Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki"

Transkriptio

1 Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Kopio: Seppänen, Anne 1/8

2 Sisällysluettelo Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Järjestyssäännöt 2.3. Virenojan koulun järjestyssäännöt Kiusaamisen ehkäiseminen Kolmiportaisen tuen järjestäminen Oppilashuoltosuunnitelma Tavoitteet käyttäytymiselle Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Kopio: Seppänen, Anne 2/8

3 Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Järjestyssäännöt 2.3. Virenojan koulun järjestyssäännöt 1. Kouluaikaani on työjärjestyksen mukainen koulupäivä koulumatkoineen. Menen suoraan koulusta kotiin. 2. Noudatan koulumatkalla liikennesääntöjä ja hyviä tapoja. Käytän koulumatkoilla heijastinliiviä ja pyöräillessä lisäksi kypärää. 3. Jätän polkupyöräni lukittuna sille varattuun paikkaan. Pyöriin ei kosketa koulupäivän aikana. 4. Odotan ulkona ensimmäisen tunnin alkua. Myös reppuni odottaa ulkona. 5. Riisun päähineen sisälle tullessani. Säilytän ulkovaatteeni ja kenkäni hyvässä järjestyksessä niille varatussa paikassa. Nimikoin vaatteeni. Kaikki vaatteeni myös yöpyvät kotona. 6. Tervehdin ja olen kohtelias kaikille. Käyttäydyn kaikissa tilanteissa toisia kunnioittaen. 7. Arvoesineet pidän koulussa omalla vastuullani. Kännykät, soittimet, tabletit yms. eivät näy eivätkä kuulu koulupäivien aikana ilman opettajan lupaa. 8. Välitunnit vietän ulkona, koulun alueella. 9. Välitunneilla ovat keppileikit, valliherra, kukkulan kuningas ym. tönimisleikit kiellettyjä. Kiipeillä saa vain kiipeilytelineissä, ei puissa tms.! Talvella jäälle saa mennä vain luistimet jalassa ja kypärä päässä. Lumipallojen yms. heittely on kielletty. 10. Huoltajani ovat velvollisia ilmoittamaan Wilman tai tekstiviestin välityksellä opettajalle, jos olen poissa koulusta sairauden tai muun syyn vuoksi. En tule sairaana kouluun. 11. Huolehdin koulualueen ja koulun siisteydestä ja käsittelen koulun omaisuutta huolellisesti (esim. oppikirjat). Ilmoitan sattuneesta vahingosta koulun henkilökunnalle. Korvaan tahallani aiheuttamanivahingon. 12. Ruokailen hyvien tapojen ja annettujen ohjeiden mukaan. 13. Teen minulle annetut tehtävät huolellisesti ja tunnollisesti. 14. Noudatan koulupäivän aikana terveellisiä elämäntapoja: tupakkatuotteet ja kaikki päihteet ovat kiellettyjä. 15. Käyttäytyessäni huonosti rangaistuksia ovat opettajan/rehtorin puhuttelu, jälki-istunto, kirjallinen varoitus tai määräaikainen erottaminen koulusta. Kiusaamistilanteessa minut ohjataan VERSOon (=vertaissovittelu), jossa asia selvitetään koulutettujen verso-oppilaiden kanssa. Vakavammat kiusaamistilanteet selvitetään aina opettajan avulla. Lisäksi voidaan ottaa käyttöön ns. kasvatuksellinen keskustelu, joka käydään oppilaan ja opettajan kanssa, jos oppilas toistuvasti käyttäytyy sovittuja sääntöjä vastaan. Kiusaamisen ehkäiseminen Kiusaamisen ehkäiseminen koulussa 1.Kiusaamisen ehkäisy Kopio: Seppänen, Anne 3/8

4 -Ennaltaehkäisy: Opettaja ja/tai avustaja ovat paikalla oppitunneilla. -Kukin opettaja vuorollaan hoitaa välituntivalvonnan. Muissa koulun tilaisuuksissa valvonnasta huolehtivat opettajat ja oppilaiden huoltajat yhdessä. -Asennekasvatusta suoritetaan päivänavauksissa ja erilaisissa koulun arkipäivän tilanteissa. -Eri oppiaineiden opetuksen yhteydessä pyritään luomaan positiivista henkeä henkilökunnan omalla suhtautumisella ja järjestämällä koko koulun yhteisiä tilaisuuksia. -Osallistumme KiVa Koulu -toimintaan, joka sisältää oppilaille pidettäviä tunteja mm. erilaisuudesta, toisen kunnioituksesta, tunteista sekä kiusaamisesta ja kiusatuksi tulemisesta. -Vanhempainilloissa tuodaan esille koulun kasvatustavoitteet, joissa yhtenä tärkeänä teemana on suhtautuminen toiseen ihmiseen. Näin kodeilla on mahdollisuus tukea koulun kasvatustyötä. -Tuetaan sellaista asennetta, ettei kukaan suhtaudu välinpitämättömästi kiusaamistilanteisiin. 2. Toiminta kiusaamistilanteessa -Puututaan välittömästi esiin tuleviin kiusaamistapauksiin. -Jos kyse on pienestä, yksittäisestä kiusasta, osapuolet ohjataan VERSOon (=vertaissovitteluun), jossa koulutetut verso-oppilaat auttavat asianosaisia selvittämään riitansa. Tavoitteena on saada epäasiallinen käytös loppumaan. Asiasta tehdään sopimus, jonka seurantapalaveri pidetään viikon kuluttua. -Jos kiusaamisen yhteydessä sovitaan jotakin rahallisesta korvauksesta, selvittelyyn ottaa osaa myös opettaja. -Jos kyse on toistuvasta, vakavammasta kiusaamisesta, käynnistetään KiVa (=kiusaamista vastustava)- koulutoiminta. Sen mukaan kaksi KiVa-tiimiin kuuluvaa aikuista suorittaa kuulustelun, jossa kuullaan kaikkia asianosaisia: kiusattuja, kiusaajia ja muita asiasta tietoisia sekä erikseen että yhdessä. Sen pohjalta yritetään kiusaaja saada tajuamaan, ettei noin saa tehdä. Samoin kiusaajalta pyritään saamaan jokin konkreettinen ehdotus, joka auttaisi, ettei hän enää kiusaisi. Tulevaa tilannetta ja sopimuksia myös seurataan ja pidetään myöhemmin seurantapalaveri osallisten kesken. Jos kiusaaminen on loppunut, hyvä. Jos kiusaaminen jatkuu, suoritetaan kuulustelut uudelleen. -Huoltajille tiedotetaan asiasta ja tarvittaessa otetaan mukaan selvittelyyn. -Tilanteen vakavuuden niin vaatiessa voidaan toimia myös yhteistyössä koulukuraattorin ja -psykologin kanssa. Ääritapauksissa kutsutaan koolle oppilashuoltoryhmä. 3. Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä: opettajalla, oppilaalla ja muulla henkilökunnalla on velvollisuus tiedottaa koulun johdolle kiusaamisongelman olemassaolosta. 4. Koulun henkilökunnalla on oikeus saada tarvittaessa ohjausta ja koulutusta kiusaamistapausten ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi. 5. Perusopetuslain 36 :n mukaan perusopetuksessa olevia oppilaita voidaan rangaista, mikäli oppilas rikkoo järjestystä, menettelee vilpillisesti tai käyttäytyy muuten epäasiallisesti. Kiusaaminen voidaan tulkita epäasialliseksi käyttäytymiseksi. Siitä rangaistaan jälki-istunnolla, kirjallisella varoituksella tai määräaikaisella erottamisella. Kurinpitorangaistusta määriteltäessä huomioidaan kiusaamistilanteen vakavuus ja jatkuvuus. Kolmiportaisen tuen järjestäminen Yleinen tuki: Yleisen tuen keskeisimmät muodot ovat eriyttäminen, oppilaanohjaus, tukiopetus sekä ohjaus- ja tukipalvelut. Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada mm. tukiopetusta. Oppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessa ja koulunkäynnissä, on oikeus saada osa-aikaista Kopio: Seppänen, Anne 4/8

5 erityisopetusta muun opetuksen ohella. Virenojan koulussa erityisopetus on osa perusopetusta. Erityisopetus on kiinteä osa yleisopetusta. Kun oppilaalla on on oppimis-, sopeutumis- tai muita vaikeuksia, hänen tulee saada tarvitsemaansa tukea. Virenojan koulussa annetaan laaja-alaista erityisopetusta. Laaja-alainen erityisopetus on luokatonta, osa-aikaista erityisopetusta. Se on tarkoitettu oppilaille, joilla on lieviä oppimis-, sopeutumistai muita vaikeuksia. Laaja-alaisen erityisopetuksen antamiseen ei tarvita hallinnollista päätöstä, vaan siihen osallistuminen on koulun sisäinen opetusjärjestely. Huoltajille tiedotetaan osa-aikaisesta, säännöllisesti toteutettavasta erityisopetusjärjestelystä. Laaja-alainen erityisopetus on ensisijaisesti oppimisen esteiden vähentämistä ja niiden ennaltaehkäisemistä. Oppimisongelmien ohella puutumme mahdollisuuksiemme mukaan myös emotionaalisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Erityisopetus tapahtuu samanaikaisopetuksena (erityisopettaja luokassa), rinnakkaisopetuksena (tiimityö luokanopettajan kanssa, jaettu ryhmä), pienryhmissä (eri luokista koottu), tarvittaessa yksilöopetuksena opettajien kesken sovitulla tavalla ja sovitun mittaisina jaksoina. Usein oppilaan vaikeudet edellyttävät, että järjestelyt on toimeenpantava nopeasti. Nopeus ja joustavuus kuuluvat laaja-alaisen erityisopetuksen luonteeseen. Erityisopettaja auttaa oppilaita luki- ja matemaattisissa erityisvaikeuksissa sekä tukee luokanopettajia oppilaan opetuksen suunnittelussa. Tehostettu tuki: Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on annettava tehostettua tukea hänelle tehdyn oppimissuunnitelman mukaisesti. Oppimissuunnitelma on laadittava, jollei siihen ole ilmeistä estettä, yhteistyössä oppilaan ja huoltajan sekä tarvittaessa oppilaan muun laillisen edustajan kanssa. Tehostettu tuki sisältää oppilaalle annettavia, erityisesti perusopetuslain 16, 31 ja 31 a :ssä tarkoitettuja tukimuotoja sekä tarvittavia pedagogisia järjestelyjä. Tehostetun tuen ja oppimissuunnitelman keskeisestä sisällöstä määrätään opetussuunnitelman perusteissa. Tehostetun tuen aloittaminen ja järjestäminen käsitellään pedagogiseen arvioon perustuen moniammatillisesti oppilashuoltoryhmässä. Oppilaalle järjestettävä tuki kirjataan oppimissuunnitelmaan. Tehostettu tuki järjestetään laadultaan ja määrältään oppilaan kehitystason ja yksilöllisten tarpeiden edellyttämällä tavalla. Erityisopettaja huolehtii luokanopettajan kanssa yhdessä oppimissuunnitelman valmistelusta ja seurannasta. Erityinen tuki: Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja muusta perusopetuslain mukaan annettavasta tuesta. Erityisopetus järjestetään oppilaan etu ja opetuksen järjestämisedellytykset huomioon ottaen muun opetuksen yhteydessä. Erityisen tuen antamiseksi opetuksen järjestäjän tulee tehdä kirjallinen päätös, jota tarkistetaan ainakin toisen vuosiluokan jälkeen sekä ennen seitsemännelle vuosiluokalle siirtymistä. Erityisen tuen antamista koskevassa päätöksessä on määrättävä oppilaan pääsääntöinen opetusryhmä, mahdolliset tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä muut perusopetuslain 31 :ssä tarkoitetut palvelut sekä tarvittaessa 1 momentissa tarkoitettu oppilaan opetuksen poikkeava järjestäminen. Ennen erityistä tukea koskevan päätöksen tekemistä opetuksen järjestäjän on kuultava oppilasta ja tämän huoltajaa tai laillista edustajaa siten kuin hallintolaissa säädetään sekä hankittava oppilaan opetuksesta vastaavilta selvitys oppilaan oppimisen etenemisestä ja moniammatillisena oppilashuollon yhteistyönä tehty selvitys oppilaan saamasta tehostetusta tuesta ja oppilaan kokonaistilanteesta sekä tehtävä näiden perusteella arvio erityisen tuen tarpeesta (pedagoginen selvitys). Pedagogista selvitystä on tarvittaessa täydennettävä psykologisella tai lääketieteellisellä asiantuntijalausunnolla tai vastaavalla Kopio: Seppänen, Anne 5/8

6 sosiaalisella selvityksellä. Erityisen tuen päätös voidaan tehdä ennen esi- tai perusopetuksen alkamista taikka esi- tai perusopetuksen aikana ilman sitä edeltävää pedagogista selvitystä ja oppimisen tehostetun tuen antamista, jos psykologisen tai lääketieteellisen arvion perusteella ilmenee, että oppilaan opetusta ei vamman, sairauden, kehityksessä viivästymisen tai tunne-elämän häiriön taikka muun vastaavan erityisen syyn vuoksi voida antaa muuten. Niiden opetusryhmien muodostamisesta, joissa on yksi tai useampia erityisen tuen päätöksen saaneita oppilaita tai pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvia oppilaita, säädetään valtioneuvoston asetuksella. Erityisopettaja konsultoi koulumme luokanopettajia erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksesta. Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS): Erityistä tukea koskevan päätöksen toimeenpanemiseksi oppilaalle on laadittava henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Suunnitelma on laadittava, jollei siihen ole ilmeistä estettä, yhteistyössä oppilaan ja huoltajan tai tarvittaessa oppilaan muun laillisen edustajan kanssa. Suunnitelmasta on käytävä ilmi oppilaan erityistä tukea koskevan päätöksen mukaisen opetuksen ja muun tuen antaminen. Suunnitelma tarkistetaan tarvittaessa, kuitenkin vähintään kerran lukuvuodessa, oppilaan tarpeiden mukaiseksi. Suunnitelman keskeisestä sisällöstä määrätään opetussuunnitelman perusteissa. Oppilashuoltosuunnitelma Oppilashuollon suunnitelma ja siihen liittyvän yhteistyön järjestäminen Terveydenhoito tapahtuu terveydenhoitajan laatiman suunnitelman mukaisesti. Hän on koululla tiistaisin. Yhteydet koululääkäriin tapahtuvat terveydenhoitajan kautta. Terveystarkastukset tehdään koululla 1.- ja 5.-luokkalaisille. Hammashoidosta vastaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän Orimattilan hammashoitola. Kouluhammaslääkäri (p ) tekee määräaikaistarkastuksia 1.- ja 3.-luokkalaisille. Suuhygienisti tarkistaa 5.-luokkalaisten hampaat. Hampaiden ryhmätarkastuksiin kuljetus hoidetaan koulun kautta, mutta yksittäisaikojen kuljetuksen hoitavat huoltajat. Kouluruoka tuodaan Pennalan aluekeittiöstä. Kaikki oppilaat ja koulun aikuiset ruokailevat klo ja välillä. Kyläjohtokunta esittää opetustoimen talouspäällikön päätettäväksi koulukuljetussuunnitelman, jonka rehtori on laatinut oppilaskohtaisesti ja joka on käsitelty kyläjohtokunnassa. Koulupsykologin palvelut ovat käytettävissä, mikäli lapsella ilmenee käytös-, oppimis- tms. ongelmia. Koulupsykologi myös testaa oppilaita tarvittaessa. Psykologi on tavoitettavissa puhelimitse ja sähköpostilla sekä käy koululla tarvittaessa. Koulukuraattori on koululla perjantaisin. Hän on tavoitettavissa myös puhelimitse tai sähköpostilla. Erityisopettaja on koululla maanantaisin ja torstaisin. Neuvotteluja huoltajien kanssa käydään koululla tarpeen mukaan. Opettajat vierailevat tarvittaessa mm. Päijät-Hämeen perheneuvolassa ja päiväkodeissa oppilaiden kouluasioista keskustelemassa. Kopio: Seppänen, Anne 6/8

7 Virenojan koulun koulukohtainen oppilashuoltoryhmä, johon kuuluvat rehtori (pj.), koulupsykologi, kuraattori, terveydenhoitaja ja erityisopettaja, kokoontuu alkusyksystä suunnittelemaan koulun oppilashuoltoa. Samoin se kokoontuu loppukeväästä arvioimaan oppilashuollon toteutumista. Tämä oppilashuoltoryhmä laatii koululle oman oppilashuoltosuunnitelman. Ryhmän tavoitteena on kouluyhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen sekä muun yhteisöllisen oppilashuollon toteuttaminen ja kehittäminen. Orimattilassa varsinaista oppilashuoltotyötä tekevät pedagoginen tiimi ja asiantuntijaryhmä: Pedagoginen tiimi toteuttaa ja arvioi koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän suunnitelmaa. Siellä käsitellään kaikkien luokkien yhteisöllistä oppilashuoltoa ja mietitään tarvittaessa kunkin oppilaan 3- portaista tukea ja oppilaan tarvitsemia tukitoimia. Pedagogiseen tiimiin kuuluvat rehtori (pj), luokanopettaja(t), erityisopettaja sekä tarvittaessa koulukuraattori, terveydenhoitaja ja koulupsykologi. Tiimi kokoontuu tarvittaessa. Asiantuntijaryhmä perustetaan tarvittaessa oppilaan tai huoltajan niin halutessa. Tässä ryhmässä selvitetään varsinaisen koulunkäynnin ulkopuolisia asioita, joihin oppilas tarvitsee apua. Ryhmään voivat kuulua oppilaan suostumuksesta mm. koulupsykologi ja terveydenhoitaja. Asiantuntijaryhmässä laaditaan oppilashuoltokertomus, joka toimitetaan rekisterin ylläpitäjälle. Orimattilassa rekisteriä ylläpitää opetuspäällikkö. Tavoitteet käyttäytymiselle 10 erinomainen Yleinen käytös on kaunista ja moitteetonta. Oppilas ottaa toiset huomioon. Hän on auttavainen ja pystyy esimerkillään ja toiminnallaan ohjaamaan toistenkin käytöstä ja toimintaa. Oppilaan suhtautuminen koulutyöhön on innostunutta. 9 kiitettävä Yleinen käyttäytyminen on moitteetonta. Oppilas ottaa toiset huomioon ja on auttavainen. Koulutyöhön suhtautuminen on innostunutta. 8 hyvä Ymmärtää ja kunnioittaa oman ja yhteisen omaisuuden koskemattomuuden ja toimii yleensä sen mukaan. Yleinen käyttäytyminen on enimmäkseen moitteetonta ja oppilas noudattaa yhteisiä sääntöjä. Oppilas suhtautuu myönteisesti koulutyöhön. Oppilas ei yleensä häiritse tunti- eikä ryhmätyötilanteissa. 7 tyydyttävä Koulutyöhön suhtautuminen vaihtelee. Häiriöitä yleisessä käytöksessä ja suhtautumisessa yhteisiin sääntöihin, omaisuuteen ja toisiin ihmisiin. Häiritsee usein tuntitilanteissa. 6 kohtalainen Jatkuvasti häiriöitä yleisessä käytöksessä ja sääntöjen noudattamisessa. Koulutyöhön suhtautuminen on välinpitämätöntä. Kopio: Seppänen, Anne 7/8

8 Oppilaan häiriökäyttäytyminen aiheuttaa seuraamuksia. 5 välttävä Oppilas ei pysty mieltämään sääntöjen tarpeellisuutta ja hänen käytöksensä ja toimintansa aiheuttaa jatkuvaa ja suurta häiriötä kouluyhteisössä. 4 heikko Oppilaan paikka ei ole normaaliopetuksessa. Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Kopio: Seppänen, Anne 8/8

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala Kolmiportainen tuki Marjatta Takala 14.9.2011 1 Integraatio ja inkluusio Meillä on erityiskouluja ja -luokkia Integroitujen määrä lisääntyy koko ajan Inkluusio tavoitteena Erityinen tuki Tehostettu tuki

Lisätiedot

Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki

Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Kopio: Karjalainen, Tuomo 1/16 Sisällysluettelo Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Järjestyssäännöt JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. Kouluaikaani on työjärjestyksen mukainen

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen

Lisätiedot

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 Keskeisiä kohtia perusopetuslaista sekä asetuksista, joilla on vaikutusta opetuksen eri tukitoimien toteuttamiseen. Tekstit ovat suoria lainauksia, joista luettavuuden takia on jätetty lainausmerkit pois.

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon

Lisätiedot

KIRJE OHJAAVALLE OPETTAJALLE LISÄMATERIAALIA:

KIRJE OHJAAVALLE OPETTAJALLE LISÄMATERIAALIA: KIRJE OHJAAVALLE OPETTAJALLE LISÄMATERIAALIA: E-erikan numero 1/2017, Liisa Korven artikkeli: Matka erityisopettajaksi. http://blogs.helsinki.fi/cea-arviointi/files/2017/05/e-erika_1_2017_fin.pdf Laiho

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne. YLEINEN TUKI Aloitetaan HETI tuen tarpeen ilmetessä. Ei vaadi testausta tai päätöstä. On yksittäinen pedagoginen ratkaisu sekä ohjaus- ja tukitoimi, jota toteutetaan joustavasti. Tuki järjestetään opettajien

Lisätiedot

Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Oppilaan tukea koskeva lainsäädäntö Perustuslaki Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa

5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa 5.5 Erityinen tuki Erityistä tukea annetaan niille lapsille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muuten. Lapsen edellytykset ovat voineet heikentyä

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa 1 (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.10.2015 KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tehtävänä on luoda perusta koulutyön kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki Tea Kiviluoma 7.2.2018 Kolmiportainen tuki lakiin 2010. Tuki on määritelty asteittain muuttuvaksi, mitä kuvataan yleisen, tehostetun (POL 16a ) ja erityisen

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Tuen kolmiportaisuus

Tuen kolmiportaisuus Tuen kolmiportaisuus Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho & Katja Räisänen 13.4.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 61 lähtökohtana sekä opetusryhmän että kunkin oppilaan vahvuudet ja oppimis-

Lisätiedot

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? - 1 - Mä en osaa! Jos lapsella on oppimisvaikeuksia ja koulunkäynti

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

Kolmiportaisen tuen suunnitelma

Kolmiportaisen tuen suunnitelma Kolmiportaisen tuen suunnitelma Utsjoen kunta esi- ja perusopetus Kolmiportaisen tuen suunnitelma Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki 4 Tukimuodot 8 Pedagoginen arvio tehostettua tukea varten 9 Oppimissuunnitelma

Lisätiedot

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Rytkyn koulun järjestyssäännöt Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 MICROSOFT Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä,

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja erityisopetus Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu

Opiskeluhuolto ja erityisopetus Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu Opiskeluhuolto ja erityisopetus 6.3.2017 Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu www.pollev.com/aapohalonen066 (Aineen)opettajan työtä

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki LAPE kutsuseminaari 19.9.2018 19.9.2018 1 Tuen tarpeen jatkuva arviointi Tuen tarpeen arviointi aina tuen tarpeen muuttuessa ja perusopetuslain mukaan toisen vuosiluokan

Lisätiedot

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24

Lisätiedot

Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki

Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Kopio: Ovaska, Jarno 1/13 Sisällysluettelo Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Yhteystiedot järjestyssäännöt Järjestyssäännöt Kiusaamisen ehkäiseminen Kiusaamisen

Lisätiedot

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan

Lisätiedot

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.8.2017 2 1. KOULUN NIMI: Euran Kirkonkylän koulu 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen

Lisätiedot

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat)

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) Opetushallitus 2009 Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ajankohtaista perusopetuksessa

Lisätiedot

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki

Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki 2016-2017 Kopio: Aalto, Outi 1/12 Sisällysluettelo Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki 2016-2017 Järjestyssäännöt Järjestysssäännöt Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa Pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat vaikeasti vammaiset lapset: mm. näkö- ja kuulovammaiset eivät

Lisätiedot

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus Tuki annetaan mahdollisuuksien mukaan omassa tutussa ympäristössä ja luokassa. Tarpeen kasvaessa tukimuotoja voidaan lisätä joustavasti ja päinvastoin. Tuen kolmiportaisuus Peruskouluissa 3 Tuen kolmiportaisuus

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa KOLMIPORTAINEN TUKI esi- ja perusopetuksessa YLEINEN TUKI * kaikille suunnattu, tilapäinen tuki * arviointi tapahtuu yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaan * oppilaalle voidaan laatia oppimissuunnitelma

Lisätiedot

Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut

Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut Kangasniemen kunta Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut 1 Oppilashuoltosuunnitelmat Koulun oppilashuoltotoimintaa suunnittelee ja johtaa oppilashuoltoryhmä (OHR). OHR kokoontuu säännöllisesti.

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki

Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki 2016-2017 Kopio: Aalto, Outi 1/12 Sisällysluettelo Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki 2016-2017 Järjestyssäännöt Järjestyssäännöt Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten

Lisätiedot

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Seinäjoki 11.3.2014 Ville Järvi Erityisopetuksen rehtori Seinäjoen kaupunki Tehtävänanto 1. Yhteistyötä edistävät tekijät 2. Yhteistyön kannalta kehitettävää

Lisätiedot

Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus

Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta ja oppilaalle annettavaa muuta

Lisätiedot

Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki

Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Kopio: Väntönen, Pauli 1/14 Sisällysluettelo Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Oppilashuoltosuunnitelma Oppilashuoltosuunnitelma Oppimisen tuen portaat Tuen

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2012 27.4.2012 Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Esi- ja perusopetuksen oppilaan tukea koskevaan uudistukseen

Lisätiedot

LIITE 1. (O ph, 20 13) LIITE 2/1. Kalajoen kaupunki Kalajoentie 5, KALAJOKI p (0)

LIITE 1. (O ph, 20 13) LIITE 2/1. Kalajoen kaupunki Kalajoentie 5, KALAJOKI p (0) 1 LIITE 1 (O ph, 20 13) LIITE 2/1 2 LIITE 2/2 PEDAGOGINEN ASIANTUNTIJARYHMÄ: ENNEN PALAVERIA: LUOKANOPETTAJA/ AINEENOPETTAJA LAATII TARVITTAESSA YHTEISTYÖSSÄ MUIDEN OPPILASTA OPETTAVIEN OPETTAJIEN KANSSA

Lisätiedot

ERITYISOPETUKSEEN SIIRTÄMISMENETTELY

ERITYISOPETUKSEEN SIIRTÄMISMENETTELY ERITYISOPETUKSEEN SIIRTÄMISMENETTELY Sisällys: 1. Yleisen tuen järjestäminen 2. Osa-aikainen erityisopetus 3. Päätös erityisopetukseen ottamisesta tai siirtämisestä 4. HOJKS-päätös (Henkilökohtainen opetuksen

Lisätiedot

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015 PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015 Perusopetusta sääteleviä lakeja ja muita säännöksiä: - Perusopetuslaki 628/1998, muutettu useita kertoja - Perusopetusasetus

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Oppilaiden tukimuodot Eriyttäminen, joustavat järjestelyt, yhteisopettajuus 14.3.2013 Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Tuija Vänni

Lisätiedot

Tehostettu tuki käytännössä

Tehostettu tuki käytännössä Tehostettu tuki käytännössä - mitä se on ja miten tukea tehostetaan? Pyhäntä 29.2.2012 Raisa Sieppi, ohjaava opettaja Kolmiportainen oppimisen ja koulunkäynnin tuki Erityisen tuen päätökseen ja HOJKSiin

Lisätiedot

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT HÄMEENKYRÖN KUNTA F.E. Sillanpään lukio Sisällys 1 Koulun nimi... 3 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen...

Lisätiedot

KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN

KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN 1 KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN pvm / 20 SALASSAPIDETTÄVÄ Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta Tehostetun

Lisätiedot

Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki

Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Kopio: Väntönen, Pauli 1/17 Sisällysluettelo Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Oppilashuoltosuunnitelma Oppilashuoltosuunnitelma Oppimisen tuen portaat Tuen

Lisätiedot

Yhteisiä asioita

Yhteisiä asioita Yhteisiä asioita 3.9.2014 Koulun järjestyssäännöt ja muut yhteiset sopimukset (mm. ruokailu, liikuntakäytänteet, mobiililaitteiden käyttö) Pihan yhteiskäyttö ja pihasta huolehtiminen Liikennekäyttäytyminen

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen

Lisätiedot

4. OPPIMINEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI. 4.1. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet

4. OPPIMINEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI. 4.1. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet 4. OPPIMINEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI 4.1. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Opetuksen ja tuen järjestämisen lähtökohtana ovat sekä opetusryhmän että kunkin oppilaan vahvuudet ja oppimis- ja kehitystarpeet.

Lisätiedot

Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN. Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka

Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN. Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka Koulu Huoltaja/huoltajat/laillinen

Lisätiedot

ILMAJOEN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Oppimisen tuki YLEISTÄ

ILMAJOEN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Oppimisen tuki YLEISTÄ ILMAJOEN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Oppimisen tuki YLEISTÄ Ilmajoen kunnassa opetuksen järjestämistä ohjaa inkluusioajattelu. Inklusiivisella opetuksella pyritään takaamaan jokaiselle lapselle riittävä

Lisätiedot

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika esiopetusyksikkö ja ryhmä lastentarhanopettaja erityisopettaja 1. Lapsen kasvun ja oppimisen tilanne Lapsen vahvuudet

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Oppimisen ja koulukäynnin tukea koskeva lainsäädäntö käytännössä. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulukäynnin tukea koskeva lainsäädäntö käytännössä. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulukäynnin tukea koskeva lainsäädäntö käytännössä Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Taustaa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden oppimisen ja koulunkäynnin tuen osuudet

Lisätiedot

Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT

Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Esiopetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Lapsen nimi Syntymäaika Esiopetusyksikkö Huoltaja/huoltajat/laillinen

Lisätiedot

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana. Lasten ja nuorten lautakunta 25 04.04.2017 Lasten ja nuorten lautakunta 32 30.05.2017 PERUSOPETUKSEN YHTEISET TYÖRAUHAAN LIITTYVÄT TOIMINTAMALLIT/JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lasten ja nuorten lautakunta 04.04.2017

Lisätiedot

OPETUKSEEN OSALLISTUMISEN EDELLYTTÄMÄN AVUSTAJAPALVELUN MÄÄRITTELY

OPETUKSEEN OSALLISTUMISEN EDELLYTTÄMÄN AVUSTAJAPALVELUN MÄÄRITTELY Ähtärin kaupunki Koulutoimi 26.9.2007 ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPETUS: TUKITOIMET OPETUKSEEN OSALLISTUMISEN EDELLYTTÄMÄN AVUSTAJAPALVELUN MÄÄRITTELY 1. Asiakirjan tarkoitus Tällä asiakirjalla määritellään

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat KANGASALAN KUNTA POHJAN KOULU Iso- Maijalantie 31 36840 POHJA 050-3152852/ rehtori POHJAN KOULUN OPPILASHUOLLON SUUNNITELMA 2018-2019 Oppilashuollon kokonaisuus Pohjan koululla jakaantuu seuraavasti: 1.

Lisätiedot

Koulun henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@kotka.fi

Koulun henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@kotka.fi HOVINSAAREN KOULU SYYSTIEDOTE 2011 2012 Ruununmaankatu 2 48200 KOTKA Yhteystiedot: Rehtori Nina Pöyhönen puh. 234 4547, 040 352 9070 Kanslia puh. 234 4548 Opettajainhuone puh. 234 4548, 040 352 9078 Kotisivu

Lisätiedot

Lapsen ja nuoren tukeminen

Lapsen ja nuoren tukeminen OPAS Lapsen ja nuoren tukeminen esi- ja perusopetuksessa LASTEN JA NUORTEN TUKEMINEN PERUSOPETUKSESSA -OPAS 1 Sisällys 3 Johdanto 4 Kolmiportainen tuki 5 Pedagogiset arviot 5 Oppimissuunnitelma 5 Tehostetun

Lisätiedot

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta. JYVÄSKYLÄN STEINERKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUOKAT 1-8 Tehtävä ja tavoitteet Järjestyssäännöt ovat koulun opetussuunnitelmaa täydentäviä käytännön toimintaohjeita, joilla pyritään takaamaan kaikkien turvallisuus,

Lisätiedot

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain

Lisätiedot