MNS ACS880 MNS-kojeistoon asennetut taajuusmuuttajat

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MNS ACS880 MNS-kojeistoon asennetut taajuusmuuttajat"

Transkriptio

1 MNS ACS880 MNS-kojeistoon asennetut taajuusmuuttajat

2 MNS-kojeistoon asennetut ACS880-taajuusmuuttajat Taajuusmuuttajat on suunniteltu sijoitettavaksi sellaisenaan normaaliin tehdasympäristöön. Niiden yhteyteen kuitenkin halutaan usein erilaisia lisälaitteita, esimerkiksi ohjauksen, turvallisuuden tai kommunikoinnin takia. Prosesseissa tarvitaan yhä useammin myös nopeussäädettyjä moottorikäyttöjä vakionopeuskäyttöjen lisäksi. Nämä uudet käytöt halutaan yhdistää samoihin kenttäväyliin ja ohjausjärjestelmän prosessiasemiin. Laitoksen sähkönjakelun kannalta on edullista asentaa taajuusmuuttajat erillisiin, yhteisellä syötöllä varustettuihin kojeistoihin. Tällöin yliaaltojen ja mahdollisten häiriöiden suodattaminen voidaan tehdä keskitetysti ja mahdolliset lisälaitteet saadaan sijoitettua samaan tilaan taajuusmuuttajien kanssa. ACS880, uusinta teknologiaa taajuusmuuttajaratkaisuissa ACS880 taajuusmuuttajat vievät yhteensopivuuden täysin uudelle tasolle. Suora momenttisäätö (DTC) mahdollistaa tarkan nopeuden ja momentin säädön kaikille prosesseille ja käytännössä kaikille AC-moottoreille perustoiminnoista aina vaativiin käyttöihin. Kenttäväyläadapterien avulla taajuusmuuttajat voidaan liittää osaksi mitä tahansa yleisimmistä automaatiojärjestelmistä. Taajuusmuuttajat voidaan myös linkittää keskenään, jolloin saadaan aikaan nopea kommunikointi eri yksiköiden välillä ilman lisälaitteita. Samaa selkeää ja käyttäjäystävällistä käyttöliittymää käytetään kaikissa ACS880-sarjan taajuusmuuttajissa. Käyttöliittymän kielen voi valita yli 20 vaihtoehdosta ja valikoita pystyy muokkaamaan niin, että ne vastaavat parhaiten juuri kyseisen prosessin tarpeisiin. 2 MNS-kojeistoon asennetut taajuusmuuttajat MNS ACS880

3 Toimiva, testattu toimituskokonaisuus Taajuusmuuttaja lisälaitteineen voidaan asentaa MNSkojeistoon joko yksittäiseksi tai useamman kentän taajuusmuuttajakeskukseksi tai osaksi MNS-moottorilähtökojeistoa. Nykyaikainen kenttäväylällä ohjattu taajuusmuuttaja tarvitsee usein toimintoja täydentäviä lisälaitteita. Tämän kokonaisuuden asentaminen toimivaksi, asianmukaiseksi kokonaisuudeksi jo tehtaalla takaa nopean ja vaivattoman asennuksen ja käyttöönoton sekä asianmukaisen ympäristön herkille laitteille. Taajuusmuuttajien asennus MNS-kojeistoon perustuu niitä varten suunniteltuihin ja koestettuihin ratkaisuihin, joissa on huomioitu vaaditut asennus- ja huoltotilat. Taajuusmuuttajien keskittäminen yhtenäisiksi kenttäväylillä kommunikoiviksi kojeistoiksi antaa myös mahdollisuuden koko toimituslaajuuden kattaviin tehdaskoestuksiin (FAT-testeihin), joilla voidaan lyhentää asennuspaikalla tapahtuvia koestuksia ja käyttöönottoa. Kojeisto sisältää tehtaalla testatut väylä- ja apupiirikaapeloinnit sekä taajuusmuuttajan syöttökaapeloinnin. Kojeistoasennuksissa myös apujännitteen syöttö toteutetaan keskitetysti ja loppuasennuspaikalla tehtäväksi jää vain moottorikaapelointi. MNS-kojeisto antaa mahdollisuuden rakentaa myös suurempia erilliskäyttöyksiköitä, joihin voidaan keskittää kaikki prosessin tai sen osan tarvitsemat taajuusmuuttajat. Yhteen taajuusmuuttajakojeistoon voidaan sijoittaa eri kokoisia taajuusmuuttajia ja niille yhteinen AC-syöttö. Pitkälle viety vakiointi takaa nopeat toimitusajat. MNS ACS880 MNS-kojeistoon asennetut taajuusmuuttajat 3

4 Tehokas jäähdytys, pidempi käyttöikä Ratkaisuissa on huomioitu erityisesti taajuusmuuttajien jäähdytystarve. MNS-taajuusmuuttajakojeistot ovat läpituulettuvia. Jäähdytysilma otetaan sähkötilasta, viedään laitteiston läpi hyödyntäen taajuusmuuttajan omaa puhallinta ja palautetaan takaisin sähkötilaan kuvan osoittamalla tavalla. Osastoidut ACS880-ratkaisut MNS-taajuusmuuttajakojeistot varustetaan kaapelikentillä, joiden kautta kaapelointi voidaan tehdä vaivattomasti ja turvallisesti. Lisäksi se mahdollistaa varautumisen poikkeaviin kaapelikokoihin. Jokaisella taajuusmuuttajalähdöllä on oma käyttöturvallisuutta lisäävä pääkoje-kytkinvaroke, jonka ohjauskahva lukitsee kojetilan kannen kytkinvarokkeen ollessa käyttöasennossa. Mikäli kojeistoon on tarpeen tehdä säätöjä tai mittauksia keskeyttämättä käyttöä, tämä lukitus voidaan tarvittaessa ohittaa. Taajuusmuuttajan käyttöliittymä voidaan tarvittaessa asentaa kojetilan kanteen, jolloin kantta ei tarvitse avata parametrointia varten. Innovatiivinen käyttöliittymä ACS880-sarjan taajuusmuuttajia ovat olleet kehittämässä niin käyttöliittymäsuunnittelijat kuin tuotemuotoilun ammattilaisetkin. Taajuusmuuttaja on jo ehtinyt saada kunniamaininnan arvostetussa muotoilukilpailussa innovatiivisuutensa ja selkeän käyttöliittymänsä ansiosta. Käyttöliittymän valikkoja ja viestejä pystyy muokkaamaan monipuolisesti niin, että ne parhaiten vastaavat kunkin prosessin tarpeita. 4 MNS-kojeistoon asennetut taajuusmuuttajat MNS ACS880

5 Testattua turvallisuutta Kaikki ACS880-ratkaisut on testattu ABB:n laboratoriossa IEC6439- ja IEC standardien mukaan. Lämpenemätestit on tehty täydellä moottorikuormalla ilman tasoituskertoimia. Testatusti tehokas ilmankierto varmistaa laitteiston pitkän käyttöiän. Kuvassa standardin mukainen lämpenemäkoe. MNS-kojeistojen tekniset arvot Standardit ja koestukset Nimelliseristysjännite U i Nimellisjännite U e Nimellistaajuus Nimellisvirrat I n Terminen nimelliskestovirta I cw Dynaaminen nimelliskestovirta I pk Valokaarikestoisuus EMC-ympäristö Kotelointiluokka Pintakäsittely Runko, katto ja takalevyt Kojeiston sisällä olevat osat Ovet ja sivuseinät Kojeiston mitat Korkeus Syvyys IEC :2004 DIV VDE 0660, part 500 IEC 6439-, IEC IEC 60529, EN IEC 664 (technical report) PSK 80: VAC, 500, 690 VAC 50/60 Hz Maksimi 6300 A Maksimi 00 ka Maksimi 250 ka 50 ka, 300 ms, 760 V 2 IP 3 Sinkkifosfatointi -2 g/m 2 Kuumasinkitty teräslevy Kuumasinkitty teräslevy Maalattu RAL 7035, vaaleanharmaa 2200 mm mm Taajuusmuuttajayksiköiden tiedot Runkokoko Teho Toimintayksiköiden mitat R R R2 R2 R3 R3 R4 R5 R6 R7 R8 R9 0,75-5,5 0,75-5,5 7,5-7,5-5-8,5 5-8, Leveys mm Korkeus mm Maksimimäärä/ kenttä MNS ACS880 MNS-kojeistoon asennetut taajuusmuuttajat 5

6 Ota yhteyttä ABB Oy, Low Voltage Systems PL 650 Vaasa Puhelin: TFC 90202L80 Copyright 202 ABB. Kaikki oikeudet pidetään.

MNS is -kojeistojärjestelmä Tekninen yleiskatsaus

MNS is -kojeistojärjestelmä Tekninen yleiskatsaus -kojeistojärjestelmä Tekninen yleiskatsaus Innovatiivista suunnittelua ABB:n innovatiivinen MNS is -järjestelmä yhdistää MNSkojeiston pitkällisen kokemuksen, energiatehokkuuden, verkon luotettavuuden ja

Lisätiedot

MDY-kiskosiltajärjestelmä Luotettava ja turvallinen ratkaisu tehonsiirtoon muuntajalta kojeistoon ja kojeisto-osien välillä

MDY-kiskosiltajärjestelmä Luotettava ja turvallinen ratkaisu tehonsiirtoon muuntajalta kojeistoon ja kojeisto-osien välillä MDY-kiskosiltajärjestelmä Luotettava ja turvallinen ratkaisu tehonsiirtoon muuntajalta kojeistoon ja kojeisto-osien välillä MDY-kiskosillan monipuoliset käyttömahdollisuudet MDY-kiskosiltajärjestelmä on

Lisätiedot

MNS modulaarinen pienjännitekojeistojärjestelmä Ratkaisu sähkönjakeluun teollisuudessa, voimalaitoksissa ja marine-sovelluksissa

MNS modulaarinen pienjännitekojeistojärjestelmä Ratkaisu sähkönjakeluun teollisuudessa, voimalaitoksissa ja marine-sovelluksissa MNS modulaarinen pienjännitekojeistojärjestelmä Ratkaisu sähkönjakeluun teollisuudessa, voimalaitoksissa ja marine-sovelluksissa 2 Modulaarinen pienjännitekojeistojärjestelmä MNS Laadukas sähköistys ABB:n

Lisätiedot

Kotimaiset Näpsä SMART kuivan tilan vakiokeskukset Ryhmä- ja data-ryhmäkeskukset, mittauskeskukset, KNX-kotelot sekä data-asennuskotelot

Kotimaiset Näpsä SMART kuivan tilan vakiokeskukset Ryhmä- ja data-ryhmäkeskukset, mittauskeskukset, KNX-kotelot sekä data-asennuskotelot Pienjännitetuotteet, NäpsäSmart 2FI 15-01 Kotimaiset Näpsä SMART kuivan tilan vakiokeskukset Ryhmä- ja data-ryhmäkeskukset, mittauskeskukset, KNX-kotelot sekä data-asennuskotelot Näpsä SMART -sisäkeskusten

Lisätiedot

MLK-pienjännitekojeistojärjestelmä

MLK-pienjännitekojeistojärjestelmä MLK-pienjännitekojeistojärjestelmä MLK uudella kojeistolla on laaja käyttöalue MLK-kojeisto on suunniteltu ensisijaisesti käytettäväksi kiinteistöjen ja teollisuuden sähkönjakelun tarpeisiin. Kojeistolla

Lisätiedot

Suomeksi. Modulaarinen kennokeskusrakennejärjestelmä

Suomeksi. Modulaarinen kennokeskusrakennejärjestelmä Suomeksi Modulaarinen kennokeskusrakennejärjestelmä Edut Markkinoiden monipuolisin soveltuu sekä sähkökeskuskotelorakenteeksi että ohjauskaapiksi modulaarinen kaikkiin kolmeen suuntaan laaja valikoima

Lisätiedot

Pienjännitekojeistot

Pienjännitekojeistot Pienjännitekojeistot Sivacon S8 ja S8PT Vaativiin kohteisiin ja kansainvälisille markkinoille suunniteltu ulosotettava keskusrakenne. Keskusrakenne suunniteltu erittäin vaativiin teollisuuden ja sähkönjakelun

Lisätiedot

Uudet, varmatoimiset pylväserottimet entistä helpompi asennus

Uudet, varmatoimiset pylväserottimet entistä helpompi asennus Pylväserottimet Uudet, varmatoimiset pylväserottimet entistä helpompi asennus Ominaista Uudet rinnakkaiset erotinmallit täydentävät onnistuneesti jo entisestään monipuolista erotintarjontaae: - reilu säästö

Lisätiedot

MCS Modular Cabinet System. Kokonaisvaltainen ratkaisu sähkönjakelun, ohjauksen ja automaation muuttuviin tarpeisiin

MCS Modular Cabinet System. Kokonaisvaltainen ratkaisu sähkönjakelun, ohjauksen ja automaation muuttuviin tarpeisiin MCS Modular Cabinet System Kokonaisvaltainen ratkaisu sähkönjakelun, ohjauksen ja automaation muuttuviin tarpeisiin Uusi modulaarinen MCS-kojeistojärjestelmä kattaa valmiit ratkaisut teollisuuden, voimalaitosten,

Lisätiedot

Pienjännitetuotteet, Yhdistelmämerkkivalot FI 13_08 System pro M compact E219 LED-Yhdistelmämerkkivalot

Pienjännitetuotteet, Yhdistelmämerkkivalot FI 13_08 System pro M compact E219 LED-Yhdistelmämerkkivalot Pienjännitetuotteet, Yhdistelmämerkkivalot FI 13_08 System pro M compact E219 LED-Yhdistelmämerkkivalot Paremmat ominaisuudet pienemmässä koossa Tehokas tilansäästö 9 mm:n levyiset ABB:n LED-merkkivalot

Lisätiedot

Maaseutumuuntamot NPM 400. Laatua kaikissa vaiheissa

Maaseutumuuntamot NPM 400. Laatua kaikissa vaiheissa Maaseutumuuntamot MAASEUTUMUUNTAMOT 2 Maaseutumuuntamot Sisällysluettelo sivu Sisällysluettelo 2 Yleiskuvaus 2-3 Muuntamon tekniset tiedot 3 Muuntamon paino ja jalustan tekniset tiedot 3 Tilaratkaisut,

Lisätiedot

Maaseutumuuntamot NPM 400

Maaseutumuuntamot NPM 400 Maaseutumuuntamot MAASEUTUMUUNTAMOT 2 Maaseutumuuntamot Sisällysluettelo sivu Sisällysluettelo 2 Yleiskuvaus 2-3 Muuntamon tekniset tiedot 3 Muuntamon paino ja jalustan tekniset tiedot 3 Tilaratkaisut,

Lisätiedot

System pro M compact Kuormankytkimet SD200-sarja

System pro M compact Kuormankytkimet SD200-sarja Pienjännitetuotteet SD200_FI_15_02 System pro M compact Kuormankytkimet SD200-sarja 2CDC051001S0013 2CDC051003S0013 SD200-sarjan kuormankytkimet ovat täysin yhteensopivia kaikkien ABB:n System pro M compact

Lisätiedot

Puistomuuntamot. Tehtasvalmisteiset, sisältäohjattavat betonimuuntamot. Yhdelle muuntajalle HEKA1SB. Kahdelle muuntajalle HEKA2SB

Puistomuuntamot. Tehtasvalmisteiset, sisältäohjattavat betonimuuntamot. Yhdelle muuntajalle HEKA1SB. Kahdelle muuntajalle HEKA2SB Puistomuuntamot Tehtasvalmisteiset, sisältäohjattavat betonimuuntamot Yhdelle muuntajalle HEKA1SB Kahdelle muuntajalle HEKA2SB Muuntamot HEKA1SB ja HEKA2SB kuuluvat AS Harju Elekter monipuoliseen puistomuuntamojen

Lisätiedot

Fibox Piharasiat Uusi laajempi valikoima

Fibox Piharasiat Uusi laajempi valikoima Fibox Piharasiat Uusi laajempi valikoima FIBOX PIHARASIAT Nopeasti asennettavilla Fibox-piharasioilla suuretkin sähköistysprojektit hoituvat vaivattomasti. Fibox-piharasiat ovat oikea ratkaisu piha-alueiden

Lisätiedot

Ecotronic Lauhduttimien ja nestejäähdyttimien optimointikeskus

Ecotronic Lauhduttimien ja nestejäähdyttimien optimointikeskus Ecotronic Lauhduttimien ja nestejäähdyttimien optimointikeskus Uuden sukupolven optimointikeskus Ecotronic Chiller Oy on tuonut markkinoille uuden lauhduttimien ja nestejäähdyttimien ohjaukseen tarkoitetun

Lisätiedot

6$70$7,&9$+9$67,352-(.7,72,0,78.6,66$

6$70$7,&9$+9$67,352-(.7,72,0,78.6,66$ 6$70$7,&9$+9$67,352-(.7,72,0,78.6,66$ 6lKN LVW\VMD$XWRPDDWLRUDNHQWDPLQHQRQ\KlYRLPDNNDDPPLQVLLUW\PlVVl \KWHLVW\ SRKMDLVHHQWRLPLQWDDQ 9HUNRVWRVVDYDKYXXGHWO \W\YlW SllWRLPLWWDMDWRWHXWWDDKDOXDPDQVDRVXXGHQ

Lisätiedot

Modulaarinen puistomuuntamojärjestelmä NPM 200. Laatua kaikissa vaiheissa

Modulaarinen puistomuuntamojärjestelmä NPM 200. Laatua kaikissa vaiheissa Modulaarinen puistomuuntamojärjestelmä NPM 200 NPM 200 PUISTOMUUNTAMOT 2 NPM 200 Modulaarinen puistomuuntamojärjestelmä Sisällysluettelo sivu Sisällysluettelo 2 Yleiskuvaus 2-3 Pienjännitekojeisto 4 Keskijännitekojeisto

Lisätiedot

AKTIIVILAITEKAAPIT 1.1.2012.

AKTIIVILAITEKAAPIT 1.1.2012. 72 710 07 LT-20420, ERJA 1 ERISTETTY AKTIIVILAITEKAAPPI, JALUSTA LT-20328 jäähdytys/lämmitysmalli Asennustilan korkeus: n. 26U L1500xS1500xK1830 Kaapin mitat: Leveys: 1500 mm Syvyys: 1500 mm Korkeus: 1830

Lisätiedot

Power IT Compact Secondary Substations, CSS. Pienjännitekojeisto, LVS2

Power IT Compact Secondary Substations, CSS. Pienjännitekojeisto, LVS2 Power IT Compact Secondary Substations, CSS Pienjännitekojeisto, LVS2 LVS ABB:n uusi pienjännitekojeisto puisto- ja kiinteistömuuntamoihin LVS2-kojeisto on omalla kehikolla varustettu, vapaasti seisova

Lisätiedot

Modulaariset kuorma- ja vaihtokytkimet kytkentään ja ohjaukseen DIN-tilassa

Modulaariset kuorma- ja vaihtokytkimet kytkentään ja ohjaukseen DIN-tilassa Modulaariset kuorma- ja vaihtokytkimet kytkentään ja ohjaukseen DIN-tilassa Modulaariset kuormakytkimet ja modulaariset vaihtokytkimet Muiden toimintojen ohella, uuden sukupolven modulaariset merkkivalolla

Lisätiedot

150 CTO150/20.5-vok 20500±2x2,5 %/410 Dyn11 360 2050 4,0 780 173 985 800 1160 57 609 44

150 CTO150/20.5-vok 20500±2x2,5 %/410 Dyn11 360 2050 4,0 780 173 985 800 1160 57 609 44 Jakelumuuntajat Öljyeristeiset jakelumuuntajat Teho kva Laji Un V/V Kytkentäryhmä 30 CTO30/20.5 20500/410 Yzn11 100 585 4,0 345 92 810 691 953 57 609 30 30 CTO30/20.5-vok 20500±2x2,5 %/410 Yzn11 100 585

Lisätiedot

Kuivan tilan keskusjärjestelmä. NorLine 800. Laatua kaikissa vaiheissa

Kuivan tilan keskusjärjestelmä. NorLine 800. Laatua kaikissa vaiheissa Kuivan tilan keskusjärjestelmä NorLine 800 NorLine 800 KUIVAN TILAN KESKUSJÄRJESTELMÄ 2 NorLine 800 Kuivan tilan keskusjärjestelmä Sisällysluettelo Aihe Sivu Sisällysluettelo 2 Yleiskuvaus 2-3 NorLine

Lisätiedot

KOSKETUSSUOJATUT PISTOKEPÄÄTTEET. Ensto Underground

KOSKETUSSUOJATUT PISTOKEPÄÄTTEET. Ensto Underground KOSKETUSSUOJATUT PISTOKEPÄÄTTEET Ensto Underground Enston maakaapeliratkaisut täydentyvät pistokepäätteillä Turvalliset ja luotettavat, kosketussuojatut pistokepäätteet täydentävät Ensto maakaapeliratkaisuja.

Lisätiedot

Vakiorakenteiset puistomuuntamot NPM 300. Laatua kaikissa vaiheissa

Vakiorakenteiset puistomuuntamot NPM 300. Laatua kaikissa vaiheissa Vakiorakenteiset puistomuuntamot NPM 300 NPM 300 PUISTOMUUNTAMOT 2 NPM 300 Vakiorakenteiset puistomuuntamot Sisällysluettelo sivu Sisällysluettelo 2 Yleiskuvaus 2-3 Pienjännitekojeisto 4 Keskijännitekojeisto

Lisätiedot

Huonesäädin STRA-04. Sovellusesimerkki

Huonesäädin STRA-04. Sovellusesimerkki Huonesäädin STRA-04 STRA-04 on valmiiksi ohjelmoitu kommunikoiva huonesäädin lämmityksen ja jäähdytyksen ohjaukseen jälkikäsittelyjärjestelmissä. Se soveltuu toimistoihin, kouluihin, sairaaloihin, hotelleihin,

Lisätiedot

FINDRI REF- TECHNOLOGY. Findri Ref-Control. Lauhduttimien ja nesteja a hdyttimien puhaltimien seka pumppujen ohjauskeskus

FINDRI REF- TECHNOLOGY. Findri Ref-Control. Lauhduttimien ja nesteja a hdyttimien puhaltimien seka pumppujen ohjauskeskus Findri Ref-Control Lauhduttimien ja nesteja a hdyttimien puhaltimien seka pumppujen ohjauskeskus Kohteeseen kuin kohteeseen optimoitavat Findri Ref-Control -ohjauskeskukset Oy Yleiskylma -Findri tarjoaa

Lisätiedot

Kotimaiset Näpsä SMART ulkomittauskeskukset kestävä valinta Toimii myös työmaakeskuksena

Kotimaiset Näpsä SMART ulkomittauskeskukset kestävä valinta Toimii myös työmaakeskuksena Pienjännitetuotteet, Näpsä Smart 1FI 13-04 Kotimaiset Näpsä SMART ulkomittauskeskukset kestävä valinta Toimii myös työmaakeskuksena Ennen omakotitalon perustustöiden aloittamista rakentajan on päätettävä

Lisätiedot

ACS 400 Tekniset tiedot Sivu 1/5. Pienitehoisten ACS 400 -vaihtovirtakäyttöjen tekniset tiedot ==================================================

ACS 400 Tekniset tiedot Sivu 1/5. Pienitehoisten ACS 400 -vaihtovirtakäyttöjen tekniset tiedot ================================================== ACS 400 Tekniset tiedot Sivu 1/5 Pienitehoisten ACS 400 -vaihtovirtakäyttöjen tekniset tiedot ================================================== Yleistä ------------ ACS 400 on mikroprosessoripohjainen,

Lisätiedot

KOMPONENTIT JA ERIKOISKAAPELIT 9

KOMPONENTIT JA ERIKOISKAAPELIT 9 HÄLYTYS- LAITTEET KOMPONENTIT JA ERIKOISKAAPELIT 9 SKS-automaatio Oy Martinkyläntie 50, PL 122, 01721 Vantaa, sähköposti: automaatio@sks.fi, faksi 852 6820, puh. *852 661 Etelä-Suomi Martinkyläntie 50

Lisätiedot

VD4 Asennus- ja käyttöohjeet 12... 36 kv - 630... 3150 A - 16... 50 ka

VD4 Asennus- ja käyttöohjeet 12... 36 kv - 630... 3150 A - 16... 50 ka Medium voltage products VD Asennus- ja käyttöohjeet... 36 kv - 630... 3150 A - 16... 50 ka Sisällys Huomio! 1 I. Johdanto 2 II. Ympäristönsuojeluohjelma 2 1. Pakkaus ja kuljetus 3 2. Lähetyksen tarkistus

Lisätiedot

19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA

19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA Tietoverkkotuotteet 19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA Kaapin leveys 600 mm Kaapin leveys 800mm Kaappirunko, jossa katto, sivut/takaseinä, ovi ja sokkelikulmat. Kaapin ovi on standardina varustettu lukolla.

Lisätiedot

Heti käyttövalmis sarjavalmisteinen konesali

Heti käyttövalmis sarjavalmisteinen konesali RiMatrix S Heti käyttövalmis sarjavalmisteinen konesali kytkentäkaapit virranjakelu ILMASTOINTILAITTEET it-infrastruktuuri SOFTWARE & PALVELUT RiMatrix S -konesaleissa on uusi palvelintilaa säästävä ZUCS

Lisätiedot

1.1.2015. Muuntamon ovessa tulee olla kaiverrettu muuntamon tunnuskilpi.

1.1.2015. Muuntamon ovessa tulee olla kaiverrettu muuntamon tunnuskilpi. 1(5) KESKIJÄNNITELIITTYJÄN MUUNTAMOT 1 Yleistä Keskijänniteliittyjien muuntamot on suunniteltava ja rakennettava voimassa olevien standardien ja tässä ohjeessa annettujen Kuopion Oy:n lisäohjeiden mukaisesti.

Lisätiedot

Kylmävesiasema HALLA

Kylmävesiasema HALLA Kylmävesiasema Halla on erityisesti Suomen olosuhteisiin suunniteltu sisätiloihin asennettava kylmävesiasema. Valmis Plug & Play -kokonaisuus säästää aikaa ja rahaa sekä suunnittelu- että asennusvaiheissa.

Lisätiedot

volta modulikotelo uppoasennukseen Tiiveysluokka IP30, suojausluokka II

volta modulikotelo uppoasennukseen Tiiveysluokka IP30, suojausluokka II Mittapiirros H17=89mm H18=40mm H13 H16 H19 74,5mm DIN-kiskon zwischen Hutschiene ja oven sisäpinnan und Tür välillä innen 80,5mm asennuslevyn zwischen Montageplatte ja oven sisäpinnan und Tür välillä innen

Lisätiedot

www.jumax.ee JXVK Jakokeskukset JXVLK Mittauskeskukset maakaapeliliitäntään JXVL Mittauskeskukset pylväsliitäntään MAK Pylväsaseman sähkökeskukset

www.jumax.ee JXVK Jakokeskukset JXVLK Mittauskeskukset maakaapeliliitäntään JXVL Mittauskeskukset pylväsliitäntään MAK Pylväsaseman sähkökeskukset www.jumax.ee JXVK Jakokeskukset JXVLK Mittauskeskukset maakaapeliliitäntään JXVL Mittauskeskukset pylväsliitäntään MAK Pylväsaseman sähkökeskukset JXVK-sarjan jakokeskukset on tarkoitettu: pienjännitejohtojen

Lisätiedot

suodatintuuletin Sarja FF 018 Helppohoitoinen Hiljainen Pieni asennussyvyys Funktionaalinen muotoilu Aikaasäästävä asennus ja huolto

suodatintuuletin Sarja FF 018 Helppohoitoinen Hiljainen Pieni asennussyvyys Funktionaalinen muotoilu Aikaasäästävä asennus ja huolto Helppohoitoinen Hiljainen Pieni asennussyvyys Funktionaalinen muotoilu Aikaasäästävä asennus Suodatintuulettimia käytetään kytkentäkaappien jäähdytykseen. Kaapin sisäilman lämpötilaa alennetaan tuomalla

Lisätiedot

rakentamisen helppoutta Pyöreä palopelti EI60

rakentamisen helppoutta Pyöreä palopelti EI60 rakentamisen helppoutta Pyöreä palopelti EI60 Käsittely- ja asennusohje Käsittely- ja asennusohje Brandis CR60 Koko CR60 CR60 + MFUS 17,5 174 345 Dn/2+13,5 P Dn-1 Z Q 0 mm for Dn

Lisätiedot

TIETOVERKOT HETEL 2015 / 2016

TIETOVERKOT HETEL 2015 / 2016 TIETOVERKOT 2015 / 2016 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 19" Ristikytkentäkaapit metalliovella 4 19" Ristikytkentäkaapit lasiovella 5 19" Ristikytkentäkaapit verkko-ovella 6 19" Ristikytkentärungot 7 Lisävarusteet

Lisätiedot

Kabeldon-kaapelijakokaappi, kv Ohjeita tuotteen valintaan

Kabeldon-kaapelijakokaappi, kv Ohjeita tuotteen valintaan Pienjännitetuotteet, Kabeldon HDC FI 04_14 Kabeldon-kaapelijakokaappi, 12 36 kv Ohjeita tuotteen valintaan Asiakirjan nimi HDC-A 630 brochure finnish 2010-09-01+CSE-A.indd 1 18.4.2014 11:50:28 Kabeldon-kaapelijakokaappi

Lisätiedot

Teollisuuden pienjännitekojeistot

Teollisuuden pienjännitekojeistot Teollisuuden pienjännitekojeistot Nimi joka tunnetaan laadustaan UTU:n toiminnan jokaista vaihetta säätelee sertifioitu ISO9001:2000 laatujärjestelmä. Mielestämme kuitenkin vuosikymmeniä jatkuneet asiakassuhteet

Lisätiedot

Elektra V ... 13 ... 7... 9 GB... 11 NO ... 21 ... 15 ... 17 DE... 19 PL ... 23 ... 27 ... 25

Elektra V ... 13 ... 7... 9 GB... 11 NO ... 21 ... 15 ... 17 DE... 19 PL ... 23 ... 27 ... 25 SE... 7... 9 GB... 11 NO FR... 13 RU... 15... 17 DE... 19 PL FI... 21 NL... 23 ES... 25 IT... 27 ELV3333, ELV3344, ELV5333, ELV6344 375 300 340 min 300 mm c-c 277 24 9 16 min 300 mm min 500 mm Fig. 1 10

Lisätiedot

monipuolinen ilmaverho

monipuolinen ilmaverho monipuolinen ilmaverho Mitä patentoitu (no.: 4415079 C2) tarjoaa perinteisiin malleihin nähden järjestelmä korkea suojausteho alhainen energia kulutus matala melutaso helppokäyttöisyys ja säätömahdollisuudet

Lisätiedot

VOHEK - Pistorasiakeskusjärjestelmä VHX

VOHEK - Pistorasiakeskusjärjestelmä VHX VOHEK - Pistorasiakeskusjärjestelmä VHX VHX-pistorasiakeskukset on suunniteltu teollisuuden työpaikkojen pistorasiasähkönjakeluun ja tehdaslaitosten huoltosähkön jakeluun. Kotelointimateriaaleina ovat,

Lisätiedot

19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA

19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA TIETOVERKOT HETEL 1 19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA Kaapin leveys 600 mm Kaapin leveys 800mm Kaappirunko, jossa katto, sivut/takaseinä, ovi ja sokkelikulmat. Kaapin ovi on standardina varustettu lukolla.

Lisätiedot

SÄHKÖNJAKELUVERKON ASIAKASMUUNTAMOIDEN 20 KV -KOJEISTOT

SÄHKÖNJAKELUVERKON ASIAKASMUUNTAMOIDEN 20 KV -KOJEISTOT SÄHKÖNJAKELUVERKON ASIAKASMUUNTAMOIDEN 20 KV -KOJEISTOT 1 2 3 Johdanto Tässä teknisessä erittelyssä määritellään Tampereen Sähköverkko Oy:n (TSV) vaatimukset 20 kv -kojeistoille, jotka liitetään TSV:n

Lisätiedot

ESM 7 22-sarjan. ruuvikompressorit

ESM 7 22-sarjan. ruuvikompressorit ESM 7 22-sarjan ruuvikompressorit Ehdotonta luotettavuutta Paineilman käyttäjät tarvitsevat luotettavan, taloudellisen ja monipuolisesti varustellun kompressorin, joka vaatii vähän lattiatilaa. Gardner

Lisätiedot

HDC 630. Keskijännitehaaroituskaapit 4290.6734-00. Maaliskuu 2008

HDC 630. Keskijännitehaaroituskaapit 4290.6734-00. Maaliskuu 2008 HDC 630 Keskijännitehaaroituskaapit 4290.6734-00 996 450 940 400 100 889 8174 Maaliskuu 2008 Asennusohje Tämän tuotteen saavat asentaa ja sitä saavat käyttää vain sellaiset henkilöt, jotka tuntevat kaapeliasennukset,

Lisätiedot

EL.PI. CAST-RESIN. suomi VALUHARTSI- MUUNTAJAT

EL.PI. CAST-RESIN. suomi VALUHARTSI- MUUNTAJAT EL.PI. CAST-RESIN suomi VALUHARTSI- MUUNTAJAT Vakio-ominaisuudet Vuonna 1962 perustetun Elettromeccanica Piossascon pitkää kokemusta hyödyntävä tytäryhtiö EL.PI. CAST-RESIN aloitti vuonna 2010 valuhartsimuuntajien

Lisätiedot

01/2011. HEKA muuntamot

01/2011. HEKA muuntamot HEKA muuntamot HEKA muuntamot ovat tyyppitestattuja tehdasvalmisteisia muuntamoja, jotka käsittävät suojakotelon ympäröimät muuntajat, pienjännite- ja keskijännitekojeistot, kytkennät ja apulaitteet. RAKENNE

Lisätiedot

Standalone UPS system. PowerValue 11/31 T 10 20 kva 1-vaiheinen UPS kriittisille kuormille

Standalone UPS system. PowerValue 11/31 T 10 20 kva 1-vaiheinen UPS kriittisille kuormille Standalone UPS system PowerValue 11/31 T 10 20 kva 1-vaiheinen UPS kriittisille kuormille Energiatehokas UPS skaalattavalla varakäyntiajalla Kriittisten laitteiden ja järjestelmien, kuten esim. talo- ja

Lisätiedot

Kaapelijakokaapit FEKJK

Kaapelijakokaapit FEKJK Kaapelijakokaapit FEKJK Uuden sukupolven jakokaappisarja, joka on varustettu saksalaisen Jean Müllerin kosketussuojatulla kiskostolla Kaapelijakokaapit ovat olennainen osa sähkönjakeluverkkoa. FEKJK jakokaappisarja

Lisätiedot

Yhdistelmäkone, joka mullistaa pienten tilojen siivouksen! Yhdistelmäkoneet

Yhdistelmäkone, joka mullistaa pienten tilojen siivouksen! Yhdistelmäkoneet Yhdistelmäkone, joka mullistaa pienten tilojen siivouksen! Yhdistelmäkoneet Kokeile uutta ja innovatiivista! Puhdista missä ja milloin vain. Scrubbing Machines AINA LADATTU JA VALMIS KÄYTTÖÖN Uudentyyppisellä

Lisätiedot

HUIPPUIMURIT. Hinnasto 1.3.2015

HUIPPUIMURIT. Hinnasto 1.3.2015 HUIPPUIMURIT Hinnasto 1.3.215 STEF STEC STOF 2 Huippuimurit Huippuimurit 3-VAIHEMOOTTORISET HUIPPUIMURIT STEF-SUORITUSARVOT STEF Huippuimuri Äänieristetty vaippa Varustettu ilmamäärän mittauksella ja 1-nopeusmoottorit

Lisätiedot

www.eavenue.fi Yleistä Käyttöalue Materiaalit ja pintakäsittely Rakenne FI-sertifioidussa Potentia Max teollisuuskennokeskusjärjestelmässä

www.eavenue.fi Yleistä Käyttöalue Materiaalit ja pintakäsittely Rakenne FI-sertifioidussa Potentia Max teollisuuskennokeskusjärjestelmässä max012014 Yleistä FI-sertifioidussa Potentia Max teollisuuskennokeskusjärjestelmässä on kuumasinkitty itsekantava teräslevyrakenne. Modulaarinen rakenne mahdollistaa lähes rajattomasti erilaisia kokoonpanoja.

Lisätiedot

IR-lämmitin CIR Kohteisiin, jossa halutaan hillittyä muotoilua ja huomaamatonta toimintaa

IR-lämmitin CIR Kohteisiin, jossa halutaan hillittyä muotoilua ja huomaamatonta toimintaa 500-2000 W Sähkölämmitys 12 mallia IR-lämmitin CIR Kohteisiin, jossa halutaan hillittyä muotoilua ja huomaamatonta toimintaa Käyttökohteet CIR tuo mukavuutta terasseille, parvekkeille ja ulkoilmaravintoloihin

Lisätiedot

Kotelot vaativiin olosuhteisiin

Kotelot vaativiin olosuhteisiin Kotelot vaativiin olosuhteisiin vector ja orion plus vector on täydellinen ratkaisu kotelointitarpeisiin oikein vaikeissa olosuhteissa kuten pesuhalleissa ja muissa vastaavissa tiloissa. Kotelot on helppo

Lisätiedot

Pikarullaovi Albany RP100. ASSA ABLOY Entrance Systems

Pikarullaovi Albany RP100. ASSA ABLOY Entrance Systems Pikarullaovi Albany RP100 ASSA ABLOY Entrance Systems Albany RP100 Esimerkiksi kuljetinhihnajärjestelmiä varten Materiaalinkäsittely- ja kuljettajattomiin tiloihin Automaattisia nosto- ja varastointijärjestelmiä

Lisätiedot

Asiakirjan nimi. Ohjeita tuotteen valintaan Kabeldon-kaapelijakokaappi, kv

Asiakirjan nimi. Ohjeita tuotteen valintaan Kabeldon-kaapelijakokaappi, kv Asiakirjan nimi Ohjeita tuotteen valintaan Kabeldon-kaapelijakokaappi, 12 36 kv Kabeldon-kaapelijakokaappi HDC-A, 12 36 kv Jykevä ja varma ratkaisu Käyttö Kaapelijakokaapin avulla voidaan liittää ja haaroittaa

Lisätiedot

Lämminilmakoje lisätarvikkeineen

Lämminilmakoje lisätarvikkeineen LVD lisätarvikkeineen LVDV soveltuu tuulikaappien, aulojen, porttien, varasto- ja konepajahallien, autotallien ja vastaavien tilojen lämmittämiseen. Koje asennetaan alakattoon ja lämmönsiirtoaineena on

Lisätiedot

Korotetun tehon tahtireluktanssimoottori ja taajuusmuuttaja -paketti Optimoidut kokonaiskustannukset pumppu- ja puhallinsovelluksille

Korotetun tehon tahtireluktanssimoottori ja taajuusmuuttaja -paketti Optimoidut kokonaiskustannukset pumppu- ja puhallinsovelluksille Korotetun tehon tahtireluktanssimoottori ja taajuusmuuttaja -paketti Optimoidut kokonaiskustannukset pumppu- ja puhallinsovelluksille ABB Title Lorem Ipsum dolor sit Possible Subtitle Uudet pumppu- ja

Lisätiedot

1-vaiheinen kaksoismuunnostekniikan online UPS laite PowerValue 11 RT 1 10 kva kriittisille kuormille

1-vaiheinen kaksoismuunnostekniikan online UPS laite PowerValue 11 RT 1 10 kva kriittisille kuormille 1-vaiheinen kaksoismuunnostekniikan online UPS laite PowerValue 11 RT 1 10 kva kriittisille kuormille Sähkönsyötön varmentaminen ei koskaan ole ollut helpompaa. Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä tiedon

Lisätiedot

Pehmokäynnistimet. Tyyppi PSR. Uusi. Esite PSR1FI06_11 1SFC132003C1801

Pehmokäynnistimet. Tyyppi PSR. Uusi. Esite PSR1FI06_11 1SFC132003C1801 Pehmokäynnistimet Tyyppi PSR Esite PSR1FI06_11 1SFC132003C1801 Uusi ABB-pehmokäynnistimet Yleistä Vasemmalla: yhdistelmä, jossa on PSR ja moottorinsuojakytkin MS116 Yllä: PSR16, PSR30 ja PSR 45 *) Moottorin

Lisätiedot

Joka päivän alussa, asentaja saa ohjeistuksen päivän töille.

Joka päivän alussa, asentaja saa ohjeistuksen päivän töille. Taitaja 2011 kilpailutehtävän kuvaus. 26.4.2011 Viitetarina Prosessilaitokseen tulee uusi pullotusjärjestelmä tuotteen näytteistykseen. Pullotusyksikkö tulee ottamaan näytteitä prosessin säiliön 1 nesteestä.

Lisätiedot

CoreLine High-bay ensiluokkainen valon laatu sekä alhaiset energia- ja huoltokustannukset

CoreLine High-bay ensiluokkainen valon laatu sekä alhaiset energia- ja huoltokustannukset Lighting CoreLine High-bay ensiluokkainen valon laatu sekä alhaiset energia- ja huoltokustannukset CoreLine Highbay Vuonna 2013 menestyksekkäästi lanseeratun CoreLine High-bay -valaisimen seuraava sukupolvi

Lisätiedot

optimaalista asiakaskohtaista mukauttamista varten suosittelemme Rittal Power Engineering -ohjelman uusinta versiota.

optimaalista asiakaskohtaista mukauttamista varten suosittelemme Rittal Power Engineering -ohjelman uusinta versiota. Käyttö- ja ympäristöolosuhteet Ri4Power-kytkentälaitekokoonpanoille Luku 2-106, sivu 1 7 Ri4Power-järjestelmien asennusehdot ovat samat kaikille kenttätyypeille. Tästä poikkeavista vaatimuksista on sovittava

Lisätiedot

ROBUST Sähköiset ilmanlämmittimet vaativiin olosuhteisiin

ROBUST Sähköiset ilmanlämmittimet vaativiin olosuhteisiin Sähköiset ilmanlämmittimet vaativiin olosuhteisiin Sähköiset ilmanlämmittimet vaativiin olosuhteisiin Robust on sarja sähkökäyttöisiä ilmanlämmittimiä, jotka sopivat käytettäviksi ympäristöissä, joissa

Lisätiedot

Työhön kuuluu sähköistää kuvien mukainen asennus täyteen käyttökuntoon. Työssä ei saa tehdä jännitetyötä eikä lähialueella työskentelyä.

Työhön kuuluu sähköistää kuvien mukainen asennus täyteen käyttökuntoon. Työssä ei saa tehdä jännitetyötä eikä lähialueella työskentelyä. TYÖSELOSTUS Kohde Taitaja 2015 sähköasennus, semifinaali. Laajuus ja työskentelytavat Työhön kuuluu sähköistää kuvien mukainen asennus täyteen käyttökuntoon. Työssä ei saa tehdä jännitetyötä eikä lähialueella

Lisätiedot

Yhtiön nimi: - Luotu: - Puhelin: - Fax: - Päiväys: - Positio Laske Kuvaus 1 CR 3-12 A-A-A-E-HQQE. Tuote No.: 96516599

Yhtiön nimi: - Luotu: - Puhelin: - Fax: - Päiväys: - Positio Laske Kuvaus 1 CR 3-12 A-A-A-E-HQQE. Tuote No.: 96516599 Positio Laske Kuvaus 1 CR 3-12 A-A-A-E-HQQE Tuote No.: 96516599 Vaaka-asenteinen, monijaksoinen keskipakopumppu, jossa imu- ja paineaukko ovat samalla tasolla (in-line). Voidaan asentaa vaakasuuntaiseen

Lisätiedot

Asennus Venttiilisarja TBVA GOLD/SILVER C/COMPACT

Asennus Venttiilisarja TBVA GOLD/SILVER C/COMPACT FI.TBVA.70 Asennus Venttiilisarja TBVA GOLD/SILVER C/COMPACT. Yleistä TBVA-sarjan venttiilit ovat ulkokierteellä varustettuja -tieistukkaventtiilejä, joiden paineluokka on PN. Venttiili on helppo muuttaa

Lisätiedot

Varastoidut asennusvalmiit. Tasoritilät

Varastoidut asennusvalmiit. Tasoritilät Varastoidut asennusvalmiit Tasoritilät Vaikea tapa: asennusvaiheessa leikattavat teräsritilät Raskas Teräsritilämatot ovat niin suuria ja raskaita ettei niitä voi nostaa yksinään. Tämä lisää kustannuksia.

Lisätiedot

Koneturvaovi Albany RP300. ASSA ABLOY Entrance Systems

Koneturvaovi Albany RP300. ASSA ABLOY Entrance Systems Koneturvaovi Albany RP300 ASSA ABLOY Entrance Systems Albany RP300 Avautuu ja sulkeutuu nopeasti, joten käyttöjaksoja voi olla jopa 5 minuutissa. Toimii luotettavasti myös oltuaan raskaassa käytössä vuosikausia.

Lisätiedot

Käyttöohje Busch-Infoline. 1510 UC-500 Kutsujärjestelmä inva-wc:tä varten. 1673-1-8322 Rev. 01 17.12.2012

Käyttöohje Busch-Infoline. 1510 UC-500 Kutsujärjestelmä inva-wc:tä varten. 1673-1-8322 Rev. 01 17.12.2012 Pos: 2 /#Neustruktur#/Online-Dokumentation (+KN)/Titelblätter/Infoline/Titelblatt - 1510 @ 25\mod_1339651633537_174011.docx @ 217346 @ @ 1 === Ende der Liste für Textmarke Cover === 1673-1-8322 Rev. 01

Lisätiedot

Power IT Compact Secondary Substations, CSS. Pienjännitekojeisto, LVS3

Power IT Compact Secondary Substations, CSS. Pienjännitekojeisto, LVS3 Power IT Compact Secondary Substations, CSS Pienjännitekojeisto, LVS3 LVS ABB:n uusi pienjännitekojeisto puisto- ja kiinteistömuuntamoihin LVS3-kojeisto on omalla kehikolla varustettu, vapaasti seisova

Lisätiedot

Leveys 5 mm Pieni tehonkulutus kelalle Piirilevylle/93-sarjan kantaan A2 A Näkymä juotospuolelta 1.9

Leveys 5 mm Pieni tehonkulutus kelalle Piirilevylle/93-sarjan kantaan A2 A Näkymä juotospuolelta 1.9 34-sarja - Kapeat sähkömekaaniset piirilevyreleet 6 A Ominaisuudet Erittäin kapeat -napaiset - 6 A releet Kiinnitys piirilevylle - suoraan tai piirilevykantaan Kiinnitys 3 mm kiskolle - ruuvi- tai jousiliitinkannalla

Lisätiedot

Laituri- ja Satamatuotteet

Laituri- ja Satamatuotteet Laituri- ja Satamatuotteet * Nyt annamme 5 vuoden takuun uusille tuotteille. Sinun tarvitsee vain mennä kotisivullemme, rekisteröityä ja rekisteröidä tuote. El-Björn Oy El-Björn AB on Pohjoismaiden johtava

Lisätiedot

Pienjännitekojeet Kaapelijakokaapit, MJS Jonovarokekytkimet, XLBM

Pienjännitekojeet Kaapelijakokaapit, MJS Jonovarokekytkimet, XLBM Pienjännitekojeet Kaapelijakokaapit, MJS Jonovarokekytkimet, XLBM Esite MJS FI 08_10 1SCC320003C1801 Luotettavat ja joustavat MJS-kaapelijakokaapit Valinta on helppoa uuden suunnitteluohjelman avulla Energialaitoston

Lisätiedot

Kaapelijakokaapit FEKJK

Kaapelijakokaapit FEKJK Kaapelijakokaapit FEKJK Uuden sukupolven jakokaappisarja, joka on varustettu saksalaisen Jean Müllerin kosketussuojatulla kiskostolla Kaapelijakokaapit ovat olennainen osa sähkönjakeluverkkoa. FEKJK jakokaappisarja

Lisätiedot

Kolmivaiheiset online UPS-järjestelmät. PowerWave kw Verratonta tehoa

Kolmivaiheiset online UPS-järjestelmät. PowerWave kw Verratonta tehoa Kolmivaiheiset online UPS-järjestelmät PowerWave 33 60 500 kw Verratonta tehoa PowerWave 33 tehopesä ABB on keskeytymättömän sähkönsyötön ratkaisujen edelläkävijä. Uusin PowerWave 33 -sukupolvi on osa

Lisätiedot

FPK-PISTORASIAKESKUKSET

FPK-PISTORASIAKESKUKSET 16 FPK-PISTORASIAKESKUKSET Tekniset tiedot: EN 60439-1:1999 EN 60439-3:1991 Nimellisvirta: I n 16-125A Nimellisjännite: U e 230, 230/400V Nimellistaajuus: f 50 Hz Nim.eristysjännite: U i = U e Oikosulkulujuus:

Lisätiedot

1. Yleistä Katso RT 92-10774 sekä ST - 53.11 JOHDANTO / YLEISTÄ

1. Yleistä Katso RT 92-10774 sekä ST - 53.11 JOHDANTO / YLEISTÄ 1 (6) SÄHKÖNKÄYTTÄJÄN MUUNTAMO Sähkönkäyttäjän muuntamon suunnittelussa ja rakentamisessa käytetään ohjetta RT 92-10774 MUUNTAMOTILA RAKENNUKSESSA sekä ohjetta ST 53.11 KAAPELILIITÄNTÄISET SÄHKÖNKÄYTTÄJÄN

Lisätiedot

SÄHKÖNJAKELUN VALTAVÄYLÄ

SÄHKÖNJAKELUN VALTAVÄYLÄ SÄHKÖNJAKELUN VALTAVÄYLÄ SÄHKÖNJAKELUN VALTAVÄYLÄ YHTEISTYÖKUMPPANI KAIKKIIN SÄHKÖKESKUSTARPEISIIN Turvalliset tuotteet - luotettava kumppani E Avenue Oy syntyi kahden vahvan keskusvalmistajan, Ikaalisten

Lisätiedot

BROWACOM TUOTTEET. Kotisivumme löytyvät osoitteesta: http://www.browacom.fi

BROWACOM TUOTTEET. Kotisivumme löytyvät osoitteesta: http://www.browacom.fi BROWACOM TUOTTEET valmistaa ja myy tietoliikennealan ratkaisuja alan ammattilaisille. Tuotteita ovat mm. CityCabinet-tuoteperhe, lämmittimet, puhaltimet, AC-jakelu, sekä palveluina mm. elektromekaniikan

Lisätiedot

HUIPPUIMURIEN SANEERAUS POISTOILMANVAIHTOJÄRJESTELMISSÄ

HUIPPUIMURIEN SANEERAUS POISTOILMANVAIHTOJÄRJESTELMISSÄ 1 ( 23 ) HUIPPUIMURIEN SANEERAUS POISTOILMANVAIHTOJÄRJESTELMISSÄ - Ohjeet - Tarvikkeet 1. Yleiset ohjeet Tämä esite sisältää ohjeet sekä kuvauksen tarvittavista varusteista, kun seuraavan luettelon mukaiset

Lisätiedot

Altivar 12. Suorituskykyä pienessä paketissa. Taajuusmuuttajat oikosulkumoottoreille: 0,18 2,2 kw, 240 voltin yksivaiheinen syöttöjännite

Altivar 12. Suorituskykyä pienessä paketissa. Taajuusmuuttajat oikosulkumoottoreille: 0,18 2,2 kw, 240 voltin yksivaiheinen syöttöjännite Altivar 12 Suorituskykyä pienessä paketissa Taajuusmuuttajat oikosulkumoottoreille: 0,18 2,2 kw, 240 voltin yksivaiheinen syöttöjännite Tekniikkaa, joka helpottaa työtäsi Pieni Kekseliäs Luotettava Suorituskykyinen

Lisätiedot

TURVAKYTKIMET 10-1000A TEKNISET TIEDOT

TURVAKYTKIMET 10-1000A TEKNISET TIEDOT 0-000A TEKNISET TIEDOT KUM/KUT/KUA/KUR 0 A 6 A 25 A 32 A 40 A 63 A 80 A Nimelliseristysjännite U i (V) 690 690 690 690 690 690 690 Avoimen tilan terminen rajavirta I th (A) 25 40 63 63 90 00 60 Koteloidun

Lisätiedot

PRO FLOW KATU- JA ALUEVALAISTUS

PRO FLOW KATU- JA ALUEVALAISTUS T E K N I S E T T I E D O T PRO FLOW KATU- JA ALUEVALAISTUS PRO FLOW PRO Flow on näyttävä: Linjakas ja kompakti PRO Flow sopii kaikenlaisiin ympäristöihin kaduilta piha-alueille ja puistoihin. Puhdas skandinaavinen

Lisätiedot

Valo. * Nyt annamme 5 vuoden takuun uusille tuotteille. Sinun tarvitsee vain mennä kotisivullemme, rekisteröityä ja rekisteröidä tuote.

Valo. * Nyt annamme 5 vuoden takuun uusille tuotteille. Sinun tarvitsee vain mennä kotisivullemme, rekisteröityä ja rekisteröidä tuote. Valo * Nyt annamme 5 vuoden takuun uusille tuotteille. Sinun tarvitsee vain mennä kotisivullemme, rekisteröityä ja rekisteröidä tuote. BOJ-LED työmaavalaisin BOJ työmaavalaisin on suunniteltu kestämään

Lisätiedot

Pienjännitetuotteet, Huoneisto 1FI10_11. Saneeraus- ja huoneistokeskukset Kerros- ja rivitalot

Pienjännitetuotteet, Huoneisto 1FI10_11. Saneeraus- ja huoneistokeskukset Kerros- ja rivitalot Pienjännitetuotteet, Huoneisto 1FI10_11 Saneeraus- ja huoneistokeskukset Kerros- ja rivitalot 2 ABB Pienjännitetuotteet, Huoneistokeskukset Sisällysluettelo Yleistä... 4 Lajimerkkiavain... 5 Saneerauskeskukset...

Lisätiedot

YDINVOIMALANOSTURIT SATAMANOSTURIT RASKAAT HAARUKKATRUKIT KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO. CLX-ketjunostin INNOVATIIVISTA KUORMANKÄSITTELYÄ

YDINVOIMALANOSTURIT SATAMANOSTURIT RASKAAT HAARUKKATRUKIT KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO. CLX-ketjunostin INNOVATIIVISTA KUORMANKÄSITTELYÄ TEOLLISUUSNOSTURIT YDINVOIMALANOSTURIT SATAMANOSTURIT RASKAAT HAARUKKATRUKIT KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO TYÖPISTENOSTURIT CLX-ketjunostin INNOVATIIVISTA KUORMANKÄSITTELYÄ Konecranes CLX-ketjunostin UUDISTA

Lisätiedot

Kuormankytkimet OT OT 400

Kuormankytkimet OT OT 400 OT Pienjännitetuotteet Tiedote OT 23 FI 04_05 1SCC301010801 Kuormankytkimet OT 200...OT 400 - Ennätyksellisen kompakti ratkaisu :n uusilla kuormankytkimillä on nyt entistä paremmat suoritusarvot pienemmässä

Lisätiedot

MONOSPLIT- tai MULTISPLIT-järjestelmä FULL DC Inverter -32 C - +

MONOSPLIT- tai MULTISPLIT-järjestelmä FULL DC Inverter -32 C - + SPLIT- tai MULTISPLIT-järjestelmä FULL DC Inverter Paremman ympäristön puolesta. C 50-32 C - + LÄMMITYKSEEN ja ILMASTOINTIIN asuin- ja toimistorakennuksissa www.onninen.fi ENERGIA TEHOKKU UTTA Järjestelmä

Lisätiedot

Fibox AL Digi Piharasia asennus- ja käyttöohjeet

Fibox AL Digi Piharasia asennus- ja käyttöohjeet Fibox AL Digi Piharasia asennus- ja käyttöohjeet HUOM! Ennen kuin asennus aloitetaan, on tämä asennus- ja käyttöohje luettava huolellisesti. Asennuksen ja käytön on muilta osin noudatettava paikallisia

Lisätiedot

Uudet peruskeskukset. Suunnittelemme asiat kestämään. ensto.fi. Olemme päivittäneet Esteri- ja Waltteriperuskeskuksemme

Uudet peruskeskukset. Suunnittelemme asiat kestämään. ensto.fi. Olemme päivittäneet Esteri- ja Waltteriperuskeskuksemme Uudet peruskeskukset Suunnittelemme asiat kestämään Olemme päivittäneet Esteri- ja Waltteriperuskeskuksemme vastaamaan entistä paremmin tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeita. ensto.fi Enston sähkökeskukset

Lisätiedot

Palo- ja savunpoistopelti EN-FK EN-FK. Sinikellonkuja Vantaa puh

Palo- ja savunpoistopelti EN-FK EN-FK. Sinikellonkuja Vantaa puh Palo- ja savunpoistopelti EN-FK EN-FK Sinikellonkuja 0100 Vantaa puh. 09 0 Palo- ja savunpoistopelti EN-FK (EIS 10) Palopelti EN-FK on kuumuutta eristävä palopelti, jolla estetään tulipalon ja savukaasujen

Lisätiedot

FC1008, FC1012 Paloilmoituskeskukset

FC1008, FC1012 Paloilmoituskeskukset FC1008, FC1012 Paloilmoituskeskukset Kahdeksan tai 12 ryhmää yhteensopiva kaikkien Siemensin kollektiivisten paloilmaisimien kanssa kattava yhteensopivuus kahdella valittavissa olevalla ilmaisinlinja-asetuksella

Lisätiedot

Cleanroom LED hygieeninen ja tehokas

Cleanroom LED hygieeninen ja tehokas Lighting Cleanroom LED hygieeninen ja tehokas Cleanroom LED Erittäin hygienisissä tiloissa, kuten sairaaloissa, laboratorioissa ja esim. elintarviketeollisuudessa tarvitaan erityisiä IP65-luokiteltuja,

Lisätiedot

Oviverhopuhaltimet FLOWAIR.COM

Oviverhopuhaltimet FLOWAIR.COM Oviverhopuhaltimet FLOWAIR.COM ILMAN LÄMPÖTILAN JAKAUTUMINEN HUONEISSA Ilman oviverhopuhallinta Oviverhopuhaltimella -1 C 22 C 2 C 21 C 2 C 22 C -8 C -6 C -4 C -2 C 19 C C 1 C 1 C 6 C C C 6 C 1 C 1 C 18

Lisätiedot

Pienjännitekojeet ODIN-kWh-mittari

Pienjännitekojeet ODIN-kWh-mittari Pienjännitekojeet ODIN-kWh-mittari Esite ODIN 1 FI 02_01 1SCC480001C1801 ODIN-mittari Sisältö Yleiskuvaus...3 OD4165,suoraan kytketty 3-vaihemittari(enintään 65 A)...4 OD4110,virtamuuntajaan kytketty 3-vaihemittari...5

Lisätiedot