Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Toiminta- ja taloussuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Toiminta- ja taloussuunnitelma"

Transkriptio

1 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Toiminta- ja taloussuunnitelma

2 1. VUOSIEN STRATEGISET TAVOITTEET 1.1. PERUSTEHTÄVIIN VAIKUTTAVAT TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTRENDIT Toteutuneet ja toteutumassa Valtiontalouden kiristyminen on lisännyt tarvetta keskittyä ydintehtäviin. Toisaalta tiedontuotannon tarve aiempaa laajempaan ja monitieteisempään lähestymistapaan on samanaikaisesti kasvanut. Sektoroitumisen vähentämiseksi ja tuottavuusohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi on päätetty perustaa vuonna 2015 Luonnonvarakeskus, joka yhdistää Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen, Metsäntutkimuslaitoksen ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen sekä MMM:n Tiken tilastotoiminnon. Fuusion suunnittelutyö on käynnistynyt vuoden 2013 alussa. Myös LYNETin (Luonnonvara- ja ympäristöntutkimuksen yhteenliittymä) toiminnan jatkaminen ja aktiivinen osallistuminen sen tutkimusohjelmiin ja muuhun toimintaan on ollut merkityksellistä. Tarve valtion sektoritutkimuksen toimintojen ja rahoituksen uudelleen järjestämiseksi on edelleen lisääntynyt ja valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen uusien rakenteiden muodostamiseksi. Eläinluonnonvarojen suojelu ja toisaalta niiden kestävä hyödyntäminen elinkeinojen ja harrastustoiminnan kautta ovat joutuneet usein törmäyskurssille. Tämä on lisännyt kala-, riista- ja porovarojen arviointiin sekä niiden kestävään ja eettiseen hyödyntämiseen liittyviin toimiin, politiikkoihin, arvoihin/asenteisiin ja myös talouteen liittyvää tiedontarvetta. Eräät Suomelle uudet eläinlajit ja aiemmin harvinaiset tai vähälukuiset lajit ovat runsastuneet (merimetso, hylkeet, suurpedot) aiheuttaen ristiriitoja ja paineita kantojen hallittuun säätelyyn niiden aiheuttamien vahinkojen vähentämiseksi. Vastaavasti, aiemmin runsaslukuisampien, metsästyksellisesti tärkeiden lajien (esim. metsähanhi, metsäpeura) taantuminen on johtanut metsästyksen rajoittamiseen ja lisännyt tiedontarpeita kannanmuutoksen syistä. Lohen mereisen eloonjäännin ja lohi-istutusten tuloksellisuuden heikkeneminen ovat vaikeuttaneet palaavien lohimäärien ennustamista sekä lisännyt luonnonlohen osuutta saaliissa ja korostanut luonnontuotannon suojelemisen ja elvyttämisen merkitystä. Varsinkin vaellussiian, lohen ja meritaimenen lisääntymisen turvaaminen ja kalastuksen rajoittaminen ovat nousseet korostetusti esille ja pakottavat etsimään ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kalastuksen toimintamalleja. Porojen laiduntaminen kilpailee yhä enemmän muiden maankäytön muotojen kanssa, ja jäkälälaitumien kunto on edelleen heikentynyt. Kala- ja porotalouden alkutuotanto on yhtäältä keskittynyt yhä harvemmille toimijoille. Tuotanto on aiempaa erikoistuneempaa ja ammattimaisempaa, mikä on edellyttänyt yrittäjyyden ja taloudellisen osaamisen vahvistamista. Alkutuotannon harjoittajien ikääntyminen ja elinkeinojen kannattavuusongelmat ovat aiheuttaneet ennakoidusti kalastus-, kalanviljely- ja poroelinkeinon yrittäjien määrän vähentymistä ja omistuspohjan muuttumista. Alkutuotannon ja yrittäjyyden edellytysten turvaamiseksi on etsitty aktiivisesti keinoja kansallisten teemaohjelmien avulla (vesiviljely, ammattikalastus, jalostus). Myös vapaa-ajan kalastuksen ja riistatalouden yhteyteen on kehitetty uusia liiketoiminnan muotoja. Poronhoidon kannattavuusongelmiin on kiinnitetty huomiota. Samalla myös sekä vapaa-ajan kalastukseen että metsästykseen ja niiden taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen arvoon liittyvä tietotarve on kasvanut. 2

