YAMA-ARASHI RY 3/2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YAMA-ARASHI RY 3/2007"

Transkriptio

1 YAMA-ARASHI RY 3/2007 JUDO

2 Varapuheenjohtajalta Kesä mennyt on ja syksy saapuu. Vai olisiko Vielä on kesää jäljellä. -iskelmän sanat ja ajatukset paremmin kohdallaan raapustaessani alkuvuoden muisteloita ja tulevan syksyn visioita. Ollin jättäessä puheenjohtajan tehtävät vuodenvaihteessa on seuramme uuden johdon ollut helppo jatkaa Ollin tehtäviä. Siirtyminen on tapahtunut joustavasti ja meitä opastaen. Nyt on kuitenkin jatkettava vielä itsenäisemmin Ollin muuttaessa paikkakunnalta. Mutta nykytekniikka ei tunne maantieteellisiä rajoja ja yhteydenpito on vaivatonta. On netti ym. tekniikka, joista me vanhemman polven harrastajat emme osanneet uneksineetkaan nuoruudessamme. Samoin on liikkuminen avautunut uuden tekniikan myötä yhä laajemmalle ja yhä vaivattomammaksi. Oman haasteen toi ja tuo myös Aarnen valmentautuminen Pekingin kisoihin. Näyttöä, eli pisteitä ranking-kisoista tarvitaan. Judon harrastajamaita on niin paljon, että tarvitaan karsintaa osallistujista. Kisapaikka ei lankea Olympiakomitean päätöksellä kuin Manulle illallinen niin kuin joissakin lajeissa. Pisteitä ei ole vielä kertynyt ja tuleva syksy on näytön aikaa. Hyvät kisat Aarne kävi opiskelijoiden Universiadeissa Bangkokissa sijoittumalla seitsemänneksi. Kisoista voit lukea lisää seuramme nettisivuilta. Nuoremmat kilpailijat ovat pärjänneet tahollaan myös mukavasti. Kuitenkin seuramme tukijalka ja perustoiminta on omalla judosalillamme. Harjoitukset ovat pyörineet kevätkauden hyvin ja vetäjiä on riittänyt. Mutta miten tuleva kausi ja etenkin Muksujudo, johon emme ole saaneet vetäjää tulevalle kaudelle? Osa meidän

3 pitkäaikaisista vetäjistä on lähtenyt pois paikkakunnalta työn tai opiskelun perään. Jokainen voi osaltaan olla mukana jossakin seuramme toiminnassa. Harjoitusten vetäminen vaatii paljon ja meistä taustahenkilöistä ei ole siihen, mutta joitakin tehtäviä voimme hoitaa. Ja jos jollakin on halua edetä myös seuratoiminnassa ja valmennuksessa on seuramme ollut aina mukana tukemassa tätä. Salille olkaa hyvät! Niin ja sitten kaikki Budo-gaalaan Kunnioittavasti Yama-Arashi ry Varapuheenjohtaja Tuomo Lappalainen Yama-Arashi netissä:

4 TAPAHTUMAT SYKSY 2007 Syyskuu Yawara-shiai + leiri Joensuu M, N, B ja C Hiiden-shiai + leiri Nummela M, N, B ja C Swedish Judo Open Tukholma A ja B- nuoret Alueparileiri Rovaniemi kaikki Lokakuu Eden-shiai Tampere B ja C Ev-leiri Varala B Mikkeli - Shiai Mikkeli B, C, D ja E SM-kilpailut Pieksämäki A ja B Marraskuu Sakura 40 v. shiai Kuopio M, N, B ja C Swedish Open + leiri Borås M, N Judo Finnish Open Vantaa M, N Genelec- Shiai Iisalmi M, N, B ja C Finnish Judo Open Kuusankoski A, B ja C Alueleiri Kitee kaikki Joulukuu Ohjaajakoulutus Kitee Aluegraduointi Kitee 1. kyu EV-leiri Varala M, N, A ja B

5 LISENSSIT Kilpailijat huomio! Lisenssikausi vaihtuu syyskuun alussa, muistathan uusia omasi. Huomaa, että judoliiton lisenssi uusiutuu vuoden vaihteessa. Tänä syksynä otettavat lisenssit ovat voimassa vain vuoden loppuun. Lisenssikortteja ei tänä syksynä tule, joten lisenssin voimassaolo todistetaan maksukuitilla. Osoitteesta löydät linkin palveluun ja tarkemmat toimintaohjeet. Ikäluokat 2007 A-nuoret B-nuoret C-nuoret D-nuoret E-nuoret 1997 ja myöhemmin syntyneet YHTEYSTIETOJA Mika Ojala Olavi Nevalainen Esa Pesonen Kalle Holopainen Reijo Koponen Pasi Tuomela Petri Malkki

6 TIEDOTUKSIA!!! TIEDOTUKSIA!!! Kaikki muksujudokat siirtyvät tänä syksynä peruskurssille. Junioreiden peruskurssi alkaa su klo 15:30, vetäjinä Reijo Koponen ja Ville Koponen. Ilmoittautumiset Reijolle. Junioreiden peruskurssi 2006 jatkaa harjoituksiaan su alkaen klo 14:30 Kallen ja Petrin johdolla. Junioreiden jatkokurssit jatkavat harjoituksiaan yhdistettynä ryhmänä ti alkaen klo17 Esan ja Pasin johdolla. Junioreiden harjoituksia ei pidetä syysloman (vko 42) aikana. Syyslomaan liittyen sunnuntain peruskursseilla ei ole harjoituksia Harjoituksia ei ole to Junioreiden kursseja koskevista asioista tiedotetaan Warkauden Lehden "Junnut toimivat" palstalla sekä Yama-Arashin kotisivuilla => Tiedotteet.

7 TOIMINTAAMME TUKEVAT: ENICS VARKAUS OY PÖYRY ENGINEERING OY RAVINTOLA RAMMARI SAMPO VARKAUDEN KAUPUNKI YIT SERVICE OY

8 HARJOITUSAJAT Ma 18:00-19:30 Kilpailijat Markus Ti 17:00-18:00 Juniorit, jatkokurssi Esa / Pasi 18:00-19:30 Kilpailijat ja kuntoilijat Esa / Kalle To 17:00-18:00 Juniorit, jatkokurssi Esa / Pasi 18:00-19:30 Kilpailijat ja kuntoilijat Esa / Kalle Su 14:30-15:30 Juniorit, peruskurssi 2006 Petri/Kalle 15:30-16:30 Juniorit, peruskurssi 2007 Reijo/Ville

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009

Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009 Joen Yawara ry:n tiedote 1/2009 Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009 HARJOITUSPAIKAN OSOITE JOENSUUN URHEILUTALO, KOSKIKATU 12. TATAMIT I JA II 2 KRS. PUNTTISALI URHEILUTALON ALAKERRASSA. PV AIKA PAIKKA

Lisätiedot

Joen Yawaran harjoitusajat keväällä 2010

Joen Yawaran harjoitusajat keväällä 2010 Joen Yawara ry:n tiedote 1/2010 Joen Yawaran harjoitusajat keväällä 2010 HARJOITUSAIKOIHIN SAATTAA TULLA MUUTOKSIA! SEURAA TIEDOTUSTA! Harjoituspaikkojen osoitteet: Joensuu: Koskikatu 12, Joensuun urheilutalo.

Lisätiedot

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi Vantaan Jukara KARATE JUDO AIKIDO KARATE Kausitiedote Syksy 2006 SHORINJIRYU KARATEN SM KILPAILUT Kokusai Shorinjiryu karaten avoimet SM-kilpailut järjestetään 28.10.2006 Espoossa. Jukarasta kisoihin lähtee

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y.

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Tämän asiakirjan tarkoituksena on kuvata Voimailuseura Bodonoksen Judojaoston toimintaa vuonna 2017.

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI! JÄSENKIRJE LOKAKUU 2017 KuPS juniorit myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS:n viimeinen kotiottelu Savon Sanomat Areenalla pelataan

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Judoseura Sakura r.y. Toimintakertomus 2006

Judoseura Sakura r.y. Toimintakertomus 2006 Judoseura Sakura r.y. Toimintakertomus 2006 Nuori Suomi sinettiseura Sisällys 1. Esipuhe 2 2. Järjestötoiminta 3 2.1 Hallinto 3 2.2 Jäsenistön määrä ja laatu 4 2.3 Edustajat 4 2.4 Seuran jäsenet muissa

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintasuunnitelma ja budjetti 2017 1 1 Yhdistyksen kokoukset Emoseuran sääntömääräinen vuosikokous, sekä emoseuran hallituksen kokous tullaan pitämään jälleen keväällä.

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2013 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Jigotai ry. Judojaosto. toimintakertomus

Jigotai ry. Judojaosto. toimintakertomus Jigotai ry Judojaosto toimintakertomus 1.1.-31.12. 1 1. Jigotai ry:n judojaoksen toiminnan luonnehdinta lyhyesti Jigotai ry:n judojaosto noudattaa Kodokanin judon perinteitä, jotka luotiin 1880-luvulla

Lisätiedot

Jigotai ry. Judojaosto. toimintakertomus 1.1.-31.12.2009

Jigotai ry. Judojaosto. toimintakertomus 1.1.-31.12.2009 Jigotai ry Judojaosto toimintakertomus 1.1.-31.12.2009 1. Jigotai ry:n judojaoksen toiminnan luonnehdinta lyhyesti Jigotai ry:n judojaosto noudattaa Kodokanin judon perinteitä, jotka luotiin 1880-luvulla

Lisätiedot

Seuran hiihtäjien kausimaksut voit valita alla olevasta tiedotteesta omien tarpeiden mukaan.

Seuran hiihtäjien kausimaksut voit valita alla olevasta tiedotteesta omien tarpeiden mukaan. 1 Hiihtojaosto tiedottaa 26.10.2009 Seuran hiihtäjien kausimaksut voit valita alla olevasta tiedotteesta omien tarpeiden mukaan. PALVELUPAKETIT ovat joko Skipassi- tai Lisenssi PAKETTEJA. Kaikilla 7-vuotiailla

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2002

Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2002 Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2002 Hyväksytty SJuL:n Etelä-Suomen alueen alueparlamentissa 17.11.2001 Vantaalla Sivu 2 (13) Sisällysluettelo: 1. Esipuhe 3 2. Hallinto 4 2.1. Alueparlamentti

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Judoseura Sakura r.y.

Toimintasuunnitelma. Judoseura Sakura r.y. 2013 Judoseura Sakura Toimintasuunnitelma Judoseura Sakura r.y. Kuopio 19.12.2012 Sisällys 1 Esipuhe... 3 2 Järjestötoiminta... 3 2.1 Hallinto... 3 Yleiskokous... 3 Judoseura Sakuran johtokunta 2013...

Lisätiedot

Judoseura Sakura 2015

Judoseura Sakura 2015 Sisällys 1 Esipuhe 2 Järjestötoiminta 2.1 Hallinto Yleiskokous Judoseura Sakuran johtokunta 2015: Muut toimihenkilöt: 2.2 Sakuralaiset toimihenkilöt muissa organisaatioissa Suomen Judoliitto Edustajat

Lisätiedot

Judoseura Sakura Toimintasuunnitelma

Judoseura Sakura Toimintasuunnitelma 2015 Judoseura Sakura Toimintasuunnitelma Judoseura Sakura r.y. Kuopio 7.12.2014 Sisällys 1 Esipuhe... 3 2 Järjestötoiminta... 4 2.1 Hallinto... 4 Yleiskokous... 4 Judoseura Sakuran johtokunta 2015...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Suomen Judoliitto Toimintasuunnitelma 2011 1 Toimintasuunnitelma 2011 Kilpailutoimintaa ella 2010 15. Sotilasurheiluliiton Kamppailupäivät - C.P.E Production Games 2010 järjestettiin Kauhavan Koulukeskuksessa

Lisätiedot

JOEN YAWARA ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ

JOEN YAWARA ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ JOEN YAWARA ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ KURSSITOIMINTA Vuonna 2014 Joen Yawaran johtokunnan puheenjohtajana toimi Marko Rautiainen. Muut johtokunnan jäsenet olivat Tero Holopainen (varapuheenjohtaja),

Lisätiedot

Jigotai ry. Judojaosto. toimintakertomus 1.1.2010-31.12.2010

Jigotai ry. Judojaosto. toimintakertomus 1.1.2010-31.12.2010 Jigotai ry Judojaosto toimintakertomus 1.1.2010-31.12.2010 1. Jigotai ry:n judojaoksen toiminnan luonnehdinta lyhyesti Jigotai ry:n judojaosto noudattaa Kodokanin judon perinteitä, jotka luotiin 1880-luvulla

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com.

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com. SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Puheenjohtajalta Marko Ahtiainen puheenjohtaja p. 044 3044626 marko.ahtiainen@pohjois-savonliikunta.fi

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä- ja Kaakkois-suomi 16-17.9.2017 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 28.8.2017 11.9.2017 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 Jokelan Kisa B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 20.10.2013 Kausi 2014 AIHE: JoKi B- Pojat infotilaisuus AIKA: 24.10.2013, Kello 19.00 PAIKKA: Kisan Maja ( Ridasjärventie 137, 05400 JOKELA)

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2015

Suunnistuskoulu 2015 Suunnistuskoulu 2015 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 SBL:n hallitus on hyväksynyt SM-kilpailut ajalle 1.1.-31.7.2014 sitovasti. Loput vuoden 2014 SM kilpailut hallitus vahvistaa sitovasti maaliskuun

Lisätiedot

OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet

OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet 2016-2017 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli sinulla

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 2.12.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

KUKA KERTOISI MINULLE?

KUKA KERTOISI MINULLE? KUKA KERTOISI MINULLE? JÄSENET... 3 Uudet jäsenet... 3 Jäsenyysasiat... 3 Jäsenmaksut... 3 Jäsentunnukset Jäsenhuone... 3 Jäsentunnukset Nimenhuuto... 3 TAPAHTUMIIN ILMOITTAUTUMINEN... 3 Ryhmät... 3 Aktiivipäivät

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti

Säännöllinen kapasiteetti Junatyyppi Juna Kulkuväli Lähtö Tulo Linja Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:17:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 30.10.2016 10.12.2016 IC 2 Joensuu asema Helsinki asema 5:18:00

Lisätiedot

GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER

GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER GT Teamit 2016-2017 RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER Grani Tenniksen valmennuskokonaisuus - Pelaajan polku GT Tennis- ja mailapelikoulu Esikouluikäisille ja 1-3 -luokkalaisille Ohjaajakoulutukset

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016 Junatyyppi Junanumero Kulkuväli Lähtöaika Tuloaika Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:12:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 13.12.2015 26.3.2016 S 2 Joensuu asema Helsinki asema

Lisätiedot

ITÄ SUOMEN JOUSIAMMUNTAPIIRI ry:n TOIMINTAKERTOMUS 2011

ITÄ SUOMEN JOUSIAMMUNTAPIIRI ry:n TOIMINTAKERTOMUS 2011 ITÄ SUOMEN JOUSIAMMUNTAPIIRI ry:n TOIMINTAKERTOMUS 2011 ITÄ SUOMEN JOUSIAMMUNTAPIIRI ry:n TOIMINTAKERTOMUS 2011 Toimihenkilöt Johtokunta valittiin toimintakaudelle 2011 Puheenjohtaja: Dick Nordström Ramses

Lisätiedot

Terveisin, Roosa Närhi, Nuorisopäällikkö

Terveisin, Roosa Närhi, Nuorisopäällikkö Budokwai Taekwondon tärkein arvo on jatkuva kehittyminen. Vaikka olosuhteet olisivat hyvät ja perustoiminta rullaisi hienolla mallilla, on aina jotakin mitä voisi tehdä vielä paremmin. Kehittyminen koskee

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015 Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:

Lisätiedot

Judoseura Sakura ry. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2009

Judoseura Sakura ry. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2009 Judoseura Sakura ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2009 SISÄLLYSLUETTELO ESIPUHE 3 1. JÄRJESTÖTOIMINTA 3 1.1. HALLINTO 3 1.2. JÄSENISTÖ 3 1.3. EDUSTAJA 3 1.4. SEURAN JÄSENET MUISSA HALLINTOELIMISSÄ

Lisätiedot

HARJOITUSOHJELMA VKO 40-52

HARJOITUSOHJELMA VKO 40-52 HARJOITUSOHJELMA VKO 40-52 Samurai-Cup Rovaniemi / Serbia Ecup Vko 40 Ma 3.10 Ti 4.10 Ke 5.10 To 6.10 Pe 7.10 La 8.10 Su 9.10 Yläkoululeiri alkaa Aamu JUDO VOIMAHARJOITUS JUDO KESKIVARTALO/ MATKUSTUS MATKUSTUS

Lisätiedot

Merkittäviä tapahtumia 2009

Merkittäviä tapahtumia 2009 18.-19.4. Golfohjaajan peruskurssi Merkittäviä tapahtumia 2009 Golfliiton järjestämä koulutus jossa annetaan perusteet golfohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä nettisivuilla.

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Toimintakertomus. Judoseura Sakura r.y.

Toimintakertomus. Judoseura Sakura r.y. 2012 Judoseura Sakura Toimintakertomus Judoseura Sakura r.y. Kuopio 24.4.2013 Sisällys 1 Esipuhe... 3 2 Järjestötoiminta... 3 2.1 Hallinto... 3 Yleiskokous... 3 Judoseura Sakuran johtokunta 2012:... 3

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 9.11.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

Seuratapaaminen 26.08.2015. 10.9.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Katja Pasanen 1

Seuratapaaminen 26.08.2015. 10.9.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Katja Pasanen 1 Seuratapaaminen 26.08.2015 10.9.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Katja Pasanen 1 Ohjelma: 18.00 20.00 Aloitus ja kuulumiset, esittely Syksy 2015, kausi 2015-2016 Koulutukset, Rekrytointi Yhteistyö Muut asiat

Lisätiedot

Judoseura Sakura ry. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2008

Judoseura Sakura ry. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2008 Judoseura Sakura ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2008 SISÄLLYSLUETTELO ESIPUHE 3 1. JÄRJESTÖTOIMINTA 3 1.1. HALLINTO 3 1.2. JÄSENISTÖ 3 1.3. EDUSTAJA 3 1.4. SEURAN JÄSENET MUISSA HALLINTOELIMISSÄ

Lisätiedot

Toimintakertomus. Judoseura Sakura r.y.

Toimintakertomus. Judoseura Sakura r.y. 2008 Judoseura Sakura Toimintakertomus Judoseura Sakura r.y. Kuopio 27.4.2009 Sisällys 1 Esipuhe... 3 2 Järjestötoiminta... 4 2.1 Hallinto... 4 Yleiskokous... 4 Judoseura Sakuran johtokunta 2008:... 4

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI

LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI Toiminnasta vastaa juniori- ja valmennustoimikunta jonka edustaja toimii hallituksessa. 1.2. JUNIORI- JA VALMENNUSTOIMIKUNTA Toimikuntaan

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos. Seuran toimintalinja

Espoon Urheilijat ry Judojaos. Seuran toimintalinja Espoon Urheilijat ry Judojaos Seuran toimintalinja 1 Sisällysluettelo 1 ESPOON URHEILIJAT RY JUDOJAOKSEN VISIO JA MISSIO... 3 1.1 VISIO... 3 1.2 MISSIO... 3 2 ESPOON URHEILIJAT RY JUDOJAOKSEN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Judoseura Sakura ry. Toimintakertomus 2007

Judoseura Sakura ry. Toimintakertomus 2007 Judoseura Sakura ry Toimintakertomus 2007 SISÄLLYSLUETTELO ESIPUHE 3 1. JÄRJESTÖTOIMINTA 4 1.1. HALLINTO 4 1.2. EDUSTAJAT 4 1.3. SEURAN JÄSENET MUISSA HALLINTOELIMISSÄ 4 1.4. HUOMIONOSOITUKSET 5 1.5. JÄSENISTÖ

Lisätiedot

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA!

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA! Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA! Harjoitteleminen Leirit Valmennuksen kehittämisryhmä Kilpailut ja tapahtumat Vanhempaintoiminta Ajankohtaiset asiat Monipuolisuus ja perusliikkumistaidot harjoittelun

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet

OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet 2016-17 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

Toimintakertomus. Judoseura Sakura r.y.

Toimintakertomus. Judoseura Sakura r.y. 2010 Judoseura Sakura Toimintakertomus Judoseura Sakura r.y. Kuopio 27.4.2011 Sisällys 1 Esipuhe... 3 2 Järjestötoiminta... 4 2.1 Hallinto... 4 Yleiskokous... 4 Judoseura Sakuran johtokunta 2010:... 4

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 15.1.2010 TAMMIKUU 2.1. klo 11.00

Lisätiedot

FC Honka 09 Sporting Vanhempien info Kisakallio

FC Honka 09 Sporting Vanhempien info Kisakallio FC Honka 09 Sporting Vanhempien info 30.9.2017 Kisakallio Agenda Kauden 2016-2017 kertaus Kauden 2016-2017 talousyhteenveto Kauden 2017-2018 suunnitelmia Kauden 2017-2018 talousarvio Toimihenkilöiden valinnat

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Juni 5.-6.3.2016 Indoor Games r Lauantaina 5.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Pieksämäen palloilukausi 2009-2010

Pieksämäen palloilukausi 2009-2010 Pieksämäen palloilukausi 2009-2010 Syyskuu la 26.09. 17:00 PiPS Kajastus OP-areena II div. JÄÄKIEKKO Lokakuu la 03.10. 17:00 IPK PiPS Iisalmi II div. JÄÄKIEKKO la 03.10. 17:00 Saimaa Volley Liiga Riento

Lisätiedot

Imatran Ju-jutsuseura Jäsentiedote Vuoden 2017 toiminta ja yhteystiedot

Imatran Ju-jutsuseura Jäsentiedote Vuoden 2017 toiminta ja yhteystiedot Imatran Ju-jutsuseura Jäsentiedote 2017 Vuoden 2017 toiminta ja yhteystiedot Puheenjohtajalta: Vuosi on vaihtunut ja Imatran Ju-jutsuseuran 27.toimintavuosi on käynnissä hyvää vauhtia. Olen seuran luottamuksen

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2016 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014. Kaustisen Pohjan-Veikot ry.

Toimintasuunnitelma 2014. Kaustisen Pohjan-Veikot ry. Toimintasuunnitelma 2014 Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN YHTEISET TAVOITTEET VUODELLE 2014 1. YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ALUEELLISESTI (kunta, kolmas sektori omalla paikkakunnalla,

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017 Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017 Hirvenhiihto 11.02 Kajaani,Hoikanportti SM hirvenhiihto esikisa PK-piiri/Ilm. Tapio Kiiskiselle 0503232737 18.02 Ilomantsi Hirvenhiihto

Lisätiedot

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Aika: 11.9.2012 klo 18.30 Paikka: Kellokosken jäähallin kahvio 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.30 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 P09 vanhempainilta Asialista Seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Maksut Toimihenkilöt Viestinnän käytännöt FC REIPAS Iloa, Innostumista,

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2017

Suunnistuskoulu 2017 Suunnistuskoulu 2017 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Judoliittoon 31.10.2012 mennessä ilmoitetut hallitusehdokkaat sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä:

Judoliittoon 31.10.2012 mennessä ilmoitetut hallitusehdokkaat sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä: Judoliittoon 31.10.2012 mennessä ilmoitetut hallitusehdokkaat sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä: Suomen Judoliitto Suomen Judoliiton hallituksen jäsenen ehdolle asettaminen Seuramme Lapinlahden

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

SEURATOIMINNAN STRATEGIA JA SEN TOTEUTTAMINEN. Jonna Talja Seurakehittäjä

SEURATOIMINNAN STRATEGIA JA SEN TOTEUTTAMINEN. Jonna Talja Seurakehittäjä SEURATOIMINNAN STRATEGIA JA SEN TOTEUTTAMINEN Jonna Talja Seurakehittäjä 19.4.2008 SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITON VISIO JA MISSIO VISIO MISSIO Mukaansa tempaavaa, monipuolista ampumahiihdon seuratoimintaa,

Lisätiedot

Paikka/aika Paj 10:00-11:30 Paj 10:00-11:30 Omatoiminen Lund lähtö U18 leiri PAJ / Lund U18 Leiri PAJ / Lund

Paikka/aika Paj 10:00-11:30 Paj 10:00-11:30 Omatoiminen Lund lähtö U18 leiri PAJ / Lund U18 Leiri PAJ / Lund PÄIJÄT-HÄMEEN URHEILUAKATEMIA HARJOITUSOHJELMA VIIKKO 43-49 TC Pariisi / syyslomaviikko U18 Maajoukkueleiri PAJ / Cadet Camp Lund Vko 43 Ma 19.10 Ti 20.10 Ke 21.10 To 22.10 Pe 23.10 La 24.10 Su 25.10 Aamu

Lisätiedot

Pääkirjoitus 3 Jigotaissa tapahtuu 2009 4 Karaten historiaa 5 Leiriä ja kilpailua 6 Junnut 8 Syksyn harjoitusajat 10 Syksyn ohjelma 11

Pääkirjoitus 3 Jigotaissa tapahtuu 2009 4 Karaten historiaa 5 Leiriä ja kilpailua 6 Junnut 8 Syksyn harjoitusajat 10 Syksyn ohjelma 11 NUMERO 1/2009 1 Sisällys: Pääkirjoitus 3 Jigotaissa tapahtuu 2009 4 Karaten historiaa 5 Leiriä ja kilpailua 6 Junnut 8 Syksyn harjoitusajat 10 Syksyn ohjelma 11 Painopaikka: Kopijyvä Oy, Jyväskylä, 2009

Lisätiedot

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 31.8.2005 SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 SEUROJEN YHTEYSTIEDOT PELISÄÄNNÖT LISENSSIT RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2005-2006 HAE TUKEA LASTEN JA NUORTEN RINGETTEEN LIITON UUDET HENKILÖT HYVÄÄ

Lisätiedot

Tervetuloa Varkauteen !

Tervetuloa Varkauteen ! Tervetuloa Varkauteen 7.-8.5.16! La 1-2 lk, su 3-lk Kiitos ilmoittautumisesta ja lämpimästi tervetuloa Varkauteen kilpailemaan! Kisat pidetään Koulutuskenttä 1:llä (kivituhka). Tuomariksi saapuu Anne Savioja.

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2015 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Ilves esitteestä 2012 voit lukea junioriedustusjoukkuetoiminnasta:

Ilves esitteestä 2012 voit lukea junioriedustusjoukkuetoiminnasta: ILVEKSEN HUIPPUPELAAJAN POLKU ILVEKSEN TAITOKOULUJEN JA JUNIORIEDUSTUSJOUKKUEIDEN MUODOSTAMINEN 2012 (2006 2004 syntyneet) HALUATKO SINÄ MUKAAN? Ilves käynnistää jälleen syksyllä 2012 F7 ikäluokassa (vuonna

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

INVICTUS TAEKWONDOURHEILIJOIDEN SEURAAVA ASKEL

INVICTUS TAEKWONDOURHEILIJOIDEN SEURAAVA ASKEL INVICTUS TAEKWONDOURHEILIJOIDEN SEURAAVA ASKEL Esitys Taekwondourheilijoiden kevätpäivässä 3/6/13 INVICTUS 2 TU11:n IDEA Taekwondourheilijat 2011 ry on taekwondoseura, joka tarjoaa huippuluokan taekwondo-opetusta

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 6/2014 Kiitos kaudesta 2014 Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 kuudes ja viimeinen jäsentiedote. Jäsentiedotteista saat

Lisätiedot

VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2015-4.6.2016. Lataa aikataulu mukaasi tästä!

VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2015-4.6.2016. Lataa aikataulu mukaasi tästä! VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE.8. - 4.6.16 Lataa aikataulu mukaasi tästä! Mestarintie 3 780 Varkaus puh. 41 90 fax 0 741 91 email: soisalonliikenne@soisalonliikenne.com www.soisalonliikenne.com EDULLISET

Lisätiedot