Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen maapoliittisen ohjelman Ohjelman periaatteita on noudatettu pääsääntöisesti maankäyttöasioista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen maapoliittisen ohjelman Ohjelman periaatteita on noudatettu pääsääntöisesti maankäyttöasioista"

Transkriptio

1 KV Riihimäen maapoliittinen ohjelma 2010 Tekla Tausta Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen maapoliittisen ohjelman Ohjelman periaatteita on noudatettu pääsääntöisesti maankäyttöasioista päätettäessä. Viimeksi kaavoitus- ja maapoliittisia asioita käsiteltiin kaupunginhallituksen ja teknisen lautakunnan seminaarissa huhtikuussa Tällöin sovittiin maapoliittisen ohjelman tarkistamisesta mahdollisimman pikaisesti. Ohjelman sisältö Liitteenä on esitys maapoliittiseksi ohjelmaksi Ohjelman 1. kohdassa on esitetty yleisesti maapolitiikan toiminta-ajatus ja keskeiset tavoitteet. Kohdassa 2. on kuvattu maapolitiikan kannalta keskeisiksi katsottavia nykytilanteen tekijöitä. Kohdassa 3. on esitetty katsaus tämän hetkisiin keskeisin maapoliittisiin lainsäännöksiin. Kohdassa 4. on kuvattu Riihimäen tulevien vuosien maapolitiikkaan sisältyviä periaatteita. Kohdassa 5. on esitetty maapoliittinen päätöksenteko Riihimäellä. Keskeinen asema on kaupunginhallituksella voimaan tulleen johtosäännön mukaisesti. Kohdassa 6. on kuvattu tonttien hinnoittelu ja luovutusehdot. Kohdassa 7. selostetaan maapoliittisen ohjelman toteuttajatahot. Ohjelman valmistelu on tapahtunut hyvin suppeassa piirissä. Tästä syystä on varmaankin tarpeen pyytää ohjelmasta lausunnot ympäristölautakunnalta, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta sekä Riihimäen Teollisuuskylä Oy:ltä. Vastaavasti meneteltiin valmisteltaessa maapoliittista ohjelmaa vuonna (mn) Ehdotus/kaupungingeodeetti: Lautakunta päättää pyytää liitteenä olevasta maapoliittisesta ohjelmasta lausunnot ympäristölautakunnalta, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta sekä Riihimäen Teollisuuskylä Oy:ltä jatkokäsittelyä varten.

2 Tekla Ympäristölautakunta, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta sekä Riihimäen Teollisuuskylä Oy ovat antaneet lausuntonsa maapoliittisen ohjelman luonnoksesta. Lausunnot ovat oheisena. Ympäristölautakunta on pitänyt välttämättömänä, että Riihimäen kaupungille laaditaan mahdollisimman pikaisesti ajallisesti riittävän pitkälle ulottuva koko kaupungin alueen kattava oikeusvaikutteinen yleiskaava ohjamaan myös kaupungin maanhankintaa. Riihimäen nykyinen yleiskaava 2010, joka ei ole oikeusvaikutteinen, on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Vuonna 2005 selvitettiin, että omakotitontteja riittää nykyisillä kaupungin omistamilla mailla noin vuoteen 2012 asti. Vuoden 1997 yleiskaava ei antanut vastausta pientaloalueiden laajennussuuntiin. Koska koko kaupungin yleiskaavan laatiminen on useamman vuoden työ, laadittiin rakenteellinen kasvualuevertailu. Vertailu käsitti Riuttan, Kalmun ja Arolammin alueet. Kaupunginhallitus päätti osaltaan hyväksyä Riihimäen uusien asuntoalueiden kasvusuuntavertailun. Lisäksi hallitus päätti, että Kalmun alueen osayleiskaavan laatiminen ohjelmoidaan vuoden 2006 kaavoitusohjelmaan. Osayleiskaava on ehdotusvaiheessa. Ympäristölautakunnan näkemys yleiskaavan tarpeellisuudesta on perusteltu. Ajallisesti sillä ei voida ratkaista lähitulevaisuuden pientalotonttitarvetta. Yleiskaavan laatimisesta, resurssoinnista ja aikataulusta tuleekin päättää erikseen. Kaavoituskatsauksessa ja kaavoitusohjelmassa 2010 on alustavasti kerrottu yleiskaavoituksen ohjelmoinnista. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti äänestyksen jälkeen, ettei sillä ole huomautettavaa Riihimäen maapoliittiseen ohjelmaan Riihimäen Teollisuuskylä Oy on kiinnittänyt huomiota kysyntää vastaavien toimitilatonttien tarjontaan ja hinnoitteluun. Yhtiön lausunnossaan painottamat asiat otetaan huomioon tontteja hinnoitellessa ja uusia asemakaavoja laadittaessa. Maapoliittisen ohjelman tarkistamisen pohjaksi järjestettiin kaupunginvaltuutetuille, kaupunginhallituksen, teknisen lautakunnan ja ympäristölautakunnan jäsenille sekä kaupungin johtoryhmälle seminaari. Tilaisuuteen osallistui yhteensä 43 luottamushenkilöä ja virkamiestä. Liitteenä olevaan maapoliittiseen ohjelmaan on tehty luonnokseen verrattuna vain oikaisuluontoisia korjauksia.

3 (mn) Ehdotus/kaupungingeodeetti: Lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle esitettäväksi, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan maapoliittisen ohjelman ja samalla määrittää asemakaavan muuttamista koskevissa sopimuksissa Khall Kaupunginhallitus päättää hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen ja esittää edelleen valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan maapoliittisen ohjelman ja samalla määrittää asemakaavan muuttamista koskevissa sopimuksissa ympäristön parantamiseen osallistumisen korvaukseksi 50 %. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti Riku Bitterin ehdotuksesta Kerttu Lahtisen kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Tekla Maapoliittista ohjelmaa on käsitelty kaupunginjohtajan maankäyttöryhmässä (kaupunginjohtaja, tekninen johtaja, Riihimäen Teollisuuskylän toimitusjohtaja, kaavoituspäällikkö, kaupunginlakimies ja kaupungingeodeetti) Käsittelyn perusteella ohjelmaluonnosta on tarkistettu seuraavilta osin: kohtaan 4.2. lisätty maininta kaupunginhallituksen 2006 hyväksymästä Riihimäen uusien asuntoalueiden kasvusuuntavertailusta sekä koko kaupungin yleiskaavan ohjelmointia koskeva osio kohtaan 4.3. liitetty (liite 5) valtuuston hyväksymät asemakaavoitussopimuksissa noudatettavat periaatteet (mn) Ehdotus / kaupungingeodeetti: Lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle edelleen valtuustolle esitettäväksi, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan maapoliittisen ohjelman ja samalla määrittää asemakaavan muuttamista koskevissa sopimuksissa

4 Khall Kaupunginhallitus päättää hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen ja esittää edelleen valtuustolle, että valtuusto hyväksyy maapoliittisen ohjelman ja samalla määrittää asemakaavan muuttamista koskevissa sopimuksissa Riku Bitter ehdotti Eija Aittolan kannattamana, että perustetaan kaupunginhallituksen alainen työryhmä käymään läpi maapoliittinen ohjelma sen tarkistamiseksi ja nimetään siihen edustajat. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti perustaa työryhmän ja nimetä siihen edustajiksi Kalevi Pullisen, Kari Kaistisen, Satu Ylipekan sekä kaupungingeodeetti Matti Nissisen, joista puheenjohtajaksi nimettiin Kalevi Pullinen. Työryhmän valmistelutyön tulee olla valmiina mennessä. Khall Työryhmä on kokoontunut käsittelemään asiaa kolme kertaa. Kokouspöytäkirja nro 3 on liitteenä. Työryhmän esitys maapoliittiseksi ohjelmaksi on vielä käsitelty virkamiestyöryhmässä kaupugingeodeetti, maanmittausinsinööri ja kaupunginlakimies, jolloin ohjelmaan on tehty joitain stilistisiä muotoiluja ja vähäisiä sanatarkennuksia. Laadittu asiakirja Maapoliittinen ohjelma on oheisena. Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Maapoliittisen ohjelman 2010 ja esittää edelleen kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Maapoliittisen ohjelman 2010 ja samalla määrittää asemakaavan muuttamista koskevissa sopimuksissa Kaupunginjohtaja lisäsi ehdotukseensa korjauksena maapoliittisen ohjelman 5. kohdan "Kaupungin maapoliittinen päätöksenteko" toisen kappaleen viimeisen lauseen loppuun puuttuvan lauseen osan "on suurempi kuin euroa." Riku Bitter ehdotti Eija Aittolan kannattamana, että maapoliittista ohjelmaa muutetaan seuraavasti: Kohdan 4.1. "Maan hankinta" viides kappale kuuluu seuraavasti: "Riihimäen kaupunki hankkii raakamaata ensisijaisesti vapaaehtoisin kaupoin. Ellei näin saada kaupungin kehityksen kannalta strategisesti tärkeitä alueita, käytetään maankäyttö- ja rakennuslain mukaista lunastusta ympäristöministeriön lupaan

5 perustuen. Lunastuksessa maanomistaja saa täyden käyvän hinnan mukaisen korvauksen lunastettavasta omaisuudesta. Tapauksissa, jos laadittavaan asemakaavaan sisältyy yksityisomistuksessa olevia alueita, voidaan käyttää kaavoitussopimuksia." Edelleen kohdan 4.3. "Maankäyttösopimukset" ensimmäisen kappaleen viimeinen lause kuuluu seuraavasti: "Maankäyttösopimuksia voidaan käyttää sellaisissa tapauksissa, joissa maata ei ole tarpeen tai tarkoituksenmukaista hankkia kaupungin omistukseen". Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan korjatun päätösehdotuksen Riku Bitterin ehdottamalla tavalla muutettuna. Kvalt. 109 Maapoliittinen ohjelma 2010 kaupunginhallituksen päättämällä tavalla muutettuna on liitteenä. Keskustelun kuluessa Petri Mattila ehdotti, että maapoliittisen ohjelman kohdat 4.1. ja 4.3. muutetaan työryhmän esityksen mukaisiksi tekstiltään. Koska ehdotusta ei kannatettu, puheenjohtaja totesi sen rauenneen. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen. Täytäntöönpano Maapoliittinen ohjelma 2010/tekninen lautakunta, ympäristölautakunta, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta, Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy Muutoksenhaku kunnallisvalitus Lähempiä tietoja antaa kaupunginlakimies Hannu Tuominen, puh

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Tekla 25.11.2014 307 Khall. 1.12.2014 465 Khall. 22.12.2014 498 Tekla 24.2.2015 68 Khall. 27.3.2015 141 Tekla 18.8.2015 192

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9011, 9012, 9021, 9022, 9023, 9026 JA 9029 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MAANMITTAUS- JA SUUNNITTELUPALVEUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Liite: Ehdotus hallintosäännöksi

Liite: Ehdotus hallintosäännöksi Järjestelytoimikunta 32 07.05.2008 Järjestelytoimikunta 67 10.09.2008 Järjestelytoimikunta 83 01.10.2008 Järjestelytoimikunta 88 22.10.2008 HALLINTOSÄÄNNÖN HYVÄKSYMINEN 55/01/010/2008 JÄRJTOIM 32 Liite

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 105 16.11.2011 Ympäristölautakunta 6 09.02.2012 Kaupunginhallitus 45 27.02.2012 Ympäristölautakunta 22 07.03.2012 Kaupunginhallitus 58 12.03.2012 Ympäristölautakunta 54 07.06.2012 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mikonkarin kehittämissuunnitelma 1057/50/501/2005 MST 10 Mikonkarin kehittämisen lähtökohtana on Raahen ja Pattijoen kuntajaon muutokseen liittyvä yhdistymissopimus,

Lisätiedot

liitteenä B-50. Alueelta on aikaisemman asemakaavoituksen yhteydessä laadittu

liitteenä B-50. Alueelta on aikaisemman asemakaavoituksen yhteydessä laadittu Ympäristölautakunta 89 05.06.2008 Kaupunginhallitus 129 16.06.2008 Ympäristölautakunta 134 06.11.2008 Ympäristölautakunta 156 04.12.2008 Ympäristölautakunta 17 19.02.2009 Ympäristölautakunta 49 07.05.2009

Lisätiedot

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 39 10.05.2012 Kaupunginhallitus 128 28.05.2012 Ympäristölautakunta 89 08.11.2012 Kaupunginhallitus 275 19.11.2012 Lausunto Nummi-Pusulan koko kunnan yleiskaavaehdotuksesta 104/10.02.02/2012

Lisätiedot

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös:

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös: Kaupunginhallitus 75 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto 26 21.08.2017 Hallintosäännön täydentäminen ja korjaaminen 621/00.01.01.00/2016 Kaupunginhallitus 14.08.2017 75 Valmistelija: hallintojohtaja Irma Nieminen,

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN Tekninen lautakunta 74 01.04.2008 Kaupunginhallitus 108 14.04.2008 Tekninen lautakunta 118 17.06.2008 Kaupunginhallitus 226 11.08.2008 Kaupunginhallitus 235 25.08.2008 Tekninen lautakunta 98 21.09.2010

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS Hyväksytty kaupunginhallituksessa

NAANTALIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS Hyväksytty kaupunginhallituksessa NAANTALIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2008 Hyväksytty kaupunginhallituksessa 04.02.2008 53 YLEISKAAVOITUS Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus on käynnistynyt keväällä 2005. Työn tavoitteena

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333 Eduskunta hyväksyi uuden kuntalain

Lisätiedot

Etuosto-oikeuden käyttäminen myytyyn kiinteistöön Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Pasi Leimi

Etuosto-oikeuden käyttäminen myytyyn kiinteistöön Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Pasi Leimi Etuosto-oikeuden käyttäminen myytyyn kiinteistöön 405-408-1-30 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1749/10.00.03.10/2018 Käsittelyhistoria Kaupunkikehityslautakunta 204 5.9.2018 Aiempi käsittely: Kaupunkikehityslautakunta

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 6/2011 Kokousaika 17.10.2011 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 6/2011 Kokousaika 17.10.2011 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 6/2011 Kokousaika 17.10.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009.

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009. Kunnanhallitus 131 11.04.2011 Kunnanhallitus 159 02.05.2011 Kunnanhallitus 254 22.08.2011 Kunnanhallitus 276 05.09.2011 Kunnanvaltuusto 42 12.09.2011 Vapaa-aikalautakunta 14 08.05.2012 Hallintosääntö 1242/01/010/2011

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02. Kaupunginhallitus 103 06.05.2013 Kaupunginvaltuusto 63 15.05.2013 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.00/2013 KH 103 Valmistelija: hallintojohtaja Christoffer Masar

Lisätiedot

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA LIITE kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 4 / 1.11.2017 / Asia nro 40 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA Asemakaava koskee: Pirkkalan kylän määräaloja 79-428-2-72-M501

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asunto- ja palvelutalohanke; Kiinteistöosakeyhtiö Riihimäen Inkilänrinteen

Mielenterveyskuntoutujien asunto- ja palvelutalohanke; Kiinteistöosakeyhtiö Riihimäen Inkilänrinteen Mielenterveyskuntoutujien asunto- ja palvelutalohanke; Kiinteistöosakeyhtiö Riihimäen Inkilänrinteen osakkeiden ostaminen Tekla 14.2.2012 58 Khall. 27.2.2012 90 Khall. 3.6.2013 292 Khall. 19.6.2013 316

Lisätiedot

Lausunto Rovaniemen - Itä-Lapin maakuntakaavaluonnoksesta/menettelyvirheen korjaaminen

Lausunto Rovaniemen - Itä-Lapin maakuntakaavaluonnoksesta/menettelyvirheen korjaaminen Tekninen lautakunta 7 29.01.2015 Kaupunginhallitus 44 09.02.2015 Kaupunginhallitus 55 23.02.2015 Lausunto Rovaniemen - Itä-Lapin maakuntakaavaluonnoksesta/menettelyvirheen korjaaminen TEKL 29.01.2015 7

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle Ympäristölautakunta 84 11.06.2014 Kaupunginhallitus 156 18.08.2014 Ympäristölautakunta 94 27.08.2014 Kaupunginhallitus 183 15.09.2014 Kaupunginhallitus 99 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 28 12.05.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 69 18.09.2014 Kaupunginhallitus 375 29.09.2014 Kaupunginhallitus 383 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 61 13.10.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 92 13.11.2014 Lausunnon antaminen

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5025/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5025/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 223 Asianro 5025/10.00.01.04/2016 Kiinteistöä Ekosorsa 297-430-1-277 koskeva maankäyttösopimus ja sopimus yhteistoiminnasta Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapolitiikan pääperiaatteet Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapoliittinen ohjelma Maapoliittinen ohjelma on asiakirja, jossa valtuusto määrittelee maapoliittiset tavoitteet ja periaatteet. Sipoon kunnan

Lisätiedot

SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS

SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS Kaavoitus ja mittaus Kaupunginvaltuuston 13.12.2010 93 hyväksymässä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333

Lisätiedot

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2018 1 (5) 77 Hallintosäännön muuttaminen HEL 2018-002397 T 00 01 00 Päätös hyväksyi Helsingin kaupungin hallintosäännön liitteen 1 mukaisesti. Muutos tulee voimaan 17.4.2018.

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

41 Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan muuttaminen

41 Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan muuttaminen Ympäristölautakunta 4 3.0.04 Kaupunginhallitus 47 4.0.04 Kaupunginvaltuusto 3 03.03.04 Ympäristölautakunta 38 09.04.04 Kaupunginhallitus 0 8.04.04 Kaupunginvaltuusto 09.06.04 4 Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 19.06.2012/ 56 91 Tekninen lautakunta 06.11.2012/ 98 195 Kaupunginhallitus 02.04.2013/111 241 Valtuusto 15.04.

Tekninen lautakunta 19.06.2012/ 56 91 Tekninen lautakunta 06.11.2012/ 98 195 Kaupunginhallitus 02.04.2013/111 241 Valtuusto 15.04. Tekninen lautakunta 19.06.2012/ 56 91 Tekninen lautakunta 06.11.2012/ 98 195 Kaupunginhallitus 02.04.2013/111 241 Valtuusto 15.04.2013/ 50 104 415-265-2012 YRTTISUON ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Tekla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.03.2015 Sivu 1 / 1 399/10.02.03/2015 Kaupunginhallitus 88 2.3.2015 46 Högnäs, asemakaavan kumoaminen ja palauttaminen uudelleen valmisteltavaksi oikaisukehotuksen johdosta, alue 633000, 65.

Lisätiedot

Båssastranden asemakaava

Båssastranden asemakaava Båssastranden asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue osoitettu yhtenäisellä punaisella viivalla. Lähivaikutusalue osoitettu sinisellä katkoviivalla.

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja

Lisätiedot

Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen

Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen 627/08/10/2010 TEK 147 AirIX Ympäristö Oy on laatinut 27.4.2011 päivätyn kaavaluonnoksen Hulhavanahon, Luokkavaaran

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Kaupunginhallitus 253 19.9.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 81 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja)

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 3.8.2015 Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nahinlahden alue, 7. (Myllykylä) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä

Lisätiedot

valmistelija: Esityslistan liite: vaihtokirja liitekarttoineen Oheismateriaali: yleiskartta vaihdon kohteista

valmistelija: Esityslistan liite: vaihtokirja liitekarttoineen Oheismateriaali: yleiskartta vaihdon kohteista Kunnanhallitus 34 0..05 Kunnanvaltuusto 5 6..05 Maa-alueiden vaihto Helsingin kaupungin kanssa Strömsbyssä 880/0.00.0/05 Kunnanhallitus 0..05 34 Kunta ja Helsingin kaupunki ovat neuvotelleet maa-alueiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (5) 446 Esitys kaupunginhallitukselle esisopimuksen ja sopimuksen tekemiseksi Sponda Kiinteistöt Oy:n kanssa liittyen Ilmalanrinteen alueen (nro 11561) ja Ylen alueen

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008 Hausjärven kunta ohjelma 2008 Ehdotus 2.12.2008, hyväksyminen: Kvalt 16.12.2008 104 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 MAAPOLITIIKAN YLEISET MÄÄRITELMÄT... 2 1.1.1 Maapolitiikka... 2 1.1.2 Maankäyttöpolitiikka...

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö

Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toiminta-ajatus... 1 2. Toimielimen

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 9/ (7) Kaupunginhallitus Rovaniemen kaupungin autopaikkamitoitusselvitys, vaiheyleiskaava

Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 9/ (7) Kaupunginhallitus Rovaniemen kaupungin autopaikkamitoitusselvitys, vaiheyleiskaava Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 9/2018 1 (7) Kaupunginhallitus, 152, 27.03.2017 Kaupunginhallitus, 142, 09.04.2018 142 Rovaniemen kaupungin autopaikkamitoitusselvitys, vaiheyleiskaava ROIDno-2017-1273

Lisätiedot

Asemakaavamuutos: Saaren tilan asemakaavan muutos

Asemakaavamuutos: Saaren tilan asemakaavan muutos HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.2.2015, tark. 21.9.2015

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

kokonaisuudesta alkuvuodeksi 2018.

kokonaisuudesta alkuvuodeksi 2018. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2017 1 (5) 769 V 13.9.2017, Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 HEL 2017-009006 T 00 01 01 Päätös Käsittely esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2017 KOKOUSAIKA 1.3.2017 kello 19.00-20.20 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNKI TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAITILAN KAUPUNKI TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNKI TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Laitilan kaupungin Tuunan alueelle laaditaan asemakaava ja asemakaavan muutos. Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta:

Kaupunkisuunnittelulautakunta: Espoon kaupunki historia / 6.0.009 / 7..009 / 4 5..009 / 0.06.00 / 8 Harmaalaakso, asemakaavan sekä maankäyttösopimuksien ja alueiden luovuttamista koskevien esisopimuksien hyväksyminen, alue 5700, 4.

Lisätiedot

Iso-Kauselan asemakaavan muutos A1102

Iso-Kauselan asemakaavan muutos A1102 Kaarinan kaupunki Iso-Kauselan asemakaavan muutos osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Teknologiakylän auditorio Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot