Sivistyslautakunta Kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivistyslautakunta Kunnanhallitus"

Transkriptio

1 Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Laki varhaiskasvatuslain muuttamisesta - oikeus 20 tunnin varhaiskasvatukseen viikossa sekä laki kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta 109/ /2016 SIVIS 5 Eduskunta hyväksyi lain, jolla varhaiskasvatuslain 11 a ja 11 b pykäliä muutetaan siten, että subjektiivista oikeutta var hais kasva tuk seen rajoitetaan osa-aikaiseksi. Laki tulee voimaan Laissa varhaiskasvatuksen muuttamisesta, todetaan, että jokaisella lap sel la on oikeus viikoittain 20 tunnin laajuiseen var hais kas va tukseen. Lapsella, jolla ei ole oikeutta laajempaan kuin 20 viikkotunnin var hais kas va tuk seen, ei ole oikeutta esiopetuksen lisäksi jär jes tet tävään osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen. Subjektiivista varhaiskasvatusta on järjestettävä kahdella tavalla, osa päi väi se nä ja osaviikkoisena. Osapäiväiväinen hoito tarkoittaa hoi don järjestämista viitenä päivänä viikossa neljä tuntia kerrallaan ja osaviikkoinen hoito tarkoittaa lapsen hoidon järjestämistä so vit tui na kolmena päivänä viikossa klo välillä, niin, ettei tuntimäärä ylitä 20 tuntia viikossa. Lapsen päivähoitopaikka ei saa vaihtua il man vanhempien suostumusta muuttuneissa tilanteissa. Lapsella on oikeus myös pidempiaikaiseen tai kokopäiväiseen varhais kas va tuk seen, mikäli lapsen kehitys tai tuen tarve tai lap sen/perheen muut, esimerkiksi sosiaaliset olosuhteet sitä edellyttävät. Varhais kas va tuk sen katsotaan edistävän lasten tasa-arvoa en nal ta ehkäi se mäl lä mm. oppimisvaikeuksien syntymistä ja tasoittamalla ke hityk sel li sis tä ja sosiaalisista taustoista johtuvia eroja. Var hais kas vatuk sel la on myös ennaltaehkäisevä tehtävä tilanteissa, joissa vanhem mil la on vaara uupua erilaisissa perhetilanteissa. Vanhempien on kunnan päättämin määräajoin annettava kunnan viran omai sil le selvitys, miksi lapsi tarvitsee varhaiskasvatusta enemmän kuin 20 tuntia viikossa. Lisäksi kunta voi perustellusta syystä muu toin kin edellyttää mainitun selvityksen esittämistä. Samoin vanhem pien tai muiden huoltajien tulee ilmoittaa viipymättä var hais kasva tuk sen laajuuteen vaikuttavista syistä tai olennaisista muutoksista. Lapselle on taattava sama hoitopaikka myös perheen työ- ja muiden ti lan tei den muutoksissa, esimerkiksi silloin, kun työtön vanhempi työl lis tyy taikka hän lähtee työllisyyttä edistäviin toimenpiteisiin. Kokopäiväinen hoitopaikka säilyy ennallaan sellaisilla lapsilla, joiden mo lem mat vanhemmat ovat kokopäivätyössä tai opiskelevat ko kopäi väi ses ti tai toimivat yrittäjinä. Mikäli vanhemmat jäävät työt tö mik si,

2 on varhaiskasvatusta järjestettävä sen jälkeen kaksi kuukautta, pait si siinä tilanteessa, jos lapsen vanhempi tai muu huoltaja jää ko tiin hoitamaan perheessä asuvaa muuta lasta tai jää eläkkeelle. Lapsella on oikeus 20 tuntia laajempaan varhaiskasvatukseen myös osa-ai kai sen tai väliaikaisen työssäkäynnin, työllistymistä edistävään pal ve luun osallistumisen, kuntoutuksen tai muun vastaavan syyn vuok si. Kokopäivähoito voi kestää korkeintaan 10 tuntia päivässä ja osa päivä hoi to korkeintaan 5 tuntia päivässä. Isyysrahan saannin aikana ei varhaiskasvatusta ole järjestettävä. Kunnallista varhaiskasvatuspaikkaa tulee hakea viimeistään neljä kuu kaut ta ennen tarpeen alkamista. Mikäli paikan tarve johtuu äkil lises tä työllistymisestä tai opiskelusta, tulee paikkaa hakea vii py mät tä, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen sen tarvetta. Muutettu varhaiskasvatuslaki mahdollistaa ennen voi massa olleiden säännösten nojalla tehtyjen paikkapäätösten kuo moa misen ja uudelleen päättämisen, mikäli sellaiseen on tarvetta. Varhaiskasvatuslain muutokset koskevat myös yksityistä var haiskas va tus ta. Niille lapsille, jotka ovat yksityisessä var hais kas va tuk sessa ja joiden oikeus varhaiskasvatukseen on 20 tuntia viikossa, tullaan maksamaan elokuusta 2016 alkaen pienempää yksityisen hoidon tuen hoitorahaan kuukaudessa (63,93 ). Samoin pal ve lusete lin sääntökirjaa muutetaan tältä osin ja sellaisille lapsille, joilla ei ole oikeutta kuin 20 tunnin varhaiskasvatukseen, ei myöskään mak se ta täysimääräistä seteliä eikä palveluntuottaja voi ottaa heiltä suu rempaa hoitomaksua kuin sen, mikä kohdistuu 20 viik ko tuntiin.sääntökirja tuodaan lautakuntaan päätettäväksi kevään 2016 aika na. 20 viikkotunnin mukainen varhaiskasvatus on järjestettävä yhtä laaduk kaa na kuin pidempikin oikeus varhaiskasvatukseen. Var hais kasva tus lain 2 a :n mukaisten tavoitteiden on toteuduttava myös osapäi väi ses sä varhaiskasvatuksessa. Osapäiväistä tai osaviikkoista var hais kas va tus ta pidetään myös riittävänä vanhempia tukevana pal ve lu na ottaen huomioon, että pääasiallinen vastuu lasten ke hi tykses tä ja kasvatuksesta kuuluu lapsen vanhemmille tai muille huol tajil le. Laki kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta: Laissa lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta säädetään ta loudel li sis ta tuista, joilla tuetaan lapsen vanhempia tai huoltajia lapsen

3 hoi don järjestämisessä sekä työ- ja perhe-elämän yh teen so vit ta mises sa. Tämän lain nojalla maksettavat tuet ovat kotihoidon tuki, yk sityi sen hoidon tuki, joustava hoitoraha ja osittainen hoitoraha. Ko ti hoidon tukeen ja yksityisen hoidon tukeen kuuluvat hoitoraha ja tu lo sidon nai nen hoitolisä. Laissa tarkoitetun kotihoidon tuen ja yk si tyi sen hoidon tuen saamisen edellytyksenä on, että lapsen van hem mat tai muut huoltajat eivät valitse lapselle kunnan järjestämää var hais kasva tus ta ja että lapsi tosiasiallisesti asuu Suomessa. 20 tunnin varhaiskasvatusoikeutta vastaavasti yksityisen hoidon hoito ra han ja kotihoidon tukea säädetään niin, että myöskään niitä tu kia ei makseta täysimääräisenä, mikäli lapsella ei ole oikeutta laa jem paa varhaiskasvatukseen. Yksityisen hoidon tukena mak set tai siin pääsääntöisesti alempaa tukea ja vastaavasti lapsesta ei mak set tai si yksityisen hoidon tukea lainkaan tapauksissa, joissa oikeutta esi opetuk sen lisäksi järjestettävään varhaiskasvatukseen ei olisi. Hallituksen esitys varhaiskasvatuslain muuttamisesta HE 80/2015 on tämän pykälän liitteenä 5. Varhaiskasvatusoikeuden muutosten vaikutukset Nurmijärvellä: Nurmijärvellä on viimeisen kartoituksen mukaan noin 200 sellaista las ta, joiden vanhempi tai vanhemmat tai muut huoltajat ovat ko to na. Tällä hetkellä nämä lapset ovat pääosin kokopäiväisessä var haiskas va tuk ses sa. Sitä, kuinka moni näistä lapsista olisi oikeutettu laajem paan kuin 20 tunnin varhaiskasvatukseen viikossa, on vaikea selvit tää ennenkuin perheet antavat selvityksen hoidon laajemmasta tar pees taan. Suurin muutos on niillä lapsilla, joilla ei ole oikeutta esiope tuk sen jälkeiseen osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen. Heitä on ar viol ta 100 lasta. Nurmijärven varhaiskasvatuksessa valmistellaan kevään 2016 ai kana, millaisia vaihtoehtoja 20 viikkotunnin varhaiskasvatuksessa tullaan lain mukaisesti järjestämään. Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen: Taloudelliset vaikutukset tä män lainmuutoksen käyttöönotosta tulevat näkymään viiveellä, kos ka lapsilla on oikeus jatkaa samassa hoitopaikassa. Taloudellisia vai kutuk sia tulee kuitenkin olemaan joustavan siirtymisen myötä esi merkik si osapäiväryhmiin. Yritysvaikutusten arviointi: Esitys: Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen val tuus tolle, että valtuusto hyväksyy, että Nurmijärvellä otetaan käyttöön varhais kas va tus lain muutokset subjektiivisen oikeuden rajoittamisen

4 osal ta. Tämä tarkoittaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden ra joit tamis ta osa-aikaiseksi alkaen, enintään 20 tuntiin viikossa niil tä lapsilta, joiden toinen tai molemmat vanhemmat tai muut huolta jat ovat kotona. Lisätietoja: Varhaiskasvatuspäällikkö Leena Laine, Asian käsittely: Keskustelun aikana Leni Pispala esitti Sanna Viljakaisen ja Mika Vallin kannattamana, että Nurmijärvellä ei oteta käyttöön var hais kas vatus lain muutoksia subjektiivisen päivähoito-oikeuden ra joit ta mi sen osalta, vaan päivähoito-oikeus pidetään kokopäiväisenä sub jek tii vise na oikeutena. Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava esitys, pu heen joh taja määräsi suoritettavaksi seuraavan nimenhuutoäänestyksen. jaa= esittelijän esitys ei= Pispalan esitys äänestyksen tulos: jaa 6 ääntä: Korhonen, Aittakallio, Aronen, Jalava, Palonen, Vii tala-aal tio ei 4 ääntä: Nezir, Pispala, Valli, Viljakainen poissa 1: Suolaniemi Päätös: Sivistyslautakunta päätti äänin (poissa) hyväksyä esityksen mu kai sen esityksen eli sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto hyväksyy, että Nurmijärvellä ote taan käyttöön varhaiskasvatuslain muutokset subjektiivisen oi keuden rajoittamisen osalta. Tämä tarkoittaa subjektiivisen päi vä hoito-oi keu den rajoittamista osa-aikaiseksi alkaen, enintään 20 tuntiin viikossa niiltä lapsilta, joiden toinen tai molemmat van hemmat tai muut huoltajat ovat kotona. Pispala ja Viljakainen jättivät asias ta eriävän mielipiteen (liite 20). Päätökseen kuuluu liite 5 ja 20. KH 40 Esitys: Kunnanhallitus esittää sivistyslautakunnan päätöksen mukaisesti valtuus ton hyväksyttäväksi, että Nurmijärvellä otetaan käyttöön var haiskas va tus lain muutokset subjektiivisen oikeuden rajoittamisen osal ta. Tämä tarkoittaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden ra joit ta mis ta osa-aikaiseksi alkaen, enintään 20 tuntiin viikossa niil tä lapsilta, joiden toinen tai molemmat vanhemmat tai muut huol ta jat ovat kotona.

5 Asian käsittely: Keskustelun kuluessa Helminen mm. Sandelinin kannattamana esitti, että Nurmijärven kunta ei ota käyttöön varhaiskasvatuslain muutok sia subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamisen osalta, vaan päi vä hoi to-oi keus pidetään kokopäiväisenä subjektiivisena oi keu tena. Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu muutosesitys, pu heen joh ta ja määräsi suoritettavaksi seuraavan nimen huu to ää nes tyk sen: Esittelijän esitys = jaa Helmisen esitys = ei Äänestyksen tulos: jaa 8 ääntä: Handolin, Manner, Schildt, Sivula, Tapiolinna, Toi vo nen, Vainio, Mäkelä ei 3 ääntä: Helminen, Meros, Sandelin. Päätös: Kunnanhallitus on äänestyksen tuloksena äänin 8 3 hyväksynyt esit te li jän esityksen. Helminen ja Sandelin jättivät päätökseen eriävän mielipiteen. Päätökseen kuuluu liite nro 3.

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen varhaiskasvatuksessa

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen varhaiskasvatuksessa Sivistyslautakunta 25 08.03.2016 Sivistyslautakunta 54 12.04.2016 Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen varhaiskasvatuksessa 1031/05.10.00/2016 SIVLTK 08.03.2016 25 Asian valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan. Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 66 13.03.2017 Kunnanhallitus 78 20.03.2017 Kunnanhallitus 107 18.04.2017 Valtuusto 34 26.04.2017 Hallintosäännön hyväksyminen KH 29 Uuden kuntalain mukaan hallintosääntö

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 21 15.03.2016 Sivistyslautakunta 51 11.05.2016 Oikaisuvaatimus (OAJ:n Ylivieskan paikallisyhdistys): Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaus Ylivieskassa 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 16 02.03.2016 tuen kuntalisä 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 02.03.2016 16 Lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta muutetaan 1.8.2016 alkaen. Muutokset koskevat pääosin

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen 1.8.2016 alkaen

Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen 1.8.2016 alkaen Koulutuslautakunta 30 12.04.2016 Koulutuslautakunta 44 24.05.2016 Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen 1.8.2016 alkaen 359/12.00.05/2015 Koulutuslautakunta 12.04.2016 30 Varhaiskasvatuksen johtaja Anne Järvinen

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Rytkönen puh , Päiväkoti, yli 3-v 850. Esikoululaisen päivähoito 40 % (1-3h) 340

Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Rytkönen puh , Päiväkoti, yli 3-v 850. Esikoululaisen päivähoito 40 % (1-3h) 340 Sivistyslautakunta 16 01.06.2015 Sivistyslautakunta 12 21.06.2016 Sivistyslautakunta 6 29.08.2017 Varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvojen tarkistus 1.8.2015 lukien / Varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Valtuustoaloite varhaiskasvatuksen subjektiivisen oikeuden palauttamiseksi kokoaikaiseksi Nurmijärvellä

Valtuustoaloite varhaiskasvatuksen subjektiivisen oikeuden palauttamiseksi kokoaikaiseksi Nurmijärvellä Sivistyslautakunta 7 25.01.2018 Kunnanhallitus 49 19.02.2018 Valtuusto 19 28.02.2018 Valtuustoaloite varhaiskasvatuksen subjektiivisen oikeuden palauttamiseksi kokoaikaiseksi Nurmijärvellä 881/05.10/2017

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 38 17.08.2017 49 07.09.2017 Toimivallan siirtäminen 46/00.01.01/2014 SOVV 17.08.2017 38 Lisätiedot:

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedoksi seuraavat sivistyslautakunnan päätökset 18.5.2016 1. Subjektiivinen päivähoito-oikeus Eduskunta on hyväksynyt 15.12.2015 hallituksen esityksen varhaiskasvatuslain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 17.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 21 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN 3-6 -VUOTIAIDEN RYHMÄKOKOJEN MUUTOS ALKAEN/ LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTON SELVITYSPYYNTÖ OAJ:N PAIKALLISYHDISTYKSEN KANTELUUN

VARHAISKASVATUKSEN 3-6 -VUOTIAIDEN RYHMÄKOKOJEN MUUTOS ALKAEN/ LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTON SELVITYSPYYNTÖ OAJ:N PAIKALLISYHDISTYKSEN KANTELUUN Koulutuslautakunta 40 18.05.2016 Kaupunginhallitus 181 27.06.2016 Koulutuslautakunta 68 17.08.2016 Sivistyslautakunta 5 27.06.2017 VARHAISKASVATUKSEN 3-6 -VUOTIAIDEN RYHMÄKOKOJEN MUUTOS 1.8.2016 ALKAEN/

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/216 1 (7) 25 Helsingin kaupungin päättämä varhaiskasvatuksen laajuus ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisä 1.8.216 alkaen HEL 216-2236 T 2 5 1 Päätös päätti, että yksityisen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena 18.10.2016 Sivu 1 / 1 4303/2016 02.05.01 43 Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta

Lisätiedot

Valtuutettu Nina Väkeväisen ja 14 muun valtuutetun valtuustoaloite / Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen purkaminen

Valtuutettu Nina Väkeväisen ja 14 muun valtuutetun valtuustoaloite / Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen purkaminen Kaupunginvaltuusto 73 12.09.2016 Kaupunginhallitus 317 03.10.2016 Sivistyslautakunta 137 11.10.2016 Valtuutettu Nina Väkeväisen ja 14 muun valtuutetun valtuustoaloite / Subjektiivisen päivähoito-oikeuden

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 380 09.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy 1068/61/616/2011 STLTK 380 Botnia Scan Oy on pyytänyt sosiaali- ja ter veysalan lupa- ja valvontavirastolta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa alkaen

Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa alkaen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 327/12.06.00/2016 14 Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa 1.8.2016 alkaen Päivähoidon johtaja Päivi Rantanen 1.3.2016: Eduskunta on

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA

PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA Sivistyslautakunta 70 11.09.2014 Kunnanhallitus 269 29.09.2014 Valtuusto 88 08.10.2014 PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA SIVIS 70 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Valtuusto 24.02.2016 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 13 Valitaan pöytäkirjan tarkastajat 6 14 Asemakaavan muuttaminen Kirkonkylän

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen muutokset alkaen

Varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen muutokset alkaen Sivistyslautakunta 7 27.01.2016 Sivistyslautakunta 15 24.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen muutokset 1.8.2016 alkaen 255/05.10.00/2016 Sivla 27.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Valtuutettu Nina Väkeväisen ja 14 muun valtuutetun valtuustoaloite / Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen purkaminen

Valtuutettu Nina Väkeväisen ja 14 muun valtuutetun valtuustoaloite / Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen purkaminen Kaupunginvaltuusto 73 12.09.2016 Kaupunginhallitus 317 03.10.2016 Sivistyslautakunta 137 11.10.2016 Sivistyslautakunta 28 14.03.2017 Valtuutettu Nina Väkeväisen ja 14 muun valtuutetun valtuustoaloite /

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU Kaavoitus- ja rakennusjaosto 26 02.03.2017 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 40 06.04.2017 LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU 3047/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 Kunnanhallitus 63 14.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 23.04.2014 LASTEN KOTIHOIDON

Lisätiedot

Valtuustoaloite säilyttää lapsen subjektiiviset oikeudet varhaiskasvatukseen ym.

Valtuustoaloite säilyttää lapsen subjektiiviset oikeudet varhaiskasvatukseen ym. Kunnanvaltuusto 132 14.12.2015 Kunnanhallitus 7 11.01.2016 Perusturvalautakunta 25 09.03.2016 Kunnanhallitus 100 18.04.2016 Valtuustoaloite säilyttää lapsen subjektiiviset oikeudet varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t. Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten

Lisätiedot

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen Perusturvalautakunta 57 19.05.2016 Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset 1.8.2016 alkaen 241/05.10.00/2016 Perusturvalautakunta 57 Lainsäädännöllistä ja valtuuston päättämää

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi 2017-2018 105/30.301/2017 Sivistyslautakunta 19.04.2017 57 Sivistyslautakunta antaa vuosittain varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet seu raa vak si

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 151 20.05.2013 Kunnanhallitus 226 23.09.2013 Kunnanvaltuusto 87 30.09.2013 Kunnanhallitus 50 09.03.2015 Kunnanhallitus 56 23.03.2015 Varavaltuutettu Urpo Airaksisen erottaminen luottamustoimesta

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

varhaiskasvatuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Yksityisen hoidon tuen kuntalisien korottaminen 2015

varhaiskasvatuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Yksityisen hoidon tuen kuntalisien korottaminen 2015 Suomenkielinen opetus- ja 8 11.02.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kaupunginhallitus 38 25.02.2015 Kaupunginhallitus 66 03.03.2015 Yksityisen hoidon tuen kuntalisien korottaminen 2015 69/05.10.00/2015 SOV

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 vp Asiantuntijalausunto sivistysvaliokunnalle Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

Alla olevassa taulukossa on vertailtu nykyisen ja uuden maksulain tu lo ra jo ja: Perheen. Tuloraja Tuloraja Korkein maksu ko ko

Alla olevassa taulukossa on vertailtu nykyisen ja uuden maksulain tu lo ra jo ja: Perheen. Tuloraja Tuloraja Korkein maksu ko ko Kasvatus- ja sivistyslautakunta 5 14.02.2017 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2017 1433/12.10/2017 Kasvatus- ja sivistyslautakunta 14.02.2017 5 Valmistelija (varh.kasv.joht.): Laki varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa. Varhaiskasvatuksen johtoryhmä 18.3.

HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa. Varhaiskasvatuksen johtoryhmä 18.3. HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa Varhaiskasvatuksen johtoryhmä Toimeenpanossa huomioitavat yleisperiaatteet Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6.

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6. Henkilöstöjaosto 27 24.08.2015 Henkilöstöjaosto 34 14.12.2015 Henkilöstöjaosto 5 02.02.2017 Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen 133/01.02.01/2015 HJAOS 24.08.2015 27 Teknisen

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02. Perusturvalautakunta 119 22.09.2016 Kunnanhallitus 324 17.10.2016 Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.00/2016 Perusturvalautakunta 22.09.2016 119 Perusturvan toimialalla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 33 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta Tossavainen,

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Huleveden viemäröinnin järjestäminen

Huleveden viemäröinnin järjestäminen Tekninen lautakunta 69 24.08.2016 Kaupunginhallitus 283 12.09.2016 Kaupunginvaltuusto 77 17.10.2016 Huleveden viemäröinnin järjestäminen 598/10.05.04.00/2016 Tekninen lautakunta 24.08.2016 69 Vesihuoltopäällikkö

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

Taulukko 1. Tulosalueiden käyttöprosentit (30.3.2015 tasainen 25,0 %)

Taulukko 1. Tulosalueiden käyttöprosentit (30.3.2015 tasainen 25,0 %) Sivistyslautakunta 31 23.04.2015 Sivistyslautakunta 36 04.05.2015 Sivistystoimen talousraportti I 175/02.02.02/2015 Sivltk 23.04.2015 31 Kunnanvaltuusto on vahvistanut 8.12.2014 63 sivistystoimen vuoden

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen Sivistyslautakunta 144 07.10.2014 Sivistyslautakunta 179 09.12.2014 Sivistyslautakunta 24 03.03.2015 Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen 708/02.08.00/2015 SIVLTK 07.10.2014

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot