KUNTALIITOSTA KOSKEVA KUNTALAISKYSELY. Kunnanhallitus ( 147):

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNTALIITOSTA KOSKEVA KUNTALAISKYSELY. Kunnanhallitus ( 147):"

Transkriptio

1 KUNTALIITOSTA KOSKEVA KUNTALAISKYSELY Kunnanhallitus ( 147): Valtuusto päätti ( 43), että Lopella toteutetaan elokuussa 2015 kuntalaiskysely, jonka avulla kartoitetaan kuntalaisten näkemys kuntaliitosasiaan. Valtuusto valtuutti kunnanhallituksen päättämään kuntalaiskyselyn käytännön toteuttamisesta ja ajankohdasta. Lähtökohtana on, että neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä poiketen kuntalaiskysely on epävirallinen kuntalaisille suunnattu kysely, jolla voidaan selvittää kuntalaisten näkemys mm. kunnan palveluiden laadusta, tarkoituksenmukaisuudesta, selvittää mielipiteitä erilaisiin valmisteilla tai päätöksenteon piirissä oleviin asioihin tai strategisiin kysymyksiin. Kuntalaiskyselyn tulos ei sido päätöksentekijöitä, mutta antaa päättäjille viitteitä siitä, mitä mieltä kuntalaiset kysyttävästä asiasta ovat. Kunnanjohtaja ja hallintopäällikkö ovat selvittäneet erilaisia vaihtoehtoja kuntalaiskyselyn toteuttamiseksi. Kustannustehokkain vaihtoehto kuntalaiskyselyn toteuttamiseksi on kunnan käytössä olevan sähköisen kyselyohjelman, Digium-järjestelmän kautta toteutettava avoin sähköinen kysely kuntalaisille. Järjestelmän heikkous on se, että kyselyyn voivat halutessaan vastata myös muut kuin loppilaiset tai yksi vastaaja voi vastata useamman kerran ja toisaalta kaikilla halukkailla ei ehkä ole mahdollisuutta osallistua kyselyyn sähköisesti. Lopella on toteutettu vuosien saatossa erilaisia kuntalaiskyselyitä. Yleensä kyselyt on toteutettu niin, että niihin on voinut vastata anonyymisti sekä sähköisen että perinteisen paperisen vastauslomakkeen avulla. Sama henkilö on voinut halutessaan käytännössä vastata kyselyihin useammankin kerran. Tätä ei kuitenkaan ole nähty varsinaiseksi ongelmaksi, koska kyselyillä on pyritty löytämään suuntaa-antavia näkemyksiä kunnan toiminnasta ja kehittämisen kohteista. Kuntalaiskysely voidaan toteuttaa niin, että kuka tahansa voi vastata kyselyyn tai sitten niin, että vain valittu joukko kuntalaisista on kyselyn kohteena. Kuntaliitosasiaan liittyen tärkeäksi on luottamushenkilöiden ja kuntalaisten keskuudessa käydyissä keskusteluissa noussut se, että toteutettavan kyselyn kautta halutaan saada selville Lopen kunnan asukkaiden mielipide kuntaliitosasiaan. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi kysely on toteutettava niin, että vain Lopen kunnan asukkailla käytännössä on mahdollisuus vastata kuntalaiskyselyyn. Kysely on mahdollista toteuttaa kustannustehokkaimmin sähköisesti. Sähköisesti toteutetun kyselyn toteuttamisessa on kuitenkin muutamia haasteita. Sähköisen kyselyn kohderyhmän rajaaminen on haastavaa ja sähköisen kyselyn rinnalla tulisi tasapuolisuuden vuoksi käytännössä mahdollistaa kyselyyn osallistuminen myös ilman tietoliikenneyhteyksiä. Näihin vaateisiin vastaaminen nostaa sähköisen kyselyn hintaa ja edellyttää käytännössä kahden rinnakkaisen kyselyn toteuttamista.

2 Selkein, yksinkertaisin, tasapuolisin ja toiminnallisesti suoralinjaisin kyselyn toteuttamistapa on valitulle kohderyhmälle kotiin paperisena kyselynä toimitettava kuntalaiskysely. Kysely voidaan toteuttaa lähettämällä kyselylomake vastausohjeen ja palautuskirjekuoren kera jokaiselle kohderyhmään valittavalle kuntalaiselle. Kyselyyn vastaamiselle määritellään vastausaika, jonka kuluessa kyselyyn osallistuvien tulee vastata kyselyyn ja toimittaa vastaus kunnanhallitukselle. Vastausten monistaminen tai yhden henkilön osallistuminen useampaan kertaan estetään siten, että vain lähetystunnisteella varustetussa kirjekuoressa palautetut vastaukset huomioidaan ja jokainen kohderyhmään kuuluva kuntalainen saa vain yhden lähetystunnisteella varustetun kirjekuoren. Kirjallisen, kuntalaisten kotiosoitteeseen toimitetun kuntalaiskyselyn kokonaiskustannus tulee olemaan noin euroa. Lopullinen kustannus selviää kaikkien kyselyyn liittyvien yksityiskohtien ja hankintojen kilpailutuksen jälkeen. Vastaajille kyselyyn osallistuminen on maksutonta. Kustannukset syntyvät seuraavista tekijöistä: Kuntalaiskyselyn kohderyhmää koskeva tiedonkeruu väestörekisteristä ja osoitetarrat (noin euroa) Tarvittava määrä painettuja kirjekuoria (lähetyskuoret ja palautuskuoret). Lähetekirjeet ja kyselylomakkeet Postituskulut (noin euroa) Henkilöstökustannukset koskien valmistelutöitä ja tulosten laskentaa (1.500 euroa). Kuntalaiskysely on vapaamuotoinen kysely. Kyselyn sataprosenttista kattavuutta ei voida taata. Kyselyn kohderyhmän kattavuus riippuu kuntalaisten osoite- ja kotikuntatietojen ajantasaisuudesta kysely toimitetaan niille, joiden kotikunta on tiedonkeruun hetkellä Loppi ja kysely saavuttaa varmimmin ne kuntalaiset, joiden osoitetiedot ovat oikein. Jotta kuntalaiskyselyn tulokset ovat päätöksentekijöiden hyödynnettävissä ennen syyskuun lopussa tapahtuvaa kuntaliitospäätöstä, kysely tulee toteuttaa viimeistään elokuun aikana. Kuntalaisten mahdollisimman aktiivisen osallistumisen varmistamiseksi kysely on järkevää toteuttaa vilkkaimman kesälomakauden jälkeen. Mahdollisimman laajan ja päätöksentekijöiden kannalta relevantin kuntalaisnäkemyksen selvittämiseksi kysely on tarkoituksenmukaista ulottaa vaalikelpoisten/äänestysikäisten kuntalaisten sijasta myös 16 vuotta täyttäneisiin kuntalaisiin. Tällä hetkellä 16 vuotta täyttäneet ovat mahdollisen kuntaliitoksen toteutumisen aikaan jo täysi-ikäisiä ja oikeutettuja osallistumaan tuolloin mahdollisen uuden kaupungin rakentamiseen mm. luottamushenkilöroolissa. Kyselyssä on tarkoituksenmukaista kysyä vastaajan kanta mahdollisimman yksiselitteisesti mahdolliseen kuntaliitokseen. Kyselyyn on alustavasti suunniteltu kolme vastausvaihtoehtoa: Kannatan Hausjärven, Lopen ja Riihimäen kuntaliitosta. Vastustan Hausjärven, Lopen ja Riihimäen kuntaliitosta. En osaa sanoa.

3 Kyselyssä on suunniteltu kartoitettavan varsinaisen kuntaliitosmielipiteen lisäksi vastaajan ikä ja asuinpaikan postinumero. Näin saadaan päätöksentekijöiden tietoon vastaajien iän ja asuinpaikan mahdollinen vaikutus kuntaliitosnäkemykseen. Kyselyn tulokset on tarkoitus saada päätöksentekijöiden käyttöön viimeistään viikolla 37 eli reilut kaksi viikkoa ennen valtuuston syyskuun kokousta. Kuntalaiskyselyyn vastaamisen lisäksi ja sen rinnalla kuntalaisilla on mahdollisuus tuoda näkemystään kuntaliitosasiaan liittyen ilmi suoralla kontaktoinnilla valtuutettujen suuntaan. (Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Viitanen, p ) Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että kuntalaiskysely toteutetaan viikkojen aikana 16 vuotta heinäkuun 2015 loppuun mennessä täyttäneiden kuntalaisten keskuudessa, kuntalaisen kotisoitteeseen lähetettävänä kirjekyselynä. Kyselyyn vastataan annettuun määräaikaan mennessä palauttamatta kuntalaiskysely kunnanhallitukselle lähetystunnisteella varustetussa kirjekuoressa joko postitse tai palauttamalla vastauskuori ennalta määriteltyihin palautuspisteisiin. kuntalaiskyselyn vastausvaihtoehdot ovat 1) kannatan Hausjärven, Lopen ja Riihimäen kuntaliitosta 2) vastustan Hausjärven, Lopen ja Riihimäen kuntaliitosta 3) en osaa sanoa. kuntalaiskyselyssä kysytään varsinaisen kuntaliitosmielipiteen lisäksi vastaajan ikäryhmä ja asuinpaikan postinumero. kuntalaiskyselyn tulokset julkaistaan ja toimitetaan valtuutetuille tiedoksi viimeistään viikolla 37. kuntalaiskysely toteutetaan kunnan omin henkilöstöresurssein. kuntalaiskyselyn kustannukset katetaan valtuuston toimintaan varatuista määrärahoista ja mahdollisesta lisämäärärahaesityksestä valtuustolle kunnanhallitus päättää lokakuussa kyselyn kokonaiskustannusten selvittyä. kuntalaiskyselyn käytännön yksityiskohdista päättäminen delegoidaan kunnanjohtajalle. Keskustelun kuluessa päätösehdotusta täydennettiin seuraavilla kirjauksilla: keskusvaalilautakunta täydennettynä kunnantalon henkilöstöllä sekä luottamushenkilöillä suorittaa kuntalaiskyselyn ääntenlaskennan.

4 kuntalaiskyselyn lähete-/saatekirje lähetetään kunnanhallituksen jäsenille tiedoksi ja kommentoitavaksi sähköpostitse ennen sen postittamista kuntalaisille. Muilta osin päätösehdotus hyväksyttiin esitetyssä muodossa. Kunnanhallitus ( 183): Lopen kunta järjesti 16 vuotta täyttäneille kuntalaisilleen kuntaliitosta koskevan kirjekyselyn elokuussa. Kirjekyselyn avulla selvitettiin kuntalaisten suhtautumista kuntaliitossuunnitelmiin. Vastausta kyselyyn pyydettiin siten, että vastaajan tuli rastittaa jokin seuraavista kirjekyselyn vastauskortissa olevista kolmesta vaihtoehdosta: kannatan kuntaliitosta, vastustan kuntaliitosta tai en osaa sanoa. Kyselyssä kartoitettiin myös vastaajan ikäryhmä ja asuinpaikan postinumero. Näin saatiin lisätietoa siitä, mikä on vastaajien iän ja asuinpaikan mahdollinen vaikutus kuntaliitosnäkemykseen. Kaikkiaan 72,1 % kuntalaisista antoi näkemyksensä kuntaliitoksesta eli kuntaan palautui mennessä vastauskorttia. Keskusvaalilautakunta täydennettynä kunnantalon henkilöstöllä käsitteli kirjekyselyn vastaukset Kyselyn tulokset uutisoitiin Lopen kunnan valtuutetuille, kunnan henkilöstölle ja median edustajille. Vastausten perusteella loppilaisista 83,1 % vastustaa kuntaliitosta ja 13,3 % kannattaa sitä. Vastanneista 3,2 % ei osaa sanoa kantaansa asiaan. Annetuista näkemyksistä hylätyksi tuli 0,4 %. Vastaus hylättiin siinä tapauksessa, jos annetuista vaihtoehdoista oli rastittu useampi kohta tai mitään vaihtoehdoista ei ollut valittu. Vastaus hylättiin myös silloin, jos yhdessä vastauskuoressa oli palautettu useampi vastauskortti. Näkemykset jakautuvat vastaajan ikäryhmän mukaan. Kyselyn vastausten perusteella kuntaliitosta kannattavia on eniten vuotiaiden loppilaisten joukossa. Ikäryhmästä 20,9 % kannattaa kuntaliitosta. Kuntaliitosta vastaan ovat selkeimmin yli 63-vuotiaat kuntalaiset. Vastustajia on 85,6 % ikäryhmään kuuluvista vastaajista. Näkemykset jakautuvat suuresti myös vastaajan asuinpaikan mukaan. Myönteisimmin kuntaliitokseen suhtaudutaan Kormussa, jossa 38,6 % kannattaa kuntaliitosta. Eniten kuntaliitosta vastustavia löytyy Pilpalasta, Vojakkalasta, Topenolta ja Läyliäisistä, joissa lähes 90 % kyselyyn osallistuneista asukkaista vastustaa liitosta. Yksityiskohtaisemmat tiedot näkemysten jakautumisesta löytyvät liitteestä 5.

5 Kuntalaiskyselyn kokonaiskustannukset olivat euroa, josta kunnantalon henkilöstön työn osuus sivukuluineen oli euroa. Muut kustannukset syntyivät seuraavista tekijöistä: Väestörekisterikeskuksen toimittama osoitteisto ja osoitetarrat kyselyaineiston ja kirjekuorien painatus/kopiointi kyselykirjelähetysten postimaksut palautuneiden vastauskorttien postimaksut keskusvaalilautakunnan kokouspalkkiot ja matkakustannukset. (Valmistelija: Hallintopäällikkö Katja Väistö, p ) Päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee kuntalaiskyselyn toteuttamiseen ja tulokseen liittyvät asiat tiedokseen ja saattaa ne edelleen tiedoksi valtuustolle. Hyväksyttiin. Valtuusto ( 46): Liitteenä 1 on kuntalaiskyselyn tulokset. Kunnanhallituksen päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee kuntalaiskyselyn toteuttamiseen ja tulokseen liittyvät asiat tiedokseen ja saattaa ne edelleen tiedoksi valtuustolle.

21.1.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 17 18 19

21.1.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 17 18 19 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 23 Kokousaika 21.1.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 17 18 19 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7)

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Kunnanhallitus 39 06.02.2017 Kunnanvaltuusto 19 20.02.2017 19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Khall 06.02.2017 39 Sote-kilpailutukseen asetettu

Lisätiedot

Kysely Kaikukortin haltijoille

Kysely Kaikukortin haltijoille 1 Kysely Kaikukortin haltijoille Hyvä Kaikukortin haltija! Kaikukortti-toimintaa on kokeiltu Lappeenrannassa nyt 1.6.2017 lähtien. Tämän kyselyn tavoitteena on saada tietoa siitä, miten käyttökelpoisena

Lisätiedot

Maistiaisia syksyn 2011 ARTTU-kuntalaiskyselystä

Maistiaisia syksyn 2011 ARTTU-kuntalaiskyselystä Maistiaisia syksyn 2011 ARTTU-kuntalaiskyselystä ARTTU-Kuntaseminaari Kuntatalolla 15.12.2011 Tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom Laaja KUNTALAISKYSELY 2011 jatkoa syksyn 2008 kyselylle Kohde: 18-80

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media n kuntapäättäjät tyytymättömämpiä paikalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Yli puolet päättäjistä somettaa. Keskipohjanmaalaiset kuntapäättäjät ovat tyytymättömämpiä

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010

ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010 ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010 Someron kaupunki on mukana Kuntaliiton ilmastohankkeessa "Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa".

Lisätiedot

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri Iitin kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Keskusvaalilautakunta 29.06.2015 Aika Maanantai 29.06.2015 klo 17:00-17:18 Paikka Vanha kunnantalo, henkilökunnan kahvio Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kettumäki

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanvaltuusto 1 26.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 289. Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 289. Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1 2581/07.02.01/2015 289 Valtuustoaloite Espoon liittymisestä kuntalaisaloite.fi -palveluun (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. 050 525 2706 etunimi.e.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Lapin kuntapäättäjät toivovat lisää kunta-asioita paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan. Puolet päättäjistä somettaa. Lapin kuntapäättäjät ovat tyytyväisempiä paikallisten tiedotusvälineiden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on

Lisätiedot

VALTUUSTO 2/2014. Sisällys

VALTUUSTO 2/2014. Sisällys REISJÄRVEN KUNTA VALTUUSTO 2/2014 ASIALISTA Aika: Keskiviikko 26.3.2014 klo 18.00 19.10 Paikka: Kunnantalo, valtuustosali Läsnä: Liite 1 Leppänen Pekka, kunnanjohtaja pöytäkirjantarkastajat: Helena Kinnunen

Lisätiedot

7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET. 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon

7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET. 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon Tampereen Kaupunki etampere/ Infocity 2002 -tutkimus 11 7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon Vastaajilta kysyttiin myös tamperelaisten mahdollisuuksista osallistua päätöksentekoon.

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Pyhäselkä. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely Pyhäselkä. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pyhäselkä Pasi Saukkonen 3.11.2015 Pyhäselkä (112 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? kaupunkilainen 10 % Oletko mielestäsi 1)

Lisätiedot

Kuntalaki uudistuu -seminaarisarja: Miten kunnallisen päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta parannetaan?

Kuntalaki uudistuu -seminaarisarja: Miten kunnallisen päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta parannetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaarisarja: Miten kunnallisen päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta parannetaan? 21.5.2013 Puoluerahoituksen kehittämistä koskeva kyselytulokset Tietoa kyselystä Kuntaliitto

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Eno. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely Eno. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pasi Saukkonen 27.10.2015 (131 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 4% Kaupunkilainen vai maalainen? Oletko mielestäsi kaupunkilainen maalainen 67 % a) kaupunkilainen

Lisätiedot

Kunta vai kaupunki? KEMPELE TÄNÄÄN JA TULEVAISUUDESSA. Mihin kehitymme tulevaisuudessa? Kempeleestä kaupunki? Miksi?

Kunta vai kaupunki? KEMPELE TÄNÄÄN JA TULEVAISUUDESSA. Mihin kehitymme tulevaisuudessa? Kempeleestä kaupunki? Miksi? Kunta vai kaupunki? KEMPELE TÄNÄÄN JA TULEVAISUUDESSA Miksi? Kempeleestä kaupunki? Mihin kehitymme tulevaisuudessa? Hyvä kempeleläinen! Suomi jakautuu 311 hallinnolliseen alueeseen, joista 107 käyttää

Lisätiedot

15 askelta kohti. Parempia kyselyitä ja tutkimuksia

15 askelta kohti. Parempia kyselyitä ja tutkimuksia 15 askelta kohti Parempia kyselyitä ja tutkimuksia Onnittelut! Lataamalla Webropol-tutkimusoppaan olet ottanut ensimmäisen askeleen kohti entistä parempien kyselyiden ja tutkimusten tekoa. Tämä opas tarjoaa

Lisätiedot

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA 19.11.2012 HYVÄ VASTAANOTTAJA Opiskelen Vaasan ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan yksikössä sairaanhoitajan tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Teen opinnäytetyönäni

Lisätiedot

Kuntalaiskysely. Kiihtelysvaara. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely. Kiihtelysvaara. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Kiihtelysvaara Pasi Saukkonen 14.10.2015 116 Kiihtelysvaaralaista vastaajaa % 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? kaupunkilainen 3% Oletko mielestäsi sekä maalainen että kaupunkilainen

Lisätiedot

Kuntalaiskysely. Tuupovaara. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely. Tuupovaara. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pasi Saukkonen 20.10.2015 (104 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? Oletko mielestäsi kaupunkilainen sekä maalainen että kaupunkilainen

Lisätiedot

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI Hannele Laaksonen 1. JOHDANTO...3 2. VASTAAJIEN TAUSTATIETOJA...4 3. HALLINTO- JA ELINKEINOTEIMEN PALVELUJEN ARVIOINTI...6 4.

Lisätiedot

Kuntalaistutkimus 2015

Kuntalaistutkimus 2015 Kuntalaistutkimus 2015 Tulosmaistiaisia kyselyn ennakkoaineistosta 29.5.2015 KUNTASEMINAARI 3.6.2015 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö KUNTALAISTUTKIMUS 2015: Jatkoa ARTTU- ja KuntaSuomi 2004

Lisätiedot

Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille

Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille Ennakkotuloksia kuntalaisten osallistumista ja vaikuttamista kunnissa nykyisellä valtuustokaudella kartoittavasta faktakyselystä 2015 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

Selvitys vammaispalveluiden (palveluasumisen ja henkilökohtaisen avun) hankinnoista kunnissa.

Selvitys vammaispalveluiden (palveluasumisen ja henkilökohtaisen avun) hankinnoista kunnissa. Selvitys vammaispalveluiden (palveluasumisen ja henkilökohtaisen avun) hankinnoista kunnissa. Kenelle: Kysely kunnan vammaispalveluista vastaavalle viranhaltijalle. Kyselyn tarkoitus: Kyselyn avulla selvitetään

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 n kuntapäättäjät ovat myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Puolet päättäjistä somettaa. Eteläpohjanmaalaiset kuntapäättäjät ovat

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 Keskisuomalaisten kuntapäättäjien myönteisyys tiedostusvälineisiin kasvanut. Puolet päättäjästä somettaa. Keskisuomalaiset kuntapäättäjät ovat hieman tyytyväisempiä sekä paikallisen

Lisätiedot

Kansalaiskyselyn tulokset

Kansalaiskyselyn tulokset ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012 31.12.2014 Kansalaiskyselyn tulokset

Lisätiedot

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä 13.10.2015 Katja Syvärinen Mitä haluamme kun haluamme kuntalaisten osallisuutta? Hiljaisia kuntalaisia? Tyytyväisiä

Lisätiedot

Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana

Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana Tietoja kuntalaisaloitteiden määristä 2005-2011 Kuntalaisten suhtautuminen kuntalaisaloitteisiin Maaliskuu 2012 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 06 n kuntapäättäjät toivovat lisää kunta-asioiden käsittelyä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan. Yli puolet päättäjistä somettaa. laiset kuntapäättäjät ovat niukasti tyytymättömämpiä

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen

Lisätiedot

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 151 15.06.2015 Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 579/00.00.00/2015 Kunnanhallitus 151 Iitin

Lisätiedot

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 151 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 74 23.06.2015 Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 579/00.00.00/2015

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2013 2016 PÖYTÄKIRJA 2/2013 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.09.2013 klo 9.00 14.42 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka

Lisätiedot

Turvallisuuskysely. Erikoissuunnittelija Markus Alanko, rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristö

Turvallisuuskysely. Erikoissuunnittelija Markus Alanko, rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristö Turvallisuuskysely Erikoissuunnittelija Markus Alanko, rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristö "Yhteistyön jäsentämisen ja turvallisuustyön onnistumisen kannalta työn tärkeimmäksi vaiheeksi on osoittautunut

Lisätiedot

Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 16.7.2015

Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 16.7.2015 Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 16.7.2015 Postikyselyn toteutusajankohta: maalis-toukokuu 2015. Kyselyn kohdekunnat: 40 (+2) kuntaa. Kyselyn kohdejoukko: 31 950 kuntalaista (18v

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvitys. Vaihtoehdot kuntalaisten kuulemiseen kuntaliitosprosessissa

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvitys. Vaihtoehdot kuntalaisten kuulemiseen kuntaliitosprosessissa Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvitys Vaihtoehdot kuntalaisten kuulemiseen kuntaliitosprosessissa Demokratiatyöryhmä 10.12.2014 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kuntalaisten kuuleminen - vaihtoehdot

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan vapaa-ajan asukkaille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 5: JOHTOPÄÄTÖKSET Ruralia-instituutti 2018 2 JOHTOPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

Turvallisuuskysely. Pääsihteeri Jukka-Pekka Takala Erikoissuunnittelija Markus Alanko rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristö

Turvallisuuskysely. Pääsihteeri Jukka-Pekka Takala Erikoissuunnittelija Markus Alanko rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristö Turvallisuuskysely Pääsihteeri Jukka-Pekka Takala Erikoissuunnittelija Markus Alanko rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristö "Yhteistyön jäsentämisen ja turvallisuustyön onnistumisen kannalta työn tärkeimmäksi

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Uusmaalaiset kuntapäättäjät ovat kriittisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa, mutta ovat ahkeria somettajia Uusmaalaiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Varsinais-Suomen kuntapäättäjät ovat myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Yli puolet päättäjistä somettaa. Varsinaissuomalaiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 18.2.2011 klo 9.00 13.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Laukkanen

Lisätiedot

Iisa Järvinen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo

Iisa Järvinen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo Tekninen lautakunta 17 16.03.2016 Tekninen lautakunta 26 11.05.2016 Kaupunginhallitus 209 30.05.2016 Tekninen lautakunta 72 02.11.2016 Ravitsemis- ja puhtaanapitopalvelujen järjestämistavan valinta 455/00.01.02.02/2016

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset 21.10.-11.11.2014 208 vastausta 66% vastaajista 41-65 v. Vastaajista 69 % kuntalaisia (sis. luottamushenkilöt) Muut: Oulunkaaren työntekijä 3. Kuinka usein käytät seuraavia

Lisätiedot

Kittiläläisistä 74 ilmoittaa vastustavansa kuntaliitosta, 33 kannattaa

Kittiläläisistä 74 ilmoittaa vastustavansa kuntaliitosta, 33 kannattaa Tiedote 8.3.2012 Kittiläläisistä 74 ilmoittaa vastustavansa kuntaliitosta, 33 kannattaa Kittilän kunnan toteuttamaan kyselyyn Tunturi-Lapin kuntauudistuksesta tuli kahden viikon aikana 124 vastausta. Tunturi-Lapin

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 n kuntapäättäjät tyytymättömiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan. Puolet päättäjästä somettaa. laiset kuntapäättäjät ovat tyytymättömämpiä sekä paikallisen että maakunnallisen

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 laiset kuntapäättäjät toivovat lisää kunta-asioita maakunnalliseen mediaan. Kaksi kolmesta päättäjästä somettaa. laiset kuntapäättäjät ovat hieman tyytymättömämpiä maakunnallisen

Lisätiedot

Mittariston laatiminen laatutyöhön

Mittariston laatiminen laatutyöhön Mittariston laatiminen laatutyöhön Perusopetuksen laatukriteerityö Vaasa 18.9.2012 Tommi Karjalainen Opetus- ja kulttuuriministeriö Millainen on hyvä mittaristo? Kyselylomaketutkimuksen vaiheet: Aiheen

Lisätiedot

Demokratiapäivä

Demokratiapäivä Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

ASUKASKUUNTELU -TUTKIMUS ASUKASKOKEMUS RATKAISEE. YMMÄRRÄ SITÄ.

ASUKASKUUNTELU -TUTKIMUS ASUKASKOKEMUS RATKAISEE. YMMÄRRÄ SITÄ. ASUKASKUUNTELU -TUTKIMUS ASUKASKOKEMUS RATKAISEE. YMMÄRRÄ SITÄ. Uusi palvelu taloyhtiön asukaslähtöiseen johtamiseen. TERVETULOA TALOYHTIÖIDEN JOHTAMISEN UUTEEN AIKAAN! Taloyhtiön johtaminen vaatii osaamista

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto

Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Johdanto ja keskeiset tulokset Perusterveysbarometri 2 Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto ovat toteuttaneet yhteistyössä

Lisätiedot

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä Kuntalaiskyselyn tulokset Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Taustatiedot: ammatti 3 % 8 % 8 % 3 % 1 % 16 % 25 % 36 % Koululainen Kunnan tai valtion työntekijä Yrittäjä Työtön Opiskelija Töissä yksityisellä

Lisätiedot

ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenranta

ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenranta ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Osallistuminen ja vaikuttaminen Yleisiä näkemyksiä, päätöksenteko ja osallistuminen Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenrannan vastausprosentti 39,8% (N=478) Kuntalaiskysely on osa

Lisätiedot

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkodeissa ja tukiasunnoissa oleville nuorille Nuorten kysely lähetettiin yksiköiden esimiesten kautta anonyyminä Surveypal-nettilinkkinä välitettäväksi

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 8.4.2011 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Laukkanen

Lisätiedot

Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä?

Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä? Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä? - Ensimmäisiä osatuloksia kevään 2015 kuntalaiskyselystä Kuntapuheenjohtajapäivä 10.6.2015 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

ARTTU2 Kuntalaistutkimus 2015: Aineistonkuvaus. 1. Yleistä. 2. Kyselyaineiston kuvaus

ARTTU2 Kuntalaistutkimus 2015: Aineistonkuvaus. 1. Yleistä. 2. Kyselyaineiston kuvaus Marianne Pekola-Sjöblom, Kuntaliitto ARTTU2 Kuntalaistutkimus 2015: Aineistonkuvaus 1. Yleistä Kuntalaistutkimus 2015 on osa kuntiin kohdistuvia uudistuksia arvioivaa ARTTU2- tutkimusohjelmaa. Tutkimuksen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2013 2016 PÖYTÄKIRJA 3/2014 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 25.4.2014 klo 9.00 13.05 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka

Lisätiedot

Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018-

Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Yleishallinto/Hallintopalvelut Erityisasiantuntija Maarit Alikoski 2.3.2018 Esitys Tausta Suomen avoimen hallinnon

Lisätiedot

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Valmistelu ja kokousmenettely Kunnanhallituksen on valmisteltava valtuuston käsittelyyn tulevat asiat ilman valmistelua

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali Kunnanvaltuusto 11.2.2019 1 Kokousaika Kokouspaikka Kutsutut 11.2.2019 klo 18.00- Kunnantalo, valtuustosali Puonti, Mervi Lisäksi 18 valtuutettua puheenjohtaja Muut osallistujat Hiitiö, Harri Haapala,

Lisätiedot

Tietoja kuntalais- ja valtuustoaloitteista, oikaisuvaatimuksista ja kunnallisvalituksista

Tietoja kuntalais- ja valtuustoaloitteista, oikaisuvaatimuksista ja kunnallisvalituksista Tietoja kuntalais- ja valtuustoaloitteista, oikaisuvaatimuksista ja kunnallisvalituksista Kuntamarkkinat 10.9.2015 Marianne Pekola-Sjöblom Kuntaliitto, Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Tietoja aloitteista,

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN JA SIIHEN LIITTYVÄN VARHAISKASVATUKSEN SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN UUDELLEENJÄRJESTELYT

ESIOPETUKSEN JA SIIHEN LIITTYVÄN VARHAISKASVATUKSEN SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN UUDELLEENJÄRJESTELYT ESIOPETUKSEN JA SIIHEN LIITTYVÄN VARHAISKASVATUKSEN SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN UUDELLEENJÄRJESTELYT Kunnanhallitus 7.3.2016 ( 42): Valtuusto käsitteli kokouksessaan 29.2.2016 esiopetuksen hallinnon

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media n kuntapäättäjät ovat myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa, ja somettavat kollegoitaan enemmän Eteläkarjalaiset kuntapäättäjät ovat

Lisätiedot

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 12.04.2013 klo 8.00 14.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila Lähde Aarno

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media laiset kuntapäättäjät ovat hieman kriittisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa. Somettavien päättäjien määrä lisääntynyt. laiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys. Kuntalaiskysely 2015 yhteenveto. Kysely toteutettiin 20.3.2015-8.4.2015 ja siihen vastasi yhteensä 1325 henkilöä

Kuntarakenneselvitys. Kuntalaiskysely 2015 yhteenveto. Kysely toteutettiin 20.3.2015-8.4.2015 ja siihen vastasi yhteensä 1325 henkilöä Kuntarakenneselvitys Kuntalaiskysely 2015 yhteenveto Kysely toteutettiin 20.3.2015-8.4.2015 ja siihen vastasi yhteensä 1325 henkilöä Hausjärvi 203 Loppi 757 Riihimäki 365 1. Hausjärven, Lopen ja Riihimäen

Lisätiedot

Puulan kalastustiedustelu 2015

Puulan kalastustiedustelu 2015 26.2.2016 Puulan kalastustiedustelu 2015 Hyvä kalastaja! Puulan kalastusalue tekee Puulan viehekalastusta koskevan kalastustiedustelun. Kysely on lähetty kaikille niille Puulan vieheluvan ostaneille kalastajille,

Lisätiedot

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA Kuntien asema muuttuu lähitulevaisuudessa merkittävästi sote- ja maakuntauudistusten myötä. Myös Vesannon kunta valmistautuu näihin muutoksiin laatimalla uuden strategian

Lisätiedot

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Kaupunginhallitus 20 01.02.2016 Kaupunginhallitus 101 09.05.2016 Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Khall 01.02.2016 20 Haapaveden kaupunginvaltuusto on jo 2.11.2009

Lisätiedot

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p )

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p ) SELVITYS KUNNAN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISEN VAIHTOEHDOISTA Kunnanhallitus 27.6.2016 ( 120): Lopen kunnan valtuusto päätti kokouksessaan 6.6.2016 ( 34), että Lopen kunta eroaa jätelautakunta Kolmenkierrosta.

Lisätiedot

Osallistuminen sidosryhmien näkökulmasta -kysely metsäneuvostojen jäsenille

Osallistuminen sidosryhmien näkökulmasta -kysely metsäneuvostojen jäsenille Osallistuminen sidosryhmien näkökulmasta -kysely metsäneuvostojen jäsenille Marjo Laitala Kyselyn toteutus sähköpostitse (357 kpl) muistutusviesti + postitse vastausprosentti 45,6 soitto 15 vastaamattomalle

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2013 Kokousaika: 31.10.2013 klo 13.00-16.25 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Tuloksia Itä-Suomen kirjastojen laatutason kartoituksesta Kohti uutta kirjastolakia 21.4.2015 Varkaus Marja Tiittanen-Savolainen Itä-Suomen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

NUMMI-PUSULAN KUNNAN TULEVAISUUDEN KUNTARAKENNE Tutkimusraportti

NUMMI-PUSULAN KUNNAN TULEVAISUUDEN KUNTARAKENNE Tutkimusraportti NUMMI-PUSULAN KUNNAN TULEVAISUUDEN KUNTARAKENNE Tutkimusraportti Tutkimusjohtaja Mikko Kesä Tutkimuspäällikkö Juuso Heinisuo Kehittämiskumppani ratkaisevissa kysymyksissä. Innolink Research Oy 2010 Tutkimuksesta

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media n kuntapäättäjät myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin muualla Suomessa. Valtaosa päättäjistä somettaa. Pohjoiskarjalaiset kuntapäättäjät ovat tyytyväisempiä

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017

Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017 Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017 Tuloksia Kuntaliiton kesäkuussa 2018 toteuttamasta Kuntalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen 2017 kyselystä Kuntauutinen (https://www.kuntaliitto.fi/uutishuone/ajankohtaista)

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan.

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan. HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 17.4.2019 klo 18.30 KOKOUSPAIK- KA Liite Kunnanvirasto KÄSITELTÄ- VÄT ASIAT 11 12 13 14 15 4 5-7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan

Lisätiedot

Havaintoja kuntalaiskyselystä + aluetilaisuudet

Havaintoja kuntalaiskyselystä + aluetilaisuudet Havaintoja kuntalaiskyselystä + aluetilaisuudet Kehittäjätapaaminen 17.11 Pasi Saukkonen Kyselyn lähtökohdat Kohderyhmänä kantakaupungin ulkopuoliset alueet (Pyhäselkä, Eno, Kiihtelysvaara, Tuupovaara)

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Perusturvalautakunta 7 28.01.2016 Kunnanhallitus 43 15.02.2016 Kunnan vastaus aluehallintovirastolle selvityspyyntöön ESAVI/4431/05.07.03/2015, Kirkkonummen kunnan suun terveydenhuollon kuukausikohtainen

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Sivu 26 (34) Valtuusto. Yliopiston tutkimusasema. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Sivu 26 (34) Valtuusto. Yliopiston tutkimusasema. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Sivu 26 (34) Valtuusto KOKOUSAIKA Torstai 27.9.2018 kello 18.00 18.13 KOKOUSPAIKKA Yliopiston tutkimusasema SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua LIITE A 1 varavaltuutettu

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on liitteenä 1.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on liitteenä 1. RANTA-ASEMAKAAVA JA MUUTOS / JOKILAN ALUE Kunnanhallitus 17.12.2007 ( 380): Vantaan kaupunki on toimittanut Lopen kunnalle 9.11.2007 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman koskien Jokilan ranta-asemakaavaa

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 n kuntapäättäjät myönteisempiä maakunnalliseen mediaan kuin kuntapäättäjät keskimäärin. Alle puolet päättäjistä somettaa. Eteläsavolaiset kuntapäättäjät ovat tyytyväisempiä maakunnallisten

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Kantahämäläiset kuntapäättäjät ovat kriittisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa, ja ovat hieman laiskempia somettajia Kantahämäläiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Kunnanhallitus 55 05.02.2013 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Äänestysaluejaon muuttaminen // KHALL 55 KESKV 54 sihteeri Seuraavat vaalit ovat Euroopan parlamentin

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 KALVOSARJAN OSAT Osa 1: Taustatiedot Osa 2: Nykytilanne Osa

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Kunnanvaltuusto 56 9.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa

Lisätiedot

Viite: Oikeusministeriön kirje kunnanhallituksille dnro OM 6/51/2005

Viite: Oikeusministeriön kirje kunnanhallituksille dnro OM 6/51/2005 23.8.2005 1182/330/2005 KUNNAN KESKUSVAALILAUTAKUNTA Viite: Oikeusministeriön kirje kunnanhallituksille 10.5.2005 dnro OM 6/51/2005 Asia: ENNAKKOÄÄNESTYSPAIKKAREKISTERIN TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN VUODEN 2006

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Loviisan nuorisovaltuusto 1 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite 2. Toimintasäännön soveltaminen 3. Nuorisovaltuuston valitseminen 4. Järjestäytyminen, tehtävät

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 lla kuntapäättäjät tyytyväisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin muut suomalaiset kuntapäättäjät. Kaksi viidestä päättäjästä somettaa. Pohjoispohjanmaalaiset kuntapäättäjät

Lisätiedot