3 Näköpiirissä Maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta on valmisteltu suunnitelma Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen, Metsäntutkimuslaitoksen ja RKTL:n yhdistämiseksi. Uusi Luonnonvarakeskus aloittaa toimintansa vuoden 2015 alussa. Valtionhallinnon muutosten, etenkin talouden supistumisen, odotetaan jatkuvan ja osin kiristyvän. Tähän kehitykseen Luonnonvarakeskus vastaa toteuttamalla strategiaansa, keskittymällä päätehtäviin eli uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämistä palvelevan tiedon ja asiatuntemuksen tuottamiseen sekä tiedon jatkojalostukseen ja käytäntöön vientiin. Nähtävissä on, että luonnonvaratalouden merkitys ja painoarvo tulee kasvamaan. Edellä esitetyt trendit ja niihin liittyvä tiedontarve jatkuvat ja vaativat tutkimuspanostusta. Laaja-alaisen asiantuntijuuden tarve eläinluonnonvarojen hyödyntämisen ja suojelun vaikutuksista ja tarpeista erityisesti suhteessa maankäyttöön, ilmastonmuutokseen, Itämeren ekosysteemiin, bioenergiaan/-talouteen ja muihin ihmisen toimintoihin kasvaa nopeasti. Näihin tutkimustarpeisiin vastaaminen koordinoidaan suurelta osin Luonnonvarakeskuksen toiminnan ja LYNET-ohjelmien sekä muun tutkimusyhteistyön avulla. MMM:n tutkimus- ja kehittämisstrategia tulee suuntaamaan rahoitusta seuraaviin teemoihin: 1) politiikan vaikuttavuus, ennakointi ja skenaariot; 2) elinkeinojen kestävä kilpailukyky, kannattavuus ja tuottavuus; sekä 3) riskien arviointi, ennakointi ja hallinta. Lisäksi TTS-kaudella tutkimuslaitoksen tutkimusta linjaavat lain ja asetusten lisäksi etenkin uusi hallitusohjelma, sektoritutkimuslaitosten rakenteen ja rahoituksen uudelleen järjestelyt, MMM:n toimialan tulevaisuuskatsaus vuoteen 2020, EU:n Itämeristrategian toimeenpano, riistakonsernin tutkimusstrategia sekä EU:n meristrategiadirektiivin toimeenpano. Suunnittelukaudella valtioneuvoston johdolla toimeenpannaan luonnonvarastrategiaa, jossa panostetaan innovatiiviseen biotalouteen sekä mm. Suomen arktisen alueen politiikkaan. Näiden ohjelmien ja strategioiden toteuttamiseen tarvitaan RKTL:n ja Luonnonvarakeskuksen perustehtävien pohjalta tuotettavaa tietoa ja osaamisen vahvistamista, mutta niukkenevien resurssien myötä myös selkeitä valintoja ja priorisointia tutkimuslaitoksen resurssien käytössä TOIMINNALLISET LINJAUKSET: KESKEISET PÄÄMÄÄRÄT JA TOIMINTALINJAT SEKÄ MMM:N KANNANOTTOA EDELLYTTÄVÄT EHDOTUKSET Keskeiset päämäärät Tutkimuslaitoksen päätehtävänä on tuottaa tietoa hyödynnettävistä eläinluonnonvaroista. Päätöksentekoa varten tarvitaan lisäksi tiedon yhdistämistä, tulkintaa ja erilaisia johtopäätöksiä, ratkaisuvaihtoehtoja ja malleja, joita päätöksentekijä voi hyödyntää. Tiedon loppukäyttäjä odottaa valmiimpia asiakasratkaisuja ja sovelluksia toimintansa ja toimialansa kehittämiseen. Eläinluonnonvarojen hyödyntämistä palvelevan tiedon ja asiantuntemuksen