Teollisuus , OIA:n strateginen johtoryhmä Pekka Tervonen, Oulun yliopisto

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Teollisuus , OIA:n strateginen johtoryhmä Pekka Tervonen, Oulun yliopisto"

Transkriptio

1 Teollisuus , OIA:n strateginen johtoryhmä Pekka Tervonen, Oulun yliopisto

2 Teollisuus 2026 Tilannekuva Painopisteet Toimenpiteet 2016 Organisointi

3 Tilannekuva Ekosysteemillä on valtava vaikutus aluetalouteen Metallien jalostuksella ja kone- ja metallituoteteollisuudella on suuri painoarvo maailmantaloudessa. Nämä teollisuuden toimialat tuottivat vuonna 2011 vajaan kolmanneksen noin miljardia dollaria maailman tehdasteollisuuden arvonlisäyksestä. Biotalouden operaatiot työllistivät jo vuonna 2013 Euroopassa yli 22 miljoonaa henkilöä, ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto oli arviolta 2 triljoonaa euroa. Globaalin cleantech-markkinan suuruus oli vuonna 2012 noin 1600 miljardia euroa. Markkina kasvaa vuosittain keskimäärin noin 7 8 %. Pohjois-Pohjanmaan biotalouden liikevaihto: 3,7 mrd Cleantech investoinnit Pohjois-Suomessa: 9 mrd Oulun alueen cleantech pk-yritysten liikevaihdon kasvu yli 20 % vuodessa Oulun seudulla 380 metallialan pk-yritystä, joiden liikevaihto lähes 1 mrd Metallin ja metallituotteiden osuus Suomen viennistä 15 % Onnistumisen edellytykset johtamisen ja koordinoinnin paikka Avoin innovaatioekosysteemi innovaatiorevoluutio ja innovaatiokulttuurin kypsyystason nostaminen Halu ja tahto osapuolten sitoutuminen Resurssointi, roolit ja vastuut, tehokkaat toimintatavat ja käytänteet, korkeat tavoitteet Yhteinen strateginen tki-hankesalkku Kaupallistamisen huomioiminen osana tki-toimintaa Ole valmis muutoksiin tee asioita eri tavalla

4 Painopisteet Osaamisen kyvykkyys ja liiketoimintapotentiaali Globaalit markkinat ICT ja digitalisaatio Ketterä kaupallistaminen Kansainvälinen Oulu

5 Strateginen keihäänkärki ICT ja digitalisaatio resurssitehokkaassa kiertotaloudessa Bisneksestä vihreää, vihreästä bisnestä

6 Toimenpiteet 2016 Futis- ja jäkistermeillä ilmaistuna ei olla seisovilla jaloilla vaan syöttö liikkeeseen olemassa olevien rakenteiden entistä innovatiivisempi inkubaatio T2026 ekosysteemikoheesio kumppaneiden odotukset, tarpeet ja panostusvalmiudet & tunnistettujen kehittämisalueiden liiketoimintapotentiaalin arviointi Nosto: digitaaliset innovaatioalustat e.g. Research Infrastructure Gateway for Oulu Nosto: BK & innovaatioturbiini opiskelijat & innovaatioenkelit

7 Vipuvarret alkuun Korkean arvolisän biotaloustuotteet Hankkeistus: Water-M, Pohjois-Pohjanmaan biotalousstrategian koordinaatiohanke älykkäitä ratkaisuja biotalouden kehittämiseen, HYÖBI, Bionorth, FISS Finnish Symbosium System Vahva metalli- ja konepajateollisuuden arvoketju Hankkeistus: SME-MET IMCEE FIMECC Metalli- ja konepajateollisuuden innovaatiokeskus ja Meripohjolan uudistuva metalli- ja konepajateollisuus FISS Finnish Industrial Symbiosis System Energian ja ympäristön resurssitehokkuus Hankkeistus: Life City, Solarc & SME, FISS Finnish Symbiosis System, Digitaaliset innovaatioalustat, EtuKenO Elektrokoagulaatiomenetelmä turvevesien ja metallipitoisten vesien käsittelyssä kenttäolosuhteissa CEE ja ekosysteemikoheesio Arktinen liiketoiminta Kansallinen taso: Hanke: SMARCTIC Tiekartta älykkääseen arktiseen erikoistumiseen Aloite: Arctic Marine Testing, Training and Research Center (ArcMate) Alueellinen taso: Hanke: Arktinen liike- ja TKI-toiminta Pohjois-Pohjanmaalla ( SMARCTIC 2 ) Arktinen yritys- ja TKI-potentiaali ja paikallinen tarjonta - selvitys Hanke: ARCSEA Arktisen osaamisen vienti ja kaupallistaminen, Interreg TKI liiketoiminnan vastinparina arktisuuden haasteissa näyteikkuna arktisuuteen: arktisen osaamisen esiintuonti - Hanke: ArcticEurope kasvuvyöhykehakemus, Interreg Ketterä kaupallistaminen Nopeat toimet kasvun tueksi -hanke Nopeissa toimissa hyödynnetään tehokkaasti alueella jo olevia resursseja (osaajat, infra, tieto, erityisosaaminen); samalla kehitetään teollisuus 2026 ja ketterän kaupallistamisen ja digitalisaation ekosysteemien yhteistyömallia

8 Organisointi

9 CONNAISSANCE À FAIRE SOLMIMISEN ARVOINEN TUTTAVUUS

Teollisuus 2026 toimintasuunnitelma 2016

Teollisuus 2026 toimintasuunnitelma 2016 Teollisuus 2026 toimintasuunnitelma 2016 Teollisuus 2026 Missio, visio, strategia Strateginen innovaatioagenda Johtaminen Toimintamalli Resursointi Tavoitteet ja tulosmittarit Jatkotoimenpiteet 2016 Miten

Lisätiedot

Teollisuus 2026 OIA-jatkotoimenpiteet

Teollisuus 2026 OIA-jatkotoimenpiteet Teollisuus 2026 OIA-jatkotoimenpiteet Teollisuus 2026 Ylösajoprosessi State-of-art ja valinnat T2026 ohjausryhmä ja taustatiimit Jatkotoimenpiteet Yritysrajapinta Summa Summarum Ylösajoprosessi Teollisuus

Lisätiedot

Oulun innovaatioallianssi. Oulun yliopisto

Oulun innovaatioallianssi. Oulun yliopisto Sisältö Oulun innovaatioallianssi Missio, visio, strategia Strateginen innovaatioagenda Johtaminen Toimintamalli Resursointi Tavoitteet ja tulosmittarit Jatkotoimenpiteet 2016 Viestintä Miten rakennetaan

Lisätiedot

Oulun innovaatioallianssi. Oulun yliopisto

Oulun innovaatioallianssi. Oulun yliopisto Sisältö Oulun innovaatioallianssi Visio, missio, strategia Strateginen innovaatioagenda Johtaminen Toimintamalli Resursointi Tavoitteet ja tulosmittarit Jatkotoimenpiteet 2016 Viestintä Miten rakennetaan

Lisätiedot

Sisältö. Oulun innovaatioallianssi, Teollisuus 2026 ja CEE Strateginen innovaatioagenda Toimintamalli Hankkeitamme Yhteystiedot

Sisältö. Oulun innovaatioallianssi, Teollisuus 2026 ja CEE Strateginen innovaatioagenda Toimintamalli Hankkeitamme Yhteystiedot Sisältö Oulun innovaatioallianssi, Teollisuus 2026 ja CEE Strateginen innovaatioagenda Toimintamalli Hankkeitamme Yhteystiedot 2 Oulun innovaatioallianssi, Teollisuus 2026 ja CEE 3 Yhteinen missio Kansainvälinen

Lisätiedot

Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa. Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi

Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa. Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi Digipolis Oy:n taustaa Kemin Digipolis Oy perustettu 1993 omistus: Kemi, Tornio, Keminmaa,

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

- Rakentamisen integraatiomekanismit RAIN - LifeCity Suomalaisen puurakentamisen kansainvälinen konsepti

- Rakentamisen integraatiomekanismit RAIN - LifeCity Suomalaisen puurakentamisen kansainvälinen konsepti Keihäänkärjet Läpileikkaava teema: ICT ja digitalisaatio resurssitehokkaassa kiertotaloudessa Digitaaliset innovaatio- ja jakelualustat: Biotalousriihi, FISS-kiertotalous-alusta, etc. Biomateriaaleihin

Lisätiedot

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 2.9.2016 ERM ennakoidun rakennemuutoksen varautumissuunnitelma Ennakoidun rakennemuutoksen (ERM) hallinta tarkoittaa elinkeinoja aktiivisesti uudistavaa

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 18.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 29.3.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Tulevaisuuden logis.ikkaratkaisut Barentsin alueella

Tulevaisuuden logis.ikkaratkaisut Barentsin alueella Tulevaisuuden logis.ikkaratkaisut Barentsin alueella Jarkko Rantala Logistiikka-asiantuntija, TkT Lapin liitto Lapin liikennepäivä 29.11.2016, Kemi Mitkä tekijät vaikuttavat kokonaisuuteen? Markkinat:

Lisätiedot

Korkean arvonlisän biotaloustuotteet

Korkean arvonlisän biotaloustuotteet Korkean arvonlisän biotaloustuotteet Biotaloudella tarkoitetaan taloutta, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja ravinnon, energian, tuotteiden ja palvelujen tuottamiseen. Biotalous vähentää riippuvuutta

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Oulun innovaatioallianssi Taustaa sopimukselle 2016-20. Strategisen johtoryhmän 1 kokous 22.3.2016 Kj Matti Pennanen ja vararehtori Matti Sarén

Oulun innovaatioallianssi Taustaa sopimukselle 2016-20. Strategisen johtoryhmän 1 kokous 22.3.2016 Kj Matti Pennanen ja vararehtori Matti Sarén Oulun innovaatioallianssi Taustaa sopimukselle 2016-20 Strategisen johtoryhmän 1 kokous 22.3.2016 Kj Matti Pennanen ja vararehtori Matti Sarén OIA - Strategisen yhteistoiminnan vaiheet 2007-> Kansallinen

Lisätiedot

TEM Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittämisohjelma vuosille Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Janne Känkänen

TEM Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittämisohjelma vuosille Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Janne Känkänen TEM Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittämisohjelma vuosille 2014 2016 Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta 22.1.2014 Janne Känkänen Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittäminen 2014-2016

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Smart & Clean säätiö. Resurssiviisaudesta elinvoimaa FISU-vuosiseminaari 8.6.2016 Helsinki Tiina Kähö

Pääkaupunkiseudun Smart & Clean säätiö. Resurssiviisaudesta elinvoimaa FISU-vuosiseminaari 8.6.2016 Helsinki Tiina Kähö Pääkaupunkiseudun Smart & Clean säätiö Resurssiviisaudesta elinvoimaa FISU-vuosiseminaari 8.6.2016 Helsinki Tiina Kähö Suomi tarvitsee kansainvälisen mittaluokan hiilineutraalin kiertotalouden referenssialueita

Lisätiedot

Älykäs kaupunki ja innovatiiviset hankinnat Innovaatioseteli

Älykäs kaupunki ja innovatiiviset hankinnat Innovaatioseteli Älykäs kaupunki ja innovatiiviset hankinnat Innovaatioseteli 21.6.2016 Kansainvälinen ja kansallinen yhteistyö Lempäälä Ylöjärvi Pirkkala Orivesi Vesilahti alustat 6Aika AOA Nokia Tampere Kangasala Kaupunkien

Lisätiedot

DIGITAALISUUDELLA SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN MENESTYSTÄ POHJOIS- Yliopettaja Esa Hietikko

DIGITAALISUUDELLA SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN MENESTYSTÄ POHJOIS- Yliopettaja Esa Hietikko DIGITAALISUUDELLA MENESTYSTÄ POHJOIS- SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN Yliopettaja Esa Hietikko Digitalisaatio on hyvin laaja käsite 2/13 Miksi digitalisaatiota? Digibarometrin mukaan yritysten digitaalinen

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 28.9.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 1.1.-30.6.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 15.8.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.8.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta KUUMA-komission kokous 1.2.2013 Juha Leinonen Teknologiakeskus TechVilla Oy Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Digitalisaation hyödyt teollisuudessa

Digitalisaation hyödyt teollisuudessa TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Digitalisaation hyödyt teollisuudessa Teollisuus ja digitalisaatio seminaari 3.9.2015 Technopolis Hermia, Tampere Heli Helaakoski, TkT, tutkimuspäällikkö Teollisuuden

Lisätiedot

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus Mikko Väisänen 11.9.2013 Tulevaisuus hanke, kesto: 1.1.2012-30.6.2014 Hankkeella organisoidaan Pohjois-Pohjanmaan ennakointityötä entistä tiiviimmäksi.

Lisätiedot

Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri

Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri Ympäristöteknologian osaamisklusteri Cleantech Finland-brändin kehittämistä tekemisen kautta

Lisätiedot

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Sosiaali- ja terveysvaliokunta 10.10.2017 Teollisuusneuvos Antti Valle Elinkeino- ja innovaatio-osasto #kasvustrategia @tem_uutiset Terveystoimialojen

Lisätiedot

Luonnontuotealan toimialaraportti 2016 11.5.2016 Helsinki

Luonnontuotealan toimialaraportti 2016 11.5.2016 Helsinki Luonnontuotealan toimialaraportti 2016 11.5.2016 Helsinki Anne Ristioja Luonnontuotealan toimialapäällikkö Lapin ELY-keskus Luonnontuotteet Marjat Sienet Yrtit Erikoisluonnontuotteet Mahla, pihka, terva,

Lisätiedot

Arktisten merien ohjelma. Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Seminaari 22.1.2014, Nosturi Teija Lahti-Nuuttila, Tekes

Arktisten merien ohjelma. Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Seminaari 22.1.2014, Nosturi Teija Lahti-Nuuttila, Tekes Arktisten merien ohjelma Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Seminaari 22.1.2014, Nosturi Teija Lahti-Nuuttila, Tekes Arktiset meret on osa Tekesin strategiaa - Luonnonvarat ja kestävä talous

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain 5.8.2014 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2013e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11.

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11. Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö 1. Valtionhallinnon ohjelmat ja strategiat 2. MSO:n

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa 8.8.217 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen talouskasvua on tukenut viimeaikoina myös viennin lisääntyminen 8.8.217

Lisätiedot

CEE ja hallituksen kärkihankkeet. Miten me vastaamme?

CEE ja hallituksen kärkihankkeet. Miten me vastaamme? CEE ja hallituksen kärkihankkeet Miten me vastaamme? Hallituksen kärkihankkeet puretaan ja rakenteellista työttömyyttä alennetaan Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin Parannetaan

Lisätiedot

INKA Innovatiiviset kaupungit Ohjelma 2014-2020. Aiehaku. Pirjo Kutinlahti Elinkeino- ja innovaatio-osasto 13.5.2013

INKA Innovatiiviset kaupungit Ohjelma 2014-2020. Aiehaku. Pirjo Kutinlahti Elinkeino- ja innovaatio-osasto 13.5.2013 INKA Innovatiiviset kaupungit Ohjelma 2014-2020 Aiehaku Pirjo Kutinlahti Elinkeino- ja innovaatio-osasto 13.5.2013 INKA Innovatiiviset kaupungit ohjelma 2014-2020 Toiminta-ajatuksena on synnyttää osaamislähtöistä

Lisätiedot

300158 Tuottava hajautettu lähienergia Iin Micropolis Oy 1 01.01.2015 31.12.2017 389 200 100 000 7 466 59 334 556 000

300158 Tuottava hajautettu lähienergia Iin Micropolis Oy 1 01.01.2015 31.12.2017 389 200 100 000 7 466 59 334 556 000 Hakemustilanne 1.9.2014 Pohjois-Pohjanmaan liitto, Hakijan ja toimilinjan mukaan, EAKR Hakemus nro Hankkeen nimi Hakija TL Alkamispvm Päättymispv m Haettu: EU + valtio Kunnat Muu julkinen Yksityinen YHTEENSÄ

Lisätiedot

INKA ja hankinnat 3.3.2015

INKA ja hankinnat 3.3.2015 INKA ja hankinnat 3.3.2015 INKA:n tavoitteet Vetovoimaiset hubit Kansainvälinen taso: EU miten saamme hubeista kansainvälisiä kärkiä? INKA luo osaamispohjaisia uusia yrityksiä ja uudistaa yritysten liiketoimintaa

Lisätiedot

Arktinen Älykäs Maaseutuklusteri

Arktinen Älykäs Maaseutuklusteri Arktinen Älykäs Maaseutuklusteri 1.9.2017 Arktinen Älykäs Maaseutuklusteri Mitä on Arktinen Älykkyys Lapin älykkään erikoistumisen jalkauttamisen brändinimi Tunnettu viidestä klusteristaan Uudenlainen

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, % Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Toimialarakenne kauppakamarialue 2012, yht. n. 110 000 työllistä 7 % 32 % 23 % 6 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNTAOHJELMA

SATAKUNNAN MAAKUNTAOHJELMA SATAKUNNAN MAAKUNTAOHJELMA 2018-2021 Osaamis- ja rakennetekijät maakunnan aluekehittämisen voimavaroina tai rajoitteina / Osaamisprofiilikyselyn tulosten tiivistelmä helmikuu 2017 Satakuntaliitto vastaa

Lisätiedot

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen Pienyritykset taantumassa Suomalaiset yritykset vuosiliikevaihdon mukaan Kumulatiivinen osuus 100,00 % 90,00 % 80,00 % 70,00 % 60,00 % 50,00 % 40,0000 % 30,00 % 20,00 % 10,00 % 0,00 % Noin 95:llä prosentilla

Lisätiedot

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäneuvos Marja Kokkonen MMM/LVO/MBY Puuta liikkeelle ja luontopolitiikkaa luottamuksella seminaari 14.10.2015

Lisätiedot

Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla

Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla 2016-2017 pilotoidaan konkreettisesti innovaatioseteliä pkyritysten kanssa yhteistyössä rakennetaan digitaalinen palvelualusta seteleiden hakemiseksi, myöntämiseksi

Lisätiedot

Tekesin rooli teollisuuden palveluliiketoiminnan uudistamisessa

Tekesin rooli teollisuuden palveluliiketoiminnan uudistamisessa Tekesin rooli teollisuuden palveluliiketoiminnan uudistamisessa Lauri Ala-Opas Tekes 21.3.2013 Rahoituspäätökset teollisuuteen ja palveluihin Miljoonaa euroa 200 Palvelut 150 Teollisuus 100 Muut toimialat

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2015 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 2.2.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yritysten toimintaympäristön Yrityksen kehittämisavustus

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.

Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9. Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Markkinoille vienti

Lisätiedot

Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia 24.1.2018 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen vienti ponnahti alkuvuonna 2017, mutta takamatkaa muihin

Lisätiedot

CEE ja hallituksen kärkihankkeet. Miten me vastaamme?

CEE ja hallituksen kärkihankkeet. Miten me vastaamme? CEE ja hallituksen kärkihankkeet Miten me vastaamme? Hallituksen kärkihankkeet yrittäjyyden edellytyksiä parantamalla puretaan ja rakenteellista työttömyyttä alennetaan Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017 Venäjä Brasilia Meksiko Muu it. Eurooppa Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 217 Bkt:n kasvu 217 / 216, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Kasvu keskimäärin:

Lisätiedot

INKA-teemojen vetovastuut ja kumppanit

INKA-teemojen vetovastuut ja kumppanit Ruokajärjestelmien kestävät ja tehokkaat ratkaisut Biotalouden INKA-ohjelma (Seinäjoki) 17.3.2015 INKA-teemojen vetovastuut ja kumppanit Pääkaupunkiseutu VAASA OULU Turku Kestävät energiaratkaisut Kuopio

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy SmartChemistryPark Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy Varsinais-Suomessa on laajasti kemian osaamista jolla voidaan vastata moneen tulevaisuuden yhteiskunnalliseen haasteeseen MATERIAALI- VIRTOJEN

Lisätiedot

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth

Lisätiedot

L A P I N L I I T T O S T R A T E G I A P Ä Ä L L I K K Ö M E R V I N I K A N D E R

L A P I N L I I T T O S T R A T E G I A P Ä Ä L L I K K Ö M E R V I N I K A N D E R Asiantuntijalausunto 16.11.2017 Eduskunnan talousvaliokunta Asia: HE 158/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandista ja Business Finland nimisestä osakeyhtiöstä

Lisätiedot

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Pääkaupunkiseudun Val osallistuminen INKAan Kimmo Heinonen Elinkeinoasiamies Helsingin kaupunki 12.11.2013 INKA-ohjelma 2014-2020 Uusi innovaatiopolitiikan väline

Lisätiedot

Vesi ja Vietnam liiketoimintamahdollisuudet kehi1yvillä markkinoilla. Erityisasiantun*ja Tomi Särkoja Suomen suurlähetystö Hanoi

Vesi ja Vietnam liiketoimintamahdollisuudet kehi1yvillä markkinoilla. Erityisasiantun*ja Tomi Särkoja Suomen suurlähetystö Hanoi Vesi ja Vietnam liiketoimintamahdollisuudet kehi1yvillä markkinoilla Erityisasiantun*ja Tomi Särkoja Suomen suurlähetystö Hanoi 2 Nopeas8 kehi1yvä Vietnam 89 milj. asukasta ja BKT n. 142 miljardia USD

Lisätiedot

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Sisältöä ja panostuksia INNOFORUM-yhdessä tekemällä parasta palvelua pk-yrityksille seminaari Hotelli Rosendahl, Tampere 10.11.2015 Erkki Lydén Pirkanmaan

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNTAOHJELMA

SATAKUNNAN MAAKUNTAOHJELMA SATAKUNNAN MAAKUNTAOHJELMA 2018-2021 Osaamis- ja rakennetekijät maakunnan aluekehittämisen voimavaroina tai rajoitteina / Osaamisprofiilikysely Teollisuuden toimintaympäristön TKI-foorumi 7.3.2017 SATAKUNNAN

Lisätiedot

Kestävää hyvinvointia metsävarojen

Kestävää hyvinvointia metsävarojen Kestävää hyvinvointia metsävarojen käytöllä Lahti 18.10.2012 Metsävarojen aktiivisen käytön mahdollisuudet MSO:n tavoitteet ja linjaukset Sixten Sunabacka Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Esityksen

Lisätiedot

RTK-Palvelu Oy on Suomen johtavia kiinteistöpalvelualan yrityksiä.

RTK-Palvelu Oy on Suomen johtavia kiinteistöpalvelualan yrityksiä. KIITOS RTK-Palvelu Oy on Suomen johtavia kiinteistöpalvelualan yrityksiä. Konsernimme liikevaihto on n. 114 milj. euroa ja palveluksessamme työskentelee maanlaajuisesti yli 3500 alamme ammattilaista. Olemme

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet

Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet Elinkeinoministeri Olli Rehn Alueelliset kehitysnäkymät 2/2015 julkistamistilaisuus Jyväskylä 24.9.2015 Team Finland -verkoston vahvistaminen

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti 6.6.216 Lähde: Macrobond Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden kehityksestä 6.6.216 Lähde: Macrobond, Eurostat Suomen tavaravienti

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, ELYkeskuksen ja Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 3.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2016 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä

Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Korporaatioiden aika on ohi Suomessa on 90 000 työnantajayritystä: NORMAALISITOVA KENTTÄ Noin 20 000 yritystä Kuuluvat työnantajaliittoihin Voivat vaikuttaa

Lisätiedot

Yritykset, kasvuekosysteemit ja kasvuohjelmat. Mika Aalto

Yritykset, kasvuekosysteemit ja kasvuohjelmat. Mika Aalto Yritykset, kasvuekosysteemit ja kasvuohjelmat Mika Aalto 31.8.2017 Kasvun agenda kasvupolitiikan tukena Kasvupolitiikan tavoitteena on elinkeinoelämän uudistuminen ja kannattava, korkean jalostusarvon

Lisätiedot

AIKO Uudistuva Teollisuus. Oula Välipakka, Tredea Oy

AIKO Uudistuva Teollisuus. Oula Välipakka, Tredea Oy AIKO Uudistuva Teollisuus Oula Välipakka, Tredea Oy 6.4.2017 AIKO Uudistuva teollisuus Teema 1: Valmistavan teollisuuden uudistuminen ja digitalisaatio Työpaketti 1: Teollisen internetin alustat ja tuotteiden

Lisätiedot

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Toimialarakenne 2009, P:maa+ K-P yht. n. 112 800 työllistä 28 % 10 % 24 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset palvelut Julkinen

Lisätiedot

Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM

Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM MUUT HALLITUS VÄLI- NE Yritysten rahoitusaseman vahvistaminen KASVURAHOITUS: LISÄPANOSTUS 2016-18 RAHASTOT VÄLI - RAHOITUS

Lisätiedot

DIGIKYVYKKYYSKYSELYN TULOKSET POHJOIS-KARJALA

DIGIKYVYKKYYSKYSELYN TULOKSET POHJOIS-KARJALA DIGIKYVYKKYYSKYSELYN TULOKSET POHJOIS-KARJALA 12.05.2017 EIRA VATANEN KTM, HHJ, CERTIFIED BUSINESS COACH DIGIKYVYKKYYSKYSELYN JA POP-UP PROJEKTIN OMISTAJA DIGIKYVYKKYYSKYSELY PK, EIRA VATANEN, #DIGIKYVYKKYYS

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun

Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun Syksy 2015 talvi 2016 Mari Kuparinen Kasvun mahdollisuudet Toimiva arki Kestävä luonnontalous Avoimet kehitysympäristöt ja älypalvelut Uusiutuva yritystoiminta Ympäristöliiketoiminta

Lisätiedot

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti 12.10.2016 Inkeri Huttu Tekes Palvelemme kasvuyrityksiä kansainvälisen liiketoiminnan eri vaiheissa Tekesin tutkimus- ja kehitysrahoituksen määrä yrityksille Yritysten,

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin 2.5.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Bruttokansantuotteen kasvu Euroalueella on voimistunut viime kuukausina Teollisuuden

Lisätiedot

Katse tulevaisuuteen: Kooste I työpajasta Jaakko Paasi VTT

Katse tulevaisuuteen: Kooste I työpajasta Jaakko Paasi VTT TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Katse tulevaisuuteen: Kooste I työpajasta Jaakko Paasi VTT For Industry -skenaariot Miten tehdä menestyksekästä liiketoimintaa suomalaisissa valmistavan teollisuuden yrityksissä

Lisätiedot

Cleantechin kaupallistamisen edellytysten parantaminen lisää kasvua. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma 22.3.2013

Cleantechin kaupallistamisen edellytysten parantaminen lisää kasvua. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma 22.3.2013 Cleantechin kaupallistamisen edellytysten parantaminen lisää kasvua Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma 22.3.2013 Cleantechin strateginen ohjelma CSO:n strategisia avainteemoja ovat: 1. Strateginen

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa

Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa Josek-VTT, Älyä koneisiin ja palveluihin digitalisaation vaikutukset valmistavassa teollisuudessa 7.2.2017

Lisätiedot

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Helsingissä 11.9.2012 Satu Elho Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden

Lisätiedot

Digitaalinen talous ja kilpailukyky

Digitaalinen talous ja kilpailukyky Digitaalinen talous ja kilpailukyky Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen 64"000" Bkt$asukasta$kohden$(euroa$vuoden$2010$hinnoin)$ 32"000"

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 8.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELYalueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Science with Arctic attitude

Science with Arctic attitude 1 Science with Arctic attitude Oulun yliopiston strategia 2016 2020 Strategian julkistus 4.2.2016 2 Tuotamme uutta tietoa kestävämmän, terveemmän älykkäämmän ja humaanimman maailman rakentamiseksi Globaaleja

Lisätiedot

Kevään 2017 tiedustelussa kysyttiin yritysten toteutuneita

Kevään 2017 tiedustelussa kysyttiin yritysten toteutuneita EK:n Investointitiedustelun mukaan tehdasteollisuuden kotimaisten arvo oli viime vuonna reilut 3,8 miljardia euroa eli noin 6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. Kuluvana vuonna investointien kasvu kiihtyisi

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus

Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Sisältö INKA yleisesti Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Kaupungin rooli Rahoitus Esimerkkiprojekteja Mikä INKA on? Tausta Tavoitteena

Lisätiedot

Biotalous-INKA

Biotalous-INKA Biotalous-INKA 2014-2020 INKA Innovatiiviset kaupungit ohjelma 2014-2020 Toiminta-ajatus: Haastaa kaupunkiseudut hyödyntämään kasvupotentiaalinsa kansantalouden vetureina Tavoite: Tukea kaupunkiseutujen

Lisätiedot

TURVALLISET JA KUSTANNUS- TEHOKKAAT KULJETUKSET ÄLYKÄS EKOLOGINEN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ ÄLYKÄS HIRVIESTE

TURVALLISET JA KUSTANNUS- TEHOKKAAT KULJETUKSET ÄLYKÄS EKOLOGINEN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ ÄLYKÄS HIRVIESTE TURVALLISET JA KUSTANNUS- TEHOKKAAT KULJETUKSET ÄLYKÄS EKOLOGINEN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ ÄLYKÄS HIRVIESTE TURVALLISET JA KUSTANNUSTEHOKKAAT KULJETUKSET Turvallisuus: Lumi, jää ja sohjo aiheuttavat ongelmia

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta?

Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta? Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta? Maakunnan yhteistyöryhmä 15.12.217 Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus Esityksen sisältöä

Lisätiedot

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma 2012 2018 Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

TYÖPAJA: Osaamisrakenteet murroksessa. Tervetuloa! Mikko Väisänen

TYÖPAJA: Osaamisrakenteet murroksessa. Tervetuloa! Mikko Väisänen TYÖPAJA: Osaamisrakenteet murroksessa Tervetuloa! Mikko Väisänen 14.8.2014 Osaamisrakenteet murroksessa Tulevaisuus- hankkeen 5. työpaja Tulevaisuus- hankkeen avulla Pohjois-Pohjanmaan ennakointityö entistä

Lisätiedot

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus Tuotanto & liikevaihto 15.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.5.2017 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan osalta

Lisätiedot

Tekesin tunnusluvut DM

Tekesin tunnusluvut DM Tekesin tunnusluvut 2015 2015 DM 1572568 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M 2 400 rahoitustunnustelua 3 080 rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Suomen arktinen strategia

Suomen arktinen strategia Liite 1 Suomen arktinen strategia EU-asioiden alivaltiosihteeri Jukka Salovaara Talousneuvosto 18.1.2011 Miksi Arktinen Strategia Arktisen merkitys kasvaa EU saa vahvemman arktisen ulottuvuuden (laajentuminen)

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2015 Vuosi 2014 kohti kasvua Strategian toteutus jatkuu suunnitellusti Hyvä kehitys IT-palveluissa Vakaa kehitys kohti 10 %:n liikevoittomarginaalia Palveluja

Lisätiedot