Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten"

Transkriptio

1 KAUPUNGINHALLITUS Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten 1375/ /2016 KH 86 Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: 1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu pu heen joh ta ja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tar peel li nen määrä iä, joita on kuitenkin oltava vä hintään kolme; sekä 2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useam pi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, va ra pu heen joh ta ja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä va ra jä se niä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden va rajä sen ten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaa li pii ris sä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puo lue re kis te riin merkittyjä puolueita. Kuntavaaleissa jäsenten ja vara jä sen ten tulee kuitenkin edustaa kunnassa edellisissä kun ta vaaleis sa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan vara jä se net ja vaalitoimikunnan et on asetettava siihen jär jestyk seen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä enä. Eh do kas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai van hempan sa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä enä. Puoli soil la tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olo suhteis sa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja va ra puheen joh ta jien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan kes kusvaa li lau ta kun nal le. Puolueiden edustajien on tiedusteltava valittavan suostumus ky seiseen luottamustehtävään. Vuoden 2017 kuntavaalien äänestysalueet ja äänestyspaikat: Äänestysalue Äänestyspaikka 1. Pääkirjasto Rantakatu 45, Raahe 2. Koivuluoto Kummatinkatu 5, Raahe 3. Lybecker Sofia Lybeckerin katu 1, Raahe 4. Saloinen Kisatie 1, Saloinen

2 5. Tikkala Martikkalantie 7, Mattilanperä 6. Pattijoki Ruskatie 1, Pattijoki 7. Kirkonkylä, Vihanti Kirkkotie 2, Vihanti 8. Alpua Luohuantie 35, Alpua 9. Lampinsaari Kaivoskatu 9, Lampinsaari Valmistelija: kaupunginlakimies Leena Mikkola-Riekkinen. Päätösesitys (vt. kaupunginjohtaja Arvela): kaupunginhallitus valitsee vuoden 2017 kuntavaaleja varten vaalilautakunnat äänes tys aluei siin 1-9. Jokaiseen vaalilautakuntaan valitaan viisi var si nais ta ja viisi tä määrää kuhunkin vaalilautakuntaan jäsenistä yhden pu heenjoh ta jak si ja yhden varapuheenjohtajaksi määrää ten sijaantulojärjestykseksi kir joi tus jär jes tyksen asettaa Raahen sairaalan vaalitoimikunnan ja nimeää siihen pu heen joh ta jan, varapuheenjohtajan ja yhden jäsenen sekä kol me tä sijaantulojärjestyksen ollessa kirjoitusjärjestys asettaa vaalitoimikunnan Raahen kaupungin alueella olevia laitok sia varten (poislukien Raahen sairaala) ja nimeää siihen puheen joh ta jan, varapuheenjohtajan ja yhden jäsenen sekä kolme va ra jä sen tä sijaantulojärjestyksen ollessa kirjoitusjärjestys asettaa vaalitoimikunnan Vihannin kaupunginosan alueella olevia laitoksia varten ja nimeää siihen puheenjohtajan, va ra puheen joh ta jan ja yhden jäsenen sekä kolme tä si jaantu lo jär jes tyk sen ollessa kirjoitusjärjestys. Kaupunginhallitus: Valitsi vuoden 2017 kuntavaaleja varten vaa lilau ta kun nat ää nes tys aluei siin 1-9, jokaiseen vaalilautakuntaan viisi var si nais ta jäsentä ja viisi tä si jaan tu lo jär jes tyk sen ol les sa kir joi tus jär jes tys sekä määräsi puheenjohtajat ja va ra pu heen joh ta jat seu raa vas ti: 1 äänestysalueen vaalilautakunta, Pääkirjasto

3 Marja Vuorenmaa, vpj Eero Maarala, pj Jouni Kippola Päivi Saarela Kirsti Rinne Mirja Veikkolainen Milka Metsäpolku Erkki Poutanen Mari Haapakangas Kati Pahkasalo 2 äänestysalueen vaalilautakunta, Koivuluoto Timo Rytinki, vpj Pirkko Utriainen Riku Kopsala Janne Rostedt Anna-Liisa Niemelä, pj Kaarina Pehkonen Ilpo Tuomi Jasmin Joensuu Katariina Rostedt Raija Pitkänen 3 äänestysalueen vaalilautakunta, Lybecker Marketta Huhtala, vpj Tapio Riekki, pj Seija Piippo Teemu Leppälä Eila Pirttioja Hilkka Rytinki Hilkka Okkonen Jonne Törmäkangas Anna Myllyoja Kimmo Korpela 4 äänestysalueen vaalilautakunta, Saloinen Kari Törmälä, vpj Saija Harju, pj Maria Simpanen Reijo Pelkonen Lea Kinnunen Martti Löf Harri Leppänen Toni Koskimäki Pia Myllyaho Krista Putaansuu 5 äänestysalueen vaalilautakunta, Tikkala Matti Vaitiniemi, vpj Kirsti Hintikka Aila Lappalainen Mikko Suonvieri, pj Juhani Torvela Mikko Kettukangas Paavo Pato Aulis Parkkasaari Kanerva Yliparkas Jussi Kinnunen 6 äänestysalueen vaalilautakunta, Pattijoki Erkki Piippo, pj Auli Kananen Ritva Lepistö Tauno Huhtaniemi

4 Lea Käräjäoja Risto Kauppila Marja Mämmelä, vpj Eija Riekki Jenny Nuorala Matti Mämmelä 7 äänestysalueen vaalilautakunta, Kirkonkylä, Vihanti Lauri Utunen, pj Rauno Keskitalo, vpj Seija Kastelli Inga Viinikangas Talvikki Ojalehto Arvo Soini Eija Aunola Petri Alminoja Raakel Nikula Jari Jokilehto 8 äänestysalueen vaalilautakunta, Alpua Tommi Vilminko, pj Eila Ahola, vpj Sanna Pyörälä Esko Kotila Tuula Taskila Marjaana Sundberg Erkki Kylmänen Keijo Leiviskä Timo Rankinen Ville Pyörälä 9 äänestysalueen vaalilautakunta, Lampinsaari Merja Junnila, vpj Pertti Somero, pj Tuula Saaranen Aku Rankinen Raimo Rankinen Esko Keränen Olavi Lind Antti Nordström Lea Rankinen Suvi Huhtala Antti Lehtinen Kaupunginhallitus asetti Raahen sairaalan vaalitoimikunnan ja nimesi sii hen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja yhden jäsenen sekä kol me tä sijaantulojärjestyksen ollessa kirjoitusjärjestys seu raa vas ti: Raahen sairaalan vaalitoimikunta Pirkko Utriainen, pj Marjaana Vaahtera Martti Huhtala, vpj Pirkko Hernesniemi Eeva Tokola Anja Jussila Kaupunginhallitus asetti vaalitoimikunnan Raahen kaupungin alueella ole via laitoksia varten (poislukien Raahen sairaala) ja nimesi siihen pu heen joh ta jan, varapuheenjohtajan ja yhden jäsenen sekä kolme va ra jä sen tä sijaantulojärjestyksen ollessa kirjoitusjärjestys

5 seu raa vas ti: Vaalitoimikunta laitoksia varten, Pirkko Utriainen Martti Huhtala, vpj Eero Raivio, pj Raahe Vesa Junkkarinen Riitta Härönoja Veera Törmäkangas Kaupunginhallitus asetti vaalitoimikunnan Vihannin kaupunginosan alu eel la olevia laitoksia varten ja nimesi siihen puheenjohtajan, va rapu heen joh ta jan ja yhden jäsenen sekä kolme tä si jaan tu lojär jes tyk sen ollessa kirjoitusjärjestys seuraavasti: Vaalitoimikunta laitoksia varten, Annikki Jussinniemi, pj Lauri Utunen, vpj Tuomas Hautajoki Vihanti Jari Junttila Markku Jylhä

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten. "Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten. Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KAUPUNGINHALLITUS 444 20.11.2017 KESKUSVAALILAUTAKUNTA 3 12.01.2018 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten 358/00.0000.000000/2017 KH 444 Vaalilaki 15 (20.5.2016/361)

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19 28.01.2019 Kaupunginhallitus 28 11.02.2019 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen 14.4.2019 toimitettavia eduskuntavaaleja varten KH 28.01.2019 19 Valmistelija: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 02.10.2017 Kaupunginhallitus 209 16.10.2017 Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 225/00.00.00/2017

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kunnanhallitus 33 01.02.2017 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanhallitus 60 28.02.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN KHALL 33 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 427 23.10.2017 Kunnanhallitus 36 22.01.2018 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen tasavallan presidentin vaalia 28.1.2018 (tarvittaessa 11.2.2018) varten / Kahden uuden varajäsenen

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kunnanhallitus 36 24.02.2015 Kunnanhallitus 50 10.03.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen KH 36 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. En nak

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 Kunnanhallitus 208 26.09.2017 Kunnanhallitus 220 10.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 211/00.00.00/2017 Kh 26.09.2017 208 Valmistelija: Satu Tuomela, keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta 656/00.00.00.01/2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 2286/01.50/2016 Khall 12.12.2016 239 Kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Kaupunginhallitus 128 03.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kaupunginhallitus 14 19.01.2015 Kaupunginhallitus 38 16.02.2015 Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 265/00.00.00/2014 Kaupunginhallitus 19.01.2015 14 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

2286/01.50/2016. Khall

2286/01.50/2016. Khall Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 47 13.02.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 / Itseoikaisu 2286/01.50/2016

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta Kunnanhallitus 11 30.01.2017 Kunnanhallitus 30 27.02.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta 188/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 30.01.2017 11 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kaupunginhallitus 290 25.09.2017 Kaupunginhallitus 311 09.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kh 25.09.2017 290 Valmistelija: palvelusihteeri Johanna

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen Kunnanhallitus 4 09.01.2017 Kunnanhallitus 17 30.01.2017 Kunnanhallitus 35 20.02.2017 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: ERO KESKUSVAALILAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJUUDESTA / ASPHOLM HELGE Kunnanhallitus 15.12.2014 ( 263): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 48 13.02.2017 Kaupunginhallitus 71 13.03.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 13.02.2017 48 Kuntavaalit

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017 Kunnanhallitus 304 16.10.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit 2018 2475/01.50/2017 Khall 16.10.2017 304 Presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2018 ja vaalin mahdollinen

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja

Lisätiedot

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Kaupunginhallitus 386 07.11.2016 Kaupunginhallitus 56 06.02.2017 Kaupunginhallitus 83 13.02.2017 Kaupunginhallitus 104 27.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2017 kuntavaaleihin

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kunnanhallitus 35 09.02.2015 Kunnanhallitus 41 23.02.2015 Eduskuntavaalit 2015 / vaalilautakuntien täydentäminen 976/00.00.00/2014 Kh 09.02.2015 35 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen,

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kunnanhallitus 27 27.02.2017 Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 2117/00.00.00/2014 Kh 27.02.2017 27 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen Kunnanhallitus 200 07.11.2016 Kunnanhallitus 242 12.12.2016 Kunnanhallitus 17 16.01.2017 *Keskusvaalilautakunta 15 14.02.2017 Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti: Kunnanhallitus 113 22.05.2017 Kunnanvaltuusto 38 05.06.2017 Kunnanhallitus 214 09.10.2017 Keskusvaalilautakunnan vaali 96/00.00.01/2017 Kh 22.05.2017 113 Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p. 0400

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1001/00.00.00.00/2016 20 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginsihteeri Petra Määttänen ja keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan eropyyntö ja täydennysvaali

Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan eropyyntö ja täydennysvaali Kaupunginhallitus 21 02.02.2015 Kaupunginhallitus 66 16.03.2015 Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan eropyyntö ja täydennysvaali 29/011/2015 197/004/2014 KH 24.11.2014 259 Vaalilain

Lisätiedot

Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017

Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017 Virolahden kunnanhallitus 185 12.12.2016 Virolahden kunnanhallitus 3 16.01.2017 Virolahden kunnanhallitus 40 13.03.2017 Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017 Kh 185 Vaalilain 15

Lisätiedot

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin Kaupunginhallitus 501 13.11.2017 Kaupunginhallitus 527 27.11.2017 Kaupunginhallitus 544 04.12.2017 Kaupunginhallitus 13 18.12.2017 13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Kunnanhallitus 121 02.03.2015 Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten 550/00.01.00/2014 KHALL 121 2.3.2015 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. Vaaleissa

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa Virolahden kunnanhallitus 185 12.12.2016 Virolahden kunnanhallitus 3 16.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa 9.4.2017 Kh 185 Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Kunnanhallitus 65 26.02.2019 Kunnanhallitus 80 12.03.2019 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 321/00.00.00/2018, 113/00.00.01/2017 Khall 26.02.2019 65 Vuoden 2019

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 4 09.01.2017 Kaupunginhallitus 19 16.01.2017 Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 09.01.2017 4 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö Vuoden

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen

Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen Kunnanhallitus 27 27.02.2017 Kunnanhallitus 38 13.03.2017 Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen 2117/00.00.00/2014 Kh 27.02.2017 27 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/ Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/2017 64 Kunnanhallitus 15.02.2017 AIKA 15.02.2017 klo 17:30 PAIKKA Kunnanvirasto, Luotosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen järjestäytyminen 66 34 Kuntavaalien 2017

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN / TÄYDENNYSVALINTA

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN / TÄYDENNYSVALINTA Kaupunginhallitus 57 16.02.2015 Kaupunginhallitus 91 16.03.2015 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN / TÄYDENNYSVALINTA Kaupunginhallitus 16.02.2015

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kokoushuone Leino (kunnanhallituksen huone)

PALTAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kokoushuone Leino (kunnanhallituksen huone) PALTAMON KUNTA PÖYTÄKRJA 3/2019 1 Keskusvaalilautakunta 24.05.2019 AKA 17:00-19:00 PAKKA Kokoushuone Leino (kunnanhallituksen huone) OSALLSTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Keränen Ville 17:00-19:00

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 4 15.01.2018 Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 20.11.2017 267 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö Vuoden 2018 presidentin vaali

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNTIEN ASETTAMINEN VUODEN 2018 PRESIDENTINVAALIA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNTIEN ASETTAMINEN VUODEN 2018 PRESIDENTINVAALIA VARTEN Kaupunginhallitus 352 20.11.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNTIEN ASETTAMINEN VUODEN 2018 PRESIDENTINVAALIA VARTEN 606/00.00.00/2017 KH 20.11.2017 352 Valmistelija kaupunginlakimies Hannu Markkula:

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015

Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015 Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten sekä vaalipäivän äänestyspaikkojen ja ennakkoäänestyspaikkoina

Lisätiedot

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi.

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi. YHDISTYMISHALLITUS 79 21.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 25 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS 490 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 170 08.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 4 12.01.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19.01.2015 12 Valmistelija: Hallintojohtaja Liisa Salo Vuoden 2015 Eduskuntavaalit toimitetaan huhtikuussa 2015. Varsinainen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh )

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh ) Kunnanhallitus 357 10.10.2017 Kunnanhallitus 431 28.11.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten 197/00.00.00/2017 Khall 10.10.2017 357 (Lisätietoja: Controller,

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen 101/00.00.00/2017 KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 Kaupunginhallitus 53 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 130/00.002/2016 KAUPHALL 20.02.2017 53 Vaalilain 714/1998 (20.5.2016/361) 15 :n mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 55 25.02.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten 941/00.00.00/2014 KH 55 Lisätiedot: kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento, puh.

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 / Moisio-Asuntilan vaalilautakunta

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 / Moisio-Asuntilan vaalilautakunta Kaupunginhallitus 53 20.02.2017 Kaupunginhallitus 65 20.03.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 / Moisio-Asuntilan vaalilautakunta 130/00.002/2016, 652/01.011/2012

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Keskusvaalilautakunta, kokous nro 1/2017 17, ilmoitusasian kohta 6 /pöytäkirjan liite nro 7 Kunnanhallitus 187 16.12.2016 Kunnanhallitus 1 12.01.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Seuraavat yleiset vaalit

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 4 09.01.2017 Kaupunginhallitus 19 16.01.2017 Kaupunginhallitus 60 13.03.2017 Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 09.01.2017 4 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, eduskuntavaalit 2015

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, eduskuntavaalit 2015 Kunnanhallitus 3 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen, eduskuntavaalit 2015 930/00.001/2014 Kunnanhallitus 3 Vaalien toimittamisessa noudatetaan perustuslain 54 :ää, vaalilakia

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 61/2017 1 (6) Kaupunginhallitus, 707, 18.12.2017 Kaupunginhallitus, 648, 20.11.2017 Kaupunginhallitus, 695, 11.12.2017 707 Presidentinvaalin 2018 vaalilautakuntien täydentäminen

Lisätiedot

Henkilökohtainen varajäsen

Henkilökohtainen varajäsen Kaupunginhallitus 9 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 9 31.01.2017 Eron myöntäminen Eila Peltolalle valtuuston varajäsenyydestä ja keskusvaalilautakunnan ja tarkastuslautakunnan jäsenyydestä ja valtuuston,

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017 23 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2017 kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4. Maakuntahallitus 49 27.04.2015 Maakuntavaltuusto 6 15.06.2015 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2015-2016 32/00.00.01/2015 Maakuntahallitus 27.04.2015

Lisätiedot

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Naantalin kaupungin äänestysaluejako Kaupunginhallitus 144 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 38 24.04.2017 Naantalin kaupungin äänestysaluejako 187/00.00.00/2016 Kaupunginhallitus 18.04.2017 144 Kaupunginlakimies Turo Järvinen: Naantalin kaupungin

Lisätiedot

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Kaupunginhallitus 85 06.03.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017

Lisätiedot

Kokousaika kello 16:15-16:42

Kokousaika kello 16:15-16:42 Siilinjärven kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Keskusvaalilautakunta Kokousaika 06.03.2017 kello 16:15-16:42 Kokouspaikka Siilinjärven kunnantalo (os. Kasurilantie 1), kunnanhallituksen kokoushuone Asiat Otsikko

Lisätiedot

Myös vaaleista aiheutuviin kustannuksiin voidaan vaikuttaa äänestys aluei den lukumäärää vähentämällä.

Myös vaaleista aiheutuviin kustannuksiin voidaan vaikuttaa äänestys aluei den lukumäärää vähentämällä. Keskusvaalilautakunta 10 20.10.2015 Kunnanhallitus 285 23.11.2015 Keskusvaalilautakunta 1 20.01.2016 Kunnanhallitus 42 15.02.2016 Kunnan äänestysaluejaon muuttaminen 101/00.00.00/2016 KESKV 10 Vaalilain

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on Kaupunginhallitus 220 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto 48 05.06.2017 Valiokuntien sekä eräiden muiden toimielinten vaali 208/00.00.01/2017 Kaupunginhallitus 29.05.2017 220 Orimattilan kaupungin 1.6.2017 voimaan

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3. Maakuntahallitus 109 12.06.2017 Maakuntavaltuusto 27 27.06.2017 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2017-2018 Maakuntahallitus 12.06.2017 109 Perussopimuksen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten Kunnanhallitus 63 24.03.2014 Kunnanhallitus 86 14.04.2014 Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten 248/00.00.00/2013 KHALL 63 24.3.2014 Europarlamenttivaalit

Lisätiedot

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 212 05.06.2017 Kaupunginhallitus 359 11.12.2017 Kaupunginhallitus 38 26.02.2018 Sisä-Savon kansalaisopiston opistotoimikunnan Suonenjoen edustajien valitseminen, toimikunnan asettaminen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 Keskusvaalilautakunta 12.04.2019 Sisällysluettelo Sivu 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 10 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia Linkopallo Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 10.7.2010 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43,35 10.7.2010 Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia LepU 42,34 28.6.2010 Leppävirta 4 Ulvi Jurikivi KU-58 35,96

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Kokoonpano 1998-1999. 1. varapuheenjohtaja Jarno Moisala 2. varapuheenjohtaja Paula Mattila 3. varapuheenjohtaja Janne Jounila

Kokoonpano 1998-1999. 1. varapuheenjohtaja Jarno Moisala 2. varapuheenjohtaja Paula Mattila 3. varapuheenjohtaja Janne Jounila ------------------ Raahen nuorisovaltuuston kokoonpanot vuosina 1998-2007 Raahen nuorisovaltuustoon kuuluu 20 nuorta, iältään 14-25 vuotta. 10 jäsentä valitaan joka vuosi marras-joulukuussa toimitettavissa

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 98 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 98 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2017 193 Aika 20.03.2017 klo 17:00-17:12 Paikka Marttinen, Paunu-sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 98 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 195 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun Kunnanhallitus 18 26.01.2015 Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun Kh 18 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kunnanhallitus 27 27.02.2017 Kunnanhallitus 38 13.03.2017 Kunnanhallitus 50 27.03.2017 Kuntavaalit 2017 / muutokset vaalilautakuntien kokoonpanoissa 2117/00.00.00/2014 Kh 27.02.2017 27 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 45 26.01.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 26/00.00.00.01/2015 Kunnanhallitus 45 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Äänestysaluejaon muuttaminen

Äänestysaluejaon muuttaminen Keskusvaalilautakunta 3 16.03.2016 Kaupunginhallitus 160 30.03.2016 Kaupunginvaltuusto 42 02.05.2016 Äänestysaluejaon muuttaminen 189/00.00.00/2016 VAALILTK 3 Valmistelijat: kaupunginlakimies Ben Weizmann,

Lisätiedot

Kesla 19 Valmistelija: asianhallintapäällikkö Ella Vuorela, puh ,

Kesla 19 Valmistelija: asianhallintapäällikkö Ella Vuorela, puh , Keskusvaalilautakunta 19 03.06.2015 Kaupunginhallitus 270 05.10.2015 Kaupunginhallitus 297 09.11.2015 Äänestysaluejako 15.10.2016 alkaen 4614/00.00.00/2015 Kesla 19 Valmistelija: asianhallintapäällikkö

Lisätiedot

Hirrensyöksy ranking 2014 Hirrensyöksy Naiset 15 kg

Hirrensyöksy ranking 2014 Hirrensyöksy Naiset 15 kg Hirrensyöksy ranking 2014 Hirrensyöksy Naiset 15 kg 1 Asta Kankaala LepU 6,59 1.5.2014 Juankoski 2 Piia Aaltokoski LepU 6,57 3.8.2014 Varkaus 3 Pirjo Saukkonen LepU 6,00 21.9.2014 Leppävirta 4 Ulvi Jurikivi

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sivu 20 Vaalipäivän äänten tarkastuslaskenta 3

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sivu 20 Vaalipäivän äänten tarkastuslaskenta 3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Keskusvaalilautakunta 10.04.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 20 Vaalipäivän äänten tarkastuslaskenta 3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 2 Keskusvaalilautakunta Aika 10.04.2017

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 19.12.2017 klo 18:05-19:20 Paikka Kunnanvirasto kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Sivu 18 Koulutuksen järjestäminen vaaliviranomaisille

Lisätiedot

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku

Lisätiedot