Riihimäen yleiskaava rakennemallit, rakennesuunnitelma ja tavoitteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Riihimäen yleiskaava rakennemallit, rakennesuunnitelma ja tavoitteet"

Transkriptio

1 Riihimäen yleiskaava rakennemallit, rakennesuunnitelma ja tavoitteet Khall Tekla Khall Yleiskaavatyö käsittää aloitus-, valmistelu- ja ehdotusvaiheen. Aloitusvaihe päättyy, kun kaupunginvaltuusto antaa kaupunkirakennesuunnitelmasta (rakennesuunnitelma) jatkosuunnitteluohjeet yleiskaavaluonnoksen laatimista varten. Rakennemallien nähtävillä olon jälkeen on valmisteltu vastineet saatuun palautteeseen ja laadittu ehdotus rakennesuunnitelmaksi. Tässä vaiheessa määritellään myös strategiset tavoitteet. Vuorovaikutus Rakennemallit sekä niihin liittyvät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja vaikutusten tunnistaminen ovat olleet julkisesti nähtävillä ja lausuntoaikaa on ollut saakka. Aineisto on ollut myös internetissä kaupungin verkkosivuilla ja mielipiteitä on voinut esittää mm. karttapalautejärjestelmän avulla. Lausuntoja on saatu 8 kpl. Mielipiteitä on esitetty 8 kpl. Karttapalautejärjestelmän kautta on saatu 163 kpl palautteita, joissa yhteensä 360 kohdemerkintää. Nähtävilläoloajan ulkopuolella on saatu kaksi palautetta; Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys ry:ltä ja Arolampi-Seura ry:ltä Nähtävilläoloajan ulkopuolella annettuihin mielipiteisiin kaavoitusyksikkö ei kuitenkaan laadi vastinetta. Viranomaisneuvottelussa esitettiin kannanottoja mm. Arolammen orren linjauksesta, joukkoliikenteen järjestämisestä, alueiden mitoituksesta, liikenneverkosta, ekologisista yhteyksistä, hulevesiselvityksestä ja asemakaavojen ajanmukaisuudesta. Museovirasto esittää mm., että vaikutukset kulttuuriperintöön, rakennettuun ympäristöön ja kulttuuriympäristöön on esitettävä. Lisäksi viranomaisneuvottelussa esitettiin, että mahdolliset rakennesuunnitelmavaihtoehdot tulisi asettaa vuorovaikutusta varten nähtäville. Neuvottelumuistio on liitteenä. Tarkistukset työohjelmaan (osallistumis- ja arviointisuunnitelma) Viranomaisneuvottelun perusteella osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa tarkistetaan: - rakennettuun ympäristöön kohdistuvan uuden strategisen selvityksen osalta (5.3 Tehtävät selvitykset) ja - rakennesuunnitelman asettamisesta julkisesti nähtäville (8.1 Aloitusvaihe). Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan tehdään lisäksi seuraavat tarkistukset: - kohdassa 5.3 lueteltujen selvitysten nykyinen tilanne ja valmistuneet kirjataan sekä lisätään seudullisen maankäytön ja liikenteen kehittämissuunnitelma - kohtaan 7 lisätään osallisiksi Riihimäen vanhusneuvosto ja Riihimäen vammaisneuvosto - kohdassa 9 aikataulu: Tavoitteet ja rakennesuunnitelma tulevat valtuuston hyväksyttäväksi Rakennemalleista annetut lausunnot ja mielipiteet

2 Lausunnoissa ja mielipiteissä on esitetty jatkosuunnittelun ohjeeksi huomioita ja tarkistamistarpeita. Kaavoitusyksikkö on tiivistänyt niitä ja numeroinut ne vastineiden kohdistamiseksi. Erityisesti huomioon otettava seikat on alleviivattu. Lausuntojen ja mielipiteiden lyhennelmät sekä vastineet ovat liitteenä. Lausunnot ja mielipiteet täydellisinä ovat nähtävillä kaavoitusyksikössä. Johtopäätökset lausunnoista ja mielipiteistä Rakennesuunnitelmaan sisällytetään lausuntojen ja mielipiteiden johdosta mm. seuraavat tarkistukset: - Itäisen kehätien varrelta selvitetään jatkossa asumiselle sopivia alueita yhdessä Hausjärven kunnan kanssa, mutta tässä vaiheessa yleiskaava koskee vain Riihimäen kaupungin alueita. - Monnin tavoiteltavan aseman läheisyyteen voidaan esittää asumisen ja työpaikka -alueita, mutta ei maakuntakaavassa esitetyn laajuisena hyvälle peltoalueelle. Alue esitetään selvitysalueena, jonka maankäyttö ratkaistaan tarkemman suunnittelun yhteydessä. - Herajoen pohjaveden muodostumisalueelle ei esitetä työpaikka-aluetta eikä Merkoksen alueen myymäläkeskittymän laajennusta pohjoiseen. - Kehäteiden linjauksia ja niiden vaikutuksia erityisesti yhdyskuntarakenteeseen ja luontoon selvitetään tarkemman suunnittelun yhteydessä. Väyliä suunnitellaan yhdessä maankäytön kanssa. - Lahdenradan eteläpuolella Peltosaaren pohjoisosan alueeseen sovitetaan useita maankäyttömuotoja, kuten asumista, puistoja, työpaikkoja ja liikuntapalveluja. - Sammalistonsuon aluetta kehitetään virkistykseen ja lintukosteikkona. Kantatien 54 eteläpuolinen alue esitetään selvitysalueena, jossa tulee selvittää hulevesien hallinnan periaatteet ennen maankäytön yksityiskohtaisempaa suunnittelua. Karttapalaute Karttakyselyn merkinnät ovat paikkaan sidottuja ja ne tukevat paikkatietopohjaista yleiskaavasuunnittelua. Kyselyn avulla kerätty palaute on ollut avuksi rakennesuunnitelmaa laadittaessa. Kyselyn vastauksiin voi tutustua tarkemmin kaupungin verkkopalvelussa kohdassa kaavoitus. Viheralueohjelma Riihimäellä on käynnistetty viheralueohjelman laatiminen ja se laaditaan konsulttityönä siten, että se toimii samalla yleiskaavan viherja virkistysalueita koskevana osana. Viheralueohjelman avulla kartoitetaan viherverkon nykytilanne, tunnistetaan kehittämistarpeet ja ehdotetaan kehittämistoimenpiteitä. Karttakysely järjestettiin ja asukastilaisuudet , ja Internetissä toteutettuun karttakyselyyn vastasi 223 henkilöä ja merkintöjä kartalle saatiin yli Työ on tarkoitus asettaa julkisesti nähtäville toukokuussa Väestöennuste Riihimäen väestöennusteen laatiminen konsulttityönä (Kaupunkitutkimus TA) käynnistyi kesäkuussa 2014 yleiskaavatyöryhmän antaman asuntotuotantoennusteen ja rakennemalleista saadun palautteen jälkeen ja se valmistui tammikuussa Ennusteessa Riihimäen väestöstä on tehty kaksi projektiota. Ne ovat laskelmia, jotka kuvaavat väestökehitystä, kun tehdyt oletukset toteutuvat. Nopeassa vaihtoehdossa väestö kasvaa keskimäärin 1 % vuodes-

3 sa, noin asukkaaseen vuonna 2035, noin hengellä eli 24 %, kun lähtövuonna 2014 asukkaita oli n Hitaassa vaihtoehdossa väestön kasvu olisi 0,2 % vuodessa. Väestöä olisi noin vuonna 2035, lisäystä 1 700, 5,8 % koko jaksolla. Hidas vaihtoehto on määritelty nopean kasvun pohjalta siten, että se on kerrostalopainotteisempi kuin nopean vaihtoehto ja asuntorakentamisen toteutuminen oletetaan tapahtuvan aluevarauksia muuttamatta, mutta pitemmällä ajanjaksolla kuin nopeassa vaihtoehtoehdossa. Kerrostaloja rivitalotuotannosta on oletettu toteutuvan 80 % nopeasta vaihtoehdosta ja omakotituotannosta 50 %. Tilastokeskuksen vuonna 2012 julkaisema väestöennuste on noin henkeä vuonna 2035 sijoittuen projektioiden väliin 0,8 % vuosikasvulla. Rakennesuunnitelma Rakennesuunnitelman tarkoituksena on esittää kaupunkirakentamisen periaatteet asuntotuotannon ja elinkeinoelämän sekä liikenteen ja viherrakenteen jatkosuunnittelulle. Esitetyt asumisen ratkaisut sisältävät toteutusvaihtoehtoja. Väestöennusteen nopean kasvun ennusteen mukaan asumisen alueiden mitoitusluvut ovat pienemmät kuin rakennesuunnitelman ratkaisu. Jos keskusta-alueen täydennysrakentamisessa ja esitetyissä kaavamuutoksissa onnistutaan, uusia kerrostaloalueita ei tarvita 20 vuoteen. Hitaan kasvun mitoitusluvut osoittavat, että uusia pientaloalueita ei ole tarvetta toteuttaa Kalmussa ja Riuttassa 2035 mennessä, jos keskustaalueen täydennysrakentamisessa, esitetyissä kaavamuutoksissa ja Varuskunta-Kokko-Taipale alueen sekä yksityisten omakotitonttien toteutumisessa onnistutaan. Rakennesuunnitelman yhteydessä määritellään tavoitteet, jotka ohjaavat jatkosuunnittelua ja joiden toteutuminen on suunnittelun ja kaupungin kehityksen kannalta tärkeää. Yleiskaavan luonnosvaiheessa maankäytön suunnitelmaa ja tavoitteita täsmennetään. Rakennesuunnitelma koostuu samoista teemoista kuin rakennemallit: Riihimäen seutu, asumisen täydennysrakentaminen ja uudet alueet, yritysalueet, liikenne ja viherrakenne. Rakennesuunnitelmakartta on näiden yhdistelmä. Teemakarttojen yhteydessä esitetään teemaan sovellettavat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja ratkaisua havainnollistavat vaikutukset. Alueiden mitoitus Rakennesuunnitelman mitoittaminen koskee pääasiassa kaupungin asuntotuotantoa. Yritysalueille ei ole suunnitetta tai työpaikkatavoitetta. Työpaikka-alueiden laskennallinen mitoittaminen työpaikkojen määrän selvittämiseksi ei ole luotettavaa eri toimialojen tonttitehokkuuden ja työpaikkaväljyyden vaihdellessa merkittävästi. Väestön kasvuun liittyvässä asuntotuotantoennusteessa on arvioitu nykyisin voimassa olevien asemakaavojen toteutuminen , mahdolliset yhdyskuntarakenteen täydennyskohteet sekä asemakaavojen muutoskohteet ja yhdyskuntarakenteen laajentamiskohteet. Asuntotyyppijakauma noudattaa viime vuosien asuntojakautumaa: kerrostaloasunnot 30 %, rivitaloasunnot 25 % ja omakotiasunnot 45 %.

4 Asumisväljyys- ja aluetehokkuuslukujen avulla alueiden kapasiteettia muunnetaan asukasmääriksi ja asunnoiksi. Väestön nettokasvu väestöennustelaskelman mukaan on nopeassa vaihtoehdossa asukasta ja hitaassa vaihtoehdossa asukasta. Asuntotuotannon täydennysrakentaminen ja uudet asuinalueet mitoitetaan nopean vaihtoehdon nettoasukasmäärän kasvulle. Yksityisten omistamia rivitalo- ja omakotiasuntoja tulisi toteutua eli keskimäärin kahdeksan asuntoa vuodessa. Asumisen uudet alueet Asumisen uudet alueet sijoittuvat Kalmuun, Riuttaan sekä Varuskunta- Kokko-Taipaleen alueille. Kalmussa alueet ovat osayleiskaavan mukaiset. Riuttassa on esitetty asuinalueita maaston ja viherrakenteen perusteella. Kaikkia rakennesuunnitelmassa esitettyjä uusia asuinalueita ei ole tarvetta ottaa käyttöön, jos keskusta-alueen täydennysrakentamisessa ja esitetyissä kaavamuutoksissa onnistutaan. Asumisen uusia alueita ei ole tarvetta varata asuntokerrostaloja varten. Asuntotuotantolaskelman mukaan asuntojen tarve uusilla alueilla on kpl. Näistä 550 kpl on rivitaloasuntoja ja 1170 kpl omakotiasuntoa. Asemakaavojen toteutuminen - Rakennesuunnitelmassa on esitetty: - asemakaavan mukaiset kaupungin omistamat rakentamattomat asuintontit - asemakaavan muutos- tai laajennusalueet asuntorakentamista varten - asemakaavan muutos- tai laajennusalueet, joille voidaan sijoittaa asumisen kanssa yhteensopivia työpaikkatoimintoja Asemakaavan muutos- ja laajennusalueet sijaitsevat Peltosaaren, Suokylän, Kirjauksen ja Juppalan kaupunginosissa. Asemakaavan muutostai laajennusalueita, joille voidaan sijoittaa asumisen kanssa yhteensopivia työpaikkatoimintoja, on matkakeskuksen ympärillä Suokylän, Peltosaaren, Pohjois-Peltosaaren ja Jokikylän kaupunginosissa. Kaupungin omistamilla asemakaava-alueilla on 480 asunnon ja noin 1100 asukkaan varanto. Lisäksi vuosina valmistuu n. 290 asuntoa. Yksityisten omistamia tontteja oletetaan toteutuvan siten, että omakotiasuntoja toteutuu n. 70, rivitaloasuntoja n. 70 ja kerrostaloasuntoja n. 20. Kaikkiaan asemakaavoitetuilla alueilla yksityisten omistamien tonttien kapasiteetti on 650 asuntoa rivi- ja kerrostaloissa sekä n. 110 omakotitaloissa. Työpaikka-alueet Liikennehakuisia työpaikka-alueita pyritään sijoittamaan väylien varsille ja solmukohtiin vt 3:n ja mt 130 sekä kantatien 54 kehityskäytäviin. Erityiskohteita ovat rautatiehen tukeutuvat logistiikka-alueet. Kehäteiden varsille on tulevaisuudessa mahdollista sijoittaa liikennehakuista teollista toimintaa. Uusia yritysalueita, joihin on yhdistetty myös uutta asumista, on Peltosaaren sillan molemmilla puolilla ja veturitallien alueella. Veturitallien

5 alueella tulee koko alueen asemakaava uudistaa. Veturitallien alue voisi parhaimmillaan toimia osana keskustaa, linkkinä aseman ja vanhan keskustan välillä. Uusia työpaikka-alueita on esitetty noin 480 ha. Liikenne Liikennejärjestelmää kehitetään yleiskaavassa kokonaisuutena, joka käsittää eri liikennemuodot siten, että ne palvelevat sekä asukkaita että elinkeinoelämää. Samalla selvitetään asuinympäristöä tukevia liikenneratkaisuja, liikenneturvallisuushankkeita ja asuinalueiden liikennesaneerauskohteita. Rakennesuunnitelmassa esitetään kevytliikenteestä vain yhteystarpeita. Kehäteillä on merkintänä uusi tieyhteys, seututie. Ne eivät kuvaa tielinjauksia, vaan tavoitteellisia yhteyksiä, jotka tulisi tarkentaa aikaisempien suunnitelmien ja uusien maankäyttöajatusten pohjalta. Tämä tulisi tehdä Riihimäen kaupunkiseudun maankäytön ja liikenteen kehittämissuunnitelman yhteydessä. Rakennesuunnitelmassa on toinen uusi tieyhteysmerkintä, jolla tarkoitetaan katuverkon yhteystarpeita. Liikenneverkon hierarkiassa ne toimivat pääasiassa korkealuokkaisten väylien rinnakkaistienä ja verkkoa täydentävinä kokoojaväylinä. Rakennesuunnitelmassa on esitetty päärata, Lahdenrata ja näitä yhdistävä Kolmioraide sekä kaksi asemaa. Arolammin asemanseudun maankäyttöä selvitetään yleiskaavaluonnos- ja ehdotusvaiheessa. Lisäksi Hausjärven Monnin asema on merkitty Monnin taajaman osayleiskaavaluonnoksen osoittamaan paikkaan. Rautatiealueeseen liittyvää kehittämistä on esitetty yritysalueiden teemassa. Selvitysalueet - Etelä-Vahteriston ja Pohjois-Monnin osayleiskaavaluonnoksen alueella ja Monnin osayleiskaavaluonnoksen asemanseudun länsipuolelle esitetään selvitysalueita, joiden maankäyttö tukeutuu raideliikenteeseen ja maankäyttö ratkaistaan raideliikenteen suunnittelun yhteydessä. - Etelä-Vahteriston osayleiskaavaluonnoksessa esitetty raideliikenteeseen tukeutuvan logistiikka-alueen ja eteläisen kehätien (Arolammin orsi) kytkeytyminen ympäröivään maankäyttöön tulee selvittää ennen yksityiskohtaisempaa maankäytön suunnittelua. - Sammalistonsuon aluetta kehitetään virkistykseen ja lintukosteikkona. Kantatien 54 eteläpuolinen alue esitetään selvitysalueena, jossa tulee selvittää hulevesien hallinnan periaatteet ennen maankäytön yksityiskohtaisempaa suunnittelua. - Moottoritien ja Hämeenlinnantien välinen alue esitetään selvitysalueena, jonka maaperän pilaantuneisuus on tutkittava ennen alueen tarkempaa maankäytön suunnittelua. - Moottoritien ja Punkantien välinen alue esitetään selvitysalueena, jossa liikennemelun merkitys asumiselle selvitetään ennen alueen tarkempaa maankäytön suunnittelua. - Moottoritiehen, Kormuntiehen ja Läntiseen kehätiehen rajoittuva alue esitetään yhdyskuntarakenteen laajenemisalueena, jolle tulee laatia kahden kunnan yhteinen osayleiskaavatasoinen maankäytön ja liikenteen kehittämissuunnitelma.

6 - Ekologisen verkon yhteystarvetta valtatien 3 ja maantien 130 poikki ja seudullinen ulkoilureitti Usmi-Arolampi tarkennetaan jatkosuunnittelun yhteydessä. Viherverkko Rakennesuunnitelmassa esitetään kehitettävä virkistysalueverkoston perusrakenne: Urheilupuisto-Riutta; Hatlamminsuo-Peltosaaren liikuntakeskus- Vahteristo; Urheilupuisto-Juppala-Sammalistonsuo-Puujoen suunta, Peltosaari-Pohjankorpi-Vantaankylä (Hausjärvi), luonnon ydinalueet, ekologisen verkoston yhteystarpeet, joita pitää jatkosuunnittelun yhteydessä tarkentaa, neljä ulkoilun ja virkistyksen ydinaluetta: Riutta, Vahteristo, Hatlamminsuo ja Sammalistonsuo sekä ulkoilureittien ulkokehä. Vantaanjoki on merkitty kehitettäväksi kaupunkistrategian mukaisesti houkuttelevaksi ympäristöelementiksi. Pintavesiin Epranoja, Herajoki, Punkanjoki ja Riihiviidanoja sekä pohjavesialueisiin kohdistuu erilaisia kehittämisajatuksia, joiden perusteema on veden kierto, luonnon suojeleminen ja toisaalta virkistyskäyttö. Vantaanjoki kuuluu samaan kategoriaan, mutta Arolammilta pohjoiseen ulottuvalla tulvavaara-alueella tulviin varautuminen on esitetty ELY-keskuksen laatimassa tulvariskien hallintasuunnitelmassa. Viheralueohjelma koskee Riihimäen viheralueita, joita ovat rakennetut puistot ja virkistysalueet, liikuntapaikat, katuvihreä, koirapuistot, puistometsät, metsät, pienvedet, niityt ja muut avoimet viheralueet, matonpesupaikat, palstaviljelyalueet, yleiskaavan mukaiset viheralueet, ulkoilureitit sekä lähiluonto- ja opetuskohteet. Lisäksi mukaan kuuluvat kaupungin julkisten kiinteistöjen piha-alueet ja arvokkaat luontokohteet. Viheralueohjelman avulla voidaan nostaa esiin viherympäristön ja siihen liittyvien palvelujen merkitys ihmisille ja kaupunkirakenteelle sekä kaupunkikuvalle. Tavoitteet Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden, maankäyttö- ja rakennuslain perusteella sekä kaupungin eri strategioiden lisäksi yleiskaavoitukselle esitetään seuraavia tavoitteita: Seudulliset tavoitteet Riihimäen kaupungin ja naapurikuntien rajaseutujen suunnittelu tulee käynnistää maankäytön ja liikenteen osalta. 2. vaihemaakuntakaavaehdotuksessa esitetään läntisen kehätien jatkosuunnitteluun osayleiskaavatasoisen maankäytön suunnitelman laatimista Riihimäen ja Lopen kesken. Hankkeet on hyvä sovittaa vireillä olevaan Riihimäen kaupunkiseudun maankäytön ja liikenteen kehittämissuunnitelmaan sekä Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet suunnittelussa (SYKE. Urban Zone 3) tutkimushankkeeseen, joka käynnistyy Riihimäen osalta tänä keväänä. Riihimäen ja Hyvinkään välillä on pääradan varrella maakuntakaavassa maankäytön kehittämiseen liittyviä merkintöjä, jotka tulee ajantasaistaa neljän kunnan kesken. Riihimäen eteläosien kehitys on sidoksissa Hyvinkään kunnallistekniikkaan ja palveluihin. Kaupunkikeskustan tiivistämistä koskevat tavoitteet Nykyisten asemakaavojen toteutuminen kaupungin omistamille asumiseen varatuille tonteille ja esitetyt asemakaavojen muutoskohteet katta-

7 vat hyvin asuntotuotantotavoitteet kerrostalotuotannolle. Yksityisten omistamilla rakentamattomilla omakotitonteilla on merkitystä, koska ne sijaitsevat rakennetun kunnallistekniikan ja palveluiden piirissä. Niiden osuus koko tarpeesta on 10 prosentin luokkaa (1 % väestönkasvu) ja 20 % hitaan kasvun vaihtoehdossa. Niiden hankkiminen kaupungille tulee tarpeelliseksi, mikäli yhdyskuntarakenteen tiiviydestä ei voida muuta päättää. Puistojen tai julkisten rakennusten korttelialueiden (Y-tontit) muuttamista asumiseen tulee harkita saavutettavaan hyötyyn nähden. Merkittävä asumisen ja työpaikkatoimintojen tarpeisiin varattu alue sijaitsee asemakaavoitetulla virkistysalueella Peltosaaren sillan pohjoispuolella. Uusia asumisen alueita koskevat tavoitteet Yhdyskuntarakenteen ja palvelujen kannalta parhaat uudet asumisen alueet ovat Varuskunta-Kokko-Taipale alueella. Näille alueille on mitoituksessa osoitettavissa kolmannes rivitalotuotantotarpeesta ja 17 % omakotituotantotarpeesta (1 % väestönkasvu) ja hitaan kasvun vaihtoehdossa rivitalotuotantotarpeesta kolmannes ja 58 % omakotituotantotarpeesta. Kaupungille laaditaan asuntotuotanto-ohjelma, jossa määritellään vuosittain viidelle seuraavalle vuodelle kaavoituksen, infrastruktuurin ja palveluiden järjestäminen vuosittain sekä seuraavalle viidelle vuodelle ainakin kaavoitushankkeet. Kaupungin maapoliittinen ratkaisu kaavoittaa raakamaan ensimmäinen asemakaava pääsääntöisesti vain kaupungin omistamalle maalle korostaa riittävän raakamaareservin hankintaa. Elinkeinojen toimintaedellytyksiä koskevat tavoitteet Elinkeinopoliittisessa visiossa Riihimäki on suosittu yritysten sijaintipaikka, jossa yhdistyy hyvä työvoiman saatavuus, hyvä koulutustarjonta, maan paras logistinen sijainti, hyvä tonttitarjonta ja maan parhaiten yritykset huomioiva kunnallinen toimintakulttuuri. Riihimäen asemanseudulla on korkean teknologian ja osaamisintensiivisen yritystoiminnan keskittymä. Yrityksille tarjotaan monipuolisia, liikenteellisesti hyvin sijaitsevia alueita. Tuotannolliset alueet sijoitetaan kaupungin reunoille. Tulevaisuuden uudet yritysalueet keskittyvät moottoritien, mahdollisesti myös kantatien 54 ja pääradan varteen Etelä-Vahteristoon. Elinkeinostrategiassa esitetään, että täytäntöönpanoa valvomaan muodostetaan elinkeinopoliittinen neuvottelukunta. Liikennettä koskevat tavoitteet Maankäytöllä vahvistetaan nykyisen kaupunkirakenteen monipuolisuutta sekä jäsentyneisyyttä asumisen, työpaikkojen, liikenteen ja virkistyksen suhteen, vähennetään moottoriliikenteen tarvetta sekä edistetään sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävää liikkumista. Vireillä olevassa Riihimäen kaupunkiseudun maankäytön ja liikenteen kehittämissuunnitelmassa selvitetään kaupunkiseudun maankäytön ja liikenneverkon kehittämisen suunnitelmat ja arvioidaan niiden yhteisvaikutusta tarkasteluvuoteen Toisessa vireille tulevassa Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet suunnittelussa (Urban Zone 3) tutkimushankkeessa selvitetään yhdyskuntarakenteen tulevaa kehitystä ja sen reunaehtoja. Tulevaisuuden arviointianalyysissä määritellään jalankulku-, joukkoliikenne- ja autokaupunkikehitys.

8 Kaupungin viherrakennetta koskevat tavoitteet Luonnon monimuotoisuus mahdollistaa ekosysteemipalveluiden kestävän toiminnan ja muodostaa ympäristön ja viheralueverkoston kestokyvyn perustan. Monimuotoinen ekosysteemi kestää paremmin äkillisiä tai pitkittyviä luonnon ääri-ilmiöitä. Ekologisen verkoston ja ulkoilureittiverkoston tavoitteet ja toimenpiteet nivoutuvat tiiviisti toisiinsa. Kaupungin rajoilla korostuu suhde naapurikuntien tilanteeseen ja kehittämistavoitteisiin. Isot liikenneväylät, maavallit, tulvat ja usein myös vesi aiheuttavat estevaikutusta. Tavoitteena on näiden fyysisten ja visuaalisten estevaikutusten vähentäminen erityisesti kaupungin keskustaan tukeutuvien ulkoilun ydinalueiden väliltä sekä etäämmällä sijaitsevien luonnon ydinalueiden väliltä. Hulevesien luonnonmukainen hallinta viheralueilla ja Vantaanjoen nykyistä monipuolisempi rooli osana virkistysalueita parantaa virkistysarvoja ja lisää kaupunkiluonnon monimuotoisuutta. Vaikutukset Rakennesuunnitelman merkittävät vaikutukset kohdistuvat yhdyskuntarakenteeseen, liikenteeseen, luontoon ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin. Asumisen nykyisten ja uusien alueiden toteuttamisessa on epävarmuustekijöitä, joita tarkastellaan yleiskaavaluonnoksessa ja ehdotuksessa. Ne johtuvat uusien alueiden ylimitoituksesta ja toisaalta nykyisten asumiseen varattujen tonttien toteutumisesta. Useiden uusien yritysalueiden sijoittuminen liikenneverkkoon nähden on esitetty rakennesuunnitelmassa, mutta yleiskaavaluonnoksen ja ehdotuksen yhteydessä on ratkaistava yksityiskohtaisemmin liikenneverkon kehittäminen. Vireillä olevassa viheralueohjelmassa tarkastellaan viheralueita yleiskaavaa yksityiskohtaisemmin. Ulkoilun ja virkistyksen ydinalueet, ulkoilureitit sekä luonnontilaisista alueista koostuva verkosto muodostavat yleiskaavassa viheralueverkon. Merkittävät luontovaikutukset kohdistuvat kehäväylien yhteyteen. Rakennesuunnitelman vaikutukset on esitetty selostuksen liitteessä 2 ja teemakartoilla. Rakennesuunnitelman esittely- ja keskustelutilaisuus pidetään klo 18 Riihimäen lukiossa Koulukatu 5. Rakennesuunnitelmasta järjestetään karttakysely verkossa, johon julkaistaan linkki kaupungin verkkopalvelussa LIITTEET: - Riihimäen yleiskaava 2035, rakennesuunnitelma, kartta - Rakennesuunnitelman selostus - Rakennemalleista annetut lausunnot, mielipiteet ja vastineet, lyhennelmä - Viranomaistyöneuvottelun muistio. (si, rn, ht) Ehdotus/KJ Kaupunginhallitus päättää

9 - hyväksyä Riihimäen yleiskaavan 2035 rakennemalleista sekä niihin liittyvistä valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista ja vaikutusten tunnistamisesta annettuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin laaditut vastineet - asettaa Riihimäen yleiskaavan 2035 rakennesuunnitelman sekä siihen liittyvät tavoitteet ja vaikutusten tunnistaminen nähtäväksi 30 päivän ajaksi mielipiteiden esittämistä ja lausuntojen pyytämistä varten - pyytää lausunnot Hausjärven, Janakkalan, Lopen kunnilta ja Hyvinkään kaupungilta sekä Riihimäen kaupungin tekniseltä, ympäristö-, sivistys-, sosiaali- ja terveyslautakunnalta ja vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalta ynnä Senaatti-Kiinteistöiltä ja Metsähallitukselta määräaikaan mennessä. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Tekla Yleiskaavan 2035 rakennesuunnitelma on ollut nähtävillä välisenä aikana. Rakennesuunnitelmaa esiteltiin yleisötilaisuudessa ja karttakyselyyn on vastannut reilut 100 henkilöä. Hämeen ja Uudenmaan ELY-keskukset, museovirasto ja Hämeen liitto ovat esittäneet kantansa suunnittelusta viranomaistyöneuvottelussa Uudenmaan liitto on ilmoittanut, että se ei anna lausuntoa tässä vaiheessa. Rakennesuunnitelmasta on saatu 12 lausuntoa ja kahdeksan mielipidettä. Lausuntojen ja mielipiteiden lyhennelmä on liitteenä. Rakennesuunnitelman muutos- ja kehittämiskohteita koskeva kartta on liitteenä. Kaupunkirakennesuunnitelma on yleiskaavaluonnosta edeltävä suunnitelma. Suunnittelua ohjaavat valtakunnalliset ja maakunnalliset tavoitteet, maankäyttö- ja rakennuslain yleiskaavoitusta koskevat sisältövaatimukset sekä rakennesuunnitelman selostukseen kirjatut tavoitteet. Yleiskaava perustuu ajantasaiseen väestöennusteeseen, joka on tarkoitus hyväksyä Riihimäen kaupungin väestönkasvuennusteeksi vuoteen Rakennesuunnitelman mitoittaminen koskee pääasiassa kaupungin asuntotuotantoa. Yritysalueille ei ole suunnitetta tai työpaikkatavoitetta. Kaupunkiseudun liikennettä ja liikenneverkon kehittämistä selvitetään jatkossa kuntien yhteisessä kehittämissuunnitelmassa, jossa viranomaisohjausta edustavat Hämeen liitto ja ELY-keskukset. Viherrakennetta tarkistetaan, jos nähtävillä olleesta viheralueohjelmasta annettavat lausunnot ja mielipiteet antavat siihen aihetta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti kaupunginvaltuusto päättää rakennesuunnitelmasta ja antaa ohjeet jatkosuunnittelulle. Seuraavassa vaiheessa laaditaan yleiskaavaluonnos, jonka on tarkoitus valmistua vuoden lopulla. Viheralueohjelma on ollut nähtävillä ja lausunnoilla Lausunnot on pyydetty tekniseltä lautakunnalta, ympäristölautakunnalta sekä sivistyslautakunnan kulttuuri- ja vapaa-aikajaostolta. Viheralueohjelman yhteydessä on listattu selvityksiä ja toimenpidesuosituksia, joilla on vaikutusta yleiskaavaan. Laadittavia selvityksiä ovat mm. kokonaisvaltainen ulkoilureittisuunnitelma, liikuntapaikkojen maankäytön yleissuunnitelma, selvitys riistan ja muun eläimistön liikkumisesta sekä moottoritien ja radan ylityspaikat ja valuma-aluekohtaiset hulevesiselvitykset.

10 Jatkosuunnitteluohjeet Lausunnoissa esitetään rakennesuunnitelmaa koskevia tavoitteita ja selvitystarpeita. Näiden pohjalta esitetään jatkosuunnitteluohjeet luonnoksen laatimista varten: Asuminen ja palvelut Saatetaan loppuun tekeillä olevat asuntostrategia ja palvelustrategia. Otetaan huomioon asuntostrategian yhteydessä ikääntyvien ja toimintakyvyltään rajoittuneiden henkilöiden määrän huomattava kasvu, asumiskäyttäytymisen muutosten seuranta ja analysointi sekä asuntotyyppien (kerrostalo-rivitalo-omakotitalo) jakauman arviointi. Selvitetään palvelustrategiassa palvelujen tulevaisuuden tarpeet, kaupungin palvelujen sijoittaminen, rakennusten käyttö ja rakentaminen sekä laaditaan kaupallinen selvitys. Selvitetään Itäisen kehätien varrella asumisen alueet yhteistyössä Hausjärven kunnan kanssa. Selvitetään Arolammin asemanseudun pitkän tähtäyksen tarve, mitoitus ja ajoitus osana pääradan varren muuta kehittämistä. Selvitetään Monnin taajaman, asemaseudun sekä Hyvinkään ja Riihimäen rajaseutujen tukeutumista Hyvinkään kunnallistekniikkaan. Elinkeinoalueet/ selvitysalueet Merkitään selvitysalueille 2, 3 ja 6 elinkeinoalueiden kannalta tarpeelliset varaukset. Selvitysalueella 2 on ratkaistava hulevesien viivyttämisen vaatimat aluetarpeet ja selvitysalueella 6 ekologisen yhteyden sijoittaminen ja aluetarpeet. Selvitysaluetta 3 koskee kaupunginhallituksen Etelä-Vahteriston ja Pohjois-Monnin osayleiskaavan lähtökohtia koskeva päätös , jonka mukaan Itäinen kehätie liittyy Arolammintiehen radan alittavana ja työpaikka-alueita sijoitetaan radan itä- ja länsipuolelle. Itäinen kehätie ja Arolammin orsi on suunnitelmassa sijoitettu maakuntakaavan mukaisesti. Päätöksen mukaan Etelä-Vahteriston itäosa varataan tulevaisuudessa asumisen tarpeisiin. Luonnosvaiheessa on otettava kantaa päätöksen mahdolliseen päivitystarpeeseen. Priorisoidaan selvitysalueiden tarkemman asteinen suunnittelu seuraavasti: I se-6, Arolammin eritason eteläpuolinen alue; II se-2, kantatie 54:n eteläpuoli; III se-3:n osa, Etelä-Vahteristo-Arolammin orsi. Liikenne Sijoitetaan Itäisen kehätien eteläisin osa ja Arolammin orsi yleiskaavaluonnokseen tarkemmin kuin rakennesuunnitelmassa, jossa ne on esitetty kaaviomaisesti yhteystarpeina. Itäisen kehätien yleissuunnitelma on vuodelta 1995 (Riihimäki, Hausjärvi, Hyvinkää, Hämeen tiepiiri, Uudenmaan tiepiiri, Hämeen liitto, Hämeen ympäristökeskus). Tarvittaessa suunnitelma päivitetään. Maakuntakaavan linjaus on yleissuunnitelman mukainen. Priorisoidaan suunnittelussa Itäisen kehätien eteläisin osa ja Arolammin orsi. Läntistä kehätietä varten on laadittu pääsuuntaselvitys v (Riihimäki, Loppi, Hämeen tiepiiri, Hämeen ympäristökeskus, Hämeen liitto). Tarvittaessa suunnitelma päivitetään.

11 Merkitään kävelyn ja pyöräilyn pääverkko yleiskaavaluonnokseen Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnitelman (sisältää pyöräilyn pääverkkoselvityksen) periaatteiden mukaisesti (Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen kunnat ja Destia Oy, 2014). Ympäristö Tutkitaan Riihimäen Lasin ongelmajätteen kaatopaikan pilaantuneisuus ja riskit pohjavedelle ennen kuin suunnitellaan alueen maankäyttöä. Otetaan huomioon Veturitallien alueen suunnittelussa tehdyt tutkimukset. Selvitetään ekologiset yhteydet Riuttassa ja Pohjois-Monnissa sekä itälänsisuuntainen ekologinen yhteys valtatien 3 ja maantien 130 poikki sekä Hyvinkään, Riihimäen ja Hausjärven rajalla. Laaditaan valuma-aluekohtaiset hulevesisuunnitelmat yleissuunnitelmatasolla ennen asemakaavoitusta Riihimäen yleiskaava-alueen hulevesiselvityksen (2013) pohjalta. Ulkoilu, liikunta Selvitetään yleiskaavassa mahdolliset aluevaraukset melua aiheuttaville liikuntalajeille (moottoriurheilu ja ampumaurheilu) Riihimäen kaupungin alueella. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti ampumaradan selvittämisvastuu on sivistyslautakunnan kulttuuri- ja vapaaaikajaoksella. Kehitetään Vantaanjoen vartta houkuttelevana ympäristöelementtinä mm. ulkoilureitin avulla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkistukset Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on päivitetty mm. laadittujen ja uusien selvitysten osalta. Aineisto Yleiskaavan rakennesuunnitelmaan liittyvä aineisto: lausunnot ja mielipiteet, rakennesuunnitelmaselostus, rakennesuunnitelmakartta ja OAS on luettavissa luottamushenkilöiden extranetissä. Myös viranomaisneuvottelun muistio tulee luettavaksi sinne. - Nähtävillä ollut rakennesuunnitelmaselostus ja -kartta sekä teemakartat ovat luettavissa myös kaavoituksen verkkosivuilla. - Rakennesuunnitelmaa edeltävä vaihe (rakennemallit) löytyy kaavoituksen verkkosivuilta. Liitteet: - Lausunnot ja mielipiteet, lyhennelmä - Kartta muutos- ja kehittämiskohteista - Karttakyselyn yhteenveto (si, rn) Ehdotus/kaavoituspäällikkö: Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se esittäisi edelleen kaupunginvaltuustolle, että nähtävillä ja lausunnoilla ollutta yleiskaavan rakennesuunnitelmaa koskien päätetään:

12 1. Hyväksyä yleiskaavan laadinnan pohjaksi seuraavat tavoitteet: Väestönkasvu: Varaudutaan yleiskaavassa uusien alueiden mitoituksessa nopean väestönkasvuennusteen mukaisesti siihen, että väestömäärä on n henkeä v. 2035, mikä vastaa keskimäärin 1 % vuotuista kasvua. Seudulliset: Tehdään maakuntakaavan suunnitteluohjeen mukaisesti seudullinen osayleiskaavatasoinen maankäytön ja liikenteen suunnitelma läntisen kehätien ja kantatien sekä Vt 3:n rajaamalla alueella. Kaupunkikeskusta: Kaupunkirakenteen sisällä asumisen täydennysrakentamiseen soveltuvien alueiden käyttöönottoa edistetään. Keskustan täydennysrakentamisen alueet rakennesuunnitelman liikekeskustaalueiden ulkopuolella, etenkin lähellä rautatieasemaa varataan yleiskaavassa keskustatyyppiselle asumiselle. Uudet asuinalueet: Priorisoidaan suunnittelussa Varuskunta-Kokko- Taipaleen alue yhdyskuntarakenteen ja palvelujen kannalta parhaana uuden asumisen alueena. Elinkeinot: Rakennesuunnitelman selvitysalueiden potentiaalia elinkeinoalueiksi arvioidaan. Seudullisesti merkittävälle tilaa vievän kaupan yksikölle varataan alue valtatien 3 Riihimäen eteläisen liittymän luoteisneljännekseen. Kapulan-Rappukalllion aluetta kehitetään jätehuollon ja ympäristöteknologian alueena. Liikenne: Kehäteiden tarpeellisuus, toteuttamisedellytykset ja toteuttamisjärjestys selvitetään seudullisen maankäytön ja liikenteen kehittämissuunnitelman yhteydessä. Keskustan liikennettä selvitetään Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet suunnittelussa (Urban Zone 3) tutkimushankkeen yhteydessä. Viherrakenne: Yleiskaavan viherrakenne laaditaan viheralueohjelmaan tukeutuen. Vantaanjoki/ Silmäkeneva -alueen kehittäminen ulkoilun ja virkistyksen tarpeisiin osoitetaan yleiskaavaluonnoksessa. 2. Muuttaa ja kehittää rakennesuunnitelmaa yleiskaavaluonnokseksi lausuntojen ja mielipiteiden johdosta edellä esitettyjen jatkosuunnitteluohjeiden mukaisesti. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Khall (ht) Ehdotus/KJ: Kaupunginhallitus päättää hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen ja esittää sen edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi. Muutettu ehdotus/kj: Kaupunginhallitus päättää 1) hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen täydennettynä siten, että Väestönkasvu -osioon lisätään teksti Väestöprojektioita ja ennusteita käytetään myös talouden ja toiminnan suunnittelussa. Palveluiden suunnittelun tarpeisiin ennustetta tarkennetaan alueellisesti. sekä

13 2) esittää näin täydennetyn teknisen lautakunnan esityksen edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Lisäksi Riihimäen kaupungin alueelliset väestöprojektiot lopullinen raportti LIITETÄÄN valmisteluasiakirjoihin. Päätös: Kalevi Pullinen ehdotti Riitta Takalan kannattamana, että teknisen lautakunnan esityksen Väestönkasvu -osiossa tarkoitettua väestönkasvuvarausta muutetaan: Varaudutaan uusien alueiden mitoituksessa 0,7 %:n vuosittaiseen väestönkasvuun.. Koska oli tehty kaupunginjohtajan muutetusta pohjaehdotuksesta poikkea kannatettu ehdotus, josta ei oltu yksimielisiä, puheenjohtaja määräsi toimitettavaksi äänestyksen tehden samalla seuraavan äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan ehdotusta, äänestävät jaa, ja ne, jotka kannattavat Kalevi Pullisen ehdotusta, äänestävät ei. Äänestys toimitetaan kätten nostolla. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin kaksi (Räty ja Nahkuri) jaa-ääntä ja kuusi (Takala, Bitter, Snellman-Tenhunen, Portin, Pullinen ja Ovaskainen) ei-ääntä. Näin ollen puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen kaupunginjohtajan muutetun ehdotuksen Kalevi Pullisen ehdotuksen mukaan muutettuna. Kvalt 68 Vuotuisella väestönkasvulla 0,7 % Riihimäellä on vuonna asukasta eli 2400 asukasta vähemmän kuin laaditussa 1 % nopean kasvun ennusteessa. Tämän johdosta yleiskaavaluonnoksen laadinnassa yleiskaavan aluevarauksia ja liikenne-ennusteita tarkistetaan vastaamaan väestönkasvua. Myös palveluiden suunnittelun tarpeisiin ennustetta tarkennetaan alueellisesti. Päätös: Keskustelun kuluessa Riitta Romu teki Kari Vilkmanin kannattamana ehdotuksen asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi. Koska oli tehty kannatettu ehdotus asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi, puheenjohtaja määräsi toimitettavaksi äänestyksen tehden samalla seuraavan äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Riitta Romun ehdotusta, äänestävät ei. Äänestys toimitetaan kokousjärjestelmällä. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 31 jaa-ääntä ja 9 ei-ääntä yhden valtuutetun pidättäytyessä äänestämästä ja yhden valtuutetun ollessa poissa, joten puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston hylänneen Riitta Romun ehdotuksen ja asian käsittelyä jatketaan tässä kokouksessa. Lisäksi puheenjohtaja totesi, että Titta Andersson-Bohren ei ollut poissa äänestyksestä, vaan ilmoituksensa mukaan on erehtynyt äänestyslaitteen käytössä. Keskustelun kuluessa Jarmo Levänen teki Kirsti Tolvasen kannattamana seuraavan ehdotuksen: Varaudutaan uusien alueiden mitoituksessa 1 %:n vuosittaiseen väestönkasvuun..

14 Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja määräsi toimitettavaksi äänestyksen tehden samalla seuraavan äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotuksen hyväksymistä äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Jarmo Leväsen ehdotusta, äänestävät ei. Äänestys toimitetaan kokousjärjestelmällä. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 23 jaa-ääntä ja 19 ei-ääntä, joten puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston hyväksyneen kaupunginhallituksen ehdotuksen. Äänestysten äänestysluettelot LIITETTIIN pöytäkirjaan. Merkittiin, että kaupunginvaltuusto piti asiakohdassa kokoustauon klo Täytäntöönpano päätösote/tekninen lautakunta, yleiskaava-arkkitehti Seppo Itkonen Muutoksenhaku ei muutoksenhakuoikeutta (KuntaL 91) Lähempiä tietoja antaa kaupunginlakimies Hannu Tuominen, puh

Rakennemalleista annetut lausunnot ja mielipiteet

Rakennemalleista annetut lausunnot ja mielipiteet Riihimäen yleiskaava 2035 - rakennemallit, rakennesuunnitelma ja tavoitteet Yleiskaavatyö käsittää aloitus-, valmistelu- ja ehdotusvaiheen. Aloitusvaihe päättyy, kun kaupunginvaltuusto antaa kaupunkirakennesuunnitelmasta

Lisätiedot

Rakennemalleista annetut lausunnot ja mielipiteet

Rakennemalleista annetut lausunnot ja mielipiteet Riihimäen yleiskaava 2035 - rakennemallit, rakennesuunnitelma ja tavoitteet Yleiskaavatyö käsittää aloitus-, valmistelu- ja ehdotusvaiheen. Aloitusvaihe päättyy, kun kaupunginvaltuusto antaa kaupunkirakennesuunnitelmasta

Lisätiedot

Miten luonnoksessa on tavoitteet otettu huomioon?

Miten luonnoksessa on tavoitteet otettu huomioon? Riihimäen yleiskaava 2035, luonnos Yleiskaavaluonnos on valmistunut ja se on tarkoitus asettaa maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 :n mukaisesti julkisesti nähtäville

Lisätiedot

YLEISKAAVA 2035 RAKENNESUUNNITELMA

YLEISKAAVA 2035 RAKENNESUUNNITELMA YLEISKAAVA 2035 RAKENNESUUNNITELMA Riihimäen kaupunki Tekniikan ja ympäristön toimiala Kaavoitusyksikkö PL 125 (Eteläinen Asemakatu 2), 11101 Riihimäki 11101 Riihimäki p. 019 758 4000 27.3.2015 SISÄLLYS

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

Kirkonkylän osayleiskaava

Kirkonkylän osayleiskaava Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset

Lisätiedot

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen maapoliittisen ohjelman Ohjelman periaatteita on noudatettu pääsääntöisesti maankäyttöasioista

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen maapoliittisen ohjelman Ohjelman periaatteita on noudatettu pääsääntöisesti maankäyttöasioista KV 13.12.2010 109 Riihimäen maapoliittinen ohjelma 2010 Tekla 2.2.2010 37 Tausta Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen maapoliittisen ohjelman 7.1.2003. Ohjelman periaatteita on noudatettu pääsääntöisesti

Lisätiedot

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Tekla 25.11.2014 307 Khall. 1.12.2014 465 Khall. 22.12.2014 498 Tekla 24.2.2015 68 Khall. 27.3.2015 141 Tekla 18.8.2015 192

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 Pekka Normo, kaavoituspäällikkö Maakuntakaava Yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta ja alueiden

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Riihimäen viheralueohjelma

Riihimäen viheralueohjelma Riihimäen viheralueohjelma 2015-2035 Tekla 28.4.2015 145 Khall. 5.4.2015 192 Riihimäellä on käynnistetty viheralueohjelman laatiminen 9.6.2014. Viheralueohjelman avulla kartoitetaan viherverkon nykytilanne,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16-KAUPUNGINOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava Asemakaava koskee Nokian kaupungin 16. kaupunginosan kaavoittamatonta aluetta/ kiinteistöjä 536-407-24-3, 536-407-10-31,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA

ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA Kaupunginvaltuuston informaatio to 9.12.2010 Rakennemallien vaihtoehdot Lähtötilanne ja tavoitteet Perusselvitykset Mitoitus Vyöhykkeet ja osa-alueet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6

AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 KAAVATILANNE KAAVATYÖTÄ OHJAAVAT ASIAKIRJAT Kaava-aluetta koskevat olemassa olevat kaavat, muut suunnitelmat ja selvitykset: 1. Valtakunnalliset

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mettalanmäen osayleiskaava 1116/10.1002.100202/2016 MST 18 Vireillä olevan Mettalanmäen osayleiskaavan valmisteluvaiheen tilannekatsaus maankäytön suunnittelutoimikunnalle.

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos 1 Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ote opaskartasta ja suunnittelualueen rajaus. Fonecta kartat 1. Miksi kaavoitukseen on

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Yleiskaava Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa / Andrei Panschin

Yleiskaava Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa / Andrei Panschin Yleiskaava 2029 Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa 26.11.2018 / Andrei Panschin Ohjelma 17:00-19:30 Andrei Panschin: Tervetuloa Christina Hovi: Kaupungin strategiat & yleiskaava Andrei Panschin: Yleiskaava

Lisätiedot

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite

Lisätiedot

PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kirkonseudun (19) kunnanosa, tiloja 1:47, 2:13, 3:1 ja 3:11 koskeva asemakaava. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 ) In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/1907/10.02.03/2014 VP 47/21.10.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYLÄSAAREN 34. KAUPUNGINOSAN KYLÄSAARENTIEN, KIVININTIEN, VANHAINKODINTIEN JA LAUNAISTENTIEN LÄHIYMPÄRISTÖ 1. ASEMAKAAVA 609

Lisätiedot

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A 23.10.2017 KÄENKATU 2, VÄINÄMÖISENTIE 16 JA TERHIKINTIE 3 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 2 9 ) Asemakaavan muutos koskee 1.

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja

Lisätiedot

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos. KUUMA-johtokunta 5.3.2015

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos. KUUMA-johtokunta 5.3.2015 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos KUUMA-johtokunta 5.3.2015 Uudenmaan maakuntakaavatilanne Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan teemat Elinkeinot ja innovaatiotoiminta Logistiikka Tuulivoima Viherrakenne

Lisätiedot

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kartanon (06) ja Nostavan (13) kunnanosat, tiloja 3:27, 7:825 ja 15:74 koskeva asemakaava. Kaava-alueen likimääräinen rajaus on

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE 1(5) Maankäyttöpalvelut 28.4.2017 KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223e Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600

Lisätiedot

Keran osayleiskaava-alueen suunnittelutilanne. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus

Keran osayleiskaava-alueen suunnittelutilanne. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Keran osayleiskaava-alueen suunnittelutilanne Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 11.6.2013 Perustiedot osayleiskaavasta Kuulutettu vireille 24.4.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivätty 24.4.2013

Lisätiedot

Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.

Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy. 1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2015 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2. kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Kaupunginhallitus 253 19.9.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 81 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja)

Lisätiedot

KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT

KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT 17.1.2018 KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 4 7 ) Asemakaavan muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan

Lisätiedot

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B Lausunto 1 (4) 8.3.2017 Dnro 148/05.01/2017 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta Elina Kurjenkatu 11 B 10300 Karjaa Lausuntopyyntö 7.2.2017 Lepin liikealue, itäisen osan

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(9) Asemakaavamuutos koskien yleisen tien alueiden muutamista katualueiksi sekä virkistysaluetta kaupunginosissa 9 IKARI, 12 SAARI JA 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO.

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO. 1(9) ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällysluettelo

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus

HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 12.10.2018 ehdotus Kaava tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : 24.8.2017-7.9.2017 Ehdotusaineisto nähtävillä

Lisätiedot

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 1454/2014 14:15 Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 11.1.2015 päivitetty 9.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...

Lisätiedot

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA 272-430- 15-47 Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

KAAVOITUS. Kaavaprosessi kuvaa sekä yleiskaava- että asemakaavatasoisen kaavan laadinnan.

KAAVOITUS. Kaavaprosessi kuvaa sekä yleiskaava- että asemakaavatasoisen kaavan laadinnan. KAAVOITUS Kaavaprosessi kuvaa sekä yleiskaava- että asemakaavatasoisen kaavan laadinnan. Laajat kaupunkisuunnittelutehtävät ja yleiskaavoitus tapahtuvat kaupunginhallituksen alaisuudessa. Valmistelevana

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Sarvvikinportin (ent. Kurkiranta) asemakaava (hanke 34500), osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkistaminen ja hyväksyminen MRL 62 :n ja 63 :n mukaisesti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.06.2010 Muutettu 11.11.2010 EURAN KUNTA Kaavan laatija REJLERS OY Suunnittelualueen rajaus NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Sijaintikartta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kartanon (06) ja Nostavan (13) ja Vesalan (08) kunnanosat, tiloja 1:59, 3:27, 7:825, 15:74 ja 23:0 koskeva asemakaava. Päivitetty

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa

Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa 13.11.2012 Vyöhykkeisyys ja kyläsuunnittelu yhdistyneen kaupungin suunnittelussa Aluearkkitehti Julia Virtanen Jyväskylän kaupunki Jyväskylä 2009 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE OSAYLEISKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaava: Rytökallio: Pikkumuolaan kaupunginosan asemakaavatonta aluetta. Forssan kaupunki/yksityiset maanomistajat

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

Mäntsälän kunta 1(5) Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta 1(5) Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta 1(5) ASEMAKADUN ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.NRO XXX Asemakaava tilalla 2:483 / 50540700020483 ja asemakaavan muutos siihen liittyvillä

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 235 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot