Palvelun tavoitteena on mahdollistaa lakien vaatima ja kuntalaisten tarvitsema tutkimus ja hoito oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palvelun tavoitteena on mahdollistaa lakien vaatima ja kuntalaisten tarvitsema tutkimus ja hoito oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti."

Transkriptio

1 9. Erikoissairaanhoito Palvelun tavoitteena on mahdollistaa lakien vaatima ja kuntalaisten tarvitsema tutkimus ja hoito oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti. Erikoissairaanhoidon palveluista osan tuottaa oma henkilökunta, mutta suurin osa palveluista ostetaan Kallion ulkopuolelta, pääosin sairaanhoitopiireiltä. Vuonna % (2011, 92%, %, ennuste %) sairaanhoitopiirien ostoista oli Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriltä ja 8% (2011 7%, %, ennuste %) Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriltä. Rahallisesti pienempi, mutta toiminnallisesti tärkeä osa erikoissairaanhoidon palveluja ovat paikallisesti ostetut erikoislääkärien konsultaatiot sekä oman diagnostiikan ja hoitopäätösten tueksi yksityisiltä ostetut tutkimukset, esimerkiksi magneettikuvaukset (n euroa v. 2012, n euroa v. 2011, ennuste v euroa).. Ostopalveluilla tuetaan omaa toimintaa ja edistetään potilaiden tutkimista ja hoitoa mahdollisimman pitkälle omana toimintana ilman lähetettä erikoissairaanhoitoon. On kuitenkin paljon tilanteita, joissa potilaat tarvitsevat erityistason tutkimuksia ja hoitoa. Tällöin lääkäri tekee arvionsa perusteella lähetteen erikoissairaanhoitoon. Sairaanhoitopiireiltä ostettavien palvelujen tarve vaihtelee huomattavasti vuosittain. Viime vuosina tavoitteena on ollut lisätä Keski-Pohjanmaan keskussairaalan ja Raahen sairaalan käyttöä halvemman hinnan vuoksi. Yllä kuvatusti PPSHP:n osuus kokonaiskustannuksista on pienentynyt. 1-6/2013 aikana KPKS:n kustannukset ovat lisääntyneet 39,5% edelliseen vuoteen verrattuna. Myös hoidettujen potilaiden määrä on kasvanut Palvelun järjestämistä ohjaavat tärkeimmät lait Terveydenhuoltolaki ( /1326) Kansanterveyslaki ( /66) Erikoissairaanhoitolaki ( /1062) Laki potilaan asemasta ja oikeuksista ( /785) Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä ( /559) Laki yksityisestä terveydenhuollosta ( /152) Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä ( /564) Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon maksuista ( /912) Sosiaali- ja terveysministeriön asetus potilasasiakirjojen laatimisesta sekä niiden ja muun hoitoon liittyvän materiaalin säilyttämisestä ( /99) 9.2. Palvelukokonaisuus Perusperiaatteena on, että potilaat tutkitaan ja hoidetaan mahdollisimman pitkälle Kallion omana toimintana. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi kuntayhtymässä lääkärit toimivat ns. sektorimallilla, jonka mukaan useimmilla kuntayhtymän lääkäreillä on jokin erityisosaamisalue, johon he ovat perehtyneet keskimääräistä enemmän. Tutkimisen ja hoidon mahdollistamiseksi ostetaan yksityisiltä palveluntuottajilta tarvittavia tutkimuksia ja konsultaatioita. Arvion tarvittavista ostopalveluista tekee hoitava lääkäri olemassa olevien kriteerien mukaan. Kuntalaisten mahdollisimman tasapuolisen kohtelun turvaamiseksi maksusitoumukset hyväksyvät vain tietyt nimetyt lääkärit. Omaa (somaattista) erikoissairaanhoitoa ovat: omien erikoislääkäreiden vastaanotot; sisätautilääkäri ja lastenlääkäri erikoislääkärien ostopalveluina terveyskeskuksissa pitämät vastaanotot tai tekemät tutkimukset; ortopedi, keuhkolääkäri, neurologi, radiologi, foniatri, geriatri, reumalääkäri erikoislääkärien ostopalveluina muualla kuin terveyskeskuksissa pitämät vastaanotot; neurologi, ihotautilääkäri, fysiatri, silmälääkäri, muut tarpeen mukaan ostopalveluina hankittavat erityistutkimukset; magneettikuvaukset, tietokonekerroskuvaukset, hermojen johtonopeusmittaukset (ENMG), luuntiheysmittaukset

2 omassa talossa tehtävät erikoistutkimukset; tähystystutkimukset, rasitusergometriat, ultraäänitutkimukset, (uniapneatutkimukset), verenpaineen- ja sydänkäyrän vuorokausitutkimukset, rannekanavan hermoratatutkimus, histamiinialtistukset oma kirurginen toiminta (esimerkkejä); syndroma canalis carpi, suonikohjut, ihonsiirrot Kun potilaan tarvitsemia erikoissairaanhoidon palveluja ei pystytä tuottamaan omana toimintana eikä niitä ole kevyemmillä ostopalveluilla mahdollista hankkia, ne hankitaan sairaanhoitopiirien sairaaloita. Näitä ovat: Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (kustannusten osuus suluissa 2012) Oulun yliopistollinen sairaala (54 %), Psykiatrian klinikka (4 %), Oulaskankaan sairaala (26 %), Visalan sairaala (6 %) Keski-Pohjanmaan keskussairaala (8 %) Raahen sairaala (1 %) Muita yksittäisiä palveluita hankitaan lisäksi (1 %) Peruspalvelukuntayhtymä Selänne, Haapajärven terveyskeskus (dialyysiyksikkö) Terveystalo Oulu (ent. Oulun Diakonissalaitos) Muut sairaalat Palvelun kohderyhmä Erikoissairaanhoidon palvelujen piirissä ovat kaikki jäsenkuntien asukkaat terveystarpeidensa mukaisesti. Asiakasmäärät 2013 Tammi-huhtikuun käyntimäärien perusteella laskettuna, että toimintana tuotettuja erikoissairaanhoidon käyntejä tulee olemaan v ilman suurempia poistumia resursseissa suunnilleen seuraavasti: Ylivieska Nivala Sievi Alavieska Kallio Käynnit Asiak. Käynnit Asiak. Käynnit Asiak. Käynnit Asiak. Käynnit Asiak Erikoissairaanhoidon käynnit: oma toiminta Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hoidossa olleet potilaat v Sairaala Ylivieska Nivala Sievi Alavieska Kallio OYS OAS Psyk. klinikka Visala Yhteensä Muut. 13/ (tammi-kesäkuun 2013 käyntitilastojen mukaan) Poliklinikkakäyntejä, hoitojaksoja ja hoitopäiviä on puolen vuoden aikana kertynyt seuraavasti: Ylivieska Nivala Sievi Alavieska Kallio Lkm 13/12 Lkm 13/12 Lkm 13/12 Lkm 13/12 Lkm 13/12 Avoh. käynnit Hoitojaksot Hoitopäivät PPSHP 1-6/2013 avohoitokäynnit, hoitojaksot ja hoitopäivät

3 Keski-Pohjanmaan keskussairaalan ja Raahen sairaalan käyttöä on pyritty lisäämään mm. kustannussyistä. Niiltä tai muilta pienemmiltä yksittäisiltä palvelujentuottajilta ei ole saatavissa edellä olevan kaltaista tilastoa. Niiden osalta sekä käyttö että kustannukset ovat selvästi lisääntyneet. Palveluun pääsyn kriteerit Omana tai ostopalveluna tuotettuun erikoissairaanhoidon palveluun pääsee kuntayhtymän lääkärin arvion perusteella tehdyllä lähetteellä. Osassa palveluista, lähinnä oman erikoissairaanhoidon tueksi hankittavista tutkimus ym., tarvitaan kunkin terveyskeskuksen vastaavan lääkärin allekirjoittama maksusitoumus. Tällaisia palveluita ovat esimerkiksi yksityislääkäreiltä hankittavat konsultaatiot, ENMGtutkimukset ja niin edelleen. Toiminta kunnittain Oman erikoissairaanhoidon palvelut ovat osittain keskitettyjä palveluita, joita tuotetaan pääasiassa Ylivieskan ja Nivalan terveyskeskuksissa. Kaikissa kunnissa on kuitenkin mahdollista tehdä lähetteet omiin tutkimuksiin ja maksusitoumukset yksityislääkäreiden konsultaatioihin ja talon ulkopuolelta ostettaviin erityistutkimuksiin (esimerkiksi magneettikuvaukset, hermojen johtonopeusmittaus). Ylivieskassa ja Nivalassa tehtävät tutkimukset Rasitusergometriat, mahan- ja paksunsuolen tähystykset, ultraäänitutkimukset (röntgenlääkäri) kaikissa kunnissa omat lääkärit tekevät myös vaihtelevasti ultraäänitutkimuksia (esim. neuvolat), sisätauti- ja lastenlääkärin vastaanotot (omat lääkärit) Ylivieska Nivala Erikoislääkäreiden vastaanotot; ortopedi, geriatri, foniatri, reumalääkäri Erityistutkimukset; verenpaineen- ja sydänkäyrän vuorokausitutkimukset, rannekanavan hermoratatutkimus Toimenpiteet; oma kirurginen toiminta Erikoislääkäreiden vastaanotot; keuhkolääkäri, neurologi Erityistutkimukset; histamiinialtistukset (astmatutkimukset) Henkilöstön määrä Erikoissairaanhoidon varsinainen oma henkilöstö on vähäinen. Henkilöstöön kuuluu; sisätautilääkäri, lastenlääkäri, Ylivieskan terveyskeskuslääkäri 30 %, Nivalan terveyskeskuslääkäri 30 %. Vuoden 2014 talousarvioon on lisätty uniapneahoitaja 50 % sekä syöpähoitaja 40 %. Muu henkilökunta itse tuotetussa erikoissairaanhoidon palveluissa tulee Ylivieskan ja Nivalan terveyskeskusten vastaanotto- ja päivystysyksiköistä. Tällaisia henkilöitä ovat esimerkiksi sairaanhoitajat tähystystutkimuksissa ja vastaanottoavustajat tai laboratoriohoitajat rasitustesteissä. Muutoin terveyskeskuksissa käyvät konsultoivat erikoislääkärit ovat ostopalvelun kautta hankittuja. Kustannustietoja Oman toiminnan kustannukset v olivat Ylivieska euroa Nivala euroa Sievi euroa Alavieska euroa Yhteensä euroa

4 Sairaaloista ostetun erikoissairaanhoidon kustannukset 2012 ja ennuste 2013 (6 kk perusteella) ovat: Ylivieska Nivala Sievi Alavieska 2012 e e e e2013 OYS OAS Psy kl Visala KPKS Raahe TTalo Niuva Muut Yht Ei sisällä kalliiden hoitojen tasausjärjestelmän maksuja tai palautuksia

5 9.3. Vuoden 2014 talousarviota ja toimintaa koskevat riskit Fysioterapia Nyt aloitetut TEP-kontrollit lisäävät asiakaskäyntejä ja lisäksi ovat tulleet myös metalli-metalli TEPnivelten ylimääräiset tarkastukset, jotka aiheuttavat lisäkuormitusta. Sairauslomien sijaisuuksiin on vaikea löytää ammattitaitoista henkilökuntaa. Väestön vanheneminen lisää sekä apuväline- että terapiatarpeita ja on riski lääkinnällisen kuntoutuksen toteutumiselle. Useita Kelan kuntouttamia vaikeavammaisia kuntoutujia on siirtynyt terveydenhoidon palveluihin täytettyään 65 -vuotta. Lisäksi Kelan kuntoutujista erityisesti vaikeavammaisia (kehitysvamma) on siirtynyt terveydenhuoltoon. Nämä kuntoutujat eivät aina sovellu edullisempaan ryhmäterapiaan, vaan tarvitsevat yksilöterapiaa lääkinnällisen kuntoutuksen ostopalveluin. Erikoissairaanhoito Terveydenhuoltolain mukaan mahdollisuus valita hoitopaikkansa kiireettömässä sairaanhoidossa laajenee alkaen. Erikoissairaanhoito on mahdollista valita koko maan kunnallisista erikoissairaanhoidon yksiköistä. Tästä johtuen asiakkaita voi hakeutua erikoissairaanhoitoon muihin kuntiin. Riskinä on mahdollinen kustannusten nousu. Sairaanhoitopiireiltä ostettua erikoissairaanhoitoa on varmuudella vaikea ennustaa. Yksittäiset, kustannuksiltaan kalliit, potilaat saattavat heilauttaa kunnan erikoissairaanhoidon menoja paljon nopeasti. Vuosien aikana erikoissairaanhoidon käyttö on vähentynyt, mutta kustannukset ovat nousseet, ajoin nopeastikin. Sairaanhoitopiirit korottavat vuosittain hintoja vaihtelevalla prosentilla. Näistä tekijöistä johtuen ostetun erikoissairaanhoidon menot ovat käytännössä vuosittain nousseet. Omalla toiminnalla pystytään vaikuttamaan erikoissairaanhoidon kustannuksiin. Vuosien saatossa kaikkein merkittävin riskitekijä ostetun erikoissairaanhoidon talousarvion toteutumisessa on ollut erikoissairaanhoitoon varatut määrärahat. Epärealistiset määrärahavaraukset ovat johtaneet vuosittaiseen erikoissairaanhoidon talousarvion ylitykseen riippumatta siitä, onko erikoissairaanhoidon vuosi ollut kunnalle hyvä vai huono. Myös vuodelle 2014 suurin yksittäinen riskitekijä on varattavat määrärahat. Vuoden 2013 ennuste erikoissairaanhoidon menoista on lähes 33 miljoonaa euroa. Nivalan kaupungin pyynnöstä ja riskillä ostettuun erikoissairaanhoitoon on varattu noin euroa vähemmän kuin vuoden 2013 tason mukaan olisi ennustettavissa. Psykiatrian ja siellä nimenomaan lasten- ja nuorisopsykiatrian kustannukset ovat varsinkin Ylivieskassa, mutta jossain määrin myös Nivalassa ja ajoittain muissakin jäsenkunnissa, nousseet viimeisinä vuosina selvästi ja jatkuvasti. Näiden kustannusten taustalla ovat erilaiset muutokset yhteiskunnassa, eikä niihin puuttuminen ole erityisen yksinkertainen asia. Minkäänlainen kustannusten nousun hillitseminen ei tule olemaan mahdollista, ellei palveluntarpeen kasvuun voida omana toimintana jollakin tavalla vastata. Vuodelle 2013 esitettiin oman nuoripsykiatrisen yksikön perustamista aikuispsykososiaalisiin palveluihin. Tällä toiminnalla olisi voitu vastata kasvavaan nuorisopsykiatriseen tarpeeseen. Yksikköä ei kuitenkaan voitu käynnistää taloudellisista syistä. Vuoden 2013 aikana vuotiaiden psykiatrisessa hoidossa on ollut suuria hankaluuksia. Yksikön käynnistämistä esitetään uudelleen vuodelle Omaa erikoissairaanhoitoa toteuttaa varsin suppea joukko erikoislääkäreitä. Poistumat tässä erityisryhmässä vaikuttavat merkittävästi kykyyn tuottaa peruserikoissairaanhoidon kustannustehokkaasti omana toimintana. Ostopalveluja on huonosti saatavana ja hinta on tällöinkin yleensä korkea.

6 Vuoden 2014 uudet toiminnot tai kustannukset Ensihoito ja sairaankuljetus siirtyivät v alusta Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hoidettavaksi. Vuoden 2013 talousarviota tehdessä ensihoidon kustannukset eivät olleet vielä tarkasti tiedossa, mutta tiedettiin, että ne tulevat olemaan ainakin n. 1,5 miljoonaa euroa. Kun ensihoito oli omana toimintana, kustannukset olivat alle euroa. Vuoden 2013 talousarviota tehtäessä sovittiin jäsenkuntien aloitteesta, että vuodelle 2013 ensihoitoon varataan euroa ja kun kustannukset tarkentuvat, muutetaan talousarviota vastaavasti. Näin ei kuitenkaan ole toimittu. Ennusteen mukaan ensihoidon kustannukset v ovat aika tarkasti 1,7 miljoonaa euroa. Vuoden 2014 kustannukset eivät ole tiedossa. Vuodelle 2014 ensihoitoon on varattu 1,7 miljoonaa euroa. Nuorisopsykiatrisen yksikön käynnistämistä esitetään. Kustannukset ja toiminnat ilmenevät tarkemmin aikuispsykososiaalisten palveluiden tulosalueen palvelukuvauksessa.

Syyskuu 9/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Syyskuu 9/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Syyskuu 9/2016 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Tammi-huhtikuu 4/2008 Osavuosikatsaus I

Tammi-huhtikuu 4/2008 Osavuosikatsaus I POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-huhtikuu 4/2008 Osavuosikatsaus I Saapuneet lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Maksut ja laskutukset Hoidossa olleet potilaat Hoitojaksot Hoidon aloittamista

Lisätiedot

Elokuu 8/2016 Osavuosikatsaus II

Elokuu 8/2016 Osavuosikatsaus II Elokuu 8/2016 Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä. Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä. Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010 Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010 Hallituksen esitys Terveydenhuoltolaiksi - Yhteinen sisältölaki perusterveydenhuollolle

Lisätiedot

Huhtikuu 4/2016 Osavuosikatsaus I

Huhtikuu 4/2016 Osavuosikatsaus I Huhtikuu 4/2016 Osavuosikatsaus I Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto

Lisätiedot

Heinäkuu 7/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Heinäkuu 7/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Heinäkuu 7/2016 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 30.9.2012 Kunnanhallitus 7.11.2012 Kunnanvaltuusto 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-syyskuu Saapuneet

Lisätiedot

Lokakuu 10/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Lokakuu 10/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Lokakuu 10/2016 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

PALVELUKUVAUS WIITAUNIONIN TERVEYSKESKUKSEN FYSIOTERAPIA

PALVELUKUVAUS WIITAUNIONIN TERVEYSKESKUKSEN FYSIOTERAPIA PALVELUKUVAUS WIITAUNIONIN TERVEYSKESKUKSEN FYSIOTERAPIA Kunnalla on terveydenhuoltolain (L1326/2010:29 ) mukainen velvollisuus järjestää potilaan sairaanhoitoon liittyvä lääkinnällinen kuntoutus. Lääkinnälliseen

Lisätiedot

Kesäkuu 6/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Kesäkuu 6/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Kesäkuu 6/2016 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Marraskuu 11/2017. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Marraskuu 11/2017. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Marraskuu 11/2017 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Kliininen tutkimus, kannanotto esitettyyn kysymykseen, käynnin kirjaus ja konsultaatiovastaus, ehdotus jatkotoimenpiteistä

Kliininen tutkimus, kannanotto esitettyyn kysymykseen, käynnin kirjaus ja konsultaatiovastaus, ehdotus jatkotoimenpiteistä TARJOUSLOMAKE 1: PALVELUJA KOSKEVAT VAATIMUKSE Pos. Palvelut Palvelun sisältö ja laajuus Palvelun suorittaja 1. RINTATUTKIMUKSET 1.1. Mammografiatutkimus (ei seulonta) Mammografiatutkimus ja lausunto Lääkäri

Lisätiedot

Marraskuu 11/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Marraskuu 11/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Marraskuu 11/2016 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Toukokuu 5/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Toukokuu 5/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Toukokuu 5/2016 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluintegraation merkitys erikoissairaanhoidon potilaan näkökulmasta

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluintegraation merkitys erikoissairaanhoidon potilaan näkökulmasta Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluintegraation merkitys erikoissairaanhoidon potilaan näkökulmasta projektijohtaja Jorma Teittinen, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, Palvelurakenneselvityksen loppuseminaari,

Lisätiedot

Huhtikuu 4/2017. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Huhtikuu 4/2017. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Huhtikuu 4/2017 Osavuosikatsaus I Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto

Lisätiedot

Selkäydinvammapotilaiden hoidon keskittäminen. OYS:iin, TAYS:iin ja HYKS:iin. Mauri Kallinen, LT, dosentti, vs.kuntoutusylilää OYS, lääl

Selkäydinvammapotilaiden hoidon keskittäminen. OYS:iin, TAYS:iin ja HYKS:iin. Mauri Kallinen, LT, dosentti, vs.kuntoutusylilää OYS, lääl Selkäydinvammapotilaiden hoidon keskittäminen OYS:iin, TAYS:iin ja HYKS:iin Mauri Kallinen, LT, dosentti, vs.kuntoutusylilää ääkäri, OYS, lääl ääkinnällinen kuntoutus 18.10.2012 Keskittämisen perusteet

Lisätiedot

ONKO PAKKO, JOS EI TAHO. Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö Aija Ström

ONKO PAKKO, JOS EI TAHO. Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö Aija Ström ONKO PAKKO, JOS EI TAHO Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö Aija Ström 1 Terveydenhuoltolaki kansalaisen valinnanvapaus laajenee 1.1.2014 Terveydenhuoltolaki laajentaa asteittain kansalaisen

Lisätiedot

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/24 26.02.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/24 26.02.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (5) 66 Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite terveyskeskuksen ja kaupunginsairaalan palveluista päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu

Lisätiedot

Joulukuu 12/2017. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Joulukuu 12/2017. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Joulukuu 12/2017 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Seurantatietoa Marraskuu 11/2015

Seurantatietoa Marraskuu 11/2015 Seurantatietoa Marraskuu 11/2015 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

tilanne. Pirjo Kejonen Hallintoylihoitaja PPSHP Valtuuston info

tilanne. Pirjo Kejonen Hallintoylihoitaja PPSHP Valtuuston info 14.3.2017 tilanne Pirjo Kejonen Hallintoylihoitaja PPSHP Valtuuston info 20.3.2017 Mielenterveyspalvelujen järjestelyt/ PPSHP eteläinen alue Avo-osasto Oulaskankaan sairaalaan Nuorten tukitalo (Ylivieska)

Lisätiedot

Heinäkuu 7/2017. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Heinäkuu 7/2017. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Heinäkuu 7/2017 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Äänekosken terveyskeskus. Ylilääkäri Keijo Lukkarinen

Äänekosken terveyskeskus. Ylilääkäri Keijo Lukkarinen Äänekosken terveyskeskus Ylilääkäri Keijo Lukkarinen Shp:n talousarvio 2018 Shp:n talousarviossa on Äänekosken osuus 22,425 miljoonaa euroa ( + 2,2 % verrattuna vuoden 2017 ennusteeseen) Kaupungin raami

Lisätiedot

Marraskuu. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Marraskuu. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Marraskuu Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Lokakuu. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Lokakuu. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Lokakuu Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Syyskuu 9/2017. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Syyskuu 9/2017. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Syyskuu 9/2017 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

ALAVINSOAN OUNTA OVavuoVikatVauV tammi-lokakuu 31.10.2012

ALAVINSOAN OUNTA OVavuoVikatVauV tammi-lokakuu 31.10.2012 ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi-lokakuu 31.10.2012 Q{ttgtngrroz{y 76.78.8678 7

Lisätiedot

Maaliskuu 3/2017. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Maaliskuu 3/2017. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Maaliskuu 3/2017 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

Joulukuu. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Joulukuu. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Joulukuu Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Seurantatietoa Heinäkuu 7/2015

Seurantatietoa Heinäkuu 7/2015 Seurantatietoa Heinäkuu 7/2015 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Jukka Mattila, Timo Keistinen, Pirjo Pennanen, Maire Kolimaa, STM

terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Jukka Mattila, Timo Keistinen, Pirjo Pennanen, Maire Kolimaa, STM Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki 19.9.20139 Jukka Mattila, Timo Keistinen, Anne Nordblad, Riitta-Maija Jouttimäki, Pirjo Pennanen, Maire Kolimaa, STM Terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Maaliskuu 3/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Maaliskuu 3/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Maaliskuu 3/2016 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä Talousjohtaja Tero Mäkiranta

Kokouspäivämäärä Talousjohtaja Tero Mäkiranta Sivu 1 SATSHP/407/02.02.02/2018 59 TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 1-3 KK/2018 Talousjohtaja Tero Mäkiranta 18.4.2018 Talousjohtajan katsaus sairaanhoitopiirin tammi-maaliskuun 2018 toimintaan ja talouteen:

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLTOLAIN LAAJENNUS TULEE VOIMAAN 1.1.2014

TERVEYDENHUOLTOLAIN LAAJENNUS TULEE VOIMAAN 1.1.2014 TERVEYDENHUOLTOLAIN LAAJENNUS TULEE VOIMAAN 1.1.2014 Asiakkaan valinnan mahdollisuudet laajenevat edelleen 1.5.2011 alkaen on ollut mahdollista valita hoidosta vastaava terveysasema oman kunnan tai yhteistoiminta-alueen

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa

Lisätiedot

Kuntarakenneleiri 14.4.2015

Kuntarakenneleiri 14.4.2015 Kuntarakenneleiri 14.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Maire Ahopelto kuntayhtymän johtaja sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun soten v. 2013 ylijäämän palautus jäsenkunnille 7.4.2015

Lisätiedot

Joulukuu 12/2016. Hoitopäivät Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit. Hoidon tarpeen arviointia odottavat

Joulukuu 12/2016. Hoitopäivät Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit. Hoidon tarpeen arviointia odottavat Joulukuu 12/2016 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja

Lisätiedot

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ?

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ? Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne 1.1.2017? Sairaanhoidon erityisvastuualueet, maakuntarajat ja Sairaanhoitopiirit, väestö 31.12.2012 HYKS erva 1 869 617 as. 39 kuntaa Helsinki ja Uusimaa 1 562 796 24

Lisätiedot

Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT

Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT Sote- seminaari: Integraatiolla puhtia sote- palveluihin Kuntamarkkinat 11.9.2014 Palveluintegraation johtaminen ja talouden hallinta Erva- alueen näkökulma Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 159 V 26.2.2014, Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite terveyskeskuksen ja kaupunginsairaalan palveluista HEL 2013-009003 T 00 00 03 Päätös päätti esittää

Lisätiedot

Keski-Suomen keskussairaalan yhteispäivystys

Keski-Suomen keskussairaalan yhteispäivystys Keski-Suomen keskussairaalan yhteispäivystys Sairaalapäivät 2010 23.-24.11.2010, Finlandia-talo, Helsinki toimialueen johtaja Jorma Teittinen Päivystyksen toimialue Keski-Suomen sairaanhoitopiiri KESKI-SUOMEN

Lisätiedot

Kiireettömään hoitoon pääsy

Kiireettömään hoitoon pääsy Kiireettömään hoitoon pääsy Hoidon tarve on arvioitava samoin perustein koko maassa Potilaan hoidon tarve pitää arvioida ja hoito toteuttaa terveydenhuollon eri toimipisteissä yhtenäisin lääketieteellisin

Lisätiedot

Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa. Terveydenhuoltolaki

Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa. Terveydenhuoltolaki Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Terveydenhuoltolain merkitys Asiakaskeskeisyys julkisen potilaan rooli asiakkaana järjestelmän ohjaaja - valinnanmahdollisuus oman hoidon

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

ERITYISTASON SAIRAANHOIDON JÄRJESTÄMINEN. Erikoissairaanhoidosta annettu laki (1062/89) 11 :n 2 momentti

ERITYISTASON SAIRAANHOIDON JÄRJESTÄMINEN. Erikoissairaanhoidosta annettu laki (1062/89) 11 :n 2 momentti Jakelussa mainituille ERITYISTASON SAIRAANHOIDON JÄRJESTÄMINEN Valtuutussäännökset Erikoissairaanhoidosta annettu laki (1062/89) 11 :n 2 momentti Kohderyhmät Sairaanhoitopiirit Sairaalat Terveyskeskukset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014 Shp:n valtuusto 8.6.2015

TILINPÄÄTÖS 2014 Shp:n valtuusto 8.6.2015 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI TILINPÄÄTÖS 2014 Shp:n valtuusto 8.6.2015 Väestö 31.12.2014 405.635 kasvu ed. v. 0,52% Talousjohtaja Jarkko Raatikainen Sairaanhoitopiirin talouden tavoitteet Talouden

Lisätiedot

Syyskuu. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Syyskuu. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Syyskuu Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Tietopaketti 10: Toimintakyky ja kuntoutuminen. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Tietopaketti 10: Toimintakyky ja kuntoutuminen. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Tietopaketti 1: Toimintakyky ja kuntoutuminen Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Lääkinnällinen kuntoutus Luovutettujen apuvälineiden

Lisätiedot

Maaliskuu. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Maaliskuu. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Maaliskuu Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Seurantatietoa Toukokuu 5/2015

Seurantatietoa Toukokuu 5/2015 Seurantatietoa Toukokuu 5/5 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Maaliskuu. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Maaliskuu. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Maaliskuu Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Uuden Kouvolan uudistettu terveydenhuolto ja sen vaikutukset koko Kymenlaakson erikoissairaanhoidon järjestämiseen

Uuden Kouvolan uudistettu terveydenhuolto ja sen vaikutukset koko Kymenlaakson erikoissairaanhoidon järjestämiseen Uuden Kouvolan uudistettu terveydenhuolto ja sen vaikutukset koko Kymenlaakson erikoissairaanhoidon järjestämiseen Kati Myllymäki Johtava ylilääkäri Kouvola Ermo Haavisto Johtajaylilääkäri Carea Kati Myllymäki

Lisätiedot

Heinäkuu. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Heinäkuu. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Heinäkuu Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Elokuu. Osavuosikatsaus II. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Elokuu. Osavuosikatsaus II. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Elokuu Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Kesäkuu. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Kesäkuu. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Kesäkuu Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Medisiinisen hoidon tulosalue. 10.4. 2013 Valtuustoseminaari

Medisiinisen hoidon tulosalue. 10.4. 2013 Valtuustoseminaari Medisiinisen hoidon tulosalue 10.4. 2013 Valtuustoseminaari Medisiinisen hoidon tulosalue Toiminta-ajatus Tulosalue vastaa fysiatrian, ihotautien, keuhkosairauksien, kuntoutuksen, kliinisen neuro-fysiologian,

Lisätiedot

HAKEMUS RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄN PERUSTERVEYDENHUOLLON YMPÄRIVUOROKAUTISEN PÄIVYSTYKSEN JÄRJESTÄMISEEN 1.6.

HAKEMUS RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄN PERUSTERVEYDENHUOLLON YMPÄRIVUOROKAUTISEN PÄIVYSTYKSEN JÄRJESTÄMISEEN 1.6. Sosiaali- ja terveysministeriö Lääkintöneuvos Timo Keistinen Hallintoneuvos Anne Koskela Viitteet: Asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä (annettu 23.9.2014)

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Jukka Mattila

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Jukka Mattila Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 10.2.2011 Jukka Mattila Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Terveydenhuoltolain 34 Samaan sairaanhoitopiiriin kuuluvien kuntien on laadittava terveydenhuollon

Lisätiedot

Palveluun pääsyn kriteerit, hakemisen/myöntämisen mahdolliset määräajat

Palveluun pääsyn kriteerit, hakemisen/myöntämisen mahdolliset määräajat 8. Kuntoutus Fysioterapia tuottaa kansanterveyslain mukaisia terapiapalveluja Kallion alueen väestölle sekä ohjaa liikunta- ja toimintakyvyn ylläpitämistä / edistämistä yhteistyössä eri ammattiryhmien

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13 Terveydenhuollon palvelu paranee Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1601-5 Taitto:

Lisätiedot

Muistio sarjahoitomaksusta / asiakasmaksuasetus 11 / marraskuu 2011

Muistio sarjahoitomaksusta / asiakasmaksuasetus 11 / marraskuu 2011 Muistio Liite Suomen Kuntaliiton yleiskirjeeseen 24/80/2011 Sinikka Huhtala 25.11.2011 Muistio sarjahoitomaksusta / asiakasmaksuasetus 11 / marraskuu 2011 Sarjahoidosta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulainsäädäntö

Lisätiedot

Yksityisen ja julkisen terveydenhuollon raja-aidat kaatuvat Miten hallita alueellinen potilastiedon välittäminen

Yksityisen ja julkisen terveydenhuollon raja-aidat kaatuvat Miten hallita alueellinen potilastiedon välittäminen Yksityisen ja julkisen terveydenhuollon raja-aidat kaatuvat Miten hallita alueellinen potilastiedon välittäminen Kari J. Antila, LKT, dos. IT-kehitysjohtaja, Mehiläinen Oyj Stakesin ja Länsi-Suomen lääninhallituksen

Lisätiedot

N:o 7 39. Liite 1 TOIMINTAKERTOMUS YKSITYISEN TERVEYDEN- JA SAIRAANHOIDON PALVELUT

N:o 7 39. Liite 1 TOIMINTAKERTOMUS YKSITYISEN TERVEYDEN- JA SAIRAANHOIDON PALVELUT N:o 7 39 Liite 1 TOIMINTAKERTOMUS YKSITYISEN TERVEYDEN- JA SAIRAANHOIDON PALVELUT 1. Perustiedot toimintakertomuksesta Mitä vuotta toimintakertomuksessa käsitellään 2. Perustiedot palvelujen tuottajasta

Lisätiedot

OPTS 2015 3.6.2015 TERVEYSPALVELUT

OPTS 2015 3.6.2015 TERVEYSPALVELUT TERVEYSPALVELUT OPTS 215 3.6.215 Kustannukset ja tuottavuustavoitteet Mittari Toteuma 213 Tavoite 214 Toteuma 214 Tavoitetaso 215 1. Taloustavoitteet Menot - 136 633 993 Tulot - 2 87 6 Netto - 115 826

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö, jossa on moniammatillinen terveysalan asiantuntemus ja joka tukee alueen

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015 Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa 31.12.2011 31.12.2015

Lisätiedot

Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä

Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Kuntatalo, Toinen linja 14, Helsinki 7.2.2018 Timo Keistinen lääkintöneuvos Alueellisen erikoissairaanhoidon järjestämisen

Lisätiedot

Tammi-toukokuu 5/2012

Tammi-toukokuu 5/2012 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-toukokuu 5/ Saapuneet lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavat Kehitysvammahuolto Hoidossa olleet potilaat Hoitojaksot

Lisätiedot

Tammi-syyskuu 9/2012

Tammi-syyskuu 9/2012 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-syyskuu 9/0 Saapuneet lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavat Kehitysvammahuolto Hoidossa olleet potilaat Hoitojaksot

Lisätiedot

Huhtikuu. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Huhtikuu. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Huhtikuu Osavuosikatsaus I Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa, kotisaattohoito osana osaston toimintaa. Leena Karjalainen, palvelupäällikkö, Oulun kaupunginsairaala

Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa, kotisaattohoito osana osaston toimintaa. Leena Karjalainen, palvelupäällikkö, Oulun kaupunginsairaala Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa, kotisaattohoito osana osaston toimintaa Leena Karjalainen, palvelupäällikkö, Oulun kaupunginsairaala Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa Oulu: OKS

Lisätiedot

Tietopaketti 9: Vammaispalvelut. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Tietopaketti 9: Vammaispalvelut. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Tietopaketti 9: Vammaispalvelut Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Etuuksien saajat Kelan vammaisuuden perusteella maksamat tuet Lapsen

Lisätiedot

Tammi-marraskuu 11/2010

Tammi-marraskuu 11/2010 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-marraskuu 11/2010 Saapuneet lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Hoidossa olleet potilaat

Lisätiedot

Tammi-lokakuu 10/2010

Tammi-lokakuu 10/2010 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-lokakuu 10/2010 Saapuneet lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Hoidossa olleet potilaat

Lisätiedot

Tammi-lokakuu 10/2012

Tammi-lokakuu 10/2012 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-lokakuu /22 Saapuneet lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavat Kehitysvammahuolto Hoidossa olleet potilaat Hoitojaksot

Lisätiedot

Tammi-joulukuu 12/2012

Tammi-joulukuu 12/2012 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-joulukuu 12/2012 Saapuneet lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavat Kehitysvammahuolto Hoidossa olleet potilaat Hoitojaksot

Lisätiedot

Tammi-joulukuu 12/2010

Tammi-joulukuu 12/2010 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-joulukuu 122010 Saapuneet lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Hoidossa olleet potilaat

Lisätiedot

Tammi-heinäkuu 7/2012

Tammi-heinäkuu 7/2012 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-heinäkuu 7/2012 Saapuneet lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavat Kehitysvammahuolto Hoidossa olleet potilaat Hoitojaksot

Lisätiedot

Terveyskeskusten ja sairaaloiden lääkärien palkkarakenteet. Ansiokäsitteet ja ansioiden muodostuminen eri tehtävissä

Terveyskeskusten ja sairaaloiden lääkärien palkkarakenteet. Ansiokäsitteet ja ansioiden muodostuminen eri tehtävissä Terveyskeskusten ja sairaaloiden lääkärien palkkarakenteet Ansiokäsitteet ja ansioiden muodostuminen eri tehtävissä Lääkärien ansiokäsitteet Peruspalkka = tehtäväkohtainen palkka Säännöllisen työajan ansio

Lisätiedot

Tammi-maaliskuu 3/2010

Tammi-maaliskuu 3/2010 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-maaliskuu 3/2010 Saapuneet lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Hoidossa olleet potilaat

Lisätiedot

Tammi-toukokuu 5/2013

Tammi-toukokuu 5/2013 Tammi-toukokuu 5/3 Saapuneet lähetteet Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Hoitopäivät Psykiatrian

Lisätiedot

OYS ervan päivystysjärjestelyjen suunnitelma. Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri PPSHP

OYS ervan päivystysjärjestelyjen suunnitelma. Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri PPSHP OYS ervan päivystysjärjestelyjen suunnitelma Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri PPSHP Päivystysasetuksen vaikutukset PPSHP:n alueen toimintaan OYS Toiminta asetuksen mukaista Osittain sopimatta ervojen

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015 SEKÄ INVESTOINTISUUNNITELMA

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015 SEKÄ INVESTOINTISUUNNITELMA 1 Kuntainfo 17.9.2014 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 JA TALOUSARVIO 2015 SEKÄ INVESTOINTISUUNNITELMA 2015 2020 Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017

Lisätiedot

Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto

Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto Sosiaali- ja terveysjohtajien neuvottelupäivät Kuntatalo Toinen linja 14 Helsinki 14.2.2017 Lääkintöneuvos Timo Keistinen 14.2.2017 1 Kansanterveystyö

Lisätiedot

Toukokuu 5/2017. Hoidossa olleet potilaat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Toukokuu 5/2017. Hoidossa olleet potilaat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Toukokuu 5/2017 Kysyntä Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidossa olleet potilaat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Kysyntä erikoissairaanhoidossa

Lisätiedot

Itäisen Uudenmaan terveydenhuollon palvelujen yhteistyöseminaari 11.6.2010. Aki Lindén, toimitusjohtaja

Itäisen Uudenmaan terveydenhuollon palvelujen yhteistyöseminaari 11.6.2010. Aki Lindén, toimitusjohtaja Itäisen Uudenmaan terveydenhuollon palvelujen yhteistyöseminaari 11.6.2010 Aki Lindén, toimitusjohtaja 1 Suomen sairaalat ja niiden hallinnollinen asema: Ennen sairaanhoitopiiriuudistusta Suomessa oli

Lisätiedot

SAIRAANHOITOPIIRI VASTAA MYÖS OSTOPALVELUNA POTILAALLE HANKITUN HOIDON TOTEUTUMISESTA

SAIRAANHOITOPIIRI VASTAA MYÖS OSTOPALVELUNA POTILAALLE HANKITUN HOIDON TOTEUTUMISESTA 22.10.2015 Dnro 4709/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen SAIRAANHOITOPIIRI VASTAA MYÖS OSTOPALVELUNA POTILAALLE HANKITUN HOIDON TOTEUTUMISESTA

Lisätiedot

Tammi-kesäkuu 6/2013. Hoitopäivät Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Tammi-kesäkuu 6/2013. Hoitopäivät Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Tammi-kesäkuu /3 Saapuneet lähetteet Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Hoitopäivät Psykiatrian

Lisätiedot

Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto. Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö

Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto. Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä 13.4.2016 Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Maan viidenneksi suurin

Lisätiedot

Helsinkiläisten toimeentulotuen asiakkaiden terveyspalvelujen käyttö v. 2014

Helsinkiläisten toimeentulotuen asiakkaiden terveyspalvelujen käyttö v. 2014 Helsinkiläisten toimeentulotuen asiakkaiden terveyspalvelujen käyttö v. 2014 Keskeiset tulokset: Terveyspalveluja käyttäneillä toimeentulotuen asiakkailla on ikävakioituna muita terveyspalveluja käyttäneitä

Lisätiedot

Pyhtään sote-uudistus. Olli Nuuttila, kunnanjohtaja Eduskunnan hallintovaliokunta

Pyhtään sote-uudistus. Olli Nuuttila, kunnanjohtaja Eduskunnan hallintovaliokunta Pyhtään sote-uudistus Olli Nuuttila, kunnanjohtaja 11.5.2017 Eduskunnan hallintovaliokunta Esityksen sisältö Pyhtään sote-uudistuksen taustaa Sote-palvelutuotannon kilpailutus 2014 Attendo voitti kilpailutuksen

Lisätiedot

VSSHP TALOUSPALVELUT KUNTARAPORTOINTI

VSSHP TALOUSPALVELUT KUNTARAPORTOINTI Jäsenkunnat yhteensä, kustannukset: TYKS ja alueellinen erikoissairaanhoito V_erikoisala_ja_selite AVOHOIDON KUSTANNUKSET VUODEOSASTOHOIDON KUSTANNUKSET KUSTANNUKSET YHTEENSÄ 0-EI ERIKOISALAA 0 19 111

Lisätiedot

Tammi-marraskuu 11/2011

Tammi-marraskuu 11/2011 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-marraskuu 11/2011 Saapuneet lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavat Kehitysvammahuolto Hoidossa olleet potilaat Hoitojaksot

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018 Yhtymähallitus 30.10. 156 LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Sairaanhoidossa saapuneiden lähetteiden määrät sekä käyntimäärät ovat lisääntyneet edelliseen

Lisätiedot

1991 vp - HE 104 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 104 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 104 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansanterveyslain 21 :n ja erikoissairaanhoitolain 37 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslakia

Lisätiedot

Karjalan XII lääketiedepäivät 13.6. 14.6.2012

Karjalan XII lääketiedepäivät 13.6. 14.6.2012 Karjalan XII lääketiedepäivät 13.6. 14.6.2012 Perusterveydenhuollon kehittämisen haasteet ja mahdollisuudet/challenges and possibilities in developing primary health care Prof. Raimo Kettunen Raimo Kettunen

Lisätiedot