Avoimen lähdekoodin lisensointi. Mikko Välimäki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Avoimen lähdekoodin lisensointi. Mikko Välimäki 31.1.2005"

Transkriptio

1 Avoimen lähdekoodin lisensointi Mikko Välimäki

2 HS, pääkirjoitus /2...Linux on ollut menestys, ja sen asema vahvistuu. Business Week arvioi, että parin vuoden kuluttua jo joka kolmanteen palvelimeen asennetaan Linux-käyttöjärjestelmä. Linuxin menestys on kiehtovaa, koska Linus Torvalds on suomalainen. Mutta erityisen kiinnostavaksi Linuxin menestyksen tekee se, että avoimeen arkkitehtuuriin perustuva toimintatapa haastaa menestyksellisesti Microsoftin, jonka asema perustuu päinvastaiseen strategiaan: suojattuihin patentteihin ja niiden raivokkaaseen valvontaan. Linux osoittaa, että myös tiedon avoimuus voi poikia taloudellista menestystä. Patentti luotiin 1800-luvulla teollisen vallankumouksen pyörteissä keksijän suojaksi, eräänlaiseksi kilveksi, jonka suojassa teollista keksintöä voi kaupallisesti hyödyntää yksinoikeudella tietyn ajan. Nyt, tietoteknisen vallankumouksen aikana, patentin käyttö ja merkitys ovat toiset. Patentti ei ole enää vain teollisen keksinnön suojakilpi. Itse asiassa raskas patenttien hakemismenettely ja kalliit patenttioikeudenkäynnit ovat johtaneet siihen, että monet yritykset yrittävät suojata keksintönsä aivan muilla tavoin, esimerkiksi yksinkertaisesti salaamalla keksinnön ulkopuolisilta. Sen sijaan yritykset saattavat kerätä laajan patenttisalkun muista syistä, esimerkiksi vahvistaakseen imagoaan sijoittajien tai asiakkaiden silmissä. Patenttihakemuksia saatetaan laittaa vireille myös vain, jotta näin estetään mahdollisten kilpailijoiden tulo markkinoille...

3 HS, pääkirjoitus /2 Patenttisuojan piiriin yritetään yhä sinnikkäämmin saada myös asioita, jotka eivät ole sen piiriin kuuluneet. Rajaa keksinnön, tieteellisen löydöksen ja tiedon välillä yritetään hämärtää. Brittiyhtiö yritti saada suojaa luettelolle Englannin liigan jalkapallo-otteluista, ja yhdysvaltalainen yritys yritti saada itselleen yksinoikeuden dna-tietokantoihin. Nykyään tieto ja tulkinta ovat yhä arvokkaampia asioita. Siksi patenttisuoja, tietokantasuoja ja tekijänoikeus lähestyvät toisiaan. Aivan samoin kuin yritykset, jotka yrittävät laajentaa patenttisuojaa äärimmilleen, myös tekijänoikeuksilla elävät järjestöt ja yritykset koettavat heittää omia rahastusverkkojaan mahdollisimman laajalle. Mutta miten paljon ylenmääräinen suojaus ja valvonta ovat yhteisen edun tai markkinatalouden etujen mukaisia? Tiedon vallankumouksen oppi voisi myös olla se, että tiedon ja osaamisen tulisi voida levitä ja kasautua mahdollisimman vapaasti. Entä, jos suojaamiseen ja salaamiseen perustuva ajattelu käännettäisiinkin ylösalaisin? Lakimiehet siitä kärsisivät, mutta todelliset oivaltajat saattaisivat voittaa. Artikkelin mukaan Linus Torvalds on onnellinen ja myös vauras ihminen.

4 Rakenne Mitä on avoin lähdekoodi tänään? Avoimen ajan lyhyt historia Määritelmät ja lisenssit Oikeudelliset riskit Tulkintaongelmat, loukkausriskit, lisenssien epäyhteensopivuus Ohjelmistoliiketoiminta

5 Lyhyt historia

6 Avoimen koodin juuret Vielä 1970-luvulla ohjelmistotuotteissa oli lähes poikkeuksetta koodit mukana Lisensointi ja massamarkkinat muuttivat ohjelmistojakelun binääreihin Yliopistomaailmassa avoimuus säilyi, ohjelmistoissa ei ollut juuri käyttöehtoja Richard M. Stallman julkaisi GNU Manifeston 1983 ja perusti Free Software Foundationin

7

8 Avoimuuden esiinmarssi Internetin räjähdysmäinen kasvu 1990-luvulla rakentui pitkälti avoimen lähdekoodin ohjelmistojen varaan (Linux, Apache, MySQL, Perl,...) Open Source Initiative perustettiin 1998 Taistelut UNIXin avoimuudesta Berkeley vs. AT&T ( ) IBM vs. SCO (2003-) Poliittinen keskustelu 1990-luvun lopulta

9 Avoimia ohjelmistoja BSD (1970s-) Sendmail (1980-) GCC, Perl (1987-) Linux (1991-) Apache, MySQL, PHP (1995-) Mozilla (1998-) OpenOffice (2000-)

10 Avoimet ohjelmistot ja teollisuuden tuki

11 Mahdollisuuksia ja riskejä

12 Suuret toimittajat IBM: Linux is perfect for anyone with an eye on their budget who still needs a reliable and scalable operating system. (ibm.com/linux) Oracle: With technical contributions to enhance Linux, with code-level support of the key Linux operating systems, and with strategic partnerships, Oracle is offering an Unbreakable Linux platform for customers to safely deploy Linux in a mission critical environment. (otn.oracle.com/tech/linux)

13 Muutakin kuin Linux HP: HP is hosting a number of open source software projects that run on various HP systems. (opensource.hp.com) Apple: Apple s open source projects allow developers to customize and enhance key Apple software. Through the open source model, Apple engineers and the open source community collaborate to create better, faster and more reliable products for our users. (developer.apple.com/darwin)

14 Jopa Microsoft... Eilen: We believe that a shared source model, coupled with continuing contributions to public standards, provides a path that is preferable to the open source approach founded on the GPL. (2001) Tänään: The software industry often is depicted as... rival camps of commercial and open-source providers. Market forces, however, are rendering this portrayal obsolete. Both models have proven beneficial to the software market. (2004)

15 Määritelmät ja lisenssit

16 Tekijänoikeus ja patentti Tekijänoikeus suojaa tietokoneohjelmaa ja sen lähdekoodia Kopiointi, levitys ja muuntelu kiellettyä Lisenssissä annetaan tyypillisesti vain rajattu käyttöoikeus binääriin Myös ohjelmistopatentit nykyään relevantteja, lakia muutetaan parhaillaan EU:ssa

