Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Eduskuntavaalit 2015 / vaalilautakuntien täydentäminen 976/ /2014 Kh Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh Eduskuntavaalien aikataulu Kuluvana vuonna järjestettävien eduskuntavaalien osalta ennakkoäänestys ko timaas sa järjestetään Vaalipäivä on sunnuntai Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen ja niiden tehtävät Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetet ta va kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta sekä laitoksissa toi mi tet tavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta. Vaalilautakunnan pääasiallisena tehtävänä on vaalipäivän äänestyksen jär jes tämi nen äänestysalueella ja äänestysalueella annettujen äänestyslippujen alustava las ken ta ja toimittaminen edelleen. Vaalilautakuntien toiminta alkaa viimeistään vaa li vii kon lo pun perjantai-iltana tai lauantaiaamuna. Vaalitoimikunnan tehtävänä on järjestää ennakkoäänestys laitoksissa. Vaa li toi mikun nan työ alkaa viimeistään ennakkoäänestyksen alkamispäivänä. Jotta em. vaaliviranomaisiin nimettävät henkilöt ehtivät suunnitella ajankäyttönsä etu kä teen ja muutoinkin käytännön järjestelyjen kannalta, ehdokkaita nimeävien on syytä varmistaa jo etukäteen, että valittavaksi tulevat henkilöt voivat osallistua täy si pai noi ses ti vaalilautakuntien ja -toimikunnan työhön. Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kuhunkin vaalilautakuntaan kuuluu viisi jäsentä (puheenjohtaja, va ra pu heen joh taja ja kolme muuta jäsentä) sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vä hintään kolme. Vaalitoimikuntaan kuuluu kolme jäsentä (puheenjohtaja, va ra pu heenjoh ta ja ja yksi muu jäsen) sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vä hintään kolme. Varajäsenet niin vaalilautakuntien kuin vaalitoimikunnankin osal ta on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat kutsutuksi jäsenten si jaan (eivät ole siis henkilökohtaisia). Vaalikelpoisuus vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan määräytyy sen mukaan kuin kuntalaissa ( :t 33 ja 36) säädetään. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jä se net ja varajäsenet on siis valittava vaalikelpoisista kunnan asukkaista. Lisäksi hei dän tulee olla äänioikeutettuja kuntalain 33 :ssä säädetyllä tavalla. Vaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edus-

2 taa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asetta nei ta puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Niin kauan kuin yksikin huomioon otet ta va äänestäjäryhmä on vailla edustusta, ei muusta ryhmästä saisi valita kahta edustajaa. Harkittaessa edustavuutta vaalilautakunnissa ja -toimikunnassa tarkas tel laan jäseniä ja varajäseniä erikseen. Vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö tai hänen läheinen ei voi olla vaa li toi mi kunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Sen sijaan vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö tai hänen läheinen voi toimia vaalilautakunnassa. Ehdokkaana oleva vaa li lau takun nan jäsen tai varajäsen tai ehdokkaan läheinen ei voi kuitenkaan toimia äänes tys ta pah tu mas sa vaaliavustajana (vaikuttamismahdollisuus äänestäjään nähden on mahdollista toisin kuin vaalilautakunnan toiminnassa sinänsä). Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten poliittista edus tavuut ta tarkastellaan erikseen. Näin tehdään myös tasa-arvolain soveltamisessa. Se kä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpia kin vähintään 40 %. Siilinjärvellä vaalilautakuntia tulee asettavaksi yhdeksän (jokaisessa 5 jäsentä ja 5 varajäsentä). Laitosäänestyksiä varten kunnanhallitusta pyydetään asettamaan yk si vaalitoimikunta (3 jäsentä ja 4 varajäsentä). Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali Päätösehdotus Kunnanhallitus asettaa vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten jokaiselle jäl jem pänä luetellulle yhdeksälle äänestysalueelle vaalilautakunnan, joissa jokaisessa on viisi var si nais ta jäsentä ja viisi varajäsentä (varajäsenet asetetaan siihen jär jestyk seen, jos sa he tulevat jäsenten sijaan). Lisäksi kunnanhallitus nimeää jo kai sen vaa li lau ta kun nan varsinaisista jäsenistä yhden lautakunnan pu heen joh ta jak si ja yh den varapuheenjohtajaksi. Äänestysalue 001 Pohjoinen (äänestyspaikka Pöljän koulu) Äänestysalue 002 Itäinen (äänestyspaikka Kuuslahden koulu) Äänestysalue 003 Läntinen (äänestyspaikka Hamulan koulu) Äänestysalue 004 Kasurila (äänestyspaikka Kasurilan koulu) Äänestysalue 005 Vuorela (äänestyspaikka Vuorelan koulu) Äänestysalue 006 Toivala (äänestyspaikka Suininlahden koulu) Äänestysalue 007 Kirkonkylä / Keskusta (äänestyspaikka Kunnantalo) Äänestysalue 008 Kirkonkylä / Leppäkaarre (äänestyspaikka Leppäkaarteen ker ho ti la) Äänestysalue 009 Kirkonkylä / Koillinen (äänestyspaikka Ahmon koulu) Lisäksi kunnanhallitus asettaa vuoden 2015 eduskuntavaalien laitosäänestyksiä var ten yhden vaalitoimikunnan, johon kuuluu kolme varsinaista jäsentä ja neljä va ra jä sen tä (varajäsenet asetetaan siihen järjestykseen, jos sa he tulevat jä senten sijaan). Lisäksi kunnanhallitus nimeää vaalitoimikunnan varsinaisista jä se nistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. Päätös Kunnanhallitus asetti vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnan seuraavilta osin: Äänestysalue 001 Pohjoinen (äänestyspaikka: Pöljän koulu) Puheenjohtaja Tapani Ruuskanen (kesk.)

3 Varapuheenjohtaja Markku Puurunen (sd.) Jäsen Raija Suhonen (vas.) Jäsen Saara Lehtola (kok.) Jäsen nimetään seuraavassa kokouksessa (ps.) 1. varajäsen Aino Hartikainen (kesk.) 2. varajäsen Terttu Aallosvirta (sd.) 3. varajäsen Kari Kolehmainen (kok.) 4. varajäsen nimetään seuraavassa kokouksessa (vihr.) 5. varajäsen Kauko Savolainen (vas.) Äänestysalue 002 Itäinen (äänestyspaikka: Kuuslahden koulu) Puheenjohtaja Timo Markkanen (kesk.) Varapuheenjohtaja Mari Laitinen (vas.) Jäsen Jukka Kotimäki (sd.) Jäsen Anne Niemelä (kok.) Jäsen nimetään seuraavassa kokouksessa (ps.) 1. varajäsen Riitta Kyllönen (kesk.) 2. varajäsen Veli-Pekka Sorsa (sd.) 3. varajäsen Antero Holopainen (vas.) 4. varajäsen Tiina Kumpu-Huhtala (kesk.) 5. varajäsen nimetään seuraavassa kokouksessa (vihr.) Äänestysalue 003 Läntinen (äänestyspaikka: Hamulan koulu) Puheenjohtaja Eila Katainen (vas.) Varapuheenjohtaja Raija Hokkanen (kesk.) Jäsen Pertti Toivainen (sd.) Jäsen Tuomo Snellman (kok.) Jäsen nimetään seuraavassa kokouksessa (kd.) 1. varajäsen Raija Hassinen (vas.) 2. varajäsen Heikki Konttinen (kesk.) 3. varajäsen Sanna Järvinen (sd.) 4. varajäsen Tomi Toivanen (kok.) 5. varajäsen Jyrki Jäppinen (kesk.) Äänestysalue 004 Kasurila (äänestyspaikka: Kasurilan koulu) Puheenjohtaja nimetään seuraavassa kokouksessa (vihr.) Varapuheenjohtaja nimetään seuraavassa kokouksessa (kok.) Jäsen Päivi Hiltunen (sd.) Jäsen Jussi Ollikainen (kesk.) Jäsen Esko Väisänen (vas.) 1. varajäsen Erkki Luomi (kesk.) 2. varajäsen Lassipekka Parviainen (kok.) 3. varajäsen Pirjo Niemitz (sd.) 4. varajäsen Janne Kröger (vas.) 5. varajäsen Pirkko Happo (kesk.) Äänestysalue 005 Vuorela (äänestyspaikka: Vuorelan koulu) Puheenjohtaja Hannu Rasi (kok.) Varapuheenjohtaja Tarja Korhonen (sd.) Jäsen Ritva Kajan (kesk.) Jäsen nimetään seuraavassa kokouksessa (vihr.) Jäsen Viljo Rissanen (vas.) 1. varajäsen Sanna Rekola (kok.)

4 2. varajäsen Veijo Aallosvirta (sd.) 3. varajäsen Juha Rissanen (kesk.) 4. varajäsen Pauli Berg (vas.) 5. varajäsen Anniina Poimaa (kesk.) Äänestysalue 006 Toivala (äänestyspaikka: Suininlahden koulu) Puheenjohtaja Risto Kröger (kesk.) Varapuheenjohtaja Kyllikki Kotimäki (sd.) Jäsen Riitta Jauhiainen (vas.) Jäsen Esko Nenonen (kok.) Jäsen nimetään seuraavassa kokouksessa (vihr.) 1. varajäsen Kaija Väänänen (kesk.) 2. varajäsen Pauli Karppinen (sd.) 3. varajäsen Pirkko Porthan (kok.) 4. varajäsen Jarkko Kaitokari (kok.) 5. varajäsen Heikki Lustig (vas.) Äänestysalue 007 Kirkonkylä/keskusta (äänestyspaikka: Kunnantalo) Puheenjohtaja Riitta Kerkola (kok.) Varapuheenjohtaja Urpo Häkkinen (sd.) Jäsen Heidi Hirvonen (kesk.) Jäsen Pertti Leskinen (vas.) Jäsen Kari Ojala (kok.) 1. varajäsen Aila Nurmi (kok.) 2. varajäsen Risto Daavitsainen (sd.) 3. varajäsen Juhani Räty (kesk.) 4. varajäsen Pirjo Holopainen (vas.) 5. varajäsen Saara Hämäläinen (sd.) Äänestysalue 008 Kirkonkylä/Leppäkaarre (äänestyspaikka: Leppäkaarteen kerhotila) Puheenjohtaja Merja Rautiainen (kesk.) Varapuheenjohtaja Reijo Räsänen (sd.) Jäsen Paavo Eskelinen (kok.) Jäsen Laura Leskinen (vas.) Jäsen Irene Venejärvi (sd.) 1. varajäsen Päivi Rissanen (kesk.) 2. varajäsen Taina Lehtoranta (sd.) 3. varajäsen nimetään seuraavassa kokouksessa (kok.) 4. varajäsen Juhani Väistö (vas.) 5. varajäsen Pia Väistölä (sd.) Äänestysalue 009 Kirkonkylä/Koillinen (äänestyspaikka: Ahmon koulu) Puheenjohtaja Lauri Katainen (sd.) Varapuheenjohtaja Kaija Valta (kesk.) Jäsen Anneli Puurunen (kok.) Jäsen Anneli Leskinen (vas.) Jäsen Sami Syri (kok.) 1. varajäsen nimetään seuraavassa kokouksessa (sd.) 2. varajäsen Reino Kuopusjärvi (kesk.) 3. varajäsen Laura Alaranta (kok.) 4. varajäsen Katariina Leskinen (vas.) 5. varajäsen Terttu Kivistö (kok.)

5 Kh 41 Vaalitoimikunta Puheenjohtaja Urpo Häkkinen (sd.) Varapuheenjohtaja Liisa Tanskanen (kesk.) Jäsen Aila Nurmi (kok.) 1. varajäsen Riitta Paavola (kesk.) 2. varajäsen Terttu Kivistö (kok.) 3. varajäsen Heidi Katainen (sd.) 4. varajäsen Pertti Hiltunen (vas.) Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää tarvittavista täydennyksistä ja muutoksista vuoden 2015 edus kun ta vaa lien vaalilautakuntien ja -toimikunnan kokoopanojen osalta huo mioiden, että edellä selostetut lainsäädäntömääräykset toteutuvat kyseessä ole vien vaaliviranomaisten osalta. Päätös Kunnanhallitus päätti täydennyksistä/muutoksista vuoden 2015 edus kun ta vaa lien vaa li lau ta kun tien ja -toimikunnan kokoonpanojen osalta, jolloinen kyseisten vaa livi ran omais ten kokoonpanot ovat seuraavat: Äänestysalue 001 Pohjoinen (äänestyspaikka: Pöljän koulu) Puheenjohtaja Tapani Ruuskanen (kesk.) Varapuheenjohtaja Markku Puurunen (sd.) Jäsen Raija Suhonen (vas.) Jäsen Saara Lehtola (kok.) Jäsen Liisa Väätäinen (kesk.) 1. varajäsen Aino Hartikainen (kesk.) 2. varajäsen Terttu Aallosvirta (sd.) 3. varajäsen Kari Kolehmainen (kok.) 4. varajäsen Maarit Tiainen (vihr.) 5. varajäsen Kauko Savolainen (vas.) Äänestysalue 002 Itäinen (äänestyspaikka: Kuuslahden koulu) Puheenjohtaja Timo Markkanen (kesk.) Varapuheenjohtaja Mari Laitinen (vas.) Jäsen Jukka Kotimäki (sd.) Jäsen Anne Niemelä (kok.) Jäsen Joonas Tolvanen (kesk.) 1. varajäsen Riitta Kyllönen (kesk.) 2. varajäsen Veli-Pekka Sorsa (sd.) 3. varajäsen Antero Holopainen (vas.) 4. varajäsen Tiina Kumpu-Huhtala (kesk.) 5. varajäsen Heikki Jääskeläinen (vihr.) Äänestysalue 003 Läntinen (äänestyspaikka: Hamulan koulu) Puheenjohtaja Eila Katainen (vas.) Varapuheenjohtaja Raija Hokkanen (kesk.) Jäsen Pertti Toivainen (sd.) Jäsen Tuomo Snellman (kok.) Jäsen Pekka Heiskanen (kd.)

6 1. varajäsen Raija Hassinen (vas.) 2. varajäsen Heikki Konttinen (kesk.) 3. varajäsen Sanna Järvinen (sd.) 4. varajäsen Tomi Toivanen (kok.) 5. varajäsen Jyrki Jäppinen (kesk.) Äänestysalue 004 Kasurila (äänestyspaikka: Kasurilan koulu) Puheenjohtaja Toni Juvonen (vihr.) Varapuheenjohtaja Risto Skottman (kok.) Jäsen Päivi Hiltunen (sd.) Jäsen Jussi Ollikainen (kesk.) Jäsen Esko Väisänen (vas.) 1. varajäsen Erkki Luomi (kesk.) 2. varajäsen Lassipekka Parviainen (kok.) 3. varajäsen Pirjo Niemitz (sd.) 4. varajäsen Janne Kröger (vas.) 5. varajäsen Pirkko Happo (kesk.) Äänestysalue 005 Vuorela (äänestyspaikka: Vuorelan koulu) Puheenjohtaja Hannu Rasi (kok.) Varapuheenjohtaja Tarja Korhonen (sd.) Jäsen Ritva Kajan (kesk.) Jäsen Ari Haaranen (vihr.) Jäsen Viljo Rissanen (vas.) 1. varajäsen Sanna Rekola (kok.) 2. varajäsen Veijo Aallosvirta (sd.) 3. varajäsen Juha Rissanen (kesk.) 4. varajäsen Pauli Berg (vas.) 5. varajäsen Anniina Poimaa (kesk.) Äänestysalue 006 Toivala (äänestyspaikka: Suininlahden koulu) Puheenjohtaja Risto Kröger (kesk.) Varapuheenjohtaja Kyllikki Kotimäki (sd.) Jäsen Riitta Jauhiainen (vas.) Jäsen Esko Nenonen (kok.) Jäsen Jaana Hiltunen (vihr.) 1. varajäsen Kaija Väänänen (kesk.) 2. varajäsen Pauli Karppinen (sd.) 3. varajäsen Pirkko Porthan (kok.) 4. varajäsen Jarkko Kaitokari (kok.) 5. varajäsen Heikki Lustig (vas.) Äänestysalue 007 Kirkonkylä/keskusta (äänestyspaikka: Kunnantalo) Puheenjohtaja Riitta Kerkola (kok.) Varapuheenjohtaja Urpo Häkkinen (sd.) Jäsen Heidi Hirvonen (kesk.) Jäsen Pertti Leskinen (vas.) Jäsen Kari Ojala (kok.) 1. varajäsen Aila Nurmi (kok.) 2. varajäsen Risto Daavitsainen (sd.) 3. varajäsen Juhani Räty (kesk.) 4. varajäsen Pirjo Holopainen (vas.) 5. varajäsen Saara Hämäläinen (sd.)

7 Äänestysalue 008 Kirkonkylä/Leppäkaarre (äänestyspaikka: Leppäkaarteen ker ho ti la) Puheenjohtaja Merja Rautiainen (kesk.) Varapuheenjohtaja Reijo Räsänen (sd.) Jäsen Paavo Eskelinen (kok.) Jäsen Laura Leskinen (vas.) Jäsen Irene Venejärvi (sd.) 1. varajäsen Päivi Rissanen (kesk.) 2. varajäsen Taina Lehtoranta (sd.) 3. varajäsen Eetu Laitinen (kok.) 4. varajäsen Juhani Väistö (vas.) 5. varajäsen Pia Väistölä (sd.) Äänestysalue 009 Kirkonkylä/Koillinen (äänestyspaikka: Ahmon koulu) Puheenjohtaja Lauri Katainen (sd.) Varapuheenjohtaja Kaija Valta (kesk.) Jäsen Anneli Puurunen (kok.) Jäsen Anneli Leskinen (vas.) Jäsen Sami Syri (kok.) 1. varajäsen Jorma Luukkonen (sd.) 2. varajäsen Reino Kuopusjärvi (kesk.) 3. varajäsen Laura Alaranta (kok.) 4. varajäsen Katariina Leskinen (vas.) 5. varajäsen Terttu Kivistö (kok.) Vaalitoimikunta Puheenjohtaja Markku Puurunen (sd.) Varapuheenjohtaja Liisa Tanskanen (kesk.) Jäsen Aila Nurmi (kok.) 1. varajäsen Riitta Paavola (kesk.) 2. varajäsen Terttu Kivistö (kok.) 3. varajäsen Heidi Katainen (sd.) 4. varajäsen Pertti Hiltunen (vas.)

Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen

Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen Kunnanhallitus 27 27.02.2017 Kunnanhallitus 38 13.03.2017 Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen 2117/00.00.00/2014 Kh 27.02.2017 27 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kunnanhallitus 27 27.02.2017 Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 2117/00.00.00/2014 Kh 27.02.2017 27 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kunnanhallitus 27 27.02.2017 Kunnanhallitus 38 13.03.2017 Kunnanhallitus 50 27.03.2017 Kuntavaalit 2017 / muutokset vaalilautakuntien kokoonpanoissa 2117/00.00.00/2014 Kh 27.02.2017 27 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun Kunnanhallitus 18 26.01.2015 Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun Kh 18 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 Kunnanhallitus 208 26.09.2017 Kunnanhallitus 220 10.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 211/00.00.00/2017 Kh 26.09.2017 208 Valmistelija: Satu Tuomela, keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19 28.01.2019 Kaupunginhallitus 28 11.02.2019 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen 14.4.2019 toimitettavia eduskuntavaaleja varten KH 28.01.2019 19 Valmistelija: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kunnanhallitus 33 01.02.2017 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanhallitus 60 28.02.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN KHALL 33 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta 656/00.00.00.01/2016

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 91 Lappalainen, Kari KESK 242 3344,000 2. 102 Rautiainen, Merja KESK 226 1672,000 osastonhoitaja, sairaanhoitaja

Lisätiedot

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 02.10.2017 Kaupunginhallitus 209 16.10.2017 Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 225/00.00.00/2017

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kunnanhallitus 36 24.02.2015 Kunnanhallitus 50 10.03.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen KH 36 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. En nak

Lisätiedot

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kaupunginhallitus 14 19.01.2015 Kaupunginhallitus 38 16.02.2015 Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 265/00.00.00/2014 Kaupunginhallitus 19.01.2015 14 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Kokousaika 23.02.2015 kello 14:00-15:43

Kokousaika 23.02.2015 kello 14:00-15:43 Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Kunnanhallitus Kokousaika 23.02.2015 kello 14:00-15:43 Kokouspaikka Siilinjärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Asiat Otsikko Sivu 38 Osastonhoitajan viran

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 427 23.10.2017 Kunnanhallitus 36 22.01.2018 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen tasavallan presidentin vaalia 28.1.2018 (tarvittaessa 11.2.2018) varten / Kahden uuden varajäsenen

Lisätiedot

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden ajan alkaen

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden ajan alkaen Kunnanhallitus 52 27.03.2017 Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden ajan 1.4.2017 alkaen Kh 27.03.2017 52 Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Vesa Lötjönen, puh. 044 7401101

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nro nro nimi 1. 114 Nykänen, Erkko KESK 374 3453,000 rehtori, eläkeläinen 2. 121 Rautiainen, Merja KESK 345 1726,500

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen Kunnanhallitus 4 09.01.2017 Kunnanhallitus 17 30.01.2017 Kunnanhallitus 35 20.02.2017 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Kaupunginhallitus 128 03.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: ERO KESKUSVAALILAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJUUDESTA / ASPHOLM HELGE Kunnanhallitus 15.12.2014 ( 263): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta Kunnanhallitus 11 30.01.2017 Kunnanhallitus 30 27.02.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta 188/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 30.01.2017 11 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 2286/01.50/2016 Khall 12.12.2016 239 Kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kaupunginhallitus 290 25.09.2017 Kaupunginhallitus 311 09.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kh 25.09.2017 290 Valmistelija: palvelusihteeri Johanna

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin Kaupunginhallitus 501 13.11.2017 Kaupunginhallitus 527 27.11.2017 Kaupunginhallitus 544 04.12.2017 Kaupunginhallitus 13 18.12.2017 13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

Lisätiedot

Kokousaika kello 14:00-16:00

Kokousaika kello 14:00-16:00 Siilinjärven kunta Pöytäkirja 9/2010 1 Maaseutulautakunta Kokousaika 13.10.2010 kello 14:00-16:00 Kokouspaikka Kunnantalo, valtuustosali Asiat Otsikko Sivu 15 SIILINJÄRVEN MAASEUTUOHJELMA 4 Siilinjärven

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 55 25.02.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten 941/00.00.00/2014 KH 55 Lisätiedot: kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento, puh.

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1001/00.00.00.00/2016 20 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginsihteeri Petra Määttänen ja keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

2286/01.50/2016. Khall

2286/01.50/2016. Khall Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 47 13.02.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 / Itseoikaisu 2286/01.50/2016

Lisätiedot

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 23.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 2 Haapamäen hs 281 (18:07) 260 (-9m/-11m) 576 (96) 1117 2. Ruuskanen Ari 1 NUMA 273 (19:22) 276 (+5m/+7m) 564 (94) 1113

Lisätiedot

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti: Kunnanhallitus 113 22.05.2017 Kunnanvaltuusto 38 05.06.2017 Kunnanhallitus 214 09.10.2017 Keskusvaalilautakunnan vaali 96/00.00.01/2017 Kh 22.05.2017 113 Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p. 0400

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen hs 582 (-1m/+3m/+1m/-4m)

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Single Competitor Competitions Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 781 633 605 655 629 13146 (1653) 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 (597) (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 769 684 627 630 (580) 13117 (1623)

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Härkönen Heikki PoRa 641 769 684 627 630 13151 (1626) (580) 658 647 649 644 633 687 679 713 685 628 (578) (578) 682 645 629 (607) 614 607 (549) 2. Jäntti Raimo Atrium 609 781 633 605 655 13150

Lisätiedot

Hj-katsastus, Pohjois-Savo

Hj-katsastus, Pohjois-Savo Hj-katsastus, Pohjois-Savo Heinjoki, Kuopio, 11.06.2017 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 80 Haapamäen

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 627 647 641 646 (512) 13262 (1593) (609) 781 633 (605) 655 629 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 (614) 643 628 (621) (597) (585) (605) (581) (574) 2. Härkönen Heikki

Lisätiedot

Hirvenjuoksu/hirvikävely

Hirvenjuoksu/hirvikävely Hirvenjuoksu/hirvikävely Kuopio, 10.06.2018 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pitkänen Seppo 54 Varpaisjärvi 516

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksu, avoin

Pm-hirvenjuoksu, avoin Pm-hirvenjuoksu, avoin Nilsiä, 06.07.2019 Yksilökilpailut Kävely alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pitkänen Tero 104

Lisätiedot

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 633 605 655 629 715 12962 (1662) 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 597 (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 684 627 630 580 658 12928 (1623) 647

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015

Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015 Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten sekä vaalipäivän äänestyspaikkojen ja ennakkoäänestyspaikkoina

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017 Kunnanhallitus 304 16.10.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit 2018 2475/01.50/2017 Khall 16.10.2017 304 Presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2018 ja vaalin mahdollinen

Lisätiedot

Hirrensyöksy ranking 2016

Hirrensyöksy ranking 2016 Hirrensyöksy ranking 2016 Hirrensyöksy Naiset 15 kg 1 Asta Kankaala LepU 6,78 11.7.2016 Muuruvesi 2 Piia Aaltokoski LepU 6,71 26.9.2016 Leppävirta 3 Pirjo Saukkonen LepU 5,90 16.7.2016 Muuruvesi 4 Piritta

Lisätiedot

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Kaupunginhallitus 386 07.11.2016 Kaupunginhallitus 56 06.02.2017 Kaupunginhallitus 83 13.02.2017 Kaupunginhallitus 104 27.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2017 kuntavaaleihin

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4. Maakuntahallitus 49 27.04.2015 Maakuntavaltuusto 6 15.06.2015 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2015-2016 32/00.00.01/2015 Maakuntahallitus 27.04.2015

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN / TÄYDENNYSVALINTA

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN / TÄYDENNYSVALINTA Kaupunginhallitus 57 16.02.2015 Kaupunginhallitus 91 16.03.2015 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN / TÄYDENNYSVALINTA Kaupunginhallitus 16.02.2015

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3. Maakuntahallitus 109 12.06.2017 Maakuntavaltuusto 27 27.06.2017 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2017-2018 Maakuntahallitus 12.06.2017 109 Perussopimuksen

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 16.06.2018 Yksilökilpailut Kävely alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pekkarinen

Lisätiedot

ERÄLUETTELO RATA 1 KLO 10.00

ERÄLUETTELO RATA 1 KLO 10.00 SML:n Pohjois-Savon piirinmestaruuskilpailut ilmahirvessä ja luodikossa 30.3.2014 Suonenjoella. Kilpailupaikka sijaitsee osoitteessa Sammalselän koulu Opintie 1 77600 Suonenjoki. ERÄLUETTELO ILMAHIRVI

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 18.07.2015 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 80 Haapamäen Hs 558 (-1m/+12m/-6m/-2m)

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 06.03.2017 klo 16:00-16:40 Paikka Kiteen kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Pykäläinen

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Voimakiekko 2018 Voimakiekko Naiset 1,9kg

Voimakiekko 2018 Voimakiekko Naiset 1,9kg Voimakiekko 2018 Voimakiekko Naiset 1,9kg 1 Teija Aho PuPo 26,80 16.6.2018 Leppävirta 2 Pirjo Saukkonen LepU 23,99 28.5.2018 Leppävirta 3 Riia Toivanen JuKu 23,40 10.6.2018 Juankoski 4 Asta Kankaala LepU

Lisätiedot

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi.

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi. YHDISTYMISHALLITUS 79 21.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 25 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS 490 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 170 08.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 4 12.01.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

TULOKSET. SML ISM Kuopiossa ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT. Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot

TULOKSET. SML ISM Kuopiossa ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT. Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot SML ISM Kuopiossa 4.3.2017 ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot M 1 Jesse Hyttinen PK 95 93 188 2 Aki Nyyssönen SS 94 92 186 3 Olli Paananen PS 93 92 185 20

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Kunnanhallitus 65 26.02.2019 Kunnanhallitus 80 12.03.2019 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 321/00.00.00/2018, 113/00.00.01/2017 Khall 26.02.2019 65 Vuoden 2019

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

TULOKSET 19:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut Kuopio

TULOKSET 19:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 9:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut..0 Kuopio etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 9 9 9 0 Markku Kontturi PK 9 89 85 0 Pauli Markkanen PS 9 90 8 0 4 Olli

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Vanhusneuvosto AIKA 17.06.2015 klo 15:00-16:10 PAIKKA Taipalsaaren kunnanvirasto, Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen järjestäytyminen 3 2 Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Katsastus. Yksilökilpailut. Nilsiä,

Katsastus. Yksilökilpailut. Nilsiä, Katsastus Nilsiä, 01.02.2015 Yksilökilpailut M 1. Räisänen Heikki 8 PK 300 (30:25) 280 (-7m/+3m) 546 (91) 1126 2. Lemmetty Timo 11 Haapamäen hs 294 (31:24) 248 (-18m/-8m) 546 (91) 1088 3. Kajan Antti 1

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit

Lisätiedot

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009 Sivu 1 Joukkue Liitto Yhteensä O V T H KA Paras Ero Tilanne 1 6. 8164 15 7 1 7 544.27 610 2 12. 8151 15 11 0 4 543.40 658-13 3 1. 8151 15 10 1 4 543.40 623-13 4 4. 8091 15 7 1 7 539.40 629-73 5 3. 8087

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh )

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh ) Kunnanhallitus 357 10.10.2017 Kunnanhallitus 431 28.11.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten 197/00.00.00/2017 Khall 10.10.2017 357 (Lisätietoja: Controller,

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 45 26.01.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 26/00.00.00.01/2015 Kunnanhallitus 45 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan eropyyntö ja täydennysvaali

Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan eropyyntö ja täydennysvaali Kaupunginhallitus 21 02.02.2015 Kaupunginhallitus 66 16.03.2015 Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan eropyyntö ja täydennysvaali 29/011/2015 197/004/2014 KH 24.11.2014 259 Vaalilain

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011 sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262

Lisätiedot

Laukkala- Sulkava

Laukkala- Sulkava URMAS-CUP 1. päivä Iisalmi 17.5.2014 Sarja N Paras aika 23.51 1. Annunen Enni K-P 275 268 570 1113 2. Tiainen Tarja K-P 261 288 552 1101 3. Jaakola-Kääriä Kati Oulu 261 288 546 1095 4. Jänkälä Niina Lappi

Lisätiedot

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38,

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38, Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 42,49 15.5.2011 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 3 Piia Aaltokoski LepU 38,22 26.6.2011 Leppävirta 4 Kirsi Heiskanen KiiU

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45,37 6.8.2011 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44,69 6.8.2011 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 4 Meri-Tuulia Kouhia LepU

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot