Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan eropyyntö ja täydennysvaali

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan eropyyntö ja täydennysvaali"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan eropyyntö ja täydennysvaali 29/011/ /004/2014 KH Vaalilain 714/ :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin en nen vaaleja asetettava: 1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu pu heen johta ja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä va ra jä se niä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä 2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaa li toi mi kun ta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, va ra pu heen joh taja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kui tenkin oltava vähintään kolme. Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tu lee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edel li sissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puoluei ta. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet lai tok sissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava siihen jär jes tyk seen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaaleissa ehdokkaana oleva hen ki lö ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Edelleen naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 609/ a :n mukaan valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vas taa vis sa toimielimissä se kä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toi mi elimis sä lukuun ot ta mat ta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että mie hiä kumpiakin vä hin tään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta joh du. Viranomaisten ja kaikkien niiden tahojen, joita pyydetään nimeämään eh dokkai ta em. tasa-arvolain pykälässä tarkoitettuihin toimielimiin, tulee mah dol lisuuk sien mu kaan ehdottaa sekä naista että miestä jokaista jä sen paik kaa kohden. Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina En nak ko äänes tyk sen ajanjakso on kotimaassa (keskiviikosta tiistaihin) ja ulkomailla (keskiviikosta lauantaihin). Kes kus te lu vaalitoimitukseen osallistumisesta ja tähän sisältyvistä tehtävistä vaa li lau ta kun tiin ja vaalitoimikuntiin jäseneksi ja varajäseneksi ehdotettavien kans sa on perusteltua vaalitoimituksen toimivuuden varmistamiseksi. Kaupunginjohtajan päätösehdotus Kaupunginhallitus valitsee puheenjohtajat, varapuheenjohtajat, jäse net ja varajäsenet Tulkkilan, Peipohjan, Kakkulaisten, Kau vat san

2 ja Risten äänestysalueiden vaalilautakuntiin sekä kah teen vaalitoimikuntaan vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten. Käsittely Tämän asian käsittelyn aikana pidettiin kokoustauko klo Päätös Kaupunginhallitus valitsi puheenjohtajat, varapuheenjohtajat, jä senet ja varajäsenet Tulkkilan, Peipohjan, Kakkulaisten, Kau vat san ja Risten äänestysalueiden vaalilautakuntiin sekä kahteen vaa li toi mikun taan vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten seu raa vas ti: A. Vaalilautakunnat 1. Tulkkilan äänestysalue Rastas-Anttila Oili Koivula Mika Mäkiranta Juhani Kilpivuori Marika Rännäli Pasi 1. Lunden Matti 2. Rouhiainen Mika 3. Juutilainen Ritva 4. Koskinen Marjatta 5. Selimgerei-Vallimäki Kati 2. Peipohjan äänestysalue Nevala Hannu Porri-Henttinen Heini Pere Juhani Myllymäki Aila Perttula Arto 1. Rantala Anja 2. Nummikari Leena 3. Kujansuu Riitta 4. Paavola Tuija 5. Palmgren Piia 3. Kakkulaisten äänestysalue Lehto Arja Ranta-Krenkku Tuula Prinkkala Ari Kyläkoski Juha Toikka Paavo 1. Koivula Eero 2. Välkkynen Jari-Matti 3. Nänimäinen Anne 4. Välkkynen Eetu 5. Laurén-Jakonen Mirja 4. Kauvatsan äänestysalue

3 Kopo Tellervo Murro Erkki Tammi Matti Leppänen Liisa-Kaija Tuuliainen Elvi 1. Härkälä Auli 2. Salminen Tuula 3. Teini Pertti 4. Myllymäki Hannele 5. Simula Timo 5. Risten äänestysalue Seppälä Juhani Leino Erja Nieminen Matti Virta Tuija Salminen Pertti 1. Porola Katri 2. Mäkinen Jari 3. Salminen Leila 4. Mekkonen Saku 5. Valtanen Paavo B. Vaalitoimikunnat Vaalitoimikunta I Härkälä Auli Rauta Jaakko Hahka-Reikko Sirpa 1. Fager Markku 2. Pere Raija 3. Mäkelä Irmeli 4. Huhtasaari Esa 5. Pärssinen Tuula Vaalitoimikunta II Rinne Anita Hakuni Pirkko Malkakorpi Reijo 1. Nina Skinnari 2. Haukka Aulis 3. Koivunen Kalervo 4. Männistö Paavo 5. Toikka Paavo Lisätietoja vs. hallintojohtaja Jarno Moisala, puh KH

4 Kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan jäsenet vaa lilau ta kun tiin ja -toimikuntiin vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten. Tulkkilan äänestysalueen vaalilautakunnan 4. varajäsen Marjatta Kos ki nen on ilmoittanut puhelimitse luopuvansa luot ta mus teh tä väs tä vedoten siihen, ettei ole alunperin antanut suostumusta tehtävään va lit semi seen. Kunnan luottamustehtävistä on oikeus kieltäytyä vain kuntalain 38 :ssa sää de tyil lä perusteilla. Nämä kieltäytymisperusteet on jaettu ehdottomiin ja harkinnanvaraisiin. Ehdottomia kieltäytymisperusteita, jolloin kiel täy ty mi nen on aina hyväksyttävä, ovat - 60 vuoden ikä, tai - aiempi vähintään neljän lähinnä edeltävän vuoden toiminta samassa tai sa maan toimielimeen kuuluvassa kunnallisessa luottamustoimessa, tai - aiempi vähintään kahdeksan vuoden toiminta missä tahansa kun nal li sessa luottamistoimessa. Perusteet ovat vaihtoehtoisia, yksikin riittää kieltäytymisperusteeksi. Luottamustoimesta voi kieltäytyä myös muusta pätevästä syystä. Tällöin ky se on harkinnanvaraisesta kieltäytymisperusteesta. Syyn pätevyyden arvioin ti kuuluu sille toimielimelle, jonka valittava luottamushenkilö on. Pä te vä syy voi periaatteessa olla mikä tahansa luottamustoimen hoi ta mis ta vaikeuttava seikka. Kaupunginjohtajan päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää 1. myöntää Tulkkilan äänestysalueen vaalilautakunnan 4. vara jä sen Marjatta Koskiselle eron luottamustoimestaan har kinnan va rais ten syiden perusteella ja todeta Marjatta Kos ki sen luottamustoimen päättyneeksi sekä 2. valita uuden 4. varajäsenen Tulkkilan äänestysalueen vaali lau ta kun taan. Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti 1. myöntää eron Tulk ki lan äänestysalueen vaa li lau ta kun nan 4. varajäsen Marjatta Kos ki sel le luottamustoimestaan ja todeta Marjatta Kos ki sen luottamustoimen päättyneeksi se kä 2. valita uudeksi 4. va ra jä se nek si Tulkkilan äänestysalueen vaa li lau ta kun taan Minna Ruohosen. Lisätietoja antaa vs. hallintojohtaja Jarno Moisala, puh KH Kaupunginhallitus valitsi kokouksissaan ja jäsenet vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin vuoden 2015 edus kun ta vaa le ja varten.

5 Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtaja Arja Lehto on pyytänyt sähköpostitse eroa Kakkulaisten äänestysalueen vaa li lau ta kun nan puheenjohtajan luottamustehtävästä vedoten siihen, ett ei pysty osallistumaan lautakunnan työskentelyyn ulkomaanmatkan vuok si. Lehto on halukas jatkamaan tehtävässä myöhemmin jär jes tet tä vis sä vaaleissa. Kunnan luottamustehtävistä on oikeus kieltäytyä vain kuntalain 38 :ssa sää de tyil lä perusteilla. Nämä kieltäytymisperusteet on jaettu ehdottomiin ja harkinnanvaraisiin. Ehdottomia kieltäytymisperusteita, jolloin kiel täy ty mi nen on aina hyväksyttävä, ovat - 60 vuoden ikä, tai - aiempi vähintään neljän lähinnä edeltävän vuoden toiminta samassa tai sa maan toimielimeen kuuluvassa kunnallisessa luottamustoimessa, tai - aiempi vähintään kahdeksan vuoden toiminta missä tahansa kun nal li sessa luottamistoimessa. Perusteet ovat vaihtoehtoisia, yksikin riittää kieltäytymisperusteeksi. Luottamustoimesta voi kieltäytyä myös muusta pätevästä syystä. Tällöin ky se on harkinnanvaraisesta kieltäytymisperusteesta. Syyn pätevyyden arvioin ti kuuluu sille toimielimelle, jonka valittava luottamushenkilö on. Pä te vä syy voi periaatteessa olla mikä tahansa luottamustoimen hoi ta mis ta vaikeuttava seikka. Lisätietoja antaa vs. hallintojohtaja Jarno Moisala p Kaupunginjohtajan päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää 1. myöntää Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan pu heen joh ta ja Arja Lehdolle eron luottamustoimestaan harkin nan va rais ten syiden perusteella ja todeta Arja Lehdon luotta mus toi men päättyneeksi sekä 2. valita uuden puheenjohtajan Kakkulaisten ää nes tys alu een vaalilautakuntaan. Käsittely Keskustelun aikana jäsen Oksanen ilmoitti, että Tulkkilan äänestysalueen vaalilautakunnan 3. varajäsen Ritva Juutilainen on pyytänyt eroa luottamustoimestaan sen vuoksi, että hän olisi käytettävissä Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan tehtävää varten. Tämän jälkeen kaupunginjohtaja muutti päätösehdotustaan seuraavasti: Kaupunginhallitus päättää 1. myöntää Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtaja Arja Lehdolle eron luottamustoimestaan harkinnanvaraisten syiden perusteella ja todeta Arja Lehdon

6 luottamustoimen päättyneeksi; 2. myöntää Tulkkilan äänestysalueen vaalilautakunnan 3. varajäsen Ritva Juutilaiselle eron luottamustoimestaan harkinnanvaraisten syiden perusteella ja todeta Ritva Juutilaisen luottamustoimen päättyneeksi; 3. valita uuden puheenjohtajan Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakuntaan sekä 4. valita uuden 3. varajäsenen Tulkkilan äänestysalueen vaalilautakuntaan. Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti 1. myöntää Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan pu heen joh ta ja Arja Lehdolle eron luottamustoimestaan harkin nan va rais ten syiden perusteella ja todeta Arja Lehdon luotta mus toi men päättyneeksi; 2. myöntää Tulkkilan äänestysalueen vaalilautakunnan 3. varajäsen Ritva Juutilaiselle eron luottamustoimestaan harkinnanvaraisten syiden perusteella ja todeta Ritva Juutilaisen luottamustoimen päättyneeksi; 3. valita Ritva Juutilaisen uudeksi puheenjohtajaksi Kakkulaisten ää nes tys alu een vaalilautakuntaan sekä 4. valita Tarja Pitkäsen uudeksi 3. varajäseneksi Tulkkilan äänestysalueen vaalilautakuntaan.

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19 28.01.2019 Kaupunginhallitus 28 11.02.2019 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen 14.4.2019 toimitettavia eduskuntavaaleja varten KH 28.01.2019 19 Valmistelija: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 02.10.2017 Kaupunginhallitus 209 16.10.2017 Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 225/00.00.00/2017

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kunnanhallitus 33 01.02.2017 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanhallitus 60 28.02.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN KHALL 33 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 Kunnanhallitus 208 26.09.2017 Kunnanhallitus 220 10.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 211/00.00.00/2017 Kh 26.09.2017 208 Valmistelija: Satu Tuomela, keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen Kunnanhallitus 4 09.01.2017 Kunnanhallitus 17 30.01.2017 Kunnanhallitus 35 20.02.2017 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti: Kunnanhallitus 113 22.05.2017 Kunnanvaltuusto 38 05.06.2017 Kunnanhallitus 214 09.10.2017 Keskusvaalilautakunnan vaali 96/00.00.01/2017 Kh 22.05.2017 113 Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p. 0400

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta 656/00.00.00.01/2016

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Kaupunginhallitus 128 03.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 427 23.10.2017 Kunnanhallitus 36 22.01.2018 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen tasavallan presidentin vaalia 28.1.2018 (tarvittaessa 11.2.2018) varten / Kahden uuden varajäsenen

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kunnanhallitus 36 24.02.2015 Kunnanhallitus 50 10.03.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen KH 36 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. En nak

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kaupunginhallitus 290 25.09.2017 Kaupunginhallitus 311 09.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kh 25.09.2017 290 Valmistelija: palvelusihteeri Johanna

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 2286/01.50/2016 Khall 12.12.2016 239 Kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kaupunginhallitus 14 19.01.2015 Kaupunginhallitus 38 16.02.2015 Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 265/00.00.00/2014 Kaupunginhallitus 19.01.2015 14 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4. Maakuntahallitus 49 27.04.2015 Maakuntavaltuusto 6 15.06.2015 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2015-2016 32/00.00.01/2015 Maakuntahallitus 27.04.2015

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 45 26.01.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 26/00.00.00.01/2015 Kunnanhallitus 45 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3. Maakuntahallitus 109 12.06.2017 Maakuntavaltuusto 27 27.06.2017 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2017-2018 Maakuntahallitus 12.06.2017 109 Perussopimuksen

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017 23 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2017 kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa Virolahden kunnanhallitus 185 12.12.2016 Virolahden kunnanhallitus 3 16.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa 9.4.2017 Kh 185 Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 61/2017 1 (6) Kaupunginhallitus, 707, 18.12.2017 Kaupunginhallitus, 648, 20.11.2017 Kaupunginhallitus, 695, 11.12.2017 707 Presidentinvaalin 2018 vaalilautakuntien täydentäminen

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19.01.2015 12 Valmistelija: Hallintojohtaja Liisa Salo Vuoden 2015 Eduskuntavaalit toimitetaan huhtikuussa 2015. Varsinainen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kunnanhallitus 27 27.02.2017 Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 2117/00.00.00/2014 Kh 27.02.2017 27 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta Kunnanhallitus 11 30.01.2017 Kunnanhallitus 30 27.02.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta 188/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 30.01.2017 11 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 48 13.02.2017 Kaupunginhallitus 71 13.03.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 13.02.2017 48 Kuntavaalit

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kunnanhallitus 35 09.02.2015 Kunnanhallitus 41 23.02.2015 Eduskuntavaalit 2015 / vaalilautakuntien täydentäminen 976/00.00.00/2014 Kh 09.02.2015 35 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen,

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN / TÄYDENNYSVALINTA

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN / TÄYDENNYSVALINTA Kaupunginhallitus 57 16.02.2015 Kaupunginhallitus 91 16.03.2015 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN / TÄYDENNYSVALINTA Kaupunginhallitus 16.02.2015

Lisätiedot

Tulkkilan koulun uuden liikuntasalin tarpeellisuutta koskevan kansanäänestysaloitteen käsittely

Tulkkilan koulun uuden liikuntasalin tarpeellisuutta koskevan kansanäänestysaloitteen käsittely Kaupunginhallitus 45 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 18 09.03.2015 Tulkkilan koulun uuden liikuntasalin tarpeellisuutta koskevan kansanäänestysaloitteen käsittely 42/016/2015 KH 02.03.2015 45 Kaupungille

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen 101/00.00.00/2017 KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on

Lisätiedot

2286/01.50/2016. Khall

2286/01.50/2016. Khall Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 47 13.02.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 / Itseoikaisu 2286/01.50/2016

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen Kunnanhallitus 200 07.11.2016 Kunnanhallitus 242 12.12.2016 Kunnanhallitus 17 16.01.2017 *Keskusvaalilautakunta 15 14.02.2017 Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin Kaupunginhallitus 501 13.11.2017 Kaupunginhallitus 527 27.11.2017 Kaupunginhallitus 544 04.12.2017 Kaupunginhallitus 13 18.12.2017 13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

Lisätiedot

Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017

Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017 Virolahden kunnanhallitus 185 12.12.2016 Virolahden kunnanhallitus 3 16.01.2017 Virolahden kunnanhallitus 40 13.03.2017 Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017 Kh 185 Vaalilain 15

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017 Kunnanhallitus 304 16.10.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit 2018 2475/01.50/2017 Khall 16.10.2017 304 Presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2018 ja vaalin mahdollinen

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen

Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen Kunnanhallitus 27 27.02.2017 Kunnanhallitus 38 13.03.2017 Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen 2117/00.00.00/2014 Kh 27.02.2017 27 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Naantalin kaupungin äänestysaluejako Kaupunginhallitus 144 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 38 24.04.2017 Naantalin kaupungin äänestysaluejako 187/00.00.00/2016 Kaupunginhallitus 18.04.2017 144 Kaupunginlakimies Turo Järvinen: Naantalin kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 7 Kaupunginhallituksen johtamisen jaoston jäsenten valinta toimikaudeksi 2015 2016 HEL 2014-013179 T 00 00 02 Päätös päätti valita kaupunginhallituksen toimikaudeksi

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden vaali muihin vuoden 2017 toukokuun lopussa avoimiksi tuleviin luottamustoimiin

Luottamushenkilöiden vaali muihin vuoden 2017 toukokuun lopussa avoimiksi tuleviin luottamustoimiin Kaupunginhallitus 218 12.06.2017 Luottamushenkilöiden vaali muihin vuoden 2017 toukokuun lopussa avoimiksi tuleviin luottamustoimiin 2/01.010/2013 KHALL 12.06.2017 218 Kuntaliitto on 24.4.2017 lähettänyt

Lisätiedot

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi.

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi. YHDISTYMISHALLITUS 79 21.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 25 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS 490 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 170 08.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 4 12.01.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 62 19.02.2018 Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 62 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 169 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

AIKA klo 16:00-16:20 Kokemäen kaupunginvirasto, kaupunginhallituksen kokoushuone

AIKA klo 16:00-16:20 Kokemäen kaupunginvirasto, kaupunginhallituksen kokoushuone KOKEMÄEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 29 Keskusvaalilautakunta AIKA 02.05.2019 klo 16:00-16:20 PAIKKA Kokemäen kaupunginvirasto, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 16 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: ERO KESKUSVAALILAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJUUDESTA / ASPHOLM HELGE Kunnanhallitus 15.12.2014 ( 263): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

Kokouskutsu ja esityslista. Kouvolan kaupunki 6/ (9) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Aika

Kokouskutsu ja esityslista. Kouvolan kaupunki 6/ (9) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Aika 6/2017 1 (9) Aika 06.11.2017 klo 11:30 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Asialista Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajat 4 3 Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015

Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 Kaupunginhallitus 225 27.10.2014 Kaupunginhallitus 238 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 66 10.11.2014 Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 206/031/2014 KH 27.10.2014 225

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 55 25.02.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten 941/00.00.00/2014 KH 55 Lisätiedot: kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento, puh.

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 4 15.01.2018 Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 20.11.2017 267 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö Vuoden 2018 presidentin vaali

Lisätiedot

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä. Kunnanhallitus 18 14.01.2013 Valtuusto 13 24.01.2013 Kunnanhallitus 102 16.03.2015 Valtuusto 13 26.03.2015 Kunnanhallitus 6 18.01.2016 Valtuusto 8 17.03.2016 Kunnanhallitus 227 22.08.2016 Valtuusto 32

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle Kaupunginhallitus 170 21.08.2017 Kaupunginhallitus 175 04.09.2017 Kaupunginhallitus 15 22.01.2018 Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle 1.6.2017-31.5.2019 221/00.04.02/2017

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2018 presidentinvaalissa

Sastamalan kaupungin ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2018 presidentinvaalissa Kaupunginhallitus 277 09.10.2017 Keskusvaalilautakunta 50 28.11.2017 Sastamalan kaupungin ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2018 presidentinvaalissa 604/00.00.00/2017 KHALL 09.10.2017

Lisätiedot

Kokousaika kello 16:15-16:42

Kokousaika kello 16:15-16:42 Siilinjärven kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Keskusvaalilautakunta Kokousaika 06.03.2017 kello 16:15-16:42 Kokouspaikka Siilinjärven kunnantalo (os. Kasurilantie 1), kunnanhallituksen kokoushuone Asiat Otsikko

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Kaupunginhallitus 85 06.03.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh )

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh ) Kunnanhallitus 357 10.10.2017 Kunnanhallitus 431 28.11.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten 197/00.00.00/2017 Khall 10.10.2017 357 (Lisätietoja: Controller,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015

Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015 Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten sekä vaalipäivän äänestyspaikkojen ja ennakkoäänestyspaikkoina

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015 Kaupunginhallitus 144 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 54 15.06.2015 Markku Ahjoniemen eronpyyntö Karkkilan kaupungin luottamustehtävistä 1/00.00.01/2013, 3/00.00.01/2013, 9/00.00.01/2013, 10/00.00.01/2013,

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Kunnanhallitus 65 26.02.2019 Kunnanhallitus 80 12.03.2019 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 321/00.00.00/2018, 113/00.00.01/2017 Khall 26.02.2019 65 Vuoden 2019

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kokoushuone Leino (kunnanhallituksen huone)

PALTAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kokoushuone Leino (kunnanhallituksen huone) PALTAMON KUNTA PÖYTÄKRJA 3/2019 1 Keskusvaalilautakunta 24.05.2019 AKA 17:00-19:00 PAKKA Kokoushuone Leino (kunnanhallituksen huone) OSALLSTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Keränen Ville 17:00-19:00

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 Keskusvaalilautakunta 12.04.2019 Sisällysluettelo Sivu 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 10 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä

Lisätiedot

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1001/00.00.00.00/2016 20 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginsihteeri Petra Määttänen ja keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

AIKA klo 16:00-16:30 Kokemäen kaupunginvirasto, kaupunginhallituksen kokoushuone

AIKA klo 16:00-16:30 Kokemäen kaupunginvirasto, kaupunginhallituksen kokoushuone KOKEMÄEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2019 90 Kaupunginhallitus AIKA 25.02.2019 klo 16:00-16:30 PAIKKA Kokemäen kaupunginvirasto, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Riitta-Liisa Harmoinen-Kyllönen Markku Liuska

Riitta-Liisa Harmoinen-Kyllönen Markku Liuska Kaupunginhallitus 10 18.01.2016 Kaupunginvaltuusto 5 08.02.2016 Kaupunginhallitus 225 04.07.2016 Kaupunginvaltuusto 59 14.07.2016 Kaupunginvaltuusto 90 14.11.2016 Asiavirheen korjaaminen / päätös kvalt

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Otsikko Sivu 5 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Otsikko Sivu 5 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 Aika 22.02.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 5 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 6 Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden ja

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 59 19.02.2018 Sivistyslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 59 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 165 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Kesla 19 Valmistelija: asianhallintapäällikkö Ella Vuorela, puh ,

Kesla 19 Valmistelija: asianhallintapäällikkö Ella Vuorela, puh , Keskusvaalilautakunta 19 03.06.2015 Kaupunginhallitus 270 05.10.2015 Kaupunginhallitus 297 09.11.2015 Äänestysaluejako 15.10.2016 alkaen 4614/00.00.00/2015 Kesla 19 Valmistelija: asianhallintapäällikkö

Lisätiedot

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet Yykaakoo A opettajan oppaan liitteet Kopiointipohjat. Laskemisen tukimateriaali 2 a. Kymppiruudukot 2 b. Pistenapit 3 c. Lukunapit 4 d. Geometriset tasokuviot 5 e. Rahat 6 2. Ruutupohjia 7 a. Ruutupohja

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 4 09.01.2017 Kaupunginhallitus 19 16.01.2017 Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 09.01.2017 4 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö Vuoden

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 4 09.01.2017 Kaupunginhallitus 19 16.01.2017 Kaupunginhallitus 60 13.03.2017 Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 09.01.2017 4 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja

Lisätiedot

Eron myöntäminen perusturvalautakunnan jäsenyydestä ja perusturvalautakunnan täydennysvaali

Eron myöntäminen perusturvalautakunnan jäsenyydestä ja perusturvalautakunnan täydennysvaali Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Kaupunginvaltuusto 27 12.03.2018 Kaupunginhallitus 373 17.12.2018 Eron myöntäminen perusturvalautakunnan jäsenyydestä ja perusturvalautakunnan täydennysvaali 287/00.00.01/2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 258 n vaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002995 T 00 00 02 Päätös päätti asettaa toimikaudekseen kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Sisällysluettelo. 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 Keskusvaalilautakunta 24.05.2019 Sisällysluettelo Sivu 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 21 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 57 19.02.2018 Kaupunginhallituksen jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 57 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 162 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta SIDONNAISUUSILMOITUSTEN PYYTÄMINEN

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta SIDONNAISUUSILMOITUSTEN PYYTÄMINEN Tarkastuslautakunta 42 28.06.2017 Tarkastuslautakunta 51 01.09.2017 SIDONNAISUUSILMOITUSTEN PYYTÄMINEN TARKLK 28.06.2017 42 Valmistelija Annika Rauma puh. 050 4436 880 Kuntalain mukaan 84 :n mukaan tiettyjen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2017 595 Kunnanhallitus 24.10.2017 AIKA 24.10.2017 klo 16:00-16:14 PAIKKA Valtuustosali, jatkokokous KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 293 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 10.04.2017 klo 09:00-13:45 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 40 Kokouksen

Lisätiedot