17 Mitä on avoin lähdekoodi? Open Source Initiativen vaatimukset: Vapaa levitysoikeus Avoin (ja toivottavasti ilmainen) lähdekoodi Johdannaiset teokset oltava sallittu Syrjimättömyys (laitteisto, käyttäjät,...) Tekijän integriteetti suojattava

18 Entä vapaat ohjelmat? Free Software Foundationin vaatimukset: Vapaus ajaa ohjelmaa Vapaus tutkia ohjelman toimintaa Vapaa levitysoikeus Johdannaiset teokset oltava sallittu

19 Keskeiset käsitteet Akateemiset tai yliopistolisenssit: lähdekoodilla voi tehdä mitä tahansa - ainoastaan tekijänoikeusmerkintää ja tekijöiden nimeä ei saa poistaa GNU-lisenssit - copyleft: lähdekoodia ei saa sulkea ja lisenssimaksuja ei saa kerätä Yritys- tai projektikohtaiset lisenssit: voivat olla sekä sallivia että copyleft-periaattella toimivia, yleensä yksityiskohtaisempia

20 The way it was characterized politically, you had copyright, which is what the big companies use to lock everything up; you had copyleft, which is free software s way of making sure they can t lock it up; and then Berkeley had what we called copycenter, which is take it down to the copy center and make as many copies as you want - Kirk McKusick, BSD:n pääkehittäjä 1980-luvulla

21 Lisenssin pysyvyys Copyleft: vaikka lähdekoodia muutettaisiin, lisenssiä ei saa vaihtaa, joten teos pysyy avoimena Jos copyleft-moduli kuitenkin linkitetään osaksi suurempaa kokonaisuutta, voidaan kokonaisuus lisensoida muilla ehdoilla ( weak copyleft, standard copyleft )

22 Lisenssin tarttuvuus Viral effect, reciprocal, inheritance, strong copyleft : jos tarttuvaa koodia yhdistetään muuhun lähdekoodiin, tulee kokonaisuus lisensoida tarttuvan koodin ehdoin Joissakin uusimmissa lisensseissä myös vielä vahvempi network copyleft : jos ohjelmistoa käytetään verkon yli, se katsotaan levitykseksi ja lähdekoodi pitää julkaista

23 Lisenssien vertailu Kriteeri Vapaa levitys Vapaa käyttö Avoin koodi Pysyvä Tarttuva Verkkokäyttö Shareware X Freeware X X BSD X X X LGPL X X X X - - GPL2 X X X X X - GPL3 X X X X X X

24 Oikeudelliset riskit

25 1. Lisenssien tulkinta Milloin GPL tarttuu? 2 b) Jokainen teos, jonka Lisenssin saaja julkaisee tai levittää edelleen, ja joka kokonaan tai osittain perustuu tai sisältää osia Ohjelmasta, on lisensoitava kokonaisuudessaan ilman maksua kaikille kolmansille osapuolille tämän Lisenssin ehtojen mukaisesti.

26 Tulkintatilanteita GPL-koodiin tai -koodista linkattu GPL-koodia muuteltu GPL-modulia käytetään rajapinnan kautta Komponentti Ohjelmistotuote Kirjastorutiineja Ajonaikainen kirjastomoduli

27 Joitakin riitaisuuksia Linuxin laitteistoajurit (erillisinä moduleina) Torvalds: ei välttämättä GPL Stallman: aina GPL MySQL ja asiakasohjelmat (rajapinnan kautta) MySQL: All commercial clients require a license Käyttäjät: GPL ei koske softan ajamista

28 Sovellusvuokraus ja GPL? Seuraava GPL:n versio (v 3) voi vaikeuttaa mahdollisesti sovellusvuokrausliiketoimintaa Ehdotettu 2b)-kohdan laajentamista siten, että se koskisi myös verkon kautta käytettäviä ohjelmistoja Network copyleft

29 2. Loukkausriskit Ongelma: vastuu voi syntyä vaikka ei tiedetä loukkaako komponentti jonkun toisen tekijänoikeutta tai patenttia (IPR-oikeutta)

30 Case: SCO vs. Linux Yhdysvaltalainen konkurssin partaalla oleva yritys haastoi Linuxin tukijoita oikeuteen Väite: Linuxin lähdekoodiin kopioitu osia SCO:n omistamista kilpailevista tuotteista (sekä tekijänoikeus- että patenttirikkomuksia) Onko käyttäjien ostettava kaikkiin Linuxeihin lisenssi SCO:lta? Vastaväitteitä: SCO jakoi aiemmin samaa lähdekoodia ja koodi yleisesti tunnettua

31 Ohjelmistopatentit Linux rikkoo 286:tta ohjelmistopatenttia - Open Source Risk Management, Inc. (myy vakuutuksia) Suurin osa suurista IT-yrityksistä käyttää patentteja kuitenkin vain puolustuksellisesti Miten avoimen lähdekoodin kehittäjät voisivat kerätä patenttipoolin?

32 Missä ero? IBM : IBM has pledged open access to key innovations covered by 500 IBM software patents to people and groups working on open source software. The pledge applies to any individual, community, or company working on or using software that meets the Open Source Initiative (OSI) definition of open source software. SUN : Sun also announced that it will grant access to more than 1,600 of its patents under the CDDL for the OpenSolaris program. Today s grant marks the largest single release of patent innovations into the open source community by any organization to date.

33 Vastaus Uusimmissa avoimen lähdekoodin lisensseissä on lauseke patenttikanteista tyyliin: If You institute patent litigation against any entity (including a cross-claim or counterclaim in a lawsuit) alleging that the Work or a Contribution incorporated within the Work constitutes direct or contributory patent infringement, then any patent licenses granted to You under this License for that Work shall terminate as of the date such litigation is filed. (Apache 2.0) Jos joku nostaa patenttikanteen Apachea vastaan, menettää oikeuden IBM:n 500:aan patenttiin - SUN:in patenteilla ei samanlaista merkitystä yhteisölle (toisin kuin tiedote antaa ymmärtää)

34 3. Lisenssien ristiriidat Monet copyleft-lisenssit ovat keskenään epäyhteensopivia Esimerkiksi GPL-koodia ei voi yhdistää CDDL-koodiin - Open Solariksen koodia ei voi käyttää Linuxissa ja päinvastoin Haitta avoimen lähdekoodin kehitysmallille ja lisäriski käyttäjille Open Source Definition ei ole standardin määritelmä!

35 Oikeuksien selvennys Jos lakien muuttaminen ja poliittinen vaikuttaminen unohdetaan, mitä yritys voi tehdä riskien välttämiseksi? Oikeuksien hankkiminen sopimuksin Lähdekoodin kirjoittaminen uudestaan tai ongelmakomponenttien vaihto Vakuutus tai IPR-takuu (indemnification) Käytön lopettaminen

36 Ohjelmistoliiketoiminta

37 Menestystarinoita? Puhtaat avoimen lähdekoodin yritykset harvoin menestystarinoita Esimerkiksi Linux-distribuutiot pääosin nollabisnes (Corel, Caldera, Mandrake...) Poikkeuksiakin toki löytyy kuten RedHat, MySQL, TrollTech,... Avoin lähdekoodi tuonut paljon bisnestä pienille Internet-konsultointiyrityksille

38 Hinnoittelu Myynti ensimmäiselle asiakkaalle aina ok - ei vaikutusta projektiliiketoimintaan Palvelujen tai sovellusten tarjoaminen verkon yli - esim. Amazon, Google jne toimivat käytännössä avoimen lähdekoodin ohjelmistoilla mutta eivät julkaise lähdekoodeja (GPL ei vaadi - vielä) Kaksoislisensointi: myydään kaupallinen lisenssi niille (yritys)käyttäjille, jotka eivät voi sitoutua copyleft-ehtoon, haluavat takuun jne.

39 Liiketoimintamalleja

40 Kaksoislisensointi

41 Esimerkkiyrityksiä

42 Lisenssin valinnasta Sallivat lisenssit (BSD, MIT,...) Kiinnostavia ohjelmistokehittäjien näkökulmasta, teknologian standardointiin ja julkisesti rahoitettuihin hankkeisiin Pysyvät ja tarttuvat lisenssit (GPL, LGPL,...) Sopivia yhteisöprojekteihin ilman vaaraa, että joku kaupallistaa kaiken, sekä myös kaksoislisensointiin

Avoin lähdekoodi 2004. Mikko Välimäki 13.2.2004

Avoin lähdekoodi 2004. Mikko Välimäki 13.2.2004 Avoin lähdekoodi 2004 Mikko Välimäki 13.2.2004 Kuka puhuu? Mikko Välimäki, oik. kand Tutkija ja opettaja TKK:lla, valimaki.org (artikkeleita, lisenssisuomennoksia ym.) EFFI.org (politisointi) ja Turre.com

Lisätiedot

Ohjelmiston lisensoinnin avoimet vaihtoehdot

Ohjelmiston lisensoinnin avoimet vaihtoehdot Ohjelmiston lisensoinnin avoimet vaihtoehdot Ohjelmistoliiketoiminta-seminaari Jyväskylä, 11.4.2007 Matti Saastamoinen Suomen open source -keskus COSS COSS - Centre for Open Source Solutions Kansallinen

Lisätiedot

Avoimen lähdekoodin kehitysmallit

Avoimen lähdekoodin kehitysmallit Avoimen lähdekoodin kehitysmallit Arto Teräs Avoimen lähdekoodin ohjelmistot teknisessä laskennassa -työpaja CSC, 25.5.2009 Avoimen lähdekoodin kehitysmallit / Arto Teräs 2009-05-25

Lisätiedot

Open Source -ohjelmien perusteet

Open Source -ohjelmien perusteet Open Source -ohjelmien perusteet Teemu Leinonen teemu.leinonen@uiah.fi Medialaboratorio, Taideteollinen korkeakoulu Oppimisympäristöjen tutkimusryhmä http://fle3.uiah.fi/group/ Co-learnit Oy http://www.co-learnit.com

Lisätiedot

Avoin lähdekoodi - lakiasiaa. Mikko Välimäki 26.1.2007

Avoin lähdekoodi - lakiasiaa. Mikko Välimäki 26.1.2007 Avoin lähdekoodi - lakiasiaa Mikko Välimäki 26.1.2007 Bio Opetusta ja tutkimusta pääasiassa TKK:lla ja Hankenilla 1999- Softafirmojen konsultointia ja koulutusta, oikeudenkäyntejä ym., Turre Legal Oy 2000-

Lisätiedot

Avoin lähdekoodi hankinnoissa Juha Yrjölä

Avoin lähdekoodi hankinnoissa Juha Yrjölä Avoin lähdekoodi hankinnoissa 9.6.2016 Juha Yrjölä Mitä on avoin lähdekoodi? 1. Lähdekoodi tulee jakaa ohjelmiston mukana tai antaa saataville joko ilmaiseksi tai korkeintaan luovuttamiskulujen hinnalla.

Lisätiedot

Ohjelmien lisensoinnista

Ohjelmien lisensoinnista Ohjelmien lisensoinnista Mitä ohjelmoijan on hyvä tietää ohjelmien tekijänoikeuksista ja (erityisesti open source) lisensseistä Tapani Tarvainen 27.11.2015 Lähtökohta: tekijänoikeus Yksinoikeus "määrätä

Lisätiedot

Innovointiprosessi. Lili Aunimo. 11.12.2009 Lili Aunimo

Innovointiprosessi. Lili Aunimo. 11.12.2009 Lili Aunimo Innovointiprosessi Lili Aunimo Lisensointi Tekijänoikeudet: Verkkomultimediaopintojaksolla Ohjelmistolisenssit Sisältölisenssit: kuvat, musiikki, video, teksti Creative Commons http://fi.wikipedia.org/wiki/lisenssi

Lisätiedot

Historiaa. Unix kirjoitettiin kokonaan uudestaan C-kielellä 1973. Unix jakautui myöhemmin System V ja BSDnimisiin. Kuutti, Rantala: Linux

Historiaa. Unix kirjoitettiin kokonaan uudestaan C-kielellä 1973. Unix jakautui myöhemmin System V ja BSDnimisiin. Kuutti, Rantala: Linux Historiaa Linux on Unix-yhteensopiva käyttöjärjestelmä. Unixin perusta luotiin 1964 MIT:ssa aloitetussa MULTICS-projektissa (http://www.cs.helsinki.fi/u/kerola/tkhist/k2000/alustukset/unix_hist/unix_historia.htm)

Lisätiedot

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto Julian Voss, Quantum man, 2006 (City of Moses Lake, Washington, USA) Kolme näkökulmaa

Lisätiedot

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto Julian Voss, Quantum man, 2006 (City of Moses Lake, Washington, USA) Kolme näkökulmaa

Lisätiedot

Oikeusministeriön OpenOffice.org -käyttöönotto. Esityksen sisältö. Avoin lähdekoodi

Oikeusministeriön OpenOffice.org -käyttöönotto. Esityksen sisältö. Avoin lähdekoodi Oikeusministeriön OpenOffice.org -käyttöönotto IBM:n kollaboraatioseminaari Helsinki 19.5.2009 Martti Karjalainen, oikeusministeriö Esityksen sisältö Avoin lähdekoodi (open source) Oikeusministeriön OpenOffice.org-käyttöönoton

Lisätiedot

Avointen ohjelmistojen käyttö ohjelmistokehityksessä

Avointen ohjelmistojen käyttö ohjelmistokehityksessä Avointen ohjelmistojen käyttö ohjelmistokehityksessä 9.4.2008 Janne Kuha Manager, Java Services Descom Oy Janne Kuha Manager, Java Services janne.kuha@descom.fi Kuka? Descom Oy:llä, sitä ennen Wanadu Inc.,

Lisätiedot

Avoimet lisenssit. Katsaus Creative Commons -lisensointiin. Työelämäpedagogiikan webinaari

Avoimet lisenssit. Katsaus Creative Commons -lisensointiin. Työelämäpedagogiikan webinaari Avoimet lisenssit Katsaus Creative Commons -lisensointiin Työelämäpedagogiikan webinaari 12.3.2019 Arto Ikonen OSC, JYU JYU. Since 1863. 12.3.2019 1 Tekijänoikeus ja lisensointi Tekijänoikeus: tekijän

Lisätiedot

Avoin lähdekoodi (Open Source) liiketoiminnassa

Avoin lähdekoodi (Open Source) liiketoiminnassa Avoin lähdekoodi (Open Source) liiketoiminnassa Mikko Amper 12.11.2013 Mitä aloittavan BioICT-yrityksen tulisi tietää IPR:istä, niiden hallinnasta ja patentoinnista? Tässä esityksessä ilmaistut mielipiteet

Lisätiedot

DESCA-sopimuksen ohjelmistomoduuli ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot

DESCA-sopimuksen ohjelmistomoduuli ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Kuvapaikka (ei kehyksiä kuviin) DESCA-sopimuksen ohjelmistomoduuli ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot EUTI-koulutus 27.03.2017 Hannes Kankaanpää, Senior IPR Officer OPEN

Lisätiedot

Avoimen datan liiketoimintamallit. Matti Rossi, Aalto University School of Business

Avoimen datan liiketoimintamallit. Matti Rossi, Aalto University School of Business Avoimen datan liiketoimintamallit Matti Rossi, Aalto University School of Business Bio Tietojärjestelmätieteen professori Aalto-Yliopiston kauppakorkeakoulussa Vähemmistöomistaja MetaCase Consulting oy:ssä

Lisätiedot

Pertti Pennanen License 1 (7) EDUPOLI ICTPro1 23.10.2013

Pertti Pennanen License 1 (7) EDUPOLI ICTPro1 23.10.2013 License Pertti Pennanen License 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO Lisenssien hallinta... 2 Lisenssisopimus... 2 Yleisimmät lisensiointimallit... 2 OEM lisenssi... 3 Kelluva lisenssi... 3 Työasemakohtainen lisenssi...

Lisätiedot

Ohjelmistopatentit. Vaihtoehtoinen näkökulma. Electronic Frontier Finland EFFI ry

Ohjelmistopatentit. Vaihtoehtoinen näkökulma. Electronic Frontier Finland EFFI ry Ohjelmistopatentit Vaihtoehtoinen näkökulma EFFI mikä..? Perustettu 2001 elokuussa Esikuvana Electronic Frontier Foundation Puolustaa käyttäjien oikeuksia digitaalisessa maailmassa teemoina yksityisyys,

Lisätiedot

Lisenssit ja Open Source; Tekninen suoja: DRM. Olli Pitkänen

Lisenssit ja Open Source; Tekninen suoja: DRM. Olli Pitkänen Lisenssit ja Open Source; Tekninen suoja: DRM Olli Pitkänen Käyttöoikeus- eli lisenssisopimukset Yleensä: loppukäyttäjälle oikeus käyttää ohjelmistoa joskus myös esim kehityslisenssi uusien sovellusten

Lisätiedot

API:Hack Tournee 2014

API:Hack Tournee 2014 apisuomi API:Hack Tournee 2014 #apihackfinland Twitter: @ApiSuomi API:Suomi - Suomen metarajapinta apisuomi Apisuomi kerää vertailutietoa ja arvosteluja rajapinnoista madaltaen avoimen datan uudelleenkäytön

Lisätiedot

Technische Daten Technical data Tekniset tiedot Hawker perfect plus

Technische Daten Technical data Tekniset tiedot Hawker perfect plus Technische Daten Technical data Tekniset tiedot Hawker perfect plus PzS-Zellen Hawker perfect plus, mit Schraubverbindern, Abmessungen gemäß DIN/EN 60254-2 und IEC 254-2 Serie L PzS-cells Hawker perfect

Lisätiedot

Avoimen lähdekoodin lisenssit kaupallisessa liiketoiminnassa. Matti Saastamoinen

Avoimen lähdekoodin lisenssit kaupallisessa liiketoiminnassa. Matti Saastamoinen Avoimen lähdekoodin lisenssit kaupallisessa liiketoiminnassa Matti Saastamoinen Tampereen yliopisto Tietojenkäsittelytieteiden laitos Tietojenkäsittelyoppi Pro gradu -tutkielma Toukokuu 2006 ii Tampereen

Lisätiedot

Antti Rautapää AVOIMEN LÄHDEKOODIN KAUPALLINEN HYÖDYNTÄMINEN

Antti Rautapää AVOIMEN LÄHDEKOODIN KAUPALLINEN HYÖDYNTÄMINEN Antti Rautapää AVOIMEN LÄHDEKOODIN KAUPALLINEN HYÖDYNTÄMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN LAITOS 2015 TIIVISTELMÄ Rautapää, Antti Avoimen lähdekoodin kaupallinen hyödytäminen Jyväskylän

Lisätiedot

Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä

Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Arkkitehtuuritietoisku eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Esikysymys Kuinka moni aikoo suunnitella projektityönsä arkkitehtuurin? Onko tämä arkkitehtuuria?

Lisätiedot

AVOIN KOODI YRITTÄJYYDEN LÄHTÖKOHTANA

AVOIN KOODI YRITTÄJYYDEN LÄHTÖKOHTANA AVOIN KOODI YRITTÄJYYDEN LÄHTÖKOHTANA Timo Väliharju Toiminnanjohtaja, COSS ry 28.11.2017 Avoimuuden asialla. Avoin lähdekoodi... on tapa kehittää ja jakaa tietokoneohjelmistoja. Yhteiskehittäminen Avoimessa

Lisätiedot

"Oikeusportfolion" rakentaminen ohjelmistoyritykselle

Oikeusportfolion rakentaminen ohjelmistoyritykselle "Oikeusportfolion" rakentaminen ohjelmistoyritykselle Oikeus tietoyhteiskunnassa -kurssi TKK 14.2.2005 Markus Oksanen lakimies, Asianajotoimisto Peltonen, Ruokonen & Itäinen, Helsinki Immateriaalioikeudet

Lisätiedot

Openbirds,opensource ja simujen

Openbirds,opensource ja simujen Openbirds,opensource ja simujen tulevaisuus (3ov - 30min. - 30 siv.) Markus itmo Mikkolainen 1 Agenda 1. Opensource (6s) 2. Openbirds (6s) 3. Simujen nykytila ja tulevaisuus(6s) 4. Openbirds ja muut simut

Lisätiedot

Avoimen lähdekoodin vaarat

Avoimen lähdekoodin vaarat Avoimen lähdekoodin vaarat Tommi Mikkonen Prof @ Tampere U of Tech (tommi.mikkonen@tut.fi) Visting Prof @ Sun Labs (tommi.mikkonen@sun.com) Mitä vaaroja.? Aivan ensiksi: On vain yksi hyvin määritelty avoimen

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

VALO-ohjelmat ja LTSP kouluissa. Elias Aarnio Innopark, AVO-hanke elias.aarnio@innopark.fi 040-8204614

VALO-ohjelmat ja LTSP kouluissa. Elias Aarnio Innopark, AVO-hanke elias.aarnio@innopark.fi 040-8204614 VALO-ohjelmat ja LTSP kouluissa Elias Aarnio Innopark, AVO-hanke elias.aarnio@innopark.fi 040-8204614 Mikä ihmeen VALO? VALO = Vapaat ja avoimen lähdekoodin ohjelmat Kyse on siis Open Sourcesta eli avoimesta

Lisätiedot

FLOSS. Terhi Kilamo, assistentti terhi.kilamo@tut.fi

FLOSS. Terhi Kilamo, assistentti terhi.kilamo@tut.fi FLOSS Terhi Kilamo, assistentti terhi.kilamo@tut.fi FLOSS? F L O S S? Kuva: xkcd 11.04.13 2 Free Software "Free software is a matter of liberty, not price. To understand the concept, you should think of

Lisätiedot

Lisensointikuulumisia - Kustannustehokkuus Oracle lisensoinnissa

Lisensointikuulumisia - Kustannustehokkuus Oracle lisensoinnissa Lisensointikuulumisia - Kustannustehokkuus Oracle lisensoinnissa Osa II OUGF / 12.5.2004 c Sisält ltö Mitä uutta? Yleistä lisensoinnista Lisensointiin liittyviä ongelmia Hankinnassa muistettavia asioita

Lisätiedot

VALO ja tietoyhteiskunnan kehitysvaihtoehdot

VALO ja tietoyhteiskunnan kehitysvaihtoehdot VALO ja tietoyhteiskunnan kehitysvaihtoehdot Jussi Silvonen Joensuun VALO -päivä, 8. 5. 2009 (http://jinux.pokat.org/jussi/) Esityksen rakenne Torikatu 10, Joensuu, SONY Bravia, Lieksan koulut = mitä yhteistä?

Lisätiedot

Safari-selaimen ohjelmistolisenssi kuluttajan näkökulmasta

Safari-selaimen ohjelmistolisenssi kuluttajan näkökulmasta -selaimen ohjelmistolisenssi kuluttajan näkökulmasta Teknologiaoikeuden seminaari 2008 n rajaus Rajaus -selaimen lisenssisopimus kuluttajan näkökulmasta Lyhyellä etsimisellä ei löytynyt erityisemmin artikkeleita

Lisätiedot

Sosiaalisen median liiketoimintamallit ja käyttöön oton suunnitelma 9/23/2012

Sosiaalisen median liiketoimintamallit ja käyttöön oton suunnitelma 9/23/2012 Sosiaalisen median liiketoimintamallit ja käyttöön oton suunnitelma 9/23/2012 Liiketoimintamalli: taustaa (R. Jaikumar ja Barettan autotehdas) Tuottavuuden jatkuva parantaminen on mahdollista vain toteuttamalla

Lisätiedot

Internet of Things. Ideasta palveluksi IoT:n hyödyntäminen teollisuudessa. Palvelujen digitalisoinnista 4. teolliseen vallankumoukseen

Internet of Things. Ideasta palveluksi IoT:n hyödyntäminen teollisuudessa. Palvelujen digitalisoinnista 4. teolliseen vallankumoukseen Internet of Things Ideasta palveluksi 17.4.2015 IoT:n hyödyntäminen teollisuudessa Palvelujen digitalisoinnista 4. teolliseen vallankumoukseen We are where our clients are CGI in Finland and globally Close

Lisätiedot

TIETOKANNAT: MYSQL & POSTGRESQL Seminaarityö

TIETOKANNAT: MYSQL & POSTGRESQL Seminaarityö TIETOKANNAT: MYSQL & POSTGRESQL Seminaarityö Tekijät: Eemeli Honkonen Joni Metsälä Työ palautettu: SISÄLLYSLUETTELO: 1 SEMINAARITYÖN KUVAUS... 3 2 TIETOKANTA... 3 2.1 MITÄ TIETOKANNAT SITTEN OVAT?... 3

Lisätiedot

Case Genelec. IPR-seminaari PK-yrityksille. Aki Mäkivirta, tuotekehitysjohtaja 2.2.2015 Kuopio

Case Genelec. IPR-seminaari PK-yrityksille. Aki Mäkivirta, tuotekehitysjohtaja 2.2.2015 Kuopio Case Genelec IPR-seminaari PK-yrityksille Aki Mäkivirta, tuotekehitysjohtaja 2.2.2015 Kuopio Mistä IPR:ää löytyy? Suunnittelu Tuotanto Tuote, mielikuva markkinoilla innovatiivisuus teknologiaosaaminen

Lisätiedot

MY KNX, KNX sivu sinua varten Mitä pitää muistaa: Pidä tietosi ajan tasalla

MY KNX, KNX sivu sinua varten Mitä pitää muistaa: Pidä tietosi ajan tasalla MY KNX, KNX sivu sinua varten Mitä pitää muistaa: Pidä tietosi ajan tasalla Tervetuloa mukaan Sisällysluettelo yleistä... 3 MY KNX... 3 Kirjaudu KNX organisaation kotisivulle... 4 Partnerluettelo... 5

Lisätiedot

http://creativecommons.fi/

http://creativecommons.fi/ Creative commons http://creativecommons.fi/ Taustaa Richard M. Stallman: Free software From Copy Rights to Copy Left Tavoitteena ohjelmistojen vapaus (Avoin koodi) General Public License, GPL Tekijänoikeus

Lisätiedot

Digi-tv vastaanottimella toteutettavat interaktiiviset sovellukset Selvitys GPL-lisensoinnin tuomat ongelmat

Digi-tv vastaanottimella toteutettavat interaktiiviset sovellukset Selvitys GPL-lisensoinnin tuomat ongelmat Selvitys GPL-lisensoinnin tuomat ongelmat Sisällysluettelo 1. Johdanto...3 2. Ongelman kuvaus...4 3. Eri tulkinnat GPL-lisenssistä...5 3.1. Tiukka tulkinta...5 3.2. Väljä tulkinta...5 3.3. Kompromissitulkinta...5

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Copernicus, Sentinels, Finland. Erja Ämmälahti Tekes,

Copernicus, Sentinels, Finland. Erja Ämmälahti Tekes, Copernicus, Sentinels, Finland Erja Ämmälahti Tekes, 24.5.2016 Finnish Space industry in the European context European Space industry has been constantly growing and increasing its direct employment in

Lisätiedot

Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka. Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy

Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka. Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy k Agenda Kansallinen kilpailukyky: Tietoalojen kasvu ja kilpailukyky Liiketoiminnan odotukset tietohallinnolle:

Lisätiedot

PATENTOINNIN ROOLI YRITYKSEN LIIKETOIMINNASSA

PATENTOINNIN ROOLI YRITYKSEN LIIKETOIMINNASSA PATENTOINNIN ROOLI YRITYKSEN LIIKETOIMINNASSA Erkki Yli-Juuti VP, Product, Standardization and IPR Strategy Broadcom Communications Finland 1 ONKO PATENTEILLA MERKITYSTÄ? Patentti on oikeus kieltää muita

Lisätiedot

Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat

Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat Esityksen sisältö: 1. EU:n energiapolitiikka on se, joka ei toimi 2. Mihin perustuu väite, etteivät

Lisätiedot

Linux. 00 Keskeiset piirteet. Unix ja Linux Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia Vesa Ollikainen (muokannut M.Mäki-Uuro) Kysymyksiä

Linux. 00 Keskeiset piirteet. Unix ja Linux Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia Vesa Ollikainen (muokannut M.Mäki-Uuro) Kysymyksiä Linux 00 Keskeiset piirteet Tux-pingviinin kuva: Larry Ewing, Simon Budig ja Anja Gerwinski Kysymyksiä 1. Mikä Linux on? 2. Kuinka Linux syntyi ja kehittyy? 3. Mitkä ovat Linuxin vahvuudet? 2 1 Linux on

Lisätiedot

Open Source -ohjelmistot

Open Source -ohjelmistot Open Source -ohjelmistot OULUN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteiden laitos Mikael Kujanpää TTK / TT -00 Internet ja tietoverkot -kurssin essee 10. helmikuuta 2003 Sisältö 1 Johdanto 2 2 Open Source? 2

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL FinFamily PostgreSQL 1 Sisällys / Contents FinFamily PostgreSQL... 1 1. Asenna PostgreSQL tietokanta / Install PostgreSQL database... 3 1.1. PostgreSQL tietokannasta / About the PostgreSQL database...

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

Avoin tietoyhteiskunta vapaan ja avoimen kehitystyön taustafilosofia

Avoin tietoyhteiskunta vapaan ja avoimen kehitystyön taustafilosofia Avoin tietoyhteiskunta vapaan ja avoimen kehitystyön taustafilosofia Oikeus tietoyhteiskunnassa 19.4. Niklas Vainio Tampereen yliopisto avoin tietoyhteiskunta suljettu tietoyhteiskunta Tietoyhteiskuntaohjelma

Lisätiedot

Vapaa ohjelmistokehitys, Osa I

Vapaa ohjelmistokehitys, Osa I Vapaa ohjelmistokehitys, Osa I TIEA202 Johdatus ohjelmistotekniikkaan, syksy 2006 Antti-Juhani Kaijanaho Jyväskylän yliopisto Tietotekniikan laitos 30. marraskuuta 2006 Luennoija tapasimmekin jo aiemmin

Lisätiedot

ProAgria. Opportunities For Success

ProAgria. Opportunities For Success ProAgria Opportunities For Success Association of ProAgria Centres and ProAgria Centres 11 regional Finnish ProAgria Centres offer their members Leadership-, planning-, monitoring-, development- and consulting

Lisätiedot

Automaatiojärjestelmän hankinnassa huomioitavat tietoturva-asiat

Automaatiojärjestelmän hankinnassa huomioitavat tietoturva-asiat Automaatiojärjestelmän hankinnassa huomioitavat tietoturva-asiat Teollisuusautomaation tietoturvaseminaari Purchasing Manager, Hydro Lead Buyer, Industrial Control Systems 1 Agenda / esityksen tavoite

Lisätiedot

Open access FinELibin neuvotteluissa: Tutkijan näkökulma

Open access FinELibin neuvotteluissa: Tutkijan näkökulma Open access FinELibin neuvotteluissa: Tutkijan näkökulma Mikael Laakso, KTT Yliopistonlehtori Hanken Svenska Handelshögskolan mikael.laakso@hanken.fi Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of

Lisätiedot

Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site

Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site Note! Before starting download and install a fresh version of OfficeProfessionalPlus_x64_en-us. The instructions are in the beginning of the exercise.

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

Avoin lähdekoodi. Jani Kylmäaho Maanmittauslaitos www.oskari.org

Avoin lähdekoodi. Jani Kylmäaho Maanmittauslaitos www.oskari.org Avoin lähdekoodi Jani Kylmäaho Maanmittauslaitos www.oskari.org Avoimen lähdekoodin määritelmä (OSI) Ohjelman täytyy olla vapaasti levitettävissä ja välitettävissä. Lähdekoodin täytyy tulla ohjelman mukana

Lisätiedot

Web-sisällönhallintajärjestelmät

Web-sisällönhallintajärjestelmät Web-sisällönhallintajärjestelmät Sisältö Mitä on web-sisällönhallinta? Tausta ja tavoitteet Käytännön prosessi Web-sisällönhallintajärjestelmät Yleisesti Keskeiset ominaisuudet Sisällönhallintajärjestelmän

Lisätiedot

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry Avoimen ohjelmistoliiketoimintaverkoston ja -yhteistyön koordinoija Ilkka Lehtinen Matti Saastamoinen Avoimuus ja vapaus - Pieni tulipalo v. 1492 mahdollisti

Lisätiedot

Ohjelmistoarkkitehtuurit Kevät 2016 Johdantoa

Ohjelmistoarkkitehtuurit Kevät 2016 Johdantoa Ohjelmistoarkkitehtuurit Kevät 2016 Johdantoa Samuel Lahtinen http://www.cs.tut.fi/~ohar/ 8.1.2014 1 1 Johdanto 1.1 Mikä on ohjelmistoarkkitehtuuri? 1.2 Ohjelmistoarkkitehtuuri ja laatuvaatimukset 1.3

Lisätiedot

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto Serve Research Brunch 24.10.2013 Esityksen sisältö ATLAS-hanke lyhyesti ATLAS-kartan kehittäminen:

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

Ohjelmistolisenssit ja IPR

Ohjelmistolisenssit ja IPR Ohjelmistolisenssit ja IPR 26.11.2012 26.11.2012 OTUPK/Kari Systä 1 Ohjelmistojen tekijät suojaavat liiketoimintaansa IPR:n avulla Periaatteessa määritellään laissa Mutta eri maissa erilaiset lait ja lakien

Lisätiedot

3.11.2010. Web-sisällönhallintajärjestelmät. Sisältö. Mitä on web-sisällönhallinta?

3.11.2010. Web-sisällönhallintajärjestelmät. Sisältö. Mitä on web-sisällönhallinta? Sisältö Mitä on web-sisällönhallinta? Tausta ja tavoitteet Käytännön prosessi Yleisesti Keskeiset ominaisuudet Sisällönhallintajärjestelmän valitseminen ja käyttöönotto Wordpress Joomla! Drupal Yhteenveto

Lisätiedot

Paikkatiedon lupapolitiikka ja lisensiointimallit. INSPIRE-verkosto Paikkatiedon infrastruktuurin hyödyntäminen 29.9.

Paikkatiedon lupapolitiikka ja lisensiointimallit. INSPIRE-verkosto Paikkatiedon infrastruktuurin hyödyntäminen 29.9. Paikkatiedon lupapolitiikka ja lisensiointimallit INSPIRE-verkosto Paikkatiedon infrastruktuurin hyödyntäminen 29.9.2011 Antti Kosonen 6.10.2011 Miksi paikkatietoja lisensioidaan Paikkatiedot on historiallisesti

Lisätiedot

Käytön avoimuus ja datanhallintasuunnitelma. Open access and data policy. Teppo Häyrynen Tiedeasiantuntija / Science Adviser

Käytön avoimuus ja datanhallintasuunnitelma. Open access and data policy. Teppo Häyrynen Tiedeasiantuntija / Science Adviser Käytön avoimuus ja datanhallintasuunnitelma Open access and data policy Teppo Häyrynen Tiedeasiantuntija / Science Adviser 1 Käytön avoimuus Suunnitelmassa tulisi kuvata ainakin seuraavat asiat: (Kriteerit,

Lisätiedot

Älypuhelimet. Sisällysluettelo

Älypuhelimet. Sisällysluettelo Älypuhelimet Jussi Huhtala Sisällysluettelo Älypuhelimen määritelmä Historia Laitteistoarkkitehtuuri Käyttöjörjestelmät Android Symbian ios Yhteenveto 1 Älypuhelin Puhelin joka sisältää normaalit puhelimen

Lisätiedot

Esitykset jaetaan tilaisuuden jälkeen, saat linkin sähköpostiisi. Toivottavasti vastaat myös muutamaan kysymykseen tapahtumasta Have a lot of fun!

Esitykset jaetaan tilaisuuden jälkeen, saat linkin sähköpostiisi. Toivottavasti vastaat myös muutamaan kysymykseen tapahtumasta Have a lot of fun! SUSEtoberfest 2017 #SUSEtoberfest @SUSESuomi Wifi saatavilla SSID:Korjaamonavoin salasana: korjaamo Finceptum koulutuksen ständi Lasse Paavola SUSE ja Micro Focus Secure -tiimi Esitykset jaetaan tilaisuuden

Lisätiedot

Perusoikeudet, spämmi ja tietoyhteiskuntapolitiikka. Mikko Välimäki 30.3.2004

Perusoikeudet, spämmi ja tietoyhteiskuntapolitiikka. Mikko Välimäki 30.3.2004 Perusoikeudet, spämmi ja tietoyhteiskuntapolitiikka Mikko Välimäki 30.3.2004 Yhteenvetoa edellisistä Tekijänoikeus, patentit ja tekniset suojakeinot tekevät informaatiotuotteista ja ohjelmistoista omaisuutta

Lisätiedot

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Ideasta projektiksi - kumppanuushankkeen suunnittelun lähtökohdat Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Erasmus+ -ohjelman hakuneuvonta ammatillisen koulutuksen kumppanuushanketta

Lisätiedot

TTL & COSS Avoimien ohjelmistojen käyttö Road show. Marras- joulukuu 2009

TTL & COSS Avoimien ohjelmistojen käyttö Road show. Marras- joulukuu 2009 TTL & COSS Avoimien ohjelmistojen käyttö Road show Marras- joulukuu 2009 Suomen open source -keskus COSS Kansallinen open source -ekosysteemin kehittämisorganisaatio ja -liiketoiminnan verkosto Perustettu

Lisätiedot

OHJELMISTOLISENSSIT JA LIIKETOIMINTA. TKK, tietotekniikkaoikeuden seminaari Hannes Saarinen

OHJELMISTOLISENSSIT JA LIIKETOIMINTA. TKK, tietotekniikkaoikeuden seminaari Hannes Saarinen OHJELMISTOLISENSSIT JA LIIKETOIMINTA TKK, tietotekniikkaoikeuden seminaari Hannes Saarinen Mitä juridiikka merkitsee ohjelmistoteollisuudelle? 1) kustannuksia? $500.000 $1M (yksinkertaisen patenttioikeudenkäynnin

Lisätiedot

Ei raportteja roskiin

Ei raportteja roskiin Ei raportteja roskiin Wikit ja blogit opetuksessa Sosiaalinen media koulutuksessa Tietotekniikan liitto - Helia 2006-11-16 Ei raportteja roskiin Vanha ja uusi tapa Käytännön kokemuksia Lisenssit Tekniikka

Lisätiedot

Sisällönkuvaukset 1. 1. Projektinhallinta 3 op. Sisältö. 2. Palvelinalustat 3 op

Sisällönkuvaukset 1. 1. Projektinhallinta 3 op. Sisältö. 2. Palvelinalustat 3 op Sisällönkuvaukset 1 1. Projektinhallinta 3 op Tutustutaan ja asennetaan neljä avoimen lähdekoodin projektinhallintaohjelmaa Open Workbench, GanttProject ja OpenProj ja Redmine. Asennuksen jälkeen tutustutaan

Lisätiedot

Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin.

Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin. Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin. TEKIJÄNOIKEUS (Kopiereg - Derechos d autor - Müəlliflik hüquqları

Lisätiedot

BDD (behavior-driven development) suunnittelumenetelmän käyttö open source projektissa, case: SpecFlow/.NET.

BDD (behavior-driven development) suunnittelumenetelmän käyttö open source projektissa, case: SpecFlow/.NET. BDD (behavior-driven development) suunnittelumenetelmän käyttö open source projektissa, case: SpecFlow/.NET. Pekka Ollikainen Open Source Microsoft CodePlex bio Verkkosivustovastaava Suomen Sarjakuvaseura

Lisätiedot

CSC:n Open Source -toiminta. Yliopistojen IT-päivät 2008 23.10.2008 Ville Savolainen CSC Tieteen tietotekniikan keskus

CSC:n Open Source -toiminta. Yliopistojen IT-päivät 2008 23.10.2008 Ville Savolainen CSC Tieteen tietotekniikan keskus CSC:n Open Source -toiminta Yliopistojen IT-päivät 2008 23.10.2008 Ville Savolainen CSC Tieteen tietotekniikan keskus CSC:n ohjelmistopalvelut Suomen laajin tieteellinen sovellusvalikoima 200 tieteellisen

Lisätiedot

Avoimen lähdekoodin järjestelmien hyödyntäminen yhdistyskäytössä

Avoimen lähdekoodin järjestelmien hyödyntäminen yhdistyskäytössä Tampereen Ammattikorkeakoulu Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma Satu Rautakallio-Hokkanen Opinnäytetyö Avoimen lähdekoodin järjestelmien hyödyntäminen yhdistyskäytössä Työn ohjaaja fil.lis. Paula Hietala

Lisätiedot

Mitä start-up -yritys odottaa PRH:n palveluilta? OTK Maria Rehbinder, Legal Counsel (IPR),Aalto-yliopisto http://copyright.aalto.

Mitä start-up -yritys odottaa PRH:n palveluilta? OTK Maria Rehbinder, Legal Counsel (IPR),Aalto-yliopisto http://copyright.aalto. Mitä start-up -yritys odottaa PRH:n palveluilta? OTK Maria Rehbinder, Legal Counsel (IPR),Aalto-yliopisto http://copyright.aalto.fi Start-up -yritys toimijoita http://ace.aalto.fi/en/ The aim of Aalto

Lisätiedot

Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto

Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto If you are searched for a book by Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice over LTE (VoLTE) in pdf form, then you have come

Lisätiedot

Olet vastuussa osaamisestasi

Olet vastuussa osaamisestasi Olet vastuussa osaamisestasi Ohjelmistoammattilaisuuden uudet haasteet Timo Vehmaro 02-12-2015 1 Nokia 2015 Mitä osaamista tulevaisuudessa tarvitaan? Vahva perusosaaminen on kaiken perusta Implementaatio

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global

Lisätiedot

Aineistot Lite -palvelun käyttöehdot

Aineistot Lite -palvelun käyttöehdot Aineistot Lite -palvelun käyttöehdot 25.5.2018 Aineistot Lite -palvelun käyttöehdot 2 (5) Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Muutokset käyttöehdoissa ja palvelussa... 3 3. Palvelun toimittaminen... 3 4. Palvelun

Lisätiedot

Efficiency change over time

Efficiency change over time Efficiency change over time Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 14.11.2007 Contents Introduction (11.1) Window analysis (11.2) Example, application, analysis Malmquist index (11.3) Dealing with panel

Lisätiedot

Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä. public-procurement

Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä.   public-procurement Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä https://ec.europa.eu/futurium/en/ public-procurement Julkiset hankinnat liittyvät moneen Konsortio Lähtökohdat ja tavoitteet Every

Lisätiedot

AINEETTOMAN OMAISUUDEN HUOLTOKIRJA

AINEETTOMAN OMAISUUDEN HUOLTOKIRJA AINEETTOMAN OMAISUUDEN HUOLTOKIRJA 1 Tämä huoltokirja on tarkoitettu yrityksesi aineettoman omaisuuden tunnistamiseen, oman osaamisen ja työn tulosten suojaamiseen sekä niiden hallintaan ja hyödyntämiseen.

Lisätiedot

AVOIMEN LÄHDEKOODIN LISENSSIEHDOT YRITYSKÄYTÖSSÄ ANALYYSIKOKOELMA / 28.11.2006

AVOIMEN LÄHDEKOODIN LISENSSIEHDOT YRITYSKÄYTÖSSÄ ANALYYSIKOKOELMA / 28.11.2006 AVOIMEN LÄHDEKOODIN LISENSSIEHDOT YRITYSKÄYTÖSSÄ ANALYYSIKOKOELMA / 28.11.2006 Ryhmätyö liittyen oikeustieteelliseen opetukseen (Helsingin yliopisto, Svenska Handelshögskolan, Turun yliopisto ja IPR University

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto

VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto Tämän viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelman valintakokeen avulla Arvioidaan viestintävalmiuksia,

Lisätiedot

Aineistot Premium -palvelun käyttöehdot

Aineistot Premium -palvelun käyttöehdot Aineistot Premium -palvelun käyttöehdot 25.5.2018 Aineistot Premium -palvelun käyttöehdot 2 (5) Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Muutokset käyttöehdoissa ja palvelussa... 3 3. Palvelun toimittaminen... 3 4.

Lisätiedot

AFCEA 3.11.2009 PVTO2010 Taistelija / S4

AFCEA 3.11.2009 PVTO2010 Taistelija / S4 AFCEA 3.11.2009 PVTO2010 Taistelija / S4 -Jukka Lotvonen -Vice President, Government Solutions -NetHawk Oyj NetHawk Government Solutions PRIVILEGED Your Wireless Forces NetHawk in Brief - Complete solutions

Lisätiedot

Suuntana ulkomaat aineettomien oikeuksien kansainvälisiä kysymyksiä

Suuntana ulkomaat aineettomien oikeuksien kansainvälisiä kysymyksiä Suuntana ulkomaat aineettomien oikeuksien kansainvälisiä kysymyksiä Sanna Aspola, Berggren Oy Ab 26.3.2013 Kansalliset oikeudet kansainvälisellä kentällä Kansainväliset viranomaiset, järjestöt ja sopimukset

Lisätiedot

Hankkeen toiminnot työsuunnitelman laatiminen

Hankkeen toiminnot työsuunnitelman laatiminen Hankkeen toiminnot työsuunnitelman laatiminen Hanketyöpaja LLP-ohjelman keskitettyjä hankkeita (Leonardo & Poikittaisohjelma) valmisteleville11.11.2011 Työsuunnitelma Vastaa kysymykseen mitä projektissa

Lisätiedot

Aineiston analyysin vaiheita ja tulkintaa käytännössä. LET.OULU.FI Niina Impiö Learning and Educational Technology Research Unit

Aineiston analyysin vaiheita ja tulkintaa käytännössä. LET.OULU.FI Niina Impiö Learning and Educational Technology Research Unit Aineiston analyysin vaiheita ja tulkintaa käytännössä LET.OULU.FI Niina Impiö 14.4.2010 Väitöskirjatutkimuksen tavoite Ymmärtää opettajayhteisöjen yhteisöllistä työskentely- ja toimintakulttuuria. Tutkia

Lisätiedot

CC0-lisenssi: case Finna

CC0-lisenssi: case Finna CC0-lisenssi: case Finna Avoin data levällään? STKS:n seminaari 22.1.2014 Tapani Sainio, Kansalliskirjasto Missä ollaan nyt? Finnan lähtökohtana on ollut metatiedon avoimuus ja yhteiskäyttöisyys. Nykyisen

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot