KIRKKOVALTUUSTO 4/2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIRKKOVALTUUSTO 4/2015"

Transkriptio

1 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 4/2015 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Hautatoimen hinnasto Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 sekä suunnitelmavuodet Muut asiat Monikulttuurinen ilta/taanila Hanna-Kaisa... 8

2 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 4/ (9) 18. Hautatoimen hinnasto Kirkkoneuvosto Seurakuntien tulorahoitus verotulojen osalta muuttuu vuoden 2016 alussa. Aikaisemmin tilitetty osuus yhteisöveron tuotosta muuttuu valtion rahoitukseksi. Valtio maksaa evankelis-luterilaiselle kirkolle kuukausittain budjetistaan kokonaissumman, jonka kirkon keskusrahasto jakaa ja tilittää seurakunnille. Tilitettävän määrän jakoperusteena on kunnan asukasluku. Kemin seurakunnan valtion rahoitus on euroa vuonna Kemin seurakunta on viime vuosina ( ) saanut yhteisöveron osuutta keskimäärin euroa vuosittain, joten seurakunnan tulorahoitus yhteisöveromuutoksen vuoksi pienenee noin euroa vuodessa. Hautaustoimen ja kirkonkirjojenpidon ulkoiset menot olivat vuoden 2014 tilinpäätöksen mukaan , joten tuleva valtion rahoitus ei olisi riittänyt kattamaan hautatoimen ja kirkonkirjojenpidon kustannuksia. Hautatoimen kustannukset tulevat kasvamaan lähivuosina kiinteistökustannusten ja henkilöstömenojen palkkaliukumien vuoksi. Näiden tulevien muutosten vuoksi talousjohtaja on tarkastanut hautatoimen voimassa olevan hautapaikka- ja kunnostusmaksuhinnaston ja tehnyt siihen maltillisia korotuksia, joilla voidaan osittain kattaa yhteisöveromuutoksesta johtuvaa tulorahoituksen vajetta. Kemin seurakunta Hautamaksut Peurasaaren hautausmaalta luovutetaan uusi hautapaikka vain Kemin seurakunnan läsnä olevaan väestöön kuolinhetkellä kuuluneelle vainajalle, joka elinaikanaan on ollut yhteensä vähintään 25 vuotta Kemin seurakunnan jäsenenä. Rinnakkaishautoja luovutetaan ainoastaan Paattionlehdon hautausmaalta. Hautapaikkamaksua ei peritä kun kyseessä on rintamaveteraanin, rintamaveteraaniin verrattavan tai edellä tarkoitetun henkilön puolison hautaus. Jos anomuksesta (ilman kuolintapausta) myönnetään hautapaikka rintamaveteraanitunnuksen tai sitä vastaavan tunnuksen omaavalle tai edellä tarkoitetun henkilön puolisolle, peritään 40 vuoden arkkuhaudan hinnaston mukainen maksu. Hautapaikkamaksut Arkkuhaudat Rinnakkaisarkkuhaudat 40 vuodeksi = 1 hautasija/1 hautapaikka, haudan syvyys 1,5 m Syväarkkuhaudat 40 vuodeksi = 2 hautasijaa/1 hautapaikka, syvyys a-sija 2,1 m, b-sija 1,5 m 1. hautapaikka 2. hautapaikka 3. hautapaikka Rinnakkaisarkkuhauta sija vainajalle 1. varaus 2. varaus Syväarkkuhauta a-sija vainajalle a-sija 2. varaus a-sija 4. varaus b-sija 1. varaus b-sija 3. varaus b-sija 5. varaus Vainajan kotikunta Kemi ja muut HTL 4 : 2-3 mom. ja 6 säädösten perusteella Muut haudattavat Ilman kirkkoneuvoston erillispäätöstä luovutetaan enintään 3 rinnakkaista hautapaikkaa. Seuraavista luovutettavista hautapaikoista peritään 3. hautapaikan hinta kaksinkertaisena.

3 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 4/ (9) Syvähautana lunastettuun hautaan ensimmäinen arkkuhautaus on tehtävä 2,1 m syvyyteen. Hautapaikan uudelleen lunastuksesta 40 vuodeksi peritään 100 /lunastettava hautapaikka, kun vainajan kotikunta on Kemi ja muissa HTL 4 :2 3 mom. ja 6 tarkoittamissa tapauksissa. Muutoin uudelleenlunastusmaksu on 40 vuodeksi 400 /lunastettava hautapaikka. Ulkopaikkakuntalaisen hautauksen yhteydessä hallinta-ajan jatkamisesta peritään ulkopaikkakuntalaisen maksu vain vainajan hautapaikasta. Muista hautakokonaisuuteen kuuluvista hautapaikoista peritään paikkakuntalaisen maksu. Arkkuhauta 25 vuodeksi = 1 hautasija/1 hautapaikka, haudan syvyys 1,5 m Hautapaikan Hautapaikan lunastusmaksu uudelleen lunastus 25 v. Vainajan kotikunta Kemi ja muut HTL 4 : 2-3 mom. ja 6 säädösten perusteella Muut haudattavat Arkkuhautauksen kyseessä ollessa hautaoikeusaikaan on lunastettava hautaan kuuluville hautapaikoille vähintään koskemattomuusajan mittaiseksi. Hinta määräytyy haudan uudelleenlunastushinnan mukaan. Uurnahaudat Kun Kemin seurakunnan läsnä olevaan väestöön kuuluneen vainajan tuhka haudataan Kemin seurakunnan hautausmaalle, maksaa seurakunta vainajan tuhkaamiseen liittyen perikunnalle kuljetustukea enintään 100 euroa. Kuljetustuki vähennetään hautauskustannuksista (ei muistotilaisuusmaksuista). Jos hautausmaksut ovat alle 100 euroa, kuljetustuki on hautausmaksun suuruinen. Erillisiä vain uurnien hautaamiseen tarkoitettuja hautapaikkoja luovutetaan ainoastaan Paattionlehdon hautausmaalta. Uurnahauta 25 vuodeksi = 1 hautapaikka (1 x 1 m), hautasyvyys 0,6 m Hautapaikan Hautapaikan lunastusmaksu uudelleen lunastus 25 v. Vainajan kotikunta Kemi ja muut HTL 4 : 2-3 mom. ja 6 säädösten perusteella Muut haudattavat Ilman kirkkoneuvoston erillispäätöstä luovutetaan vain 1 uurnahautapaikka.

4 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 4/ (9) Paattionlehdon muistolehto Tuhkan hautaamisesta muistolehtoon ei peritä maksua kun vainajan kotikunta on Kemi eikä muidenkaan HTL 4 : 2 3 mom. ja 6 säädöksen piiriin kuuluvien vainajien hautaamisesta. Muut tuhkahautaukset muistolehtoon 30 Hautaamismaksua muistolehtoon ei peritä kun kyseessä on rintamaveteraanin, rintamaveteraaniin verrattavan tai edellä tarkoitetun henkilön puolison hautaus. Haudan kunnostusmaksut hautauksen yhteydessä (haudan pinnan kunnostus hautauksen jälkeen) Haudan kunnostusmaksua ei peritä, kun kyseessä on rintamaveteraanin, rintamaveteraaniin verrattavan tai edellä tarkoitetun henkilön puolison hautaus. Arkkuhauta Vainajan kotikunta on Kemi ja muut HTL 4 :2 3 mom. ja 6 säädösten perusteella 90 Muut haudattavat 180 Uurnahaudat Vainajan kotikunta on Kemi ja muut HTL 4 :2 3 mom. ja 6 säädösten perusteella 30 Muut haudattavat 50 Esitys taljo: Kirkkoneuvosto päättää esittää kirkkovaltuustolle uuden hautapaikka- ja haudankunnostusmaksuhinnaston vahvistamista alkaen. Päätösesitys hyväksyttiin. Kirkkovaltuusto Esitys kn: Kirkkovaltuusto vahvistaa uuden hautapaikka- ja haudankunnostusmaksuhinnaston alkaen. Päätösesitys hyväksyttiin.

5 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 4/ (9) 19. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 sekä suunnitelmavuodet Kirkkoneuvosto Taloustoimisto on laatinut tehtäväalueiden vastaavien toimittamasta aineistosta alustavan toimintasuunnitelman ja talousarvioesityksen. Toimintasuunnitelmat ja talousarvioesitykset ovat siinä muodossa kuin ne on taloustoimistoon toimitettu. Esitys taljo: Kirkkoneuvosto tutustuu alustavaan toimintasuunnitelmaan ja talousarvioon vuodelle 2015, tekee mahdolliset muutokset ja palauttaa esitykset taloustoimistolle yhdessä työmuotojen vastaavien kanssa valmisteltavaksi kirkkoneuvoston seuraavaa kokousta varten. Kirkkoneuvosto kävi keskustelun toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta. Päivä- ja perhekerhotyön toimintasuunnitelmat ja talousarviot palautettiin kirkkoherran, talousjohtajan ja lapsityöstä vastaavan yhteistyössä valmisteltavaksi kirkkoneuvoston keskustelussa esille tuodut asiat huomioiden. Lapsityöstä vastaavan tulee jättää kirkkoneuvoston seuraavaan kokoukseen hyväksyttäväksi uusi kerhosuunnitelma huomioiden, että sijaisia ei palkata. Talousjohtajan esityksestä sovittiin investoinneista, että talousarviovuodelle lisätään Paattion kappelin maalämpöjärjestelmän toteuttaminen sekä suunnitelmavuosille Peurasaaren kappelin kunnostaminen ja kirkon urkuhanke. Kirkkoneuvosto Kirkkoneuvosto käsitteli kokouksessaan alustavasti toimintasuunnitelman ja talousarvioesityksen vuodelle 2016 ja suunnitelmavuosille Suunnitelmat palautettiin taloustoimistoon valmisteltavaksi kirkkovaltuustolle tehtävää päätösesitystä varten. Taloustoimisto on tehnyt talousarvioesitykseen kirkkoneuvoston edellisessä kokouksessa päättämät muutokset. Kirkkoherra on tehnyt lapsiasiain vaikutuksen arvioinnin kirkkoneuvoston edellyttämistä toimenpiteistä lapsityön suhteen. Tästä asiasta on tässä kirkkoneuvoston kokouksessa tehty päätös. Talousjohtaja on kirkkoherran lapsiasiain vaikutusten arvioinnin perusteella tehnyt muutokset edellisessä kokouksessa päätettyyn tuloslaskelmaan. Ensimmäinen vaihtoehto on kirkkoneuvoston edellisen kokouksen päätöksen mukainen. Toisena on vaihtoehto, jossa vuokratuista kerhopisteistä ei luovuta vaan luovutaan Lumilinnan avustamisesta ja hauta- ja kiinteistötoimen asiantuntijapalkkioista vähennetään yhteensä euroa. Kolmantena on vaihtoehto, jossa edellisen vaihtoehdon lisäksi luovutaan lastenohjaajien lomauttamisesta.

6 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 4/ (9) Kneuvosto Esitys Esitys kerhopisteet -kerhopisteet TULOSLASKELMA säilyvät säilyvät -LumiLinna pois -LumiLinna pois -Kiinteistötoimelta -Kiinteistötoimelta pois pois ei lomautuksia TOIMINTATUOTOT * Korvaukset * Myyntituotot * Maksutuotot * Vuokratuotot * Metsätalouden tuotot * Kolehdit, keräykset ja lahjo * Tuet ja avustukset * Muut toimintatuotot ** TOIMINTATUOTOT YHT TOIMINTAKULUT Henkilöstökulut * Palkat ja palkkiot * Henkilösivukulut * Henkilökulujen oikaisuerät * Palvelujen ostot * Vuokrat Aineet,tarvikkeet, tavarat * Ostot tilikauden aikana * Annetut avustukset * Muut toimintakulut ** TOIMINTAKULUT YHT TOIMINTAKATE Verotulot ** Kirkollisverotulot ** Osuus yhteisöveron tuotosta ** Verotuskulut ** Keskusrahastomaksut Rahoitustuotot ja -kulut * Korkotuotot * Muut rahoitustuotot * Korkokulut * Muut rahoituskulut ** Rahoitustuotot ja -kulut yht VUOSIKATE Poistot ja arvonalentumiset * Suunn.mukaiset poistot Satunnaiset tuotot ja kulut TILIKAUDEN TULOS TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ) Esitys taljo: Kirkkoneuvosto valitsee vaihtoehdon, jonka mukaisen käyttötalous-, tuloslaskelma-, investointi- ja rahoitusosan toimintasuunnitelman ja talousarvion se esittää kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi ja vahvistettavaksi

7 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 4/ (9) toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi vuodelle 2016 ja suunnitelmavuosille Ennen kirkkovaltuuston käsittelyä taloustoimistolle annetaan tehtäväksi lisätä toimintasuunnitelmaan ja talousarvioesitykseen vuodelle 2016 ja suunnitelmavuosille tässä kokouksessa mahdollisesti tehdyt muutokset sekä niiden pohjalta sisäisten vuokrien ja korkojen, hallinnon ja kiinteistötoimen kustannusten kohdentamisen sekä keskusrahasto-maksujen ja verotuskustannusten kohdentamisen talousarvioesitykseen vuodelle Kirkkoneuvostossa käydyn keskustelun ja kokouksen edellisten päätösten perusteella talousjohtaja teki esityksen kirkkoneuvostolle, että kirkkoneuvosto päättää esittää kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi talousarvion ja toimintasuunnitelman, johon on tehty kirkkoneuvoston päättämät muutokset. Ennen kirkkovaltuuston käsittelyä taloustoimistolle annettiin tehtäväksi lisätä toimintasuunnitelmaan ja talousarvioesitykseen sisäisten vuokrien ja korkojen, hallinnon ja kiinteistötoimen kustannusten kohdentamisen sekä keskusrahastomaksujen ja verotuskustannusten kohdentamisen talousarvioesitykseen vuodelle Kirkkovaltuusto Esityslistan liitteenä toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 ja suunnitelmavuodet Esitys kn: Kirkkovaltuusto hyväksyy toiminta- ja taloussuunnitelman 2016 ja suunnitelmavuodet Merkittiin, että kirkkoherra ja talousjohtaja selostivat puheenvuoroissaan toiminta- ja taloussuunnitelmaa. Jouko Juntunen esitti puheenvuorossaan suunnitelman hyväksymistä kirkkoneuvoston esityksen mukaisesti. Juntunen totesi suunnitelman selkeäksi. Juntunen kiinnitti huomioita muun seurakuntatyön (290) toimintasuunnitelmaan, jonka hän totesi suppeaksi. Eine Kemppainen kiitti puheenvuorossaan viranhaltijoita suunnitelmasta ja kannatti sen hyväksymistä. Kirkkovaltuusto hyväksyi yksimielisesti toiminta- ja taloussuunnitelman 2016 ja suunnitelmavuodet

8 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 4/ (9) 20. Muut asiat 1. Monikulttuurinen ilta/taanila Hanna-Kaisa Hanna-Kaisa Taanila esitti kiitokset seurakunnalle järjestetystä monikulttuurisesta illasta. Sisko Korrensalo oli toivonut tapahtuman järjestämistä edellisessä kirkkovaltuustossa. Pöytäkirjan nähtävilläolo Esitys: Kokouksesta tehty ja allekirjoitettu pöytäkirja valitusosoituksineen pannaan nähtäville taloustoimistoon toimiston aukioloaikoina. Ilmoitus nähtävillä olosta laitetaan ilmoitustaululle Päätösesitys hyväksyttiin.

9 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 4/ (9)

KIRKKOVALTUUSTO 3/2014

KIRKKOVALTUUSTO 3/2014 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 3/2014 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 22.10.2014 9. Kanttorin viran perustaminen... 2 10. Hautapaikka- ja haudan kunnostusmaksut 1.1.2015 alkaen... 3 11.

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO 4/2016

KIRKKOVALTUUSTO 4/2016 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 4/2016 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 16.11.2016 klo 18 19.20 10. Hautaushinnat 1.1.2017... 2 11. Kirkkoherranvaali: vaalilautakunta... 6 12. Kemin seurakunnan

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 7/2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 9.10.2014

KIRKKONEUVOSTO 7/2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 9.10.2014 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 7/2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 9.10.2014 sivu 53. Kanttorin viran perustaminen... 2 54. Tulos- ja rahoituslaskelma sekä talousarvion toteutumisvertailu

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO 4/2014

KIRKKOVALTUUSTO 4/2014 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 4/2014 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 17.12.2014 14. Hautausmaiden jätteiden keräilypisteet/jaakko Alamommon aloite... 2 15. Siivoojan viran lakkauttaminen...

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 8/2016 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTO 8/2016 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 8/2016 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 6.10.2016 sivu 73. Kirkkovaltuuston 21.10.2016 kokouksen toimeenpanopäätökset... 2 1. Tuloveroprosentti 2017... 2 2.

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO 2/2014

KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 7.5.2014 6. Tulos- ja rahoituslaskelma sekä talousarvion toteutumisvertailu 1.1. 31.3.2014... 2 7. Toimintakertomus

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KOKOUSAIKA 29.11.2016 klo 18-19.06 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Kontturi Eeva-Liisa Hassinen

Lisätiedot

Sastamalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos :45:13

Sastamalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos :45:13 Sasmalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos 22.11. 10:45:13 TULOSLASKELMA 4/ Myyntituotot 2 379 345 Maksutuotot 2 518 100 664 515 2 528 2 528 2 528 2

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 10/2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 4.11.2015

KIRKKONEUVOSTO 10/2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 4.11.2015 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 10/2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 4.11.2015 sivu 76. Kirkkovaltuuston 28.10.2015 toimeenpanopäätöksiä... 2 77. Nimikkolähettisopimus... 3 78. Nuorisotyönohjaajan

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53 Hailuodon kunta Tuloslaskelma, vertailu ed.vuoteen (toimitettu) 18.4.2017 21:26:41 INTIME/ULKOINEN TILIVUOSI 012017-122017 KAUSI 032017 LASKENNALLINEN 18/04/17 Vuoden alusta Vuoden alusta Muutos % 2016

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Toimintakate , ,58-22,1

Toimintakate , ,58-22,1 Sairaanhoitopiiri yhteensä MK 1.1. - 31.12.2000 1.1. - 31.12.1999 Muutos Myyntituotot 1 638 734 148,85 1 539 127 273,53 Maksutuotot 103 910 751,60 105 268 535,84 Tuet ja avustukset 38 921 683,48 36 776

Lisätiedot

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (5) KIRKKONEUVOSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (5) KIRKKONEUVOSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 (5) KOKOUSAIKA 23.11.2016 klo 17 19.05 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Kuosmanen Seppo kirkkoherra, puheenjohtaja Hassinen Arja Hämäläinen

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 11/2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTO 11/2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 11/2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 25.11.2015 sivu 91. Kirkkovaltuuston 28.10.2015 toimeenpanopäätöksiä... 2 1. Palautelomakkeet/Jaakko Alamommon aloite...

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

HAUTAUSHINNASTO. HAUTAPAIKKAMAKSUT JA HAUTAUSMAKSUT alkaen

HAUTAUSHINNASTO. HAUTAPAIKKAMAKSUT JA HAUTAUSMAKSUT alkaen HAUTAUSHINNASTO HAUTAPAIKKAMAKSUT JA HAUTAUSMAKSUT 1.1.2018 alkaen Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 27.9.2017 (4/2017, 31 ) HAUTAPAIKKAMAKSUT 1.1.2018 ALKAEN ARKKUHAUTA lahtelaiset ulkopaikkakuntalaiset

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kirkkovaltuusto ASIALISTA: pykälät 21-30 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat 4. Työjärjestyksen hyväksyminen 5. Lumijoen seurakunnan tuloveroprosentti 2016 6. Maksut

Lisätiedot

TOIMINTAKATE VUOSIKATE

TOIMINTAKATE VUOSIKATE KÄYTTÖTALOUS Ed. vuoden Ed. v käyttö tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos 1.1.-30.9.2018 tilinpäätös vast.ajank. +muutos euro % 60 PELASTUSTOIMI * Eläkekulut -41 733-29 987 72-40 383-30 829

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2016

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2016 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2016 Soile Luukkainen 26.6.2017 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Jäsenistö 2016 26.6.2017 Soile Luukkainen 2 Jäsenet 2016 Jäsenten ikäjakauma 1790 1804 1470 1429 1430 1427

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO 3/2017

KIRKKOVALTUUSTO 3/2017 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 3/2017 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS torstaina 19.10.2017 15. Eronpyyntö/Vilmi Anne... 2 16. Tuloveroprosentti 2018... 4 17. Kirkkoherranvaalin tulos...

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO 1/2017

KIRKKOVALTUUSTO 1/2017 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 19.1. 1. Kirkkovaltuuston puheenjohtajan vaali vuosiksi 2017-2018... 2 2. Kirkkovaltuuston varapuheenjohtajan vaali

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511 00002105 SOSIAALITYÖ (03) 2014 / 2015 3001 Myyntituotot 1.500 499,77 33,3 997,71-497,94 1.146,48 2.144 1.646 1.500 3200 Maksutuotot 31.330 11.461,81 36,6 7.786,05 3.675,76 23.950,20 31.736 35.412 31.330

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

TULOSLASKELMA PHKK 1 PHKK YHTEENSÄ

TULOSLASKELMA PHKK 1 PHKK YHTEENSÄ TULOSLASKELMA PHKK 1 PHKK YHTEENSÄ Toimintatuotot 131 560 173 120 560 112 118 608 123 124 373 835 128 387 026 4 013 191 3,2 Myyntituotot 121 894 210 111 817 005 110 311 606 118 661 161 121 513 475 2 852

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 9/2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 2.12.2014

KIRKKONEUVOSTO 9/2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 2.12.2014 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 9/2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 2.12.2014 sivu 74. Kirkkovaltuuston 22.10.2014 kokouksen toimeenpanopäätökset... 2 1. Kanttorin viran perustaminen...

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Pirkko Mensonen Marjut Niemelä Aira Pöllänen

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Pirkko Mensonen Marjut Niemelä Aira Pöllänen MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 21.15 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Matti Loponen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

Sastamalan kaupunki INTIME/Talouden Suunnittelu

Sastamalan kaupunki INTIME/Talouden Suunnittelu 1/5 113 Osaprosessi: 600 SOTE-HALLINTO Myyntituotot 25 400 Maksutuotot 130 000 Tuet ja avustukset 3 800 Muut toimintatuotot 733 300 YHTEENSÄ 892 500 Palkat ja palkkiot -484 400 Eläkekulut -94 400 Muut

Lisätiedot

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017 114 Tulosalue: 16 Hallinto- ja tukipalvelut Myyntituotot -122947-124000 -124000 0,9 Jäsenkuntien maksuosuudet Maksutuotot Tuet ja avustukset -33392-15200 -30200 98,7-9,6 Muut toimintatuotot -33846-29000

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1/5 KIRKKOVALTUUSTO Konttinen Sirkka puheenjohtaja

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1/5 KIRKKOVALTUUSTO Konttinen Sirkka puheenjohtaja ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1/5 KOKOUSAIKA 14.3.2018 klo 18-19.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Konttinen Sirkka puheenjohtaja LÄSNÄ Sorjonen Liisa Haapsaari Tuula Hyttinen Mauri

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 14 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 14 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 14 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke 12.12.2007 klo 19.00 20.30 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Ulla Jokinen Johanna Koistinen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin)

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin) n nimi 8/ 1621 Focus-projektit 10 40 TOIMINTAKULUT -88 563-276 487-276 487-45 099-1,54% 400 Henkilöstökulut -74 494-64 934-64 934-21 641-0,45% 430 Palvelujen ostot -13 974-202 072-202 072-17 487-0,24%

Lisätiedot

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen 22/2018 46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) vahvistaa Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2017

Lisätiedot

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT 00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8010 TOIMINTATUOTOT 8310 MYYNTITUOTOT 8314 MUUT SUORITTEIDEN MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8310 MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8010 TOIMINTATUOTOT 300,00-100,0 8502 PALKAT JA PALKKIOT

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,80 VUOSIKATE , ,80

TOIMINTAKATE , ,80 VUOSIKATE , ,80 Tulosyksiköt Ed. vuoden Ed. v käyttö tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos 1.1.-31.3.2018 tilinpäätös vast.ajank. +muutos euro % 600 Pelastustoimi * Eläkekulut -41 733-9 996 24-40 383 0 0,00

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 20.20 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Ulla Jokinen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO 2/2018

KIRKKOVALTUUSTO 2/2018 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2018 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 17.5.2018 7. Toimintakertomus ja tilinpäätös 2017... 2 8. Tuloveroprosentti 2019... 4 9. Seurakuntavaalit 2018/Vaalilautakunta...

Lisätiedot

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6 Säkylän kunta Sivistyslautakunta SIVU 1 71 Siv. hallinto ja tukipalvelut * Myyntituotot 732.125 0 732.125 673.526,15 58.599 92,0 * Tuet ja avustukset 1.000 0 1.000

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö muutos %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö muutos % Saarijärven kaupunki Sivu 1 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO JA VIRANOMAISP YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO Henkilöstökulut -78.307-78.307-41.830,41-36.476,59 53,4 Palvelujen ostot -43.842-43.842-22.764,46-21.077,54

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2016 Tunnuslukuja: Toimintakate - 770 297 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (322

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2015 Soile Luukkainen 3.6.2016 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilikauden tuloksen muodostuminen 2015 3.6.2016 Soile Luukkainen 2 Tilinpäätös 2015 Toimintatuotot 201.160,30

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / Valitut tositesarjat: 10000,11000 162 16250 nimi 16250 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 1 30 TOIMINTATUOTOT 80 050 20 878,45 80 050 26,08% 300 Myyntituotot 2 000 258,17

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6 Hallinto Korvaukset kunnilta 3 126 Muut suoritteiden myyntituotot 7 860 8 000 8 000 1 260 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 Maksetut palkat ja palkkiot -304 400-342 300-342

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001010 TARKASTUSTOIMI (03) 4001 Henkilöstökulut -3.000-3.000-1.487,56-1.512,44 4300 Palvelujen ostot -9.410-9.410-7.825,56-1.584,44 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Verotulot vuosina Kirkollisvero Yhteisövero Valtionrahoitus

Verotulot vuosina Kirkollisvero Yhteisövero Valtionrahoitus Rovaniemen seurakunta Tasekirja Tilinpäätös Toimintakertomus 31.12.2018 TALOUSKATSAUS Yleistä Vuonna 2018 talouskehitys oli kaikkinensa hivenen ennakoitua parempaa. Syksyllä 2017 laaditussa vuoden 2018

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2017 Tunnuslukuja: Toimintakate - 944 712 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (219

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio 26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto 5.12. 14:47:05 TOT 7 kk TA TA % TS 2018 TS 2019 Myyntituotot 860 Maksutuotot Tuet ja avustukset

Lisätiedot

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT 00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8502 PALKAT JA PALKKIOT -41.700-41.700-26.025,99 62,4 8512 ELÄKEKULUT -9.100-9.100-5.883,12 64,6 8513 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -2.340-2.340-941,24 40,2-11.440-11.440-6.824,36

Lisätiedot

INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA

INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA Sastamalan kaupunki Pääbudjetti INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA Palkat ja palkkiot -306 000-309 500-309

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 8/2017. KIRKKONEUVOSTON KOKOUS torstaina

KIRKKONEUVOSTO 8/2017. KIRKKONEUVOSTON KOKOUS torstaina KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 8/2017 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS torstaina 2.11.2017 sivu 67. Sairaalapastorin virantäytön määrittelypyyntö / Kemin seurakunta... 2 68. Sopimus sairaanhoitopiiristä...

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO 2/2013

KIRKKOVALTUUSTO 2/2013 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2013 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 28.2.2013 7. Peurasaaren hautausmaan huoltorakennus... 2 8. Kanttorin viran vaali... 3 9. Merkkipäiväsäännön mukaiset

Lisätiedot

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017 541 NURMES Toiminto: - - 999 Kohde: - - 582 TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Projekti: - - 9891 5115 KAUPUNKIRAKENNEPALV. HALLINTO TP 216 TA+MUUT. LTK 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 36 36 HENKILÖSTÖKULUT -28

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 16.10.2017 ARVIOINNIN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 23.10.2017 AIKA maanantaina 23.10.2017 klo 16.00 PAIKKA Innova, Piippukatu 11 JÄSENET/LÄSNÄ Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

Ymptervltk 24.9.2014 15 liite: numero-osa HUOM! Vuoden 2015 talousarvioehdotuksesta puuttuu sisäiset menot (mm. tilit 4484, 4487, 4491 ja 4492)

Ymptervltk 24.9.2014 15 liite: numero-osa HUOM! Vuoden 2015 talousarvioehdotuksesta puuttuu sisäiset menot (mm. tilit 4484, 4487, 4491 ja 4492) Ymptervltk 24.9.2014 15 liite: numero-osa HUOM! Vuoden 2015 talousarvioehdotuksesta puuttuu sisäiset menot (mm. tilit 4484, 4487, 4491 ja 4492) INTIME/Talouden Suunnittelu 5610 Eläinlääkintähuolto Selite

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4 N:o 2/2016 Sivu 4 _ TILINPÄÄTÖKSEN 2015 HYVÄKSYMINEN 6.4.2016 10 Seurakunnan tilinpäätöksen laatimista ja käsittelyä koskevat säännökset ovat kirkkojärjestyksen15 luvun 9 :ssä. Seurakunnan on laadittava

Lisätiedot

Käyttö B + M Käyttö Käyttö %

Käyttö B + M Käyttö Käyttö % Kittilän kunta Sivu 1 00000010 *KESKUSVAALILAUTAKUNTA* Tuet ja avustukset 20800 20800 Henkilöstökulut -16980.74-47130 -20834.75 44.2 Palvelujen ostot -9056.44-15900 -2952.78 18.6 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

Sastamalan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 4130 TILAPALVELUT :54:49

Sastamalan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 4130 TILAPALVELUT :54:49 Sastamalan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 4130 TILAPALVELUT 12.2.2016 13:54:49 TULOSLASKELMA 6kk Myyntituotot 470 653 436 700 196 532 417 417 417 417 417-4,4 Maksutuotot

Lisätiedot

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA Hämeenkyrön kunta Budjettiyhteenveto HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT MYYNTITUOTOT MAKSUTUOTOT -671 671-100,0 MUUT TOIMINTATUOTOT -578 578-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1 249 1 249-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

Tilinp. Ed.Bud. Budj

Tilinp. Ed.Bud. Budj SAUVO-KARUNAN SAKUNTA Sivu 1 SAUVO-KARUNAN SAKUNTA 3001 Korvaukset 3020 Korvaus hhr 36.850 3001 Korvaukset 36.850 3150 Maksutuotot 3151 Virastotuotot 3150 Virastotuotot 1.000 1.000 3160 Sukuselvitystuotot

Lisätiedot

Ed. vuoden tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos Tulosyksiköt tilinpäätös +muutos euro % 600 Pelastustoimi TULOSLASKELMA

Ed. vuoden tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos Tulosyksiköt tilinpäätös +muutos euro % 600 Pelastustoimi TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 Ed. vuoden tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos Tulosyksiköt tilinpäätös +muutos euro % 600 Pelastustoimi * Eläkekulut -54 747 100-37 079-41 733 112,6 13 014-23,8 * Palvelujen

Lisätiedot

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Yhteenveto vuosien talousarviosta Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEEN 2015 LIITTYVIÄ LASKELMIA

TILINPÄÄTÖKSEEN 2015 LIITTYVIÄ LASKELMIA TILINPÄÄTÖKSEEN 2015 LIITTYVIÄ LASKELMIA Yhteenveto käyttötalouden toteumista tulosalueittain Kuntayhtymän tuloslaskelma sisäinen/ulkoinen Kuntayhtymän tuloslaskelma (ulkoinen) ja vertailu edelliseen vuoteen

Lisätiedot

aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset huomioitu -4495910 -1 402 780-213410 -16 694 930-1 059 510-1199 140-1 036 000-45 980-26 147 660

aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset huomioitu -4495910 -1 402 780-213410 -16 694 930-1 059 510-1199 140-1 036 000-45 980-26 147 660 // TULOSLASKELMAOSA Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot yhteensä TA 2012 TA 2012 TA 2012 aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot