Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten 550/ /2014 KHALL Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina Vaaleissa so velle taan vaalilakia (714/1998). Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa Vaalien ulko mai non ta suositellaan aloitettavaksi viikkoa ennen en nak ko ää nestyk sen alkua eli Vaalit toimitetaan kunnissa äänestysalueittain. Valtuusto on /28 päättänyt, että kunnassa on yhdeksän ää nes tys aluet ta eli Vääksy/Anianpelto, Vääksy/Rantakulma, Kalk kinen, Kirkonkylä, Kurhila, Urajärvi, Vesivehmaa, Viitaila ja Äi nää-vähi maa. Vaalilain 9 :n mukaan jokaisella äänestysalueella on kun nan hal lituk sen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka. Erityisistä syis tä äänestyspaikka voidaan sijoittaa äänestysalueen tai kun nankin ulkopuolelle, jollei siitä aiheudu äänestäjille kohtuutonta haittaa. Vaa li lain 69 :n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on huo lehdit ta va siitä, että vaalipäivän äänestystä varten on kullakin ää nes tysalu eel la äänestystila ja tarvittava kalusto. Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: 1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheen joh ta ja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeel li nen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä 2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä var ten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheen joh ta ja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen mää rä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä. Vaalikelpoisuus vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan määräytyy sen mukaan kuin kuntalaissa säädetään (33 ja 36 ). Eduskunta vaaleis sa ehdokkaana oleva henkilö ei voi olla vaa li toi mi kun nan

2 jäsenenä eikä varajäsenenä. Sekä vaalilautakunnan että vaalitoimikunnan jäsenten että niiden vara jä sen ten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaa li pii ris sä edellisissä eduskuntavaaleissa eli vuoden 2011 eduskun ta vaa leis sa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puo luei ta. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten ja va ra jäsen ten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen, näin tehdään myös tasa-arvolain soveltamisessa. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on siis oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajan ja va ra pu heenjoh ta jan nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan kes kus vaa li lauta kun nal le. Vaalilautakuntiin valittavilta olisi hyvä myös saada suostumus luot tamus toi meen sekä tiedustella mahdollisuutta olla paikalla vaa li päi vänä ennen heidän siihen valitsemistaan. Valmistelija/lisätietoja Hallintojohtaja Jaana Rissanen, puh , sähköposti: Ehdotus: Kunnanhallitus 1. valitsee viisi (5) jäsentä ja kolme (3) varajäsentä Vääk sy/ran takul man, Vääksy/Anianpellon, Kirkonkylän, Kurhilan, Kalkkisten, Äinää-Vä hi maan, Urajärven, Vesivehmaan ja Viitailan vaalilautakuntiin se kä määrää varajäsenten kutsumisjärjestyksen; 2. valitsee yhden vaalitoimikunnan ja siihen kolme (3) jäsentä ja kol me (3) varajäsentä sekä määrää varajäsenten kut su mis jär jes tyksen lukuun ottamatta ennakkoäänestystä kotona; ja 3. nimeää kuhunkin vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan puheen joh ta jan ja varapuheenjohtajan. Päätös: Valinnat suoritettiin seuraavasti: 001. Vääksy, Rantakulma dipl.ins. Arto Juva puheenjohtaja teknisen työn lehtori Aaro Moilanen, varapuheenjohtaja maatalousyrittäjä Paula Helminen sairaanhoitaja Riitta Lalla dipl.ins. Eija Tornio

3 1. konttoripäällikkö Immo Virtanen 2. hallintosihteeri, eläkkeellä Maija-Liisa Uusi-Uitto 3. yrittäjä Erkki Laaksonen 002. Vääksy, Anianpelto kehitt.ass. Merja Palokangas-Viitanen, puheenjohtaja kodinhoitaja Eila Vornanen, varapuheenjohtaja sähköasentaja Raimo Anttila yo-merkonomi Minna Kungas tradenomi Antti Pesu 1. yrittäjä Tarja Mäkelä 2. myyjä Päivi Kantola 3. rahoituspäällikkö Timo Koivunen 003. Kirkonkylä maanviljelijä Juhani Lusila, puheenjohtaja emäntä Liisa Eskola, varapuheenjohtaja maanviljelijä Kari Lyyrylä perushoitaja Saara Riihilahti emäntä Pirkko Talja 1. merikapteeni Jukka Liipola 2. myyjä Eila Tiainen 3. yrittäjä Eero Talja 004. Kurhila maanviljelijä Heikki Toukola, puheenjohtaja kultaseppä Pekka Weckman, varapuheenjohtaja maanviljelijä Juhani Näsi emäntä Anneli Seppälä eläkeläinen Eila Tuomainen 1. maanviljelijä Timo Suomela 2. kauppatiet. yo Nenne Näsi 3. maanviljelijä Leo Mäki-Hoimela

4 005. Kalkkinen maanviljelijä Osmo Hasala, puheenjohtaja urakoitsija Antti Ruusunen, varapuheenjohtaja yrittäjä Tommi Piekkola kirjanpitäjä Sinikka Taavila yrittäjä Eila Elomaa 1. toimitusjohtaja Hannu Kangas 2. HTM Hellevi Tupala 3. yrittäjä Jyrki Heikkilä 006. Äinää-Vähimaa herastuomari Leena Tuomaila, puheenjohtaja metallimies Antti Broman, varapuheenjohtaja maanviljelijä Juha Peltomaa sairaanhoitaja Airi Paavola hum.kand. Tuula Wikström 1. kotiavustaja Anneli Toivonen 2. maanviljelijä Hemmo Honkala 3. opiskelija Jami Salojärvi 007. Urajärvi maanviljelijä Ilkka Helminen, puheenjohtaja maanviljelijä Pekka Tornio, varapuheenjohtaja työsuunnittelija Eila Aaltonen maanviljelijä Heimo Heinonen perheterapeutti Kirsi Taipale 1. maanviljelijä Kaija Iso-Kuusela 2. kotiäiti Saana Ruotsalainen 3. yrittäjä Mika Vartiainen 008. Vesivehmaa maanviljelijä Raimo Upola, puheenjohtaja opistoupseeri evp. Harri Kolila, varapuheenjohtaja emäntä Aila Metsäkangas

5 muurari Martti Nykänen maatalousyrittäjä Heli Vuorela-Miikkulainen 1. maanviljelijä Heikki Päärilä 2. eläkeläinen Esko Joki-Anttila 3. kotiäiti Hilkka Kolila 009. Viitaila jäsenet: agrologi Arto Ala-Hemmilä, puheenjohtaja lastentarhanopettaja Jaana Ritvanen, varapuheenjohtaja ääniteknikko Erno Helen maanviljelijä Jaakko Järvinen maalari Sari Luopa 1. maanviljelijä Kari Kitala 2. maanviljelijä Keijo Kitala 3. Saara Rauskala Vaalitoimikunta yrittäjä, Mti AMK Kaarina Jokinen, puheenjohtaja kuntajohtamisen kouluttaja, YTL Hannu Mäkinen, varapuheenjohtaja maanviljelijä Kari Kitala 1. maanviljelijä Ilkka Helminen 2. dipl.ins. Arto Juva 3. herastuomari Leena Tuomaila

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten Kunnanhallitus 63 24.03.2014 Kunnanhallitus 86 14.04.2014 Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten 248/00.00.00/2013 KHALL 63 24.3.2014 Europarlamenttivaalit

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten Kunnanhallitus 63 24.03.2014 Kunnanhallitus 86 14.04.2014 Kunnanhallitus 104 05.05.2014 Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten 248/00.00.00/2013 KHALL 63

Lisätiedot

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 02.10.2017 Kaupunginhallitus 209 16.10.2017 Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 225/00.00.00/2017

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kunnanhallitus 36 24.02.2015 Kunnanhallitus 50 10.03.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen KH 36 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. En nak

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 Kunnanhallitus 208 26.09.2017 Kunnanhallitus 220 10.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 211/00.00.00/2017 Kh 26.09.2017 208 Valmistelija: Satu Tuomela, keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kunnanhallitus 33 01.02.2017 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanhallitus 60 28.02.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN KHALL 33 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19 28.01.2019 Kaupunginhallitus 28 11.02.2019 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen 14.4.2019 toimitettavia eduskuntavaaleja varten KH 28.01.2019 19 Valmistelija: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kaupunginhallitus 290 25.09.2017 Kaupunginhallitus 311 09.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kh 25.09.2017 290 Valmistelija: palvelusihteeri Johanna

Lisätiedot

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kaupunginhallitus 14 19.01.2015 Kaupunginhallitus 38 16.02.2015 Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 265/00.00.00/2014 Kaupunginhallitus 19.01.2015 14 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin Kaupunginhallitus 501 13.11.2017 Kaupunginhallitus 527 27.11.2017 Kaupunginhallitus 544 04.12.2017 Kaupunginhallitus 13 18.12.2017 13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 427 23.10.2017 Kunnanhallitus 36 22.01.2018 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen tasavallan presidentin vaalia 28.1.2018 (tarvittaessa 11.2.2018) varten / Kahden uuden varajäsenen

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 45 26.01.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 26/00.00.00.01/2015 Kunnanhallitus 45 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta 656/00.00.00.01/2016

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta Kunnanhallitus 11 30.01.2017 Kunnanhallitus 30 27.02.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta 188/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 30.01.2017 11 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: ERO KESKUSVAALILAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJUUDESTA / ASPHOLM HELGE Kunnanhallitus 15.12.2014 ( 263): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 2286/01.50/2016 Khall 12.12.2016 239 Kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017 23 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2017 kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen Kunnanhallitus 4 09.01.2017 Kunnanhallitus 17 30.01.2017 Kunnanhallitus 35 20.02.2017 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi

Lisätiedot

Vuoden 2018 tasavallan presidentin vaalien ennakkoäänestyksen järjestäminen, ennakkoäänestyspaikat sekä vaalipäivän äänestyspaikat

Vuoden 2018 tasavallan presidentin vaalien ennakkoäänestyksen järjestäminen, ennakkoäänestyspaikat sekä vaalipäivän äänestyspaikat Kunnanhallitus 283 16.10.2017 Vuoden 2018 tasavallan presidentin vaalien ennakkoäänestyksen järjestäminen, ennakkoäänestyspaikat sekä vaalipäivän äänestyspaikat 43/00.00.00/2017 KHALL 283 Tasavallan presidentin

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Kaupunginhallitus 128 03.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖVALINNAT KUNNANVALTUUSTO

LUOTTAMUSHENKILÖVALINNAT KUNNANVALTUUSTO ASIKKALAN KUNTA 1(6) LUOTTAMUSHENKILÖVALINNAT KUNNANVALTUUSTO 5.6.2017 VALTUUSTON PUHEENJOHTAJAT Valtuuston puheenjohtajiston toimikausi on kaksi (2) vuotta. Nimi Puheenjohtaja Suomen Keskustanuorten pj,

Lisätiedot

2286/01.50/2016. Khall

2286/01.50/2016. Khall Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 47 13.02.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 / Itseoikaisu 2286/01.50/2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017 Kunnanhallitus 304 16.10.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit 2018 2475/01.50/2017 Khall 16.10.2017 304 Presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2018 ja vaalin mahdollinen

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti: Kunnanhallitus 113 22.05.2017 Kunnanvaltuusto 38 05.06.2017 Kunnanhallitus 214 09.10.2017 Keskusvaalilautakunnan vaali 96/00.00.01/2017 Kh 22.05.2017 113 Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p. 0400

Lisätiedot

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Kaupunginhallitus 386 07.11.2016 Kaupunginhallitus 56 06.02.2017 Kaupunginhallitus 83 13.02.2017 Kaupunginhallitus 104 27.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2017 kuntavaaleihin

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kunnanhallitus 35 09.02.2015 Kunnanhallitus 41 23.02.2015 Eduskuntavaalit 2015 / vaalilautakuntien täydentäminen 976/00.00.00/2014 Kh 09.02.2015 35 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen,

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Kunnanhallitus 65 26.02.2019 Kunnanhallitus 80 12.03.2019 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 321/00.00.00/2018, 113/00.00.01/2017 Khall 26.02.2019 65 Vuoden 2019

Lisätiedot

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 61/2017 1 (6) Kaupunginhallitus, 707, 18.12.2017 Kaupunginhallitus, 648, 20.11.2017 Kaupunginhallitus, 695, 11.12.2017 707 Presidentinvaalin 2018 vaalilautakuntien täydentäminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen Kunnanhallitus 200 07.11.2016 Kunnanhallitus 242 12.12.2016 Kunnanhallitus 17 16.01.2017 *Keskusvaalilautakunta 15 14.02.2017 Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen 101/00.00.00/2017 KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Keskusvaalilautakunta, kokous nro 1/2017 17, ilmoitusasian kohta 6 /pöytäkirjan liite nro 7 Kunnanhallitus 187 16.12.2016 Kunnanhallitus 1 12.01.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Seuraavat yleiset vaalit

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 8/2014 1/31

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 8/2014 1/31 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 8/2014 1/31 Kunnanhallitus Aika 05.05.2014 klo 17:00-19:17 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 Käsitellyt asiat Asia Sivu 102 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 (9)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 (9) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 (9) Kunnanhallitus 03.02.2014 AIKA 03.02.2014 klo 17:30-18:05 PAIKKA Kunnanviraston valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kunnanhallitus 27 27.02.2017 Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 2117/00.00.00/2014 Kh 27.02.2017 27 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1001/00.00.00.00/2016 20 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginsihteeri Petra Määttänen ja keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Tarkastuslautakunnan täydennysvaali

Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Tarkastuslautakunnan täydennysvaali Kunnanhallitus 181 01.09.2014 Valtuusto 50 13.10.2014 Kunnanhallitus 214 27.10.2014 Tarkastuslautakunnan täydennysvaali 474/00.00.01/2014, 68/00.00.01/2013, 72/00.00.01/2013 KHALL 181 1.9.2014 Kari Jarvansalo

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 19.12.2017 klo 18:05-19:20 Paikka Kunnanvirasto kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Sivu 18 Koulutuksen järjestäminen vaaliviranomaisille

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, eduskuntavaalit 2015

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, eduskuntavaalit 2015 Kunnanhallitus 3 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, eduskuntavaalit 2015 930/00.001/2014 Kunnanhallitus 3 Vaalien toimittamisessa noudatetaan perustuslain 54 :ää, vaalilakia

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 48 13.02.2017 Kaupunginhallitus 71 13.03.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 13.02.2017 48 Kuntavaalit

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3. Maakuntahallitus 109 12.06.2017 Maakuntavaltuusto 27 27.06.2017 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2017-2018 Maakuntahallitus 12.06.2017 109 Perussopimuksen

Lisätiedot

Otsikko Sivu 29 Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pitäminen Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden määrääminen

Otsikko Sivu 29 Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pitäminen Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden määrääminen Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 8/2017 51 Keskusvaalilautakunta Aika 29.12.2017 klo 14:00-14:20 Paikka Kunnantalo, kahvio Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 29 Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä

Lisätiedot

Äänestysaluejaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti

Äänestysaluejaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti RANUAN KUNTA Aapiskuja 6 B 97700 Ranua 18.1.2010 jaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti 1. Työryhmän asettaminen ja toimeksianto Valtuusto päätti 16.11.2009 74 vuoden 2010 talousarvion

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4. Maakuntahallitus 49 27.04.2015 Maakuntavaltuusto 6 15.06.2015 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2015-2016 32/00.00.01/2015 Maakuntahallitus 27.04.2015

Lisätiedot

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2019 1

VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Keskusvaalilautakunta Aika 2.5.2019 klo 18:00-18:32 Paikka Kunnanvirasto johtokeskus Käsitellyt asiat Sivu 10 Koulutuksen järjestäminen vaaliviranomaisille 3 11 Vaalitoimitsijoiden

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015

Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015 Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten sekä vaalipäivän äänestyspaikkojen ja ennakkoäänestyspaikkoina

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN / TÄYDENNYSVALINTA

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN / TÄYDENNYSVALINTA Kaupunginhallitus 57 16.02.2015 Kaupunginhallitus 91 16.03.2015 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN / TÄYDENNYSVALINTA Kaupunginhallitus 16.02.2015

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 4 15.01.2018 Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 20.11.2017 267 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö Vuoden 2018 presidentin vaali

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen

Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen Kunnanhallitus 27 27.02.2017 Kunnanhallitus 38 13.03.2017 Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen 2117/00.00.00/2014 Kh 27.02.2017 27 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Khall Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ):

Khall Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ): Kunnanhallitus 60 28.02.2017 KUNTAVAALIT 9.4.2017 441/0/06/062/2016 Khall 28.02.2017 60 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kuntaliitto lähettänyt kuntiin19.10.2016 yleiskirjeen 12/2016

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Kaupunginhallitus 85 06.03.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017

Lisätiedot

Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/ Nilsiän kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/ Nilsiän kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/2011 1 Keskusvaalilautakunta Aika 22.03.2011 klo 15:30-16:00 Paikka Nilsiän kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa Virolahden kunnanhallitus 185 12.12.2016 Virolahden kunnanhallitus 3 16.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa 9.4.2017 Kh 185 Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Kunnanhallitus 48 13.02.2017 Kunnanhallitus 87 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Eduskuntavaalit, europarlamenttivaalit 1/2019 Aika MAANANTAI klo 17.25-17.48 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Henkilötiedot on poistettu kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 30.1.2017 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 33 34

Lisätiedot

Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 419 28.11.2017 VUODEN 2018 PRESIDENTINVAALI Khall 28.11.2017 419 Vuoden 2018 tasavallan presidentinvaali toimitetaan seuraavasti: - ensimmäinen vaali sunnuntaina 28.1.2018. Vaalin ennakkoäänestys

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh )

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh ) Kunnanhallitus 357 10.10.2017 Kunnanhallitus 431 28.11.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten 197/00.00.00/2017 Khall 10.10.2017 357 (Lisätietoja: Controller,

Lisätiedot

ASIKKALAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA

ASIKKALAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA KV191-1 Kokousaika ke 23.1.2019 klo 18.30 Kokouspaikka Läsnä Maijan kammari, Rusthollintie Anttila, Raimo, jäsen Breilin, Oskar, jäsen Ikäläinen, Mikko, jäsen Jokinen, Kaarina, jäsen Kallio, Kari, jäsen

Lisätiedot

Kuntalain 35 :n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

Kuntalain 35 :n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: Joutsan kunnanhallitus 8 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 7 19.01.2015 KUNNANHALLITUKSEN VAALI Joutsan kunnanhallitus 12.01.2015 8 Kuntalain 17 :n mukaan valtuusto asettaa kunnanhallituksen. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Oikeusministeriön ohjeen mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen määräämisessä kunnanhallituksen on otettava huomioon seuraavat seikat:

Oikeusministeriön ohjeen mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen määräämisessä kunnanhallituksen on otettava huomioon seuraavat seikat: Kaupunginhallitus 215 25.09.2017 Kaupunginhallitus 236 30.10.2017 Presidentinvaalien 2018 äänestyspaikat sekä aukioloajat Khall 25.09.2017 215 (Valm.hall.joht.) Ennakkoäänestyspaikan määrääminen Vaalilain

Lisätiedot

Eron myöntäminen luottamustoimista Antti Kinnuselle ja täydennysvaalit

Eron myöntäminen luottamustoimista Antti Kinnuselle ja täydennysvaalit Kunnanhallitus 98 09.02.2015 Eron myöntäminen luottamustoimista Antti Kinnuselle ja täydennysvaalit 564/00.01.00/2015 KHALL 98 9.2.2015 Antti Kinnunen on kirjeellään 22.1.2015 pyytänyt eroa kaikista luotta

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Sisällysluettelo. 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 Keskusvaalilautakunta 24.05.2019 Sisällysluettelo Sivu 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 21 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2014 EUROPARLAMENTTIVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2014 EUROPARLAMENTTIVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 40 17.02.2014 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2014 EUROPARLAMENTTIVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 40 Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 4 09.01.2017 Kaupunginhallitus 19 16.01.2017 Kaupunginhallitus 60 13.03.2017 Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 09.01.2017 4 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, europarlamenttivaalit 2014

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, europarlamenttivaalit 2014 Kunnanhallitus 12 03.02.2014 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, europarlamenttivaalit 2014 604/00.001/2014 KH 12 Euroopan parlamentin jäsenten vaalit (europarlamenttivaalit) toimitetaan

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 Keskusvaalilautakunta 12.04.2019 Sisällysluettelo Sivu 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 10 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä

Lisätiedot

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi. Kirkkonummen kunta Kunnantalo (09) (09)

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi. Kirkkonummen kunta Kunnantalo (09) (09) Pyyntö 1 (7) Jakelussa mainituille puolueille Pyyntö nimetä ehdokkaat Kirkkonummen vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäseniksi ja varajäseniksi sekä yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiksi

Lisätiedot

Pusa Leila ja Annala Tarmo

Pusa Leila ja Annala Tarmo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 16.02.2015 klo 17.00 Kihniön kunnanviraston kokoushuone Törmä Tapani Pusa Leila Annala Tarmo

Lisätiedot

Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017

Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017 Virolahden kunnanhallitus 185 12.12.2016 Virolahden kunnanhallitus 3 16.01.2017 Virolahden kunnanhallitus 40 13.03.2017 Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017 Kh 185 Vaalilain 15

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2018 presidentinvaalissa

Sastamalan kaupungin ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2018 presidentinvaalissa Kaupunginhallitus 277 09.10.2017 Keskusvaalilautakunta 50 28.11.2017 Sastamalan kaupungin ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2018 presidentinvaalissa 604/00.00.00/2017 KHALL 09.10.2017

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19.01.2015 12 Valmistelija: Hallintojohtaja Liisa Salo Vuoden 2015 Eduskuntavaalit toimitetaan huhtikuussa 2015. Varsinainen

Lisätiedot

ASIKKALAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA

ASIKKALAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA KV18/1-1 Kokousaika ke 21.2.2018 klo 18.30 Kokouspaikka Läsnä Maijan kammari, Rusthollintie Anttila, Raimo, jäsen Breilin, Oskar, jäsen Kiljunen, Markku, jäsen Koivisto, Marja, jäsen Koivunen, Timo, jäsen

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 62 19.02.2018 Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 62 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 169 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Keskusvaalilautakunta 09.04.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 2 Keskusvaalilautakunta Aika 09.04.2017 klo

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 55 25.02.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten 941/00.00.00/2014 KH 55 Lisätiedot: kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento, puh.

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 06.03.2017 klo 16:00-16:40 Paikka Kiteen kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Pykäläinen

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/ Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/2017 64 Kunnanhallitus 15.02.2017 AIKA 15.02.2017 klo 17:30 PAIKKA Kunnanvirasto, Luotosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen järjestäytyminen 66 34 Kuntavaalien 2017

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kokoushuone Leino (kunnanhallituksen huone)

PALTAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kokoushuone Leino (kunnanhallituksen huone) PALTAMON KUNTA PÖYTÄKRJA 3/2019 1 Keskusvaalilautakunta 24.05.2019 AKA 17:00-19:00 PAKKA Kokoushuone Leino (kunnanhallituksen huone) OSALLSTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Keränen Ville 17:00-19:00

Lisätiedot