Ovet -projekti Tuloksia ja tulevaisuudennäkymiä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ovet -projekti Tuloksia ja tulevaisuudennäkymiä"

Transkriptio

1 Ovet -projekti Tuloksia ja tulevaisuudennäkymiä Projektikoordinaattori Maria Malmi Projektisuunnittelija Malla Heino Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry

2 Projektin taustaa, käsitteet ja tavoitteet

3 OVET taustaa Omaistaan hoitavat toimivat ns. tavallisen ihmisen taidoin. He tarvitsevat tietoa omaishoitoon liittyvistä kysymyksistä, yhteiskunnan palveluista sekä ohjausta hoivatyöhön. Terveydenhuollon ohjauksessa etusijalla on sairaus, vammaisuus ja kuntoutuminen. Omainen nähdään usein potilaan kuntoutuksen tukena. Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu. Omaishoitotilanteita , tuettuja 15 %. Omaiset hakeutuvat järjestön palvelujen piiriin vasta myöhäisessä vaiheessa: liiton jäsenistöstä 79% on jo tuen saajia.

4 OVET valmennuksen tavoitteet Omaishoitajien toimijuuden vahvistaminen; uudet - kokeneet Paikallisyhdistysten toimijuuden vahvistaminen Paikallisen yhteistyön lisääminen Toimijuus -käsite professori Jyrki Jyrkämän mukaan.

5 Ruumiilliset kykenemiset Taidot, tiedot OSATA KYETÄ TÄYTYÄ Pelot, välttämättömyydet, esteet, rajoitteet Tavoitteet, päämäärät, motivaatiot HALUTA TOIMIJUUDEN OSA-ALUEET TUNTEA VOIDA Mahdollisuudet, vaihto-ehdot Tunteet, arviot, arvostukset Ovet -projekti: Enemmän osaamista, kykenemistä, haluamista, tuntemista ja voimista, vähemmän täytymistä.

6 Toimijuuden osa-alueita Omaishoitajat: Omaishoitaja kykenee asettamaan omaishoidon osaksi elämänsä kokonaisuutta. Omaishoitajalla on OHtehtävässään tarvitsemansa tiedot ja taidot. Omaishoitajalla on toimiva verkosto. Paikallisyhdistykset: Yhdistyksellä on vähintään yksi, mieluiten 2-3 koulutettua ohjaajaa. Yhdistyksellä on vähintään yksi yhteistyökumppani. Vähintään kolmannes, 33 % valmennetuista omaishoitajista on saanut tiedon yhteistyökumppaneilta. (Tulos 34 %)

7 Toimintamuodot ja tuotokset

8 Ovet omaishoitajavalmennusmalli Ovet -valmennusohjelma 16 tuntia Hyväksytty OK -Opintokeskuksen opintojaksomalliksi - perusmalli 4 x 4 tuntia, 8 teemaa. - välitehtävät kotiin - ryhmän koko henkilöä ohjaajaa, joista mielellään vähintään yhdellä on omaa kokemusta omaishoidosta - kulut euroa + järjestäjien aika/palkka/sotu =laskelma 10 hengen ryhmästä.

9 OVET -omaishoitajavalmennuksen osa-alueet, 16 tuntia Ovet omaishoitajuuteen - Omaishoitotilanteen tunnusmerkkejä - Omaishoito osana elämää Ovet yhteiskuntaan ja palveluihin - Yhteiskunnan palvelut - Avustamisen perusteita Omat oveni - Muutos osana elämää - Hoivatyön perusteet Ovet huomiseen - Huomista kohti - Voimaa vertaistuesta, iloa osallistumisesta

10 Ovet -valmennusten järjestäjät Kartta on suuntaa antava. Raahe Haapavesi-Siikalatva Kokkola Perhonjokilaakso Järviseutu Saarijärvi-Karstula Kauhajoenseutu Tampereen seutu, Pirkanmaan Pioni Satakunta Turun seutu Salon seutu Rovaniemi Länsi-Pohja Oulu Pääkaupunkiseutu Ylikiiminki Koillismaa Varpaisjärvi ja lähikunnat Kuopio Joensuu Pieksämäki Mikkelin seutu Loimaa Hämeenlinnan seutu Hiiden seutu

11 Ovet -valmennusta, miten Aloitteentekijänä voi olla kunta, seurakunta, järjestö, joka etsii yhteistyökumppaneita alueeltaan. Yhteistyöverkoston kautta tilat ja vastuuhenkilöt: tiedottajat, ohjaajat, järjestelijät, luennoitsijat: Työpanos 1-60 tuntia Paikallisia työntekijöitä ja vapaaehtoisia koulutetaan Ovet -ohjaajiksi Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry:n järjestämillä Ovet -ohjaajakursseilla.

12 Toimintaa ja tilastoja Ovet-omaishoitajavalmennukset Valmennettu 369 omaishoitajaa: 229 henkilöä pilottivalmennuksissa, 140 yhdistysten omana toimintana. Ohjaajakurssit, 7 kpl, osall. 105, toiminnassa n. 72 ohjaajaa. Työpajat ohjaajille 2 kpl (osall. 36) Järjestäjäkoulutukset osana aluetyön AlueAvaimia. Tiedotus viestintäsuunnitelman mukaan. Materiaalituotanto Oppilaitosyhteistyö Arviointi

13 Ovet -projektiesite Materiaali Ensiopas, osana yhdistystyöryhmää Ohjaajan materiaali: Käsikirja + muistitikku - tuntisuunnitelmat ja taustamateriaalit - tietoa järjestelyistä, mm. tiedotus, talous - tietoa valmennusryhmän ohjaamisesta - esittely- ja luentodiat taustamateriaaleineen - asiakirja- ja lomakemalleja Ohjaajan käytössä myös Omainen hoitajana-kirja Opinnäytetyöt Projektiraportti

14 Oppilaitosyhteistyö Jyväskylän yliopisto, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, sosiaaligerontologia. - Pro gradu tutkielma, haastatteluja. Tampereen yliopisto, informaatiotieteiden yksikkö - Tupa-palvelu: lomakkeiden tallennus ja analyysi Satakunnan ammattikorkeakoulu, Aiesopimus yhteistyöstä - Edustus ohjausryhmässä - Opinnäytetyö, haastatteluja

15 Projektin arviointimenetelmiä Esitieto- ja seurantalomakkeet Seurantakysely 3 kk valm. jälkeen, (188/156 = 82,9%) Seurantapuhelut 6 kk valm. jälk.(2011 osallistuneet) Omaishoitajien haastatteluja, SAMK, aluetyö Yhdistyskysely valmentaneille yhdistyksille ja kyselyt ohjaajille Palautelomakkeet: valmennus ja koulutus Arviointiseminaari Kyselyt yhteistyökumppaneille ja liiton aluevastaaville

16 Tulokset ja vaikutukset

17 Valmennuksen vaikutuksia/ OH Arviontiseminaarin kriteerit Odotettu vaikutus Omaishoitajat löydetään varhaisessa vaiheessa OH:n tieto lisääntyy OH:n hyvinvointi lisääntyy OH ei ole yksin Toteutunut (seuranta 3 KK) 54 % tuen ulkopuolella 62 % hoitanut alle 3 vuotta. Tietää aiempaa enemmän - hoivatyöstä 93 % - avustamistekniikasta 91 % Voimat riittävät, lisäys + 31 % Tekee itselleen mieluista, josta saa voimaa, lisäys + 19 % Aikaa itselle, lisäys + 30 % Osallistuu yhd.toim, lisäys + 21 % Apua ammattilaisilta, lisäys + 10 %

18 Osa elämän kokonaisuutta - Tekee usein jotakin itselleen mieluista, josta saa voimaa, N = 176/156 50% 40% 30% 20% Ennen 3 kk jälkeen 10% 0% Täysin samaa mieltä Melko samaa mieltä Eri mieltä Täysin eri mieltä Ei osaa sanoa

19 Omaishoitotehtävässä tarvittavat tiedot ja taidot OH:lla on riittävästi tietoa avustamistekniikasta, N = 170/148 50% 45% 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0% 4% 42% Täysin samaa mieltä 26% 49% Melko samaa mieltä 37% Melko eri mieltä 3% 21% Täysin eri mieltä 0% Ennen 3 kk jälkeen 12% Ei osaa sanoa 6%

20 OH:lla on toimiva verkosto Kertoo säännöllisesti ajatuksistaan ja tunteistaan muille ihmisille, N = 176/154 45% 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0% 10% 23% Täysin samaa mieltä 33% 43% Melko samaa mieltä 30% 27% Melko eri mieltä 23% 5% Täysin eri mieltä 5% Ei osaa sanoa 2% Ennen 3 kk jälkeen

21 Omaishoitajalla on tietoa, on toimiva verkosto Omaishoitaja käyttää yhteiskunnan palveluja, N = 170/154 45% 45% 44% 40% 35% 30% 30% 36% Ennen 3 kk jälkeen 25% 20% 15% 10% 5% 8% 16% 7% 1% 10% 3% 0% Täysin samaa mieltä Melko samaa mieltä Melko eri mieltä Täysin eri mieltä Ei osaa sanoa

22 Omaishoitajien kertomaa Seurantakyselyn (3 kk) avoimet vastaukset K: Onko Ovet-valmennus vaikuttanut elämääsi jollakin muulla tavalla? Olen nyt rohkeampi hakemaan apua ja tietoa tarvittaessa Arvostan nyt valintaani ja työtäni jollain tavoin aiempaa enemmän Osaan ottaa aikaa itselleni Olen tunnustanut itselleni, että olen oikeasti omaishoitaja, vaikka olen äitikin Valmennus rohkaisi puhumaan vaikeistakin asioista perheenjäsenten ja asianosaisten kanssa Siellä huomasin, että omaishoitajat ovat mukavia, tavallisia ihmisiä. Aion mennä katsomaan omaishoitajia yhdistykseen.

23 Motivaatio harrastamiseen Onni: Tässä ei ole koskaan ollut kova liikkuun ja oma liikkuminen ja kunnosta huolehtiminen on jäänyt tietysti tyystin. Ei olla haettu vielä, mutta tarkoitus on kyllä hakea tämmöistä omaishoitajalle tarkoitettua kuntoutusta.. Rauha: Käyn enempi nyt jumpalla, ihan vesijumpalla ja vesijuoksulla ja tämmöisillä kaikilla ja pyörällä Se on semmosta vähän, että aina saisi toivoo, että pysyis tämä oma kroppa nyt jossain kunnossa..

24 Yhdistysten toimijuus Yhdistyskysely Uusia yhteistyökumppaneita, 11 yhd. 30 Uusia vapaaehtoisia, 9 yhd. 15 Uusia omaisia, 21 yhd. 86 Ohjaajista omaishoitajia 28 Toimivia Ovet -ohjaajia, kaikki yhd

25 Omaishoitajayhdistysten kertomaa Yhdistyskysely 2011: Mitä hyötyä yhdistyksellä on ollut Ovet-projektista? Valmennus on saanut paikallisessa mediassa julkisuutta sekä tiedotteiden että etukäteisjuttujen muodossa. Olemme saaneet konkreettisen työkalun lääkäreiden ja muun hoitohenkilöstön käyttöön, sillä nyt he tietävät, mihin ohjata uusia omaishoitajia. Olemme saaneet yhdistykseen uusia jäseniä ja suurin osa valmennettavista on lähtenyt aktiivisesti mukaan toimintaan. Ne, jotka olivat ensimmäisessä valmennuksessa, ovat olleet hyviä sanansaattajia. Ensimmäisen valmennuksen järjestäminen vaati paneutumista ja aikaa, mutta oli sen arvoista.

26 Suurimmat ongelmat ja haasteet Omaishoitajia on vaikea tavoittaa ja saada mukaan tiedotus hyvissä ajoin ja laajasti. Ohjaajan tehtävä on haasteellinen, muutama vapaaehtoinen pudonnut pois. Terveydenhuolto ei ole riittävästi herännyt omaisten omiin tarpeisiin. Vapaaehtoisvoimin toimivat yhdistykset tarvitsevat runsaasti tukea toisaalta valmennus on keino toiminnan kehittämiseen.

27 Toiminnan juurruttaminen ja valmennusten tulevaisuus

28 Valmennusten juurruttaminen ja toiminnan levittäminen Tavoitteita: Vähintään 75 % projektiyhdistyksistä valmentaa itsenäisesti = 18 yhdistystä. Vähintään 3 uutta yhdistystä tulee mukaan (tuli 9) Pysyviä yhteistyökumppaneita on löytynyt alueilla

29 Valmennuksia itsenäisesti (24 yhd) 2 4 Itsenäisesti valmentaneet 13 Suunnitelma tehtynä 2 3 Yrittänyt, ei osallistujia Aikomus, ei suunnitelmaa Ei ajankohtaista aikomusta

30 Valmennusyhteistyö Yhdeksän kuntaa tai kuntayhtymää on lähettänyt edustajansa Ovet-ohjaajakurssille: Hämeenlinna, Joensuu, Kangasala, Kuopio, Kaksineuvoinen, Lempäälä, Liperi, Pori, Turku Muistiyhdistyksissä kaksi koulutettua ohjaajaa, yhteistyövalmennus on järjestetty. Yhdessä AVH-yhdistyksessä on koulutettu ohjaaja Kaksi valmennusta toteutettu yhteistyössä kansalaisopiston kanssa (Koillismaa ja Kemi)

31 Kokemukset yhteistyöstä Kysely paikallisyhdistysten nimeämille yhteistyökumppaneille; 13 vastaajaa (kunta, seurakunta, järjestö, yksityinen palveluntuottaja, osakeyhtiö, hyvinvointikuntayhtymä, peruspalveluliikelaitos, palvelutalosäätiö) Vastaajat toimineet tiedottajina, alustajina, ohjaajina sekä tarjonneet tiloja Valmennusyhteistyötä pidettiin sujuvana, tarpeellisena ja eri osapuolille hyödyllisenä

32 : Ollaan yhteisellä asialla Kuntatyöntekijöiden kertomaa Valmennus syvensi ja lähensi kunnan ja yhdistyksen välistä yhteistyötä: tasataan kustannuksia, tarkennetaan työnjakoa Lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä kunnallisten palvelujen suhteen: tietoisuus palveluista konkreettista Vähentää kuilua ja lisää luottamusta kunnan työntekijän ja asiakkaan välillä. Oma kunta on tullut tutummaksi. Saattaisi olla hyvä, että olisi jatkovalmennusta myös pidempään hoitaneille; tilanne yleensä muuttuu vuosi vuodelta haasteellisemmaksi ja etenkin henkinen jaksaminen on kovilla. Kurssi tuo tietoa erityisesti ei-virallisen omaishoidon tuen piirissä oleville. Tämän kurssin avulla hekin saavat eväitä jaksamiseensa ja tapaavat muita.

33 Eväitä myös omaan työhön Esimies antoi luvan osallistua ohjaajakoulutukseen ja omaishoitajien valmennuksiin työajalla. Sain koulutuksessa uusinta tietoa omaishoitajien asioista sekä uusia väyliä tiedon saamiseksi omaishoitajaperheen arjen avuksi. Valmennuksessa mukana olleet saivat kerralla infon eri palveluista eikä heitä tarvinnut erikseen informoida, joten selvittiin yhdellä perusteellisemmalla palveluohjauksella. Olen saanut paljon itselleni. Olen kehittynyt ihmisenä ja ammatillisesti. On avannut minulle uusia näkökulmia ja syventänyt entisestään tietojani omaishoitajuudesta. Esiintymistaidot karttuivat hieman. Tulin itsekin vahvemmaksi.

34 Ovet vuoteen Ovet-valmennustoiminnalle Ray:n kohdennettu toiminta-avustus (Ak) vuosiksi Kaksi koulutussuunnittelijaa, joista toinen Tampereelle Ovet-valmennustoiminnan laajentaminen: Tuetaan jo valmentaneita paikallisyhdistyksiä uusien valmennusten toteuttamisessa Käynnistetään Ovet-valmennustoiminta 3-4 uuden paikallisyhdistyksen kanssa Ovet-ohjaajien kouluttaminen ja tuki: Ovet-ohjaajakurssit Lahti sekä ,13.11.Tampere, työpaja Pori

35 Ovet-valmennusmallin kehittämistyö Hyvinvointiteknologiaa hyödyntävä valmennusmalli Lounais-Hämeen omaishoitajat ja läheiset ry:n kanssa Ruotsinkielinen valmennusmateriaali Folkhälsanin kanssa Valmennusmalli työssäkäyville omaishoitajille 1-2 paikallisyhdistyksen kanssa Kootaan ja levitetään paikallisyhdistysten kehittämiä ja käyttämiä valmennusten toteutustapoja

36 OVET Ovet avoinna elämään uuteen ihanaan, vaativaan omaishoitajuuteen. Neuvoja annamme arkeen ja työhön, lepoa toivomme jokaiseen yöhön. Toivoa tahdomme teille antaa, myrskyjen ylitse teitä kantaa. Yhdessä kaikki on helpompaa toisten seurasta voimaa saa. Anja Halonen Ovet-ohjaajakurssi, Kouvola Kiitos!

Ovet -omaishoitajavalmennus

Ovet -omaishoitajavalmennus Ovet -omaishoitajavalmennus Näin homma toimii -seminaari 27.11. Rovaniemi Sirkka Nissi-Onnela, aluevastaava Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry on Raha-automaattiyhdistyksen

Lisätiedot

Ovet -omaishoitajavalmennus

Ovet -omaishoitajavalmennus Ovet -omaishoitajavalmennus AVH-päivät 24.10. 2012 Maria Malmi, projektikoordinaattori Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry on Raha-automaattiyhdistyksen tuella kehittänyt

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring :n juhlaseminaari Kuopio 23.11. 2011 Sandra Gehring Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Terveydenhuollon ohjauksessa etusijalla on sairaus, vammaisuus ja kuntoutuminen.

Lisätiedot

Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus

Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi 1.1.2018 alkaen > Ovet-valmennus Ovet-valmennusta omaishoitajille Omaishoitolan muutos 1.7.2016; valmennus kuntien tehtäväksi 1.1.2018 alkaen Ovet-valmennus

Lisätiedot

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME?

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? Läheiseni on sairastunut, tulevaisuus huolestuttaa minua, mistä saisin tietoa? Tuetko ja avustatko läheistäsi arjessa? Ethän jää pohtimaan asioita yksin, vaan tule

Lisätiedot

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE TIINA SILVONEN JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY / OMAISOIVA TEIJA MATALAMÄKI FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY 16.4.2019 FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY Yksi Suomen

Lisätiedot

Ovet-avaimia oivallukseen Kuopio 27.11.2014. Sandra Gehring, Malla Heino

Ovet-avaimia oivallukseen Kuopio 27.11.2014. Sandra Gehring, Malla Heino Ovet-avaimia oivallukseen Kuopio 27.11.2014 Sandra Gehring, Malla Heino Valmennusta? Omaishoitajilleko? Ovet-valmennusten taustaa Omaistaan hoitavat toimivat tavallisen ihmisen taidoin. He tarvitsevat

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Yhteinen Polku hanke 2009-13

Yhteinen Polku hanke 2009-13 Yhteinen Polku hanke 2009-13 Omaishoitoperheen varhaisen tunnistamisen ja tukemisen malli Joensuun seudulle Omaisyhteistyö seminaari 30.1.2013 Joensuu http://www.jelli.fi/yhteinen-polku-minakoomaishoitaja/tapahtumat-koulutukset

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere 10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

Katariina Haapasaari 31.10.2013. Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa

Katariina Haapasaari 31.10.2013. Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa Katariina Haapasaari 31.10.2013 Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa Yhdessä tehden ajoissa omaishoitajan tukena projekti 2009-2011 Projektin toiminta-alue Etelä-Pohjanmaalla:

Lisätiedot

Liitto paikallisyhdistysten tukena hanketyössä AlueAvain Helsinki. aluekoordinaattori Pia Järnstedt

Liitto paikallisyhdistysten tukena hanketyössä AlueAvain Helsinki. aluekoordinaattori Pia Järnstedt Liitto paikallisyhdistysten tukena hanketyössä AlueAvain 27.10.2015 Helsinki aluekoordinaattori Pia Järnstedt Tukea yhdistyksen hankkeelle liitosta Liitto tukee yhdistysten erilaisia hankkeita Yhdistyksen

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 17.6.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013)

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) :n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) Sisällysluettelo Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 2 Strategiatyö Omaishoitajat ja Läheiset liitossa Toiminta-ajatus Toimintaa

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset Maarit Väisänen OMAISHOITO MIKKELISSÄ Valtakunnallisiin arvioihin perustuen Mikkelissä on n. 3000 omaishoitajaa,

Lisätiedot

Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt

Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön 19.5.2016 Aluekoordinaattori Pia Järnstedt 42 500 Omainen, omaishoitaja Kaikki omaiset eivät ole omaishoitajia rooliero vastuunjako; omaishoitajaksi

Lisätiedot

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011)

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) OMAISHOITAJA - RESURSSI VAI YHTEISTYÖKUMPPANI? Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa - kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Pidämme puolta pidämme huolta

Pidämme puolta pidämme huolta Pidämme puolta pidämme huolta Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea 22.10.2013 Pia Järnstedt Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Mihin yhdistykseen kuulut?

Lisätiedot

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa TUKEA, TIETOA JA TOIMINTAA MUISTI- SAIRAILLE JA LÄHEISILLE Tukea ohjausta ja neuvontaa muistiasioissa puhelimitse ja henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta. Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8.

Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta. Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8. Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8.2013 Etelä-savolaisten toiveiden tynnyrissä Tulevaisuuden odotuksia

Lisätiedot

RAY:n avustusehdotus liiton paikallisyhdistyksille vuodelle 2014 Sivu 1 (5)

RAY:n avustusehdotus liiton paikallisyhdistyksille vuodelle 2014 Sivu 1 (5) avustusehdotus liiton paikallisyhdistyksille vuodelle 2014 Sivu 1 (5) Avustusta hakeneet 35 71 Jäsenyhdistyksiä 2013 lopussa Ei hakemusta 36 Hyväksytyt 41 Hylätyt avustushakemukset 23 myöntämä 2013 Haettu

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto, Hankepoliklinikat 2013

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto, Hankepoliklinikat 2013 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto, Hankepoliklinikat 2013 Keskiviikko 13.2.2013 klo 9.30-15.30 TAMPERE, Monitoimitalo 13 9.30 Aamukahvi 9:45 Tervetuloa hankepoliklinikalle 10.00 Paikallisyhdistysten hankekokemuksia

Lisätiedot

Omaishoidon kehittäminen Keski-Suomessa seminaari

Omaishoidon kehittäminen Keski-Suomessa seminaari Omaishoidon kehittäminen Keski-Suomessa seminaari 23.5.2017 Mitä on tärkeää huomioida omaishoidon tuen kehittämisessä Merja Purhonen, järjestöpäällikkö Liiton toiminnan tarkoitus omaishoitoperheen aseman

Lisätiedot

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto 21.9.2017 Kanta-Hämeessä Yhdistyksiä 3202, Yhdistysrekisteri, Patentti- ja rekisterihallitus

Lisätiedot

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Omaishoito Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Mitä on omaishoitaminen? Omaishoito mahdollistaa sairastuneen, vammaisen tai iäkkään läheisen hoidon ja hoivan kotona. Omaishoidon taustalla

Lisätiedot

LAMPPU kumppanuushanke Pieksämäen Omaishoitajat ry Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

LAMPPU kumppanuushanke Pieksämäen Omaishoitajat ry Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry LAMPPU kumppanuushanke 2012-2015 Pieksämäen Omaishoitajat ry Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TAUSTA JA TARVE Työssäkäyvät omaishoitajat antavat kaksinkertaisen panoksen yhteiskunnalle Läheisensä

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus. Osatyökykyisille tie työelämään - OTE

Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus. Osatyökykyisille tie työelämään - OTE Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus Osatyökykyisille tie työelämään - OTE Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke, taustaa 1,9 miljoonaa = joku pitkäaikaissairaus

Lisätiedot

Omaishoito ja päihteet -seminaari

Omaishoito ja päihteet -seminaari Omaishoito ja päihteet -seminaari 16.1.2018 Omaishoitajaliitto on olemassa, jotta omaishoitoperheen asema paranee on omaishoitajia, heidän läheisiään, paikallisyhdistyksiä ja kansalaisia varten Perustettu

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistyksen hallitus Toiminnankoordinaattori OMA Hoivapalvelu Oy:n

Lisätiedot

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu 18.10.2011 Omaishoito osana perheen elämää Elämä muuttuu? omaishoito voi tulla elämään erilaisissa elämänvaiheissa

Lisätiedot

Oivaltava-hankepoliklinikka 15.5.2014

Oivaltava-hankepoliklinikka 15.5.2014 Oivaltava-hankepoliklinikka 15.5.2014 OmaisOiva-toiminta paikallisyhdistyksissä Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö OmaisOiva-toiminta on Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry:n ja paikallisyhdistysten

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

Opastava-hanke Virpi Vepsäläinen Projektikoordinaattori, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry

Opastava-hanke Virpi Vepsäläinen Projektikoordinaattori, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry Opastava-hanke 23.4.2013 Virpi Vepsäläinen Projektikoordinaattori, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry OPASTAVA-hanke pähkinänkuoressa Omaishoitajat ja läheiset -liiton ja Mielenterveysomaisten keskusliitto

Lisätiedot

OMAISHOITAJALOMALLA 2012 OLLEET seurantakysely 03-2013

OMAISHOITAJALOMALLA 2012 OLLEET seurantakysely 03-2013 OMAISHOITAJALOMALLA 2012 OLLEET seurantakysely 03-2013 Seurantakysely lähetettiin maaliskuussa 2013 satunnaisotoksena sadalle omaishoitajalomalle vuoden 2012 aikana osallistuneelle omaishoitajalle. Vastausprosentti

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011 LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011 VAJAALIIKKEISTEN KUNTO RY. WWW.VLKUNTO.FI 15.11.2007 HKI PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ EEVA SEPPÄLÄ 1. PROJEKTIN VISIO Lasten

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen

Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke Työkyvyn alenema ei johda kokonaan työelämän ulkopuolelle ja työhön paluu on mahdollista.

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015. 15.9.2015 Pirkko Granö

Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015. 15.9.2015 Pirkko Granö Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015 15.9.2015 Pirkko Granö Postinhakija Omaishoidon monet kasvot Maailmassa on vain neljänlaisia ihmisiä: heitä, jotka ovat olleet omaishoitajia; heitä, jotka ovat

Lisätiedot

Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa

Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa MAARIT VÄISÄNEN PROJEKTIVASTAAVA VALOT HANKE MIKKELIN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY Tärkeämpää kuin ongelman ratkaiseminen on ongelman

Lisätiedot

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Arviointi- ja koulutusyksikkö 15.11.2011 1 Arvioinnin toteutus n arviointi- ja koulutusyksikkö toteuttanut arviointia vuosien 2009-2011 aikana.

Lisätiedot

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi Laitoshoitoa vähennetään Tavoitteena, että laitoshoidossa vain 3 % yli 75 vuotiaista omaishoidon tarve kasvaa omaishoitoa ei tueta riittävästi Omaishoidon tuen saajia 39.000; kustannukset noin 170miljoonaa

Lisätiedot

OmaisOiva-toiminta Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja

OmaisOiva-toiminta Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja OmaisOiva-toiminta 2017 Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja Toiminta-alue ja yhteistyöverkosto Toiminta-alue: Espoon ja Kauniainen Länsi-Uudenmaan suurimmat kunnat: Kirkkonummi, Raasepori, Inkoo, Hanko

Lisätiedot

OMAISHOITAJAN TUEN TARVE

OMAISHOITAJAN TUEN TARVE MAISHIDN UKIMALLI Lähellä tuki-projekti 2010-2012 PAS MAISHIILANEIDEN UNNISAMISEEN ARVIINIIN SEKÄ HJAAMISEEN Satakunnan maishoitajat ja Läheiset ry, 2012 1 MAISHIAJAN UEN ARVE Mistä tunnistaa alkavan omaishoitotilanteen?

Lisätiedot

KUNTOUTUSOHJAAJA OMAISHOITOPERHEEN TUKENA. Varhainen havaitseminen ja tukeminen

KUNTOUTUSOHJAAJA OMAISHOITOPERHEEN TUKENA. Varhainen havaitseminen ja tukeminen KUNTOUTUSOHJAAJA OMAISHOITOPERHEEN TUKENA Varhainen havaitseminen ja tukeminen Ihminen tarvitsee toista» Mutta me pohojalaaset... OMAISHOIDON TUKEMISEN ALKUTAIVAL v. 2009 alkoi "Yhdessä tehden- Ajoissa

Lisätiedot

Yhdistyksen tuki omaishoitajille

Yhdistyksen tuki omaishoitajille Salon seudun omaiset ja läheiset ry Yhdistyksen tuki omaishoitajille Omaishoitajien laki-ilta 26.2.2013 Kaupungintalo, Valtuustosali Seija Hyvärinen Toiminnan tavoitteet 1 Toiminnalla edistetään kotona

Lisätiedot

Lähellä ja tukena 16.4.2015 Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt

Lähellä ja tukena 16.4.2015 Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt Lähellä ja tukena 16.4.2015 Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt Omaishoito? Omaishoito ja vanhuspalvelulaki Omaishoitoa tuetaan pääasiassa omaishoitolain ja sosiaalihuoltolain perusteella

Lisätiedot

Ovet. Valmennusmalli omaishoitajille. Ovet-projekti 2010 2012. Projektiraportti. Malla Heino Maria Malmi, toim.

Ovet. Valmennusmalli omaishoitajille. Ovet-projekti 2010 2012. Projektiraportti. Malla Heino Maria Malmi, toim. Ovet Valmennusmalli omaishoitajille Ovet-projekti 2010 2012 Projektiraportti Malla Heino Maria Malmi, toim. Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 2012 Närståendevårdare och Vänner -Förbundet rf Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kehittyvä vanhustyö, Seinäjoki Laki muuttui muuttuuko omaishoitajan arki? Marja Tuomi. Lähellä ja tukena

Kehittyvä vanhustyö, Seinäjoki Laki muuttui muuttuuko omaishoitajan arki? Marja Tuomi. Lähellä ja tukena Kehittyvä vanhustyö, Seinäjoki 2.2.2017 Laki muuttui muuttuuko omaishoitajan arki? Marja Tuomi Esityksen kulku Omaishoitajat ja läheiset liitosta Omaishoito Suomessa Laki omaishoidon tuesta Muutokset lakiin

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista 2008-2013 Tea Viljanen Projektivastaava Syömishäiriöliitto-SYLI ry ENSISYLI -projekti 1 Projektin toimialue Liiton jäsenyhdistykset 2013: Pohjois-Suomen syömishäiriöperheet

Lisätiedot

18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki

18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki 18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki Liiton ja yhdistyksien sääntöjen tarkastelua / Aluetyö AlueAvaimet: 18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki Liiton

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry VAIKUTA KUNNALLISVAALEISSA Kunnallisvaalimateriaali omaishoidosta paikallisyhdistyksille ja puolueiden ehdokkaille Kunnallisvaalit 28.10.2012 ennakkoäänestys kotimaassa

Lisätiedot

Lapsirikas-hanke: Arjen tukea lapsiperheille ammatillisen työn ja kansalaistoiminnan avulla. Anne-Maria Takkula, Saana Savela Auta Lasta ry

Lapsirikas-hanke: Arjen tukea lapsiperheille ammatillisen työn ja kansalaistoiminnan avulla. Anne-Maria Takkula, Saana Savela Auta Lasta ry Lapsirikas-hanke: Arjen tukea lapsiperheille ammatillisen työn ja kansalaistoiminnan avulla Anne-Maria Takkula, Saana Savela Auta Lasta ry Lapsirikas-hanke 3-vuotinen, vuosina 2016-2018, Stean rahoituksella

Lisätiedot

Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa Seinäjoki Tanja ja Susanna

Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa Seinäjoki Tanja ja Susanna Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa 6.6.2017 Seinäjoki Tanja ja Susanna MISTÄ VAPAAEHTOISIA SAA? *ON HAASTE!* Vapaaehtoisia: Hallitus Ryhmänohjaajat Porissa, Kankaanpäässä ja Raumalla

Lisätiedot

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI Kainuun osahanke ErinOmainen erityislasten omaishoidon kehittäminen OSSI hanke Tavoitteet Muistisairaan

Lisätiedot

Valtakunnallinen AlueAvain Hanketoiminnan ihanuus ja kurjuus Yhdistysten hallitustoimijoiden ja työntekijöiden koulutuspäivä

Valtakunnallinen AlueAvain Hanketoiminnan ihanuus ja kurjuus Yhdistysten hallitustoimijoiden ja työntekijöiden koulutuspäivä Valtakunnallinen AlueAvain Hanketoiminnan ihanuus ja kurjuus Yhdistysten hallitustoimijoiden ja työntekijöiden koulutuspäivä 27.10.2015 klo 10.00-15.45, Helsinki Valtakunnallinen AlueAvain - Hanketoiminnan

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa.

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ykkösklubi 2015 Ykkösklubi Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ryhmiä ohjaavat koulutetut kummit. Ykkösklubitoiminta on yhteistyötä terveydenhuollon,

Lisätiedot

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA)

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 22.9.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat!

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoasioista sekä liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta. Palautetta tiedotteesta

Lisätiedot

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon OSSI-hanke

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon OSSI-hanke 1 Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon OSSI-hanke Omaishoitajuuden alkuarviointiprosessissa pilotoidut mittarit, pilotoitujen mittareiden tarkastelu

Lisätiedot

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain 19.10.2016 Järjestöt kärkihankkeissa ja omaishoidon palveluiden kehittämisessä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

Yhteinen Polku hanke 2009-13

Yhteinen Polku hanke 2009-13 Yhteinen Polku hanke 2009-13 Omaishoitoperheen varhaisen tunnistamisen ja tukemisen malli Joensuun seudulle Loppuseminaari 25.11.2013 Joensuu Seija Ollaranta, projektipäällikkö Joensuunseudun Omaishoitajat

Lisätiedot

Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue

Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue Vastaajien määrä maakunnittain (N=17) Pohjois- Savo 11, vastannut 8 (53 % oman alueen osalta) Pohjois- Karjala 17, vastannut 6 (35 % oman alueen

Lisätiedot

Läheis-/ ja omaishoitajien palveluprosessin kehittäminen

Läheis-/ ja omaishoitajien palveluprosessin kehittäminen OMAOLO Läheis-/ ja omaishoitajien palveluprosessin kehittäminen Lapin digiaika-seminaari 2.0 8.8.2018 Tietohallintokoordinaattori/FM Maarit Hoppula 1 Läheis-/ ja omaishoitajien palveluprosessin kehittäminen

Lisätiedot

Hyvät yhdistystoimijat!

Hyvät yhdistystoimijat! 18.12.2015 1 / 5 Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Hyvät yhdistystoimijat, Vuoden viimeiset päivät ovat käsillä. Tänäkin vuonna omaishoitajien viikolla

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Sari Havela Aluevastaava Pohjois- Suomen alue

Sari Havela Aluevastaava Pohjois- Suomen alue Sari Havela Aluevastaava Pohjois- Suomen alue Omaishoito Suomessa Omaishoitaja pitää huolta läheisestään, joka sairaudesta, vammaisuudesta tai muusta erityisestä hoivan tarpeesta johtuen ei selviydy arjestaan

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 Tervetuloa Jytyliiton jäsenille suunnatulle toimisto- ja hallintotyöntekijöiden KIILA- kuntoutuskurssille 2017 Mikä KIILA kuntoutus (kurssi numero 69310) Kuntoutuksessa saat tukea

Lisätiedot

Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä

Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä Kaakkois-Suomen piiri Johanna Vihervaara 040-860 1396 johanna.vihervaara@redcross.fi Ensiapukoulutusta omaishoitoperheille Hankkeessa

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki Valtakunnalliset lastensuojelupäivät #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki ErinOmainen-hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuulit sä meitä? - Erityislapsiperheiden moninaiset

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

Keliakialiiton strategia

Keliakialiiton strategia Keliakialiiton strategia 2016 2020 Keliakialiitto ry Kuvat ja taitto: Sonja Tuomi Painopaikka: Waasa Graphics Oy, 2015 Keliakialiiton strategia 2016 2020 Visio 2020... 4 Toiminta-ajatus... 6 Toimintaympäristön

Lisätiedot

Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014

Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014 Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014 Arja Kumpu, Ikääntyneiden palvelujen johtaja 3.4.2014 Kirjoita tähän nimi dian perustyyli -tilassa 2 Risto- hankkeen ja Kotona kokonainen elämä hankkeiden tavoitteet

Lisätiedot

Viranomaisen näkökulma: Järkevän lääkehoidon hyvät käytännöt valtakunnalliseksi toiminnaksi. Miten tästä yhdessä eteenpäin?

Viranomaisen näkökulma: Järkevän lääkehoidon hyvät käytännöt valtakunnalliseksi toiminnaksi. Miten tästä yhdessä eteenpäin? Viranomaisen näkökulma: Järkevän lääkehoidon hyvät käytännöt valtakunnalliseksi toiminnaksi. Miten tästä yhdessä eteenpäin? Antti Mäntylä, kehittämispäällikkö 19.3.2015 Järkevän lääkehoidon toteutumisen

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14

Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14 Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14 Neuvoja, neuvoja omaishoitajuus oli minulle aivan uusi asia. En ollut varmaan edes kuullut koko sanaa. Työikäinen puoliso-omaishoitaja Kun omaishoitajuus

Lisätiedot

OPASTAVA hanke Omaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina 2012 2016

OPASTAVA hanke Omaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina 2012 2016 Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf OPASTAVA hanke Omaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina 2012 2016 Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö

Lisätiedot

KUMMIOPISKELIJATOIMINTA OMAISHOITAJIEN TUKENA

KUMMIOPISKELIJATOIMINTA OMAISHOITAJIEN TUKENA KUMMIOPISKELIJATOIMINTA OMAISHOITAJIEN TUKENA Marja Heikkinen Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry Elina Penger OAKK, Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy KETÄ OLEMME? Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset

Lisätiedot

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011 Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet KVTL Kevät 2011 Lähtökohta 1/2 Tilaisuus voi olla ennakoiva Halutaan tietää ja keskustella asioista miten kehitysvammaisten / vammaisten ja heidän perheidensä

Lisätiedot

Kokemuksia ja tunnelmia kehittämistyöstä

Kokemuksia ja tunnelmia kehittämistyöstä Kokemuksia ja tunnelmia kehittämistyöstä Lasten Liike - Iloa ja liikettä iltapäiviin! LASTEN JA NUORTEN HARRASTUS- JA KERHOTOIMINNAN PÄIVÄ Maria Ulvinen I Olympiakomitea I 2018 1 ONGELMA 2 UNELMA 3 RATKAISU

Lisätiedot

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty Yleinen työttömyyskassa YTK Päivitetty 4.9.2017 Miksi olemme olemassa? Turvaa ja nostetta työelämän muutoksissa YTK järjestää jäsenilleen ansioturvan ja kannustaa jäseniä näkemään muutoksessa mahdollisuuksia.

Lisätiedot

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi 2018 Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori Mikä Ohjaamo? - Ohjaamo on palvelua alle 30 vuotiaille nuorille. - Ohjaamoissa tarjotaan henkilökohtaista neuvontaa, ohjausta

Lisätiedot

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.

Lisätiedot

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke Jussi Ranta Projektityöntekijä Markku Santavuori Vertaisneuvoja Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke 12.11.2015 Varsinais-Suomen Mielenterveysomaiset

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA

ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA Päivi Känsälä, koordinaattori Valtakunnalliset työpajapäivät Lappeenranta 27.4.2016 Jäsenet 46 600 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen

Lisätiedot

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE LIITTEITÄ ASIKKAIDEN OSALLISTUMISEN TOIMINTAMALLI LOPPURAPORTTIIN Liite 1. Kyselylomake maakuntien työpajoihin osallistuneille, syksy 2016 Liite 2. Loppuarviointilomake maakuntien kokeilujen yhdyshenkilöille,

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen

Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen Satu Tolonen ja Janne Antikainen TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu) VNK TEAS hanke Työpaja 13.6.2016 Väestö Väestönkehitys 1995-2015

Lisätiedot

Miten sinä voit? Miten

Miten sinä voit? Miten VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2- VUOTISRYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 30.8.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä kokeilu:

Lisätiedot