EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT"

Transkriptio

1 EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT TIINA TANNINEN-AHONEN

2 EKOSYSTEEMIT BUSINESS FINLANDIN ASIAKKAINA Markkinaehtoinen, avoin, merkittävän globaalin, uuden liiketoiminnan synnyttävä kokonaisuus. Houkuttelee ulkomaisten yritysten innovaatiotoiminnan sijoittumista Suomeen. Parhaimmat ja merkittävimmät ekosysteemit voivat kasvaa kasvumoottoreiksi. Synnyttää verkostoon uusia kokonaisratkaisuja asiakkaille yhteistyötä tehostamalla, eri osaamisia yhdistämällä ja kyvykkyyksiä kasvattamalla. Kasvumoottorit liikevaihto >1 mrd Arvoverkostot Yhteinen tavoite, tarve ja suunnitelma tehdä asioita yhdessä. Yritysvetoisia verkostoja ja yhteishankkeita. Yhteistyöverkostot

3 KASVUMOOTTORIT UUSIA TEHOEKOSYSTEEMEJÄ Uusi yksityisten ja julkisten toimijoiden kumppanuusmalli & ekosysteemi Miljardiluokan tavoitteet liiketoiminnalle, viennille ja investoinneille Suomeen Räätälöityjä palveluja ja osin uudentyyppistä rahoitusta Business Finlandilta

4 NÄIN KASVUMOOTTORIN ORKESTROINTI TOIMII ORKESTRAATTORI Fasilitoi yhteisiä toimenpiteitä Tunnistaa uusia kumppaneita Luo uudistavan kasvun ilmapiirin SUURI YRITYS PK- YRITYS EU- RAHOITUS >1 MILJARDI BUSINESS FINLANDIN PALVELUT JULKISET TAHOT TUTKIMUS- ORGANISAATIO YKSITYINEN RAHOITUS STARTUP- UP MUU JULKINEN RAHOITUS

5 ODOTUKSIA KASVUMOOTTOREILLE Tavoittelee yli miljardin euron uutta liiketoimintaa ja/tai vientiliiketoiminta ja/tai investointeja Suomeen Kehittää kokonaisvaltaisia ratkaisuja globaaliin markkinamurrokseen Toimii sovitussa laajuudessa avoimena alustana eri toimijoiden yhteistyölle ja ulkomaisten innovaatioinvestoijien houkuttelemiselle Suomeen Pohjautuu yhteiseen visioon ja suunnitelmaan (roadmap) tavoitteisiin (kasvuvisio) pääsemiseksi Tuottaa uutta arvoa sekä loppukäyttäjälle että partnereille Synnyttää yhteisiä innovaatiohankkeita, pilotointeja ja demonstraatioita sekä avauksia markkinoille Koostuu uskottavasta joukosta yrityksiä eri toimialoilta, tutkimusorganisaatioita, julkisia toimijoita ja loppuasiakkaita

6 KASVUMOOTTORIN KEHITTYMISEN VAIHEET JA BUSINESS FINLANDIN PALVELUT Valmisteluvaihe Yhteinen visio ja alustava tiekartta Liiketoimintakärjen globaali markkinapotentiaali Käynnistysvaihe Systemaattinen ja määrätietoinen toimenpidesuunnitelma kasvumoottorin kehittämiseksi ja innovaatiotoiminnan vauhdittamiseksi Toimijoiden määrän kasvu ja monipuolistaminen Kasvumoottorin kansainvälistäminen Kypsyysvaihe Kasvumoottori laajenee omaehtoisesti globaaleilla markkinoilla Yritysverkostoilla globaalisti kilpailukykyisiä kysyntälähtöisiä ratkaisuja Globaalien kumppanien lisääntymin Kasvumoottorin valmistelurahoitus ekosysteemin orkestrointiin ( A50%) Ennakointitietoa teemasta Rahoitus kasvumoottorin orkestroijalle Kasvumoottorin käynnistystuki Invest-in ja kansainvälistymispalvelut T&k&i-rahoitus Co-innovation-rahoitus tutkimukseen Kasvumoottorien pääomarahoitus Innovatiivisten julkisten hankintojen rahoitus Invest in -palvelut 3-6 kuukautta 2 vuotta 2 vuotta 2 vuotta 10+ vuotta Go/ No go Go/ No go

7 RAHOITUSKRITEERIT 2018 KASVUMOOTTOREIDEN KEHITTÄMINEN ORKESTOINNIN AVULLA Vaihe A1 kriteerit 1. Kasvumoottorilla on selkeä vaikuttavuus 2. Liiketoimintakärki tunnistettu. Globaali markkinapotentiaali. Lisää uutta liiketoimintaa ja/tai vientiliiketoimintaa ja/tai investointeja Suomeen min. 1 mrd. ja sopii suomalaiseen osaamiseen. 3. Selkeä kasvumoottorin kasvuvisio ja alustava roadmap 4. Systemaattinen ja määrätietoinen toimenpidesuunnitelma kasvumoottorin kehittämiseksi ja innovaatiotoiminnan vauhdittamiseksi 5. Kasvumoottorin orkestraattorilla on lisäarvoa ja tarvittavat resurssit. Vaihe A2 A5 kriteerit 1.Kasvumoottorilla on vaikuttavuusmittarit ja kuvaus vaikuttavuusmekanismeista. 2.Kasvumoottorin kansainvälistäminen ja skaalaaminen on määrätietoista ja systemaattista. 3.Selkeä kasvumoottorin visio, kasvu ja uudistuminen 4.Yksityiskohtainen toimenpidesuunnitelma kasvumoottorin kv-yhteistyöstä, käytäntöön viemisestä 5.Kasvumoottorin orkestroijan rooli, johtamismalli, lisäarvo ja suunnitelma kasvumoottorin omavaraisuudesta

8 MITÄ BUSINESS FINLAND TARJOAA KASVUMOOTTOREILLE Palveluita uusien kasvumoottoreiden tunnistamiseen - räätälöityä tietoa Globaalia ennakointi- ja markkinatietoa Kansainvälisiä kontakteja, Invest in -toiminta Tietoa kohdemarkkinoiden liiketoimintaympäristöstä Apua verkoston rakentamiseen Business Finlandin ohjelmien tarjoamat palvelut Viranomaisverkostot Tutkimusverkostot Suomessa ja EUssa, tutkimusinfrastruktuurit ja testlabit Business Finlandin kansainvälisen verkoston palvelut Business delegaatiot Team Finlandin arvovaltapalvelut Monipuoliset rahoituspalvelut Kaikki Business Finlandin rahoituspalvelut Rahoitus kasvumoottoreille orkestrointiin, tutkimusinfrastruktuurirahoitus ja kasvumoottoripääomarahoitus

9 LISÄTIETOJA KASVUMOOTTORIN ORKESTROINTIMALLISTA Tiina Tanninen-Ahonen , Markku Heimbürger , markku.heimburger@businessfinland.fi

EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT

EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT TIINA TANNINEN-AHONEN 19.10.2018 EKOSYSTEEMIT BUSINESS FINLANDIN ASIAKKAINA Kasvumoottori on markkinaehtoinen, avoin, merkittävän globaalin, uuden liiketoiminnan synnyttävä

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE

BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE MIKÄ ON KASVUMOOTTORI? Markkinaehtoinen, avoin, globaali liiketoimintaekosysteemi Tavoittelee yli miljardin euron uutta liiketoimintaa ja/tai vientiliiketoiminta

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu

Lisätiedot

Business Finland s Funding Instruments. Lämpöklinikka Tampere,

Business Finland s Funding Instruments. Lämpöklinikka Tampere, Business Finland s Funding Instruments Lämpöklinikka Tampere, 7.5.2019 BF:N RAHOITUS YRITYKSILLE Yrityskoko TEMPO T&K avustus Laina Start up Rahoituksen määrä on enintään 50 000 euroa. BF:n rahoitus 75%,

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen

Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen Business Finlandin rahoituspalvelut 2018 Aki Parviainen Uusi Business Finland mitä tavoitellaan ja miksi? Hyödynnetään vahvemmin asiantuntijaverkostoja Innovaatiotoimintaa ja kansainvälistymistä tukevat

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Teija Lahti-Nuuttila, Jarmo Heinonen Tekes Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma

Lisätiedot

Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö

Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö Mitä haetaan? 1. Tunnistettuja liiketoiminta-alueita, näkyvissä merkittävä markkinapotentiaali. Source: Bosman & Rotmans, 2014.

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä

Lisätiedot

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

Tekesin yritysrahoituspalvelut

Tekesin yritysrahoituspalvelut Tekesin yritysrahoituspalvelut Kasvuun tähtäävän startup- ja pk-yrityksen talousasiat Tapio Järvensivu/ 30.8.2017 Innovaatioseteli 2017 Yrityksellä on vakiintunutta liiketoimintaa (eli yrityksellä on liikevaihtoa

Lisätiedot

Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit. Markku Koponen

Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit. Markku Koponen Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit GOAL: Kiihdyttää Suomen kasvua - Synnyttää digitaalisen liiketoiminnan kehitysalustoja ja kasvuympäristöjä INKAn tavoitteiden mukaisesti - Kiihdyttää

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi

Lisätiedot

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,

Lisätiedot

Business Finland tukemassa ekuittia Maarit Lahtonen

Business Finland tukemassa ekuittia Maarit Lahtonen Business Finland tukemassa ekuittia 14.6.2018 Maarit Lahtonen maarit.lahtonen@businessfinland.fi KANSAINVÄLINEN KASVU TEHTÄVÄNÄ KASVU, UUDISTUMINEN JA MENESTYS Innovaatioiden edistäminen Viennin edistäminen

Lisätiedot

KASVUMOOTTORI-INFO AGENDA. Kasvumoottorirahoituksen tavoitteet, Esa Panula-Ontto. Rahoituksen perusperiaatteet, Karin Wikman

KASVUMOOTTORI-INFO AGENDA. Kasvumoottorirahoituksen tavoitteet, Esa Panula-Ontto. Rahoituksen perusperiaatteet, Karin Wikman KASVUMOOTTORI-INFO 21.5.2018 AGENDA Kasvumoottorirahoituksen tavoitteet, Esa Panula-Ontto Rahoituksen perusperiaatteet, Karin Wikman Case: CaaS - Corridor as a Service, Matti Lankinen, Vedia Aikataulut

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 # Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

Suomen edellytykset talouden uudistumiseen innovaatiotoiminnan kautta heikentyneet

Suomen edellytykset talouden uudistumiseen innovaatiotoiminnan kautta heikentyneet Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan tukemisen haasteet ja kehittämiskohteet sekä vuoden 2019 valtion talousarvioehdotuksen uudet toimet ja niiden vaikutukset TEM Suomen edellytykset talouden uudistumiseen

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu, Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS

Lisätiedot

Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit Markku Koponen

Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit Markku Koponen Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit Markku Koponen markku.koponen@tekes.fi Mikä on liiketoimintaekosysteemi? Globaaliin markkinakysyntään kehittyvä ja eri toimijoista koostuva tiivis ja

Lisätiedot

PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi. Antti Valle

PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi. Antti Valle PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi Antti Valle OSAAMISPOHJAN VARMISTAMINEN Osaamistaso nousee, osaaminen ja tarve kohtaavat TKI-voimavarojen vaikuttavuus ja kokoaminen Rajat

Lisätiedot

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 # Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja

Lisätiedot

GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ BUSINESS FINLAND

GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ BUSINESS FINLAND GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ BUSINESS FINLAND PEKKA SOINI 8.5.2018 INNOVAATIOTOIMINTA ON KESTÄVÄN TALOUSKASVUN TÄRKEIN LÄHDE Talous kasvaa ideoista eli tuotteista ja tuotantotavoista, koulutuksesta ja

Lisätiedot

kohti ekosysteemisiä malleja

kohti ekosysteemisiä malleja BUSINESS FINLAND kohti ekosysteemisiä malleja 5.11.2018 Joensuu VIRPI MIKKONEN Senior Director, Portfolio management and platforms, Business Finland TUPLATAAN PK-YRITYSTEN VIENTI JA T&K RAKENNETAAN YHDESSÄ

Lisätiedot

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Tekesin rahoitus startup-yrityksille Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen

Lisätiedot

Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari

Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen Minna Suutari 28.3.2017 Team Finland auttaa yritystäsi, kun olet 1. Kiinnostunut kansainvälisen liiketoiminnan aloittamisesta 2. Laajentamassa

Lisätiedot

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus

Lisätiedot

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN TUTKIMUSRAHOITUSPALVELUT

BUSINESS FINLANDIN TUTKIMUSRAHOITUSPALVELUT BUSINESS FINLANDIN TUTKIMUSRAHOITUSPALVELUT 2.5.2018 Miksi tutkimusrahoitusta on uudistetettu? Haluamme lisätä tutkimusrahoituksen vaikuttavuutta Suomessa parannettava kykyä luoda ja hyödyntää uusia ideoita

Lisätiedot

Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua

Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua HÄIRIÖTÖNTÄ JA EKOTEHOKASTA TOIMINTAA DIGITALISOITUNEESSA TUOTANTOVERKOSTOSSA Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua Alihankinta 2017 Harri Kivelä Tekes Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta

Lisätiedot

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Sosiaali- ja terveysvaliokunta 10.10.2017 Teollisuusneuvos Antti Valle Elinkeino- ja innovaatio-osasto #kasvustrategia @tem_uutiset Terveystoimialojen

Lisätiedot

Kehitysalustat kasvun tukena

Kehitysalustat kasvun tukena INKA Kehitysalustat kasvun tukena 8.12.2016 Älykkäät kaupungit kehitysalustoina INKA, 6Aika, kasvusopimukset, hallituksen kärkihankkeet Tavoitteena kansainvälisten referenssialueiden synnyttäminen Innovatiiviset

Lisätiedot

palvelut yritysten ja yliopistojen tukena

palvelut yritysten ja yliopistojen tukena palvelut yritysten ja yliopistojen tukena Mari Maier Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Kainuun ELY-keskus 14.11.2017 Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland on yrityksille kasvu-

Lisätiedot

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes. Tutkimushaku 2013 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes DM 1098753 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tutkimushaku 2013

Lisätiedot

Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017

Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Anna Alasmaa / 18.1.2017 palvelut yrityksille v. 2017 paketti pk- ja midcap-yritysten kansainväliseen kasvuun vuonna 2017 Team Finland Explorer, Digiboosti ja Innovaatioseteli

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA DM 1880115 031117 Miksi tutkimusrahoitusta uudistetaan? Haluamme lisätä tutkimusrahoituksen vaikuttavuutta

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

Team Finland -uudistus

Team Finland -uudistus Team Finland -uudistus Tiedotustilaisuus 28.3.2017 Elinkeinoministeri Mika Lintilä Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen Kansliapäällikkö Jari Gustafsson, TEM 2 Taustaa TEM asetti 6.10.2016

Lisätiedot

Tutkimus- ja innovaationeuvoston visio- ja tiekartta

Tutkimus- ja innovaationeuvoston visio- ja tiekartta Tutkimus- ja innovaationeuvoston visio- ja tiekartta Suomi 2030: Vetovoimaisin ja osaavin kokeilu- ja innovaatioympäristö Suomi on uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa elämisen laatu ja yrittämisen

Lisätiedot

Yritykset, kasvuekosysteemit ja kasvuohjelmat. Mika Aalto

Yritykset, kasvuekosysteemit ja kasvuohjelmat. Mika Aalto Yritykset, kasvuekosysteemit ja kasvuohjelmat Mika Aalto 31.8.2017 Kasvun agenda kasvupolitiikan tukena Kasvupolitiikan tavoitteena on elinkeinoelämän uudistuminen ja kannattava, korkean jalostusarvon

Lisätiedot

Eeran emergenssimalli: Verkostomalli ja yhteistyöalusta suomalaisten cleantech-yritysten kansainvälistymiselle

Eeran emergenssimalli: Verkostomalli ja yhteistyöalusta suomalaisten cleantech-yritysten kansainvälistymiselle Eeran emergenssimalli: Verkostomalli ja yhteistyöalusta suomalaisten cleantech-yritysten kansainvälistymiselle 2013 Eera kehittää alustaa suomalaisen cleantech-osaamisen verkostoimiseksi ja viemiseksi

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin

Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin 2017 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland. Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset

Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland. Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset Business Finland -rahoituspalvelut DM 1880115 031117 Innovaatiot vaikuttavat laajasti Yritykset ja tutkimusorganisaatiot

Lisätiedot

Biotaloudesta lisää bisnestä - treffikiertue

Biotaloudesta lisää bisnestä - treffikiertue Biotaloudesta lisää bisnestä - treffikiertue Biotaloustreffit kiertue 2015 Helsinki, Kemi, Turku, Joensuu, Seinäjoki, Jyväskylä Tavoite Vauhdittaa biotalouden uutta liiketoimintaa, pilotointeja ja innovaatioita

Lisätiedot

Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs

Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä 5.3.2018 Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä

Lisätiedot

Team Finland pähkinänkuoressa

Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland -verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita neuvonnasta rahoitukseen ja yhteiskuntasuhteiden

Lisätiedot

GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ

GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ Kiertotalousbrändi kansainvälistymisessä ja viennissä Ti 22.5.2018 klo 18 20 Oulu Game LAB, Rantakatu 28, Oulu Yrityksen kansainvälistyminen Pohjois-Savosta maailmalle Pohjoissavolaisten

Lisätiedot

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti 12.10.2016 Inkeri Huttu Tekes Palvelemme kasvuyrityksiä kansainvälisen liiketoiminnan eri vaiheissa Tekesin tutkimus- ja kehitysrahoituksen määrä yrityksille Yritysten,

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Tekesin yritysrahoituspalvelut v Jari Peltoniemi / syksy 2017

Tekesin yritysrahoituspalvelut v Jari Peltoniemi / syksy 2017 Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Jari Peltoniemi / syksy 2017 palvelut yrityksille v. 2017 ta yrityksen kansainväliseen kasvuun Yritys voi aloittaa tarpeisiinsa sopivalta portaalta TAVOITE: T&K-rahoitus;

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille. Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani Puh ,

Tekesin rahoitus yrityksille. Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani Puh , Tekesin rahoitus yrityksille Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani 16.5.2017 Puh. 0295 055 284, tuula.vaisanen@tekes.fi Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Yrityksille, joilla on kasvuhalua ja

Lisätiedot

Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.

Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9. Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Markkinoille vienti

Lisätiedot

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen,

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen, Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset Markku Ihonen, 23.3.16 Team Finland-kyselyn tausta Tammikuussa 16 Teknologiateollisuuden 16 jäsenyrityksen toimitusjohtajalle, saatu 1 vastausta

Lisätiedot

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus

Lisätiedot

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015 Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä

Lisätiedot

Innovaatiopankki. Tässä dokumentissa kuvataan ensimmäisen vaiheen toimenpiteet palvelun kokonaistarpeen arvioimiseksi.

Innovaatiopankki. Tässä dokumentissa kuvataan ensimmäisen vaiheen toimenpiteet palvelun kokonaistarpeen arvioimiseksi. Innovaatiopankki Hallituksen kevään 2016 yrittäjyyspakettiin sisältyy tavoite perustaa Suomeen innovaatiopankki tehostamaan tutkimustulosten, hyödyntämättömien tai hyödynnettäväksi tarjottavien teknologioiden,

Lisätiedot

Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun

Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun OPTEK seminaari Pekka Ollikainen 24.5.2011 1 www.tekes.fi/ohjelmat/oppimisratkaisut DM# 24.5.11 Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun! Kansallisen oppimisjärjestelmän kehitys

Lisätiedot

JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ. KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5.

JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ. KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5. JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5.2019 1 Mikä KEINO-osaamiskeskus? o Kestävien ja innovatiivisten julkisten

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille

Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille DM 1506263 10-2015 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja,

Lisätiedot

Business Finlandin lausunto

Business Finlandin lausunto Lausunto 1 (6) Eduskunnan talousvaliokunta TaV@eduskunta.fi Asia: HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 https://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/he+123/2018

Lisätiedot

Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta. Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014

Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta. Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014 Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014 Viime aikoina tapahtunutta Hallitus linjasi loppukeväästä Teollisuuspolitiikasta sekä kasvun kärjistä Kasvun

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 Tuomo Airaksinen, Finpro 24.2.2015 Team Finland kasvuohjelmat ja rahoitus Team Finland Pk-yritysten kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen suunnattuja - toteutetaan

Lisätiedot

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta KUUMA-komission kokous 1.2.2013 Juha Leinonen Teknologiakeskus TechVilla Oy Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi Salon kaupunki 26.9.2018 Mika Mannervesi www.sijoitusaloon.fi Salon verotulot 2000-2018 Älykkään teknologian Salo

Lisätiedot

EAKR seurantatietojen taustalomake EURA

EAKR seurantatietojen taustalomake EURA Organisaation Y-tunnus Organisaatiotyyppi Toimintalinja 1 PK-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoite 1.1. Uuden liiketoiminnan luominen CO05 Uusi tuella aikaansaatu yritys naisen perustama CO08 Uudet

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020 Tekesin lausunto Hannu Kemppainen 28.4.2016 Innovaatiotoiminta on kestävän talouskasvun tärkein lähde Yritysten

Lisätiedot

Team Finland ajankohtaiskatsaus. Marko Laiho, TEM Team Finland

Team Finland ajankohtaiskatsaus. Marko Laiho, TEM Team Finland Team Finland ajankohtaiskatsaus Marko Laiho, TEM Team Finland Tekesin Serve-ohjelman tutkimusbrunssi 16.12.2013 TEAM FINLAND: TAUSTAA JA TARKOITUS Team Finland -verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita,

Lisätiedot

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Fiksu kaupunki 2013-2017 Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Energiatehokas ja kestävä Uusien ratkaisujen testaus Käyttäjät mukaan Rakentuu paikallisille vahvuuksille Elinvoimainen elinkeinoelämä

Lisätiedot

Team Finland. Carita Vastinesluoma

Team Finland. Carita Vastinesluoma Team Finland Carita Vastinesluoma Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Satakunnan ELY-keskus carita.vastinesluoma@ely-keskus.fi 050-396 0805 Historiaa - Valtiorahoitteinen kv-toimintoja

Lisätiedot

Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä. Teollisuuden Palkansaajat Olli Koski

Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä. Teollisuuden Palkansaajat Olli Koski Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä Teollisuuden Palkansaajat 9.3.2017 Olli Koski Esitys Talouden tilanne Talouspolitiikan prioriteetit Elinkeinopolitiikan tilannekuva Yritysrahoitus

Lisätiedot

Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista

Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus 28.1.2015 Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista Kari Penttinen Ohjelmapäällikkö Tekes kari.penttinen@tekes.fi p. 050 5577 916 www.tekes.fi/ti Taustalla myös

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekes Tekes Innovaatiorahoituskeskus Tekes Merkittävin julkinen R&D&I rahoittaja

Lisätiedot

Eväitä kasvavaan elintarvikevientiin. Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland, Finpro

Eväitä kasvavaan elintarvikevientiin. Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland, Finpro Eväitä kasvavaan elintarvikevientiin Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland, Finpro Suomen elintarvikevienti tänään Elintarvikealan markkina ei kasva kotimaassa. Kasvu löytyy viennistä. 1, 5 mrd

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

Konsulttitoimisto Seppo Hoffrén Oy Consultancy Puijonkatu 30, 2 nd floor FIN-70110KUOPIO +358 20 7 2 1 1 400 administrator@hoffrenconsultancy.fi firstname.lastname@hoffrenconsultancy.fi www.hoffrenconsultancy.fi

Lisätiedot

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden

Lisätiedot

Suomen innovaatiorahoitus cleantechin kannalta. Mika Lautanala 13.12.2012

Suomen innovaatiorahoitus cleantechin kannalta. Mika Lautanala 13.12.2012 Suomen innovaatiorahoitus cleantechin kannalta Mika Lautanala 13.12.2012 Finnvera: Rahoitusta investointeihin ja käyttöpääomaan Rahoitus Lainat yrityksen investointiin tai käyttöpääomaan (vain pk yrityksille)

Lisätiedot

KASVUMOOTTORI-INFO AGENDA. Avaus, pääjohjaja Pekka Soini, Business Finland

KASVUMOOTTORI-INFO AGENDA. Avaus, pääjohjaja Pekka Soini, Business Finland KASVUMOOTTORI-INFO 14.12.2018 AGENDA Avaus, pääjohjaja Pekka Soini, Business Finland 1. Kilpailutuskierroksen voittajat esittäytyvät Kyyti Group Oy, Pekka Möttö Suomen Tilaajavastuu, Lars Albäck Vediafi

Lisätiedot

Tekes rohkaisee uudistumaan. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus

Tekes rohkaisee uudistumaan. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus Tekes rohkaisee uudistumaan Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus 27.1.2015 Julkisten innovaatiorahoittajien ja -toimijoiden roolit Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 440 Finnvera

Lisätiedot

Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla

Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla 2016-2017 pilotoidaan konkreettisesti innovaatioseteliä pkyritysten kanssa yhteistyössä rakennetaan digitaalinen palvelualusta seteleiden hakemiseksi, myöntämiseksi

Lisätiedot

Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa.

Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. Taustatekijät 1. Maailmantalouden

Lisätiedot

Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA

Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 9.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jarmo Heinonen, Senior Director Lappeenrannasta OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.4.2019 Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland Tanska on lähellä

Lisätiedot

INKA ja hankinnat 3.3.2015

INKA ja hankinnat 3.3.2015 INKA ja hankinnat 3.3.2015 INKA:n tavoitteet Vetovoimaiset hubit Kansainvälinen taso: EU miten saamme hubeista kansainvälisiä kärkiä? INKA luo osaamispohjaisia uusia yrityksiä ja uudistaa yritysten liiketoimintaa

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIOTOIMINTA 2017

BUSINESS FINLAND TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIOTOIMINTA 2017 BUSINESS FINLAND TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIOTOIMINTA 2017 Innovaatiotoiminta on kestävän talouskasvun tärkein lähde Talous kasvaa ideoista eli tuotteista ja tuotantotavoista, koulutuksesta ja kiinteästä

Lisätiedot

Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM

Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM MUUT HALLITUS VÄLI- NE Yritysten rahoitusaseman vahvistaminen KASVURAHOITUS: LISÄPANOSTUS 2016-18 RAHASTOT VÄLI - RAHOITUS

Lisätiedot

Alkuun ja eteenpäin Team Finland tilaisuus Kouvola Aihe: Team Finland palvelut. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs

Alkuun ja eteenpäin Team Finland tilaisuus Kouvola Aihe: Team Finland palvelut. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Alkuun ja eteenpäin Team Finland tilaisuus Kouvola 3.5.2017 Aihe: Team Finland palvelut Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä

Lisätiedot

Miten kehityshankkeiden vaikuttavuus syntyy?

Miten kehityshankkeiden vaikuttavuus syntyy? TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Miten hankkeiden vaikuttavuus syntyy? 9.5.2018 Ville Valovirta Teknologian tutkimuskeskus VTT Työpaikkoja Osallisuus Hyvinvointi Pienempi hiilijalanjälki Huippuosaaminen

Lisätiedot

OHITUSKAISTA. Rovaniemeltä MAAILMALLE Suvi Sundquist Senior Director, Business Finland OHJELMA

OHITUSKAISTA. Rovaniemeltä MAAILMALLE Suvi Sundquist Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Suvi Sundquist, Senior Director Keynote Business Finlandin ulkomaanverkostosta; Norjan mahdollisuudet ja Business Finlandin palvelut, Jukka Suokas,

Lisätiedot

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Kari Pokkinen, Finpro 16.4.2015 2 Finpro Export Finland yritysten kansainvälistäjä Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä,

Lisätiedot

Green Growth -palvelut yrityksille

Green Growth -palvelut yrityksille Green Growth -palvelut yrityksille GG-sessio 27.3. Tuomo Suortti Kehittää vihreän kasvun perustaksi strategisia osaamisia Tuottaa ja jalkauttaa tietoa yritysten liiketoimintastrategioiden uudistumisen

Lisätiedot

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari Rakennettu ympäristö ohjelman tulosseminaari Finlandiatalo Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari 27.1.2015 Tekesin Rakennettu ympäristö ohjelma 2009-2014 Tekes Innovaatiorahoituskeskus Ohjelmapäällikkö

Lisätiedot