Tuloksia ja trendejä 2000-luvulta KORKEAKOULUOPISKELIJOIDEN TERVEYSTUTKIMUS 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuloksia ja trendejä 2000-luvulta KORKEAKOULUOPISKELIJOIDEN TERVEYSTUTKIMUS 2016"

Transkriptio

1 Tuloksia ja trendejä 00-luvulta KORKEAKOULUOPISKELIJOIDEN TERVEYSTUTKIMUS 16 Kristina Kunttu, LT, dos., yhteisöterveyden ylilääkäri Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö

2 KORKEAKOULUOPISKELIJOIDEN TERVEYSTUTKIMUS Kohderyhmänä alle 35-vuotiaat suomalaiset perustutkintoa suorittavat korkeakouluopiskelijat Vuosi Tekijät Kohde Otos Vastaajia Vastaus% 00 Kunttu, Huttunen vain yo Kunttu, Huttunen vain yo Kunttu, Huttunen yo + amk Kunttu, Pesonen yo + amk Kunttu, Pesonen, Saari yo + amk katoanalyysi vastaamattomien miesten keskuudessa 12 perusteellinen esittely käytetyistä kysymyksistä 16 mukana erillisartikkeli opiskelijoiden hyvinvointivajeista ja niiden kehityksestä KOTTaineistojen valossa

3 VASTAUSAKTIIVISUUS JA EDUSTAVUUS (%) Vastauksia saatiin kaikista ammattikorkeakouluista ja yliopistoista. Edustavuus hyvä korkeakoulusektorin, korkeakoulujen, ikäryhmien suhteen. Miehet aliedustettuna, mikä heijastui niihin koulutusaloihin, joissa oli mies- tai naisenemmistö. Muilla koulutusaloilla edustavuus hyvä AMK YO KAIKKI miehet 16,4 28,5 22,3 naiset 32,4 44,5 38,6 kaikki 24,6 37,0,8 Tulokset esitetään julkaisussa korkeakoulusektorin mukaan sukupuolittain ja ikäryhmittäin. Tehty myös jakaumat painotetulla aineistolla. Yths.fi-sivulle tulossa tulokset muiden taustamuuttujien suhteen: opintojen kesto, opiskelupaikkakunta, koulutusala

4 TUTKIMUKSEN SISÄLTÖ Terveydentila o Yleisterveys o Mielenterveys o Suun terveys Terveyspalvelujen käyttö Terveyskäyttäytyminen o Hampaiden hoito o Liikunta o Ruokatottumukset o Päihteiden käyttö (tupakka, alkoholi, huumeet) Rahapelaaminen ja netin käyttö Opiskelu Toimeentulo ja työssäkäynti Ihmissuhteet ERITYISTEEMOJA: narskuttelu hammashoitopelko kiusaamis-, vainoamis- ja väkivaltakokemukset hyvinvointiin liittyvien mobiilisovellusten käyttö istuminen seksuaalinen suuntautuminen opiskelun ja perheen yhteensovittaminen

5 PITKÄAIKAISET SAIRAUDET (%, yo+amk) pysyvä, pitkäkestoinen tai usein toistuva sairaus, joka on oireillut tai vaatinut hoitoa viimeisen vuoden aikana (lääkärin toteama) (v. 08 kysymysmuotoilu hieman erilainen, vaikka vaihtoehdot samat) yo Ei mitään sairautta, vikaa tai vammaa Astma Allerginen nuha tai silmätulehdus Atooppinen ihottuma 11 8 Akne (-00 ja -04 muu ihosairaus/hankala akne) Laktoosi-intoleranssi Gynekologinen sairaus, naiset Näkövika Korva-, nenä-, kurkkusairaus Hammaskaries Tulehtunut viisaudenhammas Migreeni Masennus Ahdistuneisuushäiriö yo

6 KOETTU FYYSINEN, HENKINEN, SOSIAALINEN JA KOKONAISVALTAINEN HYVINVOINTI 12 ja 16 (%, yo + amk) 0 % 90 % 80 % 70 % 60 % hyvä tai erittäin hyvä 50 % kohtalainen 40 % % % % erittäin huono tai huono 0 % fyysinen henkinen sosiaalinen kokonaisvaltainen

7 OIREILU PÄIVITTÄIN TAI VIIKOITTAIN (%, yo) Yleisoireet = päänsärky, huimaus, väsymys Vatsaoireet = vatsakipu, pahoinvointi/oksennus, ilmavaivat, ummetus/ripuli Psyykkiset oireet = uniongelmat, keskittymisvaikeudet, jännittyneisyys, masentuneisuus, ahdistuneisuus Yleisoireet Vatsaoireet Psyykkiset oireet MIEHET Yleisoireet Vatsaoireet Psyykkiset oireet NAISET

8 PSYYKKISET OIREET PÄIVITTÄIN TAI VIIKOITTAIN (%, yo) uniongelmat NAISET MIEHET keskittymisvaikeudet jännittyneisyys masentuneisuus ahdistuneisuus uniongelmat keskittymisvaikeudet jännittyneisyys masentuneisuus ahdistuneisuus

9 MASENTUNEISUUDEN TAI ALAKULOISUUDEN ESIINTYMINEN oirekyselyssä (%, yo ja amk) 0 % 90 % 80 % 70 % % 50 % 40 % % % % 0 % YO-OPISKELIJAT AMK-OPISKELIJAT ei lainkaan satunnaisesti viikoittain päivittäin tai lähes

10 PSYYKKISIÄ ONGELMIA ERI MITTAREILLA (%, yo) Psyykkisiä ongelmia GHQ Runsas stressi 3p tai yli Erittäin runsas stressi 5p tai yli Psyykkisiä oireita päivittäin

11 MIELENTERVEYSSEULA 16 (%), yo+amk Todella ongelma Ongelma neutraali Myönteinen Todella tyydytystä antava Ote opiskelusta Esiintyminen Kontakti opiskelutovereihin Kontakti seksuaalisesti kiinnostavaan Seksuaalisuus Suhde vanhempiin Tulevaisuuden suunnittelu Omat voimat ja kyvyt Mieliala % % % % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 0 %

12 YLIOPISTO-OPISKELIJOIDEN STRESSI Mielenterveysseulan stressipisteiden keskiarvo eri tutkimuksissa 4,5 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 0,5 0 76/77 78/ Saari & Majander 1985 Kunttu ym. KOTT-tutkimukset 1. v. opisk v. opisk v. opisk. 8.v.-> opisk.

13 PSYYKKISET HÄIRIÖT 1. JA VUODEN YO-OPISKELIJOILLA JA 00-LUVULLA /66 (1.v.)* 1967/69 (3.-4.v.)** v. miehet 2.-4.v. miehet 1.v. naiset 2.-4.v. naiset 16 *Alanen ym. 1967, **Vauhkonen ym Menetelmänä psykiatrinen haastattelu Muut: Kunttu ym., menetelmänä GHQ12-seula.

14 YKSINÄISYYDEN KOKEMUS (%, yo + amk) 0 % 90 % 80 % 70 % % 50 % 40 % ei ajoittain % % usein % 0 % MIEHET NAISET KAIKKI

15 KOETTU MAHDOLLISUUS KESKUSTELUTUKEEN (%, yo ja amk) 0 % 80 % useimmiten tai aina 60 % 40 % joskus tai joistakin asioista % 0 % ei tai harvoin Miehet YO Naiset YO Miehet AMK Naiset AMK

16 VÄKIVALTAKOKEMUKSET ELÄMÄN AIKANA (%, yo+amk) % ,9 3,7 1,2 1, ,8 9, MIEHET NAISET

17 KUNTOLIIKUNNAN HARRASTUS (%, yo ja amk) 0 % 90 % 80 % kertaa viikossa tai useammin 70 % 60 % 50 % 40 % % % % kertaa viikossa kerran viikossa harvemmin kuin kerran viikossa 0 % MIEHET yo MIEHET amk NAISET yo NAISET amk

18 ISTUMINEN YHTEENSÄ ARKIPÄIVISIN (%) miehet naiset kaikki amk yo kaikki amk yo kaikki amk + yo alle 8 t h - alle t t - alle 12 t t tai yli Mediaani istumisen määrälle oli,75 tuntia (miehet 11 t, naiset,25 t)

19 ALI-, NORMAALI- ja YLIPAINOISUUS (BMI) (%, yo ja amk, itse ilmoitettu paino ja pituus) 0 % 90 % % 70 % 60 % 50 % alipainoinen normaali- 40 % % ylipainoinen % % 0 % MIEHET YO MIEHET AMK NAISET YO NAISET AMK

20 RUUAN TERVEELLISYYDEN AJATTELU USEIN (%) (Lähteenä vuoden 04 amk-opiskelijoiden tiedoissa: Erola 04) % yo amk yo amk MIEHET NAISET

21 0 % KASVISTEN SYÖMINEN (kertaa viikossa) (%, yo, amk) (Hedelmien ja marjojen syöminen kysyttiin erikseen) 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % % % % 0 % Miehet YO Miehet AMK Naiset YO Naiset AMK 6-7 pnä/vk 3-5 pnä/vk 1-2 pnä/vk < 1 kerta/vk

22 HARJAA HAMPAANSA HARVEMMIN KUIN 2 KERTAA PÄIVÄSSÄ (%, yo ja amk) yo miehet yo naiset amk miehet amk naiset

23 HAMMASHOITOPELON KOKEMINEN 16 (%) 0 % 80 % 60 % ei lainkaan 40 % % jonkin verran erittäin paljon 0 % 5 5 amk yo amk yo MIEHET NAISET 16

24 YLIOPISTO-OPISKELIJOIDEN TUPAKOINTI (%) 0 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % % % % 0 % MIEHET NAISET 9 ei lainkaan lopettanut satunnaisesti päivittäin

25 AMMATTIKORKEAKOULUOPISKELIJOIDEN TUPAKOINTI (%) (Lähteenä vuoden 04 tiedoissa: Erola 04) 0 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % % % % 0 % MIEHET NAISET ei lainkaan lopettanut satunnaisesti päivittäin

26 YLIOPISTO-OPISKELIJOIDEN PÄIVITTÄINEN TUPAKOINTI (%) 50 % NAISET MIEHET 25 AMK-miehet

27 ALKOHOLINKÄYTTÖ AUDIT-PISTEIN MITATTUNA (%, yo ja amk, miehet, naiset) p p 11 p tai yli MIEHET YO MIEHET AMK NAISET YO NAISET AMK

28 RUNSAAN JUOMISEN YLEISYYTTÄ KUVAAVIA TIETOJA AUDITISTA 08 JA 12 AMK YO Vähintään 6 annosta ainakin viikoittain miehet naiset Vähintään annosta kerralla miehet Vähintään 7 annosta kerralla naiset Syyllisyys tai katumus juomisen jälkeen ainakin kuukausittain Muistin katkeaminen ainakin kuukausittain miehet naiset miehet naiset

29 AUDIT-PISTEIDEN KESKIARVO ja ITSEARVIOIDUN KULUTUKSEN KESKIARVO (puhtaana alkoholina kg/v) (yo, miehet ja naiset) 9 8 Audit-pisteet tai kg/v Audit ka miehet Audit ka naiset Kulutus ka miehet Kulutus ka naiset

30 JONKIN HUUMAAVAN AINEEN KOKEILU TAI KÄYTTÖ ainakin joskus (%, yo) % Miehet Naiset Kaikki

31 KANNABIKSEN KÄYTTÖ TAI KOKEILU AINAKIN JOSKUS (%, yo ja amk) , Miehet YO Naiset YO Miehet AMK Naiset AMK

32 OPISKELU-UUPUMUSMITTARI SBI-9 Täysin eri mieltä Eri mieltä Osittain eri mieltä Osittain samaa mieltä Samaa mieltä Täysin samaa mieltä 1 Tunnen hukkuvani opintoihini liittyvään työmäärään Tunnen itseni haluttomaksi opinnoissani ja ajattelen usein lopettaa opiskelun Minulla on usein riittämättömyyden tunteita opinnoissani Nukun usein huonosti erilaisten opiskeluasioiden takia Minusta tuntuu, että olen menettämässä kiinnostukseni opiskelua kohtaan Pohdin alituiseen, onko opiskelullani merkitystä Murehdin opiskeluasioita paljon myös vapaa-aikana Ennen odotin saavani opinnoissani paljon enemmän aikaan kuin nyt Opiskelujen paine aiheuttaa ongelmia läheisissä ihmissuhteissani

33 OPISKELU-UUPUMUS (%, yo+amk) SBI-9:n mukaan Esim. Neljännes opiskelijoista murehti opiskeluasioitaan paljon vapaa-aikanaan 17 % koki hukkuvansa opintoihin liittyvään työmäärään 2 0 MIEHET NAISET KAIKKI Vaikka uupumusriskissä olevien opiskelijoiden osuus oli suurentunut vuoteen 12 verrattuna, ei uupumusmittarin pisteiden keskiarvo ollut kasvanut.

34 KOKEMUS OPINTOIHIN SAADUN OHJAUKSEN RIITTÄVYYDESTÄ (%, yo ja amk) 0 % 80 % hyvää tai erittäin hyvää 60 % kohtuullista tai vaihtelevaa 40 % % 0 % YO-OPISKELIJAT AMK-OPISKELIJAT jonkin verran vajavaista täysin riittämätöntä

35 KOKEMUS OPISKELURYHMÄÄN KUULUMISESTA (%, yo ja amk) 0 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % % % % kokee kuuluvansa ei osaa sanoa ei koe kuuluvansa 0 % YO-OPISKELIJAT AMK-OPISKELIJAT

36 NETIN KÄYTÖN AIHEUTTAMAT ONGELMAT OPISKELUSSA JA VUOROKAUSIRYTMISSÄ (%, kaikki opiskelijat) MIEHET NAISET MIEHET NAISET ONGELMIA OPISKELUSSA ONGELMIA VRK-RYTMISSÄ

37 NETIN KÄYTTÖ (tuntia viikossa) 12 ja 16 opiskeluun ja työhön sekä muuhun toimintaan (%, yo+amk) 0 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % % % % 0 % MIEHET NAISET MIEHET NAISET OPISKELU JA TYÖ PELAAMINEN, FACEBOOK YMS t tai alle 8-19 t t tai yli

38 KOKOPÄIVÄTÖISSÄ KÄYMINEN (%, yo ja amk) 0 % 80 % % 40 % % 0 % ei lainkaan 1-3kk 4-6 kk yli 6kk YO MIEHET AMK MIEHET YO NAISET AMK NAISET

39 RAHOJEN RIITTÄMINEN (%, yo ja amk) 0 % 90 % Rahat riittivät erittäin hyvin 80 % 70 % 60 % Tulin hyvin toimeen 50 % 40 % % % % 0 % Tulin toimeen, kun elin säästäväisesti Toimeentulo erittäin niukka ja epävarma MIEHET YO NAISET YO MIEHET AMK NAISET AMK

40 TALOUDELLISEN TILANTEEN ARVIO (yo) ja ASUMISMENOJEN OSALTA amk (%). % Käytävä töissä toimeentulon takaamiseksi Taloudellinen tuki vanhemmilta, sukulaisilta Asumismenot yli puolet käytössä olevista varoista AMK asumismenot yli puolet käytössä olevista varoista

41 NIIDEN OPISKELIJOIDEN OSUUS, JOILLA ON LAPSIA, (%, yo ja amk) % ,9 9,9 9,3 8,3 4,7 4,1 7,1 6,1 0 NAISET YO NAISET AMK MIEHET YO MIEHET AMK

42 Stressinhallinta Ajanhallinta Opiskelun ongelmat Opiskelutaidot Itsetuntoasiat Jännittämisongelmat Mielialaongelmat Ravitsemus Liikunta Sosiaaliset suhteet Uniongelmat Painonhallinta Ergonomia Allergia-asiat, ihon hoito Matkailu ja rokotukset Syömisen ongelmat Seksuaalisuus Purentaongelmat Hedelmällisyys/lasten hankinta Tupakoinnin lopettaminen Muu riippuvuusongelma Alkoholinkäyttö AMK YO OPISKELIJOIDEN TOIVEET SAADA APUA TAI TUKEA (%, YO+AMK)

43 YTHS:N PALVELUJEN KÄYTTÖ ainakin kerran viimeksi kuluneen vuoden aikana käyttäneiden osuus (%,yo) (00 ja 04 käytännössä vastaanotolla käyneitä, 08 ja 12 vain vastaanotolla käyneet. 16 vastaanotot, puhelin- ja digitaalinen palvelu) terveydenhoitaja fysioterapeutti yleislääkäri erikoislääkäri suuhygienisti hammaslääkäri psykologi psykiatri

44 PUHELIN- JA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTTÖ viimeksi kuluneen vuoden aikana 16 (%, amk ja yo) Puhelinasiointi Digitaalinen asiointi amk yo amk yo Terveydenhoitaja ,6 8,8 Yleislääkäri 2,6 11 1,2 3,3 Hammaslääkäri 0,4 4,0 0,1 0,8 Psykologi 0,8 1,3 0,2 0,4

45 SAIN SELVYYDEN MINUA HUOLESTUTTANEISIIN ASIOIHIN (%) täysin eri mieltä hiukan eri mieltä jokseenkin samaa mieltä täysin samaa mieltä amk amk amk amk 04* yo yo yo yo yo % % % % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 0 %

46 MINUA KUULTIIN JA TUNSIN TULEVANI YMMÄRRETYKSI (%) täysin eri mieltä hiukan eri mieltä jokseenkin samaa mieltä täysin samaa mieltä amk amk amk amk 04* yo yo yo yo yo % % % % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 0 %

47 KIITOS MIELENKIINNOSTA!

LÄÄKISLÄISET VÄSYVÄT, MUTTEIVÄT UUVU

LÄÄKISLÄISET VÄSYVÄT, MUTTEIVÄT UUVU LÄÄKISLÄISET VÄSYVÄT, MUTTEIVÄT UUVU Suomen Yleislääkärit ry, kevätpäivä 25.5.18 Kristina Kunttu, LT, nuorisolääketieteen erityispätevyys senioritutkija, YTHS Esitys perustuu VUODEN 16 VALTAKUNNALLISEEN

Lisätiedot

Terveystrendit korkeakouluopiskelijoilla

Terveystrendit korkeakouluopiskelijoilla AINEISTOT Terveystrendit korkeakouluopiskelijoilla Opiskeluterveyspäivät.-.. Kristina Kunttu, dos., yhteisöterveyden ylilääkäri Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö Ellei toisin mainita, esitetyt tulokset

Lisätiedot

Korkeakouluopiskelijoiden psyykkinen terveys ja hyvinvointi haasteet ja trendit terveystutkimusten valossa

Korkeakouluopiskelijoiden psyykkinen terveys ja hyvinvointi haasteet ja trendit terveystutkimusten valossa Korkeakouluopiskelijoiden psyykkinen terveys ja hyvinvointi haasteet ja trendit terveystutkimusten valossa Nyytin seminaari 26.10.2016 Opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelukykyä edistämässä Kristina

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN TERVEYS MUUTOKSESSA: TUOREIMMAN TUTKIMUSTIEDON KOHOKOHDAT

OPISKELIJOIDEN TERVEYS MUUTOKSESSA: TUOREIMMAN TUTKIMUSTIEDON KOHOKOHDAT OPISKELIJOIDEN TERVEYS MUUTOKSESSA: TUOREIMMAN TUTKIMUSTIEDON KOHOKOHDAT Opiskelijoiden terveys ja hyvinvointi: mitä voimme tehdä yhdessä koulutus ja tapaamispäivä 5.6.2013, THL Kristina Kunttu, LT, dos.

Lisätiedot

Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012

Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012 Kunttu K, Pesonen T. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012 Tampereen korkeakoulujen hyvinvointityöryhmien kevätseminaari 21.3.2013 OPETUSSUUNNITELMAT OPISKELIJOIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ Kristina

Lisätiedot

Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2008. Omena ja opintopiste päivässä seminaari 6.2.2009 Kristina Kunttu, LT, yhteisöterveyden ylilääkäri

Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2008. Omena ja opintopiste päivässä seminaari 6.2.2009 Kristina Kunttu, LT, yhteisöterveyden ylilääkäri Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2008 Omena ja opintopiste päivässä seminaari 6.2.2009 Kristina Kunttu, LT, yhteisöterveyden ylilääkäri TUTKIMUKSESSA KARTOITETTIIN OPISKELIJOIDEN fyysistä, psyykkistä

Lisätiedot

Opiskelun henkiset riskit, ehkäiseminen ja toiminta ongelmatilanteissa

Opiskelun henkiset riskit, ehkäiseminen ja toiminta ongelmatilanteissa Opiskelun henkiset riskit, ehkäiseminen ja toiminta ongelmatilanteissa Riitta Ylikomi, yhteisöterveyden vastaava psykologi, YTHS Opiskelijan henkiset riskit vs. opiskelun henkiset riskit Millainen on henkisen

Lisätiedot

Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2016 YHTEENVETO

Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2016 YHTEENVETO Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2016 YHTEENVETO Tutkimuksessa kartoitettiin korkeakouluopiskelijoiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveydentilaa, keskeisiä terveyskäyttäytymisen piirteitä

Lisätiedot

HYVÄ ARKI. Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi, kevät 2017 Osastonhoitaja Riitta Salomäki YTHS

HYVÄ ARKI. Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi, kevät 2017 Osastonhoitaja Riitta Salomäki YTHS HYVÄ ARKI Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi, kevät 2017 Osastonhoitaja Riitta Salomäki YTHS Hyvä arki * Luennon tavoitteena on lisätä tietoa omaan hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä sekä lisätä

Lisätiedot

Palveluketju liikunnassa vähän liikkuvien tai oireisten opiskelijoiden liikunnan lisäämiseksi

Palveluketju liikunnassa vähän liikkuvien tai oireisten opiskelijoiden liikunnan lisäämiseksi Palveluketju liikunnassa vähän liikkuvien tai oireisten opiskelijoiden liikunnan lisäämiseksi Opiskeluterveyspäivät 14.-15.11. 2011 Kristina Kunttu, LT, dos., yhteisöterveyden ylilääkäri Ylioppilaiden

Lisätiedot

Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012

Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012 Kunttu K, Pesonen T. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012 Terveystietoa ja opiskelukykyä seminaari Helsinki 13.2.2013 Kristina Kunttu, LT, dos. yhteisöterveyden ylilääkäri Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö

Lisätiedot

Kunttu K, Huttunen T. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2000. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 45, 2001. 217 s.

Kunttu K, Huttunen T. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2000. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 45, 2001. 217 s. Kunttu K, Huttunen T. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2000. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 45, 2001. 217 s. YHTEENVETO Tutkimuksessa kartoitettiin Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön

Lisätiedot

#KAIKKITIETÄÄ MITEN PITÄISI SYÖDÄ VAI TIETÄÄKÖ?

#KAIKKITIETÄÄ MITEN PITÄISI SYÖDÄ VAI TIETÄÄKÖ? #KAIKKITIETÄÄ MITEN PITÄISI SYÖDÄ VAI TIETÄÄKÖ? Noora Seilo, yhteisöterveyden ylilääkäri, YTHS #kaikkitietää, että aivot rakastaa värikästä ruokaa Kasvisten syönti on hieman lisääntynyt Hedelmien syönti

Lisätiedot

Kunttu K, Huttunen T. Yliopisto-opiskelijoiden terveystutkimus 2004 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia 40, 2005

Kunttu K, Huttunen T. Yliopisto-opiskelijoiden terveystutkimus 2004 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia 40, 2005 Kunttu K, Huttunen T. Yliopisto-opiskelijoiden terveystutkimus 2004 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia 40, 2005 YHTEENVETO Tutkimuksessa kartoitettiin Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS)

Lisätiedot

Kunttu K, Huttunen T. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2008. Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia 45, 2009. 372 s.

Kunttu K, Huttunen T. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2008. Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia 45, 2009. 372 s. Kunttu K, Huttunen T. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2008. Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia 45, 2009. 372 s. Tiivistelmä Tutkimuksessa kartoitettiin korkeakouluopiskelijoiden

Lisätiedot

LIITETAULUKOT Sisällysluettelo:

LIITETAULUKOT Sisällysluettelo: LIITETAULUKOT Sisällysluettelo: TERVEYDENTILA...2 Sairaudet, koettu terveys, lääkkeet, paino, uni...2 Oireet...15 GHQ12-seula...29 Mielenterveysseula...34 TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN...47 Hampaiden hoito...47

Lisätiedot

Taulukko 103b/1. Rahojen riittävyys opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO)

Taulukko 103b/1. Rahojen riittävyys opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO) Tauluo 103b/1. Rahojen riittävyys opiskelun keston, opiskelupaiakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO) erittäin hyvin tulin hyvin toimeen tulin toimeen, kun elin säästäväisesti toimeentuloni oli erittäin

Lisätiedot

Taulukko 84/1b. Opiskelun päätoimisuus opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO)

Taulukko 84/1b. Opiskelun päätoimisuus opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO) Taulukko 84/1b. Opiskelun päätoimisuus opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO) ---- ---- Pää- Sivu- Muulla Pää- Sivu- Muulla Miehet toimisesti toimisesti tavoin Naiset toimisesti

Lisätiedot

OPISKELUHYVINVOINTITYÖ JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUSSA. Heini Pietilä 11.4.2012 1

OPISKELUHYVINVOINTITYÖ JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUSSA. Heini Pietilä 11.4.2012 1 OPISKELUHYVINVOINTITYÖ JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUSSA Heini Pietilä 11.4.2012 1 HYVINVOINTITYÖN TAVOITE Tavoitteena on edistää opiskelijan terveyttä ja opiskelukykyä sekä opiskeluyhteisöjen hyvinvointia

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Vuoden 20 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä sosiaalisesta

Lisätiedot

FSD2608. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2008. Koodikirja

FSD2608. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2008. Koodikirja FSD2608 Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2008 Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2011 Tämän koodikirjan viittaustiedot: Korkeakouluopiskelijoiden

Lisätiedot

jokseenkin samaa mieltä täysin samaa mieltä täysin eri mieltä N % % % % hiukan eri mieltä Opiskelun kesto

jokseenkin samaa mieltä täysin samaa mieltä täysin eri mieltä N % % % % hiukan eri mieltä Opiskelun kesto Taulukko 35.1b/1. Arvio väitteestä Sain selvyyden minua huolestuttaneisiin asioihin opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO) N % % % % 1. vuosi 328 47.6 39.9 7.9 4.6 2.-4.

Lisätiedot

Doping-aineita liikuntasuorituksen, voiman tai ulkonäön parantamiseen oli joskus elämänsä aikana käyttänyt 1,6 % miehistä ja 0,4 % naisista.

Doping-aineita liikuntasuorituksen, voiman tai ulkonäön parantamiseen oli joskus elämänsä aikana käyttänyt 1,6 % miehistä ja 0,4 % naisista. Yhteenveto Tutkimuksessa kartoitettiin korkeakouluopiskelijoiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveydentilaa, keskeisiä terveyskäyttäytymisen piirteitä sekä terveyspalvelujen käyttöä ja mielipiteitä

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, POJAT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 48 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, POJAT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 48 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 54 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 54 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 60 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 60 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Itä-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 %

FYYSISET TYÖOLOT. Itä-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu, % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koulun fyysisissä työoloissa puutteita

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu, % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koulun fyysisissä työoloissa puutteita FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36% Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua 8% Melu ja kaiku haittaavat opiskelua 24% Sopimaton valaistus haittaa opiskelua 12% Huono ilmanvaihto

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 40 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina 2008-2013 (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/2005 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat eivät tiedä aina

Lisätiedot

Taulukko 111/1b. Kiusatuksi joutumisen määrä kouluaikana opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO)

Taulukko 111/1b. Kiusatuksi joutumisen määrä kouluaikana opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO) Taulukko 107/1b. Arvio väitteestä "Sain selvyyden minua huolestuttaneisiin asioihin" opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO) ---------------- ---------------- Samaa Eri Samaa

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Taulukko 93.1b/2. Aikaisempi tutkinto opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (AMK)

Taulukko 93.1b/2. Aikaisempi tutkinto opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (AMK) Taulukko 93.1b/1. Aikaisempi tutkinto opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO) Ei Kyllä N % % 1. vuosi 424 2.8 97.2 2.-4. vuosi 1090 4.1 95.9 5.-7. vuosi 620 4.7 95.3 8.-

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2005-2013 Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä

Lisätiedot

Taulukko 122.1b/2. Internetin käyttö opiskeluun ja työhön opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (AMK)

Taulukko 122.1b/2. Internetin käyttö opiskeluun ja työhön opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (AMK) Taulukko 122.1b/1. Internetin käyttö opiskeluun ja työhön opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO) 7 N % % % 1. vuosi 417 61.4 28.3 10.3 2.-4. vuosi 1079 48.2 34.7 17.1 5.-7.

Lisätiedot

Taulukko 86b/2. Rahapelien pelaaminen viimeisen 12 kuukauden aikana opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (AMK)

Taulukko 86b/2. Rahapelien pelaaminen viimeisen 12 kuukauden aikana opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (AMK) Taulukko 86b/1. Rahapelien pelaaminen viimeisen 12 kuukauden aikana opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO) en kyllä N % % 1. vuosi 425 52.0 48.0 2.-4. vuosi 1085 46.8 53.2

Lisätiedot

FSD2608. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus Koodikirja

FSD2608. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus Koodikirja FSD2608 Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2008 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2008 [koodikirja]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Lisätiedot

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2008 2010 Kouluterveyskysely 2010 3..2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 49 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä

Lisätiedot

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina 2008-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

1. Nimi ja henkilötunnus ryhmä

1. Nimi ja henkilötunnus ryhmä Opiskeluterveydenhuolto TERVEYSKYSELY Opiskelijalle Oppilaitos Opintolinja A YHTEYSTIEDOT 1. Nimi ja henkilötunnus ryhmä 2. Osoite 3. Kotikunta 4. Puhelin 5. Lähin omainen Puh päivisin: B. TERVEYDENTILA

Lisätiedot

Seurantaindikaattorit

Seurantaindikaattorit KANSALLINen lihavuusohjelma 2012 2015 Seurantaindikaattorit TULOSINDIKAATTORIT Paino Ikäryhmä Tietolähde 1. Iso-BMI:n perusteella ylipainoiset ja lihavat lapset ikäryhmittäin, % 0 18-v. THL: AvoHILMO 2.

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013. THL: Kouluterveyskysely

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013. THL: Kouluterveyskysely Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 43 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Helsinki. Vakioidut prosenttiosuudet. Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua. Melu ja kaiku haittaavat opiskelua

FYYSISET TYÖOLOT. Helsinki. Vakioidut prosenttiosuudet. Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua. Melu ja kaiku haittaavat opiskelua FYYSISET TYÖOLOT Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua 15 Melu ja kaiku haittaavat opiskelua 19 Sopimaton valaistus haittaa opiskelua 13 Huono ilmanvaihto tai huoneilma haittaa opiskelua Sopimaton lämpötila

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuolto ja ammattiin opiskelevien jaksaminen. ayl Paula-Maria Lehtipuu Skoopin koulutus

Opiskeluterveydenhuolto ja ammattiin opiskelevien jaksaminen. ayl Paula-Maria Lehtipuu Skoopin koulutus Opiskeluterveydenhuolto ja ammattiin opiskelevien jaksaminen ayl Paula-Maria Lehtipuu Skoopin koulutus 9.4.2019 Tampereen kaupungin opiskeluterveydenhuolto 10 300 toisen asteen ammatillista opiskelijaa

Lisätiedot

Suunterveyden huomioiminen OPY-työssä

Suunterveyden huomioiminen OPY-työssä Suunterveyden huomioiminen OPY-työssä Yhteisöterveyden vastaava hammaslääkäri Marjo Tipuri, YTHS 17.5.2016 Suunterveyden huomioiminen OPY-työssä Lähtökohtana on opiskelijoiden oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön

Lisätiedot

Oppilaitos: Luokka: Vastaava opettaja:

Oppilaitos: Luokka: Vastaava opettaja: TERVEYSKYSELY Oppilaitos: Luokka: Vastaava opettaja: Opiskelutyö edellyttää hyvää fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Terveydentilasta ja kunnosta huolehtiminen on yksi elämän perusedellytyksistä. Pysähdy hetkeksi

Lisätiedot

YTHS:n valtakunnallinen terveystyöryhmien koulutuspäivä 7.9.10

YTHS:n valtakunnallinen terveystyöryhmien koulutuspäivä 7.9.10 YTHS:n valtakunnallinen terveystyöryhmien koulutuspäivä 7.9.10 Punttijumppa ja hyvä ergonomia tehoaa Punttijumppatutkimus YTE- hanke: -tutkittiin YTHS:n Turun toimipisteen fysioterapian Ni-Ha-oireisten

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

KENELLE PAHOINVOINTI KASAUTUU? Korkeakouluopiskelijoiden pahoinvointi Opiskelijabarometrissa

KENELLE PAHOINVOINTI KASAUTUU? Korkeakouluopiskelijoiden pahoinvointi Opiskelijabarometrissa KENELLE PAHOINVOINTI KASAUTUU? Korkeakouluopiskelijoiden pahoinvointi Opiskelijabarometrissa Elina Lavikainen Kehittämispäällikkö, tutkija Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Kun vessassa pitää ravata tiuhaan, vatsaan koskee ja väsymys on jatkuvaa, kuinka opiskelu oikein onnistuu?

Kun vessassa pitää ravata tiuhaan, vatsaan koskee ja väsymys on jatkuvaa, kuinka opiskelu oikein onnistuu? Ibd Ja opiskelu Kun vessassa pitää ravata tiuhaan, vatsaan koskee ja väsymys on jatkuvaa, kuinka opiskelu oikein onnistuu? TEKSTI SIRPA VIRTANEN KUVAT PEXELS JA UNSPLASH 10 IBD 3/2018 Artikeln på svenska

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2008

Kouluterveyskysely 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 0 Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin läänit lukion 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijat muutokset 00 0 sukupuolten väliset erot vuonna 0 Tiedosta

Lisätiedot

3-vuotiaan lapsen terveystarkastus

3-vuotiaan lapsen terveystarkastus Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet LASTEN TERVEYSSEURANTA 1. 2. Kuntakoodi Sukupuoli 1 poika 2 tyttö (lapsen asuinkunta) 3-vuotiaan lapsen terveystarkastus 3. Henkilötunnus A 4. Terveystarkastuksen

Lisätiedot

N % % N % % Opiskelun kesto. 1. vuosi 499 93.8 6.2 2.-3. vuosi 928 93.9 6.1 4. vuosi 294 93.5 6.5 5.- vuosi 198 93.9 6.1

N % % N % % Opiskelun kesto. 1. vuosi 499 93.8 6.2 2.-3. vuosi 928 93.9 6.1 4. vuosi 294 93.5 6.5 5.- vuosi 198 93.9 6.1 Taulukko 115b/1. Oppimisvaikeudet ja oppimise vaikuttavat sairaudet tai vammat opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO) kyllä N % % 1. vuosi 423 96.9 3.1 2.-4. vuosi 1080

Lisätiedot

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA Hyvinkään sairaanhoitoalueen Psykiatria 1 FYYSINEN AKTIIVISUUS 1.1 Kuinka paljon liikut ja rasitat itseäsi ruumiillisesti vapaa-aikana? Jos rasitus vaihtelee

Lisätiedot

Taulukko 87b/1. Tarve käyttää rahaa pelaamiseen yhä enemmän opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO)

Taulukko 87b/1. Tarve käyttää rahaa pelaamiseen yhä enemmän opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO) Taulukko 87b/1. Tarve käyttää rahaa pelaamiseen yhä enemmän opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO) en kyllä N % % 1. vuosi 381 97.9 2.1 2.-4. vuosi 838 96.7 3.3 5.-7. vuosi

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

THL: Kouluterveyskysely 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat

THL: Kouluterveyskysely 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Vistan koulu selkeää kehittymistä selkeää heikkenemistä 2007 2009 2011 2013 2015 (N=248) (N=252) (N=225) (N=232) (N=303) FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa

Lisätiedot

Opiskeluterveys opiskelukyky

Opiskeluterveys opiskelukyky Opiskeluterveys opiskelukyky Opiskeluterveys-kirjan julkistamisseminaari Opiskelukyvyn palapeli 24.5.2011 Kristina Kunttu, LT, dos., yhteisöterveyden ylilääkäri Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö OPISKELIJAN

Lisätiedot

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat 4-5lk Nurmijärvi,(vertailu: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Tuusula) vastaajia 1061/vastausprosentti 80 % Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Suurin osa on tyytyväinen elämäänsä(87,3 %, vähiten

Lisätiedot

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Terveys, hyvinvointi ja tuen tarve sekä avun saaminen ja palvelut kysely (THL) Ensimmäinen kysely 5. luokkalaisten kysely oppilaille

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

LIEDON KESKUSKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU 2016

LIEDON KESKUSKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU 2016 LIEDON KESKUSKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU 2016 Yhteenvetoraportti N=393 Kysely avattiin 25.11.2016 ja vastausaika päättyi 19.12.2016. Kysely lähetettiin sähköpostin välityksellä ja oppilaat vastasivat

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä

Lisätiedot

Työterveyshuolto Oppilasvalintatarkastus

Työterveyshuolto Oppilasvalintatarkastus PELASTUSOPISTO Työterveyshuolto ESITIETOLOMAKE Oppilasvalintatarkastus HENKILÖTIEDOT Etu- ja sukunimi (myös aiempi) Henkilötunnus Osoite PERUSTIEDOT Koulutus Peruskoulu Ylioppilas Ammatillinen tutkinto

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36 %

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36 % FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 2008

Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 200 lukion 1. ja 2. vuosikurssin i opiskelijat muutokset 2000, 2004 200 200 sukupuolten väliset erot vuonna 200 Tiedosta hyvinvointia

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion rehtori

Lisätiedot

FSD2098. Turun AMK-opiskelijoiden terveystutkimus Koodikirja

FSD2098. Turun AMK-opiskelijoiden terveystutkimus Koodikirja FSD2098 Turun AMK-opiskelijoiden terveystutkimus 2000 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Turun AMK-opiskelijoiden terveystutkimus 2000 [koodikirja]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Lisätiedot

Nimi ja syntymäaika: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle :

Nimi ja syntymäaika: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle : OMAHOITOLOMAKE Nimi ja syntymäaika: pvm: Sinulle on varattu seuraavat ajat vastaanottokäynnille: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle : Lääkärin vastaanotolle: Mitä on omahoito? Omahoito

Lisätiedot

Taulukko 43/1b. Kuntoliikunnan harrastaminen opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%)(YO)

Taulukko 43/1b. Kuntoliikunnan harrastaminen opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%)(YO) Taulukko 43/1b. Kuntoliikunnan harrastaminen opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%)(YO) ---------------------------- ---------------------------- Enintään 1-3 Vähintään Enintään

Lisätiedot

OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ

OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ FAKTA YTHS toimii aktiivisesti opiskelijoiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. YTHS ON OPISKELUTERVEYDENHUOLLON ASIANTUNTIJA Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS)

Lisätiedot

3. Verenpaine 1. / 2. /

3. Verenpaine 1. / 2. / Perusterveydenhuollon yksikkö Terveyden edistäminen ja preventio, 20170604 Alkukysely NIMI Ikä Pvm 1. Paino 2. Pituus 3. Verenpaine 1. / 2. / http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnut/hoi04010#t3

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2008

Kouluterveyskysely 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 2008 Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin läänit peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat muutokset 2000 2008 sukupuolten väliset erot vuonna 2008

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

Hiiden alueen hyvinvoinnin tila. 30.8.2007 Eija Tommila

Hiiden alueen hyvinvoinnin tila. 30.8.2007 Eija Tommila Hiiden alueen hyvinvoinnin tila 30.8.2007 Eija Tommila Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen vahvuus uusiin palvelurakenteisiin Perustuslaki velvoittaa julkisen vallan turvaamaan yksilöille riittävät sosiaali-

Lisätiedot

Seuranta- ja loppukysely

Seuranta- ja loppukysely Perusterveydenhuollon yksikkö Terveyden edistäminen ja preventio, 20170604 Seuranta- ja loppukysely NIMI Ikä Pvm 1. Paino 2. Pituus 3. Verenpaine 1. / 2. / http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnut/hoi04010#t3

Lisätiedot

FSD2051. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus Koodikirja

FSD2051. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus Koodikirja FSD2051 Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2000 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2000 [koodikirja]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Lisätiedot

OPS-seminaari: Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi. Hanna Laitinen, yliopistonopettaja Psykologian laitos

OPS-seminaari: Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi. Hanna Laitinen, yliopistonopettaja Psykologian laitos OPS-seminaari: Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi Hanna Laitinen, yliopistonopettaja Psykologian laitos Jyväskylän yliopiston linjaukset opetussuunnitelmiin ja opetusohjelmiin lukuvuosille 2017-2020

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173

Lisätiedot

Taulukko 43/1b. Kuntoliikunnan harrastaminen opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%)

Taulukko 43/1b. Kuntoliikunnan harrastaminen opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) Taulukko 43/1b. Kuntoliikunnan harrastaminen opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) Enintään 1-3 Vähintään 3 kertaa/kk kertaa/vko 4 kertaa/vko ---- 1. vuosi 415 19.8 54.2 26.0

Lisätiedot

LAPSESI ON NOIN PUOLITOISTAVUOTIAS

LAPSESI ON NOIN PUOLITOISTAVUOTIAS LAPSESI ON NOIN PUOLITOISTAVUOTIAS Hyvät vanhemmat Lapsen kasvaminen tuo tullessaan sekä ilon että huolen aiheita. Tämän lomakkeen avulla voitte arvioida perheenne hyvinvointiin liittyviä tekijöitä. Toivottavasti

Lisätiedot

0,5 v ikäisen lapsen terveystarkastus

0,5 v ikäisen lapsen terveystarkastus Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet LASTEN TERVEYSSEURANTA 1. 2. 3. Kuntakoodi Sukupuoli 1 poika 2 tyttö Henkilötunnus (lapsen asuinkunta) 0,5 v ikäisen lapsen terveystarkastus A 4.

Lisätiedot

Tampereen omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. Etelä-Pohjanmaan omaisneuvonta, n=21.

Tampereen omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. Etelä-Pohjanmaan omaisneuvonta, n=21. Aineistot en omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. n omaisneuvonta, n=21. Yhteensä 312 omaisen vastaukset Yleistä vastaajista Keski-ikä 52-57 vuotta, Sopimusvuoren aineisto

Lisätiedot

Taulukko 44b/1. Ruoan terveellisyyden ajatteleminen opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO)

Taulukko 44b/1. Ruoan terveellisyyden ajatteleminen opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO) Taulukko 44b/1. Ruoan terveellisyyden ajatteleminen opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO) en koskaan tai hyvin harvoin silloin tällöin usein N % % % 1. vuosi 425 2.6 32.0

Lisätiedot

Terveydentila ja riskitekijät. Tutkimuspäällikkö Päivikki Koponen, THL

Terveydentila ja riskitekijät. Tutkimuspäällikkö Päivikki Koponen, THL Terveydentila ja riskitekijät Tutkimuspäällikkö Päivikki Koponen, THL Koettu terveys ja pitkäaikaissairastavuus Somalialaistaustaiset, etenkin miehet, kokivat terveytensä erityisen hyväksi ja he raportoivat

Lisätiedot

Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus

Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus Katsaus alkoholi-, tupakka-, huumausaine- ja rahapelitilanteeseen 29.4.2016 Kirsimarja Raitasalo 1 ALKOHOLI 29.4.2016

Lisätiedot