Äänenkuljettaja SIBELIUS-AKATEMIA 33/ Äänenkuljettaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Äänenkuljettaja SIBELIUS-AKATEMIA 33/2001-2002 10.5.2002. Äänenkuljettaja"

Transkriptio

1 Äänenkuljettaja SIBELIUS-AKATEMIA 33/ Äänenkuljettaja 1

2 Sisältö Äänenkuljettaja 33/ Pääkirjoitus 3 Keskustelua 3 Opiskelijan muotokuva 4 Opintoasioita 5 Meillä ja muualla 5 Konsertteja 8 Ylioppilaskunta/The Student s Union 9 Ruokalista 10 Menu 11s Äänenkuljettaja on perjantaisin ilmestyvä Sibelius-Akatemian sisäinen tiedotuslehti. Materiaali toimittajalle viimeistään maanantaina. Toimitusneuvosto: Pekka Vapaavuori, Tuula Linsiö, Matti Perttula ja Jussi Kainulainen Toimitus ja taitto: Tuulikki Väänänen Kansi: Lassi Rajamaa ISSN Äänenkuljettaja

3 Pääkirjoitus Sibelius-Akatemia on ainakin vuotiaiden (ei siis vain vuotiaiden, niin kuin viime Älkkärissä luki) keskuudessa Suomen arvostetuin yliopisto. Taloustutkimuksen teettämän kyselyn kohteena olivat juuri ne ikäryhmät, jotka ovat miettimässä, mitä tekisivät isona ja ne, jotka ovat parhaassa opiskeluiässä. Tulos kertoo ensinnäkin sen, että Sibelius-Akatemiaa ja siellä tehtävää työtä arvostetaan. Samalla se kertoo yleisemminkin, että suomalaiset nuoret arvostavat musiikin todella korkealle. Se on merkittävä ja rohkaiseva tieto tässä teknistyvässä ja kaupallistuvassa maailmassa. Samalla se kuitenkin herättää joukon vakavia kysymyksiä. Jos musiikki ja sen ylin opinahjo nauttivat näin suurta arvostusta, miksi musiikinopetusta vähennetään kouluista, miksi musiikin alalla työskentelevien palkat ovat koulutuksen vaativuuteen nähden pienemmät kuin muilla aloilla, miksi Helsingin musiikkitalohanke on vaarassa jne? Mahtavatko myös kaikki asioista päättävät tahot arvostaa musiikkia yhtä paljon kuin opiskeluikäinen nuoriso? ***** Sibelius-Akatemia on kansainvälinen yliopisto. Se näkyy monella tavalla. Tavanomaisten, EU:n sisällä järjestetyn vaihtotoiminnan lisäksi Akatemialla on monenlaisia suhteita mm. Afrikkaan. Muutaman vuoden takainen, yksityisestä aloitteesta syntynyt yritys perustaa suomalais-senegalilainen kulttuurikeskus CentreARC Rufisqueen kariutui suomalaisen aloitteentekijän muutettua pois Senegalista. Siitä jäi kuitenkin elämään jo vuosia jatkunut hedelmällinen yhteistyö Senegalin luterilaisen kirkon ja Kuopion osaston välille. Vastaavanlainen, paljon julkisuutta saanut viritelmä, Villa Karo Beninissä on ollut toiminnassa pari vuotta ja näyttää voivan hyvin. Erään Helsingin Sanomissa olleen matkakuvauksen perusteella joillekin näyttää syntyneen käsitys, että Villa Karoon mennään vain lomailemaan ja tekemään omia rästiin jääneitä töitä. Siellä olleiden akatemialaisten matkakuvaukset antavat kuitenkin toisenlaisen kuvan. Maahan ja sen kulttuuriin on tutustuttu ahkerasti ja suhteita paikallisiin muusikoihin on syntynyt. Afrikkaan on syntynyt myös yliopistoyhteistyötä. Sibelius-Akatemialla ja Namibian yliopistolla on yhteistyösopimus, jonka nojalla Sibelius-Akatemiassa toistasataa opintoviikkoa suorittanut, Namibiassa töissä oleva suomalainen muusikko jatkaa opintojaan Namibian yliopistossa ja Siban opinnot hyväksi luettuina aikoo suorittaa siellä maisterintutkinnon. Gradusuunnitelmakin on jo hyväksytty. Namibian yliopiston esittävän taiteen professori Minette Mans puolestaan luennoi Ackté-salissa, niin kuin lienette Älkkäristä lukeneet. Ajankohta ei ole meidän kannaltamme hyvä, mutta kun hän sattuu tuolloin oleman Suomessa, niin päätimme hyödyntää tarjoutuneen tilanteen. Nykyaikana on hyvä tutustua myös muihin kulttuureihin kuin omaamme. Pekka Vapaavuori Keskustelua Henkilöstöä koskevat pitkän tähtäimen tavoitteet Päätän hallituksen helmikuussa hyväksymää toiminta- ja taloussuunnitelmaa koskevan jatkokertomukseni henkilöstöä koskevaan osaan. Henkilöstöä koskevia asioita toki on tullut esille jo aikaisemmin, esim. Me- hengen parantamisen yhteydessä. Hallitus hyväksyi seuraavat viisi tavoitetta: 1. Opetushenkilöstön virkarakennetta kehitetään ylempi opetusvirkoja ja jatkokoulutusta painottavaan suuntaan. Tämä tapahtuu lisäämällä professorin, yliassistentin ja assistentin virkoja sekä selvittämällä lehtorien virkarakenteen parantamismahdollisuuksia. 2. Opetushenkilöstön kokonaistyöaika vaikuttaa opettajien työn sisältöön huomattavasti nykyistä enemmän vuonna Ensi alkuun selkeytetään pelisääntöjä ja otetaan kokonaistyöaika osaksi kehityskeskusteluja. 3. Henkilöstö on siirtynyt uuteen palkkausjärjestelmään vuonna Tähän pyritään osallistumalla yliopistojen yhteiseen kehitystyöhön. Mainittakoon, että valtion tavoitteena on ollut siirtää koko valtion henkilöstö uuteen palkkausjärjestelmään jo kuluvan vuoden loppuun mennessä. Yliopistot ovat tässä kehityksessä jälkipäässä. Äänenkuljettaja 3

4 Opettajilla on kuitenkin tulospalkkaus tutkijankoulutus- ja tuloksellisuuslisineen, hallintohenkilöstöllä ei. 4. Henkilöstön kehittäminen on nykyistä suunnitelmallisempaa ja siihen panostetaan enemmän. Näin tehdään osallistumalla taideyliopistojen yhteiseen opettajien Taikopeda-koulutukseen, yhdistämällä opetus- ja hallintohenkilöstön kehittäminen yhdeksi vuosittain toistuvaksi menettelyksi, laatimalla erillinen toimenpideohjelma henkilöstön kehittämisestä ja osaamisen siirrosta ja uusimalla Sibelius-Akatemian henkilöstöstrategia. 5. Toimintaa ohjataan tasa-arvon ja kestävän kehityksen periaatteilla. Jälkimmäiseen liittyen laaditaan kestävän kehityksen toimenpideohjelma. Loppukaneettina haluan todeta, että Äänenkuljettajan palstoilla parin viime kuukauden aikana selostamani toiminta- ja taloussuunnitelma 2006 sisältää kokonaisuudessaan suuren määrän tavoitteita, jotka tuskin kaikki toteutuvat lähimpien viiden vuoden kuluessa. Mutta yritys hyvä kymmenen, eli suunta ratkaisee! Seppo Suihko Opiskelijan muotokuva Kuka ja mikä olet? Minna Nappis Nappari, kirkkomusiikinopiskelija Kuopion osastosta. Opiskelen laulu pääaineenani, vaikka lisänimeni urkujen ruoska viittaakin muuhun...hih! Asiaan! Opiskelen nyt kolmatta vuotta ja olen toista vuotta Kuopion osaston oppilaskunnan puheenjohtajana. Mikä Sinusta piti tulla isona? Kelpo sotilasurani jäänee haaveeksi (samalla puolustusvoimat menettää kovaäänisen komentajan) ja poliisiksi minua ei kelpuuteta, joten mitäpä muutakaan sitä elämässä voisi tehdä kuinolla kantturana jossain pikkupitäjässä... No mutta onhan tämäkin ollut varsin pitkäaikainen haave!:) Elämäsi tähtihetki? Niitähän on päivittäin! Eräs kympin kärjessä oleva on kuitenkin ehdottomasti se kun lauloin Dannyn taustalaulajana maikkarin studiolla! (Eiku hei, pitiks tää tulla vasta tohon seuraavaan kohtaan...?) Suurin munauksesi? Onhan sitä tullu mokailtua... Esimerkiksi kerran kaaduin Seppälän sovituskopin verhon läpi ilman vaatteita, kun kompastuin sovittamieni housujen lahkeisiin. Noh, ei kuulosta pahalta mut olihan se luokkaa: Ei tapahdu muuta kuin elokuvissa ja Nappikselle... Mikä ilahduttaa Sinua? Onnelliset ihmiset, auringonpaiste ja kevään ensimmäinen jäätelötötterö! Mikä tekee Sinut surulliseksi? Se, että tulee pidettyä niin huonosti yhteyttä kaukana asuviin ystäviin, joten nyt pläjähtää terveisiä kaikille, jotka tuntee ja jotka ei tunnekaan! Mitä pelkäät? Kun lähden ajamaan autolla, pelkään et takapenkillä istuu joku! Pelkään myös ihan vähän liikkua yksin pimeässä, koska mulla on ihan vähän hyvä mielikuvitus, mut ihan vähän vaan... Mitä toivot? Että ihmiset oppisivat pyytämään ja antamaan anteeksi enemmän ja hyväksymään itsensä ja toisensa sellaisina kuin he ovat! Toivon, että oppisin soittamaan kaikki virret viidessä sävellajissa uruilla! (= saisin joskus lit.soiton tehtyä...) Toivon kaikille ihmisille rauhaa, rakkautta, onnea ja menestystä! Keneen haluaisit tutustua? Ei tule ketään erityistä mieleen, haluan uusia ystäviä, mutta pitää samalla vanhojakin ystävyyssuhteita yllä. Haluaisin tutustua Guido Arezzolaiseen, on keksinyt kuulemma klavikordin, varmaan yhtä mielenkiintoinen tyyppi kuin soitinkin... Parasta Sibelius-Akatemiassa? Sibelius-Akatemiassa on monia hyviä asioita, mutta eräs hyvin tärkeä asia on se, että olen saanut tutustua hienoihin, erilaisiin ihmisiin ja jakaa nämä värikkäät vuodet heidän kanssaan. Kuopion osastossa on hyvä meininki! 4 Äänenkuljettaja

5 Opintoasioita Sävellyksen ja musiikinteorian osasto Kesäopetus MUSIIKKIANALYYSI 1-kurssin lisäryhmä on perustettu kurssin suuren kysynnän vuoksi. Lisäryhmään mahtui 15 opiskelijaa. Kurssille on otettu ne opiskelijat, jotka ovat ilmoittautumislistassa 15 ensimmäisellä varasijalla. Kaikille musiikkianalyysi 1-kesäkurssille hyväksytyille on lähetetty kotiin kirje, josta käyvät ilmi tarkat opetusajat ja -paikat. Mikäli joku lisäryhmään otettu opiskelija peruuttaa, tilalle otetaan opiskelijoita 16. varasijasta eteenpäin ilmoittautumisjärjestyksestä. Tässä tapauksessa opiskelijalle ilmoitetaan asiasta puhelimitse. Meillä ja muualla Professori Minette Mans, University of Namibia (Department of Performing Arts) luennoi aiheesta Music and Dance in Namibia as Expressions of Identity, Community and Individuality - Tribalism or Nation-building torstaina klo Sibelius-Akatemian Ackté-salissa Vapaa pääsy - TERVETULOA! järjestäjä: Sibelius-Akatemia, puh Colour Keys lexible Ensemble EU/Comeniusprojekti Colour Keys- tapahtuma Sibelius- Akatemiassa Ruusun päivä Sibelius-Akatemia, T-talo, Wegelius -sali Avoin ohjelma lauantai TULOKAHVIT PROJEKTIN ESITTELY JA DE- MONSTRAATIO LOUNAS (omalla kustannuksella) WORKSHOP TESTAUS- JA PALAUTEMATERIAALIN JAKO Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Yhteistilaisuus Ravintola Lallukassa Tapahtuman jälkeen heti klo alkaen on yhteinen Colour Keys- illanvietto Lallukan tilausravintolassa, Marin sali, osoite: Apollonkatu 13. Tarjolla monipuolinen päivällinen alkupalat, lämmin ruoka ja kahvi hintaan 13 euroa. Sibis Jazz Camp Tervetuloa jazzleirille Kuopioon! Tänä vuonna on luvassa tuttuun tapaan hulvatonta menoa jazzmusiikin merkeissä. Opettajiksi olen koonnut nuoren ryhmän tämän hetken kuumia nimiä. Kaikki opettajat vetävät yhtyeitä. Mukana ovat edellisvuoden pidetty kitaraässä Teemu Viinikainen ja Teemun kanssa jo useassakin samassa yhtyeessä Suomea kiertänyt, yhtälailla monipuolinen rumpali Jussi Lehtonen. Katapulttimaiseen maineeseen noussut basisti Timo Hirvonen on itse Kuopion koulun kasvatteja ja laulua opettaa lahjakas ja viehättävä Jenny Robson. Puhaltajista vastaa pitkän linjan kokemuksella saksofonisti Jari Perkiömäki, kollegani Sibiksestä. Itse opetan jälleen pianisteja. Tyylilajit bändeissä kattavat koko jazzin kirjon, jameja ja luentoja sitten treenien päälle ja paketti on valmis. Kuopio odottaa! Terveisin, Jukkis Äänenkuljettaja 5

6 Tievie - valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus TieVie on valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutusta tarjoava virtuaaliyliopistohanke. Koulutuksen tavoitteena on edistää tvt:n käyttöönottoa yliopisto-opetuksessa. TieVie-koulutusta toteuttaa viiden yliopiston muodostama verkosto. Verkostossa ovat mukana Oulun yliopisto (koordinaattori), Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Teknillinen korkeakoulu ja Turun yliopisto. Verkoston tarjoama koulutus on tarkoitettu kaikkien Suomen yliopistojen opettajille. TieVie-verkosto toteuttaa vuoden 2002 aikana kaksi koulutuskokonaisuutta: - TieVie-koulutus (5 ov) on tarkoitettu Suomen yliopistojen opetushenkilökunnalle. Vuonna 2002 koulutukseen otetaan yhteensä 160 yliopisto-opettajaa. Sibelius-Akatemialla on koulutukseen viisi kiintiöpaikkaa. - TieVie-kouluttajakoulutus (10 ov) on suunnattu yliopistojen henkilöstökouluttajille ja tvt:n opetuskäytön tukihenkilöille. Koulutukseen otetaan 80 osallistujaa. Sibelius-Akatemian kahdella kiintiöpaikalla ovat aloittaneet Juhani Näreharju ja Matti Jordman. Molemmat koulutukset ovat osallistujille maksuttomia. Osallistujien tulee kuitenkin itse vastata lähiopetusjaksoista aiheutuvista matka- ja majoituskustannuksista. Tarkemmat koulutuskuvaukset ja ilmoittautumislomake löytyvät osoitteesta ILMOITTAUTUMINEN TieViekoulutukseen (5 ov) mennessä Matti Jordmanille tai suoraan hankkeen webbisivulla. Lisätietoja saa myös Matti Jordmanilta (puh , joka toimii Sibelius- Akatemian TieVie-yhteyshenkilönä. Yhdysvaltalainen pianopedagogiikan tutkija John Ellis vierailulle Sibelius- Akatemiaan Toukokuun lopulla saamme kiinnostavan kouluttajavieraan täydennyskoulutusohjelmaan Uusia lähestymistapoja pedagogiseen kehittämistyöhön (5 ov). Professori, pianisti ja tutkija John Ellis Michiganin yliopistosta USA:sta kertoo ja demonstroi kolmipäiväisellä kurssillaan Aino Acktésalissa, kuinka uutta musiikkitieteellistä tutkimustietoa ja erityisesti semioottista näkökulmaa voi soveltaa erilaisiin pedagogisiin lähestymistapoihin instrumenttiopetuksessa. Ellis tuo mukanaan uusia ja tuoreita ajatuksia, kuinka yhdistää tutkimuksellista tietoa käytännön opetuksen tilanteisiin. Kolmipäiväiselle kurssille ovat tervetulleita kaikki instrumenttipedagogisesta kehittämistyöstä kiinnostuneet kouluttajat, kehittäjät, tutkijat ja opiskelijat. John Ellis toimii parhaillaan Michiganin yliopiston professorina ja pianopedagogisen osaston johtajana. Hän on toiminut myös opettajana Manhattan School of Musicissa, jossa hän väitteli tohtoriksi amerikkalaisen nykysäveltäjän Arthur Cunninghamin tuotannosta. Nykymusiikin ohella John Ellisin erityisalueena on myös improvisaatio, draama ja improvisaatioteatteri. Taiteidenväliseen työskentelyyn hän perehtyi myös toimiessaan New York Cityn Brooklyn Conservatory of Musicin johtajana. Aino Ackté-hall, Töölönkatu 28 Lectures & Workshop at 9-16 How to combine music theory, musicology an the humanities with pedagogical methods in approach to teaching & Human development and Learning Theories from Childhood to Adulthood Lectures & Workshop at 9-16 The Drama of Musical Meaning in Intermediate to Advanced Repertoire: Body, Mind and eeling Lectures & Workshop at Relationship between aspects of musical meaning, musical performance and teaching situations Tiedustelut ja haku: Sibelius- Akatemian koulutuskeskus, Hanneli Vitali, puh. (09) tai Liisamaija Elenius, puh. (09) Lisätietoja: Sirke Pekkilä, Kurssimaksu 123 euroa sisältää osallistumisen lisäksi kurssikahvit sekä materiaalit. Tuomas Auviselle Suomen Akatemian tutkijatohtoripaikka Suomen Akatemia on myöntänyt PhD Tuomas Auviselle tutkijatohtoripaikan ajalle Myönnetty tutkimusrahoitus on yhteensä E. Auvisen tutkimusaihe on kaksoisrakenne oopperaorganisaatioissa; taiteellisen ja hierarkisen rakenteen organisaatioteoreettinen analyysi. 6 Äänenkuljettaja

7 Georgian (USA) rotarien opiskelustipendit jälleen haussa Suomen Rotary-organisaatio on saanut jälleen kutsun Georgian Rotareilta lähettää suomalaisten opiskelijoiden hakemuksia (enintään 15 kpl) lukuvuonna tapahtuvaa opiskelua varten sikäläisissä yliopistoissa tai collegeissa (opiskeluvuodeksi jaetuista stipendeistä Suomeen tulee kaksi, joskin hakemuksiakin oli vain 5!). Stipendi sisältää opiskelukustannukset välttämättömine kirjoineen sekä opiskelijamajoituksen ja ruoan. Lisäksi maksetaan pientä taskurahaa ($200 kahdesti). Paikalliset rotarit järjestävät hyväksytyille hakijoille myös ohjelmaa. Stipendi ei sisällä matkakuluja eikä vakuutusta ja stipendin saaja sitoutuu myös kattamaan ns. verifying finances (n. $3000 asti, johon omien tarpeiden lisäksi sisältyy vakuutus). Stipendien hakuun liittyviä lomakkeita saa netistä osoitteesta ja sieltä löytyvät myös hakuohjeet ja testivaatimukset (testit on suoritettava mennessä). Hakemukset on palautettava täydellisesti täytettynä osoitteeseen professori Kalevi Pihlaja, kemian laitos, Turun yliopisto, Turku, viimeistään , sillä hakemusten on oltava Georgiassa jo (tämä sallii mahdollisesti puutteellisten hakemusten täydentämisen tarpeen vaatiessa ennen niiden Georgiaan lähettämistä). Mikäli hakemuksia tulee runsaasti joudun suorittamaan ennakkokarsintaa (ottavat vastaan enintään 15 hakemusta) jo kotimaassa, mutta tämä tietää eteenpäin lähtevien hakemusten olevan taatusti korkeatasoisia. Muistakaa ottaa yhteyttä oman alueenne Rotary-klubiin lomakkeen Section III.1 täyttämiseksi. Hakukelpoinen on jokainen itseensä luottava (ei-avioitunut) opiskelija, joka on vähintään 18 ja enintään 24 täyttänyt (ei poikkeuksia). Jos olet kuitenkin aiemmin opiskellut tai ollut vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa yli 4 kuukautta et tule kysymykseen Georgia-stipendejä jaettaessa (ei poikkeuksia). Kunkin hakijan täytyy suorittaa TOE L-kielitesti ja SAT-testi (Undergraduates - no bachelor degree tai vastaavaa ennen Georgiassa tapahtuvan opiskelun aloittamista) tai GRE-testi (Graduate Students - Bachelor Degree tai vastaava suoritettu ennen opiskelun aloittamista),- joista lähemmin netissä hakuohjeiden yhteydessä. Prof. Kalevi Pihlaja puh/ AX puh/koti myös Tule Siviiliin! Ylioppilaskunta hakee siviilipalvelusmiestä, joka voisi aloittaa palveluksensa meillä Sivarimme tehtäviä ovat olleet asiakaspalvelu, keikkavälityksen ja juoksevien asioiden hoitaminen, internetsivujen päivitys ja PA-laitteiden vuokraustoiminta. Edellytämme ATK-taitoja ja palvelumyönteisyyttä. Yhteydenotot ja lisätiedot: Pääsihteeri Jonna Hurskainen, ja yo-kunnan toimisto, Taidenäyttely Ritva Rita Lohiluoto Seija Salmela R-talo, Coffee House Avoinna ma - pe klo , la - su suljettu. Äänenkuljettaja 7

8 Konsertteja pe klo Konserttisali Schubert-konsertti Ralf Gothonin kamarimusiikkiyhtyeet esiintyvät Vapaa pääsy pe klo Roihuvuoren kirkko Tulisuontie 2 Kimun lied- ja oratorioseminaarin kirkollisten laulujen periodin konsertti Yhteistyössä Roihuvuoren seurakunnan kanssa su klo Cygnaeuksen galleria Keidas - opiskelijakonsertti Marion Melnik-Klas, sopraano Evelin Ojalo, mezzosopraano Pentti Eerola, piano Museon pääsymaksu ti klo Konserttisali Soiva akatemia Liedin kevät Vl Huippusolistien juhlaa! Soile Isokoski, sopraano Bo Skovhus, baritoni Marita Viitasalo, piano Wolf: Italienisches Liederbuch Liput: 25/15 E Ei vapaalippuja Last but not least - Soile Isokosken enkelisopraano & Bo Skovhusin hunajainen baritoni - voittamaton yhdistelmä liedin parissa sarjassa, josta useimmiten esitetään vain erillisiä lauluja. Nyt koko kirja! Varaa lippusi ajoissa! ke klo WSOY:n juhlasali (Bulevardi 12) 15. yö -konsertti Riitta Paakki Trio: Riitta Paakki, piano Ape Anttila, basso Mikko Hassinen, rummut Vapaa pääsy ke klo Kamrimusiikkisali J. Lampela Kvartetti Pekka Luukka & Jussi Lampela, kitara Timo Hirvonen, basso joonas Riippa, rummut J. Lampelan A-tutkintokonsertti Liput 7/4 E, tuntia ennen ovelta su klo Agricola-kappeli, Järvenpää Minun soittimeni Lasse Erkkilä Susanna Toivonen, lausunta Vapaa pääsy 8 Äänenkuljettaja

9 Ylioppilaskunta/The Student s Union Hallitus - Tuleva kalenteri (ensi vuoden) etenee, graafikko ja mainosmyyjä löytyneet. Tuutoriksi SAY kouluttaa sinut tuutoriksi Kallio-Kuninkalassa Palkkana luvassa rahaa ja ovareita. Ilmoittaudu Ive Riihimäelle puh tai Lisätietoja myös Muistutus! Ylioppilaskunnan asoista kertovat sivut saattavat joskus sisältää huumoria. Jos luet näitä juttuja, muista pitää mielessä, mitä huumori tarkoittaa. Saymaa -lehdessä saattaa esiintyä ajoittain jopa suuria määriä huumoria. Tuorein tuotos on ns. vappukuu -numero, joka saattaa vaatia lukijaltaan poikkeuksellista suvaltsevaisuutta. Hierontaa Hierontapalvelu Tuija Ojala tarjoaa hierontaa P-talolla. Hinta 1/2 tuntia 14 euroa, minuuttia 22 euroa (1. käynti) ja seuraava käynti 20 euroa. Ajanvaraukset numerosta HUOM! Jos olet varannut ajan, mutta sairastut/jotain muuta odottamatonta sattuu, PERUuta aikasi mahd. pian, ja teet hierojan onnelliseksi. Kiitos. Toimisto/The Student s Union office PÄHKINÄNKUORI - Hanna Aho-Oikkonen on vuoden opettaja. - Liity URHEILUSÄHKÖPOSTI- LISTALLE! - Tuutoriksi ehtii vielä. - Perusta kerho, hae siihen tukea SAY:lta. Kirjallinen hakemus SAY:n hallitukselle. - Lähde suunnistamaan Jukolaan. Lisätietoja: - Hanki opettajallesi kevätlahjaksi SAY-ranteenlämmittimet tai korvatulpat. - Saymaan vappukuu-numero on ajankohtainen myös vapun jälkeen. Ma/Mon - to/thu 10-15, pe/ ri Toimiston p tai (405 4)773 Pääsihteeri Jonna Hurskainen Puheenjohtaja Tiina Hokkanen p Siviilipalvelusmies Janne Strausz. Office tel or (405 4)773 Tiina Hokkanen, Chairperson of Student Union, tel Janne J.Strauss Strausz, civilizationserviceman, tel ss Äänenkuljettaja 9

10 Ruokalista R-talo T-talo Ma Suppilovahverokeitto Pyttipannu, paistettu muna Gratinoidut kasvikset Sveitsin leike Ti Juustotortelliinikeitto Yrttiporrasta, riisi Sieniperunalaatikko Ananasleike Ke Tonnikalapiirakka Jauhelihapihvi, muusi Tomaatti-spagettivuoka Porsaanleike, currymajoneesi To Juustosalaatti Hernekeitto, pannukakku Jauhemaksapihvit, muusi, puolukkahillo Oskarinleike Pe Purjo-perunasosekeitto Viinikauppiaan kanaa, riisi Kasvispasta Lehtipihvi, maustevoi Ma Kanaa kermakastikkeessa, riisi (VL) kasvispyttipannu, paistettu kananmuna (L) Jauhelihapizza Ananasherkku Ti Jauhelihamakaronilaatikko (myös VL) Punajuurikroketit, omenakastike, peruna (VL) Paneroitua puna-ahventa, annanperunat, riviera-kastike Marjarahka Ke Paistettu seitä, yrtti-kermaviilikastike, peruna (VL) Herkkusienikeitto, leipäannos (VL9 Valkosipulihärkää, peruna (VL) Raparperi-kaurapaistos, vaniljakastike To Lihapyörykät, tomaattikastike, peruna (VL) Kikherne-bataattipataa, riisi (L) Minestronekeitto (L) Kinuskipäärynät, kermavaahtoa Pe Savukirjolohikastike, pastaa (myös VL) Aurajuusto-purjokastike, pastaa (VL) Tex mex broileri, meksikolainen riisi Kahvikiisseli, kermavaahtoa 10 Äänenkuljettaja

11 Menu T-house Mon Chicken in cream sauce, rice Vegetable and potato hash, fried egg Minced meat pizza Tue Minced meat and pasta casserole Beet root balls, apple sauce, potatoes Breaded rose fish, anna s potatoes, riviera sauce Wed ried saithe, herb and sour cream sauce, potatoes Mushroom soup, bread Garlicky beef sauce, potatoes Thu Meat balls, tomato sauce, potatoes Chick pea and sweet potato casserole, rice Minestrone soup ri Smoked rainbow trout sauce, pasta Blue cheese and leek sauce, pasta Tex mex broiler, mexican rice Äänenkuljettaja 11

12 Kevään viimeinen Äänenkuljettaja ilmestyy Materiaaliviimeistään os. 12 Äänenkuljettaja

Äänenkuljettaja 12/2002-03 15.11.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

Äänenkuljettaja 12/2002-03 15.11.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja Äänenkuljettaja 12/2002-03 15.11.2002 SIBELIUS-AKATEMIA Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 12/2002-03 Pääkirjoitus 3 Keskustelua 3 Meillä ja muualla 4 Konsertteja 7 Ylioppilaskunta/The Student s

Lisätiedot

ETURUOAT STARTERS. 2. KANA-PARSAKEITTO Chicken-aspargus soup. 3. KOLMEN MAUN KEITTO Three-ingredience soup. 4. MAISSIKEITTO Sweet corn soup

ETURUOAT STARTERS. 2. KANA-PARSAKEITTO Chicken-aspargus soup. 3. KOLMEN MAUN KEITTO Three-ingredience soup. 4. MAISSIKEITTO Sweet corn soup ETURUOAT STARTERS 1. PEKINGIN KEITTO Peking soup (strong) 2. KANA-PARSAKEITTO Chicken-aspargus soup 3. KOLMEN MAUN KEITTO Three-ingredience soup 4. MAISSIKEITTO Sweet corn soup 5. VIHANNESKEITTO Vegetables

Lisätiedot

Lounas/Lunch. Lohi täytteinen kampelarulla pestokastikkeessa ja basmati riisi

Lounas/Lunch. Lohi täytteinen kampelarulla pestokastikkeessa ja basmati riisi ounas/unch Maanantai / Monday 4.5.2015 ihapullia kermakastikkeessa ja perunasosetta Meatballs with cream sauce and mashed potatoes ohi täytteinen kampelarulla pestokastikkeessa ja basmati riisi Salmon

Lisätiedot

Äänenkuljettaja 6/2002-03 4.10.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

Äänenkuljettaja 6/2002-03 4.10.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja 1 SIBELIUS-AKATEMIA 6/2002-03 4.10.2002 Sisältö 4/2002-03 Sibelius-Akatemian visio 3 Keskustelua 4 Opintoasioita 5 Meillä ja muualla 7 Konsertteja 9 Ylioppilaskunta/The Student s Union 10 Ruokalista 11

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

Lounas/Lunch. Maanantai / Monday 3.8.2015 9,80. Jauheliha- makaronipata. Kasviskevätkääryleet 9,80. Street Food: Kylmäsavukirjolohi wok 9,80 L, G

Lounas/Lunch. Maanantai / Monday 3.8.2015 9,80. Jauheliha- makaronipata. Kasviskevätkääryleet 9,80. Street Food: Kylmäsavukirjolohi wok 9,80 L, G ounas/unch Maanantai / Monday 3.8.2015 Jauheliha- makaronipata Minced meat & macaroni casserole Kasviskevätkääryleet Vegetable spring rolls Street Food: Kylmäsavukirjolohi wok Street Food: Cold-smoked

Lisätiedot

Lounas/Lunch. Jauhelihapihvit, kermainen sipulikastike ja keitetyt perunat

Lounas/Lunch. Jauhelihapihvit, kermainen sipulikastike ja keitetyt perunat ounas/unch Maanantai / Monday 8.6.2015 Jauhelihapihvit, kermainen sipulikastike ja keitetyt perunat Minced meat patties, creamy onion sauce and boiled potatoes, (kysy gluteiiniton pihvi) Sitruuna-persilja

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

Kauden salaatteja, oranssimelonia,persikkaa, tuorekurkkua, tomaattia, vuohenjuustoa, vadelmavinegrettiä, hunajaa, sämpylä

Kauden salaatteja, oranssimelonia,persikkaa, tuorekurkkua, tomaattia, vuohenjuustoa, vadelmavinegrettiä, hunajaa, sämpylä Salaatit & Keitot Pääruoat Lämpimät leivät Burgerit Lapsille Jälkiruokia PIENI/ISO SMALL/LARGE Kauden salaatteja, oranssimelonia,persikkaa, tuorekurkkua, tomaattia, vuohenjuustoa, vadelmavinegrettiä, hunajaa,

Lisätiedot

Äänenkuljettaja 5/2002-2003 27.9.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

Äänenkuljettaja 5/2002-2003 27.9.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja Äänenkuljettaja 5/2002-2003 27.9.2002 890123456789 890123456789 890123456789 890123456789 890123456789 890123456789 890123456789 890123456789 890123456789 SIBELIUS-AKATEMIA Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja

Lisätiedot

Näin me sen teimme. RYLA-koulutus Urpilan kartanossa

Näin me sen teimme. RYLA-koulutus Urpilan kartanossa Näin me sen teimme RYLA-koulutus Urpilan kartanossa Ylivieskan Rotary klubi Ylivieskan Jokivarsi Rotary klubi Haapaveden Rotary klubi Oulaisten Rotary klubi 22.3.2014 MARTTI MATIKAINEN 1 OHJELMA RYLA-JOHTAMISSEMINAARI

Lisätiedot

Lounas/Lunch. Lisäkevaihtoehdot: lohkoperunat, caesarsalaatti. Kastikevaihtoehdot: Bbq-kastike, bearnaisekastike

Lounas/Lunch. Lisäkevaihtoehdot: lohkoperunat, caesarsalaatti. Kastikevaihtoehdot: Bbq-kastike, bearnaisekastike Maanantai / Monday 18.5.2015 Ylikypsää porsaan kasleria, sinappikastiketta ja juureksia Over cooked pork kassler, mustard sauce and root vegetables, G Juurespihvejä, oliiveja, tomaattia, riisiä ja minttujogurttikastiketta

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Tervetuloa Manhattaniin!

Tervetuloa Manhattaniin! MENU Suomi LISUKEVAIHTOEHDOT. KASTIKEVAIHTOEHDOT. Tervetuloa Manhattaniin! Onnistunut ravintolailta ei synny pelkästään hyvästä ruoasta ja juomasta. Se vaatii lisäksi iloista ja asiantuntevaa palvelua,

Lisätiedot

Kreikkalainen salaatti / Greek salad

Kreikkalainen salaatti / Greek salad Kreikkalainen salaatti / Greek salad Grillipihvi / Grilled steak Alkuruoat / Starters 1 Raikas vihreä salaatti / Fresh green salad (m,g) Kurkkua, tomaattia, salaattia ja balsamico-kastiketta Cucumber,

Lisätiedot

Äänenkuljettaja 4/2002-2003 20.9.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

Äänenkuljettaja 4/2002-2003 20.9.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja Äänenkuljettaja 4/2002-2003 20.9.2002 SIBELIUS-AKATEMIA Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 4/2002-03 Pääkirjoitus 3 Keskustelua 3 Opintoasioita 4 Meillä ja muualla 6 Konsertteja 13 Ylioppilaskunta/The

Lisätiedot

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Sivu 1 Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Tirlittan-näytelmä Viides luokka esittää Tirlittan-näytelmän Wiljamissa (Urheilukatu 1). Koulun oma näytös on tiistaina 16.12. klo 12.00. Koulupäivä päättyy näytöksen

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Musiikkiopistosta musiikkiyliopistoksi

Musiikkiopistosta musiikkiyliopistoksi Musiikkiopistosta musiikkiyliopistoksi Sibelius-Akatemia marraskuussa 2011 Gustav Djupsjöbacka OKM-seminaari 21.11.2011 Musiikkitalo Kuvitus: Sibelius - Finlandia Visio 2016 Sibelius-Akatemia on vireä

Lisätiedot

Äänenkuljettaja 2/2002-2003 6.9.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

Äänenkuljettaja 2/2002-2003 6.9.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja Äänenkuljettaja 2/2002-2003 6.9.2002 123456789012345678901234567890121234567890123456789 123456789012345678901234567890121234567890123456789 123456789012345678901234567890121234567890123456789 123456789012345678901234567890121234567890123456789

Lisätiedot

Sibelius-Akatemia 23/2001-02 22.2.2002. Äänenkuljettaja

Sibelius-Akatemia 23/2001-02 22.2.2002. Äänenkuljettaja Sibelius-Akatemia 23/2001-02 22.2.2002 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 23/2001-02 Pekka Vapaavuori: Pääkirjoitus 3 Sapattivuosiapuraha lukuvuodeksi 2002-03 3 Seppo Suihko: Lisää arvoista 4 Osastoilta

Lisätiedot

Menu. Tervetuloa. Kiem. CHINESE - PUB - PIZZERIA www.kiem.fi. Ravintola

Menu. Tervetuloa. Kiem. CHINESE - PUB - PIZZERIA www.kiem.fi. Ravintola Menu Tervetuloa Ravintola Päivän Tarjous 1: Paistettua härkää chilikastikkeessa *** Fried beef with chili sauce 2: Paistettua härkää talontapaankastikkeessa * Fried beef in our style sauce 3: Paistettua

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

Korillinen valkosipulilla maustettua ruisleipää, ruohosipuli-tuorejuustoa. Hyvä alkupala 2-4 hengelle.

Korillinen valkosipulilla maustettua ruisleipää, ruohosipuli-tuorejuustoa. Hyvä alkupala 2-4 hengelle. MENU Salaatit & Keitot Pääruoat Lämpimät leivät Burger-ateriat Lapsille Jälkiruokia Korillinen valkosipulilla maustettua ruisleipää, ruohosipuli-tuorejuustoa. Hyvä alkupala 2-4 hengelle. A basket of garlic

Lisätiedot

SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja Äänenkuljettaja SIBELIUS-AKATEMIA 29/2001-2002 12.4.2002 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 29/2001-02 Pääkirjoitus 3 Keskustelua 3 Apurahoja 4 Opiskelijan muotokuva 8 Opintoasioita 9 Meillä ja

Lisätiedot

Sibelius-Akatemia 21/2001-02 8.2.2002. Äänenkuljettaja

Sibelius-Akatemia 21/2001-02 8.2.2002. Äänenkuljettaja Sibelius-Akatemia 21/2001-02 8.2.2002 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 20/2001-02 Seppo Suihko: Keskustelukulttuurista Irmeli Koskimies: Kirjasto tienhaarassa Sibelius-Akatemian ylioppilaskunta

Lisätiedot

2. Snailed (LL) 7,90. 4. Green & White salad (G,L) 4,50

2. Snailed (LL) 7,90. 4. Green & White salad (G,L) 4,50 ALKUUN & KYLKEEN/ STARTERS & SIDES 2. Snailed (LL) 7,90 Valkosipuli-etanapaistos, talon leipää Fried garlic and snails, houses bread 4. Green & White salad (G,L) 4,50 Jäävuorisalaatti, tomaattia, kurkkua,

Lisätiedot

nro 32 7.5.2004 Sibelius-Akatemia 2003 2004

nro 32 7.5.2004 Sibelius-Akatemia 2003 2004 nro 32 7.5.2004 Sibelius-Akatemia 2003 2004 Sisältö Äänenkuljettaja nro 32/2004-2005 3 Pääkirjoitus 4 Uusia osastonjohtajia 6 Hallituksen päätöksiä 7 Uutisia 10 Tapahtumia 11 Ilmoitustaulu 14 Ruokalista

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

äänenkuljettaja 18 17.1.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja

äänenkuljettaja 18 17.1.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja äänenkuljettaja 18 17.1.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 18/2002-03 Pääkirjoitus 3 Kolumni 4 Keskustelua 4 Kannanotto 5 Opintoasioita 6 Meillä ja muualla 8 Konsertteja

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

BURGERIT. M=maidoton L=laktoositon G=gluteiiniton VL=vähälaktoosine

BURGERIT. M=maidoton L=laktoositon G=gluteiiniton VL=vähälaktoosine CANTINAN MENU PIZZAT 1. BOLOGNESE (L) Jauheliha 8,90 Ground beef sauce 2. TROPICANA(L) Kinkku, ananas 8,90 Ham, pineapple 3. AMERICANO Kinkku, ananas, aurajuusto 9,40 Ham, pineapple, blue cheese 4. VEGETARIANA

Lisätiedot

Sibelius-Akatemia 11/2001-02 9.11.2001. Äänenkuljettaja

Sibelius-Akatemia 11/2001-02 9.11.2001. Äänenkuljettaja Sibelius-Akatemia 11/2001-02 9.11.2001 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 10/2001-02 Pääkirjoitus 3 Henkinen hyvinvointi 3 Hallituksen päätöksiä 4 Opintoasioita 4 Meillä ja muualla 6 Konsertteja

Lisätiedot

ENSIN FIRST GREEN SALAD OF THE HOUSE WITH HERBY OIL AND BALSAMICO RAIKAS SMOOTHIE TUOREISTA KASVIKSISTA M, G

ENSIN FIRST GREEN SALAD OF THE HOUSE WITH HERBY OIL AND BALSAMICO RAIKAS SMOOTHIE TUOREISTA KASVIKSISTA M, G ENSIN FIRST 334 TALON VIHERSALAATTI 5,90 YRTTIÖLJYÄ JA BALSAMICOA L, G GREEN SALAD OF THE HOUSE WITH HERBY OIL AND BALSAMICO 337 / 325 PÄIVÄN KEITTO 8,90 / 13,90 TALON LEIPÄÄ VL, G SOUP OF THE DAY, CRISPY

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

ALKURUOAT. 1. KEVÄTKÄÄRYLEET Valitse: Broileri tai kasvis Sisältää: porkkanaa, kaalia, purjosipulia, sipulia ja lasinuudelia 6,00

ALKURUOAT. 1. KEVÄTKÄÄRYLEET Valitse: Broileri tai kasvis Sisältää: porkkanaa, kaalia, purjosipulia, sipulia ja lasinuudelia 6,00 ALKURUOAT 1. KEVÄTKÄÄRYLEET Valitse: Broileri tai kasvis Sisältää: porkkanaa, kaalia, purjosipulia, sipulia ja lasinuudelia 6,00 2. KANAA SATAYA Grillatut kanavartaat Sisältää: Broileria, curry, maapähkinää

Lisätiedot

VANHAINKOTIEN RUOKASALIT

VANHAINKOTIEN RUOKASALIT VK 22 25.5. 26.5. 27.5. 28.5. 29.5. Hedelmäinen broilerikastike M riisi Pyttipannu Aasialainen kalaäyriäiskeitto Carbonarakastike V ja pasta Jauhelihakebakot L cheddarjuustokastike ja lohkoperunat Pehmeä

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015 TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015 Luokanopettaja Muutos22.10.2015 Muutos 04.11.2015 III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA SYYSLUKUKAUDELLA 2015 Yleisiä valmiuksia

Lisätiedot

Ruokalista. Koltrasten Stolpvreten Malmen ruokasali Kontakten Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53

Ruokalista. Koltrasten Stolpvreten Malmen ruokasali Kontakten Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53 Viikko 53 1. 3.1. Perjantai Lounas Porsaanfilee, rosépippurikastike, lohkoperunat Kasvisleike, rosépippurikastike, lohkoperunat Lauantai Lounas Porsaankyljykset uunissa, perunat Papu-linssipata, perunat

Lisätiedot

AMERICAN & ITALIAN BISTRO

AMERICAN & ITALIAN BISTRO AMERICAN & ITALIAN BISTRO ALKURUOKIA STARTERS LEIPÄKORI L BREAD 1-4 hengelle/persons 3.50 BISTRON VIHERSALAATTI L, G Raikasta salaattisekoitusta, kirsikkatomaattia, punasipulia ja balsamicoa GREEN SALAD

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987)

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Kristiina Junttu Syntymäaika: 18.06.1968 Ammatti: pianisti, pianonsoitonopettaja Koulutus: Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Opinnot Sibelius Akatemian Solistisella

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015

III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 19.12.2014 Luokanopettajat Muutos 26.1.2015 Muutos 13.2.2015 Muutos 27.2.2015 III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 Kieli- ja viestintäopinnot KKRUKK Ruotsin

Lisätiedot

nro 10 7.11.2003 Sibelius-Akatemia 2003 2004

nro 10 7.11.2003 Sibelius-Akatemia 2003 2004 nro 10 7.11.2003 Sibelius-Akatemia 2003 2004 Sisältö Äänenkuljettaja nro 10/2003-2004 3 Talokahveilla sana on vapaa 4 Uutisia 5 Keskustelua 8 Talon väkeä Äänenkuljettaja on perjantaisin ilmestyvä Sibelius-Akatemian

Lisätiedot

IV OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015

IV OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 19.12.2014 Luokanopettajat Muutos 26.1.2015 Muutos 13.2.2015 Muutos 10.3.2015 IV OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 SYVENTÄVÄT OPINNOT Tutkimusmenetelmäopinnot

Lisätiedot

Äänenkuljettaja 7/2002-03 11.10.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

Äänenkuljettaja 7/2002-03 11.10.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja Äänenkuljettaja 7/2002-03 11.10.2002 SIBELIUS-AKATEMIA Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 7/2002-03 Pääkirjoitus 3 Opintoasioita 4 Meillä ja muualla 5 Konsertteja 9 Ylioppilaskunta/The Student s

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

Äänenkuljettaja 16/2002-03 13.12.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

Äänenkuljettaja 16/2002-03 13.12.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja Äänenkuljettaja 16/2002-03 13.12.2002 SIBELIUS-AKATEMIA Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 16/2002-03 Pääkirjoitus 3 Terveisiä Otiumista 4 Kolumni 5 Tapahtuu meillä 5 Opintoasioita 9 Silppuja 10

Lisätiedot

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001?

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/5 SÄHKÖ- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN OPINTO-OPAS 2003-2004, luvut 1 10 ( (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/estopas2003/index.htm) (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/tltopas2003/index.htm)

Lisätiedot

Little Dragon Kaijonharjun ravintola

Little Dragon Kaijonharjun ravintola Little Dragon Kaijonharjun ravintola Sammonkatu 12, 90570 Oulu Puh: 08 55 68 065 SISÄLLYSLUETTELO Kahdelle hengelle... 2 Kolmelle hengelle... 3 Eturuoat... 4 Rapuja/Ankaa... 5 Kalaa/Mustekalaa... 6 Härkää...

Lisätiedot

äänenkuljettaja 27 21.3.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja

äänenkuljettaja 27 21.3.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja äänenkuljettaja 27 21.3.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 27/2002-03 Pääkirjoitus 3 Kolumni 4 Keskustelua 4 Opintoasioita 5 Meillä ja muualla 6 Konsertteja 13 Ylioppilaskunta

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Ennen opiskelua Tutustu hyvin opinto-ohjelmaan verkkopalvelussa: luentojen ajat ja

Lisätiedot

Itä-Karjalan Kansanopisto

Itä-Karjalan Kansanopisto SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

Suuntana Yhdysvallat

Suuntana Yhdysvallat Suuntana Yhdysvallat Fulbright Centerin stipendit tutkijoille ja tutkijakoulutettaville Karoliina Kokko, ohjelmapäällikkö Tutkijakoulujen liikkuvuusseminaari 3.2.2010 Fulbright Center Tehtävänä on edistää

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki RUOKALISTA KEVÄT 2014 OPETUSVIRASTO Stadin ammattiopisto P/K

Helsingin kaupunki RUOKALISTA KEVÄT 2014 OPETUSVIRASTO Stadin ammattiopisto P/K Viikko 1 Kalenteriviikoilla 2, 8, 14, 20 ma Nakkikastiketta (M L K) Naudanlihapataa (L G S K) Soijasuikalekastiketta (L G K), tummaa riisiä ti Kasvis-pestolasagnettea (VL K) Kasvis-kikhernekiusausta (L

Lisätiedot

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu DocMus-yksikkö Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu Juho Laitisen 3. jatkotutkintokonsertti lauantaina 12.3.2011 klo 21.00 Sibelius-Akatemian konserttisalissa Morton

Lisätiedot

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA 1 INARTES INSTITUUTTI EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA HAKU EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN JATKO-OPINTOIHIN keväällä 2010 Ekspressiivinen taideterapia Ekspressiivinen taideterapia kuuluu humanistisen

Lisätiedot

Äänenkuljettaja 14/2002-03 29.11.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

Äänenkuljettaja 14/2002-03 29.11.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja Äänenkuljettaja 14/2002-03 29.11.2002 SIBELIUS-AKATEMIA Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 14/2002-03 Pääkirjoitus 3 Kolumni 5 Jälkiviisauksia 6 Meillä ja muualla 7 Konsertteja 11 Ylioppilaskunta/The

Lisätiedot

Sibelius-Akatemia. Kuva: Maarit Kytöharju 3/2001-02 14.9.2001. Äänenkuljettaja

Sibelius-Akatemia. Kuva: Maarit Kytöharju 3/2001-02 14.9.2001. Äänenkuljettaja Sibelius-Akatemia Kuva: Maarit Kytöharju 3/2001-02 14.9.2001 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 3/2001-02 Ohjausta ja kannustusta 3 Tohtorin tutkinnon tarkastustilaisuus 3 Kiitokset Storyvillen

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Ruokalista. Nybo Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53

Ruokalista. Nybo Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53 Viikko 53 1. 3.1. Perjantai Lounas Porsaanfilee, rosépippurikastike, lohkoperunat Jälkiruoka Marenkiherkku Kasv. Kasvisleike, rosépippurikastike, lohkoperunat Lauantai Lounas Porsaankyljykset uunissa,

Lisätiedot

Äänenkuljettaja 3/2002-2003 13.9.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

Äänenkuljettaja 3/2002-2003 13.9.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja Äänenkuljettaja 3/2002-2003 13.9.2002 SIBELIUS-AKATEMIA Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 3/2002-03 Pääkirjoitus 3 Keskustelua 3 Opintoasioita 5 Meillä ja muualla 7 Konsertteja 11 Ylioppilaskunta/The

Lisätiedot

SIBELIUS-AKATEMIA/ TYÖYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN 03.05.2005

SIBELIUS-AKATEMIA/ TYÖYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN 03.05.2005 SIBELIUS-AKATEMIA/ TYÖYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN 03.05.2005 1 Sisällys 1. Lähtökohdat ja tavoitteet/ työvaiheiden esittely 2. Organisaatiokaavio 3 Periaatteet sijoittumiselle M-, R- ja T-taloihin 4. Toimintojen

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

ALKUUN & KYLKEEN, STARTERS & SIDES

ALKUUN & KYLKEEN, STARTERS & SIDES ALKUUN & KYLKEEN, STARTERS & SIDES 1. Onion Rings 4,10 friteerattuja sipulirenkaita, tulinen salsakastike deep-fried onion rings, hot salsa sauce 2. Mozzarella Sticks 6,50 mozzarellatikkuja, chilimajoneesi

Lisätiedot

Ruokalista. Solliden - Malmenin asunnot - Mitt Hjärta Bergslagssjukhuset Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53

Ruokalista. Solliden - Malmenin asunnot - Mitt Hjärta Bergslagssjukhuset Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53 Viikko 6 8. 14.2. Maanantai Lounas Paprikainen curry-kanapata, riisi, perunat Kasv. Persikantuoksuinen pata, riisi, perunat Jälkiruoka Hedelmäkeitto Päivällinen Silli, kananmuna, kermaviili, perunat Tiistai

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Ruokalista. Tukiasunnot Stolpvretenin LSS ja psyk. Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53

Ruokalista. Tukiasunnot Stolpvretenin LSS ja psyk. Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53 Viikko 53 1. 3.1. Perjantai Lounas Porsaanfilee, rosépippurikastike, lohkoperunat Kasv. Kasvisleike, rosépippurikastike, lohkoperunat Päivällinen Janssoninkiusaus Lauantai Lounas Porsaankyljykset uunissa,

Lisätiedot

KRÕBEDAD SEAKÕRVAD TILLI-HAPUKOORE KASTMEGA 7.90. Crunchy pork ears with sour cream and dill sauce Rapeat siankorvat tillismetanakastikkeella

KRÕBEDAD SEAKÕRVAD TILLI-HAPUKOORE KASTMEGA 7.90. Crunchy pork ears with sour cream and dill sauce Rapeat siankorvat tillismetanakastikkeella Starter KRÕBEDAD SEAKÕRVAD TILLI-HAPUKOORE KASTMEGA 7.90 Crunchy pork ears with sour cream and dill sauce Rapeat siankorvat tillismetanakastikkeella BAIERI KELDRI KÜÜSLAUGULEIVAD TILLI-HAPUKOORE KASTMEGA

Lisätiedot

nro 19 30.1.2004 Sibelius-Akatemia 2003 2004

nro 19 30.1.2004 Sibelius-Akatemia 2003 2004 nro 19 30.1.2004 Sibelius-Akatemia 2003 2004 Sisältö Äänenkuljettaja nro 19/2003-2004 3 Pääkirjoitus 4 Keskustelua 6 Opintoasioita 8 Apurahoja, Konsertteja 9 Ilmoitustaulu 14 Ylioppilaskunta 15 Ruokalista

Lisätiedot

nro 8 / 22.10.2004 Sibelius-Akatemia 2004 2005

nro 8 / 22.10.2004 Sibelius-Akatemia 2004 2005 nro 8 / 22.10.2004 Sibelius-Akatemia 2004 2005 Sisältö Äänenkuljettaja nro 8/2004-2005 3 Pääkirjoitus 4 Uutisia 10 Opintoasioita 11 Tapahtumia 14 Ilmoitustaulu 16 Ylioppilaskunta 17 Konsertteja 18 Ruokalista

Lisätiedot

Afrikka-liikkuvuus North-South- Southin jälkeen: parhaita käytäntöjä ja uusia ideoita

Afrikka-liikkuvuus North-South- Southin jälkeen: parhaita käytäntöjä ja uusia ideoita Afrikka-liikkuvuus North-South- Southin jälkeen: parhaita käytäntöjä ja uusia ideoita Kv-kevätpäivät 11.6.2016 Raisa Asikainen ja AnneSophie Hokkanen, Helsingin yliopisto Tuija Koponen, Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

AMERICAN & ITALIAN BISTRO

AMERICAN & ITALIAN BISTRO AMERICAN & ITALIAN BISTRO ALKURUOKIA STARTERS LEIPÄKORI L BREAD 1-4 hengelle/persons 4.50 BISTRON VIHERSALAATTI L, G Raikasta salaattisekoitusta, kirsikkatomaattia, punasipulia ja balsamicoa GREEN SALAD

Lisätiedot

S O R S A N P E S Ä S E I N Ä J O K I

S O R S A N P E S Ä S E I N Ä J O K I S O R S A N P E S Ä S E I N Ä J O K I WELCOME tervetuloa Skagentoast Pulled pork Chili Chocolate Frost SPECIAL Alkuruoat / Starters Skagentoast (L,*G) Shredded Chicken Salad (M,G) Talon paahtoleipää, katkarapucremeä

Lisätiedot

MENU. Voissa paistettua siikaa Butter Fried Whitefish

MENU. Voissa paistettua siikaa Butter Fried Whitefish MENU Voissa paistettua siikaa Butter Fried Whitefish PPULOUNAS VL = vähälaktoosinen / Low lactose L = laktoositon / Lactose free M = maidoton / Milk free G = gluteeniton / Gluten free G* = saatavana myös

Lisätiedot

KEVÄTOPINTOKAUSI alkaa keskiviikkona 11.1.2016 ohjelman mukaisesti klo 09.00 ja päättyy yhteiseen kevätjuhlaan keskiviikkona 25.05.2016.

KEVÄTOPINTOKAUSI alkaa keskiviikkona 11.1.2016 ohjelman mukaisesti klo 09.00 ja päättyy yhteiseen kevätjuhlaan keskiviikkona 25.05.2016. KEVÄTOPINTOKAUSI alkaa keskiviikkona 11.1.2016 ohjelman mukaisesti klo 09.00 ja päättyy yhteiseen kevätjuhlaan keskiviikkona 25.05.2016. VIIKKO-OHJELMA klo ma ti ke to pe 9.00 TIEDOLLINEN JAKSO 10.30 Tauko

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Sibelius- Akatemian ohjesääntö Käsittely 1. TaiY- johtosääntötoimikunta 10.8.2012 2. Sibelius- Akatemian johtoryhmä 15.1.2013 3. SibAn osastoneuvostot 2013 4. Akateeminen neuvosto 5.2.2013

Lisätiedot

Sibelius-Akatemia 24/2001-02. Äänenkuljettaja

Sibelius-Akatemia 24/2001-02. Äänenkuljettaja Sibelius-Akatemia 24 24/2001-02 1.3.2002 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 24/2001-02 Pekka Vapaavuori: Pääkirjoitus 3 Tuula Kotilainen: Public Hearing Euroopan Parlamentissa 3 Jari Perkiömäki:

Lisätiedot

Sibelius-Akatemia 22/2001-02 15.2.2002. Äänenkuljettaja

Sibelius-Akatemia 22/2001-02 15.2.2002. Äänenkuljettaja Sibelius-Akatemia 22/2001-02 15.2.2002 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 22/2001-02 Pekka Vapaavuori: Pääkirjoitus 3 Kristiina Ilmonen: Meillä on piimä kun aisaa ja kaffi kun puukonpäätä 3 Seppo

Lisätiedot

Valintakoekuvaus, YAMK Musiikki 2016

Valintakoekuvaus, YAMK Musiikki 2016 Valintakoekuvaus, YAMK Musiikki 2016 Valintakoe järjestetään 7.-9.6.2016. Valintakokeessa on kolme osaa: 1. Opinnäytetyön alustava suunnitelma 2. Haastattelu 3. Musiikillinen työnäyte. Valintakokeeseen

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

nro 30 23.4.2004 Sibelius-Akatemia 2003 2004

nro 30 23.4.2004 Sibelius-Akatemia 2003 2004 nro 30 23.4.2004 Sibelius-Akatemia 2003 2004 Sisältö Äänenkuljettaja nro 30/2003-2004 3 Pääkirjoitus 4 Hallituksen päätöksiä 5 Uutisia Äänenkuljettaja on perjantaisin ilmestyvä Sibelius-Akatemian sisäinen

Lisätiedot

ETURUOAT STARTERS. 2. KANA-PARSAKEITTO Chicken-aspargus soup. 3. KOLMEN MAUN KEITTO Three-ingredience soup. 4. MAISSIKEITTO Sweet corn soup

ETURUOAT STARTERS. 2. KANA-PARSAKEITTO Chicken-aspargus soup. 3. KOLMEN MAUN KEITTO Three-ingredience soup. 4. MAISSIKEITTO Sweet corn soup ETURUOAT STARTERS 1. PEKINGIN KEITTO Peking soup (strong) 2. KANA-PARSAKEITTO Chicken-aspargus soup 3. KOLMEN MAUN KEITTO Three-ingredience soup 4. MAISSIKEITTO Sweet corn soup 5. VIHANNESKEITTO Vegetables

Lisätiedot

ENSIN FIRST 334 VIHERSALAATTI 6,90 382 JOKIRAPULEIPÄ 11,90 CRAYFISH BREAD 327 VALKOSIPULIETANAT 12,90 !!!! LAPSILLE FOR KIDS

ENSIN FIRST 334 VIHERSALAATTI 6,90 382 JOKIRAPULEIPÄ 11,90 CRAYFISH BREAD 327 VALKOSIPULIETANAT 12,90 !!!! LAPSILLE FOR KIDS ENSIN FIRST 334 VIHERSAAATTI 6,90 SAAD M, (G) 383 KUNKUN VAKOSIPUIEIVÄT 6,90 GARIC BREADS OF THE HOUSE 382 JOKIRAPUEIPÄ 11,90 CRAYFISH BREAD 327 VAKOSIPUIETANAT 12,90 TAON EIPÄÄ, (G) ESCARGOTS POACHED

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri kevät 2008 2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,

Lisätiedot

28.05.2012. Yliopiston vanha juhlasali S212 (S-rakennus), Seminaarinkatu 15, Jyväskylä. Seminaarin tavoitteena on

28.05.2012. Yliopiston vanha juhlasali S212 (S-rakennus), Seminaarinkatu 15, Jyväskylä. Seminaarin tavoitteena on KUTSU LSSAVI/05.12.02/2012 28.05.2012 Hallintopalvelut PIENKOULUSEMINAARI Aika: 09. - 10.10.2012 Paikka: Yliopiston vanha juhlasali S212 (S-rakennus), Seminaarinkatu 15, Jyväskylä Aluehallintovirastot

Lisätiedot

Monta tapaa. parantaa maailmaa KEVÄÄN 2013 YHTEISHAKU KOULUTUSOHJELMAT DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU

Monta tapaa. parantaa maailmaa KEVÄÄN 2013 YHTEISHAKU KOULUTUSOHJELMAT DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU Monta tapaa parantaa maailmaa KEVÄÄN 2013 YHTEISHAKU KOULUTUSOHJELMAT DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU Hae opiskelupaikka, jolla on merkitystä Diak on valtakunnallinen ammattikorkeakoulu, joka koulut taa auttamisen

Lisätiedot

VANHAINKOTIEN RUOKASALIT

VANHAINKOTIEN RUOKASALIT VK 27 29.6. 30.6. 1.7. 2.7. 3.7. Tomaattinen jauhelihakeitto Kala-katkarapuvuoka V Broileriparmesanleike L raitakastike Moussaka V Seipyörykät ja kananmunakastike Espanjalainen perunamunakas Minisoijapyörykkäkeitto

Lisätiedot