LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE klo OSAVUOSIKATSAUS : LIIKEVAIHTO KASVOI KOLMANNEKSEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE klo OSAVUOSIKATSAUS : LIIKEVAIHTO KASVOI KOLMANNEKSEN"

Transkriptio

1 LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE klo OSAVUOSIKATSAUS : LIIKEVAIHTO KASVOI KOLMANNEKSEN Lemminkäinen-konsernin liikevaihto kasvoi 31,3 % ja oli 303,5 milj. euroa (231,2 Me). Toiminnan kausiluonteisuudesta johtuva alkuvuoden tavanomainen tappio ennen veroja oli -9,1 milj. euroa (-12,8 Me). Tilauskanta kasvoi 27 % ja oli 1 155,7 milj. euroa (909,8 Me). Kasvanut tilauskanta luo hyvät edellytykset liikevaihdon kasvulle ja tuloksen paranemiselle. RAKENNUSMARKKINAT Kotimaan rakennusmarkkinoiden suhdannenäkymät ovat edelleen suotuisat. Rakentamisen arvioitu 3 % kasvu tänä ja ensi vuonna noudattaa Pohjoismaiden kansantalouksien vuosittaista kehitysvauhtia. Kehitystä pitää yllä asuntojen hyvä kysyntä, vilkas teollisuus- ja varastorakentaminen sekä liikerakentaminen. Kuluvana vuonna arvioidaan aloitettavan noin (33 701) asunnon rakennustyöt. Toimistorakentamisen nähdään tänä vuonna elpyvän, ja maa- ja vesirakentaminen jatkaa kasvuaan meneillään olevien useiden suurhankkeiden johdosta. Myös rakennusyritysten kansainvälisen toiminnan arvo on kehittynyt myönteisesti. Rakennusteollisuuden kansainvälisen toiminnan päämarkkinat ovat edelleen Venäjä, Baltia ja Pohjoismaat. Pääosa Lemminkäisen liikevaihdon kasvusta on peräisin kansainvälisestä toiminnasta. Edellä mainitulla Itämeren päämarkkina-alueella yhtiöllä on ennestään hyvä markkina-asema, minkä lisäksi se on laajentanut toimintaansa kehittyviin maihin. Suomalaisen teollisuuden kasvavat investoinnit mm. Kiinaan ja Intiaan lisäävät Lemminkäisen palveluiden kysyntää. KONSERNIN LIIKEVAIHTO JA TULOS Lemminkäinen-konsernin liikevaihto kasvoi 31,3 % ja oli 303,5 milj. euroa (231,2 Me). Liikevaihdosta kansainvälisen toiminnan osuus oli 30,0 % (23,4 %). Liiketulos oli -6,8 milj. euroa (-11,0 Me) ja tulos ennen veroja -9,1 milj. euroa (-12,8 Me). Katsauskauden tulos verojen jälkeen oli -7,3 milj. euroa (-9,6 Me) ja tulos per osake -0,49 euroa (-0,64 e). Alkuvuoden tappio on tavanomainen ja johtuu Lemminkäisen liiketoimintojen kausiluonteisuudesta. LIIKETOIMINTA-ALUEET Päällystys- ja kiviainesryhmä

2 Päällystys- ja kiviainesryhmän liikevaihto kasvoi ja oli 23,9 milj. euroa (21,5 Me). Liiketulos oli -20,6 milj. euroa (-16,2 Me). Alkuvuoden tappio johtuu päällystystoiminnan kausiluonteisuudesta. Päällystys- ja kiviainesryhmän tilauskanta oli 255,3 milj. euroa (216,0 Me), josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 51,7 % (46,4 %). Runsasluminen ja pitkäkestoinen talvi Pohjoismaissa rasitti ryhmän alkukauden tulosta. Kotimaassa päällystyksen kokonaistyömäärät ovat jäämässä hieman edellisvuotta alhaisemmiksi. Tanskassa ja Norjassa asfalttipäällysteiden hintataso on kehittynyt suotuisasti, Ruotsissa ja Suomessa se on edelleen heikko. Venäjällä ja Baltian maissa päällystystöiden näkymät ovat hyvät. Raaka-aineiden, etenkin bitumin, hinta on jatkanut nousuaan, mutta Lemminkäinen on kyennyt suojautumaan hinnannousua vastaan hyvin. Vilkas talonrakentaminen ja käynnissä olevat infrahankkeet pitävät kiviaineksen ja valmisbetonin kysynnän hyvänä. Rakennusmateriaaliryhmä Rakennusmateriaaliryhmän liikevaihto oli 11,6 milj. euroa (13,2 Me) ja liiketulos -2,6 milj. euroa (-3,4 Me). Ryhmän tilauskanta oli 23,6 milj. euroa (21,2 Me). Katto- ja ympäristöurakoinnin kysyntä on pysynyt hyvänä. Myös hintatason odotetaan nousevan. Lemcon Oy Lemconin liikevaihto kasvoi 100,9 milj. euroon (66,0 Me) ja tulos ennen veroja nousi 4,4 milj. euroon (3,0 Me). Yhtiön tilauskanta oli 368,3 milj. euroa (234,3 Me), josta kansainvälisen toiminnan osuus oli 52,2 % (64,7 %). Kalliorakentamisessa yhtiön kotimaan tilauskanta on hyvä. Myös Ruotsissa markkinatilanne näyttää pysyvän suotuisana. Lemconin työyhteenliittymässä urakoiman E-18 moottoritien rakennustyöt etenevät suunnitellusti. Liikerakentamisen ennustetaan pysyvän vilkkaana mm. Helsingin keskustan uudistustöiden johdosta. Venäjällä teollisuus- ja logistiikkatilojen kysyntä on pysynyt edelleen vahvana. Maailmanlaajuisesti toimivan Lemcon Networksin teknisten asiantuntijapalveluiden kysyntä televerkkorakentamisessa näyttää jatkavan kasvuaan. IKEA ilmoitti katsauskaudella purkavansa Lemconin kanssa tekemänsä urakkasopimuksen, joka koski Pietariin rakennettavaa MEGA-

3 kauppakeskusta. Urakkasopimuksen arvo oli 92 milj. euroa. Sopimuksen purkamiselle ei ole oikeudellisia perusteita, ja asian käsittelyä jatketaan välimiesoikeudessa. Puoleen väliin edenneen hankkeen päättymisellä ei ole oleellista vaikutusta Lemminkäinenkonsernin koko vuoden tulokseen. Oy Alfred A. Palmberg Ab Talonrakennustoimintaa harjoittavan Palmbergin liikevaihto kasvoi edellisvuodesta ja oli 129,7 milj. euroa (99,4 Me). Yhtiön tulos ennen veroja parani 6,9 milj. euroon (3,9 Me). Palmbergin tilauskanta oli 441,5 milj. euroa (362,8 Me). Paraneva työllisyys ja ansiotulojen nousu yhdessä lisääntyvän velanoton kanssa tukevat edelleen kotimaan asuntokysyntää. Talonrakentamisen määrä kasvoi viime vuonna 5,4 %, ja vuonna 2006 sen ennustetaan lisääntyvän 3,5 %. Tänä vuonna arvioidaan aloitettavan asunnon rakennustyöt, joista vapaarahoitteisten asuntojen määrä on Palmbergin asuntotuotanto on kasvussa. Yhtiö aloitti alkuvuonna 575 vapaarahoitteisen asunnon rakentamisen (375). Vuonna 2005 aloitettiin asunnon rakentaminen ja kuluvalle vuodelle yhtiöllä on valmiudet aloittaa noin asunnon tuotanto. Palmbergin koko vuoden näkymät ovat hyvät ja yhtiön työvaranto on suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Tekmanni Oy Tekmannin liikevaihto oli 42,9 milj. euroa (40,5 Me) ja tulos ennen veroja 2,5 milj. euroa (1,6 Me). Yhtiön tilauskanta oli 67,0 milj. euroa (75,5 Me). Viime vuonna toteutetut sopeuttamistoimet ja rakennejärjestelyt ovat parantaneet yhtiön kilpailukykyä ja tulosta. Teollisuuden investoinnit ja vilkkaana jatkuva korjausrakentaminen ovat lisänneet huollon, kunnossapidon ja korjaustoiminnan kysyntää talotekniikassa. Varsinkin asuinkerrostalojen putkisaneeraukset ovat lisääntyneet koko maassa. Alan kasvupotentiaalin vuoksi Tekmannin näkymät vuodelle 2006 ovat myönteiset. KONSERNIRAKENNE Vuoden 2006 alussa Rakennusmateriaaliryhmän katto- ja betoniliiketoiminnat siirrettiin uusille tytäryhtiöille Lemminkäinen Katto Oy:lle ja Lemminkäinen Betonituote Oy:lle. Uudet yhtiöt muodostavat edelleen Rakennusmateriaaliryhmän yhdessä Omni-Sica Oy:n kanssa.

4 RAHOITUS Rahavirtalaskelman mukainen liiketoiminnan rahavirta oli -76,4 milj. euroa (-32,1 Me), investointien rahavirta -3,8 milj. euroa (-2,2 Me) ja rahoituksen rahavirta 76,4 milj. euroa (32,3 Me). Katsauskauden rahavirtaan sisältyy vuodelta 2005 maksettuja osinkoja 18,0 milj. euroa (9,9 Me). Korollinen vieras pääoma katsauskauden lopussa oli 360,9 milj. euroa (325,3 Me) ja likvidit varat 38,5 milj. euroa (38,1 Me). Korollinen nettovelka oli 322,4 milj. euroa (287,1 Me). Korollisen nettovelan muutos vertailukaudesta oli 35,2 milj. euroa. Rahavirtojen ja nettovelan muutokset vertailukauteen nähden johtuvat suuremmista osingoista, vuoden 2005 volyymin kasvusta ja projektirahoituksen muutoksista. Nettorahoituskulut olivat 1,9 milj. euroa (1,8 Me), mikä oli 0,6 % liikevaihdosta (0,8 %). Omavaraisuusaste oli 25,4 % (25,0 %) ja nettovelkaantumisaste (gearing) 171,8 % (178,0 %). IFRS-LASKENTAPERIAATTEET Arvostus- ja kirjaamisperiaatteet Konsernin IFRS-siirtymäpäivä oli Vuositilinpäätös julkaistiin IFRS-laskentaperiaatteiden mukaisena. Vuoden 2005 osavuosikatsaukset julkaistiin IFRS-säännösten mukaisiksi muunnettuina joulukuussa Tämä osavuosikatsaus on laadittu samoja IFRS- arvostus- ja kirjaamisperiaatteita noudattaen kuin vuositilinpäätös Lisäksi konserni on ottanut käyttöön alempana luetellut uudet standardit ja tulkinnat. Konserni julkaisee osavuosikatsaukset kaikkien IAS 34, Osavuosikatsaukset, standardin vaatimusten mukaisena sen jälkeen, kun EU:n transparenssidirektiivi on tullut osaksi Suomen lainsäädäntöä vuoden 2007 alusta ja selkiyttänyt vaadittavien raporttien tasoa ja sisältöä. Uudet IFRS-standardit Konserni on ottanut käyttöön seuraavat uudet standardit ja tulkinnat: IAS 19 (Muutos), Työsuhde-etuudet: vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot, konsernitason järjestelyt ja tilinpäätöksessä esitettävät tiedot. Amendment to IAS 21: Net investment in a foreign operation (EU ei vielä ole hyväksynyt muutosta käyttöön otettavaksi. Hyväksyntää odotetaan vuoden loppuun mennessä). IAS 39 (Muutos), Rahoitusinstrumentit: kirjaaminen ja arvostaminen (Rahavirran suojauslaskennan

5 soveltaminen ennakoituihin konsernin sisäisiin liiketoimiin) IFRIC 4, Miten määritetään, sisältääkö järjestely vuokrasopimuksen. Näiden standardien käyttöönotto ei aiheuttanut tilinpäätöksen laatimisperiaatteisiin sellaisia muutoksia, joilla olisi ollut vaikutusta tässä osavuosikatsauksessa esitettyihin tietoihin. Osavuosikatsauksessa esitettävät tiedot ovat tilintarkastamattomia. INVESTOINNIT Katsauskauden investoinnit olivat 9,4 milj. euroa (10,8 Me). Investoinnit olivat lähinnä päällystys-, murskaus- ja louhintakaluston, rakennusmateriaalien tuotantolaitteiden sekä talonrakennuskaluston hankintoja. HENKILÖSTÖ Konserniyhtiöiden palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin henkilöä (6.766), joista ulkomailla työskenteli henkilöä (1.516). Henkilömäärä katsauskauden lopussa oli (6.892). TILAUSKANTA Konsernin tilauskanta kasvoi 27 % ja oli 1 155,7 milj. euroa (909,8 Me). Kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 30,3 % (30,1 %). Tilauskanta toimialoittain Milj.euroa 3/06 3/05 muutos-% Päällystys- ja 255,3 216,0 18,2 kiviainesryhmä Rakennusmateriaaliryhmä 23,6 21,2 11,3 Lemcon Oy 368,3 234,3 57,2 Oy Alfred A. Palmberg Ab 441,5 362,8 21,7 Tekmanni 67,0 75,5-11,3 Yhteensä 1.155,7 909,8 27,0 Katsauskauden jälkeen käynnistetyistä uusista rakennuskohteista merkittävin on Salmisaareen rakennettava toimitilakokonaisuus, johon myös Lemminkäisen pääkonttori siirtyy vuonna Tilat vuokrataan niiden rakennuttajalta työeläkeyhtiö Varmalta ja

6 rakentajana toimii Palmberg. Urakan arvo on n. 100 milj. euroa, ja rakennustyöt alkavat kesällä Palmbergin tytäryhtiö Oka Oy rakentaa Lappeenrannan keskustaan kauppakeskuksen, joka sisältää myös toimistotilaa, parkkihallin ja asuntoja. Hankkeen kokonaisarvo on n. 41 milj. euroa. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian kanssa on allekirjoitettu sopimus kahden toimitalon rakentamisesta Länsi-Pasilaan. Kohteen arvo on n. 40 milj. euroa. VR-Yhtymän kanssa on tehty esisopimus Turun konepaja-alueesta (n.8 ha), johon tavoitellaan n m2:n asuntorakennusoikeutta. Palmberg ostaa alueen tontit ja rakennusoikeuden heti kun alueella on lainvoimainen asemakaava. Hanke toteutetaan yhteistyönä Sato- Rakennuttajat Oy:n kanssa. Edellä mainitut hankkeet eivät sisälly katsauskauden tilauskantaan. YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Lemminkäinen Oyj:n pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2005 ja myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti jakaa osinkoa 1,00 euroa osakkeelta eli yhteensä ,00 euroa. Osingonmaksun täsmäytyspäivä oli ja osingon maksupäivä Yhtiön hallituksen jäseniksi valittiin Berndt Brunow, Erkki J. Pentti, Heikki Pentti, Teppo Taberman ja Sakari Tamminen. Hallitus on valinnut puheenjohtajakseen Heikki Pentin ja varapuheenjohtajakseen Teppo Tabermanin. Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin KHT-Yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, jossa päävastuullisena tilintarkastajana toimii Jan Holmberg, KHT. OSAKKEET Lemminkäinen Oyj:n osakkeen kurssi oli katsauskauden alussa 30,50 euroa (15,74 e) ja katsauskauden lopussa 34,86 euroa (18,30 e). Osakkeita vaihdettiin kpl ( ). Osakekannan markkina-arvo kauden lopussa oli 593,4 milj. euroa (311,5 Me). KILPAILUVIRASTON ASFALTTI- JA KATTOHUOPA-ALAA KOSKEVAT EPÄILYT

7 Kilpailuvirasto on maaliskuussa 2004 esittänyt Lemminkäiselle 68 milj. euron seuraamusmaksua epäilemässään asfalttikartelliasiassa. Lemminkäinen on markkinaoikeudelle antamassaan vastineessa kiistänyt kilpailuviraston syytökset perusteettomina ja vaatii markkinaoikeutta hylkäämään viraston esityksen kokonaisuudessaan. Asian käsittely markkinaoikeudessa on kesken. Kilpailuvirasto on maaliskuussa 2006 antanut kattohuopa-alan yhtiöiden kommentoivaksi esitysluonnoksen, jonka mukaan se epäilee niiden välillä tapahtuneen kiellettyä tietojenvaihtoa vuosina Luonnos ei sisällä Kilpailuviraston esitystä seuraamusmaksun määrästä. Lemminkäinen tutkii asiaa ja antaa esitysluonnokseen vastauksensa kuluvan kevään aikana. NÄKYMÄT VUODELLE 2006 Lemminkäisen näkymät kuluvalle vuodelle ovat hyvät. Konsernin asuntotuotanto kasvaa ja suuret infrahankkeet työllistävät sitä lähivuodet. Lemminkäisen kansainvälisen liiketoiminnan arvioidaan jatkavan myönteistä kehitystään, myös uusilla markkina-alueilla. Lähes 30 % kasvanut tilauskanta luo hyvät edellytykset liikevaihdon kasvulle ja tuloksen paranemiselle vuonna Helsingissä 10. päivänä toukokuuta 2006 Lemminkäinen Oyj, Hallitus Lemminkäinen Oyj Juhani Sormaala Toimitusjohtaja KONSERNIN TULOSLASKELMA Milj. euroa 3/2006 3/2005 Muutos Muutos-% 12/2005 Liikevaihto 303,5 231,2 72,3 31, ,7 Liiketoiminnan tuotot ja kulut -305,3-237,2-68,1-28, ,3 Poistot -5,0-5,0 0,0 0,0-34,0 Liiketulos -6,8-11,0 4,2 38,2 72,5 Rahoituskulut -2,7-2,6-0,1-3,8-11,5 Rahoitustuotot 0,8 0,9-0,1-11,1 3,8 Osuus

8 osakkuusyhtiöiden tuloksista -0,3-0,1-0,2 yli sata 1,1 Tulos ennen veroja -9,1-12,8 3,7 28,9 65,9 Tuloverot 1,7 3,2-1,5-46,9-17,4 Tilikauden tulos -7,3-9,6 2,3 24,0 48,5 Tilikauden tuloksen jakautuminen Emoyhtiön omistajille -8,3-10,9 2,6 23,9 43,7 Vähemmistölle 1,0 1,3-0,3-23,1 4,7 Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta laskettu osakekohtainen tulos Tulos/osake, euroa -0,49-0,64 2,57 Tulos/osake, euroa, laimennettu -0,49-0,64 2,57 LIIKEVAIHTO TOIMIALOITTAIN Milj. euroa 03/ /2005 Muutos Muutos-% 12/2005 Lemminkäinen Oyj Päällystys- ja kiviainesryhmä 23,9 21,5 2,4 11,2 514,7 Rakennusmateriaaliryhmä 11,6 13,2-1,6-12,1 100,3 Lemcon Oy 100,9 66,0 34,9 52,9 328,8 Oy Alfred A. Palmberg Ab 129,7 99,4 30,3 30,5 517,3 Tekmanni Oy 42,9 40,5 2,4 5,9 191,1 Muut -5,6-9,4 3,8 40,4-50,4 Konserni yhteensä 303,5 231,2 72,3 31, ,7 LIIKETULOS TOIMIALOITTAIN Milj. euroa 03/ /2005 Muutos Muutos-% 12/2005 Lemminkäinen Oyj Päällystys- ja kiviainesryhmä -20,6-16,2-4,4-27,2 20,5 Rakennusmateriaaliryhmä -2,6-3,4 0,8 23,5 0,6 Lemcon Oy 4,1 2,6 1,5 57,7 15,3

9 Oy Alfred A. Palmberg Ab 7,5 4,6 2,9 63,0 28,3 Tekmanni Oy 2,2 1,5 0,7 46,7 6,8 Muut 2,5-0,1 2,6 yli sata 1,0 Konserni yhteensä -6,8-11,0 4,2 38,2 72,5 KONSERNITASE Milj. euroa 03/ / /2005 Pitkäaikaiset varat Aineelliset hyödykkeet 167,8 169,0 164,4 Liikearvot 63,7 63,2 63,5 Muut aineettomat hyödykkeet 2,5 3,0 2,5 Sijoitukset 8,6 10,5 10,9 Laskennallinen verosaaminen 9,3 10,3 4,0 Muut pitkäaikaiset saamiset 1,6 0,2 0,7 Yhteensä 253,5 256,2 245,9 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 240,0 223,4 223,7 Myyntisaamiset ja muut saamiset 298,3 191,1 263,4 Rahavarat 38,5 38,1 42,4 Yhteensä 576,8 452,6 529,5 Varat yhteensä 830,3 708,9 775,4 Oma pääoma ja velat Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma 34,0 34,0 34,0 Muu oma pääoma ennen vähemmistöosuutta 140,2 111,7 166,9 Vähemmistöosuus 13,3 15,5 14,6 Oma pääoma yhteensä 187,6 161,3 215,5 Pitkäaikaiset velat

10 Laskennalliset verovelat 16,1 17,6 19,4 Eläkevelvoitteet 0,4 0,6 0,5 Varaukset 3,4 4,4 4,9 Korolliset velat 99,5 112,6 103,5 Muut velat 3,0 1,1 2,5 Yhteensä 122,4 136,3 132,3 Lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut velat 256,2 197,3 267,1 Varaukset 2,7 1,3 1,5 Korolliset velat 261,4 212,7 160,5 Yhteensä 520,3 411,3 427,6 Oma pääoma ja velat yhteensä 830,3 708,9 775,4 LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA Milj. euroa Osakepääoma Ylikurssirahasto Muuntoerot Arvonmuutosrahasto Kertyneet voitto varat Vähemmistöosuus Oma pääoma yhteensä Oikaistu oma pääoma ,0 5,8-0,2 1,4 125,7 15,2 181,9 Muuntoerot 0,8 0,8 Ulkomaiseen tytäryhtiöön tehdyn nettosijoituksen suojaus -0,2-0,2 Siirto arvonmuutosrahastosta -0,2-0,2 Käyvän arvon muutos 0,2 0,2 Osinkovelan peruutus 0,0 0,0 Osingonjako -10,2-10,2

11 Tilikauden tulos 43,7 4,7 48,5 Vähemmistöomistuksen muutos -5,3-5,3 Oma pääoma ,0 5,8 0,4 1,5 159,2 14,6 215,5 Muuntoerot -0,1-0,1 Ulkomaiseen tytäryhtiöön 0,0 tehdyn nettosijoituksen suojaus 0,0 0,0 Käyvän arvon muutos 0,1 0,1 Myytyjen osakkeiden vaikutus -1,3-1,3 Osingonjako -17,0-17,0 Tilikauden tulos -8,3 1,0-7,3 Vähemmistöomistuksen muutos -2,2-2,2 Oma pääoma ,0 5,8 0,3 0,3 133,9 13,3 187,6 RAHAVIRTALASKELMA Milj. euroa 03/ / /2005 Tulos ennen satunnaisia eriä -9,1-12,8 65,9 Suunnitelman mukaiset poistot 5,0 5,0 34,0 Muut oikaisut -2,0-0,4 4,3 Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta -6,0-8,2 104,2 Käyttöpääoman muutos -63,0-17,3-17,6 Rahoituserät -1,1-1,4-7,0

12 Maksetut välittömät verot -6,3-5,2-20,1 Liiketoiminnan rahavirta -76,4-32,1 59,5 Investointien rahavirta -3,8-2,2-18,3 Lainojen muutos 94,4 42,2-28,1 Maksetut osingot -18,0-9,9-11,1 Rahoituksen rahavirta 76,4 32,3-39,3 Rahavarojen muutos -3,8-2,0 1,9 Rahavarat kauden alussa 42,4 39,9 39,9 Rahavarojen muuntoero -0,1 0,2 0,6 Rahavarat kauden lopussa 38,5 38,1 42,4 TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 03/ / /2005 Oman pääoman tuotto, % 1) -3,6-5,6 24,5 Sijoitetun pääoman tuotto, % 1) -1,2-2,1 16,5 Liiketulos-% -2,3-4,8 4,5 Omavaraisuusaste, % 25,4 25,0 31,0 Gearing, % 171,8 178,0 102,9 Bruttoinvestoinnit, milj. euroa (sis. leasingostot) 9,4 10,8 37,4 Tilauskanta, milj. euroa 1.155,7 909, ,3 -josta ulkomaantoiminnan osuus, milj. euroa 349,8 273,7 343,4 Henkilöstö keskimäärin Henkilöstö kauden lopussa Liikevaihto milj. euroa 303,5 231, ,7 -josta

13 ulkomaantoiminnan osuus, milj. euroa 90,9 54,0 499,6 % liikevaihdosta 30,0 23,4 31,2 1) Tunnuslukua laskettaessa on huomioitu vain katsauskauden tulos. OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT 03/ / /2005 Tulos/osake, euroa -0,49-0,64 2,57 Oma pääoma/osake, euroa 10,24 8,56 11,80 Osinko/osake, euroa 1,00 Osinko/tulos, % 38,9 Osakekannan markkina-arvo, milj. euroa 593,4 311,5 519,1 Kurssi kauden lopussa, euroa 34,86 18,30 30,50 Vaihto kaudella, kpl Osakkeiden lukumäärä, kpl VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET Milj. euroa 03/ / /2005 Vakuudet omista sitoumuksista Annetut kiinteistökiinnitykset 2,5 4,1 3,3 Annetut yrityskiinnitykset 98,7 98,1 99,2 Pantatut arvopaperit 0,6 4,3 0,7 Yhteensä 101,8 106,5 103,3 Takaukset Osakkuusyritysten puolesta 0,5 0,3 0,4 Muiden puolesta 0,9 0,0 5,3

14 Vuokravastuut 26,0 22,1 27,7 Johdannaissopimukset Valuuttatermiinit Nimellisarvo 13,3 11,2 18,1 Käypä arvo 0,0 0,0-0,2 Valuuttaoptiot, ostetut Nimellisarvo 1,7 3,1 1,7 Käypä arvo 0,0 0,0 0,0 Valuuttaoptiot, asetetut Nimellisarvo 0,8 3,1 1,7 Käypä arvo 0,0-0,1-0,2 Korko-optiot, ostetut Nimellisarvo 36,4 8,4 36,4 Käypä arvo 0,0 0,0 0,0 Korko-optiot, asetetut Nimellisarvo 7,0 8,4 6,9 Käypä arvo -0,4-0,7-0,4 Koronvaihtosopimukset Nimellisarvo 12,1 14,6 12,1 Käypä arvo -0,1-0,2-0,1 Sopimusten käypä arvo on tilinpäätöspäivän markkinahinnan perusteella laskettu voitto tai tappio sopimuksen sulkemisesta.

LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 klo 10.50

LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 klo 10.50 LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 klo 10.50 LEMMINKÄISEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006: Tulos parani selvästi Lemminkäinen-konsernin liikevaihto kasvoi 11,5 % ja oli 731,2 milj. euroa (655,5). Liikevoitto

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 LEMMINKÄINEN-KONSERNI Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 Osavuosikatsaus 1-6 / 2006: Tulos parani selvästi Liikevaihto oli 731,2 milj. euroa (655,5) - josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 29,8 %

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ klo OSAVUOSIKATSAUS : LEMMINKÄISEN VAKAA KEHITYS JATKUU

LEMMINKÄINEN OYJ klo OSAVUOSIKATSAUS : LEMMINKÄISEN VAKAA KEHITYS JATKUU 1 (10) LEMMINKÄINEN OYJ 10.8.2005 klo 10.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2005: LEMMINKÄISEN VAKAA KEHITYS JATKUU Konsernin liikevaihto kasvoi 12 % ja oli 719,7 milj. euroa (640,8). Tulos ennen veroja oli

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE klo OSAVUOSIKATSAUS : LEMMINKÄISEN VAKAA TULOSKEHITYS JATKUU

LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE klo OSAVUOSIKATSAUS : LEMMINKÄISEN VAKAA TULOSKEHITYS JATKUU 1 (9) LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.11.2005 klo 11.52 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2005: LEMMINKÄISEN VAKAA TULOSKEHITYS JATKUU Konsernin liikevaihto kasvoi 12,7 % ja oli 1.258,8 milj. euroa (1.117,0).

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Tilinpäätös on laadittu osatuloutusperiaatetta noudattaen, jolloin rakennushankkeet on tuloutettu niiden valmistusasteen mukaisesti.

Tilinpäätös on laadittu osatuloutusperiaatetta noudattaen, jolloin rakennushankkeet on tuloutettu niiden valmistusasteen mukaisesti. LEMMINKÄINEN OYJ 19.5.1999 klo. 10.30 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.1999 Lemminkäisen katsauskauden liikevaihto kasvoi 30 % ja oli 130,5 MEUR (100,0). Toiminnan kausiluonteisuudesta johtuva

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ 12.2.2003 klo 11.15

LEMMINKÄINEN OYJ 12.2.2003 klo 11.15 LEMMINKÄINEN OYJ 12.2.2003 klo 11.15 TILIKAUSI 2002: LEMMINKÄISEN TULOS 49 MILJ. EUROA Liikevaihto kasvoi 12,5 % ja oli 1.255,8 milj. euroa (1.116,5), tulos ennen veroja oli 48,5 milj. euroa (61,7), sijoitetun

Lisätiedot

Operatiivisen toiminnan tappio alkuvuonna johtuu päällystys- ja vedeneristystoiminnan kausiluonteisuudesta.

Operatiivisen toiminnan tappio alkuvuonna johtuu päällystys- ja vedeneristystoiminnan kausiluonteisuudesta. LEMMINKÄINEN OYJ 15.5.2002 klo 9.50 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2002 Konsernin katsauskauden liikevaihto kasvoi 6 % ja oli 194,6 milj. euroa (183,0). Tavanomainen, toiminnan kausiluonteisuudesta

Lisätiedot

LEMMI NKÄI NEN OYJ 8.11.2000 klo 10.50

LEMMI NKÄI NEN OYJ 8.11.2000 klo 10.50 LEMMI NKÄI NEN OYJ 8.11.2000 klo 10.50 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2000 Lemminkäisen katsauskauden liikevaihto kasvoi 12 % ja oli 665,2 milj. euroa (593,9). Voitto ennen satunnaiseriä

Lisätiedot

1 (17) 15.2.2006 klo 11.40 LEMMINKÄISEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2005: YHTIÖN TULOS PARANI VIIDENNEKSEN

1 (17) 15.2.2006 klo 11.40 LEMMINKÄISEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2005: YHTIÖN TULOS PARANI VIIDENNEKSEN 1 (17) LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 15.2.2006 klo 11.40 LEMMINKÄISEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2005: YHTIÖN TULOS PARANI VIIDENNEKSEN Konsernin liikevaihto kasvoi 11,9 % ja oli 1.601,7 milj. euroa

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ 12.5.2004 klo 10.23 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2004 LEMMINKÄISEN TAVANOMAINEN ALKUVUODEN TAPPIO PUOLITTUI

LEMMINKÄINEN OYJ 12.5.2004 klo 10.23 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2004 LEMMINKÄISEN TAVANOMAINEN ALKUVUODEN TAPPIO PUOLITTUI LEMMINKÄINEN OYJ 12.5.2004 klo 10.23 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2004 LEMMINKÄISEN TAVANOMAINEN ALKUVUODEN TAPPIO PUOLITTUI Konsernin liikevaihto kasvoi 9 % ja oli 242,1 milj. euroa (222,7). Toiminnan kausiluonteisuudesta

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2010 5.11.2010 KLO 10:00 - Liikevaihto 22,8 miljoonaa euroa (17,1 milj. euroa) - Liikevoitto 634 tuhatta euroa (liiketappio 458 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ klo OSAVUOSIKATSAUS : LEMMINKÄISEN VAKAA KEHITYS JATKUU

LEMMINKÄINEN OYJ klo OSAVUOSIKATSAUS : LEMMINKÄISEN VAKAA KEHITYS JATKUU LEMMINKÄINEN OYJ 11.5.2005 klo 09.58 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2005: LEMMINKÄISEN VAKAA KEHITYS JATKUU Konsernin liikevaihto kasvoi 9 % ja oli 264,5 milj. euroa (242,1). Toiminnan kausiluonteisuudesta

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Päällystys- ja kiviainesryhmän alkuvuoden tappio johtuu päällystystoiminnan kausiluonteisuudesta.

Päällystys- ja kiviainesryhmän alkuvuoden tappio johtuu päällystystoiminnan kausiluonteisuudesta. LEMMINKÄINEN OYJ 14.5.2003 klo 10.00 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2003 Konsernin katsauskauden liikevaihto kasvoi 14 % ja oli 222,7 milj. euroa (194,6). Tavanomainen, toiminnan kausiluonteisuudesta

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007

Myynti kpl 2006/2007 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006 28.2.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS:n mukaisesti noudattaen IAS 34 Osavuosikatsaus standardia ja tilinpäätöksessä 31.8.2006 noudatettuja

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 Toimintaympäristö Kotimaa Talouden kasvunäkymät heikentyneet, huolena kiihtyvä inflaatio ja korkojen nousun vaikutus asuntorakentamiseen Liike-, logistiikka- ja teollisuusrakentaminen

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008

Myynti kpl 2007/2008 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007 29.2.2008 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien mukaisesti. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin tilikauden

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

* oikaistu kertaluonteisilla erillä

* oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/2003 7-9/2002 1-9/2003 1-9/2002 2002 Liikevaihto 683,0 611,1 2 054,4 1 974,9 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -1,2 0,1-1,1

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/2003 4-6/2002 1-6/2003 1-6/2002 2002 Liikevaihto 671,9 707,5 1 371,4 1 363,8 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -0,3-0,4

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.5.2016 KLO 8:40 - Liikevaihto 8,7 miljoonaa euroa (9,3 milj. euroa) - Liikevoitto 166 tuhatta euroa (442 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2 Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet.

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 14.8.2006 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 - Liikevaihto 12,8 milj. euroa (11,2 milj. euroa) - Liikevoitto 446 tuhatta euroa

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.11.2006 klo 11.10. LEMMINKÄISEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2006: Liikevoitto kasvoi lähes kolmanneksen

LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.11.2006 klo 11.10. LEMMINKÄISEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2006: Liikevoitto kasvoi lähes kolmanneksen LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.11.2006 klo 11.10 LEMMINKÄISEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2006: Liikevoitto kasvoi lähes kolmanneksen Lemminkäinen-konsernin liikevaihto kasvoi 11,3 % ja oli 1 305,1 milj.

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS /

MARTELA TILINPÄÄTÖS / MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Alueellisesti rakennustuotanto on entistä selvemmin keskittynyt suuriin kasvukeskuksiin, joissa asunto-, liike- ja palvelurakentaminen on vilkasta.

Alueellisesti rakennustuotanto on entistä selvemmin keskittynyt suuriin kasvukeskuksiin, joissa asunto-, liike- ja palvelurakentaminen on vilkasta. LEMMI NKÄI NEN OYJ 15.8.2001 klo 10.00 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2001 Konsernin katsauskauden liikevaihto kasvoi 23 % ja oli 475,1 milj. euroa (387,6). Tulos ennen satunnaiseriä ja

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli

Lisätiedot

Oikaisut IFRS Julkaistu

Oikaisut IFRS Julkaistu :n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ 14.8.2002 klo 9.35 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2002

LEMMINKÄINEN OYJ 14.8.2002 klo 9.35 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2002 LEMMINKÄINEN OYJ 14.8.2002 klo 9.35 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2002 Konsernin liikevaihto kasvoi 8 % ja oli 510,9 milj. euroa (475,1). Tulos ennen veroja, johon vaikuttaa toiminnan

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.5.2015 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,3 miljoonaa euroa (9,9 milj. euroa) - Liikevoitto 442 tuhatta euroa (223 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ klo 9.40 TILIKAUSI 2001: LEMMINKÄISEN TULOS PARANI 33 % 62 MILJ. EUROON

LEMMINKÄINEN OYJ klo 9.40 TILIKAUSI 2001: LEMMINKÄISEN TULOS PARANI 33 % 62 MILJ. EUROON LEMMINKÄINEN OYJ 13.2.2002 klo 9.40 TILIKAUSI 2001: LEMMINKÄISEN TULOS PARANI 33 % 62 MILJ. EUROON Liikevaihto kasvoi 16 % ja oli 1.116,5 milj. euroa (964,6), tulos ennen veroja oli 61,7 milj. euroa (46,4),

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan

Lisätiedot

Suomen liikevaihto kasvoi 32 prosentilla 17,3 miljoonaan euroon. Edellisenä vuonna liikevaihto oli 13,2 miljoonaa euroa.

Suomen liikevaihto kasvoi 32 prosentilla 17,3 miljoonaan euroon. Edellisenä vuonna liikevaihto oli 13,2 miljoonaa euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2017 PÖRSSITIEDOTE 9.11.2017 KLO 9:10 TULOS LÄHES KAKSINKERTAINEN - Liikevaihto 40,0 miljoonaa euroa (28,3 milj. euroa) - Liikevoitto 2,0 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot. Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-09 / 26.10. TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 91,7 milj. euroa (74,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 23,4 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot