VENÄJÄN TYÖOIKEUDEN TERMIEN TARKASTELUA

Transkriptio

1 VENÄJÄN TYÖOIKEUDEN TERMIEN TARKASTELUA Merja Kerimaa Tampereen yliopisto Kieli ja käännöstieteiden laitos Käännöstiede (venäjä) Pro gradu tutkielma Toukokuu 2009

2 Tampereen yliopisto Käännöstiede (venäjä) Kieli ja käännöstieteiden laitos MERJA, KERIMAA: Venäjän työoikeuden termien tarkastelua Pro gradu tutkielma, 59 sivua + liitteet 11 sivua + venäjänkielinen lyhennelmä 10 sivua Toukokuu 2009 Tässä työssä tutkitaan venäläisten työlainsäädännön termejä ja niiden taustalla olevia käsitteitä ja verrataan niitä suomalaisiin työlainsäädännön termeihin ja käsitteisiin. Tutkimuksen tuloksien perusteella on tehty suppea venäläis suomalainen työoikeuden sanasto. Tutkimusaineistona on Venäjän työlakikokoelma ja sen suomennos. Tutkimukseen on valittu 60 venäläistä käsitettä Venäjän työlakikokoelmasta. Työn lähtökohtana ovat siis venäläiset käsitteet, joita tarkastellaan ja verrataan työlakikokoelman suomennoksessa oleviin käännöksiin ja aitoihin suomalaisiin työoikeuden käsitteisiin. Vertailun tuloksena annetaan ohjeita siihen, missä tilanteessa ja ylipäänsä voidaanko kyseisiä käsitteitä käyttää toistensa vastineina käännöksissä. Tutkimusmenetelmänä on terminologinen käsiteanalyysi, joka soveltuu tämänkaltaisen tutkimuksen tekemiseen erittäin hyvin. Terminologiaa ja sanastotyötä käsitellään luvussa 3, jossa kerrotaan myös vastinetyöstä. Terminologian sanastossa (TSK 36, 2006) on määritelty nämä kaksi peruskäsitettä seuraavalla tavalla: terminologia on oppi käsitteiden ja termistöjen rakenteesta, muodostamisesta, kehityksestä, käytöstä ja käsittelystä eri erikoisaloilla. Sanastotyö taas on työ, johon kuuluu tietyn erikoisalan käsitteitä ja niiden nimityksiä koskevan tiedon systemaattinen kerääminen, analysointi, kuvaaminen ja esittäminen. Terminologian ja sanastotyön lähtökohtana on käsite ja sen analysointi. Tutkimuksessa käsitellään yllämainittujen asioiden lisäksi oikeuskielen kääntämistä, josta puhutaan luvussa kaksi. Luvussa neljä kerrotaan lyhyesti Venäjän ja Suomen työlainsäädännöstä ja luku viisi on omistettu tutkimukselle. Tutkimuksen edetessä huomattiin, että molempien maiden työoikeudessa on yllättävän paljon yhtäläisyyksiä, mikä kävi ilmi myös siinä, että suurin osa tutkittavien käsitteiden vastineista oli lähivastineita. Avainsanat: terminologia, sanastotyö, oikeuskielen kääntäminen, vastinetyö

3 SISÄLLYS 1. JOHDANTO AINEISTO JA MENETELMÄT HYPOTEESI JA AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET OIKEUSKIELEN KÄÄNTÄMINEN OIKEUSKIELI OIKEUSKIELEN KÄÄNTÄMINEN TERMINOLOGIA JA SANASTOTYÖ PERUSKÄSITTEET Tarkoite, käsite ja termi Käsitejärjestelmät Määritelmä ja määritelmätyypit VASTINETYÖ VENÄLÄINEN JA SUOMALAINEN TYÖLAINSÄÄDÄNTÖ VENÄLÄISESTÄ JA SUOMALAISESTA TYÖLAINSÄÄDÄNNÖSTÄ LYHYESTI TUTKIMUS JA TULOKSET TYÖOIKEUDEN TERMIN TUNNISTAMINEN KÄSITTEIDEN VERTAILU Keskeiset yläkäsitteet Työlajit Työelämän sosiaalinen kumppanuus, työehtosopimus ja sopimus Työsuhteen osapuolet Työjärjestys Työriidat ja niiden ratkaiseminen Työsopimus: sen voimassaoloaika ja päättyminen... 47

4 Palkka ANALYYSIN YHTEENVETO LOPUKSI LÄHTEET LIITTEET...I

5 1. JOHDANTO Tämän pro gradu tutkielman aiheena on venäläisten työlainsäädännön termien ja niiden taustalla olevien käsitteiden tarkastelu ja vertailu suomalaisiin työlainsäädännön termeihin ja käsitteisiin nähden. Pääpainona ja lähtökohtana on Venäjän työlakikokoelma, josta poimittuja termejä tarkastellaan ja verrataan työlakikokoelman suomennoksessa oleviin käännöksiin ja aitoihin suomalaisiin työoikeuden käsitteisiin. Vertailun tuloksena on tarkoitus antaa ohjeita siihen, missä tilanteessa ja ylipäänsä voidaanko kyseisiä käsitteitä käyttää toistensa vastineina käännöksissä. Aiheen valintaan on vaikuttanut se, että olen opiskellut sivuaineenani yritysjuridiikkaa ja tätä kautta olen erittäin kiinnostunut oikeustieteestä. Halusinkin yhdistää pro gradu työssäni nämä kaksi mielenkiintoista alaa eli kääntämisen ja oikeustieteen. Työoikeuden valitsin aiheeksi, koska se on tärkeä ja kaikkia jollain tavalla koskeva keskeinen oikeustieteen osa alue. Nykyisin, kun ollaan töissä usein kotimaan rajojen ulkopuolella tai perustetaan yrityksiä toiseen maahan, on selvää, että toisen maan lainsäädäntöä on tunnettava. Ja jotta kieltä osaamaton voi siihen tutustua tarvitaan tietysti käännöksiä. Näin ollen oikeuskielen kääntämisen ja tietyn oikeuden alan termistön tutkiminen on aina ajankohtainen aihe. Suomen ja Venäjän välisessä kanssakäymisessä lain ja hallinnon kielenkäytön ominaispiirteiden ja käsitteistön hallinta on kääntäjälle tärkeä työväline. Keskeisenä tutkimuskysymyksenä on venäläisessä lainsäädännössä käytettyjen termien tarkoittamien käsitteiden vastaavuus suomalaisen oikeuskäytännön käsitteiden kanssa. Tarkoituksena on siis tutkia venäläisen termin, sen käännöksen ja aidon suomalaisen termin vastaavuutta. Tutkimus rajataan vain työoikeuteen liittyviin termeihin, ja tästä syystä on pyrittävä luomaan kriteerit sille, mikä on työoikeuden termi. Tämä on työn toinen teoreettisesti tärkeä kysymys, jota pohditaan luvussa Aineisto ja menetelmät Aineistona on Venäjän työlakikokoelma, sen suomennos sekä Suomen työlainsäädäntöä. Näiden kolmen aineiston analyysin pohjalta on tarkoitus muodostaa suppea venäläissuomalainen työoikeudensanasto. Venäjän työlakikokoelma ja sen suomennos löytyvät sähköisessä muodossa kohdistettuina Tampereen yliopiston kieli ja käännöstieteen laitoksen lehtori Mihail Mihailovin ylläpitämästä Mustikka palvelimesta. Palvelimella on ennestään 1

6 Nina Isolahden tekemä vertaileva venäjä suomi Firulex niminen lakitekstien korpus, joka sisältää mm. Suomen työlainsäädäntöä, mistä tässä työssä tarvittavat Suomen lait on koottu yhteen osakorpukseen nimeltä Suomen Tlait. Nämä tutkimukseen valitut lait on lueteltu tämän työn sivulla 19 sekä lähteissä sivulla 60. Venäjän työlakikokoelmasta on poimittu tutkittaviksi 60 käsitettä, joista muodostettiin myös käsitejärjestelmät. Käsitteet on valittu sillä perusteella, että ne kattaisivat mahdollisimman paljon työoikeuden eriosa alueita eli sen sääntely, työsuhteen osapuolet, työsuhteen solmiminen ja purkaminen sekä eri työlajit (yötyö, vuorotyö jne.). Tärkeimpänä tutkimusmenetelmänä on terminologinen käsiteanalyysi. Terminologiaa ja sanastotyötä käsitellään luvussa 3, jossa kerrotaan myös vastinetyöstä. Teoriaosuudessa käsitellään näiden lisäksi yleisesti oikeuskielen kääntämistä (luku 2), sekä tälle tutkimukselle olennaista perustietoa venäläisestä ja suomalaisesta työlainsäädännöstä (luku 4). Luku 5 on omistettu tutkimukselle ja analyysille Hypoteesi ja aikaisemmat tutkimukset Olettamus on, että työlainsäädännön termit vastaavat suurelta osin toisiaan, vaikka välttämättä täydellisiä käsitevastaavuuksia ei ehkä löydykään paljoa. Mattilan (2002: 165) mukaan oikeus on vahvasti sidoksissa kulttuuriin eli laki ja oikeus ovat yhteiskunnallisia ilmiöitä. Näin ollen juridinen käsitteistö on myös oikeusjärjestelmäkohtaista. Se kuinka paljon käsitteet vastaavat eri maissa toisiaan riippuu siitä, kuinka läheisesti yhteiskunnat ovat historian aikana olleet vuorovaikutuksessa. Juridisen käsitesukulaisuuden perusteella maailman oikeusjärjestykset jaotellaan ns. suuriksi oikeusjärjestelmiksi, joista merkittävimmät ovat common law ja roomanis germaaninen ryhmä. Jo tällaisen yleistävän jaottelun perusteella kääntäjä voi saada hieman tietoa käsitteiden yhtäläisyyksistä ja eroista. (Mattila 2002: ) Niin Suomen kuin nykyään Venäjänkin oikeusjärjestykset kuuluvat romaanisgermaaniseen ryhmään, jonka perustana on roomalainen oikeus ja jossa laki on ensisijaisena oikeuslähteenä (Probirskaja Turunen 2005: 92). Suomennoksessa oletetaan olevan käännösvastineita enemmän kuin Suomen työlainsäädännössä esiintyviä vastineita, koska kuten yllä arvioitiin, täydellisiä käsitevastaavuuksia ei varmasti löydy kovin monta. Kyse on kuitenkin kokonaisesta laista, säädöstekstistä, joka on käännetty toiselle kielelle sellaisenaan eli käännös on oletettavasti 2

7 pyritty tekemään mahdollisimman tarkoin lähdekieltä mukaillen, joten lähivastineita ei ole tästä syystä juuri haluttu käyttää. Oikeuskielen kääntämistä on tutkittu ja terminologisia tutkimuksia on tehty mm. Tampereen yliopiston kieli ja käännöstieteen laitoksella. Esimerkiksi Svetlana Probirskaja Turunen on tutkinut pro gradu työssään juridisen termistön kääntämistä, missä hän vertaili sanastotyön menetelmin venäläisiä ja suomalaisia oikeushenkilöitä, ja lisensiaatintyössään hän tutki korpusvetoista juridista kääntämistä. Tuija Kinnunen taas tutki pro gradu tutkielmassaan lakitekstien kääntämistä ja hänen väitöskirjassa Käännös oikeudenkäyntiaineistona, hän käsitteli lakitekstien tulkintaa oikeuskäsitteiden kääntämisen näkökulmasta. 3

8 2. OIKEUSKIELEN KÄÄNTÄMINEN 2.1. Oikeuskieli Ennen kuin voidaan alkaa puhua oikeuskielen kääntämisestä, on tiedettävä, mitä oikeuskieli on. Se on kieli, jota käytetään oikeustieteen eri alueilla, kuten tuomioissa, säädöksissä, sopimuksissa, oikeustieteen oppikirjoissa jne. Mattilan (2000: 114) mukaan oikeuskielen synonyymeinä käytettään mm. juridista kieltä, oikeudellista kieltä ja lakikieltä, joka voi kuitenkin kaksiselitteisyytensä vuoksi viitata niin oikeuskieleen, kuin vain säädöksissä käytettyyn kieleen. Oikeuskieli voidaan jakaa alalajeihin kielenkäyttäjäryhmien perusteella (oikeustieteen kieli, säädöskieli, virkakieli ja asianajokieli) sekä oikeusalakohtaisesti, jolloin erottavana tekijänä on kyseessä olevan oikeusalan oma eriytynyt termistö. (Mattila 2000: 116, Mattila 2002: 5 7.) Esimerkkinä tästä mainittakoon työoikeuden termit työsopimus, työsuhde ja irtisanominen, jotka siis kuvastavat työoikeuden alan omaa termistöä. Tässä työssä käytetään termiä oikeuskieli, koska se kuvastaa tekijän mielestä kattavasti juridisen kielenkäytön eri lajit. Oikeuskielen pohjana on yleiskieli eli sen kielioppi ja sanasto ovat pääosin samat kuin asiatyylissä. Se on kuitenkin erikoiskieli, jolle on tyypillistä erityinen termistö. (Mattila 2002: 3.) Nykänen ja Kalliokuusi (1999: 174) määrittelevät erikoiskielen kielimuodoksi, jota käytetään tietyllä erikoisalalla ja jolle ovat ominaisia alakohtaiset erityisilmaukset. Heidän mukaansa tavallisimpia erikoiskieliä ovat ammattikielet. Mattila (2002: 3) luonnehtii oikeuskieltä myös ammattikieleksi eli tietyn ammattikunnan käyttämäksi kieleksi. Oikeuskieli on kuitenkin siinä erityinen, että sitä käyttävät myös muut kuin juristit ja sen kohderyhmänä on usein koko kansa, jotkut väestöryhmät tai yksittäiset kansalaiset. Tämän lisäksi oikeuskieli eroaa muista ammattikielissä siinä, että se on vanhimpia kielenkäyttömuotoja, mistä johtuen se on muovannut historian kuluessa eri maissa yleiskieltä. (Mattila 2002: 3 4.) Oikeuskielessä on paljon yleiskielestä poikkeavia piirteitä, mikä tekee siitä usein vaikeaselkoista. Lehdon (1999: 120) mukaan oikeuskieli eroaa yleiskielestä siten, että siinä on erityissanastoa, pitkiä ja monimutkaisia lauserakenteita sekä sen tyyli heijastaa oikeudellista ajattelutapaa. Pääsyy oikeuskielen ja yleiskielen eroihin on se, että juridisissa teksteissä pyritään ehdottomaan täsmällisyyteen, jopa tyylin ja selkeyden kustannuksella (mts. 120). 4

9 2.2. Oikeuskielen kääntäminen Juridisten tekstien kääntämisessä on tärkeää itse viesti, sillä käännös on aina myös juridinen teksti. Näin ollen kääntäjän on ensin mietittävä tekstin funktiota, kenelle ja mihin tarkoitukseen käännettävä teksti on tulossa, mikä siinä on relevanttia ja miten relevantin sisällön saa parhaiten välitettyä kohdekieliselle lukijalle. (Lehto 1999: 126.) Oikeuskielen ominaispiirteistä, kuten monimutkaisista lauserakenteista ja erityisistä ilmaisutavoista johtuen, sen kääntämistä pidetään yleensä vaikeana (ks. esim. Mattila 2002: 483, Lehto 1999: 120). Kääntäjä voi joutua muuttamaan lähdekielen pitkän virkkeen täysin päinvastaiseen järjestykseen kohdekielessä, jotta viestin välittyminen sujuvasti onnistuu. Tämän lisäksi ongelmia aiheuttaa se, että oikeuskielen käsitteet ovat abstrakteja, ja ne ovat pitkän historiallisen kehityksen tulosta, mistä johtuen ne voivat olla myös kielensisäisesti harhaanjohtavia (Lehto 1999: , Mattila 1999:110). Myös laajasti oikeuskielessä tavattu polysemia eli termien monimerkityksisyys tuo haasteita kääntämiseen ja oikeusvertailuun (Mattila 1999: 112). Samalla termillä voidaan siis viitata asiayhteydestä riippuen useisiin eri käsitteisiin. Esimerkkinä polysemiasta Mattila (2000: 122) mainitsee perintöoikeuden, joka voi kattaa laajassa mielessä sekä lakimääräisen perimyksen että testamentaarisen perimyksen. Näin sen synonyyminä on jäämistöoikeus. Suppeassa mielessä taas perintöoikeus on testamenttioikeudelle rinnakkainen ilmaus, joka kattaa vain lakimääräisen perimyksen. (Mattila 2000: 122.) Lehdon (1999: 122) mukaan juridisten tekstien kääntämisessä olisi erotettava kaksi näkökulmaa: toisaalta on kyse lähes aina kääntämisestä eri kielten välillä, mutta myös usein käännetään eri oikeusjärjestelmien välillä. Hän puhuukin järjestelmänsisäisestä ja järjestelmienvälisestä kääntämisestä, sekä erillisjärjestelmien puitteissa tapahtuvasta kääntämisestä (esim. EU:n piirissä). Mikäli oikeusjärjestelmät ovat yhteneväiset, niiden käsitteet ovat olemassa jo molemmilla kielillä, ei käännösongelmia synny (esim. suomi ja ruotsi Suomessa), mutta mikäli oikeusjärjestelmät ovat hiukankin erilaisia, oikeudellisten käsitteiden kääntäminen on heti haastavampaa. Käsitteet eivät enää vastaakaan toisiaan ja tämän lisäksi eri maissa voi olla olemassa sama termi, jonka merkitys on kuitenkin toisessa maassa erilainen. Kääntäminen on siis helpointa, kun käsitteet kuuluvat saman oikeusjärjestelmän piiriin, ja sitä vaikeampaa, mitä kauempana oikeusjärjestelmät ja niiden historia ovat toisistaan. (Lehto 1999: & 1998: 535.) 5

10 Jokaisessa oikeusjärjestelmässä on sellaisia käsitteitä, joita ei ole olemassa toisessa oikeusjärjestelmässä ollenkaan tai ne eivät ole olemassa sellaisenaan (Huotari 2003: 20) 1. Käsite eroja kohdatessaan kääntäjän on hahmotettava itselleen järjestelmän sisäinen logiikka eli käsitteiden väliset suhteet ja niiden muodostama kokonaisuus, minkä jälkeen järjestelmä on kyettävä välittämään lukijalle, jolle se on täysin vieras (Mattila 2000: 166). Mutta miten välittää viesti oikein, jos omassa kielessä ei kyseistä käsitettä ole? Mattilan (2000: 166) mukaan kääntäjä voi ratkaista ongelman joko siten, että jättää vieraskielisen termin kääntämättä ja jättää sen alkuperäiseen muotoonsa omaleimaisen käsitteen symboliksi, tai korvaa alkuperäisen termin lyhyellä selitteellä, joka ilmaisee käsitteen tärkeimmät elementit ja jota voidaan sitten käyttää tekstissä terminomaisesti. Kolmantena vaihtoehtona Mattila mainitsee kääntäjän mahdollisuuden keksiä ihan uusi termi kuvastamaan vierasta käsitettä. Uuden termin on kuitenkin luotava oikea mielle ja ilmaistava olennaisilta osin vieraan käsitteen ominaispiirteet eli sen on oltava läpikuultava. (Mattila 2000: 166.) Käännettäessä on aina noudatettava tiettyjä perusperiaatteita, oli sitten kyse juridisen tai minkä tahansa muun tekstin kääntämisestä. Tärkeimpänä sisällöllisenä periaatteena pidetään sitä, että käännöksen on oltava yksiselitteinen ja täsmällinen. Myös sellaiselle henkilölle, joka ei tunne lähdekieltä eikä sen edustamaa oikeusjärjestelmää, täytyy saada tekstin sisältö välitettyä. Kielellisistä ominaisuuksista ehdottoman tärkeää on se, että käännös toimii kohdekielen ehdoilla. Käännöksen on oltava kohdekielen kieliopin ja oikeakielisyyden mukainen, sekä noudattaa oikeuskielen vakiintuneita ilmaisutapoja. Käännöstekniset periaatteet liittyvät oikean vastineen valitsemiseen. Käännökseen on siirrettävä kaikki lähdekielisen ilmaisun olennaiset piirteet. Tällöin on vältettävä virheellisiä piirteitä sisältävien vastineiden ja ilmausten käyttöä. Vakiintunutta kohdekielistä vastinetta on syytä käyttää, jos se on olemassa, mutta sellaisen puuttuessa ja käsitteen toistuessa myös muissa yhteyksissä, kääntäjän on muodostettava mieluummin kohdekielen ehdoin käännösvastine, kuin käyttää selittävää käännöstä. Vastineen tulee olla mahdollisimman luonteva ja yksinkertainen, koska silloin on todennäköistä, että muutkin kääntäjät alkavat käyttää samaa vastinetta, ja näin vastinekäytäntö yleistyy ja viesti välittyy virheettömästi. Oikeuskielen kääntämisen tavoitteena on välittää juridisen tekstin sisältö mahdollisimman kommunikatiivisesti ja samalla säilyttää sen semanttinen aines mahdollisimman tarkoin. (Lehto 1998: ) 1 Šar evi 1997: 13 6

11 Juridisia tekstejä käännetään eri tarkoituksiin. Kuinka vapaasti tai tarkasti teksti tulee kääntää, riippuu juuri tekstin käyttötarkoituksesta. Mikäli tekstin tarkoituksena on vain välittää yleisluontoista informaatiota toisesta oikeusjärjestelmästä ja toisen maan oikeudellisesta ajattelusta on kääntäjällä mahdollisuus ottaa eniten vapauksia. Kun taas käännetään sellaista tekstiä, joka voi toimia myöhemmin oikeudellisen soveltamisen tai tulkinnan välineenä, on käännöksenkin oltava mahdollisimman tarkka. (Mattila 2000: 166.) Kääntäjän on kuitenkin näissäkin tapauksissa ymmärrettävä tekstin funktion kannalta relevantti informaatio, joka voi kertoa hänelle, ettei kaikille käsitteille ole pakko etsiä kohdekielisiä vastineita. Esimerkiksi asiakirjakäännösten (esim. avioeropäätös) kohdalla voi riittää sekin, että kohdekielellä ymmärretään, minkä tasoisen instanssin tekemä päätös on. Kääntäjän täytyy kuitenkin kaikissa tilanteissa muistaa se, että hänen tehtävänsä ei ole tulkita tekstiä, vaan se kuuluu aina tuomioistuimelle tai muulle toimielimelle. Kääntäjän on vain varmistettava, että tuomioistuimella on oikeudelliseen tulkintaan samat mahdollisuudet niin käännöksen kuin alkuperäisenkin tekstin perusteella ja että tulkinnan lopputulos on sama, oli se sitten tehty kumman tahansa tekstin perusteella. (Lehto 1999: 127.) 7

12 3. TERMINOLOGIA JA SANASTOTYÖ Terminologian sanasto (TSK 36, 2006) määrittelee terminologian opiksi käsitteiden ja termistöjen rakenteesta, muodostamisesta, kehityksestä, käytöstä ja käsittelystä eri erikoisaloilla. Usein suomen kielessä käytetään nimitystä terminologia myös termistön merkityksessä, mikä aiheuttaa epäselvyyttä. Tästä syystä terminologia nimitystä tulisikin käyttää vain tieteenalasta, jota voi selvyyden vuoksi nimittää myös terminologiaopiksi. (Nykänen & Kalliokuusi 1999: ) Termistöllä taas tarkoitetaan tiettyyn erikoiskieleen liittyvien nimitysten joukkoa (TSK 36, 2006). Sanasto, joka Nykäsen ja Kalliokuusen (1999: 171) mukaan usein sekoitetaan termistö nimitykseen, on pienimuotoinen erikoissanakirja (TSK 9, 1986). Sanastotyön käsikirjassa (1989: 121) sanastoksi sanotaan normatiivista sanakirjaa, joka antaa ohjeita sanojen merkityksestä ja käytöstä, sekä siitä mitä sanoja ja miten niitä tulee käyttää. Tällainen sanasto sisältää yhtä ammattikieltä koskevaa termistöä, ja siinä on sekä käsitteiden määritelmät, että niitä vastaavat termit (SK 1989: 121). Viitaten Mihail Mihailovin antamaan palautteeseen sähköpostilla ( ) sanaston ja sanakirjan eroina on se, että sanakirja on jollakin tavalla hyväksytty käyttöön, kuten esimerkiksi julkaistu jollakin tunnetulla kustantajalla (WSOY tms.). Kun taas sanasto on epävirallisempi sanakokoelma, jonka tekijä on esim. amatööri tai se on julkaistu vain Internetissä tai se on tarkoitettu vain omaan käyttöön. Voidaan sanoa, että sanakirjan tekijän täytyy ottaa enemmän vastuuta työstään, kuin sanaston tekijän. Sanastotyön määritelmä löytyy niin ikään Terminologian sanastosta (TSK 36, 2006) ja on seuraavanlainen: työ, johon kuuluu tietyn erikoisalan käsitteitä ja niiden nimityksiä koskevan tiedon systemaattinen kerääminen, analysointi, kuvaaminen ja esittäminen. Sanastotyön päämääränä on yleensä viestinnän tehostaminen kyseisellä alalla. Ilman sanastotyötä termien sekamelska vaikeuttaisi eittämättä viestintää. Normatiivisessa sanastotyössä tähdätään termistön käytön selkeyttämiseen ja yhdenmukaistamiseen, kun taas deskriptiivisessä sanastotyössä tarkoituksena on käytettävän termistön ja käsitteistön kuvaaminen. Sanastotyöhankkeet ovat usein projektiluontoisia ja niihin osallistuu niin terminologeja, kuin kyseisen alan asiantuntijoita. (Sanastokeskus TSK, Sanastotyön eri vaiheisiin, joita voidaan toteuttaa samanaikaisesti, kuuluu termi inventaario eli termiehdokkaiden poiminta lähdeaineistosta, käsiteanalyysi, käsitteiden määritteleminen, termien yhdistäminen käsitteisiin ja päinvastoin sekä syntyneiden tietojen tallentaminen esim. termipankkiin 8

13 (Kalliokuusi & Seppälä 1999: 77, SK 1989:13). Monikielisissä sanastoprojekteissa tehdään lisäksi vastinetyötä, joka jatkuu usein läpi koko projektin (Kalliokuusi & Seppälä 1999: 77). Tässä työssä keskitytään pieneen osaan Venäjän työoikeuden termejä (60 kpl), joista muodostetaan työoikeudensanasto eli kyseessä on monikielinen normatiivinen sanastotyö. Tutkimuksessa turvaudutaan lähdekirjallisuuteen ja omaan kielitaitoon, kuten usein Kalliokuusen ja Seppälän (1999: 90) mukaan monikielisissä sanastotöissä tilanne onkin, sillä harvoin käytettävissä on syntyperäisiä kielenpuhujia tai syntyperäisiä alan asiantuntijoita. Seuraavaksi pureudutaan terminologian peruskäsitteisiin sekä vastinetyöhön sanastohankkeessa Peruskäsitteet Tarkoite, käsite ja termi Ihminen muodostaa ympäristössämme olevista konkreettisista ja abstrakteista tarkoitteista mielessään ajatuskokonaisuuksia, käsitteitä. Viestinnässä käsitettä voidaan käyttää vain termin avulla. Soveltavassa terminologiassa näiden suhdetta kuvaa parhaiten ns. tetraedrimalli, joka tulkitaan siten, että käsite on tarkoitteesta ajattelun avulla muodostettu mielikuva, määritelmä taas käsitteen kielellinen kuvaus ja termi käsitteen sopimuksenmukainen kielellinen tunnus. (SK 1989: ) Nykäsen & Kalliokuusen (1999: 174) mukaan tarkoite on jokin esine, olento, tapahtuma tai ilmiö, joka on tarkastelun kohteena. Se voi olla todellinen tai kuvitteellinen, abstrakti tai konkreettinen, minkä lisäksi se voi koostua myös muista tarkoitteista. Termin he määrittelevät kielelliseksi ilmaukseksi, jota käytetään jollakin erikoisalalla yleiskäsitteen nimityksenä (mts. 180). Termin katsotaan nimenomaan kuuluvan erikoisalan kieleen, mikä onkin Haaralan (1981: 15) mukaan sen olennaisin seikka. Tämän lisäksi termi on tarkasti määritellyn käsitteen nimitys, alalla yleisesti tunnettu ja hyväksytty sekä käyttöön vakiintunut. Termin merkitys ei riipu sen kontekstista, kuten yleiskielen sanojen kohdalla on, vaan sen määritelmästä. (mts. 15.) On kuitenkin huomattava, että oikeuskielen polysemia tapauksissa tulkitsijan on osattava valita termille oikea merkityssisältö juuri kontekstin perusteella (Mattila 2002: 176). Termi voi olla yhdestä tai useammasta sanasta koostuva ilmaus, se voi sisältää muita kuin sanallisia aineksia tai olla vain esim. symboli, kuten eli pii (Suonuuti 2006: 11). Termin voidaan ajatella olevan myös lyhenne esim. EU, EFTA, NATO. 9

14 Terminologian ja sanastotyön lähtökohtana on käsite ja sen analysointi, joka perustuu käsitepiirteisiin ja käsitteiden välisiin suhteisiin. Käsitepiirre on tarkoitteeseen liittyvä ominaisuus, joka voidaan havaita tai mitata, tai joka yleisesti hyväksytään tarkoitteeseen kuuluvaksi. Käsitepiirteitä käytetään mm. käsitteiden samankaltaisuuden ja erilaisuuden vertailussa sekä määritelmien teossa. (SK 1989: 26.) Käsiteanalyysissä on tunnistettava jokaisen käsitteen olennaiset piirteet eli sellaiset käsitepiirteet, jotka ovat käsitteen muodostamisen kannalta välttämättömiä (Nykänen 1999b: 66, Nykänen & Kalliokuusi 1999: 176). Määritelmien teossa on käytettävä vain ns. erottavia piirteitä eli sellaisia, jotka yksistään tai yhdessä muiden piirteiden kanssa määrittävät käsitteen ja erottavat sen muista käsitteistä (Suonuuti 2006: 12). Aineellisia tarkoitteita kuvatessa käsitepiirteet voidaan jakaa sisäisiin ja ulkoisiin piirteisiin, mutta abstrakteihin käsitteisiin kyseistä jakoa ei aina voi käyttää, vaan on käytettävä kyseisen alan luonteenomaisia kriteerejä, esim. usein juuri oikeuskielen käsitteitä analysoitaessa (SK 1989: 27 28) Käsitejärjestelmät Käsitteet muodostavat käsitejärjestelmiä. Sanastotyössä niiden laatiminen ja käsitteiden välisten suhteiden analysoiminen on tärkeä pohja kunnollisten määritelmien tekemiselle. (Suonuuti 2006: 13.) Tavallisesti sanastotyössä tulee kysymykseen kolme perusmallia: hierarkkinen, koostumussuhteinen tai funktiosuhteinen käsitejärjestelmä. Hierarkkisessa käsitejärjestelmässä ylä ja alakäsitteellä on samat käsitepiirteet ja alakäsitteellä on lisäksi vähintään yksi lisäpiirre. Alakäsitteet ovat toistensa vieruskäsitteitä silloin kun niillä on yhteisen piirrejoukon lisäksi kullakin vähintään yksi samaan piirretyyppiin kuuluva lisäpiirre. Hierarkiasuhdetta kuvataan graafisesti puudiagrammilla. (SK 1989: 29.) Esimerkiksi (työriita) on yläkäsite, sen alakäsitteet (henkilökohtainen/yksilöllinen työriita) ja (kollektiivinen työriita) ovat toistensa vieruskäsitteitä. Kaikki käsitteet ovat siis työriitoja, mutta alakäsitteillä kummallakin on yksi erottava lisäpiirre, niin yläkäsitteen suhteen kuin toistensa suhteen. Käsitteen ala, joka siis tarkoittaa sen kattamien tarkoitteiden joukkoa, on alakäsitteellä pienempi kuin yläkäsitteellä (Suonuuti 2006: 13). Esimerkissä 1 on malli hierarkkisesta käsitejärjestelmästä. 10

15 Esimerkki 1. Hierarkkinen käsitejärjestelmä Koostumussuhteisessa käsitejärjestelmässä yläkäsite koostuu alakäsitteistä. Näiden käsitteiden välillä ei kuitenkaan ole hierarkiasuhteen tavoin yhtenäisiä kriteerejä. Graafisesti koostumussuhdetta kuvataan kampadiagrammilla. (SK 1989: 30.) Esimerkki 2. Koostumussuhteinen käsitejärjestelmä Funktiosuhteinen käsitejärjestelmä on tavallinen mm. oikeustoimen käsitteiden välillä. Tällaisessa käsitejärjestelmässä kaikkien käsitteiden välillä voi olla eri suhde. (SK 1989: 31.) Yläkäsitettä pidetään Haaralan (1981: 25) mukaan näkökulmana, josta alakäsitettä tarkastellaan. Funktiosuhteen merkintätapa ei ole samalla tavalla vakiintunut kuin hierarkiaja koostumussuhteen, mutta usein sitä merkitään nuolella (Nykänen 1999a: 17). 11

16 Esimerkki 3. Funktiosuhteinen käsitejärjestelmä Tässä esimerkissä (3) yläkäsite eli työsuhteet on ns. näkökulma ja alakäsitteet (työriita, työsopimus ja palkka) työsuhteisiin liittyviä asioita, jotka eivät kuitenkaan ole hierarkkisessa tai koostumussuhteessa yläkäsitteeseen nähden. Nykänen & Kalliokuusi (1999: 178) määrittelevät funktiosuhteen juuri tällä tavoin eli se on jokin muu käsitesuhde kuin hierarkkinen suhde tai koostumussuhde. Käsitejärjestelmät voivat olla monitasoisia eli ensimmäisen tason alakäsitteet jaetaan toisen luokitteluperusteen mukaan uudelleen toisen tason alakäsitteisiin ja niin edelleen. Ja ne voivat olla moniulotteisia eli samalla käsitetasolla käytetään kahta tai useampaa järjestelmäpiirrettä. Käsitejärjestelmät voivat olla myös sekakoosteisia eli silloin ne koostuvat erityyppisten järjestelmien yhdistelmistä. (SK 1989: ) Tässä tutkimuksessa on käytetty monitasoista ja ulotteista sekakoosteista käsitejärjestelmää, jossa yhdistyy hierarkkinen, koostumussuhteinen ja funktiosuhteinen järjestelmä. On myös huomioitava, että käsitteiden välillä voi olla useampi kuin yksi suhde, kuten Suonuuti (2006: 18) valaisee asiaa ottaen esimerkiksi vuodenajat, jotka ovat toistensa hierarkkisia vieruskäsitteitä, mutta niiden välillä on myös funktiosuhde, minkä lisäksi ne ovat koostumussuhteessa käsitteeseen vuosi nähden. Käsitejärjestelmän epätäydellisyyttä, joka voi johtua esimerkiksi siitä, että käsitteistä ei tiedetä tarpeeksi tai ne eivät ole mukana tutkimuksessa, vaikka tiedetään niiden olemassa olosta, voidaan merkitä jättämällä tyhjä oksa käsitejärjestelmään, (ks. esimerkki 3). Epätäydellisyyttä voidaan merkitä myös muulla tavalla, 12

17 kuten kirjoittamalla tyhjän oksan päähän sana muu tai lyhyt selväsanainen luonnehdinta tästä puuttuvasta vaihtoehdosta. On kuitenkin hyvä tuoda ilmi käsitejärjestelmän epätäydellisyys, koska muuten lukija ei voi tietää, että olemassa olisi enemmänkin vaihtoehtoja. (Nykänen 1999a: 19.) Määritelmä ja määritelmätyypit Määritelmä kuvaa käsitteen kielellisesti. Sen tehtävänä on yksilöidä käsite niin, että se eroaa muista käsitteistä, määrittää käsitesuhteet sekä luoda normit käsitteen käytölle. Määritelmä on pyrittävä kirjoittamaan selkeästi ja ymmärrettävästi yleiskielellä, käyttäen kohderyhmälle tuttuja termejä tai sanastossa erikseen määriteltyjä erikoistermejä. Määritelmästä on myös nähtävä käsitteen paikka käsitejärjestelmässä. (SK 1989: 41, 45.) Määritelmä tulisi lisäksi laatia siten, että se on vaihdettavissa tekstissä termin kanssa (Kalliokuusi 1999: 47). Hyvä määritelmä on myös lyhyt, jossa on vain tarpeellinen tieto käsitteestä. Mikäli kuitenkin on tarpeen antaa jotakin lisätietoa, se kirjoitetaan määritelmää täydentäväksi huomautukseksi, joka erotetaan selvästi itse määritelmästä. (SK 1989: 56, Suonuuti 2006: 23.) Määritelmätyyppejä on useita, mutta pääasiassa käytetään sisältö, joukko ja kontekstimääritelmää. Erikoisalojen sanastoissa käytetään kuitenkin etupäässä kahta määritelmätyyppiä eli sisältö ja joukkomääritelmää (ks. esim. SK 1989: 41, Suonuuti 2006: 19). Käsitteen sisältöä kuvaa sisältömääritelmä. Käsitteen sisällöllä tarkoitetaan käsitteen kaikkien piirteiden joukkoa, siihen kuuluu sekä olennaispiirteitä, että epäolennaisia piirteitä. Olennaispiirteiden avulla käsite tunnistetaan ja erotetaan muista. (SK 1989: 28, ) Epäolennaiset piirteet taas eivät ole käsitteen muodostamisen kannalta välttämättömiä (Nykänen & Kalliokuusi 1999: 178). Sisältömääritelmässä viitataan aina käsitteen lähimpään yläkäsitteeseen sekä annetaan muut erottavat piirteet (Kalliokuusi 1999: 46). Käsitteen alaa kuvaa joukkomääritelmä. Käsitteen ala tarkoittaa kaikkia niitä tarkoitteita, joita käsitteen sisältö luonnehtii. Joukkomääritelmässä ilmoitetaan kaikki lähimmät alakäsitteet hierarkkisessa tai koostumussuhteessa tai kaikki käsitteen alaan liittyvät tarkoitteet. (SK 1989: 28, 44.) 13

18 Kontekstimääritelmä sijoitetaan tekstin yhteyteen tai se ilmenee siitä määritelmänä. Kontekstimääritelmästä ei pysty selvästi erottamaan määriteltävää ja määrittelevää osaa. Tietosanakirjojen artikkelit ovat hyvä esimerkki tästä määritelmätyypistä, minkä lisäksi laeissa niitä tapaa myös usein. (Haarala 1981: 47.) Hierarkkisessa käsitejärjestelmässä määritelmä perustuu aina lähimpään yläkäsitteeseen. Määritelmään otetaan mukaan yläkäsitteen lisäksi erottavat käsitepiirteet siten, että ylä, alaja vieruskäsitteiden suhteet tulevat esille. (Suonuuti 2006: 21.) Koostumussuhteisessa käsitejärjestelmässä alakäsite määritellään tietyt olennaispiirteet omaavan yläkäsitteen osaksi. Alakäsitteet määritellään siis lähimmän hierarkkisen yläkäsitteen avulla, joka taas on koostumussuhteen yläkäsitteen osa. Funktiosuhteisen käsitejärjestelmän määritelmistä käy ilmi sekä käsitteen lähin hierarkkinen yläkäsite että käsitteen suhde tai suhteet funktiosuhteisen järjestelmän käsitteisiin. (SK 1989: ) Suonuutin (2006: 22) mukaan funktiosuhteessa olevien käsitteiden sisältömääritelmä alkaa usein yläkäsitettä kuvaavalla termillä ja sen jälkeen tulevat kyseisen funktiosuhteen osoittavat käsitepiirteet Vastinetyö Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tehdä venäjä suomi työoikeudensanasto, joten on hyvä puhua myös hieman vastinetyöstä sanastohankkeessa. Kalliokuusen ja Seppälän (1999: 77) mukaan vastineiden haku ja tarkistus kestää tavallisesti koko työn ajan, ja itse vastinevalinnat hioutuvat projektin edetessä. Lähdekieli on vastineiden arvioinnin lähtökohtana ja sen avulla valitut käsitteet myös määritellään. Tämän lisäksi on tutkittava onko olemassa useita termejä, joilla käsitteeseen viitataan tai viitataanko yhdellä termillä mahdollisesti useisiin käsitteisiin. Eri kielten käsitteitä vertailemalla voi löytää joko termivastineen, lähivastineen tai käännösvastineen. (Kalliokuusi & Seppälä 1999: ) Termivastine tarkoittaa sitä, että kohdekielessä on täysin lähdekielistä käsitettä vastaava käsite, jolla on käytössä oma vakiintunut termi. Käsitteiden vastaavuus varmistetaan siten, että vastineeksi arvioidun kohdekielisen termin taustalla olevan käsitteen olennaispiirteitä tutkitaan ja verrataan lähdekieliseen käsitteeseen. Vaikka käsitevastaavuus löytyisikin, on vielä tutkittava löytyykö termille synonyymejä ja miten niitä käytetään, jos sellaisia on. Lähivastineeksi kutsutaan sellaista kohdekielistä vastinetta, joka vastaa lähdekielen käsitettä 14

19 osittain ja jolla on vakiintunut termi käytössä tälle lähivastineelle. Tällaisissa tapauksissa käsitteillä on tarpeeksi yhteisiä olennaisia piirteitä erottavista piirteistä huolimatta, mutta tapauskohtaisesti on aina pohdittava onko kyse kuitenkaan lähivastineesta. Käännösvastine tulee taas kysymykseen silloin kun kohdekielessä ei ole lähdekieliselle käsitteelle lainkaan vastinetta. Normatiivisessa sanastotyössä käännösvastineita muodostetaan kuitenkin melko harvoin. (Kalliokuusi & Seppälä1999: ) Oikeuskielen kohdalla vastinevalinnoilla on erityisen tärkeä merkitys, koska niiden perusteella lukija ei saisi tulkita tekstiä väärin. Huolellisen vertailun kautta vastineiden valinta onnistuu parhaiten, ja sitä edellytetään erityisesti silloin kun käytetään funktionaalisia vastineita eli sellaisia vastineita, jotka ilmaisevat kohdeoikeusjärjestelmässä samankaltaista merkitystä kuin lähdeoikeusjärjestelmässä. Funktionaalisten vastineiden käytöstä kuitenkin varoitetaan, ettei lukija saisi vääriä mielikuvia, sekoittaisi lähde ja kohdejärjestelmiä keskenään, koska käännöksessä käytetyt käsitteet tuntuvat hänestä tutuilta ja hän voi näin ollen luulla niiden tarkoittavan samaa 2. (Kinnunen 2006: 45, 49.) Varoituksista huolimatta Kinnusen (2008: 117) mukaan funktionaalisien vastineiden käyttöä kuitenkin suositellaan, vaikka niiden käyttö ei aina olisi perusteltua. Kääntäjän vaihtoehdoista käsite erotilanteessa on puhuttu hieman jo luvussa 2.2., jossa käsitellään oikeuskielen kääntämistä. Mattilan (2002: 517) mukaan kääntäjällä on useita mahdollisuuksia ratkaista tällainen vastineongelmatilanne, jotta hän saa välitettyä viestin oikein. Hän voi käyttää sitaattilainaa eli ei käännä kyseessä olevaa termiä lainkaan, vaan jättää sen alkuperäiseen kirjoitusasuun (esim. common law). Sitaattilainoja voi hyvin käyttää, mikäli kohderyhmänä on kyseisen erikoisalan asiantuntijoita, muissa tapauksissa termi on hyvä selittää, vaikka esimerkiksi alaviitteessä. Kääntäjä voi myös turvautua terminomaiseen selitteeseen eli hän tiivistää käsitteen tärkeimmän ajatuksen lyhyeksi selitteeksi, jota voidaan sitten käyttää tekstissä terminomaisesti. Luettelevaa käännöstä täytyy käyttää silloin kun käytettävissä ei ole saman käsitetason termejä. Toisessa kielessä on siis jokin yleisluontoinen, ylemmäntason termi, jota toisessa taas ei ole, joten kääntäjän on lueteltava ne termit, jotka yhdessä muodostavat tämän toisen kielen ylemmäntason termin. Kääntäjällä on mahdollisuus 2 ks. esim. Sandrini 1996: 18, Šar evi 1990: , Stolze 1999:

20 muodostaa myös uudistermi, jolloin vaihtoehtoina ovat vierassana, suora käännöslaina ja funktionaalinen uudissana. Lähivastineisiin turvautuminen on kuitenkin yleisintä, koska oikeusjärjestelmät poikkeavat aina toisistaan, kun tarpeeksi yksityiskohtaisesti tutkitaan. Oikeuskielen kääntämisessä onkin aina kyse lähivastineiden löytämisestä. (Mattila 2002: ) Tapauskohtaisesti on aina katsottava voiko kyseessä olevassa tilanteessa käyttää termejä toistensa vastineina, vaikka ne eroavatkin joltain osin toisistaan. 16

21 4. VENÄLÄINEN JA SUOMALAINEN TYÖLAINSÄÄDÄNTÖ 4.1. Venäläisestä ja suomalaisesta työlainsäädännöstä lyhyesti Venäjällä työsuhteita ja muita niihin välittömästi liittyviä suhteita säädellään työlainsäädännöllä (ml. työsuojelulainsäädäntö), muilla työoikeuden normeja sisältävillä normatiivisilla asiakirjoilla, eri instanssien, kuten esim. federatiivisten ja subjektien toimeenpanovallan elinten normatiivisilla asiakirjoilla sekä presidentin määräyksillä ja hallituksen asetuksilla Venäjän federaation perustuslain ja federatiivisten konstitutionaalisten lakien mukaisesti. Myös työehtosopimuksilla, sopimuksilla ja paikallisilla normatiivisilla asiakirjoilla, jotka sisältävät työoikeuden normeja, säännellään ko. suhteita. Työlainsäädäntöön kuuluu työlakikokoelma sekä muut federaation ja subjektien lait, jotka sisältävät työoikeuden normeja. (TLK VF 5.) Tässä työssä tutkimusaineistona on ainoastaan Venäjän työlakikokoelma eli muut työoikeutta sääntelevät lait on jätetty huomioimatta. Työlakikokoelma muistuttaa aika paljon Suomen työsopimuslakia, joka on Suomessa työoikeuden yleislaki, siinä mielessä, että työlakikokoelmassa säännellään kaikkia työsuhteeseen liittyviä asioita. Suomen työsopimuslaki ei kuitenkaan ole niin laaja. Venäjän työlakikokoelma on vuodelta 2001, johon on tullut joitakin muutoksia joka vuosi. Sillä kumottiin sitä ennen voimassa ollut kokoelma työlaeista vuodelta 1970 (, KZOT RSFSR) (Wikipedia (ru): ). Venäjän työlainsäädännön tarkoitukset ja tehtävät säädetään työlakikokoelman ensimmäisessä artiklassa. Siinä sanotaan, että työlainsäädännön tarkoituksena on säätää kansalaisten työoikeuksien ja vapauksien valtiolliset takeet, luoda suotuisat työolosuhteet, suojella työntekijöiden ja työnantajien oikeuksia ja etuja. Työlainsäädännön perustehtävinä on luoda tarpeelliset oikeudelliset olosuhteet, jotta työsuhteen osapuolien ja valtion edut saadaan yhteen sovitettua mahdollisimman hyvin, sekä työsuhteiden ja muiden välittömästi niihin liittyvien suhteiden oikeudellinen sääntely laissa lueteltuja asioita, kuten mm. työriitojen ratkaisua, sosiaalista kumppanuutta, työn järjestämistä ja työn ohjausta koskien. (TLK VF 1:1,2.) Suomessa työlainsäädännön peruslaki on työsopimuslaki, joka on siis työoikeutemme yleislaki. Se on tullut voimaan vuonna Sillä kumottiin vuoden 1970 työsopimuslaki. 17

22 (Tiitinen & Kröger 2004: 1.) Tämän lisäksi on olemassa erityislakeja, kuten esimerkiksi työaika ja työturvallisuuslaki. Työsopimuslaki, joka koskee kaikkia työsopimuksia ja työsuhteita, väistyy erityislain tieltä. (Kairinen 2004: 127.) Työsuhteessa muina velvoittavina normeina voivat tulla kysymykseen työehtosopimukset, yhteistoimintalain mukaisesti neuvoteltavat työsäännöt ja itse työsopimus. Niin ikään vakiintunut tapa ja käytäntö sekä työnantajan direktio oikeuden nojalla antamat määräykset töistä ja työmenetelmistä voivat tulla sovellettaviksi. (Wikipedia: työoikeus.) 18

23 5. TUTKIMUS JA TULOKSET Tutkimusaineistona on Venäjän työlakikokoelma ja sen suomennos, minkä lisäksi mukana on Suomen lainsäädännöstä seuraavat lait (13 kpl): laki ammatillisesta koulutuksesta ( /630), laki nuorista työntekijöistä ( /998), opintovapaalaki ( /273), työaikalaki ( /605), työehtosopimuslaki ( /436), laki työriitojen sovittelusta ( /420), työsopimuslaki ( /55), laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta ( /44), laki työtuomioistuimesta ( /646), työturvallisuuslaki ( /738), Valtion virkaehtosopimuslaki ( /664), vuosilomalaki ( /162) ja laki yhteistoiminnasta yrityksissä ( /334). Nämä lait valittiin sillä perusteella, että ne vastaavat Venäjän työlakikokoelmassa säänneltäviä asioita. Venäjän työlakikokoelma on ladattu Internetistä sivulta toukokuussa Työlakikokoelman suomennoksen kustantajana ja valmistajana on ollut suomalais venäläinen kauppakamari ja se on julkaistu vuonna Näin ollen suomennoksessa eivät ole mukana aivan viimeisimmät lakiin tulleet muutokset. Tutkimustyön aluksi Venäjän työlakikokoelma ja sen suomennos kohdistettiin siten, että sitä voi tutkia sähköisessä muodossa ja se laitettiin Tampereen yliopiston kieli ja käännöstieteen laitoksen lehtori Mihail Mihailovin ylläpitämään Mustikka palvelimeen. Palvelimella on ennestään Nina Isolahden tekemä vertaileva suomi venäjä FiRulex niminen lakitekstien korpus, joka sisältää mm. Suomen työlainsäädäntöä, mistä tässä työssä tarvittavat Suomen lait on koottu yhteen osakorpukseen nimeltä Suomen Tlait. Tutkimuksessa mukana olevat Suomen lait löytyvät edellisestä kappaleesta sekä työn lähteistä sivulta 60. Korpuksen avulla aineiston käsitteleminen ja tutkiminen on helpompaa, kuin manuaalisesti. Probirskaja Turusen (2005: 12) 3 mukaan korpuksen hyviä puolia ovat mm. laajuus, sitä on helppo päivittää, siitä on helppo ja nopea hakea tietoa sekä se, että korpuksen avulla tiedonlähteiden hakuun kuluu vähemmän aikaa, joten tutkimukseen aikaa jää enemmän. Korpuksen huonoina puolina Probirskaja Turunen (2005: 13) 4 mainitsee niiden kokoamisen, joka voi olla aikaa vievää ja joka vaatii tekijältä osaamista korpusten kokoamisesta että korpustyökalujen käytöstä. Tämän 3 Bowker & Pearson 2002: Varantola, Krista 2004: The contextual turn in translating. How could dictionaries and corpora join forces to better serve the needs of translators. Esitelmä konferensissa CULT: Corpus Use and Learning to Translate. Barcelona, January 22 24,

24 lisäksi korpukset eivät ole aina systematisoituja ja käyttäjän on itse arvioitava niiden luotettavuus (mts. 13) 5. Seuraavana vaiheena tutkimusaineistosta eli työlakikokoelmasta poimittiin kaikki työoikeuteen liittyvät termit, joiden valintaa ja perusteita pohditaan luvussa 5.1. Termien poiminta tapahtui osaksi korpuksen avulla, mutta päätyö tehtiin kuitenkin manuaalisesti. Tämän jälkeen itse tutkimukseen valittiin tutkittavat käsitteet (60 kpl), muodostettiin käsitejärjestelmät ja käsitteet määriteltiin. Käsitejärjestelmiä muodostettiin kolme, joihin otettiin mukaan myös sellaisia termejä, joita ei tulla tutkimaan, mutta jotka oli hyvä kuitenkin merkitä käsitejärjestelmään selvyyden vuoksi. Suomalaisista käsitteistä laadittiin käsitejärjestelmät vain niiltä osin kun se katsottiin tarpeelliseksi eli vain selventämään tiettyjen peruskäsitteiden kohdalla niiden jäsentymistä käsitesuhteiden avulla. Käsitejärjestelmät löytyvät tämän tutkielman liitteistä, venäläiset käsitejärjestelmät ovat liitteessä 2 ja suomalaiset liitteessä 3. Tutkimus on toteutettu siten, että on katsottu suomennoksesta miten tutkimuskohteena oleva venäläinen termi on käännetty, minkä jälkeen osakorpuksesta on haettu kyseistä vastinetta. Mikäli sama termi on löytynyt myös Suomen laeista, on tutkittu tarkoittavatko käsitteet samaa. Mikäli käännöksessä käytettyä termiä ei ole löytynyt osakorpuksesta, on pohdittu syitä tähän ja yritetty etsiä olisiko kuitenkin olemassa jokin vastine. Analyysin jälkeen termit vastineineen on koottu termipankkiin, joka on myös Tampereen yliopiston mustikkapalvelimella. Termipankki on termitietokantojen muodostama kokonaisuus (TSK 9, 1986). Se on tietokanta, jonne on koottu termitietueita (Nykänen & Kalliokuusi 1999: 181). Tässä työssä jokainen tutkimuksessa mukana ollut käsite on tallennettu termitietueeseen, jossa esitetään tätä ko. käsitettä koskevat tiedot. Termitietueessa voi suppeimmillaan olla vain termi ja sen määritelmä tai termi ja vieraskielinen vastine, mutta useimmiten siihen merkitään myös muita tietoja, kuten kielioppitiedot, ääntämisohjeet, lähdetiedot ja termin käyttöesimerkkejä (SK 1989: 160). Tässä työssä termitietueeseen on kirjattu termi, sen määritelmä ( ), lähdetieto ( ), suomenkielinen vastine ( ) ja mahdollinen venäjänkielinen synonyymi ( ). Suluissa olevat merkit tarkoittavat symboleita, joilla kyseessä olevat tiedot näkyvät sanastossa. Eli 5 Varantola, Krista 2004: esitelmä, ks. alaviite 4 s.19 20

25 määritelmää symboloi pata merkki, lähdetietoa hertta jne. Suomenkielisen vastineen määritelmä on kirjoitettu silloin, kun sellainen on olemassa eli kun kyse on termi tai lähivastineesta. Alla esimerkeissä 4 ja 5 näkyvät mallit tällaisesta termitietueesta. Sanastotyön käsikirjan (1989: 162) mukaan termi kirjoitetaan perusmuodossaan tietueeseen ja sen vastine merkataan kielten tunnuksilla. Termipankkiin voi melko vapaasti siis laittaa tietoja käsitteestä. Mitään tiukkoja sääntöjä ei ole olemassa, vaan tekijä voi oman harkintansa mukaan päättää mitkä tiedot hän käsitteestä haluaa sinne laittaa. Sanakirjan tekijällä on tässäkin enemmän vastuuta, koska sanakirjaa tehtäessä on noudatettava tarkemmin sääntöjä. Sanastotyön käsikirjassa (1989:168) esitellään myös erilaisia leksikografisia symboleita, joita voidaan käyttää termitietueessa näyttämään esim. sitä ettei vastinetta ole löytynyt (..?..), ko. kielessä termiä ei ole (.) tai kyseessä on termiehdotus, neologismi (*). Tässä työssä on käytetty * merkkiä silloin, kun kysymyksessä on käännösvastine ja sitä pidetään juuri termiehdotuksena. Määritelmät tulee kirjoittaa siten, että ne aloitetaan pienellä kirjaimella, eikä loppuun laiteta pistettä. Minkä lisäksi ne on laadittava yksimuodossa, ellei kyseessä ole monikollinen käsite. (SK 1989: 169.). 282 sivutoimi, sivutoiminen työ Esimerkki 4. Termitietuemalli,, ( työlainsäädäntö Esimerkki 5. Termitietuemalli 21

26 5.1. Työoikeuden termin tunnistaminen Termi on määritelty jaksossa eli se on tarkasti määritellyn käsitteen nimitys ja se kuuluu johonkin erikoisalaan. Termi voi olla yksi sana tai sanaliitto, useimmiten se on substantiivi, mutta se voi olla myös verbi tai adjektiivi. Juridinen termi voi liittyä vain oikeuskieleen, mutta se voi olla myös sellainen, joka esiintyy yleiskielessäkin, mutta jolla on oikeuskielessä kuitenkin tarkoin rajattu merkitys. (Mattila 2000: ) Tässä työssä tarkoituksena on tutkia vain työoikeuteen liittyviä termejä, joten on hyvä myös miettiä mitä on työoikeus. Työoikeus on suomen kielen perussanakirjan mukaan työtä koskevien oikeusnormien järjestelmä; sitä tutkiva oikeustieteen haara. Kairisen (1996: 710 & 2004: 7) mukaan työoikeuteen kuuluu työnantajan ja työntekijän välistä työsuhdetta koskevat tai niihin asiallisesti liittyvät oikeusnormit. Venäjän työoikeuden normit sisältyvät pääasiassa työlakikokoelmaan ja ne sääntelevät niin ikään työsuhteita tai muita työhön liittyviä suhteita (ks. esim. Orlov 1998: 963). Työoikeus on oma oikeuden alansa, joten sillä on myös oma termistönsäkin. Mattilan (2002: 7) mukaan yleisjuridinen sanasto on jokaisen oikeusalan kielen taustalla, mutta jokaisella oikeusalalla on myös paljon sellaisia termejä, joita ei käytetä muilla oikeuden aloilla miltei koskaan. Myös muuta kuin juridista termistöä voi esiintyä tiettyjen oikeusalojen termistössä, kuten esimerkiksi vero oikeudessa muu termistö on kirjanpitoteknistä ja rikosoikeudessa lääketieteellistä (Mattila 2002: 7). Sanastotyössä lähdeaineistosta etsitään kaikki aihealueeseen liittyvät käsitteet, jotka voidaan ajatella otettavaksi mukaan sanastoon. Tätä päätöstä voi helpottaa se, että jakaa poimitut käsitteet käsiteltävän alan ominaiskäsitteisiin, yhteiskäsitteisiin, lähialoilta lainattuihin käsitteisiin ja yleiskieleen kuuluvuksi käsitteiksi. Erikoisalan sanastossa tulisi olla pääasiassa vain käsiteltävän alan ominaiskäsitteitä eli sellaisia käsitteitä, jotka ovat ominaisia vain tälle erikoisalalle. (Suonuuti 2006: 35.) Tämän tutkimuksen lähdeaineistona on Venäjän työlakikokoelma eli laki, joka käsittelee juuri työoikeutta, mistä syystä kyseisestä laista löytyy paljon tälle erikoisalalle tyypillisiä termejä. Kun katsoo korpuksen antamaa taajuuslistaa huomaa, että useimmiten laissa esiintyvät sanat,,, ja ovat selkeästi työoikeuteen liittyviä. Näin ollen voi alustavasti olettaa, että ne esiintyvät varmasti usein myös termeissä. Suurimmassa osassa poimituista termeistä olikin sana ja 22

27 (esim.,,,, ja ). Sanojen ja sijat ja frekvenssit taajuuslistalla ovat seuraavat: sija 3, frekvenssi ja sija 9, frekvenssi Niiden korkea sija taajuuslistalla selittyy sillä, että juuri näiden välisiä oikeussuhteita säännellään kyseisellä lailla, ja ne ovat itsessään myös tälle erikoisalalle kiinteästi liittyviä termejä. Sanan edellä oli vain prepositio ja konjunktio. sanaa edelsivät substantiivit ja, adjektiivi ja prepositiot, ja. Yleisesti vapaisiin liittyviä eli lomiin, vapaa päiviin ja taukoihin liittyviä termejä sekä palkkaan liittyviä termejä löytyi niin ikään useita (esim.,,,,, ja ) ja ne liittyvät myös läheisesti työhön. Työoikeus koskettaa kaikkia jollain tavalla, joten tästä syystä myös termit on helpompi tunnistaa, koska ne ovat tuttuja. Käsitteet termien takana taas eivät välttämättä ole niinkään tunnettuja. Kun tästä aineistosta alettiin poimia työoikeuden termejä, ensin selvitettiin mikä on työoikeus ja mitä siihen liittyy, minkä jälkeen termien tunnistaminen oli helpompaa. Termien tunnistamisessa auttoi myös se, että tekijä on tutustunut työoikeuteen, vaikkakin Suomen työoikeuteen, sivuaineopinnoissaan. Kalliokuusen ja Seppälän (1999: 77 78) mukaan termien tunnistamiseen ei voi antaa mitään yksiselitteistä sääntöä, vaan kokemuksen kautta ja aiheeseen tutustumalla oppii ne parhaiten löytämään. Tässäkin työssä termien tunnistaminen oli loppujen lopuksi itse tekijän harteilla, koska mitään konetta tai yksiselitteistä tapaa ei niiden löytämiseen vielä tosiaan ole keksitty. Työoikeuden termin voidaan yleisesti sanoa olevan ilmaus, joka liittyy työhön, työsuhteeseen ja sen osapuoliin, ja jota ei käytetä juuri lainkaan muilla oikeuden aloilla Käsitteiden vertailu Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten venäläiset työoikeuden käsitteet vastaavat suomalaisia työoikeuden käsitteitä. Venäjän työlakikokoelmasta poimitut työoikeuden käsitteitä ilmentävät termit ovat työn lähtökohta. Niitä verrataan työlakikokoelman suomennoksessa (jäljempänä suomennos) oleviin sekä itse Suomen työlainsäädännössä käytettäviin termeihin. Näiden kolmen aineiston analyysin pohjalta on siis tarkoitus muodostaa suppea venäläis suomalainen työoikeudensanasto. Itse tutkimukseen on valittu 60 23