Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 150/2012 vp Karhukannat Kaakkois-Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomen karhukanta on vahvistumaan päin. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kesäkuisen arvion mukaan Suomessa elää vähintään karhua. Kanta on lievässä kasvussa. Vuonna 2000 karhuja arvioitiin Suomessa olevan noin 850. Kanta on kaksinkertaistunut noin kymmenessä vuodessa, ja kannan arvioidaan olevan elinvoimainen. Kanta on jakautunut epätasaisesti, ja etenkin kaakkoisrajalla karhut ovat jatkuvan keskustelun kohteena. Esimerkiksi Lappeenrannassa karhu kävi viime kesänä muutaman kilometrin päässä keskustasta. Karhut eivät ole pelkästään korpimaiden asukkaita, vaan jatkuvasti kosketuksissa ihmisasutukseen. Karhut aiheuttavat myös pelkoa alueen asukkaissa. Kaakkois-Suomen alueella karhunkaatolupia vuonna 2011 oli 25 eli viisi lupaa edellisvuotta enemmän. Pentuja arvellaan syntyvän vuosittain noin 45. Kaakkois-Suomen alueella arvioidaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan olevan hieman alle 200 karhua. Näistä suurin osa on keskittynyt Etelä-Karjalaan. Karhunkaatolupia myönnetään Etelä-Karjalan alueella oikeastaan vain Vuoksen pohjoispuoliselle alueelle, jota pidetään ns. vakiintuneen kannan hoitoalueena. Sinne lupia myönnettiin 20. Vuoksen eteläpuolista aluetta taas kohdellaan ns. karhun levittäytymisalueena, jonne kaatolupia myönnettiin yhteensä viisi. Tilanne on kestämätön Vuoksen eteläpuolella, ja liian tiheän kannan rajoittamiseksi koko Etelä-Karjalan alue, myös Vuoksen etelänpuoleinen osa sekä osa Kymenlaaksoa, on muutettava vakiintuneen kannan hoitoalueeksi välittömästi. Metsissä työskentelee erilaisia ammattihenkilöitä. He kokevat suuren karhukannan uhkana työoloilleen, ja jopa heidän työturvallisuutensa on vaarantunut. Karhukanta on kaksinkertaistunut kymmenen viime vuoden aikana osaksi johtuen niukoista kaatoluvista. Viime syksynä Kaakkois-Suomessa käytettiin kaikki karhunkaatoluvat, muualla ei kaikkia lupia ehditty käyttää. Karhukantaa pitäisi voida rajoittaa nykyistä enemmän Kaakkois- Suomessa, jossa kanta on kasvanut rajusti. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Aikooko hallitus muuttaa koko Etelä- Karjalan alueen sekä osan Kymenlaaksoa vakiintuneen karhukannan hoitoalueeksi rajoittaakseen karhukantaa nykyistä paremmin samalla turvaten ihmisten normaalin asumisen, luonnossa liikkumisen ja työnteon Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa? Versio 2.0

2 Helsingissä 2 päivänä maaliskuuta 2012 Ari Torniainen /kesk 2

3 Ministerin vastaus KK 150/2012 vp Ari Torniainen /kesk Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Ari Torniaisen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 150/2012 vp: Aikooko hallitus muuttaa koko Etelä- Karjalan alueen sekä osan Kymenlaaksoa vakiintuneen karhukannan hoitoalueeksi rajoittaakseen karhukantaa nykyistä paremmin samalla turvaten ihmisten normaalin asumisen, luonnossa liikkumisen ja työnteon Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Karhu kuuluu EU:n luontodirektiivin (92/43/ETY) liitteen IV ns. tiukasti suojeltuihin lajeihin. EU:n jäsenenä Suomi on velvollinen saattamaan yhteisöoikeuden säännökset voimaan ja noudattamaan niissä asetettuja tavoitteita suotuisan suojelun tason säilyttämiseksi. EUjäsenyyden myötä suurpedoista tuli käytännössä täysin rauhoitettuja riistaeläimiä, joiden rauhoituksesta poikkeaminen on mahdollista vain tiettyjen edellytysten täyttyessä. Suomen suurpetokantojen hoito perustuu hoitosuunnitelmiin, jotka on valmistelu ottaen huomioon EU:n luontodirektiivin ja perustuslain sekä muun lainsäädännön vaatimukset ja yhteensovittamalla paikallisen väestön näkökulmia laajan kansalaisten osallistamisen avulla. Vuonna 2007 valmistuneessa Suomen karhukannan hoitosuunnitelmassa on todettu, että nykyisin karhukanta painottuu itäisen Suomen alueelle. Karhukannan suotuisan suojelun tason säilyttäminen edellyttää, että karhuja esiintyy tasaisemmin sopivissa elinympäristöissä koko maassa. Tämä tarkoittaa käytännössä nykyistä tasaisempaa karhukannan levinneisyyttä, jolloin millekään alueelle ei aiheudu kohtuutonta painetta ylitiheän karhukannan johdosta. Tasaisempi levinneisyys toteutuu synnyinsijoiltaan lähtevien yksilöiden levittäytyessä uusille alueille, kun levittäytyminen mahdollistetaan kannanhoidollisin toimenpitein. Tämän levittäytymisen toteuttamiseksi hoitosuunnitelmassa maa on jaettu neljään kannanhoitoalueeseen. Kysymyksessä esitetty Vuoksen pohjoispuolinen alue Etelä- Karjalasta kuuluu ns. vakiintuneen kannan hoitoalueeseen, jossa tavoitteena on, että karhukantaa ei lisätä ja itärajan tuntuman kannantihentymäalueilla kantaa on mahdollista harventaa. Vuoksen eteläpuolinen alue Etelä-Karjalasta ja Kymenlaakso kuuluvat levittäytymisvyöhykkeeseen. Hoitosuunnitelman toimenpiteiden mukaan levittäytymisvyöhykkeellä karhujen määrän annetaan kasvaa maltillisesti siten, että turvataan karhukannan levittäytyminen kehittyvän kannan hoitoalueelle läntiseen Suomeen. Alueen sisällä karhukannan kehittämisessä otetaan huomioon asukastiheys ja elinkeinorakenne. Hoitosuunnitelman toteuttamiseksi maa- ja metsätalousministeriö seuraa karhukannan kehitystä ja mitoittaa vuosittain suurimmat sallitut saalismäärät kannanhoitoalueille maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos laatii vuosittain kanta-arviot, jotka muodostavat perustan saalismäärien asettamiselle. Kanta-arvioiden lisäksi suurimpien sallittujen saalismäärien mitoituksessa otetaan huomioon myös hoitosuunnitelmassa eri kannanhoitoalueille asetetut erilaiset tavoitteet. Viime vuosina karhukannan kasvaessa levittäytymisvyöhykkeen suurinta sallittua saalismäärää onkin lisätty. Poikkeuslupien kohdentamisesta 3

4 Ministerin vastaus kannanhoitoalueen sisällä päättää luvat myöntävä Suomen riistakeskus. Kysymyksessä esitetty kannanhoitoalueiden muuttaminen olisi maa- ja metsätalousministeriön käsityksen mukaan erittäin merkittävä hoitosuunnitelman muutos, joka edellyttäisi laajapohjaista kaikki toimijat ja intressitahot osallistavaa ja avointa valmisteluprosessia. Käytännössä kysymyksessä olisi laajasti kansalaisia osallistavasti tehtävä hoitosuunnitelman päivittäminen. Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa on kaksi kysymyksen kannalta merkittävää linjausta: ensiksi suurpetokannat on varmistettava kestävälle tasolle ihmisten ja tuotantoeläinten turvallisuustarpeet sekä luonnon monimuotoisuus huomioon ottaen, ja toisaalta hallituskauden aikana Suomen suurpetopolitiikan onnistumisesta tehdään kokonaisarvio. Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee parhaillaan arvioinnin käynnistämistä. Ministeriö katsoo, että hallitusohjelman mukainen kokonaisarvio on tehtävä ennen kuin voidaan arvioida, miltä osin nykyisiä hoitosuunnitelmia on tarpeen päivittää. Näin ollen hoitosuunnitelmia ei päivitetä ennen kokonaisarvion tekemistä. Maa- ja metsätalousministeriön käsityksen mukaan nykyinen Suomen karhukannan hoitosuunnitelma mahdollistaa karhukannan suotuisan suojelutason turvaamisen kehittämällä karhukantaa entistä tasaisemmin jakautuneeksi koko maahan siten, että samalla turvataan ihmisten turvallisuus ja elinkeinojen toimintaedellytykset. Helsingissä 21 päivänä maaliskuuta 2012 Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen 4

5 Ministerns svar KK 150/2012 vp Ari Torniainen /kesk Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 150/2012 rd undertecknat av riksdagsledamot Ari Torniainen /cent: Tänker regeringen ändra hela Södra Karelen och vissa delar av Kymmenedalen till ett förvaltningsområde för etablerad björnstam för att bättre än i dag begränsa tillväxten i björnpopulationen och samtidigt se till att människorna kan bo, röra sig i naturen och arbeta i Södra Karelen och Kymmenedalen på ett normalt sätt? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Björn hör till de s.k. strikt skyddade djurarterna enligt bilaga IV till EU:s habitatdirektiv (92/43/EEG). Som EU-medlem har Finland åtagit sig att sätta gemenskapsbestämmelserna i kraft och uppfylla målet i dessa bestämmelser i syfte att bevara en gynnsam skyddsstatus. När Finland anslöt sig till EU, blev stora rovdjur i praktiken helt fredat vilt, vilket innebär att undantag från fredningsbestämmelserna bara är möjliga ifall vissa förutsättningar uppfylls. I Finland bygger förvaltning av stammar av stora rovdjur på förvaltningsplaner som har tagits fram med beaktande av kraven i EU:s habitatdirektiv, grundlagen och annan lagstiftning samt genom att man samordnat aspekterna från lokalbefolkningen med hjälp av bred medborgardelaktighet. Enligt förvaltningsplanen för björnstammen som blev färdig år 2007 lever de flesta björnar i dag i Östra Finland. För att man ska kunna hålla kvar en gynnsam skyddsstatus krävs att björnar förekommer jämnare i lämpliga levnadsmiljöer i hela landet. I praktiken innebär detta en jämnare utbredning av björnstammen än i dag och att inget område utsätts för ett orimligt tryck på grund av en för tät björnpopulation. En jämnare utspridning är möjlig när individer lämnar födelseorten och ger sig ut till nya områden när man bidrar till utbredningen med hjälp av stamförvaltningsmässiga åtgärder. Enligt förvaltningsplanen är landet indelat i fyra stamförvaltningsområden. Området norr om Vuoksen i Södra Karelen, vilket nämns i spörsmålet, hör till förvaltningsområdet för den s.k. etablerade stammen där målet är att antalet björnar inte växer och att utglesning av stammen i området för den tätaste populationen vid östgränsen är möjlig. Området söder om Vuoksen i Södra Karelen och Kymmenedalen hör till utbredningsområdet. Enligt åtgärderna i förvaltningsplanen låter man antalet björnar måttligt växa inom utbredningsområdet så att man tryggar utbredning av björnpopulationen till förvaltningsområdet för stammar under utveckling i västra Finland. Inom området beaktar man befolkningstätheten och näringsstrukturen när det gäller att utveckla stammen. För att genomföra förvaltningsplanen följer jord- och skogsbruksministeriet upp björnstammens utveckling och fastställer årligen de största tillåtna fångstmängderna för stamförvaltningsområdena genom ministeriets förordning. Viltoch fiskeriforskningsinstitutet gör årligen en uppskattning av stammens storlek som ligger som underlag för fångstmängderna. När man fastställer de största tillåtna mängderna beaktar man förutom uppskattningarna av stammens storlek även de olika mål som man ställt upp för de olika stamförvaltningsområdena. Under de senaste åren när stammen har växt har man också utökat den största tillåtna fångstmängden i ut- 5

6 Ministerns svar bredningsområdet. Finlands viltcentral, som beviljar dispenser, tar också beslut om hur dispenserna inriktas inom ett stamförvaltningsområde. Att ändra gränserna för stamförvaltningsområdena, vilket tas upp i spörsmålet, är enligt jordoch skogsbruksministeriets uppfattning en mycket stor ändring av förvaltningsplanen, vilket kräver en bred, öppen och alla aktörer och intressentgrupper engagerande beredningsprocess. I praktiken gäller det att uppdatera förvaltningsplanen med bred delaktighet från medborgare. Statsminister Jyrki Katainens regeringsprogram innehåller två viktiga riktlinjer med tanke på spörsmålet: för det första ska det säkerställas att bestånden av stora rovdjur är på en hållbar nivå med hänsyn till människors och produktionsdjurs säkerhetsbehov och den biologiska mångfalden och för det andra ska det under regeringsperioden göras en totalbedömning av hur framgångsrik Finlands politik kring stora rovdjur har varit. Jord- och skogsbruksministeriet arbetar som bäst med att inleda arbetet med bedömningen. Enligt ministeriet ska helhetsbedömningen göras innan man kan säga vilka delar i de gällande förvaltningsplanerna behöver uppdatering. Planerna uppdateras således inte före helhetsbedömningen. Enligt ministeriets uppfattning säkrar den gällande förvaltningsplanen en gynnsam skyddsstatus genom att björnstammen utvecklas i den riktningen att den fördelas jämnare över hela landet på det sättet att man samtidigt tryggar människornas säkerhet och näringarnas verksamhetsförutsättningar. Helsingfors den 21 mars 2012 Jord- och skogsbruksminister Jari Koskinen 6