2 METSIEN KUNTO JA MONIMUOTOISUUS
|
|
- Sanna-Kaisa Heikkinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 2 METSIEN KUNTO JA MONIMUOTOISUUS Vähentyneiden päästöjen seurauksena happamoituminen ei ole enää yleinen ongelma metsissämme. Ilman otsonipitoisuudet ovat kuitenkin kohonneet ja otsoni lieneekin tällä hetkellä pahin uhka metsiemme terveydentilan kannalta. Vuosina kaikkien puulajien harsuuntuminen lisääntyi Suomessa luvulla puiden latvusten kunto on kuitenkin parantunut ja säilynyt viime vuodet vakaana. Vuonna 1999 harsuuntuneita (neulas- tai lehtikato yli 25 prosenttia) mäntyjä oli kangasmetsissä 3, kuusia 26 ja lehtipuita 9 prosenttia. Metsikön laatuluokkaa alentavia tuhoja havaittiin valtakunnan metsien inventoinneissa vuosina Etelä-Suomessa 16 prosentilla ja Pohjois-Suomessa 31 prosentilla metsämaan pinta-alasta. Merkittävimpiä tuhon aiheuttajia olivat sienitaudit ja ilmastotekijät. Metsien kuntoon vaikuttavat ilman epäpuhtaudet Metsien kuntoon vaikuttavat yhdessä monet tekijät, kuten ilmasto- ja maaperäolosuhteet, puuston ikä ja laatu, metsien käsittely, metsätuhot sekä ilman epäpuhtaudet. Metsien vaurioitumisessa lienee usein kyse ympäristötekijöiden ja/tai tuhonaiheuttajien yhteisvaikutuksesta (monistressihypoteesi). Fossiilisten polttoaineiden käyttö lisää hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen määrää ilmakehässä. Kasvihuonekaasut pienentävät avaruuteen palaavaa lämpösäteilyä ja kohottavat maapallon keskilämpötilaa. Ilmastonmuutos muuttaa luontoa monin tavoin. Se vaikuttaa mm. puulajien menestymiseen ja todennäköisesti lisää metsätuhoriskejä. Rikki- ja typpipäästöt aiheuttavat maaperän ja vesistöjen happamoitumista (kuva 2.1). Kasveille käyttökelpoisesta typestä on puutetta useimmilla metsäkasvupaikoilla, joten aluksi typpilaskeumalla voi olla jopa kasvua lisäävä vaikutus. Pitkällä aikavälillä happamoituminen kuitenkin lisää ravinteiden huuhtoutumista maaperästä. Kriittisellä kuormituksella tarkoitetaan suurinta epäpuhtauksien määrää, jonka ekosysteemi pitkällä aikavälillä vaurioitumatta sietää. Kriittisen happaman kuormituksen arvot vaihtelevat mm. maaperän emäskationisisällön, lämpösumman ja kasvupaikan viljavuustason mukaan. Suomen ympäristökeskuksen laskelmien mukaan luonnon sietokyky ylittyy tällä hetkellä lähinnä eteläisimmässä Suomessa. Ilmastonmuutoksen ja happamoitumisen ohella yläilmakehän otsonikato ja toisaalta otsonin lisääntyminen alailmakehässä muodostavat ongelman. Ilmakehän yläosan otsoni suojelee maapalloa liialliselta auringon ultraviolettisäteilyltä, kun taas maanpinnan läheisessä ilmakerroksessa otsoni on haitallista eliöille. Viimeisen sadan vuoden aikana Euroopan alailmakehän otsonipitoisuudet ovat kaksinkertaistuneet. Suomessakin alailmakehän otsonipitoisuudet ovat jatkuvasti nousseet, mihin osatekijänä lienee kaukokulkeutuminen Keski- Euroopasta. Otsonin kriittistä tasoa määritellään kasvillisuuden saaman otsoniannoksen mukaan. Menetelmässä otetaan huomioon kasvukauden aikaiset kynnysarvon (40 ppb tunnin keskiarvona) ylitykset ja niiden kesto. Tutkimuksissa on havaittu herkimpien puulajien kasvun heikkenevän, jos kuuden kuukauden aikana kertyvä otsonialtistus ylittää ppb h (kuva 2.2). Koska sammaleet ottavat pääosan ravinteista suoraan sadevedestä ja pintaansa kiinnittyneistä hiukkasista, niiden alkuainepitoisuudet kuvaavat ilman kautta tulevaa laskeumaa. Metsäntutkimuslaitos on mitannut sammaleiden Metsätilastollinen vuosikirja 77
2 2 Forest health and biodiversity alkuainepitoisuuksia pysyviltä koealoilta vuosina 1985, 1990 ja Tarkastelujakson aikana raskasmetallilaskeuma on pääsääntöisesti pienentynyt (kuva 2.3). Positiivinen kehitys johtuu lähinnä lyijyllisen bensiinin käytön loppumisesta ja energiantuotantolaitosten tehostuneesta savukaasujen puhdistuksesta. Metsien kunto Metsien kuntoa selvitetään usealla tavalla. Metsien heikko kunto voi näkyä puiden harsuuntumisena, värivikoina, kasvun taantumisena ja suoranaisina metsätuhoina. Toisaalta analysoimalla puiden ravinnetilaa tai solu- ja solukkorakennetta voidaan saada viitteitä metsien kunnon heikkenemisestä jo ennen kuin oireet ovat silmin havaittavissa. Ilmansaasteiden vaikutukset näkyvät usein metsäekosysteemin muissa osissa ennen kuin näkyviä oireita voidaan havaita puissa. Bioindikaattoreina on käytetty mm. puilla kasvavia jäkäliä, koska ne ovat hyvin herkkiä ilmansaasteille ja ympäristön tilan muutoksille. Jäkäläkartoituksen tulos tiivistetään esimerkiksi IAPindeksiluvuksi (Index of Atmospheric Purity), joka kuvastaa jäkälälajien määrää ja laatua ja siten lajiston monimuotoisuutta. Puhtaan ilman alueilla kasvaa paljon jäkäliä ja lajeja on useita. Tällöin IAP-indeksin arvo on korkea (kuva 2.4). Bioindikaattorit osoittavat, että ilman epäpuhtauksilla on vaikutuksia Etelä-Suomen metsissä. Myös typpilaskeumaa indikoivaa levää kasvaa havupuilla varsinkin etelä- ja lounaisrannikolla. Typpilaskeuma, ilman hiilidioksidin lisääntyminen ja ilmakehän lämpeneminen lisäävät metsien kasvua. Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusten mukaan metsänhoidolta "rauhassa" kasvaneiden luonnonmetsien kasvu ei kuitenkaan ole muuttunut Suomessa tällä vuosisadalla trendinomaisesti mihinkään suuntaan. Sen sijaan lämpötilan ja sademäärän muutokset aiheuttavat männyn ja kuusen kasvun voimakasta vaihtelua vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Latvuksen lehti- tai neulaskato eli harsuuntuneisuus kuvastaa puiden yleiskuntoa, sillä yhteyttävän neulasmassan pieneneminen vaikuttaa puiden elintoimintoihin ja kasvukykyyn. Eurooppalaisessa puiden latvusten kunnon seurantajärjestelmässä puu luokitellaan vaurioituneeksi, kun sen lehti- tai neulaskato suhteessa harsuuntumattomaan vertailupuuhun on yli 25 prosenttia. Metsäntutkimuslaitoksen mittausten mukaan vuonna 1999 kangasmetsien vallitsevassa latvuskerroksessa oli tällaisia mäntyjä 3 %, kuusia 26 % ja lehtipuita 9 % (taulukko 2.1). Koko seurantajakson aikana yli 25 % harsuuntuneiden puiden osuus on lisääntynyt männyllä 1, kuusella 12 ja lehtipuilla 4 prosenttiyksikköä, kun tarkastellaan koko jaksolle yhteisiä puita. Paikallisten päästölähteiden lähialueita, taajamia ja teiden varsia lukuunottamatta harsuuntuminen johtuu Suomessa pääasiassa puuston ikääntymisestä, epäedullisista ilmasto- ja säätekijöistä sekä metsätuhoista. Harsuuntumista arvioidaan yhteisten suosituksien mukaan noin 30 maassa. Eri maiden välillä voi kuitenkin olla menetelmällisiä eroja arvioinneissa, joten kansainvälisiä vertailuja pitää tehdä varoen. Suomen tilanteesta poiketen tärkeimpien puulajien latvuston kunto on yleisesti huonontunut Euroopassa vuodesta 1989 lähtien. Suuntaus on selvin lehtipuiden kuten pyökin ja tammen kohdalla. Suomen havumetsät ovat vähemmän harsuuntuneita kuin useimpien muiden Euroopan maiden (kuva 2.5). Valtakunnan metsien inventoinneissa metsätuhot luokitellaan niiden metsätaloudellisen merkityksen mukaan. Vuosina tehdyissä inventoinneissa havaittiin metsikön laatuluokkaa alentavia tuhoja Etelä-Suomessa 16 prosentilla ja Pohjois-Suomessa 31 prosentilla metsämaan pinta-alasta (taulukko 2.2). Etelä- Suomessa esiintyi runsaimmin erilaisia latvatuhoja ja lahoa. Pohjois-Suomessa oli lisäksi runsaasti pystyynkuolleita puita ja monituhoja. Merkittävimpiä tuhon aiheuttajia olivat sienitaudit ja ilmastotekijät. Melko usein tuhon syytä ei tunnettu (taulukot 2.3 ja 2.4). Kuiva ja lämmin kesä 1999 oli suotuisa pilkkumäntypistiäiselle. Se aiheuttikin tuhoja laajalla vyöhykkeellä Pohjois-Karjalasta Pohjanmaalle. Toisaalta kuiva kesä oli epäedullinen monille sienitaudeille ja mm. kesän 1998 ruostesieniepidemia laantui. Hirvieläintuhot olivat ennätykselliset (noin ha). Eniten niitä esiintyi Rannikon, Lounais-Suomen ja 78 Finnish Statistical Yearbook of Forestry
3 2 Metsien kunto ja monimuotoisuus Häme-Uusimaan metsäkeskusten alueilla. Vakuutusyhtiöiden metsävakuutusten perusteella 1990-luvulla korvattiin metsätuhoja vuosittain keskimäärin 6,6 miljoonalla markalla (taulukko 2.6). Lähes 90 % vakuutuskorvauksista maksettiin myrsky-, lumi- ja tulituhoista, jotka ovat yleensä selvärajaisia ja voimakkaita. Suomen yksityismetsien pinta-alasta kuitenkin vain viidesosa oli kattavasti vakuutettu. Maa- ja metsätalousministeriön maksamat hirvieläinkorvaukset ovat olleet keskimäärin 7 miljoonaa markkaa vuodessa luvulla, mutta ne noussevat 24 miljoonaan markkaan vuonna Metsien monimuotoisuus Monimuotoisuuden käsite Metsäluonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan erilaisten metsäympäristötyyppien, eliöyhteisöjen, ekosysteemien sekä metsissä elävien eliölajien ja niiden geneettisen perimän runsautta ja monipuolisuutta. Ihminen on vähentänyt metsien monimuotoisuutta mm. raivaamalla parhaita kasvupaikkoja pelloiksi ja ojittamalla soita. Metsänhoidolla on säädelty metsien puulajikoostumusta, perinnöllisiä ominaisuuksia (metsänjalostus ja -viljely) ja ikäjakaumaa. Lehtipuun ja lahopuun määrä hoidetuissa metsissä on vähentynyt, ja kiertoaika on merkittävästi lyhyempi kuin luonnontilaisissa metsissä. Havupuuvyöhykkeen metsien luontaiseen kehitykseen kuuluneet palot ovat vähentyneet lähes olemattomiin. Monimuotoisuutta pyritään säilyttämään perustamalla luonnonsuojelualueita, turvaamalla uhanalaisten lajien elinympäristöt ja ottamalla monimuotoisuustavoitteet metsien käsittelyssä huomioon. Luonnonsuojelualueita tarvitaan sellaisten lajien tai elinympäristöjen säilyttämiseksi, jotka eivät menesty talousmetsissä. Luonnonsuojelualueet Suojeltuja tai rajoitetussa metsätalouskäytössä olevia maita on Suomessa kaikkiaan 4,5 miljoonaa hehtaaria. Tiukasti suojeltuja metsiä (metsä- ja kitumaita) on 1,5 miljoonaa hehtaaria eli 6,6 prosenttia (taulukko 2.7). Lukuihin sisältyvät myös sellaiset suojeluohjelmiin kuuluvat alueet, joita ei ole vielä hankittu valtiolle. Säädösperusteisesti suojeltuja maa-alueita Suomessa on noin 2,7 miljoonaa hehtaaria, joista 95 prosenttia sijaitsee Pohjois-Suomessa (taulukko 2.8 ja kuva 2.6). Vuonna 1999 valtion omistukseen hankittiin hehtaaria maata luonnonsuojelutarkoituksiin. Painopisteinä olivat edelleen soidensuojeluohjelmaan, vanhojen metsien suojeluohjelmaan ja rantojensuojeluohjelmaan kuuluvat yksityiset alueet. Maanomistajille maksettaviin kauppahintoihin ja korvauksiin käytettiin noin 352 miljoonaa markkaa. Luonnonsuojeluohjelmat ja Natura verkosto pyritään toteuttamaan vuoteen 2007 mennessä (taulukko 2.9). Yksityiset henkilöt, yhteisöt ja kunnat voivat myös hakea suojelupäätöstä omistamilleen maille. Vuonna 1999 yksityismaiden luonnonsuojelualueita perustettiin hehtaaria. Yksityismaille perustettujen luonnonsuojelualueiden kokonaismaa-ala oli vuoden 1999 lopussa hehtaaria (taulukko 2.10). Luonnonsuojelualueiden perustamisen edellytyksenä on, että * alueella on uhanalainen, harvinainen tai harvinaistuva eliölaji, eliöyhteisö tai ekosysteemi * alueella on erikoinen tai harvinainen luonnonmuodostuma * alue on erityisen luonnonkaunis * alueella on harvinaistuva perinneluontotyyppi * luontotyypin tai eliölajin suotuisan suojelutason säilyttäminen tai saavuttaminen vaatii luonnonsuojelualueen perustamista * alue on muutoin niin edustava, tyypillinen tai arvokas, että sen suojelu on luonnon monimuotoisuuden tai kauneuden säilyttämisen kannalta tarpeellinen. Luonnonsuojelulain mukaisia luonnonsuojelualueita ovat kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut luonnonsuojelualueet. Muut luonnonsuojelualueet jaetaan soiden-, lehtojen- ja vanhojen metsien suojelualueisiin sekä erityisiin suojelualueisiin. Erämaa-alueet ovat erämaalakiin perustuvia suojelualueita, jotka on muodostettu niiden erityisluonteen säilyttämiseksi sekä Metsätilastollinen vuosikirja 79
4 2 Forest health and biodiversity saamelaiskulttuurin ja luontaiselinkeinojen turvaamiseksi. Erämaa-alueiden metsämaa on jaettu luonnontilaisena säilytettäviin sekä luonnonmukaisesti käsiteltäviin osiin, joista jälkimmäisissä sallitaan luonnonmukaiset hakkuut. Natura verkoston tavoitteena on suojella Euroopan unionin alueella sekä tyypillisiä että muutoin tärkeitä luontotyyppejä ja lajeja. Naturan toteutus perustuu unionin luonto- ja lintudirektiiveihin. Verkoston runkona ovat vanhat luonnonsuojelualueemme. Valtaosa, eli 97 prosenttia Natura-ehdotukseen sisältyvistä maa-alueista, on jo aikaisemmin kuulunut jonkin suojeluohjelman tai -varauksen piiriin. Uhanalaiset lajit Koko eliöstömme käsittää noin lajia. Näistä noin tunnettiin riittävän hyvin lajin luokittamiseksi. Selkärankaisten uhanalaisuusriskiä voitiin tarkastella monista lajeista, mutta sen sijaan mm. levät tunnettiin heikosti. Uhanalaisuuden arviointiperusteita ovat lajien runsaus, levinneisyys, kannan kehitys ja biologiset ominaisuudet. Lajit jaetaan häviämistodennäköisyyden perusteella kolmeen uhanalaisuusluokkaan: äärimmäisen uhanalaiset, erittäin uhanalaiset ja vaarantuneet. Vuonna 2000 Suomessa oli kaikkiaan uhanalaista lajia: äärimmäisen uhanalaisia oli 249, erittäin uhanalaisia 452 ja vaarantuneita 804. Metsät ja suot ovat ensisijainen elinympäristö 631 uhanalaiselle lajille (taulukko 2.11). Merkittävin yksittäinen tekijä niin uhanalaisuuden syynä kuin uhkatekijänäkin on avoimien alueiden, kuten ketojen ja niittyjen sulkeutuminen. Metsien muutoksiin liittyvien eri tekijöiden - lahopuun määrän, ikärakenteen, puulajisuhteiden ja metsän uudistamis- ja hoitotoimenpiteiden - yhteinen osuus uhkatekijänä on vain hieman suurempi kuin sulkeutumisen. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen metsien käsittelyssä Metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen ja luonnonsuojelulain suojeltujen luontotyyppien sekä muiden arvokkaiden elinympäristöjen säilyttäminen edistää merkittävästi talousmetsien monimuotoisuutta. Luonnonsuojelulaissa on eritelty yhdeksän suojeltavaa luontotyyppiä, joista metsäisiä on kolme: luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt, pähkinäpensaslehdot ja tervaleppäkorvet. Metsälain piiriin kuuluvat seuraavat erityisen tärkeät elinympäristöt: 1) lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostamien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt; 2) ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot; 3) rehevät lehtolaikut; 4) pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla; 5) rotkot ja kurut; 6) jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät; sekä 7) karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat. Metsäkeskukset kartoittavat yksityismetsien metsälakikohteita. Tähänastisten tulosten perusteella arvioidaan, että metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä olisi yksityismetsissä hehtaaria eli alle puoli prosenttia yksityismetsien pinta-alasta. Yleisimpiä metsälakikohteita näyttäisivät olevan purot ja norot. Myös valtakunnan metsien 9. inventoinnissa (VMI) arvioidaan avainbiotooppien määrää (taulukko 2.12). Luonnonsuojeluja metsälakien mukaisten erityisen tärkeiden elinympäristöjen osuus metsätalouden maasta vaihtelee metsäkeskuksittain 0,6 %:sta 5,7 %:iin. Todellisia metsälakikohteita on vähemmän kuin mitä VMI:ssä on arvioitu, koska VMI:n mittauksissa ei ole otettu kantaa metsälaissa mainittuun erityisen tärkeän elinympäristön alueelliseen yleisyyteen, pienialaisuuteen tai selvään erottumiseen ympäristöstään. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion selvityksen mukaan vuosina yksityismetsien ja yhtiöiden metsien metsälakikohteiden pintaalasta prosenttia säilyi hakkuissa kokonaan tai lähes ennallaan. Talousmetsien monimuotoisuutta voidaan lisätä säästämällä lahopuita läpi koko metsikön kiertoajan ja jättämällä päätehakkuussa eläviä säästöpuita (etenkin haapoja), jotka kuolevat myöhemmin ja muodostavat jatkuvasti uutta järeää lahopuuta. Seurantajaksolla yksityismetsien ja metsäteollisuusyhtiöiden uudistushakkuualoille jätettiin eläviä ja kuolleita säästöpuita (läpimitta yli 10 senttimetriä) 80 Finnish Statistical Yearbook of Forestry
5 2 Metsien kunto ja monimuotoisuus Suomen uhanalaisten lajien arviointi 2000 Uhanalaisuuden arviointimenetelmä Uhanalaisuudella tarkoitetaan lajin häviämistodennäköisyyttä. Suomessa on aikaisemmin valmistunut kaksi laajaa uhanalaisten eliölajien arviointia vuosina 1986 ja Vuonna 2000 valmistuneessa selvityksessä uhanalaisuutta on ensi kertaa arvioitu Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) uuden luokituksen mukaan. Uuden luokituksen merkittävin ero aikaisempiin on siinä, että uhanalaisuuden edellytyksenä ei ole enää ihmisen suoraan tai välillisesti aiheuttama uhka, vaan pelkkä vähälukuisuus tai esiintymisalueen pienuus riittävät uhanalaisuuden perusteiksi. Uhanalaisten määrä Uhanalaisuus voitiin arvioida noin lajista. Näistä 10 prosenttia eli lajia oli uhanalaisia: 249 lajia äärimmäisen uhanalaisia, 452 erittäin uhanalaisia ja 804 vaarantuneita. Uhanalaisista lajeista selkärankaisia eläimiä oli 50, selkärangattomia eläimiä 759, putkilokasveja 180, itiökasveja 142 sekä sieniä ja jäkäliä 374. Uhanalaisiksi on arvioitu suhteellisesti eniten itiökasveja (16 % lajeista, joista oli riittävät tiedot), putkilokasveja (15 %) ja selkärankaisia eläimiä (15 %). Elinympäristöt Uhanalaisista lajeista 42 % ( 631 kpl) elää ensisijaisesti metsissä tai soilla. Erityisen tärkeitä ovat lehdot ja vanhat kangasmetsät. Eniten uhanalaisia metsälajeja on kovakuoriaisten ja muiden selkärangattomien eläinten sekä kääväkkäiden, jäkälien ja muiden sienten ryhmissä. Toiseksi merkittävin ensisijainen elinympäristö on perinneympäristöt (28 %) ja kolmanneksi merkittävin rannat (11 %). Perinneympäristöjen (niityt, kedot, hakamaat, ojat, viljely- ja pihamaat jne.) lajiston osuus on selvästi kasvanut edelliseen uhanalaisluetteloon verrattuna. Varsinkin aikaisemmin huonommin tunnettuja perhosia ja pistiäisiä on tullut luetteloon runsaasti lisää. Uhanalaisuuden syyt ja uhkatekijät sekä uhanalaisuudessa tapahtuneet muutokset Metsien muutoksiin liittyvät eri tekijät - lahopuun määrä, ikärakenne, puulajisuhteet ja metsän uudistamis- ja hoitotoimenpiteet - ovat keskeisin uhanalaisuuden syy. Merkittävin yksittäinen tekijä niin uhanalaisuuden syynä kuin uhkatekijänäkin on avoimien alueiden, kuten ketojen ja niittyjen sulkeutuminen. Rakentaminen uhkaa noin joka kymmenettä uhanalaista lajia, samoin kannan tai esiintymisalueen pienuus. Uhanalaisuudessa tapahtuneiden muutosten selvittämiseksi uhanalaisuutta arvioitiin myös vanhalla menetelmällä. Vanhan luokituksen mukaisten uhanalaisten lajien määrä oli lisääntynyt 734 eliölajilla vuodesta Erilaisten perinneympäristöjen lajit ovat nopeimmin uhanalaistumassa. Myös rannoilla ja soilla elävät lajit ovat yhä useammin muuttumassa uhanalaisiksi. Sen sijaan metsien lajien uhanalaistuminen näyttäisi hidastuneen 1990-luvulla. Kuitenkin lukuisten, etenkin Etelä-Suomen vanhoissa metsissä elävien lajien häviämistodennäköisyys on edelleen selvästi kasvamassa. Koko Suomen eliölajisto n kpl Uhanalaisuus arvioitu kpl Arvioimatta jätetyt n kpl Riittävät tiedot kpl Puutteellisesti tunnetut kpl Elinvoimaiset kpl Silmällä pidettävät 1060 kpl Uhanalaiset 1505 kpl Äärimmäisen uhanalaiset 249 kpl Erittäin uhanalaiset 452 kpl Vaarantuneet 804 kpl Luonnosta hävinneet 2 kpl Hävinneet 184 kpl Lähde: Suomen uhanalaiset lajit mietintö ja Kanerva, T., Mannerkoski, I. & Alanen, A Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) uhanalaisarvioinnin soveltaminen Suomessa. Suomen ympäristökeskuksen moniste 112. Metsätilastollinen vuosikirja 81
6 2 Forest health and biodiversity 6 7 m³/ha. Lahopuiden ja muiden kuolleiden puiden sekä eräiden tärkeiden lehtipuiden määrää metsissä arvioidaan myös valtakunnan metsien 9. inventoinnissa (taulukot 2.13 ja 2.14). Myös metsäsertifiointi ja Metsähallituksen maiden alue-ekologinen suunnittelu edistävät monimuotoisuuden säilymistä talousmetsissä. Kahdeksan Suomen 13 metsäkeskusalueesta on saanut oloihimme soveltuvan FFCS (Finnish Forest Certification System) -järjestelmän metsäsertifikaatin. Ne kattavat yhteensä jo lähes 15 miljoonaa hehtaaria metsää. Mahdollisesti jo vuoden 2000 lopussa kaikki Suomen metsät ovat sertifioinnin piirissä. Suomen kansallinen metsäsertifiointijärjestelmä hyväksyttiin toukokuussa 2000 osaksi kansainvälistä PEFC (Pan European Forest Certification Scheme) -metsäsertifiointia. Kirjallisuus Literature Annila, E. (toim.) Monimuotoinen metsä. Metsäluonnon monimuotoisuuden tutkimusohjelman väliraportti. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja s. Elävä luonto. Katsaus Ympäristö 4. s Forest Condition in Europe Technical Report. Results of the 1999 crown condition survey. UN/ ECE-EC. Ilma. Katsaus Ympäristö 3. s Kanerva, T., Mannerkoski, I. & Alanen, A Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) uhanalais-arvioinnin soveltaminen Suomessa. Suomen ympäristökeskuksen moniste 112. Kemppainen, S. & Markkanen, S-L Ilman kautta tuleva kuormitus, sen alkuperä ja vaikutukset Kainuussa. Kainuun ympäristökeskus. Suomen ympäristö s. Kestävyyden mitta. Suomen kestävän kehityksen indikaattorit Suomen ympäristökeskuksen internet-sivut. Korhonen, K.T., Tomppo, E., Henttonen, H.,Ihalainen, A. & Tonteri T Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Metsätieteen aikakauskirja 2B/2000. s Kotiharju, S. & Niemelä, H Talousmetsien luonnonhoidon laadun arviointi. Seurantaraportti. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. 19 s. + liitteet. Kämäri, J., Forsius, M., Johansson, M. & Posch, M Happamoittavan laskeuman kriittinen kuormitus Suomessa. Selvitys 111. Ympäristöministeriö, ympäristönsuojeluosasto. 59 s. Luonnonvarat ja ympäristö SVT ympäristö 2000:4. Ympäristöministeriö ja Tilastokeskus. 65 s. Meriluoto, M. & Soininen, T Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. Metsälehti Kustannus. 192 s. Metsien suojelun tarve Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla. Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve -työryhmän mietintö Ympäristöministeriö. Suomen ympäristö s. Metsien suojelupinta-alat. Suojelupinta-alaprojektin raportti Maa- ja metsätalousministeriö - Ympäristöministeriö. Suomen ympäristö s. Metsätalouden ympäristöohjelma metsäpolitiikan linjanluojana Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja s. Mielikäinen, K., Nöjd, P., Pesonen, E. & Timonen, M Puun muisti. Kasvun vaihtelu päivästä vuosituhanteen. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja s. Mälkönen, E. (ed.) Forest Condition in a Changing Environment - The Finnish Case. Kluwer Academic Publishers. 378 s. Posch, M., Hettelingh, J.-P., de Smet, P.A.M. & Downing, R.J Calculation and Mapping of Critical Thresholds in Europe. Status Report Coordination Center of Effects, National Institute of Public Health, Bilthoven, The Netherlands. Reinikainen, A., Mäkipää, R., Vanha-Majamaa, I. & Hotanen, J.-P. (toim.) Kasvit muuttuvassa metsäluonnossa. Kustannusosakeyhtiö Tammi. 384 s. Rissanen, K Luonnonhoidon seuranta 1999 ja vertailu vuosien tuloksiin. Metsähallitus, metsätalous. 17 s. + liitteet. Salminen, P Luonnonsuojelualueet ja -ohjelmat. Tapion taskukirja (23. uudistettu painos). Kustannusosakeyhtiö Metsälehti. s Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen Ympäristöministeriö, alueidenkäytön osasto. Muistio s. Suomen lajien uhanalaisuus Suomen ympäristökeskuksen internet-sivut. Tammisalo, R Metsävakuutus. Tapion taskukirja (23. uudistettu painos), s Kustannusosakeyhtiö Metsälehti. Uhanalaisten eläinten ja kasvien seurantatoimikunnan mietintö. Ympäristöministeriön komiteamietintö 1991: s. Ukonmaanaho, L. & Raitio H. (eds.) Forest Condition Monitoring in Finland. National Report Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja s. Virkkala, R., Korhonen, K.T., Haapanen, R. & Aapala, K Metsien ja soiden suojelutilanne metsä- ja suokasvillisuusvyöhykkeittäin valtakunnan 82 Finnish Statistical Yearbook of Forestry
7 2 Metsien kunto ja monimuotoisuus metsien 8. inventoinnin perusteella. Suomen ympäristökeskus ja Metsäntutkimuslaitos. Suomen ympäristö s. Ympäristönsuojelun toteutuminen. Katsaus Ympäristö 8. s Ympäristötilasto. Environment Statistics SVT Ympäristö ja luonnonvarat 2000:1. Tilastokeskus. 160 s. Muut tietolähteet Other sources of information Ilmatieteen laitos, ilmanlaatu Metsähallitus Metsäntutkimuslaitos, metsien elinvoimaisuuden vuotuinen seuranta Metsäntutkimuslaitos, tutkimusmetsäpalvelut Metsäntutkimuslaitos, valtakunnan metsien inventointi Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, metsäluonnon hoidon seuranta Sisäasiainministeriö, pelastusosasto Suomen ympäristökeskus, luonto- ja maankäyttöyksikkö Ympäristöministeriö, alueidenkäytön osasto Metsätilastollinen vuosikirja 83
8 2 Forest health and biodiversity Lähde: Source: Suomen ympäristökeskus Finnish Environment Institute Kuva 2.1 Rikin (S) ja typen (N) laskeuma 1997 Figure 2.1 Deposition of sulphur (S) and nitrogen (N), 1997 Pallas Utö Ähtäri ppb h ppb h ppb h ppb h ppb h ppb h Oulanka Lammi Virolahti Lähde: Ilmatieteen laitos, ilmanlaatu Source: Finnish Meteorological Institute ppb h = metsäpuiden kriittinen annos ppb h = critical portion for forest trees Kuva 2.2 Kasvukauden aikainen otsoniannos eräillä paikkakunnilla Figure 2.2 The portion of ozone during the growing period in certain areas, Finnish Statistical Yearbook of Forestry
9
10
11
12 2 Metsien kunto ja monimuotoisuus % Portugali Portugal Itävalta Harsuuntuneisuus - Defoliation Austria Viro Estonia Romania > 60 % Romania Jugoslavia Yugoslavia % Espanja Spain Tanska Liettua Suomi Denmark Lithuania Finland Albania Irlanti Kreikka Ruotsi Ranska Belgia Unkari Sveitsi Saksa Iso-Britannia Latvia Italia Norja Valko-Venäjä Puola Slovenia Slovakia Bulgaria Ukraina Kroatia Tsekki Albania Ireland Greece Sweden France Belgium Hungary Switzerland Germany United Kingdom Latvia Italy Norway Belarus Poland Slovenia Slovakia Bulgaria Ukraine Croatia Czech Republic Lähde - Source: Forest Condition in Europe Technical Report. Kuva 2.5 Harsuuntuneiden (neulaskato > 25 %) havupuiden osuus eri Euroopan maissa 1999 Figure 2.5 Proportion of defoliated conifers (defoliation > 25%) in various European countries, 1999 Metsätilastollinen vuosikirja 87
13
14 2 Metsien kunto ja monimuotoisuus 2.1 Kangasmailla kasvavat seurantapuut harsuuntumisluokittain Defoliation frequency distributions of sample trees on mineral-soil sites, % koepuiden lukumäärästä % of number of sample trees Puulaji Vuosi Koepuiden Neulas- tai lehtikadon aste, % lukumäärä, kpl Tree species Year Number of Defoliation percentage sample trees >60 Mänty ,9 17,9 4,6 0,6 Pine ,2 19,8 6,7 0, ,1 19,4 7,0 0, ,1 17,0 6,3 0, ,4 15,5 4,5 0, ,5 15,8 5,1 0, ,8 21,1 6,7 0, ,1 20,1 5,5 0, ,2 22,0 4,5 0, ,5 22,6 4,3 0, ,7 24,0 4,0 0, ,8 23,8 3,1 0, ,4 22,4 2,9 0,3 Kuusi ,2 30,2 23,4 3,2 Spruce ,8 26,1 27,2 3, ,7 25,4 30,3 4, ,7 25,1 28,8 5, ,3 25,1 30,8 4, ,7 25,3 26,8 4, ,1 28,1 26,8 3, ,9 30,9 23,8 2, ,3 31,9 25,3 2, ,9 31,9 24,8 2, ,2 34,2 24,7 1, ,5 37,4 24,4 1, ,1 38,4 24,0 1,5 Lehtipuut ,2 16,3 5,2 0,3 Broadleaves ,4 23,9 7,5 1, ,0 22,2 11,6 1, ,8 20,2 11,6 1, ,9 20,7 8,2 0, ,9 26,1 9,8 1, ,1 27,3 11,6 1, ,5 24,4 11,3 0, ,0 23,0 10,4 0, ,1 26,8 9,4 0, ,7 25,0 7,6 0, ,9 29,5 4,6 1, ,7 27,7 7,6 1,0 Kaikki puut ,9 26,9 6,8 1,4 Total ,8 27,3 9,2 1, ,4 27,1 10,5 2, ,5 25,6 9,5 2, ,8 23,5 9,7 2, ,4 24,5 8,3 1, ,0 29,5 8,2 1, ,1 28,5 7,4 1, ,3 25,4 12,2 1, ,7 26,3 11,8 1, ,5 27,4 11,2 0, ,8 28,6 10,7 0, ,4 28,4 10,4 0,8 Lähde: Source: Metsäntutkimuslaitos, metsien elinvoimaisuuden vuotuinen seuranta Finnish Forest Research Institute Metsätilastollinen vuosikirja 89
15 Eriasteisten metsätuhojen yleisyys metsämaalla Degree of forest damage on forest land, % metsämaan alasta % of forest land area Metsäkeskus Inventointi- Metsikön laatuun vaikuttavia tuhoja Lieviä Tuhoja vuosi Damage affecting stand quality tuhoja yhteensä Täydellisiä Vakavia Todettavia Yhteensä Slight Damage Forestry centre Year of Complete Severe Moderate Total damage total inventory ha % ha % ha % ha % % % 0 Ahvenanmaa ,7 7 11, , ,4 19,0 66,4 1 Rannikko ,4 22 2, , ,7 19,8 43,5 Etelärannikko ,4 9 2, , ,1 21,8 42,9 Pohjanmaa ,4 14 2, , ,6 18,4 44,0 2 Lounais-Suomi ,1 13 1, , ,7 22,2 36,8 3 Häme-Uusimaa ,2 14 1, , ,3 23,5 40,8 4 Kymi ,2 11 1, , ,9 20,3 33,2 5 Pirkanmaa ,4 12 1,3 89 9, ,2 14,6 25,8 6 Etelä-Savo ,2 16 1, , ,7 18,7 34,3 7 Etelä-Pohjanmaa ,2 21 1, , ,6 17,2 31,8 8 Keski-Suomi ,3 23 1, , ,9 22,5 37,4 9 Pohjois-Savo ,2 22 1, , ,3 27,1 44,4 10 Pohjois-Karjala ,1 32 2, , ,1 13,8 28,0 2 Forest health and biodiversity 11 Kainuu ,3 52 3, , ,0 20,9 39,9 12 Pohjois-Pohjanmaa ,4 97 4, , ,4 19,5 40,9 13 Lappi , , , ,2 19,1 59,4 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 0-10 Etelä-Suomi , , , ,7 19,9 35,6 Southern Finland Pohjois-Suomi , , , ,4 19,6 50,9 Northern Finland Koko maa , , , ,7 19,8 42,5 Whole country Kaksijaksoisissa metsiköissä vain vallitsevan jakson tuhot on otettu huomioon. - In two-storeyed stands, only damage affecting the dominant storey is taken into account. Lähde - Source: Metsäntutkimuslaitos, VMI - Finnish Forest Research Institute
16 Metsätilastollinen vuosikirja 2.3 Metsikön laatuluokkaa alentavien metsätuhojen ilmiasu Symptoms of forest damage reducing stand quality, % metsämaan alasta % of forest land area Metsäkeskus Inventointi- Pystyynkuol- Kaatuneita ja Lahoa Runko- Latvatuhoja Neulas- tai Neulasten Monituhoja 1 Laatuluokkaa vuosi leita puita katkenneita vaurioita lehtikatoa ja lehtien alentavia puita värivikoja tuhoja yht. Forestry centre Year of Dead trees Fallen and Decayed Stem Top Defoliation Dis- Multiple Total area inventory broken trees trees defects damage colouration symptoms 1 affected by damage 0 Ahvenanmaa ,5 1,1 7,9 2,2 34,1 0, ,4 1 Rannikko ,7 0,9 4,7 0,8 14,1 1, ,7 Etelärannikko ,3 0,6 4,4 0,7 12,5 0, ,1 Pohjanmaa ,3 1,1 5,0 0,8 15,3 2, ,6 2 Lounais-Suomi ,7 1,1 2,3 0,6 8,0 0,8 0,2-14,7 3 Häme-Uusimaa ,0 1,3 4,0 0,7 8,8 0, ,3 4 Kymi ,4 0,7 1,9 1,2 7,2 0,4 0,0 0,0 12,9 5 Pirkanmaa ,0 0,9 2,2 1,0 3,8 1,2 0,1-11,2 6 Etelä-Savo ,0 0,8 1,5 1,8 6,5 2,6 0,4-15,7 7 Etelä-Pohjanmaa ,9 0,3 0,9 0,2 10,5 1,5 0,2 0,0 14,6 8 Keski-Suomi ,3 0,4 0,9 0,6 10,8 0,6 0,1 0,0 14,9 9 Pohjois-Savo ,3 0,7 1,2 1,1 12,5 0,5 0,1-17,3 10 Pohjois-Karjala ,9 0,8 1,8 1,6 5,6 1,7 0,5 0,3 14,1 11 Kainuu ,7 0,9 1,7 1,2 9,5 1,7 0,3 1,0 19,0 12 Pohjois-Pohjanmaa ,7 0,8 2,6 1,1 9,0 2,7 0,4 2,0 21,4 13 Lappi ,0 4,0 4,5 1,8 15,9 2,2 0,2 4,6 40, Etelä-Suomi ,6 0,8 2,0 1,0 8,9 1,2 0,2 0,0 15,7 Southern Finland Pohjois-Suomi ,1 2,6 3,4 1,5 12,9 2,2 0,3 3,3 31,4 Northern Finland Koko maa ,2 1,6 2,7 1,2 10,7 1,6 0,2 1,5 22,7 Whole country Kaksijaksoisissa metsiköissä vain vallitsevan jakson tuhot on otettu huomioon. - In two-storeyed stands, only damage affecting the dominant storey is taken into account. 1 Monituhoja esiintyy yli-ikäisyyttään rappeutuvissa metsissä, joissa on yhtäaikaa useita tuhon aiheuttajia. - Multiple symptoms of damage occur in over-aged senescent forests acted upon by many concurrent damaging agents. Lähde - Source: Metsäntutkimuslaitos, VMI - Finnish Forest Research Institute 2 Metsien kunto ja monimuotoisuus
17 2 Forest health and biodiversity 2.4 Metsikön laatuluokkaa alentavien metsätuhojen aiheuttajat Occurrence of damaging agents reducing stand quality, Kaksijaksoisissa metsiköissä vain vallitsevan jakson tuhot on otettu huomioon. In two-storeyed stands only damage affecting the dominant storey is taken into account. 1 Tuuli, lumi, pakkanen, halla, kuivuus, märkyys, ravinteiden epätasapaino tai metsäpalo. Wind, snow, frost, drought, moisture, nutrient imbalance or fire. % metsämaan alasta % of forest land area Metsäkeskus Inventointi- Abioottiset Ihmisen Eläimet Sienet (Naapuripuiden Tunnistamaton Laatuluokkaa vuosi tuhot 1 toiminta tai aluskasvilli- alentavia suuden) kilpailu tuhoja yht. Forestry centre Year of Abiotic 1 Human Animals Fungi Competition Unknown Total area inventory interventions (against other affected by trees and ground damage vegetation) 0 Ahvenanmaa ,7 2,2 6,1 8,5 0,4 14,4 47,4 1 Rannikko ,8 2,9 1,9 7,7 1,2 6,3 23,7 Etelärannikko ,1 1,3 2,5 6,0 1,1 6,1 21,1 Pohjanmaa ,5 4,1 1,5 8,9 1,2 6,3 25,6 2 Lounais-Suomi ,2 1,5 1,0 4,6 0,7 4,7 14,7 3 Häme-Uusimaa ,1 1,6 1,9 6,0 1,1 4,6 17,3 4 Kymi ,4 2,1 1,8 3,5 0,7 3,4 12,9 5 Pirkanmaa ,6 0,5 1,7 4,8 0,4 2,2 11,2 6 Etelä-Savo ,2 0,8 1,3 5,8 2,0 3,5 15,7 7 Etelä-Pohjanmaa ,4 0,8 1,1 4,0 1,6 3,6 14,6 8 Keski-Suomi ,8 1,6 1,8 3,5 0,9 5,2 14,9 9 Pohjois-Savo ,4 1,5 2,8 2,7 1,8 5,2 17,3 10 Pohjois-Karjala ,1 0,5 1,5 5,6 0,7 3,7 14,1 11 Kainuu ,3 0,5 2,3 6,9 0,7 5,4 19,0 12 Pohjois-Pohjanmaa ,0 0,3 1,6 6,3 1,6 7,5 21,4 13 Lappi ,7 0,4 1,4 10,8 2,2 11,7 40, Etelä-Suomi ,5 1,3 1,7 4,7 1,1 4,3 15,7 Southern Finland Pohjois-Suomi ,2 0,4 1,6 8,9 1,8 9,5 31,4 Northern Finland Koko maa ,5 0,9 1,7 6,6 1,4 6,6 22,7 Whole country Lähde: Source: Metsäntutkimuslaitos, VMI Finnish Forest Research Institute 92 Finnish Statistical Yearbook of Forestry
18 2 Metsien kunto ja monimuotoisuus 2.5 Metsäpalot Forest fires, Vuosi Palojen lukumäärä Paloala, hehtaaria Year Number of fires Burnt area, hectares Lähde: Source: Sisäasiainministeriö Ministry of the Interior Metsätilastollinen vuosikirja 93
19 94 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2.6 Vakuutusyhtiöiden metsävakuutusten perusteella maksamat metsätuhokorvaukset Forest damage compensations paid by insurance companies, Tilastosta puuttuvat vakuutusyhdistysten vahingonkorvaukset. Statistics does not include compensations paid by insurance associations. Lähde: Source: Suomen vakuutusyhtiöiden keskusliitto Federation of Finnish Insurance Companies mk FIM Tuhonaiheuttaja Damaging agent Tuhovuosi Tuuli Lumi Tuli Tulva Hirvieläimet Jyrsijät Hyönteiset Sienet Muut Kaikki Year of forest damage Wind Snow Fire Flood Moose etc. Rodents Insects Fungi Other Total Forest health and biodiversity
20 Metsätilastollinen vuosikirja Metsien suojelupinta-alat Areas of protected forests Luokka Metsämaa Kitumaa Metsää yhteensä Kokonaismaa-ala Classification Forest land Scrub land Protected forests, total Total land area % maaluokan % maaluokan % maaluokan % maaluokan ha alasta ha alasta ha alasta ha alasta % of land % of land % of land % of land ha class area ha class area ha class area ha class area Tiukasti suojellut metsät , , , ,4 Strictly protected forests Suojelualueet, joilla varovaiset hakkuut ovat 170 0,8 41 1, , ,0 mahdollisia 2 Protected areas where restricted forest management is possible Suojellut metsät yhteensä 884 4, , , ,4 Protected forests, total Rajoitetun metsätalouskäytön alueet , , , ,3 Forests with felling restrictions Suojellut ja rajoitetussa metsätalouskäytössä , , , ,7 olevat metsät yhteensä Protected forests and forests with felling restrictions, total Maaluokan kokonaispinta-ala , , , ,0 Total area of land class 1 Luonnonpuistot, kansallispuistot, soiden-, lehtojen- ja vanhojen metsien suojelualueet, suojeluohjelmiin varatut valtion maat, suojelutarkotuksiin hankitut maat, erityiset suojelualueet, Metlan päätöksellä perustetut suojelualueet, Metsähallituksen suojelumetsät (Metsähallituksen uusi maankäyttöluokka), aarnialueet (Metsähallituksen vanha maankäyttöluokka), Koitelainen, Natura ohjelman luonnonsuojelulain mukaan perustettavat alueet valtion mailla, erämaa-alueiden suojellut osat sekä yksityismaiden suojelualueet 2 Rantojensuojelualueet ja rantojensuojeluohjelman toteuttamattomat alueet, soiden-, lehtojen- ja vanhojen metsien suojeluohjelmien toteuttamattomat yksityismaiden alueet, Natura ohjelman luonnonsuojelulain mukaan perustettavat alueet yksityismailla, muun omistajan tai haltijan (kunnat, yhteisöt, yritykset) metsätalouskäytön ulkopuolella olevat alueet, erämaa-alueiden luonnonmukaisesti hoidetut osat, metsälain mukaiset arvokkaat elinympäristöt ja luonnonsuojelulain mukaiset suojeltavat luontokohteet sekä seutukaavan suojelualueet valtion mailla 3 Tutkimussopimusmetsät, luonnonhoitometsät (Metsähallituksen vanha maankäyttöluokka), ojitusrauhoitusalueet (Metsähallituksen vanha maankäyttöluokka), ympäristöarvometsät (Metsähallituksen uusi maankäyttöluokka), Metsähallituksen virkistysmetsät, valtion retkeilyalueet, kuntien virkistysmetsät ja korkeat alueet Lähde: - Source: Metsien suojelupinta-alat. Suojelupinta-alaprojektin raportti. - Areas of protected forests in Finland. The report of working group for areas of protected forests. 2 Metsien kunto ja monimuotoisuus
21 96 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2.8 Lakisääteiset luonnonsuojelualueet valtion mailla Statutory nature conservation areas on state land, Katso myös taulukko 1.8. See also Table 1.8. Lähteet: Metsähallitus ja Metsäntutkimuslaitos Sources: Finnish Forest and Park Service and Finnish Forest Research Institute Maapinta-ala ha Land area, ha Kansallis- Luonnon- Soidensuojelu- Lehtojen- Vanhojen metsien Erityiset luonnon- Erämaa- Yhteensä Metsäkeskus puistot puistot alueet suojelualueet suojelualueet suojelualueet alueet Forestry centre National Strict nature Protected Protected Protected Special Wilderness Total parks reserves peatlands herb-rich forests old-growth forests protected areas areas 0 Ahvenanmaa Rannikko 5,0-0,1 0,0 0,8 0,4-6,3 Etelärannikko 5,0-0,1 0,0 0,7 0,4-6,2 Pohjanmaa ,1 0,0-0,1 2 Lounais-Suomi 6,8 1,5 3,9 0,0 0,1 0,3-12,7 3 Häme-Uusimaa 7,1 0,2 0,4 0,0 0,8 0,7-9,3 4 Kymi 2, ,0 0,1 0,0-2,3 5 Pirkanmaa 7,3 0,8 3,7 0,0 1,1 0,2-13,1 6 Etelä-Savo 5,8-1,1 0,0 1,0 0,2-8,1 7 Etelä-Pohjanmaa 10,3-10,2 0,0 0,9 2,8-24,3 8 Keski-Suomi 5,4 1,2 2,2-1,7 2,3-12,7 9 Pohjois-Savo 2,9-0,7 0,1 0,5 1,3-5,5 10 Pohjois-Karjala 12,5 2,1 5,0-1,0 6,7-27,3 11 Kainuu 4,9 5,5 27,4 0,1 0,8 22,9-61,6 12 Pohjois-Pohjanmaa 16,2 9,8 50,8 0,1 0,7 6,5-84,1 13 Lappi 605,0 128,7 305,7 0,8-2, , , Etelä-Suomi 65,3 5,9 27,3 0,2 7,8 14,9-121,5 Southern Finland Pohjois-Suomi 626,2 144,0 383,9 1,0 1,5 31, , ,9 Northern Finland Koko maa 691,4 149,8 411,3 1,2 9,4 46, , ,3 Whole country 2 Forest health and biodiversity
22 2 Metsien kunto ja monimuotoisuus 2.9 Luonnonsuojeluohjelmien toteutumistilanne Realisation of nature conservation programmes, Maapinta-ala, ha Land area, ha Perustettu Perustamatta Luonnonsuojeluohjelma Founded Not yet founded Ohjelmien Lakisääteiset luon- Yksityiset luonnonkokonaispinta-ala non suojelualueet suojelualueet Nature conservation programme valtion mailla Valtionmaille Yksityismaille Total area of Statutory Conservation areas On state land On private land the programmes on state land on private land Kansallispuistot 1 700,7 688,9-6,3 5,5 National parks 1 Luonnonpuistot 1 149,0 149, Strict nature reserves 1 Soidensuojelun perusohjelma 608,3 409,5 6,6 136,9 55,3 Protected peatlands Lintuvesien suojeluohjelma 2 66,5 0,6 6,0 5,3 54,6 Protected waterfowl habitats 2 Rantojensuojeluohjelma 143,2 0,1 9,7 81,0 52,4 Protected shoreline Lehtojensuojeluohjelma 6,2 1,2 1,2 1,6 2,2 Protected herb-rich forests Vanhojen metsien suojeluohjelma 345,8 9,6 1,2 329,8 5,2 Protected old-growth forests Muut valtionmaiden suojelualueet 45,3 45, Other protected areas on state land Muut yksityismaiden luonnonsuojelualueet 16,3-16,3 - - Other protected areas on private land Erämaa-alueet 1 377, , Wilderness areas Uudet Natura alueet 88,8-0,9 46,7 41,2 New Natura areas Yhteensä 3 548, ,3 41,9 607,7 216,3 Total 1 2 Kansallis- ja luonnonpuistojen kehittämisohjelma sekä valtioneuvoston myöhemmät päätökset kansallispuistojen perustamisesta tai laajentamisesta Development programme for national parks and strict nature reserves and government s later decisions to found or expand national parks Lintuvesien suojeluohjelmien pinta-alat sisältävät myös vesialueita. Conservation programme areas for waterfowl habitats include also water areas. Lähde: Source: Ympäristöministeriö Ministry of the Environment Metsätilastollinen vuosikirja 97
23 2 Forest health and biodiversity 2.10 Luonnonsuojelualueet yksityismailla Nature conservation areas on private land, Maapinta-ala, ha Land area, ha Ympäristökeskus Metsät Geologiset Suot Lintuvedet Saaristot Kulttuuri- Yhteensä kohteet ympäristö Regional Environment Forests Geological Peatlands Waterfowl Islands Man-made Total Centre reserves habitats environments Ahvenanmaan maakunta 0,4 0,1 0,0 0,0 0,9 0,0 1,4 Uusimaa 1,6 0,3 0,5 0,6 1,8 0,1 4,9 Lounais-Suomi 0,6 0,1 0,8 0,6 0,8 0,0 2,9 Häme 0,7 0,1 0,3 0,1 0,1 0,0 1,3 Pirkanmaa 0,6 0,2 0,9 0,0 0,3 0,1 2,1 Kaakkois-Suomi 0,3 0,1 0,0 0,0 0,3 0,1 0,8 Etelä-Savo 0,4 0,3 0,5 0,1 1,9 0,0 3,2 Pohjois-Savo 0,6 0,2 0,8 0,2 1,2 0,0 3,0 Pohjois-Karjala 0,3 0,0 2,2 0,7 1,1 0,0 4,3 Länsi-Suomi 0,3 0,0 3,0 0,0 1,9 0,0 5,2 Keski-Suomi 0,7 0,1 0,8 0,4 0,7 0,3 3,0 Pohjois-Pohjanmaa 1,1 0,2 2,3 1,1 0,7 0,1 5,5 Kainuu 0,1 0,0 0,1 0,0 0,1 0,0 0,3 Lappi 0,5 0,0 0,0 0,1 0,2 0,0 0,8 Yhteensä 8,2 1,7 12,2 3,9 12,0 0,7 38,7 Whole country Lähde: Source: Ympäristöministeriö Ministry of the Environment 98 Finnish Statistical Yearbook of Forestry
24 2 Metsien kunto ja monimuotoisuus 2.11 Uhanalaisten lajien lukumäärät ensisijaisen elinympäristön mukaan 2000 Numbers of threatened species by primary habitat in 2000 Selkä- Selkä- Putkilo- Itiö- Sienet Yhteensä Osuus Elinympäristö Habitat rankaiset rangattomat kasvit kasvit Vertebrates Invertebrates Vascular Crypto- Fungi Total Proportion plants gams Lajien määrä Number of species % Metsät Forests ,5 Vanhat kangasmetsät Old heathland forests Muut kangasmetsät Other heathland forests Vanhat lehtometsät Old herb-rich forests Muut lehtometsät Other herb-rich forests Harjumetsät Esker forests Metsäpaloalueet ym. Forest-fire areas Muut Other forests Suot Peatlands ,5 Letot Fens Nevat Bogs Rämeet Pine mires Korvet Spruce mires Muut Other peatlands Vedet Watercourses ,8 Rannat Shoreline areas ,8 Kalliot Exposed bedrock ,3 Tunturipaljakat Fells ,2 Perinneympäristöt ym. Man-made environments etc ,0 Uhanalaisia kaikkiaan, Threatened species, total ,0 Lajeja kaikkiaan, Species, grand total joista riittävät tiedot of which evaluated Lähde: Source: Ympäristöministeriö Ministry of the Environment Metsätilastollinen vuosikirja 99
25 Avainbiotooppien esiintyminen eräillä alueilla Occurrence of key biotypes in some regions Metsäkeskus Inventointi- Nykyinen tai suunniteltu suojelualue Talousmetsä Metsätalouden maa yhteensä Lakikohteiden ¹ vuosi Present or planned nature conservation area Commercial forest Forestry land, total osuus metsäta- Avainbiotoopin merkitys Avainbiotoopin merkitys Avainbiotoopin merkitys louden maasta, % Forestry centre Year of Value of the key biotype Value of the key biotype Value of the key biotype The proportion of inventory especially valuable Arvokas Lakikohde ¹ Yhteensä Arvokas Lakikohde ¹ Yhteensä Arvokas Lakikohde ¹ Yhteensä key biotypes ¹, Valuable Especially Total Valuable Especially Total Valuable Especially Total % of forestry land valuable ¹ valuable ¹ valuable ¹ 0 Ahvenanmaa ,7 1 Rannikko ,7 Etelärannikko ,3 Pohjanmaa ,4 2 Lounais-Suomi ,2 3 Häme-Uusimaa ,6 4 Kymi ,2 7 Etelä-Pohjanmaa ,4 8 Keski-Suomi ,1 9 Pohjois-Savo ,7 hehtaaria hectares 2 Forest health and biodiversity Finnish Statistical Yearbook of Forestry ¹ Metsälain mukainen erityisen arvokas elinympäristö. Arvoa määriteltäessä ei ole otettu huomioon biotoopin yleisyyttä alueella. Especially valuable biotype as defined in Forest Act. The local frequency of the biotype is not taken into account. Lähde: Source: Metsäntutkimuslaitos, VMI Finnish Forest Research Institute
26 Metsätilastollinen vuosikirja 2.13 Kuolleen puuston tilavuus metsä- ja kitumaalla Volume of decayed and other dead trees on forest and scrub land Metsäkeskus Inventointi- Pystypuu Maapuu Kuollut puu yhteensä Forestry centre vuosi Dead trees, standing Dead trees, on the ground Dead trees, total Year of Lehtipuu Havupuu Yhteensä ¹ Lehtipuu Havupuu Yhteensä ¹ Lehtipuu Havupuu Yhteensä ¹ inventory Broadleaves Conifers Total ¹ Broadleaves Conifers Total ¹ Broadleaves Conifers Total ¹ 0 Ahvenanmaa ,59 1,33 1,92 0,57 1,69 2,26 1,16 3,02 4,18 1 Rannikko ,33 0,89 1,22 0,38 1,42 1,81 0,70 2,31 3,03 Etelärannikko ,46 1,13 1,58 0,42 1,60 2,02 0,86 2,72 3,60 Pohjanmaa ,22 0,71 0,93 0,34 1,26 1,65 0,56 1,97 2,53 2 Lounais-Suomi ,19 0,63 0,83 0,19 0,80 0,99 0,38 1,42 1,82 3 Häme-Uusimaa ,28 0,91 1,19 0,49 1,28 1,87 0,78 2,20 3,06 4 Kymi ,61 1,11 1,72 0,21 0,35 0,58 0,82 1,50 2,33 7 Etelä-Pohjanmaa ,14 0,31 0,46 0,14 0,55 0,72 0,29 0,87 1,18 8 Keski-Suomi ,16 0,38 0,54 0,39 1,77 2,48 0,54 2,15 3,02 9 Pohjois-Savo ,17 0,35 0,54 0,70 1,35 2,39 0,88 1,71 2,93 m³/ha Läpimitaltaan yli 10 cm osan tilavuus The volume of the part over 10 cm tree diameter ¹ Sisältää myös tunnistamattomien puulajien tilavuuden. Also includes volume of unidentified tree species. 101 Lähde: Source: Metsäntutkimuslaitos, VMI Finnish Forest Research Institute 2 Metsien kunto ja monimuotoisuus
27 2 Forest health and biodiversity 2.14 Eräiden lehtipuiden runkoluvut metsä- ja kitumaalla Number of stems of certain broad leaved species on forest and scrub land Puiden läpimitta on mitattu 1,3 metrin korkeudelta. Reference height of tree diameter is 1.3 m above ground level. ¹ Sisältää myös muiden monimuotoisuuden kannalta tärkeiden puulajien runkoluvun. Also includes number of other tree species important for the biodiversity of forests. kpl/ha number/ha Metsäkeskus Inventointivuosi Haapa Harmaaleppä Tervaleppä Pihlaja Raita Yhteensä ¹ Forestry centre Year of inventory European aspen Grey alder Black alder Mountain ash Goat willow Total ¹ 30 cm 20 cm 10 cm 10 cm 10 cm 0 Ahvenanmaa , ,23 4,06 16,12 1 Rannikko ,66 0,37 7,02 0,89 2,04 12,47 Etelärannikko ,94 0,39 11,60 1,31 3,49 21,05 Pohjanmaa ,44 0,34 3, ,86 5,51 2 Lounais-Suomi ,48 0,19 3,51 0,69 1,15 6,87 3 Häme-Uusimaa ,07 0,60 2,15 2,00 2,58 9,29 4 Kymi ,95 0,26 2,56 0,72 1,06 5,65 7 Etelä-Pohjanmaa ,27 0,11 0,02 0,06 0,53 0,98 8 Keski-Suomi ,32 0,11 0,48 0,52 1,61 3,26 9 Pohjois-Savo ,52 0,36 0,81 0,65 2,12 4,46 Lähde: Source: Metsäntutkimuslaitos, VMI Finnish Forest Research Institute 102 Finnish Statistical Yearbook of Forestry
Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala
Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Ylitarkastaja Tuula Tanska, Päättäjien 34. Metsäakatemia 2013
2 METSIEN KUNTO JA MONIMUOTOISUUS
2 METSIEN KUNTO JA MONIMUOTOISUUS Vuosina 1992 2001 metsikön laatuun vaikuttavia tuhoja havaittiin 4,8 miljoonalla metsämaahehtaarilla: Etelä-Suomessa 17 prosentilla ja Pohjois-Suomessa 32 prosentilla
2 METSIEN KUNTO JA MONIMUOTOISUUS
2 METSIEN KUNTO JA MONIMUOTOISUUS Metsikön laatuluokkaa alentavia tuhoja havaittiin valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI) vuosina 1992 2000 Etelä-Suomessa 17 prosentilla ja Pohjois-Suomessa 32 prosentilla
Metsien suojelu
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2008 Metsien suojelu 1.1.2008 15.9.2008 Esa Ylitalo Tiukasti suojeltuja metsiä 9 prosenttia metsäpinta-alasta Suojeltuja ja
Metsien suojelu
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 32/2009 Metsien suojelu 31.12.2008 6.8.2009 Esa Ylitalo Tiukasti suojeltuja metsiä 9 prosenttia Suomen metsäpinta-alasta Suojeltuja
2 METSIEN KUNTO JA MONIMUOTOISUUS
2 METSIEN KUNTO JA MONIMUOTOISUUS Vuosina 1992 2000 metsikön laatuun vaikuttavia tuhoja havaittiin 4,7 miljoonalla metsämaahehtaarilla: Etelä-Suomessa 17 prosentilla ja Pohjois-Suomessa 32 prosentilla
2 METSIEN KUNTO JA MONIMUOTOISUUS
METSIEN KUNTO JA MONIMUOTOISUUS Vuosina 199 metsikön laatua alentavia tuhoja havaittiin,9 miljoonalla metsämaahehtaarilla: Etelä-Suomessa 17 prosentilla ja Pohjois-Suomessa 33 prosentilla metsämaan pinta-alasta.
Lajiston uhanalaisuus eri elinympäristöissä
Lajiston uhanalaisuus eri elinympäristöissä Annika Uddström Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnin 2019 julkistus 8.3.2019 Säätytalo, Helsinki Uhanalaiset lajit eri elinympäristöissä Uhanalaisten lajien
Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä
Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso
Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen
Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen 1 LUONNONSUOJELUALUEET Suomen pinta-alasta suojeltu noin yhdeksän prosenttia luonnonsuojelu- ja erämaalailla. Lisäksi suojelutavoitteita tukevia muita alueita sisältyy
Metsäluonnonhoito. Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi. Reijo Suninen 16.10.2013
Metsäluonnonhoito Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi Reijo Suninen 16.10.2013 KESTÄVÄ METSÄTALOUS EKOLOGINEN TALOUDELLINEN SOSIAALINEN Talousmetsien luonnonhoito on ekologisten ja sosiaalisten tavoitteiden
Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita
Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita Juha Siitonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimipaikka Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute
Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen
Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen ZIG KOCH / WWF BENNY ANG / FLICKR WWF:n tavoitteet vuoteen 2020 Luonnon monimuotoisuus ei heikkene 2020 jälkeen Ekologinen jalanjälki ei kasva 2020 jälkeen
muutos *) %-yks. % 2016
TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2015 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2015: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic
Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella
Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen,
Riistan elinympäristöjen parantaminen. Kulttuurikeskus Vanha Paukkua Lapua
Riistan elinympäristöjen parantaminen Kulttuurikeskus Vanha Paukkua Lapua 26.11.2013 Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen Metsäluontoneuvoja Riitta Raatikainen
*) %-yks. % 2018*)
TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2017 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2017: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic
muutos *) %-yks. % 2017*)
TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2016 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2016: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic
METSO-ohjelma 2008 2025:
METSO-ohjelma 2008 2025: vapaaehtoisen suojelun onnistumiset ja haasteet Kimmo Syrjänen 1, Saija Kuusela 1, Susanna Anttila 1, Mirja Rantala 2 ja Terhi Koskela 2 1 Suomen ympäristökeskus ja 2 Metsäntutkimuslaitos
Suomen metsävarat 2004-2005
Suomen metsävarat 24-2 Korhonen, K.T., Heikkinen, J., Henttonen, H., Ihalainen, A., Pitkänen, J. & Tuomainen, T. 26. Suomen metsävarat 24-2. Metsätieteen Aikakauskirja 1B/26 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet
Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä
Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä Aino Juslén Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Helsingin yliopisto Diat Suomen ympäristökeskus, Ympäristöministeriö ja
Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella
Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H.,
Aluetyyppi (kohdetyyppi) METI 2014 EHDOTUS. Kansallispuisto 1A 1 II MH/LP Luonnonpuisto 1A 1 Ia MH/LP Soidensuojelualue 1A 1 IV (Ib) MH/LP
6.2.2015 LIITE SLL:n lausuntoon METI- työryhmän esitykseen koskien suojelualuetilaistoinnin uudistamista Suomen luonnonsuojeluliiton näkemykset on kirjattu taulukkoon pinkillä seuraavasti: S=ongelma suojelussa,
Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin
Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Päättäjien Metsäakatemia, maastojakso 11.-13.5.2016 Sisältö Arvokkaat metsän rakennepiirteet Metsänhoitosuositukset
Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella
Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Olli Salminen Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä, H.,
Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella
Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Olli Salminen Nuutinen, T., Hirvelä, H.,
Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella
Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Kari Härkönen Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä,
Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys
Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt
Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys
Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat 2005 2006 ja niiden kehitys 1998-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 19.10.2007 1 VMI10 Maastotyöt
METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö
METSO-OHJELMA elinympäristöt pienvedet lehdot lahop.kangasmetsät puustoiset suot metsäluhdat kalliot, louhikot puustoiset perinneymp. Valinta kriteerit TOTEUTTAA Ely-keskus metsäkeskus -pysyvä suojelu
Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin
Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Monimetsä-hankkeen työpaja, Ellivuori 8.6..2016 Investointeja ja puuta riittää Metsätalouden on oltava
Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus
Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät lisääntyvät hakkuut ja hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija Paloma Hannonen 30.11.2016 paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija
METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016. Metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi
METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016 Metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi Lähtökohtana vapaaehtoisuus METSO on antanut metsälle uuden merkityksen. METSO-ohjelman avulla omistaja
2 METSIEN MONIMUOTOISUUS JA KUNTO
2 METSIEN MONIMUOTOISUUS JA KUNTO Suomessa on suojeltuja tai rajoitetussa metsätalouskäytössä olevia metsiä 2,9 miljoonaa hehtaaria. Se on 13 prosenttia metsäalasta, eli metsä- ja kitumaan pintaalasta.
Suomen lajisto jatkaa uhanalaistumista SUOMEN UHANALAISET LAJIT TARVITSEVAT SUOJELUA
Suomen lajisto jatkaa uhanalaistumista SUOMEN UHANALAISET LAJIT TARVITSEVAT SUOJELUA Uhanalaisten lajien määrä kasvanut Maamme lajiston uhanalaistuminen jatkuu edelleen. Sekä vuonna 2010 että 2019 arvioiduista
2 Metsien monimuotoisuus ja terveys
2 Metsien monimuotoisuus ja terveys Suomessa on suojeltuja ja rajoitetussa metsätalouskäytössä olevia alueita 4,8 miljoonaa hehtaaria. Niistä luokitellaan metsäksi (metsä- ja kitumaa) 3,0 miljoonaa hehtaaria
Lahon aste Yhteensä Pysty- Maa- Yhteensä Pysty- Maa-
Liitetaulukko 43. Kuolleen puuston tilavuus lahon asteen mukaan metsä- ja kitumaalla. Ahvenanmaa Mänty 110 29 139 16 13 29 10 22 32 0 10 10 6 137 80 216 Kuusi 65 24 89 24 19 43 5 13 18 0 10 10 12 94 78
0(76,( $ 021,08272,6886
0(76,(1.8172 -$ 021,08272,6886 0HWVlQWXWNLPXVODLWRNVHQPHWVLHQWHUYH\ GHQWLODQWXWNLPXVRKMHOPDQUDSRUWLQPXNDDQ 6XRPHQPHWVLHQNXQWRRQW\\G\WWlYl 9XRQQDKDUVXXQWXQHLWDPlQW\MlROL NDQJDVPHWVLVVlNXXVLDMDOHKWLSXLWD
Suomen biokapasiteetti ja sen. Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus
Suomen biokapasiteetti ja sen kestävä ä käyttö Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Suomen kestävän kehityksen toimikunta 4 / 2010 Suomen ekologisen jalanjäljen ja biokapasiteetin kehitys Lähde: Global
Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys
Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2001-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt 2004 2008
Uusimmat metsävaratiedot
Uusimmat metsävaratiedot Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Valtakunnan metsien 11. inventoinnin (VMI11) tulosten julkistamistilaisuus 18.3.2015 Suomi on Euroopan metsäisin maa Metsätalousmaata 26,2 milj.
Aineisto ja inventoinnit
Pienialaisen täsmäpolton pitkäaikaisvaikutukset kääpälajiston monimuotoisuuteen Reijo Penttilä¹, Juha Siitonen¹, Kaisa Junninen², Pekka Punttila³ ¹ Metsäntutkimuslaitos, ² Metsähallitus, ³ Suomen ympäristökeskus
Metsätuhojen torjunta monimuotoisuutta tukien. Sini Eräjää, Metsätuholakityöpaja,
Metsätuhojen torjunta monimuotoisuutta tukien Sini Eräjää, Metsätuholakityöpaja,14.11.2011 Metsälaki 1 Tämän lain tarkoituksena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää
Suomen metsäkeskus. Metsien vapaaehtoinen suojelu, luonnonhoitohankkeet ja vesienhoito. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä
Suomen metsäkeskus Metsien vapaaehtoinen suojelu, luonnonhoitohankkeet ja vesienhoito Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä METSIEN EKOSYSTEEMIPALVELUT seminaari 6.11.2014 Metsien ekosysteemipalveluja
Metsäsuunnittelusta metsän suunnitteluun puuntuotannon rinnakkaistavoitteiden turvaaminen. Puukauppaa yksityismetsänomistajien kanssa vuosittain
Metsäsuunnittelusta metsän suunnitteluun puuntuotannon rinnakkaistavoitteiden turvaaminen Metsätieteen päivä 17.11.2015 Sami Oksa Päällikkö, ympäristö ja kestävä kehitys UPM ja metsä 50M Tainta istutetaan
Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen. Ylistaro-talo 21.10.2014
Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen Ylistaro-talo 21.10.2014 Metsäluontoneuvoja Riitta Raatikainen Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut Metsäkeskuksen
NATURA VERKOSTO
NATURA 2000 -VERKOSTO Natura 2000 -verkostoon kuuluvien luontodirektiivin ja lintudirektiivin perusteella suojeltavien alueiden keskittymät. Ydinestimoinnissa käytetyn ytimen koko on 1000 km² ja säde 17,8
Metsäluonnon suojelu. Metsäakatemia Paloma Hannonen
Metsäluonnon suojelu Metsäakatemia 11.5.2016 Paloma Hannonen paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suomen sitoumukset Pysäytetään luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen vuoteen 2020 mennessä. YK:n Biologista
2 METSIEN MONIMUOTOISUUS JA KUNTO
2 METSIEN MONIMUOTOISUUS JA KUNTO Suomessa on suojeltuja ja rajoitetussa metsätalouskäytössä olevia alueita kaikkiaan 4,7 miljoonaa hehtaaria. Näistä luokitellaan metsäksi (metsä- ja kitumaa) 2,9 miljoonaa
METSO:n jäljillä. Päättäjien Metsäakatemia Tupuna Kovanen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus luonnonsuojeluyksikkö
METSO:n jäljillä Päättäjien Metsäakatemia 29.9.2011 Tupuna Kovanen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus luonnonsuojeluyksikkö 3.10.2011 1 METSO II Metso I 2003-2007 Vapaaehtoinen suojelu katsottiin tehokkaaksi
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 11 15 28=1 USA 1 95 9 EU28-maat / EU28 countries 85 8 Japani / Japan 75 7 Suomi / Finland 65 28 29 21 211 212 213 Kausipuhdistettu
METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi
METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi METSO turvaa monimuotoisuutta Lähtökohtana vapaaehtoisuus METSO-ohjelma on antanut metsälle uuden merkityksen. Metsien monimuotoisuutta turvaavan METSO-ohjelman
VMI9 ja VMI10 maastotyövuodet
VMI ja VMI maastotyövuodet VMI: alueittain VMI: koko maa vuosittain Puuston kokonaistilavuus kaikki puulajit VMI: milj. m³ VMI: 8 milj. m³ Muutos: +8 milj. m³ (+%) 8 Lappi VMI VMI Lehtipuut Kuusi Mänty
Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys
Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat 24 26 ja niiden kehitys 1997-26 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI1/ 9.8.27 1 VMI1 Maastotyöt 24 28 Otantamittauksia
Miten METSO-ohjelma turvaa luonnon monimuotoisuutta. Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus
Miten METSO-ohjelma 2008-2025 turvaa luonnon monimuotoisuutta Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus Tavoitteet ja keinot valtakunnallisesti METSO-ohjelman tavoitteena
Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012
Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua
Lisää kasvua ja monimuotoisuus
Bioenergia, lisääntyvät Lisää kasvua vai hakkuut ja monimuotoisuus kestävämpää politiikkaa? 30.11.2016 Suojeluasiantuntija Paloma Hannonen 27.04.2017 paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut
Kuva: Seppo Tuominen
Kuva: Seppo Tuominen ! Valtionmaiden soiden säilytyssuunnitelmat 1966 ja 1969 ja Metsähallituksen tekemät rauhoituspäätökset Kansallis- ja luonnonpuistoverkon kehittäminen (VNp:t 1978 alkaen) Valtakunnallinen
Metsäohjelman seuranta
Metsäohjelman seuranta Pohjois-Savo Seppo Niskanen, elinkeinopäällikkö Kuopio 28.12.2017 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt
Metsäohjelman seuranta
Metsäohjelman seuranta Uusimaa Karen Wik-Portin, aluejohtaja Helsinki 28.12.2017 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt
Maaluokka. Kasvupaikkatyyppi km 2
Liitetaulukko 6. Maalajit metsä-, kitu- ja joutomaan kankailla. Metsämaa Ahvenanmaa Orgaaninen 1 1 3 1 0 0 0 7 1,1 0 0,0 0 0,0 7 0,6 Kallio 0 0 38 25 9 0 12 85 13,9 234 94,1 273 94,5 592 51,6 Kivikko 1
Metsäohjelman seuranta
Metsäohjelman seuranta Pohjois-Pohjanmaa Eeva-Liisa Repo, elinkeinopäällikkö Oulu 29.1.2018 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt
METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA
METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA Nurmeksen seurakunta on suojellut Metsien suojeluohjelman (METSO) mukaisesti Ympäristöministeriön päätöksellä yksityiseksi luonnonsuojelualueiksi tässä oppaassa lyhyesti
Lajiston palautuminen ennallistamisen jälkeen: lahopuun määrän ja ympäröivän maiseman vaikutukset
Lajiston palautuminen ennallistamisen jälkeen: lahopuun määrän ja ympäröivän maiseman vaikutukset Reijo Penttilä 1,2, Raimo Virkkala 1, Juha Siitonen 2, Pekka Punttila 1, Heikki Kotiranta 1, Raimo Heikkilä
Ympäristön tila Suomessa ja tulevaisuuden painopisteet
Ympäristön tila Suomessa ja tulevaisuuden painopisteet Ympäristöviranhaltijat ry:n Lammin päivät 23 2.1.23 Jari Välimäki Suomen ympäristökeskus, Ympäristöpolitiikan tutkimusohjelma www.eea.eu.int/ indeksi
Säästä yli hehtaarin metsikkö!
Säästä yli hehtaarin metsikkö! Ensiapuohjelma vanhaa puustoa ja tasaista kosteaa pienilmastoa tarvitseville lajeille talousmetsissä Anna-Liisa Ylisirniö Arktinen keskus Lapin yliopisto Suomessa metsätalous
Lajien uhanalaisuusindeksi elinympäristöjen muutoksen kuvaajana. Valokuvat Pekka Malinen/Luomus
Lajien uhanalaisuusindeksi elinympäristöjen muutoksen kuvaajana Valokuvat Pekka Malinen/Luomus www.luomus.fi 31.1.2017 1 www.luomus.fi 31.1.2017 2 Uhanalaisuusarvioinnin luokille annetaan uhanalaisuusindeksin
Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa
Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen, O. & Härkönen,
Metsä- ja suoluonnon monimuotoisuus
Metsä- ja suoluonnon monimuotoisuus MATTI SEPPÄLÄ MITÄ METSÄLUONNON MONIMUO- TOISUUS ON? Monimuotoisuudella tarkoitetaan kaikkea elävässä luonnossa esiintyvää vaihtelua. Bioottisten tekijöiden lisäksi
Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012
Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-marraskuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (116.500) lisääntyivät tammi-marraskuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua
hakkuut rakent am ja monimuotoisuus
Bioenergia, Metsien tulevaisuutta lisääntyvät hakkuut rakent am ja monimuotoisuus assa 30.11.2016 Suojeluasiantuntija 16.02.20178 Paloma Hannonen paloma.hannonen@sll.fi Suojeluasiantuntija Paloma 050 Hannonen
Mitä on ympäristövastuullinen metsätalous?
Mitä on ympäristövastuullinen metsätalous? PEFC-seminaari 3.12.2013 Risto Mustonen vt. suojeluasiantuntija Suomen luonnonsuojeluliitto Metsätalouden ympäristövaikutuksia Suomessa: 1,5 miljonaa kilometriä
METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2020. harjusinisiipi Kuva:Antti Below
METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2020 1 harjusinisiipi Kuva:Antti Below Esityksen sisältö Mikä METSO? METSO turvaa monimuotoisuutta METSO-ohjelmaan soveltuvat elinympäristöt Miten METSO
Ravintoresurssin, hirvikannan ja metsätuhojen kolmiyhteys
Ravintoresurssin, hirvikannan ja metsätuhojen kolmiyhteys Juho Matala, Luonnonvarakeskus Antti Ihalainen, Kari Korhonen, Seppo Nevalainen, Ari Nikula, Vesa Nivala, Jyrki Pusenius, Antti Paasivaara, Teija
Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén
Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén ENNALLISTAJAN POLKU KARTTA Pohjakartta Maanmittauslaitos,
METSO-ohjelman uusien pysyvien ja määräaikaisten suojelualueiden ekologinen laatu Uudenmaan alueella. Juha Siitonen & Reijo Penttilä Metla, Vantaa
METSO-ohjelman uusien pysyvien ja määräaikaisten suojelualueiden ekologinen laatu Uudenmaan alueella Juha Siitonen & Reijo Penttilä Metla, Vantaa Tavoitteet tavoitteena selvittäämetso-ohjelmaan kuuluvien
Luonnonhoito Suomen talousmetsissä
Luonnonhoito Suomen talousmetsissä Ympäristövaikutusten hallinta on noussut yhä keskeisemmäksi Suomen metsätaloudessa. Se on saanut aikaan muutoksia myös metsien käsittelyssä ja hoidossa. Metsäammattilaisia
Metsien suojelun nykytila ja haasteet Suomessa
Metsien suojelun nykytila ja haasteet Suomessa Kehityspäällikkö, Yritysyhteistyö Kati Malmelin Metsäasiantuntija Panu Kunttu WWF/Päivi Rosqvist Metsäluonnon monimuotoisuus Metsäluonnon monimuotoisuudella
Metsäluontotyyppien. uhanalaisuus. Jari Kouki Itä-Suomen yliopisto, metsätieteiden osasto LuTU-seminaari, Säätytalo,
Metsäluontotyyppien uhanalaisuus Jari Kouki Itä-Suomen yliopisto, metsätieteiden osasto LuTU-seminaari, Säätytalo, 18.12.2018 Metsäluontotyyppien uhanalaisuus 34 tyyppiä arvioitiin: 76 % uhanalaisia Uhanalaistumisen
Metsätuholakiesitys ja monimuotoisuus
Metsätuholakiesitys ja monimuotoisuus Sini Eräjää, 24.1.2013 Lain tarkoitus (1 ) Tämän lain tarkoituksena on metsien hyvän terveydentilan ylläpitäminen ja metsätuhojen torjuminen. (Työryhmämuistio 2012)
Taustaa puustoisista perinneympäristöistä
Taustaa puustoisista perinneympäristöistä Laitila 4.- 5.9.2012 Hannele Kekäläinen ylitarkastaja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue Maatalousympäristöt Suomen viidenneksi
Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO
Metsien luonnontuotteet ja luomu Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Keruuluomu / luomukeruu Luonnonmarjat ja -sienet ovat luomua, jos ne on kerätty erikseen määritellyiltä luomukeruualueilta Keruualueeksi
2 Metsien monimuotoisuus ja terveys
2 Metsien monimuotoisuus ja terveys Suomessa on suojeltuja ja rajoitetussa metsätalouskäytössä olevia alueita kaikkiaan 4,8 miljoonaa hehtaaria. Näistä luokitellaan metsäksi (metsä- ja kitumaa) 3,0 miljoonaa
Ilmasto, energia, metsät win-win-win?
Ilmastonmuutoksen primääri syy globaalilla tasolla on fossiilisten polttoaineiden käyttö. Suomen metsillä on vain hyvin marginaalinen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa, mutta parhaimmillaan voimme toimia
Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444
METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma Harjunsinisiipi/Antti Below
METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2016 Harjunsinisiipi/Antti Below 1 METSO turvaa monimuotoisuutta Suojelemalla tai hoitamalla arvokkaita metsiä suojellaan myös niissä eläviä harvinaisia
METSO-seuranta: suojeluun tulevien kohteiden inventoinnit
METSO-seuranta: suojeluun tulevien kohteiden inventoinnit Juha Siitonen, Reijo Penttilä Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö 15.11.010 1 Taustaa Metlan 009 alkanut, MMM:n rahoittama hanke tavoitteena
Ojitettujen soiden ennallistaminen
Ojitettujen soiden ennallistaminen Soiden maankäytön tulevaisuus -seminaari 2014 Matti Seppälä, johtava luonnonhoidon asiantuntija Suomen metsäkeskus 18.12.2014 Suomen metsäkeskus 2 Ojitettujen soiden
Soidensuojelun täydennys- ohjelma. kestävää käy5öä. Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014
Soidensuojelun täydennys- ohjelma osana soiden kestävää käy5öä Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014 Valtakunnallisia arvioita suoluonnon /lasta Kaikkien luontodirekdivin
Metsien suojelun nykytila ja haasteet Suomessa
Metsien suojelun nykytila ja haasteet Suomessa Panu Kunttu Metsäasiantuntija panu.kunttu@wwf.fi Metsäluonnon monimuotoisuus Metsäluonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan erilaisten metsäympäristötyyppien,
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut 22.9.2
Väestöennuste 2012 mikä muuttui?
mikä muuttui? Markus Rapo, Tilastokeskus Rakenteet murroksessa pohjoinen näkökulma 29.11.2012, Oulu Esityksessäni Havaittu väestökehitys Tilastokeskuksen väestöennuste luonne ja tulkinta oletukset (vs.
2 METSIEN MONIMUOTOISUUS JA KUNTO
METSIEN MONIMUOTOISUUS JA KUNTO Suomessa on suojeltuja tai rajoitetussa metsätalouskäytössä olevia metsiä,8 miljoonaa hehtaaria, eli 1 prosenttia metsäalasta. Valtaosa näistä alueista sijaitsee Pohjois-Suomessa.
METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA
METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA Lieksan seurakunta on suojellut Metsien suojeluohjelman (METSO) mukaisesti Ympäristöministeriön päätöksellä yksityiseksi luonnonsuojelualueiksi tässä oppaassa lyhyesti esitellyt
Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan
Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan NordGen Metsä teemapäivä 3.10.2011 Kari T. Korhonen VMI/Metla Valokuvat: E.Oksanen/Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet
Monimuotoisuuden suojelu
Monimuotoisuuden suojelu Metson keinoin i Ylitarkastaja Leena Lehtomaa, Lounais-Suomen ELY-keskus METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2016 1 Esityksen sisältö METSO turvaa monimuotoisuutta
Metsien tuuli- ja lumituhoriskit nyt ja tulevaisuudessa
Metsien tuuli- ja lumituhoriskit nyt ja tulevaisuudessa Heli Peltola 1), Veli-Pekka Ikonen 1), Hannu Väisänen 1), Seppo Kellomäki 1), Hilppa Gregow 2), Ari Venäläinen 2) 1) Joensuun yliopisto, Metsätieteellinen
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma METSO Marjukka Mähönen / MMM
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma METSO 2008 2016 1 METSO -toimintaohjelman tavoitteet ja lähtökohdat METSO -toimintaohjelman tavoitteena on pysäyttää metsäisten luontotyyppien ja metsälajien
Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954