Muista partnerimaista osallistui Itävallasta 3 henkilöä, Irlannista 3 henkilöä, Kyprokselta 5 henkilöä ja Ruotsista 6 henkilöä. Keskiviikko 12.9.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muista partnerimaista osallistui Itävallasta 3 henkilöä, Irlannista 3 henkilöä, Kyprokselta 5 henkilöä ja Ruotsista 6 henkilöä. Keskiviikko 12.9."

Transkriptio

1 MATKAKERTOMUS Local Food for Local Development, Irlanti, Länsi-Cork Lähiruokaa kansallisesti ja kansainvälisesti Emilia Ruokonen, Jari Lehmusvaara ja Petri Rinne Matka suuntautui Irlannin Länsi-Corkiin. Keskeisimpinä pääaiheina olivat erityisesti lähiruoan brändäys sekä yhteistyö paikallisten yrittäjien kesken. Lisäksi vierailtiin paikallisten lähiruoan tuottajien luona sekä vähittäiskaupassa. Matkalle osallistui 9 henkilöä Suomesta; ravintolayrittäjiä sekä perunan ja karjan kasvattajia. Satafoodista mukana olivat Jari Lehmusvaara ja Emilia Ruokonen. Lisäksi matkalla oli Petri Rinne Joutsenten reitti ry:stä. Muista partnerimaista osallistui Itävallasta 3 henkilöä, Irlannista 3 henkilöä, Kyprokselta 5 henkilöä ja Ruotsista 6 henkilöä. Keskiviikko Lento kohti Lontoota lähti klo 8:00 ja sieltä edelleen Corkiin, jonne saavuimme 15:10. Siirryimme yhteisellä linja-autokuljetuksella lentokentältä hotellille Rosscarberyyn. Hotellilla kokoonnuimme puhumaan ja pohtimaan maakuntien logistiikkahaastetta ja mahdollisia verkostoitumistapoja. Selvittelimme myös mitä toiveita ja odotuksia kullakin on matkasta ja hankkeesta. Ravintoloiden toimesta toivottiin helpotusta tuotteiden/raaka-aineiden saamiseen ja toimitukseen. Samoin tuottajat toivoivat ratkaisua logistiikkaan. Olisi tärkeää, että tuottajat saisivat tehdä omaa työtänsä eli tuotantoa ja ravintoloitsijat saisivat tehdä omaa työnsä ravintolassa. Miten saataisiin järkevästi raaka-aineet kuljetettua pellolta esim. ravintoloihin, ettei tuottajan tai ravintoloitsijan tarvitsisi ajaa ympäri maakuntaa viemässä/hakemassa tuotteita? Hotellimme Celtic Ross Hotel, kolmen tähden kylpylähotelli, sijaitsi tunnin matkan päässä Corkin lentokentältä, Länsi-Corkissa, Rosscarberyn kylässä. Hotelli on saanut Leader-tukea ja käyttää Fuchsia brändiä.

2 Torstai Ensimmäisenä päivänä saimme kuulla luentoja paikallisesta brändäyksestä ja erityisesti Funchsia brändistä hotellin kokoustilassa. Aluksi Petri Rinne Joutsenten reitti ry:stä esitteli hankkeen taustoja ja tavoitteita. Hän kertoi tapaamisen keskeisimmästä tavoitteesta; vaihdetaan parhaita käytäntöjä, miten muut partnerimaat ovat onnistuneet lisäämään tuottajien ja kuluttajien tietämystä lähiruoasta. Sen jälkeen kaikki partnerimaat esittelivät ryhmänsä lyhyesti.

3 West Cork Development Partnership toimintaryhmän toimitusjohtaja Ian Dempsey kertoi yleisesti Länsi-Corkista, paikallisen Fuchsia -brändin taustasta ja luomisesta. Lisäksi hän kertoi brändäyksen vaikutuksesta paikalliseen talouteen. LIITE 1. Fuchsia brändi lanseerattiin kaupallisesti vuonna Brändi muodostui kronologisesti ruoka-, turismi- ja käsityösektoreista. Fuchsiasta luotiin lisäarvoa tuova ja arvokas brändi, mistä johtuen tuottajat itse kokivat saavansa hyötyä liittymisestä Funchsiaan eikä heitä tarvinnut jäljittää. Fuchsia brändin kehittämisasiantuntija Kevin Santry kertoi, että brändäyksen alkuvaiheessa hän koulutti aina yhden henkilön kaupassa tunnistamaan ja kertomaan lähituotteista. Näin taattiin, että kaupoissa osattiin vastata asiakkaiden kysymyksiin. Tällä hetkellä brändin omistaa Länsi-Corkin toimintaryhmä. Vuodesta 2001 lähtien Fuchsiaan kuuluvilta jäseniltä on peritty liikevaihtoon sidonnaista jäsenmaksua, vuodessa n /yritys. Tällä hetkellä Funchsiaan kuuluu 120 yritystä, joista 40 on elintarvikealan yrityksiä. Brändiin pääsee mukaan ainoastaan jalostavat yrittäjät. Tuotteiden täytyy olla value added products eli tuotteisiin on täytynyt tulla lisäarvoa/ jalostettu eteenpäin Länsi-Corkin alueella. Tästä syystä pelkästään alkutuottajia ei hyväksytä mukaan brändiin. Dempsey kertoi, että yrittäjät kamppailevat saman ongelman kanssa kuin Suomessakin, heidän on vaikeaa löytää osaavaa työvoimaa. Funchsia brändin alla on tehty paljon julkaisuja, reseptikirjoja, osallistuttu messuille ym. Mutta Dempsey joutuu usein muistuttamaan, että he eivät kuitenkaan ole mainostoimisto vaan tarjoavat alustan tuottajille, jossa voi toimia. Fuchsia brändin merkkiä voi nähdä myös mm. majakoissa tai patsaissa, mitkä ovat saaneet rahoitusta tai tukea. Yksi erinomainen esimerkki Fuchsia brändin onnistujista on paikallinen ruokatapahtuma A Taste of West-Cork Food Festival Skibbereen. Festivaali sai alkuvuosina rahoitusta ja tukea hankkeesta. Nyt jo yhdeksännen kerran järjestetty tapahtuma kustantaa nykyään itse itsensä. Dempsey painotti, että toimintamallia, joka toimii Länsi-Corkissa, ei voi suoraan kopioida muihin maihin, vaan se täyty suhteuttaa ja soveltaa maa- ja paikkakohtaisesti. Hän myös painotti, että brändi ei ole pelkästään logo vaan paljon muutakin. Siihen kuuluu olennaisena osana imagon ja mielikuvan luominen ja myyminen. Onnistunut brändi on liitettävä koko alueen kulttuurilliseen viitekehykseen. Iltapäivällä Dr.Gerard Barry (Food Industry Development Department, Teagasc Food Research Directorate) kertoi paikallisen brändin sääntöjen, suositusten ja laatutakuun laatimisesta. Hän myös painotti auditoinnin merkitystä brändäyksessä. Järjestelmän tarkoituksena on varmistaa, että sitä käytetään vain tuotteissa, jotka ovat todella valmistettu Länsi-Corkin alueella. On ollut myös tapauksia, joissa kriteerit eivät ole täyttyneet ja brändin käyttöoikeudet on evätty.

4 Päivien ohjelma LIITE 2. Tämän jälkeen hankkeen kansainvälinen ohjausryhmä piti kokouksen, jossa allekirjoitettiin sopimukset ja muutettiin hankkeen kansainvälisen osuuden aikataulua seuraavasti: helmikuu 2013, Itävalta Product Development with a Special Focus on Potatoes & Fruits kesäkuu 2013, Kypros Linking Local Food Produce with Tourism syyskuu 2013, Ruotsi Logistical Planning & Online Food Selling & Marketing marraskuu 2013, Suomi Bio-Energy & Harvesting Natural Food Produce Iltaohjelma vapaa.

5 Perjantai Perjantaina oli vuorossa vierailuja Skibbereen:ssä paikallisten tuottajien luona sekä suuressa marketissa, mitkä ovat kaikki Fuchsia brändin jäseniä. Aamulla ensimmäisenä saavuimme kalansavustustehtaaseen Union Hall Smoked Fish, missä kuulimme omistaja Sean Nolanin puheenvuoron ja suojauduimme asianmukaisesti ennen tuotantotiloihin astumista.

6 Nolan jatkaa perinteitä toisessa sukupolvessa vaimonsa ja kahdeksan työntekijänsä kanssa. Hän kuljettaa itse tuotteensa kauppoihin ja asiakkaille. Silloin hän tietää, että tuotteet ovat hyvin aseteltu hyllyille. Teimme tehdaskierroksen ja saimme kuulla kalan valmistuksen eri vaiheista savustamolla. Seuraavaksi suuntasimme kohti Thornhill Organic Farm Anthony Boyle & Morgan Hurley, Pigs, Herbs & Vegetables luomutilaa, jossa kasvatetaan possuja, yrttejä, vihanneksia ja hedelmiä. Anthony kertoi kierrättävänsä possujen aitauksia ja kasvihuoneita keskenään, jolloin possut muokkaavat maasta kasveille suotuisan pohjan kasvaa. Kasvihuoneissa kasvoi mm. rukolaa, tomaattia, kesäkurpitsaa ja chiliä. He valmistavat raaka-aineistaan esim. pikkelssiä ja hilloja. Tilan tuotteet myydään pääosin paikallisiin kauppoihin ja ravintoloihin.

7 Tilavierailujen jälkeen ajoimme Skibbereen keskustaan, jossa lounastimme lähiruokaa käyttävässä Riverside Cafeessa. Listalla oli mm. Union Hall:n savustettua lohta, joka maistui erinomaiselta. Lounaan jälkeen kahvilassa kuulimme kaksi puheenvuoroa Skibbereen ruokatapahtuman A Taste of West Cork Food Festival, Skibbereen johtohahmoilta. Vetäjä Clare Gallagher kertoi kuinka paljon Fuchsia ja Kevin olivat auttaneet tapahtuman alkuvuosina ja kuinka tärkeää yhteistyö yrittäjien ja kunnan välillä on. Kaupunginjohtaja kertoi ylpeänä, että ensi vuonna on isot juhlat kymmenennen festivaalivuoden kunniaksi. Festivaalit kestävät seitsemän päivää ja sisältävät monenlaisia tapahtumia liittyen paikalliseen kulttuuriin ja ruokaan. He olivat painattaneet hienon esitteen, jossa lueteltiin kaikki yrittäjät, jotka olivat mukana, sponsoreiden logot ja kaikista tapahtumista tietoa hienojen värikuvien kera. Pääsimme vierailemaan kaupungin pääkadulle perustetussa festivaalijärjestäjien toimistossa, Box Office, lähellä kahvilaa. Paikalla olleet työntekijät kertoivat mielellään tapahtumasta ja taustoista kiinnostuneille tuottajille. Toimisto oli somistettu hienosti mm. paikallisilla vihanneksilla. Toimistosta sai ostaa lippuja erilaisiin tapahtumiin, joita festivaalien aikana järjestettiin

8 . Iltapäivällä ajoimme Clonakiltyy:n Scally s Supermarket:iin. Supermarketti on erikoistunut paikallisten ja luomutuotteiden myyntiin ja markkinointiin. Markettipäällikkö kertoi ylpeänä että Scally s tarjoaa ainutlaatuisen valikoiman ruokaa parhailta paikallisilta tuottajilta. Paikallinen ruoka ja ystävät, jotka toimittavat tuoreita paikallisia tuotteita, ovat kaikki tärkeitä osasia Länsi-Corkin irlantilaisessa kulttuurissa. He ovat luoneet erinomaiset suhteen tuottajiinsa, koska he uskovat yhteisönsä kannattamiseen, sekä toimittajiin, että ihmisiin, jotka ne työllistävät. Tästä syystä heidän asiakkaat tietävät, että paikallisen ruoan laatu on aina taattu Scally s:lla. Kuului Super Value ketjuun.

9 Lauantai Lauantaina aamutuimaan klo 4:45 lähdimme hotellilta kohti lentokenttää. Paluulento lähti 7:10 Lontoo kautta Helsinkiin, jossa perillä oltiin kolmen jälkeen iltapäivällä. Emilia Ruokonen Jari Lehmusvaara Petri Rinne

10

11

12

13

14 LIITE 2 Local Food for Local Development West Cork Study Visit West Cork Development Partnership Draft Agenda Thursday, 13 th September 2012 A Series of Presentations on Regional Branding Venue: Celtic Ross Hotel : Local Food for Local Development Transnational Project Petri Renne: Brief account of the goals of the project : Creating a Regional Brand, The Fuchsia Brand Experience Speaker: Ian Dempsey, CEO West Cork Development Partnership : Tea/Coffee Break : Impact of Branding on the Local Economy Speaker: Ian Dempsey, CEO West Cork Development Partnership : Lunch in the Hotel : Establishing a Code of Practice and Quality Assurance for a Regional Brand Speaker: Dr.Gerard Barry, Food Industry Development Department, Teagasc Food Research Directorate. 16:30 Delegates free time Friday, 14 th September 2012 Site visit to Local Food Producers and a Large Retailer that are members of the Fuchsia Brand 9.15 Bus collection from Hotel : Union Hall Smoked Products : Anthony Boyle Thornhill Organics Herbs & Vegetables : Lunch at the Riverside Café, Skibbereen : Scally s Supermarket Local Supermarket Specialising in Selling and Promotion Local Produce Return to Hotel.

Muista partnerimaista osallistui Itävallasta 3 henkilöä, Irlannista 3 henkilöä, Kyprokselta 5 henkilöä ja Ruotsista 6 henkilöä. Keskiviikko 12.9.

Muista partnerimaista osallistui Itävallasta 3 henkilöä, Irlannista 3 henkilöä, Kyprokselta 5 henkilöä ja Ruotsista 6 henkilöä. Keskiviikko 12.9. MATKAKERTOMUS 12. 15.9.2012 Local Food for Local Development, Irlanti, Länsi-Cork Lähiruokaa kansallisesti ja kansainvälisesti Emilia Ruokonen, Jari Lehmusvaara ja Petri Rinne Matka suuntautui Irlannin

Lisätiedot

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Yritysten toiminta: LähiPuoti Remes Oy on perustettu 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais-Häme ja Pirkanmaa. Valikoimissa

Lisätiedot

Saksa Ylä-Itävalta. Kuva: Wikipedia

Saksa Ylä-Itävalta. Kuva: Wikipedia MATKAKERTOMUS 19. 22.2.2013 Local Food for Local Development, Sauwald, Ylä-Itävalta Lähiruokaa kansallisesti ja kansainvälisesti Emilia Ruokonen ja Jari Lehmusvaara Matka suuntautui Ylä-Itävaltaan Sauwaldin

Lisätiedot

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Yrityksen toiminta: - LähiPuoti Remes Oy on perustettu tammikuussa 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. - Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais- ja Etelä-Suomi.

Lisätiedot

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän

Lisätiedot

SAKSAN ELINTARVIKEMARKKINAT

SAKSAN ELINTARVIKEMARKKINAT SAKSAN ELINTARVIKEMARKKINAT TUTUSTUMISMATKA VÄHITTÄISKAUPPAAN JA VIENTIMAHDOLLISUUKSIIN 2.- 4.6.2015 HAMPURI, ROSTOCK, BERLIINI OHJELMA TIISTAI 2.6. HAMPURI Hampuri vanha hansakaupunki ja kansainvälisen

Lisätiedot

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 tourwiseireland 1 Hotelli Dublinissa: Academy Hotel * * * Academy hotelli on mukava kolmen tähden hotelli aivan Dublinin keskustassa O Connell Street

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia. StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr.

Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia. StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr. Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr. Rannikon Ruoka Ruoka-artesaanit ovat uusi kasvava ammattikunta pohjoismaissa. Artesaaniruoan jatkojalostuksessa

Lisätiedot

PAIKALLISET ELINTARVIKKEET VÄHITTÄISKAUPASSA - case-tutkimuksen alustavia tuloksia

PAIKALLISET ELINTARVIKKEET VÄHITTÄISKAUPASSA - case-tutkimuksen alustavia tuloksia PAIKALLISET ELINTARVIKKEET VÄHITTÄISKAUPASSA - case-tutkimuksen alustavia tuloksia Jaana Paananen MTT Taloustutkimus Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari 1. - 2.10.2002 Mikkeli Vähittäiskauppa-aineiston

Lisätiedot

PALVELURAKENNE JA - INFRASTRUKTUURI Professori Markku Virtanen Yrittäjyys Pienyrityskeskus

PALVELURAKENNE JA - INFRASTRUKTUURI Professori Markku Virtanen Yrittäjyys Pienyrityskeskus PALVELURAKENNE JA - INFRASTRUKTUURI 8.12.2010 Professori Markku Virtanen Yrittäjyys Pienyrityskeskus Explore Experiencing local food resources in the Nordic Countries http://www.nordicinnovation.net/prosjekt.cfm?id=1-4415-269

Lisätiedot

Artesaaniruoka Mitä se oikein on?

Artesaaniruoka Mitä se oikein on? Artesaaniruoka Mitä se oikein on? Margot Wikström Ruoka-artesaani Artesaaniruoka / elintarviketeollisuus Elintarvikeketju: 1. Raaka-aineiden tuottaminen 2. Jalostus 3. Myynti A. Teollinen tuotanto B. Pienimuotoinen

Lisätiedot

Luomu- ja lähiruoantuotanto ja markkinat

Luomu- ja lähiruoantuotanto ja markkinat Luomu- ja lähiruoantuotanto ja markkinat 1.8.2012 31.12.2014 Kehitetään paikallis- ja luomuelintarvikeketjun yhteistyötä, jotta asiakaslähtöisten tuotteiden määrä lisääntyy. Luomustatus ja paikallisen

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Lähiruokaa netistä kaikille tulevaisuudessa

Lähiruokaa netistä kaikille tulevaisuudessa Lähiruokaa netistä kaikille tulevaisuudessa Lähiruokaa ammattikeittiöihin seminaari. 13.11.2014. Eero Kananen, LähiPro Oy, Ruokaa Suomesta palvelu eero@lahipro.fi, 040 5862850 1 Esityksen sisältö Lähiruoan

Lisätiedot

Elintarvikealan mikroyritysten verkosto varteenotettava yhteistyökumppani kaupalle

Elintarvikealan mikroyritysten verkosto varteenotettava yhteistyökumppani kaupalle Elintarvikealan mikroyritysten verkosto varteenotettava yhteistyökumppani kaupalle Johanna Mattila Turun yliopiston koulutus ja kehittämiskeskus Brahea LounaFood Aitoa Makua Varsinais Suomesta hanke LOUNAFOOD

Lisätiedot

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS Alla on kuvattu keskustelutilanteita. Ennen tilannetta sinulla on aikaa tutustua siihen. Näet sulkeissa vihjeen, mitä sinun pitää sanoa suomeksi. Kuulet keskustelun toisen

Lisätiedot

Hankkeen «Enhancing Volunteering actions and quality in Europe - EVOLAQ» on rahoittanut Euroopan unioni <<Kansalaisten Eurooppa>> ohjelmasta

Hankkeen «Enhancing Volunteering actions and quality in Europe - EVOLAQ» on rahoittanut Euroopan unioni <<Kansalaisten Eurooppa>> ohjelmasta EUROPE FOR CITIZENS Hankkeen «Enhancing Volunteering actions and quality in Europe - EVOLAQ» on rahoittanut Euroopan unioni ohjelmasta 9 tapahtumaa järjestettiin EVOLAQ-hankkeessa

Lisätiedot

Lähiruoka suomalaisen ruokapolitiikan keskiössä

Lähiruoka suomalaisen ruokapolitiikan keskiössä Lähiruoka suomalaisen ruokapolitiikan keskiössä Lähiruokaseminaari 25.3.2013 Kuopio Jaana Husu-Kallio kansliapäällikkö Maa- ja metsätalousministeriö Suomessa 2 854 elintarvikealan yritystä, joista 90%

Lisätiedot

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa? Kuinka saada lisää arvoa kalalle ja kalan kasvattajalle? Osallistujat ohjattiin ideoimaan keinoja kalan ja kalankasvattajien

Lisätiedot

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 4.12.2014 Pori Satakunta Sikses parhaita makuelämyksiä 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa

Lisätiedot

Markkinoinnin perusteet, verkkokurssi Juho-Petteri Huhtala Markkinoinnin laitos

Markkinoinnin perusteet, verkkokurssi Juho-Petteri Huhtala Markkinoinnin laitos Markkinoinnin perusteet, verkkokurssi 13.06.2017 Juho-Petteri Huhtala Markkinoinnin laitos Osaamistavoitteet Kurssi tarjoaa yleiskuvan markkinoinnista. Kurssin suoritettuaan opiskelija ymmärtää markkinasuuntautuneen

Lisätiedot

LÄHIRUOKAA KUNTALAISTEN LAUTASELLE. Lappeenranta 13.2.2014 Hanne Husso

LÄHIRUOKAA KUNTALAISTEN LAUTASELLE. Lappeenranta 13.2.2014 Hanne Husso LÄHIRUOKAA KUNTALAISTEN LAUTASELLE Lappeenranta 13.2.2014 Hanne Husso 24.2.2014 2 - Meri-Lapin alue - Aloite Kemi-Torinon seutuvaltuustolle paikallisten tuotteiden ja raaka-aineiden käytön lisäämiseksi

Lisätiedot

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 Olimme saaneet kutsun entiseltä Porvoon jalostamon johtajalta Miika Eerolalta mahdollisuuden tutustua MOL öljy yhtiön bratislavalaiseen jalostamoon.eerola oli

Lisätiedot

Global production taloustilastojen haasteena. Miten tilastotoimi vastaa globalisaation haasteisiin -seminaari

Global production taloustilastojen haasteena. Miten tilastotoimi vastaa globalisaation haasteisiin -seminaari Global production taloustilastojen haasteena Miten tilastotoimi vastaa globalisaation haasteisiin -seminaari 22.3.2012 Johdanto Käsikirjan luvut 5, 6, 7 ja 8 liittyvät kaikki global production -teemaan

Lisätiedot

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lapissa

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lapissa Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lapissa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 4.11.2014 Rovaniemi Omavarainen Lappi 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa on lähiruoan tuotannon

Lisätiedot

LÄHIRUOAN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET

LÄHIRUOAN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET Lähiruoka- ja ruokaketjuhankkeiden ajankohtaisseminaari 11.6.2014 LÄHIRUOAN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET Tutkimusjohtaja Markku Virtanen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus Ventspils University

Lisätiedot

Ranska-Espanja-majakkamatkan 2014 kartat Päivitetty /eh hamaeero(at)kolumbus.fi

Ranska-Espanja-majakkamatkan 2014 kartat Päivitetty /eh hamaeero(at)kolumbus.fi Ranska-Espanja-majakkamatkan 2014 kartat Päivitetty 5.1.2014/eh hamaeero(at)kolumbus.fi HUOM! Matkaa voi jatkaa makunsa mukaan alusta tai lopusta. Kesän 2014 matka LUONNOS (matkan pituus 9 päivää + mahd.

Lisätiedot

Arktinen Älykäs Maaseutuklusteri

Arktinen Älykäs Maaseutuklusteri Arktinen Älykäs Maaseutuklusteri 1.9.2017 Arktinen Älykäs Maaseutuklusteri Mitä on Arktinen Älykkyys Lapin älykkään erikoistumisen jalkauttamisen brändinimi Tunnettu viidestä klusteristaan Uudenlainen

Lisätiedot

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Mitä on lähiruoka? - Ei virallista määritelmää. - Asiasta useita eri tulkintoja - Hallituksen Lähiruokaohjelma -> miten lähiruokaa edistetään vuoteen 2020 mennessä. *

Lisätiedot

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior 31.1.-6.2.2016 Latvia M13a ja 14a ryhmät, opettajat Arja Mäkinen ja Merja Räihä suuntasivat junalla kohti Tikkurilaa sunnuntaina. Lensimme ensin Riikaan ja

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Puutarhatuotteiden jatkojalostus infopäivä

Puutarhatuotteiden jatkojalostus infopäivä Puutarhatuotteiden jatkojalostus infopäivä Kiinnostaako vihannesten, marjojen tai hedelmien jatkojalostus omalla tilalla? Mitä se edellyttää käytännössä? Tai haluatko tietää, mitä mahdollisuuksia tarjoaa

Lisätiedot

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 9.10.2014 Tampere Lähiruoka on bisnes! 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa on lähiruoan tuotannon

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa Susanna Määttä susanna.maatta@helsinki.fi Kainuun Maaseutu- ja Elintarvikepäivä 28.11.2014 9.10.2013 1 Valtakunnallisen lähiruokaselvityksen tuloksia 03.12.2014

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Tuorekalaketjun logistiikka

Tuorekalaketjun logistiikka Tuorekalaketjun logistiikka Nina Urala, Riikka Mononen Kuulas Research Agency Oy Kalafoorumi 12.4.2011 Raportin sisältö 1. Selvityksen tausta 2. Selvityksen tavoite 3. Selvityksen toteutus 4. Logistiikkakartat

Lisätiedot

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä KTM Leena Viitaharju ja HTM Susanna Määttä leena.viitaharju@helsinki.fi, susanna.maatta@helsinki.fi 11.6.2014

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Building Bridges for Transnational Cooperation Druskininkai, Liettua 21 23.6.2011

Building Bridges for Transnational Cooperation Druskininkai, Liettua 21 23.6.2011 Building Bridges for Transnational Cooperation 21 23.6.2011 Matkan tarkoitus ja tavoite Osallistuin Building Bridges for Transnational Cooperation seminaariin Druskininkainimisessä kaupungissa Etelä Liettuassa.

Lisätiedot

Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa.

Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa. Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa Suomen Franchising-Yhdistys ry. (SFY) Yhdistys on perustettu 1988 Vuonna 2018 yhdistys vietti 30-vuotis juhlavuotta. Franchising kasvaa

Lisätiedot

Luomulastenruokaa kotimaasta - mistä raaka-aineet? Jussi Hautala Supplier Development Agronomist Nestrade Procurement Division

Luomulastenruokaa kotimaasta - mistä raaka-aineet? Jussi Hautala Supplier Development Agronomist Nestrade Procurement Division Luomulastenruokaa kotimaasta - mistä raaka-aineet? Jussi Hautala Supplier Development Agronomist Nestrade Procurement Division Nestlé lastenruokaa Turusta Nestlé on globaali yritys myös lastenruuassa -

Lisätiedot

Lähiruokarengasmalli Pirkanmaalla (REKO-malli)

Lähiruokarengasmalli Pirkanmaalla (REKO-malli) Parasta Pöytään Pirkanmaalta lähiruokahanke Lähiruokarengasmalli Pirkanmaalla (REKO-malli) 3.4.2014 Projektiasiantuntija Eeva Ylinen Mistä kaikki alkoi? Alkuperä Ranskassa kumppanuusmaataloudessa REKO-mallin

Lisätiedot

- Lähiruokatukku ja -myymälä. LähiPuoti Remes. - Paikallisia Herkkuja -

- Lähiruokatukku ja -myymälä. LähiPuoti Remes. - Paikallisia Herkkuja - - Lähiruokatukku ja -myymälä LähiPuoti Remes - Paikallisia Herkkuja - Yrityksen toiminta: LähiPuoti Remes Oy perustetaan ja toiminta alkaa 2012-2013 vaihteessa, Puotipuksu Kimmo Remes. Lähi- ja luomuruokaa

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Projektisykli. SKY Kansainvälistyvä kansanopisto 27.-28.11.2007 HEO

Projektisykli. SKY Kansainvälistyvä kansanopisto 27.-28.11.2007 HEO Projektisykli SKY Kansainvälistyvä kansanopisto 27.-28.11.2007 HEO Projektin ideointi Arviointi Tarvittavien toimenpiteiden nimeäminen Toteutus Projektisuunnitelman muotoilu Rahoitus Projektin ideointi

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2016 Päivitetty

Luomu Suomessa 2016 Päivitetty Luomu Suomessa 2016 Päivitetty 21.3.2017 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus

Lisätiedot

Juhlaseminaari. Lars G Nordström. Maria Lohela. Björn Wahlroos. Mikael Damberg. Risto Artjoki. Lennart Evrell. Carl Haglund.

Juhlaseminaari. Lars G Nordström. Maria Lohela. Björn Wahlroos. Mikael Damberg. Risto Artjoki. Lennart Evrell. Carl Haglund. Juhlaseminaari Kuva: Jyri.Laitinen.fi Kuva: Kristian Pohl/Regeringskansliet Lars G Nordström Björn Wahlroos Mikael Damberg Kuva: Jussi Virtanen Risto Artjoki Maria Lohela Catharina Stackelberg Carl Haglund

Lisätiedot

Tutkittua tietoa luomusta

Tutkittua tietoa luomusta Tutkittua tietoa luomusta Luomumarkkinoiden ja liiketoiminnan nykytila Sinikka Mynttinen, Aalto yliopiston Pienyrityskeskus 4.3.2014 Kansainväliset luomumarkkinat Luomumarkkinoiden kehitys Euroopassa ja

Lisätiedot

Pietarsaaren Laulu-Jaakkojen Irlannin matka

Pietarsaaren Laulu-Jaakkojen Irlannin matka Pietarsaaren Laulu-Jaakkojen Irlannin matka 24.5. - 29.5.2012 Laulu-Jaakkojen Irlannin matka 2012 Mayo International kuorofestivaaleille Castlebariin Bus sima tka Bussimatka Laulu-Jaakkojen Irlannin matkan

Lisätiedot

REKO Lähiruoan suoramyyntimalli

REKO Lähiruoan suoramyyntimalli REKO Lähiruoan suoramyyntimalli Näkökulmia lähiruokaan Ruoka-Kouvola Uudeksi Elinkeinokärjeksi -hankkeen kumppanuuspöytä, Elimäki 13.9.2014 Eeva Ylinen Projektiasiantuntija Parasta Pöytään Pirkanmaalta

Lisätiedot

Elintarvikealan mikroyritysten valmentaminen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaneina

Elintarvikealan mikroyritysten valmentaminen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaneina Elintarvikealan mikroyritysten valmentaminen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaneina Hankkeen tausta Kaupalla on valmiudet toimia kaiken kokoisten tavarantoimittajien kanssa Mikroyritysten pienemmät

Lisätiedot

Onko elintarviketalous kasvuala kasvua lähiruuasta? Lähiruoka-seminaari

Onko elintarviketalous kasvuala kasvua lähiruuasta? Lähiruoka-seminaari Onko elintarviketalous kasvuala kasvua lähiruuasta? Lähiruoka-seminaari 18.9.2012 Heikki Juutinen Elintarvikeala muutoksessa 1. Ruuan kysyntä kasvaa maailmalla 2. Kuluttajat haluavat tietää, missä ja miten

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

Ylijäämästä mahdollisuudeksi. Eero Myller, Key Account Manager Hukka hyödyksi maaseutufoorumi

Ylijäämästä mahdollisuudeksi. Eero Myller, Key Account Manager Hukka hyödyksi maaseutufoorumi Ylijäämästä mahdollisuudeksi Eero Myller, Key Account Manager 29.3. Hukka hyödyksi maaseutufoorumi ResQ Club -palvelun lähtökohta Tarjoiluhävikin osuus on ravintoloissa usein jopa 10-25 %:n luokkaa Tämän

Lisätiedot

Esimerkkejä Britanniasta hyötyjä ja haasteita? Eiren Tuusjärvi, erikoistutkija Ravitsemus ja kuluttajatutkimus

Esimerkkejä Britanniasta hyötyjä ja haasteita? Eiren Tuusjärvi, erikoistutkija Ravitsemus ja kuluttajatutkimus Esimerkkejä Britanniasta hyötyjä ja haasteita? Eiren Tuusjärvi, erikoistutkija Ravitsemus ja kuluttajatutkimus Nimisuojausta Suomessa ja Euroopassa. Nimisuojatuotteet alueellista identiteettiä rakentamassa

Lisätiedot

Csaba Jansik Luomupäivät 2018 Pori,

Csaba Jansik Luomupäivät 2018 Pori, Csaba Jansik Luomupäivät 218 Pori, 16.11.218 VNK:n rahoittama Koordinoijina TEM ja MMM Toteuttajina ETLA ja LUKE Linkki raporttiin: http://vnk.fi/julkaisu?pubid=1651 Csaba Jansik, Luke Yritys- ja sidosryhmähaastattelut

Lisätiedot

Luonnontuotteiden markkinointi Miten ymmärtää kuluttajaa?

Luonnontuotteiden markkinointi Miten ymmärtää kuluttajaa? KTT Hanna Leipämaa-Leskinen Luonnontuotteiden markkinointi Miten ymmärtää kuluttajaa? 14.5.2014 elintarvikkeita ja kosmetiikkaa -seminaari 1 Mitä suomalaiset kuluttajat arvostavat? elintarvikkeita ja kosmetiikkaa.

Lisätiedot

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy. Humppila

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy. Humppila Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Humppila Yrityksen toiminta: - LähiPuoti Remes Oy on perustettu tammikuussa 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. - Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais-

Lisätiedot

VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN KOSKIEN LÄHIRUOAN HANKINTAA

VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN KOSKIEN LÄHIRUOAN HANKINTAA VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN KOSKIEN LÄHIRUOAN HANKINTAA 543/65.504/2017 PTPJK 22.08.2017 40 Valmistelu ja lisätiedot: ruokapalvelupäällikkö Birgitta Creutziger, puh 040482 2301, birgitta.creutziger@porvoo.fi

Lisätiedot

PARHAAT KÄYTÄNNÖT RUOKA- APUTOIMINNASSA Identification of best practice models for enhanced food redistribution

PARHAAT KÄYTÄNNÖT RUOKA- APUTOIMINNASSA Identification of best practice models for enhanced food redistribution Ruoan uudelleenjakaminen PARHAAT KÄYTÄNNÖT RUOKA- APUTOIMINNASSA Identification of best practice models for enhanced food redistribution Kirsi Silvennoinen Natural Resources Institute Finland (Luke) 27.4.2016

Lisätiedot

SEMINAARIMATKA ESPANJAAN! 16.5.-20.5.2015

SEMINAARIMATKA ESPANJAAN! 16.5.-20.5.2015 SEMINAARIMATKA ESPANJAAN! 16.5.-20.5.2015 Edullisten tuotantokustannusten hyödyntäminen ja tuet, rantautuminen Espanjaan, Yrityksen osto tai myynti sekä asuntomarkkinat Espanjan Aurinkorannikolle on muutaman

Lisätiedot

Kokemuksia opintovierailulle osallistumisesta Study Visit september 23 september ICT in education

Kokemuksia opintovierailulle osallistumisesta Study Visit september 23 september ICT in education Kokemuksia opintovierailulle osallistumisesta Study Visit 2011 19 september 23 september ICT in education Minna Taivassalo-Salkosuo Opintovierailut ohjelman tiedotustilaisuus 12.1.2012 Study visitors from

Lisätiedot

IKEA FOOD KESTÄVÄ KEHITYS

IKEA FOOD KESTÄVÄ KEHITYS IKEA FOOD KESTÄVÄ KEHITYS Page 1 IKEA FOOD PRODUCT DEVELOPMENT PROCESS 2010 "Voin sanoa, että sekä IKEA että sen henkilökunta ovat parhaat tietämäni. Yhteishenki on mahtava, ja haluamme kaikki olla mukana

Lisätiedot

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Arla on kansainvälinen ja paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä. Kannustamme ihmisiä ympäri maailman elämään terveellisesti tarjoamalla

Lisätiedot

Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani

Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani Raision huhti-kesäkuu 2019 toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi talousjohtaja Toni Rannikko Raisio Oyj 7.8.2019 Raision Q2/2019: liikevaihto kasvoi ja liiketulos

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Elinvoimaa lähiruoasta - te tapäivä Virtain kaupunki

Elinvoimaa lähiruoasta - te tapäivä Virtain kaupunki Elinvoimaa lähiruoasta - teemailtapäivä 14.6.2018 Virtain kaupunki Elinvoimaa lähiruoasta hanke Virtain kaupunki, Ruoveden kunta, TAMK ja Ahlman, Pirkanmaan liiton AIKO-rahoitus 1.1.-31.12.2018 Toimenpiteet

Lisätiedot

Ruokakaupan lippulaiva kohti eurooppalaista kärkeä Lauri Veijalainen, Stockmann & Arttu Laine, SOK

Ruokakaupan lippulaiva kohti eurooppalaista kärkeä Lauri Veijalainen, Stockmann & Arttu Laine, SOK Ruokakaupan lippulaiva kohti eurooppalaista kärkeä 30.6.2017 Lauri Veijalainen, Stockmann & Arttu Laine, SOK Stockmann Herkut Suomessa siirtyvät S-ryhmälle S-ryhmä ostaa Stockmann Herkkujen päivittäistavaraliiketoiminnan

Lisätiedot

Atria Capital Markets Day Atria Skandinavia

Atria Capital Markets Day Atria Skandinavia Atria Capital Markets Day Atria Skandinavia Toimitusjohtaja 9.12.2011 Atria Skandinavia Katsaus 1.1. 30.9.2011 Q3 Q3 Q1-Q3 Q1-Q3 Milj. 2011 2010 2011 2010 2010 Liikevaihto 93,5 98,9 277,1 293,6 391,6 Liikevoitto

Lisätiedot

Yrittämisestä, omistamisesta ja sijoittamisesta

Yrittämisestä, omistamisesta ja sijoittamisesta Yrittämisestä, omistamisesta ja sijoittamisesta Marjo Miettinen, Enston omistaja ja hallituksen puheenjohtaja @marjomannu Sähköurakoitsijapäivät 22.11.2018 Tampere Mitä eroa on yrittäjällä, omistajalla

Lisätiedot

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta Jussi Kaartinen Market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Satakunnan Osuuskauppa Twitter: @jussi.kaartinen Osuuskauppa on lähiruoan puolestapuhuja Olemme luoneet

Lisätiedot

Raision osavuosikatsaus tammi-syyskuu Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi Talousjohtaja Antti Elevuori Raisio Oyj

Raision osavuosikatsaus tammi-syyskuu Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi Talousjohtaja Antti Elevuori Raisio Oyj Raision osavuosikatsaus tammi-syyskuu 217 Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi Talousjohtaja Antti Elevuori Raisio Oyj 8.11.217 Raision Q3/217 lyhyesti Konsernin liikevaihto* 18,8 (12,8), kasvua +5,8 % Kalanrehujen

Lisätiedot

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00 Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla 16.2.2010 alkaen klo 10.00 Erittäin sumuisena helmikuun kolmannen tiistain aamupäivänä ajeli runsaslukuinen senioripoliisijoukko

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Cross- Kitchen LOUNAS LUNCH 9,50. Maanantai Monday 1. SHAHI PANEER

Cross- Kitchen LOUNAS LUNCH 9,50. Maanantai Monday 1. SHAHI PANEER Maanantai Monday 1. SHAHI PANEER Tuorejuustoa tomaatti-kermakastikkeessa (sis. pähkinää). Cottage cheese in tomato cream sauce (inc. nuts). 2. METHI KUKHURO Kanan rintapaloja ja sarviapila-korianteri-currykastikkeessa.

Lisätiedot

Paikalliset tuotteet ruokapöytään ja aitojamakuja.fi

Paikalliset tuotteet ruokapöytään ja aitojamakuja.fi Paikalliset tuotteet ruokapöytään ja aitojamakuja.fi Päivi Töyli Aitoja makuja -hanke, projektipäällikkö Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea, TY Aitoja makuja -hanke (2009-2011) toteuttaa Manner-Suomen

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

Tutkimuksesta Tiivistelmä Kotkassa vierailu motiivit Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa Ohjelma...

Tutkimuksesta Tiivistelmä Kotkassa vierailu motiivit Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa Ohjelma... SISÄLLYS Tutkimuksesta... 2 Tiivistelmä... 3 Kotkassa vierailu motiivit... 7 Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa... 8 Ohjelma... 9 Kokonaisarvosana, suosittelu ja ensi vuosi... 10 Rahankäyttö...

Lisätiedot

Kuvakimara yrityskierrokselta!

Kuvakimara yrityskierrokselta! Kuvakimara yrityskierrokselta! Rääkkylän Pakkaus 2.5.2017 Tuotanto on automatisoitu. Käytössä oli myös robotti. Robotti ei väsy, vaikka toimii läpi vuorokauden. Rääkkylän Pakkaus valmistaa erilaisia muovipakkauksia

Lisätiedot

Lounas/Lunch. Jauhelihapihvit, kermainen sipulikastike ja keitetyt perunat

Lounas/Lunch. Jauhelihapihvit, kermainen sipulikastike ja keitetyt perunat ounas/unch Maanantai / Monday 8.6.2015 Jauhelihapihvit, kermainen sipulikastike ja keitetyt perunat Minced meat patties, creamy onion sauce and boiled potatoes, (kysy gluteiiniton pihvi) Sitruuna-persilja

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin?

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin? itä on ruokakulttuuri - kuluttajan silmin? toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi Finfood Suomen Ruokatieto ry Kulttuurin Kaukametsä -seminaari Onko ruoka kulttuuria? 7. 8.9.008 istä tuntee vahvan ruokakulttuurin?

Lisätiedot

Raisio Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi

Raisio Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi Raisio Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 18 Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi 8.8.18 Raision Q2/18 lyhyesti Määrätietoinen työ Raision uudistamiseksi ja kannattavan orgaanisen kasvun tukemiseksi jatkuu

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Luomuohjelman arviointi. Sari Rannanpää

Luomuohjelman arviointi. Sari Rannanpää Luomuohjelman arviointi Sari Rannanpää Luomuohjelman arviointi Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI & TK-Eval Kesä syyskuu 2018 Aineisto: dokumentti- ja tilastoaineisto, haastattelut (29), luomualan

Lisätiedot

Petri J. Kokko / N-Clean

Petri J. Kokko / N-Clean 9.12.2011 Petri J. Kokko / N-Clean 1 Yhteistyöesitys Pieksämäen kaupunginhallitukselle 23.11.2011 N-Clean Oy Rauno Nurmi hallituksen puheenjohtaja 1. Keitä me olemme? N-Clean Oy on vuonna 2004 perustettu

Lisätiedot

Sähköistä asiointia graafisen alan yritysverkostossa - projektin yhteenveto - Ismo Heikkilä, VTT

Sähköistä asiointia graafisen alan yritysverkostossa - projektin yhteenveto - Ismo Heikkilä, VTT Sähköistä asiointia graafisen alan yritysverkostossa - projektin yhteenveto - Ismo Heikkilä, VTT 2 Projektin alkutilanne Suomalaiset tilaavat painotuotteita yhä enemmän ulkomaisista verkkokaupoista kaikkien

Lisätiedot

Myydään Kahvila Kerman liiketoiminta Varkaudessa

Myydään Kahvila Kerman liiketoiminta Varkaudessa Myydään Kahvila Kerman liiketoiminta Varkaudessa Yrityksen nimi: Kahvila Kerma Ky Yrityksen osoite: Kauppakatu 48, Varkaus Internet-osoite: www.facebook.com Perustamisvuosi: 2012 Toimiala: Majoitus, ravintola,

Lisätiedot

OPINTOMATKA IRLANTIIN 21.-25.10.2013

OPINTOMATKA IRLANTIIN 21.-25.10.2013 NORSUN OPINTO- MATKA IRLANTIIN 21.-26.10.2013 OPINTOMATKA IRLANTIIN 21.-25.10.2013 Nouseva Rannikkoseutu ry:n henkilöstö ja hallitus kävivät Irlannissa opintomatkalla 21.-26.10.2013. Norsulta osallistujia

Lisätiedot

Hyvinvointia kasviksista Matti Perttu

Hyvinvointia kasviksista Matti Perttu Hyvinvointia kasviksista 12.2.2019 Matti Perttu APETIT OYJ SYÖTÄ TILAISUUDEN NIMI 12.2.2019 1 APETIT OYJ Esityksen tai tilaisuuden nimi (LISÄÄ > YLÄ/ALATUNNISTE) 12.2.2019 2 Hernelohkojen Apetit sopimusviljelmät

Lisätiedot

Pirkanmaan Viestinvaihtopalvelu ja Yrityspörssi. www.pirkanmaanviestinvaihto.fi www.yritysporssi.fi/pirkanmaa

Pirkanmaan Viestinvaihtopalvelu ja Yrityspörssi. www.pirkanmaanviestinvaihto.fi www.yritysporssi.fi/pirkanmaa Pirkanmaan Viestinvaihtopalvelu ja Yrityspörssi www.pirkanmaanviestinvaihto.fi www.yritysporssi.fi/pirkanmaa 1 Pirkanmaan Viestinvaihto palvelu maksuton Ikääntyville yrittäjille, jotka ovat luopumassa/myymässä

Lisätiedot

Ruoan hinta vs. asiakasvaatimukset. Miten selviämme tulevaisuuden haasteista? 6.11.2012 Elina Särmälä, ruokapalvelujohtaja Saimaan Tukipalvelut Oy

Ruoan hinta vs. asiakasvaatimukset. Miten selviämme tulevaisuuden haasteista? 6.11.2012 Elina Särmälä, ruokapalvelujohtaja Saimaan Tukipalvelut Oy Ruoan hinta vs. asiakasvaatimukset. Miten selviämme tulevaisuuden haasteista? 6.11.2012 Elina Särmälä, ruokapalvelujohtaja Saimaan Tukipalvelut Oy Saimaan Tukipalvelut Oy Saimaan Tukipalvelut Oy aloitti

Lisätiedot

KV-OSAAMINEN TYÖELÄMÄSSÄ. Arcusys Oy Jari Järvelä

KV-OSAAMINEN TYÖELÄMÄSSÄ. Arcusys Oy Jari Järvelä KV-OSAAMINEN TYÖELÄMÄSSÄ Arcusys Oy Jari Järvelä OLEMME 90 KANSAINVÄLISYYS ARCUSYSISSÄ Kansainvälinen työyhteisö Kansainvälisyys ollut tietoinen päätös Työkieli on englanti Yrityksen liiketoiminta kansainvälistymässä

Lisätiedot

VIENTIMAHDOLLISUUDET SUOMALAISILLE YRITYKSILLE Lili Lehtovuori Finpro

VIENTIMAHDOLLISUUDET SUOMALAISILLE YRITYKSILLE Lili Lehtovuori Finpro VIENTIMAHDOLLISUUDET SUOMALAISILLE YRITYKSILLE Lili Lehtovuori Finpro Marraskuu 2017 1 Vientimahdollisuudet suomalaisille yrityksille - Agenda TF Markkinamahdollisuus-palvelu Myyntiliidit Liiketoimintamahdollisuudet

Lisätiedot

PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ!

PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ! PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ! HENRI PIKKARAINEN p. 044 520 7709 & KIRSI HUOTARI p. 050 547 6566 Miksi Lähiruokadiili? Lähiruokadiili tarjoaa mahdollisuuden ostaa lähiruokaa suoraan tuottajalta.

Lisätiedot

SU Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen

SU Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen Lander Simulations ja vierailu paikalliseen logistiikan oppilaitokseen, Espanja, 17-20.12.2017 SU 17.12.2017 - Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen Kohteena San Sebastianin kaunis

Lisätiedot

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n ja Tampereen Messut -konsernin median joululounas 13.12.2012

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n ja Tampereen Messut -konsernin median joululounas 13.12.2012 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n ja Tampereen Messut -konsernin median joululounas 13.12.2012 2 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Tampere Exhibition and Sports Centre (TESC) o keskeinen sijainti,

Lisätiedot