Junioripurjehdus 2013
|
|
- Lasse Salo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Junioripurjehdus 2013
2 Jyväskylän Veneseura Ry Junioripurjehdus 2013 Yleistä - Kaikki kouluttajat ja apukouluttajat talkootöissä. - Ennen kauden alkua SPV tehokurssi kouluttajille ja apukouluttajille - Koulutusryhmät tulevalle kaudelle: 1) Alkeiskoulutus Zoom 8 kalustolla 2) Harrasteryhmä Zoom 8, Laser, Still 380 3) Kisaryhmä Zoom 8 4) Kisaryhmä 29 er - Kaikille vanhemmille, kouluttajille ja apuohjaajille annetaan vuosittain pelastuslaitoksen vesiensiapukoulutus - Kalusto: 8 Zoom8, 1 Laser, 1 29 er, 1 Still 380, 2 kumivenettä Kymijoen vesistön talvipäivät Juha Souru
3 Jyväskylän Veneseura Ry Junioripurjehdus 2013 Alkeiskoulutus - Toukokuussa 4 teoriakoulutuskertaa maissa simulaattorilla sekä kolmipyöräveneellä. Ryhmäkoko n uutta junioria vuosittain. - Koulutusmateriaalina on JVS Junnupurjehtijan Vihreä Startti - työkirja - Kesäkuussa alkeiskoulutus vesillä kahden viikon aikana yhteensä 5 kertaa + yhden päivän loppuleiri. - Osallistuminen Naumin/ Tanhuan leireille - Tavoitteena perustaitojen osaaminen, vihreä taso. Kymijoen vesistön talvipäivät Juha Souru
4 Jyväskylän Veneseura Ry Junioripurjehdus 2013 Kisaryhmät - Zoom 8 kisaryhmän uudelleenkäynnistys, ranking sarjaan 2 4 osallistujaa - 29 er kisaryhmän kasvattaminen viikkoharjoituskertaa. - Osallistuminen ulkopuolisiin koulutuksiin ja leireihin Kymijoen vesistön talvipäivät Juha Souru
5 Jyväskylän Veneseura Ry Junioripurjehdus 2013 Harrasteryhmä - Alkeiskoulutuksen jälkeinen syventävä koulutus uusille junioreille - Harrastepurjehdusta edellisten vuosien junnuille, jotka eivät kilpaile - Veneenkäsittelytaitoja kasvattavia leikkejä ja leikkimielisiä kilpailuja. - Apukouluttajaksi kasvamispaikka - 1 viikkoharjoituskerta. Kymijoen vesistön talvipäivät Juha Souru
6
7 Etelä-Päijänteen jollakeskusyhdistys Ry Junioripurjehdus 2013 Tavoite Yhdistyksen tarkoituksena on tuottaa jäsenyhdistyksilleen junioripurjehdus- ja -veneilytoimintaa, sekä tehdä purjehdus- ja veneilyharrastusta tunnetuksi Etelä-Päijänteen alueella asuvien ja lomailevien lasten ja nuorten keskuudessa. Pääpainopisteet - Keskittyminen aloitteleviin sekä harrastaja junioreihin - Kilpahenkisten ohjaaminen LPS:n toimintaan mukaan - Jollakoulutoiminta ulkoistetaan LPS:lle heidän resurssiensa mukaan - PJR Päijänteen Jolla Ranking -sarjan Tanhuan leirikisan suunnittelu ja järjestäminen - Rakentaa toiminnasta koko perheen pitkäaikainen harrastus Kymijoen vesistön talvipäivät Niiles Airola, Panu Tast
8 Etelä-Päijänteen jollakeskusyhdistys Ry Junioripurjehdus 2013 Yleistä - Ollut toiminnassa 3 vuotta - Budjetti: 1/3 sponssit, 1/3 avustus ja 1/3 osallistumis- ja jäsenmaksut - Kaikki kouluttajat ja apukouluttajat pienellä korvauksella mukana. - Ennen kauden alkua kouluttajille ja apukouluttajille suunnitteluviikonloppu työnalla - Koulutusryhmät tulevalle kaudelle: 1) Alkeiskoulutus optari, oppi sekä osittain Zoom 8 kalustolla 2) Harrasteryhmä Zoom 8, Still 380 3) Kisaryhmä (oma kalusto) - Harjoituksen Vääksyn majakkapaviljongilla lähes joka sunnuntai klo 15 kesä-elokuussa - Kalusto: 4 oppia, 2 optaria, 4 Zoom8, 6 Still 380, 3 kumivenettä - Lisää toiminnasta ja facebook: etel Kymijoen vesistön talvipäivät Niiles Airola, Panu Tast
9 Etelä-Päijänteen jollakeskusyhdistys Ry Junioripurjehdus 2013 Alkeisryhmä - jollis - Alkeiskoulutuksen tai jollakoulun jälkeinen tutustuttava koulutus uusille junioreille - Veneenkäsittelytaitoja kasvattavia leikkejä ja leikkimielisiä kilpailuja. - Apukouluttajaksi kasvamispaikka vanhemmille junioreilla - 1 viikkoharjoituskerta. Harrasteryhmä - treenis - Alkeiskoulutuksen jälkeinen syventävä koulutus uusille junioreille (harrastuneisuus 1-3 v) - Harrastepurjehdusta edellisten vuosien junnuille, jotka eivät (vielä) kilpaile - Veneenkäsittelytaitoja kasvattavia harjoituksia ja leikkejä - Ohjataan mukaan Tanhuan ja Naumin leireille - Kouluttajaksi kasvamispaikka - 1 viikkoharjoituskerta. Kilparyhmä - Ohjataan yhteistyöhön LPS:n tai muiden SPV:n seurojen kanssa - Oman venekalusto Kymijoen vesistön talvipäivät Niiles Airola, Panu Tast
10
11 Junioripurjehdus 2013 Kiitos!
12
13
14
15
Espoon Urheilijat ry Judojaos
Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintasuunnitelma ja budjetti 2017 1 1 Yhdistyksen kokoukset Emoseuran sääntömääräinen vuosikokous, sekä emoseuran hallituksen kokous tullaan pitämään jälleen keväällä.
Keskiviikkokilpailu 2012 23.5., 30.5., 6.6., 13.6., 15.8., 22.8., 29.8., 5.9.2011 Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo
Keskiviikkokilpailu 2012 23.5., 30.5., 6.6., 13.6., 15.8., 22.8., 29.8., 5.9.2011 Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen
Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 2/2017
Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 2/2017 (28.8.2017-25.2.2017) Vapaille ryhmäpaikoille haetaan nettilomakkeella osoitteessa http://jat.nettilomake.fi/form/4777 Hakuaika alkaa 7.8.2017
Tulevaisuuden Menestysseurat ohjelma 2015-2016 Esittely
Tulevaisuuden Menestysseurat ohjelma 2015-2016 Esittely Ohjelman tavoite Osa seuroista haluaa rakentaa junioritoiminnan keskeiseen osaan koko seuran toiminnassa Tulevaisuuden Menestysseurat ohjelman tarkoituksena
Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 1/2018
Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 1/2018 (26.2.2018-26.8.2018) ALKEISRYHMÄT MA KLO 17.30-19.30: ALKEET A ja B / Sanna Rauhamäki, Marjo Nupponen ja Pilvi Hyttinen Alkeiskurssi. Kurssin
Seuraseminaari 2014 Lapset ja nuoret 12.30-13.00 Teemavuoden satoa (Mika) Miltä teemavuosi on näyttänyt, tuonut tullessaan, mitä on tehty 13.00-13.
Seuraseminaari 2014 Lapset ja nuoret 12.30-13.00 Teemavuoden satoa (Mika) Miltä teemavuosi on näyttänyt, tuonut tullessaan, mitä on tehty 13.00-13.20 Seuramme junioritoiminnan haasteet (Mikko) Parityö
MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014
MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014 22.4.2014 Ilmoittatuminen ryhmiin on sitova ja paattyy 28.04.2014. Harjoitusmaksu tai osa siita palautetaan vain erityistapauksissa kuten vakavasti sairastuessa. ILMOITTAUTUMINEN
KANGASALAN MELOJAT RY
KANGASALAN MELOJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 TOIMINTA-AJATUS Vuonna 1946 perustettu Kangasalan Melojat ry on melonnan yleisseura. Seuran tavoitteena on edistää melonnan
UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2015
UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2015 Kausi 2015 aloitettiin tammikuussa, kun vietimme jo perinteeksi muodostunutta junnutalvipäivää Hiihtoputkessa ja Uudenkaupungin uimahallissa seitsemättä kertaa. Ohjelma oli perinteinen,
Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE
Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu
VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE
VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 Jatketaan vuonna 2012 aloitettua työtä lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen kehittämisen parissa Toimintamme päivittyy SUNDAY LEAGUE
Karelia Golf Ry. Juniorivalmennuksen info Joensuu
Karelia Golf Ry Juniorivalmennuksen info 2014-2015 12.11.2014 Joensuu Yleistä tietoa: Ympärivuotista valmennusta (talvikausi/kesäkausi) Talvikausi: 17.11.-18.12.2014 (Mehtimäen Golfhalli) Kevätkausi 6.1.-27.4.2014
1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.
HSS Downtown Sailing Week Regatta 8.-10.6.2018 Helsingfors Segelsällskap r.f Helsinki, Skifferholmen yhteistyössä Suomalainen pursiseura ry:n Helsinki, Sirpalesaari kanssa KILPAILUKUTSU 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa
KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010
KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.
b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000
Polvijärven kunta Sivistyslautakunta YLEISAVUSTUKSEN HAKEMUS 1. HAKEMUKSEN KATEGORIA. VAIN YKSI RASTI/HAKEMUS x yleisavustus urheiluseuroille yleisavustus liikuntaa harrastaville yhteisöille yleisavustus
KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt
KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt Ryhmiin pääseminen edellyttää Kankaisten Golfin jäsenyyttä ja seuran edustamista kilpailuissa sekä pelaamista ja harjoittelua Kankaisten Golfissa. Haastaja-,
Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen
Rasti-Nokia Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi 27. -28.1.2018 Pasi Isokallio Marika Pakarinen Seuran perustiedot Perustettu 1995 Keskisuuri kasvattaja- ja harrasteseura Jäseniä n.230 kpl Lapsia
North Sails LYS-Ranking 2017 säännöt
! North Sails LYS-Ranking 2017 säännöt Nämä säännöt on laadittu yhteistyössä Avomeripurjehtijat ry - Havskappseglarna rf. (jäljempänä AMP ) ja Purjeneulomo Niiniranta Oy:n (jäljempänä Sponsori ) kesken
PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.
PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki
KUOPION UIMASEURA RY
Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2008 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2008-31.8.2009 KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran toiminnan pääpaino on kilpailullisen
Q1 Sukupuolesi? 1 / 24. Marjaniemen Melojat - Jäsenkysely. Vastattuja: 349 Ohitettuja: 10 50,43% 176. Nainen 49,28% 172. Mies 0,29% 1.
Q1 Sukupuolesi? Vastattuja: 349 Ohitettuja: 10 Nainen Mies n / a Nainen Mies n / a 50,43% 176 49,28% 172 0,29% 1 YHTEENSÄ 349 1 / 24 Q2 Ikäsi? Vastattuja: 356 Ohitettuja: 3 alle 20 vuotta 20 29 vuotta
MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014
MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014 Ilmoittatuminen ryhmiin on sitova ja päättyy 28.04.2014. Harjoitusmaksu tai osa siitä palautetaan vain erityistapauksissa kuten vakavasti sairastuessa. ILMOITTAUTUMINEN
Suunniteltu menestys - Mitä haluatte olla neljän vuoden päästä? - Seuratoimintapäivä, Pori Juhana Rüster
Suunniteltu menestys - - Seuratoimintapäivä, Pori 15.4.2018 Juhana Rüster 1. Tavoitteet a) Kasvu - Haluamme olla 100 jäsenen seura, jossa junioreja on 30% jäsenistöstä b) Toiminta Haluamme olla seura,
Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2018
1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2018 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2018, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin
Espoon Urheilijat ry Judojaos
Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4
TePS:n jäsenlehti 2013
TePS:n jäsenlehti 2013 TARU 2013 1 TePS:n toimihenkilöt, - jatkuu takakannella TePS:n hallitus 2013 Glans Ismo Kommodori, katsastaja, (s/y Vaakalintu) GSM 040-771 6859 kommodori@teps.fi, katsastus@teps.fi
Espoon Urheilijat ry Judojaos
Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4
Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -
Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa
Ringeten työryhmät 1 RINGETEN TYÖRYHMÄT (PÄIVITETTY 1.10.2014) TYÖRYHMIEN TALOUS
Ringeten työryhmät 1 RINGETEN TYÖRYHMÄT (PÄIVITETTY 1.10.2014) TYÖRYHMIEN TALOUS Työryhmien jäsenille maksetaan vain kilometrikorvaukset Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry:n talousohjeen mukaisesti
Pilssike. Jäsentiedote 06/2019
Pilssike Jäsentiedote 06/2019 Terveisiä toimintasihteeriltä Myllysaaripäivää vietettiin kauniissa säässä Puuveneilijämme Pancho Nikander ja Henri Hallaaho miehistöineen veivät purjeveneellään päivän aikana
Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen
Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden
ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2012
ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2012 TOIMINTAOHJELMA: la 1.1. klo 10.00 Uudenvuoden risteily Ykskoivuun (jäävaraus) tammi-helmikuu Talvigaala Upseerikerho maaliskuu veneilyilta huhtikuu Kevättalkoot
ESB johdattaa kaikenikäisiä, kokoisia, värisiä ja lajiosaamiseltaan eritasoisia ihmisiä viihtymään ja kehittymään sulkapallon parissa.
Johdanto Tämä dokumentti kirjaa Espoon Sulkapallo Badminton ry:n toiminnalliset linjaukset. Dokumentti perustuu Nuori Suomen julkaisemaan dokumenttiin Urheiluseuran toimintalinja. Visio ESB tarjoaa mahdollisuuden
Tässä numerossa: Katsastusaikataulu. Liputusohjeita. Kesän jollakoulut. Kannen kuva: Petri Korteniemi
Pilssi Tässä numerossa: Katsastusaikataulu Liputusohjeita Kesän jollakoulut Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 2/2011 Kannen kuva: Petri Korteniemi Toimisto ja hallitus Toimiston yhteystiedot ja aukioloajat
FC Raahe Tasoryhmät ja Tasojoukkueet
FC Raahe Tasoryhmät ja Tasojoukkueet FC Raahe Tasoryhmät ja Tasojoukkueet... 1 Arviontiperusteet tasojoukkueiden muodostamiseksi... 3 MOTIVAATIO... 3 PERUSTAITO... 3 TAITAVUUS... 3 PELIKÄSITYS... 3 FYSIIKKA...
Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013
Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta
Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta
Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2012 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen@wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Antti Mäkelä antti.makela@wgcc.fi
UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2014
UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2014 Kausi 2014 aloitettiin tammikuussa kun vietimme jo perinteeksi muodostunutta junnutalvipäivää Hiihtoputkessa ja Uudenkaupungin uimahallissa kuudetta kertaa. Ohjelmassa oli mm.
LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI
LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI Toiminnasta vastaa juniori- ja valmennustoimikunta jonka edustaja toimii hallituksessa. 1.2. JUNIORI- JA VALMENNUSTOIMIKUNTA Toimikuntaan
Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta
Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Kaukalopalloseurat ja yksittäiset joukkueet Liiton alueet:, Oulu, Etelä- Suomi, Keski- Suomi, Itä- Suomi, Etelä- Karjala, Pohjois- Suomi Uusi liikuntalaki * Valtakunnallisuuden
Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen
Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,
TURUN PURSISEURAN JUNIORIOHJELMA
TURUN PURSISEURAN JUNIORIOHJELMA SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 4 1.1 Junioriohjelman tavoitteet... 4 1.2 Visio... 4 1.3 Junioritoiminnan arvot... 4 2 JUNIORIPURJEHTIJAN KEHITYSPOLKU... 6 2.1Optimistipurjehtijan
Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016
Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta
Miksei vanhemmille järjestetä omaa uintivuoroa?
Hei UiTalainen, Seura kartoitti toimivuuttaan Oman seuran analyysillä johon vanhemmat, valmentajat ja muut seuratoimijat pääsivät vastaamaan. Kysely oli valtakunnallinen liikunnan kattojärjestö Valon tekemä.
Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS
Golf Talma ry HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS TOIMINTAA KAIKILLE JÄSENILLE Laadukas junioritoiminta Omat tapahtumat
INFO G-E junioreiden vanhemmille
INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän
Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2019
1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2019 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2019, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin
Pääkaupunkiseudun JHLn nuorisovastaavien tapaaminen
Pääkaupunkiseudun alueen nuorisotoiminta 9.2.2016 Pääkaupunkiseudun JHLn nuorisovastaavien tapaaminen Mikä on nuori JHL:ssä JHL:n määritelmä nuoresta: nuori työntekijä on alle 30-vuotias työelämässä oleva
KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET
Keskiviikkokilpailu 2015 20.5., 27.5., 3.6., 10.6., 12.8., 19.8., 26.8., 2.9.2015 Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen
5. Esitetään kokoukselle v. 2013 toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase sekä tilin- ja toiminnantarkastajien lausunnot.
LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY:N VARSINAINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.04.2014 klo 19.00 Paikka Kesäravintola Myllysaari, Lahti Esityslista 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa,
Joukkueenjohtajien opas
Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.
EMK junioripurjehduksen ohjelma 2015
MK junioripurjehduksen ohjelma 2015 Kuukausi Tapahtuma Kuvaus Pvm Tammikuu Fysiikka Torstai- fysiikka (alkaa 8.1.) Helmikuu Fysiikka Torstai- fysiikka Muu Laskettelupäivä, Porvoo 28.2. Maaliskuu Kerho
Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla.
hallitus 9.12.2014 EsJt:n muodostelmaluistelun pelisäännöt Muodostelmaluistelun tavoitteet EsJt:n muodostelmaluistelun tavoitteena on tarjota luistelijoita kehittävää, laadukasta, pitkäjänteistä, määrätietoista
HELSINGIN GOLFKLUBIN FARMITOIMINNAN INFO 2011
HELSINGIN GOLFKLUBIN FARMITOIMINNAN INFO 2011 Harrasteryhmät ja ryhmäjaot HGK:n junioritoiminta on jaettu kahteen pääryhmään: harrasteryhmät ja kilparyhmät. Ikä ja pelitaito määrittelevät mihin ryhmään
Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016
Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:
JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015
JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset
Laser valmennus suunnitelma
Laser valmennus suunnitelma 2018 2019 Matias Mikkola, 31.10.2017 Kauden tavoitteet Kilpailut Kauden tärkein kisa, tulostavoite ryhmälle Harjoitusmäärät Treenisisältösuunnitelma kuukausitasolla Fysiikan,
Kausi alkaa perinteiseen tapaan lipunnostolla Seuramajalla vapunpäivänä 1.5. klo 10. Tervetuloa!
KEMIN PURJEHDUSSEURA RY SEURATIEDOTE 1/-10 HUHTIKUU 2010 Kausi alkaa perinteiseen tapaan lipunnostolla Seuramajalla vapunpäivänä 1.5. klo 10. Tervetuloa! ISOJEN VENEIDEN NOSTO Isojen veneiden nostopäivä
PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012
PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.
Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat
Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (mm. kauden 2019 säännöt, Golf Talman kuulumiset)
KEMIJÄRVEN KIEKON TOIMINTAKÄSIKIRJA
KEMIJÄRVEN KIEKON TOIMINTAKÄSIKIRJA Toiminta-ajatus Kemijärven Kiekko ry on vuonna 1979 perustettu jääkiekon erikoisseura. Seura luo jäsenilleen järjestelmällisellä toiminnalla olosuhteet laadukkaaseen
Alkeisryhmä Ke 18-19, 20-21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20
Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke
Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019
Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2019 Toiminnan arvot Ysikaks Nivala Ry:n toiminnan arvoina on tarjota harrastajille monipuolista liikuntaa ja lajitaitojen harjoittamista kohtuullisin kustannuksin. Haluamme
LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY Sääntömääräinen kevätkokous Upseerikerho, Hennala
LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY Sääntömääräinen kevätkokous 4.4.2017 Upseerikerho, Hennala 1 LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY KEVÄTKOKOUS 2017 Aika 4.4.2017 klo: 19:00 Paikka Upseerikerho, Hennala Esityslista 1. Valitaan
Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut
Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena
Lounalentiksen seurakysely
Lounalentiksen seurakysely Koonti 13.5.2019 Sarjaparlamentissa Loimaalla 16 vastausta (13.5.2019): Vastauksista 14 eri seurasta eri puolilta aluetta (kaikista maakunnista tullut vastauksia) Todella erilaisia
Jaguars Spirit Athletes ry
Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 6/2013 Kiitos kaudesta 2013 Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 kuudes ja viimeinen jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016
Porvoon Miekkailijat Borgå Fäktare PM-BF Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 (6) Sisällysluettelo 1 Harjoitustoiminta... 3 1.1 Kevätkausi... 3 1.2 Kesäkausi... 3 1.3 Syyskausi... 3 1.4 Yhteistyö... 3 2
ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2011
ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2011 TOIMINTAOHJELMA: la 1.1. klo 10.00 Uudenvuoden risteily Ykskoivuun (jäävaraus) la 22.1. klo 18.00 Kaamoksen kaatajaiset NMKY Lahti la 19.2. klo Lohisoppagaala
Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat
Koulutapahtuma Ampumaurheilun tietoisku koululaisille Koulutapahtuma miksi? Uusista nuorista harrastajista pulaa ampumaseuroissa Isät eivät enää tuo poikiaan automaattisesti radalle Ihmiset eivät oikein
LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY:N VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011
1 LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY:N VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011 Toimihenkilöt ja kokoukset Seuran kommodorina toimi Pasi Heikkilä ja varakommodorina Pekka Jaakkola. Hallituksen muut jäsenet olivat: Soili Hirvonen,
Uusien harrastajien ilmoittautuminen 2019 cheerleading- ja cheertanssijoukkueet
Uusien harrastajien ilmoittautuminen 2019 cheerleading- ja cheertanssijoukkueet Seurassamme suunnitellaan toimivaksi keväällä 2019 yhteensä 25 cheerleading-, 3 cheertanssiryhmää ja yksi cheerleadingin
Syyskokous Vivecan sauna
Syyskokous 2.11.2018 Vivecan sauna Syyskokouksen asialista 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan
Kirkkonummen judoseura Ry. Kertomus 1 / 5 Hallitus Kirkkonummi
Kirkkonummen judoseura Ry. Kertomus 1 / 5 6.3.2019 Viite1: 2018/506413Y Kirkkonummen Judoseuran säännöt Viite2: 14.3.2018 Kirkkonummen Judoseuran strategia 2018 2020 Viite3: 15.11.2017 Kirkkonummen Judoseuran
Toimintasuunnitelma vuodelle 2017
Porvoon Miekkailijat Borgå Fäktare PM-BF Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 1 (6) Sisällysluettelo 1 Harjoitustoiminta... 3 1.1 Kevätkausi... 3 1.2 Kesäkausi... 3 1.3 Syyskausi... 3 1.4 Yhteistyö... 3 2
Toimintakäsikirja Kari Petrow Painijaosto
Toimintakäsikirja Kari Petrow Painijaosto 10.10.2015 2 (11) Sisällys Toimintakäsikirja... 3 Toimintaorganisaatio... 3 Näin me käytännössä toimimme... 3 Eettiset toimintalinjaukset... 6 Urheilulliset pelisäännöt...
SEURATOIMINNAN STRATEGIA JA SEN TOTEUTTAMINEN. Jonna Talja Seurakehittäjä
SEURATOIMINNAN STRATEGIA JA SEN TOTEUTTAMINEN Jonna Talja Seurakehittäjä 19.4.2008 SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITON VISIO JA MISSIO VISIO MISSIO Mukaansa tempaavaa, monipuolista ampumahiihdon seuratoimintaa,
YHTEISTYÖSSÄ OSA KAUSIRAPORTTIA, LUMILAJIT LIIKUTTAVAT - KEVÄT 2016
YHTEISTYÖSSÄ OSA KAUSIRAPORTTIA, LUMILAJIT LIIKUTTAVAT - KEVÄT 2016 SUKSICROSS, MÄKIHYPPY, YHDISTETTY, MAASTOHIIHTO, AMPUMAHIIHTO STRATEGIA Esikuvat Sitoutuminen kaikilla tasoilla Lapset & perheet Koulut
viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa klo 00:01 Julkaisu loppuu klo 14:30
Riihimäki - Liikunnan toiminta-avustus 2018 Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 03.03.2018 klo 00:01 Julkaisu loppuu 29.03.2018 klo 14:30 Kunta Riihimäki Hakuohje Linkki
Millainen FC Kangasala olisi jalkapalloseurana parhaimmillaan / unelmana vuoden 2017 lopulla Keskittyminen junioritoimintaan vaihtoehtoisena brändinä
Millainen FC Kangasala olisi jalkapalloseurana parhaimmillaan / unelmana vuoden 2017 lopulla Keskittyminen junioritoimintaan vaihtoehtoisena brändinä Imago kunnossa: pelaajat haluavat pelata seurassa,
FC SCJ Strategia 2019
FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille
Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat
Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten
Espoon Urheilijat ry Judojaos
Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2013 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4
JYVÄSKYLÄN VENESEURAN TURVALLISUUSOHJEET
JYVÄSKYLÄN VENESEURAN TURVALLISUUSOHJEET (versio 26.4.2009, laatija Sini Honkala) JYVÄSKYLÄN VENESEURAN TURVALLISUUSOHJEET 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. Yleistä 3 1.1. Turvallisuuteen vaikuttavat tekijät
Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen
Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen Tämä on suunnitelma Maskin & KyIF:n välisen YJ-toiminnan perustamisesta (pohjana yhteinen keskustelutilaisuus 25.8.2016 sekä seurojen jalkapallojaostojen päätökset
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä
Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki)
Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki) Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 19.11.2015 klo 13:00 Julkaisu loppuu 18.12.2015 klo 16:15 Kunta Perustiedot Yhdistyksen
* alle 16-vuotiaiden jäsenmaksu 5 * 16-vuot. ja vanhempien jäsenmaksu 10 * perhejäsenmaksu 30 * yrityksen kannatusjäsenmaksu 50
HIIHTOKAUDEN 2019-2020 JÄSEN- ja LISENSSIMAKSUT Jäsenmaksut: * alle 16-vuotiaiden jäsenmaksu 5 * 16-vuot. ja vanhempien jäsenmaksu 10 * perhejäsenmaksu 30 * yrityksen kannatusjäsenmaksu 50 Jäsenmaksu pitää
OHJEISTUS SEUROILLE JOUKKUEIDEN MUODOSTAMISEKSI
OHJEISTUS SEUROILLE JOUKKUEIDEN MUODOSTAMISEKSI 28.3.2017 10.4.2017 Suomen Jääkiekkoliitto / Pirkka Antila 1 Alueen kilpailuvaliokunta Alueen kilpailuvaliokunta koostuu seuraavanlaisista jäsenistä Urheilutoiminnan
1. Tasoryhmät ja valintakriteerit:
Juniori- ja valmennustoimikunta Juniori- ja Valmennustoiminnan jakautuminen eri tasoryhmiin ja toiminnan yleisperiaatteet vuodelle 2013: 1. Tasoryhmät ja valintakriteerit: 1.1. Ryhmä 1, Valiopelaajat 1.1.1.
Asikkalan Pursiseura ry hallitus 2013
Asikkalan Pursiseura ry hallitus 2013 Pertti Kansonen, kommodori, ympäristövastaava 0400 845 471, pertti.kansonen@gmail.com (s/y SADE) Miia Saarikko, I varakommodori 040 533 7848, saarikkomiia@gmail.com
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK
Jaguars Spirit Athletes ry
Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa
Toimintasuunnitelma 2016
Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien
Karelia Golf Ry. Juniorivalmennuksen info Talvikausi Joensuu
Karelia Golf Ry Juniorivalmennuksen info Talvikausi 2016-2017 1.11.2016 Joensuu Yleistä tietoa: Ympärivuotista valmennusta (talvikausi/kesäkausi) Talvikausi: 14.11.-18.12.2016 (Mehtimäen Golfhalli) Kevätkausi
Urheilijan polun lapsuus- ja valintavaiheen asiantuntijatyöt
Urheilijan polun lapsuus- ja valintavaiheen asiantuntijatyöt Miten olen jalkauttanut lapsuusvaiheen asiantuntijatyötä ja sen sisältöjä omaan toimintaani? Kirjaa toteutettuja / meneillään olevia asioita
GT Teamit RED ORANGE GREEN GT PLAYER
GT Teamit 2014-2015 RED ORANGE GREEN GT PLAYER GT valmennuskokonaisuus Miksi GT Teamit Seuran juniorivalmennuksessa käy n. 250 lasta ja nuorta erilasilla motiiveilla Harrastuksen alkuvaihe on TÄRKEIN aika
Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 2/2018
Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 2/2018 ( 27.8.2018-30.12.2018 ) HINNAT Hinnat koskevat koko jaksoa 2/2018 (27.8.2018-30.12.2018). Tämän lisäksi tulee maksaa jäsenmaksu ja agilitylisenssi,
LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013
1. Johtokunnan kokoonpano 2013: Johtokunta jatkaa neljännen toimintavuoden seuraavalla kokoonpanolla: Johtokunta: Petri Mäkinen, puheenjohtaja; Matti Huvinen, vara puheenjohtaja; Harri Bergström, sihteeri;