Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, eduskuntavaalit 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, eduskuntavaalit 2015"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, eduskuntavaalit /00.001/2014 Kunnanhallitus 3 Vaalien toimittamisessa noudatetaan perustuslain 54 :ää, vaalilakia (714/1998) ja lakia ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta (273/2009). Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: - kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluvat puheen joh ta ja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeel li nen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme - laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä varten yk si tai useampi vaalitoimikunta, johon kuuluu puheenjohtaja, va ra pu heen joh ta ja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joi ta on kuitenkin oltava vähintään kolme. Varajäsenet on asetettava sii hen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten sekä niiden va ra jäsen ten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaa li pii ris sä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puo lue re kis te riin merkittyjä puolueita. Edellisillä eduskuntavaaleilla tarkoitetaan maa lis kuus sa 2011 toi mitet tu ja vaaleja. Yleensä lain vaatimuksen to teu tu mi nen edellyttää, että jä se nis sä ja varajäsenissä ei ole kahta sa maa puoluetta edustavaa hen ki löä. Valinnassa on otettava huomioon ta sa-ar vo lain vaatimus 40 %:n su ku puo li kiin tiös tä, jonka tulee toteutua erik seen jäsenten ja va ra jä sen ten kohdalla. Eduskuntavaaleissa 2015 Nastolassa on käytössä vaalipäivänä säh köi nen äänioikeusrekisteri ainakin kolmella äänestysalueella: äänestysalue 002 Ersta, äänioikeutettuja noin 1800 äänestysalue 003 Kirkonkylä, äänioikeutettuja noin 2150 äänestysalue 006 Rakokivi, äänioikeutettuja noin 2100 Mikäli halutaan, sähköisen äänioikeusjärjestelmän käyttöä voidaan lisä tä äänestysalueille 004 Uusikylä ja 005 Villähde. Lisäksi mikäli alue 003 Kirkonkylä on halukas, voidaan sinne ottaa käyt töön vaalipäivänä myös sähköinen laskentajärjestelmä.

2 Edellä mainitut seikat tulee ottaa huomioon henkilöitä nimetessä. Ehdotus: (kunnanjohtaja) Kunnanhallitus asettaa vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten vaa lilau ta kun nat ja vaalitoimikunnan ja valitsee niihin jäsenet sekä vaa lilau ta kun tiin viisi varajäsentä sekä vaalitoimikuntaan kolme varajäsentä siinä jär jes tyk ses sä, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Lisäksi kunnanhallitus mää rää vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan puheenjohtajan ja va ra pu heen joh ta jan. Kotiäänestyksen hoitajat (2) nimeää keskusvaalilautakunta. Päätös: 1. Pyhäntaan äänestysalueen vaalilautakunta Grönroos Rauno Ajo Simo Pakkanen Raija Viitanen Juha Pellikka Marja-Leena varastomies, perhepäivähoitaja maalari toiminnanjohtaja Puheenjohtajaksi määrättiin Pellikka Marja-Leena ja varapuheenjohtajaksi Grönroos Rauno Gran Raimo Pesonen Jari Hahl Sari Jokinen Marjo Anttolainen Mirja kirvesmies lasityöntekijä liikunnanohjaaja erityislastentarhanopettaja nahanleikkaaja 2. Erstan äänestysalueen vaalilautakunta Järvinen Mia Vappula Heikki Mäkinen Jarmo Kemppilä Antti Kaitainen Marja johdon assistentti, maanviljelijä suunnitteluinsinööri aikuiskouluttaja Puheenjohtajaksi määrättiin Mäkinen Jarmo ja varapuheenjohtajaksi Järvinen Mia

3 Rantapelkonen Heimo Peltola Raimo Korhonen Seija Siltanen Riitta Kämäräinen Susanna asettaja lähettämövastaava rehtori ryhmäperhepäiväkodin hoitaja 3. Kirkonkylän äänestysalueen vaalilautakunta Ruuska Sinikka Reinikka Sami Koskelo Jenna Purmonen Sirpa Vainikainen Hannu perushoitaja isännöitsijä kotiäiti myynninedistäjä kääntäjä Puheenjohtajaksi määrättiin Reinikka Sami ja varapuheenjohtajaksi Ruuska Sinikka Helin Marko Ollila Arja Salakka Milla Kaikkonen Kaarina Arvaja Pertti hall.kand pussikoneen vastaanottaja opiskelija terveydenhoitaja liikunnanopettaja 4. Uudenkylän äänestysalueen vaalilautakunta Kärkkäinen Paavali Reinikka Pasi Kukkonen Heli Hakatie Tapio Aulén Pirkko koneenhoitaja varusmies merkonomi diakonissa Puheenjohtajaksi määrättiin Kärkkäinen Paavali ja varapuheenjohtajaksi Reinikka Pasi Hassinen Sirpa Okkonen Riitta kuvanvalmistaja Honkanen Petri DI, mittauspäällikkö Riihioja Risto maanviljelijä

4 Björkman Pirjo puheterapeutti 5. Villähteen äänestysalueen vaalilautakunta Lampio Eila kustannuslaskija, Mikkanen Anne hankejohtaja Matinpalo Matti merkonomi Salminen Vesa Harper Maija kääntäjä Puheenjohtajaksi määrättiin Eila Lampio ja varapuheenjohtajaksi Anne Mikkanen Gran Hilkka ompelija Lampio Olavi Rahkonen Hannu kapteeni Natunen Salla opiskelija Kulonen Esko nuorisotyönohjaaja, 6. Rakokiven äänestysalueen vaalilautakunta Jerndahl Mirja Såg Heikki Stranden Liisa Holmberg Timo Anttolainen Terho puuseppä, myyjä, atk- insinööri sähköasentaja kuvatuottaja Puheenjohtajaksi määrättiin Jerndahl Mirja ja varapuheenjohtajaksi Såg Heikki Hakatie Seija Kähäri Veli-Matti Nousiainen Marja-Terttu Kaitainen Mauno Nyman Tarja sähköasentaja luokanopettaja sairaanhoitaja 7. Nastonharjun pohjoisen äänestysalueen vaalilautakunta Mäkinen Eero ostaja,

5 Virtanen Olavi Suppi Merja Kaapro Seppo Honkanen Anja ekonomi, opettaja maalari kehitysvammahoitaja Puheenjohtajaksi määrättiin Virtanen Olavi ja varapuheenjohtajaksi Kaapro Seppo Eerikäinen Ritva Lähteenmäki Maire Ylönen Hannu Nurmela Sylvi Nissinen Matti keittäjä terveydenhoitaja, projektipäällikkö 8. Nastonharjun eteläisen äänestysalueen vaalilautakunta Virtanen Tero Lilja Mervi Ojanen Veijo Brandelin Sirpa Aulén Rainer metallimies liikkeenharjoittaja painaja vuoropäällikkö porari Puheenjohtajaksi määrättiin Brandelin Sirpa ja varapuheenjohtajaksi Lilja Mervi Sandberg Ulla Immonen Marja-Liisa Misukka Ari Björkman Reijo Ojanen Petja kirjanpitäjä lähihoitaja rehtori opiskelija Vaalitoimikunta Sillanmäki Juhani Niemi Harri Mehta Heli työteknikko, liikkeenharjoittaja lehtori, lukuun ottamatta kotiäänestystä

6 Hassinen Sirpa Kaitainen Mauno Pylvänäinen Milja sairaanhoitaja terveyskeskusavustaja, eläk

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, europarlamenttivaalit 2014

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, europarlamenttivaalit 2014 Kunnanhallitus 12 03.02.2014 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, europarlamenttivaalit 2014 604/00.001/2014 KH 12 Euroopan parlamentin jäsenten vaalit (europarlamenttivaalit) toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, europarlamenttivaalit 2014

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, europarlamenttivaalit 2014 Kunnanhallitus 12 03.02.2014 Kunnanhallitus 21 17.02.2014 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, europarlamenttivaalit 2014 604/00.001/2014 KH 12 Euroopan parlamentin jäsenten vaalit (europarlamenttivaalit)

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 Kunnanhallitus 208 26.09.2017 Kunnanhallitus 220 10.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 211/00.00.00/2017 Kh 26.09.2017 208 Valmistelija: Satu Tuomela, keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 02.10.2017 Kaupunginhallitus 209 16.10.2017 Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 225/00.00.00/2017

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19 28.01.2019 Kaupunginhallitus 28 11.02.2019 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen 14.4.2019 toimitettavia eduskuntavaaleja varten KH 28.01.2019 19 Valmistelija: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kaupunginhallitus 290 25.09.2017 Kaupunginhallitus 311 09.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kh 25.09.2017 290 Valmistelija: palvelusihteeri Johanna

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kunnanhallitus 36 24.02.2015 Kunnanhallitus 50 10.03.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen KH 36 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. En nak

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kunnanhallitus 33 01.02.2017 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanhallitus 60 28.02.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN KHALL 33 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 427 23.10.2017 Kunnanhallitus 36 22.01.2018 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen tasavallan presidentin vaalia 28.1.2018 (tarvittaessa 11.2.2018) varten / Kahden uuden varajäsenen

Lisätiedot

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015 Aika: 28.1.2015 klo 18 Paikka: Seurakuntatalo, neuvotteluhuone Puheenjohtaja Matti Piispanen paikalla Varapuheenjohtaja Oksanen Ohto paikalla Jäsen Arraste-Kihlakaski Mervi paikalla Eskola Päivi paikalla

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta 656/00.00.00.01/2016

Lisätiedot

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin Kaupunginhallitus 501 13.11.2017 Kaupunginhallitus 527 27.11.2017 Kaupunginhallitus 544 04.12.2017 Kaupunginhallitus 13 18.12.2017 13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta Kunnanhallitus 11 30.01.2017 Kunnanhallitus 30 27.02.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta 188/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 30.01.2017 11 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Kaupunginhallitus 128 03.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien

Lisätiedot

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kaupunginhallitus 14 19.01.2015 Kaupunginhallitus 38 16.02.2015 Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 265/00.00.00/2014 Kaupunginhallitus 19.01.2015 14 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen Kunnanhallitus 4 09.01.2017 Kunnanhallitus 17 30.01.2017 Kunnanhallitus 35 20.02.2017 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 2286/01.50/2016 Khall 12.12.2016 239 Kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Otsikko Sivu 12 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, europarlamenttivaalit

Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Otsikko Sivu 12 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, europarlamenttivaalit Nastolan kunta Pöytäkirja 2/2014 35 Kunnanhallitus Aika 03.02.2014 klo 18:00-19:45 Paikka Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 12 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten Kunnanhallitus 63 24.03.2014 Kunnanhallitus 86 14.04.2014 Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten 248/00.00.00/2013 KHALL 63 24.3.2014 Europarlamenttivaalit

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

2286/01.50/2016. Khall

2286/01.50/2016. Khall Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 47 13.02.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 / Itseoikaisu 2286/01.50/2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017 Kunnanhallitus 304 16.10.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit 2018 2475/01.50/2017 Khall 16.10.2017 304 Presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2018 ja vaalin mahdollinen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Kunnanhallitus 121 02.03.2015 Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten 550/00.01.00/2014 KHALL 121 2.3.2015 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. Vaaleissa

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1001/00.00.00.00/2016 20 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginsihteeri Petra Määttänen ja keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten Kunnanhallitus 63 24.03.2014 Kunnanhallitus 86 14.04.2014 Kunnanhallitus 104 05.05.2014 Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten 248/00.00.00/2013 KHALL 63

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: ERO KESKUSVAALILAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJUUDESTA / ASPHOLM HELGE Kunnanhallitus 15.12.2014 ( 263): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston jäseniksi vuosiksi 2013 2016 on valittu seuraavat henkilöt: 1. 10 Hekkala, Raija KESK 128 2035,000 opettaja, eläkeläinen

Kunnanvaltuuston jäseniksi vuosiksi 2013 2016 on valittu seuraavat henkilöt: 1. 10 Hekkala, Raija KESK 128 2035,000 opettaja, eläkeläinen PÖYTÄKIRJA Suomussalmen kunnan keskusvaalilautakunta on kokouksessaan 31.10.2012 klo 18.00 vahvistanut Suomussalmen kunnassa 28.10.2012 toimitettujen kunnallisvaalien tuloksen. Kunnanvaltuuston jäseniksi

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Pielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009

Pielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009 Sivu: 1 P1 Lieksan vaalipiiri Lähetetty: 7469 Äänestys%: 36,1 Hyväksytty: 2612 Hyväksytty%: 96,8 Hylätty: 85 Hylätty%: 3,2 Valitaan: 20 Varoja puuttuu: 3 L1 Ehdokaslista A : 378 %: 14,5 ja: 3 ja%: 15,0

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 45 26.01.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 26/00.00.00.01/2015 Kunnanhallitus 45 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN / TÄYDENNYSVALINTA

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN / TÄYDENNYSVALINTA Kaupunginhallitus 57 16.02.2015 Kaupunginhallitus 91 16.03.2015 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN / TÄYDENNYSVALINTA Kaupunginhallitus 16.02.2015

Lisätiedot

Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Nastolan kunta Pöytäkirja 3/2014 54 Kunnanhallitus Aika 17.02.2014 klo 18:00-20:20 Paikka Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 19 Valtuuston päätösten laillisuusvalvonta

Lisätiedot

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Kaupunginhallitus 386 07.11.2016 Kaupunginhallitus 56 06.02.2017 Kaupunginhallitus 83 13.02.2017 Kaupunginhallitus 104 27.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2017 kuntavaaleihin

Lisätiedot

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017 23 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2017 kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 48 13.02.2017 Kaupunginhallitus 71 13.03.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 13.02.2017 48 Kuntavaalit

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kunnanhallitus 35 09.02.2015 Kunnanhallitus 41 23.02.2015 Eduskuntavaalit 2015 / vaalilautakuntien täydentäminen 976/00.00.00/2014 Kh 09.02.2015 35 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen,

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2014 EUROPARLAMENTTIVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2014 EUROPARLAMENTTIVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 40 17.02.2014 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2014 EUROPARLAMENTTIVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 40 Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina

Lisätiedot

Otsikko Sivu 36 Rahastosääntöjen lakkauttaminen 4 37 Nastolan historian osan IV kirjoittaminen 5 38 Muut asiat 6

Otsikko Sivu 36 Rahastosääntöjen lakkauttaminen 4 37 Nastolan historian osan IV kirjoittaminen 5 38 Muut asiat 6 Nastolan kunta Pöytäkirja 6/2015 1 Valtuusto Aika 14.12.2015 klo 20:00-22:03 Paikka Nastolan kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 36 Rahastosääntöjen lakkauttaminen 4 37 Nastolan historian

Lisätiedot

Otsikko Sivu 8 Nastolan kunnan jäsenten nimeäminen yhdistymishallitukseen 26 9 Muut asiat 28

Otsikko Sivu 8 Nastolan kunnan jäsenten nimeäminen yhdistymishallitukseen 26 9 Muut asiat 28 Nastolan kunta Pöytäkirja 2/2015 23 Valtuusto Aika 09.02.2015 klo 18:00-18:41 Paikka Nastolan kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Nastolan kunnan jäsenten nimeäminen yhdistymishallitukseen

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen

Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen Kunnanhallitus 27 27.02.2017 Kunnanhallitus 38 13.03.2017 Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen 2117/00.00.00/2014 Kh 27.02.2017 27 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kunnanhallitus 27 27.02.2017 Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 2117/00.00.00/2014 Kh 27.02.2017 27 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa Virolahden kunnanhallitus 185 12.12.2016 Virolahden kunnanhallitus 3 16.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa 9.4.2017 Kh 185 Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti: Kunnanhallitus 113 22.05.2017 Kunnanvaltuusto 38 05.06.2017 Kunnanhallitus 214 09.10.2017 Keskusvaalilautakunnan vaali 96/00.00.01/2017 Kh 22.05.2017 113 Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p. 0400

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kokoushuone Leino (kunnanhallituksen huone)

PALTAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kokoushuone Leino (kunnanhallituksen huone) PALTAMON KUNTA PÖYTÄKRJA 3/2019 1 Keskusvaalilautakunta 24.05.2019 AKA 17:00-19:00 PAKKA Kokoushuone Leino (kunnanhallituksen huone) OSALLSTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Keränen Ville 17:00-19:00

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten KAUPUNGINHALLITUS 86 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten 1375/00.0000.000000/2016 KH 86 Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin

Lisätiedot

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun Kunnanhallitus 18 26.01.2015 Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun Kh 18 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Kunnanhallitus 65 26.02.2019 Kunnanhallitus 80 12.03.2019 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 321/00.00.00/2018, 113/00.00.01/2017 Khall 26.02.2019 65 Vuoden 2019

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (10) Keskusvaalilautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (10) Keskusvaalilautakunta Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 (10) Aika 17.10.2017, klo 17:12-18:39 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, Herman -kokoustila Käsitellyt asiat 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 20 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen 101/00.00.00/2017 KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on

Lisätiedot

Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017

Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017 Virolahden kunnanhallitus 185 12.12.2016 Virolahden kunnanhallitus 3 16.01.2017 Virolahden kunnanhallitus 40 13.03.2017 Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017 Kh 185 Vaalilain 15

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN. KH 16.02.2015 57 Valmistelija kaupunginlakimies Hannu Markkula:

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN. KH 16.02.2015 57 Valmistelija kaupunginlakimies Hannu Markkula: Kaupunginhallitus 57 16.02.2015 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN 123/00.00.00/2015 KH 16.02.2015 57 Valmistelija kaupunginlakimies Hannu Markkula: Eduskuntavaalit

Lisätiedot

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 4 15.01.2018 Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 20.11.2017 267 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö Vuoden 2018 presidentin vaali

Lisätiedot

Suomen Aikuisurheiluliiton SM-viestit Kangasala Kultamitalijoukkueet:

Suomen Aikuisurheiluliiton SM-viestit Kangasala Kultamitalijoukkueet: Suomen Aikuisurheiluliiton SM-viestit Kangasala 11.6.2016 Kultamitalijoukkueet: M35 4 x 1500 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 18.30,10 Lasse Kero Timo Kero Jukka Savonheimo Juha Kukkamo M40 4

Lisätiedot

Kunnanhallitus 175 27.10.2014 Valtuusto 39 10.11.2014. Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013. Kunnanhallitus 27.10.

Kunnanhallitus 175 27.10.2014 Valtuusto 39 10.11.2014. Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013. Kunnanhallitus 27.10. Kunnanhallitus 175 27.10.2014 Valtuusto 39 10.11.2014 Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013 Kunnanhallitus 27.10.2014 175 Sivistystoimen palveluverkkoselvityksien pohjalta on valtuuston 27.1.2014

Lisätiedot

HRK- uistelu

HRK- uistelu HSVU Tulostettu 2.8.2014 Sivut 1 / 21 39 Niko Saarinen, Jyri Korkeila 6805 kuha 5480 6805 13610 1 17 Salonen Kari, Niittymaa Jani, 5210 2800 kuha 2800 8010 10810 2 30 Huhkamo, Virtanen, Karjalainen 10060

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh )

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh ) Kunnanhallitus 357 10.10.2017 Kunnanhallitus 431 28.11.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten 197/00.00.00/2017 Khall 10.10.2017 357 (Lisätietoja: Controller,

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

Autonrengas Naiset 5 kg

Autonrengas Naiset 5 kg Autonrengas Naiset 5 kg pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 14,40 3.9.2011 Elimäki 2 Riikka Ruuth KivKiv 13,78 22.4.2011 Kuopio 3 Lotta Kirvesmies MikKV 12,40 22.4.2011 Kuopio 4 Ulvi Jurikivi KU-58 12,12 3.9.2011

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta. Merja Kannosto Seppo Leponiemi Rainer Rajamäki

Keskusvaalilautakunta. Merja Kannosto Seppo Leponiemi Rainer Rajamäki JÄMIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Keskusvaalilautakunta KOKOUSAIKA Torstaina 28.2.2019 kello 17.00 17.20 KOKOUSPAIKKA Kunnanviraston kokoushuone SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Yleinen lopputulokset Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki Rahkonen Martti Ensokeila

Yleinen lopputulokset Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki Rahkonen Martti Ensokeila Yleinen lopputulokset 1.11.2015 Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki 1532 0 53 2 Rahkonen Martti Ensokeila Imatra 1334 138 30 3 Kuuva Ari Pate Heinola 1320 102 32

Lisätiedot

HAAVI - Nastolan nuorten ohjaus- ja palveluverkosto

HAAVI - Nastolan nuorten ohjaus- ja palveluverkosto HAAVI - Nastolan nuorten ohjaus- ja palveluverkosto Nastolan sivistystoimi Alakoulut Yläkoulut ja erityisopetus Koulutuskeskus Salpaus Nastolan nuorisopalvelut Nastolan Haavi PHSOTEY- Peruspalvelukeskus

Lisätiedot

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali.

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT PÖYTÄKIRJA Yhteistulokset Lasten viestit Siirtolapuutarha Tulos Kroketti Kuulakikka Mölkky Lentopallo Lausunta Puhe Tikka Petankki Tytöt < v Pojat

Lisätiedot

Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan eropyyntö ja täydennysvaali

Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan eropyyntö ja täydennysvaali Kaupunginhallitus 21 02.02.2015 Kaupunginhallitus 66 16.03.2015 Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan eropyyntö ja täydennysvaali 29/011/2015 197/004/2014 KH 24.11.2014 259 Vaalilain

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen Kunnanhallitus 200 07.11.2016 Kunnanhallitus 242 12.12.2016 Kunnanhallitus 17 16.01.2017 *Keskusvaalilautakunta 15 14.02.2017 Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten

Lisätiedot

Autonrengas Naiset 5 kg

Autonrengas Naiset 5 kg Autonrengas Naiset 5 kg pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 15,61 8.10.2011 Heinävesi 2 Riikka Ruuth KivKiv 13,78 22.4.2011 Kuopio 3 Ulvi Jurikivi KU-58 12,62 24.9.2011 Leppävirta 4 Lotta Kirvesmies MikKV 12,40

Lisätiedot

Utsjoen kunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1 1 Keskusvaalilautakunta KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA

Utsjoen kunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1 1 Keskusvaalilautakunta KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Viranomainen Nro Sivu Utsjoen kunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1 1 KOKOUSAIKA klo 16.00-16.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 117 Kääriäinen, Seppo KESK 608 3506,000 VTT, kansanedustaja 2. 31 Eestilä, Markku KOK 276 1770,000 kansanedustaja,

Lisätiedot

Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä

Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä Nimi Olosuhde Rata Vuoro Tulos Koivuranta Erkki H 1-9-17 9 1 246 Tapper Pasi H 1-9-17 1 8 244 Nybakka Helvi H 1-9-17 17 8 241 Lahti Jukka-Pekka H 1-9-17 17

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2017 595 Kunnanhallitus 24.10.2017 AIKA 24.10.2017 klo 16:00-16:14 PAIKKA Valtuustosali, jatkokokous KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 293 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Pirjo Alijärvi ohjelma- ja työryhmäkoordinaattori Janakkala. Päivi Halme talouspäällikkö Janakkala. Jari Hevonoja valokuvaaja Hattula

Pirjo Alijärvi ohjelma- ja työryhmäkoordinaattori Janakkala. Päivi Halme talouspäällikkö Janakkala. Jari Hevonoja valokuvaaja Hattula 2 3 4 5 Ehdokaslista A Reijo Ahonen harmonikansoiton lehtori Pirjo Alijärvi ohjelma- ja työryhmäkoordinaattori Irmeli Elo hankekoordinaattori, opettaja Sari Forss kouluohjaaja 6 7 8 9 10 Kari Haakana kiinteistöpäällikkö

Lisätiedot

MTK-PIRKANMAA 1 KUNNALLISVAALIEHDOKKAAT 2012. Akaa Markku Anttila Suomen Keskusta. Hämeenkyrö Anna-Kaisa Immonen Kristillisdemokraatit.

MTK-PIRKANMAA 1 KUNNALLISVAALIEHDOKKAAT 2012. Akaa Markku Anttila Suomen Keskusta. Hämeenkyrö Anna-Kaisa Immonen Kristillisdemokraatit. MTK-PIRKANMAA 1 KUNNALLISVAALIEHDOKKAAT 2012 Akaa Markku Anttila Hämeenkyrö Anna-Kaisa Immonen Kristillisdemokraatit Pekka Hakala Maria Härkki-Santala Tiina Jokela Lauri Korpijaakko Risto Linnainmaa Tero

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Terveyskeskus Perhekeskus kokoustila Koski, Mikkolantie Ylöjärvi

Terveyskeskus Perhekeskus kokoustila Koski, Mikkolantie Ylöjärvi Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 Mielenterveysneuvosto 07.11.2017 Aika 17:00-18:59 Paikka Terveyskeskus Perhekeskus kokoustila Koski, Mikkolantie 10 33470 Ylöjärvi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1

Lisätiedot