Espoon Urheilijat ry Judojaos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon Urheilijat ry Judojaos"

Transkriptio

1 Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintasuunnitelma ja budjetti

2 1 Yhdistyksen kokoukset Emoseuran sääntömääräinen vuosikokous, sekä emoseuran hallituksen kokous tullaan pitämään jälleen keväällä. Jaoksen kevätkokous pidetään kevään lopulla touko-kesäkuussa. Syyskokous tullaan pitämään ennen joulua marras-joulukuussa. 2 Harjoitukset Kevään 2017 harjoitukset tulemme viemään samalla tavoin kauden loppuun kuin syksyllä Maanantai klo Peruskurssi 2 harjoitukset Maanantai klo Juniorit 2 harjoitukset Maanantai klo Ylempien vöiden harjoitukset Tiistai klo Peruskurssi 1 harjoitukset Tiistai klo Juniorit 1 harjoitukset Keskiviikko klo Peruskurssi 2 harjoitukset Keskiviikko klo Juniorit 2 harjoitukset Torstai klo Muksujudo harjoitukset Torstai klo Peruskurssi 1 harjoitukset Torstai klo Juniorit 1 harjoitukset Torstai klo Ylempien vöiden harjoitukset Lauantai klo Vapaat harjoitukset Syksyllä aloitamme kaksi peruskurssia, yhden joka on tarkoitettu juuri muksujudosta tuleville ja toisen hieman vanhemmille. Tarkoituksena on jatkaa myös kahden juniori ryhmän pyörittämistä ja saada nämä kasvamaan entisestään. Tähän on hyvät mahdollisuudet, sillä syksyllä 2016 uusia peruskurssilaisia oli noin 40 kpl, mukaan lukien muksujudosta peruskurssille siirtyneet. Tarkemmin näistä päätetään kevään jaoksen kokouksessa ja lopullisen päätöksen ryhmien jaosta pystyy tekemään vasta syksyllä, kun näkee kuinka paljon harrastajia jatkaa. Lauantai harjoituksiin olemme vuoden 2016 lokakuusta lähtien kutsuneet myös lähialueen muista seuroista porukkaa kerran kuussa. Tätä hyväksi havaittua toimintaa on tarkoitus jatkaa myös kaudella Hankinnat Kesällä 2016 suurensimme salimme pinta-alaa, joten vuokramme nousi 950, ollen nyt 2950 kuukaudessa. Myös salin laajentamiseen mm uusien tatamien hankkimiseen ja joustotatamin rakentamiseen laajennusosaan kului rahaa, noin Joten tällä hetkellä emme tule tekemään mitään suurempia hankintoja, ennen kuin jaoston talous on saatu varmalle pohjalle. Lisäksi strategiamme mukaan jaoston tulisi kasvattaa puskurirahastoa, jotta pystymme maksamaan vuokrat vähintään puolelta vuodelta, vaikka rahavirrat syystä tai toisesta pienenisivät huomattavasti. Tietenkin kaikenlaista muuta pientä, kuten ensiapu tarvikkeita sun muuta joudumme normalin toiminnan puitteissa hankkimaan. 2

