4.toukokuuta 2012 Jari Tiikkainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "4.toukokuuta 2012 Jari Tiikkainen"

Transkriptio

1 4.toukokuuta 2012 Jari Tiikkainen

2

3 Murroksenhallintahankkeen yhteenveto Hanke käynnistettiin yritysten liiketoiminnan ylläpitämiseksi ja kilpailukyvyn nostamiseksi vaikean taloustilanteen aikana Liiketoimintaa on edistettiin verkostoitumisen, palveluliiketoiminnan, cleantechin tuottavuuden, muotoilun, TKI:n, HR:n ja kansainvälistymisen osa alueilla. Hankkeen aikana järjestettiin useita kehittämisprojekteja, valmennus, vertaisoppimis ja verkostoitumistilaisuuksia, seminaareja ja muita yritystarpeista lähteviä tilaisuuksia. Hankkeessa tehtiin yhteistyötä 163 yrityksen kanssa Hankkeen lopputuloksena alueella on aloittanut mm. aktiiviset yritystyöryhmät hankintojen, HR:n, tuottavuuden ja myynnin osalta sekä mm. yritysvetoinen yhdistys muotoilu ja suunnittelutoimistojen liiketoiminnan edistämiseksi.

4 Vuosina toteutunutta Tutkimus ja kehittämisprojekteja mm. Energiatehokkuusselvityksiä LATU Teolliseen muotoiluun WDC2012 näyttelykokonaisuus Palvelu ja tarvekartoitus Päästötön sähköajoneuvo liiketoiminta Selvityksiä tuulivoimateollisuudessa Teoll. palveluiden kehittäminen asiakaslähtöisesti diplomityö Toimintaympäristön muutoksen mittaus Yrityskohtaisia kehittämisprojekteja

5 Vuosina toteutunutta Räätälöityjä valmennuspaketteja mm. Kapeikkoajattelun kautta tuottavuutta ja kilpailukykyä (TOC) LMN:n Osaamisen kehittämisen valmennuspaketti Osto ja hankintakoulutus Ratkaisumyynnin valmennuspaketti projektiliiketoimintaan Työvoimapoliittista Täsmäkoulutusta Seminaareja mm. Alihankkijaksi ydinvoimaprojektiin tietoisku Klusterin yleiskokous 2010 (Palvelut ja CT) Klusterin yleiskokous 2011 (mm.johtoryhmän valinta) Muotoilijoiden työpajoja Nanopinnoitteita koneenrakentajille seminaari Simulointi tuotekehityksessä ja tuotannonohjauksessa seminaari Vuosiseminaari 2010 (Palvelut ja CT) Vuosiseminaari 2011 (TKI ja CT)

6 Vuosina toteutunutta Vertaisoppimista ja verkostoitumista mm. Aktiivinen vuorovaikutus koulutusorganisaatioiden kanssa (mm.työelämäneuvottelukunnat, yritys oppilaitosryhmä) Kontakteja Pietarin ja Intian konepajaklustereihin Projektitoimittajien tuottavuustapaamisia joka toinen kuukausi Teemalliset ja ohjatut työryhmät ulkopuolisine asiantuntijoineen (hankinnat, myynti, HR ja tuottavuus, n.4 kertaa vuodessa ryhmää kohti) Muotoilu ja suunnitteluyritysten vetämä yhteinen rekisteröity yhdistys Verkostoitumisilta 2010 Myllysaaressa Verkostoitumisilta 2011 Messilässä Markkinointimateriaaleja mm. Lahti Mechatronics Networkin uudistettu esite Uudistetut sivut Yhteinen markkinointimateriaali Cleantech yrityksistä Mekatroniikkaklusteri esillä LTYP:n viestintä ja markkinointimateriaaleissa

7 Vuosina toteutunutta Messuja mm. Alihankintamessut 2010 yhteisosastolla Russian Industrialist messut 2011 Alihankintamessut 2011 yhteisosastolla Lehdistötilaisuuksia ja artikkeleita mm. Artikkeli klusterin toiminnasta P H:n Yrittäjälehdessä nro 2/11 Artikkeli klusterin toiminnasta Teollisuus Suomessa Osana Lakesin markkinointikampanjaa Talouselämä lehdessä Mekatroniikkaklusteri esillä LTYP:n Kasvun Ympäristö lehdessä Teknologiateollisuuden suhdannekatsaukset paikallisissa yrityksissä puolivuosittain (paikalla politiikan ja lehdistön edustajia, ESS, YLE jne.)

8 Murroksenhallinta hankkeen tavoitteet vuosille olivat Aktivoida mekatroniikkaklusterin yrityksiä kehittämään toimintaansa ja kannattavuuttaan uusien tuotanto ja tuoteinnovaatioiden avulla Parantaa yritysten henkilöstön osaamista Lisätä yritysten panostusta kehittää palveluliiketoimintaa ja hyödyntää ICT:n soveltamista toiminnoissaan Kehittää yritysten työvoimaresursseja ja koulutusta kokonaisuutena eri tarpeiden osalta. Nostaa tuottavuutta kilpailukyvyn varmistamiseksi Ohjata yrityksiä kansainvälistymään Lisätä teollista muotoilua yrityksissä ja luoda toimiva yhteistyömalli teollisen muotoilun toimijoiden kanssa Panostaa merkittävästi ympäristöteknologian tuomien liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämiseen Edistää mekatroniikkaklusterin yritysten verkottumista ja yhteistyötä Lisätä koulutusorganisaatioiden ja elinkeinoelämän yhteistyötä Kehittää ja turvata kasvuhakuisten yritysten toiminta alueella Tutkimuksen ja tuotekehityksen edistäminen

9 Vuonna 2012 aloitetun VIHI kehityshankkeen tavoitteet 1) Tuodaan innovaatiotyökalut ja menetelmät mekatroniikkaklusterin yritysten tietoisuuteen ja hyödynnettäväksi. Aktivoidaan ja ohjataan yrityksiä innovaatioiden synnyttämisessä (työkalut) Innovaatiotyökaluopas, johon kootaan hankkeen aikana toteutetut yrityskohtaiset ja yhteiset kehitysprojektit esimerkkitapauksina (Living Lab) 2) Edistetään mekatroniikkaklusterin verkostoitumista, vertaisoppimista ja yhteistyötä paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti (toimintamalli) Työryhmätoiminnan kehittäminen ja mm. kansainväliset klusteriyhteydet 3) Edistetään yritysten Cleantech liiketoimintaa Yrityskohtaiset ja yhteiset kehittämisprojektit 4) Rakennetaan klusterille vakiintunut innovaatiotyökaluja hyödyntävä toimintamalli ja rahoitus. Hankepäätös saatu ELY:ltä Hanke kestää vuoden 2013 loppuun.

10 VIHI hankkeen toimenpiteitä alkuvuodesta ) Tuodaan innovaatiotyökalut ja menetelmät mekatroniikkaklusterin yritysten tietoisuuteen ja hyödynnettäväksi. Aktivoidaan ja ohjataan yrityksiä innovaatioiden synnyttämisessä Innostep päivät ja 26.3 Yhteistyössä Techvillan ja Aalto yliopiston kanssa. Innostep päiviin osallistui alueelta yhteensä 8 yritystä. Teemasessio päivä 26.4 Mukana oli 8 yritystä Yhteistyössä LUT LSI. Aiheena verkostomainen yhteistyö jakelukanavissa ja myyntiketjussa Yksi yrityskohtainen teemasessio suunnitteilla. Toteutus keväällä 2012 Innovaatiotyökaluoppaan rakentaminen käyntiin syksyllä 2012

11 VIHI hankkeen toimenpiteitä alkuvuodesta ) Edistetään mekatroniikkaklusterin verkostoitumista, vertaisoppimista ja yhteistyötä paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti Työryhmätoiminnan käynnistys ja jatkokehitys keväällä 2012 Yhteistyötä Pietarin alueen ja Intialaisen mekatroniikkaklusterin kanssa (itkmm.ru, incomech.org). Punen mekatroniikkaklusterin edustaja Lahteen / ) Cleantech painopistealueen kehittämistoimenpiteet Miniseminaari Ympäristöarvot julkisissa hankinnoissa Innovaatiosessio liiketoimintamahdollisuuksista em. seminaarin päätteeksi Energiatehokkuus tuotantolinjoissa työryhmä aloittaa keväällä 2012 Markkinaselvitykset yritysten mielenkiinnon kohteista 4) Rakennetaan klusterille vakiintunut innovaatiotyökaluja hyödyntävä toimintamalli ja rahoitus. Rahoitus ja toimintamahdollisuuksien kartoitus alkuun syksyllä 2012

12 Klusterin muita toimenpiteitä alkuvuodesta 2012 LATU teolliseen muotoiluun näyttelykokonaisuus osana virallista WDC2012 ohjelmaa (8/11 12/12): Stora Enso Packaging Oy, Stala Oy ja Kemppi Oy Muotoiluinstituutin opinnäytetyönä (Johanna Tuominen) Muotohuoltamon näyttely Näyttelyssä kävijöitä lähes 500 Yrityskohtaiset näyttelyt yritysten omissa näyttelytiloissa Teollisuuden palveluiden kehittäminen asiakaslähtöisesti diplomityö (8/11 2/12) Työ valmistui helmikuun 2012 alussa (Kari Kammonen) Palveluiden kehittäminen QFD (quality function deployment) mallin avulla. Elmont Oy, Formeca Oy, Merivaara Oy, Raute Oyj, Teoteam Oy ja Sandvik Mining & Construction Oy Teknologiateollisuus ry:n Hämeen suhdannekatsaus järjestettiin 15.2 Halton Marine Oy:n tiloissa / ESS, Hämeen Sanomat. Seuraava syksyllä Mekatroniikkaklusterin palveluista ja toiminnasta artikkeli Uusi Lahti lehdessä 14.3.

13 Klusterin muita toimenpiteitä alkuvuodesta 2012 Vetoomus mekatroniikka alan amk koulutuksen jatkuvuuden turvaamiseksi Lahden seudulla LMN Johtoryhmä ja LAKES on allekirjoittanut vetoomuksen Vetoomus toimitetaan opetusministeri Jukka Gustafssonille vuoden 2012 aikana Toimenpiteitä Asko Kodinkoneen työntekijöiden työllistämiseksi yhteistyössä TE toimiston kanssa

14

15 Yhteistyötä yli rajojen Verkostoituminen tuottaa jäsenille mm. seuraavia hyötyjä, jotka ilman yritysverkostoa ovat harvoin muiden kuin suurten yritysten ulottuvilla: Tutkimus ja kehittämisprojekteja Räätälöityjä valmennuspaketteja Seminaareja Vertaisoppimis ja verkostoitumistilaisuuksia Messuja Uusia kontakteja Yhteisiä markkinointimateriaaleja ja näkyvyyttä Resurssit ja ulkopuolinen rahoitus Innovaatiotyökalut ja työryhmät yrityskehittämisen tukena. Uudet jäsenet ovat tervetulleita yritysverkostoon!

16 Yhteyshenkilöt Toiminnan koordinointi Jari Tiikkainen, LAKES puh: Cleantech Aleksi Mäkelä, Lahden tiede ja yrityspuisto Oy puh: Tiedottaminen Mikko Lehtinen, LAKES puh:

17

Lahti Mechatronics Network LMN

Lahti Mechatronics Network LMN Yleisesti Mekatroniikkaklusterin muodostavat kone, metalli, ja elektroniikkaalan yritykset: 700 yritystä (2008). 1,5 MRD (2008). 7 200 henkilöä (2008). Vetovastuussa Lahden Alueen Kehittämisyhtiö Oy Yhteistyössä

Lisätiedot

Mekatroniikkaklusterin vuosiseminaari 16.12. Jari Tiikkainen

Mekatroniikkaklusterin vuosiseminaari 16.12. Jari Tiikkainen Mekatroniikkaklusterin vuosiseminaari 16.12 Jari Tiikkainen Globaali rakennemuutos jatkuu Aasian teollisuus suurempi kuin Euroopan ja Pohjois-Amerikan yhteensä 16.12.2010 Lähteet: Maddison (Historical

Lisätiedot

Missä mennään mekatroniikkaalalla Lahden alueella. Jari Tiikkainen 13.6.2013

Missä mennään mekatroniikkaalalla Lahden alueella. Jari Tiikkainen 13.6.2013 Missä mennään mekatroniikkaalalla Lahden alueella Jari Tiikkainen 13.6.2013 Teknologiateollisuus Merkittävin elinkeino myös Hämeessä 23 % alueen koko elinkeinoelämän liikevaihdosta 53 % alueen koko elinkeinoelämän

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä. 80 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k investoinneista. Alan yritykset työllistävät suoraan noin 290 000 ihmistä, välillinen

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄÄ HYÖDYTTÄVÄ TEOLLISEN MUOTOILUN STRATEGIA LAHDESTA

ELINKEINOELÄMÄÄ HYÖDYTTÄVÄ TEOLLISEN MUOTOILUN STRATEGIA LAHDESTA ELINKEINOELÄMÄÄ HYÖDYTTÄVÄ TEOLLISEN MUOTOILUN STRATEGIA LAHDESTA ELINKEINOELÄMÄÄ HYÖDYTTÄVÄ TEOLLISEN MUOTOILUN STRATEGIA LAHDESTA LAHTI ON SUOMEN KIINNOSTAVIN JA KANSAINVÄLISESTI KASVUHAKUINEN DESIGNEKOSYSTEEMI

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke TechnoGrowth 2020 Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Hanketiedot Hankkeen nimi: TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan

Lisätiedot

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design - Lähialueyhteistyöhanke Rahoitus TEMin lähialueyhteistyövaroista Finatex ry:n koordinoima Suomalais-venäläisen

Lisätiedot

Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely

Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely Kainuun Etu Oy, 5.11.2014 Kasvua Kainuuseen -hankekokonaisuus Hankekokonaisuus koostuu kahdesta eri hankkeesta: Kasvua Kainuuseen - Johdon ja henkilöstön kehittäminen

Lisätiedot

Kone- ja energiateknologian toimenpideohjelma. EnergyVarkaus seminaari Varkaudessa 8.8.2014 Juha Valaja

Kone- ja energiateknologian toimenpideohjelma. EnergyVarkaus seminaari Varkaudessa 8.8.2014 Juha Valaja Kone- ja energiateknologian toimenpideohjelma EnergyVarkaus seminaari Varkaudessa 8.8.2014 Juha Valaja Taustaa Pohjoisen-Savon maakuntasuunnitelmassa 2030 on linjattu maakunnan taloutta sekä yritysten

Lisätiedot

LIHAKLUSTERIN LAAJENTAMINEN ELINTARVIKEKLUSTERIKSI SELVITYS 2007

LIHAKLUSTERIN LAAJENTAMINEN ELINTARVIKEKLUSTERIKSI SELVITYS 2007 LIHAKLUSTERIN LAAJENTAMINEN ELINTARVIKEKLUSTERIKSI SELVITYS 2007 Jukka Hallikas 2 31.10.2007 LIHAKLUSTERIN LAAJENTAMINEN ELINTARVIKEKLUSTERIKSI Taustaa Elintarvikeklusteri pohjautuu Forssan seudulla toimineeseen

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma

Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma Päijät-Hämeen Yrityksille Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma Jari Turunen ICT -liiketoiminnankehittäjä Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Omistus Lahden kaupunki 74 % Lähikunnat 10 % Yksityiset

Lisätiedot

Russia Business Point -hanke

Russia Business Point -hanke Russia Business Point -hanke 1.9.2015 31.8.2017 Hankkeen budjetti ja kohderyhmä Kokonaisbudjetti 220.000 Rahoittajana Hämeen liitto (EAKR), hallinnoijana Linnan Kehitys Oy Hankkeessa mukana yhteistyökumppaneina:

Lisätiedot

Asiakastarpeiden merkitys ja perusta. asiakastarpeiden selvittämisen merkitys ja ongelmat asiakastarvekartoitus asiakastarvekartoitustyökaluja

Asiakastarpeiden merkitys ja perusta. asiakastarpeiden selvittämisen merkitys ja ongelmat asiakastarvekartoitus asiakastarvekartoitustyökaluja Asiakastarpeiden merkitys ja perusta asiakastarpeiden selvittämisen merkitys ja ongelmat asiakastarvekartoitus asiakastarvekartoitustyökaluja Mihin asiakastarpeiden selvittämistä tarvitaan yhteisen kielen/tarkastelutavan

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä

Lisätiedot

Arktisten merien ohjelma. Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Seminaari 22.1.2014, Nosturi Teija Lahti-Nuuttila, Tekes

Arktisten merien ohjelma. Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Seminaari 22.1.2014, Nosturi Teija Lahti-Nuuttila, Tekes Arktisten merien ohjelma Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Seminaari 22.1.2014, Nosturi Teija Lahti-Nuuttila, Tekes Arktiset meret on osa Tekesin strategiaa - Luonnonvarat ja kestävä talous

Lisätiedot

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes Green Growth 11/0/01 GG ICT iltapäiväsessio Oulussa 15.11.01 Tilaisuuden ohjelma Avaus Anneli Ojapalo, Spinverse, Green Growth koordinaattori Green Growth vihreän talouden mahdollisuudet yrityksille Ritva

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020

Ohjelmakausi 2014-2020 Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä

Lisätiedot

Yrityspalveluiden esittely

Yrityspalveluiden esittely Yrityspalveluiden esittely Hannu Hiltunen BUSINESSOULU 2012, WWW.BUSINESSOULU.COM BO:n yrityspalvelut Yritysten liiketoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen, kasvuun, kansainvälistymiseen ja alueelle

Lisätiedot

LYHYT KATSAUS ÄLYKKÄÄN ERIKOISTUMISEN POLKUUN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen maakuntahallitusten yhteiskokous 9.

LYHYT KATSAUS ÄLYKKÄÄN ERIKOISTUMISEN POLKUUN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen maakuntahallitusten yhteiskokous 9. 1 LYHYT KATSAUS ÄLYKKÄÄN ERIKOISTUMISEN POLKUUN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen maakuntahallitusten yhteiskokous 9.10 Juha Hertsi 2 LYHYT KATSAUS OSAAMISKESKUSOHJELMA 1999 2006 Ohjelmakausi

Lisätiedot

ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen. 25.9.2015 Outi Kaihola

ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen. 25.9.2015 Outi Kaihola ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen 25.9.2015 Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden jalostus, markkinoille saattaminen ja kehittäminen Maaseuturahastossa Lopputuote maataloustuote (jalostuksen

Lisätiedot

Pks Cleantech hankintojen verkosto Motiva kestävien hankintojen vuosiseminaari 2015, sessio I

Pks Cleantech hankintojen verkosto Motiva kestävien hankintojen vuosiseminaari 2015, sessio I Pks Cleantech hankintojen verkosto Motiva kestävien hankintojen vuosiseminaari 2015, sessio I Salla Koivusalo Erityisasiantuntija Hankintakeskus Vantaan kaupunki Pks cleantech hankintojen verkosto : Pysyvä

Lisätiedot

Suomen mobiiliklusterin kansainväliset mahdollisuudet ja haasteet

Suomen mobiiliklusterin kansainväliset mahdollisuudet ja haasteet Suomen mobiiliklusterin kansainväliset mahdollisuudet ja haasteet TkT Kari Tilli Teknologiajohtaja Tekes LEAD projektiseminaari, Dipoli, Espoo 24. toukokuuta 2005 Teknologian kehittämiskeskus 1 Esityksen

Lisätiedot

KIINTEISTÖ- JA TURVALLISUUSALAN ENNAKOINTIKAMARI

KIINTEISTÖ- JA TURVALLISUUSALAN ENNAKOINTIKAMARI KIINTEISTÖ- JA TURVALLISUUSALAN ENNAKOINTIKAMARI Taitotalon kongressikeskus 10.5.2012 Timo Karkola Johtaja, rehtori Ami-säätiö, Amiedu ELINKEINOELÄMÄN JA KAUPPAKAMARIN TAVOITTEITA: 1. Koulutuksen ennakoinnin

Lisätiedot

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus

Lisätiedot

Hyvät eväät ETEENPÄIN

Hyvät eväät ETEENPÄIN Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat

Lisätiedot

Yrittäjyysohjelma 2014-15. Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta

Yrittäjyysohjelma 2014-15. Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta Yrittäjyysohjelma 2014-15 Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta Teknologiateollisuuden yrittäjyysohjelma Ohjelma on Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunnan kannanotto teollisuuden toimintaedellytysten

Lisätiedot

www.hankintatoimi.fi 21.06.2010 Juha-Pekka Anttila VTT

www.hankintatoimi.fi 21.06.2010 Juha-Pekka Anttila VTT www.hankintatoimi.fi 21.06.2010 Juha-Pekka Anttila VTT Hankintatoimen kehittäminen teknologiateollisuudessa - VTT mukana kehitystyössä VTT:n Liiketoiminta ja teknologian johtaminen -osaamiskeskuksen toteuttamissa

Lisätiedot

Jyväskylän kokemuksia

Jyväskylän kokemuksia Jyväskylän kokemuksia Investointeja ja kasvua yli rajojen 25.4.2012 Minna Haapala Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Jykesin kansainvälistymispalvelut Jykesin kansainvälistymispalvelut tukee yritysten

Lisätiedot

LEHTI kuuden alueen yhteinen hanke 2008-2011. Hyvinvointifoorum Tampere 4.11.2009

LEHTI kuuden alueen yhteinen hanke 2008-2011. Hyvinvointifoorum Tampere 4.11.2009 LEHTI kuuden alueen yhteinen hanke 2008-2011 Hyvinvointifoorum Tampere 4.11.2009 TAUSTAA LEHTI-HANKKEESTA (7 osahanketta kuudelta alueelta) EAKR-rahoitteinen, kuuden alueen yhteinen Yhdistävä teema on

Lisätiedot

BUUSTIa palveluliiketoiminnasta 3.3.2015 Ohjelma klo 9:00 12:00, Aalto Auditorio, Tiedepuisto

BUUSTIa palveluliiketoiminnasta 3.3.2015 Ohjelma klo 9:00 12:00, Aalto Auditorio, Tiedepuisto BUUSTIa palveluliiketoiminnasta 3.3.2015 Ohjelma klo 9:00 12:00, Aalto Auditorio, Tiedepuisto 09:15 10:00 Tuote- ja palvelukeskeisen liiketoiminnan eroavaisuudet Tiina Valjakka, erikoistutkija, VTT 10:00

Lisätiedot

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia 2009-2015 Lahden alueen kilpailukyky- ja elinkeinostrategia 2009-2015 VISIO 2015: Suomen ympäristötehokkain ja yritysystävällisin

Lisätiedot

Yritysesittely. Metsäteho Oy 2015

Yritysesittely. Metsäteho Oy 2015 Yritysesittely Metsäteho Oy 2015 Toimintaperiaatteet Metsäteho tukee soveltavan tutkimuksen avulla osakkaidensa puunhankinta- ja puuntuottamistoimintojen kehittämistä sekä edistää puuhuollon toimintaedellytyksiä.

Lisätiedot

Vähähiilinen maankäyttö ja kaavoitus Päijät- Hämeessä seminaari 21.1.2014

Vähähiilinen maankäyttö ja kaavoitus Päijät- Hämeessä seminaari 21.1.2014 Vähähiilinen maankäyttö ja kaavoitus Päijät- Hämeessä seminaari 21.1.2014 Linkki esityksiin lähetetään osallistujille seminaarin jälkeen WLAN Sibeliustalo Käyttäjätunnus: Salasana: Vähähiilinen maankäyttö

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian

Lisätiedot

BUUSTIa kansainvälistymisestä 9.4.2015 Paikka: Lahden tiedepuisto, Aika: 9.00 11.30 ja 12.30 15.30

BUUSTIa kansainvälistymisestä 9.4.2015 Paikka: Lahden tiedepuisto, Aika: 9.00 11.30 ja 12.30 15.30 BUUSTIa kansainvälistymisestä 9.4.2015 Paikka: Lahden tiedepuisto, Aika: 9.00 11.30 ja 12.30 15.30 9:00 9:15 Avaussanat, Isto Vanhamäki/ Ladec 9:15 10:00 Kansainvälistymisen ABC, Hannu Loponen Aikonet

Lisätiedot

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Kari Pokkinen, Finpro 16.4.2015 2 Finpro Export Finland yritysten kansainvälistäjä Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä,

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen

Lisätiedot

PUISTA BISNESTÄ 2010 Veijo Honkamäki Johtamistaidon Opisto JTO

PUISTA BISNESTÄ 2010 Veijo Honkamäki Johtamistaidon Opisto JTO Osaamisen lisäämisellä tukea kansainvälistymiseen PUISTA BISNESTÄ 2010 Veijo Honkamäki Johtamistaidon Opisto JTO Johtamistaidon Opisto JTO Elinkeinoelämän arvostetuin ja tunnetuin johtamiskouluttaja ja

Lisätiedot

Miten projektoin yrityksen palveluliiketoiminnan kehittämistarpeen?

Miten projektoin yrityksen palveluliiketoiminnan kehittämistarpeen? TEOLLISUUDEN PALVELULIIKETOIMINTA -SEMINAARI 23.5.2013 Savonia-amk Miten projektoin yrityksen palveluliiketoiminnan kehittämistarpeen? Heikki Passiniemi toimialapäällikkö, Ylä-Savon Kehitys Oy 23.5.2013

Lisätiedot

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth

Lisätiedot

Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit

Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

HYVÄ-ALUEFOORUM. Risto Pietilä Oulu 29.10.2009. www.raahenseutukunta.fi www.rsyp.fi. Seudullisen yrityspalvelun rooli hyvinvointialan kehittämisessä

HYVÄ-ALUEFOORUM. Risto Pietilä Oulu 29.10.2009. www.raahenseutukunta.fi www.rsyp.fi. Seudullisen yrityspalvelun rooli hyvinvointialan kehittämisessä HYVÄ-ALUEFOORUM Seudullisen yrityspalvelun rooli hyvinvointialan kehittämisessä Risto Pietilä Oulu 29.10.2009 www.raahenseutukunta.fi www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut on osa Raahen seutukunnan

Lisätiedot

YRITYSTOIMINNAN KEHITTÄMISPALVELUT 2014. 2.4.2014 Anna-Liisa Heikkinen

YRITYSTOIMINNAN KEHITTÄMISPALVELUT 2014. 2.4.2014 Anna-Liisa Heikkinen YRITYSTOIMINNAN KEHITTÄMISPALVELUT 2014 SOTE yritysten kasvu ja kansainvälistyminen SOTE-yritysten kasvu ja kansainvälistyminen 2.4.2014 Anna-Liisa Heikkinen Esityksen sisältö Yritystoiminnan kehittämispalvelut

Lisätiedot

Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014. Tea Laitimo 3/19/2014 www.kehy.fi

Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014. Tea Laitimo 3/19/2014 www.kehy.fi Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014 Tea Laitimo Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Perustettu vuonna 1982, alansa pioneeri Osakkaana on yhteensä 33 yritystä ja yhteisöä Imatra, Rautjärvi, Ruokolahti Palvelua

Lisätiedot

Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus. Yritysten osaamisen kehittäminen

Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus. Yritysten osaamisen kehittäminen Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus Yritysten osaamisen kehittäminen PALKO ensimmäinen vaihe Mukana kehittämässä: Helsinki Business College Oy Suomen ympäristöopisto SYKLI Tampereen aikuiskoulutuskeskus

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013

Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 OHJELMAKOKONAISUUDEN RAKENNE valtakunnallinen teknologiateollisuuden kehittämisohjelma Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Green Growth - Tie kestävään talouteen

Green Growth - Tie kestävään talouteen Green Growth - Tie kestävään talouteen 2011-2015 Ohjelman päällikkö Tuomo Suortti 7.6.2011, HTC Ruoholahti Ohjelman kesto: 2011 2015 Ohjelman laajuus: 79 miljoonaa euroa Lisätietoja: www.tekes.fi/ohjelmat/kestavatalous

Lisätiedot

Yritysympäristöllä on merkitystä Lahti Business Region Kari Salmi

Yritysympäristöllä on merkitystä Lahti Business Region Kari Salmi Yritysympäristöllä on merkitystä Lahti Business Region Kari Salmi Hallituksen puheenjohtaja, Ladec Oy Johtaja, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus LADEC Oy Syntyi vuoden 2013 alussa Lahden tiede- ja

Lisätiedot

TERVETULOA TIEDOTUSTILAISUUTEEN

TERVETULOA TIEDOTUSTILAISUUTEEN TERVETULOA TIEDOTUSTILAISUUTEEN Kainuun Etu Oy - yritysten kehittämistä vuodesta 2001 - Palvelualojen (B-to-B) esiselvitys 2009 Lehdistötilaisuus 30.12.2009 klo 10.00 Harri Mähönen, Suomen Osaamistalo

Lisätiedot

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Kari Penttinen 12.3.2013 Katsaus päättyneeseen ohjelmaan, jossa tavoitteina oli eri toimialoilla: Kilpailukyvyn parantaminen samanaikaisesti ICT:tä hyödyntämällä

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Energiahankkeet. Jukka Väkeväinen Biostuli-hanke Valtimo 9.2.2010

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Energiahankkeet. Jukka Väkeväinen Biostuli-hanke Valtimo 9.2.2010 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Energiahankkeet Jukka Väkeväinen Biostuli-hanke Valtimo 9.2.2010 Bioenergiaosaamisen tuotteistaminen liiketoiminnaksi Toteutus 1.8.2008 31.7.2010 Budjetti 199 000 PK

Lisätiedot

Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Kasva uusille markkinoille Kehitä tuotteistasi kansainvälisesti

Lisätiedot

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes. RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulu / Tekniikan ala Green ICT workshop, Roadmap Lahti Tausta, tavoitteet ja työskentelytavat

Lahden ammattikorkeakoulu / Tekniikan ala Green ICT workshop, Roadmap Lahti Tausta, tavoitteet ja työskentelytavat Lahden ammattikorkeakoulu / Tekniikan ala Green ICT workshop, Roadmap Lahti Tausta, tavoitteet ja työskentelytavat Vihreä ICT-teemapäivä 13.3.2012 Juho Korteniemi Työpajan ohjelma Green ICT-workshop /

Lisätiedot

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 EkoKymenlaakso-projekti koordinoi ja tukee Kymenlaakson kuntien ilmasto- ja energiatavoitteiden ja toimenpiteiden toteuttamista, edistää eri toimijoiden yhteistyötä

Lisätiedot

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013 Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus 1 Kehittämismahdollisuuksia yrityksille Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

KV-OSAAMINEN TYÖELÄMÄSSÄ. Arcusys Oy Jari Järvelä

KV-OSAAMINEN TYÖELÄMÄSSÄ. Arcusys Oy Jari Järvelä KV-OSAAMINEN TYÖELÄMÄSSÄ Arcusys Oy Jari Järvelä OLEMME 90 KANSAINVÄLISYYS ARCUSYSISSÄ Kansainvälinen työyhteisö Kansainvälisyys ollut tietoinen päätös Työkieli on englanti Yrityksen liiketoiminta kansainvälistymässä

Lisätiedot

Toivakan kunta Toivakantie 49 46600 Toivakka

Toivakan kunta Toivakantie 49 46600 Toivakka HANKESUUNNITELMA 1 (6) Hyvinvoivat ja elävät Toivakan kylät! Taustaa ja tarvetta hankkeelle sijaitsee eteläisessä Keski-Suomessa, jonka voimavarana on energiset ja kauniit kyläkunnat. Kylien merkitys kunnan

Lisätiedot

SEMINAARIPALAUTE. Muut ideat, kehitysehdotukset, terveiset, risut ja ruusut: 1. Seminaari oli kiinnostava kokonaisuus

SEMINAARIPALAUTE. Muut ideat, kehitysehdotukset, terveiset, risut ja ruusut: 1. Seminaari oli kiinnostava kokonaisuus Kokemuksia kansainvälistymisestä.11.1 SEMINAARIPALAUTE Vastauksia yhteensä 7 kappaletta 1. Seminaari oli kiinnostava kokonaisuus Muut ideat, kehitysehdotukset, terveiset, risut ja ruusut: Esiintyjiä muutama

Lisätiedot

KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011

KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011 KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011 1. Tavoitteet Luoda käyttäjä- ja kysyntälähtöinen Living Lab toimintaympäristö, joka tukee Kymenlaakson ammattikorkeakoulun LCCE- oppimisen

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

enäjä Kehittämiskeskus Oy Häme asiantuntevat palvelut tuottaviin yhteyksiin Hämeenlinnan ja Forssan seudun yrityksille MAHDOLLISUUKSIEN 25.3.

enäjä Kehittämiskeskus Oy Häme asiantuntevat palvelut tuottaviin yhteyksiin Hämeenlinnan ja Forssan seudun yrityksille MAHDOLLISUUKSIEN 25.3. Kehittämiskeskus Oy Häme MAHDOLLISUUKSIEN enäjä asiantuntevat palvelut tuottaviin yhteyksiin Hämeenlinnan ja Forssan seudun yrityksille 1 Venäjä on Euroopan nopeimmin kasvava markkina-alue. Se tarjoaa

Lisätiedot

Hankintaosaamisesta kilpailukykyä

Hankintaosaamisesta kilpailukykyä Hankintaosaamisesta kilpailukykyä Salon hankintaosaamiskartoituksen tuloksia, mitä seuraavaksi? Harri Lorentz, Kalle Väänänen Turun kauppakorkeakoulu Kartoitus hankintatoimen haasteista ja kehitystarpeista

Lisätiedot

Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto

Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto Infra Rakentaminen ja palvelut 2001-2005 Loppuseminaari 2.3.2006 Infra-ohjelma on tukenut alan

Lisätiedot

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä

Lisätiedot

Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kasvun Ympäristö. Rakennamme Lahden alueesta maailmanluokan ympäristöliiketoiminta- ja tutkimuskeskittymän 14.10.

Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kasvun Ympäristö. Rakennamme Lahden alueesta maailmanluokan ympäristöliiketoiminta- ja tutkimuskeskittymän 14.10. 14.10.2009 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kasvun Ympäristö Rakennamme Lahden alueesta maailmanluokan ympäristöliiketoiminta- ja tutkimuskeskittymän LTYP Faktoja Maailmanlaajuisen IASP Enviroparks -verkoston

Lisätiedot

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN.

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. 1 Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja, joiden avulla tuetaan pk-yritysten kasvua,

Lisätiedot

Etelä-Suomen Logistiikkakeskusjärjestelmän kehittäminen 2009-2012. - Huomisen logistiikkaa -

Etelä-Suomen Logistiikkakeskusjärjestelmän kehittäminen 2009-2012. - Huomisen logistiikkaa - Etelä-Suomen Logistiikkakeskusjärjestelmän kehittäminen 2009-2012 - Huomisen logistiikkaa - Yhteistyössä Tausta: Etelä-Suomen EAKRohjelma Etelä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen EAKRohjelman

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Yksi ohjelma viisi toimintalinjaa toiminnalle 2.1 (TL 1) Pk-yritystoiminnan kilpailukyky

Lisätiedot

Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittäminen Satakunnassa - strategioista toimenpiteisiin

Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittäminen Satakunnassa - strategioista toimenpiteisiin Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittäminen Satakunnassa - strategioista toimenpiteisiin Palvelujohtaja Jari-Pekka Niemi jari-pekka.niemi@posek.fi Porin Seudun Kehittämiskeskus Oy POSEK TEM 11.6.2009

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Polina Kiviniemi Vapaa-ajan palvelut ohjelma / FCG Finnish Consulting Group Oy Etelä-Karjalan matkailun kehittämispäivä 12.10.2010 Imatra

Lisätiedot

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015 SKOL, toimintasuunnitelma 2016 Esitys hallitukselle 19.10.2015 Yhteenveto Visio 2020 Suunnittelu ja konsultointi on suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän arvostettu kilpailuetu ja osaamisen kehittämisen

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen?

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen? Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Mitä ohjelman jälkeen? Tekesin ohjelma 2009 2012 Sapuska loppuu, elämä jatkuu! Tekesin Sapuska-ohjelmasta on muodostunut koko elintarvikealan tuntema

Lisätiedot

Jussi Huttunen: Pohjois-Savon liiton kommentit alueellisiin talousnäkymiin 3.3.2011

Jussi Huttunen: Pohjois-Savon liiton kommentit alueellisiin talousnäkymiin 3.3.2011 Jussi Huttunen: Pohjois-Savon liiton kommentit alueellisiin talousnäkymiin 3.3.2011 Talous kääntynyt kasvuun uusi pohja rakentumassa Pohjois-Savossa työllisyyden kasvu on 2009 taantumavuoden jälkeen ollut

Lisätiedot

Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin

Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin Martti Korkiakoski 24.5.2010 10/2009 Copyright Tekes Sähköisiin ajoneuvoihin liittyviä selvityksiä 10/2009 Copyright Tekes Sähköisiin ajoneuvoihin

Lisätiedot

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.04.09 2 LIIKEIDEA Iivari Mononen -konserni valmistaa ja myy infrastruktuurin rakentamisessa tarvittavia korkean

Lisätiedot

BUUSTIa bisnekseen seminaari 13.2.2015

BUUSTIa bisnekseen seminaari 13.2.2015 BUUSTIa bisnekseen seminaari 13.2.2015 Ohjelma 12:10 12:50 Kristian Träskelin, Case VR: muuttuva liiketoimintaympäristö 12:50 13:30 Hans Martens, SEW-Eurodrive palveluliiketoiminta 13:30 14:15 Hannu Salo,

Lisätiedot

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Mikä on innovaatio innovaatiostrategia innovaatiopolitiikka???

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus vastaa kansainvälistymishaasteisiin

Pirkanmaan ELY-keskus vastaa kansainvälistymishaasteisiin Pirkanmaan ELY-keskus vastaa kansainvälistymishaasteisiin Tiina Ropo Kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus, Tiina Ropo, Innovaatiot ja Kansainvälistyvä liiketoiminta / Osaamisesta Kasvua

Lisätiedot

Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit. Seutukaupunkipilotin tilannekatsaus Timo Vesiluoma, SEK 22.5.2013 Salo

Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit. Seutukaupunkipilotin tilannekatsaus Timo Vesiluoma, SEK 22.5.2013 Salo Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit Seutukaupunkipilotin tilannekatsaus Timo Vesiluoma, SEK 22.5.2013 Salo Seutukaupunkipilotit, yleistä: Pilottimenettely perustuu Kaupunkipoliittisen toimenpideohjelman

Lisätiedot

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet VTT Älykkään liikenteen ja logistiikan seminaari Espoo 2.11.2010 Vuorineuvos, taloustiet. tri Kari Neilimo Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet Muuttuva elinkeinojen rakenne; kasvava ja monimuotoistuva

Lisätiedot

Asiantuntijapalvelut Uudistuvan liiketoiminnan osaajat

Asiantuntijapalvelut Uudistuvan liiketoiminnan osaajat Asiantuntijapalvelut Uudistuvan liiketoiminnan osaajat Joensuun Tiedepuisto Oy 8,2 M liikevaihto v. 2012 34 henkilökunta 23 vuotta Omistuspohja Joensuun kaupunki 86 % Itä-Suomen yliopisto 7 % Finnvera

Lisätiedot

Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille

Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille 27.5.2015, Tampere Technopolis, Häggman-Sali, Kalevantie 2, 33100 Tampere Regina Saari

Lisätiedot

Yritysten ja korkeakoulujen kehittämiskumppanuus. Maakuntakorkeakoulufoorumit

Yritysten ja korkeakoulujen kehittämiskumppanuus. Maakuntakorkeakoulufoorumit Yritysten ja korkeakoulujen uj kehittämiskumppanuus Maakuntakorkeakoulufoorumit Sastamala Ikaalinen 8.3.2011 29.3.2011 Asiakkuusjohtaja Esa Ala-Uotila s akkuusjohtaja Esa la Uot la etunimi.sukunimi@tamk.fi

Lisätiedot

LIMOWA Logistiikkakeskusklusteri

LIMOWA Logistiikkakeskusklusteri LIMOWA Logistiikkakeskusklusteri LIMOWA Logistiikkakeskusklusteri Valtakunnallisesti toimiva, kansainvälisesti verkottuva logistiikan kehittämis- ja yhteistyöverkosto. Kehittämisen kohteena ovat erityisesti

Lisätiedot

Tuotanto- ja palveluverkostot. 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry

Tuotanto- ja palveluverkostot. 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry Tuotanto- ja palveluverkostot 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry Esityksen sisältö Tuotanto- ja palveluverkostot Toimialan yritykset Yhteistyöllä saavutettavat edut 2 Tuotanto- ja palveluverkostot Kansainvälinen

Lisätiedot

Yritykset tässä vertailussa:

Yritykset tässä vertailussa: Yritykset tässä vertailussa: This comparison contains the following companies Jouni Sakki Oy Rälssintie 4 B, FIN 72 HELSINKI tel. +358 9 22438785, GSM +358 5 6828 e-mail jouni.sakki@jounisakki.fi Tilaus

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN TERVEYDENHUOLLON KY. Jäsenkunnat. Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630. Väkiluku 35421

FORSSAN SEUDUN TERVEYDENHUOLLON KY. Jäsenkunnat. Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630. Väkiluku 35421 Jäsenkunnat Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630 Väkiluku 35421 Seudullinen terveydenhuolto n. 580 työntekijää käyttötalous 57,7 milj. toimipisteet 5 kunnassa hajautetut lähipalvelut

Lisätiedot

EAKR-työpaja Aulangolla 30.8.2012

EAKR-työpaja Aulangolla 30.8.2012 Ideat tuotteiksi ja liiketoiminnaksi EAKR-työpaja Aulangolla 30.8.2012 Erkki Kivelä Miika Lundin Mikä Innokone on? - eli hissipuhe tavikselle Innokone on Aalto-yliopiston, Teknologiakeskus TechVillan ja

Lisätiedot

Tekes, Vesi-ohjelma 2008-2012

Tekes, Vesi-ohjelma 2008-2012 Rakennetun ympäristönkehittäminen virtuaalisuus mahdollistajana Ajankohtaista vesialalla Tekes, Vesi-ohjelma 2008-2012 7.12.2010 Anne Salminen, Ohjelman koordinaattori Pöyry Finland Oy DM 11-2009 Vesiala

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 Ritva Heikkinen Asiantuntija, Energia ja ympäristö Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ClimBus Climbus Business Breakfast

Lisätiedot

Talouskasvua pk-yritysten tuottavuutta kehittämällä

Talouskasvua pk-yritysten tuottavuutta kehittämällä Työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelma Talouskasvua pk-yritysten tuottavuutta kehittämällä Maarit Lindström Keskuskauppakamari ml1 Talouskasvu Bkt asukasta kohden kasvuvauhdin määrittäjät: TEM-seminaarin

Lisätiedot

Finnsecurity ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 36. toimintavuosi

Finnsecurity ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 36. toimintavuosi Finnsecurity ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 36. toimintavuosi YLEINEN TOIMINTA 1. Yhdistyksen tavoite Finnsecurity ry edistää jäsentensä verkostoitumista, keskinäistä yhteistyötä, yhteishenkeä ja osaamista.

Lisätiedot

Östersundom ja aurinkoenergia Hankintaklinikan yhteenveto. Mikko Östring johtaja, toimitilat

Östersundom ja aurinkoenergia Hankintaklinikan yhteenveto. Mikko Östring johtaja, toimitilat Östersundom ja aurinkoenergia Hankintaklinikan yhteenveto Mikko Östring johtaja, toimitilat Östersundom-klinikan tavoitteet Klinikan tavoite on kuvata uusiutuvaan energiaan tukeutuvan alueen toteuttamiseen

Lisätiedot

Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri

Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri Ympäristöteknologian osaamisklusteri Cleantech Finland-brändin kehittämistä tekemisen kautta

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta Sata matkaa maalle! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Sata matkaa maalle! Miksi? Maaseutumatkailun kehittäminen on

Lisätiedot