Viisaampaan kaupungistumiseen
|
|
- Raimo Virtanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 BEMINE-konsortion vaikuttavuustarina Viisaampaan kaupungistumiseen Haasteenamme kaupungistumisen dynamiikan mallintaminen Yhteiskunnallinen vaikuttavuus riippuu olemassa olevista haasteista ja tieteen ja tutkimuksen keinoista vastata niihin. Tämä kertomus lähtee liikkeelle kysymyksestä Miten kaupungistuminen kehittyy ja mitkä ovat siihen vaikuttavat tekijät? (STN pääkysymys A), ja lisäksi huomioidaan myös kysymys Miten kaupungistuminen vaikuttaa ympäröiviin alueisiin? (STN pääkysymys C). Pyrimme vastaamaan siihen kaupungistumiskehityksen muutosten ymmärtämisen ja mallintamisen kautta. Keskeinen tavoite on edesauttaa tämän monimutkaisen ilmiön ymmärrettävyyttä erilaisin tutkimukseen perustuvien analyysien ja mallien ja niistä johdettujen tilannekuvien ja tulevaisuuspolkujen avulla. Päätöksenteko kaupungeissa, kaupunkiseuduilla, maakunnissa ja valtionhallinnossa perustuu laajalti päättäjien käytännön tilannekuvaan ja käsitykseen siitä, mitä vaihtoehtoja on valittavana ja mihin on jo sitouduttu aiempien päätösten valossa. Haasteita luovat eri sektoreiden ja toimijoiden eriytyneet tilannekuvat, jotka eivät aina kohtaa. Erittäin tärkeää on myös tunnistaa yhteisöjen ja yritysten toimintamalleja ja miten niissä arvioidaan kaupungistumisen muutoksia ja niiden tuomia mahdollisuuksia ja haasteita. Myös hallinnon muutokset kuten maakuntauudistus vaikuttavat kaupungistumiseen. Yhteiskehittämisen näkökulmasta onkin tärkeää, että käytössä on työkaluja ja menetelmiä, joiden avulla voidaan yhteisesti kartoittaa ymmärrystä nykytilasta, ja minkälaisia laajempia muutoksia on tapahtumassa, ja kuinka myönteisten muutosten sujuvuutta voitaisiin kaupunkikehityksessä edistää. Tämän jälkeen voidaan yhdessä arvioida eri tavoitetiloihin pääsemisen polkujen kriittisiä vaiheita, eli mitä toimia eri tavoitteiden saavuttaminen vaatii, milloin ja keneltä. BEMINE-hankkeessa kaupungistumiskehitys puretaan laajan tietopohjan avulla osiin, tai erilaisiksi malleiksi, joista tuotetaan paikalliseen päätöksentekoon vuorovaikutuksen työkaluja lisäämään ymmärrystä ilmiön tilasta ja vaikutuksista. Ekologisen kestävyyden lisääminen on yksi tavoite, jota tarkastellaan erilaisilla yhdyskuntien rakentamisen ja käyttövaiheen ympäristövaikutuksia määrittävillä malleilla. Kokonaisvaltaisen suunnittelun ja sopimusten (kuten MALPE-sopimukset, jotka yhdistävät maankäytön, asumisen, liikenteen, palveluiden, ja elinkeinojen tarkastelut) myötä tarve eri sektoreita yhdistäville malleille on kasvanut. Näiden avulla voi entistä paremmin käsitellä kaupunkikehityksen nykytilan sekä tulevien tavoitteiden kannalta olennaisia kysymyksiä. Tavoitteenamme viisas kaupungistuminen Tavoitteenamme on edistää viisasta kaupungistumista. Tämä toteutetaan mahdollistamalla eri toimijoiden yhteiskehittämiseen perustuvan tilannekuvan syntyminen kaupungistumisesta ilmiönä ja sen paikallisista vaikutuksista. Ajantasaisen tilannekuvan syntyminen tukeutuu tuottamiimme tilastopohjaisiin analyyseihin ja mallintamistyökaluihin, mutta varsinainen hyöty saadaan integroimalla malleihin eri toimijoiden näkemyksiä tulevaisuuden kehitykseen vaikuttavista tekijöistä ja tavoitteista. BEMINE-hankkeessa tuotetaan työkaluja, joiden pohjalta eri toimijat voivat tuoda omat tavoitteensa yleiseen tietoon ja arvioida niitä suhteessa erilaisiin tulevaisuuspolkuihin. Esimerkiksi valtiolla ja kunnilla olisi hyvä olla samaan tietopohjaan perustuva tilannekuva, jotta valtion päätöksenteko voisi entistä paremmin tukea MALPE-toimintojen yhteensovittamista alueellisesti. 1
2 Vaikutamme avaintoimijoiden tietoisuuteen ja tekemiseen Vaikuttaminen perustuu tietoisuuden lisäämiseen. Tiedon tarjonnalla voidaan vaikuttaa paitsi päätöksentekoon myös käyttäytymiseen ja asenteisiin. Niin yksilön käyttäytyminen kuin päätöksenteko voivat perustua tiedon sijaan myös mielikuviin, tottumukseen, myytteihin tai ennalta vakiintuneisiin asetelmiin. Tutkimukseen pohjautuva tieto joutuu siis tieteellisen vertaisarvioinnin lisäksi yksittäisten kansalaisten arvioinnin kohteeksi, joka onkin vaikuttavuuden todellinen koetinkivi. Kaupungistuminen koskee koko yhteiskuntaa, ja sen vaikutukset näkyvät sekä kasvavilla että taantuvilla alueilla. Kaupungistuminen kytkeytyy erityisesti talouden kehitykseen, joten taloudellisten tekijöiden huomioiminen on keskeinen osa kaupungistumisen ymmärtämistä. Kaupungistuminen on alueiden välistä polarisaatiota, joten ilmiönä se herättää ristiriitaisia tunteita riippuen siitä, minkälaisia kerrannaisvaikutuksia sillä on yksilöihin, yhdyskuntiin tai erilaisiin toimijoihin eri sijainneissa. Kaupungistuminen ei ole ilmiönä uusi, mutta se saa jatkuvasti uusia muotoja. Tyypillistä on, että kaupungistumisen (positiiviset ja negatiiviset) vaikutukset kasautuvat, niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Siksi on tärkeää, että ilmiötä käsitellään päätöksenteossa sekä muutokseen sopeutuen että aktiivisesti kehitykseen vaikuttamalla. Ensisijainen vaikuttamisen kohde ovat päätöksentekijät ja julkinen hallinto sekä eri sektoreiden yksityiset ja julkiset toimijat. Toimijoiden kanssa tehtävän yhteiskehittämisen lisäksi huomioidaan käynnissä olevat uudistusprosessit kuten SOTE-uudistus, maankäyttö- ja rakennuslain uudistus sekä maakuntauudistus, joissa tehdään toisaalta kaupungistumisen ilmiöihin liittyviä päätöksiä ja joissa myös tarvitaan tietoa ilmiön kehittymisestä. Hankkeen kuluessa vaikuttamisen kohteet täsmentyvät ja tarkentuvat. Tavoittelemme vaikutuksia tieteeseen, tietopohjaan ja työkaluihin Tavoitteena on, että mallinnuksen avulla pystytään toisaalta avaamaan tieteelliseen keskusteluun uusia näkökulmia ja analysoimaan kestävyyttä mahdollisesti lisääviä ratkaisuja ja toisaalta tuomaan esiin reaalimaailman suunnittelukohteisiin eri vaihtoehtojen vaikutuksia ja eroja. Tavoitteena on myös yhteistyöhön osallistuvien niin asiantuntijoiden kuin myös mallit laatineiden tutkijoiden ymmärryksen lisääntyminen eri ilmiöiden vuorovaikutuksista, koska mallinnuksen vahvuutena on juuri erilaisten asioiden yhteisvaikutuksen analysointi. Niitä voidaan käyttää yhdessä oppimiseen ja ilmiöiden analysoinnin edelleen kehittämiseen. SYKEn ja kaupunkiseutujen suunnittelijoiden tapaamisissa on tullut esille SYKEn tuottamien alueellisten tarkastelumallien hyödyllisyys kaupunkitason suunnitteluratkaisujen tekemisessä. Analyysien tulokset tuovat esille mahdollisuuksia ja esteitä pyrittäessä kytkemään suunnittelun kohteena olevia alueita osaksi eheää ja toimivaa yhdyskuntarakennetta. Hyväksi havaitussa menettelyssä eri toimijat sitoutetaan ylläpitämään yhteistä tilannekuvaa, jolla tuetaan eritasoisen päätöksenteon sujuvuutta. Tueksi tarvitaan kuitenkin Suomeen soveltuvat mallit, joilla voidaan analysoida miten yhdyskuntia koskevat päätökset tukevat kestävää yhdyskuntarakennetta ja miten esimerkiksi eri ratkaisut luovat edellytyksiä hyvälle elinympäristölle ja asumille ja liikkumiselle. Hankkeessa paitsi luodaan tarvittavat mallit, myös edistetään toimivia käytäntöjä. Näiden avulla motivoidaan toimijat yhteiskehittämiseen ja sitä tukevan tietopohjan ylläpitoon myös hankkeen päätyttyä. Kaupungistumisen dynamiikan mallintaminen tuottaa uutta tietoa erilaisten muutosprosessien välisistä yhteyksistä ja vaikutusketjuista. Tulosten avulla on mahdollista kohdentaa politiikkatoimenpiteitä entistä tarkemmin ottaen samalla huomioon vaikutukset muilla sektoreilla. Kaupungistumisen ekologisia vaikutuksia analysoidaan muun muassa KEKO-työkalulla, joka laskee uuden yhdyskunnan ja täydennysrakentamisen kasvihuonekaasupäästöt, luonnonvarojen käytön sekä vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ja ekosysteemipalveluihin. Työkalulla voi 2
3 vertailla esimerkiksi vaihtoehtoisia asemakaavoja, ja se tuottaa arvion alueen kokonaisekotehokkuudesta ja vertaa vaikutuksia koko maan keskiarvoon. SYKEn tutkijat ovat esitelleet alun perin UZ3-hankkeessa tuotettuja, mutta menetelmällisesti BEMINE-hankkeessa jatkotyöstettäviä kaupunkiseutujen suunnitelmien inventointeja valtion toimijoille kolmessa erillisessä tapaamisessa, joista ensimmäinen järjestettiin yhteisesti TEM:n, STM:n, YM:n, LVM:n ja Liikenneviraston virkamiehille, toinen ympäristöministeriön virkamiehille ja kolmas Liikenneviraston virkamiehille. Näissä on alustettu sitä hyvää käytäntöä, jota pyritään jatkossa laittamaan alulle myös muilla kaupunkeja koskevilla päätöksenteon tasoilla. Kaupunkiseudut ja MALPE-toimijat tiedontuottajakumppaneina Kaupungistumiskehityksen mallintaminen edellyttää yhteistyötä ja tiedonvaihtoa hyvin monien eri toimijoiden kanssa. Kaupunkiseutujen kunnat ja kuntayhtymät sekä maakuntien liitot ovat keskeisiä kumppaneita. MAL-verkoston kautta siihen kuuluvat 16 kaupunkia ja kaupunkiseutua osallistuvat mallintamisen tietopohjan ja tarkastelutapojen kehittämiseen. Yhteistyötä tehdään myös muiden kaupunkiseutujen ja alueiden kanssa. SYKEn ja kaupunkiseutujen yhteiskehittämishankkeessa UZ3 on syksyn 2016 aikana järjestetty synteesityöpajoja, joissa on kerätty erikokoisten kaupunkiseutujen suunnittelijoiden kanssa näkemyksiä kaupunkiseutujen tulevaisuuden kehittymisestä. Tämä työ kytkeytyy jatkossa BEMINEhankkeeseen, jossa jo koottuja materiaaleja päästään hyödyntämään päätöksenteon vuorovaikutusmallin ja tietopohjan kehittämiseen kaupunkiseutujen sektorienvälisessä yhteistyössä. Yhdyskuntarakenteen tulevan kehityksen analysointia laajennetaan myös niille suurille kaupunkiseuduille, jotka eivät osallistuneet UZ3-hankkeeseen. Työpajoja järjestetään erikseen muun muassa Helsingin kaupunkiseudun kehityksestä yhdessä Uudenmaan liiton ja pääkaupunkiseudun kuntien kanssa ja Turun kaupunkiseudun kehityksestä yhteistyössä Varsinais-Suomen liiton kanssa. Suunnittelijoiden lisäksi tilaisuuksiin kutsutaan myös alueiden päätöksentekijöitä. Tarkastelumalleja kehitetään myös yhteistyössä eri MALPE-sektoreiden toimijoiden kanssa. Maankäytön muutoksia käsitellään yhdessä muun muassa kiinteistösijoittajien ja kuntien maapolitiikan toimijoiden kanssa. Asuntorakentamisen tulevista tarpeista ja painotuksista keskustellaan rakennusliikkeiden, asuntorahoittajien ja kuntien asuntosuunnittelijoiden kanssa. Liikennejärjestelmän kehittämistä ja liikenteen tietopohjan käyttöä malleissa pohditaan yhteistyössä mm. Liikenneviraston, ELY-keskusten, HSL:n ja Tieliikenteen tietokeskuksen kanssa, ja yhteistyön kautta voidaan ennakoida mm. liikennejärjestelmän tulevien muutosten vaikutuksia aikatauluihin ja ihmisten liikkumiseen. Palvelutarjonnan muutoksista keskustellaan kiinteistösijoittajien, vähittäiskaupan toimijoiden, kuntien palveluverkkosuunnittelijoiden ja SOTE-uudistuksen toimijoiden kanssa. Elinkeinopolitiikan kysymyksiä tarkastellaan vuorovaikutuksessa kauppakamarien, yrittäjäjärjestöjen ja kuntien kehitysyhtiöiden kanssa. Yhteistyöhön sidotaan myös kaikki sektoriministeriöt. Vuorovaikutuksessa pyritään ylittämään sektorirajat ja tarkastelemaan MALPE-kokonaisuutta. Tätä tapahtuu kutsumalla hankkeen foorumeihin, työpajoihin ja tapaamisiin eri sektoreiden toimijoita ja luomalla aktiivisesti yhteyksiä eri sektoreiden välillä. Mallien lähtöoletuksista, tarkastelutavoista ja tuloksista herätetään myös yleistä kansalaiskeskustelua. Tämä tapahtuu esittelemällä mallien sisältöä muun muassa blogikirjoituksissa, joiden alla voi käydä keskustelua mallien toimivuudesta ja esittää muutoksia niihin. Tavoitteet saavutamme verkostoitumalla, aidolla yhteistyöllä ja ajan kanssa Jatketaan tutkimusorganisaatioiden eri verkostoissa toimimista. Mallintamisen kysymyksiä käsitellään yhteistyössä Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymään 3
4 (LYNET) kuuluvien tutkimuslaitosten kanssa. Yhteistyötä tehdään myös muiden Suomen Akatemian Kaupungistuva yhteiskunta -ohjelman eri hankkeiden ja niitä toteuttavien yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Toimitaan aidossa yhteistyössä suunnittelusta vastaavien tahojen kanssa. Kuntien ja maakuntien sekä eri sektoritoimijoiden suunnittelijoiden kanssa tehdään yhteistyötä läpi koko hankkeen siten, että heidän kanssaan voidaan pohtia mallintamisen kysymyksiä aina mallien rakentamisesta niiden iteratiiviseen käyttöön ja tulosten tulkintaan asti. Toimitaan yhteiskehittämisen periaatteiden mukaan ja jaetaan tuloksia toimijoiden käyttöön hankkeen aikana. Mallien tuottamia välituloksia testataan ennakoivassa suunnittelussa ja käytännön suunnitteluongelmien ratkaisemisessa. Tulosten käsittely hankkeen aikana auttaa hiomaan malleja paremmiksi. Viestitään tuloksista ja osallistutaan aihepiiristä käytävään keskusteluun asiantuntijoina. Malleja esitellään eri kanavien kautta ja pyritään hakemaan myös uudenlaisia foorumeja tulosten käsittelyyn esimerkiksi elinkeinoelämän toimijoiden kanssa. Validoidaan hankkeessa kehitettyjä malleja eri toimijoiden kanssa. Malleista kootaan palautetta systemaattisella tavalla. Validointia varten hankkeen työpajoissa osa ajasta varataan mallien toimivuudesta ja kehittämisestä käytävään keskusteluun. Käytetään aikaa yhteisen ymmärryksen synnyttämiselle eri osapuolten välille. Alueluokitusten, alueellisia muutoksia kuvaavan tietopohjan ja yhteisesti kehitettyjen mallien avulla luodaan edellytyksiä yhteisesti jaetun tilannekuvan muodostamiselle. Tilannekuvan pohjalta haetaan yhteisesti tuettuja toimenpiteitä. Tuotetaan tietoa lainsäädännön kehittämishankkeisiin ja niiden käytännön toteuttamisen tueksi. Tarjotaan hankkeissa tuotettua tietoa mm. valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistamistyöhön, maakunta- ja sote-uudistuksen valmisteluun ja toteutukseen sekä maankäyttö- ja rakennuslain vireillä olevien muutosehdotusten arviointiin ja tulevan uudistamistyön pohjaksi.. Seuraamme vaikuttavuutta monipuolisesti Vaikuttavuuden seurantaan kehitämme mittarit, joissa otamme huomioon niiden kaupunkisuunnitteluprosessien määrän ja laadun, joihin olemme tarjonneet räätälöityä tietoa malliemme avulla. Mittaamme myös vastaavasti niiden kaupunkisuunnittelun ammattilaisten ja alan tutkijoiden määrää, joiden kanssa olemme vaihtaneet ajatuksia kaupungistumisen dynamiikasta, indikaattoreista ja mallintamisesta. Edelleen seuraamme järjestämiemme tapaamisten, työpajojen ja yleisötapahtumien määrää. Luonnollisesti tieteellisen seurannan mittarit (tärkeimpänä tieteellisten artikkelien määrä) ovat myös mukana mittarisalkussa. Tarina perustuu tutkimusperinteiden uudenlaiselle yhdistämiselle SYKE, VTT ja Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu analysoivat ja mallintavat yhteistyössä aluetalouden ja alue- ja yhdyskuntarakenteen vuorovaikutuksia, agglomeraatioetujen merkitystä ja kaupungistumisen vaikutuksia ympäröivillä alueilla. Työ perustuu aiempiin tutkimuksiin työvoiman liikkuvuudesta ja muuttoliikkeestä (mm. Haapanen & Tervo 2012; Tervo 2014), kaupunkien ja maaseudun pitkän ajan kehityksestä (Tervo 2009, 2010), innovaatioaktiivisuuden kehityksestä eri alueilla (Storhammar & Tohmo 2013), yhdyskuntarakenteen kehityksestä kaupunkiseuduilla (Ristimäki ym. 2013; Ristimäki ym. 2017; Söderström ym. 2014), sekä Suomen aluetalouden kehityksestä yleisen tasapainon mallin perusteella (mm. Honkatukia 2009; Honkatukia & Lehmus 2016). Norwegian University of Life Sciences ja Aalto-yliopisto osallistuvat työhön mallinnuksen, kausaliteettien ja kaupungistumiskehityksen kestävyyden tarkastelujen kautta (esim. Næss 2016, Mladenovic & Trifunovic 2014). Eri mallien ja laskelmien yhteen sovittamista on tehty aiemmin jo mm. palvelujärjestelmän ja aluetalouden vuorovaikutuksen osalta (Rehunen ym. 2016). 4
5 Valtioneuvoston tutkimus- ja selvityshankkeessa Toiminnalliset alueet ja kasvuvyöhykkeet Suomessa on yhteistyössä MDI Public Oy:n ja Suomen yrittäjien kanssa koottu laajan verkkokyselyn avulla tietoa yritysten toimintaympäristön muutoksista, sijaintiin liittyvistä tekijöistä ja investointisuunnitelmista. Kyselyaineistoa hyödynnetään yritystoiminnan alueellisen dynamiikan analysoinnissa ja sen pohjalta alueellisten muutosten mallintamisessa, täydentämään BEMINE-hankkeessa kerättävää pk-yritysten innovaatioaktiivisuutta ja MALPE-tietämystä kartoittavaa yrityshaastatteluaineistoa. SYKE on laatinut ympäristöministeriön rahoituksella seurantietoihin pohjautuvaa koostetta yhdyskuntarakenteen keskeisistä muutoksista ja niiden merkityksestä. Indikaattoreiden valinta on pohjautunut eri tiedon käyttäjien kanssa käytyihin keskusteluihin. BEMINE-hankkeessa tutkitaan indikaattoreiden käyttöä erilaisissa suunnittelutilanteissa sekä kaupungistumisen tilannekuvasta ja tulevaisuudesta käytävissä keskusteluissa eri sidosryhmien kanssa. KEKO on maankäytön suunnittelun tueksi kehitetty ekologisen kestävyyden arviointityökalu, jonka kehittämisestä ovat vastanneet tutkimuslaitokset SYKE, Aalto-yliopisto ja VTT (SYKE 2017). Myös käyttäjien tarpeet on otettu tarkasti huomioon kehitystyössä, jonka ohjausryhmään kuului myös kaavoittajia ja muita asiantuntijoita 16 kaupungista, kahdesta rakennusliikkeestä ja ympäristöministeriöstä. Rakennusten energiankulutusta ja kasvihuonekaasupäästöjä on arvioitu Tampereen teknillisen yliopiston ja SYKEn kehittämällä EKOREM-tok mallilla (Mattinen ym. 2014), muun muassa tuottaen ympäristöministeriölle perusskenaarion Suomen rakennuskannan energiankulutuksesta (Mattinen ym. 2016). Syksyllä 2016 on toteutettu Asukasbarometri-kysely, jonka rahoittajana on ympäristöministeriö ja toteuttajana SYKE. BEMINEssa kiinnostaa miten ihmiset kuluttavat ja mitkä ovat sen ympäristövaikutukset erilaisissa yhdyskuntarakenteissa. Keskimääräisen kulutuksen ympäristövaikutuksia on aiemmin analysoitu ENVIMAT-hankkeessa (Seppälä ym. 2011) ja ilmastovaikutuksiin keskittyneissä KUILU- ja Ekokoti-hankkeissa (Nissinen ym. 2015, Salo ym. 2016). Asukasbarometrin ja kulutustutkimusten aineistoja hyödynnetään soveltuvin osin BEMINE hankkeen analyyseissa. Lähteet Haapanen M. & Tervo H. (2012). Migration of highly educated: evidence from residence spells of Finnish graduates. Journal of Regional Science 52, Honkatukia J. (2009): VATTAGE A Dynamic, Applied General Equilibrium Model of the Finnish Economy. Research reports 150, VATT, Helsinki. Honkatukia J. & Lehmus M. (2016). Suomen talous : Laskelmia politiikkatoimien vaikutuksista. VATT, Tutkimukset 183. Mattinen MK, Heljo H., Vihola J., Kurvinen A., Lehtoranta S., and Nissinen A Modeling and visualization of residential sector energy consumption and greenhouse gas emissions. Journal of Cleaner Production 81: Mattinen, M., Heljo, J., Savolahti, M Rakennusten energiankulutuksen perusskenaario Suomessa Helsinki, Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 35/ Mladenovic, M; Trifunovic, A. (2014). The Shortcomings of the Conventional Four Step Travel Demand Forecasting Process, Journal of Road and Traffic Engineering, 60 (1), pp Næss, P. (2016). Built Environment, Causality and Urban Planning. Planning Theory & Practice, 17(1), pp Nissinen A, Heiskanen E, Perrels A, Berghall E, Liesimaa V, Mattinen M.K Combinations of policy instruments to decrease the climate impacts of housing, passenger transport and food in Finland. Journal of Cleaner Production 107: Rehunen A., Reissell E., Honkatukia J., Tiitu M. & Pekurinen M. (2016). Sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeen, käytön ja tuottamisen alueelliset muutokset ja tulevaisuuden vaihtoehdot. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 41/2016. Ristimäki M., Tiitu M., Helminen H., Nieminen H., Rosengren K., Vihanninjoki V., Rehunen A., Strandell A., Kotilainen A., Kosonen L., Kalenoja H., Nieminen J. & Niskanen S. (2017). Kaupunkikudokset ja yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet. Tulevaisuusanalyysi 14 kaupunkiseudulta vuoteen 2030.Tulossa Suomen ympäristökeskuksen raportteja sarjassa. Ristimäki M., Tiitu M., Kalenoja H., Helminen V. & Söderström P. (2013). Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet Suomessa: Jalankulku-, joukkoliikenne- ja
6 autovyöhykkeiden kehitys vuosina Suomen ympäristökeskuksen raportteja 32/ Salo, M., Nissinen, A., Lilja, R., Olkanen, E., O'Neill, M., Uotinen, M Tailored advice and services to enhance sustainable household consumption in Finland. Journal of Cleaner Production 121: Seppälä J, Mäenpää I, Koskela S, Mattila T, Nissinen A, Katajajuuri J-M, Härmä T, Korhonen M-R, Saarinen M and Virtanen Y An assessment of greenhouse gas emissions and material flows caused by the Finnish economy using the ENVIMAT model. Journal of Cleaner Production 19(16): Söderström P., Schulman H. & Ristimäki M. (toim.) (2014). Pohjoiset suurkaupungit: Yhdyskuntarakenteen kehitys Helsingin ja Tukholman metropolialueilla. Syken julkaisuja 2. Storhammar, E. & Tohmo, T. (2013) Innovation activity of SMEs in different locations. International Journal of Innovation and Regional Development 5, SYKE Tietoa KEKO-laskennasta. Kaavoituksen_ekolaskuri/Tietoa_KEKOlaskennasta Tervo, H. (2009) Centres and peripheries in Finland: Granger causality tests using panel data. Spatial Economic Analysis 4, Tervo, H. (2010) Cities, hinterlands and agglomeration shadows: spatial developments in Finland during Explorations in Economic History 47, Tervo H. (2014). Kysyntä- vai tarjontavetoinen aluekasvu. Aluetalouksien kehitys Suomessa Kansantaloudellinen aikakauskirja 110,
Viisaampaa kaupungistumista
BEMINE-konsortion vaikuttavuustarina Viisaampaa kaupungistumista Haasteenamme kaupungistumisen dynamiikan mallintaminen Yhteiskunnallinen vaikuttavuus riippuu olemassa olevista haasteista ja tieteen ja
Viisaampaa kaupungistumista edistämässä
BEMINE konsortion vaikuttavuustarina Päivitetty 19.01.2018 Viisaampaa kaupungistumista edistämässä Haasteenamme kaupungistumisen dynamiikan mallintaminen Tämä vaikuttavuustarina lähtee liikkeelle kysymyksestä
Viisaampaa kaupungistumista edistämässä BEMINE-vaikuttavuuskertomus
Viisaampaa kaupungistumista edistämässä BEMINE-vaikuttavuuskertomus 1. Vaikuttavuustavoite Tavoitteenamme on edistää kestävää kaupungistumista. Tämä toteutetaan mahdollistamalla eri toimijoiden yhteiskehittämiseen
Hankeidea: Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen ja testaus
Hankeidea: Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen ja testaus Tulevaisuuden kaupunkiseudut, tulostyöpaja 14.6.2017 Hankeidean tausta ja tavoitteet Käynnissä tai valmistumassa projekteja,
8637_OJALA I EHDOTUSVAIHEEN KEKO- TARKASTELU TULOKSET
8637_OJALA I EHDOTUSVAIHEEN KEKO- TARKASTELU TULOKSET KEKO on maankäytön suunnittelun tueksi kehitetty ekologisen kestävyyden arviointityökalu. Sen avulla on mahdollista määrittää yhdyskuntien rakentamisen
HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.
HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.2018 Tero Piippo HYVINVOINNIN SEURAAVA ERÄ - Ihanteet, visio ja
Muut ilmastonmuutoshankkeet ja tapahtumat. Lotta Mattsson Asiantuntija Kuntaliitto
Muut ilmastonmuutoshankkeet ja tapahtumat Lotta Mattsson Asiantuntija Kuntaliitto Esityksen sisältö Ilmastohankkeet CCCRP Julia 2030 HINKU Kokonainen VACCIA ISTO Kuntien ilmastonsuojelukampanja Kuntien
Työpaikkakehityksen ennakointi tuo suuntaviivoja kaupungistumisen hallintaan
Työpaikkakehityksen ennakointi tuo suuntaviivoja kaupungistumisen hallintaan Antti Rehunen & Juha Honkatukia Työpaikkojen määrän kasvu kaupunkiseuduilla on kaupungistumisen keskeinen ajuri. Työ- ja opiskelupaikat
Ketterät kaupunkiseudut ja demokratian dilemma
Ketterät kaupunkiseudut ja demokratian dilemma BEMINE: Beyond MALPE-coordination: Integrative Envisioning Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä (SPARG) Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu
EKOLASKUREIDEN KEHITTÄMINEN: LUONNONVARAT, MONIMUOTOISUUS, ILMASTOVAIKUTUKSET
EKOLASKUREIDEN KEHITTÄMINEN: LUONNONVARAT, MONIMUOTOISUUS, ILMASTOVAIKUTUKSET Ari Nissinen, Jari Rantsi, Mika Ristimäki ja Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus (SYKE) 3.4.2012, Järjestäjät: KEKO-projekti
Paikkatiedot tekevät yhdyskuntarakenteesta vyöhykkeitä ja kudoksia
Paikkatiedot tekevät yhdyskuntarakenteesta vyöhykkeitä ja kudoksia Ville Helminen, Maija Tiitu, Mika Ristimäki & Emma Terämä Liikenne ja maankäyttö? Ei, vaan jalankulku-, joukkoliikenne- ja autokaupunki
MAL-GIS: PAIKKATIETOPOHJAINEN ASUMISKATSAUSMALLI HANKKEEN TYÖPAJA
MAL-GIS: PAIKKATIETOPOHJAINEN ASUMISKATSAUSMALLI HANKKEEN TYÖPAJA 10.1.2017 Rambollin toimisto Pakkahuoneenaukio 2, Tampere Tero Piippo, MAL-verkoston projektipäällikkö MAL-VERKOSTON RAHOITTAJAT JA JÄSENSEUDUT
Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista
Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suomi kaupungistuu kaupungistuuko Suomi Kalasataman Kellohalli, Helsinki Anne Jarva Tulevaisuuden kuntaan kohdistuu monia
Urban Zone. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet
Urban Zone Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet TUTKIMUSRYHMÄ Suomen ympäristökeskus SYKE, Rakennetun ympäristön yksikkö: Mika Ristimäki, Maija Tiitu, Ville Helminen, Antti Rehunen, Panu Söderström Tampereen
Mika Ristimäki / SYKE,
Kaupunkikudokset ja päätöksentekopolut Mika Ristimäki / SYKE, 30.3.2017 SYKEn kehitystyö tarjoaa: 1) Kolmen kaupunkikudoksen ja yhdyskuntarakenteen vyöhykkeiden lähestymistapa avuksi suunnitteluongelmien
Rattailla. Toimenpideohjelma ympäristötietoisuuden ja vastuun edistämiseksi Uudellamaalla
Rattailla Toimenpideohjelma ympäristötietoisuuden ja vastuun edistämiseksi Uudellamaalla 2018-2021 Taustaa ja tavoitteita Rattailla toimenpiteet uudistettiin keväällä 2018 korvaamaan aiempaa Rattailla
Aikajana. Thule. ENVIMAT Jäte IO EF Envimat scen SURE 2012-
Aikajana Thule ENVIMAT 2007-2009 Jäte IO 2010-2011 EF Envimat scen 2010 2010-2012 SURE 2012- Koskela, Sirkka, Ilmo Mäenpää, Jyri Seppälä, Tuomas Mattila, ja Marja-Riitta Korhonen. EE-IO modeling of the
Kohti kestävää yhdyskuntarakennetta
Kohti kestävää yhdyskuntarakennetta Ville Helminen, SYKE BEMINE Urban Forum V 23.11.18: Kestävän kaupunkiseudun askelmerkit: BEMINE-hankkeen tuloksia ja politiikkasuosituksia SYKEn tiimi: Antti Rehunen,
Tutkimuksen agenda maakuntauudistuksen kynnyksellä
TEM ja aluetieto Tutkimuksen agenda maakuntauudistuksen kynnyksellä 1.12.2016 Ohjelma 12.00 Tervetuloa! Johdattelu iltapäivän ohjelmaan Ajankohtaista aluetiedon saralta Hanna-Maria Urjankangas, TEM 12.20
MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö
MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa
Kaupunkikehityksen trendejä
Kaupunkikehityksen trendejä BEMINE Urban Forum II 30.3.2017 Hannu Tervo JSBE 1 ACADEMY OF FINLAND Pitkän aikavälin aluekehityksen megatrendeinä: (K1) keskittyminen / kaupungistuminen (K2) konvergenssi
Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. vaikutusten arviointi (SOVA) Tuire Valkonen ja Niko-Matti Ronikonmäki
Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman vaikutusten arviointi (SOVA) Tuire Valkonen ja Niko-Matti Ronikonmäki 13.3.2019 1 Arvioinnin tarkempi aikataulu Arvioinnin tavoitteet ja prosessin suunnittelu
Digitaalisten palveluverkkojen liittäminen maankäytön suunnitteluun. Heli Suuronen
Digitaalisten palveluverkkojen liittäminen maankäytön suunnitteluun Heli Suuronen Tausta Ihmettelyn aihe: Miten palvelujen digitalisoituminen vaikuttaa palveluverkkojen suunnitteluun? Miten digitaaliset
Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden
Suomenlahti-vuoden visio Miksi Suomenlahti-vuosi? Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden aktiivista vuorovaikutusta
Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty
Riistakonsernin tutkimusstrategia Hyväksytty 3.5.2013 MMM:n tutkimus- ja kehittämisstrategia 2012-2017 Tutkimuksen ja kehittämistoiminnan perustehtävä (toiminta-ajatus) Tuotamme ennakoivasti tietoa, osaamista
YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit
YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit Tutkimusjohtaja 8.5.2014 Laura Höijer 2 Esitelmän rakenne 1. Yleistä YM:n T&K toiminnasta
Vaikuttavat toimet teemapaja. HYTE-vertaisfoorumi Jyväskylä Hyvinvointikoordinaattori Eeva Häkkinen
Vaikuttavat toimet teemapaja HYTE-vertaisfoorumi Jyväskylä 9.5.2019 Hyvinvointikoordinaattori Eeva Häkkinen MITÄ VAIKUTTAVUUS ON Vaikuttavuus on palvelun tai toiminnan ansiosta tapahtunut muutos tavoitteeksi
Asiaperustainen kansalaisuus kaupunkiseutujen strategisen kehittämisen voimavaraksi
Asiaperustainen kansalaisuus kaupunkiseutujen strategisen kehittämisen voimavaraksi Kirsi Pauliina Kallio Olli Ruokolainen Jouni Häkli Space and Political Agency Research Group (SPARG), Tampereen yliopisto
KUUMA-asuminen Pikkukaupunkimaiset asuinyhteisöt kukoistavat monimuotoisuudellaan. Selvityksen tulostilaisuus Pasilassa 31.8.
KUUMA-asuminen 2040 Pikkukaupunkimaiset asuinyhteisöt kukoistavat monimuotoisuudellaan Selvityksen tulostilaisuus Pasilassa 31.8.2017 jaakko.huttunen@jarvenpaa.fi www.kuuma.fi/asuminen2040 Miksi selvitys
VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS
VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS Outi Silfverberg Ympäristötiedon foorumi Julkinen ja vaikuttava tiede YHYS Politiikkadialogi 2018 6.6.2018 MITÄ ON VAIKUTTAVA TIEDE? 1. Innovaatiotiede Tiedettä markkinoille
Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki.
Mikä? Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki. Soteuttamot ovat avoimia tapahtumia, joissa yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin palveluntuottajat
Liikenne ja yhdyskuntarakenne Mistä tulossa, mihin menossa?
Liikenne ja yhdyskuntarakenne Mistä tulossa, mihin menossa? HT, DI Seppo Lampinen Lehtori, Hämeen ammattikorkeakoulu Etelä-Savon ELY-keskus 29.11.2016 Kaupunki ja liikennejärjestelmä Kaupungit ovat aina
Liikenteen ympäristövaikutukset ja kestävä liikkuminen
Kuva: Ilona Osara / YHA Kuvapankki Kuva: Raili Malinen / YHA Kuvapankki Liikenteen ympäristövaikutukset ja kestävä liikkuminen Ari Nissinen, Suomen ympäristökeskus (SYKE) ari.nissinen@ymparisto.fi Sosiaalilääketieteen
Demokratian merkityksen kokonaisuus
Demokratian merkityksen kokonaisuus Asukkaat maakuntauudistuksen keskiöön Maakuntakoulutukset Liisa Häikiö Demokratia: peruslähtökohtia Demokraattinen yhteiskunta on keskeinen, globaalisti jaettu hyvän
Yhdyskuntarakenne, elämäntavat ja ilmastonmuutos Millainen on kestävyyttä edistävä yhdyskuntarakenne?
Yhdyskuntarakenne, elämäntavat ja ilmastonmuutos Millainen on kestävyyttä edistävä yhdyskuntarakenne? Jukka Heinonen, TkT, tutkija Aalto yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu Maankäyttötieteiden laitos
Alueiden käytön suunnittelu ja maakuntauudistus (AAMU-hanke) I Kari Oinonen, Aino Rekola
Alueiden käytön suunnittelu ja maakuntauudistus (AAMU-hanke) 30.8.2017 I Kari Oinonen, Aino Rekola Tausta Maakuntauudistuksen selkein, välitön vaikutus kohdistuu toimijoiden tehtäviin, rooleihin sekä yhteistyöhön
Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta. Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto
Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto 11.12.2018 30 000 uutta työpaikkaa Mistä osaajat? Työllisten määrä Varsinais-Suomessa lähenee kaikkien aikojen
PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa
Projektin työsuunnitelma PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa Kohti konkretiaa kaupunkiverkoston voimalla 1. Lähtökohta Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus
Kokonaisuuden hallinta merkitys kunnille
Kokonaisuuden hallinta merkitys kunnille Ritva Laine Kokonaisuuden näkeminen välttämätöntä Erilaisia ilmiöitä - ilmastonmuutos, niukkeneva julkinen talous, väestön ikääntyminen, erilaistumiskehitys Pelikenttä
TEM Toimialapalvelu Sote-toimialaraportti ja pk-barometri
TEM Toimialapalvelu Sote-toimialaraportti ja pk-barometri Epävarmoista tulevaisuuden näkymistä hyvinvoinnin kasvuun? Terhi Tevameri 15.11.2018 15.11 julkaistavat sote-alaa käsittelevät julkaisut Pk-barometri,
KEKO KAUPUNKIEN JA KUNTIEN ALUETASOINEN EKOLASKURI
KEKO KAUPUNKIEN JA KUNTIEN ALUETASOINEN EKOLASKURI ERA17 Kestävän aluesuunnittelun työkalut käyttöön -tilaisuus 3.10.2013 Helsingissä Katriina Rosengren, Suomen ympäristökeskus (SYKE) Esityksen tekijöinä
Kaupunkirakenteen ja maankäytön suunnittelun yhteys kasvihuonekaasupäästöihin
Kaupunkirakenteen ja maankäytön suunnittelun yhteys kasvihuonekaasupäästöihin Kuopio 15.11.2011 Leo Kosonen Hankepäällikkö KUOPION KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMISMAHDOLLISUUDET v 2020 MENNESSÄ
Urban Zone -kehityshanke ja vyöhykenäkökulman esittely
Urban Zone -kehityshanke ja vyöhykenäkökulman esittely Mika Ristimäki erikoistutkija SYKE / rakennettu ympäristö ja alueidenkäyttö 20% 18% 16% 14% 12% 10% 8% 6% 4% 2% 0% Alue- ja yhdyskuntarakenteen tiedot
Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke
Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke 18.6.2010 Hannu Simi, Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Valtakunnallinen Koulutuksen
Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue
Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys
Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030
Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijalausunto Mikael Hildén, Sampo Soimakallio, Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus,
Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä. Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto
Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Lähtökohtia täydennysrakentamiselle - millaisiin tulevaisuuden haasteisiin
MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain
MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain 11042014 Julkaisufoorumin päivitysten vuoksi tasoluokka kannattaa aina tarkistaa julkaisufoorumin julkaisukanavan haku -sivulta: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/haku.php?lang
SYKEn strategia
SYKEn strategia 2011 2014 2 SYKEN MISSIO, VISIO JA ARVOT Tuotamme yhteiskunnan kestävän kehityksen kannalta välttämätöntä tietoa, osaamista ja palvelua. Parannamme ja turvaamme ympäristöämme sekä ratkomme
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Päivitetty 8.2.2019 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy
Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset
Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset 28.4.2016 Muutostekijöitä on runsaasti Ilmastonmuutos Niukkeneva julkinen talous Väestön ikääntyminen Elinkeinoelämän
Etelä-Savo ennakoi Ennakoinnin toimintamalli ja esavoennakoi.fi -alusta
Etelä-Savo ennakoi Ennakoinnin toimintamalli ja esavoennakoi.fi -alusta Tietoisku Anne Kokkonen ja Hanna Kautiainen Etelä-Savon ennakointiverkko -hanke Alueellinen ennakointi Järjestelmällinen, osallistava
Palveluasumisen teemapäivä 20.11.2014 klo 11.30-16.00
Palveluasumisen teemapäivä 20.11.2014 klo 11.30-16.00 Olvi Oluthalli, Luuniemenkatu 4, Iisalmi Tero Piippo projektipäällikkö MAL-verkosto Valtakunnan laajuinen maankäytön, asumisen ja liikenteen sekä palvelujen
Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM
Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma
Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö
Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2013 Tänään kuulette... 1. Riistatiedon merkityksestä riistakonsernin strategiassa riistatieto
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen KUNTIEN JA MAAKUNTIEN TASA-ARVO- JA 10.4.2019 YHDENVERTAISUUSVERKOSTON
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi Maiseman huomioon ottaminen alueidenkäytön suunnittelussa ja rakentamisessa Workshop/26..20. Erja Werdi, hallitussihteeri, YM/RYMO/Elinympäristön ryhmä Taustaa
Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017
Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia
URBAN FORUM 2 BREAKING PATHS: Evidenssistä päätöspolkuihin
URBAN FORUM 2 BREAKING PATHS: Evidenssistä päätöspolkuihin 30.3.2017 Kaupunkiseutujen strategiatyö on valintoja Osaoptimointi vai strateginen yhteistyö? Kunta- vai seutukohtainen suunnittelu? Sopimuksia
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( )
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 (28.11.2017) 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa.
MAL-verkoston toimintasuunnitelma 2013
MAL-verkoston toimintasuunnitelma 2013 Seminaarit ja työpajat Seminaarit ja työpajat toteutetaan niin, että ne tukevat kansallisia ja seudullisia politiikka- ja suunnitteluprosesseja. Ohjausryhmän kokouksessa
Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana
Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana Miksi pk-palveluntuottajakenttää kannattaa kehittää juuri nyt? - Sote-alan toimintaympäristö muuttuu kiihtyvällä vauhdilla, vaikka tulevista uusista
Energiaratkaisut suhteessa alueellisiin kestävyystavoitteisiin. Energiaseminaari 23.4.2015 Juha Viholainen
Energiaratkaisut suhteessa alueellisiin kestävyystavoitteisiin Energiaseminaari 23.4.2015 Juha Viholainen Kestävyystavoitteet Kestävyystavoitteiden toteuttaminen edellyttää yhteiskunnan energiajärjestelmän
Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030
Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijalausunto Mikael Hildén, Sampo Soimakallio Suomen ympäristökeskus, Talousvaliokunta,
Toiminnalliset alueet ja palveluverkon muutokset
Toiminnalliset alueet ja palveluverkon muutokset Antti Rehunen, Kimmo Nurmio ja Ville Helminen Suomen ympäristökeskus SYKE TEM ja aluetieto Tutkimuksen agenda maakuntauudistuksen kynnyksellä 1.12.2016
SoteNavi. - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke 3/5/17
SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Rahoittaja Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Työllisyyden ja osaamisen edistämiseen sekä sosiaaliseen
Vipuvoimaa vyöhykkeistä? Toiminnalliset alueet ja kasvuvyöhykkeet Suomessa
Vipuvoimaa vyöhykkeistä? Toiminnalliset alueet ja kasvuvyöhykkeet Suomessa 11.5.2017 Citizen*ship - kaupunkikehittämisen foorumi Valtteri Laasonen RAJOJA RIKKOVAT TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET
Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050. Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi
Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuvan tavoitteet Väestö,
Kansalaisyhteiskunta kulttuuriympäristötyössä - Tavoitteena hyvä elämä
Kansalaisyhteiskunta kulttuuriympäristötyössä - Tavoitteena hyvä elämä Kulttuuriympäristö ja kansalainen selvityshankkeen tulokset Sini Hirvonen, suunnittelija, Suomen Kotiseutuliitto, sini.hirvonen@kotiseutuliitto.fi
Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit)
Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) - kulttuuriympäristön näkökulmasta Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivät 11.4.2018 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset
POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI
POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti
MAL-YHTEISTYÖN JA HALLINNON KEHITTÄMISEN TULEVAISUUSKUVAT. Skenaariotyöpaja klo Kuntaliitto, Kuntatalo B 4.
MAL-YHTEISTYÖN JA HALLINNON KEHITTÄMISEN TULEVAISUUSKUVAT Skenaariotyöpaja 11.3.2015 klo 12.00-16.00 Kuntaliitto, Kuntatalo B 4.15 MAL-YHTEISTYÖN JA HALLINNON KEHITTÄMISEN TULEVAISUUSKUVAT Skenaariotyöpajan
Kierrätystä, uusia tuotteita ja yhteistyötä kiertotalouden esimerkkejä CIRCWASTE-hankkeesta
Kierrätystä, uusia tuotteita ja yhteistyötä kiertotalouden esimerkkejä CIRCWASTE-hankkeesta Jätehuoltopäivät 3.10.2017 Tuuli Myllymaa Suomen ympäristökeskus SYKE Tuuli Myllymaa, SYKE 3.10.2017 1 Mitä on
I Strategiset linjaukset
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT on soveltavan taloudellisen tutkimuksen yksikkö, joka tuottaa päätöksenteon tueksi tutkimustietoa julkisen sektorin voimavarojen tehokkaasta käytöstä ja sopeutumisesta
Odotukset maakuntauudistukselta
Odotukset maakuntauudistukselta Kommenttipuheenvuoro Oulu 11.11.2016 Sote- ja Maakuntauudistus Maakunnille kootaan sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi myös muita tehtäviä: työ- ja elinkeinopalvelut sekä
Maisema-alueet maankäytössä
Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 26.11.2013 1 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Kulttuuriympäristöä koskevien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden
Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. osallistuminen. Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9.
Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma ja kuntien osallistuminen Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9.2019 1 Uusi strateginen suunnittelutaso pitkäjänteiseen kehittämiseen
Kommenttipuheenvuoro. Antti Vasara Toimitusjohtaja, VTT Oy Finlandia-talo VTT beyond the obvious 1
Kommenttipuheenvuoro Antti Vasara Toimitusjohtaja, VTT Oy 10.12.2018 Finlandia-talo 1 Kysymys #1: Kolme tietä talouskasvuun: Halpa työvoima Valtavat luonnonresurssit Innovaatiot ja osaaminen Mikä näistä
LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä.
LAPE-päivät Helsingissä 21.9.2017 Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), VTL, YTT (h.c) Maria
Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti
Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Parl. työryhmän raportti 13.12.2018 Lainsäädäntö Laatiminen perustuu elokuussa 2018 voimaan tulleeseen lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä Laki säätää
Kestävä Rakentaminen -klusteri
Lumen 3/2017 TEEMA-ARTIKKELI Kestävä Rakentaminen -klusteri Antti Sirkka, insinööri (AMK), projektipäällikkö, ACE -tutkimusryhmä, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu Asiasanat:
Vanhusasuminen Iisalmessa - työpaja. 12.12.2013 Iisalmen kaupungintalo
Vanhusasuminen Iisalmessa - työpaja 12.12.2013 Iisalmen kaupungintalo MAL-verkosto Valtakunnan laajuinen maankäytön, asumisen ja liikenteen sekä palvelujen ja elinkeinotoiminnan kehittämisverkosto Tukee
Kaavajärjestelmän uudistaminen
Kaavajärjestelmän uudistaminen Kaavajärjestelmän ja kaavojen kehittäminen tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiin MAL-verkoston ohjausryhmä 7.2.2018 Kimmo Kurunmäki, johtaja, RAKLI ry Laki vastaa murroksiin
Miksi? KeKo kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen
Keko-hankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 KeKo kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen 2017 2019 Järjestöjen yhteinen tapaaminen 23.11.2017
Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet
Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Erja Poutiainen ja Kuntoutussäätiön tutkijat Kuntoutuksen suunnannäyttäjä Kuntoutussäätiön tutkimuksella tuemme Kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista Työhön
JOENSUUN TYÖMATKAPYÖRÄILYN EDISTÄMISEN TOIMENPIDEOHJELMA
JOENSUUN TYÖMATKAPYÖRÄILYN EDISTÄMISEN TOIMENPIDEOHJELMA Jarmo Tihmala, Joensuun kaupunki Juhana Venäläinen, Joensuun Polkijat ry Virpi Ansio, Sitowise Oy Jani Lukkarinen, Joensuun Polkijat ry TAUSTASTRATEGIAT
Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli. Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi. Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija
Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija Pohjois-Karjalan ELY-keskus 22.11.2016 1 Miksi kotoutuminen on tärkeää? Laki kotoutumisen
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - vaikuttavammin, rajatummin, täsmällisemmin Käynnistystilaisuus 8.2.2016 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet
KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI
KESKI-SUOMEN LIITON STRATEGIASEMINAARI JA KUNTALIITON MAAKUNTAKIERROS KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI 6.9.2013 Kimmo Vähäjylkkä Aluejohtaja, AIRIX Ympäristö Strategista maankäytön suunnittelua / KEHITTÄMISVYÖHYKKEET
Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella
Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu 2017-18 Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Regina Saari ohjelmajohtaja Tampereen kaupunki Taustaa Tampereen kaupunkiseutu hakeutui
Luonnonvarakeskus uusi tutkimusorganisaatio Hannu Raitio Ylijohtaja
Luonnonvarakeskus uusi tutkimusorganisaatio Hannu Raitio Ylijohtaja Lapin 55. Metsätalouspäivät Kittilä, Levi Summit 7.-8.2.2013 Tutkimuslaitosuudistuksen taustaa Tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhteiskunnallinen
Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy
Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua Sara Lukkarinen, Motiva Oy Alustuksen sisältö Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat eli SUMPit, mistä kyse? Mitä
Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen Tulkintoja ja ehdotuksia esimerkkikohteiden analyysien pohjalta. Anne Herneoja
Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen Tulkintoja ja ehdotuksia esimerkkikohteiden analyysien pohjalta Mitä ja miten? 2 Työn tavoitteet ja odotetut lopputulokset Hankkeen päätavoitteena
KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA. Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä
KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä 1.11. 12.12.2017 Selvityshanke: Maakunta näkyvissä 1.3. 31.8. Rahoittajana Pohjois-Savon liitto, hallinnoija Mansikka
Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet
Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Rehtori Keijo Hämäläinen (JY) Julkaisufoorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo 20.3.2019 TAUSTA Tieteelliset julkaisut yliopistojen
Kaupunkiseutujen asukkaiden. asumispreferenssit. tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskanen, PTT. MAL-verkoston ohjausryhmä
Kaupunkiseutujen asukkaiden asumispreferenssit tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskanen, PTT MAL-verkoston ohjausryhmä 7.2.2018 2 Tausta Kaupungistuminen asettaa uusia haasteita asumismuodoille, kiinteistöille
projektipäällikkö Tero Piippo
SEUDULLISEN ASUNTOPOLITIIKAN MAHDOLLISUUDET? Asuntopoliittinen seminaari kunnille, kaupunkiseuduille ja valtiolle ke 21.10.2015 Ympäristöministeriö, Pankkisali, Aleksanterinkatu 7, Helsinki projektipäällikkö
Työllisyystoimien vaikutusten arvioinnin ja tulosindikaattorien kehittäminen. Itä-Suomen yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos
Työllisyystoimien vaikutusten arvioinnin ja tulosindikaattorien kehittäminen Tausta ja tarpeet Tulevaisuudessa tuloksellisuus ja tuloksellisuuden todentaminen tulevat saamaan nykyistä suuremman painoarvon
AINO Ajantasaisen liikenneinformaation Ohjelma
AINO Ajantasaisen liikenneinformaation Ohjelma www.aino.info Koordinaattori Risto Kulmala VTT Hankesihteeri Juhani Vehviläinen Jussa Consulting AINO Ajantasaisen liikenneinformaation Ohjelma Päämääränä