LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/"

Transkriptio

1 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanvaltuusto AIKA klo 16:30-21:42 PAIKKA Liminganlahden luontokeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS TILINPÄÄTÖS LAKI VARHAISKASVATUSLAIN MUUTTAMISESTA - OIKEUS TUNNIN VARHAISKASVATUKSEEN VIIKOSSA SEKÄ LAKI KOTIHOIDON JA YKSITYISEN HOIDON TUESTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA 19 PÄIVÄKOTIEN RYHMÄKOOT ALKAEN LINNUKAN KOULUN KUNTOTUTKIMUKSET KOULU- JA OPPIMISYMPÄRISTÖSELVITYS OULUN JÄTEHUOLTO OY:N OSAKASPOHJAN 49 LAAJENTAMINEN 23 ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA HENKILÖSTÖKERTOMUS LAPSI- JA NUORISOPOLIITTINEN TOIMENPIDEOHJELMA 54 V , ARVIO VUODELTA KIINTEISTÖJEN OMISTAMISEN, HUOLLON JA 58 INVESTOINTIEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 27 PALVELUSETELI OMAISHOIDON TUEN LAKISÄÄTEISEN 61 VAPAAN JA HARKINNANVARAISEN VAPAAN JÄRJESTÄMISEEN YMPÄRIVUOROKAUTISENA LYHYTAIKAISHOITONA TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN YKSIKÖSSÄ 28 ERITYISOPETUKSEN KOORDINAATTORIN VIRAN 63 PERUSTAMINEN 29 LIIKUNNAN LEHTORIN VIRAN PERUSTAMINEN NUORTEN TYÖPAJAOHJAAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN YRITYSPALVELUKOORDINAATTORIN VIRKANIMIKKEEN 68 MUUTTAMINEN 32 ERONPYYNTÖ LUOTTAMUSTOIMESTA/ RANTALA ERONPYYNTÖ LUOTTAMUSTOIMESTA/ RAUTIAINEN VARAVALTUUTETUN MÄÄRÄÄMINEN PERHEPÄIVÄHOITAJIEN PALKKAUKSEN MUUTTAMINEN SEKÄ HALLINTOSÄÄNNÖN PÄIVITYS OPISKELIJA- JA YRITTÄJÄPERHEIDEN HUOMIOONOTTAMISEKSI / VALTUUSTOALOITE 74

2 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ OSALLISTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Ahola Markku 16:30-21:42 jäsen Ahola Tuomas 16:30-21:20 jäsen Eberhardt Masi 16:30-21:42 jäsen Heikkinen Marjo 16:30-21:42 jäsen Härmä Ville 16:30-21:42 jäsen Inkeroinen Pasi 16:30-21:42 jäsen Kiljo-Pietilä Anne 16:30-21:42 jäsen Kinnunen Olli-Pekka 16:30-21:42 jäsen Kleemola Tuula 16:30-21:42 jäsen Kylmänen Heikki 16:30-21:42 jäsen Kylmänen Liisa 16:30-21:42 jäsen Kämäräinen Marja 16:30-21:42 jäsen Lahdenperä Virpi 16:30-21:42 jäsen Laukkanen Asko 16:30-21:42 jäsen Laurikkala Paula 16:30-21:42 jäsen Leppäluoto Mikko 16:30-21:42 jäsen Leskinen Hanna 16:30-21:42 jäsen Lipsonen Terho 16:30-21:42 jäsen Lunki Pasi 16:30-21:42 jäsen Luukinen Hanna 16:30-21:42 jäsen Luukinen Pirjo 16:30-21:42 jäsen Pakaslahti Juho 16:30-21:42 jäsen Parpala Niina 16:30-21:42 jäsen Raitio Jukka 16:30-21:42 jäsen Sangi Leea 16:30-21:42 jäsen Savolainen Sanna 16:30-21:42 puheenjohtaja Tissari Sami 16:30-21:42 jäsen Tuomikoski Joonas 16:30-21:42 jäsen Viljas Mari 16:30-21:42 jäsen Vuokila Mirja-Liisa 16:30-21:42 jäsen Ylönen Kari 16:30-21:42 jäsen Hilliaho Niko 16:30-21:42 varajäsen POISSA Kontturi Tarja jäsen Kotajärvi Kalervo jäsen Nevala Kalevi jäsen Porkka Arja jäsen MUU Rajala Pekka 16:30-21:10 kunnanjohtaja Vuorinen Katja 16:30-21:42 hallintojohtaja, ptk:n pitäjä Pyykkönen Anne 16:30-21:42 talousjohtaja Toivanen Irma 16:30-21:42 perusturvajohtaja Pöllänen Simo 16:30-21:42 tekninen johtaja Kärkkäinen Minna 16:30-21:42 sivistystoimen osastopäällikkö Partanen Tiina 16:30-21:30 lukion rehtori Junttola Antti 16:30-20:45 rehtori

3 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ ALLEKIRJOITUKSET Sanna Savolainen Puheenjohtaja Katja Vuorinen Pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Paula Laurikkala Pöytäkirjan tarkastaja Pasi Lunki Pöytäkirjan tarkastaja PÖYTÄKIRJA YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ kunnanvirastolla

4 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanvaltuusto KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KV KuntaL:n 54 :n mukaan kunnanvaltuusto kokoontuu päättäminään aikoi na ja myös sil loin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Val tuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäs osan val tuu tetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. KuntaL:n 58 :n mukaan kunnanvaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kak si kol mas osaa val tuutetuista on läsnä. Kunnanvaltuuston täydellinen kokouskutsu on lähetetty valtuutetuille ja kun nan hal li tuk sen jä se nil le sekä kunnanjohtajalle. Kokouskutsu on asetettu nähtä väk si kun nan il moi tustaululle ja julkaistu Rantalakeus-lehdes sä Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

5 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanvaltuusto PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT KV Edellisen kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Virpi Lahdenperä ja Mikko Leppäluoto. Leea Sangi esitti pöytäkirjantarkastajaksi Paula Laurikkalaa. Pirjo Luukinen esitti pöytäkirjantarkastajaksi Pasi Lunkia. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Paula Laurikkala ja Pasi Lunki.

6 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanvaltuusto KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS KV Kokouskutsun mukana on esityslista käsiteltävistä asioista. Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. Esityslistan 9 käsiteltiin kokouksen neljäntenä asiana. Kokouksen lopussa jätettiin Niina Parpalan ja 10 muun valtuutetun valtuustoaloite.

7 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto TILINPÄÄTÖS / /2016 KH Valmistelija: talousjohtaja Anne Pyykkönen, p , Kuntalain 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kun nan hal lituk sen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maa lis kuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tar kas tet tavak si sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi ke sä kuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liit tee nä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toi min ta ker tomus. Lisäksi kunnan, joka tytäryhtiöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laa tia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Ti lin pää töksen al le kir joit ta vat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kuntalain mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston aset ta mien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kun nas sa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tie to ja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asiois ta, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tu los laskel mas ta tai rahoituslaskelmasta. Kunnanhallituksen on toi min ta ker to mukses sa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Tilinpäätös sekä luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteiden lajeista samoin kuin tieto niiden säilytystavoista on kirjoitettava sidottuun tai välittömästi tilin pää tök sen jälkeen sidottavaan tasekirjaan, jonka sivut on numeroitava. Tasekirja sisältää - toimintakertomuksen - toteutumisvertailun - tilinpäätöslaskelmat: tuloslaskelman, rahoituslaskelman, taseen - konsernitilinpäätöksen - liitetiedot: kunnan liitetiedot, konsernin liitetiedot - allekirjoitukset ja merkinnät - luettelot ja selvitykset: luettelon kirjanpitokirjoista ja tositteiden lajeista ja - selvityksen kirjanpidon säiltyksestä. Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto on antanyt yleisohjeet kunnan ja kun tayh ty män tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta, kon ser ni ti linpää tök sen laatimisesta ja tilinpäätöksen liitetiedoista. Yleisohjetta konsernitilinpäätöksen laatimisesta on uudistettu tammikuussa 2016 ja sitä on sovellettava vuoden 2015 tilinpäätöksestä alkaen. Limingan kunnan tilin pää tös on laadittu edellä mainittujen ohjeiden mukaisesti. Tilinpäätöksen mukaan Toimintatulot ,25 Toimintamenot ,66 Toimintakate ,41

8 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto Investointimenot ,86 Investointitulot ,40 Nettoinvestoinnit ,46 Toimintamenot kasvoivat edellisvuodesta 4,1 % ja toimintatulot 3,4 %. Toimin ta ka te heikkeni 4,2 %. Toimintakatteen toteutumisaste oli alkuperäiseen talousarvioon nähden 102,5 %. Perusturvalle myönnettin lisämäärärahaa yhteensä e ja muutettuun talousarvioon nähden toimintakatteen toteuma oli 99,7 %. Nettoinvestoinnit olivat asukasta kohden 172 euroa. Matalan investointitason ansiosta kunta pystyi rahoittamaan investoinnit kokonaisuudessaan tu lo ra hoi tuk sel la. Matalan investointitason ansiosta kunta pystyi lyhentämään vanhoja investointilainoja. Kunnan lainamäärä laski edellisvuodesta 4,7 milj. euroa ja oli vuoden lopussa 19,6 milj. euroa, 1970 e/asukas. Asukaskohtainen lai na mää rä laski 517 euroa. Verotulot kasvoivat 6,1 %, valtionosuudet 1,2 % ja verorahoitus yhteensä 3,8 %. Verorahoitus ylitti talousarvion 2,5 milj. euroa. Vuosikatteeksi muodostui ,04 euroa, 595 euroa/asukas. Taseen lop pu sum ma oli ,31 euroa. Taseen loppusumma laski edel lisvuo des ta 4,3 %. Konsernitaseen loppusumma oli 92,5 milj. euroa ja konser nin lai na kan ta euroa/asukas. Tilikauden tulokseksi muodostui ,56 euroa. Toimintakertomuksessa ti li kau den tuloksesta esitetään tehtäväksi 2,2 milj euron investointivaraus oppimisympäristöratkaisuun liittyen ja tuloutettavaksi tehtyjä poistoeroja suun ni tel man mukaan ,26 euroa. Tilikauden ylijäämä ,82 euroa esi te tään siirrettäväksi omaan pääomaan tilikauden ylijäämätilille, minkä jäl keen taseen kertyneet ylijäämät ovat yhteensä 8,7 milj. euroa (882 eu roa/asu kas). Lisäselvityksenä tasekirja 2015 ja hyvinvointikatsaus. Kj:n esitys: Kunnanhallitus allekirjoittaa tilinpäätöksen vuodelta 2015 KuntaL:n 113 :n mu kai ses ti ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tar kas tus lau takunnan valmistelun jälkeen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi. TTL Tarkastuslautakunta toteaa, että 1. Tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen perusteella ei ole tarvetta pyytää KuntaL 125 :n mukaisia asianosaisten selityksiä tai kunnanhallituksen lausuntoa 2. Tilintarkastaja esittää tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueen johtaville viranhaltijoille tilikaudelta

9 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto Tarkastuslautakunta 1. esittää kunnanvaltuustolle, että tilintarkastuskertomus vuodelta 2015 merkitään tiedoksi 2. esittää kunnanvaltuustolle, että tilinpäätös tilikaudelta hyväksytään 3. esittää kunnanvaltuustolle, että kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueen johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta Lisäselvityksenä tilintarkastuskertomus. KV Lisäselvityksenä tasekirja 2015, hyvinvointikatsaus sekä tilintarkastuskertomus.

10 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto LAKI VARHAISKASVATUSLAIN MUUTTAMISESTA - OIKEUS 20 TUNNIN VARHAISKASVATUKSEEN VIIKOSSA SEKÄ LAKI KOTIHOIDON JA YKSITYISEN HOIDON TUESTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA 112/05.10/2016 SL Valmistelija: sivistystoimen osastopäällikkö Minna Kärkkäinen, p , minna.karkkainen@liminka.fi Eduskunta hyväksyi lain, jolla varhaiskasvatuslain 11 a ja 11 b py kä liä muutetaan siten, että subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen ra joi te taan osa-aikaiseksi. Laki tulee voimaan Laissa varhaiskasvatuksen muuttamisesta, todetaan, että jokaisella lap sella on oikeus viikoittain 20 tunnin laajuiseen varhaiskasvatukseen. Lapsella, jol la ei ole oikeutta laajempaan kuin 20 viikkotunnin varhaiskasvatukseen, ei ole oikeutta esiopetuksen lisäksi järjestettävään osa-aikaiseen var haiskas va tuk seen. Subjektiivista varhaiskasvatusta on järjestettävä kahdella tavalla, osa päiväi se nä ja osaviikkoisena. Osapäiväinen hoito tarkoittaa hoidon jär jes tämis tä viitenä päivänä viikossa neljä tuntia kerrallaan ja osaviikkoinen hoito tar koit taa lapsen hoidon järjestämistä sovittuina kahtena tai kolmena päivä nä viikossa esim. klo välillä, niin ettei tuntimäärä ylitä 20 tuntia viikossa. Lapsen päivähoitopaikka ei saa vaihtua ilman vanhempien suos tu mus ta muuttuneissa tilanteissa. Lapsella on oikeus myös pidempiaikaiseen tai kokopäiväiseen var hais kasva tuk seen, mikäli lapsen kehitys tai tuen tarve tai lapsen/perheen muut, esi mer kik si sosiaaliset olosuhteet sitä edellyttävät. Varhaiskasvatuksen kat so taan edistävän lasten tasa-arvoa ennaltaehkäisemällä mm. op pi misvai keuk sien syntymistä ja tasoittamalla kehityksellisistä ja sosiaalisista taus tois ta johtuvia eroja. Varhaiskasvatuksella on myös ennaltaehkäisevä teh tä vä tilanteissa, joissa vanhemmilla on vaara uupua erilaisissa per he tilan teis sa. Vanhempien on kunnan päättämin määräajoin annettava kunnan vi ranomai sil le selvitys, miksi lapsi tarvitsee varhaiskasvatusta enemmän kuin 20 tuntia viikossa. Lisäksi kunta voi perustellusta syystä muutoinkin edellyt tää mainitun selvityksen esittämistä. Samoin vanhempien tai muiden huol ta jien tulee ilmoittaa viipymättä varhaiskasvatuksen laajuuteen vai kutta vis ta syistä tai olennaisista muutoksista. Lapselle on taattava sama hoitopaikka myös perheen työ- ja muiden ti lantei den muutoksissa, esimerkiksi silloin, kun työtön vanhempi työllistyy taikka hän lähtee työllisyyttä edistäviin toimenpiteisiin. Kokopäiväinen hoitopaikka säilyy ennallaan sellaisilla lapsilla, joiden molem mat vanhemmat ovat kokopäivätyössä tai opiskelevat kokopäiväisesti tai toimivat yrittäjinä. Mikäli vanhemmat jäävät työttömiksi, on kokoaikaista var hais kas va tus ta järjestettävä sen jälkeen kaksi kuukautta, paitsi siinä tilan tees sa, jos lapsen vanhempi tai muu huoltaja jää kotiin hoitamaan per-

11 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto hees sä asuvaa muuta lasta tai jää eläkkeelle. Lapsella on oikeus 20 tuntia laajempaan varhaiskasvatukseen myös osa-ai kai sen tai väliaikaisen työssäkäynnin, työllistymistä edistävään palve luun osallistumisen, kuntoutuksen tai muun vastaavan syyn vuoksi. Kokopäivähoito voi kestää korkeintaan 10 tuntia päivässä ja osapäivähoito kor kein taan 5 tuntia päivässä. Isyysrahan saannin aikana ei varhaiskasvatusta ole järjestettävä, mutta oikeus samaan päivähoitopaikkaan säilyy, vaikka lapsi ei ole hoidossa isyysra ha kau den aikana. Kunnallista varhaiskasvatuspaikkaa tulee hakea viimeistään neljä kuu kautta ennen tarpeen alkamista. Mikäli paikan tarve johtuu äkillisestä työl lis tymi ses tä tai opiskelusta, tulee paikkaa hakea viipymättä, kuitenkin vii meistään kaksi viikkoa ennen sen tarvetta. Muutettu varhaiskasvatuslaki mahdollistaa ennen voimassa ol leiden säännösten nojalla tehtyjen paikkapäätösten kumoamisen ja uu delleen päättämisen, mikäli sellaiseen on tarvetta. Varhaiskasvatuslain muutokset koskevat myös yksityistä var hais kas va tusta. Niille lapsille, jotka ovat yksityisessä varhaiskasvatuksessa ja joiden oikeus varhaiskasvatukseen on 20 tuntia viikossa, tullaan maksamaan elokuus ta 2016 alkaen pienempää yksityisen hoidon tuen hoitorahaan kuukau des sa (63,93 ). Samoin palvelusetelin sääntökirjaa muutetaan tältä osin ja sellaisille lapsille, joilla ei ole oikeutta kuin 20 tunnin var hais kas vatuk seen, ei myöskään makseta täysimääräistä seteliä eikä palveluntuottaja voi ottaa heiltä suurempaa hoitomaksua kuin sen, mikä kohdistuu 20 viikko tun tiin. Sääntökirja tuodaan lautakuntaan päätettäväksi kevään 2016 aika na. 20 viikkotunnin mukainen varhaiskasvatus on järjestettävä yhtä laa duk kaana kuin pidempikin oikeus varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuslain 2 a :n mukaisten tavoitteiden on toteuduttava myös osapäiväisessä var haiskas va tuk ses sa. Osapäiväistä tai osaviikkoista varhaiskasvatusta pidetään myös riittävänä vanhempia tukevana palveluna ottaen huomioon, että pääasial li nen vastuu lasten kehityksestä ja kasvatuksesta kuuluu lapsen vanhem mil le tai muille huoltajille. Laki kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta: Laissa lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta säädetään ta lou del lisis ta tuista, joilla tuetaan lapsen vanhempia tai huoltajia lapsen hoidon järjes tä mi ses sä sekä työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Tämän lain no jal la maksettavat tuet ovat kotihoidon tuki, yksityisen hoidon tuki, jous tava hoitoraha ja osittainen hoitoraha. Kotihoidon tukeen ja yksityisen hoidon tu keen kuuluvat hoitoraha ja tulosidonnainen hoitolisä. Laissa tarkoitetun ko ti hoi don tuen ja yksityisen hoidon tuen saamisen edellytyksenä on, että lap sen vanhemmat tai muut huoltajat eivät valitse lapselle kunnan jär jes tämää varhaiskasvatusta ja että lapsi tosiasiallisesti asuu Suomessa.

12 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta 1128/1996 muutettiin /106 yksityisen hoidon tuen osalta siten, että yksityisen hoidon tu kea ei makseta täysimääräisenä tapauksissa, joissa lapsella ei ole oikeut ta laajempaan kuin 20 tunnin varhaiskasvatukseen viikossa. Vas taavas ti lapselle ei makseta yksityisen hoidon tukea lainkaan tapauksissa, jois sa oikeutta esiopetuksen lisäksi järjestettävään varhaiskasvatukseen ei ole. Varhaiskasvatuslain 11 a :n 1-4 momentit määrittävät lapsen var haiskas va tuk sen laajuuden, joka on pohjana yksityisen hoidon tuen saa mi selle. Varhaiskasvatusoikeuden muutosten vaikutukset Limingassa: Limingassa on viimeisen kartoituksen mukaan yli 70 sellaista lasta, joiden van hem pi tai vanhemmat tai muut huoltajat ovat kotona. Tällä hetkellä nämä lapset ovat pääosin kokopäiväisessä varhaiskasvatuksessa, mutta eivät välttämättä joka päivä. Sitä, kuinka moni näistä lapsista olisi oikeutettu laa jem paan kuin 20 tunnin varhaiskasvatukseen viikossa, on vaikea sel vittää ennen kuin perheet antavat selvityksen hoidon laajemmasta tar peestaan. Myös niitä lapsia on, joilla ei ole oikeutta esiopetuksen jälkeiseen osa-ai kai seen varhaiskasvatukseen. Limingan varhaiskasvatuksessa valmistellaan kevään 2016 aikana, mil laisia vaihtoehtoja 20 viikkotunnin varhaiskasvatuksessa tullaan lain mu kaises ti järjestämään. Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille: Taloudelliset vaikutukset tä män lainmuutoksen käyttöönotosta tulevat näkymään viiveellä, koska lap sil la on oikeus jatkaa samassa hoitopaikassa. Taloudellisia vaikutuksia tu lee kuitenkin olemaan joustavan siirtymisen myötä esimerkiksi osa päi väryh miin. Hallituksen esitys varhaiskasvatuslain muuttamisesta HE 80/2015 on tämän pykälän lisäselvityksenä. Sivistystoimen osastopäällikön esitys Esitän, että sivistyslautakunta hyväksyy varhaiskasvatuslain muutokset sub jek tii vi sen oikeuden rajoittamisen osalta ja lähettää sen edelleen kunnan hal li tuk sel le ja valtuustolle hyväksyttäväksi. Tämä tarkoittaa sub jek tii visen päivähoito-oikeuden rajoittamista osa-aikaiseksi alkaen, enin tään 20 tuntiin viikossa niiltä lapsilta, joiden toinen tai molemmat vanhem mat tai muut huoltajat ovat kotona. Marjo Heikkinen esitti Leena Lehdon kannattamana, että kun nan hal li tuksel le ja valtuustolle ei esitetä subjektiivisen päivähoito-oikeuden ra jaa mista. Koska oli tullut osastopäällikön esityksestä poikkeava kannatettu esitys, pu heen joh ta ja totesi, että asiasta tulee suorittaa äänestys. Ää nes tys ta vaksi hän esitti kädennostoäänestystä, mikä hyväksyttiin yksimielisesti. Suo rite tus sa äänestyksessä osastopäällikön esitystä kannatti neljä jäsentä ja Mar jo Heikkisen esitystä kannatti 2 jäsentä. Puheenjohtaja totesi osas topääl li kön esityksen tulleen sivistyslautakunnan päätökseksi.

13 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sivistyslautakunta hyväksyi osastopäällikön esityksen. Marjo Heikkinen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. KH Kj:n esitys Kunnanhallitus hyväksyy sivistyslautakunnan esityksen. KV Lisäselvityksenä hallituksen esitys varhaiskasvatuslain muuttamisesta. Marjo Heikkinen esitti, että subjektiivista päivähoito-oikeutta ei rajoiteta. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi kannattamattomana. Kunnanhallituksen esitys hyväksyttiin.

14 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKOTIEN RYHMÄKOOT ALKAEN 113/05.10/2016 SL Valmistelija: sivistystoimen osastopäällikkö Minna Kärkkäinen, p Lasten päivähoidosta annettua 6 asetusta on valtioneuvoston pää tök sellä muutettu siten, että alkaen päiväkodissa voi olla yhtä kas vat tajaa kohti kahdeksan kolme vuotta täyttänyttä lasta (1/8) nykyisen seit semän lapsen sijaan (1/7). Yli 3-vuotiaiden ryhmässä saa olla jatkossa ny kyisen 21 lapsen sijasta 24 lasta. Jos ryhmässä on osa-aikaisessa var haiskas va tuk ses sa olevia lapsia, ryhmäkoko voi olla vielä suurempikin. Oulun seu dun ympäristötoimi / ympäristöterveydenhuolto on ohjeistanut asiassa alu een kuntia ja toteaa kannanotossaan, mitkä edellytykset tulee päi väko ti yk si köis sä ja ryhmissä täyttyä, mikäli lasten määrää on tarkoitus nostaa päiväkodeissa (lisäselvitys). Limingan useissa päiväkotiyksiköissä ja ryhmissä yli 3-vuotiaiden ryh mäko ko ja ei voida kasvattaa riittämättömän ilmastoinnin ja /tai ahtaiden tilojen vuok si (alle 4 m2/ lapsi). Tiloja ei ole suunniteltu päiväkotien ny ky vaa timus ten mukaisesti. Kun lapsiryhmä kasvaa yli kolme vuotta täyttäneiden ryh mäs sä 21 lapsesta 24 lapseen, tarvitaan myös pienryhmätiloja, joihin lap sia jaetaan. Kaikissa ryhmissä on myös erityistä tukea tarvitsevia lapsia, joille on tehty henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunni tel ma (HOJKS). Useissa päiväkodeissa on tällä hetkellä menossa si sä ilma tut ki muk sia ja tarkemmat tulokset tulevat myöhemmin. Eli kaikkiin yli 3-vuo tiai den ryhmiin ei voida sijoittaa lain sallimia lisälapsia. Jatkossa ryhmä koot vaihtelisivat yksiköstä tai ryhmästä riippuen. Tekemiemme alustavien selvitysten mukaan hoitopaikkoja voidaan lisätä lä hin nä isompiin yksiköihin, joiden tilat ovat suunniteltu päiväkotikäyttöön ja osittain myös muualle niihin yksiköihin, joiden ryhmärakenne ja ne liömää rät antavat myöten. Karkean arvion mukaan, jos tarkastelee pel kästään neliömääriä, eikä muita Ympäristöterveydenhuollon vaatimuksia, kyse oli si enintään 27 uudesta hoitopaikasta kunnan eri päiväkotien ryhmissä. Haas teek si muodostuu uusien lakien myötä silloinkin tilojen joustavuus. Esi mer kik si niille lapsille, joiden varhaiskasvatusoikeus on 20 tuntia vii kossa, pitää pyrkiä takaamaan sama hoitopaikka vaikka vanhempien työ- ja työt tö myys jak sot vaihtelisivat. Asiakasnäkökulma voimaan tullut varhaiskasvatuslaki määrittelee var hais kas va tuksen tavoitteet. Ryhmäkokojen kasvattaminen heikentää näiden tavoitteiden toteutumista ja varhaiskasvatuksen laatua. Monet kotimaiset ja kansainväliset tut ki mukset osoittavat, että laadun keskeisiä tekijöitä ovat henkilöstön kou lu tus taso, henkilöstön ja lapsiryhmän pysyvyys sekä riittävän pieni ryhmäkoko. Suu ret ryhmät vaikeuttavat lasten yksilöllistä kohtaamista ja lasten kie lel listen ja sosiaalisten taitojen kehittymistä sekä lisäävät lasten kokemaa stres siä. Lapsen yksilöllistä kasvua tukeva varhaiskasvatuksen to teut ta mi-

15 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto nen ja lapsiryhmien erityistarpeiden huomioiminen vaikeutuu. Lasten määrän kasvaminen lisää myös infektioriskiä ja lasten sairastavuutta, joka puoles taan kasvattaa henkilöstön ja vanhempien sairauspoissaolojen määriä. Ryh mä ko ko jen kasvattamisella saadut säästöt ovat lyhytaikaisia. Var haiskas va tus on perusta, jolle lapsen hyvinvointi, kehitys ja oppimispolku raken tu vat. Kunnan päätöksillä voidaan tukea lapsen hyvää kasvua ja vähen tää syrjäytymisen riskejä. Lapsiystävällisenä kuntana huomio tulee kiin nit tää lasten hyvinvointiin ja oppimiseen. Henkilöstön näkökulma Lapsiryhmien kasvattaminen edellyttää henkilöstöltä nykyistä tarkempaa toi min nan järjestämistä, suunnittelua ja arvioimista sekä pedagogisten toimin ta käy tän tö jen tarkastelua, jotta kaikkien lasten tarpeisiin pystyttäisiin vas taa maan ja varhaiskasvatuksen tavoitteet yksilö- ja ryhmätasolla pystyt täi siin saavuttamaan. Taloudellinen näkökulma Limingan kunnassa päivähoitoa tarvitsevien määrä on kasvanut koko ajan. Uu sien hoitopaikkojen syntyminen tämän lain kautta auttaa jossain määrin uu sien päivähoitopaikkojen järjestämisessä. Päivähoitoasetuksen käyttöön otol la on myös jonkin verran taloudellisia vaikutuksia, koska päi vä hoito paik ko ja saadaan nykyisillä resursseilla lisää. Sivistystoimen osastopäällikön esitys Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallituksen kautta valtuustolle, että päivähoitoasetuksen 6.n mukaiset lasten ja aikuisten suhdeluvut otetaan käyttöön alkaen yli kolmivuotiaiden ryhmissä, mikäli päi väko din tilat ja muut rakenteet sen sallivat. Jatkossa yli 3-vuotiaiden ryh missä saa olla enintään 24 lasta, jos Oulun seudun ympäristötoimi / ym pä ristö ter vey den huol to on hyväksynyt tilat lapsiryhmien kasvattamiselle. Myös yk si tyis ten päiväkotien ryhmäkokoja voidaan kasvattaa niiltä osin kuin tilat sen sallivat. Päivähoidon Palveluseteli sääntökirja päivitetään kevään aikana ja tuodaan myöhemmin erikseen päätettäväksi. Lisäselvityksenä Oulun seudun ympäristötoimen kirje Asetus lasten päivähoidosta Osastopäällikön esitys hyväksyttiin. KH Kj:n esitys Kunnanhallitus hyväksyy sivistyslautakunnan esityksen.

16 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto KV Lisäselvityksenä asetus lasten päivähoidosta sekä Oulun seudun ympäristötoimen kirje. Marjo Heikkinen esitti, että päiväkotien ryhmäkokoja ei kasvateta. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi kannattamattomana. Kunnanhallituksen esitys hyväksyttiin.

17 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto LINNUKAN KOULUN KUNTOTUTKIMUKSET 25/ /2016 KH Linnukan koululla on käynnistetty sisäilmatutkimukset havaittujen oireilujen vuok si. Linnukan koulun tiloissa on käytetty homekoiraa ja tulosten pe rusteel la on tarkoituksenmukaista jatkaa ja laajentaa kuntotutkimuksia toteuttamalla koko kiinteistöä koskevat rakenneselvitykset. Rakennetutkimukset toteutetaan sekä Linnukan koulun että lukion kiin teistös sä. Jatkotutkimukset toteutetaan mahdollisimman laajana, niin että kaik ki mahdolliset ongelmakohdat saadaan selville ja voidaan arvioida todel li set korjauskustannukset. Tutkimukset toteutetaan mahdollisimman nopealla aikataululla siten, että asiaa voidaan käsitellä valtuustossa huhtikuussa Kunta järjestää eril li sen infotilaisuuden sen jälkeen, kun tutkimustulokset on saatu ja analy soi tu. Linnukan koulun ja lukion tutkimussuunnitelmaa esittelee kokouksessa Tom mi Riippa FCG Oy:stä. Kj:n esitys Kunnanhallitus päättää, että Linnukan koulurakennuksen ja Limingan lukion kuntotutkimuksia jetketaan toteuttamalla koko kiinteistöjä koskevat raken ne sel vi tyk set. Tutkimukset toteutetaan mahdollisimman nopealla aikataululla siten, että asiaa voidaan käsitellä valtuustossa huhtikuussa KH Linnukan koulun kuntotutkimus on valmistunut mennessä. Tutki mus tu lok set on esitelty tilojen käyttäjille ja oppilaiden van hemmil le. Valtuustolle tulokset esiteltiin valtuustoseminaarissa. Tutkimukset käsittävät noin m2, joissa on mm. 20 opetustilaa, kir jasto, valmistuskeittiö, ruokala sekä kouluterveydenhoitajien tilat. Kun to tut kimuk set on suorittanut FCG suunnittelu ja tekniikka. Tutkimustulokset osoittavat että rakennukselle täytyy tehdä perusteellinen ja laaja peruskorjaus. Tutkimustulosten perusteella on laadittu kus tan nusar vio haitallisten ja riskirakenteiden peruskorjauksesta, joiden kus tan nusar vio on 3,5 milj. euroa. Mahdollisen remontoinnin yhteydessä tulee huomioida koulun lisätilan tarve. Lähivuosina Liminganlahden yhtenäiskoululle tarvitaan oppilasmäärän kas vus ta johtuen lisätilaa noin 2000 m2. Remontoinnin ko ko nais kus tannuk sik si on arvioitu 9,1 milj. euroa (alv. 0%), kun mukaan on huomioitu tarvit ta vat lisätilat, lvi- ja sähkötyöt sekä sisäpuoliset muutos- ja pintatyöt.

18 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Linnukan koulun tulevaisuuden osalta on arvioitava mahdollista remonttia ver rat tu na uusinvestointiin. Taloudellisesti remontoinnin kustannusarvion ero verrattuna uudisrakennuksen hintaan on pieni ja lisäksi on vaikea varmis tua peruskorjauksen onnistumisesta. Arvioinnissa on päädytty siihen, et tä kokonaistaloudellisesti ja riskien kannalta on järkevintä rakentaa uudis ra ken nus eikä remontoida vanhaa Linnukan koulun kiinteistöä. Keväällä 2016 toteutettujen kuntotutkimusten aikana tekninen osasto on kil pai lut ta nut väistötilat 20 opetustilalle. Väistötilat on mahdollisuus saada käyt töön alkaen. Väistötilan kustannus on noin euroa 2 vuo den aikana. Arvioitu ylläpitokustannus on vuositasolla noin euroa. Lisäselvityksenä Linnukan koulun tutkimustulosten esittely sekä arvioidut sa nee raus kus tan nuk set. Kj.n esitys Kunnanhallitus esittää valtuustolle kuntotutkimuksen perusteella, että: Linnukan koulu kokonaisuudessaan puretaan. Linnukan koululle hankitaan väistötilat alkaen. Linnukan koulun A-osan käyttöä jatketaan väistötiloissa olemisen aikana, mikäli se on teknisesti mahdollista. Väistötilat sijoitetaan Hannu Krankan koulun välittömään läheisyyteen. KV Lisämateriaalina olevat Linnukan koulun tutkimustulokset sekä arvioidut sa nee raus kus tan nuk set on jaettu valtuustolle seminaarissa Tar vit taes sa lisämateriaali löytyy sähköisenä osoitteesta esi tys lis tan liitteenä ja paperikopioita on saatavilla kokouksessa. Niina Parpala esitti Pasi Inkeroisen ja Sami Tissarin kannattamana, että Lin nu kan koulun A-osan käyttöä ei jatketa väistötiloissa olemisen aikana. Koska oli tullut kunnanhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys, pu heen joh ta ja totesi, että asiassa tulee suorittaa äänestys. Ää nes tys ta vaksi hän esitti kädennostoäänestystä, mikä hyväksyttiin yksimielisesti. Suo rite tus sa äänestyksessä kunnanhallituksen esitystä kannatti 24 valtuutettua, Nii na Parpalan esitystä 7 valtuutettua ja 1 valtuutettu äänesti tyhjää. Puheen joh ta ja totesi kunnanhallituksen esityksen tulleen valtuuston pää töksek si. Niina Parpala esitti Sami Tissarin kannattamana, että väistötilat sijoitetaan ha jau te tus ti. Koska oli tullut kunnanhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys, pu heen joh ta ja totesi, että asiassa tulee suorittaa äänestys. Ää nes tys ta vaksi hän esitti kädennostoäänestystä, mikä hyväksyttiin yksimielisesti. Suo rite tus sa äänestyksessä kunnanhallituksen esitystä kannatti 25 valtuutettua

19 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto ja Niina Parpalan esitystä 7 valtuutettua. Puheenjohtaja totesi kun nan hal lituk sen esityksen tulleen valtuuston päätökseksi. Kunnanhallituksen esitys hyväksyttiin. Niina Parpala ja Sami Tissari jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen.

20 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto KOULU- JA OPPIMISYMPÄRISTÖSELVITYS 138/12.00/2016 KH Limingan kunnassa on ollut valmisteilla useamman vuoden ajan koulu- ja op pi mis ym pä ris tö sel vi tys. Koulu- ja oppimisympäristöselvityksen läh tö kohta na on tarjota kaikille oppilaille turvalliset ja sisäilmaltaan terveet op pi misolo suh teet, joissa huomioidaan nykypedagogiikan ja uuden ope tus suun nitel man mukaiset oppimisen välineet, opiskelutilat ja tukipalvelut. Koulu- ja oppimisympäristöselvitystä on käsitelty aiempina vuosina useissa eri valtuustoseminaareissa. Valmistelun pohjaksi on sovittu laskettavan kol me vaihtoehtoista toteutustapaa: Ve 1. koulukeskuksia yhteensä 2 kpl (Tupos yk, Liminganlahden yk) Ve 2. koulukeskuksia 3 kpl (Tupos yk, Liminganlahden yk, Ojanperä) Ve 3. koulukeskuksia 5 kpl (Tupos yk, Liminganlahden yk, Lakeuden, Ke tun maan ja Rantakylän koulut uusituin tiloin) Oppilasmäärät Opetuspalveluissa on laadittu kunnan oppilasmääräennusteet vuosille asuma-alueittain. Oppilasmääräennusteissa on huomioitu ainoas taan kunnan omavaraiskasvu, ei mahdollista muuttovoittoa. Oppilasmääräennusteen mukaan Tupoksen yhtenäiskoulun sekä kaikkien ky lä kou lu jen oppilasmäärät pienenevät vuoteen 2022 mennessä. Tu poksen osalta tilannetta muuttanee se, että väestönkasvua suunnataan tällä het kel lä Saunarannan alueelle, mikä pitänee oppilasmäärän vähintäänkin en nal laan. Limingan keskustan oppilaaksiottoalueella oppilasmäärä kasvaa voi makkaas ti ja lisätilan tarve vuoteen 2021 mennessä on noin 300 oppilaan koulu ti loil le. Keskustan alueella oppilasmäärä kasvaa voimakkaimmin Ojan perän kan kaan ja Okkosenrannan alueella. Opetussuunnitelmauudistus Perusopetuksen uusi opetussuunnitelma astuu voimaan Uusi ope tus suun ni tel ma asettaa uudenlaisia vaatimuksia myös op pi mis ym pä ristöil le, mikä tulee huomioida koulu- ja oppimisympäristöselvityksessä. Opetus suun ni tel ma uu dis tuk ses sa muun muassa opetusta eriytetään ta val li sessa luok ka ope tuk ses sa, oppimisen tukeen tulee löytyä erityisasiantuntijoita (kou lu ku raat to ri, koulupsykologi, erityisopettajat, terveydenhoitaja, op pilaan oh jaa ja), oppilaiden valinnaisuutta on lisättävä 5-luokista ylöspäin ja tie to- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään tiiviisti opetuksessa. Linnukan ja Ojanperän koulun uudisrakennukset Linnukan koululle on toteutettu laajat kuntotutkimukset keväällä Tutki mus tu los ten perusteella Linnukan koulu vaatisi laajan peruskorjauksen. Pe rus kor jauk sen yhteydessä tulee huomioida, että vuoteen 2021 men nessä Liminganlahden yhtenäiskoululle tarvitaan oppilasmäärän kasvusta joh-

21 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto tuen lisätilaa noin 2000 m2. Huomioiden lisätilat remontoinnin ko ko naiskus tan nuk sik si on arvioitu 9,1 milj. euroa (alv. 0%). Uuden koulun rakentaminen 750 oppilaalle maksaisi arvion mukaan 13,3 milj. euroa, joten hintaero remontin ja uudisrakennuksen välillä on pieni. Ar vioin nis sa on päädytty siihen, että kokonaistaloudellisesti ja riskien kannal ta on järkevintä rakentaa uudisrakennus eikä remontoida vanhaa Lin nukan koulun kiinteistöä. 750 oppilaan uudisrakennushanke on mahdollista jakaa kahteen eri osaan si ten, että toinen koulu sijoittuisi kunnan keskustaan nykyisen Hannu Krankan koulun läheisyyteen ja toinen koulu voisi luontevasti sijoittua Ojan perän alueelle, jossa oppilasmäärät ovat voimakkaimmin kasvavat. Tässä rat kai sus sa oppilaat jaettaisiin siten,että keskustassa tilatarve olisi noin 400 oppilaalle ja Ojanperänkankaan alueella noin 350 oppilaalle. Lakeuden, Ketunmaan ja Rantakylän koulut Kouluverkkoselvityksessä vuonna 2010 kunnanvaltuusto päätti, että Lakeu den, Ketunmaan ja Rantakylän kyläkoulut pidetään toiminnassa niiden tek ni sen käyttöiän ajan ja ja tuolloin kiinteistöjen teknistä käyttöikää ar vioitiin olevan jäljellä noin 10 vuotta. Lakeuden, Ketunmaan ja Rantakylän kouluille on tehty kuntokartoitukset ke vääl lä 2014, joiden perusteella rakennusten tekninen käyttöikä on tiensä pääs sä. Koulujen saneerausaste on korkea, ollen 70 % Nykyiset tilat ei vät täytä myöskään ajanmukaisille oppimisympäristöille asetettuja vaa timuk sia. Oppilasmääräennusteissa kaikkien kyläkoulujen oppilasmäärät ovat ennus teen mukaan laskevia. Kevään 2016 aikana on järjestetty ky lä kier rokset kaikilla kyläkouluilla sekä Tupoksessa, joissa on käsitelty sekä kou luverk koa että muita kylien kehittämiseen liittyviä asioita. Taloudelliset perustelut Kouluinvestointien kustannus olisi yhden uuden koulun vaihtoehdossa 13,3 milj. (ve 1.), 2 uuden koulun vaihtoehdossa 14,2 milj. ja 4 uuden koulun vaih to eh dos sa 14,7 milj. (ve 3.). Taloudellisesti tar kas tel tu na in ves tointien kokonaissummassa ei synny merkittäviä eroja, kun taas vuo sit tai sis sa käyt tö kus tan nuk sis sa erot muodostuvat merkittäviksi. Kokonaistaloudellisesti edullisin ratkaisu olisi vaihtoehto 1. jossa käyn nistet täi siin kunnan keskustaan yksi koulurakennushanke, johon sijoittuisivat se kä Linnukan koulun oppilaat että Lakeuden, Ketunmaan sekä Ran ta kylän koulun oppilaat. Selkeästi kallein vaihtoehto on vaihtoehto 3, jossa kun nan keskustaan rakennettaisin uusi yksikkö 650 oppilaalle ja Ran ta kylään, Lakeudelle ja Ketunmaahan toteutettaisiin uudet yksiköt op pi las ennus teen mukaan (2-opettajaiset koulut, paitsi Rantakylä 3-opettajainen yksik kö) yhteensä noin 100 esi- ja peruskoulun oppilaalle. Arvioitaessa vaikutuksia käyttötalouteen on huomioitu vaikutukset kiin teistö-, henkilöstö- ja kuljetuskustannuksiin. Vaihtoehto 3 on kustannuksiltaan 0,9 milj. euroa vuodessa kalliimpi verrattuna vaihtoehtoon 1., mistä syystä

22 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto vaih toh to 3. on kun nal le taloudellisesti kestämätön ratkaisu. Vaihtoehto 2. on puolestaan noin vaihtoehtoa 1 kalliimpi vuositasolla. Laskelmat sisältyvät lisäselvityksenä olevaan materiaaliin. Lisäselvitykset Lisäselvityksenä koulu- ja oppimisympäristöselvityksen materiaali. Kj:n esitys Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että 1) Käynnistetään kaksi (2) uutta koulurakennushanketta, joista toinen sijoit tuu keskustaan ja toinen Ojanperänkankaan alueelle. 2) Lakeuden ja Ketunmaan koulut suljetaan Ojanperän koulun val mistues sa ja oppilaat siirtyvät Ojanperän kouluun. 3) Rantakylän koulu suljetaan Liminganlahden yhtenäiskoulun uu dis raken nuk sen valmistuessa ja oppilaat siirtyvät Liminganlahden yh te näiskou luun. 4) Uusien rakennushankkeiden alustavat suunnitelmat ja aikataulut tuodaan päätettäväksi pidettävään kunnanvaltuuston ko koukseen. Käydyn keskustelun jälkeen puheenjohtaja esitti, että käydään esityksen jo kai nen kohta erikseen läpi, mikä hyväksyttiin yksimielisesti. 1) Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti, että käynnistetään kaksi (2) uutta koulurakennushanketta, joista toinen sijoittuu keskustaan ja toinen Ojan pe rän kan kaan alueelle. 2) Juho Pakaslahti esitti Paula Laurikkalan ja Liisa Kylmäsen kan nat ta mana, että Lakeuden koulua ei suljeta vaan Lakeuden koululle hankitaan siirtokoulutilat. Olli-Pekka Kinnunen esitti, että Lakeuden koulun mahdollinen sul ke minen ratkaistaan seuraavan kahden vuoden kuluessa uuden koulun raken nus hank keen aikana. Ketunmaan koulu suljetaan Ojan pe rän kankaan koulun valmistuessa ja rakennetaan pyörätie Ketunmaalta Ojanpe rän kan kaal le. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi kan nat ta mat toma na. Koska oli tullut kunnanjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, puheenjohtaja totesi, että asiassa tulee suorittaa äänestys. Ää nestys ta vak si hän esitti kädennostoäänestystä, mikä hyväksyttiin yk si mie lises ti. Suoritetussa äänestyksessä Juho Pakaslahden esitystä kannatti 3 kunnanhallituksen jäsentä, kunnanjohtajan esitystä kannatti 4 jäsentä ja 1 jäsen äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi kunnanjohtajan esi tyksen tulleen hallituksen päätökseksi. 3) Liisa Kylmänen esitti Paula Laurikkalan ja Juho Pakaslahden kan nat tama na, että Rantakylän koulua ei suljeta.

23 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Olli-Pekka Kinnunen esitti Virpi Lahdenperän kannattamana, että Rantakylän koulun mahdollinen sulkeminen ratkaistaan seuraavan kahden vuoden kuluessa uuden koulun rakennushankkeen aikana. Koska oli tullut kunnanjohtajan esityksestä poikkeavia kannatettuja esityksiä, puheenjohtaja totesi, että asiassa tulee suorittaa äänestyksiä. Äänestysjärjestykseksi puheenjohtaja esitti, että ensin vastakkain ovat Liisa Kylmäsen ja Olli-Pekka Kinnusen esitykset ja seuraavana vastakkain on näistä voittanut esitys ja kunnanjohtajan esitys, mikä hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestystavaksi hän esitti kädennostoäänestystä, mikä hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa ensimmäisessä äänestyksessä Liisa Kylmäsen esitystä kannatti 3 kunnanhallituksen jäsentä, Olli-Pekka Kinnusen esitystä kannatti 4 jäsentä ja 1 äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi Olli-Pekka Kinnusen esityksen voittaneen. Suoritetussa toisessa äänestyksessä Olli-Pekka Kinnusen esitystä kannatti 5 kunnanhallituksen jäsentä ja kunnanjohtajan esitystä kannatti 3 jäsentä. Puheenjohtaja totesi Olli-Pekka Kinnusen esityksen tulleen hallituksen päätökseksi. 4) kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti, että uusien rakennushankkeiden alus ta vat suunnitelmat ja aikataulut tuodaan päätettäväksi pi det tä vään kunnanvaltuuston kokoukseen. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että 1) Käynnistetään kaksi (2) uutta koulurakennushanketta, joista toinen sijoittuu keskustaan ja toinen Ojanperänkankaan alueelle. 2 ) Lakeuden ja Ketunmaan koulut suljetaan Ojanperän koulun valmistuessa ja oppilaat siirtyvät Ojanperän kouluun. 3) Rantakylän koulun mahdollinen sulkeminen ratkaistaan seuraavan kahden vuoden kuluessa uuden koulun rakennushankkeen aikana. 4) Uusien rakennushankkeiden alustavat suunnitelmat ja aikataulut tuodaan päätettäväksi pidettävään kunnanvaltuuston kokoukseen. Liisa Kylmänen, Paula Laurikkala ja Juho Pakaslahti jättivät eriävän mie lipi teen asiakohtaan 2. KV Koulu- ja oppimisympäristöselvityksen materiaali on jaettu valtuustolle semi naa ris sa Lisäselvityksenä on kunnanhallituksen kokoukseen valmisteltu lisämateriaali sekä kartat. Käydyn keskustelun jälkeen puheenjohtaja luki valtuustolle Lakeuden koulua koskevan adressin ja Limingan Vanhemmat ry:n kannanoton kouluratkaisuihin ja koulukiinteistöjen kehittämissuunnitelmaan.

24 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Puheenjohtaja esitti, että käydään esityksen jo kai nen kohta erikseen läpi, mikä hyväksyttiin yksimielisesti. 1) Juho Pakaslahti esitti Anne Kiljo-Pietilän kannattamana, että Ala-Temmek sel le käynnistetään 50 oppilaan koulun suunnitteluhanke sa man aikai ses ti kahden uuden kouluhankkeen kanssa. Koska oli tullut kunnanhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esi tys, puheenjohtaja totesi, että asiassa tulee suorittaa äänestys. Äänes tys ta vak si hän esitti kädennostoäänestystä, mikä hyväksyttiin yk simie li ses ti. Suoritetussa äänestyksessä kunnanhallituksen esitystä kannat ti 22 valtuutettua, Juho Pakaslahden esitystä 9 valtuutettua ja 1 valtuu tet tu äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen esi tyksen tulleen valtuuston päätökseksi. 2) Heikki Kylmänen esitti Leea Sangin kannattamana, että kaikki ky lä koulut pidetään toiminnassa. Koska oli tullut kunnanhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esi tys, puheenjohtaja totesi, että asiassa tulee suorittaa äänestys. Äänes tys ta vak si hän esitti kädennostoäänestystä, mikä hyväksyttiin yk simie li ses ti. Suoritetussa äänestyksessä kunnanhallituksen esitystä kannat ti 21 valtuutettua, Heikki Kylmäsen esitystä 9 valtuutettua ja 2 valtuu tet tua äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen esi tyksen tulleen valtuuston päätökseksi. 3) Leea Sangi esitti keskustan valtuustoryhmän kantana, että Rantakylän kou lun kehittäminen ratkaistaan seuraavan kahden vuoden kuluessa uu den koulun rakennushankkeen aikana. Sami Tissari esitti Liisa Kylmäsen kannattamana, että Rantakylän koulun kehittäminen sisällytetään alueen ko ko nais ke hit tä mis suun ni telmaan. Asko Laukkanen esitti perussuomalaisten valtuustoryhmän kantana, et tä Rantakylän koulu suljetaan Liminganlahden yhtenäiskoulun uu disra ken nuk sen valmistuessa ja oppilaat siirtyvät Liminganlahden yh tenäis kou luun. Koska oli tullut kunnanhallituksen esityksestä poikkeavia kannatettuja esi tyk siä, puheenjohtaja totesi, että asiassa tulee suorittaa ää nes tyksiä. Äänestystavaksi hän esitti kädennostoäänestystä, mikä hy väk syttiin yksimielisesti. Äänestysjärjestykseksi puheenjohtaja esitti, että ensimmäisessä äänes tyk ses sä vastakkain ovat Sami Tissarin ja Asko Laukkasen esi tykset, toisessa äänestyksessä vastakkain ovat ensimmäisessä ää nes tykses sä voittanut esitys ja Leea Sangin esitys ja kolmannessa ää nes tykses sä vastakkain ovat toisessa äänestyksessä voittanut esitys ja kunnan hal li tuk sen esitys. Äänestysjärjestys hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa ensimmäisessä äänestyksessä Sami Tissarin esitystä

25 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto kan nat ti 18 valtuutettua, Asko Laukkasen esitystä 4 valtuutettua ja 10 val tuu tet tua äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi Sami Tissarin esi tyksen voittaneen. Suoritetussa toisessa äänestyksessä Sami Tissarin esitystä kannatti 7 val tuu tet tua, Leea Sangin esitystä 17 valtuutettua ja 8 valtuutettua äänes ti tyhjää. Puheenjohtaja totesi Leea Sangin esityksen voittaneen. Suoritetussa kolmannessa äänestyksessä Leea Sangin esitystä kannat ti 23 valtuutettua, kunnanhallituksen esitystä kannatti 7 valtuutettua ja 2 valtuutettua äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi Leea Sangin esityksen tulleen kunnanvaltuuston pää tök sek si. 4) kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti, että uusien ra ken nus hank keiden alustavat suunnitelmat ja aikataulut tuodaan päätettäväksi pidettävään kunnanvaltuuston kokoukseen. Olli-Pekka Kinnunen esitti päätökseen liitettäväksi toivomusponnen koskien Ketunmaan ja Ojanperänkankaan välisen pyörätieyhteyden ra ken tami sen selvittämistä, ja että koulujen lakkauttamisesta huolimatta ope tuksen laatu kyläkouluilla pyritään ylläpitämään ja lähiliikuntapaikat säi lyt tämään. Puheenjohtajan tiedustellessa kukaan ei vastustanut tehtyä pon siesi tys tä, joten ponsi liitettiin yksimielisesti kunnanhallituksen päätökseen. Kunnanvaltuusto päätti, että 1) Käynnistetään kaksi (2) uutta koulurakennushanketta, joista toinen sijoittuu keskustaan ja toinen Ojanperänkankaan alueelle. 2 ) Lakeuden ja Ketunmaan koulut suljetaan Ojanperän koulun valmistuessa ja oppilaat siirtyvät Ojanperän kouluun. 3) Rantakylän koulun kehittäminen ratkaistaan seuraavan kahden vuoden kuluessa uuden koulun rakennushankkeen aikana. 4) Uusien rakennushankkeiden alustavat suunnitelmat ja aikataulut tuodaan päätettäväksi pidettävään kunnanvaltuuston kokoukseen. Päätökseen liitettiin yksimielisesti toivomusponsi koskien Ketunmaan ja Ojan pe rän kan kaan välisen pyörätieyhteyden rakentamisen selvittämistä ja et tä koulujen lakkauttamisesta huolimatta opetuksen laatu kyläkouluilla pyri tään ylläpitämään ja lähiliikuntapaikat säilyttämään. Juho Pakaslahti ja Anne Kiljo-Pietilä jättivät eriävän mielipiteen kohtaan 1. Markku Ahola, Heikki Kylmänen, Leea Sangi ja Juho Pakaslahti jättivät eriä vän mielipiteen kohtaan 2.

26 LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto OULUN JÄTEHUOLTO OY:N OSAKASPOHJAN LAAJENTAMINEN 270/ /2015 KH Valmistelija: kunnanjohtaja Pekka Rajala, p , Oulun kaupunginhallitus on kokouksessaan päättänyt tarjo ta Oulun Jätehuolto Oy:n osakkuutta nykyisille jätehuollon yh teis työ so pimuk sen tehneille kunnille. Osakaspohjan laajentaminen käsitellään Oulun Jä te huol to Oy:n yhtiökokouksessa keväällä Oulun Jätehuolto toimi Oulun kaupungin liikelaitoksena saakka, jolloin kaupunki luovutti Oulun Jätehuolto liikelaitoksen toiminnan Ou lun Jätehuolto Oy:lle. Oulun Jätehuolto Oy vastaa jätelaissa kunnalle kuu lu vien jätehuoltopalvelujen ja jäteneuvonnan tuottamisesta sekä jä telain ns. toissijaisen vastuun periaatteeseen perustuvasta yritysperäisen jätteen käsittelystä. Lisäksi Oulun Jätehuolto Oy ottaa vastaan ja käsittelee sel keäs ti markkinaehtoista jätettä (esim. rakennusjätettä), jonka vas taanot to pal ve lu ja tarjoavat myös yksityiset yritykset. Ympäristökunnat ovat liittyneet yhteistyöhön liittymissopimuksella (lii ke laitok sen aikana) liittymismaksun ollessa keskimäärin n. 25 /kunnan asukas riip puen kunnan haluaman palvelutason määrästä. Liittymissopimukset siir ret tiin Oulun kaupungilta Oulun Jätehuolto Oy:lle liiketoiminnan luo vutus het kel lä Oulun Jätehuolto Oy on tällä hetkellä Oulun kaupungin 100 %:sesti omista ma osakeyhtiö. Oulun Jätehuolto Oy vastaa 13 kunnan (Hailuoto, Ii, Kem pe le, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu, Pudasjärvi, Raahe, Siikajoki, Si mo, Tyrnävä ja Utajärvi) jätteiden käsittelystä. Toimialueen kunnista Pudasjärvi ja Raahe ovat ns. ulkojäseniä, mikä tarkoit taa sitä, että Oulun Jätehuolto Oy toimii ko. kuntien jätteiden vas taanot ta ja na, mutta ei tarjoa heille muita jätelain mukaisia jätehuoltopalveluja. Ul ko jä se nien liittymismaksu on noin puolta pienempi kuin täyden palvelun kun tien liittymismaksu. Oulun kaupungin suunnitelmana Oulun Jätehuolto liikelaitoksen yh tiöit tämi sen yhteydessä oli rakentaa yhtiön omistuspohjaa jatkossa siten, että sel vi te tään Oulun Jätehuolto liikelaitoksen toiminnassa mukana olleiden liit ty mis so pi muk sen tehneiden kuntien halukkuus tulla osakkaaksi yhtiöön. Liittymissopimuksiin on kirjattu, että mikäli sopimusaikana syntyy alu eel linen jätehuoltoyhtiö tai yhtymä, kuntien suorittamat liittymismaksut voidaan ottaa huomioon kuntien sijoituksena yhtiön tai yhtymän pe rus pääomaa tai osuuksia muodostettaessa. Jätelain 23 :n mukaan kunnalle kuuluvista jätelain mukaisista jätehuollon vi ran omais teh tä vis tä huolehtii kunnan määräämä kuntalaissa tarkoitettu toi mi elin (jätehuoltoviranomainen). Edelleen em. lakipykälän mukaan, jos kun ta on siirtänyt 43 :n mukaisesti kunnan jätehuollon järjestämiseen liit-

Opetussuunnitelmauudistus

Opetussuunnitelmauudistus Kunnanhallitus 93 18.04.2016 Kunnanvaltuusto 21 25.04.2016 KOULU- JA OPPIMISYMPÄRISTÖSELVITYS 138/12.00/2016 KH 18.04.2016 93 Limingan kunnassa on ollut valmisteilla useamman vuoden ajan koulu- ja op pi

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely Kaupunginhallitus 80 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 29 09.05.2017 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.05.2017 Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta 5 28.01.2016 Kunnanhallitus 40 15.02.2016 Laki varhaiskasvatuslain muuttamisesta - oikeus 20 tunnin varhaiskasvatukseen viikossa sekä laki kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 10 11.04.2017 Tarkastuslautakunta 22 12.05.2017 Kunnanvaltuusto 18 29.05.2017 VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS 1/01.013/2016 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija hallintojohtaja

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Tarkastuslautakunta 51 18.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 AIKA 01.04.2015 kello 17:00-18:00 PAIKKA Loimaan Veden kokoustila, Kanta-Loimaantie 2 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 12

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen varhaiskasvatuksessa

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen varhaiskasvatuksessa Sivistyslautakunta 25 08.03.2016 Sivistyslautakunta 54 12.04.2016 Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen varhaiskasvatuksessa 1031/05.10.00/2016 SIVLTK 08.03.2016 25 Asian valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus 85 30.03.2016 Tarkastuslautakunta 24 12.05.2016 Tarkastuslautakunta 28 18.05.2016 Tarkastuslautakunta 33 24.05.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 40/02.06/2016 KH 30.03.2016 85 Kuntalain

Lisätiedot

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017 Kunnanhallitus 47 26.03.2018 Tarkastuslautakunta 4 10.04.2018 Tarkastuslautakunta 15 16.05.2018 Kunnanhallitus 92 28.05.2018 Kunnanvaltuusto 20 11.06.2018 Vuoden 2017 tilinpäätös ja toimintakertomus Kh

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallitus 119 25.03.2013 Työyhteisötoimikunta 12 15.04.2013 Tarkastuslautakunta 57 07.06.2013 2009-2012 Valtuusto 98 18.06.2013 Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 19.09.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 38 Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Kunnanhallitus 64 10.04.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ja toimintakertomus 40/02.02.02/2017 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p. 040 354 0292, s-posti:

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus Yhtymähallitus 30 06.03.2018 Tilinpäätös vuodelta 2017 30/02.02.02.00/2018 Yhtymähallitus 06.03.2018 30 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 Viitasaaren kaupunginhallitus 66 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 30 17.05.2017 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 41/201/2017 Viitasaaren kaupunginhallitus 27.03.2017 66

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36

Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36 Yhtymähallitus 36 15.03.2016 Tilinpäätös 2015 Yhtymähallitus 36 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan taloudesta säädetään. Kun talain 113

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 09.02.2018 klo 09:00 PAIKKA Pöytyän kunnan Kyrön toimipiste ASIAT Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 20 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 25.05.2016 klo 16:40-17:35 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, kokoushuone Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 Kaupunginhallitus 84 27.03.2017 Sastamalan 40 19.05.2017 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 57 26.06.2017 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 786/02.02.00/2015 KHALL

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t. Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2019 19 astuslautakunta AIKA 07.06.2019 klo 15:00-15:25 PAIKKA Taipalsaaren kunnanvirasto, Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Perusturvalautakunta Aika 17.05.2017 klo 18:00-19:05 Paikka Ravintola Tehdas, kabinetti : Pakaantie 1, Orimattila Osallistujat Nimi Tehtävä Holopainen Veini pj.

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 28.09.2015 klo 09:00-11:12 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Läsnä Ikonen

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 Tarkastuslautakunta 11.05.2017 Aika 11.05.2017 klo 13:00-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Aika 01.02.2018 klo 09:00-11:10 Paikka Orimattilan kaupungintalo, 2. krs. kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Saarikko Eino pj. Laatunen Kirsti j.

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/ SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/ SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00 SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/2018 22 Tarkastuslautakunta 03.05.2018 Aika 03.05.2018 klo 10:00-14:20 Paikka SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00

Lisätiedot

LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 104 Tekninen lautakunta 24.11.2016 AIKA 24.11.2016 klo 17:00-19:30 PAIKKA Kunnantalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 71 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 106 72 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Lapin liiton kuntataloustyöryhmä 25.04.2016 AIKA 25.04.2016 klo 10:00-11:35 PAIKKA Lapin liiton virasto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus Joutsan kunnanhallitus 211 28.11.2016 Joutsan kunnanhallitus 99 08.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 15.05.2017 Perusturvalautakunta 66 30.05.2017 HALLINTOSÄÄNNÖN UUDISTAMINEN Joutsan kunnanhallitus 28.11.2016

Lisätiedot

Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 3/2018 20 Tarkastuslautakunta Aika 24.05.2018 klo 13:00-14:35 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 (11) Tarkastuslautakunta 04.06.2018 AIKA 04.06.2018 klo 16:00-17:40 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot