Satu Uusiautti, Helsingin yliopisto KATSOMUSOPETUKSEN KEHITYSNÄKYMÄT SEMINAARI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Satu Uusiautti, Helsingin yliopisto KATSOMUSOPETUKSEN KEHITYSNÄKYMÄT SEMINAARI"

Transkriptio

1 KATSOMUSOPETUKSEN KEHITYSNÄKYMÄT SEMINAARI Seminaarin tarkoitus ja kohderyhmä Vokke projekti ja Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitos järjestivät katsomusaineiden opettajankoulutuksen kehittämisseminaarin Katsomusopetuksen kehitysnäkymät klo Helsingin yliopistolla, kotitalous ja käsityötieteiden laitoksella (Siltavuorenpenger 10, Auditorio 2). Seminaarin vastuuhenkilönä toimii professori Arto Kallioniemi, Helsingin yliopisto, soveltavan kasvatustieteen laitos ja päivän vetäjänä toimii FL, assistentti Eero Salmenkivi, Helsingin yliopisto, soveltavan kasvatustieteen laitos. Seminaarin ohjelma on muistion liitteenä 1. (Ohjelma löytyy myös Voken verkkosivuilta pdf) Seminaarin luentokalvoja löytyy Voken sivuilta ( ). Seminaarin tarkoituksena oli: herättää keskustelua katsomusaineiden asemasta yleissivistävässä koulussa pohtia uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen erilaisia vaihtoehtoisia malleja suomalaisessa koulutusjärjestelmässä vaikuttaa katsomusaineiden opettajankoulutuksen tilanteeseen Seminaariin ilmoittautui 61 henkilöä. Osallistujalista on liitteenä 2. (Osallistujalista löytyy myös Voken verkkosivuilta 2. Seminaarin luennot 2.1. Seminaarin avaus Hannele Niemi, Helsingin yliopiston 1. vararehtori ja Vokke neuvottelukunnan puheenjohtaja, professori Alustuksessaan Niemi toi esiin eurooppalaisia näkökulmia siitä, mikä on merkittävää opettajan työtä ja koulutusta kehitettäessä viitaten European Testing Conferencen raporttiin. Olennaista on, että 1) opettajankoulutus on osa korkeakoulutusta, sillä opettajat tarvitsevat työssään korkeatasoista tutkimukseen pohjautuvaa tietoa, 2) koulutus on systemaattisesti organisoitua (life long learning), 3) ammatillinen liikkuvuus maasta toiseen mahdollistuu ja 4) opettajien ammatti pohjautuu kumppanuuteen ja yhteistyöhön eri tahojen kanssa. Niemi nosti esiin myös kaksi tärkeää uhkatekijää, jotka liittyvät erityisesti vielä katsomusaineiden opetukseen: 1) välinpitämättömyys, demoralisointi ja depotisointi, eli asiat ja tapahtumat käsitellään neutraaleina, 2) fundamentalismi ja mitä mahdollisuuksia koululla on sen torjumisessa. Nykymaailmassa uskontokasvatukseen ja katsomusaineiden opetukseen Niemi liittää myös erilaisten kulttuurien ymmärtämisen,

2 mikä liittyy läheisesti myös meitä ympäröivien ilmiöiden ymmärtämiseen ja tunnistamiseen. (Suora linkki Niemen esityskalvoihin ) 2.2. Katsomusaineiden opetuksen visioita Arto Kallioniemi, professori, Helsingin yliopisto, soveltavan kasvatustieteen laitos Arto Kallioniemi aloitti luentonsa toteamalla muun muassa, että viimeaikaiset yhteiskunnalliset tapahtumat osoittavat, että uskonnonopetus on välttämätöntä, sillä oppilaiden kehittyminen edellyttää myös henkistä ja spirituaalista kehittymistä. Kuitenkin uskonnonopetus vaihtelee maasta toiseen ja Kallioniemi etenikin luennossaan kertomalla erilaisista eurooppalaisista uskonnonopetusmalleista. Uskonnonopetus on osa koulun antamaa opetusta eri Euroopan maissa. Kuitenkin Kallioniemi viittasi Hulliin, joka on listannut tekijöitä, jotka vaikuttavat uskonnonopetuksen luonteeseen ja lähestymistapaan. Näitä ovat yhteiskunnan uskonnollinen ilmapiiri, uskonnon ja maallisen suhde kussakin maassa, eri maiden historiallinen traditio sekä käsitykset uskonnonopetuksen tehtävästä ja olemuksesta yhteiskunnan koulutusjärjestelmässä. Uskonnonopetuksen vertailu eri Euroopan maissa on ongelmallista myös siksi, että ensinnäkin uskonnonopetus käsitteenä on erilainen maasta riippuen, toiseksi kielten ja kulttuurien välillä on eroja ja kolmanneksi myös koulutusjärjestelmien välillä on eroja. Kallioniemi esitti kaavion, miten uskonnonopetus eri maissa on ratkaistu. Mallit vaihtelevat yhdenmukaisen, vahvan ratkaisun sisällä siitä, että uskonnonopetus on osa koulun opetussuunnitelmaa kaikille oppilaille (esim. Italia) siihen, että uskonnonopetusta ei anneta yleissivistävässä valtion koulussa (esim. Ranska). Monimuotoisen, heikon ratkaisun maissa liikutaan sekoittuneista järjestelmistä, joissa useat koulut perustuvat uskonnolliselle pohjalle (esim. Irlanti) sekulaareihin järjestelmiin, jossa uskonnolliset ryhmät ovat mukana uskonnonopetuksen koordinaatiossa (esim. Suomi). Seuraavaksi Kallioniemi esitteli Suomen uskonnonopetuksen mallia 1920 luvulta alkaen päätyen siihen, että nykyinen vähemmistöuskontojen myötä monipuolistunut malli tulee lähelle itävaltalaista tai saksalaista mallia. Itävallassa opetetaan uskontoa pakollisena oppiaineena ja siellä opetetaan sitä uskontoa, jota tunnustaa. Saksassa uskonto on myös pakollinen oppiaine. Tämän jälkeen Kallioniemi esitteli kaksi esimerkkiä, Englannin ja Norjan. Molemmissa maissa on käyty keskustelua uskonnonopetuksen järjestämisestä ja on päädytty siihen, että se on kaikille tarkoitettu oppiaine. Tehdyt ratkaisut kuitenkin poikkeavat toisistaan. Englannissa siirryttiin Raamattukeskeisestä uskonnonopetuksesta avoimeen moniuskontoiseen lähestymistapaan. Uskonnonopetuksen tulee kehittää esimerkiksi sellaisia taitoja kuin tutkiminen, arviointi, tulkinta, reflektointi ja empaattisuus. Norjassa rakennettiin uusi aine Kristinusko ja elämänkysymykset. Uskonnonopetuksessa esitellään kaikki uskonnot sisältäpäin ja opetuksen peruslähtökohdaksi asetettiin oppilaiden

3 persoonallisuuden kehitys. Lisäksi oppiaine nähdään avainvälineenä saavuttaa yhteiskunnan kansallinen henki. Lopuksi Kallioniemi esittää vielä visioita suomalaisen mallin kehittämiseksi. Ensimmäinen on luopuminen omaan uskontoon liittyvästä mallista ja kaikille yhteisen oppiaineen rakentaminen. Toinen vaihtoehto olisi jatkaa nykyisellä mallilla. Kolmanneksi omaa uskontoa ja tunnustuksellista ainesta voitaisiin lisätä. Neljäs malli yhdistää ensimmäisen ja toisen kohdan peruslähtökohdat, jolloin osa uskonnonopetusta olisi yhteisenä oppiaineena ja osa eriytetysti. Kaiken kaikkiaan suomalaisen katsomusmallin visiointi vaatii syvällistä perehtymistä muissa maissa toteutettuihin malleihin. Lisäksi Kallioniemen mielestä keskustelua on käyty liiaksi uskonnollisten yhdyskuntien näkökulmasta siten, että olemme herkkiä kuulemaan, mitä vähemmistöt haluavat. Aihe vaatiikin tutkimista, jotta voitaisiin avata päättäjille erilaisia näkökulmia. (Suora linkki Kallioniemen esityskalvoihin ) 2.3. Moniuskontoisuuden ja monikulttuurisuuden haaste katsomusopetukselle Tuula Sakaranaho, dosentti, Helsingin yliopisto, uskontotieteen laitos Sakaranaho esitteli lukuina uskonnollisten vähemmistöjen osuuksia suomalaisissa kouluissa. Hän kertoi, kuinka 1990 luku on ollut Suomessa valtavaa muutoksen aikaa ja kouluissa muutos näkyy ehkä eniten. Ensimmäiseksi Sakaranaho esitteli uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppilasmääriä kunnallisissa peruskouluissa Helsingin, Espoon ja Vantaan alueilla. Luvuista ilmeni, että vähemmistöuskontojen määrä on pieni verrattuna luterilaiseen eli olemme siinä mielessä vieläkin homogeeninen yhteiskunta. Esimerkiksi luterilaisia näiden kaupunkien kouluissa oli yhteensä 69201, elämänkatsomustiedon opiskelijoita 5343 ja suurimman vähemmistöuskonnon edustajia, islamilaisia, oli Sakaranaho pohti sitä, katsotaanko massaa liiaksi ja mitä tarkoittaa Suomen monikulttuuristuminen. Suomessa on hänen mukaansa yleviä ohjelmia ja vaikuttaisi siltä, että meillä ymmärretään hienosti vähemmistöuskontojen edustajia. Sakaranaho kuitenkin kysyy, kenen oikeuksista on loppujen lopuksi kyse ja kenen ehdoilla mennään. Kenen ääni kuuluu? Sakaranaho ottaa esille uuden uskonnonvapauslain, joka yrittää vastata monikulttuurisuuden haasteeseen. Miten voitaisiin tasapainottaa enemmistön ja vähemmistön oikeudet? Meneekö luterilaisuus edelle, koska se on kytköksissä Suomen historiaan tiiviimmin vai pitäisikö kaikille uskontokunnille olla samat oikeudet? Uskonnonopetuksessa tämä tarkoittaa sitä, että täytyy pohtia esimerkiksi, missä lapset sosiaalistetaan omaan uskontoon ja traditioon. Tapahtuuko se kotona vai koulussa? Sakaranaho toteaa, että eri uskontokunnilla on erilaiset tarpeet ja erilaiset mahdollisuudet, sillä todellisuus on näille erilainen. Luennoitsijan mukaan aito monikulttuurinen keskustelu meillä ei ole oikeastaan vielä edes alkanut. Opettajankoulutuksesta Sakaranaho toteaa, että eri uskontojen opettajaksi opiskeleminen on teoriassa mahdollista, mutta käytännössä on räikeitä eroja toteutuksessa.

4 Mielenkiintoista on, mihin suuntaan ollaan menossa. Jos tulevaisuudessa muutetaan oman uskonnonopetusta, ei enää tarvita vähemmistöopetusta. Muutoksessa Sakaranaho näkee kaksi suuntaa. Ensinnäkin on kansallisvaltio, jota Suomi hänen mielestään edustaa, joka on homogeeninen ja jossa on muodollinen tasa arvo ja positiivinen uskonnonopetus. Kaikkia kohdellaan samalla lailla, samanlaisina. Toinen on kansalaisyhteiskunta, jossa on sisällöllinen tasa arvo ja negatiivinen uskonnonvapaus sekä ihmiset nähdään erilaisina, heterogeenisina. Koko kuvio on hyvin monisyinen ja Suomessa ollaankin nyt historiallisesti mielenkiintoisessa tilanteessa. Luennon jälkeen keskusteltiin paljonkin siitä, miten monikulttuurisuus otetaan huomioon kouluissa. Samalla todettiin, että keskustelua käydään yleisellä tasolla ja että kentällä nähtäisiin käytännön todellinen tilanne. (Suora linkki Sakaranahon esityskalvoihin ) 2.4. Elämänkatsomustiedon opetuksen pitkän tähtäimen kehitystarpeet Jussi Kotkavirta, professori, Jyväskylän yliopisto, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Kotkavirta luennoi elämänkatsomustiedon opetuksen sisällöistä ja tulevaisuuden suuntauksista. Ensinnäkin hän kertoi, että elämänkatsomustiedon asema on monessa suhteessa vakiintunut 20 vuoden aikana. Viimeinen opetussuunnitelmien perusteiden laatimiskierros on ollut Kotkavirran mukaan elämänkatsomustiedolle hyvä, sillä sen kuva on kirkastunut entisestään. Kokonaisuudessaan, jos kuitenkin tarkastellaan uskontoa ja elämänkatsomustietoa, nähdään, että elämänkatsomustieto on kompromissien kautta tullut oppiaine, eikä niinkään katsomusta pohtiva oppiaine. Mitä elämänkatsomustiede sitten voisi olla? Kotkavirta heittää utopistisen skenaarion siitä, että ei olisi uskontoa oppiaineena vaan olisi yhteinen katsomusaine. Elämänkatsomustieto oppiaineen nimenä on myös hankala, sillä se ei ole neutraali vaan suuntaa mielikuvia oppiaineesta ja ohjaa katsomusainetta eri tavalla kuin uskonto. Olennaista elämänkatsomustiedossa olisi kehittää oppilaiden valmiuksia pohtia katsomuksellisia kysymyksiä. Samoin uskontoa ja elämänkatsomustietoa olisi kehitettävä enemmän irrallaan erilaisista intresseistä ja pitäisi pohtia, mitä oppilaat tarvitsevat. Ihanne olisi, että oppilaat oppisivat katsomusaineissa elämän hahmottamista nykymaailmassa, keskeisten uskontojen luonteen ja eurooppalaisen kulttuurin perinteiden ymmärtäminen. Näin tuetaan kasvua aktiiviksi kansalaisiksi. Tästä ihanteesta ollaan kuitenkin kaukana toteuttamisessa, sillä uskonnonopetuksen rungon muodostavat edelleenkin uskonnolliset opinkappaleet ja elämänkatsomustiedon sisältö määräytyy uskonnon negaationa. Kotkavirran mielestä uskonnosta ja elämänkatsomustiedosta pitäisi tehdä valinnaiset oppiaineet, jotka voisi valita riippumatta siitä, mihin uskontokuntaan kuuluu tai ei kuulu. Tämä mahdollistaisi sekä uskonnon että elämänkatsomustiedon opetuksen kehittämisen uudelta pohjalta.

5 Kotkavirta esittää pohjaksi käytännöllisen identiteetin kehittymisen lähtökohtana henkilökohtaisen elämänkatsomuksen rakentumiselle. Käytännöllinen identiteetti rakentuu ihmissuhteiden kautta, jotka liikkuvat konkreettisista läheisistä, tunnevaltaisista ihmissuhteista abstrakteimpiin moraalisiin ja elämän suuriin tarkoituskysymyksiin liittyviin suhteisiin. Oppilaan käytännöllinen identiteetti muodostuu erilaisten suhteiden kerrostumista. Tämän pohjalta esimerkiksi elämänkatsomustiedon opetus voisi edetä oppilaan iän mukaan konkreetista abstraktiin. Myös Kotkavirran luento aiheutti yleisön joukossa paljon mielipiteitä ja kysymyksiä oppiaineen nimestä aina sisältöihin asti Paneelikeskustelu Paneelikeskustelun puheenjohtajana toimi dosentti Jyri Komulainen Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitokselta. Paneelikeskustelun aihe oli Miten katsomusopetus järjestetään Suomessa vuonna 2015? Paneelikeskustelu alkoi puheenjohtajan ja panelistien esittäytymisellä: Jyri Komulainen Komulainen alusti paneelikeskustelua puhuen uskonnonpaluusta kansainvälisessä politiikassa. Hänen mukaansa Iranin vallankumous vuonna 1979 mullisti maailmanpolitiikkaa. Toisena kehitystrendinä nähdään karismaattisen kristinuskon kasvun maailmalla. Uskonnonopetus antaa valmiuksia dialogiin ja uskontojen maailman kohtaamiseen. Lisäksi opetuksen olisi avattava uskontojen yhteiskuntaelämää elävöittävää vaikutusta. Anneli Kangasvieri, opetus ja kulttuuriasioiden johtaja, Suomen Kuntaliito Kangasvieri toi paneeliin koulutuksen järjestäjän näkökulman. Hänen mielestään pitäisi pohtia, mikä on tulevaisuudessa koulun tehtävä ja kuinka paljon silloin on uskonnollisia yhdyskuntia. Kodin ja kirkon tehtävän pohtiminen suhteessa kouluun on myös tärkeää. Mennäänkö tulevaisuudessa siihen, että kouluissa olisi uskonto oppiaineena, mutta että syvällinen tunnustus tulisi kotoa ja kirkosta? Kangasvieri peräänkuuluttaa tutkimusta aiheesta. Pekka Elo, opetusneuvos, Opetushallitus Elo muistuttaa kolme opetussuunnitelmakierrosta läpikäyneenä, että 2015 on aika lähellä ja uusia opetussuunnitelman perusteita aletaan kohta jo suunnitella. Siinä mielessä virtaukset pitäisi olla nyt jo enemmän havaittavissa. Esimerkiksi katsomuksellinen tasaarvo on hänen mielestään kehittynyt kielteiseen suuntaan. Elo vaatii laatua oppimiseen. Risto Saarinen, professori, Helsingin yliopisto, systemaattisen teologian laitos Saarinen kuvasi Ranskaa monikulttuuriseksi laboratorioksi. Lisäksi hän esitti monia kysymyksiä, esimerkiksi millaista olisi objektiivinen uskonnonopetus, miten tähän

6 kytketään katsomusopetus ja mikä yleensä ottaen olisi monikulttuurisen ihanteen vaatima toteuttamismalli. Irina Krohn, kansanedustaja Krohn aloitti muistuttamalla tekemästään rinnakkaislakialoitteesta, mutta jos aloitteen voisi tehdä uudestaan, hän muuttaisi sitä hieman. Hän kritisoi nykyistä mallia huonoksi, koska sen tekemisen aikoihin ei ollut sisäistä tarvetta muuttaa uskonnonopetusta. Krohnin mukaan suvaitsevaisuus perustuu monikulttuuriseen dialogiin. Hannu Koskinen, SUOL ry Koskinen taas oli nykyisen lain puolella. Hänen mielestään sen hienous oivalletaan vasta tulevaisuudessa. Koskinen korostaa, että oman uskonnon opiskelu antaa pohjan käydä keskustelua muitten uskontojen kanssa. Nykyinen laki suojelee lasten kotien oikeutta turvata oma uskonto. Kehitettävää hänen mielestään olisi yliopisto opetuksessa substanssiosaamisen kohdalla. Anja Huurinainen Kosunen, SOOLi ry Huurinainen Kosunen kiinnitti huomiota siihen, että monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus tulevat esiin koulun arjessa. Hän myös kertoi olevansa Koskisen kanssa samoilla linjoilla, sillä hän korostaa yhteenkuuluvaisuuden tunteen saavuttamista oman tradition opetuksen kautta vähemmistöille. Samoin Huurinainen Kosusen mielestä on niin, että kun tuntee oman taustansa, pystyy ymmärtämään myös muita. Näiden avauspuheenvuorojen jälkeen panelistit kommentoivat lyhyesti toistensa väittämiä, jonka jälkeen puheenvuoro annettiin yleisölle. Keskustelussa annettiin mielipiteitä siitä, tulisiko uskonnollisen kasvatuksen pohja antaa kotona vai pitäisikö kouluissa säilyttää vähemmistöuskontojen opetus. Tällä hetkellä lait suojaavat vähemmistöjä, mutta pohdittiin myös sitä, pitäisikö kaikilla olla mahdollisuus valita haluamansa uskonnon opetusta/elämänkatsomustiedon opetusta. Viitattiin yhteiskunnan kehittymiseen siten, että Eurooppa on muuttunut hiilen ja raudan yhteisöstä kulttuuriyhteisöksi, joka on tuonut aivan uudenlaisia haasteita. Yleisön muslimiedustaja ihmetteli, miksi uskonto pitäisi ylipäätään erottaa koulusta, miksei se voisi olla normaali oppiaine. Krohn esitti mallin, jonka mukaan oman uskonnon opetusta annettaisiin peruskoulun kuusi ensimmäistä vuotta, jonka jälkeen opetettaisiin filosofiaa. Hän huomautti myös, että ei uskovaa ei voida määritellä toisenlaiseksi uskonnoksi. Koskinen kiinnitti huomiota opettajien pätevyyteen. Saarinen taas huomautti kuultuaan yleisöltä käytännön esimerkkejä koulujen hyvin onnistuneista monikulttuurisista toimista, että yliopistolla ollaan kaukana lasten maailmasta ja käytännöstä. Lopuksi Huurinainen Kosunen vielä viittasi lasten oikeuksien 14. artiklaan, jossa uskonnon ja katsomusaineiden opetus todetaan lasten oikeudeksi. Lopuksi vielä emeritus professori Erkki A. Niskanen esitti puheenvuoron. Hän korosti, että uskonnonopetus nykykouluissa on asia, johon kannattaa paneutua. Hän kuvasi elämän ja maailmankatsomuksen olevan keskeinen ihmisen kypsyyden kriteeri. Tämän jälkeen Niskanen kuvaili suomalaisen uskonnonopetuksen kehittymistä 1920 luvulta päätyen nykyhetkeen. Niskasella olisi vielä ollut kerrottavaa tekemästään tutkimuksesta,

7 mutta paneelikeskustelun aika läheni loppuaan. Niskanen kuitenkin kertoi tekeillä olevan uskonnonopetusta käsittelevä artikkeli, jonka pitäisi ilmestyä piakkoin Seminaarin päätös Ritva Jakku Sihvonen, dosentti, projektinjohtaja, Helsingin yliopisto, Vokke projekti Jakku Sihvonen päätti seminaarin puheenvuorollaan, jossa hän korosti, että uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen merkityksen pohtiminen on juuri nyt erityisen ajankohtaista, sillä se heijastaa nykyisten arvojen merkitystä. Opetussuunnitelma on aina aikansa tuote ja kuvastaa yhteiskunnan immateriaalisia ja materiaalisia arvoja. Siihen tulee piirteitä yhteiskunnan kulttuurisesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta tilanteesta. Hän kritisoi sitä, että valtaeliitti sitkeästi uskoo elävänsä lähimmäisen rakkauteen perustuvassa yhteiskunnassa. Kuitenkin näkyy selvästi arvojen merkityksettömyys ja Jakku Sihvonen kysyykin, millaiseen yhteiskuntaan olemme siirtymässä. Lisäksi Jakku Sihvonen huomautti, että nykylainsäädännössä eri kirkkokuntien edustajat ovat onnistuneet hyvin keskinäisessä kunnioituksessa ja yhteistyössä. Sen sijaan Jakku Sihvonen kysyy, ovatko uskontokuntiin kuulumattomat saaneet osakseen samaa kunnioitusta. Hän myös peräänkuulutti oikeutta itsenäiseen mielipiteen muodostamiseen. 3. Lopuksi Tässä muistiossa on raportoitu Helsingin yliopistossa järjestetystä Katsomusopetuksen kehitysnäkymät seminaarista. on julkaistu Vokke projektin sivuilla ( Kiitämme kaikkia seminaarin suunnitteluun ja järjestelyihin osallistuneita sekä kaikkia seminaariin osallistuneita aktiivisuudestaan. Helsingissä, Satu Uusiautti Vokke projektin tutkimussihteeri LIITTEET: Liite 1. Seminaarin ohjelma Liite 2. Osallistujalista

8 LIITE 1. Seminaarin ohjelma KATSOMUSOPETUKSEN KEHITYSNÄKYMÄT Aika: Perjantai klo Paikka: Helsingin yliopisto, käyttäytymistieteellinen tiedekunta, kotitalous ja käsityötieteiden laitos (Aurora talo), auditorio 2 Seminaarin ohjelma: Tervetuliaiskahvi Seminaarin avaus Hannele Niemi, 1. vararehtori, Vokke neuvottelukunnan puheenjohtaja, Helsingin yliopisto Katsomusaineiden opetuksen visioita Arto Kallioniemi, professori, Helsingin yliopisto, soveltavan kasvatustieteen laitos Moniuskontoisuuden ja monikulttuurisuuden haaste katsomusopetukselle Tuula Sakaranaho, dosentti, Helsingin yliopisto, uskontotieteen laitos Lounas Unicafe Olivia, Siltavuorenpenger 20 R, omakustanteinen Elämänkatsomustiedon opetuksen pitkän tähtäimen kehitystarpeet Jussi Kotkavirta, professori, Jyväskylän yliopisto, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Paneelikeskustelu: Miten katsomusopetus järjestetään Suomessa vuonna 2015? Puheenjohtajana Jyri Komulainen, dosentti, Helsingin yliopisto, soveltavan kasvatustieteen laitos Panelistit: Anneli Kangasvieri, opetus ja kulttuuriasioiden johtaja, Suomen Kuntaliitto Pekka Elo, opetusneuvos, Opetushallitus Risto Saarinen, professori, Helsingin yliopisto, systemaattisen teologian laitos Irina Krohn, kansanedustaja Hannu Koskinen, SUOL ry Anja Huurinainen Kosunen, SOOLi ry

9 Seminaarin päätös Ritva Jakku Sihvonen, dosentti, projektinjohtaja, Helsingin yliopisto, Vokke projekti

10 LIITE 2. Osallistujalista KATSOMUSOPETUKSEN KEHITYSNÄKYMÄT seminaarin osallistujat Nimi Organisaatio Luennoitsijat: 1 Niemi Hannele Helsingin yliopisto 2 Kallioniemi Arto Helsingin yliopisto 3 Sakaranaho Tuula Helsingin yliopisto 4 Kotkavirta Jussi Jyväskylän yliopisto 5 Jakku Sihvonen Ritva Helsingin yliopisto Eero Salmenkivi Helsingin yliopisto, päivän vetäjä Panelistit: 1 Kangasvieri Anneli Suomen Kuntaliitto 2 Elo Pekka Opetushallitus 3 Saarinen Risto Helsingin yliopisto 4 Krohn Irina Eduskunta 5 Huurinainen Kosunen Anja SOOLi ry. 6 Koskinen Hannu SUOL ry. Komulainen Jyri paneelikeskustelun puheenjohtaja, Helsingin yliopisto Osallistujalista 1 Abdalla Ali Duh Espoon kaupunki/islamin opettaja 2 Airakorpi Marita Turun opetuspalvelukeskus/puolalanmäen lukio 3 Aspelin Heli Turun Normaalikoulu 4 Aurejärvi Karjalainen Anneli Helsingin vapaa ajattelijat ry 5 Auvinen Hanne Viherlaakson koulu 6 Björkgren Mårten Åbo Akademi i Vasa 7 Franssila Ylinen Liisa Itäkeskuksen lukio 8 Haikarainen Leena Kallahden peruskoulu 9 Husa Merja Joensuun yliopisto / Tulliportin koulu (norssi) 10 Hussein Samahat Espoon kaupunki/islamin opettaja 11 Hyry Katja Itäkeskuksen lukio 12 Innanen Tapani Joensuun yliopisto 13 Jokiranta Jutta Eksegetiikan laitos, Helsingin yliopisto 14 Jussila Pia Haukilahden koulu, Espoo 15 Jääskeläinen Outi Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta, opiskelija 16 Kakkuri Helena Keravan lukio, Nikkarin toimipiste 17 Kankaanpää Ulla Karakallion koulu, Espoon suomenkielinen koulutuskeskus 18 Ketola Hanna Maija Teologinen tiedekunta 19 Laine Antti Teologinen tiedekunta 20 Lehtola Kari Itä Suomen lääninhallitus/ sivistysosasto 21 Leinivaara Susanna Humanistinen tiedekunta 22 Liimatainen Ari Kustannusosakeyhtiö Tammi 23 Lindholm Anna Stina Gymnasiet Lärkan 24 Lintula Pirkko Jyväskylän normaalikoulu 25 Lod Pia Viherlaakson koulu 26 Luukkainen Jouni 1) Matematiikan ja tilastotieteen laitos, HY 2) Pääkaupunkiseudun ateistit ry 27 Lyhykäinen Kaarina Suomen ortodoksinen kirkollishallitus 28 Manninen Juha Arvid Mikael Oulun yliopisto, Helsingin yliopiston tutkijakollegium 29 Martikainen Marja K. Helsingin yliopisto, humanistinen tdk

11 30 Mattila Antti Järvenpään lukio 31 Mutikainen Seija Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 32 Norkko Camilla Helsingin kaupunki/ Gymansiet lärkan 33 Pellikka Ismo Joensuun yliopisto/savonlinnan opettajankoulutuslaitos 34 Perämäki Laura Helsingin ranskalais suomalainen koulu 35 Pietilä Tuula Käytännöllisen filosofian laitos 36 Poukka Päivi Helsingin yliopisto 37 Puustinen Tuula [tyhjä] 38 Pääkkönen Tuovi Tampereen normaalikoulu 39 Ramadan Noha Abo Espoon kaupunki/islamin opettaja 40 Repo Hannele Helsingin yliopisto, Sokla 41 Ryökäs Esko Helsingin yliopisto/ Teologinen tiedekunta/ TEOTAR projekti 42 Sainio Juhani Joensuun normaalikoulu 43 Salminen Markku Suomen ortodoksinen kirkko, Helsingin ortodoksinen seurakunta 44 Sawela Henrik Suomen Humanistiliitto ry 45 Seppänen Elina Espoon aikuislukio 46 Siitonen Arto Helsingin yliopisto; käytännöllisen filosofian laitos 47 Siitonen Marianne Töölön Yhteiskoulu 48 Siren Lasse Suomen humanistiliitto 49 Tahirou Varjonen Abdoul Majid Espoon kaupunki/islamin opettaja 50 Taneli Matti Salon lukio ja Salon aukuislukio 51 Tikkanen Sari sana lehti 52 Tissari Varpu Helsingin yliopisto/ Vokke projekti 53 Tomperi Tuukka Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitos 54 Uittamo Marita Espoon suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö (konsultoiva opettaja) 55 Uski Antti Jyväskylän yliopisto 56 Uusiautti Satu Helsingin yliopisto/vokke projekti 57 Vanhanen Hanna Helsingin kuvataidelukio 58 Varjonen Mariam Espoon kaupunki/islamin opettaja 59 Vasko Outi Suomen ortodoksinen kirkko, Helsingin ortodoksinen seurakunta 60 Weintraub Daniel Juutalainen koulu 61 Niskanen, Erkki A.

Katsomusaineiden opetuksen visioita

Katsomusaineiden opetuksen visioita 1. Eurooppalaiset uskonnonopetusmallit Katsomusaineiden opetuksen visioita Arto Kallioniemi Helsingin yliopisto SOKLA uskonnonopetus osa koulun antamaa opetusta eri Euroopan maissa uskonnonopetuksen tarkastelu

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto tutuksi. et opetus.fi

Elämänkatsomustieto tutuksi. et opetus.fi Elämänkatsomustieto tutuksi et opetus.fi Elämänkatsomustieto tutuksi Käsiteltävät aiheet Oppiaineen historiaa Katsomusaineiden lainsäädäntöä Katsomuskasvatus päiväkodissa Elämänkatsomustietokasvatus Elämänkatsomustieto

Lisätiedot

Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9.

Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9. Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9.2005 Jyväskylässä Osallistujalista seminaarin työryhmien mukaan (12.9.2005) Nimi Organisaatio

Lisätiedot

Uskonnonopetuksen uusi OPS. KM, väitöskirjatutkija Raili Keränen-Pantsu Agricola, Seurakuntaopisto

Uskonnonopetuksen uusi OPS. KM, väitöskirjatutkija Raili Keränen-Pantsu Agricola, Seurakuntaopisto Uskonnonopetuksen uusi OPS KM, väitöskirjatutkija Agricola, Seurakuntaopisto Katsomusaineet: uskonto ja elämänkatsomustieto Katsomusaineet Uskonto Ev.lut, ort. Islam, juut.,katol., Bahai, mormonit, Kristiyhteistö,

Lisätiedot

25.1.2011. Viite: Maailmankansalaisena Suomessa -hanke ja sen aloitusseminaari 4.2.2011 Kutsu hankkeeseen ja sen aloitusseminaariin 15.12.

25.1.2011. Viite: Maailmankansalaisena Suomessa -hanke ja sen aloitusseminaari 4.2.2011 Kutsu hankkeeseen ja sen aloitusseminaariin 15.12. KUTSU 1 (5) 25.1.2011 Jakeluluettelossa 1 mainitut Viite: Maailmankansalaisena Suomessa -hanke ja sen aloitusseminaari 4.2.2011 Kutsu hankkeeseen ja sen aloitusseminaariin 15.12. 2010 KUTSU MAAILMANKANSALAISENA

Lisätiedot

MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA

MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MUUTTUU UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN MYÖTÄ? Seminaari perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista Opetushallitus 13.3.2015 FT tutkija Kati Mikkola, (HY, SKS) kati.m.mikkola@helsinki.fi

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa. Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK

Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa. Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK Miten uskontodialogi liittyy päiväkotiin? Varhaiskasvatusta ja esiopetusta ohjaavissa asiakirjoissa

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto historiaa & taustaa

Elämänkatsomustieto historiaa & taustaa Elämänkatsomustieto historiaa & taustaa (Tuukka Tomperi) Lyhyt historia Ks. perusteellisemmin samasta aiheesta artikkeli: Salmenkivi, Elo, Tomperi & Ahola-Luttila (2007), Elämänkatsomustiedon kehkeytyminen.

Lisätiedot

5.12 Elämänkatsomustieto

5.12 Elämänkatsomustieto 5.12 Elämänkatsomustieto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen. Filosofian ohella se hyödyntää niin ihmis-, yhteiskunta- kuin kulttuuritieteitäkin. Elämänkatsomustiedon opetuksessa

Lisätiedot

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 1. Ilpo Ollikainen Jyväskylän normaalikoulu TVT kehittäminen ja verkko opetus 2. Minna Myrsky Nyberg Turun normaalikoulu Ohjaajakoulutus

Lisätiedot

Jaettu asiantuntijuus tulevaisuuden opettajankoulutuksen voimavarana enorssin kevätseminaari Turussa

Jaettu asiantuntijuus tulevaisuuden opettajankoulutuksen voimavarana enorssin kevätseminaari Turussa Osallistujat yksiköittäin Jani Kiviharju Olli Hyvönen Ilomaki-Keisala Ulla Riia Palmqvist Okkonen-Sotka Päivi Anja Huurinainen-Kosunen Tapani Saarinen Sari Muhonen Ari Myllyviita Merja Auvinen Sampo Forsström

Lisätiedot

Ruokarukous Uskonnonharjoitusta vai uskonnonopetusta? Pekka Iivonen

Ruokarukous Uskonnonharjoitusta vai uskonnonopetusta? Pekka Iivonen Ruokarukous Uskonnonharjoitusta vai uskonnonopetusta? Pekka Iivonen Uskonnon opetus kouluissa Uskontokasvatus kouluissa Uskonnon harjoittaminen kouluissa Uskonnon opetusjärjestelyiden ja koulun muun toiminnan

Lisätiedot

Käsityö oppiaine kulttuuri identiteetti ja kansainvälisyys aihekokonaisuuden toteuttajana

Käsityö oppiaine kulttuuri identiteetti ja kansainvälisyys aihekokonaisuuden toteuttajana Käsityö oppiaine kulttuuri identiteetti ja kansainvälisyys aihekokonaisuuden toteuttajana 22.11.2007/Kasvatustieteen päivät, Vaasa Marja Leena Rönkkö KL, käsityötieteen lehtori marja leena.ronkko@utu.fi

Lisätiedot

KOULUN MONET KIELET JA USKONNOT (KUSKI) -TUTKIMUSHANKE

KOULUN MONET KIELET JA USKONNOT (KUSKI) -TUTKIMUSHANKE KOULUN MONET KIELET JA USKONNOT (KUSKI) -TUTKIMUSHANKE Kuva: Yliopisto-lehti 08/17, Veikko Somerpuro 25/10/2017 1 Koulujen monet kielet ja uskonnot on Valtioneuvoston kanslian rahoittama tutkimushanke,

Lisätiedot

Liite 6. Katsomusaineiden opetus. Katsomusaineiden opetus. Opetuksen tavoitteet ja sisällöt

Liite 6. Katsomusaineiden opetus. Katsomusaineiden opetus. Opetuksen tavoitteet ja sisällöt 245 Liite 6. Katsomusaineiden opetus Katsomusaineiden opetus Opetuksen tavoitteet ja sisällöt Luostarivuoren yhtenäiskoulun Martin yksikössä järjestetään uskontosidonnaisten ryhmien ja elämänkatsomustiedon

Lisätiedot

Uskontojen vuoropuhelu kasvatuksessa tienä rauhaan SEN seminaari Kuopiossa 23.10.2009 Arto Kallioniemi

Uskontojen vuoropuhelu kasvatuksessa tienä rauhaan SEN seminaari Kuopiossa 23.10.2009 Arto Kallioniemi Uskontojen vuoropuhelu kasvatuksessa tienä rauhaan SEN seminaari Kuopiossa 23.10.2009 Arto Kallioniemi Suomalainen yhteiskunta muuttunut Aikaisempaa moniarvoisemmaksi ja monikulttuurisemmaksi suomalainen

Lisätiedot

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia)

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) TAVOITTEET tapoihimme, lakeihimme jne. ymmärtää, että erilaiset uskonnot muissa kulttuureissa määrittävät niiden

Lisätiedot

Pakollisista kursseista UE3:a ei suositella tentittäväksi. Syventävät kurssit voi tenttiä, mutta soveltavia ei.

Pakollisista kursseista UE3:a ei suositella tentittäväksi. Syventävät kurssit voi tenttiä, mutta soveltavia ei. Uskonto (UE) Uskonnon opetukseen kaikille yhteiset aihekokonaisuudet sisältyvät seuraavasti. Opetuksessa annetaan valmiuksia osallistua seurakuntien ja muiden uskonnollisten yhteisöjen toimintaan. Opetuksessa

Lisätiedot

6.6.2003 PERUSOPETUSLAIN MUUTOKSEN VAIKUTUKSET USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEEN SEKÄ KOULUN TOIMINTAAN

6.6.2003 PERUSOPETUSLAIN MUUTOKSEN VAIKUTUKSET USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEEN SEKÄ KOULUN TOIMINTAAN OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN TIEDOTE 20/2003 6.6.2003 Perusopetuksen järjestäjät ja perusopetusta antavat koulut PERUSOPETUSLAIN MUUTOKSEN VAIKUTUKSET USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEEN

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Eduskunnalle. LAKIALOITE 24/2001 vp. Laki perusopetuslain 13 :n ja lukiolain 9 :n muuttamisesta ALOITTEEN PERUSTELUT

Eduskunnalle. LAKIALOITE 24/2001 vp. Laki perusopetuslain 13 :n ja lukiolain 9 :n muuttamisesta ALOITTEEN PERUSTELUT LAKIALOITE 24/2001 vp Laki perusopetuslain 13 :n ja lukiolain 9 :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PERUSTELUT 1 Nykytila 1.1 Voimassa oleva lainsäädäntö 1.1.1 Lapsen oikeudet uskonnonopetuksen osalta

Lisätiedot

Esityslista hyväksyttiin. Muihin asioihin lisättiin sähköinen ylioppilaskirjoitus.

Esityslista hyväksyttiin. Muihin asioihin lisättiin sähköinen ylioppilaskirjoitus. OPETTAJANKOULUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA MUISTIO Neuvottelukunnan kokous 4/2011 Perjantai 25.11.2011 klo 12:00 14:00 Helsingin yliopisto, Siltavuorenpenger 5 A, K108 Neuvottelukunta: Hannele Niemi, professori,

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto koulussa opetuksen lähtökohtia

Elämänkatsomustieto koulussa opetuksen lähtökohtia (Tuukka Tomperi) Elämänkatsomustieto koulussa opetuksen lähtökohtia Orientoivia kysymyksiä: millaisia mielikuvia ja ajatuksia teillä on koulujen uskonnon- ja katsomusopetuksesta? millaisia mielikuvia tai

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 169 V 26.2.2014, Sj / Valtuutettu Mirka Vainikan aloite työelämän tutustumisjaksojen saamisesta lukioihin HEL 2013-009008 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä Osallistujaluettelo yksiköittäin (ver. 18.4.2014) 1. Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo yläkoulu ja lukio 2. Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo lukio 3. Tiia Karpin Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

Kokouksen aluksi todettiin, että opettajankoulutuksen neuvottelukunnan jäsenet tulee tarkistaa ja tarvittaessa päivittää.

Kokouksen aluksi todettiin, että opettajankoulutuksen neuvottelukunnan jäsenet tulee tarkistaa ja tarvittaessa päivittää. OPETTAJANKOULUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA MUISTIO Neuvottelukunnan kokous 1/2012 Torstai 9.2.2011 klo 11:00 12:30 Helsingin yliopisto, Siltavuorenpenger 5 A, K108 Neuvottelukunta: Hannele Niemi, professori,

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Ensi vuotta käynnistämme innolla vapaaehtoistoiminnan juhlavuotena. Kutsumme sinutkin mukaan yhteiseen

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli) Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero

Lisätiedot

Filosofia Tässä tarkastellut filosofian opiskelijat suorittavat humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon. MATEMATIIKKA JA REAALIAINEET

Filosofia Tässä tarkastellut filosofian opiskelijat suorittavat humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon. MATEMATIIKKA JA REAALIAINEET Filosofia 2013-15 FILOSOFIA (HUMANISTINEN ALA) 2013-15, N = 90 Tässä tarkastellut filosofian opiskelijat suorittavat humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon. Filosofian opiskelijoilla matematiikan

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1 25.10.2018 Aika 25.10.2018, 10:00-15:00 Paikka Joensuun kampus, Aurora AU206 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kaarniranta Kai professori, jäsen 1-7 Rouvinen Juha

Lisätiedot

Katsomuskasvatus ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen

Katsomuskasvatus ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen Katsomuskasvatus ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen Kuopio 15.5.2018 Kirsi Tarkka, Opetushallitus Uusi vasu otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta Kristinusko menettää erityisasemaansa

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

5.15 Uskonto. Opetuksen tavoitteet

5.15 Uskonto. Opetuksen tavoitteet 5.15 Uskonto Uskonnonopetuksen tehtävänä on tukea opiskelijan uskontoihin ja katsomuksiin liittyvän yleissivistyksen muodostumista. Uskonnonopetuksessa tutustutaan uskontoihin ja uskonnollisuuden ilmenemismuotoihin

Lisätiedot

Paikka Kallion virastotalo, toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2. Otsikko Sivu. 6 Kokouksen avaus 3. 7 Valmistelun yleinen tilannekatsaus 4

Paikka Kallion virastotalo, toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2. Otsikko Sivu. 6 Kokouksen avaus 3. 7 Valmistelun yleinen tilannekatsaus 4 MUISTIO 2/2018 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 13.02.2018 klo 14:10-16:09 Paikka Kallion virastotalo, toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 6 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Maailmankansalaisuuden filosofian haasteet

Maailmankansalaisuuden filosofian haasteet Maailmankansalaisuuden filosofian haasteet Luento Vieraasta Veljeksi Projektin ja Miessakit ry:n luentosarjassa Mies Suomessa, Suomi miehessä Juha Sihvola Professori, johtaja Tuktijakollegium, Helsingin

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN

Lisätiedot

Lyhyet kurssikuvaukset

Lyhyet kurssikuvaukset Uskonto, evankelis-luterilainen Pakolliset 1-2, syventävät 3-6, soveltava 7 Kurssit suositellaan suoritettavaksi numerojärjestyksessä. UE01 Uskonto ilmiönä kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin jäljillä

Lisätiedot

KOULUYHTEISTYÖN KAKSI KÄRKEÄ

KOULUYHTEISTYÖN KAKSI KÄRKEÄ KOULUYHTEISTYÖN KAKSI KÄRKEÄ Tuula Vinko /KKP Järvenpää 3.12.2014 Neljästä korista 1. USKONNON OPPITUNNIT Opetussuunnitelman mukaan EI uskonnon harjoittamista Seurakunta yhtenä oppimisympäristönä Työntekijä

Lisätiedot

Työkalupakista apua arkeen

Työkalupakista apua arkeen Työkalupakista apua arkeen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät Seinäjoella 20.-21.9.2018 Raija Ojell, KKP ja Tiina Haapsalo, Nuori kirkko ry Mikä on Vasu kirkossa? Mitä ajatuksia

Lisätiedot

Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa

Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus 25 op Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus koostuu oppiaineen perusopinnoista (12 op), oppiaineen

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Luokanopettajakoulutuksen virtuaalisten monialaisten opintojen jaoksen toiminta Vokke projektissa

Luokanopettajakoulutuksen virtuaalisten monialaisten opintojen jaoksen toiminta Vokke projektissa Luokanopettajakoulutuksen virtuaalisten monialaisten opintojen jaoksen toiminta Vokke projektissa tutkija Varpu Tissari, Helsingin yliopisto, Vokke projekti Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Koulun uskonnonopetus ev.lut.kirkon näkökulmasta

Koulun uskonnonopetus ev.lut.kirkon näkökulmasta 1 Markku Holma 24.8.2009 kouluasiainsihteeri Kirkkohallitus/ kasvatus ja nuorisotyö Koulun uskonnonopetus ev.lut.kirkon näkökulmasta Opetusministeri Henna Virkkusen esiin nostama ajatus yhteisen uskonto-oppiaineen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT 1 (10) TEUVAN KUNTA LUOTTAMUSTOIMIEN TÄYTTÄMINEN - Teuvan kunnanvaltuusto 19.1.2009 KUNNANVALTUUSTON VAALILAUTAKUNTA varsinaiset et Lehtimäki Esko Luhtala Anne Lilja Jukka Mäntylä Anu henkilökohtaiset

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely KOTITALOUS Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely 18.11.2009 Marjaana Manninen KOTITALOUS KOTITALOUDEN YDINOSAAMINEN 2020

Lisätiedot

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Mikko Hartikainen 18.11.2009 Kuvataide oppiaineena perusopetuksessa Visuaalista kulttuurikasvatusta Osa

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016)

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) 1 Kiviharju Jani Helsingin normaalilyseo 2 Hyvönen Olli Helsingin normaalilyseo 3 van den Berg Marko Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku)

HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) 1. Historia ja tulevaisuuden valmiudet Lähtökohtakysymyksiä: MIKSI historiaa opetetaan,

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle perusopetuslain 13 :n ja lukiolain 9 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perusopetuslakia ja lukiolakia siten, että muita uskontoja kuin evankelis-luterilaista

Lisätiedot

kävisi lakitekstiksi eikä antaisi suoraan oikeaa toimintamalliakaan käytännön

kävisi lakitekstiksi eikä antaisi suoraan oikeaa toimintamalliakaan käytännön Jouni Luukkainen, ti 29.8.2006 Esitys opetusministeriölle muuttaa perusopetuslain uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta koskeva 13 puhumaan huoltajien yhteisistä tahdonilmaisuista Pyydän opetusministeriötä

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden työryhmä

Äidinkielen ja kirjallisuuden työryhmä Äidinkielen ja kirjallisuuden työryhmä Ideapaperi työryhmän työskentelystä Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9.2005 Jyväskylän

Lisätiedot

Leena Lehtimäki Julkaistu vt Helsingin yliopisto VOKKE projekti KOKOUSMUISTIO

Leena Lehtimäki Julkaistu vt Helsingin yliopisto VOKKE projekti KOKOUSMUISTIO Leena Lehtimäki 4.7.2005 Julkaistu 29.1.2007vt Helsingin yliopisto VOKKE projekti leena.lehtimaki@helsinki.fi KOKOUSMUISTIO LUOKANOPETTAJAJAOKSEN VOKKE KOKOUS AIKA: tiistai 5.4.2005 klo 12 16 PAIKKA: LÄSNÄ:

Lisätiedot

Elämänkatsomustiedon ja uskonnon monialaisten (lo) opetuskokonaisuuden luento ( ; tiivistelmät 1)

Elämänkatsomustiedon ja uskonnon monialaisten (lo) opetuskokonaisuuden luento ( ; tiivistelmät 1) Elämänkatsomustiedon ja uskonnon monialaisten (lo) opetuskokonaisuuden luento (7.12.2012; tiivistelmät 1) Aiheita: Katsomusopetuksen mahdolliset mallit Uskonnonopetuksen moninaisuus Suomessa Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH

Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH 2017 2018 Opettajankoulutuslaitoksen Sat@Oppi järjestää yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen Rauman ja Turun yksiköiden kanssa ensisijassa perusopetuksen

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

VOKKE Laajennettu jaosvetäjien kokous

VOKKE Laajennettu jaosvetäjien kokous 1 VOKKE Laajennettu jaosvetäjien kokous MUISTIO Aika: tiistai 31.8.04 klo 10-15 Paikka: Helsingin yliopisto, Käyttäytymistieteellinen tiedekunta, Bulevardi 18, 00014 Helsingin yliopisto, seminaarihuone

Lisätiedot

Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083

Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083 Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083 Kosonen Juha luokanopettaja virka Luokanopettaja 142084

Lisätiedot

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Treduka 2015 Tamperetalo 7.11.2015 Tunnin työpajatyöskentelyn aikana: Asiantuntija-alustus (30 min) Syventäviä näkökulmia

Lisätiedot

SISÄLTÖ. I TERVEYSALAN KOULUTUKSEN PERUSTEET 21 1 koulutusjärjestelmän kehitys vuosina

SISÄLTÖ. I TERVEYSALAN KOULUTUKSEN PERUSTEET 21 1 koulutusjärjestelmän kehitys vuosina SISÄLTÖ kirjoittajat 11 johdanto 17 I TERVEYSALAN KOULUTUKSEN PERUSTEET 21 1 koulutusjärjestelmän kehitys vuosina 1900 2015 23 Koulutuksen alkuvaiheet 1900 1960-luvuilla Carola Wärnå-Furu 23 Koulutuksen

Lisätiedot

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen

Lisätiedot

Uskonnonopetus ja uskonnonvapaus

Uskonnonopetus ja uskonnonvapaus Uskonnonopetus ja uskonnonvapaus Teologinen aikakauskirja 6/2001 Juha Seppo Julkaisija: Helsinki. Teologinen julkaisuseura, 1896-. Sarja: Teologinen aikakauskirja 6/2001. 106. vuosikerta. ISSN 0040-3555.

Lisätiedot

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS

VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS 21.4.2017 Warkaus-Sali, Varkaus Seminaarin avaus Itä-Suomen aluehallintovirasto 1 Perusopetuslaki, 21.8.1998/628 18 Erityiset opetusjärjestelyt Oppilaan opiskelu voidaan

Lisätiedot

Katsomusopetus (uskonto, et, etiikka)

Katsomusopetus (uskonto, et, etiikka) Katsomusopetus (uskonto, et, etiikka) (TaY / Tomperi / 8.11.2013; tiivistelmiä) Aiheita: Katsomusopetuksen erilaiset mallit Uskonnonopetuksen moninaisuus Suomessa Yhteiskunnallinen muutos & katsomus- ja

Lisätiedot

Kiikarissa Kiina ja Japani Yanzu- ja Ippo -hankkeiden seminaari

Kiikarissa Kiina ja Japani Yanzu- ja Ippo -hankkeiden seminaari Kiikarissa Kiina ja Japani Yanzu- ja Ippo -hankkeiden seminaari Opetushallitus 15.1.2016 Hankekoordinaattori Veli-Matti Palomäki KIIKARISSA KIINA JA JAPANI 9:30 Seminaarin avaus Eira Kasper, Vaskivuoren

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto ja sen opetus

Elämänkatsomustieto ja sen opetus Elämänkatsomustieto ja sen opetus Eero Salmenkivi Johdanto Tässä artikkelissa tarkastellaan elämänkatsomustietoa hallinnollisesti määrittyneen uskonnollis katsomuksellisen vähemmistön oppiaineena ja esitellään

Lisätiedot

Ekumeniikka ja uskontodialogi. Syyslukukausi 2017

Ekumeniikka ja uskontodialogi. Syyslukukausi 2017 Ekumeniikka ja uskontodialogi Syyslukukausi 2017 Opintojakson suoritus luennot (22t) + kirja (Risto Saarinen, Johdatus ekumeniikkaan) (yht. 3 op) oppimispäiväkirja tai tentti tentissä 2 kysymystä (3 vaihtoehtoa)

Lisätiedot

1 Tukiryhmän puheenjohtaja Sanna Lauslahti avasi kokouksen klo 8:20. 2 Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan haastekampanja

1 Tukiryhmän puheenjohtaja Sanna Lauslahti avasi kokouksen klo 8:20. 2 Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan haastekampanja 1 EDUSKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMINNAN TUKIRYHMÄN KOKOUS Aika: To 2.10.2014 klo 8.20-9 Paikka: Eduskunta, Sali A 107 MUISTIO 3.10.2014 Läsnä eduskunnasta: Anne Kalmari Sanna Lauslahti Kari Uotila Pirkko Mattila

Lisätiedot

OHJE OHJE USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEN SEKÄ USKONNOLLISTEN TILAISUUKSIEN JÄRJESTÄMISESTÄ LUKIOSSA

OHJE OHJE USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEN SEKÄ USKONNOLLISTEN TILAISUUKSIEN JÄRJESTÄMISESTÄ LUKIOSSA OHJE OHJE USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEN SEKÄ USKONNOLLISTEN TILAISUUKSIEN JÄRJESTÄMISESTÄ LUKIOSSA Tässä ohjeessa kuvataan uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta sekä lukiossa järjestettäviä

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Kuuluuko kansainvälisyys kaikille? Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Paula Mattila, opetusneuvos Opetushallitus CIMOn ja

Kuuluuko kansainvälisyys kaikille? Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Paula Mattila, opetusneuvos Opetushallitus CIMOn ja Kuuluuko kansainvälisyys kaikille? Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Paula Mattila, opetusneuvos Opetushallitus CIMOn ja Jyväskylän yliopiston työseminaari 26-27.11.2012 Kansainvälisyys

Lisätiedot

Muistio/Jouni Luukkainen 16.2.2009 (jouni.luukkainen@helsinki.fi)

Muistio/Jouni Luukkainen 16.2.2009 (jouni.luukkainen@helsinki.fi) Muistio/Jouni Luukkainen 16.2.2009 (jouni.luukkainen@helsinki.fi) Perusopetuksen järjestäjälle Vaatimus katsomusaineiden opetusjärjestelyistä Esitän ensin vaatimukseni yleisen perustan ja sitten yksityiskohtaisen

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena. 13.4.6 Uskonto Islam Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 117 Kääriäinen, Seppo KESK 608 3506,000 VTT, kansanedustaja 2. 31 Eestilä, Markku KOK 276 1770,000 kansanedustaja,

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016

Lisätiedot

Monikulttuurinen kouluyhteisö. Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu

Monikulttuurinen kouluyhteisö. Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu Monikulttuurinen kouluyhteisö Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2) L2 Kulttuuristen merkitysten tunnistaminen, arvostaminen Oman kulttuuri-identiteetin

Lisätiedot

"Kieli- ja kulttuuritietoinen koulu" Arto Kallioniemi

Kieli- ja kulttuuritietoinen koulu Arto Kallioniemi "Kieli- ja kulttuuritietoinen koulu" Arto Kallioniemi Suomalainen yhteiskunta ja sen kasvatusjärjestelmät ovat perinteisesti olleet hyvin yksikulttuurisia ja perustuneet ajatukselle kulttuurisesta homogeenisuudesta

Lisätiedot

Sisällys. Johdanto... 11. I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17. 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18

Sisällys. Johdanto... 11. I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17. 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18 Sisällys Johdanto... 11 I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18 Siirtolaisuus ja maastamuutto Suomesta... 18 Maahanmuutto Suomeen...23 Mitä monikulttuurisuus

Lisätiedot

MUISTIO PERUSOPETUSLAIN MUUTOKSEN VAIKUTUKSET USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEEN SEKÄ KOULUN TOIMINTAAN

MUISTIO PERUSOPETUSLAIN MUUTOKSEN VAIKUTUKSET USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEEN SEKÄ KOULUN TOIMINTAAN OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN MUISTIO PERUSOPETUSLAIN MUUTOKSEN VAIKUTUKSET USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEEN SEKÄ KOULUN TOIMINTAAN Opetushallitus käsittelee tässä tiedotteessa uskonnon

Lisätiedot

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

VALIOKUNNAN KANNANOTOT SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan

Lisätiedot

Asia: Lausunto muistiosta Perusopetus 2020 yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijako

Asia: Lausunto muistiosta Perusopetus 2020 yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijako Vapaa-ajattelijain liitto ry LAUSUNTO Liittohallitus Neljäs linja 1 00530 Helsinki 2.9.2010 Opetus- ja kulttuuriministeriölle Asia: Lausunto muistiosta Perusopetus 2020 yleiset valtakunnalliset tavoitteet

Lisätiedot

Katsomusopetus (uskonto, et, etiikka)

Katsomusopetus (uskonto, et, etiikka) Katsomusopetus (uskonto, et, etiikka) (TaY / Tomperi / 12. 13.12. 2014; tiivistelmiä) Aiheita: Uskonto, elämänkatsomustieto ja etiikanopetus koulussa Katsomusopetuksen erilaiset mallit Uskonnonopetuksen

Lisätiedot

HENKILÖTUNNUS: KOKONAISTULOS: / 45 pistettä

HENKILÖTUNNUS: KOKONAISTULOS: / 45 pistettä TAMPEREEN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Hakukohde: Elinikäinen oppiminen ja kasvatus VALINTAKOE 4.6.2015 Vastaa jokaiseen kysymykseen selvällä käsialalla. Artikkeleita ei saa pitää esillä kokeen

Lisätiedot

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset Joensuun seudun opetussuunnitelma Keskeiset uudistukset Opetussuunnitelman käyttöönotto Uuden opetussuunnitelman mukainen opetus alkaa kaikissa kouluissa 1.8.2016 Luokissa 1-6 uusi opetussuunnitelma kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Ohje uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämisestä sekä uskonnollisista tilaisuuksista lukiossa

Ohje uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämisestä sekä uskonnollisista tilaisuuksista lukiossa OHJE 1 (6) Ohje uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämisestä sekä uskonnollisista tilaisuuksista lukiossa Tässä ohjeessa kuvataan, miten uskonnon ja omantunnon vapautta koskevat säännökset

Lisätiedot

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012 TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen AIKATAULUJA SYKSYLLÄ mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa vielä juuri

Lisätiedot

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen PÄÄKAUPUNKISEUDUN Kokousaika Tiistai kello 19.07 20.55 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Läsnä Helsinki kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Rakel

Lisätiedot

Uskontodialogi ja paikalliset verkostot

Uskontodialogi ja paikalliset verkostot Uskontodialogi ja paikalliset verkostot Tuomas Martikainen 11/12/2014 1 Sisältö Uskontodialogi Uskonnollinen muutos Suomessa Uskontodialogin vaiheet Suomessa Uskonto ja paikalliset verkostot Q & A http://kultainensaanto.files.wordpress.com/2010/09/dsc018831.jpg

Lisätiedot