TURUN JUDOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 sivu 1/5

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TURUN JUDOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 sivu 1/5"

Transkriptio

1 TURUN JUDOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 sivu 1/5 Toiminta-ajatus Yhdistyksen toiminta-ajatuksena on edistää judon ja kuntoliikunnan harrastusta toiminta-alueella siten, että mahdollisimman moni yhdistyksen jäsen harrastaisi kunto-, kilpa-, tai huippu-urheilua tarpeidensa mukaisesti. Yhdistyksen toiminta-alue on Turku ja sen ympäristö. HALLINTO Yhteystiedot Turun Judoseura ry, Raunistulantie 15 C, Turku toiminnanjohtajan puhelin: , kotisivut: Hallitus Yhdistyksen toimintaa ja taloutta hoiti hallitus, johon kuului kolmeksi toimintavuodeksi valittu puheenjohtaja ja 7 varsinaista jäsentä, joiden toimintakausi on kaksi vuotta, sekä näille valitut kaksi varajäsentä. Hallitus valitsi keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja taloudenhoitajan ja muut toimihenkilöt. Yhdistys osti kirjanpitopalveluja ulkopuoliselta toimijalta. Hallitus kokoontui vuoden aikana yhteensä 7 kertaa. Hallituksen tehtävänä oli erityisesti toteuttaa yhdistyksen kokouksen päätökset, johtaa ja kehittää yhdistyksen toimintaa, valita tarvittavat jaostot, valiokunnat ja työryhmät sekä niiden puheenjohtajat, vastata taloudesta, pitää jäsenluetteloa, tehdä yhdistyksen toimintakertomus ja tilinpäätös, tehdä toiminta- ja taloussuunnitelma seuraavaa toimintavuotta varten, hoitaa tiedotustoimintaa, hyväksyä ja erottaa jäsenet sekä päättää jäseniä koskevista kurinpitotoimista, valita ja erottaa toimihenkilöt sekä sopia heidän eduistaan, päättää ansiomerkkien myöntämisestä ja muiden kunnia- ja ansiomerkkien esittämisestä, ryhtyä muihin toimenpiteisiin joita yhdistyksen etu vaatii, luovuttaa tilit toiminnantarkastajan tarkastettavaksi vähintään kuukautta ennen kevätkokousta. Hallituksen jäsenet 2017 Puheenjohtaja, Laaksonen Kari, Turku Varapuheenjohtaja, Sandell Peter, Turku Sihteeri, Välimäki Jussi-Pekka, Turku Hallituksen jäsen, Eteläaho Jesse, Turku Hallituksen jäsen, Kokkila Tapio, Turku Hallituksen jäsen, Kuusisto Juha-Pekka, Turku Hallituksen jäsen, Nieminen Ari-Pekka, Turku Hallituksen jäsen, Salminen Sonja, Turku Hallituksen varajäsen, Salmela Juha-Matti, Paimio Hallituksen varajäsen, Westerlund Joakim, Turku Vuosikokoukset Varsinaiset sääntömääräiset vuosikokoukset ovat olleet kevätkokous ja syyskokous.

2 TURUN JUDOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 sivu 2/5 Jäsenyydet Yhdistys oli Suomen Judoliiton alainen jäsenyhdistys. Talous Yhdistyksen suurin tuloryhmä oli harjoitus- ja kurssimaksut, yhdistys sai vähäisiä määriä tuloja myös kilpailu- ja leiritoiminnasta. Yhdistys palkkasi osa-aikaiseksi toiminnanjohtajaksi Kari Laaksosen OKM seurakehitystuella. Kehitystuen pääpaino on jäsenmäärän kasvattamisessa ja toiminnanjohtajan palkkakuluissa. Tiedotus ja markkinointi Yhdistys tiedotti toiminnastaan pääsääntöisesti kotisivujen ja sähköpostitiedotteiden kautta. Toiminnasta tiedotettiin myös ilmoitustaululla sekä paperisilla tiedotteilla suoraan judokoille tai heidän vanhemmilleen. Yhdistys markkinoi toimintaansa nettisivujen lisäksi judoliiton yleisesitteillä sekä Facebookissa. Kulukorvaukset urheilijalle Kilpailujen osallistumismaksuja maksettiin hallituksen hyväksymien kilpailijoiden korvausperusteiden mukaisesti ja arvokilpailujen kustannuksia seura korvasi kilpailijoiden korvausperusteiden ja erillisten hallituspäätösten mukaisesti. TOIMINTA Jäsenistö Yhdistyksen jäsenmäärä oli kpl. Joista kunniajäseniä 4 kpl. Alle 12 vuotiaita jäseniä oli 49 kpl, vuotiaita 21 kpl ja yli 20 vuotiaita 41 kpl. Vakiotoimintaan osallistuneet jäsenet ja toimitsijat Vakioryhmien ja aloittelijoiden ryhmiin osallistuneiden lisäksi yhdistyksen toimintaan osallistui jäseneksi kuulumattomia toimitsijoita mm. kisa-avustajia, huoltajia, kouluttajia ja toimihenkilöitä. Seuran vakiotoimintaan osallistuneiden kokonaismäärä 2017 oli 140 henkilöä. Kurssitoiminta seuran ulkopuolisille Tutustumiskurssit olivat yhtenä päivänä järjestettäviä lyhyitä kursseja esim. koululaisille. Oheisharjoittelukurssit olivat pidempiä, esim. 10 kerran kursseja toisille urheiluseuroille. Turun Sanomien kesäkoulu oli viikon mittainen judokurssi 8-12 vuotiaille. Näihin seuran ulkopuolisille osallistujille järjestettyjen kurssien osallistujamäärä oli 2017 yhteensä 150 henkilöä. Kaikki toimintaan osallistuneet Yhdistyksen vakiotoimintaan, sekä ulkopuolisille suunnattuun kurssitoimintaan osallistui jäsenenä, toimihenkilönä, tai lyhytkurssilaisena vuonna 2017 yhteensä 290 henkilöä.

3 TURUN JUDOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 sivu 3/5 VAKIORYHMÄT 2017 Alle 20-v Muksujudo, osallistujamäärä 20 U9, osallistujamäärä 25 U11, osallistujamäärä 20 U13-15, osallistujamäärä 20 Permantovoimistelu, osallistujamäärä 20 Sekaryhmät (yli ja alle 20-v) Tekniikkajudo, osallistujamäärä 20 Kilpajudo, osallistujamäärä 25 Mattojudo, osallistujamäärä 15 Perhejudo, osallistujamäärä 20 Nicejudo, osallistujamäärä 25 HIIT (high intensity interval training), osallistujamäärä 15 Yli 20-v Kuntojudo, osallistujamäärä 25 Kata, osallistujamäärä 10 KURSSILUONTEISET RYHMÄT 2017 Alle 20-v Nuorten peruskurssi kevät 2017, osallistujamäärä 8 Nuorten peruskurssi syksy 2017, osallistujamäärä 8 TPK-jalkapalloilijoiden oheisharjoittelukurssi, osallistujamäärä 20 Turun Sanomat-kesäkoulu, osallistujamäärä 12 Tutustumiskurssit 4 kpl, osallistujamäärä 90 Sekaryhmät (yli ja alle 20-v) Judon intensiivikurssi-3, kevät 2017, osallistujamäärä 7 Judon intensiivikurssi-4, syksy 2017, osallistujamäärä 6 Aikuisten peruskurssi, kevät 2017, osallistujamäärä 4 Aikuisten peruskurssi, syksy 2017, osallistujamäärä 5 Yli 20-v Tutustumiskurssit 2 kpl, osallistujamäärä 30

4 TURUN JUDOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 sivu 4/5 KILPAILUTOIMINTA 2017 Arvokilpailujen järjestäminen Yhdistys järjesti samana viikonloppuna 3 SM-kilpailua Kupittaan urheiluhallissa. Turun Judoseurasta osallistui miesten ja naisten yksilökilpailuihin 4 urheilijaa ja miesten joukkuekilpailuihin 5 urheilijaa. Sovelletun Judon SM-kilpailuissa ei ollut seurasta osallistujia. SM-kilpailujen kokonaisosallistujamäärä oli Miesten ja Naisten SM-kilpailut Joukkue SM-kilpailut Sovelletun Judon SM-kilpailut Harjoituskilpailujen järjestäminen Yhdistys järjesti jäsenilleen 2 harjoituskilpailua. - Kuukausikilpailut , osallistujamäärä 31 - Kuukausikilpailut , osallistujamäärä 18 Kilpailuihin osallistuminen Judokilpailuihin kotimaassa ja ulkomailla osallistui 37 eri kilpailijaa, yhteensä 19 eri kilpailuun. Osallistumisia yhteensä eri sarjoihin oli 84 kpl. Mitaleita kilpailuista tuli yhteensä 59 kpl, joista kultaa 9 kpl, hopeaa 22 kpl ja pronssia 28 kpl. Maajoukkuejäsenyydet Christina Sandell, U21 1-maajoukkue Lukas Aaltonen, U18 2-maajoukkue Alexandru Herea, U18 2-maajoukkue Jutta Salmela, U18 2-maajoukkue MM, PM, SM ja muiden arvokilpailujen sijoitukset MM 3. Anne-Mari Paavilainen, veteraanit F3-78/+78 kg PM 1. Ari-Pekka Nieminen, veteraanit M5-M8-81 kg PM 1. Christina Sandell, N21-52 kg PM 2. Juha-Matti Salmela, M+100 PM 2. Anne-Mari Paavilainen, veteraanit F3-78 kg PM 2. Alexandru Herea, P18-81 kg PM 3. Christina Sandell, naiset -52 kg SM 1. Christina Sandell, N21-52 kg SM 2. Mikko Niemi, miehet +100 kg SM 2. Christina Sandell, naiset -52 kg SM 2. Anne-Mari Paavilainen, -78 kg SM 2. Alexandru Herea, P18-81 kg SM 3. Jutta Salmela, T18-57 kg SM 3. Lukas Aaltonen, P kg Flanders Cup 3. Christina Sandell, N21-52 kg

5 TURUN JUDOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 sivu 5/5 MUU TOIMINTA 2017 Valmentajat Valmentajien ja ohjaajien yhteismäärä seurassa toimintavuonna 2017 oli 24 kpl. Graduoinnit Seuran graduoitsijoina toimivat Peter Sandell, Sami Sibakov, Tapio Kokkila, Jussi Välimäki ja kurssigraduoitsijana Kari Laaksonen tilanteen mukaiset jäsenet olivat korottaneet vöitä seuraavasti: - 17 x keltainen - 6 x oranssi - 2 x vihreä - 1 x ruskea - 4 x musta 1 dan - 2 x musta 3 dan - 1 x musta 5 dan Näytökset Yhdistys osallistui Raision Vaisaaren koulun liikuntapäivään järjestämällä 2 judonäytöstä. Näytösesiintyjinä olivat Kari Laaksonen, Mikko Niemi ja Ari-Pekka Nieminen. Yleisömäärä oli yhteensä 500 henkilöä. Leiritoiminta Yhdistys järjesti yhteistyössä Turun Sanomien kanssa judo-aiheisen kesäkoulun. Koulu järjestetttiin leirimuotoisena ja osallistujina oli 13 nuorta, joista 12 oli uusia harrastajia. Turku Judo-Week järjestettiin 4-päiväisenä teemaviikkona Osallistujia oli 25 kpl. Koulutukset Yhdistys järjesti jäsenilleen ja lähialueen seuroille 2 erillistä katakoulutusta vetäjänä Pasi Oinas. Koulutuksiin osallistui 20 henkilöä. Judotuomarin peruskurssille osallistui 1 henkilö suorittaen C-tuomarin lisenssin. Christina Sandell osallistui maajoukkueleiritykseen Japanissa. Matkan kesto 3 viikkoa. Maajoukkue-edustajat osallistuivat Eurooppa Cup + maajoukkuleireihin Coimbrassa, Pietarissa ja Berliinissä. Kaksi jäsentä koulutettiin keväällä ja syksyllä Judoliiton tekniikka- ja kouluttajakoulutuksissa. Yksi 2-tason valmentajatutkinto suoritettiin valmiiksi. Muut tapahtumat Judolehti julkaisi artikkelit Turun Judoseuran toiminnasta, sekä seuran järjestämistä SMkilpailuista. SM-kilpailut uutisoitiin eri sanomalehdissä ja Turun Sanomat julkaisi artikkeleita seuran yksilöurheilijoista. Mikko Niemi palkittiin vuoden Varsinais-Suomen vuoden judokana. Nuorille judokoille ja heidän vanhemmilleen järjestettiin kaksi tapahtumaa Leaf areenan Mehukattimaassa. Osallistujia oli 35 nuorta. Valmentajia osallistui 7 ja junioreiden huoltajia järjestettiin nuorten pikkujouluharjoitukset ja seuran pikkujouluillallinen, sekä palkitsemistilaisuus. Nuorten juhlaharjoituksiin osallistui 35 nuorta ja seuran pikkujouluihin 45 henkilöä.

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Kirkkonummen judoseura Ry. Kertomus 1 / 5 Hallitus Kirkkonummi

Kirkkonummen judoseura Ry. Kertomus 1 / 5 Hallitus Kirkkonummi Kirkkonummen judoseura Ry. Kertomus 1 / 5 6.3.2019 Viite1: 2018/506413Y Kirkkonummen Judoseuran säännöt Viite2: 14.3.2018 Kirkkonummen Judoseuran strategia 2018 2020 Viite3: 15.11.2017 Kirkkonummen Judoseuran

Lisätiedot

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y.

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Tämän asiakirjan tarkoituksena on kuvata Voimailuseura Bodonoksen Judojaoston toimintaa vuonna 2017.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2013 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Turun Judoseura ry ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta

SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Turun Judoseura ry ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Judoseura ry ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Turun Judoseura on puoluepoliittisesti sitoutumaton aatteellinen judoseura,

Lisätiedot

KIILAT HOCKEY Ry SÄÄNNÖT

KIILAT HOCKEY Ry SÄÄNNÖT KIILAT HOCKEY Ry SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka perustamisaika Yhdistyksen nimi on Kiilat Hockey ry ja sen kotipaikka on Haapajärvi. Yhdistys on perustettu 31.10.2014 ja siitä käytetään näissä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. Aulangon Golfklubi ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää golfpelin

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013 Mikkelin Judo ry

TOIMINTAKERTOMUS 2013 Mikkelin Judo ry TOIMINTAKERTOMUS 2013 Mikkelin Judo ry ESIPUHE... 3 HALLINTO... 4 JÄSENISTÖ... 5 KOULUTUS- JA VALMENNUSTOIMINTA... 5 TUOMARITOIMINTA... 6 GRADUOINNIT... 7 KILPAILUTOIMINTA... 7 TIEDOTUSTOIMINTA... 8 TALOUS

Lisätiedot

Turun Urheiluautoilijat ry SÄÄNNÖT

Turun Urheiluautoilijat ry SÄÄNNÖT Turun Urheiluautoilijat ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Turun Urheiluautoilijat ry. Yhdistyksen kotikunta on Turku. 2 TARKOITUS Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, kilpa- ja

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintasuunnitelma ja budjetti 2017 1 1 Yhdistyksen kokoukset Emoseuran sääntömääräinen vuosikokous, sekä emoseuran hallituksen kokous tullaan pitämään jälleen keväällä.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Suomen Judoliitto Toimintasuunnitelma 2011 1 Toimintasuunnitelma 2011 Kilpailutoimintaa ella 2010 15. Sotilasurheiluliiton Kamppailupäivät - C.P.E Production Games 2010 järjestettiin Kauhavan Koulukeskuksessa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

5 Seuran jäsenyys muissa järjestöissä Seura noudattaa niiden liittojen, järjestöjen ja yhdistysten sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

5 Seuran jäsenyys muissa järjestöissä Seura noudattaa niiden liittojen, järjestöjen ja yhdistysten sääntöjä, joiden jäsenenä se on. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan seuraksi, nimi on Tuusulan Uimaseura ry. Seuran kotipaikka on Tuusulan kunta. Seura on perustettu 27.11.2003. Seuran

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) vapaa-aikatoimi PAKOLLINEN!!! Yhdistyksille järjestetään kaavakkeen täyttöilta 17.9.2019 HAKIJA: Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut,

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on suomeksi Helsingin miekkailijat ry, ruotsiksi Helsingfors fäktare rf ja sen virallinen lyhenne on HFM. Siitä käytetään näissä säännöissä

Lisätiedot

VEIKKOLAN VEIKOT RY:N SÄÄNNÖT

VEIKKOLAN VEIKOT RY:N SÄÄNNÖT VEIKKOLAN VEIKOT RY:N SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Veikkolan Veikot ry. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä seura. Seuran kotipaikka on Kirkkonummi. 2. Tarkoitus Seuran

Lisätiedot

VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN JA JOUKKUEIDEN PALKITSEMINEN

VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN JA JOUKKUEIDEN PALKITSEMINEN VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN JA JOUKKUEIDEN PALKITSEMINEN Kaupunki palkitsee vuosittain ansioituneet urheilijat ja joukkueet. Urheiluseuroja on pyydetty toimittamaan esitykset perusteluineen

Lisätiedot

TOIMINTASÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli. 2 Seuran tarkoitus. 3 Tarkoituksen toteuttaminen

TOIMINTASÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli. 2 Seuran tarkoitus. 3 Tarkoituksen toteuttaminen TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Willimiehen Disc Golf ry. Yhdistyksestä käytetään lyhennettä WDG. Yhdistyksen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. Yhdistys

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Seuran nimi Tuusulan Uimaseura ry TOIMINTASÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli. Yhdistyksen nimi on Tuusulan Uimaseura ry.

Seuran nimi Tuusulan Uimaseura ry TOIMINTASÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli. Yhdistyksen nimi on Tuusulan Uimaseura ry. 1 Seuran nimi Tuusulan Uimaseura ry TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Tuusulan Uimaseura ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tuusulan kunta Etelä-Suomen läänissä.

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU 5-6.4.2014 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja 50 / joukkue / sarja

Lisätiedot

Helsinki Outsiders ry:n säännöt

Helsinki Outsiders ry:n säännöt 1 Helsinki Outsiders ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsinki Outsiders Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys on perustettu toukokuun 28. päivänä vuonna 2011 ja siitä käytetään

Lisätiedot

Real Inferno Club de Fútbol ry 1 / 5 Yhdistyksen Säännöt

Real Inferno Club de Fútbol ry 1 / 5 Yhdistyksen Säännöt Real Inferno Club de Fútbol ry 1 / 5 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Real Inferno Club de Fútbol ry. Seuran kotipaikka on Helsinki ja sen kielenä

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU 28-29.3.2015 TAMPEREEN MESSU- JA URHEILUKESKUS D-HALLI, TAMPERE Osoite:Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. Toiminnan tarkoitus ja strateginen päämäärä Lakeudenportin Ratsastajat ry:n toiminnan tarkoituksena on järjestää jäsenistölleen

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN JUDO ry

ETELÄ-SUOMEN JUDO ry ETELÄ-SUOMEN JUDO ry 6.6.2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyö on yksi kulmakivistä matkalla kohti päätavoitetta - olympiakultaa. Strategiaan

Lisätiedot

AURANMAAN PAINISEURA RY:N 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

AURANMAAN PAINISEURA RY:N 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 AURANMAAN PAINISEURA RY:N 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli juhlavuosi seuralla. Auranmaan Painiseura täytti 20 vuotta. Juhlavuotta vietettiin samaan tahtiin kuin ennenkin eli

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010)

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010) GrIFK Salibandy ry SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010) 1 Nimi, kotipaikka, perustamisajankohta ja kieli Yhdistyksen nimi on GrIFK Salibandy ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauniaisten kaupunki Uudenmaan

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

4 Seuran jäsenyys Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

4 Seuran jäsenyys Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on. LOHJAN URHEILIJAT RY 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Lohjan Urheilijat ry Yhdistyksen kotipaikka on Lohja. Yhdistys on perustettu 27.5.1938 ja siitä käytetään säännöissä nimeä seura. Seuran

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

SUKELLUSSEURA SIMPPU RY, SÄÄNNÖT Versio 2.01

SUKELLUSSEURA SIMPPU RY, SÄÄNNÖT Versio 2.01 SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sukellusseura Simppu r.y. ja sen kotipaikka on Salon kaupunki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on jäsentensä uima ja hengenpelastustaidon

Lisätiedot

3 Tarkoitustaan seura toteuttaa:

3 Tarkoitustaan seura toteuttaa: 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Helsingin Palloseura ry. Seura on perustettu marraskuun 29. päivänä 1917 ja sen kotipaikka on Helsinki. Seuran toimialueena on koko maa.

Lisätiedot

Vuorelan Kunto ry:n SÄÄNNÖT (luonnos 4, 22.9.2014)

Vuorelan Kunto ry:n SÄÄNNÖT (luonnos 4, 22.9.2014) Ennakkotarkastetut Yhdistysrekisterissä tammikuussa 2010 Suomen Voimisteluliitto Svoli ry. Vuorelan Kunto ry:n SÄÄNNÖT (luonnos 4, 22.9.2014) 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vuorelan

Lisätiedot

Jyväskylän Pesis ry. Toimintasäännöt

Jyväskylän Pesis ry. Toimintasäännöt 1 (8) Jyväskylän Pesis ry Toimintasäännöt 2 (8) Toimintasäännöt 1 Nimi, kotipaikka, perustamispaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Pesis ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki Länsi-Suomen

Lisätiedot

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä joiden jäsenenä se on

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä joiden jäsenenä se on 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja perustamisaika Yhdistyksen nimi on Porin Muodostelmaluistelijat ry ja sen kotipaikka on Pori. Yhdistys on perustettu 23.3.2019 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

Seuran varsinainen jäsen suorittaa seuralle seuran syyskokouksen kutakin vuotta varten erikseen vahvistaman vuosittaisen jäsenmaksun.

Seuran varsinainen jäsen suorittaa seuralle seuran syyskokouksen kutakin vuotta varten erikseen vahvistaman vuosittaisen jäsenmaksun. 1/5 TURUN URHEILULIITTO RY SÄÄNNÖT Turussa 19.10.2009 TURUN URHEILULIITTO RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka ja perustamisaika Yhdistyksen nimi on Turun Urheiluliitto ry ja sen kotipaikka on Turku. Yhdistys

Lisätiedot

JUDON. Menesty kanssamme ALLE 21 VUOTIAINEN MIESTEN JA NAISTEN EM KILPAILUT VANTAA

JUDON. Menesty kanssamme ALLE 21 VUOTIAINEN MIESTEN JA NAISTEN EM KILPAILUT VANTAA JUDON ALLE 21 VUOTIAINEN MIESTEN JA NAISTEN EM KILPAILUT 12.-15.9.2019 VANTAA Menesty kanssamme Vantaalla järjestetään syyskuussa 2019 Pohjois-Euroopan suurin kamppailulajien arvokilpailu Judon alle 21-

Lisätiedot

OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT

OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT 1/5 OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun Lipottaret ry ja sen kotipaikka on Oulu 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Seuran säännöt SUOMEN PALLOLIITTO ry:n, FINLANDS BOLLFÖRBUND rf:n JÄSENSEURAN SÄÄNNÖT FOOTBALL CLUB HAKA JUNIORIT ry. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi,

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2009 1. KKI-HANKKEEN KEHITTÄMINEN SEKÄ SITÄ KAUTTA TYÖPAIKKALIIKUNNAN ALOITTAMINEN 2. VALMENTAJIEN

Lisätiedot

Pallokissat, Kuopio ry

Pallokissat, Kuopio ry Pallokissat, Kuopio ry SÄÄNNOT 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Pallokissat, Kuopio ry. Kotipaikka Kuopio Seuran kieli Suomi Seura kuuluu jäsenenä

Lisätiedot

1.1 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

1.1 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli 1.1 Säännöt 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Järvenpään Uintiklubi ry. Yhdistyksen kotipaikka on Järvenpään kaupunki Etelä- Suomen läänissä. Yhdistys on perustettu lokakuun

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015. 1. Johdanto

ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015. 1. Johdanto ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyö on yksi kulmakivistä matkalla kohti päätavoitetta - olympiakultaa. Strategiaan liittyen

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7)

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a Mitä on muuttunut? Tällä lomakkeella hakevat toiminta-avustusta kaikki muut yhdistykset ja yhteisöt paitsi veteraanitoimikunnalle osoitetut

Lisätiedot

Tapion Sulka ry toimintasäännöt

Tapion Sulka ry toimintasäännöt Tapion Sulka ry toimintasäännöt Sivu 1 (7) Sisällysluettelo I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus... 3 II Seuran jäsenet... 3 III Liittymis- ja jäsenmaksut... 4 IV Seuran kokoukset... 4 V Seuran asioiden

Lisätiedot

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta Avustusten hakuaika päättyy 31.03.2015 klo 16.00. Posion kunta, hyvinvointilautakunta, Kirkkotie 1, 97900 POSIO. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

Suomen Liikunta ja Urheilu ry Ennakkotarkastettu yhdistysrekisterissä. Voimassa 01.02.2008 asti.

Suomen Liikunta ja Urheilu ry Ennakkotarkastettu yhdistysrekisterissä. Voimassa 01.02.2008 asti. Rastivarsat ry Seuran nimi Suomen Liikunta ja Urheilu ry Ennakkotarkastettu yhdistysrekisterissä 01.02. 2006. Voimassa 01.02.2008 asti. TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen

Lisätiedot

Edustus STPS - Savonlinnan Seudun Palloseura ry

Edustus STPS - Savonlinnan Seudun Palloseura ry Sivu 1/7 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Edustus STPS Savonlinnan Seudun Palloseura ry Kotipaikka: Savonlinna Seuran kieli: suomi Seura kuuluu

Lisätiedot

TOIMINTALINJA RATSUTEAM

TOIMINTALINJA RATSUTEAM TOIMINTALINJA RATSUTEAM 3. joulukuuta 2014 SISÄLLYSLUETTELO RATSASTUSSEURAN VISIO... 1 Ratsastusseuran arvot ja eettiset linjaukset... 1 Ratsastusseuratoiminnan tavoitteet... 2 Käytännön toiminta ja periaatteet...

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

TIIRIN GOLF RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT

TIIRIN GOLF RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT TIIRIN GOLF RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT Seuran nimi Tiirin Golf ry. TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli 2 Yhdistyksen nimi on Tiirin Golf ry (epävirallinen lyhenne TIGo). Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Jigotai ry. Judojaosto. toimintakertomus

Jigotai ry. Judojaosto. toimintakertomus Jigotai ry Judojaosto toimintakertomus 1.1.-31.12. 1 1. Jigotai ry:n judojaoksen toiminnan luonnehdinta lyhyesti Jigotai ry:n judojaosto noudattaa Kodokanin judon perinteitä, jotka luotiin 1880-luvulla

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

EKS ESPOON KIEKKOSEURA RY Maantienpelto Espoo

EKS ESPOON KIEKKOSEURA RY Maantienpelto Espoo EKS ESPOON KIEKKOSEURA RY Maantienpelto 1 02650 Espoo TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamispaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Espoon Kiekkoseura ry. Yhdistyksen kotipaikka on Espoon kaupunki

Lisätiedot

Hyvinkään Palloseura ry, perustettu Kotipaikka Hyvinkää; Seuran kieli suomi

Hyvinkään Palloseura ry, perustettu Kotipaikka Hyvinkää; Seuran kieli suomi 1 (7) HYVINKÄÄN PALLOSEURA RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Hyvinkään Palloseura ry, perustettu 21.1.1947 Kotipaikka Hyvinkää; Seuran

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sei Shin Ken Kai ry ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää itsepuolustus- ja kamppailu-urheilua

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. HANGON GOLF ry, HANGÖ GOLF rf. Seuran nimi. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. Yhdistyksen nimi on. Hangon Golf ry, Hangö Golf rf

SÄÄNNÖT. HANGON GOLF ry, HANGÖ GOLF rf. Seuran nimi. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. Yhdistyksen nimi on. Hangon Golf ry, Hangö Golf rf SÄÄNNÖT HANGON GOLF ry, HANGÖ GOLF rf Seuran nimi 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Hangon Golf ry, Hangö Golf rf Yhdistyksen kotipaikka on Hangon kaupunki/kunta Etelä-Suomen läänissä. Yhdistys

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Helsinki City Golf ry TOIMINTASÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

Helsinki City Golf ry TOIMINTASÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli 1 Helsinki City Golf ry TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Helsinki City Golf ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki Yhdistys on perustettu marraskuun

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2010 1. KKI-HANKKEEN LOPPUUN SAATTAMINEN SEKÄ RYHMIEN JATKAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

SM-KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT

SM-KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT SM-KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT Kilpailuiden säännöt All Europe Taekwon-Do Federation Suomen ITF Taekwon-Do ry Kilpa- ja huippu-urheiluvaliokunta Suomen Antidopingtoimikunta Kilpailuiden järjestäjä Suomen ITF

Lisätiedot

Kannattajajäseneksi voi seuran hallitus hyväksyä yksityisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka tukee seuran toimintaa suorittamalla

Kannattajajäseneksi voi seuran hallitus hyväksyä yksityisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka tukee seuran toimintaa suorittamalla YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Discaajat Ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeenlinna. Yhdistys on rekisteröity 9.1.2009 ja siitä käytetään

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET Yhdistyksen nimi Virallinen lyhenne Yhdistys rek.no tai y-tunnus Kotikunta YHTEYSTIEDOT LIIKUNTAPALVELUIDEN

Lisätiedot

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA Johdanto

ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA Johdanto ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyö on yksi kulmakivistä matkalla kohti päätavoitetta - olympiakultaa. Strategiaan liittyen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Hämeen Laskuvarjourheilijat ry, ja sen kotipaikka on Asikkala.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Hämeen Laskuvarjourheilijat ry, ja sen kotipaikka on Asikkala. SÄÄNNÖT HÄMEEN LASKUVARJOURHEILIJAT RY ASIKKALA 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Hämeen Laskuvarjourheilijat ry, ja sen kotipaikka on Asikkala. 2 TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli. 2 Seuran tarkoitus ja toimintamuodot. 3 Tarkoituksen toteuttaminen

SÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli. 2 Seuran tarkoitus ja toimintamuodot. 3 Tarkoituksen toteuttaminen SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Kangasalan Ratsastajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kangasalan kunta Länsi-Suomen läänissä. Yhdistys on perustettu joulukuun 19.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

MULTIAN NAISVOIMISTELIJAT RY:N SÄÄNNÖT

MULTIAN NAISVOIMISTELIJAT RY:N SÄÄNNÖT MULTIAN NAISVOIMISTELIJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Multian Naisvoimistelijat ry Yhdistyksen kotipaikka on Multian kunta. Yhdistyksen kotikieli on suomi. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa

Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa MUOTIALAN PÄIVÄKODIN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii Muotialan päiväkodin yhteydessä ja sen kotipaikka on Tampere. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

7 LIITOSTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN SEKÄ MUUT KURINPITOTOIMET

7 LIITOSTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN SEKÄ MUUT KURINPITOTOIMET Suomen Käsipalloliitto ry. 11.11.2009 SUOMEN KÄSIPALLOLIITTO RY SÄÄNNÖT 1 LIITON NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Käsipalloliitto ry. Yhdistyksen nimi ruotsiksi on Finlands Handbollförbund

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot