PIRKANMAAN SYÖPÄYHDISTYS. PALVELUT Kevät 2017
|
|
- Esa-Pekka Järvinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 C PIRKANMAAN SYÖPÄYHDISTYS PALVELUT Kevät 2017
2 Olemme tukenasi silloin, kun syöpä koskettaa omaa tai läheisesi elämää.
3 Johdanto Tarjoamme Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä monipuolista tukea ja kuntoutusta syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen. Toiminnallamme pyrimme auttamaan sairastunutta löytämään keinoja, joilla voi itse vaikuttaa hyvinvointiinsa ja toimintakykyynsä. Tarjoamme syöpätauteihin liittyvää henkilökohtaista neuvontaa ja järjestämme luentotilaisuuksia, ryhmäkokoontumisia ja kuntoutuskursseja. Kauttamme on mahdollista saada myös vertaistukea. Erilaisten liikuntaryhmien avulla pyrimme kannustamaan vastuunottoon omasta terveydestä ja toimintakyvyn ylläpitämisestä. Palvelutarjontaamme kuuluvat myös retket, kulttuuritapahtumat ja muu virkistystoiminta. Sairaanhoitajien vastaanotolle voi hakeutua erityisesti syöpätauteihin ja syöpäriskiin liittyvissä kysymyksissä. Myös periytyvää syöpäriskiä voidaan arvioida alustavasti sairaanhoitajan vastaanotolla. Rintasyöpäpotilaiden proteesien välitys kuuluu myös palveluihimme. Hoitajat suorittavat myös sairaanhoidollisia toimenpiteitä. Sairaanhoitajien vastaanotoista osa on maksullisia. Lääkäriasemalla tarjoamme kaikille avoimia erikoislääkäreiden vastaanottopalveluita, laboratoriopalveluita ja lymfa- ja fysioterapeutin palveluita. Lääkärin vastaanotolle voi hakeutua muun muassa syövänhoidon jälkeisiin kontrolleihin, ihomuutosten arviointiin, toimenpiteitä varten ja gynekologisiin tarkastuksiin. Nämä palvelut ovat maksullisia. Tervetuloa käyttämään palveluitamme! Meri-Sisko Vuoristo ylilääkäri, dosentti
4 Meitä on yli Pirkanmaan Syöpäyhdistys on olemassa sen jäseniä varten ja heidän ansiostaan. Jäsenmaksut vuonna 2017 Henkilöjäsen 25 / vuosi Yritys- tai yhteisöjäsen 150 / vuosi Jäsenenä saat Syöpä-lehden, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehti tarjoaa luotettavaa ja kiinnostavaa tietoa syövästä ja koskettavia tarinoita sairastuneista. hoitopäiväkorvauksen alennuksia yhdistyksen ja yhteistyökumppaneiden palveluista mahdollisuuden käyttää liikuntasaliamme maksutta salivuorojen puitteissa Jäsenten päivä tiistaina klo Koskenparras, Pellavatehtaankatu 12, Tampere Toivotamme jäsenet lämpimästi tervetulleiksi tutustumaan toimintaamme ja henkilökuntaamme kahvikupposen äärelle! Pannu on kuumana iltapäivästä alkuiltaan, voit poiketa sinulle sopivana hetkenä. Ei ennakkoilmoittautumista. Lisätietoja: toimisto puh , toimisto@pirsy.fi
5 Sisällys 1. Neuvontahoitajien vastaanotto 6 Neuvontahoitajien vastaanotto Pirkanmaalla 7 2. Sairauskohtaiset tietopäivät 8 Taysin ensitietopäivät 9 3. Sopeutumisvalmennuskurssit 10 Rinnallakulkijat - avokuntoutuskurssi läheisille 11 Kuvallisen työskentelyn paja - itseilmaisua taiteen avulla Liikunta 12 Miesten treeniryhmä 12 Henkilökohtainen liikuntaneuvonta 13 Naisten kuntopiiri 13 Vesijumppa 13 Lymfaryhmä 14 Terapeuttinen hengitys ja liike 14 Askel kohti keveämpää elämää -kurssi Vertaistuki 16 Vertaistukihenkilöt 16 Vertaistukiryhmät Tampereella 18 Vertaistukiryhmät Pirkanmaalla Virkistys Yleisöluennot Yksityinen lääkäriasema 24 Erikoislääkäreiden vastaanotto 24 Muut ammatinharjoittajat 25 Sairaanhoitajien vastaanotto 25 Laboratorio Valtakunnalliset neuvontapuhelimet 26 Syöpäjärjestöjen valtakunnallinen etuusneuvontapuhelin 26 Syöpäjärjestöjen valtakunnallinen neuvontapalvelu 27 Syöpäkipulinja Yhteystiedot 28 Henkilöstö 29
6 1. Neuvontahoitajien vastaanotto Olet lämpimästi tervetullut keskustelemaan syöpäsairauksiin, terveyteesi tai jaksamiseesi liittyvistä asioista sairaanhoitajamme kanssa. Syöpään sairastuneella ja hänen läheisillään herää paljon kysymyksiä ja asiat saattavat pyöriä mielessä jatkuvasti. Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen neuvontahoitajan vastaanotolle voit tulla keskustelemaan, jakamaan mietteesi, huolesi tai pelkosi ja etsimään tukea. 6
7 Neuvontahoitajien vastaanotto Tampereella maanantaista perjantaihin aukioloaikoina Neuvontahoitajan vastaanotolle voit varata ajan keskustelua varten syöpätauteihin ja niiden ehkäisyyn liittyvään neuvontaan syövän periytyvyysneuvontaan luomien tarkastukseen rintojen omatarkkailun opastukseen rintaproteesin sovitukseen lääkepistoksiin, näytteenottoon ja verikokeisiin urologisissa ongelmissa Ajanvaraus neuvontahoitajan vastaanotolle: toimisto puh Neuvontahoitajien vastaanotto Pirkanmaalla Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen neuvontahoitajat ovat ajanvarauksella palveluksessasi myös Tampereen ympäristökunnissa. Ikaalinen ja Parkano torstaisin 9.2. ja Ruovesi ja Orivesi keskiviikkoisin ja Valkeakoski perjantaina ja torstaina Sastamala torstaisin 2.2., 6.4. ja Ajanvaraus neuvontahoitajan kuntavastaanotolle: toimisto puh
8 2. Sairauskohtaiset tietopäivät Sairauskohtaiset tietopäivät on tarkoitettu äskettäin syöpään sairastuneille. Tilaisuudessa käsitellään kyseistä syöpätautia, hoitoa ja toipumista. Ohjelmaan sisältyy asiantuntijaluento ja aikaa on varattu myös kysymyksille. Tietopäivässä on myös mahdollisuus keskustella samankaltaisessa tilanteessa olevien kanssa. Rintasyöpä Aika: tiistaina klo Paikka: Hämeenkatu 5 A, 7.krs., Tampere Ilmoittautuminen: viimeistään Eturauhassyöpä-ilta sairastuneille ja läheisille Aika: keskiviikkona klo Paikka: Hämeenkatu 5 A, 7.krs, Tampere Ilmoittautuminen: viimeistään 1.2. Gynekologiset syövät Aika: tiistaina klo Paikka: Hämeenkatu 5 A, 7.krs., Tampere Ilmoittautuminen: viimeistään 7.3. Rintasyöpä Aika: tiistaina klo Paikka: Hämeenkatu 5 A, 7.krs., Tampere Ilmoittautuminen: viimeistään Lisätietoja ja ilmoittautumiset: toimisto puh Vapaita paikkoja voi tiedustella myös ilmoittautumisajan jälkeen. 8
9 Taysin ensitietopäivät Ensitietotilaisuus on tarkoitettu syöpään äskettäin sairastuneille ja syöpähoitojen alkuvaiheessa oleville aikuisille potilaille läheisineen. Tilaisuudessa saat ajankohtaista tietoa eri asiantuntijoilta sekä uusia näkökulmia sairastumisen aiheuttamassa muuttuneessa elämäntilanteessa. Ohjelmassa on myös Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen edustajan ja vertaistukihenkilön puheenvuorot. Ensitietopäivän aikana on mahdollisuus myös keskusteluun ja ajatusten vaihtamiseen. Tilaisuus on maksuton. Aika: maanantaisin 16.1., 13.2., 6.3., 10.4., 8.5. ja klo Paikka: Finn-Medi 5, Biokatu 12, iso kokoushuone. Finn-Medi 5:n pääovelta portaat alas 1. kerrokseen. (Huom. poikkeus: Taysin päärakennus,palvelutalon luentosali 1). Ilmoittautuminen viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta: kuntoutusohjaaja Anne Sundberg puh (ma-to klo 8-12), Mainitse ilmoittautumisen yhteydessä sairastuneen syntymäaika sekä osallistujien mahdolliset erityisruokavaliot tarjoilua varten. 9
10 3. Sopeutumisvalmennuskurssit Haluamme, että jokainen syöpään sairastunut saa omaan elämäntilanteeseensa sopivaa tukea ja kuntoutusta. Sopeutumisvalmennuskurssit tarjoavat tietoa syöpäsairaudesta, tukea ammattilaisilta fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toipumiseen sekä vertaistukea. Myös sairastuneen läheisille on kursseja. Kurssien tavoitteena on auttaa syöpään sairastunutta ja hänen läheisiään selviytymään uudessa elämäntilanteessa. Katso kaikki Syöpäjärjestöjen kuntoutuskurssit osoitteesta: 10
11 Rinnallakulkijat-avokuntoutuskurssi läheisille Aika: torstaisin (ei 2.3.) klo Paikka: Kriisikeskus Osviitta, Sorinkatu 4 C, 2.krs, Tampere Kurssi tarjoaa mahdollisuuden käsitellä syöpään sairastumiseen liittyviä kokemuksia, ajatuksia ja tunteita ammattitaitoisten ohjaajien ja samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien kanssa. Kurssille otetaan 8-10 osallistujaa hakemusten perusteella. Tapaamiskerroilla on muun muassa alustuksia ja harjoituksia hyvinvointia ja jaksamista tukevista aiheista sekä keskusteluita. Kurssi on maksuton. Lisätietoja ja hakemukset viimeistään : sähköinen hakulomake tai paperinen hakulomake toimistosta puh Yhteistyössä: STEA Kuvallisen työskentelyn paja - itseilmaisua taiteen avulla Aika: torstaisin klo (ei 13.4., 25.5.) Paikka: Pellavatehtaankatu 12, Tampere Kurssin tavoitteena on tunteiden ilmaisu ja käsittely ja omien ajatusten, voimavarojen ja kasvun mahdollisuuksien tiedostaminen. Tarkoitus on tehdä yhdessä, saada vertaistukea, kokea onnistumista ja hyvää oloa. Aikaisempaa kokemusta taidetyöskentelystä ei tarvita. Kurssille otetaan 10 osallistujaa, jotka valitaan hakemusten perusteella. Ohjaajana toimii taideterapeutti Pirkko Vartio. Lisätietoja ja hakemukset viimeistään 28.2.: sähköinen hakulomake tai paperinen hakulomake toimistosta puh Yhteistyössä: STEA 11
12 4. Liikunta Sairastumisen jälkeen liikunta tukee omasta terveydestä huolehtimista ja ylläpitää toimintakykyä. Vertaisryhmiimme ovat tervetulleita sekä miehet että naiset. Uutena toimintamuotona tarjoamme henkilökohtaista liikuntaneuvontaa. Miesten treeniryhmä Eturauhassyöpään sairastuneille miehille tehokasta ja ohjattua voimaharjoittelua, joka sisältää mm. kahvakuulailua, kehon tasapainoharjoittelua sekä harjoittelua kuntosalilaitteilla. Ryhmään otetaan osallistujaa hakemusten perusteella. Ryhmään voi hakea myös kesken kauden, mikäli paikkoja on vielä vapaana. Aika: maanantaisin 23.1., 30.1., 6.2., 13.2., ja klo Paikka: Hämeenkatu 5 A, 7.krs, Liikuntatila Onkosportti, Tampere Hinta: 48 (Maksuvälineeksi käy myös liikuntaseteli.) Hakemukset palautettava viimeistään : sähköinen hakulomake tai paperinen hakulomake toimistosta puh
13 Henkilökohtainen liikuntaneuvonta Fysio- ja lymfaterapeutti Mervi Liehu Lisätietoja ja ajanvaraus: toimisto puh Uutta! Naisten kuntopiiri Naisten kuntopiiri on tarkoitettu syövän sairastaneille naisille. Kuntopiiri on helppoa ja tehokasta ohjattua harjoittelua eri kuntosalilaitteilla ja se sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille. Ryhmään otetaan osallistujaa hakemusten perusteella. Ryhmään voi hakea myös kesken kauden, mikäli paikkoja on vielä vapaana. Ohjaajana toimii fysio-ja lymfaterapeutti Mervi Liehu. Aika: keskiviikkoisin klo Paikka: Hämeenkatu 5A, 7.krs, Liikuntatila Onkosportti, Tampere Hinta: 152 (Maksuvälineeksi käy myös liikuntaseteli.) Hakemukset palautettava viimeistään : sähköinen hakulomake tai paperinen hakulomake toimistosta puh Vesijumppa Vesijumppa on ohjattua vesiliikuntaa syövän sairastaneille henkilöille. Se sisältää alkulämmittelyn, eri lihasryhmien liikuntaosiot sekä loppuvenyttelyn. Sauna on käytettävissä ennen ja jälkeen jumpan. Ryhmään otetaan 20 osallistujaa hakemusten perusteella. Ryhmään voi tulla myös kesken kauden, mikäli paikkoja on vapaana. Ohjaajana toimii fysioterapeutti. Aika: torstaisin (ei 13.4.) klo Paikka: Viola-koti, Juhlatalonkatu 4, Tampere Hinta: 144 (Maksuvälineeksi käy myös liikuntaseteli.) Hakemukset palautettava viimeistään : sähköinen hakulomake tai paperinen hakulomake toimistosta puh
14 Lymfaryhmä Lymfaryhmä on tarkoitettu syövän sairastaneille henkilöille yläraajan turvotuksen ennaltaehkäisyyn ja lievitykseen. Ohjelmaan kuuluvat kevyt lämmittely, tuolissa tehtävä ns. lymfajumppa sekä rentoutus. Ryhmään otetaan osallistujaa hakemusten perusteella. Ryhmään voi hakea myös kesken kauden, mikäli paikkoja on vapaana. Ohjaajana toimii fysio- ja lymfaterapeutti Mervi Liehu. Aika: keskiviikkoisin klo Paikka: Hämeenkatu 5A 7. kerros, liikuntatila Onkosportti, Tampere Hinta: 152 (Maksuvälineeksi käy myös liikuntaseteli.) Hakemukset palautettava viimeistään : sähköinen hakulomake tai paperinen hakulomake toimistosta puh Terapeuttinen hengitys ja liike Ryhmä on tarkoitettu työikäisille, enintään viisi vuotta aiemmin syöpään sairastuneille naisille, jotka ovat kiinnostuneita tutkimaan kehonsa ja mielensä vointia kehon, hengityksen ja tanssin/liikkeen kokemuksen kautta. Kurssi tarjoaa kuuden tapaamiskerran aikana läsnäoloa, liikettä, luovaa tanssia, kehonkieltä, mielikuvia ja aikaa pysähtyä itseen. Työskentely purkaa kehollisia jännityksiä ja on kokonaisvaltaisesti rentouttavaa ja virkistävää. Se lisää itsetuntemusta ja lisää uskallusta liikkua. Osallistuminen ei edellytä tanssin tai liikkeen erityisosaamista eikä ryhmässä opeteta tanssia. Ohjaajana toimii psykofyysiseen fysio- ja hengitysterapiaan erikoistunut fysioterapeutti, tanssi-liiketerapeutti Taru Ala-Haavisto. Aika: torstaisin 16.2., 23.2., 9.3., 16.3., klo Paikka: Hämeenkatu 5A 7. kerros, liikuntatila Onkosportti, Tampere Hinta: 40 (Maksuvälineeksi käy myös liikuntaseteli.) Hakemukset palautettava viimeistään : sähköinen hakulomake tai paperinen hakulomake toimistosta puh
15 Askel kohti keveämpää elämää -kurssi Kaikille avoimen kurssin tavoitteena on pyrkiä painonhallintaan ja toteuttaa pienin askelin korjauksia elämäntavoissa. Ryhmässä saat vertaistukea aloittaessasi tavoitteeseen pyrkimisen. Merkittävä ylipaino suurentaa riskiä sydän- ja verisuonisairauksiin, nivelrikkoon ja useisiin syöpätauteihin. Kurssille otetaan 14 osallistujaa. Aika: 14.3., 22.3., 28.3., 11.4., ja klo Paikka: Hämeenkatu 5A 7. kerros, Tampere Hinta: 30 Ilmoittautuminen viimeistään : toimisto puh Yhteistyössä: Tampereen sydänyhdistys C PIRKANMAAN SYÖPÄYHDISTYS 15
16 5. Vertaistuki Saman kokenut osaa toisinaan parhaiten auttaa syöpään sairastunutta ja tämän läheisiä. Vertaistukitoimintamme tavoitteena on syöpään sairastuneen ja heidän läheistensä selviytymisen ja voimavarojen tukeminen. Syöpään sairastuneiden tarinoita voit lukea osoitteessa Vertaistukihenkilöt Vertaistukihenkilöt ovat itse syöpäsairauden kokeneita tai sairastuneen läheisiä ovat yhdistyksen kouluttamia vapaaehtoisia kuuntelevat ja antavat keskustellen tukea syöpäsairauden aiheuttamassa elämänmuutoksessa eivät ota kantaa hoitoihin tai lääketieteellisiin kysymyksiin ovat vaitiolovelvollisia 16
17 Haluaisitko jakaa kokemuksiasi vertaistukihenkilön kanssa? Vertaistukihenkilön kanssa voit tavata kasvotusten esimerkiksi yhdistyksen tiloissa tai sairaalassa. Halutessasi voit keskustella vertaistukihenkilön kanssa myös puhelimessa. Voit tehdä sähköisesti vertaistukihenkilöpyynnön kotisivujemme kautta Kiinnostaisiko sinua toimia vertaistukihenkilönä? Pyrimme siihen, että jokainen saa halutessaan samankaltaisessa tilanteessa olleen henkilön kulkemaan rinnalla, kuuntelemaan, ymmärtämään ja jakamaan kokemuksia. Vertaistukihenkilöt ovat arvokas osa yhdistyksen toimintaa ja tarve vertaistukihenkilöille on jatkuva. Siksi vertaistukihenkilöitä koulutetaan lisää niin sairastuneiden kuin heidän läheistensä tueksi. Jos omasta tai läheisesi syöpään sairastumisesta on mennyt aikaa noin vuosi ja koet, että sinulla on voimavaroja ja kykyä tukea toista samankaltaisessa elämäntilanteessa olevaa, ota yhteyttä ja hae mukaan vertaistukihenkilökoulutukseen! Lisätietoja vertaistukihenkilötoiminnasta: Taru Latvala, puh , Kaisa Ronkainen, puh , Taina Räsänen, puh , 17
18 Vertaistukiryhmät Tampereella Vertaistukiryhmiä on monenlaisia ja ne on suunnattu joko yleisesti kaikille syöpään sairastuneille, sairauskohtaisesti, sairastuneiden läheisille tai sairastuneille ja läheisille yhdessä sekä Tampereella että muissa Pirkanmaan kunnissa. Ryhmiä ohjaavat koulutetut vertaistukihenkilömme. Kaikki ryhmät ovat avoimia eli voit osallistua niille kerroille kuin haluat. Ryhmiin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Keskustelukahvila Keskustelukahvila on syöpään sairastuneiden vapaamuotoinen vertaistukiryhmä, johon voit poiketa juttelemaan saman kokeneiden kanssa niille kerroille kuin haluat. Keskustelukahvilassa on paikan päällä koulutettu vertaistukihenkilö. Aika: torstaisin 12.1., 9.2., 9.3., 6.4., klo Paikka: Pellavatehtaankatu 12, Tampere. Uusi aika ja paikka! Keskustelukahvila syöpään sairastuneiden läheisille Läheisten keskustelukahvila on tarkoitettu vertaistueksi ja jaksamisen tueksi syöpään sairastuneen läheisille. Aika: keskiviikkoisin 11.1., 8.3., klo Paikka: Pellavatehtaankatu 12, Tampere Uusi aika ja paikka! Sarkooma ja GIST -vertaistukiryhmä Ryhmä on tarkoitettu sarkooma ja GIST -potilaille sekä heidän läheisilleen. Ryhmässä voit jakaa kokemuksia samankaltaisessa tilanteessa olevien kanssa. Aika: tiistaisin 10.1., 14.3., klo Paikka: Hämeenkatu 5A, 8 krs., Tampere 18
19 Aivokasvain-ryhmä sairastuneille ja läheisille Vertaistuellinen keskusteluryhmä aivokasvaimeen sairastuneille ja heidän läheisilleen. Ryhmässä on mukana koulutettuja vertaistukihenkilöitä. Aika: keskiviikkoisin 1.2., 5.4., klo Paikka: Pellavatehtaankatu 12, Tampere Uusi paikka! Potilaskerho senioreille Potilaskerho on senioreille suunnattu vertaistuellinen kokoontuminen, jossa on mahdollista keskustella, kahvitella ja kuulla asiantuntijoiden puheenvuoroja. Aika: torstaisin (ei 13.4.) klo Paikka: Pellavatehtaankatu 12, Tampere Tiedustelut: ohjaaja Raili Tattari puh Lisätietoja vertaistukiryhmistä: toimisto puh , toimisto@pirsy.fi 19
20 Vertaistukiryhmät Pirkanmaalla Kaikki ryhmät ovat avoimia eli voit osallistua niille kerroille kuin haluat. Ryhmiin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Pirkanmaan alueen vertaistukiryhmiin voi osallistua sekä sairastuneet että läheiset, ellei toisin mainita. Nokia Aika: keskiviikkoisin 4.1., 1.2., 1.3., 5.4. ja klo Paikka: Nokian Kerhola, Souranderintie 13 Ohjaajat: Ritva Mäkinen puh Ritva Välimäki puh Sastamala Aika: keskiviikkoisin 11.1., 8.2., 8.3., ja klo Paikka: Lounaskahvila Tyyne, Puistokatu 6, Vammala Ohjaajat: Maire Lehtimäki puh Anneli Mäkelä puh Kangasala Aika: tiistaisin 10.1., 7.2., 7.3., 4.4. ja klo Paikka: Kangasalan kirjasto Suppa-tila, Keskusaukio Ohjaajat: Raili Kuivanen puh Tarja Virtanen puh
21 Valkeakoski, ryhmä naisille Aika: tiistaisin 3.1., 7.2., 7.3., 4.4. ja klo Paikka: Kyläpaikka, Tehtaankatu 5 Ohjaaja: Riitta Mäkinen puh Lisätietoja Valkeakosken sanomissa. Ruovesi Aika: keskiviikkoisin 25.1., 22.2., 8.3., 22.3., 5.4., ja klo Tarkemmat tiedot paikallislehdessä. Paikka: Palvelutalo Honkala, takkahuone, Honkalantie 7 Ohjaajat: Ritva Saarinen puh Eeva Stranius puh Virrat Aika: maanantaisin 9.1., 13.2., 13.3., ja klo alkaen Paikka: Kyläilykahvila Virtain keskus, Virtaintie 36 Ohjaaja: Maija Asunmaa puh Lisätietoja Pirkanmaan vertaistukiryhmistä: Ryhmien ohjaajilta tai toimisto puh , toimisto@pirsy.fi 21
22 6. Virkistys Virkistyspäivä tulossa keväällä Seuraathan kotisivujamme Virkistystä Tampereen kylpylässä 2017 Tampereen Kylpylässä on syöpään sairastuneiden jäsenten haettavissa täysin varusteltu huoneisto omaehtoiseen lomailuun. Etusijalla ovat ensikertaa lomaviikkoa hakevat. Kylpylän ja hotellin palvelut ovat maksullisia. Lomaviikon hinta on 110. Lomaviikot Hakemus toimitettava viimeistään: vk tiistaina vk keskiviikkona vk tiistaina vk keskiviikkona Lisätietoja ja hakemukset: sähköinen hakemus tai toimisto puh
23 7. Yleisöluennot Yleisöluennot ovat kaikille avoimia asiantuntijaluentoja, joille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Avaamme ovet 15 minuuttia ennen tilaisuuden alkua. Rintasyöpäpotilaan vaihdevuosioireiden hoito Rintasyöpään sairastumisen vuoksi hormonikorvaushoito on lopetettava, jolloin vaihdevuosioireet voivat palata. Oireita voi hoitojen seurauksena tulla myös nuorille rintasyöpään sairastuneille. Luennolla saat tietoa siitä miten vaihdevuosioireita voi hoitaa. Aika: torstaina klo Paikka: Pellavatehtaankatu 12, Tampere Rinnan korjausleikkaukset Rintasyövän jälkeen rinnan korjausleikkaus voi olla tarpeellinen. Plastiikkakirurgin luennolla saat erilaisista leikkausvaihtoehdoista ja toipumisesta. Aika: torstaina klo Paikka: Pellavatehtaankatu 12, Tampere Imusolmukesyövät ja niiden hoito Jos imusolmukesyöpä koskettaa omaa tai läheisesi elämää, tule kuulemaan syöpätautien erikoislääkärin luennolle tietoa taudista ja sen eri hoitomuodoista. Aika: torstaina klo Paikka: Pellavatehtaankatu 12, Tampere Lisätietoja: toimisto puh , 23
24 8. Yksityinen lääkäriasema Meille on helppo tulla ilman lähetettä ja pitkiä jonoja. Lääkäriasemamme sijaitsee Hämeenkadun itäpäässä, lähellä rautatieasemaa. Saat ammattitaitoista ja hyvää hoitoa kokeneilta erikoislääkäreiltämme, sairaanhoitajiltamme ja muilta asiantuntijoiltamme. He kaikki ovat oman alansa arvostettuja osaajia. Erikoislääkäreiden vastaanotto Syöpätaudit Gynekologia Kirurgia Plastiikkakirurgia Ihotaudit Urologia Perinnöllisyyslääketiede Yleislääketiede Mäenpää Hanna, Vuoristo Meri-Sisko Niemelä Arja, Pekkola Ahti, Rovio Päivi, Sydänmäki-Oivanen Tarja, Vuento Maarit Häkkinen Jukka, Ranta Arto, Tyrväinen Tuula Karhunen-Enckell Ulla Laasanen Satu-Leena, Ylitalo Leea Häkkinen Jukka Laasanen Satu-Leena Sydänmäki-Oivanen Tarja 24
25 Muut ammatinharjoittajat Fysio- ja lymfaterapeutti Lymfaterapeutti Colliander Johanna Niskanen Lea Sairaanhoitajien vastaanotto Ammattitaitoiset sairaanhoitajamme palvelevat monipuolisesti kaikkia terveytensä ylläpidosta kiinnostuneita henkilöitä. Sairaanhoitajien vastaanotolle voi hakeutua esimerkiksi seuraavissa asioissa: ompeleiden ja dreenien poistot kohdistetut terveystarkastukset verenpaineen mittaus lääkepistokset PAPA-näytteet (myös ilman lääkärin lähetettä) veri- ja virtsakokeet urologisissa ongelmissa Ajanvaraus vastaanotolle: toimisto puh tai netissä Laboratorio Laboratoriossa otetaan kaikkia tavanomaisia veri- ja virtsakokeita ja papa-näytteitä. Laboratorio on avoinna maanantaista torstaihin klo Ajanvaraus laboratoriokokeisiin: toimisto puh
26 9. Valtakunnalliset neuvontapuhelimet Kaikki valtakunnalliset neuvontapuhelimet ovat maksuttomia. Syöpäjärjestöjen valtakunnallinen etuusneuvontapuhelin puh Avoinna: keskiviikkoisin klo Askarruttavatko toimeentulo, sosiaalietuudet ja potilaan oikeudet sairauden aikana? Neuvontapuhelimesta saat asiantuntijatietoa syöpäpotilaan taloudelliseen asemaan vaikuttavista tekijöistä ja potilaan oikeuksista. 26
27 Syöpäjärjestöjen valtakunnallinen neuvontapalvelu puh Avoinna: maanantaisin ja torstaisin klo ja tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo Mietityttääkö sinua jokin syöpään liittyvä kysymys tai kaipaatko tukea selviytymiseen vaikeassa elämäntilanteessa, joka liittyy omaan tai läheisen sairastumiseen? Kysymyksiin vastaavat neuvontahoitajat. Voit keskustella neuvontahoitajan kanssa myös sähköpostitse tai chatissa Syöpäkipulinja puh Avoinna: maanantaista perjantaihin klo Syöpäkipu on yleinen syövän oire. Syöpäkipua voidaan hoitaa. Syöpäkipulinja on syöpäkipujen hoitoa tukeva puhelinpalvelu,josta saa tietoa ja tukea kivunhoitoon. Kipujen ei tarvitse olla erityisen kovia, vaan Syöpäkipulinjaan voi olla yhteydessä kysyäkseen neuvoa omaan tai läheisensä kipulääkitykseen liittyen. Syöpäkipulinjan asiantuntijat palvelevat syöpäpotilaita ja heidän läheisiään sekä tekevät tarvittaessa yhteistyötä terveydenhuollon henkilöstön kanssa potilaan kipuongelman ratkaisemiseksi. Yhteistyössä: Syöpäjärjestöt ja HYKS 27
28 10. Yhteystiedot Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry Hämeenkatu 5 A, 7. krs, PL Tampere Ajanvaraus puh tai Toimisto ja jäsenasiat puh , toimisto@pirsy.fi Hoitajat Aukioloajat maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai puh Seuraa meitä: 28
29 Henkilöstö Toiminnanjohtaja Anne Lindfors Talouspäällikkö Marjut Anttonen Ylilääkäri Meri-Sisko Vuoristo Osastonhoitaja Katriina Piironen Suunnittelija Kaisa Ronkainen Osastonsihteerit Sari Juurinen Anne-Maarit Kelottijärvi Seija Kuosa Sairaanhoitajat Seija Katavisto Ritva Lahdenperä Taru Latvala Taina Räsänen Marjo Virkki Sähköpostiosoitteet ovat muotoa 29
30 Hyvä elämä ilman syöpää ja syövästä huolimatta
31 Muutokset ovat mahdollisia esitteen painatuksen jälkeen. Ajankohtaisimmat tiedot saat osoitteesta tai toimistosta puh , Pirkanmaan Syöpäyhdistys Taitto: Pirkanmaan Syöpäyhdistys Paino: Offset Ulonen Oy Tampere 2016
32 C PIRKANMAAN SYÖPÄYHDISTYS
PIRKANMAAN SYÖPÄYHDISTYKSEN PALVELUT. Lääkäriasema Sairaanhoitajien vastaanotot Laboratorio Yleisöluennot Kuntoutus Jäsenasiat
PIRKANMAAN SYÖPÄYHDISTYKSEN PALVELUT 2016 Lääkäriasema Sairaanhoitajien vastaanotot Laboratorio Yleisöluennot Kuntoutus Jäsenasiat SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 3 1. LÄÄKÄRIASEMA... 4 2. SAIRAANHOITAJIEN
PALVELUT. Syksy PIRKANMAAN SYÖPÄYHDISTYS
C PIRKANMAAN SYÖPÄYHDISTYS PALVELUT Syksy 2017 www.pirsy.fi Johdanto Olemme tukenasi, kun syöpä koskettaa omaa tai läheisesi elämää Tarjoamme Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä monipuolista tukea ja kuntoutusta
PIRKANMAAN SYÖPÄYHDISTYKSEN PALVELUT. Lääkäriasema Sairaanhoitajien vastaanotot Laboratorio Yleisöluennot Kuntoutus Jäsenasiat
PIRKANMAAN SYÖPÄYHDISTYKSEN PALVELUT 2015 Lääkäriasema Sairaanhoitajien vastaanotot Laboratorio Yleisöluennot Kuntoutus Jäsenasiat SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 3 1. LÄÄKÄRIASEMA... 4 2. SAIRAANHOITAJIEN
Syöpäyhdistyksestä tukea rintasyöpäpotilaille
Syöpäyhdistyksestä tukea rintasyöpäpotilaille Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry. V.1951 perustettu kansanterveysjärjestö ja Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenjärjestö Toimialue Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Yhdistyksen
Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry
Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry ry Maakunnallinen kansanterveysjärjestö Perustettu vuonna 1956 Toiminta-alueena Keski-Suomen maakunta Jäseniä n. 6000 Paikallisosastoja maakunnissa Immu Isosaari 1 Henkilökunta
Sopeutumisvalmennuskurssit 2017
-2016 Meri-karinan kurssi- ja neuvontapalvelut Seiskarinkatu 35, 20900 Turku lounais-suomen syöpäyhdistyksen Sopeutumisvalmennuskurssit 2017 KELAN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET
Syöpäjärjestöt kuntoutumisen tukena
Syöpäjärjestöt kuntoutumisen tukena Ylilääkäri, LT, dosentti Suomen Syöpäyhdistys ry SYÖPÄJÄRJESTÖT Syöpäjärjestöillä tarkoitetaan Suomen Syöpäyhdistyksen ja Syöpäsäätiön muodostamaa kokonaisuutta. Suomen
Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas
Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas Satakunnan keskussairaala Syöpätautien yksikkö Päivitys 4/2015 Syöpätautien poliklinikka Sisällys Syöpätautien vastuualue... 3 Potilaana syöpätautien poliklinikalla...
HENKILÖTIETOLAIN (532/99) 10 :SSÄ TARKOITETTU REKISTERISELOSTE
1.10.2013 HENKILÖTIETOLAIN (532/99) 10 :SSÄ TARKOITETTU REKISTERISELOSTE Rekisterinpitäjä: Toimipaikat: Pirkanmaan Syöpäyhdistys r.y:n poliklinikka ja neuvonta-asema 1. Pirkanmaan Syöpäyhdistys r.y:n poliklinikka
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen
SENIORILIIKUNTA SYKSY 2007 ILMOITTAUTUMINEN Harjula-keskuksen toimistoon 20.8.2007 alkaen klo 8-15.30: puh. (03) 8725 130 Ilmoittaudu nyt! HARJULAN KUNTOUTUS Liikuntaryhmiemme tavoitteena on ikääntyvien
Kivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017
Kivipuron hyvinvointipalvelut Kevät 2017 fysioterapia toimintaterapia kuntoutusjaksot jalkahoito hieronta hemmottelupäivä liikuntaryhmät harrasteryhmät asiantuntijaluennot Liikuntaryhmät Kivipurossa LIIKUNTARYHMÄT
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen
Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016)
Pieksämäen Erityisliikunta Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu henkilöille, jotka vamman, sairauden ja muun toimintakyvyn
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
Etelän-SYLIn ohjelma 2018
Avoimet vertaistukiryhmät sairastaville ja toipuville Sairastavien ja toipuvien vertaistukiryhmä, Espoo Sellon kirjaston ryhmätyötila Elinassa (Leppävaarankatu 9), keskiviikkoisin klo 17.30-19.00: 17.1.,
SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.
SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot
Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas
Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas Satasairaala Syöpätautien yksikkö Päivitys 2/19 Syöpätautien poliklinikka Sisällys Syöpätautien vastuualue... 3 Potilaana syöpätautien poliklinikalla... 4 Yleistä
SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.
1@18k?A;91:?Ep-25:8-:0?/-:/1>2p>1:5:3>E 72,0,17$$ 5,,+,0b(//b.(9b7 (7(/b 6820(1 6
Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksen Lahden seudun KURSSIT, TAPAHTUMAT JA TOIMINTA KEVÄÄLLÄ 2017
etela-suomensyopayhdistys.fi Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksen Lahden seudun KURSSIT, TAPAHTUMAT JA TOIMINTA KEVÄÄLLÄ 2017 Tietoa, tukea ja toivoa. ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS PÄHKINÄNKUORESSA Etelä-Suomen
Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)
Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2017 (4.9. 8.12.2017) Kevät 2018 (8.1. 27.4.2018) Syksy 2017 (4.9. 8.12.2017) Kevät 2018 (8.1. 27.4.2018) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu
Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen
Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015 kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Jämsänkatu 2, Vallila FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden
Vertaistuesta kanssakulkija sairastuneelle
Vertaistuesta kanssakulkija sairastuneelle Aivoverenkiertohäiriö, sydänsairaus, diabetes? Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto ovat kouluttaneet Yksi elämä -hankkeissaan vertaistukihenkilöitä ja vertaistukiryhmänohjaajia
," #* -./0 *1 23224 % 40-3243.5 !" # $!% $&'( $ )( * (**( $!+ )(
1@18k?A;91:?Ep-25:8-:0?/-:/1>2p>1:5:3>E 72,0,17$$ /$+'(1 6(8'8//$.(9b7!" # $!% $&'( $ )( * (**( $!+ )( (WHOl 6XRPHQ 6\ Sl\KGLVW\V RQ P\ V )DFHERRNLVVD," #* -./0 *1 23224 % 40-3243.5 /DKGHQ
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä
Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 3/2016
Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 3/2016 Vielä on kesää jäljellä Takana alkaa olla ihana Suomen suvi. Valoisuus ja tuoreet kasvikset ja marjat antavat voimia pimeää talvea varten. Myös Mielenvireys antaa
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja
RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä
RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun
KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY
1/5 KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY AVOIMET VERTAISTUKIRYHMÄT Sairastavien ja toipuvien avoin vertaistukiryhmä, Espoo Sellon kirjasto, ryhmätyötila Elina (Leppävaarankatu 9, 2.krs.) Kerran kuussa keskiviikkoisin
HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY
HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY Helsingin Invalidien Yhdistys ry (HIY) Perustettu vuonna 1938 HIY:ssä on noin 1700 jäsentä (2017) HIY edistää fyysisesti vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja valvoo
Suomen Syöpäyhdistys ry Sopeutumisvalmennustoiminta
Suomen Syöpäyhdistys ry Sopeutumisvalmennustoiminta SOSTE:n kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus RYHMÄ 2 31.1.2018 Marika Skyttä, kuntoutuksen asiantuntija, tutkija Suvi Pankakoski, projektikoordinaattori
Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:
Tärkeää: Kevätkokouksen kannanotto Aivovammanuoret Instagramissa Tulevia tapahtumia Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Aivovammaliiton kevätkokouksen kannanotto... 2 Aivovammanuoret Instagramissa...
Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019
Koulutuksellista toimintaa Kevät-kesä 2019 28.3.2019 2 Hyvän mielen talon järjestämät koulutukset ovat maksuttomia, ellei koulutuksen kohdalla toisin mainita. HYVINVOINTIA TUKEVAT KOULUTUKSET Mielenterveyden
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai
SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5
Vertaistukiryhmät nuorille aikuisille 2019 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS -RYHMÄ... 6
KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE
Sovellettu kuntosali klo. 10-11. Terveyskeskuksen jatkoryhmä, ilmoittautuminen. Kuntosaliryhmä klo. 13-14, ei Tasapainoryhmä klo. 14:45-15:45. Monipuolista tasapaino- ja lihasvoimaharjoittelua. Ei Paikka:
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015
Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015 Sisällysluettelo Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Valtakunnalliset intensiivikurssit...
Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.
KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014
Voi hyvin -liikuntakalenteri
Voi hyvin -liikuntakalenteri Kevät 2018, toiminta viikoilla 2-17 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI - SUNNUNTAI Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Helmikuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Helmikuu 2018 Torstai 1.2 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella 10.20-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa ohjaajana Kanerva Niemelä
Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit
Vuoden 2016 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Neuroliiton Avokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia sopeutumisvalmennuskursseja
Omaisyhdistys satakuntalaisille
Omaisyhdistys satakuntalaisille 5.2.2015 Perustettu 2009 Hallituskatu 10 28100 Pori Toiminnanohjaaja Jaakko Viitala Tammikuu 2015 Isolinnankatu 16 28100 Pori Toiminnanjohtaja Elina Uusivuori Henkilöstö
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS
Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014
Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 MAANANTAI POTKUKELKALLA KYLÄÄN TUTUSTUMINEN Klo 11.00 12.00. Kokoontuminen Lapland Hotel
SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua
1 SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua Selitykset ohjelmien toimipaikoille: Iso Sali= sentraalin
Vuoden 2017 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit
Vuoden 2017 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2017 kurssit Neuroliiton Avokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia sopeutumisvalmennuskursseja
SALVAN VETERAANIPALVELUT sotainvalidit, sotaveteraanit, lotat
2015 SALVAN VETERAANIPALVELUT sotainvalidit, sotaveteraanit, lotat Tervetuloa kuntoutumaan ja virkistymään Ilolansaloon! Palvelukeskus Ilolansalo Ilolankatu 6 24240 SALO p. (02) 7213 300 www.salva.fi SALVA
SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon
Sidosryhmien vaikuttavuusketju
Sidosryhmien vaikuttavuusketju Syöpäjärjestöjen sopeutumisvalmennuskurssit Suomen Syöpäyhdistys ry Marika Skyttä, kuntoutuksen asiantuntija, tutkija Suvi Pankakoski, projektikoordinaattori Suvi Pankakoski
Rintakirurgisenpotilaan hoito päiväkirurgiassa 27.9.2013. Mitä Syöpäjärjestöjen Neuvontapalvelusta kysytään? Taina Häkkinen
Rintakirurgisenpotilaan hoito päiväkirurgiassa Mitä Syöpäjärjestöjen Neuvontapalvelusta kysytään? 27.09.2013 http://www.cancer.fi/ Maakunnalliset syöpäyhdistykset Pohjois-Suomi Valtakunnalliset potilasjärjestöt:
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta
Muistioireisten hoitoketjun kehittämishanke 2007 2009
Muistioireisten hoitoketjun kehittämishanke 2007 2009 Forssan Seudun MUISTI ry Kevät 2008 MITÄ PYRIMME HANKKEEN AIKANA SAAVUTTAMAAN? Tukemaan muistioireisia ja etenevää muistisairautta sairastavia ja heidän
Sisällysluettelo. Yleistä 2-3. Neuvontapalvelu 3
1@18k?A;91:?Ep-25:8-:0?/-:/1>2p>1:5:3>E YXRWWD 72,0,17$$ /$+'(1 6(8'8//$ 6
Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa
Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa 10. 11.5.2012 Yleissairaalapsykiatrian päivien ohjelma Torstai 10.5.2012 8.15 9.15 Ilmoittautuminen, aamukahvi 9.15 9.30 Yleissairaalapsykiatrian päivien avaus;
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten
SYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot:
Yhteystiedot: Koordinaattori Suvi Nousiainen p. 050 323 7588 suvi.nousiainen@ muotiala.fi Koordinaattori Risto Lahtinen p. 050 380 3456 risto.lahtinen@muotiala.fi Koordinaattori Kati Hankkila p. 050 358
Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.
Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla
Ohjatut vertaistukiryhmät. ja nuorille aikuisille 2013
Ohjatut vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2013 Sisällysluettelo Voimauttavaa vertaistukea ryhmistä... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Löydä oma tarinasi -ryhmät... 5 Lasinen lapsuus
RINTASYÖVÄN VAIKUTUKSET NAISEN SEKSUAALISUUTEEN. Milla Talman & Niina Äyhö
RINTASYÖVÄN VAIKUTUKSET NAISEN SEKSUAALISUUTEEN Milla Talman & Niina Äyhö SEKSUAALISUUS Ihmiset ymmärtävät seksuaalisuuden eri tavoilla. Seksuaalisuus koetaan myös erilailla eri-ikäisinä ja eri aikakausina
JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,
JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin
Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016
Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013
Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-
Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä
Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015
HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT KEVÄT 2016
12.4.2016 HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT KEVÄT 2016 AKAA Paikka: Seurantalo Sampola, Sampolantie 3, Toijala Aika: Kevään 2016 kokoontumiset maanantaisin 25.1., 29.2, 21.3, 25.4 ja 23.5. kello 14.15-15.15.
Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018 Maanantai 1.10. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna
9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)
Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys
Kompassi pajatoiminta syksy 2018
Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden
Taide on tavallista. Taideterapia kuntoutumisen tukena. Mitä taideterapia on? Sopisiko se minulle?
Taide on tavallista Taideterapia kuntoutumisen tukena Mitä taideterapia on? Sopisiko se minulle? Tutkimme kuvissamme iloa, tuskaa, kaihoa, häpeää, surua. Nyt katson taidetta ja elämää eri muodoissa uusin
Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi
Omaishoito Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Mitä on omaishoitaminen? Omaishoito mahdollistaa sairastuneen, vammaisen tai iäkkään läheisen hoidon ja hoivan kotona. Omaishoidon taustalla
VERTAISTUKIRYHMÄT LÄHEISEN ÄKILLISEN KUOLEMAN KOKENEILLE... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus
Vertaistukiryhmät läheisen äkillisen kuoleman kokeneille 2019 1 SISÄLLYSLUETTELO VERTAISTUKIRYHMÄT LÄHEISEN ÄKILLISEN KUOLEMAN KOKENEILLE.... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus VALTAKUNNALLISET INTENSIIVIRYHMÄT....
Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen
PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien
PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI
PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.
Pirkkalan kunnan. Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta
Pirkkalan kunnan Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta 1 Pirkkalan kunnan liikuntapalvelut tarjoaa monipuolisia liikuntapalveluita kaikenikäisille kuntalaisille.
Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja?
Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Kunnan muistihoitajat ja -koordinaattorit Muistihoitajat ja -koordinaattorit ovat muistisairaan ja hänen perheensä tukemiseen koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia.
HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012
HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011
SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..
TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019
TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Naisten piiri klo 9.30-10.30 Vetäjät: Tuija & Helena Multasormet klo 12.00-13.00 Vetäjät: Milja, Helena ja Maija Vetäjät:
PIRKANMAAN SYÖPÄYHDISTYS VUOSIKERTOMUS 2016
C PIRKANMAAN SYÖPÄYHDISTYS VUOSIKERTOMUS 2016 Hyvä elämä ilman syöpää ja syövästä huolimatta Sisällys Toiminnanjohtajan esipuhe 4 1. Hallinto 5 1.1 Yhdistyksen kokoukset 5 1.2 Hallitus 5 1.3 Palkkavaliokunta
Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen
Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,
Lähde tukea kuntalaisen tiedonsaantiin. Pirjo Virtanen, henkilöstöpäällikkö Erikoissairaanhoito
Lähde tukea kuntalaisen tiedonsaantiin, henkilöstöpäällikkö Erikoissairaanhoito Tiedonsaannin haasteita Kuntalaisten odotukset saatavasta tiedosta ovat lisääntyneet haasteita tuovat: väestön vanheneminen
Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla!
2014 LAJIKOKEILUJA SENIOREILLE VIIKOILLA 47 & 48 Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla! Osaan lajikokeiluista on ilmoittautuminen pe 14.11.2014 klo: 12.00 mennessä. Ilmoittautuminen
Kuntokeidas Sandels. Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4, Helsinki Puh. (09)
Kuntokeidas Sandels Kuntokeidas Sandels Puh. (09) 4368 8070 Kuntokeidas Sandels on Töölössä sijaitseva, kesällä 2000 valmistunut ikääntyvien liikuntapaikka. Tiloihin kuuluu viihtyisä uima-allasosasto saunoineen,
SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329
SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 LIIKUNTAA IKÄÄNTYVILLE Ikääntyessä säännöllinen ja monipuolinen liikkuminen
TOIMINTASUUNNITELMA 2018
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 HYVÄ ELÄMÄ ILMAN SYÖPÄÄ TAI SYÖVÄSTÄ HUOLIMATTA Syöpäjärjestöjen tavoite on Hyvä elämä ilman syöpää tai syövästä huolimatta ja kaikki, mitä teemme tähtää siihen. Syöpäjärjestöt
www.loimaanseudundiabetes.net loimaanseudundiabetes@gmail.com Yhdistyksen puh.nro 0400-169046 Löydät meidät myös facebookista! Jäsentiedote syksy 2017 Tule mukaan yhdistyksen toimintaan! Jäseneksi voit
MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma
MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma TERVETULOA LOMALLE RUNNILLE! Jokainen osallistuu voimiensa ja mielenkiintonsa mukaan ohjelmaan. Antoisaa yhdessäoloa ja rentouttavaa lomaa Spa Hotel Runnissa! ESIMERKKIOHJELMA:
Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät
Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät Aika ja paikka 6. - 7.5.2017 Scandic Kuopio Satamakatu 1, Kuopio Kohderyhmä Jytyn jäsenet Itä-Suomen alueelta OHJELMA Lauantai 6.5. 09.30-10.15 10.15-10.30
Opas harvinaistoiminnasta
Opas harvinaistoiminnasta Hengitysliiton tarkoituksena on edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan hyvää elämää. 2 Harvinaiset Hengitysliiton harvinaistoiminta Hengitysliiton harvinaistoiminta edistää
Poimi pala kulttuuria!
TAMPERE JA PIRKANMAA HAKEVAT EUROOPAN KULTTUURIPÄÄKAUPUNGIKSI 2026 Poimi pala kulttuuria! TAMPERE TAMPERE 17 palaa Pirkanmaalta, yksi yhteinen ydin Kulttuuri on ilmaisua, älyä, tunnetta, yhteyttä toisiin
Koulukatu 51 B, Vaasa
J Ä S E N K I R J E S Y K S Y 2 0 1 9 JÄSENYHTEISÖ MAHIS Y H D E S S Ä, E R I K S E E N, Y H T E I S Ö L L I S E S T I, Y K S I L Ö L L I S E S T I Koulukatu 51 B, 65100 Vaasa YHTEYSTIEDOT T O I M I N
Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä
Nimi Puhelinnumero Ikä Yhteystiedot saa luovuttaa Orimattilan kaupungin liikuntapalveluille liikuntaryhmiä koskevien peruutusten/muutosten tiedottamiseen (esim. ohjaajan sairastuminen). Kyllä Ei Oletko
Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016
Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä.
Pohjois-Savon AVH-yhdistys JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 52 (II kerros) 1/2016 70110 KUOPIO 15.1.2016 HYVÄT JÄSENET Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen