Keran osayleiskaava-alueen suunnittelutilanne. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keran osayleiskaava-alueen suunnittelutilanne. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus"

Transkriptio

1 Keran osayleiskaava-alueen suunnittelutilanne Tiedotus- ja keskustelutilaisuus

2 Perustiedot osayleiskaavasta

3 Kuulutettu vireille Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivätty Kaava-alue rajautuu pääosin liikenneväyliin; Turunväylä, Kehä II, Nuijalantie, Karantie Nykytilanne: Pinta-ala n. 200 ha n. 800 asukasta n työpaikkaa Alue pääosin rakennettu, maankäytön muutos tulee todennäköisesti olemaan suurin alueen keskiosissa Keran osayleiskaava, vireilletulo ja nykytilanne

4 Rakennetut alueet, rakennusten valmistumisen ajankohdat (2012) Pohjoisosassa ja 2000-luvun toimitilarakennuksia, tärkeimpänä toimijana Nokia Siemens Networks Oy Keskiosan työpaikkaalue rakentunut pääosin luvuilla. Nykyisinä suurimpina toimijoina Algol Oy ja Inex Partners Oy Nihtimäen pientaloalue kaava-alueen keskellä, rakentunut 1950-luvulta lähtien Eteläosissa julkisia palveluita mm. Espoon pääpoliisiasema, Espoon käräjäoikeus ja Lillklobbin taidekeskus

5 Maanomistus (2013) Espoon kaupungin omistuksessa katualueet ja yksittäisiä kiinteistöjä

6 Kaavahierarkia ja lähtökohdat

7 Kaavahierarkia Otettava huomioon ja toteutumista edistettävä kaikessa alueidenkäytön suunnittelussa Maakuntakaava ohjaa osayleiskaavaa Osayleiskaavalla tarkennetaan ja muutetaan Espoon eteläosien yleiskaavaa tällä alueella Osayleiskaava toteutuu asemakaavoituksen kautta. Asemakaavoissa määritellään myöhemmin esim. rakennusoikeudet

8 Keran sijainti Uudenmaan maakuntakaavassa (2006) - Vahvistettu ympäristöministeriössä Kokonaan taajamatoimintojen aluetta - Liikennealueet rajaavat Keran kaava-aluetta - Alueen läpi kulkee rantarata, jonka parantaminen kaupunkiradaksi on vireillä

9 2. Vaihemaakuntakaava hyväksytty maakuntavaltuustossa

10 Keran sijainti yleiskaavassa (2010) - Espoon eteläosien yleiskaava ja kaavamerkinnät (KV , lainvoimainen ) - Suurelta osin työpaikkaaluetta muutos asumiselle vaatii kaavamuutoksen

11 Ajantasaasemakaava - Rantaradan pohjoispuoli asemakaavoitettu luvun alussa - Rantaradan eteläpuoli asemakaavoitettu luvun alussa - Radan molemmin puolin tehty useita asemakaavamuutoksia myöhemmin

12 Tavoitteena n asukasta työpaikkaa Ei-korkean rakentamisen alue Tavoitteena joukkoliikenneyhteyk sien merkittävä parantaminen pikaraitiotiellä Kerasta kohti Suurpeltoa Nihtimäen pientaloalue säilytetään Asukkaiden viihtyvyys varmistetaan suunnittelemalla toimivat virkistysyhteydet

13 Asemakaavat ja rakennuskiellot Asemakaavat ja rakennuskieltoalueet Vireillä olevat asemakaavahankkeet - Nähtävillä MRL 62 ja MRL 30 mukaan - KV:n hyväksymä asemakaava - Vahvistettu asemakaava

14 Kaava-aluetta koskevia selvityksiä Selvityksiä tehdään ja täydennetään koko kaavaprosessin ajan mm. viranomaisneuvotteluissa ja muussa osallispalautteessa esiin tulevien selvitystarpeiden mukaisesti Koko Espoota koskien: - MAL-aiesopimus Espoon kaupan palveluverkkoselvitys- ja suunnitelma Espoon elinkeinovyöhykkeiden kehityskuva - Myös muut Espoon eteläosien yleiskaavan yhteydessä laaditut selvitykset otetaan huomioon Paikalliset selvitykset esim. - Pikaraitiotieselvitys välillä Turunväylä - Kera - Nihtisillan Suurpellon Turvesuon liikenne-ennuste ja toimivuustarkastelut - Kehä II välillä Turunväylä Hämeenlinnanväylä, Yleissuunnitelma Espoon kaupunkirata, Yleissuunnitelma Turuntie välillä Kehä III-Mäkkylä, Liikenne- ja maankäyttöselvitys - Rakennusinventointi tekeillä kesällä 2013

15 Miten voi osallistua?

16 PÄÄTÖKSENTEKO ALOITUSVAIHE LUONNOSVAIHE EHDOTUSVAIHE HYVÄKSYMINEN MAHDOLLINEN OIKEUSPROSES SI KSL Päätös kaavatyön aloittamisesta ja ehdotus tavoitteiksi Osayleiskaavaprosessi KSL antaa ja KSL ehdottaa KH:lle ja osallistuminen Tähän prosessikaavio KH päättää tavoitteet, syksy 2013 KSL ehdottaa KH:lle ja KH (KSL) hyväksyy luonnoksen Nähtäville KH hyväksyy ehdotuksen nähtäville lausunnon muistutuksista ja tekee ehdotuksen KH:lle KH: tekee ehdotuksen KV:lle KV hyväksyy kaavan KH antaa selitykset Valitusten johdosta HaO:lle ja KHO:lle VIRKAMIESVALMI S-TELU (+konsultti) VIREILLETULO OAS LÄHTÖTIEDOT TAVOITTEET Kaavaehdotuksen laatiminen Selvitykset ja V a i k u t u s t e n a r v i o i n t i Hyväksymis- Päätöksestä tiedottaminen Mahdollisten valitusten johdosta annettavien selitysten valmistelu OSALLISTUMIN EN Tiedotustilaisuus Luonnosaineisto nähtävillä Mielipiteet Lausunnot Tiedotustilaisuus Kaavaehdotus nähtävillä Muistutukset Lausunnot Lähtötiedot Viranomais- Neuvottelu Viranomais- Neuvottelu Jos oleellisia muutoksia, Kaava uudelleen nähtäville Valitusoikeus Kunnan jäsenillä Ja asianosaisilla kuntalain ja maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti

17

18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sisältää : Perustiedot kaava-alueesta Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet Suunnittelun lähtökohdat Vaikutusalue Tiedottaminen Osallistuminen ja vuorovaikutuksen järjestäminen kaavakäsittelyn aikana Selvitettävät vaikutukset ja vaikutusten arvioinnin menetelmät Osalliset Osayleiskaavan laadinnan alustava aikataulu Osallistumis- ja arviointisuunnitelman käsittely Valmistelusta vastaavat

19 Internet-sivut FI/Asuminen_ja_ymparisto/Kaavoitus/Yleiskaava/Vireilla _olevat_osayleiskaavat/keran_osayleiskaava/keran_os ayleiskaava Sivuilla aineistoa tässä vaiheessa: - Kaupunkisuunnittelulautakunnan päätös Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, Keran osayleiskaava, lähtötiedot Keran asemaseudun uudiskäyttö, diplomityö Aaltoyliopiston arkkitehtuurin laitokselle, Laura Kiijärvi 2012

Suurpelto III Asemakaava

Suurpelto III Asemakaava 1(5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Suurpelto III Asemakaava Asianumero 3708/503/2004 Aluenumero 330600 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

SOUKANKALLIO Aluenumero

SOUKANKALLIO Aluenumero 1 (5) Asianumero 4470 / 503 / 2006 SOUKANKALLIO Aluenumero 412800 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys Tarkistettu Tarkistettu 29.11.2007 16.04.2008 27.4.2009 OSOITE TAI MUU

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 40. KAUPUNGINOSAN KATU- JA LÄHIVIRKISTYSALUEITA Kunnan kaavatunnus: 243

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 16WWE0492 5/2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KEHVONSALON KARTANON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 Sisältö 1 SUUNNITTELUTEHTÄVÄN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 Suunnittelutehtävän määrittely 3 1.2 Suunnittelutilanne

Lisätiedot

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 1.4.2015 Diaari nro: AKAA: 203/2015 S i s ä l l y s

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

V i i a l a n e n t i s e n m u s e o n a l u e e n a s e m a k a a v a n muu tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

V i i a l a n e n t i s e n m u s e o n a l u e e n a s e m a k a a v a n muu tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma V i i a l a n e n t i s e n m u s e o n a l u e e n a s e m a k a a v a n muu tos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 4.11.2015 Diaari nro: AKAA: 645/2015 S i

Lisätiedot

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 630410 Pihlajarinne Asemakaavan muutos Asianumero 471/10.02.03/2014 13.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on asuinkorttelin 63001 täydennysrakentaminen sallimalla enemmän asuntoja ja

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 22.2.2012 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Karamalmi, muutos Asianumero 6302/10.02.03/2011 Aluenumero 130513 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen

Lisätiedot

SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE

SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE KOSKI TL KUNTA SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 Kosken Tl Sahatien alueen asemakaava / Sahatien alue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

V e t e r a a n i t i e n k o r t t e l i n a s e m a k a a v a n m u u t o s. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

V e t e r a a n i t i e n k o r t t e l i n a s e m a k a a v a n m u u t o s. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma V e t e r a a n i t i e n k o r t t e l i n a s e m a k a a v a n m u u t o s Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 24.9.2013 Diaari nro 491/2012 S i s ä l l y s

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 2. hyväksytty 16.3.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Maankäyttö ja kaavoitus www.orimattila.fi MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Korttelit 18 ja 19 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 26.1.2016 1(7) KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS 26.1.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaavan muutos, Santtio 11, kortteli 32 sekä puisto- ja lähivirkistysalue Liite 1 1 Sijainti opaskartalla Aluerajaus Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; KORTTELIN 201 POHJOISPUOLI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KAUSTISEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; KORTTELIN 201 POHJOISPUOLI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vastaanottaja Kaustisen kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 29.4.2016 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; KORTTELIN 201 POHJOISPUOLI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 713700 Gobbackantie Asemakaava Asianumero 4381/10.02.03/2015 24.10.2016 Tavoitteena on asemakaavoittaa noin 400 metrin pituinen osuus Gobbackantiestä, joka yhdistää Gobbackan ja Perusmäen

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/ OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 132-AK1302a NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELIT 4 JA 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.6.2013 Nosto Consulting Oy Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (8)

Lisätiedot

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin (03) 888

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava. KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos

Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos 1(5) Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 4647/503/2008 Aluenumero 410704 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Sijainti Alue sijaitsee Espoonlahdessa

Lisätiedot

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)

Lisätiedot

Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Asianumero 3801/10.02.03/2014 30.3.2015 Asemakaavan muutoksessa laajennetaan osoitteessa Toppelundintie 11 15 olevaa koulun, monitoimitalon ja päiväkodin

Lisätiedot

Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599414201601 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 441103 Hannus II (31 Kaitaa) Asemakaavan muutos Asianumero 3122/10.02.03/2015 1.8.2016 Kaitaan kaupunginosaan laaditaan asemakaavan muutos. Tavoitteena on muuttaa nykyinen rivitalojen, kytkettyjen

Lisätiedot

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.1 SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662.30 PÄIVÄYS: 16.12. 2013, TARK. 9.4. 2014 Sweco Ympäristö Oy S w e co Y m p ä r is t ö O

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LASTENLINNAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.4.2017 Pälkäneen kunta Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Lahdentien ja Pälkänevedentien risteyksen

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Y L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS

Y L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS PÖYTYÄN KUNTA Y L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUALUE Muutettava asemakaava sijaitsee Yläneen taajaman keskustassa,

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI ÄMMÄNTÖYRÄS, OLLOSTENTIEN ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI ÄMMÄNTÖYRÄS, OLLOSTENTIEN ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.5.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI ÄMMÄNTÖYRÄS, OLLOSTENTIEN ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03) 888 111

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA Teollisuuskylän 9. kaupunginosan osakorttelia 125 ja korttelia 128, osaa Maakarintietä sekä puistoalueita koskeva asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako (Lieksan Saha Oy:n asemakaavamuutos) Kuva 1: Ilmakuva

Lisätiedot

EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.10.2015 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Eurakoski 428 KIINTEISTÖT 6:40, 6:84 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija

Lisätiedot

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 26.1.2016 1(7) KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS 26.1.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa Päivitetty 25.2.2016 TORNION KAUPUNKI Tekniset

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

KOSKI TL KUNTA VINARIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS "VINARINTIE 15

KOSKI TL KUNTA VINARIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS VINARINTIE 15 KOSKI TL KUNTA VINARIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS "VINARINTIE 15 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kosken Tl Vinarin alueen asemakaavan muutoksen Vinarintie 15 osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala)

Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala) LIEKSAN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen Tekninen virasto Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala) Kaava-alueen sijainti Maankäyttö- ja rakennuslain 63 sekä -asetuksen

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS; MAIJANKOIVIKKO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Vastaanottaja Kaustisen kunta

KAUSTISEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS; MAIJANKOIVIKKO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Vastaanottaja Kaustisen kunta Vastaanottaja Kaustisen kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 29.4.2016 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS; MAIJANKOIVIKKO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 1. MAANKÄYTTÖ-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYNÄMÄEN KUNTA 1.1 KATTELUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E27437 PÄIVÄYS: 8.1. 2015, TARK. 4.9. 2015 Sweco Ympäristö Oy MYNÄMÄEN KUNTA Katteluksen

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

A k a a n p o r t i n ( S a t a m a t i e - L e n t i l ä n t i e ) a s e m a- k a a v a n m u u t o s Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

A k a a n p o r t i n ( S a t a m a t i e - L e n t i l ä n t i e ) a s e m a- k a a v a n m u u t o s Osallistumis- ja arviointisuunnitelma A k a a n p o r t i n ( S a t a m a t i e - L e n t i l ä n t i e ) a s e m a- k a a v a n m u u t o s Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 2.9.2015 Diaari nro:

Lisätiedot

K y r ö n t i e 3 5 a s e m a k a a v a. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

K y r ö n t i e 3 5 a s e m a k a a v a. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma K y r ö n t i e 3 5 a s e m a k a a v a Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 3.2.2016 Päivitetty: 1.6.2016 Diaari nro: AKAA: 621/2015 S i s ä l l y s 1. Suunnittelualue...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 118-AK1303 SAUVON KUNTA KALLENMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.5.2013 Nosto Consulting Oy Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Suunnittelualue

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOKKOLAN KAMPUSALUE

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOKKOLAN KAMPUSALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOKKOLAN KAMPUSALUE PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi

Lisätiedot