nykyisyys- ja tulevaisuus sekä

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "nykyisyys- ja tulevaisuus sekä"

Transkriptio

1 Erityisryhmien tuetun asumisen nykyisyys- ja tulevaisuus sekä turvallisuus ja asumislähtöisyys Kunta palvelujen tilaajana ( ja tuottajana) Patrik Silfverberg/ Vantaan kaupungin Päihdepalvelut XX Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät

2 Taustatiedot 2013 palokuolemat Suomessa HS : Palokuolemat vähentyneet merkittävästi, vanhukset edelleen riskiryhmä. Palokuolemat vähenivät syyskuun loppuun mennessä ulottuvien ennakkotietojen perusteella kolmanneksella verrattuna viime vuoden vastaaviin lukuihin. Tänä vuonna tulipalot ovat vaatineet 41 kuolonuhria, kun vuosi sitten luku oli 57. Merkittävin tekijä ovat itsestään sammuvat savukkeet. Ne ovat pudottaneet kuolonuhrien määrän neljänneksellä, tiedostuspäällikkö ( SPEK) Juha Hassila sanoo. Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 2

3 Taustatiedot 2013 Riskit Tupakointi on edelleen suurin kuolemaan johtaneiden tulopalojen syttymissyy. Toinen yleinen syy palokuolemiin on valvomaton ruoanlaitto on nukahdettu ja nakit ja muussi on jäänyt pannulle käristymään Alkoholi on taustalla peräti 70 prosentissa kuolemaan johtaneista tulipaloista Ikäihmisten osuus (yli 65 v.) on noin 40 % tulipalokuolemista, ennakkotietojen mukaan kuluvana vuonna tulipaloissa on menehtynyt 14 ikäihmistä. Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 3

4 Vantaan kaupungin Päihdepalvelujen kuntouttavat asumispalvelut: Palvelupiste: Paikkaluku Koisorannan palvelukeskus 39 Oraskoti, pienyhteisö 7 Tähkä ( PAAVO-I) 15 Tukitalot 20 Tukiyksiöt ( VAV OY) Pähkinärinteen asumisyksikkö ( PAAVO-I) / vuosi Yht: n. 119 Aikuissosiaalityö/ asunnottomuusohjelma ( PAAVO-I) Osmankäämintie ( pitkäaikaisasunnottomat) 5 Viidakkokujan asumisyksikkö, mtt- kuntoutujat 23 Yht Perhepalvelujen oma tuotanto n. 195 Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 5

5 Päihdekuntoutujien ostopalveluna hankitut asumispalvelut 2013 Asumispalvelu Paikkaluku Simonpirtti ( Paavo-I) - Sinivida 24 Kiltakoti - A-kilta 14 Myrri - Sininauhasäätiö 12 Sahapuisto Sininauhasäätiö 40 n. Verkkoasunnot- A-klinikkasäätiö 8 Korvaushoito asunnot - Sininauhasäätiö 8 Yksittäispaikat mm. 2-dg asuminen 5-10 Kumppanuussopimus Y-säätiö Yht: 125 n. Näihin ei ole laskettu mukaan : Vanhuspalvelujen, vammaispalveluiden, nuorten ja mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut. Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 6

6 Kunnan vastuu asumispalvelujen ostajana Kunta vastaa: Asiakkaiden sijoittamisesta ja palvelujen laadun valvonnasta - Asiakkaiden palveluntarve arvioidaan, ja mietitään mikä asumispalvelu vastaa heidän kokonaistilannettaan - Asiakkaalle laaditaan hoito- ja palvelusuunnitelma yhdessä palvelutuottajan kanssa - Kunnan tehtävään kuuluu valvoa, että asiakkaat saavat tarvittavat palvelut, joista on sovittu ostopalvelusopimuksessa - Että palvelut ovat asiakkaille turvallisia ja että turvallisuusriskit on arvioitu eri viranomaisten yhteistyönä ja riskit on minimoitu. Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 7

7 Uuden pelastuslain vaatimukset Uusi pelastuslaki määrittelee tarkemmin 18-21, että poistumisturvallisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota niissä palvelu- ja tukiasumisyksiköissä, joiden asukkaiden toimintakyky on tavanomaista huonompi, ja poistumisturvallisuusselvityksessä tämä on huomioitava. Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 8

8 Uuden pelastuslain käytännön tulkinta 1. Päihteetön asumisyksikkö Poistumisturvallisuusselvitys ja pelastussuunnitelma on laadittu, palotarkastaja hyväksynyt ne. Henkilökunta ja asukkaat ovat tutustuneet pelastussuunnitelmaan Poistumisharjoitus vähintään kerran vuodessa Automaattinen palohälytys, joka on kytketty suoraan hälytyskeskukseen tai sähköjärjestelmään kytketty palohälytin Henkilökunta seuraa asukkaiden päiteettömyyttä Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 9

9 Uuden pelastuslain käytännön tulkinta 2. Hajasijoitetut tukiasunnot ( omakotitalot) Oletuksena päihteettömyys Päihteettömyyttä seurataan Poistumisturvallisuus ja pelastussuunnitelma laadittu tukiasunnoille Esteetön poistuminen on mahdollinen Sähköverkkoon kytkettävät palohälyttimet Henkilökunta ja asukkaat ovat tutustuneet pelastussuunnitelmaan Poistumisharjoitus vähintään kerran vuodessa Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 10

10 Uuden pelastuslain käytännön tulkinnat 3. AE- periaatteella toimivat asumisyksiköt Poistumisturvallisuusselvitys ja pelastussuunnitelma on laadittu, palotarkastaja hyväksynyt ne. Henkilökunta ja asukkaat ovat tutustuneet pelastussuunnitelmaan Poistumisharjoitus vähintään kerran vuodessa Automaattinen hälytysjärjestelmä Automaattinen sammutusjärjestelmä (sprinklerit) Tai henkilökunta paikalla 24 h/ vrk Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 11

11 AE- periaatteella toimivat asumisyksiköt, vaihtoehdot: Asiakkaat raitistuvat pikavauhtia ei realistinen vaihtoehto, ja mihin he sen jälkeen tarvitsevat tuettua asumista? Henkilökuntaa paikalla 24 H/ vrk- Suuri menoerä joka nostaa asumispalvelujen kustannuksia. Kilpailutuksessa vaaditaan automaattinen huoneistokohtainen sammutusjärjestelmä, jolloin se myös näkyy palvelujen ja asumisen kustannuksissa Kuntien osuus palvelujen kustannuksista kasvaa, asiakkaiden vuokrat nousevat. Asiakkaiden oikea segmentointi: Oikea asiakas oikeassa paikassa. Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 12

12 Yhteenveto/ ehdotukset Uusiin asumisyksiköihin suunnitellaan valmiiksi automaattinen hälytysjärjestelmä ja sprinklerit Jo toimiville asumisyksiköille riittävä suunnitteluaika/ ylimenoaika asumisturvallisuuden parantamiseksi Valtion olisi luotava korjausavustus, asumisturvallisuuden lisäämiseksi - kustannusten jakaminen Valtiolta suunnitteluapua Hajasijoitetuissa yhden hengen tuetussa asumisessa samat periaatteet kuin tavallisessa vuokra-asumisessa Luovempia vaihtoehtoja asumisturvallisuuden lisäämiseksi Esim. sosiaalinen talonmies hyväksytään osaksi henkilökuntaa Kiitos mielenkiinnosta! Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 13

Päihdepalvelut. Kuntouttavat asumispalvelut

Päihdepalvelut. Kuntouttavat asumispalvelut Päihdepalvelut Kuntouttavat asumispalvelut KUNTOUTTAVAT ASUMISPALVELUT Kuntouttavat asumispalvelut tuottavat asumispalveluja täysi-ikäisille asunnottomille vantaalaisille päihde- ja mielenterveyskuntoutujille.

Lisätiedot

PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet. Organisaatiotaso Sininauhasäätiö

PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet. Organisaatiotaso Sininauhasäätiö PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet Organisaatiotaso Sininauhasäätiö PAAVO-OHJELMA palveluntuottajan näkökulmasta Vahva tuki ohjelman mukaisiin investointeihin ja palvelujen kehittämiseen (RAY ja ARA)

Lisätiedot

Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki

Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki VAT-verkosto 6.9.2017, Oulu Palveluesimies Katja Karppinen Oulun kaupunki, päihdeasumispalvelut Kenttätien palvelukeskus Kenttätien palvelukeskuksessa

Lisätiedot

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Kirsi Rajaniemi Turvallisen asumisen koti -seminaari, 3.8.2011 Kokkola Vuosi 1999 Vuosi 2015 Sisäisen turvallisuuden ohjelma:

Lisätiedot

15.10.2014. Poistumisturvallisuusselvityksen laadintaopas

15.10.2014. Poistumisturvallisuusselvityksen laadintaopas 15.10.2014 Poistumisturvallisuusselvityksen laadintaopas Poistumisturvallisuusselvityksen laatiminen 15.10.2014 2 Pelastuslaki 18 Poistumisturvallisuus hoitolaitoksissa sekä palvelu- ja tukiasumisessa

Lisätiedot

Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa. Anna-Maija Josefsson

Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa. Anna-Maija Josefsson Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa Anna-Maija Josefsson 19.9.2011 Tukiasumisen muotoja Tukiasuminen Tukiasuminen tapahtuu tavallisessa asuntokannassa sijaitsevissa asunnoissa. Asukkaat

Lisätiedot

RAJOITTUNUT TOIMINTAKYKY, HENKILÖKUNNAN JA ASUKKAIDEN ROOLI TURVALLISUUSTYÖSSÄ.

RAJOITTUNUT TOIMINTAKYKY, HENKILÖKUNNAN JA ASUKKAIDEN ROOLI TURVALLISUUSTYÖSSÄ. RAJOITTUNUT TOIMINTAKYKY, HENKILÖKUNNAN JA ASUKKAIDEN ROOLI TURVALLISUUSTYÖSSÄ. 10.12.2014 Seppo Tuominen 2 MEHILÄINEN Perustehtävä: Yhdessä luomme parempaa terveyttä ja hyvinvointia Visio: Sosiaali- ja

Lisätiedot

Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö

Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö Jukka Koivuranta Helsingin pelastuslaitos Palotarkastaja/Sosiaali- ja terveysviraston yhteyshenkilö Lyhyesti Pelastuslaki 379/2011 Poistumisturvallisuusselvitys

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt kotipalveluissa, tuki- ja palveluasumisessa; STEP II hanke

Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt kotipalveluissa, tuki- ja palveluasumisessa; STEP II hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt kotipalveluissa, tuki- ja palveluasumisessa; STEP II hanke Tarja Ojala, DI, KM, tutkija Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 2015, Jyväskylä

Lisätiedot

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso 19.3.2013 Paavo 1 Espoo ylitti aiesopimuksessa asetetun määrällisen tavoitteen - 125 asuntoa - 105:llä asunnolla.

Lisätiedot

POISTUMISTURVALLISUUSSELVITYKSEN ARVIOINTI, KOKEMUKSIA AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON MERKITYKSESTÄ, AJANKOHTAISTA

POISTUMISTURVALLISUUSSELVITYKSEN ARVIOINTI, KOKEMUKSIA AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON MERKITYKSESTÄ, AJANKOHTAISTA POISTUMISTURVALLISUUSSELVITYKSEN ARVIOINTI, KOKEMUKSIA AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON MERKITYKSESTÄ, AJANKOHTAISTA Johtaja Matti Orrainen SPEK 15.2.2013 18 Poistumisturvallisuus hoitolaitoksissa sekä

Lisätiedot

Vantaan Omat Ovet-hanke

Vantaan Omat Ovet-hanke Vantaan Omat Ovet-hanke Mielenterveyskuntoutujien asumispolku, jatkoasuminen ja kotiin vietävä tuki 2 dg- asiakkaat: ovat keskuudessamme ja on kasvava asiakasryhmä asumispalveluissa. Osmankäämintie 28;

Lisätiedot

Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut

Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Liian päihdeongelmainen mielenterveyspalveluihin tai liian sairas

Lisätiedot

Palontutkimuksen päivät 2007 Tekniikka uhkana ja mahdollisuutena

Palontutkimuksen päivät 2007 Tekniikka uhkana ja mahdollisuutena Palontutkimuksen päivät 2007 Tekniikka uhkana ja mahdollisuutena Hanasaaren kulttuurikeskus 28.8.2007 Sprinklaus henkilösuojauksessa missä mennään tällä hetkellä Seppo Männikkö Pelastuspäällikkö Tampereen

Lisätiedot

Eedi Asumispalvelut Oy. Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville

Eedi Asumispalvelut Oy. Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville Eedi Asumispalvelut Oy Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville ESPOON DIAKONIASÄÄTIÖ Yksityinen sosiaalialan palveluntarjoaja Palveluja mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä

Lisätiedot

KOTIKATKO, ASUMISPALVELUT JA KOTIIN VIETY TUKI

KOTIKATKO, ASUMISPALVELUT JA KOTIIN VIETY TUKI KOTIKATKO, ASUMISPALVELUT JA KOTIIN VIETY TUKI TIKKURILAN SOSIAALIASEMA OMAT OVET VERKOSTOKOKOUS 16.5.2011 Marjatta Parviainen 17.05.2011 Avopalvelujen koordinaattori Marjatta Parviainen 1 A. KOTIKATKO

Lisätiedot

Asumisturvallisuuden parantaminen

Asumisturvallisuuden parantaminen Asumisturvallisuuden parantaminen - työkäytännöt pelastus-, sosiaali- ja terveystoimessa Anne Lounamaa, Tapaturmien ehkäisyn yksikkö Pelastustoimen ajankohtaisseminaari, 22.10.2012 Jyväskylä 11.12.2012

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt kotipalveluissa, tuki- ja palveluasumisessa; STEP II hanke

Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt kotipalveluissa, tuki- ja palveluasumisessa; STEP II hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt kotipalveluissa, tuki- ja palveluasumisessa; STEP II hanke Palotutkimuksen päivät 2015, Espoo Tarja Ojala, DI, KM, tutkija Palotutkimuksen

Lisätiedot

Hallinto- ja tukiyksikkö

Hallinto- ja tukiyksikkö Päihdepalvelut jakautuvat kolmeen toiminnalliseen yksikköön, jotka ovat ehkäisevän päihdetyön-, A-klinikkatyön- ja kuntouttavan asumispalvelun yksiköt. Päihdepalveluja hallinnoi hallinto- ja tukiyksikkö.

Lisätiedot

Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011

Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011 Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011 T A M P E R E E N K A U P U N K I Ohjaus palvelujen tuottamiseen ja rakentamiseen Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluita

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuuri koostuu...

Turvallisuuskulttuuri koostuu... Turvallisuuskulttuuri koostuu... Oikeat arvot, asenne Riittävästi tietoa ja taitoa Käytännön teot ja toimet motivaatio X osaaminen X mahdollisuudet= tulos Professori Veikko Teikari / Aalto- yliopisto 1

Lisätiedot

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011 KOTIA KOHTI Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla Hanna Sallinen 17.2.2011 Asumispalvelut Vantaalla -Asumispalveluiden toimintayksikkö on osa aikuissosiaalityötä -Asumispalvelujen toimintayksikkö

Lisätiedot

Määräaika toteuttamissuunnitelman laatimiselle:

Määräaika toteuttamissuunnitelman laatimiselle: Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 64 Poistumisturvallisuuden arviointi / Niemikotisäätiö, Puusuutarin tuetut asunnot, Puusuutarintie 2, 00620 Helsinki HEL 2014-011185 T 09 00 00 Poistumisturvallisuusselvitys

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutuksen asumispalvelut. 13.09.2012 Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman Liite 3

Mielenterveyskuntoutuksen asumispalvelut. 13.09.2012 Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman Liite 3 Mielenterveyskuntoutuksen asumispalvelut 13.09.2012 Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman Liite 3 2(7) SISÄLLYS 1. Johdanto...... 3 2 Kunnan omat asumispalvelut........3 3. Kaupungin ostamat asumispalvelut......6

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015 Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujat tarvitsevat arkeensa tukea Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen,

Lisätiedot

Asumispalvelujen hankinta

Asumispalvelujen hankinta Asumispalvelujen hankinta Vammaispalvelut Kehitysvammapalvelut Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 2 mukainen Asiakasmäärä n. 70 -> Hankinnan arvo n. 18M Ajalle 1.3.2017-28.2.2021, + 2 v (optio)

Lisätiedot

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Hyvinvointipalveluiden järjestäjän organisaatio 1.1.2013 HYVINVOINTIPALVELUT Hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Lisätiedot

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Hyvinvointipalveluiden järjestäjän organisaatio 1.1.2013 HYVINVOINTIPALVELUT Hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Lisätiedot

Hoitolaitosten ja erityisryhmien paloturvallisuus

Hoitolaitosten ja erityisryhmien paloturvallisuus Hoitolaitosten ja erityisryhmien paloturvallisuus Johtaja Ilkka Horelli Lounais-Suomen aluehallintovirasto 4.9.2015 1 Esityksen sisältö: 1) Tulipalo Turun yliopistollisen keskussairaalan A-sairaalassa

Lisätiedot

Erilaisten ihmisten erilaisia

Erilaisten ihmisten erilaisia Erilaisten ihmisten erilaisia koteja päihde- ja mielenterveysongelmaisten asumisen tukeminen hajasijoitetuissa tukiasunnoissa Kuntouttavan asumispalvelun yksikkö Yksikön muodostaa: Koisorannan palvelukeskus

Lisätiedot

Poistumisturvallisuusselvitys. Vesa-Pekka Tervo ylitarkastaja

Poistumisturvallisuusselvitys. Vesa-Pekka Tervo ylitarkastaja Poistumisturvallisuusselvitys Vesa-Pekka Tervo ylitarkastaja 2 Toimintakyky palon tapahtumahetkellä Tulipalossa olosuhteet ovat ihmiselle hengenvaaralliset jo muutamassa minuutissa, sillä savukaasut ovat

Lisätiedot

Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä

Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä 17.10.2012 Tuula Tiainen Rakennetun ympäristön osasto tuula.tiainen@ymparisto.fi Erityisryhmät ja asuminen

Lisätiedot

Pelastuspäällikkö Petri Talikka

Pelastuspäällikkö Petri Talikka Pelastuspäällikkö Petri Talikka AIHEALUEET Keskeiset hoitolaitoksien paloturvallisuutta koskevat säädökset, mm.: Pelastuslaki Laki pelastustoimen laitteista Suomen rakentamismääräyskokoelma muut määräykset

Lisätiedot

ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos

ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. OMAAN TOIMINTAAN TILAT... 3 3. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 4 4. OMAVALVONTAVELVOITE... 5 5. TURVALLISUUS JA TAPATURMIEN

Lisätiedot

Asumisturvallisuuden parantaminen

Asumisturvallisuuden parantaminen Asumisturvallisuuden parantaminen - työkäytännöt sosiaali- ja terveystoimessa Anne Lounamaa, Tapaturmien ehkäisyn yksikkö Pelastustoimen ajankohtaisseminaari, 22.10.2012 Jyväskylä 2.6.2014 Anne Lounamaa

Lisätiedot

Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi

Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi suunnittelupäällikkö Maritta Närhi Lähtökohdat - Norrköping 2012 - mielenterveyskuntoutujien tehostetun palveluasumisen ja palveluasumisen tulosperusteinen

Lisätiedot

Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta

Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta Raija Hynynen 13.5.2013 Tuula Tiainen 22.5.2013 Rakennetun ympäristön osasto Toteutuuko hyvä, tarpeita vastaava asuminen? -tavallisissa asunnoissa

Lisätiedot

Nimi ovessa - hanke. Kehittämisverkosto

Nimi ovessa - hanke. Kehittämisverkosto Nimi ovessa - hanke Kehittämisverkosto 9.11.2011 Kohderyhmä: Päihdekuntoutujat/ -käyttäjät Jorma Uhtakari, NO hanke/ Hki Ohjelma: 12.00 Lyhyt kooste aikaisemmista kohderyhmän tapaamisista ja alustus keskusteluun

Lisätiedot

Erityisasuminen Turjo Jaakkola

Erityisasuminen Turjo Jaakkola Erityisasuminen Mitä on erityisasuminen? Tarkoituksenmukainen asuminen ylipäänsä edistää asukkaan itsenäistymistä ja elämän hyvää hallintaa. Erityisryhmät tarvitsevat tarpeisiinsa erilaisia asuntoja, kuten

Lisätiedot

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Syrjäytymisen kustannukset Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Vantaan kaupunki, perhepalvelut 2 Aikuissosiaalityö: Työttömyysprosentti Vantaalla on 8,9 %, Toimeentulotukea saa vantaalaisista 9,1

Lisätiedot

Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut

Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma 10.11.2017 Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut Esityksen sisältö Tuettua asumista hakevien asiakkaiden toimintakyky (käytäntötutkimus)

Lisätiedot

Asumispalvelut SASTAMALAN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT

Asumispalvelut SASTAMALAN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Asumispalvelut SASTAMALAN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Tervetuloa tutustumaan asumispalveluihimme! SOTEsi järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut Sastamalan kaupungin ja Punkalaitumen kunnan alueilla.

Lisätiedot

POPUP- ASUMISNEUVONTA - IDEOITA ASUMISNEUVONTAAN

POPUP- ASUMISNEUVONTA - IDEOITA ASUMISNEUVONTAAN POPUP- ASUMISNEUVONTA - IDEOITA ASUMISNEUVONTAAN SININAUHASÄÄTIÖ ON INNOSTAVA TIENNÄYTTÄJÄ JA PERIKSI ANTAMATON IHMISARVON PUOLUSTAJA Sininauhasäätiö on Sininauhaliiton vuonna 1957 perustama yleishyödyllinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 13.11.2013 Sivu 1 / 1 4794/02.05.00/2013 107 13.11.2013 107 Kuninkaankallion asumispalveluyksikön asiakasmaksun tarkistaminen ja Väinöläkodin asumisyksikön asiakasmaksusta päättäminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (6) 492 V Stj / Valtuutettu Sirpa Puhakan aloite tuetun asumisen sekä palveluasumisen yksiköiden lisäämisestä HEL 2012-013808 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Paloturvallisuuden varmistaminen sosiaali- ja terveysalalla ja tuetussa asumisessa. Tilastotietoja STEP-hanke

Paloturvallisuuden varmistaminen sosiaali- ja terveysalalla ja tuetussa asumisessa. Tilastotietoja STEP-hanke 4 Paloturvallisuuden varmistaminen sosiaali- ja terveysalalla ja tuetussa asumisessa Tilastotietoja / 24.6.2015 STEP-hanke 2012-2016 1 Osan tavoite Antaa yleiskuva erilaisten palojen, syttymissyiden ja

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1. Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.2015 Niina Helminen Anri Tanninen Yleistä Tupalasta Kiinteistöt omistaa

Lisätiedot

Mtp jory , Aikuisten sosiaalipalvelujen jory Peso Jory

Mtp jory , Aikuisten sosiaalipalvelujen jory Peso Jory ESPOON MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN JA AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN LAITOS-JA ASUMISPALVELUIDEN VALVONTARAPORTTI 2015 Mtp jory 23.2.2016, Aikuisten sosiaalipalvelujen jory 23.3.2016

Lisätiedot

Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö

Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Tampereen A-kilta ry:n 22 asunnon asumisyksikkö pitkäaikaisasunnottomille päihde- tai/ja mielenterveysongelmaisille henkilöille

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 22 27.05.2015. Erityisryhmien asumispalvelujen kilpailuttaminen SOTETIJ 22 STLTK 19.05.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 22 27.05.2015. Erityisryhmien asumispalvelujen kilpailuttaminen SOTETIJ 22 STLTK 19.05. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 22 27.05.2015 Erityisryhmien asumispalvelujen kilpailuttaminen SOTETIJ 22 STLTK 19.05.2015 46 Joensuun sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alue järjestää

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Mirja Kangas, palvelualuepäällikkö, aikuisten ja työikäisten palvelut Rovaniemen kaupunki AIKUISTEN JA TYÖIKÄISTEN PALVELUALUE Tehtäväalueen

Lisätiedot

Asunto ensin -yksiköiden kustannusvaikuttavuus

Asunto ensin -yksiköiden kustannusvaikuttavuus 1 Asunto ensin -yksiköiden kustannusvaikuttavuus - vertailussa mielenterveys- ja päihdekuntoutujien yksiköt Virpi Sillanpää Mittaritiimi Tampereen teknillinen yliopisto 2 Tutkimushankkeen taustaa ja tavoitteet

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA Sosiaali- ja terveystoimen vastuu: -Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 21 :n mukainen asumispalvelu tarkoittaa kokonaisuutta, jossa asunto ja asumista

Lisätiedot

Asumisen uusia malleja ja toimintatapoja. Heikki Vaisto VAT verkosto

Asumisen uusia malleja ja toimintatapoja. Heikki Vaisto VAT verkosto Asumisen uusia malleja ja toimintatapoja Heikki Vaisto VAT verkosto 18.11.2015 Hyvää Elämää ja palvelua avuntarvitsijoille - Espoon Diakoniasäätiö Espoon Diakoniasäätiön perustettiin vuonna 1970 auttamaan

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 167, Liite 2. Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet 1 Ikäihmisten asumispalvelut Lyhytaikainen asuminen Lyhytaikaisella asumispalvelulla pyritään

Lisätiedot

Paloturvallisuus laitos- ja palveluasumisessa sekä kotiin annettavissa palveluissa STEP-hanke. Tarja Ojala, DI, KM, tutkija

Paloturvallisuus laitos- ja palveluasumisessa sekä kotiin annettavissa palveluissa STEP-hanke. Tarja Ojala, DI, KM, tutkija Paloturvallisuus laitos- ja palveluasumisessa sekä kotiin annettavissa palveluissa STEP-hanke Tarja Ojala, DI, KM, tutkija THL 25.5.2016 Alustuksen sisältö STEP-hankkeen tausta ja hankekokonaisuus 2015

Lisätiedot

Tutkimus luettavissa kokonaisuudessaan www.pohjanmaahanke.fi Ajankohtaista>Arkisto> Hankkeessa tehdyt selvitykset TUTKIMUKSEN TAUSTAA:

Tutkimus luettavissa kokonaisuudessaan www.pohjanmaahanke.fi Ajankohtaista>Arkisto> Hankkeessa tehdyt selvitykset TUTKIMUKSEN TAUSTAA: Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kuntouttavia asumispalveluja koskeva kyselytutkimus toteutettiin kolmen maakunnan alueella 2007 2008, Länsi-Suomen lääninhallituksen ja Pohjanmaa-hankeen yhteistyönä

Lisätiedot

Juha Kaakinen

Juha Kaakinen Juha Kaakinen 16.5. 2016 1 Suomalaisen asunnottomuuden asiantuntija yli 30 vuotta Perustajayhteisöt asettivat 1985 Y-Säätiön tehtäväksi vuokraasuntojen hankkimisen ja tarjoamisen heille, joille asunnon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Pelastuslaitos Pelastustoimen osasto Pelastusjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Pelastuslaitos Pelastustoimen osasto Pelastusjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 51 Poistumisturvallisuuden arviointi / Suomen Pelastusarmeijan Säätiö, Castreninkadun yksikkö, Castreninkatu 24-26 HEL 2016-002660 T 09 00 00 Poistumisturvallisuusselvitys

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 82 22.09.2015. 82 Asianro 4322/05.17.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 82 22.09.2015. 82 Asianro 4322/05.17.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 82 Asianro 4322/05.17.00/2014 Vanhusten, vammaisten, kehitysvammaisten ja erityisryhmien asumispalvelujen hankinnan valmistelu 1.1.2017 alkaen Erityisryhmien asumispalvelu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Pelastuslaitos 48/2014 07.11.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Pelastuslaitos 48/2014 07.11.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 68 Poistumisturvallisuuden arviointi / Barnavårdsföreningen i Finland r.f., Stenbäckinkatu 7 HEL 2014-009245 T 09 00 00 Poistumisturvallisuusselvitys 18.7.2014 Päätös

Lisätiedot

Hoitolaitosten poistumisturvallisuusselvitys työryhmän loppuraportti. Poistumisturvallisuustilanne Suomessa 2014 vuoden lopussa

Hoitolaitosten poistumisturvallisuusselvitys työryhmän loppuraportti. Poistumisturvallisuustilanne Suomessa 2014 vuoden lopussa Hoitolaitosten poistumisturvallisuusselvitys työryhmän loppuraportti Poistumisturvallisuustilanne Suomessa 2014 vuoden lopussa Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 9.10.2015 Jyväskylä Janne Aso kumppanuusverkoston

Lisätiedot

Edullisuusvertailun ja tuotteistamisen periaatteet palveluasumisessa

Edullisuusvertailun ja tuotteistamisen periaatteet palveluasumisessa Edullisuusvertailun ja tuotteistamisen periaatteet palveluasumisessa 5.11.2012Tero Tyni, erityisasiantuntija, sosiaali-ja terveystoimi Tero.Tyni@kuntaliitto.fi 09 771 2246 Sisältö: Tuotteistaminen Mitä

Lisätiedot

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Onnettomuuksien ehkäisy 2012 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos ja UPL 9.2.2012 Onnettomuuksien ehkäisy Katto-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2014 1 (5) 429 Asunnottomien palveluasumisen suorahankinta Helsingin Diakonissalaitoksen Auroratalosta HEL 2014-001122 T 02 08 02 00 Päätös Käsittely päätti panna asian

Lisätiedot

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma Tausta Kh hyväksyi valtion ja Espoon kaupungin välisen aiesopimuksen 2012-2015 pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi 18.6.2012.

Lisätiedot

PAAVO Verkostonkehittäjät Uudistuva ammatillisuus Asunto ensin: arjen haasteet asumispalveluissa. Yksikönjohtaja Heli Alkila ja ohjaaja Juha Soivio

PAAVO Verkostonkehittäjät Uudistuva ammatillisuus Asunto ensin: arjen haasteet asumispalveluissa. Yksikönjohtaja Heli Alkila ja ohjaaja Juha Soivio PAAVO Verkostonkehittäjät Uudistuva ammatillisuus Asunto ensin: arjen haasteet asumispalveluissa Yksikönjohtaja Heli Alkila ja ohjaaja Juha Soivio Helsingin Diakonissalaitos Heli Alkila Pohdittavaksi kuinka

Lisätiedot

ASUMISTA, ASUNNOTTOMUUTTA JA PALVELUPOLKUJA. Aila Törmänen 1.12.2011

ASUMISTA, ASUNNOTTOMUUTTA JA PALVELUPOLKUJA. Aila Törmänen 1.12.2011 ASUMISTA, ASUNNOTTOMUUTTA JA PALVELUPOLKUJA Aila Törmänen 1.12.2011 Mielenterveyskuntoutujien asunnottomuus Vantaalla Määrää on erittäin vaikea arvioida, viralliset tilastot eivät erittele asunnottomuuden

Lisätiedot

Sosiaalinen vuokraasuttaminen

Sosiaalinen vuokraasuttaminen Sosiaalinen vuokraasuttaminen Tampereella Sosiaalityöntekijä Leena Helenius Päihde- ja mielenterveyspalveluiden Asiakasohjausyksikkö Loisto 1 TAVOITE Jokaisella on oikeus omaan kotiin ja asumista turvataan

Lisätiedot

Pelastuslaki 379/2011 14 - Omatoiminen varautuminen. Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan:

Pelastuslaki 379/2011 14 - Omatoiminen varautuminen. Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan: Pelastussuunnitelma Pelastussuunnitelma on asiakirja, joka toimii turvallisuutta kehittävän työn välineenä. Pelastussuunnitelman tulee sisältää tiedot siitä, millä tavalla vaaratilanteita pyritään ennaltaehkäisemään,

Lisätiedot

INNOVATIIVISET HANKINNAT JA PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN ASUMISPALVELUJEN KILPAILUTUS. 9.12.2013 Kari Salovaara

INNOVATIIVISET HANKINNAT JA PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN ASUMISPALVELUJEN KILPAILUTUS. 9.12.2013 Kari Salovaara INNOVATIIVISET HANKINNAT JA PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN 9.12.2013 Kari Salovaara INNOVATIIVISET HANKINNAT Lähtökohdat Sosiaalipalvelujen tuottavuuden parantaminen ja palvelurakenteiden kehittäminen edellyttävät

Lisätiedot

Asumispalveluiden kuntouttavuudesta valtakunnan tasolla. Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Asumispalveluiden kuntouttavuudesta valtakunnan tasolla. Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Asumispalveluiden kuntouttavuudesta valtakunnan tasolla Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 25.3.2014 1 Asumispalveluiden ja mielenterveyskuntoutuksen yhteyksistä Ennen

Lisätiedot

Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho)

Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho) PALVELUSUUNNITELMA Päiväys ja paikka: Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus Puhelinnumero Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen Puhelinnumero Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto Edunvalvoja

Lisätiedot

ASPA Palvelut Oy Pähkinänkuoresssa 2010

ASPA Palvelut Oy Pähkinänkuoresssa 2010 ASPA Palvelut Oy Pähkinänkuoresssa 2010 ASPA-konserni perustettu 1995 13 perustajajärjestöä ASPA-säätiö Fyysiset asumisratkaisut Rakennuttaminen Asumisen palvelujen kehittäminen Tieto- ja osaamiskeskus

Lisätiedot

Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Kunta-sote -rajapinta Kuntamarkkinat , Pekka Kuosmanen

Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Kunta-sote -rajapinta Kuntamarkkinat , Pekka Kuosmanen Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Kunta-sote -rajapinta Kuntamarkkinat 10.9.2015, Pekka Kuosmanen Pohjois-Karjalan sote-hanke tekee suunnitelman kuntien päätöksentekoa varten siitä, miten alueen sosiaali-

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö

Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Tampereen A-kilta ry:n 22 asunnon asumisyksikkö pitkäaikaisasunnottomille päihde- tai/ja mielenterveysongelmaisille henkilöille

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen

Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen HELSINGIN KAUPUNKI Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen tarvekuvaus ASU -hanke Diaarinumero HEL 2016-010089 HELSINGIN KAUPUNKI TILAHALLINTO TARVEKUVAUS Kehitysvammaisten tukias.

Lisätiedot

Kuopio, asumisen päivät 9.4.2013

Kuopio, asumisen päivät 9.4.2013 Kuopio, asumisen päivät 9.4.2013 suunnittelupäällikkö Maritta Närhi Kuopion asumisen päivät 9.4.2013 suunnittelupäällikkö Maritta Närhi Päihde- ja mielenterveyspalvelujen hankinta 2012 - kaupungin oma

Lisätiedot

Tapaturmien ja onnettomuuksien ehkäisy esimiestyönä

Tapaturmien ja onnettomuuksien ehkäisy esimiestyönä Tapaturmien ja onnettomuuksien ehkäisy esimiestyönä Kehittämispäällikö Anne Lounamaa, FT Tapaturmien ehkäisyn yksikkö, THL 4.10.2013 RAI- vertailukehittämisen seminaari 3.10.2013, Helsinki, Paasitorni

Lisätiedot

Hietaniemenkadun palvelukeskus

Hietaniemenkadun palvelukeskus Hietaniemenkadun palvelukeskus 1.12.2010 Katri Joutselainen (ohj./sos.ohj.) Pia Mielonen (sh) Kuvat: Leif Mäkelä Hietaniemenkadun palvelukeskus 8.6.2009 yhdistyivät Herttoniemen asuntolan ja Pääskylänrinteen

Lisätiedot

Nimi ovessa -hanke 2010-2012. Asunto ensin periaate kehittämisen kehikkona

Nimi ovessa -hanke 2010-2012. Asunto ensin periaate kehittämisen kehikkona Nimi ovessa -hanke 2010-2012 Asunto ensin periaate kehittämisen kehikkona Hankkeen yhteistyöverkosto kehittäjäverkosto tutkimusverkosto kokemusasiantuntijat kv-yhteistyö KOORDINOINTI (SOCCA) TUTKIMUS kehittäminen

Lisätiedot

Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta

Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta AT Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta MUMM DO OL N A TE Viihtyisät tilat, lämmin ja tuttu tunnelma 9/10 Asukkaista 9/10 pitää henkilökuntaa erittäin ammattitaitoisena ATTENDO SUVISAARI ON TOUKOKUUSA

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Tulot asukkaita/hpv /as/hpv yht. /kk Asukkailta perittävät vuokrat 15 550 8 250 KELA:n enimmäisvuokra Asukkaiden sähkömaksut 15 20 300 voidaan

Lisätiedot

Asumissosiaalinen työ Jyväskylässä

Asumissosiaalinen työ Jyväskylässä Asumissosiaalinen työ Jyväskylässä Aikuissosiaalityö ja kuntouttavat palvelut Ritva Anttonen palvelupäällikkö 30.5.2017 Asumissosiaalisen työn teemapäivä 1 AUNE Perusturvalautakunta 29.10.2015: Jyväskylän

Lisätiedot

Perusturvakeskus No Kustannuspaikka Asiatarkistus/varatarkastaja Tiliöijät/varatilijöijä Hyväksyjä/varahyväksyjä

Perusturvakeskus No Kustannuspaikka Asiatarkistus/varatarkastaja Tiliöijät/varatilijöijä Hyväksyjä/varahyväksyjä 5000 Lautakunta Marja Havukainen/Sari Nurmi Marja Havukainen/Sari Nurmi Markku Kipinä/Mervi Paddar 5010 Hallinto Sari Nurmi/Marja Havukainen Sari Nurmi/Marja Havukainen Markku Kipinä/Mervi Paddar 5020

Lisätiedot

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi?

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Pelastustoiminta Helsingin pelastuslaitoksen suorittamien paloja pelastustehtävien kokonaismäärä

Lisätiedot

Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä

Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä ikäihmisen tukena Hämeenlinnassa. Reija Lumivuokko, Ikäpalo-hanke, Hämeenlinnan kaupunki

Vastuutyöntekijä ikäihmisen tukena Hämeenlinnassa. Reija Lumivuokko, Ikäpalo-hanke, Hämeenlinnan kaupunki Vastuutyöntekijä ikäihmisen tukena Hämeenlinnassa Reija Lumivuokko, Ikäpalo-hanke, Hämeenlinnan kaupunki 21.10.2014 Ikäihmisten asiakasohjausyksikkö Hämeenlinnassa Hämeenlinnassa on asukkaita 67 806, joista

Lisätiedot

ViaDia Pohjois-Savo ry. yhdistys ry

ViaDia Pohjois-Savo ry. yhdistys ry 1/8 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 23491 / Aikuissosiaalityön erityisryhmien tukiasumispalvelut (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 8 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 8 1. Päihteetön

Lisätiedot

Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka

Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka Peruspalveluliikelaitos sosiaali- ja terveydenhuollon toimijana Vastannut Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho,

Lisätiedot

Asunnottomuus - Helsinki 2013

Asunnottomuus - Helsinki 2013 Asunnottomuus - Helsinki 2013 HELSINKI asunnottomia 2013 pitkäaikaisia Vuosimuutos (hlöä) ensisuojissa yms. 90 70-10 -5 Asuntoloissa, majoitusliikkeissä 210 90-60 -20 350 220 50 20 Vapautuvat vangit (ei

Lisätiedot

PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA

PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen selvitys Alustavia tuloksia Sari Valjakka 2 Selvityksen kysymykset 1. Missä ja miten neurologisesti

Lisätiedot

Asunnottomien asumispalvelut/vantaa 16.5.2011. Tarja Maijala

Asunnottomien asumispalvelut/vantaa 16.5.2011. Tarja Maijala Asunnottomien asumispalvelut/vantaa 16.5.2011 Tarja Maijala Tuetun asumisen SAS-prosessi HAKEMUS,TYÖNTEKIJÄN/ASIAKKAAN YHTEYDENOTTO, JALKAUTUVA TYÖ SOSIAALITYÖNTEKIJÄN ARVIO TUETUN ASUMISEN SAS-KOKOUS

Lisätiedot

Erityisryhmien asiakasmaksut 1.1.2014 alkaen

Erityisryhmien asiakasmaksut 1.1.2014 alkaen Erityisryhmien asiakasmaksut 1.1.2014 alkaen Päihde- ja mielenterveyskuntoutus Palvelumaksu Ateriat Muuta huomioitavaa Palveluasuminen ja tehostettu palveluasuminen Asiakkaan nettotulojen ja hyväksyttävien

Lisätiedot

KVPS:n tukiasunnot. RAY- rahoitteiset. Turku 23.4.2015 Pasi Hakala

KVPS:n tukiasunnot. RAY- rahoitteiset. Turku 23.4.2015 Pasi Hakala KVPS:n tukiasunnot RAY- rahoitteiset Turku 23.4.2015 Pasi Hakala Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Perustettu vuonna 1992 (Kehitysvammaisten Tukiliitto) Omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palvelujen

Lisätiedot

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Asuntojen hankinta Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Asuntojen hankinnasta Näkökulmia: Kunnat asumisen järjestäjinä: asumisyksiköt,

Lisätiedot

POPUP- ASUMISNEUVONTA

POPUP- ASUMISNEUVONTA POPUP- ASUMISNEUVONTA - Asumisneuvontakioski ja asumistaitokurssit päihde- ja mielenterveysasiakkaille 03/2017 03/2017 SININAUHASÄÄTIÖ ON INNOSTAVA TIENNÄYTTÄJÄ JA PERIKSI ANTAMATON IHMISARVON PUOLUSTAJA

Lisätiedot

OHJE 1 (9) AJä 24.11.2014 POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA

OHJE 1 (9) AJä 24.11.2014 POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA OHJE 1 (9) POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA Laatimisvelvoite ja jatkotoimenpiteet Tämä ohje käsittelee pelastuslain 379/2011 20 mukaisen poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelman laatimista.

Lisätiedot