Talvisalon kouluun ja opetussuunnitelman mukaista integrointimahdollisuutta ei ole luokilla Voidaan todeta, että Talvisalon koulun laajentaminen suurelementeistä rakennettuna luokkien ja pienryhmien yhdeksi yhteiseksi koulu on pedagogisesti tarkoituksenmukaisin esitetyistä vaihtoehdoista, koska - ei tarvita väliaikaisia tiloja ja normaalikoulun kaikki oppilaat siirtyvät suoraan pysyvään kouluun - pienryhmät voidaan integroida opetussuunnitelman mukaisesti ja ne voivat jatkaa tutussa kouluympäristössä - kaikki normaalikoulun oppilaat siirtyvät samaan uuteen kouluympäristöön - oppilaat voivat opiskella uusissa ajanmukaisissa tiloissa ilman kiinteistöstä aiheutuvia riskejä 2.6 Koulukuljetukset Normaalikoulun oppilaiden koulukuljetusoikeudet: Bussilippu annetaan: - Pitkänsillan itäpuolella asuville 1. luokan oppilaille - vuosiluokkien oppilaille yli 3 km:n matkalta - vuosiluokkien oppilaille yli 5 km:n matkalta - oppilasmäärän turvaamiseen liittyvistä syistä. Tällöin ensisijaisena tavoitteena on koulun 360 oppilaan oppilasmäärän turvaaminen (keskimäärin 20 oppilasta/luokka). Koululaitoksen oppilaiden koulukuljetusoikeudet: Esi Alueet, joissa on tievalot 5 km 3 km 3 km 5 km 5 km 5 km 5 km 5 km 5 km 5 km Alueet, joissa ei ole tievalaistusta 2 km 2 km 2 km 3 km 3 km 4 km 4 km 5 km 5 km 5 km Omavastuumatka kuljetukseen ja kuljetuksesta *) 1 km 1 km 1,5 km 2 km 2,5 km 3 km 3 km 4 km 4 km 4 km *) koskee jatkokuljetusjärjestelyjä taksi- ja bussipysäkiltä/-pysäkille ja nouto- ja jättöpaikkojen määrittelyä sekä bussipysäkkejä Voidaan todeta, että Normaalikoululla ja koululaitoksen kouluilla on yhtäläiset kuljetuksen myöntämisen kriteerit. Poikkeamaa on ainoastaan siinä, että Normaalikoulu on myöntänyt op- 4
5 pilasmäärän turvaamisen vuoksi kuljetusoikeuden oman alueensa ulkopuolelta tuleville oppilaille alkaen, myös Normaalikoulun oppilaiden osalta, noudatetaan tasapuolisesti koulukyytien hoitamisessa perusopetuslain 32 :ssä säädettyä sekä Savonlinnan kaupungin sivistyslautakunta vahvistamia esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevia periaatteita ja koululaiskuljetusopasta Kouluruokailun järjestäminen Normaalikoulun kouluruokailun järjestäminen: 1.-2.lk: klo lk: klo lk: klo Normaalikoulun ruokala on 158-paikkainen. Oppilasruokailu tapahtuu kolmessa vuorossa. Ruoan toimittajana toimii Fazer-Amica. Kouluruokailussa on pääruoan lisäksi tarjolla kasvinvaihtoehto, kolmen komponentin salaattibuffet, juomat sekä pehmeät ja kovat sekä tummien että vaaleiden leipien valikoima. Talvisalon koulun kouluruokailun järjestäminen: Talvisalon kouluravintola Koulunsydämessä on 200 asiakaspaikkaa. Keittiö toimii palvelukeittiönä, missä on myös kahvila, jossa myydään ja tarjotaan välipala- ja muita tuotteita. Kouluateria sisältää pääruoan, kasvisvaihtoehdon, kahden salaatin salaattipöydän, ruokajuomat, leipää ja kasvisrasvapohjaista ravintorasvaa. Leipä on pääsääntöisesti ruisleipää ja näkkileipää. Keittoruoan kanssa tarjolla on jälkiruokaa. Vaihtelua kouluruokailuun tuovat erilaiset teemapäivät - ja viikot sekä ruokaperinteeseen kuuluvat juhlapyhät. Savonlinnan ruokapalvelu valmistaa salaatit ja kaikki muut ruoat itse, paitsi kappaleruoat, joita tarjotaan enintään kerran viikossa (pinaattiletut, lihapyörykät ym.). Keskustan alueella kuuma lounasruoka valmistetaan Lyseon lukion keittiössä. Salaatit, erikoisruokavaliot ja välipalakiisselit ym. valmistetaan Musiikkiopiston keittiössä. Oppilaat ruokailevat porrastetusti klo Pääperiaatteena on, että pienemmät oppilaat ruokailevat aikaisemmassa vuorossa ja isoimmat oppilaat jälkimmäisessä vuorossa. Ruokailua valvoo edellisen oppitunnin pitänyt opettaja. Ruokailussa noudatetaan hyviä ruokailutapoja ja pyritään maistelemaan kaikkia ruokia. Lisäksi oppilailla on mahdollisuus maksulliseen välipalaan. Koululla on käytössä ruokapalvelun laatima kahdeksan viikon kiertävä runkoruokalista, jota uudistetaan vuosittain mm. asiakaspalautteiden pohjalta. Lisäksi ruokapalvelun kaikissa toimipisteissä vietetään yhtenäisiä teemapäiviä ja -viikkoja sekä ruokaperinteeseen kuuluvia juhlapyhiä. Pyrkimyksenä on yhdessä kaupungin ruokapalvelun kanssa huolehtia, että koululounas kattaa kolmanneksen koululaisen päivittäisestä energian tarpeesta. Tavoitteena on, että jokainen oppilas ruokailee ns. lautasmallin mukaisesti. Lautasmallin mukaan ½ lautasesta täytetään kasviksilla, ¼ perunalla, riisillä tai pastalla ja ¼ pääruoalla. Kouluruokailun tavoitteena on tukea kotona opittuja terveyttä ylläpitäviä ruokailutottumuksia, hyviä tapoja, sosiaalisuutta sekä jatkaa ravitsemuskasvatusta sekä vaalii ruoka- ja tapakulttuuria. 5
6 3. Miten on huomioitu nämä lasten ja lapsiperheiden kannalta tärkeät palvelujen laatutekijät: 3.1 Koulupäivän ja matkojen kokonaisuus on lapsen kannalta mielekäs Oppilaaksiottoalueen rajat eivät muutu. Keskustan oppilaaksiottoalueelta matka eri kouluvaihtoehtoihin on muutamasta sadasta metristä 3,5 km:iin vastaavasti kuin nykyisessä Normaalikoulussa. Koulupäivän pituus määräytyy tuntijaon ja lukujärjestyksen perusteella vastaavasti kuin nykyisessä Normaalikoulussa. 3.2 Koulujärjestelyjen pysyvyys ja muutosten ennakoitavuus esim. siirtymisissä Talvisalon koulun laajennus suurelementeistä rakennettuna tuo pysyvyyttä: + yhtenäiskoulu toteutuu ja uuden koulukulttuurin rakentaminen voi alkaa heti + kaikki pienryhmät voidaan integroida opetussuunnitelman mukaisesti ja ne voivat jatkaa tutussa kouluympäristössä + mahdollistuu monipuolinen oppimisympäristö mm. luonto, kirjasto, kulttuurikohteet + helpottuu alku- ja esiopetuksen yhteistyö (lyhyt välimatka Asemantien päiväkotiin) + kehitetään ja monipuolistetaan olemassa olevaa digiympäristöä + ei tarvita väliaikaisia tiloja vaan siirrytään suoraan pysyvään tilaan + uudet tilat ovat puhtaat, nykyaikaiset ja tilatehokkaat + laajennus ja v peruskorjattu Talvisalon koulu muodostavat yhden toimivan oppimisympäristön + ulkoliikuntatilat ovat hyvät ja riittävät + oppilasmäärän vähetessä tiloista voidaan luopua asteittain + jos OKL:n alueen lunastus jää voimaan ja päädytään peruskorjaamaan osa tiloista koulua varten, voidaan luopua suurelementtilaajennuksesta kokonaan - sisäliikuntatiloja tarvitaan lisää siirtymävaiheessa, mutta se on ratkaistavissa Talvisalon nykyiseen kouluun tarvitaan vähäisiä muutoksia Muutosrehtorin tehtävänä on valmistella siirtyminen kunnan koululaitokseen: suunnitella oppilaiden siirtymävaiheen toimet lukuvuoden aikana. oppimisympäristön ja digioppimisen suunnittelu, kehittäminen, suunnitelma tietotaidon laajentamisesta toisiin kouluihin tiedottaminen henkilöstön rekrytointi toiminnan suunnittelu ja muutosjohtaminen fyysisen oppimisympäristön toteuttaminen: kalustus, oppimateriaalit yhteistyö Normaalikoulun ja kaupungin koululaitoksen henkilöstön kanssa yhteistyö sidosryhmien kanssa talousarvion laadintaan osallistuminen mahdollisen muuton organisoiminen lukuvuoden suunnittelu: työjärjestykset, kuljetusoppilaiden aikataulut jne. 3.3 Kouluyhteisön hyvinvointi Normaalikoulu: Oppilashuoltotyö on jatkuvaa ja jokapäiväistä. Oppilashuoltoryhmä koordinoi, suunnittelee, arvioi ja kehittää oppilaiden hyvinvointia edistäviä toimenpiteitä. Toteuttamisesta vastaa rehtori yhdessä henkilöstön ja vanhempaintoimikunnan sekä huoltajien kanssa. Myös oppilaskunnan hallitus osallistuu hyvinvointia edistävään työhön omalta osaltaan. Yhteistyötä tavoitteiden saavuttamiseksi tehdään myös koulun ulkopuolisten lasten hyvinvointia edistävien tahojen kanssa kuten poliisin, nuorisotoimen, kansalais- ja musiikkiopiston, seurakunnan ja erilaisten 6
7 järjestöjen kanssa. Järjestyssäännöt käsitellään luokissa opettajan johdolla. Niitä tarkistetaan ja päivitetään tarvittaessa. Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä käsitellään opettajakunnan kanssa syksyllä. Koulussa käytetään KiVakouluohjelmaa. Jokainen luokanopettaja seuraa oppilaidensa poissaoloja. Sairauspoissaolosta on ilmoitettava opettajalle puhelimitse, tekstiviestillä tai Wilman välityksellä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Muiden poissaolojen osalta pyydetään luokanopettajalta kirjallinen lupa enintään viiden päivän ja rehtorilta sitä pitempään poissaoloon. Luvattomiin poissaoloihin puututaan välittömästi ja niistä ollaan yhteydessä huoltajaan. Toimintatavoista kerrotaan koulun syystiedotteessa. Poissaolojen seuraaminen, niistä ilmoittaminen ja niihin puuttuminen: Oppilaiden poissaolot merkitään Wilmaan. Luokanvalvojat seuraavat oman luokkansa oppilaiden poissaoloja. Kun oppilaalle kertyy luvattomia/selvittämättömiä poissaoloja 50 tuntia, ilmoitetaan asiasta rehtorille ja sovitaan tarvittavista jatkotoimenpiteistä. Ensivaiheessa käydään keskustelu asiasta oppilaan ja oppilaan huoltajan kanssa (selvitetään syitä poissaoloihin ja keinoja tilanteen parantamiseksi) ja ohjataan oppilas tarpeen mukaan yksilöllisen oppilashuollon toimenpiteiden piiriin. Mikäli muutosta ei tapahdu tai tarve niin vaatii, tehdään asiasta lastensuojeluilmoitus. Kerran lukuvuodessa johtava rehtori pyytää opettajakunnalta esityksiä koulukiinteistöön liittyvistä vuosikorjauksista, mahdollisista tapaturma-alttiista paikoista sekä rikkinäisistä rakenteista ja välineistä. Rehtori kokoaa esitykset ja toimittaa isännöitsijälle alkukesään mennessä. Koko henkilökunta havainnoi näitä asioita läpi vuoden kaikessa toiminnassaan. Korjaustarpeet kirjataan vuosikorjauslistaan. Akuutit kiinteistönhoidon tarpeet ilmoitetaan sähköisesti kiinteistönhoidon palvelupyyntöjärjestelmään (yliopiston intranet), jonka kiinteistönhoitaja tarkistaa päivittäin. Kiireelliset korjausta vaativat asiat voidaan ilmoittaa myös puhelimitse. Pihan leikkivälineet tarkistetaan ja huolletaan syksyisin ja keväisin teknisen keskuksen toimesta. Huomatessaan puutteita laitteiden turvallisuudessa, välituntivalvoja ilmoittaa asiasta rehtorille ja hän edelleen tekniseen keskukseen. Koulutapaturma on perusopetuksen oppilaille koulussa tai koulumatkalla sattunut äkillinen, ulkoisen ruumiinvamman aiheuttava odottamaton tapahtuma. Koulutapaturmina korvataan myös sellaiset vammat, jotka ovat syntyneet opintokäynnillä, opintoretkellä, leirikoulussa, kerhossa tai välittömällä matkalla niihin, mikäli ne sisältyvät kouluntoimintasuunnitelmaan. Tapaturmia ja vahinkoja ehkäistään oppituntien ja toiminnan huolellisella suunnittelulla ja valmistautumisella. Kaikki koulussa työskentelevät niin aikuiset kuin lapsetkin havainnoivat tiloja ja välineitä ja ilmoittavat heti rehtorille, jos huomaavat niissä puutteita turvallisuuden suhteen. Rehtori on tarvittaessa yhteydessä tekniseen toimeen, terveydenhuoltohenkilöstöön tms. Poistumisharjoitukset suoritetaan syksyisin orientoivan harjoittelun yhteydessä. Tapaturman sattuessa ensiavun antaa opettaja. Vähintään yhdellä koulun opettajista on voimassaolevan EA1- kortti. Tapaturmasta ilmoitetaan heti huoltajalle ja laajempi ensiapu ja hoito annetaan terveyskeskuksessa. Talvisalon koulu: Talvisalon koulu on vuodesta 2011 ollut yhtenäiskoulu (1-9 luokkien pienryhmät, 6-9 luokkien perusryhmät), missä opiskelee noin 400 oppilasta. Talvisalon koulussa opiskellaan eri aineita pääsääntöisesti siten, että eri oppiaineet, ml. valinnaiset, on hajautettu työjärjestyksissä koko lukuvuoden ajan tasaisesti. Talvisalon koulussa annetaan monipuolista, yleissivistävää kasvatusta ja opetusta, jonka tavoitteena on itsetunnoltaan terve, toisten kanssa toimeen tuleva, rehellinen, työtä arvostava ja tulevaisuuteen luottavaisesti suhtautuva nuori. Koulu tarjoaa jatko-opintoja varten tarvittavan tiedollisen ja taidollisen yleissivistävän oppilaan yksilöllisyyttä kunnioittaen. 7
8 Päätavoitteet kasvatuksessa Sosiaaliset taidot Sosiaaliset taidot perustuvat myönteiseen minäkuvaan, yhteistyökykyyn ja erilaisuuden hyväksymiseen. Myönteisen minäkuvan kehittymistä tuetaan jokaisen yksilöllisyys huomioiden. Yhteistyökyky on osa työskentelyä ja käyttäytymistä. Se on vastuunottamista, toisen huomioimista ja erilaisuuden hyväksymistä. Työn arvostaminen Oppilasta kannustetaan luovaan ja pitkäjänteiseen työskentelyyn. Oman ja toisen työn arvostaminen luo pohjan tulevaisuutta varten. Tavoitteena on saavuttaa valmiuksia, joiden avulla oppilas luottaa tulevaisuuteen ja uskoo omiin kykyihinsä selviytyä elämässä. Rehellisyys Rehellisyys ja reilu asennoituminen ovat yhteistyön ja toiminnan perusta, johon kuuluu kyky kantaa vastuuta omista teoista. Oikean ja väärän erottaminen antaa oppilaalle valmiuksia kohdata elämässä eettisiä ja moraalisia ongelmia. Oppilashuoltokäytännöt on esitelty opetussuunnitelmassa. oppilashuoltosuunnitelmat/ Talvisalon koulussa oppilashuollon toiminnan suunnittelusta, organisoinnista ja toimeenpanosta vastaa rehtorin johtama moniammatillinen ohjausryhmä yhdessä koulun henkilöstön, oppilaskunnan sekä vanhempien kanssa. Ohjausryhmä laatii joka lukuvuosi oppilashuollon toimintasuunnitelman. Yksittäisen oppilaan tai opiskelijan taikka tietyn oppilas- tai opiskelijaryhmän tuen tarpeen selvittämiseen ja opiskeluhuollon palvelujen järjestämiseen liittyvien asioiden käsittelemistä varten tapauskohtaisesti koottava monialainen asiantuntijaryhmä. Talvisalon koulun oppilashuolto muodostuu yhteisöllisestä opiskelijahuollosta, arjen huolenpidosta sekä yksilökohtaisesta opiskelijahuollosta. Yhteisöllisen opiskelijahuollon tavoitteena on edistää myönteistä vuorovaikutusta ja keskinäisen huolenpidon ilmapiiriä sekä puuttua tarvittaessa ongelmiin. Tärkeänä tehtävänä on terveen ja turvallisen oppimis- ja kasvuympäristön luominen, mielenterveyden suojaaminen, syrjäytymisen ehkäiseminen sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin edistäminen. Yhteisölliseen oppilas- ja opiskelijahuoltotyöhön kuuluu koko kouluyhteisön ja oppilaitoksen, yksittäisten luokkien ja ryhmien hyvinvoinnin kehittäminen, seuraaminen ja arviointi. Yksilökohtaisella opiskelijahuollolla tarkoitetaan oppilaalle annettavia kouluterveydenhuollon palveluja, oppilashuollon psykologi- ja kuraattoripalveluja sekä yksittäistä oppilasta koskevaa monialaista oppilashuoltoa. Tavoitteena on seurata ja edistää oppilaan kokonaisvaltaista kehitystä, terveyttä, hyvinvointia ja oppimista, turvata varhainen tuki ja ehkäistä ongelmia. Oppilashuoltotyötä toteutetaan yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajansa kanssa: huoltajan on tiedettävä, kun hänen lapsensa asioita käsitellään oppilashuollossa, huoltajalla mahdollisuus tulla myös paikalle. Luokanohjaaja on yhteydessä huoltajiin ennen kuin asiaa käsitellään oppilashuollossa. Luokanohjaaja on myös paikalla tapaamisessa. Oppilaskunnan toiminta Kaikki Talvisalon koulun oppilaat kuuluvat oppilaskuntaan. Oppilaskunnan tehtävänä on ohjata oppilaat keskinäiseen yhteistyöhön, pyrkiä parantamaan oppilaiden asemaa koulussa ja edistää oppilaiden harrastustoimintaa sekä vastuuta yhteisten asioiden hoidosta. Jokaisesta luokasta valitaan kaksi luottamusoppilasta. Luottamusoppilaat työskentelevät luokanvalvojien apuna hoidettaessa luokan asioita. Luottamusoppilas edustaa omaa luokkaansa oppilaskunnan hallituksessa. Hallituksen avainhenkilöitä ovat hallituksen puheenjohtaja ja sihteeri, jotka oppilaskunnan hallitus valitsee keskuudestaan oppilaskunnan ohjaavan opettajan kanssa. Oppilaskunnan hallituksen tehtävänä on johtaa ja ohjata oppilaskunnan toimintaa sekä käsitellä oppilaiden, vanhempien tai muiden yhteistyötahojen esille tuomia asioita. Hallitus voi ideoida myös itse käsiteltäviä asioita sekä valmistella ehdotuksia ja esityksiä yhteistyökumppaneille, kuten oppilaskun-nalle, opettajille ja rehtorille. Rehtori tapaa oppilaskunnan hallituksen 8
9 edustajat säännöllisesti, minkä lisäksi hallituksen edustajia kuullaan tarvittaessa esimerkiksi opettajankokouksissa. Tärkeä tehtävä kaikilla hallituksen jäsenillä on myös toimia neuvottelijana ja viestinviejänä oman luokan ja oppilaskunnan hallituksen välillä. Oppilaskunnan hallituksen tehtävänä on johtaa oppilaskunnan toimintaa sekä käsitellä oppilaiden, vanhempien tai muiden yhteistyötahojen esille tuomia asioita. Hallitus voi myös ideoida itse käsiteltäviä asioita sekä valmistella ehdotuksia. Hallituksen tärkeä tehtävä on toimia neuvottelijana ja viestinviejänä luokkansa ja oppilaskunnan hallituksen välillä. Tarvittaessa oppilaskunta tapaa rehtoria ja opettajakuntaa. Tukioppilastoiminta Jokaisella 6. ja 7.luokalla on tukioppilaskummeja, jotka ovat 8. tai 9.luokalla. Koulumme tukioppilaat ovat luottamushenkilöitä, jotka valitaan oman kiinnostuksen ja hakemuksen perusteella. Tukioppilas on tavallinen, kohtuullisesti koulussa pärjäävä, sosiaalinen, toisia kannustava nuori, joka on kiinnostunut ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan. Tukioppilaiden tehtävänä on vaikuttaa yhteisvastuullisuuteen ja toisia arvostavaan asennoitumiseen. He voivat vaikuttaa siihen, että oppilaiden ääni kuuluu kouluyhteisössä. Tukioppilaat puuttuvat rohkeasti asioihin ja näin myös toimivat toisten nuorten kannustajana hankalissa tilanteissa. Kunkin luokan tukioppilaat kehittävät myös oman luokkansa luokkahenkeä, edistävät vuorovaikutusta luokassaan sekä toimivat yhteistyössä opettajien ja muun henkilökunnan kanssa. Voidaan todeta, että kouluyhteisön hyvinvointityö jatkuu suunnitelmallisesti jälkeenkin, kun Normaalikoulun oppilaat ovat koululaitoksen oppilaina. 3.4 Koulutilojen viihtyvyys Normaalikoulu on rakennettu vuonna 1963 ja uusi osa vuonna Vanha osa on peruskorjattu ja otettu käyttöön vuonna Sisäilmaan liittyvä remontti on tehty vuonna Normaalikoulusta on tehty kuntoarvioita ja erilaisia tutkimuksia. Vuoden 2012 kuntoarvion mukaan viiden vuoden sisällä olisi uusittava vesi- ja viemärijärjestelmä. Talvisalon koulu on peruskorjattu ja laajennettu vuonna Suurelementeistä rakennettavat lisätilat ovat puhtaat, nykyaikaiset ja tilatehokkaat. 3.5 Kodin ja koulun yhteistyö Normaalikoulu: Koulussa on koulutulokkaiden vanhempainilta, koko koulun yhdistetty yhteinen ja luokkien vanhempainilta syyskuussa-> tulevan lukuvuoden tavoitteet luokissa, kyselyn esille tuomat asiat (mm. kiusaaminen, opetusmenetelmät, profilaatio), vanhempainvartit tutustuminen vanhempiin, uusien oppilaiden vanhemmat, luokkien kehityskeskustelut (arviointi) tammimaaliskuu, koko koulun yhteinen vanhempainilta, luokkatoimikunta, vanhempainyhdistyksen te lat ja tapahtumat, koulun juhlat, vanhempainilta yläluokat aloittaville (helmikuu), koulutiedote, palaverit ja muut tiedotteet, puhelin, - ja reissuvihko, koulutulokkaiden kouluun tutustumispäivä, toukokuussa avointen ovien viikko. Talvisalon koulu: Opetus ja kasvatus järjestetään yhteistyössä huoltajien kanssa siten, että jokainen oppilas saa oman kehitystasonsa ja tarpeidensa mukaista opetusta, ohjausta ja tukea. Kun oppilaalla on tuen tarvetta, kodin ja koulun yhteistyön merkitys korostuu. Yhteistyötapoja ja toimintamalleja kehitetään koko perusopetuksen ajalle ja koulunkäynnin nivelvaiheisiin. Koulun henkilöstö tuntee säädökset ja määräykset, jotka liittyvät huoltajan kanssa tehtävään yhteistyöhön oppilaan tukeen liittyvissä asioissa. Huoltajalle annetaan tietoa niiden soveltamisesta koulun arjessa, esimerkiksi oppilasta koskevien asioiden käsittelystä, tietojensaannista ja niiden luovuttamises- 9
10 ta sekä salassapidosta. Koulun henkilöstö on yhteydessä kotiin heti, kun oppilaalla ilmenee oppimisen tai koulunkäynnin ongelmia tai hänen hyvinvointinsa on vaarantumassa. Oppilaille ja huoltajille annetaan tietoa tuen saannin mahdollisuuksista, tuen kolmiportaisuudesta sekä käytettävissä olevista tukimuodoista. Huoltajia kannustetaan tukemaan osaltaan lapsensa tavoitteellista oppimista ja koulunkäyntiä. Oppilaan edistymisen ja tuen tarpeen arviointi sekä tuen suunnittelu on osa kodin ja koulun säännöllistä yhteistyötä. Tavoitteena on toimia yhteisymmärryksessä oppilaan ja huoltajan kanssa. Oppilas tai huoltaja ei voi kuitenkaan kieltäytyä perusopetuslaissa säädetyn tuen vastaanottamisesta. Oppilas voi tarvita myös yksilökohtaisen oppilashuollon tukea. Yksilökohtaisen oppilashuollon tuki perustuu vapaaehtoisuuteen ja edellyttää oppilaan tai tarvittaessa huoltajan suostumusta (katso luku 8 Oppilashuolto). Savonlinnan seudulla kodin ja koulun yhteistyön keskeisimpänä työvälineenä ja tiedotuskanavana käytetään Wilmaa. Wilmasta löytyvät työvälineet yleiseen tiedottamiseen, pikaiseen yhteydenottoon, kolmiportaisen tuen asiakirjojen laadintaan, seurantaan ja arviointiin sekä muistioiden laadintaan. Kotiväen kanssa tehdään yhdessä työtä nuoren kasvun ja kehityksen hyväksi. Luokanohjaajat hoitavat yhteydenpitoa koteihin aktiivisesti. Myös muut opettajat, rehtori ja oppilaanohjaaja ovat tarvittaessa yhteydessä koteihin lapsen asioissa. Vanhempien on myös mahdollista ottaa yhteyttä opettajiin käyttämällä esim. Wilma-verkkoa. Opettajat ilmoittavat Wilmassa kotitehtävät, koepäivät ja koealueet. Samoin poissaolot laitetaan Wilmaan. Tunnukset ja Wilman osoite lähetetään koteihin. Oppilailla on omat tunnuksensa ja huoltajilla omansa. Koulun antama palaute oppilaan toiminnasta on rakentavaa ja kannustavaa. Talvisalon koulun kaikille vanhemmille yhteisessä vanhempainillassa syyskuussa teemana on ajankohtainen koulun painopiste- ja kehittämisalue. Yhdeksänsien luokkien vanhemmille järjestetään vanhempainilta jatko-opintoihin liittyen marraskuussa. Mainittujen vanhempainiltojen lisäksi voidaan pitää koululla te toja. Koulun yhteinen toiminnallinen kevätjuhla on toukokuussa. Lisäksi eri luokkien vanhemmat ja luokanohjaajat sekä oppilaat voivat järjestää yhdessä omia iltojaan koulun tiloissa. Koulun ja kodin sitoutuminen opiskelun ja elämänhallinnan taitoihin Jotta opiskelu sujuisi hyvin, tulee elämässä olla perusasiat kunnossa. Näitä perusasioita ovat esimerkiksi riittävä yöuni, monipuolinen ravinto, fyysisen kunnon ylläpitäminen, ulkoilu ja säännöllinen päivärytmi. Myös koulunkäynnin sujuminen on koulun ja kodin yhteispeliä. Esimerkiksi koulumenestystä, läksyjen tekemistä ja tarvittavien opiskeluvälineiden reppuun pakkaamista on syytä myös kotona seurata. Tavoitteena on, että vanhempien, oppilaiden ja koulun yhteistyöllä saadaan aikaan kokonaisvaltaista hyvinvointia ja myönteistä opiskeluilmapiiriä. Voidaan todeta, että kodin ja koulun yhteistyö jatkuu suunnitemallisesti jälkeenkin, kun Normaalikoulun oppilaat ovat koululaitoksen oppilaina. 4. Onko hyödynnetty lasten, nuorten ja perheiden kuulemista? Miten? Virallinen kuulemistilaisuus järjestettiin , johon voivat osallistua kaikki kuntalaiset (perheet, lapset, nuoret). Kuulemistilaisuudesta tiedotettiin julkisella kuulutuksella, joka asetettiin kaupungin viralliselle ilmoitustaululle ja internettiin sekä alueiden palvelupisteiden ilmoitustaululle , julkaistiin sanomalehdissä Itä-Savo tiistaina ja Puruvesi lehti sekä Wilma -viestillä oppilaiden huoltajille
11 Kuntalaiset saivat jättää asiaan liittyviä kannanottoja mennessä. Siirtoa on valmisteltu yhteistyössä Normaalikoulun rehtoreiden, toimitilapalvelun ja länsipuolen rehtoreiden kanssa. Valmistelutyössä on otettu huomioon kannanotot ja Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite: Digitaalisen opetusmenetelmän jatkaminen Savonlinnassa sekä Normaalikoulun vanhempainyhdistyksen vetoomus. Valmisteluasiakirjat ovat olleet nähtävissä kaupungin nettisivulla alkaen _ja_kouluverkkotarkastelu/norssin-lakkautus-ja-vaikutukset alkaen Savonlinnan Normaalikoulun vanhempainyhdistyksen johtokunnan edustajia kuullaan Sivistyslautakunnan ja Kaupunginhallituksen kokouksissa. Normaalikoulun oppilaskunnan lausunto Johtava rehtori Mikko Ripatti on esitellyt asiat Normaalikoulun oppilaskunnalle yhdessä oppilaskunnan ohjaajan lehtori Samu Tikkasen kanssa to sivistysviraston lähettämän aineiston perusteella. Tämän jälkeen oppilaskunnan edustajat ovat keskustelleet asiasta luokkansa muiden oppilaiden kanssa (pienimmät opettajansa avustamina) ja keränneet heiltä palautteen. Kerätyn oppilaskunnan palautteen oppilaskunta on käsitellyt kokouksessaan ti , jonka perusteella puheenjohtaja ja sihteeri ovat tiivistäneet oheisen lausunnon. 11
12 Oppilaiden esittämät asiat ovat yhteneviä kannanotoissa esitettyihin. Vastaukset sisältyvät Kooste Normaalikoulun lakkautus ja vaikutus kannanotoista -asiakirjaan. 12
13 5. Muita lapsiin ja lapsiperheisiin liittyviä näkökohtia näissä palveluissa tai hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen olosuhteissa Koululaitoksen koulussa annetaan koulun ulkopuolista opetusta kerhoissa, leirikouluissa ja retkillä sekä työelämään tutustumisjaksoilla. Talvisalon koulussa järjestetään kerhotoimintaa mahdollisuuksien mukaan. Myös oppilaiden huoltajilla on mahdollisuus esittää halukkuutensa kerhon vetämiseen. Kerhon vetämisestä saa palkkion ja kerhon ohjaajat ovat työsuhteessa kouluun. Kerhoista tiedotetaan lukukauden alkupuolella Wilman kautta. Kerhotoiminnasta vastaa apulaisrehtori. Talvisalon koulu on tiimiorganisoitu koulu, missä koulun kehittämisestä vastaa hallinnollisen johdon (rehtori, apulaisrehtori, vararehtori) lisäksi johtoryhmä (5 opettajajäsentä) ja heidän johtamansa toimintaryhmät. Kehittämisryhmien yhteisenä tavoitteena on keskinäisen yhteistyön lisääminen. Opiskelutaidot ja arviointi Toimintaryhmän tavoitteena on uusien arviointikäytänteiden luominen, joilla voidaan taata arvioinnin monipuolisuus sekä välttää koeviikkojen muodostuminen, oppilaiden osallistuminen arviointiin ja heidän itsearviointi- ja vertaisarviointitaitojensa kehittäminen sekä tehostaa oppilaiden läksyjen tekemistä ja vähentää läksyjen laiminlyöntejä. Kansainvälinen toiminta Koululla on yhteistyökoulu Saksan Detmoldista. Lukuvuonna aloitetaan kansainvälinen etwinning-toiminta, jonka ajatuksena on etsiä verkon kautta eurooppalaisia partnerikouluja ja tehdä heidän kanssaan yhteisiä projekteja. Projektien teemana on vesi, joka on myös tämän lukuvuoden laaja-alaisen oppimiskokonaisuuden aihe. KaMu tiimi Kiusaamisen vastaisen työryhmän tavoitteena on luoda Talvisalon kouluun uusia käytänteitä kiusaamisen vähentämiseksi. Kiusaamistapaukset selvitetään välittömästi niiden tullessa ilmi yhteistyössä opettajan, oppilaan ja kodin kanssa. Koulun yhteisten tapahtumien ja luokkien välisen yhteistyön kautta toivomme sekä oppilaiden että opettajien tutustuvan paremmin toisiinsa. Kiusaamiseen liittyviä ilmiöitä ja asioita käsitellään vuoden aikana kaikissa luokissa, tavoitteena ehdoton kiusaamattomuus. Myönteisen ja suvaitsevan ilmapiirin luominen on yksi tärkeimmistä askelista kohti turvallista kouluarkea! Oppilasvaikuttaminen Oppilasvaikuttamisen toimintaryhmän tavoitteena on lisätä koulun yhteishenkeä. Tarkoituksena on kuunnella oppilaiden mielipiteitä ja toiveita, tarjota oppilaille vaikuttamisväylä sekä ryhmäyttää oppilaat, jotta jokaisella olisi oikeus turvalliseen ja myönteiseen koulutyöhön. Tukioppilaat sekä luokan yhteysoppilaat yhdessä henkilökunnan kanssa tekevät juuri tätä työtä. Puhalletaan yhteen hiileen ja pidetään toisista huolta! Kodin ja koulun yhteistyö Kodin ja koulun yhteistyö -ryhmän tavoitteena on pitää yllä ja kehittää kodin ja koulun yhteistyötä. Järjestetään kodin ja koulun yhteisiä tapahtumia ja juhlia. Toimilla pyritään lisäämään kodin ja koulun välistä luontevaa yhteistyötä ja vahvistamaan kasvatuskumppanuutta. 13
14 Työhyvinvointi Tavoitteena on työhyvinvoinnin edistäminen erilaisin tapahtumin ja arjen pienillä teoilla huomioiden. Henkilökunnan muistaminen. Koko henkilökunnan tavoittaminen ja vuorovaikutuksen kehittäminen. 14
Sivistysvirastossa valmistellaan kuulemiseen päivitetty asiakirjamateriaali. Päivitetty materiaali laitetaan nettisivulle
TÄMÄN ASIAKIRJAN LUKIJALLE TIEDOKSI, ETTÄ TÄSSÄ sivistyslautakunnan iltakoulussa 1.12.2016 esitellyssä materiaalissa on monia kohtia, jotka ovat muuttuneet asian valmistelun edetessä. Sivistysvirastossa
Norssin lakkautus ja sen vaikutukset alkaen
Norssin lakkautus ja sen vaikutukset 1.8.2018 alkaen Kuulemistilaisuus 11.4.2017 Valmistelussa: Vs. sivistystoimenjohtaja Tuija Kauppinen, koulusuunnittelija Marja- Liisa Brunou, hankejohtaja Markku Kankkunen,
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
Kuulemistilaisuus
Norssin lakkautus ja sen vaikutukset 1.8.2018 alkaen Sivistyslautakunnan iltakoulu 3.5.2017 Materiaalin pohjana on kuulemistilaisuuden 11.4.2017 esitys valmistelu: Vs. sivistystoimenjohtaja Tuija Kauppinen,
Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa
Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen
OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön
Kuulemistilaisuus
Kuulemistilaisuus 14.4.2015 Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou Nojanmaan koulun rehtori Tuija Kauppinen Mertalan koulun rehtori Markku Kiiski Savonlinnan kaupungissa
määritelty opetussuunnitelman perusteissa:
Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien
OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen
OPPILASHUOLTO Savonlinnan normaalikoulu 26.5.2014 / 12.4.2017 Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen SNOR - Oppilashuoltokäytännöt uudistuvat ENNEN / OPS 2012 Oppilashuollolla tarkoitetaan Oppilaan
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu
OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-
Kuulemistilaisuus Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou
Kuulemistilaisuus 14.4.2015 Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou Oppilasmäärän kokonaisennakointi lkv. Esi1 Esi2 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. valm.op. yht. ero ed.v.
Oppilashuolto Koulussa
1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan
Opetushenkilöstö Punkaharju
Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)
Lukuvuosisuunnitelma
Lukuvuosisuunnitelma 2016-17 1. Koulun tiedot Koulu: Talvisalon koulu Ylläpitäjä: Savonlinna kaupunki Koulumuoto: Yhtenäiskoulu 1.-9. lk pienryhmät, 6.-9. perusryhmät Opetuskieli: suomi Opiskelijamäärä:
7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet
7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Perusopetuslaissa
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA
1. YLEISTÄ OPPILSHUOLLOST Perusopetuslain mukaan oppilailla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi
Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi tuleminen Uuden lain keskeiset tavoitteet: Edistetään
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)
8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden
Opiskeluhuoltosuunnitelmat
Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon suunnitelmat (OHL 12 ja 13 sekä POL 14, LL 10 ja AMPL 37 a ) Lastensuojelulain
TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee
Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa
Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto
7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio
7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea
AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...
Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus
Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta
Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto
2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee
Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli. VIP-verkosto,
Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli VIP-verkosto, 14.2.2019 Yhteisöllinen oppilashuolto Koulukohtaisen opiskeluhuoltoryhmän (KOR) työskentelystä Työn tavoitteena on opiskelijan ja yhteisön
Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma
Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 1. ARVIO OPPILASHUOLLON KOKONAISTARPEESTA Mänttä-Vilppulassa perusopetusta annetaan luokille 1-6 Savosenmäen koulussa, Koskelan alakoulussa, Vilppulankosken
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus
GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016
GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan
Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot
Kallislahden koulu 1. Koulun tiedot Koulu: Kallislahden koulu Koulumuoto: Alakoulu Opetuskieli: Suomi Opiskelijamäärä: 26 0lk 2 oppilasta 1lk 4 oppilasta 2lk 3 oppilasta 3lk 3 oppilasta 4lk 5 oppilasta
Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k
Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-
Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus
Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan
Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.
Koulu Hyrylän yläaste Hyökkälän koulu Jokelan yläaste Kellokosken koulu Kirkonkylän koulu Klemetskogin koulu Kolsan koulu Lepolan koulu Mikkolan koulu Nahkelan koulu Paijalan koulu Pertun koulu Riihikallion
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen
Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14
Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2014-2015 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Aineen lehtori Erityisopettaja Erityisluokanopettaja
Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen
Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti
NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO
NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista
Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi
Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien
Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen
Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää
Opiskeluhuolto ja erityisopetus Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu
Opiskeluhuolto ja erityisopetus 6.3.2017 Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu www.pollev.com/aapohalonen066 (Aineen)opettajan työtä
Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten
Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä
Nätkin koulun koulumuoto syksystä alkaen
Nätkin koulun koulumuoto syksystä 1.8.2019 alkaen Kuulemistilaisuus 11.12.2018 Valmistelussa: Vs. sivistystoimenjohtaja Tuija Kauppinen, koulusuunnittelija Marja- Liisa Brunou, kiinteistöjohtaja Jukka
8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö
8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus
Kalkkisten koulu 2015 2016
Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia
Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä
Auran ja Pöytyän kunnat Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran kunnan sivistyslautakunta 16.12.2014 175 Pöytyän kunnan koulutuslautakunta 10.12.2014 97 Sisällys
Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015
Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Kauniainen Tammikuu 201 Väittämät / Kauniainen vs. koko pk-seutu Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Kauniainen=8: Väittämien jakaumat Vuosivertailu Kauniainen
2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat
KANGASALAN KUNTA POHJAN KOULU Iso- Maijalantie 31 36840 POHJA 050-3152852/ rehtori POHJAN KOULUN OPPILASHUOLLON SUUNNITELMA 2018-2019 Oppilashuollon kokonaisuus Pohjan koululla jakaantuu seuraavasti: 1.
Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus
Opiskeluhuoltoryhmä Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuolto on yhteisöllistä työtä ja yksilöllistä tukea Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä, koko
Pidennetyn oppivelvollisuuden ryhmän paikka alkaen
Pidennetyn oppivelvollisuuden ryhmän paikka 1.8.2018 alkaen Kuulemistilaisuus 7.11.2017 Valmistelussa: Vs. sivistystoimenjohtaja Tuija Kauppinen, muutosrehtori Tuomo Nurmela, rehtori/erityisopetuksen koordinaattori
Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä
Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Seija Lintukangas FT Edutaru Oy Jyväskylä 4.9.2012 Ruokailu iloa, oppimista, kasvatusta ja sivistystä
Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen
Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:
LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
Opetussuunnitelman kuntakohtainen osa Kotkan lukiokoulutuksessa opiskelijahuollon osalta 1.8.2014 lukien. LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opiskeluhuolto sisältää lain mukaan koulutuksen järjestäjän hyväksymän
JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä
JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen
Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki
Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan
Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki
Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä
Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014
Perusopetuksen laadun huoltajakysely 0 Tuusulan kunnan perusopetuksen huoltajakysely toteutettiin maaliskuussa 0. Sähköiseen kyselyyn vastasi 8 perusopetuksen.,. ja 9. luokkien oppilaiden huoltajaa. Yleistä,,0,8,,,,,.
HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA
HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä
PARKANON YHTENÄISKOULU
PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille
OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014
OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,
Kuulemistilaisuus
Tervon kunta Kuulemistilaisuus 15.4.2019 Tervon kunta yläkouluselvitys 2018-2019 Petteri Ristikangas kunnanjohtaja Kunnanhallitus asetti yläkouluselvitys toimikunnan valmisteluryhmäksi toimikaudelle 7.11.2018-31.3.2019.
Intensiivisen tuen pienluokat. Vaativan erityisen tuen järjestelyt Lempäälän kunta, opetuspalvelut
Intensiivisen tuen pienluokat Vaativan erityisen tuen järjestelyt Lempäälän kunta, opetuspalvelut Toimintasuunnitelma Tukipalvelukoordinaattorit, 2018 Intensiivisen tuen pienluokat Perustaminen mahdollistui
Vs. sivistystoimenjohtaja Tuija Kauppinen, koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou, rehtori Ismo Falck
Vs. sivistystoimenjohtaja Tuija Kauppinen, koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou, rehtori Ismo Falck Kuntaliitossopimus, palvelusuunnitelma 13.1. 2012 Kerimäen lukio muutettiin ns. sivutoimipisteeksi ja
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,
Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44
Vastausten määrä: 87 Tulostettu 30.4.2015 8:39:44 Poiminta Koulu = 12 (Riihikallion koulu) Taustatiedot Koulu Riihikallion koulu 87 100% Vastausten määrä: 87 Yleistä 1. Koulun jokapäiväinen toiminta on
Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut
Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Taustatietoja Vastaajina yli tuusulalaista ala- ja yläkoulun oppilaan huoltajaa. Kysely avoinna huoltajille.-... Strukturoitujen
Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Kauniainen, Kasavuori. Joulukuu 2013
Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Kauniainen, Kasavuori Joulukuu 0 Väittämät koko kunnan alueella Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Kauniainen, n= KOULUPAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN. Lapsellamme on
Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu. Kevät 2018 N = 147
Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu Kevät 2018 N = 147 Osa-alueiden keskiarvot järjestyksessä 10 9 8,92 8 7 6 5 4 3 2 1 5,35 5,34 5,28 5,2 5,12 5,01 4,95 4,9 4,81 4,66 4,57 5,02 *Kouluarvosana ei ole
HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9
HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 Suomenkielinen koulutusjaosto 17.9.2013 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUS-
TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 Sepänmäen koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Sepänmäen erityisopetusyksikkö toteuttaa oppilaan yksilöllisistä tarpeista lähtevää kasvatusta tavoitteena
Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle
Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä
Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna
Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamista ennalta ehkäisevä työ Opetussuunnitelma Kasavuoren
LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2
LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa
Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa 30.11.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Moniammatillisuus oppilashuollossa Lakisääteistä
Norssin lakkautus ja sen vaikutukset alkaen
Norssin lakkautus ja sen vaikutukset 1.8.2018 alkaen 2. Kuulemistilaisuus 15.8.2017 Valmistelussa: Vs. sivistystoimenjohtaja Tuija Kauppinen, koulusuunnittelija Marja- Liisa Brunou, kiinteistöjohtaja Jukka
Perusopetuslain muutos
Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada
LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta
LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO Kuopio 26.3.2014 Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta Oppilashuollon kehittäminen Liperissä Lukuvuoden 2011-12 aikana yhteensä neljä
LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6
LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta
Kuulemistilaisuus Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou
Kuulemistilaisuus 14.4.2015 Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou Oppilasmäärän kokonaisennakointi lkv. Esi1 Esi2 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. valm.op. yht. ero ed.v.
VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7
1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt
LUOKKATUNNIT OPS YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA
LUOKKATUNNIT OPS2016 - YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA H A N N A G U S TA F S S O N O S A L L I S U U S - KO O R D I NA AT TO R I Miksi? Miten? Mitä? MIKSI LUOKKATUNTEJA? - Turun opetussuunnitelmassa 2016 paikallisena
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA Oulunsalo Opetussuunnitelman perusteet muuttuivat vuoden 2011 alusta, mikä velvoitti kuntia tekemään muutoksia myös kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin. Oulunsalon
OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013
OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,
Perusopetuskysely Koko perusopetus
Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi
Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet
VAALAN KUNTA Veneheiton koulu Veneheitontie 790 92830 Veneheitto Puh. 040-186 0012 LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuos i 2017 2018 Käsittely Henkilökunnan kokous Toimielimen (siv.ltk.) -hyväksyminen pvm 21.8.2017
Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu
Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja
Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen