Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:"

Transkriptio

1 KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan: Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: 1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä 2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Kuntavaaleissa jäsenten ja varajäsenten tulee kuitenkin edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle. Kuntaliitto toteaa yleiskirjeessään päivätyssä kirjeessään vaalitoimikunnan esteellisyysasioista seuraavaa: Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa eivät voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eivätkä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. On syytä huomata, että oma sekä edellä mainitun sukulaisen ehdokkuus missä tahansa kunnassa aiheuttaa sen, että henkilö ei ole vaalikelpoinen vaalitoimikuntaan. Vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen määrää keskusvaalilautakunta (vaalilain 17 ).

2 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenet ja varajäsenet on valittava vaalikelpoisista kunnan asukkaista siten, että kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneet äänestäjäryhmät mahdollisuuksien mukaan tulevat edustetuiksi kussakin vaalilautakunnassa ja vaalitoimikunnassa. yyttä ei siis ole sidottu puoluerekisteriin merkittyihin puolueisiin, vaan kunnallisvaaleissa esiintyneisiin äänestäjäryhmiin, puolueiden lisäksi esimerkiksi yhteislistoihin. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen. Myös tasa-arvolain soveltamisessa tarkastelu tehdään siten, että sekä jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä. Eduskuntavaaleissa 2015 vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpano oli seuraava: 1. Lopenkylän vaalilautakunta Koukku Kari (pj.) Toivonen Sirkka (vpj.) Kanto Jaana Pankakoski Tiina Pursiainen Tuomo 1. Joutsi Kimmo 2. Vuorinen Sakari 3. Nylund Riitta 4. Viitanen Marjo 5. Zetterman Aulis 2. Läyliäisten vaalilautakunta Oksanen Osmo (pj.) 1. Hutri Pekka Auvinen Minttu (vpj.) 2. Aalto Aarno (kuollut ) Hovi Jori 3. Järvinen Minna Ista Jyrki 4. Haukka-Aho Leena Mikkola Anne 5. Mustonen Leo 3. Topenon vaalilautakunta Uusitalo Hannes (pj.) Mannoja Tarja (vpj.) Pyhälammi Anne Tudeer Marika Uotila Yrjö 1. Pankakoski Marjaana 2. Oksanen Timo 3. Lähde Aarno 4. Huhta Pirjo 5. Nurmi Risto

3 4. Launosten vaalilautakunta Vainio Toivo (pj.) Niinimäki Irma (vpj.) Arminen Eeva-Liisa Kuparinen Reijo Lahtinen Harri 1. Louhelainen Suvi 2. Sillanpää Jaana 3. Sarlin Veikko 4. Tuomi Mirja 5. Peltola Heimo Vaalitoimikunta Sahari Eeva (pj.) Turpeinen Heimo (vpj.) Hatakka Jarno 1. Tudeer Lassi 2. Salo Sirkka 3. Ukkola Marja (Valmistelija: Hallintopäällikkö Katja Väistö, p ) Päätösehdotus: Kunnanhallitus valitsee kuntavaalien 2017 toimittamista varten Lopenkylän, Läyliäisten, Topenon ja Launosten vaalilautakunnat sekä vaalitoimikunnan, joka toimittaa ennakkoäänestyksen Hoivakoti Eedilässä, Hoivakoti Salmelassa, Harjukodissa ja Mäntykodin asuntolassa. Päätös: Kunnanhallitus valitsi vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan seuraavat henkilöt: 1. Lopenkylän vaalilautakunta Koukku Kari (pj.) Zetterman Aulis (vpj.) Peltonen Päivi Pankakoski Tiina Nurmi Risto 1. Alho Aimo 2. Railo Raimo 3. Nylund Riitta 4. Tudeer Marika 5. Lilja Taito 2. Läyliäisten vaalilautakunta Oksanen Osmo (pj.) Auvinen Minttu (vpj.) Hovi Jori Hutri Pekka Lehtoranta Pirjo 1. Hutri Päivi 2. Lehtonen Heikki 3. Kerola Raimo 4. Lankinen Riitta 5. Viitanen Marjo

4 3. Topenon vaalilautakunta Uusitalo Hannes (pj.) Mannoja Tarja (vpj.) Pyhälammi Anne Kekki Outi Uotila Yrjö 1. Pankakoski Marjaana 2. Vienonen Urpo 3. Kassari Yrjö 4. Huhta Pirjo 5. Nurmi Risto 4. Launosten vaalilautakunta Tuomi Mirja (pj.) Niinimäki Irma (vpj.) Arminen Eeva-Liisa Kuparinen Reijo Lahtinen Harri 1. Louhelainen Suvi 2. Sillanpää Jaana 3. Hutri Petri 4. Sohlman Marja-Leena 5. Peura Kari Vaalitoimikunta Nylund Riitta (pj.) Turpeinen Heimo (vpj.) Pankakoski Jaakko 1. Tudeer Lassi 2. Mäkelä Anitta 3. Järvinen Minna Kunnanhallitus ( 12): Lopen Vihreiden puolesta puheenjohtaja Outi Kekki on lähettänyt päivätyn oikaisuvaatimuksen, jossa hän esittää seuraavaa: Esitän oikaisuvaatimuksen kunnanhallituksen pykälän 240 (Dnro 189/2016) päätökseen vaalilautakuntien kokoonpanosta. Lopen Vihreille ohjeistettiin sähköpostitse (Kemppinen Leena, ) lähettämään lista mahdollisista vaalilautakuntien jäsenistä kunnanhallituksen puheenjohtaja Marja Peltomäelle. Lähetin hänelle sähköpostilla listan henkilöistä, jotka ovat meiltä ehdolla tehtävään, sekä vaalilautakunnat. Kirkonkylän alueelle ilmoitin suostumuksensa antaneen Marika Tudeerin, ja varajäseneksi Risto Nurmen päivätyssä päätöksessä Risto Nurmi on asetettu kirkonkylään varsinaiseksi jäseneksi, sekä varajäseneksi Topenolle. Pyydämme poistamaan Risto Nurmen Topenon vaalilautakunnan varajäsenen paikalta sekä vaihtamaan hänet kirkonkylän vaalilautakunnassa varsinaisesta jäsenestä varajäseneksi. (Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p ) Päätösehdotus: Kunnanhallitus valitsee Risto Nurmen tilalle Lopenkylän vaalilautakunnan varsinaiseksi jäseneksi Marika Tudeerin ja Marika Tudeerin tilalle Lopenkylän vaalilautakunnan 4. varajäseneksi Risto Nurmen. Lisäksi kunnanhallitus valitsee Topenon vaalilautakuntaan uuden 5. varajäsenen Risto Nurmen tilalle

5 Korjattu päätösehdotus: Esityslistan toimittamisen jälkeen on tullut esille, että alkuperäisen päätösehdotuksen mukainen esitys johtaa laittomaan tilanteeseen Lopenkylän vaalilautakunnan kokoonpanon osalta. Tämän vuoksi pidättäydytään alkuperäisessä päätöksessä Lopenkylän vaalilautakunnan osalta. Suostumus ratkaisuun on pyydetty oikaisuvaatimuksessa esille tulleilta Risto Nurmelta ja Marika Tudeerilta. Kunnanhallitus valitsee Topenon vaalilautakuntaan uuden 5. varajäsenen Risto Nurmen tilalle. Lopen Vihreillä ei ole esittää oman puolueensa edustajaa Topenon vaalilautakunnan 5. varajäseneksi. Päätös: Hyväksyttiin korjattu päätösehdotus. Topenon vaalilautakuntaan 5. varajäseneksi valittiin Petri Kerava. Kunnanhallitus ( 35): Harri Lahtinen pyytää lähettämällään sähköpostilla eroa Launosten vaalilautakunnan jäsenyydestä. Perusteluna Harri Lahtinen esittää, että hän on asettumassa ehdokkaaksi kuntavaaleihin. (Valmistelija: Hallintopäällikkö Katja Väistö, p ) Päätösehdotus: Kunnanhallitus myöntää Harri Lahtiselle eron Launosten vaalilautakunnan jäsenyydestä ja valitsee Launosten vaalilautakuntaan uuden jäsenen. Päätös: Hyväksyttiin. Launosten vaalilautakunnan jäseneksi valittiin Harri Hatakka. Kunnanhallitus ( 48): Kari Koukku pyytää kirjeellään eroa Lopenkylän vaalilautakunnan puheenjohtajuudesta. Perusteluna Kari Koukku esittää, että hän on asettumassa ehdokkaaksi kuntavaaleihin. Mirja Tuomi pyytää kirjeellään eroa Launosten vaalilautakunnan jäsenyydestä. Perusteluna Mirja Tuomi esittää, että hän on asettumassa ehdokkaaksi kuntavaaleihin. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että Mirja Tuomen tilalle valittaisiin Aki Tuomi. (Valmistelija: Hallintopäällikkö Katja Väistö, p )

6 Päätösehdotus: Kunnanhallitus myöntää Kari Koukulle eron Lopenkylän vaalilautakunnan puheenjohtajuudesta ja valitsee Lopenkylän vaalilautakuntaan uuden jäsenen sekä nimeää jäsenten keskuudesta uuden puheenjohtajan. Kunnanhallitus myöntää Mirja Tuomelle eron Launosten vaalilautakunnan jäsenyydestä ja valitsee uuden jäsenen Launosten vaalilautakuntaan. Täytäntöönpano: Ote (kirjeenä) Koukku Kari Tuomi Mirja valitut henkilöt keskusvaalilautakunta Tiedoksi (sähköpostitse) RHL-Data Oy / Sokka Seija hallintopäällikkö / keskusvaalilautakunnan sihteeri asianhallintasihteeri Leena Kemppinen

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: ERO KESKUSVAALILAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJUUDESTA / ASPHOLM HELGE Kunnanhallitus 15.12.2014 ( 263): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Kaupunginhallitus 386 07.11.2016 Kaupunginhallitus 56 06.02.2017 Kaupunginhallitus 83 13.02.2017 Kaupunginhallitus 104 27.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2017 kuntavaaleihin

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kunnanhallitus 33 01.02.2017 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanhallitus 60 28.02.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN KHALL 33 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta Kunnanhallitus 11 30.01.2017 Kunnanhallitus 30 27.02.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta 188/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 30.01.2017 11 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen 101/00.00.00/2017 KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1001/00.00.00.00/2016 20 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginsihteeri Petra Määttänen ja keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen

Lisätiedot

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin Kaupunginhallitus 501 13.11.2017 Kaupunginhallitus 527 27.11.2017 Kaupunginhallitus 544 04.12.2017 Kaupunginhallitus 13 18.12.2017 13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Kaupunginhallitus 85 06.03.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017 23 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2017 kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 Kunnanhallitus 208 26.09.2017 Kunnanhallitus 220 10.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 211/00.00.00/2017 Kh 26.09.2017 208 Valmistelija: Satu Tuomela, keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen Kunnanhallitus 200 07.11.2016 Kunnanhallitus 242 12.12.2016 Kunnanhallitus 17 16.01.2017 *Keskusvaalilautakunta 15 14.02.2017 Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kaupunginhallitus 290 25.09.2017 Kaupunginhallitus 311 09.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kh 25.09.2017 290 Valmistelija: palvelusihteeri Johanna

Lisätiedot

Khall Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ):

Khall Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ): Kunnanhallitus 60 28.02.2017 KUNTAVAALIT 9.4.2017 441/0/06/062/2016 Khall 28.02.2017 60 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kuntaliitto lähettänyt kuntiin19.10.2016 yleiskirjeen 12/2016

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19 28.01.2019 Kaupunginhallitus 28 11.02.2019 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen 14.4.2019 toimitettavia eduskuntavaaleja varten KH 28.01.2019 19 Valmistelija: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 427 23.10.2017 Kunnanhallitus 36 22.01.2018 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen tasavallan presidentin vaalia 28.1.2018 (tarvittaessa 11.2.2018) varten / Kahden uuden varajäsenen

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 45 26.01.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 26/00.00.00.01/2015 Kunnanhallitus 45 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta 656/00.00.00.01/2016

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Kunnanhallitus 48 13.02.2017 Kunnanhallitus 87 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 2286/01.50/2016 Khall 12.12.2016 239 Kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 18/ (10) Kunnanhallitus

Muonion kunta Esityslista 18/ (10) Kunnanhallitus Muonion kunta Esityslista 18/2017 1 (10) Kunnanhallituksen kokous Aika ma 13.11.2017 klo 15.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (10) Keskusvaalilautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (10) Keskusvaalilautakunta Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 (10) Aika 17.10.2017, klo 17:12-18:39 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, Herman -kokoustila Käsitellyt asiat 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 20 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokous Keskusvaalilautakunnan varajäsenet 77 Kuntavaalien vaaliviranomaiset

Kunnanhallituksen kokous Keskusvaalilautakunnan varajäsenet 77 Kuntavaalien vaaliviranomaiset Kunnanhallituksen kokous 76 Keskusvaalilautakunnan varajäsenet 77 Kuntavaalien vaaliviranomaiset Muonion kunta Esityslista/ 4/2017 108 Kunnanhallituksen kokous Aika pe klo 9.00 9.50 Paikka kunnantalon

Lisätiedot

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi. Kirkkonummen kunta Kunnantalo (09) (09)

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi. Kirkkonummen kunta Kunnantalo (09) (09) Pyyntö 1 (7) Jakelussa mainituille puolueille Pyyntö nimetä ehdokkaat Kirkkonummen vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäseniksi ja varajäseniksi sekä yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiksi

Lisätiedot

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 02.10.2017 Kaupunginhallitus 209 16.10.2017 Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 225/00.00.00/2017

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 23. tammikuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 16 Päijänne-Leader ry:n seminaari- ja tutustumismatka Länsi- Vironmaalle

Lisätiedot

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Keskusvaalilautakunta, kokous nro 1/2017 17, ilmoitusasian kohta 6 /pöytäkirjan liite nro 7 Kunnanhallitus 187 16.12.2016 Kunnanhallitus 1 12.01.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Seuraavat yleiset vaalit

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIEN 2012 TULOS

KUNNALLISVAALIEN 2012 TULOS KUNNALLISVAALIEN 2012 TULOS Lopen kunnassa 28. päivänä lokakuuta 2012 suoritetuissa kunnallisvaaleissa Lopen kunnan valtuustoon toimikaudeksi 2013 2016 ovat tulleet valituiksi seuraavat 35 valtuutettua

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Kaupunginhallitus 128 03.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 Kaupunginhallitus 53 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 130/00.002/2016 KAUPHALL 20.02.2017 53 Vaalilain 714/1998 (20.5.2016/361) 15 :n mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kunnantalon kokoushuone

Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 23/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 28.11.2018 Kokoustiedot Aika Maanantaina 03.12.2018 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnantalon kokoushuone 260 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 30.1.2017 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 33 34

Lisätiedot

28 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin perussopimuksen muuttaminen. 29 Katariina Pylsyn eronpyyntö keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä

28 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin perussopimuksen muuttaminen. 29 Katariina Pylsyn eronpyyntö keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/2017 1 (15) Aika 20.02.2017, klo 16:30-16:56 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 26 Pöytäkirjan tarkastus 27 Vaalilautakunnat ja -toimikunta

Lisätiedot

Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen. (x) (-) (x) (x) (x) (x) (x) (x)

Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen. (x) (-) (x) (x) (x) (x) (x) (x) KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1 / 3.1.2011 1 Kokousaika 3.1.2011 klo 17.00 18.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA

KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA 2015 2016 Kunnanhallitus 23.2.2015 ( 35): Kunnanhallituksen tehtävänä on valita kunnan edustajat niihin yksityisluontoisiin yhteisöihin, joissa kunta on jäsenenä

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kunnanhallitus 36 24.02.2015 Kunnanhallitus 50 10.03.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen KH 36 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. En nak

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 / Moisio-Asuntilan vaalilautakunta

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 / Moisio-Asuntilan vaalilautakunta Kaupunginhallitus 53 20.02.2017 Kaupunginhallitus 65 20.03.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 / Moisio-Asuntilan vaalilautakunta 130/00.002/2016, 652/01.011/2012

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA (Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p )

KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA (Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p ) KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA 2017 2021 Kunnanhallitus 19.6.2017 ( 169): Kunnanhallituksen tehtävänä on valita kunnan edustajat niihin yksityisluontoisiin yhteisöihin, joissa kunta on jäsenenä

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanhallitus 1/2017 1

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanhallitus 1/2017 1 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanhallitus 1/2017 1 Kokousaika 16.1.2017 kello 18.00 20.10 Kokouspaikka kunnantalo Läsnä Matti Kulmanen Tero Kuosa Pertti Liinoja Pekka Markula Taru Ojanperä

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 61/2017 1 (6) Kaupunginhallitus, 707, 18.12.2017 Kaupunginhallitus, 648, 20.11.2017 Kaupunginhallitus, 695, 11.12.2017 707 Presidentinvaalin 2018 vaalilautakuntien täydentäminen

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 (9)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 (9) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 (9) Kunnanhallitus 03.02.2014 AIKA 03.02.2014 klo 17:30-18:05 PAIKKA Kunnanviraston valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kaupunginhallitus 14 19.01.2015 Kaupunginhallitus 38 16.02.2015 Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 265/00.00.00/2014 Kaupunginhallitus 19.01.2015 14 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen Kunnanhallitus 4 09.01.2017 Kunnanhallitus 17 30.01.2017 Kunnanhallitus 35 20.02.2017 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi

Lisätiedot

2286/01.50/2016. Khall

2286/01.50/2016. Khall Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 47 13.02.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 / Itseoikaisu 2286/01.50/2016

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Eduskuntavaalit, europarlamenttivaalit 1/2019 Aika MAANANTAI klo 17.25-17.48 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Henkilötiedot on poistettu kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 62 19.02.2018 Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 62 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 169 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Presidentinvaali 1/2017 Aika MAANANTAI klo 17.00-17.28 Paikka Lautakuntien kokoushuone KOKOUSKUTSU Maanantaina Lautakuntien kokoushuone Nro 1/2017 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2016 KUNNANHALLITUS SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2016 KUNNANHALLITUS SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2016 SISÄLLYSLUETTELO 134 VALTUUSTON 12.12.2016 PITÄMÄN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA TÄYTÄNTÖÖNPANO... 321 135 HENKILÖSTÖASIOITA / TÄYTTÖLUPIA PERUSOPETUKSEEN JA VARHAISKASVATUKSEEN...

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA (Valmistelija: kunnanjohtaja Karoliina Frank, p )

KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA (Valmistelija: kunnanjohtaja Karoliina Frank, p ) KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA 2017 2021 Kunnanhallitus 19.6.2017 ( 169): Kunnanhallituksen tehtävänä on valita kunnan edustajat niihin yksityisluontoisiin yhteisöihin, joissa kunta on jäsenenä

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2017 1

KUHMON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2017 1 KUHMON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2017 1 Keskusvaalilautakunta 14.12.2017 AIKA 14.12.2017 klo 15:00-15:54 PAIKKA Kaupungintalo, koski KÄSITELLYT ASIAT Pykälä Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2

Lisätiedot

Tampere Pöytäkirja 2/ ( 20) Keskusvaalilautakunta Keskusvirastotalo, Neuvotteluhuone Vihreä, 4. krs

Tampere Pöytäkirja 2/ ( 20) Keskusvaalilautakunta Keskusvirastotalo, Neuvotteluhuone Vihreä, 4. krs Tampere Pöytäkirja 2/2019 1 ( 20) Aika 18.02.2019, klo 16:00-16:32 Paikka Keskusvirastotalo, Neuvotteluhuone Vihreä, 4. krs Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA ESITYSLISTA 13/2016 KUNNANHALLITUS SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA ESITYSLISTA 13/2016 KUNNANHALLITUS SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA ESITYSLISTA 13/2016 SISÄLLYSLUETTELO 134 VALTUUSTON 12.12.2016 PITÄMÄN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA TÄYTÄNTÖÖNPANO... 321 135 HENKILÖSTÖASIOITA / TÄYTTÖLUPIA PERUSOPETUKSEEN JA VARHAISKASVATUKSEEN...

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten Kunnanhallitus 63 24.03.2014 Kunnanhallitus 86 14.04.2014 Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten 248/00.00.00/2013 KHALL 63 24.3.2014 Europarlamenttivaalit

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 2/2018 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 2/2018 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika Tiistai 8.5.2018 klo 17 17.40 Paikka Seurakuntatalo, Pappilantie 11, 72400 Pielavesi Osallistujat: Osallistujat Jäsenet Arto Penttinen, pj Hyvärinen Inka Janatuinen Pekka

Lisätiedot

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017 Kunnanhallitus 304 16.10.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit 2018 2475/01.50/2017 Khall 16.10.2017 304 Presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2018 ja vaalin mahdollinen

Lisätiedot

50 Päätös äänestysalueesta seurakuntavaaleissa 2018 ja vaalilautakunnan

50 Päätös äänestysalueesta seurakuntavaaleissa 2018 ja vaalilautakunnan 506/2018 50 Päätös äänestysalueesta seurakuntavaaleissa 2018 ja vaalilautakunnan asettaminen Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää, että 1. Pakilan seurakunnassa on seurakuntavaalissa 2018 yksi äänestysalue

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/ Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/2017 64 Kunnanhallitus 15.02.2017 AIKA 15.02.2017 klo 17:30 PAIKKA Kunnanvirasto, Luotosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen järjestäytyminen 66 34 Kuntavaalien 2017

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen.

Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen. Kaupunginhallitus 454 12.12.2016 Kaupunginhallitus 12 09.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaaliviranomaiset ja ulkomainonta 464/01.015/2016 KH 12.12.2016 454 Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 9.4.2017.

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten Kunnanhallitus 63 24.03.2014 Kunnanhallitus 86 14.04.2014 Kunnanhallitus 104 05.05.2014 Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten 248/00.00.00/2013 KHALL 63

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2017 595 Kunnanhallitus 24.10.2017 AIKA 24.10.2017 klo 16:00-16:14 PAIKKA Valtuustosali, jatkokokous KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 293 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 07.tammikuu 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 1 Kunnanhallituksen kokouskutsut... 2 2 Kunnanhallituksen kokoukset vuonna 2019...

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen.

Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen. Kaupunginhallitus 454 12.12.2016 Vuoden 2017 kuntavaalien vaaliviranomaiset ja ulkomainonta 464/01.015/2016 KH 12.12.2016 454 Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 9.4.2017. En nak ko ää nes tys toi mi te

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1 (9) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1 (9) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1 (9) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 31.1.2017 kello 19.00 19.25 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla perjantaina kello 19.00

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla perjantaina kello 19.00 Keskusvaalilautakunta 22.3.2019 1 Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla perjantaina 22.3.2019 kello 19.00 Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Kunnanhallitus 65 26.02.2019 Kunnanhallitus 80 12.03.2019 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 321/00.00.00/2018, 113/00.00.01/2017 Khall 26.02.2019 65 Vuoden 2019

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015

Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015 Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten sekä vaalipäivän äänestyspaikkojen ja ennakkoäänestyspaikkoina

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2013 2016 PÖYTÄKIRJA 2/2013 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.09.2013 klo 9.00 14.42 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka

Lisätiedot

Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/ Nilsiän kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/ Nilsiän kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/2011 1 Keskusvaalilautakunta Aika 22.03.2011 klo 15:30-16:00 Paikka Nilsiän kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ):

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ): Kunnanhallitus 60 28.02.2017 Kunnanhallitus 79 13.03.2017 KUNTAVAALIT 9.4.2017 441/0/06/062/2016 Khall 28.02.2017 60 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kuntaliitto lähettänyt kuntiin19.10.2016

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 14/2017 1

HAAPAVEDEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 14/2017 1 HAAPAVEDEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 14/2017 1 AIKA 16.11.2017 klo 18:00 PAIKKA Kaupungintalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 54 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 55 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/ 18/

Muonion kunta Esityslista/ 18/ Muonion kunta Esityslista/ 18/2017 415 Kunnanhallituksen kokous Aika ma klo 15.00 16.27 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 1 / 2019

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 1 / 2019 Pöytäkirja 1 / 2019 Keskusvaalilautakunta Eduskuntavaalit KOKOUSAIKA Keskiviikko 13.3.2019 klo 16.55 17.05 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) LAILLISUUS

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 48 13.02.2017 Kaupunginhallitus 71 13.03.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 13.02.2017 48 Kuntavaalit

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Vuoden 2019 eduskuntavaalien vaaliviranomaiset ja ulkomainonta 428/01.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Vuoden 2019 eduskuntavaalien vaaliviranomaiset ja ulkomainonta 428/01. Kaupunginhallitus 15 14.01.2019 Kaupunginhallitus 30 28.01.2019 Vuoden 2019 eduskuntavaalien vaaliviranomaiset ja ulkomainonta 428/01.014/2018 KH 14.01.2019 15 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 14.4.2019.

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 1/2019 Keskusvaalilautakunta Sivu 1. torstai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 1/2019 Keskusvaalilautakunta Sivu 1. torstai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 1/2019 Keskusvaalilautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) torstai 7.3.2019 klo 16.00 Isonkyrön

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/ (13)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/ (13) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2016 1 (13) Kunnanhallitus 07.12.2016 AIKA 07.12.2016 klo 17:30-19:15 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 160 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnantalon kokoushuone

Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 23/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 28.11.2018 Kokoustiedot Aika Maanantaina 03.12.2018 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnantalon kokoushuone 260 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla tiistaina kello

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla tiistaina kello Keskusvaalilautakunta 5.2.2019 1 Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla tiistaina 5.2.2019 kello 19.00 - Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Pöytäkirja Esityslista 1/2017

Pöytäkirja Esityslista 1/2017 1 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2017 Aika: keskiviikko 25.1.2017 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat:

Lisätiedot

Toimielinten jäsenten vaali /Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies

Toimielinten jäsenten vaali /Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies Kaupunginhallitus 187 23.05.2017 Valtuusto 39 05.06.2017 Kaupunginhallitus 224 27.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021/Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies 1323/01.45/2017

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen presidentinvaaliin 2018

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen presidentinvaaliin 2018 Kaupunginhallitus 353 30.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen presidentinvaaliin 2018 392/00.00.00.01/2017 KAUPHALL 30.10.2017 353 Tasavallan presidentin vaali toimitetaan vuoden 2018

Lisätiedot

Pusa Leila ja Annala Tarmo

Pusa Leila ja Annala Tarmo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 16.02.2015 klo 17.00 Kihniön kunnanviraston kokoushuone Törmä Tapani Pusa Leila Annala Tarmo

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh )

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh ) Kunnanhallitus 357 10.10.2017 Kunnanhallitus 431 28.11.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten 197/00.00.00/2017 Khall 10.10.2017 357 (Lisätietoja: Controller,

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleihin

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleihin Kaupunginhallitus 65 16.02.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleihin 521/00.002/2014 KAUPHALL 16.02.2015 65 Vaalilain 714/1998 15 :n mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO 3/2018 Sivu

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO 3/2018 Sivu ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO 3/2018 Sivu 1 Pöytäkirja Aika: Perjantai klo 9-16 Paikka: Sähköpostikokous Ahola Pirkko Haapaniemi Elina, pj Jousmäki Marjatta Kotamäki Leila Latvanen Elina Mattinen

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

torstai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

torstai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2019 Keskusvaalilautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) torstai 7.3.2019 klo 16.00 16.09 Isonkyrön

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 *Keskusvaalilautakunta Aika 14.02.2017 klo 17:59-18:19 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Kokkonen Tuula puheenjohtaja Tiainen Tuula varapuheenjohtaja Toivonen

Lisätiedot