Virkakieli kotoutumisen väylänä vai esteenä?
|
|
- Minna Heikkinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Virkakieli kotoutumisen väylänä vai esteenä? Demokratiapäivä Osallistava kotouttaminen, selkokieli ja visualisointi Ulla Tiililä Kotimaisten kielten keskus
2 Lähtökohtia 1. Kotoutujat ovat heterogeeninen joukko ihmisiä monenlaisella statuksella: Maahanmuuttajia ovat ihmiset, jotka asettuvat asumaan esimerkiksi Suomeen vuodeksi tai pidemmäksi ajaksi. Maahanmuuttajia ovat siis kaikki ulkomailta muuttajat, niin pakolaiset kuin EU:n kansalaisetkin. ( 2. Kielitaidottomia ei kukaan, suomen kielen taidottomia kylläkin 3. Virkakieli on myös suomenkielisille usein kuin vierasta kieltä 4. Ihminen voi päätyä sekä virkakielen kuluttajaksi että tuottajaksi 5. Virkakieli ja -kulttuuri liittyvät yhteen Kokemukset kotimaan viranomaisista Suomalainen järjestelmä: lahjomattomuus, valitusmahdollisuus, julkisuusperiaate, yhdenvertaisuus jne.
3 Perinteinen kapulakieli ei ainoa ongelma Ote toimeentulotukipäätöksestä: Hakijalle tehdyn laskelman perusosaa on alennettu 20 %, koska toimeentulotuen tarve on aiheutunut siitä, että hakija, joka on maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotossa annetussa laissa tarkoitettu maahanmuuttaja, on ilman perusteltua syytä kieltäytynyt kotoutumissuunnitelman laatimisesta ja osallistumasta kotoutumissuunnitelmassa yksilöidysti sovittuihin, työllistämistä edistäviin toimenpiteisiin.
4 Ilman vastaanottokeskuksen väkeä perhe ei olisi selvinnyt suomalaisesta asunnonhakusysteemisestä * Kansalaisella kommunikaatiossa muukin kuin ymmärtäjän rooli! Saadakseen apua on esimerkiksi tunnistettava palveluntarjoaja ja osattava sijoittaa itsensä osaksi palvelujärjestelmää Terveyspalvelukeskuksen avovastaanottotoiminnan palveluyksikkö Olenko maahanmuuttaja, kotoutuja, aikuinen, kuntoutuja vai potilas? hahmotettava hakuprosessin kulku ja viestintäkanavat: reitti palveluihin kulkee usein asiakirjalta toiselle Oleskelulupa rekisteröinti ja osoitteenmuutos maistraatissa asumiskulut ja toimeentulo sosiaalitoimessa suomalaiseen sosiaaliturvaan Kelan lomakkeiden kautta ilmoittautuminen työttömäksi työnhakijaksi KOTO-suunnitelma. (*Kotiliesi 11/2016)
5 Paperimaassa puhutaan papereista Suostumus päätöksen oikaisemiseen Päätös, joka on annettu pp.kk.vvvv vanhuuseläkeasiassa, on virheellinen. Päätös tulisi oikaista seuraavasti: Voidaksemme antaa asiassa lopullisen päätöksen tarvitsemme suostumuksenne päätöksen oikaisemiseen. Jollemme saa suostumustanne, teemme muutoksenhakuviranomaiselle päätöksen poistamista koskevan esityksen. Poistoesityksen yhteydessä etuuden maksaminen voidaan keskeyttää tai sen määrää vähentää väliaikaisella päätöksellä, kunnes poistoesityksestä on annettu päätös. Kun virheellinen päätös on oikaistu, Teille annetaan mahdollisesta liikamaksusta erillinen takaisinperintäpäätös, josta Teillä on muutoksenhakuoikeus. Takaisinperinnän johdosta teitä kuullaan erikseen. Pyydämme Teitä antamaan vastauksenne pp.kk.vvvv mennessä. Oheisena vastauslomake ja palautuskuori. Palauttakaa myös tämä kuori vastauksenne ohessa.
6 Tavanomaisesti ulkomaalaisille esiteltävien ilmiöiden, kuten saunan ja sisun, ohella tärkeitä termejä ovat myös sellaiset käsitteet kuten työttömyysturva, sukupuolineutraali avioliittolaki, lasikatto, kestävä kehitys ja sote-uudistus. (Ali Hersi 2016)
7 Tekstit maahanmuuttajasta vai maahanmuuttajalle? 1) Maahanmuuttajille tarjotaan ohjausta, neuvontaa ja erilaisia kotouttamispalveluja. 2) Lisätietoja terveyspalveluista saa sosiaali- ja terveystoimen toimipisteistä 3) Sivuilta saat tarkempaa tietoa siitä, miten menetellä, kun sairastut ja tarvitset lääkäriä (Virkkunen 2015, 2016)
8 Kielitaito työllistämisen avain ja este Päiväkodeissa kirjoittamista viikossa: yli 10 tuntia 7 % 6 9 tuntia 16 % 2 5 tuntia 61 % neljäsosa työntekijöistä kirjaa päivän tai enemmän viikossa (Pyhäniemi 2010) Tekstityöhön kuluu n. 70 %:ssa valtion virastoja yli puolet työajasta (2011) ¼ valtion virastossa enemmän kuin 75 % työajasta (2011) (Viertiö 2011, ks. myös 2014)
9 Lähtökohdista päätelmiin Viranomaisten ja julkisten palvelujen toiminta nojaa läpikotaisin kieleen ja teksteihin. Hyvä ja saavutettava hallinto, ihmisten oikeusturva ja pääsy oikeuksiinsa ovat monella tapaa kielenkäytön ja viestinnän kysymyksiä. Ymmärtäminen on ihmisoikeus: perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat tai jäävät toteutumatta pitkälti juuri kielen kautta. Monikulttuurisessa demokraattisessa yhteiskunnassa osallisuutta tulisi rakentaa myös kielellisistä lähtökohdista käsin. (Ali Hersi 2016) Asiallisesta, selkeästä ja ymmärrettävästä virkakielestä sekä tarvittaessa selkokielestä hyötyvät kaikki. Kotoutujien näkökulma, voimavarat ja osaaminen käyttöön myös hallinnon ja virkakielen kehittämisessä!
10 Lähteitä Ali Hersi, Liban 2016: Oman äidinkielen osaaminen on tie osallisuuteen. Oikeusministeriön Demokratia-blogi: Hirsiaho & Pöyhönen & Saario 2007: Maahanmuuttajat suomalaista yhteiskuntaa lukemassa lukemisen ja kirjoittamisen etnografiaa paperimaassa. Teoksessa AFinLan vuosikirja 2007, Jyväskylä. Lehtonen, Heini 2016: Kuka on kielitaitoinen? Koneen säätiön Rohkeus-blogi: Pyhäniemi, Saija 2010: Päiväkotien kirjoitustyöt: mitä, miten, milloin? Kielikello 1/2010 Tiililä, Ulla 2009: Hyvinvointi on myös kielitaidon varassa. Hyvinvointikatsaus 1/2009. Viertiö, Annastiina 2011: Hallinnossa kaivataan koulutusta ja laatua viestintään. Kielikello 4/2011 Viertiö, Annastiina 2014: Kunnissa kaivataan aikaa tekstintekoon. Kielikello 1/2014. Virkkunen, Elli-Noora 2016: Virkakieltä ja verkkoviestintää maahanmuuttajat kuntien verkkosivuilla. Kielikello 3/2016. Virkkunen, Elli-Noora 2015: Vuorovaikutus ja näkökulma kuntien maahanmuuttajille suunnatuissa verkkoteksteissä. Pro gradu työ, Helsingin yliopisto. (Myös Kielikellon jutut verkossa, osa kaikille vapaasti luettavissa.)
Kielen rooli hallinnossa. Avoimen hallinnon virkamiesverkoston tapaaminen Kotuksessa Ulla Tiililä
Kielen rooli hallinnossa Avoimen hallinnon virkamiesverkoston tapaaminen Kotuksessa 18.5.2018 Ulla Tiililä Hallintotoimeen sisältyvän julkisen vallan käytön ulkoisena muotona on tavallisesti kirjallinen
Marianne Laaksonen & Liisa Raevaara
Marianne Laaksonen & Liisa Raevaara Kotimaisten kielten keskus #ymmärrän2018 Verkkopalvelun saavutettavuus asiallista, selkeää ja ymmärrettävää viestintää #ymmärrän2018 Hallintolain 9. ASIALLISUUS SELKEYS
Kieli osana avointa hallintoa & hyvän virkakielen toimintaohjelma
Kieli osana avointa hallintoa & hyvän virkakielen toimintaohjelma Julkisen alan tiedottajat ry Viestintäpäivät, Oulu Ulla Tiililä Kotimaisten kielten keskus 28.3.2014 Kotimaisten kielten keskus Avoin hallinto
Kielenkäyttö on suhdetoimintaa. Ulla Tiililä Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kela 26.1.2011
Kielenkäyttö on suhdetoimintaa Ulla Tiililä Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kela 26.1.2011 1 Hakijalle tehdyn laskelman perusosaa on alennettu 20 %, koska toimeentulotuen tarve on aiheutunut siitä,
Tietojärjestelmät ja kirjoittaminen
Tietojärjestelmät ja kirjoittaminen Johdatus päivän aiheeseen Ulla Tiililä Kotimaisten kielten keskus 14.1.14 Kotimaisten kielten keskus VM:n Avoin hallinto hanke Toimintasuunnitelmassa 4 osa-aluetta:
Virkakielikampanja Avoimen hallinnon virkamiesverkoston tapaaminen Ulla Tiililä
Virkakielikampanja 13.10.2014 31.12.2015 Avoimen hallinnon virkamiesverkoston tapaaminen 7.10.2014 Ulla Tiililä Hyvän virkakielen toimintaohjelma http://www.minedu.fi/export/sites/default/opm/julkaisut/2014/liitteet/tr02.pdf?lang=fi
Kirjoittaminen päiväkodeissa: renki vai isäntä? Tekstien valta ihmistyössä -seminaari Saija Pyhäniemi & Ulla Tiililä
Kirjoittaminen päiväkodeissa: renki vai isäntä? Tekstien valta ihmistyössä -seminaari 10.4.2018 Saija Pyhäniemi & Ulla Tiililä Valtakunnallinen kysely kirjaamisesta päiväkodeissa Tehtiin 2009 yhteistyössä
lasten läsnäolot, kasvatuskeskustelulomakkeet, varhaiskasvatussuunnitelmat, kuntoutussuunnitelmat, esiopetussuunnitelmat, hoitosopimukset,
lasten läsnäolot, kasvatuskeskustelulomakkeet, varhaiskasvatussuunnitelmat, kuntoutussuunnitelmat, esiopetussuunnitelmat, hoitosopimukset, henkilökohtaiset opetuksen järjestämistä koskevat suunnitelmat,
Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö
Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö 1 Ketä ovat suomalaiset? Suomen kansalaisuus voi perustua kansalaisuuslain mukaan vanhemman
Sanastoa. Kotopaikka-hanke
Kotopaikka-hanke 16.3.2018 Etnisyys Sanan alkuperä on sanoissa heimo, rotu ja kansa. Etnisyys jaetaan objektiiviseen ja subjektiiviseen etnisyyteen. Objektiivisella etnisyydellä tarkoitetaan ulkoisesti
Osaavaa työvoimaa maahanmuuttajista
Osaavaa työvoimaa maahanmuuttajista Kansainvälinen ja kulttuuritietoinen Kaakkois-Suomi seminaari Aika: Perjantai 29.9.2017 klo 9-15:15 Paikka: Kouvolan upseerikerhon juhlasali, Upseeritie 5, 45100 Kouvola
Hyvinvointi kielitaidon varassa, palvelut paperisodan päässä. Ulla Tiililä Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 7.4.2009
Hyvinvointi kielitaidon varassa, palvelut paperisodan päässä Ulla Tiililä Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 7.4.2009 1 Ymmärsitkö, mitä talousuutisissa kerrottiin? Selvisikö sinulle lääkärinlausunnosta,
Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut
Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.
Kotouttaminen terveydenhuollossa
Kotouttaminen terveydenhuollossa tartuntatautien torjunnan ja rokotusten näkökulmasta Tartuntatautipäivät 6.4.2017 Paula Tiittala, LL, asiantuntijalääkäri, tutkija HY, THL 1 Sisältö 1. Käsitteet tutuiksi
MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ
MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ YHDESSÄ ENEMMÄN MAAHANMUUTTAJAT OSANA YHTEISÖÄ -HANKE KESKI-SUOMEN YHTEISÖJEN TUKI RY Sisällys Alkukartoitus... 1 Etninen tausta... 1 Kansainvälinen suojelu... 1 Kansalaisuus...
KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut
KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut Organisaatiokaavio (toiminnot) Maahanmuuttajapalvelut InEspoo Monikulttuurinen neuvonta
Kielenhuolto ja sen tarvitsema tutkimus muuttuvassa yhteiskunnassa. Salli Kankaanpää AFinLAn syyssymposiumi
Kielenhuolto ja sen tarvitsema tutkimus muuttuvassa yhteiskunnassa Salli Kankaanpää AFinLAn syyssymposiumi 14.11.2015 Sisällys 1) Suomen kielen huolto Kotuksen tehtävänä 2) Kielenhuollon toimintaympäristö
Liika abstraktisuus ja näennäinen konkreettisuus virkakielessä. Suomalais-ruotsalainen kääntäjäseminaari 3.10.2014, Turku Ulla Tiililä
Liika abstraktisuus ja näennäinen konkreettisuus virkakielessä Suomalais-ruotsalainen kääntäjäseminaari 3.10.2014, Turku Ulla Tiililä Stereotyyppistä virkakieltä? Hakijalle tehdyn laskelman perusosaa on
Selkeä virkakieli Kelassa
Selkeä virkakieli Kelassa Valtio Expo 8.5.2018 Jenni Viinikka kielenhuoltaja Kela, Tieto- ja viestintäyksikkö viestintäryhmä @JenniViinikka Esityksen rakenne 1 Yleistä virkakielenhuollosta 2 Miten kielenhuolto
maahanmuuttopalvelut SELKOESITE
Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.
Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut
Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.
Työllisyydenhoito kunnassa
Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,
lasten läsnäolot, kasvatuskeskustelulomakkeet, varhaiskasvatussuunnitelmat, kuntoutussuunnitelmat, esiopetussuunnitelmat, hoitosopimukset,
Ohjelma Johtaja Pirkko Nuolijärvi, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus: Avaussanat Saija Pyhäniemi & Ulla Tiililä, Kotus: Lastenhoitoa vai kirjaamista? Tuloksia kyselytutkimuksesta Puheenjohtaja Anne Liimola,
Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä
Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä Käsitteet Turvapaikanhakija Henkilö, joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta vieraasta valtiosta. Henkilöllä ei ole vielä oleskelulupaa Suomessa. Kiintiöpakolainen
Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009
Kotouttamisrahasto Vuosiohjelma 2009 TOIMILINJA A1. Haavoittuvassa asemassa olevien kolmansien maiden kansalaisten tukeminen TOIMILINJA A2. Innovatiiviset neuvonnan ja kotoutumisen mallit TOIMILINJA B3
MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto
MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Maakuntauudistuksesta aiheutuvat muutokset kotoutumisen edistämiseen
Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?
Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista
Selkeän kielen päivä
Selkeän kielen päivä 13.10.2017 http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk50/elaman_ja_kuoleman_tekstit.pdf Aluksi: Johdatus sosiaali- ja hoitoalojen tekstimaailmaan ja niiden tutkimukseen I Kirjoittamisen
Kokoava puheenvuoro. Sirkku Varjonen Kuntoutusakatemia
Kokoava puheenvuoro Sirkku Varjonen 25.10.2018 Kuntoutusakatemia Keskustelutuokio vierustoverin kanssa Päivän tärkein / yllättävin anti? Mistä olet eri mieltä? Mitä kotoutuminen mielestäsi on? Sivu 2 Yle
Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma
Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Lapsen kotoutumissuunnitelma on suunnattu kaikille alle 17 vuotiaille maahanmuuttajalapsille heidän kotoutumisensa tueksi ja tarvittavien tietojen siirtymiseksi.
Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus
Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus Maahanmuuton ajankohtaisseminaari 12.3.2019 Timo Reina 12.3.2019 Monimuotoinen kunta elinvoimainen kunta Maahanmuutto vahvistaa kuntien ja alueiden elinvoimaa. Kunnilla tulee
Kotoutuja kunnassa mitä teen, minne ohjaan, mistä tietoa? Kotouttaminen.fi, InfoFinland.fi, Kotoutumisentukena.fi
Kotoutuja kunnassa mitä teen, minne ohjaan, mistä tietoa? Kotouttaminen.fi, InfoFinland.fi, Kotoutumisentukena.fi Verkko- ja digipalveluita kotoutujille ja kotoutumistoimijoille Kotoutujille ja maahan
Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön
Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön 3.5.2016 oikeus- ja työministeri Jari Lindström opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen
Vieraskielinen ja venäjänkielinen väestö Eksoten alueen kunnissa 31.12.2010
Vieraskielinen ja venäjänkielinen väestö Eksoten alueen kunnissa 31.12.2010 Äidinkieli, vieraskieliset yhteensä, venäjä 31.12.2010 Äidinkieli, vieraskieliset yhteensä, venäjä 31.12.2010 sosiaali- ja terveyspiiri
maahanmuuttopalvelut SELKOESITE
Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.
Kansalaiselle oikeus saada palvelua selkokielellä?
Kansalaiselle oikeus saada palvelua selkokielellä? 29.3.2019 Jenni Ala-Peijari Valtionhallinnon kehittämisosasto Miksi avoimuus on tärkeää? Avoimuuden edistämisen lähtökohtina avoimen hallinnon työssä
Maahanmuuttajat Hämeessä Kotoutuminen ja koulutus
Maahanmuuttajat Hämeessä Kotoutuminen ja koulutus Anita Salonen Hämeen ELY-keskus Hämeen ELY-keskus 20.4.2016 1 Maahanmuutto Maahantulosyiden perusteella: Työperusteiset muuttajat Perheperusteiset muuttajat
Sosiolingvistiikkaa ja kielipolitiikkaa 18.9.2009 Julkishallinnon kieli tietoisen ja tahattoman kielipolitiikan ristipaineessa
Sosiolingvistiikkaa ja kielipolitiikkaa 18.9.2009 Julkishallinnon kieli tietoisen ja tahattoman kielipolitiikan ristipaineessa Ulla Tiililä Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 1 Kielipolitiikka ja -suunnittelu
Hyvä paha passiivi: näkökulmia
Hyvä paha passiivi: näkökulmia Ulla Tiililä Unelma ja todellisuus Kielenhuoltopäivä Hanasaari 18.5.2011 Pahamaineinen passiivi Vältä passiivia! Uutistekstissä Selkokielisen tekstin laatimisessa Markkinointijulkaisujen
Ulkomailla suoritettujen tutkintojen pätevöitymiskoulutusten haasteet ja hyvät käytännöt
Ulkomailla suoritettujen tutkintojen pätevöitymiskoulutusten haasteet ja hyvät käytännöt Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaaminen käyttöön Suomessa hanke 16.05.2019 KV-Kevätpäivät Aikataulu Esittäytyminen
ARVIOINTI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA (Henkilökohtaistaminen) Ulla Viskari-Lippojoki 20.3.2009.
ARVIOINTI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA (Henkilökohtaistaminen) Ulla Viskari-Lippojoki 20.3.2009. HENKILÖKOHTAISTAMINEN YHTEISTOIMINNALLISUUTTA; Tutkintoon hakeutuvan /suorittajan kanssa Tutkintovastaavan/tutkinnon
Maahanmuuttajien turvallisuuden edistäminen
Maahanmuuttajien turvallisuuden edistäminen Valtakunnalliset sisäisen turvallisuuden päivät Mikkeli 6.9.2013 Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys
Kirjoittamisen voima ja kuolintodistuksen performatiivisuus
Kirjoittamisen voima ja kuolintodistuksen performatiivisuus Tekstien valta ihmistyössä -seminaari, Kotimaisten kielten keskus 10.4.2018 Jenni Viinikka kielenhuoltaja, jatko-opiskelija (HY) Kela, Tieto-ja
Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma.
Keskeiset käsitteet Alkukartoitus Työttömille työnhakijoille, toimeentulotuen saajille ja sitä pyytäville tehtävä kartoitus, jossa arvioidaan alustavasti työllistymis-, opiskelu- ja muut kotoutumisvalmiudet.
SUOMI. Tervetuloa Suomeen. Perustietoa asumisesta ja oleskelusta Suomessa
SUOMI Tervetuloa Suomeen Perustietoa asumisesta ja oleskelusta Suomessa Muutto Suomeen? Miten pääsen alkuun? Hoida nämä asiat, kun olet muuttanut Suomeen. 2 Asunto Hanki itsellesi asunto. Et voi rekisteröidä
Alustusta erityislainsäädäntöön. Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski
Alustusta erityislainsäädäntöön Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski 30.5.2013 Elävänä olentona maailmassa Erilaiset roolit Ihminen Perheenjäsen, vanhempi, sisarus,
Pieni aikamatka: asiointipulmia 1980-luvulla
Sosiaalialan viestintä vallankäytön ja eriarvoistamisen välineenä VII Bruno Sarlin -seminaari 6.10.2011 Ulla Tiililä Forskningscentralen för de inhemska språken 1 1 Pieni aikamatka: asiointipulmia 1980-luvulla
ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN
.. ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh. 02954 63177)
Maahanmuuttajien asumisneuvonnan kokemuksia Tampereella
Maahanmuuttajien asumisneuvonnan kokemuksia Tampereella Sarviksen sosiaaliasema/maahanmuuttajien alkuvaiheen palvelu 1 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Mari Selin-Kivenvuori Sosiaalipalvelupäällikkö Maritta
Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa
Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa Lainsäädäntöhanke Suomen asumiseen perustuvan sosiaaliturvan tarkoituksenmukaisesta kohdentumisesta rajat ylittävissä tilanteissa Julkaisija
Monimuotoiset työyhteisöt puhtausalalla - maahanmuuttajat työelämässä Mikko Laakkonen
Monimuotoiset työyhteisöt puhtausalalla - maahanmuuttajat työelämässä Mikko Laakkonen 24.9.2019 pam.fi THE BIG PICTURE SIIRTOLAISUUS GLOBAALINA ILMIÖNÄ Sekä vapaaehtoisesti että pakon edessä. Noin 200-250
Selkokieltä verkkopalveluihin, kiitos! Leealaura Leskelä Kehitysvammaliitto, Selkokeskus
Selkokieltä verkkopalveluihin, kiitos! Leealaura Leskelä Kehitysvammaliitto, Selkokeskus 29.1.2019 Vaikka minä vanha ja viisas oon sekosin mä pykälien viidakkoon: perusosa, tukiosa, tukilisä, apulisä Kuka
Kieli ja syrjäytyminen -seminaari Ulla Tiililä
Mitä Suomessa pitäisi tehdä selkokielen edistämiseksi? Selkokielen toimenpideohjelma 2019 2022 Kieli ja syrjäytyminen -seminaari 8.2.2019 Ulla Tiililä Kuka: selkokielen neuvottelukunta Edustaja 52 eri
Kotouttamisen ABC. Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet Aluekoordinaattori
Kotouttamisen ABC Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet 11.5.2016 Aluekoordinaattori Seinäjoki Kotona Suomessa -hanke Käsitteet käyttöön Maahanmuuttaja
Selkeä kieli, avoimempi ja tuottavampi hallinto
Selkeä kieli, avoimempi ja tuottavampi hallinto Avoin toiminta Selkeä kieli Osallisuuden edistäminen Avoin tieto Hallinto mahdollistajana 14.11.2011 2 Osallisuus Selkeä kieli Avoimen hallinnon toimintasuunnitelmassa
Ikääntymispolitiikka ja yhdenvertaisuus. Eläkeläiset ry:n valtuuston seminaari
Ikääntymispolitiikka ja yhdenvertaisuus Eläkeläiset ry:n valtuuston seminaari 11.6.2019 Ikääntymispolitiikka ketä silloin ajattelemme? Monenkirjava väestöryhmä iältä, toimintatavoilta ja Toimintakyvyiltä
Kotona Suomessa-hankkeen tavoite
Kotona Suomessa-hankkeen tavoite Kotona Suomessa yhdistää maahanmuuttajien parissa työskentelevät asiantuntijat verkostoksi, joka toteuttaa yhä laadukkaampia ja vaikuttavampia kotouttamispalveluita kaikkialla
Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista
Kaupunginhallitus 110 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 35 29.03.2016 Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista 1204/00.02.04.00/2015 KH 110 Valmistelija/lisätiedot:
Punainen Risti. Turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saaneiden työelämävalmiuksien tukeminen
Punainen Risti Turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saaneiden työelämävalmiuksien tukeminen 2018 082018 1 Mistä on kyse? Tavoitteena on kuulla turvapaikanhakijoiden osaamisesta ja kiinnostuksen kohteista
EV 214/2005 vp HE 166/2005 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 214/2005 vp Hallituksen esitys laiksi maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
Avoimen hallinnon toteutuminen virastoissa -kysely 2015
Avoimen hallinnon toteutuminen virastoissa -kysely 2015 Kyselyyn vastanneiden määrä oli 49. 1. Avoimen hallinnon periaatteita on esitelty virastossamme. Vastaajien määrä: 46 Avoimet vastaukset: Jollain
Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke 5. työpaja - Muuttohaukat
Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke 5. työpaja - Muuttohaukat Henna Huhtamäki 17.8.2017 1 23.2.2018 Etunimi Sukunimi Lupatyypit 2015-2017 30000 25000 20000 15000 10000 5000 0 1.8.2017 2 0 1 6 2015 2 23.2.2018
PERHEEN MERKITYS KOTOUTUMISESSA
PERHEEN MERKITYS KOTOUTUMISESSA MONIKULTTUURISET PERHEET - 50.000 perhettä, joissa vähintään toinen puolisoista tai ainoa vanhempi puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea (v.2005) -
Kehitysvammaliitto. Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta
Kehitysvammaliitto Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta Me Kehitysvammaliitossa uskomme, että hyvä elämä kuuluu kaikille. Toimimme sen puolesta, että kehitysvammaiset ja muut oppimisessa, ymmärtämisessä ja
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ
Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Kauhavan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain
Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille
Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille Lapsen oikeudet ovat ihmisoikeuksia Ihmisoikeudet ovat jakamattomia, toisistaan riippuvaisia, yleisiä, luovuttamattomia,
OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia)
EU_KORTTI 1 OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) Haen oleskelukorttia Haen pysyvää oleskelukorttia
SILMU - Maahanmuuttajien kotoutumisprojekti 1.10.2009 31.12.2013
SILMU - Maahanmuuttajien kotoutumisprojekti 1.10.2009 31.12.2013 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Vasta kuntaan tulleiden maahanmuuttajien ohjauksen ja kotouttamisen järjestäminen ja kehittäminen.
Alaikäisen puolesta puhevaltaa käyttää joko hänen huoltajansa, edunvalvojansa tai muu laillinen edustaja.
.. ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN ALAIKÄISET Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh.
Onnistunut kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka, Oulu
Onnistunut kotouttaminen kunnan näkökulmasta Yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka, Oulu Maahanmuuttaja on yksilö! lähtömaa etninen ryhmä perhetausta, perhetilanne ikä (Suomeen tultaessa, nyt) maaseutu
KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi
KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi Miksi kotolaki uudistetaan? Maakunta-, sosiaali- ja terveydenhuolto- sekä aluekehitys- ja kasvupalvelu-uudistukset vaikuttavat merkittävästi
Virkakielen toimintaohjelma ja muut hankkeet virkakielen kehittämiseksi. Pohjoismainen selkeän kielen konferenssi Klarspråk 2013
Virkakielen toimintaohjelma ja muut hankkeet virkakielen kehittämiseksi Pohjoismainen selkeän kielen konferenssi Klarspråk 2013 Aino Piehl Kotimaisten kielten keskus 21.11.2013 Kotimaisten kielten keskus
Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille Ohjeita maahanmuuttajille ja viranomaisille
Maahanmuuttopalvelut Toukokuu 2013 Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille Ohjeita maahanmuuttajille ja viranomaisille SELKOESITE Tekstit Sara Vainikka, Konsernipalvelut / Viestintä Tuija Väyrynen, Maahanmuuttopalvelut
Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa
Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa Ylitarkastaja Tiina Pesonen SM/MMO/Kotouttamisyksikkö Oulu 18.3.2010 18.3.2010 Kotouttamislain kokonaisuudistus - soveltamisala Soveltamisala koskisi kaikkia
Perusturvalautakunta Joutsan kunnanhallitus Joutsan kunnanhallitus Joutsan kunnanhallitus
Perusturvalautakunta 89 28.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 280 09.11.2009 Joutsan kunnanhallitus 143 28.06.2010 Joutsan kunnanhallitus 13 10.01.2011 JOUTSAN SEUDUN KOTOUTTAMISOHJELMAN 2010 HYVÄKSYMINEN
YHTEISKUNTAKUMMI. Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen. Konsepti 1/2019
YHTEISKUNTAKUMMI Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen Konsepti 1/2019 SAATTEEKSI Tutkimusperustaiset konseptit Tämä konsepti on suunnattu vastaamaan turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten sosiaalisen tuen
1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN
1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh. 02954
EUROOPAN UNIONIN KANSALAISEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖINTI (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia)
EU_REK 1 EUROOPAN UNIONIN KANSALAISEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖINTI (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) Haen oleskeluoikeuden rekisteröintiä Koskee myös Sveitsin ja Liechtensteinin kansalaisia (UlkL
Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2
Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus
www.hoitopaikanvalinta.fi uusi verkkopalvelu terveydenhuollon valinnanvapaudesta 30.9.2015
www.hoitopaikanvalinta.fi uusi verkkopalvelu terveydenhuollon valinnanvapaudesta 30.9.2015 Noora Heinonen Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspisteen päällikkö 12.3.2015 Potilas tekee valinnan palveluntuottajastaan
1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN
1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh. 02954
Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi
Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi Osallisena Suomessa Pudasjärvi Kuntamarkkinat 12.9.2012 Virpi Harilahti-Juola Pudasjärven kuntasuunnitelma uusi ja elinvoimainen Pudasjärvi Maahanmuutto yksi Pudasjärven
Hyvä alku Hämeessä ESR
Hyvä alku Hämeessä ESR Hyviä käytäntöjä ja materiaaleja alkuvaiheen maahanmuuttajaopetukseen Projektipäällikkö Tiina Alhainen ja Projektisuunnittelija Katja Maetoloa Ammattiopisto Tavastia/ Koulutuskuntayhtymä
Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille
Maahanmuuttopalvelut Maaliskuu 2012 Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille Ohjeita maahanmuuttajille ja viranomaisille SELKOESITE Tekstit Sara Vainikka / Viestintä Tuija Väyrynen / Maahanmuuttopalvelut Taitto:
Savonian suomen opinnot
Savonian suomen opinnot Mavasuomi B1.2 Muut suomen kurssit suomi Työelämän suomi B1.1 Suullinen suomi suomi B1.2 Pääsykoevalmennus suomi B2 Työkokeilu Suullinen suomi B2 suomi C1 Sairaanhoitajan suomi
LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA
LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Eteva kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi
Uutta tietoa suomen kielen opetukseen
Uutta tietoa suomen kielen opetukseen Suomen kielen ja kirjallisuuden alumnipäivä 26.9.2009 TERVETULOA! Muutama sana tekstitaidoista Lukemista ja kirjoittamista ei voi erottaa toisistaan Tekstitaidot =
Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille
Maahanmuuttopalvelut Toukokuu 2013 Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille Ohjeita maahanmuuttajille ja viranomaisille SELKOESITE Tekstit Sara Vainikka, Konsernipalvelut / Viestintä Tuija Väyrynen, Maahanmuuttopalvelut
Henkilöstöjohtaja Hannu. Tulensalo
Ammatillisen suomen kielen kehittäminen monimuotoisessa työyhteisössä Muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvat Helsingin kaupungin henkilöstössä Henkilöstöjohtaja Hannu Erityissuunnittelija
Miina Pyylehto, Mosaiikki-projekti
Monikulttuurinen työ/ Miina Pyylehto, Mosaiikki-projekti E N E M M Ä N O S A A M I S T A 04/03/15 1 Mikä Mosaiikki on? Mosaiikki projektia rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto / Uudenmaan ELY-keskus sekä
Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ
Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kotoutumisen edistämisen suunnittelu sisältyy maakunnan ja kuntien aluekehitystä, hyvinvointia, terveyttä koskevaan suunnitteluun huolehditaan monialaisena
Me pelaamme avoimin kortein avoinhallinto.fi
Me pelaamme avoimin kortein avoinhallinto.fi Perehdytystilaisuus korkeakouluharjoittelijoille 12.6.2018 Neuvotteleva virkamies Johanna Nurmi, valtiovarainministeriö www.avoinhallinto.fi Avoin hallinto
Tallinnan-kokous
Tallinnan-kokous 8. 10.9. 010.3.010 Egoprise-sähköpostikysely yrityksille 010 Seamkin markkinatutkimusyksikkö teki kesäkuussa 010 sähköpostikyselyn, joka lähetettiin 1000 pienen ja keskisuuren yrityksen
Kotoisa -hanke. Kotoutumispalvelut
Kotoisa -hanke Kotoutumispalvelut AMIF Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto Sisäministeriö on vastuuviranomainen Rahasto (engl. Asylum, Migration and Integration Fund) perustettiin EU-rahoitusohjelmakaudelle
Seinäjoki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Seinäjoki 12.1.2017 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Mauno Salmela 12.1.2017 1 Laki kotoutumisen edistämisestä NYKYTILA Laki kotoutumisen edistämisestä tuli voimaan 1.9.2011 Tarkoituksena on mm. tukea ja edistää
Työnhakijan työttömyysturva
Selkoesite Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömyysturva Tämä esite kertoo, mitä palveluja ja tukia työtön saa. Esite kertoo myös, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia työttömällä työnhakijalla
Espoolainen kotouttamistyö Onnistumisia ja haasteita
Espoolainen kotouttamistyö Onnistumisia ja haasteita Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä, Maahanmuuttajapalvelut 18.1.2018 Monikulttuuriasiain neuvottelukunta Maahanmuuttajapalvelut Palvelupäällikkö
Valtakunnallinen HIV-koulutustilaisuus Maahanmuuttajat ja HIV / Tiittala
Maahanmuuttajat ja HIV Paula Tiittala Valtakunnallinen HIV-koulutustilaisuus 2.2.2017 1 Sidonnaisuudet viimeisen 2 vuoden ajalta Terveydenhuollon EL, väitöskirjatutkija, asiantuntijalääkäri Päätoimi Sivutoimi
Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto
Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Kempele 22.8.2016 Sisäministeriö Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Työ- ja elinkeinoministeriö Migri Kiintiöpakolaiset ELY-keskus OLE Kunnat Kotouttaminen
Työskentely ja työnhaku ulkomailla
Työskentely ja työnhaku ulkomailla Miksi lähteä töihin ulkomaille? Uudet haasteet Opit uutta Työskentelytavat, kommunikointi, kulttuuri, kieli Verkostoidut Työkokemus Työkokemus ulkomailta on sinulle eduksi