3 4 Kilpailut Kaikkia harrastajia kannustetaan osallistumaan mahdollisimman moniin judokisoihin. Nuorten SM kisoihin ei varmaankaan lähetetä osallistujia, sillä kisat käydään Rovaniemellä. Mikäli vanhemmissa harrastajissa halukkaita on, voivat nämä osallistua pidettäviin SM-kisoihin. Aluemestaruuskisoissa tavoitteena on yksi aluemestaruus. Muissa kisoissa ei varsinaisia tavoitteita ole, vaan tärkeintä olisi saada mahdollisimman moni lähtemään kisoihin, niin junnu cup kisoihin ensi kertalaisia kuin varsinaisiin shiaihin jo kokeneempia harrastajia. 5 Koulutus Koulutuksia, joita on suunniteltu käytäväksi 2017, ovat: 2 kpl Peruskurssiohjaaja koulutus 2 kpl Kime-no-kata koulutus 2 kpl Nage-no-kata koulutus 3 kpl Oppimisen ja opettamisen perusteet 10 kpl Judon perusteet Mahdollisesti myös muita koulutuksia. Tarkoituksena on järjestää yhteistyössä Etelä-Suomen alueen kanssa Judo perusteet koulutus omalla salillamme. Tällä hetkellä meillä on useampia junioreita, joilla olisi vihreän vyön koe lähitulevaisuudessa, joten sitä varten heidän tulisi tämä kurssi käydä. 6 Vyöarvojen suoritukset Toimintavuonna 2017 on suunniteltu suoritettavaksi seuraavat vyöarvot: 1 kpl 1 dan 4 kpl 2 kyu 4 kpl 3 kyu 8 kpl 4 kyu 35 kpl 5 kyu Alustavat graduointi päivämäärät ovat helmikuussa ja toukokuussa muille kuin keltaisen vyön kokelaille. 7 Maksut Johtuen siitä, että hankimme uudet tilat toiminnallemme kesällä 2013, jouduimme nostamaan harjoitusmaksujamme huomattavasti. Tällä hetkellä näyttää siltä, että maksut ovat sillä tasolla, että seuramme kykenee hoitamaan maksuvelvoitteensa. Näin ollen tällä hetkellä ei ole paineita nostaa jäsenten maksamia maksuja. 3

4 8 Palkinnot Seuran kiertopalkinto tullaan taas keväällä 2017 jakamaan kauden aikana parhaiten suoriutuneelle alle 16-vuotiaalle judokalle. Ansiomerkkejä tulemme vuonna 2017 jakamaan ainakin yhden kappaleen. Lisäksi joulujuhlassa palkitsemme kaksi aktiivista junioria jollain pienellä palkinnolla. 4

5 9 Budjetti 2017 TULOT MENOT Jaoston tulot perustuvat lähinnä jaoston jäsenten maksamiin harjoitusmaksuihin, sekä kaupungin tukeen. Arviot vuoden 2017 tuloista ovat seuraavat: Harjoitusmaksut: Judoliiton jäsenmaksut: Seuran jäsenmaksut: Judopukumaksut: (á ) Tarvikemyynti 200 Passimaksut (á 38) Graduointimaksut: 300 (á 27) Korkotulot etc.: 100 Kaupunginavustukset: Emoseuran avustus: Tulot yhteensä: Menot tulevat koostumaan seuraavista eristä: Vuokrakulut: Judopuvut: Judopassit 800 Graduointikulut: 300 Virkistyskulut: 600 Pankkimaksut: 200 Judoliiton jäsenmaksut: Kisa- ja koulutuskulut 600 Palkinnot 200 Muita kuluja (Hankinnat): 400 Menot yhteensä: Tilikausi näyttäisi jäävän noin 2500 positiiviseksi. Tarkoituksena on kerryttää sen verran rahaa, että pystyisimme teoriassa noin puolen vuoden verran maksamaan vuokraa salistamme, vaikka mitään avustuksia tai harrastajien maksuja ei saataisikaan. Koska kaikki ylimääräiset rahamme kuluivat joustotatamin rakentamiseen saliin, sekä kesällä 2016 suoritettuun salin laajentamiseen, josta aiheutui myös vuokran lähes 50 %:n nousu, on erittäin tärkeää saada kassavaroja kerrytettyä sen verran, että mikäli syystä tai toisesta rahan tulo vähenee, emme joutuisi saman tien muuttamaan salistamme pois. 5

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2013 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2017 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2016 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2018 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 1.5 SUOMISPORT... 4 2

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos. Seuran toimintalinja

Espoon Urheilijat ry Judojaos. Seuran toimintalinja Espoon Urheilijat ry Judojaos Seuran toimintalinja 1 Sisällysluettelo 1 ESPOON URHEILIJAT RY JUDOJAOKSEN VISIO JA MISSIO... 3 1.1 VISIO... 3 1.2 MISSIO... 3 2 ESPOON URHEILIJAT RY JUDOJAOKSEN TAVOITTEET...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos. Seuran toimintalinja

Espoon Urheilijat ry Judojaos. Seuran toimintalinja Espoon Urheilijat ry Judojaos Seuran toimintalinja 1 Sisällysluettelo 1 ESPOON URHEILIJAT RY JUDOJAOKSEN VISIO JA MISSIO... 3 1.1 VISIO... 3 1.2 MISSIO... 3 2 ESPOON URHEILIJAT RY JUDOJAOKSEN TAVOITTEET...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos. Seuran toimintalinja

Espoon Urheilijat ry Judojaos. Seuran toimintalinja Espoon Urheilijat ry Judojaos Seuran toimintalinja 1 Sisällysluettelo 1 ESPOON URHEILIJAT RY JUDOJAOKSEN VISIO JA MISSIO... 3 1.1 VISIO... 3 1.2 MISSIO... 3 2 ESPOON URHEILIJAT RY JUDOJAOKSEN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2015 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Imatran Ju-jutsuseura Jäsentiedote Vuoden 2017 toiminta ja yhteystiedot

Imatran Ju-jutsuseura Jäsentiedote Vuoden 2017 toiminta ja yhteystiedot Imatran Ju-jutsuseura Jäsentiedote 2017 Vuoden 2017 toiminta ja yhteystiedot Puheenjohtajalta: Vuosi on vaihtunut ja Imatran Ju-jutsuseuran 27.toimintavuosi on käynnissä hyvää vauhtia. Olen seuran luottamuksen

Lisätiedot

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y.

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Tämän asiakirjan tarkoituksena on kuvata Voimailuseura Bodonoksen Judojaoston toimintaa vuonna 2017.

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2018 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,

RATAVARAUKSET 2018 Pesämäen Moottoriurheilukeskus //   puh / Marko Ylinen, Huhtikuu vko 13 26.3.-1.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 26.maalis 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 01.huhti 02.huhti PÄÄSIÄINEN Huhtikuu vko 14 2.4.-8.4 02.huhti 03.huhti

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Seura- ja aluejärjestö Pohjois-Suomen Pyöräily ry Toimintasuunnitelma 2014 Pohjois-Suomen Pyöräily ry:n toiminta perustuu vahvoihin ja elinvoimaisiin Pohjois-Suomalaisiin seuroihin, sekä niiden aktiivisiin

Lisätiedot

ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015. 1. Johdanto

ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015. 1. Johdanto ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyö on yksi kulmakivistä matkalla kohti päätavoitetta - olympiakultaa. Strategiaan liittyen

Lisätiedot

Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009

Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009 Joen Yawara ry:n tiedote 1/2009 Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009 HARJOITUSPAIKAN OSOITE JOENSUUN URHEILUTALO, KOSKIKATU 12. TATAMIT I JA II 2 KRS. PUNTTISALI URHEILUTALON ALAKERRASSA. PV AIKA PAIKKA

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus //  puh / Marko Ylinen, RATAVARAUKSET 2017 Huhtikuu vko 13 27.3.-2.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti Huhtikuu vko 14 3.4.-9.4 3.huhti 4.huhti

Lisätiedot

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Maanantai 23.3. Tiistai 24.3. Keskiviikko 25.3. Torstai 26.3. Perjantai 27.3. Lauantai 28.3. Sunnuntai 29.3. Radio Channels, Luento 08:15 - TS127 Communication signal processing

Lisätiedot

NOKIAN SEUDUN AMPUJAT RY TALOUSARVIO VUOSI 2019 TILIKAUSI JOHTOKUNTA ALKUOLETUKSET: JÄSENMAKSAJIA: JÄSENMAKSU: SAL-MAKSU RATAMAKSU:

NOKIAN SEUDUN AMPUJAT RY TALOUSARVIO VUOSI 2019 TILIKAUSI JOHTOKUNTA ALKUOLETUKSET: JÄSENMAKSAJIA: JÄSENMAKSU: SAL-MAKSU RATAMAKSU: JOHTOKUNTA ALKUOLETUKSET: JÄSENMAKSAJIA: JÄSENMAKSU: SAL-MAKSU RATAMAKSU: Jäsen- ja ratamaksutulot HUOM Liittymismaksut 3750,00 Jäsenmaksut 31000,00 Kannatusmaksut 200,00 Ratamaksut 2 12000,00 Kertamaksut

Lisätiedot

Osallistujat Tapio Niemi, Niklas Hurmerinta, Helena Orava, Jari Orava, Mari Turto ja Veijo Tarhala

Osallistujat Tapio Niemi, Niklas Hurmerinta, Helena Orava, Jari Orava, Mari Turto ja Veijo Tarhala Loviisan seudun Judoseura Arashi ry. Toimintalinja 2013 > 2016 Jakelu Johtokunnan jäsenet Toiminnantarkastajat Taloudenhoitaja Ilmoitustaulu Kotisivu LOVIISAN SEUDUN JUDOSEURA ARASHI RY Aika 20.1.2013

Lisätiedot

Jigotai ry. Judojaosto. toimintakertomus

Jigotai ry. Judojaosto. toimintakertomus Jigotai ry Judojaosto toimintakertomus 1.1.-31.12. 1 1. Jigotai ry:n judojaoksen toiminnan luonnehdinta lyhyesti Jigotai ry:n judojaosto noudattaa Kodokanin judon perinteitä, jotka luotiin 1880-luvulla

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN JUDO ry

ETELÄ-SUOMEN JUDO ry ETELÄ-SUOMEN JUDO ry 6.6.2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyö on yksi kulmakivistä matkalla kohti päätavoitetta - olympiakultaa. Strategiaan

Lisätiedot

ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA Johdanto

ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA Johdanto ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyö on yksi kulmakivistä matkalla kohti päätavoitetta - olympiakultaa. Strategiaan liittyen

Lisätiedot

Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013. Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9

Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013. Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9 Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013 YHDISTYKSEN PERUSTAMISKOKOUS JA VUOSIKOKOUS Aika Paikka 3.11.2013 klo 14.00 Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9 Kokousvirkailijat Maarit Kallio Katri Maijala Taavi

Lisätiedot

Suomen Judoliiton Etelä-Suomen alueen toimintasuunnitelma ja budjetti 2010. hyväksytty alueparlamentissa 13.12.2009 Sivu 1 / 10

Suomen Judoliiton Etelä-Suomen alueen toimintasuunnitelma ja budjetti 2010. hyväksytty alueparlamentissa 13.12.2009 Sivu 1 / 10 hyväksytty alueparlamentissa 13.12.2009 Sivu 1 / 10 www.es-judo.net hyväksytty alueparlamentissa 13.12.2009 Sivu 2 / 10 Suomen Judoliiton en toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2010 Sisällysluettelo:

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN PINGVIINIT UUTISKIRJE 2018 LOKAKUU

NURMIJÄRVEN PINGVIINIT UUTISKIRJE 2018 LOKAKUU Pingviinien syyskauden harjoittelu on saatu kivasti käyntiin ja porukkaa on ollut tatamilla Klaukkalassa ja Rajamäellä. On ollut kiva huomata, että uusia pingviinejä on uskaltautunut kokeilemaan judoa.

Lisätiedot

Joen Yawaran harjoitusajat keväällä 2010

Joen Yawaran harjoitusajat keväällä 2010 Joen Yawara ry:n tiedote 1/2010 Joen Yawaran harjoitusajat keväällä 2010 HARJOITUSAIKOIHIN SAATTAA TULLA MUUTOKSIA! SEURAA TIEDOTUSTA! Harjoituspaikkojen osoitteet: Joensuu: Koskikatu 12, Joensuun urheilutalo.

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus //  puh / Marko Ylinen, Huhtikuu vko 13 27.3.-2.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti Huhtikuu vko 14 3.4.-9.4 3.huhti 4.huhti 5.huhti 6.huhti

Lisätiedot

Syyskokous Vivecan sauna

Syyskokous Vivecan sauna Syyskokous 2.11.2018 Vivecan sauna Syyskokouksen asialista 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan

Lisätiedot

JOEN YAWARA RY MAHDOLLINEN SEURATYÖNTEKIJÄN PALK- KAUS OPETUSMINISTERIÖN TUEN AVULLA

JOEN YAWARA RY MAHDOLLINEN SEURATYÖNTEKIJÄN PALK- KAUS OPETUSMINISTERIÖN TUEN AVULLA JOEN YAWARA RY MAHDOLLINEN SEURATYÖNTEKIJÄN PALK- KAUS OPETUSMINISTERIÖN TUEN AVULLA 7.3.2009 Joensuu SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 TOIMENKUVA...3 2.1 Talous...3 2.2 Kurssit...4 2.3 Muut...4 3 RAHOITUS...5

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla

Lisätiedot

Junioripurjehdus 2013

Junioripurjehdus 2013 Junioripurjehdus 2013 Jyväskylän Veneseura Ry Junioripurjehdus 2013 Yleistä - Kaikki kouluttajat ja apukouluttajat talkootöissä. - Ennen kauden alkua SPV tehokurssi kouluttajille ja apukouluttajille -

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Suomen Judoliitto Toimintasuunnitelma 2011 1 Toimintasuunnitelma 2011 Kilpailutoimintaa ella 2010 15. Sotilasurheiluliiton Kamppailupäivät - C.P.E Production Games 2010 järjestettiin Kauhavan Koulukeskuksessa

Lisätiedot

Kirkkonummen judoseura Ry. Kertomus 1 / 5 Hallitus Kirkkonummi

Kirkkonummen judoseura Ry. Kertomus 1 / 5 Hallitus Kirkkonummi Kirkkonummen judoseura Ry. Kertomus 1 / 5 6.3.2019 Viite1: 2018/506413Y Kirkkonummen Judoseuran säännöt Viite2: 14.3.2018 Kirkkonummen Judoseuran strategia 2018 2020 Viite3: 15.11.2017 Kirkkonummen Judoseuran

Lisätiedot

Suomen Dan-Kollegio r.y. tervetuloa. Vyökoejärjestelmä Valtakunnallinen graduoijan peruskoulutus

Suomen Dan-Kollegio r.y. tervetuloa. Vyökoejärjestelmä Valtakunnallinen graduoijan peruskoulutus Suomen Dan-Kollegio r.y. tervetuloa Vyökoejärjestelmä Valtakunnallinen graduoijan peruskoulutus 25.01.2015 luento 10:00-12:00 Graduoijan peruskurssi su 25.1. ohjelma: graduoijakoulutus, vyöarvojärjestelmä,

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2015 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // www.pesamaki.fi puh. 050 366 3603 / Sami Vainionpää, sami.vainionpaa@pesamaki.

RATAVARAUKSET 2015 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // www.pesamaki.fi puh. 050 366 3603 / Sami Vainionpää, sami.vainionpaa@pesamaki. Huhtikuu vko 14 1-5.4 puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, nina.vainionpaa@pesamaki.fi 1.huhti 2.huhti 3.huhti 4.huhti 5.huhti Pitkäperjantai Pääsiäispäivä Huhtikuu vko 15 6.-12.4 6.huhti 7.huhti 8.huhti

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2016 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // www.pesamaki.fi puh. 050 366 3603 / Marko Ylinen, info@pesamaki.fi

RATAVARAUKSET 2016 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // www.pesamaki.fi puh. 050 366 3603 / Marko Ylinen, info@pesamaki.fi Huhtikuu vko 13 28.3.-3.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti 3.huhti Huhtikuu vko 14 4.4.-10.4 4.huhti 5.huhti 6.huhti 7.huhti

Lisätiedot

Judoseura Sakura 2015

Judoseura Sakura 2015 Sisällys 1 Esipuhe 2 Järjestötoiminta 2.1 Hallinto Yleiskokous Judoseura Sakuran johtokunta 2015: Muut toimihenkilöt: 2.2 Sakuralaiset toimihenkilöt muissa organisaatioissa Suomen Judoliitto Edustajat

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Matematiikka YHT2.1. Ma Fyke

Lisätiedot

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi Vantaan Jukara KARATE JUDO AIKIDO KARATE Kausitiedote Syksy 2006 SHORINJIRYU KARATEN SM KILPAILUT Kokusai Shorinjiryu karaten avoimet SM-kilpailut järjestetään 28.10.2006 Espoossa. Jukarasta kisoihin lähtee

Lisätiedot

TURUN JUDOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 sivu 1/5

TURUN JUDOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 sivu 1/5 TURUN JUDOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 sivu 1/5 Toiminta-ajatus Yhdistyksen toiminta-ajatuksena on edistää judon ja kuntoliikunnan harrastusta toiminta-alueella siten, että mahdollisimman moni yhdistyksen

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Hyväksytty sääntömääräisessä syyskokouksessa 17.12.2018 Sisällysluettelo 1 RY... 3 2 SEURATOIMINNAN HALLINTO JA TAVOITTEET 2019... 3 2.1 HALLITUKSEN TOIMINTA VUONNA 2019... 3 2.2 N HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 33 Jakso 1 10 Maanantai 11 Tiistai 12 Keskiviikko 13 Torstai 14 Perjantai 15 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 16 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:

Lisätiedot

TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9.

TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9. TV08SE(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 5.9. - 2.9. maanantai 5.9. tiistai 6.9. keskiviikko 7.9. torstai 8.9. perjantai 9.9. lauantai 20.9. XX00AA0 TV Orient.opinn.. Merenti-Välimäki

Lisätiedot

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous 2013. Asialista

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous 2013. Asialista Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous 2013. Aika: Paikka: Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 17.12.2013 kello 18.00 alkaen. Seuran konttori, Pienen Villasaaren tie 3, 00960 Helsinki

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot 2017 Ainedidaktiikan opetusjakso syyskuun viikolla 36 (15.8./JS)

Opettajan pedagogiset opinnot 2017 Ainedidaktiikan opetusjakso syyskuun viikolla 36 (15.8./JS) Opettajan pedagogiset opinnot 2017 Ainedidaktiikan opetusjakso syyskuun viikolla 36 (15.8./JS) Jakson tavoitteena on kielididaktiikan perusteisiin sekä tunnin suunnittelun perusperiaatteisiin tutustuminen.

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Anttoni Maula Avasi kokouksen klo 15:43.

Hallituksen puheenjohtaja Anttoni Maula Avasi kokouksen klo 15:43. HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS 18.12.2014 Paikka: Kokoustila Seppele, Leppäsuonkatu 11 Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Eetu Erkkilä Juuso

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014. Kaustisen Pohjan-Veikot ry.

Toimintasuunnitelma 2014. Kaustisen Pohjan-Veikot ry. Toimintasuunnitelma 2014 Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN YHTEISET TAVOITTEET VUODELLE 2014 1. YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ALUEELLISESTI (kunta, kolmas sektori omalla paikkakunnalla,

Lisätiedot

1. Johdanto. ETELÄ-SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

1. Johdanto. ETELÄ-SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 ETELÄ-SUOMEN JUDO ry 7.5.2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyö on yksi kulmakivistä matkalla kohti päätavoitetta - olympiakultaa. Strategiaan

Lisätiedot

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 17 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

E S I T Y S L I S T A

E S I T Y S L I S T A SYYSKOKOUS 14.11.2011 Katajanokan Kasinolla klo 17-18 E S I T Y S L I S T A 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa. 3.

Lisätiedot

YAMA-ARASHI RY 3/2007

YAMA-ARASHI RY 3/2007 YAMA-ARASHI RY 3/2007 JUDO Varapuheenjohtajalta Kesä mennyt on ja syksy saapuu. Vai olisiko Vielä on kesää jäljellä. -iskelmän sanat ja ajatukset paremmin kohdallaan raapustaessani alkuvuoden muisteloita

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 5 Maanantai 6 Tiistai 7 Keskiviikko 8 Torstai 9 Perjantai 10 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 11

Lisätiedot

2004 TOUKOKUU. Oulu/ Tila 1 Oulu/ Tila 2 Oulu/ Tila 3 Rovaniemi

2004 TOUKOKUU. Oulu/ Tila 1 Oulu/ Tila 2 Oulu/ Tila 3 Rovaniemi 2004 TOUKOKUU Oulu/ Tila 1 Oulu/ Tila 2 Oulu/ Tila 3 Rovaniemi 15 lauantai 16 sunnuntai 21 17 maanantai 18 tiistai 19 keskiviikko 20 torstai 21 perjantai 22 lauantai 23 sunnuntai 22 24 maanantai 25 tiistai

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI Vko Ryhmi Fyysinen painotus Aikuiset

PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI Vko Ryhmi Fyysinen painotus Aikuiset SYYSKAUSI 2018 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI Vko Ryhmi Fyysinen painotus Aikuiset Taito-ominaisuudet Junnut / aikuisten lämmittely JUNIORIT HARMONIA VAPAA JUNIORI KUNTO

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sääntömääräisen syyskokouksen hyväksyttäväksi 14.12.2015 Sisällysluettelo 1 RY... 3 2 SEURATOIMINNAN HALLINTO JA TAVOITTEET 2016... 3 2.1 HALLITUKSEN TOIMINTA VUONNA 2016... 3 2.2 N HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT

Lisätiedot

1. Johdanto. ETELA% -SUOMEN JUDO ry TOIMINTAKERTOMUS 2016

1. Johdanto. ETELA% -SUOMEN JUDO ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 ETELA% -SUOMEN JUDO ry 7.5.2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyo on yksi kulmakivista matkalla kohti pa a tavoitetta - olympiakultaa. Tavoitteen

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:08.

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:08. Esityslista Robin Hood ry Hallituksen kokous 5/2015 Aika: 29.9.2015 kello 18 Paikka: Tuulimäen väestönsuoja, Itätuulenkuja 9, Espoo Läsnä: Jaakko Setälä Anne Lantee Jukka Karvonen Seppo Hätönen Jarkko

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 6 Maanantai 7 Tiistai 8 Keskiviikko 9 Torstai 10 Perjantai 11 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 12

Lisätiedot

OIKARAINEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. AIKA klo LÄSNÄ 9 jäsentä, liite 4

OIKARAINEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. AIKA klo LÄSNÄ 9 jäsentä, liite 4 PÖYTÄKIRJA OIKARAINEN 16.11.2014 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS AIKA 16.11.2014 klo 18.00 18.40. PAIKKA Jokkapirtti LÄSNÄ 9 jäsentä, liite 4 1 Avaus Puheenjohtaja avaa kokouksen. 2 Kokouksen henkilövalinnat

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS Suomen Ampumaurheiluliitto TOIMINTAKERTOMUS ETELÄ-SUOMEN ALUE SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 2 1. YLEISTÄ Vuonna 2010 jaoston toiminnan kannalta suurin satsaus

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info Elokuu Viikko 32 Jakso 1 7 Maanantai 8 Tiistai 9 Keskiviikko 10 Torstai 11 Perjantai 12 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Jigotai ry. Judojaosto. toimintakertomus 1.1.2010-31.12.2010

Jigotai ry. Judojaosto. toimintakertomus 1.1.2010-31.12.2010 Jigotai ry Judojaosto toimintakertomus 1.1.2010-31.12.2010 1. Jigotai ry:n judojaoksen toiminnan luonnehdinta lyhyesti Jigotai ry:n judojaosto noudattaa Kodokanin judon perinteitä, jotka luotiin 1880-luvulla

Lisätiedot

F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2017

F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2017 2017 JOULUKUU 2017, SIVU 13 TAMMIKUU 2017, SIVU 2 MARRASKUU 2017, SIVU 12 12 1 HELMIKUU 2017, SIVU 3 11 2 LOKAKUU 2017, SIVU 11 10 3 MAALISKUU 2017, SIVU 4 SYYSKUU 2017, SIVU 10 9 4 HUHTIKUU 2017, SIVU

Lisätiedot

1. Johdanto. ETELA& -SUOMEN JUDO ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

1. Johdanto. ETELA& -SUOMEN JUDO ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 ETELA& -SUOMEN JUDO ry 17.4.2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyo on yksi kulmakivista matkalla kohti pa a tavoitetta - olympiakultaa. Tavoitteen

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 8 Maanantai 9 Tiistai 10 Keskiviikko 11 Torstai 12 Perjantai 13 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05

Lisätiedot

Jigotai ry. Judojaosto. toimintakertomus 1.1.-31.12.2009

Jigotai ry. Judojaosto. toimintakertomus 1.1.-31.12.2009 Jigotai ry Judojaosto toimintakertomus 1.1.-31.12.2009 1. Jigotai ry:n judojaoksen toiminnan luonnehdinta lyhyesti Jigotai ry:n judojaosto noudattaa Kodokanin judon perinteitä, jotka luotiin 1880-luvulla

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset

Lisätiedot

pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ KAUNIAINEN HELSINKI

pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ KAUNIAINEN HELSINKI pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ 10.2.2016 KAUNIAINEN 16.2.2016 HELSINKI 18.2.2016 Rotaryklubin vuosikello 2016 TITLE 2 ROTARYKLUBIN VUOSIKELLO Vitjojen vaihto kesäkuu Kesätauko max 3 peräkk. kokousta RI:n klubilasku

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 37/2015 (1. jakso) 07. - 13.09.2015

Lisätiedot

akonttinen.fi

akonttinen.fi Tämä suunnitelma auttaa sinua kulkemaan kohti omaa blogiunelmaasi. Pidä tätä suunnitelmaa työpöydällä ja täydennä matkan varrella. Muista raivata aikaa ja tilaa blogille ja unelmille. Luovu vanhasta saadaksesi

Lisätiedot

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 AIKA: 18.11.2018, alkaen klo. 14:00 PAIKKA: Karvion Kievari Pöytäkirja: 1. Kokouksen avaus Pj. Eija Pesonen avasi kok. klo.14:05 2. Todetaan läsnäolijat Eija

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Johannes Tarkiainen ja sihteeriksi Erkki Tenkula.

Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Johannes Tarkiainen ja sihteeriksi Erkki Tenkula. Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 10.1.2018 klo 19:30 Paikka Läsnä Hyvinkään Seudun Urheilijoiden toimisto Johannes Tarkiainen puheenjohtaja Jarmo Lehtinen Lauri

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen

Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen Slalom-Seura r.y. Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen 17.8.2016 Aihe: Slalom-Seuran ja Espoo Slalomin yhdistyminen; seuran uusi nimi ja säännöt; uusi puheenjohtaja ja hallitus Aika: Keskiviikkona 17.8.2016,

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot