INKA Innovatiiviset kaupungit Ohjelma Aiehaku. Pirjo Kutinlahti Elinkeino- ja innovaatio-osasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "INKA Innovatiiviset kaupungit Ohjelma 2014-2020. Aiehaku. Pirjo Kutinlahti Elinkeino- ja innovaatio-osasto 13.5.2013"

Transkriptio

1 INKA Innovatiiviset kaupungit Ohjelma Aiehaku Pirjo Kutinlahti Elinkeino- ja innovaatio-osasto

2 INKA Innovatiiviset kaupungit ohjelma Toiminta-ajatuksena on synnyttää osaamislähtöistä liiketoimintaa uusien kehitysympäristöjen ja edelläkävijämarkkinoiden avulla Tavoitteet: Haastaa kaupunkiseudut hyödyntämään kasvupotentiaalinsa kansantalouden vetureina Tukea kaupunkiseutujen erikoistumista vahvuusaloille edistämällä strategisten painopistevalintojen tunnistamista ja syntymistä Vahvistaa valtion ja kaupunkiseutujen yhteistyötä kansainvälisesti ja kansallisesti merkittävien T&K&I -hankkeiden toteutuksessa Lisätä kaupunkiseutujen välistä yhteistyötä kansallisten osaamiskärkien profiloimiseksi ja vetovoimaisuuden vahvistamiseksi Vauhdittaa kansainvälisesti vetovoimaisten innovaatiokeskittymien luomista 2

3 Vauhditetaan yhdessä vetovoimaisten innovaatiokeskittymien syntymistä Neuvottelumenettely 4-6 suurinta innovaatiokeskittymää Kansalliset rahoittajat mm. TEM, Tekes ja OKM sekä kaupunki, korkeakoulut ja seudun muut avaintoimijat Strategisten T&K&I hankkeiden vauhdittaminen Edistää voimavarojen kokoamista ja keskittymien välistä työnjakoa INKA - Innovatiiviset kaupungit -ohjelma Kasvusopimus Valtion ja kaupunkiseutujen yhteinen näkemys kehittämisen painopisteistä Strategiset valinnat osana elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaa Noin 10 suurinta kaupunkiseutua Uusi innovaatiopolitiikan väline Rakentuu paikallisille tarpeille ja mahdollisuuksille Operatiivinen: merkittävät T&K&I -hankkeet Enintään 10+ kaupunkiseutua Tekes hallinnoi Valtio 10 Meur + kaupunkiseudut 10 Meur

4 Kaupunkiseutujen kasvustrategiat: painopistevalinnat osaamisvetoisen uuden liiketoiminnan synnyttämiseksi Kehitysympäristöt Edelläkävijämarkkinat Kansainväliset verkostot Energia ja ympäristö Älykäs kaupunki Biotalous Hyvinvointi Uudistuva teollisuus Maailmanluokan osaaminen 4

5 INKA-esitysten painopistealoja 19KE/37PA 1/2 Helsinki Hyvinvoiva ihminen, Ilmastoviisas metropoli Älypalvelut, Teknologiaratkaisut ja palvelut, Luovuudella lisäarvoa ja liiketoimintaa Kuumaseutu Teknologiateollisuuden kasvu, Hiilineutraali ruokahuolto Tampere Älykkäästi uudistuva terveys, Älykkäästi uudistuva teollisuus, Älykkäästi uudistuva liikenne Turku Tulevaisuuden terveys, Uudistuva teollisuus, Vaikuttava kaupunki Jyväskylä Oppiva, liikkuva ja hyvinvoiva ihminen, Resurssiviisas biotalous, Kyberturvallisuus Kuopio Biojalostuksen uudet mahdollisuudet, Terve ja hyvinvoiva ihminen, Ympäristö ja älykkäät prosessit Oulu Asuminen - Arctic Smart City, Hyvinvointi - Connected Health, Start up -ekosysteemi 5

6 Joensuu Lahti Lappeenranta -Imatra Vaasa Pori Seinäjoki Hämeenlinna Kotka Kouvola Raahe Rovaniemi Kajaani-Kokkola -Mikkeli Vihreä kasvu Cleantechin kolmas aalto Puhdas elinympäristö, Kestävä hyvinvointi Älykkäät ja kestävät energiaratkaisut Energia ja ympäristö, Digitaalisuus, Meri- ja teknologiateollisuus Green Creative Garden - ruokajärjestelmät Vihreää hyvinvointia edistävät kaupunkiympäristöt, Teollisuuden digitaaliset tuotekehitysalustat Rubicon - Venäjä käyttöliittymä Palveleva pakkaus Elinvoimaa erikoisteräksistä Arktisuus Vihreämmän teollisuuden ratkaisut 2/2 6

7

8 Arvioinnin kohteet painopisteissä Liiketoimintapotentiaali Yhteistyökumppanit ja verkostot Sitoutuminen Ruokajärjestelmät Kehitysympäristöt ja muut kärkihankkeet Osaamiskärjet

9 INKAn aiehaun arvioinnin osiot

10 INKA -ohjelman aiehaun kriteerit Painopistealueen liiketoiminnallisen vision selkeys ja uskottavuus Liiketoimintapotentiaali Vaikuttavuus osaamisen kautta laajasti yhteiskuntaan ja kaupunkiseutuun, erityisesti innovaatioympäristön kehittymiseen Painopistealueen potentiaalinen kiinnostavuus relevantin osaamisen houkuttelemiseksi keskittymän yhteyteen (kansallisesti ja globaalisti) Uskottavat askeleet uuden liiketoiminnallisen vision saavuttamiseksi painopisteittäin Välitavoitteet ja tulosten/osaamisen hyödyntäminen kehityksen aikana (muutosdynamiikka) Hahmotteilla olevien sisältöjen ja kärkihankkeiden ohjelmanmukaisuus (kehitysympäristöt ja edelläkävijämarkkinat) Uskottavat kehitysryhmät ja/tai yhteenliittymät Toimiva paikallinen yhteistyö ja sitoutuminen (tahtotila): miten tukee voimavarojen kokoamista? Miten eri osapuolet, erityisesti yritykset ovat olleet mukana valmistelussa? Painopisteet ja niiden valintaa tukeva osaamisperusta Kysyntälähtöisyys sekä poikki- ja monialaisuus teeman valinnassa Osaamisen kansainvälinen vahvuus ja kiinnostavuus (voimavarat ja niiden hyödynnettävyys, infrastruktuuri) Kansallinen ja kansainvälinen verkottuminen tekemisen tasolla Linkittyminen paikallisiin strategioihin

11 Hakumenettely Aiehaku Painopisteiden valinta Visio, tiekartta Osallistuminen Arviointi ja palaute, parhaat jatkoon TEM:n päätöksellä Neuvottelumenettely suurimpien keskusten kanssa Haku (kevät kesä 2013 tbc) Sisällöt Keskittymien välinen työnjako ja yhteistyö Sitoutuminen TEM hyväksyy ohjelman kohdealueet (elokuu) Rahoitushaku (Tekes, syksy 2013 tbc) Ohjelma käynnistyy

12 INKA Innovatiiviset kaupungit Ohjelma

Lähtökohta. Kasvua luovien valintojen perusta

Lähtökohta. Kasvua luovien valintojen perusta Lähtökohta Joensuun seudun tulevaisuus Globaalit mahdollisuudet, haasteet ja muutokset Mahdollisuuksien tunnistaminen ja niihin reagoiminen Painopistealueet - uskoa, edistystä ja sitoutumista Toimii taustana

Lisätiedot

Biotalous-INKA

Biotalous-INKA Biotalous-INKA 2014-2020 INKA Innovatiiviset kaupungit ohjelma 2014-2020 Toiminta-ajatus: Haastaa kaupunkiseudut hyödyntämään kasvupotentiaalinsa kansantalouden vetureina Tavoite: Tukea kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Innovaatiokeskittymät

Innovaatiokeskittymät Innovaatiokeskittymät Uusi ohjelmaväline 2014+ Mika Pikkarainen Elinkeino- ja innovaatio-osasto Innovaatioympäristöt ryhmä 7.9.2012 Innovaatiokeskittymäpolitiikan lähtökohdat Innovaatiojärjestelmä kv-arviointi

Lisätiedot

Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma 14.3.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto Innovaatiokeskittymien neuvottelumenettely Merkittävimmät uudet avaukset (4-6 kaupunkiseutua)

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKISEUDUN KASVUSOPIMUKSEN JA INKA-OHJELMAN TILANNEKATSAUS

PORIN KAUPUNKISEUDUN KASVUSOPIMUKSEN JA INKA-OHJELMAN TILANNEKATSAUS PORIN KAUPUNKISEUDUN KASVUSOPIMUKSEN JA INKA-OHJELMAN TILANNEKATSAUS Kehittämispäällikkö Timo Aro, Porin kaupunki Satakunnan Tulevaisuusfoorumi 10.10.2013 Liisanpuisto, Pori Porin kaupunki Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes

Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes Tekesin rahoitus Iisalmi 18.3.2014 klo 9.00-14.30, Kulttuurikeskus, Karl Collan sali Varkaus 19.3.2014 klo 9.00-14.30, Scandic Oscar Varkaus Kuopio 27.3.2014 klo 9.00-14.30, Hotelli Iso-Valkeinen Helena

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista

Lisätiedot

Sopimukset tukemaan uudistuvia kaupunkiseutuja. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 7.5.2012

Sopimukset tukemaan uudistuvia kaupunkiseutuja. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 7.5.2012 Sopimukset tukemaan uudistuvia kaupunkiseutuja Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 7.5.2012 Kaupunkien merkitys kansantalouden kannalta Kaupunkien merkitys kansantalouden

Lisätiedot

Innovatiiviset kaupungit

Innovatiiviset kaupungit Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelman visio Suomi on kansainvälisesti houkutteleva, maailmanluokan innovaatiokeskittymä, jossa on huippuosaamista biotaloudesta, kestävistä energiaratkaisuista, kyberturvallisuudesta,

Lisätiedot

Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille. Tekes

Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille. Tekes Tutkimushaun verkottumistilaisuus 14.1.2014 Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille 2013-2016 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Fiksu

Lisätiedot

INKA-teemojen vetovastuut ja kumppanit

INKA-teemojen vetovastuut ja kumppanit Ruokajärjestelmien kestävät ja tehokkaat ratkaisut Biotalouden INKA-ohjelma (Seinäjoki) 17.3.2015 INKA-teemojen vetovastuut ja kumppanit Pääkaupunkiseutu VAASA OULU Turku Kestävät energiaratkaisut Kuopio

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKISEUDUN SOPIMUKSELLISET MENETTELYT ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN OSANA. Kehittämispäällikkö Timo Aro, Porin kaupunki

PORIN KAUPUNKISEUDUN SOPIMUKSELLISET MENETTELYT ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN OSANA. Kehittämispäällikkö Timo Aro, Porin kaupunki PORIN KAUPUNKISEUDUN SOPIMUKSELLISET MENETTELYT ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN OSANA Kehittämispäällikkö Timo Aro, Porin kaupunki Porin kaupunki Kehittämispäällikkö Timo Aro 18.10.2013 Aluerakenteen muutoksen

Lisätiedot

HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo

HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINTIFOORUMI Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN KUNNISSA Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö kunnissa on

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Älykäs kaupunki ja innovatiiviset hankinnat Innovaatioseteli

Älykäs kaupunki ja innovatiiviset hankinnat Innovaatioseteli Älykäs kaupunki ja innovatiiviset hankinnat Innovaatioseteli 21.6.2016 Kansainvälinen ja kansallinen yhteistyö Lempäälä Ylöjärvi Pirkkala Orivesi Vesilahti alustat 6Aika AOA Nokia Tampere Kangasala Kaupunkien

Lisätiedot

MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012. Kimmo Kurunmäki

MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012. Kimmo Kurunmäki MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012 Kimmo Kurunmäki Pilottikausi 2010 2011 paketissa Koordinointi www.mal verkosto.fi Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, kimmo.kurunmaki@tampereenseutu.fi,

Lisätiedot

Kuntastrategia-analyysi. Uusimaa-ohjelman kickoff tilaisuus Paasitornissa

Kuntastrategia-analyysi. Uusimaa-ohjelman kickoff tilaisuus Paasitornissa Kuntastrategia-analyysi Uusimaa-ohjelman kickoff tilaisuus Paasitornissa Suunnittelupäällikkö Olli Pekka Hatanpää 25.3.2013 Uudenmaan liitto haluaa entistä vahvemmin ottaa huomioon kuntien omat tavoitteet

Lisätiedot

INKA2015-tutkimushaku 10.9.2015. Markku Koponen

INKA2015-tutkimushaku 10.9.2015. Markku Koponen INKA2015-tutkimushaku 10.9.2015 Markku Koponen Yleistä INKA-ohjelmassa edistetään kehitys- ja kokeiluympäristöjä, jotka mahdollistavat käyttäjien, yritysten ja julkisten toimijoiden yhteistyön ja ratkaisujen

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen

Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen Satu Tolonen ja Janne Antikainen TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu) VNK TEAS hanke Työpaja 13.6.2016 Väestö Väestönkehitys 1995-2015

Lisätiedot

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 2.9.2016 ERM ennakoidun rakennemuutoksen varautumissuunnitelma Ennakoidun rakennemuutoksen (ERM) hallinta tarkoittaa elinkeinoja aktiivisesti uudistavaa

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Uudenmaan liitto Aluekehittäminen

Uudenmaan liitto Aluekehittäminen Uudenmaan liitto Aluekehittäminen 19.5.2014 Kasvun ja yhteistyön kolmiot Häme Päijät-Häme Espoo Helsinki Vantaa Pääkaupunkiseudun kärkikolmio Länsi-, Keski- ja Itä- Uusimaa Uudenmaan kasvukolmio LÄNSI-

Lisätiedot

MAL verkosto ja kaupunkipolitiikka. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ ja elinkeinoministeriö / Alueosasto

MAL verkosto ja kaupunkipolitiikka. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ ja elinkeinoministeriö / Alueosasto MAL verkosto ja kaupunkipolitiikka Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 14.3.2012 Uusi lähtö Kotipesäksi kaupunkipolitiikka Kansallisen merkityksen tunnustaminen: TEM:n

Lisätiedot

Innovatiivinen kaupunki B2B Match Making. Karjasillan koulun alueen kehittäminen, tiedotustilaisuus

Innovatiivinen kaupunki B2B Match Making. Karjasillan koulun alueen kehittäminen, tiedotustilaisuus Innovatiivinen kaupunki B2B Match Making Karjasillan koulun alueen kehittäminen, tiedotustilaisuus 9.9.2014 Sisältö: Taustaa: Oulun sitoutuminen INKA/ Älykäs kaupunki ohjelman toteuttamiseen ja ohjelmien

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Innovatiivisuus kaupungin käytäntönä; strateginen näkökulma

Innovatiivisuus kaupungin käytäntönä; strateginen näkökulma Innovatiivisuus kaupungin käytäntönä; strateginen näkökulma Laatua, tehokkuutta ja uutta liiketoimintaa innovatiivisilla hankinnoilla seminaari Oulu 18.1.2017 klo 12.30 15.45, Scandic Oulu Päivi Laajala,

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus

Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus 27.10.2016 Tampereen kaupungin innovaatiopolitiikka Tampere on kaupunkistrategiansa ja elinvoimasuunnitelman mukaisesti lähtenyt voimakkaasti uudistamaan elinkeino-,

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti

Säännöllinen kapasiteetti Junatyyppi Juna Kulkuväli Lähtö Tulo Linja Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:17:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 30.10.2016 10.12.2016 IC 2 Joensuu asema Helsinki asema 5:18:00

Lisätiedot

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Sote-rakenneuudistus 2013 Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä Tähän sisältyy vastuu väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA KOKONAISHANKKEEN KOLME PÄÄTEHTÄVÄÄ Osakokonaisuuden yksi tavoitteena oli selvittää, miten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA

KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA Tekesin toiminta-ajatus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian

Lisätiedot

OSKE-vaikuttajapäivä 9.11.2011 Aluerahoittajan näkemyksiä

OSKE-vaikuttajapäivä 9.11.2011 Aluerahoittajan näkemyksiä OSKE-vaikuttajapäivä 9.11.2011 Aluerahoittajan näkemyksiä Jyrki Myllyvirta kaupunginjohtaja Lahti 2011 Yksi nopeasti kasvavista kaupunkiseuduista, erityisesti korkeakoulutetun väestön osalta Suomen merkittävin

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA Porin seudulla

AJANKOHTAISTA Porin seudulla AJANKOHTAISTA Porin seudulla Kokouksessa esitelty aineisto ja täydennykset kursiivilla Liikenneviraston päätös rahoituksesta ja joukkoliikenteen kehittämissuunnitelma Liikenneviraston valtionavustuspäätös

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Seinäjoen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN ETELÄ-KARJALAN VARAUTUMISSUUNNITELMA RAKENNEMUUTOKSEEN MYR 22.2.2016 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 22.2.2016

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS Keskustelutilaisuus kestävän kehityksen edistämisestä korkeakouluissa 4.11.2013 Ilkka Turunen Neuvotteleva virkamies Kestävä kehitys valtioneuvoston strategioissa

Lisätiedot

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2011 TOIMINNASTA

TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2011 TOIMINNASTA TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2011 TOIMINNASTA Suomen kesäyliopistot r.y. Finlands sommaruniversitet r.f. The Association of Summer Universities in Finland Sisällysluettelo: Sivu 3 Kesäyliopiston

Lisätiedot

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen 1 METROPOLI VISIO Pääkaupunkiseutu on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palvelujen voimaan perustuva maailmanluokan liiketoiminta- ja innovaatiokeskus, jonka menestys koituu

Lisätiedot

Teollisuus , OIA:n strateginen johtoryhmä Pekka Tervonen, Oulun yliopisto

Teollisuus , OIA:n strateginen johtoryhmä Pekka Tervonen, Oulun yliopisto Teollisuus 2026 22.3.2016, OIA:n strateginen johtoryhmä Pekka Tervonen, Oulun yliopisto Teollisuus 2026 Tilannekuva Painopisteet 2016-2020 Toimenpiteet 2016 Organisointi Tilannekuva Ekosysteemillä on valtava

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan innovaatiot ja tulevaisuuden mahdollisuudet

Sosiaali- ja terveysalan innovaatiot ja tulevaisuuden mahdollisuudet Sosiaali- ja terveysalan innovaatiot ja tulevaisuuden mahdollisuudet Hannu Hämäläinen Agoran vuosijuhla Jyväskylä 23.10.2013 Innovaatioiden aikaa Kehitysmatkalla suomalaisessa innovaatiopolitiikassa: teknologisista

Lisätiedot

Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla

Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla EMV:n uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Unto Väkeväinen Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla Esityksen sisältö:

Lisätiedot

Kasvusopimus/MAL-työpaja viisikkokaupungeille klo Sokos Hotel Vantaa, Tikkurila.

Kasvusopimus/MAL-työpaja viisikkokaupungeille klo Sokos Hotel Vantaa, Tikkurila. Kasvusopimus/MAL-työpaja viisikkokaupungeille 23.11.2012 klo 9.15-15.30 Sokos Hotel Vantaa, Tikkurila www.mal-verkosto.fi Työpajan tavoitteet: Keskeiset tahot saman pöydän ääreen: valtio, kaupungit Tilanteiden

Lisätiedot

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS Esittely 2015 SUOMEN YLIOPISTOKESKUKSET Suomessa on 14 yliopistoa Yliopistokeskuksia 6 alueilla joilla ei ole omaa yliopistoa mutta usean yliopiston toimintaa: Kajaani Kokkola

Lisätiedot

TKI-toiminta opetus- ja kulttuuriministeriön silmin. Erja Heikkinen

TKI-toiminta opetus- ja kulttuuriministeriön silmin. Erja Heikkinen TKI-toiminta opetus- ja kulttuuriministeriön silmin Erja Heikkinen 23.11.2012 Suomen julkinen tutkimusjärjestelmä lyhyesti 5,4 miljoonan väestöpohja Kattava korkeakouluverkosto 16 yliopistoa (joista 6

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus Seutuhallitus Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet Lisää kilpailukykyä Kasvulle

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Tampereen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Älykäs erikoistuminen. Kristiina Heiniemi-Pulkkinen

Älykäs erikoistuminen. Kristiina Heiniemi-Pulkkinen Älykäs erikoistuminen Kristiina Heiniemi-Pulkkinen 9.6.2015 Miksi? Perimmäisenä ajatuksena on EU rahoituksesta saatavan hyödyn kasvattaminen; kullakin alueella on omat vahvuutensa ja päällekkäisen työn

Lisätiedot

Strategiset tutkimusavaukset kuulumisia Tekesistä EEMELI-työpaja #14 @ VTT, Micronova 20.8.2013. Markku Heimbürger Asiantuntija

Strategiset tutkimusavaukset kuulumisia Tekesistä EEMELI-työpaja #14 @ VTT, Micronova 20.8.2013. Markku Heimbürger Asiantuntija Strategiset tutkimusavaukset kuulumisia Tekesistä EEMELI-työpaja #14 @ VTT, Micronova 20.8.2013 Markku Heimbürger Asiantuntija Strategiset tutkimusavaukset - tavoite Tavoitteena edelläkävijäprojekteja,

Lisätiedot

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden

Lisätiedot

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen Tahtotilana Uuden Oulun visio Uusi Oulu on pohjoisen kumppanuusverkoston menestyvä keskus. Se on elinvoimaltaan

Lisätiedot

Terveysalan kasvustrategia

Terveysalan kasvustrategia Terveysalan kasvustrategia HealthBIO vuosiseminaari 27.8.2014 Petri Lehto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Työ- ja elinkeinoministeriö Terveysalan kasvustrategia valmistui loppukeväällä. Sidosryhmät osallistettiin

Lisätiedot

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) Satakunnan rahoitusinfo EU:n ohjelmakausi 2014-2020 5.6.2014 EAKR TL 2 Uuden

Lisätiedot

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti 12.10.2016 Inkeri Huttu Tekes Palvelemme kasvuyrityksiä kansainvälisen liiketoiminnan eri vaiheissa Tekesin tutkimus- ja kehitysrahoituksen määrä yrityksille Yritysten,

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Maakuntasuunnitelma ja -ohjelma Heimo Keränen 26.5.2014 26.5.2014 Kainuun liitto Iso taustakuva 23.5.2014 Kainuun liitto 2000-luvulla paradigman muutos: hajautetun hyvinvointivaltion

Lisätiedot

Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus

Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus 24.4.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen tavoitteena on vahvoihin kuntiin perustuva, pääsääntöisesti kaksitasoinen integroitu sosiaali-

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Turun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Tampere Grow. Smart. Together.

Tampere Grow. Smart. Together. Tampere Grow. Smart. Together. Grow. Smart. Together. Visio Kansainvälisesti tunnustettu, vetovoimainen, kestävän kehityksen älykaupunki Missio Menestymisen ja elämänlaadun parantaminen yhteistyön ja kilpailun

Lisätiedot

SHOK infotilaisuus Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes

SHOK infotilaisuus Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes SHOK infotilaisuus 17.2.2014 Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes DM xx-2013 SHOK-johtoryhmän linjaukset uudistuksiksi Fokusoidaan toimintaa nykyistä terävämpiin osaamiskärkiin tähtäimenä uusien liiketoimintojen

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia 8.5.2014 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014 2030 Biotalous on talouden seuraava aalto,

Lisätiedot

Elinvoimaa resurssiviisaudesta

Elinvoimaa resurssiviisaudesta Elinvoimaa resurssiviisaudesta FISU verkosto ja palvelukeskus (Finnish Sustainable Communities) Päivi Laitila, Motiva Oy ja Jyri Seppälä, SYKE Kuntamarkkinoiden seminaari 15.9.2016 Kunta resurssimuutoksen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten Seutuhallitus 26.10.2016 Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet

Lisätiedot

TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu)

TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu) TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu) VNK TEAS hanke Taustamateriaalia työpajaan 24.11.2016 Kysely yrityksille Yritys ten toimintaympäristö ja sijoittuminen Kysely yrityksille Kyselyn

Lisätiedot

Kehto-foorumi kuntien teknisten palvelujen kehittäjänä

Kehto-foorumi kuntien teknisten palvelujen kehittäjänä Kehto-foorumi kuntien teknisten palvelujen kehittäjänä YGOFORUMin workshop Green Deal askel kestävään infrarakentamiseen Paavo Taipale Yhdyskuntatekniikan päällikkö, Suomen Kuntaliitto Kuntien teknisen

Lisätiedot

SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 2014

SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 2014 SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 2014 PORI 17.12.201412 2014 Kaarina Nurmi Tutkimuspäällikkö, VTT Rauman kaupunki Elinkeino- ja suunnittelupalvelut kaarina.nurmi@rauma.fi 050 307 3542 RAUMAN ALUEEN KORKEAKOULUTUKSEN

Lisätiedot

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kouvolan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Konsernijohtaja Juha Metsälä 4.11.2016 Suomen väestö ikääntyy, yli 65-vuotiaat suurin ikäryhmä vuodesta 2032 eteenpäin Pohjola Rakennus Oy, konserninjohtaja

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 57 07.10.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 50 19.10.2015 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 07.10.2015 57 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2016 EAKR-haku

Lisätiedot

Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011

Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Pirjo Ylöstalo, Kela Puh. 020 63 41390 Selvitys 1/2011 Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 1.2.2010 Yleistä

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus

Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Sisältö INKA yleisesti Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Kaupungin rooli Rahoitus Esimerkkiprojekteja Mikä INKA on? Tausta Tavoitteena

Lisätiedot

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015 Nuorten Ohjaamot Kohtaamo-hanke NUORISOTAKUU ESR-OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 NUORTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISKOKOKONAISUUS Ohjaamo-toiminta ja verkko-ohjaus (Kohtaamo) kehittää Ohjaamoja ja verkko-ohjausta

Lisätiedot

Vesi-ohjelma Yhteenveto ja eväitä jatkoon

Vesi-ohjelma Yhteenveto ja eväitä jatkoon Vesi-ohjelma 2008-2012 Yhteenveto ja eväitä jatkoon Vesi loppuseminaari 2011 Marina Congress Center 27.11.2012 Vesi-ohjelman päällikkö Tuomas Lehtinen Vesi ohjelma Ohjelman laajuus Ohjelman kesto: 2008-2012

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

PORIN SEUDUN KILPAILUKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA

PORIN SEUDUN KILPAILUKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA PORIN SEUDUN KILPAILUKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro 27.8.2013 Kunnille on annettu historiallinen mahdollisuus seutukunnan elinvoiman ja hyvinvoinnin kehittämiseen

Lisätiedot

Askeleet sote-muutokseen

Askeleet sote-muutokseen Askeleet sote-muutokseen Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula 9.9.2016 1 Perustat kuntoon Perustason palvelut vahvistuvat Rahat ja osaajat riittämään So + Te - integraatio - sujuvat palveluketjut

Lisätiedot

Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa. Hankinta-asiamies Jorma Saariketo

Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa. Hankinta-asiamies Jorma Saariketo Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa Hankinta-asiamies Jorma Saariketo Kilpailutetut hankinnat 2015 koko maa Ajanmukaiset menettelytavat ja välineet lisäävät mahdollisuuksia ja edistävät

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kotkan-Haminan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Asennuskanava LHD 20x Asennuskanava LHD 20x Asennuskanava LHD 32x Asennuskanava LHD 40x20...

Sisällysluettelo. Asennuskanava LHD 20x Asennuskanava LHD 20x Asennuskanava LHD 32x Asennuskanava LHD 40x20... Newlec-minilistat 2 Sisällysluettelo Asennuskanava LHD 20x10... 3 Asennuskanava LHD 20x20... 4 Asennuskanava LHD 32x15... 5 Asennuskanava LHD 40x20... 6 Asennuskanava LH 60x40... 7 3 Asennuskanava LHD

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Vaasan kaupunkiseudun tilanne

Vaasan kaupunkiseudun tilanne Vaasan kaupunkiseudun tilanne Esityksen sisältö 1. Mikä on Vaasan kaupunkiseutu? 2. Yhdyskuntasuunnittelun tilanne seudulla 3. Kasvusopimus ja MAL-teemat Suomen suurimmat kaupunkiseudut vuonna 2011 Väestönkasvu

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Sisältö 1. Biotalous on talouden seuraava aalto 2. Biotalouden

Lisätiedot

Miten muilla kaupunkiseuduilla? Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, MAL-verkosto. www.mal-verkosto.fi

Miten muilla kaupunkiseuduilla? Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, MAL-verkosto. www.mal-verkosto.fi Miten muilla kaupunkiseuduilla? Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, MAL-verkosto www.mal-verkosto.fi Vaasan kaupunkiseudun rakennemalli 2040 -seminaari 16.10.2012 Menossa rakennemallien aktiiviset vuodet

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Kuva: Antero Saari MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA I neljännes (tammi-maaliskuu) 2014 Kuva: Antero Saari Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Sisäinen ja ulkoinen elinvoima Kuva: Jan Virtanen 1. Työllisyyskehitys

Lisätiedot

Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki

Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Kirjastonjohtajat 23.9.2010 Ydinkysymykset Mitä varten organisaatio on olemassa? (missio) Millaista tulevaisuutta tavoittelemme? (visio) Kuinka saavutamme

Lisätiedot

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi. Siksi

Lisätiedot

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Johanna Moisio, HT, opetusneuvos, ryhmäpäällikkö Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto

Lisätiedot

LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011

LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. 1 (5) Vuosina 2010 ja 2011 lisätään julkisen palvelun velvoitteen

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016 Junatyyppi Junanumero Kulkuväli Lähtöaika Tuloaika Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:12:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 13.12.2015 26.3.2016 S 2 Joensuu asema Helsinki asema

Lisätiedot