Toimilupaohjeistuksen kokonaisuus ja lupahakemusten käsittelyprosessi. Maarit Palonen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimilupaohjeistuksen kokonaisuus ja lupahakemusten käsittelyprosessi. Maarit Palonen Opetus- ja kulttuuriministeriö"

Transkriptio

1 Toimilupaohjeistuksen kokonaisuus ja lupahakemusten käsittelyprosessi Maarit Palonen Opetus- ja kulttuuriministeriö

2 Toimilupien uudistamisen tavoitteista Korkeakoulujen nykyistä toimipisteverkkoa kootaan riittävän laajoiksi, laadukkaiksi ja innovatiivisiksi osaamisympäristöiksi. Ammattikorkeakoulujen toimiluvat uudistetaan korostaen toiminnan laatua ja vaikuttavuutta. Ammattikorkeakoulujen rahoitus- ja säädösohjausta uudistetaan vuoden 2014 alusta vauhdittamaan ammattikorkeakoulujen rakenteellista uudistamista ja toiminnan laadun ja vaikuttavuuden parantamista Ammattikorkeakoulujen toimiluvat uudistetaan vuoden 2014 alusta. Toimiluvassa säädetään koulutusvastuista ja muista toiminnan edellytyksistä, jolloin koulutustarjontaa voidaan suunnata työelämän tarpeisiin paremmin vastaavaksi. Sivpol: Toimilupien määrän vähentäminen nykyisestä 25:stä olisi toimilupauudistuksen yhteydessä tarkoituksenmukaista niin koulutustarpeen kuin käytettävissä olevan julkisen rahoituksen näkökulmasta.

3 Ammattikorkeakoulujen toimilupaprosessi OKM:n ohjeistus Ohjeistusta täydennetään tarvittaessa kesällä, kun amk-lain muuttamista koskeva laki on vahvistettu ja VNA annettu Lausunnot VNA luonnoksen 25 koskien mennessä, muilta osin Hakemukset toimitetaan opetus- ja kulttuuriministeriölle mennessä Ministeriö käsittelee hakemukset siten, että valtioneuvosto voi tehdä päätökset vuoden 2013 loppuun mennessä Toimilupa voidaan myöntää kunnalle, kuntayhtymälle tai rekisteröidylle yhteisölle ei ehtoa oy-muotoiselle omistajalle ensimmäisessä vaiheessa Toimilupapäätökset perustuvat kokonaisharkintaan, keskeisiä kriteereitä ovat koulutustarve sekä hakijan toiminnalliset ja taloudelliset edellytykset

4 VNA-luonnos 25 : toimilupaa haettaessa selvitettävä 1) ylläpitäjän nimi ja kotipaikka; 2) ylläpitäjän omistaja- tai taustatahot; 3) ammattikorkeakoulun nimi; 4) ammattikorkeakoulun tarpeellisuus ja toiminnalliset edellytykset ammattikorkeakoululain 4 :n mukaisia tehtäviä varten; 5) haettava koulutusvastuu tutkinnoittain ja tutkintonimikkeittäin ja toiminnan suunniteltu laajuus; 6) ammattikorkeakoulun opetus- ja tutkintokielet; 7) paikkakunnat, joilla ammattikorkeakoulutoimintaa on tarkoitus järjestää; 8) ammattikorkeakoulun toimintaan käytettävissä olevat tilat ja niihin liittyvät strategiset suunnitelmat 9) opiskelijapalveluiden järjestäminen

5 VNA-luonnos 25 : toimilupaa haettaessa selvitettävä Toimilupahakemukseen on lisäksi liitettävä: 1) ylläpitäjämuodosta riippuen kuntayhtymän perussopimus taikka selvitys yhteisön merkitsemisestä rekisteriin sekä yhtiöjärjestys, perustamissopimus ja tehdyt osakassopimukset tai säätiön säännöt; 2) hakijan viimeisimmän päättyneen tilikauden vahvistetut tilinpäätösasiakirjat; 3) selvitys kannattavuudesta, vakavaraisuudesta ja maksuvalmiudesta sekä niiden hallinnasta hakemusvuonna ja seuraavan viiden vuoden ajanjaksolla ammattikorkeakoulutoiminnan osalta; 4) suunnitelma rekisteröitynä yhteisönä toimivan ylläpitäjän talouden, hallinnon ja sisäisen valvonnan järjestämisestä ja muusta riskien hallinnasta.

6 VNA-luonnos 25 : toimilupaa haettaessa selvitettävä Jos hakijana on taho, joka ei ole toiminut taikka jonka mikään omistajatai taustataho ei ole toiminut aiemmin ammattikorkeakoulun ylläpitäjänä, toimilupaa haettaessa on 1-3 momentissa edellytetyn lisäksi selvitettävä: 1) arvio perustamis- ja käyttökustannuksista sekä rahoitussuunnitelma; ja 2) ammattikorkeakoulun toiminnan aloittamisaika.

7 25 koskeva lausuntopalaute määräaikaan mennessä 22 lausuntoa (joista 13 amk:ua/amk:n ylläpitäjää) toimilupien kokonaisharkintaa pidettiin hyvänä toimilupakriteerit nähtiin selkeinä Ylläpitäjän omistaja- tai taustatahot: ylläpitäjämuodosta riippumatta toimilupahakijoiden kohtelun oltava tasavertaista osakeyhtiöittämistä vauhditettava/edistettävä ja uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa Ammattikorkeakoulun tarpeellisuus ja toiminnalliset edellytykset: pitkän tähtäimen toiminnalliset edellytykset työelämälähtöinen koulutustarve samoilla alueilla toimivien amk:jen tai niiden yksiköiden olemassaolon tarpeellisuus laadukkaan opetuksen järjestämismahdollisuudet alueelliset tarpeet

8 25 koskeva lausuntopalaute Haettava koulutusvastuu tutkinnoittain ja tutkintonimikkeittäin ja toiminnan suunniteltu laajuus nykyisten koulutusvastuiden karsiminen välttämätöntä tarvitaan yhteistyötä ja työnjakoa koulutusvastuissa yamk-tutkintojen, avoimen amk:n, erikoistumisopintojen, täydennyskoulutuksen osalta vaikeaa ennakoida työmarkkinoiden tarpeita ei tulisi tarkastella toimilupahakemuksissa myös nykyisen koulutustarjonnan puutteita tarpeen arvioida Paikkakunnat paikkakuntakohtaiset tiedot eivät ole tarpeellisia/niiden saanti vaikeaa paikkakuntakohtaiset tiedot ovat erittäin tarpeellisia aidon rakenteellisen kehittämisen näkökulmasta Tilat ja niihin liittyvät strategiset suunnitelmat suunnitelmat tilojen kehittämisestä ja uusiin tiloihin investoimisesta tarpeellisia myös koulutuksen laadun kehittämisen kannalta

9 25 koskeva lausuntopalaute Opiskelijapalveluiden järjestäminen kohtaa tulee tarkentaa siten, että kyseessä ei ole opiskelijoiden terveydenhuoltopalvelut Toimilupahakemuksen liitteet tärkeintä varmistaa, että ammattikorkeakoulun ylläpitäjällä ei ole amk:n taloutta vaarantavia vastuita kannattavuuden osalta tärkeää määritellä riittävä tarkasteluväli vakavaraisuuden osalta vuoteen 2018 ulottuva tarkastelu sisältää myös amk:uista itsestään riippumattomia tekijöitä, joita on vaikea arvioida, esim. valtiontalouteen liittyvät uhkat

10 Toimiluvan hakeminen - aineisto Hakemukset ohjekirjeen liitteiden ja taulukoiden mukaisesti liite 1: Hakulomake ammattikorkeakoulun toimilupaa varten liite 2: ohje toimilupahakemuksen taloudellisista selvityksistä liitteen taulukot 4a ja 4b: taloutta kuvaavat laskelmat ja tunnusluvut taulukko 1: Amk-kohtaiset tiedot koulutusvastuittain (2013, 2014, 2018) taulukko 2: Amk:n tiedot paikkakunnittain (2014, 2018) taulukko 3: Suunnitellun uuden koulutusvastuun mukaiset tiedot ( ) Tiivis ilmaisu hakemuslomakkeessa Liitteenä voi esittää myös muita hakemuksen käsittelyn kannalta olennaisia asiakirjoja Ministeriö voi toimilupahakemuksen jättämisen jälkeen edellyttää myös muita hakemusta täydentäviä selvityksiä

11 Toimiluvan hakulomakkeen tiedoista 1. Ylläpitäjän ja haetun ammattikorkeakoulun perustiedot Ylläpitäjän toimintamuoto sekä omistaja- ja taustatahot Ylläpitäjän päätösvallan ja toimielinten valinnan määräytyminen sekä osakassopimuksiin ja yhtiöjärjestyksiin liittyvät sidonnaisuudet ja velvoitteet Paikkakunnat, joilla on tarkoitus järjestää pysyvää tai vakiintunutta ammattikorkeakoulutoimintaa 2. Haetun ammattikorkeakoulun tarpeellisuus ammattikorkeakoululain 4 :n mukaisia tehtäviä varten Toiminta- ajatus ja visio OKM ei edellytä uudistettuja strategioita ennen toimilupien myöntämistä Ammattikorkeakoulun suunniteltu profiili ja painoalat ja muutokset nykyiseen sekä niiden kytkeytyminen alueellisiin ja muihin strategisiin linjauksiin tiedossa olevat toimintaan ja rakenteeseen vaikuttavat muutokset Strategiset kumppanuudet Perustelut ammattikorkeakoulun toimintarakenteelle

12 Toimiluvan hakulomakkeen tiedoista 3. Haetun ammattikorkeakoulun toiminnalliset edellytykset Toimintaympäristöanalyysi: mahdollisuudet ja riskit Keskeiset työelämäkumppanuudet Henkilöstöresurssit ja henkilöstön kehittäminen Koulutus Haetun ammattikorkeakoulun vastaavuus alueelliseen ja valtakunnalliseen koulutustarpeeseen Haettu koulutustehtävä, koulutusvastuut ja muu koulutus sekä koulutustarjonnan muutokset vuoteen 2018; muutosten taloudelliset ja toiminnalliset vaikutukset haettava koulutusvastuu tutkinnoittain ja tutkintonimikkeittäin sekä koulutuksen laajuus vuosittain (taulukko) perustelut ja edellytykset haettavalle koulutusvastuulle muu koulutustehtävä: yamk, amm. opettajankoulutus, muu koulutus (taulukko) perustelut ja edellytykset

13 Koulutustehtävä ja -vastuut Toimiluvassa määrätään ammattikorkeakoulun koulutustehtävästä Toimiluvassa voidaan määrätä myös muita kehittämisvelvoitteita Koulutusvastuu muodostuu ammattikorkeakoulun antamista tutkinnoista ja tutkintonimikkeistä Koulutusvastuiden täsmentäminen asetuksen perustelujen mukaisesti Taloudellinen tilanne edellyttää nykyisten koulutusvastuiden karsimista ja työnjakoa ammattikorkeakoulujen välillä Ennakointien perusteella korkeakoulujen koulutustarjonta ei kasva lähivuosina Ammattikorkeakoulu voi päättää itse hakukohteistaan koulutusvastuidensa puitteissa. Hakukohteen ei tarvitse olla sama kuin koulutusvastuu. Ammattikorkeakoulun koulutustarjontatiedot ovat ennen toimilupapäätöstä alustavia

14 Toimiluvan hakulomakkeen tiedoista 3. Haetun ammattikorkeakoulun toiminnalliset edellytykset - Tutkimusja kehitystyö sekä muu toiminta Tutkimus- ja kehitystyön painopisteet Tutkimus- ja kehitystyön suhde koulutustoimintaan ja alueeseen Yhteistyörakenteet ja yhteiset infrastruktuurit laajuus ja rahoituspohja (taulukot) 4. ja 5. Ylläpitäjän taloutta koskevat tiedot ja haetun ammattikorkeakoulun taloudelliset edellytykset

15 Toimiluvan hakulomakkeen tiedoista 6. Ammattikorkeakoulun toimintaan käytettävissä olevat tilat sekä tukipalvelut Tilaratkaisut Merkittävät vuokrasopimukset ja niiden pituudet Toiminnalliset riippuvuudet ylläpitäjästä Merkittävät investoinnit 7. Opiskelijapalveluiden järjestäminen Opiskelijapalveluiden järjestäminen ja saavutettavuus, myös paikkakunnittain 8. Hallinnon järjestäminen Työelämän ja alueen edustus keskeisissä hallintoelimissä 9. Hakijan keskeiset perustelut toimiluvan myöntämiselle Tiivis yleisperustelu sisältäen myös muut mahdolliset perustelut toimiluvan saamiselle

Kirje OKM/1/533/2013 05.07.2013. Jakelussa mainituille. Viite. Ammattikorkeakoulujen toimilupahakemukset. Asia

Kirje OKM/1/533/2013 05.07.2013. Jakelussa mainituille. Viite. Ammattikorkeakoulujen toimilupahakemukset. Asia Kirje OKM/1/533/2013 05.07.2013 Jakelussa mainituille Viite Asia Ammattikorkeakoulujen toimilupahakemukset Opetus- ja kulttuuriministeriö on 26.3.2013 ohjeistanut ammattikorkeakoulujen ylläpitäjiä ja ammattikorkeakouluja

Lisätiedot

päätoimipaikka luettelo paikkakunnista, joilla on tarkoitus järjestää pysyvänä toimintana tutkintoon johtavaa koulutusta

päätoimipaikka luettelo paikkakunnista, joilla on tarkoitus järjestää pysyvänä toimintana tutkintoon johtavaa koulutusta LIITE 1: HAKULOMAKE AMMATTIKORKEAKOULUN TOIMILUPAA VARTEN ylläpitäjän toimintamuoto osakeyhtiö, säätiö, kunta tai kuntayhtymä 1. Ylläpitäjän ja haetun ammattikorkeakoulun perustiedot 1.1. Ylläpitäjän nimi

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitusneuvos.3.2013 Maiju Tuominen

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitusneuvos.3.2013 Maiju Tuominen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitusneuvos.3.2013 Maiju Tuominen VALTIONEUVOSTON ASETUS AMMATTIKORKEAKOULUISTA ANNETUN VAL- TIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta ja pääasiallinen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011 Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 AMMATTIKORKEAKOULUT OSAKEYHTIÖIKSI Ammattikorkeakoulut ovat jatkossa osakeyhtiöitä ja siten

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSMINISTERIÖSTÄ. Korkeakouluneuvos Ari Saarinen 7.11.2012

AJANKOHTAISTA OPETUSMINISTERIÖSTÄ. Korkeakouluneuvos Ari Saarinen 7.11.2012 AJANKOHTAISTA OPETUSMINISTERIÖSTÄ Korkeakouluneuvos Ari Saarinen 7.11.2012 HALLITUKSEN KORKEAKOULUPOLIITTISIA LINJAUKSIA Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta ja vaikuttavuutta vahvistetaan Oppilaitosverkkoa

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus. Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus. Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN II VAIHE Hallituksen esitys uudeksi ammattikorkeakoululaiksi eduskunnalle

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta.

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT HUMAK ja sen ylläpitäjät

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2013 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan ammattikorkeakouluista

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy on hakenut valtioneuvostolta toimilupaa 1.1.2014 alkaen.

Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy on hakenut valtioneuvostolta toimilupaa 1.1.2014 alkaen. VALTIONEUVOSTO PÄÄTÖS ammattikorkeakoulun toimiluvasta 12.12.2013 Dnro OKM/5/533/2013 Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy PL 4000 00079 Metropolia Hakemus Päätös Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy on hakenut

Lisätiedot

Toimilupahakemus; talousselvitys. Seminaari

Toimilupahakemus; talousselvitys. Seminaari Toimilupahakemus; talousselvitys Seminaari 3.4.2013 Laadinnan lähtökohdat Toimiluvan saajalla tulee olla pitkän tähtäimen taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset ammattikorkeakoululain 4 :n mukaisten

Lisätiedot

Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti. 22.05.2012 Jukka Nivala

Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti. 22.05.2012 Jukka Nivala Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti 22.05.2012 Jukka Nivala Ammattikorkeakoulut - tulevat haasteet Mikä muuttuu Rahoituslakiuudistus 2014 Aloituspaikkapäätökset

Lisätiedot

Taloudellisia selvityksiä edellytetään sekä ylläpitäjästä että ammattikorkeakoulusta.

Taloudellisia selvityksiä edellytetään sekä ylläpitäjästä että ammattikorkeakoulusta. 1 LIITE 2: TOIMILUPAHAKEMUKSEN TALOUDELLISET SELVITYKSET Taloutta koskevat tiedot pyritään esittämään sellaisessa muodossa ja sellaisella tarkkuudella, että niiden avulla voidaan arvioida/testata toimiluvan

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Maiju Tuominen

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Maiju Tuominen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 2.12.2014 Maiju Tuominen AMMATTIKORKEAKOULUN TOIMILUVAN MYÖNTÄMINEN 1 Taustaa 2 Säädöspohja Hallitusohjelman mukainen ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Kirje Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden aikana ja toimintaa koskeva raportointi

Kirje Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden aikana ja toimintaa koskeva raportointi Kirje OKM/12/210/2013 04.02.2013 Ammattikorkeakoulut Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden 2013 2016 aikana ja toimintaa koskeva raportointi Ammattikorkeakoulu-uudistus

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia.

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

YHTEENVETO AMK-LAKIEHDOTUKSESTA JA SIITÄ ANNETUISTA LAUSUNNOISTA Liittoumakorkeakoulut-seminaari 31.10.2012

YHTEENVETO AMK-LAKIEHDOTUKSESTA JA SIITÄ ANNETUISTA LAUSUNNOISTA Liittoumakorkeakoulut-seminaari 31.10.2012 YHTEENVETO AMK-LAKIEHDOTUKSESTA JA SIITÄ ANNETUISTA LAUSUNNOISTA Liittoumakorkeakoulut-seminaari 31.10.2012 Ylijohtaja Anita Lehikoinen Amk-uudistuksen toteuttaminen Ammattikorkeakoulujen hallintoa ja

Lisätiedot

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN LIITE 3 29.9.2011 SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN Taustaa Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät 23.8.2011, Kuopio Kehittämislinjaukset - hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Finlandia-talo 25.9.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.3.2017 Keskeiset uudistukset Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta: osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen

Lisätiedot

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari 18.8.2016 Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen 1 Opetushallituksen ennakoinnista Osaamistarpeiden valtakunnallinen ennakointi Työvoima- ja koulutustarpeiden

Lisätiedot

Lukion ja ammatillisen koulutuksen rakenteet ravistuksessa

Lukion ja ammatillisen koulutuksen rakenteet ravistuksessa Lukion ja ammatillisen koulutuksen rakenteet ravistuksessa Kuntamarkkinat Jorma Suonio Tuotantojohtaja, toisen asteen koulutus 10.9.2014 Jorma Suonio 16 vuotiaiden väestöennuste Tampere + naapurikunnat

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS Ylijohtaja Tapio Kosunen 20.11.2014, Helsinki Seminaari ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista vuodesta 2017 alkaen 11.00 Lounas 11.50 Seminaarin

Lisätiedot

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Uudistuksen ensimmäinen vaihe v. 2014 6.11.2012 1 Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään (H.Siren OKM) Tavoitteet: Korkeakouluista valmistuneiden

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Arene ry:n kannanotto (5.3.2014) Yhteiskunnan ja talouselämän muutosten

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/29/531/2017

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/29/531/2017 Päätös OKM/29/531/2017 6.10.2017 Tanhuvaaran Säätiö sr MOINSALMENTIE 1042 57230 SAVONLINNA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/29/531/2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/100/531/2017

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/100/531/2017 Päätös OKM/100/531/2017 6.10.2017 Kuopion Konservatorion kannatusyhdistys r.y. KUOPIONLAHDENKATU 23 C 70100 KUOPIO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/100/531/2017 Asia Ammatillisten

Lisätiedot

Päätös OKM/112/531/2017. Eurajoen kristillisen opiston kannatusyhdistys r.y. KOULUTIE EURAJOKI

Päätös OKM/112/531/2017. Eurajoen kristillisen opiston kannatusyhdistys r.y. KOULUTIE EURAJOKI Päätös OKM/112/531/2017 6.10.2017 Eurajoen kristillisen opiston kannatusyhdistys r.y. KOULUTIE 4 27100 EURAJOKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/112/531/2017, ja Eurajoen kristillisen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 2.12.2014 Maiju Tuominen

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 2.12.2014 Maiju Tuominen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 2.12.2014 Maiju Tuominen VALTIONEUVOSTON ASETUS AMMATTIKORKEAKOULUISTA 1 Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö Uusi ammattikorkeakoululaki

Lisätiedot

Päätös OKM ohjeet koskien syksyllä 2012 käytäviä ministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisiä sopimuskauden neuvotteluja

Päätös OKM ohjeet koskien syksyllä 2012 käytäviä ministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisiä sopimuskauden neuvotteluja Päätös OKM/24/210/2012 30.03.2012 Ammattikorkeakoulut Viite Asia OKM ohjeet koskien syksyllä 2012 käytäviä ministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisiä sopimuskauden 2013-2016 neuvotteluja Ammattikorkeakoulut,

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Valmistautuminen korkeakoulujen ja tiedelaitosten sopimusneuvotteluihin

Valmistautuminen korkeakoulujen ja tiedelaitosten sopimusneuvotteluihin Valmistautuminen korkeakoulujen ja tiedelaitosten sopimusneuvotteluihin Ylijohtaja Anita Lehikoinen Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 30.3.2012 Puheenvuoron teemat Korkeakoulujen yhteiset

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/141/531/2017, ja Pop & Jazz Konservatorion Säätiö sr:n vastine 11.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/141/531/2017, ja Pop & Jazz Konservatorion Säätiö sr:n vastine 11.8. Päätös OKM/141/531/2017 6.10.2017 Pop & Jazz Konservatorion Säätiö sr Arabiankatu 2 00560 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/141/531/2017, ja Pop & Jazz Konservatorion

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/82/531/2017

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/82/531/2017 Päätös OKM/82/531/2017 6.10.2017 Lieksan Kristillisen Opiston kannatusyhdistys ry KYLÄNLAHDENTIE 81 81820 KYLÄNLAHTI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/82/531/2017 Asia Ammatillisten

Lisätiedot

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Maarit Kallio-Savela, erityisasiantuntija 8.3.2016 Seinäjoki Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 2 Kulttuuri

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Päivi Karttunen vararehtori 16.6.2009 Päivi Karttunen 1 Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen (1) OPM 2008: Rakenteellisen kehittämisen

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖSTÄ Korkeakouluneuvos Ari Saarinen 29.1.2013 RIIHIMÄKI

AJANKOHTAISTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖSTÄ Korkeakouluneuvos Ari Saarinen 29.1.2013 RIIHIMÄKI AJANKOHTAISTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖSTÄ Korkeakouluneuvos Ari Saarinen 29.1.2013 RIIHIMÄKI Korkeakouluopetuksen ja tutkimuksen päätetyt valtion menosäästöt 2013 Valtion menosäästöt merkitsevät

Lisätiedot

Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta 1 (2) 18.9.2013 9356-2013 (033, 50) Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/25/010/2013 Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Turun

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu pähkinänkuoressa Toiminta alkanut 1992 Vakinaistettu 1996 Opiskelijoita yli 4000 Henkilökuntaa yli 400 Koulutusaloja

Lisätiedot

Korkeakoulujen kieltenopetusyhteistyö HE 66/2016. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM 3.5.2016

Korkeakoulujen kieltenopetusyhteistyö HE 66/2016. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM 3.5.2016 Korkeakoulujen kieltenopetusyhteistyö HE 66/2016 Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM 3.5.2016 Ehdotus 1/2 Korkeakoulut voisivat päätöksellään järjestää niiden tutkintoihin sisältyvän kielten ja viestinnän

Lisätiedot

Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020

Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020 LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU V I S I O 2 0 2 0 Metropolialueen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn kansainvälinen kehittäjä 30.1.2014 Jouni Koski www.laurea.fi Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020 Metropolialueen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 Valtioneuvosto VASTINE Ministeriön ehdotukseen ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvaksi Koulutuksen järjestäjän nimi: Koulutuksen järjestäjän

Lisätiedot

MUSEOIDEN VALTIONOSUUSUUDISTUKSEN TOIMEENPANO VALTAKUNNALLISET MUSEOT

MUSEOIDEN VALTIONOSUUSUUDISTUKSEN TOIMEENPANO VALTAKUNNALLISET MUSEOT MUSEOIDEN VALTIONOSUUSUUDISTUKSEN TOIMEENPANO VALTAKUNNALLISET MUSEOT Neuvottelupäivä valtakunnallisten vastuumuseoiden tehtävistä ja tehtävien hausta 30.11.2018 Päivi Salonen Uudistuksen aikataulu HE

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki

Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki 6.11.2014 Eeva-Riitta Pirhonen Ylijohtaja Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpano Lukiokoulutuksen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ja vapaan

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri tarve

Lisätiedot

LIITTOUMAKORKEAKOULUT-SEMINAARI

LIITTOUMAKORKEAKOULUT-SEMINAARI LIITTOUMAKORKEAKOULUT-SEMINAARI Johtaja Anita Lehikoinen Vantaa 1.2.2012 KORKEAKOULU-UUDISTUKSEN TAVOITTEITA Koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan laadun ja vaikuttavuuden vahvistaminen Kansainvälisen

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat OKM:n tavoitteet ja toteutusmallit Kuopio 14.10.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Hallitusohjelman ja KESUn linjaukset

Hallitusohjelman ja KESUn linjaukset Hallitusohjelman ja KESUn linjaukset Valtiosihteeri Tapio Kosunen, OKM Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Rovaniemi 13.10.2011 Hallitusohjelman linjauksia Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Päätös Viite Ajoneuvoalan tutkintotoimikunnan myöntämä tutkinnon järjestämissopimus

Päätös Viite Ajoneuvoalan tutkintotoimikunnan myöntämä tutkinnon järjestämissopimus Päätös OKM/165/531/2017 16.2.2018 Toyota Auto Finland Oy Korpivaarantie 1 01450 VANTAA Viite Ajoneuvoalan tutkintotoimikunnan myöntämä tutkinnon järjestämissopimus 25.9.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 20 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan ammattikorkeakouluista annetun

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/63/531/2017, ja Aitoon Emäntäkoulu Oy:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/63/531/2017, ja Aitoon Emäntäkoulu Oy:n vastine Päätös OKM/63/531/2017 6.10.2017 Aitoon Emäntäkoulu Oy TULIKALLIONTIE 54 36720 AITOO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/63/531/2017, ja Aitoon Emäntäkoulu Oy:n vastine 1.8.2017

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulu lyhyesti

Metropolia Ammattikorkeakoulu lyhyesti Rakennusalan koulutuksen uudet toimintamallit ja painopisteet Jukka Nivala Metropolia Ammattikorkeakoulu lyhyesti Muutosta ilmassa! Ammattikorkeakoulusektori on suurten samanaikaisesti tapahtuvien muutosten

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS HUOM: Hakemus koskee vain vapaan sivistystyön laissa tarkoitettua koulutusta. Ilmoitetaan vain

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

FUAS ajankohtaisia asioita. Rehtoriterveiset Voimaa ja laatua kumppanuudesta seminaari 7.3.2012 Outi Kallioinen, LAMK

FUAS ajankohtaisia asioita. Rehtoriterveiset Voimaa ja laatua kumppanuudesta seminaari 7.3.2012 Outi Kallioinen, LAMK FUAS ajankohtaisia asioita Rehtoriterveiset Voimaa ja laatua kumppanuudesta seminaari 7.3.2012 Outi Kallioinen, LAMK FUASin vastaus OKM:lle 17.2.2011 HAMK, LAMK ja Laurea ovat muodostaneet strategisen

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/162/531/2017, Rautaruukki Oyj:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/162/531/2017, Rautaruukki Oyj:n vastine Päätös OKM/162/531/2017 6.10.2017 Rautaruukki Oyj Panuntie 11 00620 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/162/531/2017, Rautaruukki Oyj:n vastine Asia Ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Hämeen ammattikorkeakoulun Strategia

Hämeen ammattikorkeakoulun Strategia Hämeen ammattikorkeakoulun Strategia 25.2.2014 Janne Salminen Avoin strategointi malli Kuntayhtymän hallitus Ammattikorkeakoulun hallitus Hallitusten ja johdon seminaarit Johtoryhmä ja johtotiimit LUONNOS

Lisätiedot

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin.

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Savonia-ammattikorkeakoulu ja

Lisätiedot

Ajankohtaista opiskelijavalintojen uudistamisesta. Ilmari Hyvönen

Ajankohtaista opiskelijavalintojen uudistamisesta. Ilmari Hyvönen Ajankohtaista opiskelijavalintojen uudistamisesta Ilmari Hyvönen 21.5.2013 Opiskelijavalintojen uudistaminen Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016: Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Valtakunnallinen lukioseminaari Pro Lukio ry 1 KESU 2011-16 ja 2. asteen koulutus suuntasiko KESU rakenneuudistusta 2014? Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/179/531/2017

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/179/531/2017 Päätös 12.12.2017 Meyer Turku Oy PL 666 20101 TURKU Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017, Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/190/531/2017, ja Air Navigation Services Finland Oy:n vastine 10.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/190/531/2017, ja Air Navigation Services Finland Oy:n vastine 10.8. Päätös OKM/190/531/2017 6.10.2017 Air Navigation Services Finland Oy PL 157 01531 VANTAA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/190/531/2017, ja Air Navigation Services Finland Oy:n

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on toteuttanut

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/149/531/2017, ja HAUS Kehittämiskeskus Oy:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/149/531/2017, ja HAUS Kehittämiskeskus Oy:n vastine Päätös OKM/149/531/2017 6.10.2017 Haus Kehittämiskeskus Oy Hollantilaisentie 11 00330 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/149/531/2017, ja HAUS Kehittämiskeskus Oy:n vastine

Lisätiedot

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella Johtaja Hannu Sirén 12.10.2011 Hallitusohjelma Elinikäisen oppimisen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat tarjolla kaikille yhden luukun periaatteen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylijohtaja Tapio Kosunen

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylijohtaja Tapio Kosunen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylijohtaja 2.12.2013 Tapio Kosunen AMMATTIKORKEAKOULUJEN TOIMILUPIEN MYÖNTÄMINEN 1 Taustaa 2 Säädöspohja 2.1 Toimiluvat Hallitusohjelman mukainen ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

1. Taustaa. 2. Asian valmistelu. PERUSTELU- JA PÄÄTÖSMUISTIO Omistajavalmisteluryhmä 7.9.2012

1. Taustaa. 2. Asian valmistelu. PERUSTELU- JA PÄÄTÖSMUISTIO Omistajavalmisteluryhmä 7.9.2012 PERUSTELU- JA PÄÄTÖSMUISTIO Omistajavalmisteluryhmä 7.9.2012 KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN YHDISTÄMINEN JA YHTIÖITTÄMINEN Asian valmistelu ja päätösehdotus 1. Taustaa

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015. Tapio Kosunen

Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015. Tapio Kosunen Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015 Tapio Kosunen Korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän uudistamisen tuoretta tietopohjaa Kansainvälisten korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Turo Kilpeläinen Toimitusjohtaja/rehtori Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy turo.kilpelainen@kamk.fi 044 7101 600 1 Suomalainen korkeakoululaitos

Lisätiedot

Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen. Ilmari Hyvönen 7.5.2013

Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen. Ilmari Hyvönen 7.5.2013 Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen Ilmari Hyvönen 7.5.2013 Opiskelijavalintojen uudistaminen Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista Annettu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2014 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään ammattikorkeakoululain (932/2014) nojalla: 1 Ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu talousalueen elinvoimaisuuden edistäjänä

Ammattikorkeakoulu talousalueen elinvoimaisuuden edistäjänä Ammattikorkeakoulu talousalueen elinvoimaisuuden edistäjänä Talousalueparlamentti, Hyvinkää 18.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/156/531/2017, ja Management Insitute Finland MIF Oy:n vastine 7.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/156/531/2017, ja Management Insitute Finland MIF Oy:n vastine 7.8. Päätös OKM/156/531/2017 6.10.2017 Management Institute of Finland MIF Oy Tammasaarenkatu 5 00180 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/156/531/2017, ja Management Insitute

Lisätiedot

Iktyonomikoulutuksen kuulumisia

Iktyonomikoulutuksen kuulumisia Iktyonomikoulutuksen kuulumisia Raisa Kääriä lehtori Turun ammattikorkeakoulu Kala- ja ympäristötalouden koulutusohjelma Iktyonomikoulutuksen kuulumisia Historiaa 80- ja 90-luvuilla Paraisilla Valtion

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun

Lisätiedot

Laki. Lain soveltam isala. Opettajankoulutustehtävä. Ammatillisen opettajankoulutuksen jäljestäminen. Muu ohjaus ja kehittämisvastuu

Laki. Lain soveltam isala. Opettajankoulutustehtävä. Ammatillisen opettajankoulutuksen jäljestäminen. Muu ohjaus ja kehittämisvastuu EV 81/1996 vp - HE 49/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi ammatillisesta opettajankoulutuksesta ja erliiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/180/531/2017

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/180/531/2017 Päätös 11.10.2018 Valmet Automotive Oy PL 4 23501 UUSIKAUPUNKI Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017, Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen

Lisätiedot

Miten ammattikorkeakoulujen rakenne ja rahoitus tulisi Kansalaisinfo, Arkadiankatu 3 Arvo Jäppinen

Miten ammattikorkeakoulujen rakenne ja rahoitus tulisi Kansalaisinfo, Arkadiankatu 3 Arvo Jäppinen Miten ammattikorkeakoulujen rakenne ja rahoitus tulisi järjestää? 15.9.2010 Kansalaisinfo, Arkadiankatu 3 Arvo Jäppinen Ylläpito, omistus, hallinto Ammattikorkeakoulujen monipuolinen omistajarakenne säilytetään

Lisätiedot

Myönteistä on, että ammattikorkeakoulu on vahvistanut opiskelijoiden tukemiseen tähtäävää toimintaa.

Myönteistä on, että ammattikorkeakoulu on vahvistanut opiskelijoiden tukemiseen tähtäävää toimintaa. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/152/531/2017, ja Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry:n vastine 22.6.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/152/531/2017, ja Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry:n vastine 22.6. Päätös OKM/152/531/2017 6.10.2017 Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/152/531/2017, ja Kansan Sivistystyön Liitto

Lisätiedot

1(5) Lisätietoja toimiluvista ja hakumenettelystä on nähtävillä valtioneuvoston verkkosivuilla osoitteessa xxx.

1(5) Lisätietoja toimiluvista ja hakumenettelystä on nähtävillä valtioneuvoston verkkosivuilla osoitteessa xxx. 1(5) ILMOITUS TOIMILUPIEN JULISTAMISESTA HAETTAVAKSI Verkkotoimiluvat yleiseen teletoimintaan taajuusalueilla 880 915 megahertsiä ja 925 960 megahertsiä (900 megahertsin taajuusalue), 1 710 1 785 megahertsiä

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö ammattikorkeakouluuudistukseen liittyvästä hallituksen esityksestä

Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö ammattikorkeakouluuudistukseen liittyvästä hallituksen esityksestä Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö ammattikorkeakouluuudistukseen liittyvästä hallituksen esityksestä 1. Yhteystiedot Rovaniemen koulutuskuntayhtymän hallitus, Toripuistikko 5-7, 96200 Rovaniemi

Lisätiedot

RAKETTI-VIRTA-projekti rakentaa korkeakoulujen valtakunnallista tietovarantoa ja viranomaistietovirtoja

RAKETTI-VIRTA-projekti rakentaa korkeakoulujen valtakunnallista tietovarantoa ja viranomaistietovirtoja RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto RAKETTI-VIRTA-projekti rakentaa korkeakoulujen valtakunnallista tietovarantoa ja viranomaistietovirtoja Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymähallitus JÄRJESTÄMISLUPAPÄÄTÖS 2018

Yhtymähallitus Yhtymähallitus JÄRJESTÄMISLUPAPÄÄTÖS 2018 Yhtymähallitus 101 04.10.2017 Yhtymähallitus 119 07.11.2017 JÄRJESTÄMISLUPAPÄÄTÖS 2018 YHALL 04.10.2017 101 Opetus- ja kulttuuriministeriö on lähettänyt ammatillisen koulutuksen järjestäjille 11.5.2017

Lisätiedot