TOIMINTAKERTOMUSOHJE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUSOHJE"

Transkriptio

1 VALTIOKONTTORI Hallinnon ohjaus TOIMINTAKERTOMUSOHJE Dnro 571/03/2009 TOIMINTAKERTOMUSOHJE valtion tilivirastoille, muille tulosohjatuille virastoille ja laitoksille sekä talousarvion ulkopuolisille rahastoille

2 1. JOHDANTO YLEISTÄ TOIMINTAKERTOMUKSEN LAATIMISESTA Tilinpäätös ja toimintakertomus Määräajat ja jakelu Toimintakertomusta koskevat säädökset, määräykset, ohjeet ja suositukset TOIMINTAKERTOMUKSEN RAKENNE Tiliviraston tilinpäätös (sisältää toimintakertomuksen) Muun tulosohjatun viraston tai laitoksen toimintakertomus Talousarvion ulkopuolisen valtion rahaston tilinpäätös (sisältää toimintakertomuksen) TOIMINTAKERTOMUKSEN SISÄLTÖ Johdon katsaus Vaikuttavuus Toiminnan vaikuttavuus Siirto- ja sijoitusmenojen vaikuttavuus Toiminnallinen tehokkuus Toiminnan tuottavuus Toiminnan taloudellisuus Maksullisen toiminnan tulos ja kannattavuus Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuus Tuotokset ja laadunhallinta Suoritteiden määrät ja aikaansaadut julkishyödykkeet Palvelukyky sekä suoritteiden ja julkishyödykkeiden laatu Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Tilinpäätösanalyysi Rahoituksen rakenne Talousarvion toteutuminen Tuotto- ja kululaskelma Tase Rahaston rahoituslaskelma Sisäisen valvonnan arviointi- ja vahvistuslausuma Arviointien tulokset Yhteenveto havaituista väärinkäytöksistä TILINPÄÄTÖKSEN TAI TOIMINTAKERTOMUKSEN ALLEKIRJOITTAMINEN LISÄTIETOJA... 22

3 3 (22) 1. Johdanto Tässä toimintakertomusohjeessa annetaan valtion tilivirastojen ja talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen tilinpäätöksiin sisältyvien toimintakertomusten laatimista koskevat ohjeet. Ohjetta sovelletaan lisäksi sellaisten virastojen tai laitosten toimintakertomuksen laatimisessa, jotka eivät toimi tilivirastona ja joille ministeriö on vahvistanut tulostavoitteet. Toimintakertomuksessa ministeriöt raportoivat oman toimintansa tuloksellisuudesta samalla tavoin kuin muut virastot. Ministeriön toimialan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kuvaus tulee osaksi valtion tilinpäätöskertomusta, jonka sisällöstä ja tekemisestä säädetään talousarvioasetuksessa (1243/1992) ja jonka laatimisesta valtiovarainministeriö antaa erilliset ohjeet. 2. Yleistä toimintakertomuksen laatimisesta 2.1 Tilinpäätös ja toimintakertomus Tilivirastot laativat tilinpäätöksen, johon sisältyy toimintakertomus. Sellaiset virastot tai laitokset, jotka eivät toimi tilivirastoina ja joille ministeriö on vahvistanut tulostavoitteet, laativat toimintakertomuksen. Talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot laativat tilinpäätöksen, johon sisältyy toimintakertomus. Tilivirastoille, virastoille, laitoksille tai rahastoille ei ole säädetty velvollisuutta julkaista erillistä vuosikertomusta toiminnastaan. Jos vapaamuotoinen vuosikertomus julkaistaan, tällä ei korvata toimintakertomusta tai tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen laatimista koskevat säädökset, määräykset ja ohjeet on lueteltu tässä ohjeessa luvussa Määräajat ja jakelu Tilivirastojen tilinpäätökset (sisältää toimintakertomuksen) Laatimisen ja hyväksymisen määräaika: viimeistään varainhoitovuotta seuraavan maaliskuun 15. päivänä Jakelun laajuus: (tulosohjaava) ministeriö, Valtiontalouden tarkastusvirasto ja Valtiokonttori Jakelutavat: Jollei ministeriön tai Valtiontalouden tarkastusviraston antamista ohjeista muuta johdu, tiliviraston tilinpäätös lähetetään ministeriön ja Valtiontalouden tarkastusviraston kirjaamoihin sekä sähköisessä muodossa että paperikopiona. Tilinpäätöstä ei erikseen lähetetä Valtiokonttorille, vaan tilinpäätös liitteineen julkaistaan viraston omalla suunnittelun ja seurannan asiakirjasivulla (nk. Netra-sivu). Jakelun määräaika: ministeriölle ja Valtiontalouden tarkastusvirastolle viipymättä tilinpäätöksen hyväksymisen jälkeen. Tilinpäätös on julkaistava tiliviraston omalla Netra-sivulla viikon kuluessa tilinpäätöksen hyväksymisestä.

4 4 (22) Muiden tulosohjattujen virastojen tai laitosten toimintakertomukset Laatimisen ja hyväksymisen määräaika: ministeriön määräämänä aikana, kuitenkin viimeistään varainhoitovuotta seuraavan maaliskuun 15. päivänä. Jakelun laajuus: (tulosohjaava) ministeriö, Valtiontalouden tarkastusvirasto ja Valtiokonttori Jakelutavat: Jollei ministeriön tai Valtiontalouden tarkastusviraston antamista ohjeista muuta johdu, viraston tai laitoksen toimintakertomus lähetetään ministeriön ja Valtiontalouden tarkastusviraston kirjaamoihin sekä sähköisessä muodossa että paperikopiona. Toimintakertomusta ei erikseen lähetetä Valtiokonttorille, vaan se julkaistaan viraston tai laitoksen omalla suunnittelun ja seurannan asiakirjasivulla (nk. Netra-sivu). Jakelun määräaika: ministeriölle ja Valtiontalouden tarkastusvirastolle viipymättä toimintakertomuksen tultua hyväksytyksi. Toimintakertomus on julkaistava viraston tai laitoksen omalla Netra-sivulla viikon kuluessa sen hyväksymisestä. Talousarvion ulkopuolella olevan valtion rahastojen tilinpäätökset (sisältää toimintakertomuksen) Laatimisen ja hyväksymisen määräaika: viimeistään varainhoitovuotta seuraavan maaliskuun 15. päivänä Jakelun laajuus: (tulosohjaava) ministeriö, Valtiontalouden tarkastusvirasto ja Valtiokonttori Jakelutavat: Jollei ministeriön tai Valtiontalouden tarkastusviraston antamista ohjeista muuta johdu, rahaston tilinpäätös lähetetään ministeriön ja Valtiontalouden tarkastusviraston kirjaamoihin sekä sähköisessä muodossa että paperikopiona. Tilinpäätöstä ei erikseen lähetetä Valtiokonttorille, vaan tilinpäätös liitteineen julkaistaan rahaston omalla suunnittelun ja seurannan asiakirjasivulla (nk. Netra-sivu). Jakelun määräaika: ministeriölle ja Valtiontalouden tarkastusvirastolle viipymättä tilinpäätöksen hyväksymisen jälkeen. Tilinpäätös on julkaistava rahaston omalla Netra-sivulla kahden työpäivän kuluessa sen hyväksymisestä. Tilivirasto, muu tulosohjattu virasto tai laitos tai talousarvion ulkopuolella oleva valtion rahasto huolehtii siitä, että sen Netra-sivu on oikein linkitetty Valtiokonttorin ylläpitämässä Netra-palvelussa. Mikäli organisaation Netrasivun osoite muuttuu, on tästä ilmoitettava viipymättä Valtiokonttorille. 2.3 Toimintakertomusta koskevat säädökset, määräykset, ohjeet ja suositukset Lainsäädäntö: Laki valtion talousarviosta (423/1988; 15, 21, 21 a ) Asetus valtion talousarviosta (1243/1992; 55, 61 63, 65, 65 a, 65 b, 69 ) Määräykset: Suunnittelun ja seurannan asiakirjojen sekä tuloksellisuustietojen julkaiseminen valtionhallinnon internetraportoinnissa (Netra) ( /Dnro207/03/2006) Maksullisen toiminnan ja yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelmien laatiminen ( /Dnro364/03/2005)

5 5 (22) Ohjeet: Toimintakertomusohje valtion tilivirastoille, muille tulosohjatuille virastoille ja laitoksille sekä talousarvion ulkopuolisille valtion rahastoille [tämä ohje] Henkilöstötilinpäätöksen tiedot: Henkilöstövoimavarojen hallintajärjestelmä, Valtion työmarkkinalaitos 3/2001 Suositukset: Sisäisen valvonnan arviointi- ja vahvistuslausuma: Valtion viraston ja laitoksen sekä rahaston sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtionhallinnon hyvä käytäntö ja sen toteutumisen arviointi, Valtiovarainministeriö, Valtiovarain controller -toiminto, Toimintakertomuksen rakenne Tämän luvun alakohdissa kerrotaan, mitä rakennetta noudatetaan tilivirastojen, muiden tulosohjattujen virastojen ja laitosten sekä talousarvion ulkopuolisten valtion rahastojen toimintakertomuksissa. Luvuissa esitettyä rakennetta voidaan soveltaa seuraavasti: Vaikuttavuuteen, toiminnalliseen tehokkuuteen, tuotoksiin ja laadunhallintaan sekä henkisten voimavarojen hallintaan ja kehittämiseen liittyvistä tavoitteista raportoiminen voidaan ryhmitellä tehtäväkokonaisuuksien mukaisesti (asetuksessa käytetään nimityksiä tehtäväalue, toimintokokonaisuus ja politiikka-alue kuvaamaan erityyppisiä tehtäväkokonaisuuksia). On myös mahdollista raportoida vaikuttavuuteen sekä henkisten voimavarojen hallintaan ja kehittämiseen liittyvät tulokset koko virastoa koskevina koontitietoina ja ryhmitellä toiminnalliseen tehokkuuteen sekä tuotoksiin ja laadunhallintaan liittyvät tulokset tehtäväkokonaisuuksittain. Näin meneteltäessä tulee tehtäväkokonaisuuksia käsittelevissä toimintakertomuksen osissa käyttää edellä mainittuja tulosprisman osia tehtäväkokonaisuuden alaotsikoina (vaikuttavuus, toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta, henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen). Tehtäväkokonaisuuksien mukainen raportointi on perusteltua silloin, kun toiminta koostuu useista toiminnallisesti itsenäisistä tai sisällöltään erilaisista tehtäväkokonaisuuksista. 3.1 Tiliviraston tilinpäätös (sisältää toimintakertomuksen) Valtion tilivirastot julkaisevat toimintakertomuksensa osana tilinpäätöstä. Toimintakertomus muodostaa tällöin tilinpäätöksen ensimmäisen luvun. Tiliviraston tilinpäätös ja sen osana julkaistava toimintakertomus laaditaan seuraavaa rakennetta noudattaen: Asiakirjan nimi/otsikko: [Viraston nimi] tilinpäätös vuodelta 200X 1. Toimintakertomus 1.1 Johdon katsaus 1.2 Vaikuttavuus Toiminnan vaikuttavuus Siirto- ja sijoitusmenojen vaikuttavuus

6 1.3 Toiminnallinen tehokkuus Toiminnan tuottavuus Toiminnan taloudellisuus Maksullisen toiminnan tulos ja kannattavuus Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuus 1.4 Tuotokset ja laadunhallinta Suoritteiden määrät ja aikaansaadut julkishyödykkeet Palvelukyky sekä suoritteiden ja julkishyödykkeiden laatu 1.5 Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen 1.6 Tilinpäätösanalyysi Rahoituksen rakenne Talousarvion toteutuminen Tuotto- ja kululaskelma Tase 1.7 Sisäisen valvonnan arviointi- ja vahvistuslausuma 1.8 Arviointien tulokset 1.9 Yhteenveto havaituista väärinkäytöksistä 2. Talousarvion toteutumalaskelma 3. Tuotto- ja kululaskelma 4. Tase 5. Liitetiedot 6. Allekirjoitus 6 (22) 3.2 Muun tulosohjatun viraston tai laitoksen toimintakertomus Sellainen virasto tai laitos, joka ei toimi tilivirastona ja jolle ministeriö on vahvistanut tulostavoitteet, laatii toimintakertomuksensa seuraavaa rakennetta noudattaen: Asiakirjan nimi/otsikko: [Viraston/laitoksen nimi] toimintakertomus vuodelta 200X 1. Johdon katsaus 2. Vaikuttavuus 2.1 Toiminnan vaikuttavuus 2.2 Siirto- ja sijoitusmenojen vaikuttavuus 3. Toiminnallinen tehokkuus 3.1 Toiminnan tuottavuus 3.2 Toiminnan taloudellisuus 3.3 Maksullisen toiminnan tulos ja kannattavuus 3.4 Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuus 4. Tuotokset ja laadunhallinta 4.1 Suoritteiden määrät ja aikaansaadut julkishyödykkeet 4.2 Palvelukyky sekä suoritteiden ja julkishyödykkeiden laatu 5. Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen 6. Tilinpäätösanalyysi 6.1 Rahoituksen rakenne 6.2 Talousarvion toteutuminen 6.3 Tuotto- ja kululaskelma / Tuotot ja kulut 6.4 Tase / Saatavat ja velat 7. Sisäisen valvonnan arviointi- ja vahvistuslausuma 8. Allekirjoitus

7 7 (22) 3.3 Talousarvion ulkopuolisen valtion rahaston tilinpäätös (sisältää toimintakertomuksen) Jollei laista muuta johdu, talousarvion ulkopuolella olevan valtion rahaston tilinpäätös laaditaan seuraavaa rakennetta noudattaen: Asiakirjan nimi/otsikko: [Rahaston nimi] tilinpäätös vuodelta 200X 1. Toimintakertomus 2. Tuotto- ja kululaskelma 3. Tase 4. Rahoituslaskelma 5. Liitetiedot 6. Allekirjoitus Talousarvion ulkopuolella olevan valtion rahaston tilinpäätökseen sovelletaan tiliviraston tilinpäätöksestä säädettyä rakennetta ja ohjeistusta. Rahaston tilinpäätöksen toimintakertomus-osioon sisällytetään ne tiedot, jotka ovat rahaston luonteesta riippuen raportoitavissa. Esimerkiksi katsaus rahaston toimintaan on suositeltava. Samoin tehdyistä rahastoa koskevista arvioinneista on raportoitava. 4. Toimintakertomuksen sisältö Luvuissa mainitut asiat muodostavat viraston toiminnan tuloksellisuuden kuvauksen. Tuloksellisuuden kuvauksen tehtävänä on antaa viraston tuloksellisuudesta oikea ja riittävä kuva. Siinä esitetään tärkeimmät tiedot viraston tai laitoksen (myös ministeriön virastona) toiminnan tuloksellisuudesta ja se on kuvaus (raportti) virastolle tai laitokselle vahvistettujen tulostavoitteiden toteutumisesta (tulossopimuksen toteutuminen). Kuvauksessa keskitytään olennaisimpiin ja tärkeimpiin tietoihin siten, että kaikki toiminnan olennaiset osa-alueet tulevat kuvauksessa katetuiksi. Kuvauksen tulee olla tiivis. Samoin kuvauksessa tulee kiinnittää huomiota siihen, että siitä muodostuu kattava ja ymmärrettävä kuva kokonaistuloksellisuudesta. Tuloksellisuuden kuvauksessa kaikkein olennaisimpia ja tärkeimpiä ovat tiedot niiden tulostavoitteiden toteutumisesta, jotka ministeriö on virastolle vahvistanut. Lisäksi muita tärkeitä tietoja voivat olla sellaiset strategian toteuttamisen kannalta olennaiset tiedot, jotka eivät välttämättä sisälly ministeriön vahvistamiin tulostavoitteisiin. Tärkeitä ovat aina myös sellaiset tuloksellisuustiedot, jotka kertovat virastoille lakisääteisesti kuuluvien tehtävien (jokapäiväinen toiminta) hoidon tuloksellisuudesta ja joihin käytetään merkittävä osa resursseista (henkilötyövuosista). Näiden tehtävien hoitoa koskevia tulostavoitteita tulisi luonnollisesti olla myös tulossopimuksissa. Myös merkittävimmät tukitoimintojen tuloksellisuutta kuvaavat tiedot esitetään tuloksellisuuden kuvauksessa Tuloksellisuutta tulee mitata mittareiden ja indikaattoreiden avulla. Siksi tunnuslukujen käyttö tuloksellisuuden esittämisessä on suotavaa. Tunnuslukujen sisältöä on hyvä selittää auki, jotta lukijalle muodostuu käsitys mitä kukin tunnusluku tarkoittaa ja mitä sillä mitataan. Tunnuslukujen

8 8 (22) sisältämää informaatiota voi myös täydentää sanallisten kuvausten ja arviointien avulla. Toimintakertomuksessa esitetään tulostavoitteiden saavuttamisen lisäksi aina vertailutieto kahdelta edelliseltä vuodelta sekä tulosanalyysi. Tuloksia analysoitaessa on syytä muistaa, että analyysillä tarkoitetaan ensisijaisesti sen kertomista, miksi tavoite on saavutettu (jopa ylitetty) tai jäänyt saavuttamatta. Lisäksi analyysissa on hyvä käsitellä tuotettujen suoritteiden ja julkishyödykkeiden määrän ja laadun suhdetta käytettyihin resursseihin sekä toiminnan vaikuttavuuden (toiminnan vaikutukset yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kehitykseen) suhdetta käytettyihin resursseihin. Seuraavat luvut sisältävät tarkemman ohjeistuksen toimintakertomuksen sisällöstä. 4.1 Johdon katsaus Tämä luku sisältää viraston tai laitoksen johdon katsauksen päättyneen vuoden toimintaan. Katsaus on tiivis, pituudeltaan noin 1 2 sivua ja luonteeltaan arvioiva. Siinä keskitytään tärkeimpiin toiminnan tuloksiin sekä toimintaympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin. Johdon katsauksessa ei esitellä organisaation tehtäviä, visiota, missiota tai arvoja, ellei näissä ole toimintavuoden aikana tapahtunut merkittäviä muutoksia. Johdon katsauksessa arvioidaan toiminnan tuloksellisuutta ja siinä varainhoitovuoden aikana tapahtunutta kehitystä. Katsauksessa tulee ottaa kantaa päättyneen vuoden toiminnan onnistumiseen. Johdon katsauksessa arvioidaan myös, miten hyvin tuloksellisuus on viimeksi kuluneiden vuosien aikana kehittynyt ja miten tuloksellisuuden uskotaan kehittyvän lähivuosien aikana. Lisäksi katsauksessa käsitellään toiminnassa, taloudessa ja toimintaympäristössä tapahtuneet merkittävimmät muutokset sekä muutokset, joiden odotetaan tapahtuvan lähivuosien aikana. Virastojen johdon tulee katsauksissaan erityisesti keskittyä toiminnallisen tehokkuuden, laadunhallinnan ja henkisten voimavarojen hallinnan ja kehittämisen tarkasteluun. Ministeriöiden johdon katsauksissa voidaan enemmän painottaa toiminnan vaikuttavuutta. 4.2 Vaikuttavuus HUOM! Mikäli mahdollista, vaikuttavuudesta raportoiminen jaetaan kahteen alalukuun, joita ovat: Toiminnan vaikuttavuus ja Siirto- ja sijoitusmenojen vaikuttavuus. Tämän luvun tarkoituksena on myös kytkeä toimialan yhteiskunnalliset vaikuttavuustulokset ja virastojen toiminnalliset tuloksellisuustiedot yhteen. Laaja-alaisesta yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta raportoiminen kuuluu pääasiallisesti ministeriöiden vastuulle. Ministeriöt raportoivat toimialansa yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kehityksestä ensisijaisesti valtion tilinpäätöskertomuksen osana olevassa ministeriön toimialan tuloksellisuuden

9 kuvauksessa. Virastojen ja laitosten tulee raportoida oman toimintansa vaikuttavuudesta. Toisin sanoen tässä kohdin ilmaistaan, miten viraston tai laitoksen (myös ministeriön virastona) toiminta on tukenut toimialan yhteiskunnallisten vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista. Vaikuttavuustiedot ovat olennaisia ministeriöiden lisäksi myös joillekin tutkimuslaitoksille, yliopistoille ja korkeakouluille sekä sellaisille virastoille, jotka jakavat huomattavia summia siirtomenoina. 9 (22) Toiminnan vaikuttavuus Tässä luvussa esitetään: ministeriön vahvistamat tulostavoitteet sekä muut tärkeimmät tulostavoitteet [koskien toiminnan vaikuttavuutta] tulostavoitteiden toteumatiedot toteumatietojen vertailutiedot kahdelta edelliseltä vuodelta lyhyt tulosanalyysi erikseen jokaisesta tulostavoitteesta/toteumatiedosta mikäli toiminnan vaikuttavuudelle ei ole erikseen asetettu tulostavoitteita, voidaan toiminnan vaikutuksista yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kehitykseen raportoida vapaamuotoisesti. Raportoinnin tulee olla tiivistä ja tärkeimpiin toiminnan vaikutuksiin keskittyvää Siirto- ja sijoitusmenojen vaikuttavuus Tässä luvussa esitetään: ministeriön vahvistamat tulostavoitteet sekä muut tärkeimmät tulostavoitteet [koskien siirto- ja sijoitusmenojen vaikuttavuutta] tulostavoitteiden toteumatiedot toteumatietojen vertailutiedot kahdelta edelliseltä vuodelta lyhyt tulosanalyysi erikseen jokaisesta tulostavoitteesta/toteumatiedosta mikäli siirto- ja sijoitusmenojen vaikuttavuudelle ei ole erikseen asetettu tulostavoitteita, voidaan vaikuttavuudesta raportoida vapaamuotoisesti. Luvussa esitetään tärkeimmät tiedot tiliviraston valtionapujen sekä muiden valtiontukien ja vastaavien siirtomenojen sekä tiliviraston toimeenpanemien sijoitusmenojen vaikuttavuudesta. 4.3 Toiminnallinen tehokkuus Tässä luvussa esitetään toiminnallista tehokkuutta kuvaavat tavoite- ja toteumatiedot. Tiedot esitetään seuraavissa alaluvuissa: Toiminnan tuottavuus, Toiminnan taloudellisuus, Maksullisen toiminnan tulos ja kannattavuus ja Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuus. Toiminnallisen tehokkuuden tarkastelussa osoitetaan, miten tehokkaasti viraston tai laitoksen toiminta on organisoitu ja miten tehokkaasti se toimii. Tarkastelussa tavoitteet ja aikaansaannokset suhteutetaan käytettyihin voimavaroihin. Olennaista on selvittää voimavarojen käytön ja kohdentamisen tehokkuus.

10 10 (22) Toiminnallista tehokkuutta kuvataan taloudellisuus- ja tuottavuusmittarein. Taloudellisuuden ja tuottavuuden täsmällinen mittaaminen on helpointa, jos toiminta on pystytty tuotteistamaan. Tuotteistamisella tarkoitetaan sitä, että määritetään toiminnassa syntyvät aikaansaannokset eli suoritteet, jotka voivat olla tuotteita tai palveluja. Suoritteet tai suoriteryhmät syntyvät prosessien tai toimintojen aikaansaannoksena (tuotoksina). Taloudellisuuden ja tuottavuuden kehitystä voidaan kuvata myös sijaissuureiden avulla, jos toimintaa ei sen luonteesta johtuen pystytä tuotteistamaan tai jos tuotteistamisesta aiheutuisi suuria kustannuksia saavutettaviin hyötyihin nähden. Sijaissuureita käytettäessä taloudellisuutta ja tuottavuutta ei siis tarkasti mitata, eikä laskennan kohteena ole suorite tai suoriteryhmä, vaan esimerkiksi tehtäväalue-, prosessi-, toiminto- tai politiikkaalue, joiden kustannusten (henkilötyövuosien) ja kustannusten kehityksen avulla ilmaistaan tiedot toiminnan kustannus- ja henkilötyövuosikehityksestä. Esimerkiksi ministeriöissä voivat pääprosessit tai päätehtävät muodostaa ne seurattavat kohteet, joiden htv- ja kustannuskehityksestä raportoidaan. Maksullisen toiminnan ja yhteisrahoitteisen toiminnan toiminnallista tehokkuutta kuvataan kannattavuus- ja kustannusvastaavuustiedoilla. Niistä raportoidaan aina, ellei maksullinen tai yhteisrahoitteinen toiminta ole niin vähäistä, että tiedot voidaan tällä perusteella jättää esittämättä Toiminnan tuottavuus Tässä luvussa esitetään: ministeriön vahvistamat tulostavoitteet sekä muut tärkeimmät tulostavoitteet [koskien toiminnan tuottavuutta] tulostavoitteiden toteumatiedot toteumatietojen vertailutiedot kahdelta edelliseltä vuodelta lyhyt tulosanalyysi erikseen jokaisesta tulostavoitteesta/toteumatiedosta Tuottavuus tarkoittaa tuotosten ja panosten välistä suhdetta. Esimerkiksi työn tuottavuus on suoritteiden lukumäärän suhde suoritteiden tuottamiseen käytettyihin henkilötyövuosiin (suoritelukumäärä/htv). Jos työvoima on merkittävin panostekijä, olennaisinta on raportoida nimenomaan työn tuottavuudesta. Joskus viraston tai laitoksen toiminnan luonteesta ja esimerkiksi sen pääomavaltaisuudesta johtuen kokonaistuottavuuden tai pääoman tuottavuuden ilmaiseminen voi olla perusteltua. Kokonaistuottavuutta mitattaessa suoritteiden lukumäärä suhteutetaan kaikkiin niiden tuotannossa käytettyihin panoksiin (esim. kaikkien käytettyjen panosten kustannukset). Pääoman tuottavuutta mitattaessa suoritteiden lukumäärä suhteutetaan niiden tuottamisessa käytettyyn pääoman määrään (esim. sitoutuneen pääoman tai nettokäyttöpääoman määrä). Tuottavuutta mitattaessa on huomioitava myös tuotteiden ja palvelujen laatuun liittyviä kysymyksiä. Tuotokset/palvelut, joihin panosten käyttöä suhteutetaan, tulee olla toiminnan tavoitteiden ja päämäärien kannalta oleellisia sekä asiakkaiden tarpeiden mukaisia.

11 11 (22) Toiminnan taloudellisuus Tässä luvussa esitetään: ministeriön vahvistamat tulostavoitteet sekä muut tärkeimmät tulostavoitteet [koskien toiminnan taloudellisuutta] tulostavoitteiden toteumatiedot toteumatietojen vertailutiedot kahdelta edelliseltä vuodelta lyhyt tulosanalyysi erikseen jokaisesta tulostavoitteesta/toteumatiedosta Taloudellisuuden mittaamissa panostekijät muutetaan rahamääräisiksi. Tämän jälkeen lasketaan suoritteiden aikaansaamisessa syntyneet kustannukset, joiden perusteella saadaan laskettua yksikkökustannukset (euroa/suorite). Kustannukset tulisi esittää suoritteittain tai suoriteryhmittäin. Joissakin tapauksissa (ks. luvussa 4.3 mainittu sijaissuureiden käyttö) kustannukset voidaan esittää myös toiminnoittain tai tehtävittäin. Myös taloudellisuuden muutosprosentti voidaan ilmoittaa. Taloudellisuuden mittaamisessa on olennaista se, että kustannukset ovat ajallisesti oikein kohdistettuja ja sisältävät kaikki aiheutuneet kustannukset. Kassamenopohjaiset tiedot eivät ole riittäviä, vaan taloudellisuutta koskevien tietojen tulee perustua kustannustietoihin Maksullisen toiminnan tulos ja kannattavuus Tässä luvussa esitetään: ministeriön vahvistamat tulostavoitteet sekä muut tärkeimmät tulostavoitteet [koskien maksullisen toiminnan tulosta ja kannattavuutta]. Jos tulostavoitteita ei ole asetettu, se on erikseen todettava tässä luvussa. tulostavoitteiden toteumatiedot toteumatietojen vertailutiedot kahdelta edelliseltä vuodelta lyhyt tulosanalyysi erikseen jokaisesta tulostavoitteesta/toteumatiedosta; sekä maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma Maksullisen toiminnan kannattavuutta mitataan suoritteista saatujen myyntituottojen ja tuotannontekijöiden käytöstä aiheutuneiden kustannusten erotuksena (kustannusvastaavuus) ja suhteena (kustannusvastaavuusprosentti). Kustannusvastaavuuslaskelma laaditaan Valtiokonttorin määräyksen mukaisesti (Maksullisen toiminnan ja yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelmien laatiminen, / Dnro 364/03/2005). Tavoitteiden ja tulosten analyysissa esitetään perustelut tulostavoitepoikkeamille. Olennaiset maksullista toimintaa ja/tai hinnoittelua koskevat kehittämistarpeet kuvataan. Silloin, kun toiminta on niin vähäistä, että maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelmia ei edellytetä laadittaviksi, tulee tuloksia kuitenkin esitellä ja analysoida tiivistetysti.

12 12 (22) Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuus Tässä luvussa esitetään: kuvaukset yhteisrahoitteisista hankkeista ministeriön vahvistamat tulostavoitteet sekä muut tärkeimmät tulostavoitteet [koskien yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuutta]. Jos tulostavoitteita ei ole asetettu, se on erikseen todettava tässä luvussa. tulostavoitteiden toteumatiedot toteumatietojen vertailutiedot kahdelta edelliseltä vuodelta lyhyt tulosanalyysi erikseen jokaisesta tulostavoitteesta/toteumatiedosta; sekä yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma Yhteisrahoitteisessa toiminnassa tiedot kustannusvastaavuudesta kertovat, paljonko toimintaan on saatu rahoitusta muilta virastoilta ja talousarviotalouden ulkopuolisilta rahoittajilta ja paljonko viraston tai laitoksen omarahoitusosuus on ollut. Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma laaditaan Valtiokonttorin määräyksen mukaisesti (Maksullisen toiminnan ja yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelmien laatiminen, / Dnro 364/03/2005). Hankkeiden hyödyt viraston toiminnalle tulee esitellä erityisesti silloin, kun kustannusvastaavuus on alle 100 %. 4.4 Tuotokset ja laadunhallinta Tässä luvussa esitetään tuotoksia ja laadunhallintaa kuvaavat tavoite- ja toteumatiedot. Tiedot esitetään seuraavissa alaluvuissa: Suoritteiden määrät ja aikaansaadut julkishyödykkeet ja Palvelukyky sekä suoritteiden ja julkishyödykkeiden laatu. Tuotokset ja laadunhallinta -luvussa esitetään tärkeimmät tiedot viraston tai laitoksen tuottamista suoritteista (tuotteista tai palveluista), julkishyödykkeistä (kaikille jakamattomasti tuotettavat hyödykkeet), niiden määristä ja määrien kehityksestä. Lisäksi tässä luvussa esitetään tiedot viraston palvelukyvystä ja suoritteiden ja julkishyödykkeiden laadusta. Perustietoihin palvelukyvystä kuuluvat myös tiedot asiakastyytyväisyydestä (tai koettu asiakaslaatu).

13 13 (22) Suoritteiden määrät ja aikaansaadut julkishyödykkeet Tässä luvussa esitetään: ministeriön vahvistamat tulostavoitteet sekä muut tärkeimmät tulostavoitteet [koskien suoritteiden määriä ja aikaansaatuja julkishyödykkeitä] tulostavoitteiden toteumatiedot toteumatietojen vertailutiedot kahdelta edelliseltä vuodelta lyhyt tulosanalyysi erikseen jokaisesta tulostavoitteesta/toteumatiedosta tärkeimpien suoritteiden lukumäärät ja vertailutiedot kahdelta edelliseltä vuodelta on esitettävä, vaikka suoritteiden lukumäärille ei olisi asetettu tavoitteita. Suoritemäärien selvittämisen edellytyksenä on toiminnan tuotteistaminen ja tuotettujen suoritteiden määrien rekisteröiminen. Jos tuotettujen julkishyödykkeiden (kaikille jakamattomasti tuotettavat hyödykkeet, kollektiivihyödykkeet) määriä ei kaikissa tapauksissa pystytä lukumäärinä ilmoittamaan, käytetään soveltuvia sijaissuureita, joiden avulla ilmaistaan aikaansaatujen julkishyödykkeiden määrää. Sijaissuureena on käytetty esimerkiksi merenkulussa ylläpidettyjä väyläkilometrejä tai rajavalvonnassa partiointi- ja valvontatuntien lukumäärää Palvelukyky sekä suoritteiden ja julkishyödykkeiden laatu Tässä luvussa esitetään: ministeriön vahvistamat tulostavoitteet sekä muut tärkeimmät tulostavoitteet [koskien palvelukykyä sekä suoritteiden ja julkishyödykkeiden laatua] tulostavoitteiden toteumatiedot toteumatietojen vertailutiedot kahdelta edelliseltä vuodelta lyhyt tulosanalyysi erikseen jokaisesta tulostavoitteesta/toteumatiedosta Palvelukyvyllä tarkoitetaan viraston tai laitoksen kykyä palvella yhteiskuntaa ja asiakkaitaan. Siihen sisältyy asiakkaiden tyytyväisyys viraston tuottamiin tuotteisiin ja palveluihin sekä asiakkaiden tyytyväisyys viraston kykyyn palvella asiakkaitaan (asiakaspalvelu). Yleisemmin voidaan puhua viraston kyvystä täyttää asiakkaidensa odotukset. Lisäksi palvelukykyä voidaan arvioida myös asiakasvaikuttavuuden näkökulmasta, jolloin arvioidaan toiminnan kykyä saavuttaa asiakkaiden sille asettamat tavoitteet. Palvelukykyyn liittyvien tietojen esittämisen edellytyksenä on asiakkaiden tunnistaminen. Asiakas voi olla yksittäinen henkilö, jolle tuotettu tuote tai palvelu tehdään. Asiakkaita voivat olla myös kansalaiset tai veronmaksajat yleisesti. Useissa tapauksissa (erityisesti julkishyödykkeet) palvelukykyä on hyvä pyrkiä selvittämään sekä hyödykkeiden käyttäjien näkökulmasta (koettu laatu) että kansalaisen/veronmaksajan näkökulmasta. Palvelukyvyn mittaaminen voi perustua esimerkiksi asiakkaille määräajoin tehtäviin asiakastyytyväisyyskyselyihin, asiakkailta saataviin suoriin palautteisiin palvelutilanteissa, erilaisten palautekanavien (esimerkiksi internet) kautta saatavaan informaatioon, asiakashaastatteluihin ym. Olennaista on, että käytettävien menetelmien avulla saadaan kattava tieto

14 14 (22) viraston kyvystä palvella asiakkaitaan ja vastata sille asetettuihin odotuksiin. Tulokset on hyvä esittää tunnuslukujen avulla, joita voi tarvittaessa täydentää sanallisin kuvauksin. Laadunhallinnassa voidaan esittää myös tärkeimmät tiedot toimintaprosessien laadusta. Toimintaprosessien laadusta kertovat esimerkiksi läpimenoajat, toimitusajat tai käsittelyajat (odotusajat) sekä tuotettujen suoritteiden virheettömyys. Myös prosessien laadusta kertovia tietoja, esim. laatupalkintokriteeristöjen tai laatustandardien (EFQM-, CAF- tai ISOstandardit) avulla, voidaan esittää tässä kohden. Laatupalkintokriteeristöillä tehtyjen arviointien tuloksina voidaan esittää esimerkiksi eri arviointialueista saadut pisteet ja niiden kehitys, jos arviointi on tehty useana vuotena. 4.5 Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Tässä luvussa esitetään: ministeriön vahvistamat tulostavoitteet sekä muut tärkeimmät tulostavoitteet [koskien henkisten voimavarojen hallintaa ja kehittämistä] tulostavoitteiden toteumatiedot toteumatietojen vertailutiedot kahdelta edelliseltä vuodelta lyhyt tulosanalyysi erikseen jokaisesta tulostavoitteesta/toteumatiedosta lisäksi esitetään henkisten voimavarojen hallintaan ja kehittämiseen liittyvät tärkeimmät tunnusluvut ja näiden vertailutiedot kahdelta edelliseltä vuodelta. Henkisten voimavarojen hallinnalle ja kehittämiselle erikseen asetettujen tulostavoitteiden ja niiden toteumatietojen lisäksi tässä luvussa esitetään tärkeimmät tunnusluvut, joiden määritelmät ja standardit löytyvät valtion henkilöstötilinpäätöksen käsikirjasta (Henkilöstövoimavarojen hallintajärjestelmä, Henkilöstötilinpäätös, Käsikirja valtion organisaatioille, Valtion työmarkkinalaitos 3/2001). Tiedot esitetään toimintakertomuksessa, vaikka ne eivät olisikaan erikseen tulostavoitteiksi vahvistettuja. Esitettävät tiedot ovat samoja tunnuslukuja, jotka kerätään henkilöstötilinpäätökseen. Tunnusluvuista, jotka suositellaan esitettävän sukupuolen mukaan, on maininta (n/m) tunnusluvun perässä. Henkilöstömääristä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista on hyvä esittää seuraavat tiedot: henkilöstön lukumäärä ja sen muutosprosentti (n/m) henkilötyövuodet keski-ikä (n/m) ikäjakauma koulutustaso, indeksiluku (n/m) vakinaiset, määräaikaiset (n/m), lukumäärä ja prosenttiosuus kokoaikaiset/osa-aikaiset (n/m), lukumäärä ja prosenttiosuus tehdyn työajan osuus säännöllisestä vuosityöajasta (n/m), % kokonaistyövoimakustannukset /vuosi tehdyn työajan palkat, prosenttiosuus palkkasummasta välilliset työvoimakustannukset ja niiden osuus tehdyn työajan palkoista (n/m)

15 15 (22) Työhyvinvoinnista on hyvä esittää seuraavat tiedot: työtyytyväisyysindeksi (n/m) lähtö- ja tulovaihtuvuus (% henkilöstöstä) työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen (% henkilöstöstä) sairauspoissaolot, pv/htv työterveyshuolto (euroa/htv) työkunnon ja työtyytyväisyyden edistäminen (euroa/htv) Osaamisesta ja muusta aineettomasta pääomasta on hyvä esittää seuraavat tiedot: koulutus ja kehittäminen (euroa/htv ja työpäivät/htv) henkilöstön arvo (euroa) 1 Tunnuslukutietoja on osin saatavissa Tahtin ja Netran raporteilta. Poikkeuksina ovat seuraavat tunnusluvut työtyytyväisyysindeksin arvo (n/m) tehdyn työajan osuus säännöllisestä vuosityöajasta (n/m), % välilliset työvoimakustannukset ja niiden osuus tehdyn työajan palkoista (n/m) kokonaistyövoimakustannukset, /vuosi tehdyn työajan palkat, prosenttiosuus palkkasummasta työterveyshuolto (euroa/htv) työkunnon ja työtyytyväisyyden edistäminen (euroa/htv), koulutus ja kehittäminen (euroa/htv ja työpäivät/htv) henkilöstön arvo (euroa), joiden tietolähteenä ovat viraston omat järjestelmät. Toiminnan uusiutumisesta selvitetään merkittävimmät uudistukset toiminnassa ja toimintatavoissa ja arvioidaan niiden vaikutukset toiminnan tuloksellisuuteen. 4.6 Tilinpäätösanalyysi Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Tilinpäätösanalyysi jaetaan seuraaviin alalukuihin: Rahoituksen rakenne, Talousarvion toteutuminen, Tuotto- ja kululaskelma ja Tase. Lisäksi rahastojen toimintakertomuksessa esitetään tässä luvussa Rahaston rahoituslaskelma. Muualla tilinpäätöksessä esitettäviä laskelmia ei kopioida tähän toimintakertomuksen osaan, vaan laskelmat esitetään niille osoitetuissa tilinpäätöksen luvuissa. Tarvittaessa tässä luvussa voidaan esittää tarkentavia laskelmia. 1 Henkilöstön arvo tiettynä vuonna voidaan laskea kunkin vuoden vuositason tiedoista (henkilöstötilinpäätöksen käsikirjassa on tarkempi kaava, jota ei ole välttämätön tässä käyttää) seuraavasti: lasketaan henkilöstön keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä (vuotta, mukana kaikki eläkelajit) vähennetään luvusta henkilöstön keski-ikä kerrotaan saatu luku henkilötyövuosien lkm:llä kerrotaan saatu luku tehdyn työajan keskimääräisellä vuosipalkalla (euroa/htv, tehdyn työajan palkat saadaan vähentämällä kokonaispalkkasummasta välilliset palkat) saatuun lukuun lisätään vuositason investoinnit työtyytyväisyyteen, työkuntoon, henkilöstökoulutukseen ja muuhun osaamisen kehittämiseen sekä terveydenhoitoon

16 16 (22) Virastot ja laitokset, jotka eivät toimi tilivirastoina ja joille ministeriö on vahvistanut tulostavoitteet Tilinpäätöksen osalta analysoidaan vähintään talousarvion toteutumista ja tarvittaessa rahoituksen rakennetta. Jos viraston tai laitoksen on mahdollista laatia tuotto- ja kululaskelma, tase tai molemmat, on suositeltavaa esittää myös tältä osin sanallinen analyysi. Varsinaiset tilinpäätöslaskelmat voidaan esittää toimintakertomuksen liitteenä. Niiden laadinnassa noudatetaan soveltuvin osin valtiovarainministeriön vahvistamia tiliviraston tilinpäätöksen kaavoja. 2 Tuotto- ja kululaskelman sekä taseen laatimista harkittaessa on otettava huomioon, missä määrin tarvittavat tiedot ovat taloudellisesti tuotettavissa viraston tai laitoksen kirjanpidosta. Tilinpäätöslaskelmien esittämistä suositellaan, mutta jos niiden laatimiseen sellaisenaan ei ole valmiuksia, liitetään aihetta koskevia laskelmia siinä määrin kuin niiden laatimisessa tarvittavat tiedot ovat taloudellisesti tuotettavissa viraston tai laitoksen kirjanpidosta. Tämä on tarkoituksenmukaista ottaa huomioon myös tilinpäätösanalyysin lukujen otsikoinnissa ( Tuotot ja kulut; Saatavat ja velat ). Tilinpäätösanalyysissa selvitetään tilinpäätöslaskelmiin sisältyviä seikkoja talouden kehityksestä ja rakenteesta sekä talouden ja tuloksellisuuden välisistä yhteyksistä. Luvussa analysoidaan, miten rahaa on käytetty ja mihin sitä on käytetty. Analyysin tulee olla ytimekäs ja sen tulee keskittyä toiminnallisesti ja taloudellisesti merkittäviin eriin ja keskittyä näissä tapahtuneisiin muutoksiin. Analyysillä tarkoitetaan ensisijaisesti sen kertomista, miksi luvut ovat muuttuneet, eikä niinkään sitä, kuinka paljon luvut ovat muuttuneet. Tilinpäätöslaskelmien analyysissa on tärkeätä keskittyä olennaisten tekijöiden ja erien tarkasteluun. Tilinpäätösanalyysiin liittyvien laskelmien tarkoituksena on tukea muualla tilinpäätöksessä (muun tulosohjatun viraston tai laitoksen osalta toimintakertomuksessa) esitettäviä havaintoja ja johtopäätöksiä toiminnan tuloksellisuuden ja talouden kehityssuunnista Rahoituksen rakenne Tämä luku sisältää tiliviraston tai talousarvion ulkopuolella olevan valtion rahaston rahoituksen rakennetta käsittelevän sanallisen analyysin. Muun tulosohjatun viraston tai laitoksen rahoituksen rakennetta analysoidaan tarvittaessa. Rahoituksen rakenneanalyysissa tulisi keskittyä talousarvion kautta tulevan rahoituksen ja muun rahoituksen (kuten maksullinen toiminta ja yhteisrahoitteinen toiminta) erittelyyn ja analysointiin. Tiliviraston osalta analyysi sisältää myös tiliviraston selvityksen siitä, miten sen vastuulla olevat jakamattomat määrärahat on kohdennettu eri tilivirastojen käytettäväksi. 2 Valtiovarainministeriön määräys (TM 0602, ) tiliviraston tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista (Kaavat ovat saatavissa Excel-muodossa valtiovarainministeriön Internet-sivuilta valtiontaloutta koskevaa raportointia ja valvontaa käsittelevästä kohdasta.)

17 17 (22) Talousarvion toteutuminen Tämä luku sisältää talousarvion toteutumisen sanallisen analyysin. Muun tulosohjatun viraston tai laitoksen on tarkoituksenmukaista esittää analyysin tueksi liitteessä talousarvion toteutumisen osalta tiliviraston tilinpäätöksen kaavan mukainen laskelma erityisesti silloin, kun sillä on käytössään useampia määrärahamomentteja. Talousarvion toteutumisen sanallisessa analyysissa tulisi keskittyä esimerkiksi seuraaviin asioihin: Budjetointitavan muutos Muutokset virastolle tai tehtäväalueelle osoitetuissa määrärahoissa ja tuloarvioissa Alkuperäisen talousarvion toteutuminen (myös tuloarviot), lisäbudjeteissa talousarvioon (myös tuloarvioihin) tehdyt muutokset ja niiden toteutuminen Määrärahojen käyttö, siirtäminen ja säästö Siirrettyjen määrärahojen käyttö ja muutokset siirrettyjen määrärahojen määrässä Määrärahojen ylitystarpeet ja syyt ylitystarpeisiin Valtuuksien käyttö, käyttämättä jääneet valtuudet, uusitut ja perutut valtuudet Mikäli toimintamenoista on siirretty merkittäviä summia seuraavalle vuodelle tai mikäli talousarvion toteutuman vertailu talousarvioon osoittaa merkittäviä poikkeamia, esitetään myös näiden syyt Tuotto- ja kululaskelma Tämä luku sisältää tuotto- ja kululaskelman sanallisen analyysin. Muun tulosohjatun viraston tai laitoksen tuottoja ja kuluja koskevan sanallisen analyysin pohjana olevia laskelmia esitetään liitteessä siinä määrin kuin niiden laatimisessa tarvittavat tiedot ovat taloudellisesti tuotettavissa viraston tai laitoksen kirjanpidosta. Tuottojen ja kulujen sanallisessa analyysissa tulisi keskittyä esimerkiksi seuraaviin asioihin: Tuotto- ja kululaskelman lukujen vertailuun tavoitteeseen, kun se on mahdollista, ja edelliseen vuoteen. o Merkittäviä poikkeamia ja muutoksia tulee analysoida ja eritellä. Vertailu tavoitteeseen tehdään sekä tuottojen että kulujen osalta. Laskelmien tarkastelu voi kohdistua tuotto- ja kululaskelman tiliryhmittäiseen summatietoon, jota on toisinaan syytä tarkentaa (esimerkiksi liiketaloudellisin perustein hinnoiteltujen suoritteiden ja julkisoikeudellisten suoritteiden osalta) jakamalla ne edelleen tarkoituksenmukaisiin suoriteryhmiin. Tuottojen ja kulujen sisällön yksityiskohtaisempi erittely. o Kaikki virastot käyttävät tuotto- ja kululaskelmassa valtion kirjanpidon yhteisiä tiliryhmäkohtaisia nimiä. Tiliviraston toiminnan ominaispiirteiden takia tuotto- ja kulutilien sisältöä on toisinaan tarpeen analysoida tätä yksityiskohtaisemmin. Erien tarkastelussa pyritään muodostamaan käsitys siitä, mistä eri erät koostuvat ja mikä niiden merkitys on. o Esimerkkinä tarkempaa analysointia vaativista tuotoista ja

18 18 (22) kuluista voivat olla: muut toiminnan tuotot satunnaisiin tuottoihin ja kuluihin sisältyvät olennaiset erät; olennainen varaston muutos, josta voidaan eritellä epäkurantin varaston osuus; tieto siitä, mihin tase-erään olennainen valmistus omaan käyttöön on aktivoitu. Tuotto- ja kulurakenteen yksikkökohtainen, tehtäväalueittainen tai asiakasryhmittäinen (segmenttikohtainen) erittely ja/tai vertailu. o Tiliviraston tilinpäätöslaskelmissa on toisinaan yhdistetty usean laitoksen ja viraston sekä näiden toimintayksikköjen kirjanpitotapahtumat. Virastot jäsentävät usein toimintaansa myös esimerkiksi tehtäväalueittain. Näiden tekijöiden tarkastelussa pyritään muodostamaan käsitys niiden merkityksestä ja kehityksestä. Toisinaan tuotto- ja kulurakenteen erittely määrärahoittain on paikallaan. o Tavoitteena on saada lisäinformaatiota viraston toiminnan tuloksellisuudesta ja taloudesta sekä näiden kehityssuunnista Tase Tämä luku sisältää taseen sanallisen analyysin. Muun tulosohjatun viraston tai laitoksen taloudellista asemaa koskevan sanallisen analyysin pohjana olevia laskelmia esitetään liitteessä siinä määrin kuin niiden laatimisessa tarvittavat tiedot ovat taloudellisesti tuotettavissa viraston tai laitoksen kirjanpidosta. Taseen sanallisessa analyysissa tulisi keskittyä esimerkiksi seuraaviin asioihin: Tase-erien vertailu edellisvuoteen sellaisenaan tai tase-erien suhteellisina osuuksina. Joidenkin erien osalta saattaa esimerkiksi yksiköittäin (laitos, virasto tai näiden toimintayksikkö) tai tehtäväalueittain vertailu tuottaa olennaista lisätietoa. Olennaisten saatavien ja velkojen sisällön yksityiskohtaisempi erittely ja kehityksen analysointi. Esimerkkinä tarkempaa erittelyä vaativista tase-eristä voivat olla: myyntisaamisiin ja muihin saataviin sisältyvät hitaasti kiertävät erät; siirtosaamisiin ja -velkoihin sisältyvät poikkeuksellisen suuret tai muutoin huomiota ansaitsevat erät, jos on esimerkiksi tehty saatavien tileistäpoistoja; merkittävien käyttöomaisuuden muutosten erittely sekä selvitys, mitä valmistettiin, hankittiin, myytiin tai romutettiin (poistettiin käytöstä), miksi ja mihin arvonkorotuksia tehtiin (erityisesti niiden olennaisuuden ja pysyvyyden perusteet, koska arvonkorotus on aina poikkeusmenettely) ja miksi poistot poikkesivat suunnitelmasta (tiliviraston tilinpäätöksen liite 7, kansallis- ja käyttöomaisuuden sekä muiden pitkävaikutteisten menojen poistot, tietojen analysointi); poistojen määrän kehitys suhteessa korvausinvestointeihin; vaihto-omaisuuden arvon merkittävän muutoksen syyn selvitys eriteltynä varastojen lisäyksistä, vähennyksistä tai hallinnansiirroista aiheutuneisiin vaihto-omaisuuden muutoksiin.

19 19 (22) Rahaston rahoituslaskelma Tämä luku sisältää vain rahastolla olevan rahoituslaskelman analyysin. Rahoituslaskelman sanallisessa analyysissa voi keskittyä esimerkiksi käyttösuunnitelman toteutumisen analysointiin. 4.7 Sisäisen valvonnan arviointi- ja vahvistuslausuma Tämä luku sisältää: viraston tai laitoksen sisäisen valvonnan ja siihen liittyvän riskienhallinnan asianmukaisuudesta ja riittävyydestä tehdyn arvioinnin johtopäätökset. viraston tai laitoksen lausuman sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilasta. Lausumaan sisällytetään arvioinnissa tunnistetut sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan kehittämiskohteet. Lausuma sisäisen valvonnan tilasta ja olennaisimmista kehittämiskohteista (sisäisen valvonnan arviointi- ja vahvistuslausuma) on viraston tai laitoksen johdon kannanotto sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilaan ja tästä mahdollisesti johtuviin kehittämistarpeisiin. Lausumassa viraston tai laitoksen johto ottaa kantaa siihen, miltä osin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan menettelyt ovat riittäviä ja täyttävät niille asetetut tavoitteet. Lausumassa esitetään myös mahdolliset sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan olennaiset puutteet (kehittämiskohteet). Lausuma koskee asioiden tilaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen antamishetkellä. Lausuman tulee perustua todelliseen, järjestelmälliseen ja riittävän kattavaan sisäisen valvonnan tilan arviointiin. Lausuman taustalla olevan arvioinnin tulisi olla dokumentoitu ja perustua soveltuvaan ja yleisesti hyväksyttyyn sisäisen valvonnan viitekehykseen. Perusteena tehtävälle arvioinnille ja annettavalle lausumalle ovat sisäiselle valvonnalle ja riskienhallinnalle talousarvioasetuksen 69 :ssä säädetyt tavoitteet. Tehdystä arvioinnista esitetään keskeisimmät havainnot ja johtopäätökset. Lausuman valmistelussa suositellaan käytettävän valtiovarainministeriön julkaisemaa suositusta valtion viraston, laitoksen ja rahaston sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan lähestymistavoista ja arvioinnista sekä suositukseen sisältyvää arviointikehikkoa ja arviointikehikon käyttöohjeita. Arviointikehikosta on laadittu suppea malli, jota voidaan harkinnan mukaan käyttää esimerkiksi pienissä virastoissa laajemman kehikon sijaan. Arviointikehikon käyttö ei ole pakollista, vaan muitakin yleisesti hyväksyttyjä sisäisen valvonnan viitekehyksiä voi käyttää. 4.8 Arviointien tulokset Tässä luvussa esitellään organisaatiosta ja sen toiminnasta tehtyjen tuloksellisuuden ja toiminnan vaikuttavuuden kokonaisarviointien keskeisimmät tulokset. Luvussa voidaan esitellä sekä ulkopuolisten suorittamien arviointien että organisaation itsensä suorittamien arviointien (esim. CAF, EFQM) tuloksia.

20 20 (22) Arvioinnit täydentävät vuotuisen raportoinnin sisältämää tietoa ja antavat tietoa vaikuttavuuden, tehokkuuden ja palvelujen laadun kehittämistä varten. Arviointien avulla saadaan tietoa toimenpiteiden vaikutuksista, vuorovaikutussuhteista sekä rakenteellisista vaikuttavuuden kehitykseen ja tehokkuuteen vaikuttavista seikoista. Arvioinneilla voidaan myös tarkastaa strategioita ja strategisia suunnitelmia sekä jo tehtyjen strategisten valintojen osuvuutta. Arvioinneissa pyritään vastaamaan mm. seuraaviin kysymyksiin: Miten tuloksellista toiminta on ollut, vastaako toiminnan ja tuotosten laatu myös kansainvälistä tasoa? Ovatko toiminnan visiot, strategiat ja tehtävät perusteltuja, vastaavatko ne yhteiskunnan tarpeisiin ja toimintaympäristön muutokseen? Onko voimavaroja käytetty mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti? Tuloksissa esitetään tehdyn arvioinnin tavoitteet, keskeisimmät huomiot ja kehittämisehdotukset. 4.9 Yhteenveto havaituista väärinkäytöksistä Tässä luvussa esitetään yhteenvetotiedot havaituista väärinkäytöksistä ja rikoksista. Toimintakertomuksessa esitetään yhteenvetotiedot havaituista väärinkäytöksistä ja rikoksista sekä esitutkinnasta ja oikeudenkäynneistä ja mahdollisista muista käynnistetyistä toimenpiteistä, jotka johtuvat väärinkäytöksistä ja rikoksista. Tähän lukuun kuuluu myös yhteenveto takaisinperinnöistä. Tarkoitus ei siis ole esittää tietoja yksittäisistä tapauksista, vaan yhteenvetotietoja. Toimintakertomuksen lisäksi väärinkäytöksistä ilmoitetaan aina niille viranomaisille, jotka tarvitsevat tietoja Suomen kansainvälisten velvoitteiden tai niille kuuluvien tehtävien hoitamiseksi. Niistä ilmoitetaan myös ao. ministeriölle ja VTV:lle (Laki valtiontalouden tarkastusvirastosta 16, 17 ). Toimintakertomuksessa esitetään tilinpäätösvelvollisen yksikön hoitamiin tai vastattavina oleviin varoihin tai omaisuuteen (mukaan lukien EU-varat) kohdistuneet, toimenpiteisiin johtaneet väärinkäytökset ja rikokset. Rikosepäilystä raportoidaan ensimmäistä kertaa silloin, kun asiasta on tehty rikosilmoitus. Raportoinnissa esitetään tiedot mahdollisesti jo syntyneistä tai arvio myöhemmin syntyvistä välittömistä ja välillisistä vahingoista. Raportoinnissa ei tule esittää sellaisia tietoja, joiden perusteella väärinkäytöksestä epäillyn henkilön/henkilöiden henkilöllisyys on tunnistettavissa. EU-rahoitukseen liittyvät säännönvastaisuudet ilmoitetaan erikseen. Säännönvastaisuus ilmoitetaan siinä vaiheessa, kun tarkastuksessa tai muussa valvonnassa esille tulleen epäillyn säännönvastaisuuden olemassaolosta ja jatkotoimista on tehty päätös. Tällainen päätös voi olla esimerkiksi: a) päätös tuen maksatuksen keskeyttämisestä b) päätös maksettavan tuen osittaisesta tai täydellisestä pidättämisestä c) päätös tuen osittaisesta tai täydellisestä oikaisemisesta eli kuittaamisesta

21 21 (22) tulevista maksatuksista tai takaisinperintäpäätös. Toimintakertomuksessa annetaan myös selvitys tilikaudella meneillään olevista takaisinperinnöistä. Takaisinperinnät tulisi jaotella kansalliseen rahoitusosuuteen ja EU-rahoitusosuuteen. Selvityksessä annetaan yhteenvetotiedot vain tilinpäätösvuoden aikana tehdyistä takaisinperintää koskevista päätöksistä sekä päätösten lukumäärä. Lisäksi ilmoitetaan yhteenvetotiedot näihin tehtyihin päätöksiin liittyvistä onnistuneista takaisinperinnöistä. Aikaisempien vuosien takaisinperinnöistä ei tässä yhteydessä raportoida. Takaisinperinnöistä raportoi välittävä viranomainen. Jos lopullinen edunsaaja on tilivirasto, myös tilivirasto raportoi takaisinperinnästä. 5. Tilinpäätöksen tai toimintakertomuksen allekirjoittaminen Tilivirastot sekä talousarvion ulkopuoliset valtion rahastot julkaisevat toimintakertomuksensa tilinpäätösasiakirjan osana. Toimintakertomusta ei erikseen allekirjoiteta, vaan tilinpäätös kokonaisuudessaan (liitteineen) allekirjoitetaan. Tiliviraston tilinpäätöksen hyväksyy ja allekirjoittaa tilivirastona toimivan viraston tai laitoksen päällikkö. Jos virastolla tai laitoksella on hallitus tai muu vastaava monijäseninen toimielin ylintä johtoa ja päätöksentekoa varten, tämä hyväksyy ja allekirjoittaa päällikön lisäksi tilinpäätöksen. Sellaisen viraston tai laitoksen, joka ei toimi tilivirastona ja jolle ministeriö on vahvistanut tulostavoitteet, toimintakertomuksen hyväksyy ja allekirjoittaa viraston tai laitoksen päällikkö. Jos virastolla tai laitoksella on johtokunta tai muu johtoelin ylintä johtoa ja päätöksentekoa varten, tämä hyväksyy ja allekirjoittaa päällikön lisäksi toimintakertomuksen. Ministeriön tilinpäätöksen hyväksyy ja allekirjoittaa ministeriön päällikkönä toimiva ministeri ministeriön kansliapäällikön tehtäviä hoitavan esittelystä. Jos ministeriön toimialan asioita käsittelemään on määrätty myös muu ministeri, hän hyväksyy ja allekirjoittaa tilinpäätöksen oman tehtäväalansa osalta. Tilinpäätöksen/toimintakertomuksen allekirjoitussivulla tulee olla maininta tilinpäätöksen/toimintakertomuksen hyväksymisestä. Lisäksi allekirjoitussivulta tulee ilmetä paikka, aika ja allekirjoittajan (tai allekirjoittajien) nimenselvennys.

22 22 (22) 6. Lisätietoja Lisätietoja toimintakertomuksen laatimisesta antavat: Petri Huovinen (09) Päivi Vanne (09) Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa

Toimintakertomuksen laatiminen -ohje

Toimintakertomuksen laatiminen -ohje Valtiokonttori Ohje 1 (18) Hallinnon ohjaus 30.11.2010 Dnro VK 510/03/2010 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Toimintakertomuksen laatiminen Valtion talousarviosta annetun

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUSOHJE

TOIMINTAKERTOMUSOHJE VALTIOKONTTORI Hallinnon ohjaus TOIMINTAKERTOMUSOHJE 1.12.2006 Dnro 407/03/2006 TOIMINTAKERTOMUSOHJE valtion tilivirastoille, muille tulosohjatuille virastoille ja laitoksille sekä talousarvion ulkopuolisille

Lisätiedot

VALTIOKONTTORI Hallinnon ohjaus Dnro 396/03/2008

VALTIOKONTTORI Hallinnon ohjaus Dnro 396/03/2008 VALTIOKONTTORI SAATE Hallinnon ohjaus 14.11.2008 Dnro 396/03/2008 Jakelussa mainituille Ohje toimintakertomuksen laatimisesta valtion tilivirastoille, muille tulosohjatuille virastoille ja laitoksille

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS. Ohje toimintakertomuksesta. valtion virastoille ja laitoksille VALTIOKONTTORI

TOIMINTAKERTOMUS. Ohje toimintakertomuksesta. valtion virastoille ja laitoksille VALTIOKONTTORI TOIMINTAKERTOMUS Ohje toimintakertomuksesta valtion virastoille ja laitoksille VALTIOKONTTORI 2004 9.12.2004 Johdanto Viraston tai laitoksen toimintakertomuksessa esitetään tiedot toiminnan tuloksellisuudesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Metsähallituksen kirjanpidosta, tilinpäätöksestä, erillisestä kirjanpidosta ja erillisestä tilinpäätöksestä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään Metsähallituksesta annetun

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 139/53/06 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 16.5.2007 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 237/53/05 Opetusministeriö 30.5.2006 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2005 tämän

Lisätiedot

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 184/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto 19.4.2007 TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Tiehallinnon tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 186/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 14.5.2007 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006 147/53/06 Opetusministeriö 31.5.2007 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2006 tämän

Lisätiedot

TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006

TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006 211/53/06 Työministeriö 24.5.2007 TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa työministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2006 tämän tilintarkastuskertomuksen.

Lisätiedot

Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2010

Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2010 121/53/10 Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennevirasto 11.5.2011 Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2010 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Liikenneviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 277/53/05 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 5.5.2006 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön määräys

Valtiovarainministeriön määräys VALTIOVARAINMINISTERIÖ Helsinki 19.1.2016 TM 1601 VM/2931/00.00.00/2015 Valtiovarainministeriön määräys valtion tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista Valtiovarainministeriö on

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 147/53/ KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 147/53/ KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 147/53/01 13.6.2001 Kauppa- ja teollisuusministeriö KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/ SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/ SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/02 10.6.2002 Sisäasiainministeriö SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalo uden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/02 10.6.2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/02 10.6.2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/02 10.6.2002 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen

Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtiokonttori Määräys 1 (7) 20.11.2014 Dnro VK/1077/00.01/2014 Kirjanpitoyksiköt Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtion talousarviosta annetun asetuksen 55 :n 1 momentin

Lisätiedot

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 240/53/04 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto 22.4.2005 TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Tiehallinnon tilintarkastuksesta

Lisätiedot

Vuoden 2003 tilinpäätösohje. Tilivirastoille ja talousarvion ulkopuolella oleville valtion rahastoille

Vuoden 2003 tilinpäätösohje. Tilivirastoille ja talousarvion ulkopuolella oleville valtion rahastoille Vuoden 2003 tilinpäätösohje Tilivirastoille ja talousarvion ulkopuolella oleville valtion rahastoille Lukijalle Tämä tilinpäätösohje on yhteenvedonomainen muistilista vuoden 2003 tilinpäätöksen laadinnan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 206/53/04 Opetusministeriö Jyväskylän yliopisto 21.4.2005 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Jyväskylän yliopiston tilintarkastuksesta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 74/53/03 4.6.2003

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 74/53/03 4.6.2003 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 74/53/03 9.4A 4.6.2003 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/01 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/01 23.05.2001 Sosiaali- ja terveysministeriö SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004 202/53/04 Opetusministeriö 25.5.2005 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 Sisäasiainministeriö SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalo uden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 229/53/05 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 5.5.2006 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 131/53/ MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTO- MUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 131/53/ MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTO- MUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 131/53/02 14.5.2002 Maa- ja metsätalousministeriö Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTO- MUS VUODELTA

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 9.4A 10.6.2003 Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/02

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/02 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/02 15.05.2002 Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSEN TILINTAR-

Lisätiedot

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. LIITE 5 s. 1 (6)

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. LIITE 5 s. 1 (6) Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 5 s. 1 (6) s. 2 (6) Puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikön ja Puolustushallinnon

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 406/53/03

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 406/53/03 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 406/53/03 9.4A 13.05.2004 Kauppa- ja teollisuusministeriö Pohjois-Karjalan työvoima- ja elinkeinokeskus POHJOIS -KARJALAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKER-

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02 21.05.2002 Opetusministeriö Taideteollinen korkeakoulu TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 174/53/02 3.06.2002 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 174/53/02 3.06.2002 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 174/53/02 3.06.2002 Sosiaali- ja terveysministeriö SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

Dnro 207/03/2006

Dnro 207/03/2006 VALTIOKONTTORI SAATE 1(1) 15.6.2006 Dnro 207/03/2006 Tilivirastot sekä virastot ja laitokset, joille ministeriöt vahvistavat tulostavoitteet Talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot SUUNNITTELUN

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 106/53/2002 7.5.2002 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 106/53/2002 7.5.2002 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 106/53/2002 7.5.2002 Opetusministeriö Jyväskylän yliopisto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01 11.06.2001 Työministeriö TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa työministeriön tilintarkastuksesta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/03 10.5.2004 Kauppa- ja teollisuusministeriö Lapin työvoima- ja elinkeinokeskus LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003 Valtiontalouden

Lisätiedot

TARKASTUSVALIOKUNTA 7.10.2015. Minna Ainasvuori JHTT, Liiketoimintajohtaja BDO-konserni

TARKASTUSVALIOKUNTA 7.10.2015. Minna Ainasvuori JHTT, Liiketoimintajohtaja BDO-konserni TARKASTUSVALIOKUNTA 7.10.2015 Minna Ainasvuori JHTT, Liiketoimintajohtaja BDO-konserni 1 VUOSIKERTOMUKSESTA JA RAPORTOINNISTA 2 RAPORTOINNISTA Mikä on tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen (vuosikertomuksen)

Lisätiedot

MUSEOVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

MUSEOVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 227/53/04 Opetusministeriö Museovirasto 16.5.2005 MUSEOVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Museoviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtiokonttori Määräys 1 (8) 20.11.2014 Dnro VK/1078/00.01/2014 Kirjanpitoyksiköt Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtion talousarviosta annetun asetuksen 55 :n 1 momentin

Lisätiedot

LUKU 11: TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMINEN

LUKU 11: TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMINEN LUKU 11: TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMINEN Tässä luvussa käsitellään tiliviraston tilinpäätöksen laatimista. Luvussa ohjeistetaan tilinpäätöksen laadinnassa noudatettavat pysyvät periaatteet ja menettelyt.

Lisätiedot

UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005

UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 318/53/05 Kauppa- ja teollisuusministeriö Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskus 10.5.2006 UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 95/53/ SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 95/53/ SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 95/53/03 23.5.2003 Sosiaali- ja terveysministeriö SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön määräys

Valtiovarainministeriön määräys VALTIOVARAINMINISTERIÖ Helsinki 19.1.2016 TM 1603 VM/23/00.00.00/2016 Valtiovarainministeriön määräys kirjanpitoyksikön tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Tilinpäätöskannanotto OKM/6/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Opetushallituksen vuoden 2017 toiminnasta

Tilinpäätöskannanotto OKM/6/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Opetushallituksen vuoden 2017 toiminnasta Tilinpäätöskannanotto OKM/6/210/2018 14.06.2018 Opetushallitus Hakaniemenranta 6 00530 HELSINKI Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Opetushallituksen vuoden 2017 toiminnasta

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

Kirjanpitoaineiston säilytysajat

Kirjanpitoaineiston säilytysajat Valtiokonttori Määräys 1 (5) 18.9.2014 Dnro VK/329/00.01/2014 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kirjanpitoaineiston säilytysajat Valtion talousarviosta annetun asetuksen

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/03

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/03 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/03 06.06.2003 Työministeriö TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa työministeriön tilintarkastuksesta

Lisätiedot

Suunnittelun ja seurannan asiakirjojen sekä tuloksellisuustietojen julkaiseminen Valtion raportointipalvelussa (Netra)

Suunnittelun ja seurannan asiakirjojen sekä tuloksellisuustietojen julkaiseminen Valtion raportointipalvelussa (Netra) Valtiokonttori Määräys 1 (12) 20.12.2010 Dnro VK 540/03/2010 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Suunnittelun ja seurannan asiakirjojen sekä tuloksellisuustietojen julkaiseminen

Lisätiedot

UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 228/53/06 Kauppa- ja teollisuusministeriö Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskus 14.5.2007 UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto

Lisätiedot

Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2012

Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2012 106/53/2012 Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennevirasto 10.5.2013 Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2012 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Liikenneviraston tilintarkastuksesta

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUK- SEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

VARSINAIS-SUOMEN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUK- SEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 229/53/06 Kauppa- ja teollisuusministeriö Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskus 11.5.2007 VARSINAIS-SUOMEN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUK- SEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 112/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 112/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 112/53/03 9.4A 23.5.2003 Kauppa- ja teollisuusministeriö Lapin työvoima- ja elinkeinokeskus LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2002

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 109/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 109/53/ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 109/53/2002 22.5.2002 Opetusministeriö Oulun yliopisto OULUN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 393/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 393/53/ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 393/53/03 01.06.2004 Työministeriö TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2003 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa työministeriön tilintarkastuksesta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 108/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 108/53/ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 108/53/02 7.5.2002 Opetusministeriö Lapin yliopisto LAPIN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Lapin

Lisätiedot

Tilinpäätöskannanotto OKM/37/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Varastokirjaston vuoden 2011 toiminnasta

Tilinpäätöskannanotto OKM/37/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Varastokirjaston vuoden 2011 toiminnasta Tilinpäätöskannanotto OKM/37/210/2012 15.06.2012 Varastokirjasto PL 1710 70421 KUOPIO Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Varastokirjaston vuoden 2011 toiminnasta Opetus- ja

Lisätiedot

Valtiokonttori Määräys Kirjanpidon tilit Liikekirjanpidon tilit

Valtiokonttori Määräys Kirjanpidon tilit Liikekirjanpidon tilit Valtiokonttori Määräys 1 (5) 5.5.2015 Dnro VK/391/00.01/2015 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kirjanpidon tilit Valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/1992)

Lisätiedot

TIETOTILINPÄÄTÖS TILINTARKASTAJAN SILMIN. Ylijohtaja Marjatta Kimmonen VTV

TIETOTILINPÄÄTÖS TILINTARKASTAJAN SILMIN. Ylijohtaja Marjatta Kimmonen VTV TIETOTILINPÄÄTÖS TILINTARKASTAJAN SILMIN Ylijohtaja Marjatta Kimmonen VTV 28.1.2010 TILINPÄÄTÖS TIEDETÄÄN MUTTA MISTÄ TILAUS TIETOTILINPÄÄTÖKSELLE? Viraston ja laitoksen tulee antaa tilinpäätöksessä ja

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Hallituksen vuosikertomuksen tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden varmistaminen valtiovarain controller -toiminnossa

Hallituksen vuosikertomuksen tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden varmistaminen valtiovarain controller -toiminnossa Ohje 1 (6) VM/778/00.00.00/2017 12.04.2017 Valtiovarain controller -toiminto Hallituksen vuosikertomuksen tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden varmistaminen valtiovarain controller -toiminnossa Hallituksen

Lisätiedot

VALTIOKONTTORI Hallinnon ohjaus Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖSOHJE

VALTIOKONTTORI Hallinnon ohjaus Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖSOHJE VALTIOKONTTORI Hallinnon ohjaus OHJE 23.11.2004 1(5) Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖSOHJE Valtion tilinpäätös sekä tilivirastojen tilinpäätösraportointi

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01 01.06.2000 Maa- ja metsätalousministerö METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta Dnro KUUMA: 235 /2017 11 KUUMA-SEUTU LIIKELAITOKSEN TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2016 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on kalenterivuosi. Johtokunnan on

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Kunnanvaltuusto 5.4.2006, 17 Voimaantulo 1.5.2006 SISÄLLYSLUETTELO I Luku: Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala 2 2 Taloudellisuus

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 7/53/ ULKOASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 7/53/ ULKOASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 7/53/03 27.5.2003 Ulkoasiainministeriö ULKOASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 TILINPÄÄTÖS Valtiontalo uden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 23.5.2003 MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 23.5.2003 MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 9.4A 23.5.2003 Liikenne- ja viestintäministeriö Merenkulkulaitos MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään

Lisätiedot

MAKSULLISEN TOIMINNAN JA YHTEISRAHOITTEISEN TOIMINNAN KUSTANNUSVASTAAVUUSLASKELMIEN LAATIMINEN

MAKSULLISEN TOIMINNAN JA YHTEISRAHOITTEISEN TOIMINNAN KUSTANNUSVASTAAVUUSLASKELMIEN LAATIMINEN 1(10) VALTIOKONTTORI MÄÄRÄYS 19.12.2005 Dnro 364/03/2005 Tilivirastot MAKSULLISEN TOIMINNAN JA YHTEISRAHOITTEISEN TOIMINNAN KUSTANNUSVASTAAVUUSLASKELMIEN LAATIMINEN Valtion talousarviosta annetun asetuksen

Lisätiedot

Tilinpäätöskannanotto OKM/25/210/

Tilinpäätöskannanotto OKM/25/210/ Tilinpäätöskannanotto OKM/25/210/2014 Kotimaisten kielten keskus Vuorikatu 24 00100 HELSINKI Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Kotimaisten kielten keskuksen vuoden 2013 toiminnasta

Lisätiedot

Valtiokonttori Määräys Kirjanpidon tilit Liikekirjanpidon tilit

Valtiokonttori Määräys Kirjanpidon tilit Liikekirjanpidon tilit Valtiokonttori Määräys 1 (6) 2.3.2015 Dnro VK/180/00.01/2015 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kirjanpidon tilit Valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/1992)

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 Puolustusministeriö Puolustusvoimat PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Puolustusvoimien

Lisätiedot

Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tilintarkastuskertomus

Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tilintarkastuskertomus 111/53/2012 Työ- ja elinkeinoministeriö Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 13.5.2013 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2012 Valtiontalouden

Lisätiedot

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet. Versio

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet. Versio Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet Versio 6.7.2012 Johdantoa kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteisiin Käsitemäärittelyssä tavoitteena selkeys, johdonmukaisuus ja käytettävyys, ei

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

Yliopistojen oikeudellisen ja taloudellisen aseman uudistus valtiontalouden ja valtiontalouden tarkastuksen näkökulmasta

Yliopistojen oikeudellisen ja taloudellisen aseman uudistus valtiontalouden ja valtiontalouden tarkastuksen näkökulmasta Yliopistojen oikeudellisen ja taloudellisen aseman uudistus valtiontalouden ja valtiontalouden tarkastuksen näkökulmasta Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti /VTV 20.11.2007 Sisältö VTV:n perustuslaillinen tehtävä

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/02 16.4.2002 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/02 16.4.2002 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/02 16.4.2002 Maa- ja metsätalousministeriö Metsäntutkimuslaitos METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on

Lisätiedot

Tilinpäätöksen parhaat käytännöt -sisäministeriö

Tilinpäätöksen parhaat käytännöt -sisäministeriö Tilinpäätöksen parhaat käytännöt -sisäministeriö Taloushallinnon kevätseminaari 3. 4.6.2015 Laskentapäällikkö Kati Korpi Taloushallinnon volyymitiedot (vuosi 2014) Volyymitieto Lukumäärä Ostolaskuja 3

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 367/53/03 16.4.2004

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 367/53/03 16.4.2004 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 367/53/03 16.4.2004 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2003 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

Tietosuojavaltuutetun toimisto

Tietosuojavaltuutetun toimisto Tietosuojavaltuutetun toimisto TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON TULOSTAVOITEASIAKIRJA Aika 27.9.2005 Paikka Osallistujat Oikeusministeriö OM:n edustajat: Hallintojohtaja Olli Muttilainen (pj) Ylitarkastaja

Lisätiedot

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtiokonttori Määräys Kumottu 20.11.2014 1 (7) määräyksellä VK/1078/00.01/2014 11.1.2011 Dnro VK 529/03/2010 Kirjanpitoyksiköt Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtion talousarviosta

Lisätiedot

OHJE. Kumoaa 24.5.2004 annetun sisäisen tarkastuksen ohjesäännön O/8/2004 TM.

OHJE. Kumoaa 24.5.2004 annetun sisäisen tarkastuksen ohjesäännön O/8/2004 TM. OHJE Päivämäärä Nro 7.3.2005 O/7/2005 TM Jakelu: Työministeriön henkilöstö Ohjeen nimi: Työministeriön sisäisen tarkastuksen ohjesääntö Voimassaoloaika 15.3.2005 alkaen toistaiseksi Kumoaa/muuttaa ohjeen

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 124/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 124/53/ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 124/53/03 6.6.2003 Valtiovarainministeriö Valtiokonttori TILINTARKASTUSKERTOMUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEN TARKASTUKSESTA VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 Dnro 25/20/2005 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2006 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 072/53/02

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 072/53/02 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 072/53/02 30.05.2002 Ulkoasiainministeriö ULKOASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Ulkoasiainministeriön

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 111/53/02 23.5.2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 111/53/02 23.5.2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 111/53/02 23.5.2002 Opetusministeriö Turun yliopisto TURUN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Turun

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/ OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/ OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/01 13.6.2001 Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön

Lisätiedot

SISÄLLYS. määräysten voimaansaattamisesta. N:o 252. Laki. Libanonin kanssa tehdyn Euro-Välimeri-assosiaatiosopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien

SISÄLLYS. määräysten voimaansaattamisesta. N:o 252. Laki. Libanonin kanssa tehdyn Euro-Välimeri-assosiaatiosopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2004 N:o 252 255 SISÄLLYS N:o Sivu 252 Laki Libanonin kanssa tehdyn Euro-Välimeri-assosiaatiosopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien

Lisätiedot

Merkittävä merkillinen kysymys. Ylijohtaja Marjatta Kimmonen / VTV

Merkittävä merkillinen kysymys. Ylijohtaja Marjatta Kimmonen / VTV Merkittävä merkillinen kysymys Ylijohtaja Marjatta Kimmonen / VTV 6.5.2015 Valtion taloudenhoidossa aina kyse myös valtion taloudenhoidon laillisuudesta ja talousarvion noudattamisesta oikeiden ja riittävien

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA

TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA VM:n pilotti-hanke: Uusien tulosohjausasiakirjojen ja talousarvion välinen yhteys 18.11.2012 Valtiovarainministeriön hallinnonala 1.3.2012

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

Lääninhallitusten toiminnan seurannan kehittämistyöryhmän muistio. Hallinto

Lääninhallitusten toiminnan seurannan kehittämistyöryhmän muistio. Hallinto Lääninhallitusten toiminnan seurannan kehittämistyöryhmän muistio Hallinto SISÄASIAINMINISTERIÖN JULKAISUJA 17/2005 SISÄASIAINMINISTERIÖ KUVAILULEHTI Julkaisun päivämäärä 2.5.2005 Tekijät (toimielimestä,

Lisätiedot

Kirjanpidon tilit. Valtiokonttori Määräys 1 (5) Dnro VK/1059/00.01/2015

Kirjanpidon tilit. Valtiokonttori Määräys 1 (5) Dnro VK/1059/00.01/2015 Valtiokonttori Määräys 1 (5) Kumottu 10.11.2016 määräyksellä VK/999/00.00.00.01/2016 27.11.2015 Dnro VK/1059/00.01/2015 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kirjanpidon

Lisätiedot

Näkökulmia julkisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilaan

Näkökulmia julkisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilaan Näkökulmia julkisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilaan Tytti Yli-Viikari 22.4.2016 Valtiontalouden tarkastusvirasto Julkisen johtamisen kannalta tärkeitä toimintaympäristön kehityskulkuja Talouden

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004 Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004 Erja Laurila Organisaatio: ARKISTOLAITOS T1. Nykyiset henkilöstöpanokset euroa 2004 Henkilöstöpanokset vuonna 2004 Tunnusluku 2 Henkilöstön lukumäärä

Lisätiedot