LAUKKOSKEN TAIMI 1(15) LAUKKOSKEN TAIMI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUKKOSKEN TAIMI 1(15) LAUKKOSKEN TAIMI"

Transkriptio

1 LAUKKOSKEN TAIMI 1(15) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintakertomus 2010

2 LAUKKOSKEN TAIMI 2(15) Yleistä osa Kertomusvuoden toiminta pääpiirteissään Kehyksetön teksti Toimintasuunnitelman tekstiä Kehyksellinen teksti Arviointi osio (toimintakertomus osio) Tilastot Kertomusvuoden tapahtumat yms. tilastoina

3 LAUKKOSKEN TAIMI 3(15) LAUKKOSKEN TAIMEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ Vuosi 2010 oli vuonna 1909 perustetun Laukkosken Taimi ry:n 102. toimintakausi. Laukkosken Taimi on urheilun yleisseura. Taimi kuuluu jäsenseurana Suomen Työväen Urheiluliittoon ja lajiseurana Suomen Hiihtoliittoon, Suomen Urheiluliittoon sekä Suomen Veteraaniurheiluliittoon. Vuonna 2010 Taimen toiminnan painopistealueina olivat nuorisotoiminta, veteraaniurheilu, kuntoliikunta/terveysliikunta ja erilaisten kaikille avoimien tapahtumien järjestäminen. Vuonna 2010 panostettiin erityisesi nuorten toimintaan, jotta pystyisimme turvaamaan urheilutoiminnan jatkuvuuden seurassamme. Lisäksi yhteistyön tehostaminen Pornaisten Heavy Teamin kanssa toteutui ilahduttavasti ja se tuotti synergiaetuja molemmille seuroille. Seuran ja Taimelaisten näkyvyyteen panostettiin edelleen vuonna Syyskokous nimesi vuodeksi 2010 nettivastaavan, mediavastaavan ja seuralehden päätoimittajan, joille jokaiselle on luotu oma toimenkuva. Nettisivujen päivitys oli melko ajantasainen. Seura-asuja hankittiin vuodenvaihteessa , yhteensä 47 ulkoiluliiviä ja 8 hiihtopukua. Kilpailulajeina Taimessa ovat hiihto, maastojuoksu ja yleisurheilu. Veteraaniikäisiä urheilijoita Taimessa on useita (3 hiihtolisenssiurheilijaa ja 1 yleisurheilussa). Juniori-ikäisille hankittiin 3 hiihtolisenssiä. Nuorten hiihdon yhteisharjoitukset aloitettiin syyskuussa. Osallistujia ryhmässä oli 6-10/kerta ja 2-3 ohjaajaa. Liikuntakerhot ovat edelleen erittäin suosittuja. Ryhmiä kokoontui viikoittain kaksi ja keskimääräinen viikoittainen osallistujamäärä oli noin 45 lasta. Talviaikana järjestettiin viikoittain hiihtokilpailuja ja keväällä sekä syksyllä maastojuoksukilpailuja. Osallistujamäärä kilpailuihin oli 10-30/kerta. Talven alussa pidetty hiihtokoulu (yht. 5krt) oli erittäin suosittu. Osallistujia oli keskimäärin 25/kerta. Taimi järjesti menneen vuoden aikana useita kaikille avoimia tapahtumia. Kaikille avoimet tapahtumat ovat tärkeässä roolissa Taimen toiminnassa, mutta niiden määrää ei ole syytä lisätä. Suurimmat järjestetyt tapahtumat vuonna 2010 olivat järjestetty koko perheen talvitapahtuma, jossa kova pakkanen vähensi osallistujien määrää järjestettiin jo 29. kerran Kotojärven ympärijuoksu. Kotojärven juoksuun osallistui ennätysmäärä juoksijoita, 192. Mainittakoon myös perinteinen pikkujoulu kolmantena adventtina, johon osallistui ilahduttavan suuri joukko ihmisiä. Taimessa toimivat henkilöt olivat kiitettävän hyvin mukana seuran toiminnassa. Taimen naisten toiminnalla oli edelleen tärkeä rooli erilaisten tapahtumien järjestelyissä. Myös Taimen miehet osallistuivat eri tapahtumien järjestelyihin sekä talkoisiin, joita mm. Pornaisten kunnan vapaa-aikatoimi tarjosi.

4 LAUKKOSKEN TAIMI 4(15) Vuodesta 2008 käyttöön otettu kannustus- ja palkkio-ohje on koettu hyväksi ja kannustavaksi järjestelmäksi. Järjestelmä on portaittainen ja sen tarkoituksena on palkita jo toiminnassa mukana olevia aktiiveja seuratoimijoita ja omalta osaltaan kannustaa uusia toimijoita mukaan seuratyöhön. Kannustus- ja palkkio-ohje päivitetään vuosittain syyskokouksessa. Syksyllä 2010 ohjeeseen lisättiin myös muistamisosio. Vuonna 2010 tavoitteena ollut eri tapahtumien prosessikuvausten kirjoittaminen toteutui. Kuvausten ollessa jo valmiit, meitä kohtasi tietotekniikan karma ja kovalevy jossa ne olivat, hajosi. Näin ollen prosessikuvausten uudelleen kirjoittaminen jatkuu vuonna Jo useamman vuoden toiminnan tavoitteena on ollut yhteistyö ja verkostoituminen. Pornaisten kunnan kanssa tehtävä yhteistyö oli vuonna 2010 kiinteää. Syksyllä 2009 alkanut seurayhteistyö Pornaisten Heavy Teamin kanssa jatkui kertomusvuonna aktiivisena ja mm. järjestimme yhdessä useita tapahtumia: ravintoluento, penkkipunnerruskilpailut, kesätapahtuma, vahvamieskilpailut, Kotojärven ympärijuoksu ja kansalliset voimanostokilpailut. Yhteistyötä tehtiin yleisurheilun keskiviikkokilpailujen muodossa Alun ja Vilppaan kanssa. Hinthaaran Virin järjestämän Kylmämaratonin järjestelyihin osallistui Taimelaisia. Lisäksi Laukkosken Työväenyhdistyksen kanssa oli yhteistyötä. HALLINTO Seuran ylintä päätäntävaltaa käyttää yleinen kokous, joka kokoontuu vuoden aikana vähintään sääntömääräiset kaksi kertaa(syys- ja vuosikokous). Yleinen kokous kokoontui 2 kertaa vuoden aikana Toimeenpanovaltaa seurassa käyttää vuosittain syyskokouksessa valittava johtokunta. Johtokunta kokoontuu vuosittain 4-5 kertaa. Johtokunta kokoontui vuoden aikana 4 kertaa JÄSENISTÖ Laukkosken Taimen jäsenmäärä on lähivuosina ollut pienoisessa kasvussa. Toimintojen tehostamisen ja harrastusmahdollisuuksien tarjoamisen myötä pyrimme edelleen aktivoimaan niin nykyisiä jäseniä kuin hankkimaan uusiakin toimijoita. Jäsenmäärä oli yhteensä 200 TALOUS Taimen taloutta hoidetaan erikseen vahvistetun talousarvion mukaisesti. Taimen talous on vakaalla pohjalla. Talousarviossa huomioidaan kuluvan vuoden painopistealueet. Toiminta rahoitetaan kilpailutoiminnasta (Kotojärven ympärijuoksu), myyjäisistä, arpajaisista, paperinkeräyksistä, puffettimyynnistä,

5 LAUKKOSKEN TAIMI 5(15) jne. saatavilla tuloilla. Paikkakunnan ja lähialueen liikelaitoksilta ja yrityksiltä sekä muilta yhteistyökumppaneilta pyritään saamaan tukea seuran toimintaan palkinto- ja muina lahjoituksina. Toimintavaroja hankitaan myös myyntipalveluna kunnan vapaa-aikatoimen tarjoamista tehtävistä. Taimen tuloista noin kolme neljäsosaa muodostuu em. varainhankinnoista. Varsinaisen toiminnan kulujen kattamiseksi haetaan toiminta-avustusta kunnan vapaa-aikatoimen urheiluseuroille tarkoitetuista avustuksista. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan haetaan muita avustuksia. Seuran koko jäsenistölle pyritään seurasopimuksin ja mahdollisin yhteishankinnoin tarjoamaan mahdollisuus urheilu- ja harrastevälineiden hankintaan seurahinnoin. Pyritään tekemään seurasopimus Porvoon Intersportin ja/tai Sportia Ylläshallin kanssa. Varainhankinta oli vuonna 2010 edelleen aktiivista. Taimen taloudellinen tulos vuonna 2010 oli ylijäämäinen 2168,99. Tarkempi taloudellinen tulos ilmenee tilinpäätöksestä Taimi sai avustuksia Pornaisten kunnalta 4 402,21 Taimi sai avustuksia Säästöpankkisäätiöltä 500 Taloudellista ja tavara sponsorointia Taimi sai usealta yhteistyökumppanilta, joista mainittakoon PS Palosaneerauksen rahallinen sponsorointi 300 ja Kuljetusliike K.A. Löfgrenin sekä Veikko Harjun hiekkakuorma lahjoitus varastokontin pohjaksi. Seurasopimus on tehty Sportia Ylläshallin kanssa Loppuvuodesta 2010 aloitettiin seura-asujen hankinta aktiiveille ja muillekin seuralaisille. Hankintojen Taloudellinen vaikutus kohdistuu vuoteen Säilytyskontti varattiin marraskuussa Syksyllä 2010 tehtiin myös sopimus kontin sijoittamisesta Anja ja Kari Larvannon kanssa ja tehtiin kontille peti. Kontin hankinnan taloudellinen vaikutus tulee vuodelle KILPAILU- JA VALMENNUSTOIMINTA Kilpailutoimintaa järjestetään hiihdossa, maastojuoksussa ja yleisurheilussa. Seuran järjestämät kilpailut ovat kaikille avoimia. Pornaisten kunnan mestaruuskilpailujen sekä yleisurheilun sarjakilpailujen järjestämiseen osallistutaan muiden kunnassa toimivien yleisseurojen kanssa erikseen sovitun vuorojärjestelmän mukaisesti. Seuramme urheilijat osallistuvat piiri-, kansallisen- sekä kansainvälisentason kilpailutoimintaan. Myös nuorille urheilijan aluille pyritään tarjoamaan mahdollisuuksia osallistua kilpailutoimintaan kotikunnan ulkopuolellakin. Taimen järjestämiä hiihtokilpailuja pidettiin yhteensä 11 Taimen järjestämiä maastojuoksuja pidettiin yhteensä 13

6 LAUKKOSKEN TAIMI 6(15) Yu keskiviikkokilpailut järjestettiin 3x + kunnan yu mestaruuskilpailut Hiihtolisenssit, aikuiset 3, nuoret 3 Juoksulisenssit, aikuiset 1 Osallistuttiin aktiivisesti kilpailutapahtumiin ympäri Suomen Veteraani-ikäisiä urheilijoita Taimessa on useita. Heidän kilpailutoimintaa tuetaan Taimessa syyskokouksessa erikseen päätetyllä tavalla. Veteraani urheilijoita pyritään myös aktivoimaan lajiohjauksen pariin nuorten kanssa. Hiihdon yhteisharjoitukset alkoivat syyskuu 2010 Kilpailulliset tavoitteet: vuodelle 2010: o seuran hiihtäjillä on tavoitteena kärkisijat massahiihtokilpailuissa ja veteraanien SM-hiihdoissa, jossa erityisesti viestihiihto on päätavoitteena. o Veli Janhunen tavoittelee mm. M70-sarjan ½-maratonin ja maratonin Suomen mestaruutta. Kari Nurmi SM 3. M45, massaranking 3 M45 Viesti M Veli Janhunen ei osallistunut SM-kilpailuihin kertomus vuonna Veteraani Urheiluliiton mestaruuskilpailuista useita podium sijoituksia (hiihto ja juoksu) Menestystä World Winter Master gameseissä (hiihto) Useita kansallisten kilpailujen voittoja ja muita kärkisijoja Taimen urheilijoilla (hiihto ja juoksu) Taimen järjestämä suurin yksittäinen kilpailutapahtuma Kotojärven ympärijuoksu järjestetään kerran. osallistuja ennätys, 192 juoksijaa muutenkin tapahtuma onnistui erinomaisesti Valmennusta ja lajiohjausta tarjotaan halukkaille seuran ohjelmassa olevissa lajeissa. Ravintoluento yht. työssä Heavy Teamin kanssa Lajiohjausta tarjottiin sitä halunneille NUORISOTOIMINTA Liikuntakerhotoiminta jatkuu syys-toukokuun koulukeskuksen liikuntasalissa. Ryhmiä on tarjolla kaksi. Uusia ryhmiä pyritään perustamaan viimeistään syksystä 2010, kunhan vain innokkaita ohjaajia saataisiin mukaan toimintaan. Ohjattuun ja säännölliseen liikuntatoimintaan olisi varmasti tulijoita myös kesäajaksi. Ohjaaja tilanteesta riippuen kerho-/muuta toimintaa laajennetaan kesäajaksi. Heinä-elokuun vaihteessa järjestetään liikuntaleiri Isojärven leirikeskuksessa.

7 LAUKKOSKEN TAIMI 7(15) Lasten (ja aikuisten) hiihtokoulu järjestetään tammi-helmikuussa Hyötinmäen kuntoradalla. Nuorisotoiminnan mahdollistamiin välineisiin varataan määräraha seuran budjetissa. Hiihtokoulu + päätöstilaisuus (yht. 6kertaa), osallistujia keskimäärin 25 Hiihdon yhteisharjoitukset alkoivat syyskuu 2010 Liikuntakerhot, 2kpl jatkuivat syksystä kevääseen Liikuntaleiri, osallistujia 15, ohjaajia 4 Viikoittaiset hiihtokilpailut talvella ja maastojuoksut keväällä ja syksyllä KUNTO- JA TERVEYSLIIKUNTA Yksittäistä ja ryhmäohjausta annetaan kysynnän ja mahdollisuuksien mukaan. Kuntoliikunnan keskuspaikkana on Hyötinmäen kuntorata. Sisäliikuntaa varten varataan tarpeen mukaan käyttövuoroja kouluilta ja Laukkosken Työväentalolta. Hiihtokoulussa tarjotaan ohjausta myös aikuisille. Seura pyrkii tarjoamaan voiteluopastusta järjestämissään hiihto- ja muissa talvitapahtumissa. Lauantaina järjestetään jo kolmannen kerran koko perheen hiihtoja ulkoilupäivä Hyötinmäen ulkoilualueella. Tapahtuma sisältää mm. hiihtokoulun päättäjäiset ja kaikenlaista mukavaa ulkoilun merkeissä koko perheelle. Tapahtumaa edelleen kehitetään ja tapahtumasta on muodostunut jo vuotuinen perinne. Vuoden 2010 yksi kehittämishanke on terveysliikuntamuotojen ja mahdollisen terveysliikuntatapahtuman kehittäminen ja järjestäminen. Talvitapahtumaa häiritsi kova pakkanen, osallistujia n. 50, muuten tapahtuma onnistui hyvin Kotatapahtumissa (2kpl) oli myös mahdollisuus liikkumiseen Uusia terveysliikuntatapahtumia ei toteutettu NAISTOIMINTA Taimen naiset ovat aktiivisessa ja tärkeässä roolissa seuran toiminnassa. Naisten toiminta jatkuu perinteiseen tapaan. Taimen naiset järjestävät myyjäisiä, hoitavat puffettia seuran tilaisuuksissa sekä kantavat päävastuun mm. nuotioiltojen, kota-iltapäivien, yhteismyyjäisten sekä pikkujoulujen järjestämisestä. Naisten kokoontumisista ja toiminnasta syntyviin kuluihin varataan talousarvioon määräraha. Naiset toimivat toimintavuonna aktiivisesti

8 LAUKKOSKEN TAIMI 8(15) He järjestivät esim. kaksi kirpputoria ja taimen osalta yhteismyyjäiset Yhdessä miesten kanssa toteutettiin paljon muita toimintoja ja erilaisia tapahtumia: kaksi kotatapahtumaa, kaksi nuotioiltaa, pikkujoulut Naistoiminta nimi muutettiin syyskokouksessa 2010 Tapahtumien tukitoiminnoiksi YHTEISTYÖ PORNAISTEN KUNNAN KANSSA JA SEURAYHTEISTYÖ Taimi tekee tiivistä yhteistyötä Pornaisten kunnan vapaa-aikatoimen kanssa. Yhteistyö hyödyntää molempia osapuolia ja tuo hyvinvointia kuntalaisille. Yhteistyö Pornaisten Heavy Teamin kanssa lähti hyvin käyntiin syksyllä Yhteistyötä on tarkoitus jatkaa ja edelleen syventää. Suunnitelmissa on järjestää Ravintoluento ilta sekä helmikuussa ja huhtikuussa valmennusillat. Myös Pornaisten vahvamies kilpailut on ollut puheissa herättää henkiin. Syksyllä yhteistyötä tehdään Kotojärven ympärijuoksun ja kansallisten voimannostokisojen järjestelyissä. Myös muiden urheiluseurojen ja järjestöjen kanssa pyritään löytämään yhteistyömuotoja, jotka hyödyntävät molempia/kaikkia osapuolia. Yhteistyö Pornaisten kunnan kanssa sujui erinomaisesti. Talkoita mm. ladunhoito, leirikeskuksen raivaus, viikoittainen yhteistyö Yhteistyö Pornaisten Heavy Teamin kanssa oli hyvää. Järjestimme yhdessä Ravintoluentoillan, penkkipunnerruskilpailut (+Kesämopo), kesätapahtuman (+Kesämopo), vahvamieskilpailut. Lisäksi Kotojärven ympärijuoksussa oli mukana Heavy Teamilaisia ja voimanoston kansallisten järjestelyissä Taimelaisia. Nuorten voimanoston SM-kilpailujen suunnittelu aloitettiin. Keskiviikkokilpailut ja kunnan yu-mest.kilpailut yhteistyössä Alun ja Vilppaan kanssa Kylmämaratonin järjestelyihin osallistui Taimelaisia (Hinthaaran Viri) Kunnan muiden seurojen kanssa yhteistyö on haasteellista TOIMINTAKILPAILU JA MUUT PALKITSEMISET Toimintakilpailua jatketaan edellisten vuosien tapaan. Pisteitä toimintakilpailussa saa osallistumalla kilpailutoimintaan sekä seuran järjestämään ohjattuun tai valvottuun toimintaan. Toimintakilpailun 20 parasta palkitaan seuran pikkujouluissa.

9 LAUKKOSKEN TAIMI 9(15) Taimen paras urheilija, lupaava nuoriurheilija sekä muut mahdolliset palkittavat valitaan seuran syyskokouksessa ja heidät palkitaan seuran pikkujouluissa. 20 parasta toimintakilpailussa palkittiin Taimen pikkujouluissa Kari Nurmi valittiin Taimen parhaaksi urheilijaksi 2010 Nuoret aktiivit Jami Hietapakka, Janna Hietapakka ja Niko Salovaara palkittiin Taimen pikkujouluissa Aktiiveille järjestettiin palkkiotilaisuus Mil-Safareilla Pornaisissa Kotojärven ympärijuoksun palkkio- ja kritiikkitilaisuus järjestettiin Kahvi-Akassa Muut palkitsemiset hoidettiin kannustus- ja palkkiosäännön mukaisesti Syyskokous 2010 muutti ohjeen Kannustus-, palkkio- ja muistamisohjeeksi ja hyväksyi vuoden 2011 ohjeen. KOULUTUS Seuran jäseniä kannustetaan ja ohjataan TUL:n ja lajiliittojen järjestämiin koulutuksiin. Koulutuksen kautta pyritään saamaan uusia henkilöitä mukaan seuran toimintaan. Seura osallistuu koulutuskustannuksiin. Ravintoluento yhdessä Heavy Teamin kanssa tammikuussa Janne-Pekka Nurmi kävi esittelemässä Taimen nuorisotoimintaa TUL:n seurojen koulutuksessa tammikuu 2010 Kari Nurmi osallistui hiihtokoulun ohjaaja koulutukseen Koulutukseen olisi voinut osallistua enemmänkin seuratoimijoita EDUSTUKSET JA MERKKIPÄIVÄMUISTAMISET Erikseen nimetyt henkilöt edustavat seuraa TUL:n piirin, Uudenmaan hiihto ry:n, Uudenmaan yleisurheilu ry:n sekä mahdollisesti kansallisten lajiliittojen kokouksissa. Merkkipäivämuistamiset (yhteisöt) ovat seuran puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vastuulla. Taimi muistaa yhteistyöseuroja, jotka täyttävät 50, 80, 90 tai 100 vuotta tapauskohtaisesti määriteltävällä lahjalla. Seura muistaa 50 vuodesta ylöspäin pyöreitä vuosia täyttäviä seuranjäseniä.

10 LAUKKOSKEN TAIMI 10(15) Muistamisia oli vuonna 2010 erittäin vähän. Kaksi seuran jäsentä täytti pyöreitä vuosia ja heitä muistettiin seuran taholta. Piirien kokouksissa Taimesta oli edustus Joulukuussa muistettiin yhteistyökumppaneita joulukortein MUU TOIMINTA Muu urheilutoimintaa tukeva seuratoiminta on Taimessa tärkeässä roolissa. Jo perinteeksi muodostuneet vuosittain järjestettävät koko perheen tapahtumat keräävät ison joukon osallistujia. Em. tapahtumat ovat kaikille avoimia ja kustannukset katetaan pääasiassa tapahtumien arpajaismyynnillä. Viihdetoiminta Vuoden aikana järjestetään ainakin kaksi kota-iltapäivää, kaksi nuotioiltaa ja pikkujoulut. Lisäksi kohdennetuille ryhmille järjestetään kaksi palkkiotilaisuutta, toinen huhti-toukokuussa ja toinen loka-marraskuussa. Lisäksi esimerkiksi retkiä Ylläshalliin, uintiretkiä ja muita vastaavan tyyppisiä retkiä voidaan järjestää. Toiminnot toteutuivat suunnitellulla tavalla Järjestettiin yksi retki Ylläshalliin Talkoot Laukkosken Taimi hoitaa viikonloppuisin, erikseen tehdyn sopimuksen mukaisesti, Hyötinmäen alueen latuja. Latumestarina toimii Ari-Pekka Hietapakka. Lisäksi Taimen aktiivinen talkooporukka on valmis osallistumaan erilaisiin vapaa-aikatoimen tms. tarjoamiin tehtäviin. Tienvarsien siivoustalkoisiin Taimi osallistuu keväällä Ainakin kerran vuodessa pidetään talkoot seuran kodan kunnossa pitämiseksi. Keväällä 2010 hankitaan kontti, joka sijoitetaan Pornaisten kunnan osoittamalle paikalle kunnan varaston tontille. Konttiin on tarkoitus sijoittaa Taimen kalustoa. Ladunhoito toteutui sopimuksen mukaisesti Seuraavat talkoot toteutuivat 2010: tienvarsitalkoot, Isojärven leirialueen raivaus, säilytyskontin tilan raivaus ja pedin tekeminen

11 LAUKKOSKEN TAIMI 11(15) TAPAHTUMATILASTOT vuodelta 2010 Jäsenmäärä jäsentä, joista Yli 15-vuoitiaita 101 henkilöä (naisia 43, miehiä 58) Alle 15-vuotiaita 99 henkilöä (tyttöjä 54, poikia 45) TAIMEN OMAT KOKOUKSET Johtokunnan kokoukset: 21.1., 7.5., 26.8., Vuosikokous (läsnä 11 henkilöä) ja syyskokous (läsnä 12 henkilöä) Kotojärven ympärijuoksun kritiikki- ja palkkiotilaisuus , Kahviakka. (läsnä 31 henkilöä) TOIMINTAKILPAILU 1. Kari Nurmi 196p. 2. Janne-Pekka Nurmi 157p. 3. Kia Mattila 155p. 4. Jenna Jaatinen 118p. 5. Atte Salovaara 117p. 6. Markus Jaatinen 105p. Vuoden 2010 toimintakilpailussa oli pisteillä 180 henkilöä. EDUSTUKSET Taimesta oli toimintavuoden aikana edustus seuraavissa eri yhteisöjen kokouksissa ja tilaisuuksissa: TUL:n Uudenmaan piirin piirikokous, Karkkila, Pekka Rahkonen Taimi ja Heavy Teamin yhteispalaveri (kesän toiminta) Pornaisten Vapaa-aikatoimen uusien toimitilojen avoimet ovet, Janne-Pekka Nurmi Uudenmaan Hiihto ry:n syyskokous, Hirvihaara, Pekka Rahkonen Järjestöjen yhteismyyjäis palaveri, OP-kerhotila, Irja Nurmi ja Leena Myrtenblad Taimi ja Heavy Team yhteispalaveri (kansalliset voimanostokisat) Taimi ja Heavy Team yhteispalaveri (nuorten voimanoston SM-kisat) TUNNUSTUSPALKINNOT ja MUU PALKITSEMINEN - Taimen vuoden urheilija: Kari Nurmi World Winter Master games, Slovenia. M45 30km 3., M45 10km 5., viesti M40 3x5km 2. Ikäsarjojen SM-hiihdot M45 15km 3. Veteraani Urheiluliiton mestaruushiihdot. M45 22,5km 1, sprintti M45 2., parisprintti M40 1. Massaranking yhteispisteet, M45 3. Lisäksi useita kansallisten hiihtojen voittoja - Pornaisten vapaa-aikatoimen palkintostipendit Kari Nurmi, hiihto Janne-Pekka Nurmi, hiihto

12 LAUKKOSKEN TAIMI 12(15) Veli Janhunen, juoksu - Aktiivi nuoret: Janna Hietapakka, Jami Hietapakka, Niko Salovaara - Kannustusstipendit ala-asteiden oppilaille: Ellen Rautakoski, Laukkosken koulu Elmeri Hakala, Jokimäen koulu Aku Pitkänen, Kirveskosken koulu Tuomas Timonen, Kirveskosken koulu Aktiivien palkitseminen Mil-safarit, seura-aktiivit, 23 henkilöä Kahviakka, Kotojärven ympärijuoksun toimitsijat, 31 henkilöä Ylläshalli, hiihtoryhmäläiset, 11 hankilöä MERKKIPÄIVÄT JA MUISTAMISET Vuoden aikana muistettiin seuraavia pyöreitä vuosia täyttäneitä seuran jäseniä: Veijo Mönttinen 60 vuotta Maarit Poutiainen 50 vuotta Vuoden lopussa yhteistyökumppaneille (yhteensä 25) lähetettiin joulukortit. KILPAILUTOIMINTA Seuraluokittelu ja ranking Hiihdon seuraluokittelu 2010: - SHL:n seuraluokittelussa Taimi sijoittui II-luokkaan sijalla 1189 (vuonna ). Hiihtoliittoon kuuluu reilut 1000 seuraa, joista luokiteltuja seuroja vuonna 2010 oli noin Uudenmaan hiihdon seuroista Taimi oli 10. Luokiteltuja uusmaalaisia seuroja oli 22. Hiihdon ranking 2010: - M Patrik Maukkonen - M Kari Nurmi Massahiihto ranking 2010: - Myl 92. Patrik Maukkonen, 111. Janne-Pekka Nurmi - M45 3. Kari Nurmi Arvokilpailut Hiihto - World Winter Master Games (veteraanien talviolympialaiset), Slovenia M40 10km, 10. Janne-Pekka Nurmi M45 10km, 5. Kari Nurmi M40 30km, 5. Janne-Pekka Nurmi M45 30km, 3. Kari Nurmi

13 LAUKKOSKEN TAIMI 13(15) M40 3x5km, 2. Suomi (Ilmo Pulkkinen, Janne-Pekka Nurmi, Kari Nurmi) - Suomen Mestaruushiihdot, Pyhäsalmi Viesti, yhteisikä min. 120v. 3x5km 6. Taimi (Patrik Maukkonen, Janne- Pekka Nurmi, Kari Nurmi) M40 15km, 11. Patrik Maukkonen M45 15km, 3. Kari Nurmi - Veteraani Urheiluliiton mestaruushiihdot, Tampere M40 sprintti, 2. Janne-Pekka Nurmi M45 sprintti, 2. Kari Nurmi M40 parisprintti, 1. Taimi (Janne-Pekka Nurmi, Kari Nurmi) M45 30km, 1. Kari Nurmi Yleisurheilu - Veteraani Urheiluliiton maantiejuoksun mestaruuskilpailut M70 ½, 2. Veli Janhunen HIIHTO Seuran järjestämät hiihtokilpailut - Sarjahiihdot (osallistujia 20), (11), 6.2. (14), (14), (8), 6.3. (16), (9), (3), (2). - Hiihtokoulun taitohiihtokilpailu (12 osallistujaa) - Pornaisten mestaruushiihdot 6.3. (16 osallistujaa) Osallistuminen muiden järjestämiin hiihtokilpailuihin Kansalliset Haltialan hiihdot, Helsinki. M35, 1. Patrik Maukkonen Uudenmaan maakuntaviestit, Nurmijärvi. C-sarja (ikämiehet), 4. Taimi (Patrik Maukkonen, Mika Pesonen, Janne-Pekka Nurmi, Kari Nurmi). D-sarja (puulaaki), 9. Taimi (Juha Pajunen, Rauno Suonpää, Kaj Mattila) Kansalliset Hollolan hiihdot. M35, 3. Patrik Maukkonen. M45, 1. Kari Nurmi Kansalliset Söderkullan hiihdot. M35, 1. Janne-Pekka Nurmi, 3. Patrik Maukkonen. M45, 1. Kari Nurmi Kansalliset Mäntsälä hiihdot. M35, 1. Patrik Maukkonen Kansalliset nuorten Kiparkatti hiihdot. P8, 4. Elmo Gerkman Hyvinkään Expert-hiihdot. M40, 4. Patrik Maukkonen Savonia hiihto, Mikkeli. M Kari Nurmi, 8. Janne-Pekka Nurmi. Retkisarja 14. Kaj Mattila Finlandia hiihto, Lahti, MYL (perinteinen), Juha Pajunen. MYL (vapaa), 19. Kari Nurmi, 27. Patrik Maukkonen, 883. Kaj Mattila Kansalliset Keräkankare hiihdot. M45, 1. Kari Nurmi Vuokatti hiihto, MYL 10. Kari Nurmi Helenan hiihto, Pyhäsalmi, M40 4. Kari Nurmi, 8. Janne-Pekka Nurmi Kansalliset Ainiovaaran hiihdot. M45, 5. Kari Nurmi Lapponia hiihto, Muonio MYL. Keimiön kiekerö, 23. Kari Nurmi. Himmelriikin hiihto, 23. Kari Nurmi Karra Huikonen, 24. Kari Nurmi

14 LAUKKOSKEN TAIMI 14(15) YHTEISTULOS: 23. Kari Nurmi Saami Ski Race, Hetta-Kautokeino. 16. Kari Nurmi Keinukallion tykkihiihdot, Kerava. P14, 17. Eetu Salovaara, M35, 2. Patrik Maukkonen. M45, 1. Kari Nurmi MAASTOJUOKSUT JA YLEISURHEILU Seuran järjestämät maastojuoksut ja yleisurheilukilpailut - Maastojuoksut 4.5. (osallistujia 8), (15), (15), 1.6. (12), (13), (15), 7.9. (12), (15), (7), (14), (16) ja (14) - Yleisurheilun keskiviikko kilpailut (99), (65) ja 4.8. (66) - Pornaisten yleisurheilu mestaruuskilpailut (yhteistoiminta Taimi-Vilpas-Alku), Taimi hoiti hypyt - Waltarin siltajuoksu Kotojärven ympärijuoksu (192) Osallistuminen muiden järjestämiin juoksukilpailuihin ExtremeRun, Vantaa. MYL, 53. Kari Nurmi, 84. Janne-Pekka Nurmi Kaihun Vartti, Mikkeli. M65, 1. Veli Janhunen Ristiinan puolimaraton. M65, 1. Veli Janhunen Hauki-hölkkä, Mikkeli. M70 1. Veli Janhunen Helsinki City maraton. M70, 1. Veli Janhunen Paloheinä Cross. Helsinki. M40, 5. Kari Nurmi, 6. Patrik Maukkonen Pääkaupunkijuoksu, Pirkkola. M35, 7. Patrik Maukkonen, 10. Janne-Pekka Nurmi Lokakuun kymppi, Tolkkinen. M35 2. Patrik Maukkonen, 3. Janne-Pekka Nurmi. M45 5. Kari Nurmi Kylmämaraton, Hinthaara. M Rauno Suonpää Osmon Superhölkkä, Pieksamäki. M70, Veli Janhunen Hirvihölkkä, Helsinki. M40, 2. Patrik Maukkonen, 4. Kari Nurmi YHTEISTOIMINTA MUIDEN SEUROJEN KANSSA Penkkipunnerruskilpailut, Kesämopo. Taimi & Heavy Team Vahvamieskilpailut, Pornaisten urheilukenttä. Taimi & Heavy Team Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut. Taimi & Vilpas & Alku Kesätapahtuma, Kesämopo. Taimi & Heavy Team Kylmämaraton, Hinthaara. Hinthaaran Viri & Taimi Kansalliset voimanostokilpailut, koulukeskus. Heavy Team & Taimi KOULUTUS Liikkujan ja urheilijan ravinto luento, Pornaisten koulukeskuksessa, luennoijana Olli Ilander (yhteistyössä Heavy Teamin kanssa) TUL:n piirien (Uusimaa, Helsinki, Varsinais-Suomi) ja seurojen ideointipäivä, Kisakeskus. janne-pekka Nurmi luennoimassa teemasta Taimen nuorisotoiminta Pornaisten vapaa-aikatoimen seuraseminaari, Kari Nurmi, Ari-Pekka Hietapakka ja Keijo Nurmi URHEILUKOULUT, YHTEISHARJOITUKSET JA LEIRIT

15 LAUKKOSKEN TAIMI 15(15) Hiihtokoulu, Hyötinmäen kuntorata. 33 lasta + 8 ohjaajaa Liikuntakerhot, koulukeskus. 66 lasta + 4 ohjaajaa Liikuntaleiri, Isojärven leirikeskus. 15 lasta + 4 ohjaajaa Hiihdon yhteisharjoitukset, 12 lasta + 3 ohjaajaa Liikuntakerhot, koulukeskus. 60 lasta + 4 ohjaajaa MUU TOIMINTA Viihdetoiminta Koko perheen talvitapahtuma ja hiihtokoulunpäättäjäiset Hietasen rannan ympäristössä, n. 50 henkilöä Talven taittajaiset seuran kodalla, n. 30 henkilöä Nuotioilta Jokimäki, voimalaitoksen ranta, n. 25hlöä Nuotioilta Jokimäki, Voimalaitoksen ranta, n. 30hlöä Kesäkauden päättäjäiset seuran kodalla, n. 30hlöä Pikkujoulut Ty:n talolla, n. 100 henkilöä Talkoot ja myyjäiset Tienvarsien siivoustalkoot, 11 henkilöä Kirpputori ja myyjäiset SALEn pihalla Kirpputori ja myyjäiset SALEn pihalla Maaston raivaus Isojärven leirialueella, 8 henkilöä Kotojärven ympärijuoksun järjestelyt, 10 henkilöä Varastokontin paikan raivaus, 2 henkilöä Yhteismyyjäiset, koulukeskus, 7 henkilöä MUUTA Tulevan kesäkauden toimintatiedot kunnan kesäpörriäiseen (Janne-Pekka Nurmi) Säästöpankkisäätiön avustuksen hakeminen (Janne-Pekka Nurmi) Kunnan perusavustusten ja kohdeavustusten haku (Janne-Pekka Nurmi & Keijo Nurmi) Stipendit kouluille (Keijo Nurmi) Kotojärven ympärijuoksun tehtävien jako (Keijo Nurmi ja Timo Nurmi) Kotojärven ympärijuoksun palkintojen tilaus (Keijo Nurmi) Kylmä maraton järjestelyt, Hinthaara (Pekka Villanen) Toimintakilpailun palkintojen tilaus (Keijo Nurmi) Toimintatuen hakeminen IF-vakuutukselta (Janne-Pekka Nurmi) - Joulukuu 2010 seura-asujen hankinta Pornainen Janne-Pekka Nurmi, pj

LAUKKOSKEN TAIMI 1(13) LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintakertomus

LAUKKOSKEN TAIMI 1(13) LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintakertomus LAUKKOSKEN TAIMI 1(13) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintakertomus 2009 LAUKKOSKEN TAIMI 2(13) LAUKKOSKEN TAIMEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 YLEISTÄ Vuosi 2009 oli vuonna 1909 perustetun Laukkosken Taimi ry:n

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintakertomus 2007 LAUKKOSKEN TAIMI 1(9) Kari Nurmi veteraanien MM-viestikultaa

LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintakertomus 2007 LAUKKOSKEN TAIMI 1(9) Kari Nurmi veteraanien MM-viestikultaa LAUKKOSKEN TAIMI 1(9) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintakertomus 2007 Kari Nurmi veteraanien MM-viestikultaa sarjassa M45. Veli Janhunen veteraanien SM-maraton kultaa sarjassa M65. LAUKKOSKEN TAIMI 2(9) TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI 1(10) LAUKKOSKEN TAIMI

LAUKKOSKEN TAIMI 1(10) LAUKKOSKEN TAIMI LAUKKOSKEN TAIMI 1(10) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintasuunnitelma 2016 LAUKKOSKEN TAIMI 2(10) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 YLEISTÄ Vuosi 2016 on vuonna 1909 perustetun Laukkosken Taimi ry:n 108. toimintakausi.

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI 1(9) LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintakertomus 2008

LAUKKOSKEN TAIMI 1(9) LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintakertomus 2008 LAUKKOSKEN TAIMI 1(9) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintakertomus 2008 LAUKKOSKEN TAIMI 2(9) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Päättynyt vuosi 2008 oli vuonna 1909 perustetun Laukkosken Taimi ry:n 100. toimintakausi.

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI 1(10) LAUKKOSKEN TAIMI

LAUKKOSKEN TAIMI 1(10) LAUKKOSKEN TAIMI LAUKKOSKEN TAIMI 1(10) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintasuunnitelma 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ LAUKKOSKEN TAIMI 2(10) Vuosi 2015 on vuonna 1909 perustetun Laukkosken Taimi ry:n 107. toimintakausi.

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI 1(19) LAUKKOSKEN TAIMI

LAUKKOSKEN TAIMI 1(19) LAUKKOSKEN TAIMI LAUKKOSKEN TAIMI 1(19) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintakertomus 2011 LAUKKOSKEN TAIMI 2(19) Yleistä osa Kertomusvuoden toiminta pääpiirteissään Kehyksetön teksti Toimintasuunnitelman tekstiä Kehyksellinen teksti

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI 1(9) LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintasuunnitelma

LAUKKOSKEN TAIMI 1(9) LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintasuunnitelma LAUKKOSKEN TAIMI 1(9) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 YLEISTÄ LAUKKOSKEN TAIMI 2(9) Vuosi 2014 on vuonna 1909 perustetun Laukkosken Taimi ry:n 106. toimintakausi.

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI, Pornainen. Monipuolista seuratoimintaa Pornaisissa. Tule kanssamme mukavaan ja tekevään joukkoon!

LAUKKOSKEN TAIMI, Pornainen. Monipuolista seuratoimintaa Pornaisissa. Tule kanssamme mukavaan ja tekevään joukkoon! LAUKKOSKEN TAIMI, Pornainen Monipuolista seuratoimintaa Pornaisissa. Tule kanssamme mukavaan ja tekevään joukkoon! SEURA ESITTELY Laukkosken Taimi on vuonna 1909 perustettu urheilun yleisseura. Taimi kuuluu

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI 1(20) LAUKKOSKEN TAIMI

LAUKKOSKEN TAIMI 1(20) LAUKKOSKEN TAIMI LAUKKOSKEN TAIMI 1(20) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintakertomus 2012 LAUKKOSKEN TAIMI 2(20) Yleistä osa Kertomusvuoden toiminta pääpiirteissään Kehyksetön teksti Toimintasuunnitelman tekstiä Kehyksellinen teksti

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI 1(14) LAUKKOSKEN TAIMI

LAUKKOSKEN TAIMI 1(14) LAUKKOSKEN TAIMI LAUKKOSKEN TAIMI 1(14) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintakertomus 2014 LAUKKOSKEN TAIMI 2(14) Yleistä osa Kertomusvuoden toiminta pääpiirteissään Kehyksetön teksti Toimintasuunnitelman tekstiä Kehyksellinen teksti

Lisätiedot

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry. 26.11.2009 1(7)

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry. 26.11.2009 1(7) 26.11.2009 1(7) LAUKKOSKEN TAIMEN SYYSKOKOUS (vaalikokous) Aika: Torstai 26.11.2009 klo 19.15 Paikka: Laukkosken Työväentalo 1. Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Janne-Pekka Nurmi avasi kokouksen klo

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI 1(20) LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintakertomus

LAUKKOSKEN TAIMI 1(20) LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintakertomus LAUKKOSKEN TAIMI 1(20) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintakertomus 2013 LAUKKOSKEN TAIMI 2(20) Yleistä osa Kertomusvuoden toiminta pääpiirteissään Kehyksetön teksti Toimintasuunnitelman tekstiä Kehyksellinen teksti

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI, Pornainen

LAUKKOSKEN TAIMI, Pornainen LAUKKOSKEN TAIMI, Pornainen Monipuolista seuratoimintaa Pornaisissa. Tule kanssamme mukavaan ja tekevään joukkoon! SEURAESITTELY Laukkosken Taimi on vuonna 1909 perustettu urheilun yleisseura. Taimi kuuluu

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI 100 vuotta,

LAUKKOSKEN TAIMI 100 vuotta, LAUKKOSKEN TAIMI 100 vuotta, 1909 2009 HISTORIAA LAUKKOSKEN TAIMEN ALKUAJOILTA Pornainen oli urheilu, ja ennen kaikkea, hiihtopitäjä jo reilut sata vuotta sitten. Urheiluharrastus virisi Laukkosken kylässä,

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2013 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jouni Vimpari Saviniementie

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2016 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jari Kinnunen Rauhalantie 14

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Puolustusvoimien kilpailutoiminta

Puolustusvoimien kilpailutoiminta Puolustusvoimien kilpailutoiminta Ohje Puolustusvoimien kilpailu- ja valmennustoiminnasta 1. Johdanto 1.1 Kilpaurheilun perusteet Puolustusvoimien kansallinen ja kansainvälinen kilpailutoiminta tähtää

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Sisällys. 1. Maastohiihdon nykytilan arviointia, missä ollaan ja mihin olemme menossa. 2. Hiihdon valmennusjärjestelmän tavoitetila

Sisällys. 1. Maastohiihdon nykytilan arviointia, missä ollaan ja mihin olemme menossa. 2. Hiihdon valmennusjärjestelmän tavoitetila Maastohiihdon ajankohtaiset Eero Hietanen Maastohiihdon valmennuspäällikkö Sisällys 1. Maastohiihdon nykytilan arviointia, missä ollaan ja mihin olemme menossa 2. Hiihdon valmennusjärjestelmän tavoitetila

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2013 Mannerheiminaukio 7 p. (06) 832 1300 www.kephi.com 67100 Kokkola f. (06) 830 2374 e-mail: toimisto@kepli.fi KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY:N

Lisätiedot

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist.

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. (6) TOIMINTASELVITYS VUODELTA. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. - tytöt alle v - pojat alle v. - naiset - miehet 2. KILPAILUTOIMINNAN LAATU a) Seuraluokitus -valio, SM-sarha joukkuetta tai

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Lentopalloseura JOHDANTO Toimintavuoden 2015 syksyllä käynnistyi Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi 82:n 34. toimintakausi. Se tietää sitä,

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori 30.10.2017 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 1.5.2018 30.4.2019 1. YLEISTÄ - Ollaan mukana alueellisen yläkoululeiritystoiminnan

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014 2015

Toimintakertomus 2014 2015 1 (6) Toimintakertomus 2014 2015 Hämeenlinnan Hiihtoseura ry. 2 (6) 1. YLEISTÄ Kausi 2014-2015 oli alkutalven osalta haastava lumiolosuhteiden vuoksi. Moottoriradalle saatiin luonnonlumi ja tykkilumi vasta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1/2 Voimistelu- ja urheiluseura Lielahden Kipinä TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on

Lisätiedot

Maanantai klo 15:00 16:30. Kuivasjärven Auran maja

Maanantai klo 15:00 16:30. Kuivasjärven Auran maja Sivu 1/10 KOKOUSAIKA Maanantai 17.2.2013 klo 15:00 16:30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kuivasjärven Auran maja Jouni Pääkkölä Jani Laine Oili Loukusa Petri Ollonen Kari Hourula pj. j. j. ja siht.

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelmat Jyväskylän Hiihtoseura r.y.

Toimintasuunnitelmat Jyväskylän Hiihtoseura r.y. Toimintasuunnitelmat 2005-2006 Jyväskylän Hiihtoseura r.y. Jyväskylän Hiihtoseura r.y. Emoseuran toimintasuunnitelma kaudelle 2005-2006 2 1. Yleistä Jyväskylän Hiihtoseura on perustettu Jyväskylään 21.10.1945

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7)

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a Mitä on muuttunut? Tällä lomakkeella hakevat toiminta-avustusta kaikki muut yhdistykset ja yhteisöt paitsi veteraanitoimikunnalle osoitetut

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

LAPSET JA NUORET Tiia Murtonen Anna-Elina Pekonen HALISKO Tänä päivänä Halisko on paljon muutakin kuin vihreä lisko, Halisko on TUL:n nuorisotoiminnan näkyvin tunnus Se on nuorisotoiminnan lippulaiva yhdessä

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUIDEN AVUSTUKSET, PALKINNOT JA STIPENDIT

SIVISTYSPALVELUIDEN AVUSTUKSET, PALKINNOT JA STIPENDIT Sivu 1/6 Siviltk 10.2.2015, 12, Liite 1 SIVISTYSPALVELUIDEN AVUSTUKSET, PALKINNOT JA STIPENDIT AVUSTUKSET JA PALKKIOT KÄYTTÖTARKOITUS HAKUAIKA VUOSITTAIN 1. TOIMINTA-AVUSTUS järjestöjen sääntömääräisen

Lisätiedot

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist.

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. (6) TOIMINTASELVITYS VUODELTA Seura täyttää. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. Viranomaisen - tytöt alle v. - pojat alle v. - naiset - miehet 2. KILPAILUTOIMINNAN LAATU a) Seuraluokitus - valio,

Lisätiedot

Seurojen rekrytointi- ja kannustejärjestelmä -pilotti 2014-2015 Pohjois-Karjalan Liikunta ry, Pohjois-Savon Liikunta ry, lajiliitot ja TUL

Seurojen rekrytointi- ja kannustejärjestelmä -pilotti 2014-2015 Pohjois-Karjalan Liikunta ry, Pohjois-Savon Liikunta ry, lajiliitot ja TUL Seurojen rekrytointi- ja kannustejärjestelmä -pilotti 2014-2015 Pohjois-Karjalan Liikunta ry, Pohjois-Savon Liikunta ry, lajiliitot ja TUL Seurakehittämisprosessin sisältö Seuratyöpajojen teemat Seuratyöpaja

Lisätiedot

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS Suomen Ampumaurheiluliitto TOIMINTAKERTOMUS ETELÄ-SUOMEN ALUE SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 2 1. YLEISTÄ Vuonna 2010 jaoston toiminnan kannalta suurin satsaus

Lisätiedot

1. VASTAANOTOT Liikuntasihteeri on kuluneella kaudella ollut tavoitettavissa päivittäin Putaan koululla sekä puhelimen- ja sähköpostin päässä.

1. VASTAANOTOT Liikuntasihteeri on kuluneella kaudella ollut tavoitettavissa päivittäin Putaan koululla sekä puhelimen- ja sähköpostin päässä. LIIKUNTASIHTEERIN TOIMINTAKERTOMUS 1.8.2016-31.7.2017 1. VASTAANOTOT Liikuntasihteeri on kuluneella kaudella ollut tavoitettavissa päivittäin Putaan koululla sekä puhelimen- ja sähköpostin päässä. 2. KAUPUGIN

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Tiistai 19.12.2011 klo 19:00 20:30. Kuivasjärven Auran maja

Tiistai 19.12.2011 klo 19:00 20:30. Kuivasjärven Auran maja Sivu 1/9 KOKOUSAIKA Tiistai 19.12.2011 klo 19:00 20:30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kuivasjärven Auran maja Jouni Pääkkölä Jani Laine Oili Loukusa Petri Ollonen Kari Hourula pj. j. j. ja siht.

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori 4.10.2017 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 1.5.2016 30.4.2017 1. YLEISTÄ - yhteistyötä kehitetään Jämi Keskuksen kanssa alue-

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

Visalaisten yleisurheilutuloksia vuodelta 2006 Maantiejuoksut, hölkät ja maastojuoksut Tammikuu 14.1.2006 Aktia Cup III osakilpailu M40 10 km 1. Esa Katajamäki 35.28 M50 10 km 2. Matti Lavonen 36.28 Helmikuu

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Yleistä Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Kiuruveden Urheilijat on urheilun yleisseura, jonka yhtenä jaostona toimii hiihtojaosto. Hiihtojaoston tavoitteena on tarjota eri-ikäisille

Lisätiedot

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. YLEISTÄ Vuonna 2013 jaoston toiminnan keskipisteessä oli nuorten ampujien aluevalmennuksen ja leirityksen mahdollistaminen taloudellisesti

Lisätiedot

LeKi hiihdon yhteistyökumppanuus

LeKi hiihdon yhteistyökumppanuus LeKi hiihdon yhteistyökumppanuus 2017-2018 Lempäälän Kisa hiihto Lempäälän Kisa hiihto Perustettu vuonna 1904 (yleisseura) Noussut maastohiihdon seuraluokittelussa valioluokan seuraksi Seuraluokittelussa

Lisätiedot

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) vapaa-aikatoimi PAKOLLINEN!!! Yhdistyksille järjestetään kaavakkeen täyttöilta 17.9.2019 HAKIJA: Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut,

Lisätiedot

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 1 (6)

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 1 (6) UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI (6) TOIMINTASELVITYS VUODELTA 205 Käytä sarkain näppäintä siirtymiseen Seura täyttää harmaat. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA henkilöä - tytöt alle 20 v. 3 - pojat alle 20 v.

Lisätiedot

Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2015-2016

Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2015-2016 Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2015-2016 1. TAUSTAA 3 2. LAJINLEVITYSVASTAAVAN TOIMENKUVA 4 3. ALUEEN TAVOITTEET KAUDELLA 2015-2016 5 3.1 Ringettekoulu 5 3.2 Aluesarja ja kilpasarjatoiminta

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori 30.10.2016 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 1.5.2017 30.4.2018 1. YLEISTÄ - Kehitetään yhteistyötä alueellisen yläkoululeiritystoiminnan

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Tehtävä LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais- Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä,

Lisätiedot

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013 Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

Ounasvaaran Hiihtoseura

Ounasvaaran Hiihtoseura Kiertopalkinnot 2011 KIERTOPALKINNOT 2011 Pohjola-malja Pohjola-yhtiöiden lahjoittamasta Pohjola-maljasta kilpaillaan vuodesta 1997 alkaen toistaiseksi. Pohjola-maljan saa vuodeksi haltuunsa maastohiihdon

Lisätiedot

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja VEHMAISTEN URHEILIJAT Vehmaisten Urheilijat urheilutoiminta Vehmaisten Urheilijoilla

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Seura- ja aluejärjestö Pohjois-Suomen Pyöräily ry Toimintasuunnitelma 2014 Pohjois-Suomen Pyöräily ry:n toiminta perustuu vahvoihin ja elinvoimaisiin Pohjois-Suomalaisiin seuroihin, sekä niiden aktiivisiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Lehtimäen Jyske Yleisurheilujaosto TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yleistä Lehtimäen Jyskeen yleisurheilu- ja hiihtojaostot toimivat yhdessä siten, että niillä on yhteiset jäsenet. Jaostoilla on kuitenkin

Lisätiedot

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Talousarvio 2015 Tulot Kpl Yks.hinta sis. alv10% Yhteensä alv0% Jäsenmaksut aikuiset 320 75 21818 Jäsenmaksut nuoret 5 45 205 Jäsenmaksut

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015. 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015. 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015 VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta klo15.00 mennessä. Avustusta haetaan (rasti): Liikuntaan Nuorisotyöhön 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma 30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten

Lisätiedot

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y.

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Tämän asiakirjan tarkoituksena on kuvata Voimailuseura Bodonoksen Judojaoston toimintaa vuonna 2017.

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

Ounasvaaran Hiihtoseura

Ounasvaaran Hiihtoseura Kiertopalkinnot 2012 KIERTOPALKINNOT 2012 Pohjola-malja Pohjola-yhtiöiden lahjoittamasta Pohjola-maljasta kilpaillaan vuodesta 1997 alkaen toistaiseksi. Pohjola-maljan saa vuodeksi haltuunsa maastohiihdon

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 2015 / liikunta. Yleiset tavoitteet. Toimenpiteet. I Urheiluseurojen tukeminen. Inarin kunnan liikuntatoimen toimintakertomus

TOIMINTAKERTOMUS 2014 2015 / liikunta. Yleiset tavoitteet. Toimenpiteet. I Urheiluseurojen tukeminen. Inarin kunnan liikuntatoimen toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS 2014 2015 / liikunta Yleiset tavoitteet Vähän liikkuville kuntalaisille järjestettiin erilaisia liikuntatapahtumia ja matalan kynnyksen liikuntakerhoja. Yhteensä liikuntapalveluja hyödynsi

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot