Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
|
|
- Pasi Honkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 47/ Päätöksiä ja kirjelmiä Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen, puh etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja Torsti Hokkanen Kaupunkisuunnittelulautakunta: merkitsee tiedoksi Helsingin hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden päätökset. Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Selostus Helsingin hallinto-oikeus Valtuusto hyväksyi Virastokeskus - Ämbetscentrum asemakaavan muutoksen. Valtuusto päätti lisäksi, että kaupungintalotontin käytöstä tuodaan valtuuston käsittelyyn eri vaihtoehdot rakennuskustannus- ja käyttötalouslaskelmineen päätöksen lainvoimaistuttua. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on kaava-alueella sijaitsevan valtuustotalon ja nykyisen kaupungintalon lähiympäristön kehittäminen. Alueen viihtyisyyttä parannetaan uudistamalla ja lisäämällä asuin-, toimisto-, liike- ja julkisrakentamista sekä uudella aukiotilalla. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) valitti valtuuston päätöksestä ja vaati, että asemakaavan yleisten rakennusten korttelialue Y-1 kaavamääräyksineen ei täytä maankäyttö- ja rakennuslain MRL 54 :ssä säädettyjä asemakaavan sisältövaatimuksia ja kyseinen kaavamerkintä kaavamääräyksineen tulee sen vuoksi kumota. Hallinto-oikeus hylkäsi ELY-keskuksen valituksen. Hallinto-oikeus totesi päätöksessään muun muassa, että rakennettuun ympäristöön liittyvien erityisten arvojen hävittämiskieltoa koskevan MRL 54 :n 2 momentin sisältövaatimuksen täyttyminen voi edellyttää, että kaavaan otetaan saman lain 57 :n 2 momentissa tarkoitettuja suojelumääräyksiä, joilla muun muassa rakennuksen purkaminen estetään. Tällaisia määräyksiä ei kaavaratkaisuun kaupungintalon ja valtuustotalon osalta sisälly. Määräysten tarpeellisuus ratkaistaan
2 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 2 / 2 erityisesti rakennusten kulttuurihistoriallisia ja kaupunkikuvallista arvoa koskevien selvitysten pohjalta. Mainitut rakennukset eivät sisälly valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä RKY 2009 eikä rakennuksilla esitetyn selvityksen mukaan muutoinkaan ole todettu olevan valtakunnallisesti merkittävää arvoa. Hallinto-oikeus katsoo esitetyn selvityksen perusteella, ettei kaupungintaloon tai valtuustotaloon sisälly sellaisia arkkitehtonisia tai rakennustaiteellisia arvoja, jotka edellyttäisivät rakennusten suojelua tai säilyttämistä asemakaavalla siitä huolimatta, että rakennusten säilyneisyys ja kunto sinänsä ovat hyvät. Rakennuksilla asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei ole muutoinkaan sellaisia MRL 54 :n 2 momentissa tarkoitettuja erityisiä vaalittavia arvoja, joiden vuoksi rakennukset olisi ehdottomasti suojeltava asemakaavalla. Valtuuston päätös ei ole lainvastainen sillä perusteella, että Y-1-alueen osalta kaavassa ei ole annettu määräyksiä rakennusten säilymisestä tai suojelusta. Asemakaavan muutos täyttää vaatimuksen rakennetun ympäristön vaalimisesta ja siihen liittyvien erityisten arvojen säilyttämisestä. Helsingin hallinto-oikeus Valtuusto hyväksyi Ahertajankulman - Flitarhörnets asemakaavan muutoksen Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa asuntorakentaminen Tapiolan keskustavyöhykkeen pohjoisosaan Ahertajantien ympäristöön. Nykyiset rakentamattomat toimisto-, opetus- ja liikerakennusten korttelialueet muutetaan asuinkerrostalojen korttelialueeksi. Valittajan vaatimus oli, että päätöstä on valituksesta ilmenevillä perusteilla muutettava siten, että myös valittajayhtiön omistama kiinteistö sisällytetään kaavamuutokseen. Valittaja peruutti valituksensa Hallinto-oikeus ratkaisi, että asian käsittely hallinto-oikeudessa raukeaa. Päätökseen ei saa hakea muutosta. Helsingin hallinto-oikeus Yksityishenkilö on hakenut suunnittelutarveratkaisua ja poikkeamispäätöstä 400 k-m 2 :n suuruisen erillispientalon rakentamiseksi määräalalle Espoon Järvikylään. Kiinteistölle on myönnetty vuonna 1987 rakennuslupa pientalolle, josta on rakennettu vain perustuksia ja osa kellarin seinistä. Alue on suunnittelutarvealuetta ja hanke poikkeaa asuinrakennuksen kokoa koskevasta määräyksestä. Kaupunkisuunnittelupäällikkö on hylännyt hakemuksen muun muassa ottaen huomioon melua koskeva valtioneuvoston päätöksen, rakennuspaikan maastonmuodot ja melusuojaamisen vaikeuden sekä maanomistajien tasapuolisen kohtelun vaatimuksen.
3 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 3 / 3 Valituksessa vaadittiin lupapäätöksen kumoamista. Tilalle on myönnetty kaksi kertaa rakennuslupa. Kiinteistö on hankittu vuonna 2010 ulosottoviraston pitämästä huutokaupasta. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan alueella on voimassa Espoon eteläosien yleiskaava, ja kiinteistö sijoittuu yleiskaavan kehitettävälle pientaloalueelle A3, jolle sijoitetaan ensisijaisesti erillispientaloja ja kytkettyjä pientaloja. Kiinteistö sijaitsee rakentamispainealueella, ja on liikennemelualuetta. Espoon eteläosien yleiskaava ei suoraan oikeuta rakennusluvan myöntämiseen. Rauennut rakennuslupa ei sinänsä luo hakijalle oikeutta myönteiseen suunnittelutarveratkaisuun, vaan asia arvioidaan MRL:ssä säädettyjen edellytysten pohjalta. Omaisuuden suoja perusoikeutena ei luo ehdotonta oikeutta kiinteistön rakentamiseen. Hankkeen toteuttamismahdollisuudet tulee selvittää yksityiskohtaisemmalla kaavoituksella. Uuden asutuksen muodostaminen suunnittelutarveratkaisulla erillään kaavallisesta suunnittelusta, jossa selvitetään yksittäistä lupakohtaista tarkastelua laajemmin alueen lisärakentamisen toteuttamismahdollisuudet, aiheuttaisi MRL 137 :n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua haittaa kaavoitukselle ja alueiden käytön järjestämiselle. Helsingin hallinto-oikeus Y-Säätiö haki poikkeamispäätöstä kuuden kaksikerroksisen ja 55 asuntoa käsittävän kerros- / luhtitalon, talousrakennuksen ja autokatoksen rakentamiseksi nuorisoasuntojen käyttöön Espoon Kilossa yleisten rakennusten korttelialueelle Y, joka varattu kunnan tarpeisiin. Rakennettava kerrosala yhteensä k-m 2. Poikkeamista on haettu siltä osin, kun kyse on kaavamerkinnästä -k (varattu kunnan tarpeisiin), osa asunnoista, noin 40 % on tavallisia nuorisoasuntoja eikä Y -määräyksen mukaista tuettua asumista, viisi asuinrakennusta ja talousrakennus sijoittuvat rakennusalan ulkopuolelle ja kaavamääräyksessä ohjeistettua melumuuria ei rakenneta. Poikkeamispäätöksestä valitti 29 henkilöä ja yksi asunto-yhtiö. Kaikki vaativat päätöksen kumoamista. Valitusten pääasialliset perusteet olivat kaavan käyttötarkoitus Y-k -tonttina, AP kaavamääräysten noudattaminen, hanke on rakennusjärjestyksen vastainen, virkamiesten toimivallan ylitys, liikenteen lisääntyminen, lisäksi kaupunki on määrättävä korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Hallinto-oikeus jätti tutkimatta päätöksestä ilmenevin perustein useita valituksia. Ne liittyivät kiinteistön omistukseen (sen puuttumiseen), naapuruuteen (ei viereinen tai vastapäätä olevan alueen omistaja / haltija), satunnainen asunnon käyttöön (ei vaikuta hänen oloihinsa huomattavasti).
4 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 4 / 4 Yleishyödyllinen Y -säätiö on useiden kaupunkien ja yhteisöjen perustama. Hallinto-oikeus katsoo, että hankkeessa on siitä huolimatta, että yli puolet asumisesta on tuettua asumista, kyse ensisijaisesti asumisesta eikä toiminnoista, joita asemakaavan mukaan osoitetaan yleisten rakennusten korttelialueelle. Asiassa ei ole merkitystä sillä, että hankkeen toteuttaa yksityinen taho. Hakemusta on siten tarkasteltava poikkeamisena asemakaavan osoittamasta käyttötarkoituksesta. Kun otetaan huomioon voimassa oleva yleiskaava ja se, että hanke toteutetaan olemassa olevan asuinalueen viereen, rakentaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle ja hankkeeseen on siten voitu myöntää poikkeamislupa. Valituksissa esitetyt perustelut asumisen mahdollisista häiriöistä eivät ole sellaisia MRL:ssä tarkoitettuja seikkoja, joiden nojalla poikkeamista koskeva päätös voisi olla lainvastainen. Rakentaminen ei johda vaikutuksiltaan MRL 172 :n 2 mom:ssa tarkoitettuun merkittävään rakentamiseen eikä aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Melun osalta hankkeessa esitetty sijoittelu ja rakennusmassoittelu suojaavat ulko-oleskelualueita melulta. Rakennusalasta poikkeamiselle on olemassa erityinen syy (MRL mom.), koska hakemukseen suostuminen ei aiheuta MRL 172 :n 1 mom:ssa tarkoitettua haittaa ja hakemuksen hyväksymiseen on ollut oikeudelliset edellytykset, kaupunkisuunnittelupäällikön päätöstä ei ole syytä muuttaa. Helsingin hallinto-oikeus Kaupunginhallitus hyväksyi Klovinportti - Klovisporten asemakaavan muutoksen. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa toimistorakennusten korttelialue asuinkerrostalojen korttelialueeksi. AK -kortteliin on osoitettu k-m2 rakennusoikeutta kahdelle asuinkerrostalolle. Noin 0,8 ha:n alue sijaitsee Mankkaalla noin 200 metrin etäisyydellä Turunväylästä, sen eteläpuolella Nihtisillan tuntumassa. Valittaja Mankkaa -seura ry esittää, että kaavapäätös on kumottava. Alkuperäinen kaava, jossa alue on osoitettu toimistorakentamiseen, on pidettävä voimassa. Kaavaluonnos ei vastaa MRL:n vaatimusta hyvästä elinympäristöstä eikä vaatimusta turvallisen, terveellisen, viihtyisän, sosiaalisesti toimivan ja eri väestöryhmien tarpeet tyydyttävän elin- ja toimintaympäristön luomisesta. Tontti on yleiskaavassa esitetty työpaikka - alueeksi. Tontti on meluisassa paikassa. Alueella on terveyttä haittaavia hiukkaspäästöjä. Hallinto-oikeus toteaa, että Espoon eteläosien yleiskaava on luonteeltaan yleispiirteinen aluevarausyleiskaava. Yleiskaavan mukaan aluevarausten tarkoituksena on osoittaa kunkin alueen pääasiallinen käyttötarkoitus. Pääkäyttötarkoituksen ohella alueella sallitaan myös muuta maankäyttöä, mikäli se ei aiheuta haittaa alueen pääkäyttötarkoitukselle. Alueen työpaikkaomavaraisuus on korkea. Edellä kerrottu huomioiden ja asemakaavan tavoite asuntorakentamisen sijoittumisesta asuntoalueen
5 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 5 / 5 viereen ja joukkoliikenneyhteyksien varrelle yleiskaava on ollut MRL 42 :n 1 momentissa ja 54 :n 1 momentissa edellytetyllä tavalla riittävästi ohjeena asemakaavalle. Rakennukset sijoittuvat ainakin osittain melualueelle. Rakennusten äänieristämistä liikennemelua vastaan sekä parvekkeiden ja muiden oleskelutilojen sijoittamista ja rakennetta koskevilla kaavamääräyksillä on luotu edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle. Kaavassa on myös sisäilman laatuun vaikuttava kaavamääräys. Kaavapäätöksen lainmukaisuus ei edellytä, että kaavamuutosalueen rakentamistehokkuus olisi sama tai alempi kuin alueen voimassa olevassa asemakaavassa tai sen eteläpuolisella pientaloalueella. Asemakaavan muutos ei ole esitetyillä perusteilla MRL 54 :n sisältövaatimusten vastainen. Kaupunginhallituksen päätöstä ei ole syytä kumota. Korkein hallinto-oikeus Valittajan tuli toimittaa valituslupahakemuksensa korkeimpaan hallinto-oikeuteen 30. päivänä päätöksen antopäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta ja ennen viraston aukioloajan päättymistä klo Muutoksenhaku oli tapahtunut s-postilla määräpäivänä klo Valitus oli jätettävä tutkimatta (MRL mom., hallintolainkäyttölaki 22, 26 1 mom., ja 51 2 mom.) Valitus koski Tapiolan keskusta koskevaa asemakaavan muutosta, jonka valtuusto hyväksyi , jossa mahdollistettiin asuntojen rakentaminen, paikoitus- ja kellaritilojen muuttaminen liiketiloiksi, liityntäbussiterminaalin toiminta sekä liikekeskuksen lisärakentaminen Tapiolan keskukseen (1b -vaiheen osalta).
6 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 6 / 6
Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 07.02.2013 Sivu 1 / 1 4922/10.03.00/2012 21 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle uudisrakennuslupaa koskevasta valituksesta, kiinteistö 49-12-14-2, Revontulentie 1, 02100
Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori
Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset Pori 19.12.2013 Poikkeamisen edellytykset (MRL 172 ): Poikkeaminen ei saa: aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden
Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/
Helsingin kaupunki Esityslista 7/2016 1 (5) 3 Selvitys kaupunkisuunnitteluviraston virastopäällikön päätöksistä poikkeamisasioissa vuonna 2015 (b-asia) HEL 2016-002097 T 00 01 01 Päätösehdotus päättää
Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 05.09.2016 Sivu 1 / 1 4941/2015 10.02.03 270 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puustellinmäki, asemakaavan muutos 110517, hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ kaupunginosan (Haaga) korttelin tontti 3
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2012 1 (7) 354 Poikkeamishakemus (Haaga, Puutarhurinkuja 2) (b-asia) HEL 2012-011277 T 10 04 01 Rakvv 29-2575-12-12-S 14.8.2012 Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset,
Liite /ympltk
RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 27 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2018 ASIA HAKIJA Kaavasta poikkeaminen, käyttötarkoituksen muutos Jani ja Sari Aalto Petäjäkuja 3 O 34600 Ruovesi Rakennuspaikan
Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 08.05.2017 Sivu 1 / 1 94/2015 10.02.02 143 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Finnoon osayleiskaavan hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri
Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 )
Kunnanhallitus 79 10.03.2014 Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) 3390/11.111/2014 KHALL 79 Hakija Nimi Eeva ja Paavo Runtti Osoite Lodentie
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus
Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta. Hakemus on jätetty
Ympäristölautakunta 145 12.10.2016 Ympäristölautakunta 169 14.12.2016 Ympäristölautakunta 31 08.03.2017 Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö 78-401-9-85 / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( )
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (7) 1135 Poikkeamishakemus (Vartiokylä, tontti 45270/17) HEL 2012-006696 T 10 04 01 Rakvv 45-640-12-S Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset, joista poiketaan
edellytykset yy Kankaanpää
Poikkeamislupien i i ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset yy Kankaanpää 5.9.2013 Poikkeamispäätös / suunnittelutarveratkaisu rakennusluvan edellytyksenä Asemakaavoitettu alue rakennuslupa kaavanmukaiseen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut
Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,
127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka
4331/10.02.03/2013 127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 412008, 33. kaupunginosa Soukka Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Aalto, puh. 050 553 2886 etunimi.o.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 29.10.2014 Sivu 1 / 1 514/10.02.03/2014 126 Laajalahti pohjoinen, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 120322, 17. kaupunginosa Laajalahti Valmistelijat / lisätiedot:
Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna
Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 )
Kunnanhallitus 301 03.11.2014 Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 ) 3564/11.111/2014 KHALL 301 Hakija Nimi Moilanen Jorma Osoite Palokankaantie 45, 92400 Ruukki
Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus
Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus 14.6.2016 Kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen myös uuden rakennuksen rakentamiseen ranta-alueella,
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (1) 357 Asianro 7174/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-5-9 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 23.03.2015 Sivu 1 / 1 399/10.02.03/2015 Kaupunginhallitus 88 2.3.2015 46 Högnäs, asemakaavan kumoaminen ja palauttaminen uudelleen valmisteltavaksi oikaisukehotuksen johdosta, alue 633000, 65.
Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ sallitaan myös muu toimistokäyttö.
Helsingin kaupunki Esityslista 24/2016 1 (5) 4 Poikkeamishakemus (Kuntatalo Oy, Kallion tontti 11303/3, Toinen Linja 14) HEL 2014-015224 T 10 04 01 Rakvv 11-3839-14-S Päätösehdotus Hakija Rakennuspaikka
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 158 Asianro 3588/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-26-107 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
Valitus maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesta poikkeamispäätöksestä. Kokkolan kaupunki vaatii, että päätös kumotaan.
Valituskirjelmä 1 (5) 5.9.2019 Vaasan hallinto-oikeus Asia Muutoksenhakija Valitus maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesta poikkeamispäätöksestä Kokkolan kaupunki Päätös josta valitetaan Kokkolan rakennus-
Poikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle
Kaupunkikehityslautakunta 24 28.06.2017 Poikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle 456/10.03.00.02/2017 KAKEL 24 Esittelijä: Toimialajohtaja Pasi Leimi,
Hakija: Pasila Petteri ja Minna
Rakennuslautakunta 14 04.02.2015 Kaavoitustoimikunta 15 02.03.2015 Kunnanhallitus 50 09.03.2015 Poikkeamislupa, Pasila Petteri ja Minna 495/10.03.00.02/2015 Rakennuslautakunta 04.02.2015 14 Hakija: Pasila
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2013 1 (8) 277 Poikkeamishakemus (Länsisatama, Saukonpaadenranta 22/20) HEL 2013-006478 T 10 04 01 Rakvv 20-984-13-S 7.5.2013 Päätös päätti hyväksyä Lemminkäinen Talo Oy:n
Espoon kaupunki Pöytäkirja 164. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 27.04.2015 Sivu 1 / 1 2100/10.02.03/2013 164 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle valituksesta koskien asemakaavan Tapiolan keskus, muutos, alue 210426, hyväksymispäätöstä
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 138 Asianro 2539/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 411-5-192 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Poikkeamishakemus tontille Kissanmaa, Kissanmaankatu 5, käyttötarkoituksen muutos TRE:4521/10.03.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Asemakaavapäällikkö Elina Karppinen,
Liite /ympltk
RUOVEDEN KUNTA 28 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2018 ASIA HAKIJA Kaavasta poikkeaminen, käyttötarkoituksen muutos Perustettava As Oy Ruoveden Suppa Marko Mäkelä Mäkimetsäntie 9, 60420 Seinäjoki Rakennuspaikan
Prof. Kai Kokko Syksy 2011
Prof. Kai Kokko Syksy 2011 1 kysymys Rakennushankkeessa on kysymys kerrosalaltaan 1 767 neliömetrin suuruisen broilerikasvattamon rakentamisesta maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n 1 momentissa tarkoitetulla
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 220 Asianro 5398/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-510-10-33 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
Liite /ympltk
RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 25 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2018 ASIA HAKIJA Kaavassa osoitetun rakennusoikeuden ylitys Suomenselän Jauhemaalaus Oy Eeliksentie 6 34870 Visuvesi Kunta
Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 235 14.12.2016 46 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 442101, 31. kaupunginosa
Hakemus on jätetty
Ympäristölautakunta 114 24.08.2016 Ympäristölautakunta 15 25.01.2017 Ympäristölautakunta 180 26.09.2017 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle koskien tilalle 78-402-1-42, Arvola myönnettyä poikkeuslupaa
Espoon kaupunki Pöytäkirja 108. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.06.2013 Sivu 1 / 1 3129/10.02.03/2011 Kaupunkisuunnittelulautakunta 38 13.3.2013 108 Muurala, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, Mikkelä I, alue 620102 Valmistelijat /
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7033/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) 34 Asianro 7033/10.03.00.01/2014 Vastine oikaisuvaatimukseen koskien poikkeamista ja suunnittelutarveratkaisua tilalla 410-7-95 Kotikumpare, Haminanlahti Yleiskaavajohtaja
Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.05.2016 Sivu 1 / 1 2183/2016 10.03.00 103 Rakennuskieltojen kumoaminen rakennuskieltokartan tunnuksilla 108 (Gobbacka ja Viiskorpi) ja 109 (Kalajärvi II) merkityillä alueilla
Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila
Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila 13.4.2016 Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Poikkeamistoimivallan siirtoa
Hakija: Piira Ismo ja Grenfors Heidi
Rakennuslautakunta 15 01.03.2017 Kaavoitustoimikunta 16 13.03.2017 Kunnanhallitus 69 03.04.2017 Poikkeamislupa, Piira Ismo ja Grenfors Heidi 831/10.03.00.02/2017 Rakennuslautakunta 01.03.2017 15 Hakija:
Espoon kaupunki Pöytäkirja 277. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 2100/10.02.03/2013 277 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle vastaselitysten johdosta, Tapiolan keskus, alue 210426 Valmistelijat / lisätiedot: Mauri
Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala
31, YMP 10.5.2012 17:30 Suunnittelutarvepäätös kiinteistölle 535-404-8-124 Asia Hakija Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Nietula Matti ja Anita Poutakuja 3 B 2 37470 Vesilahti Rakennuspaikka
Helsingin kaupunki Esityslista 33/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/
Helsingin kaupunki Esityslista 33/2013 1 (5) 1 Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle kaupunginvaltuuston päätöksestä tehdyn valituksen johdosta Haagan kortteleita 29179 ja 29180 ym. koskevassa asemakaava-asiassa
Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 247/2017 10.02.05 47 Rakennuskieltojen jatkaminen Pohjois-Espoossa rakennuskieltokartan tunnuksilla 113, 114, 115 ja 116 Valmistelijat / lisätiedot:
ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Päätösehdotus, raportti
ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU Päätösehdotus, raportti 13.11.2017 Nähtävillä 24.11. - 21.12.2017 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus
Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä / Suunnittelutarveratkaisu POI / Haapajärvi
Rakennus- ja ympäristölautakunta 75 14.04.2015 Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä 9.3.2015 85 / Suunnittelutarveratkaisu 15-15-POI / Haapajärvi 425-5-83 Rakennus- ja ympäristölautakunta 75
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 186 Asianro 4087/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-471-1-45 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva
Poikkeamislupa loma-asunnon rakentamiseen loma- ja matkailualueelle / Jouko Viitanen (MRL 171-173 )
Kunnanhallitus 216 03.06.2013 Poikkeamislupa loma-asunnon rakentamiseen loma- ja matkailualueelle / Jouko Viitanen (MRL 171-173 ) 3182/11/111/2013 KHALL 216 Hakija Nimi Jouko Viitanen Osoite Kuusikarinkatu
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2012 1 (8) 464 Poikkeamishakemus (Lauttasaari, Vattuniemenkuja 6) HEL 2012-012801 T 10 04 01 Rakvv 31-2875-12-S 19.9.2012 Päätös päätti hyväksyä Valion Eläkekassan poikkeamishakemuksen,
Överby Asuinrakennuksen (rak. v. 1910) purkaminen. Rakennuspaikka: Haapajärvi , Majtorp
Rakennus- ja ympäristölautakunta 4 26.01.2016 Rakennusvalvonnan ilmoitusasioita Rakennus- ja ympäristölautakunta 26.01.2016 4 Rakennus- ja ympäristölautakunnalle tiedoksi saatetaan seuraavat päätökset:
SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Kuhmon kaupunki. Sivu Hakemusnumero
Hakija Nimi Pappila Ari-Pekka Pulkkinen Minna Elisa Postitoimipaikka Lähiosoite 88900 KUHMO Lylykuja 2 Rakennuspaikka Kunta Kuhmo Kaupunginosa / kylä Korpisalmi RN:o 220:4 X-koordinaatti Y-koordinaatti
Espoon kaupunki Pöytäkirja 93
23.09.2013 Sivu 1 / 1 5655/10.00.02/2011 111 7.11.2011 93 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen ja muuttaminen Saunalahdesta NCC Rakennus Oy:lle, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot:
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 218 Asianro 4355/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-409-4-30 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
Rakennus- ja ympäristölautakunta 126. Korkein hallinto-oikeus , taltio 1170, Dnro 2173/1/14
Rakennus- ja ympäristölautakunta 126 25.08.2015 Rakennusvalvonnan ilmoitusasioita Rakennus- ja ympäristölautakunta 126 Rakennus- ja ympäristölautakunnalle tiedoksi saatetaan seuraavat päätökset ja asiat:
KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU
KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU Päätös, raportti 12.3.2018 Nähtävillä 20.3.-18.4.2018 Hyväksytty 8.5.2018 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus 1. Johdanto Karhuojan
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (1) 147 Asianro 3125/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-416-8-49 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle
Espoon kaupunki Pöytäkirja 326. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 617/10.02.03/2015 326 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle valituksesta koskien Ahertajankulman asemakaavan muutos, alue 211401, hyväksymispäätöstä
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.12.2016 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 235 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 442101, 31. kaupunginosa Kaitaa Valmistelijat
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600
Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella
Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Valmisteilla olevat MRL:n muutokset Seminaari, sipoo 13.5.2016 Matti Laitio, ympäristöministeriö Hallitusohjelman kirjauksia Helpotetaan haja-asutusalueiden
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan
Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2463/2016 10.03.00 121 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen määrääminen osalle Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan aluetta Valmistelijat /
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2014 1 (5) 52 Poikkeamishakemus (Kamppi, Annankatu 31-33, 00100 Helsinki) HEL 2014-007347 T 10 04 01 Rakvv 4-1687-14-S, Ksv:n hankenumero 762 Päätös Hakija Rakennuspaikka
Rakennusjärjestykset Etelä- Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella
Rakennusjärjestykset Etelä- Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä Seppo Hakala, Insinööri 1 MRL 14 Rakennusjärjestys Kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksen
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Poikkeamishakemus, Turtola, Martinpojankatu 4b, käyttötarkoituksen muutos TRE:1697/10.03.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Toimistosihteeri Tarja Onjukka, puh 040-737
Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle valitusasiassa POI / Sepänkylä
Rakennus- ja ympäristölautakunta 7 31.01.2017 Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle valitusasiassa 15-45-POI / Sepänkylä 476-0001-0076 247/10.03.00.00/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta 31.01.2017
Poikkeamislupa 4 Pallo-Tyysterniemen kaupunginosan korttelin 57 tontille 3, Kirsi- Kiinteistöt Oy
Poikkeamislupa 4 Pallo-Tyysterniemen kaupunginosan korttelin 57 tontille 3, Kirsi- Kiinteistöt Oy Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1848/10.03.00.02/2018 Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja
Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo)
Rakennus- ja ympäristölautakunta 202 04.11.2015 Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo) 674/10.03.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 04.11.2015 202 Valmistelija:
Osallistumis ja arviointisuunnitelma
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit
Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) 9 Munkkiniemen Kartanontie 22:n asemakaavan muuttaminen (nro 12255, tontti 30008/22) HEL 2011-006696 T 10 03 03 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut
TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS
TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS Ote osoitekartasta. KOHDEALUE Asemakaavan muutosalue sijaitsee Pumminmäen kaupunginosassa Tarmonpolun varressa. Muutosalueeseen kuuluu kortteli 4. Korttelin pinta-ala on
LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3313/2016 Varsinais-Suomi 21.12.2016 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 7.10.2016 Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe KAAVAHANKE
Ehdotus Esittelijä: Kimmo Hagman, tekninen johtaja. Tekninen lautakunta päättää myöntää haetun poikkeamisluvan.
Puumala Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) 48 Poikkeamislupa / Barthelet Philippe ja Ritva PuuDno-2015-315 Valmistelija / lisätiedot: Kimmo Hagman kimmo.hagman@puumala.fi Liitteet 1 Barthelet2015.pdf (Salassa
Espoon kaupunki Pöytäkirja 87. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 13.06.2016 Sivu 1 / 1 1995/2016 10.03.00 Kaupunginhallitus 173 30.5.2016 87 Valtuustokysymys Pohjois-Espoon poikkeuslupakäytännöstä Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen, puh. 043 826
Helsingin kaupunki Esityslista 25/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/
Helsingin kaupunki Esityslista 25/2016 1 (5) 3 Oikaisuvaatimus poikkeamispäätöksestä (Kulosaari, Lautturinkuja 2) (b-asia) HEL 2015-008051 T 10 04 01 Päätösehdotus Oikaisuvaatimuksen käsittelyn edellytykset
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-
Taapurintien asemakaava
Taapurintien asemakaava Asemakaavan vaiheittainen muutos Ehdotus Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: KAAVAN TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi Taapurintien asemakaavan vaiheittainen muutos Kaavan päiväys Kiinteistöt
Lupatunnus POI Sivu 1. Poikkeamispäätös MRL 58 (asemakaavan rakentamisrajoitus)
Lupatunnus 17-0066-POI 12.12.2017 Sivu 1 Asia Poikkeamispäätös MRL 58 (asemakaavan rakentamisrajoitus) Hakemus on saapunut 3.11.2017 ja sitä on täydennetty 1.12.2017. Rakennuspaikka EDIS, 257-411-0001-0296
Kaavoitustoimikunta Kaavoitustoimikunta Hakija: Iitin seurakunta
Kaavoitustoimikunta 61 09.11.2015 Kunnanhallitus 263 16.11.2015 Suunnittelutarveratkaisu, Iitin seurakunta 642/10.03.00.01/2015 Hakija: Iitin seurakunta Rakennuspaikka: Kirkonkylässä sijaitseva Kirkonmaa-niminen
LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA
HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA Kaavaselostus, ehdotus 4.9.2017 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo 1.
Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen kohdistuneen valituksen johdosta
Rakennuslautakunta 10 04.02.2014 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 3.12.2013 107 kohdistuneen valituksen johdosta 1389/10.03.00.04.00/2013 RAKLA 10 Liitteet Valmistelija/lisätiedot:
ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012
11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Poikkeaminen (LTK) / Ryönä, 451-2-26 (Kaarinniementie 150) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Poikkeamishakemus (Laajasalo, Matosaarenkuja 4) HEL 2016-012390 T 10 04 01 Rakvv 49 2680-16-S, Ksv:n hankenumero 5049_25 Päätös päätti hyväksyä ********** asemakaavaa
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
rakennusluvan myöntäminen 16 :ssä tarkoitetulla suunnittelutarvealueella, jolle ei ole hyväksytty asemakaavaa, edellyttää, että rakentaminen:
Kh 12.7.2018 181, liite nro 4 Kunnanhallitus 12.7.2018/ Salosen muutosesitys perusteluineen 181 Esitys: Kunnanhallitus ei tee valitusta Nurmijärven elinvoimalautakunnan 14.6.2018 56 tekemästä päätöksestä.
Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Senaatti-kiinteistöt (jättöpäivämäärä 17.8.
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2017 1 (5) 5 Suunnittelutarveratkaisuhakemus (Santahamina, Hevostallintie) (basia) HEL 2016-009094 T 10 04 02 Ksv 5050_31, Rakvv 51-2058-16-S Päätösehdotus Hakija Rakennuspaikka
Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 5 Alue 630410 Pihlajarinne Asemakaavan muutos Asianumero 471/10.02.03/2014 13.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on asuinkorttelin 63001 täydennysrakentaminen sallimalla enemmän asuntoja ja
Vihdin kunnan tekninen ja ympäristöjohtaja on päätöksellään myöntänyt poikkeamisen hakemuksen mukaisesti.
Helsingin hallinto-oikeus Päätös 1 (5) Radanrakentaj antie 5 ' 00520 HELSINKI r` / _,_. Puhelin 029 56 42000 -- Faksi 029 56 42079 10696/16/4 11 - Sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi _ Asia Valittaja Asian
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS 1 ALUEEN ORTOKUVA 2011 2 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Keskusta IV F: Keskustan kaupunginosan korttelit
sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa.
Helsingin kaupunki Esityslista 11/2017 1 (5) 8 Skatanniemi 10a ja b, tonttien 54327/2 ja 3 asemakaavan muuttaminen (nro 12453) (b-asia) HEL 2016-003957 T 10 03 03 Ksv 5544_1, karttaruutu 675509-10 Päätösehdotus
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan
Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos
1 (8) Asianumero 6116/10.02.03/2011 Aluenumero 117201 Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50253 ja katualueet (Muodostuu osa korttelia 50253.) Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen
Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41
(OAS) (MRL 63 ) 1(5) Maankäyttöpalvelut 24.2.2015, päivitetty 27.5.2015 Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 Aloite Asemakaavan muutoksen laadintaan on ryhdytty yksityisen maanomistajan aloitteesta.