tuottaminen Kestävä kala- ja riistavarojen hyödyntäminen sekä porotalous ja vesiviljelytuotanto edellyttävät luotettavaa tietoa eläinkantojen runsaudesta ja muutoksista sekä tuotannon edellytyksistä ja vaikutuksista. Luotettavat seurannat, kanta-arviot sekä tilastot saaliin määrästä, rakenteesta ja tuotosta ovat tärkeimmät tehtävät ja perusta tietovarantojen korkeatasoiselle jalostamiselle ja hyödyntämiselle. Vastaavan seuranta- ja tutkimustiedon tuottaminen elinkeinoista ja yritystoiminnasta sekä alan harrastajista luo kattavan tietopohjan kala- ja riistavarojen hyödyntämisen ja suojelun sekä niihin liittyvän elinkeino- ja harrastustoiminnan vuorovaikutuksesta. Päätehtävien tietopoh- 3

4 jan varmentaminen edellyttää joissakin tapauksissa strategista perustutkimusta. Päätehtävät on määritelty seuraavasti: - riista- ja kalavarojen kestävä käyttö ja elinvoimaisuus - toimialan elinkeinojen kannattavuus ja kilpailukyky - riista- ja kalavarojen käytön ja suojelun väliset erilaiset odotukset ja ristiriidat - uhanalaisten kalakantojen perinnöllisen monimuotoisuuden ylläpitäminen Tiedon jatkojalostus ja käytäntöön vienti Tutkimuslaitos tuottaa kala- ja riista-alan toimijoille vaihtoehtoisia toiminta- ja ennakointimalleja sekä niiden vaikuttavuuden arviointia. Asiakasnäkökulmaa korostamalla kehitetään konkreettisia työkaluja julkishallinnon päätöksentekoon ja toimialan strategiseen kehittämiseen. Hankkeet suunnitellaan alusta lähtien yhdessä asiakkaiden ja välittäjäorganisaatioiden kanssa. Aktiivisesti tutkitaan uusia mahdollisuuksia elinkeinojen toiminnan monipuolistamiseksi ja kannattavuuden parantamiseksi sekä virkistystoiminnan tukemiseksi. Autamme asiakkaitamme tietotuotantomme hyödyntämisessä ja tiedon käytäntöön viennissä. Tavoitteena on tuottaa korkeatasoista, riippumatonta tietoa ja asiantuntemusta sekä ratkaisuja riista-, kala- ja porotaloudesta poliittisen, hallinnollisen ja taloudellisen päätöksenteon sekä muun yhteiskunnan käyttöön. Toimintalinjat Tutkimuslaitoksen toimintalinjat perustuvat vuonna 2012 laaditun strategian käytäntöön vientiä tukevaan tutkimus- ja asiakkuusprosessiin ja keskeisten toimintojen uudelleen organisoitumiseen. Tutkimus- ja asiakkuusprosessin uudistamisella varmistetaan, että tuottamamme tieto ja asiantuntijuus kohtaavat nykyistä paremmin asiakkaiden ja tiedon loppukäyttäjien tarpeet ja että tuottamastamme tiedosta on käytännön hyötyä. Kehitämme yhdessä asiakkaidemme kanssa asiantuntijapalveluita ja laajennamme vuorovaikutteisia verkkopalveluja, joilla tuemme valtion avoimuusperiaatteita, toimialahallinnon päätöksentekoa sekä alan elinkeinojen kehittämistä. Olemme mukana toimialan kansallisissa ja kansainvälisissä kehittämishankkeissa. Toiminnassamme keskitymme päätehtäviemme tukemiseen. Vahvistamme talous- ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta sekä riistantutkimusta, erityisesti suurpetojen osalta. Tuemme riista- ja kalatalouspolitiikan päätöksentekoa tasapuolisesti. Kalastoseurannat, tilastot ja taloudellinen tiedonkeruu sekä niihin liittyvät asiantuntijatehtävät säilytetään volyymiltään nykytasolla. Vahvistetaan politiikkalohkojen sisällä yhteiskunnallista ja taloudellista tutkimusta sekä asiantuntijatoimintaa ja samalla supistetaan varsinaista tutkimustoimintaa riista-, poro- ja kalatalouden politiikkalohkoilla. Strategisen perustutkimuksen resurssit keskitetään päätehtäviä tukeviin hankkeisiin. Vesiviljelytoimintaa supistetaan suunnitelmallisesti. LYNET-yhteenliittymän sekä Luonnonvarakeskuksen toiminnan kehittäminen Hyödynnämme luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteistyötä (LYNET) monitieteisissä ja useamman hallinnonalan kattavissa ohjelmissa ja hankkeissa (mm. Itämeri, ilmastonmuutos, bioenergia, kestävä maankäyttö, ruokaohjelma). Myös kenttätöissä ja tukipalveluissa lisätään yhteenliittymäyhteistyötä. Lisäksi pyritään yhdistämään toimitiloja. Tuleva Luonnonvarakeskus vaikuttaa kalan-, riistan- ja porontutkimuksen toimintaympäristöön. Suurin muutos tapahtuu substanssitehtäviä tukevissa palveluissa, jotka yhdistyvät. Myös tutkimusja asiantuntijatoiminnan toimintatavat yhtenäistetään. Nämä tuovat muutoksia nykyisiin käytän- 4

5 töihin ja mahdollisesti myös tutkimuksen painotuksiin. Alustavien suunnitelmien mukaan tutkimus- ja asiantuntijatoiminta järjestetään priorisoituville vaikuttavuusalueille tutkimusohjelmiksi ja projekteiksi. MMM:n kannanottoa edellyttävät ehdotukset Valtion vesiviljelyn arviointi on valmistunut syksyllä 2013 ja ministeriöltä odotetaan kannanottoja toiminnan kehittämisestä evaluoinnin pohjalta. Tuottavuusohjelman ja RKTL:n tiedossa jo olevan rahoitustilanteen heikentymisen johdosta sekä tulevien valtiontalouteen kohdistuvien menoleikkausten ennakoimiseksi tutkimuslaitos on valmistellut toimipaikkaverkoston kehittämissuunnitelman, johon sisältyy toimipaikkojen lakkauttamisia. 2. VUOSIEN TULOSTAVOITTEET 2.1 MERKITTÄVÄT YHTEISKUNNALLISTA VAIKUTTAVUUTTA TUKEVAT TOIMENPITEET Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos tukee pääluokkaperusteluissa esitettyjen maa- ja metsätalousministeriön toimialan vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista seuraavasti: tuottaa riista- ja kalakantojen kestävän ja monipuolisen hyödyntämisen säätelyn edellyttämät riista- ja kalakantojen arviot ja ennusteet kantojen tilasta, alueellisen ja ajallisen säätelyn edellyttämät saalistilastot sekä huolehtii kannanarvioinnin kehittämisen edellyttämästä tutkimuksesta erityisesti suurpetojen osalta tuottaa riista- ja kalatalouden strategioiden, ohjelmien ja hoitosuunnitelmien valmistelun ja toimeenpanon edellyttämää tutkimustietoa, huolehtien taantuvien tai uhanalaisten riista- ja kalakantojen hoidon edellyttämästä tutkimuksesta tuottaa tietoa kala-, riista- ja porotalouden elinkeinojen sekä kala- ja riistavarojen virkistyskäytön sosiaalisten ja taloudellisten hyvinvointivaikutusten vahvistamiseksi tuottaa kala- ja riistatalouden tilastot sekä tietoa kalan, riistan ja poron käytöstä, jalostuksesta ja kaupasta edistää luonnonvarojen kestävän käytön ja suojelun konfliktien hallintaa tuottamalla tutkimustietoa konfliktien hallintamalleista, riistavahinkojen vahinkojen estämisen menetelmistä sekä kannansäätelyn dynamiikasta viljelee uhanalaisia kalakantoja sekä osallistuu EU:n Itämeristrategian vesiviljelyosion edellyttämiin kehittämistehtäviin huolehtii porolaidunten tilan arvioinnista sekä poronhoidon ja porotalouden tutkimuksesta erityisesti osana arktista tutkimusta Tutkimuslaitos osallistuu valtiohallinnon vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman toteuttamiseen ja hallitusohjelman mukaisiin toimiin sektoritutkimuslaitosten kehittämiseksi. Strategisen suunnittelun tehostamiseksi maa- ja metsätalousministeriö on kutsunut ministeriön tulosohjauksessa olevat riistataloutta tukevat organisaatiot riistapolitiikan julkisen riistakonsernin osaksi. RKTL on julkisen riistakonsernin toimija. Vastaava konsernijohtamisen malli kehitetään kalatalouspolitiikan toimijoille vuoden 2013 loppuun mennessä. RKTL ottaa toiminnassaan huomioon riistakonsernin strategian, tutkimusstrategian ja tietohallintostrategian. 5

6 2.2 TOIMINNALLISEN TULOKSELLISUUDEN TAVOITTEET a) Toiminnallinen tehokkuus sekä sen kehitys Luonnonvarakeskus tehostaa toiminnallista tehokkuutta. Asiakastarpeisiin suunnitelluilla, monialaisilla tutkimusohjelmilla ja -projekteilla vastataan kattavasti yhteiskunnan tarpeisiin. Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman toteutuksessa kehitetään toimipaikkaverkostoa sekä metsätilastoinnin ja riistaseurantojen tiedon yhteiskäyttöä ja avaamista avoimeen käyttöön. Tutkimuslaitos valmistautuu Luonnonvarakeskuksen toiminnan käynnistymiseen parantamalla työn tuottavuutta, tehostamalla toimintaa sekä sopeuttamalla tehtävät resursseihin. Tutkimuslaitos toimii maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön hallinnonalojen sektoritutkimuslaitosten muodostamassa Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymässä LYNETissä maa- ja metsätalousministeriön tulosohjauksen ja yhteenliittymän päätösten mukaisesti. Aiempaa suurempi osuus näiden tutkimuslaitosten tutkimuksesta ja muista toiminnoista koordinoidaan yhteenliittymän kautta. TTS-kaudella tutkimuslaitos osallistuu biotaloutta, ilmastonmuutosta, kestävää maankäyttöä ja Itämerta koskeviin yhteisiin tutkimusohjelmiin sekä laitoksen toimialan kannalta keskeisiin uusiin ohjelmiin. Vesiviljelytoiminnan tuloksellisuutta kehitetään edelleen valtion vesiviljelytoiminnan evaluonnista tehtyjen linjausten perusteella. Muutosten suunnittelussa otetaan huomioon uusin kalalajien uhanalaisuusarvio, kalatiestrategia, alueellisten kalatalousviranomaisten laatimat selvitykset kalanpoikasten istutustarpeista sekä asiakkailta ja sidosryhmiltä saatu palaute. Tutkimuslaitos jatkaa palvelukeskuksen asiakkaana. Hankintatointa tehostetaan edelleen mm. Hansel-sopimuksia ja sähköistä hankintajärjestelmää hyödyntäen. Tutkimuslaitos siirtyy Kiekujärjestelmän käyttäjäksi MMM:n hallinnonalan aikataulussa. Tutkimuslaitoksen menoista katetaan 33 % ulkopuolisella rahoituksella (maksullinen toiminta, EUrahoitus, yhteistoiminnan rahoitus), joka hankitaan yksityiseltä ja julkiselta sektorilta. Päätoimintojen kustannukset ja henkilötyövuodet Tutkimuslaitoksen kustannuskehitykseen vaikuttaa ensisijaisesti tuottavuusohjelmien toteuttaminen. Valtioneuvoston tutkimuslaitoksia koskevan periaatepäätöksen mukaan tutkimuslaitoksen kokonaismenot pienenevät. Kokonaismenojen arvioidaan alenevan noin puolet tutkimuslaitokselle kohdennetusta vähennyksestä (vähennykset 2015 noin 0,393 Milj. ; 2016 noin 1,431 ja 2017 noin 2,060). Kokonaismenoihin vaikuttaa vuositasolla paljon myös ulkopuolisen rahoituksen määrä. Taulukossa 1a esitetyt päätoimintojen kustannukset sisältävät myös kirjaamisoikeudet, poistot ja korot ja henkilötyövuodet (taulukko 1b) myös kirjaamisoikeudella tehdyn työn. 6

7 Taulukko 1a. Päätoimintojen kustannukset (milj. euroa) Päätoiminnot 2012 toteuma 2013 arvio Riistakantojen ja kalavarojen arviointi ja tilastointi 7,56 6,95 7,65 7,65 7,65 7,65 7,65 Kalastoseuranta 4,76 3,85 4,45 4,45 4,45 4,45 4,45 Riista- ja poroseuranta 1,95 2,30 2,40 2,40 2,40 2,40 2,40 Tilastot ja taloudellinen tiedonkeruu 0,86 0,80 0,80 0,80 0,80 0,80 0,80 Tutkimus ja asiantuntijuus 11,37 10,90 10,79 10,45 10,00 9,80 9,70 Kalatalous 8,62 8,40 7,85 7,55 7,30 7,25 7,25 Tutkimus 6,42 6,30 5,65 5,35 5,05 4,95 4,90 Asiantuntijatehtävät 1,50 1,70 1,85 1,85 1,85 1,85 1,85 Maksullinen toiminta 0,70 0,40 0,35 0,35 0,40 0,45 0,50 Riista- ja porotalous 2,75 2,50 2,94 2,90 2,70 2,55 2,45 Tutkimus 2,32 1,70 2,10 2,00 1,80 1,60 1,50 Asiantuntijatehtävät 0,43 0,70 0,80 0,80 0,80 0,80 0,80 Maksullinen toiminta 0,00 0,10 0,04 0,10 0,10 0,15 0,15 Vesiviljely 5,83 5,65 5,15 5,15 5,00 4,95 4,95 Vesiviljely 3,49 3,00 3,30 3,30 3,30 3,30 3,30 Maksullinen toiminta 1,57 1,85 1,15 1,15 1,00 1,00 1,00 Sopimuskasvatus 0,77 0,80 0,70 0,70 0,70 0,65 0,65 Muu palvelutuotanto 0,46 0,30 0,30 0,30 0,30 0,20 0,20 Yhteensä 25,22 23,80 23,89 23,55 22,95 22,60 22,50 Valtion palvelukeskus- ja järjestelmäratkaisut sekä tietohallinnon kehittäminen kasvattavat lyhyellä aikavälillä substanssitehtäviä tukevien tehtävien kustannuksia. Vuonna 2010 alkanut eläköitymiskehitys, tuottavuusohjelmien sekä vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman mukainen toimipaikkaverkoston kehittäminen vähentää henkilöstö-, vuokra- ja muita kustannuksia suunnittelukauden alussa. Voimavaratarvetta vähentäviä tekijöitä ovat myös Valtioneuvoston periaatepäätös valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistukseksi ja sen osana LYNET- ja Luonnonvarakeskuksen sekä muusta verkostoitumisesta saatavat kustannushyödyt, tutkimuslaitoksen sisäisen yhteistyön kehittäminen, tietohallinnon kehittäminen, itsepalvelumahdollisuuden tarjoaminen asiakkaille tiedon hankinnassa, tuottavuuden nousu tilastoinnin, seurannan ja tutkimuksen prosessien tehostamisen seurauksena, vähän tuloksia tuottavien toimintojen karsiminen sekä omaisuuden hallinnan parantaminen. Taulukko 1b. Päätoimintojen henkilötyövuodet (sis. kirjaamisoikeudella sekä työllisyysvaroin tehdyn työn) Päätoiminnot 2012 toteuma 2013 arvio Riistakantojen ja kalavarojen arviointi ja tilastointi 91,0 83,5 91,0 91,0 91,0 91,0 91,0 Kalastoseuranta 58,7 51,0 57,0 57,0 57,0 57,0 57,0 Riista- ja poroseuranta 22,2 25,4 25,0 25,0 25,0 25,0 25,0 Tilastot ja taloudellinen tiedonkeruu 10,0 7,1 9,0 9,0 9,0 9,0 9,0 Tutkimus ja asiantuntijuus 123,8 135,4 124,0 120,5 116,8 113,4 112,3 Kalatalous 94,3 98,8 93,0 90,0 88,3 86,6 86,5 Tutkimus 77,4 82,0 76,0 73,0 71,0 69,0 68,5 Asiantuntijatehtävät 13,2 15,6 15,0 15,0 15,0 15,0 15,0 Maksullinen toiminta 3,8 1,2 2,0 2,0 2,3 2,6 3,0 Riista- ja porotalous 29,5 36,6 31,0 30,5 28,5 26,8 25,8 Tutkimus 25,6 33,0 25,0 24,0 22,0 20,0 19,0 Asiantuntijatehtävät 3,9 3,6 6,0 6,0 6,0 6,0 6,0 Maksullinen toiminta 0,0 0,0 0,0 0,5 0,5 0,8 0,8 Vesiviljely 56,4 56,0 54,0 54,0 51,0 50,8 50,8 Vesiviljely 37,3 43,0 37,0 37,0 37,0 37,0 37,0 Maksullinen toiminta 18,4 12,0 16,0 16,0 13,0 13,0 13,0 Sopimuskasvatus 0,7 1,0 1,0 1,0 1,0 0,8 0,8 Muu palvelutuotanto 3,8 0,0 3,0 2,0 2,0 1,0 1,0 Yhteensä 274,9 274,9 272,0 267,5 260,8 256,2 255,1 7

8 Taulukko 1c. Päätoimintojen tuotot (milj. euroa) Päätoiminnot 2012 toteuma 2013 arvio Riistakantojen ja kalavarojen arviointi ja tilastointi 1,28 0,90 0,82 0,95 1,00 1,08 1,08 Kalastoseuranta 1,03 0,70 0,65 0,70 0,70 0,75 0,75 Riista- ja poroseuranta 0,05 0,10 0,07 0,05 0,10 0,10 0,10 Tilastot ja taloudellinen tiedonkeruu 0,20 0,10 0,10 0,20 0,20 0,23 0,23 Tutkimus ja asiantuntijuus 3,75 1,54 1,92 2,08 2,65 2,87 2,87 Kalatalous 3,06 1,25 1,59 1,58 1,95 2,12 2,12 Tutkimus 1,93 0,80 0,76 0,85 1,05 1,15 1,15 Asiantuntijatehtävät 0,37 0,05 0,48 0,33 0,45 0,47 0,47 Maksullinen toiminta 0,75 0,40 0,35 0,40 0,45 0,50 0,50 Riista- ja porotalous 0,69 0,29 0,33 0,50 0,70 0,75 0,75 Tutkimus 0,66 0,24 0,24 0,30 0,40 0,45 0,45 Asiantuntijatehtävät 0,03 0,05 0,05 0,10 0,15 0,15 0,15 Maksullinen toiminta 0,00 0,00 0,04 0,10 0,15 0,15 0,15 Vesiviljely 2,35 1,40 1,80 1,71 1,71 1,72 1,72 Vesiviljely 0,64 0,00 0,65 0,71 0,71 0,72 0,72 Maksullinen toiminta 1,70 1,40 1,15 1,00 1,00 1,00 1,00 Sopimuskasvatus 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muu palvelutuotanto 0,20 0,20 0,20 0,20 0,10 0,10 0,10 Yhteensä 7,58 4,04 4,74 4,94 5,46 5,77 5,77 Tutkimuslaitoksessa toimeenpantua ministeriön tulostavoitteiden ja strategian muutosten mukaista voimavarojen uudelleen kohdentamista jatketaan. Vesiviljelyn ja tukipalvelujen, lukuun ottamatta tietohallinnon, voimavaroja on siirretty tutkimukseen. Eniten kasvaneita aloja ovat olleet asiantuntijatehtävät, maasuurpetotutkimus, elinkeinotutkimus, kansainvälistyminen sekä uusien tuotteiden ja menetelmien kehittäminen. Tulevalla TTS-kaudella panostetaan ydintehtäviin kehittämällä tutkimusten ja seurantojen tuotantoprosesseja. Voimavaroja suunnataan, mm. Luonnonvarakeskus- ja LYNET-yhteistyössä tehtävään monitieteelliseen tutkimukseen, jossa yhdistyvät ekologiset ja sosioekonomiset näkökohdat sekä panostetaan sosioekonomiseen tutkimukseen. Valtionhallinnon linjausten mukaan lisätään yhteistyötä muiden sektoritutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa ja osallistutaan laaja-alaisiin, monitieteisiin tutkimusohjelmiin. Yhteistyötä kehitetään hallinnonalan muiden tutkimuslaitosten kanssa sekä tutkimuksessa että tukipalveluissa. Lisäksi lisätään ostopalvelun käyttöä ja sisäistä yhteistyötä. Varmistetaan resurssit myös uusiin tehtäviin. Päätoimintojen menoissa ja henkilötyövuosissa sekä menojen kululajittaisessa jakaumassa on huomioitu tuottavuusohjelman sekä valtioneuvoston periaatepäätös valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistukseksi tuomat muutokset. Tilojen käytön tehokkuutta lisätään mm. toimipaikkaverkoston kehittämissuunnitelman mukaan sekä hyödyntämällä Senaatti-kiinteistöjen tilahallintajärjestelmää. Tilakustannukset henkilötyövuotta kohden nousevat suunnittelukaudella lievästi Senaatti-kiinteistöjen vuokrankorotusten ja henkilöstömäärän pienenemisen vuoksi, vaikka joitakin toimipaikkoja/pisteitä lakkautetaankin. 8

9 Taulukko 1d. Tuotto- ja kululaskelma (milj. euroa) 2012 toteuma 2013 arvio TOIMINNAN TUOTOT 8,06 4,74 4,74 4,94 5,46 5,77 5,77 Maksullisen toiminnan tuotot 2,61 1,54 1,54 1,50 1,60 1,65 1,65 Vuokrat ja käyttökorvaukset 0,10 0,03 0,03 0,03 0,03 0,02 0,02 Muut toiminnan tuotot 5,34 3,17 3,17 3,41 3,83 4,10 4,10 TOIMINNAN KULUT 25,28 23,80 23,89 23,55 22,95 22,60 22,50 Aineet, tarvikkeet, tavarat 2,52 3,00 2,80 2,80 2,75 2,70 2,70 - Ostot tilikauden aikana 2,74 3,00 2,80 2,80 2,75 2,70 2,70 - Varastojen lisäys(-)/vähennys(+) -0,21 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Henkilöstökulut 14,64 13,50 14,00 13,80 13,50 13,35 13,30 Vuokrat 3,11 2,80 2,60 2,50 2,50 2,40 2,40 Palvelujen ostot 3,23 3,10 3,10 3,00 2,70 2,70 2,65 Muut kulut 0,98 0,70 0,50 0,50 0,45 0,45 0,45 Valmistu omaan käyttöön (-) -0,16-0,60-0,41-0,35-0,25-0,20-0,20 Poistot 0,82 0,90 1,00 1,00 1,00 0,90 0,90 Sisäiset kulut 0,13 0,40 0,30 0,30 0,30 0,30 0,30 JÄÄMÄ I -17,22-19,06-19,15-18,61-17,49-16,83-16,73 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 SATUNNAISET TUOTOT JA -KULUT 0,04 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 JÄÄMÄ II -17,18-19,06-19,15-18,61-17,49-16,83-16,73 SIIRTOTALOUDEN TUOTOT JA -KULUT Siirtotalouden tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Siirtotalouden kulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Tuottavuus ja taloudellisuus Tutkimuslaitoksen tilakustannukset ovat henkilöstökustannusten ohella merkittävin kustannuserä. Toimipaikkastrategian mukaisia tutkimusyhteisöjä vahvistetaan edelleen. Valtiohallinnon linjausten ja tuottavuusohjelman mukaisesti jatkamme toimipaikkaverkoston kehittämistä suunnitelmakauden aikana siten, että tarvittavat kustannussäästöt saadaan toteutettua. Toimipaikkaratkaisuissa hyödynnetään tutkimuslaitosten suunnitteilla olevien uudelleenjärjestelyjen tarjoamat mahdollisuudet. Taulukko 3. Tutkimuslaitoksen tuottavuutta ja taloudellisuutta kuvaavat tunnusluvut Työn tuottavuus kpl/htv, mätilitra/htv tai poikasyksikkö/htv 2012 toteuma 2013 arvio Kokonaistuottavuus (3. vuoden ka.) Työntuottavuus (3. vuoden ka.) Tutkimustoiminnan ja asiantuntijatehtävien kokonaiskustannukset/ tutkija-htv, 1000 euroa Asiantuntijatarkastetut tieteelliset artikkelit/tutkijahtv, kpl 0,80 0,80 0,80 0,80 0,80 0,80 0,80 Muut julkaisut/tutkija-htv, kpl 3,00 3,00 3,10 3,10 3,10 3,10 3,10 Kanta-arviot kpl 0,48 0,35 0,35 0,35 0,40 0,40 0,40 Tilastot kpl 1,00 1,00 1,00 1,00 1,00 1,00 1,00 Mäti, litraa Laitospoikaset 1000 py à 50 g /kpl Luonnonravintopoikaset 1000 py à 5 g /kpl Yksikkökustannukset /kpl, /mätilitra tai /poikasyksikkö 2012 toteuma 2013 arvio Kanta-arviot, kpl Tilastot, kpl Mäti, litraa Laitospoikaset 1000 py à 50 g /kpl 1,00 1,00 1,00 1,00 1,00 1,00 1,00 Luonnonravintopoikaset 1000 py à 5 g /kpl 0,10 0,10 0,10 0,10 0,10 0,10 0,10 9

10 Ulkoinen rahoitus Rahoituspohjan laajentaminen ja maksullisen tutkimustoiminnan lisääminen on tutkimuslaitoksen pitkän tähtäimen tavoitteena. Muutos lisää asiakaslähtöisyyden tarvetta, kasvattaa kilpailua rahoituksesta sekä edesauttaa yhteistyötä laajentuville uusille tutkimusalueille. Kilpailu ulkopuolisesta rahoituksesta tulee kiristymään myös valtion sektoritutkimuksen kehittämistavoitteiden mukaan, jossa siirrytään yhä laajemmin tilaaja-tuottajamalliin perustuvaan rahoitukseen. Menestyminen kilpailussa edellyttää kotimaisista ja kansainvälisistä tutkimuslaitoksista ja yliopistoista koostuvien tuottajakonsortioiden ja verkostojen muodostamista. Maksullisen toiminnan kannattavuus Tavoitteena on, että maksullinen toiminta on kustannukset kattavaa ja kannattavaa. Tutkimus-, tilasto- ja palvelusuoritteiden maksullisen toiminnan kannattavuus on suunnittelukaudella edellisten vuosien tasolla. Maksullisen toiminnan tulot säilyvät nykyisellä tasolla. Vesiviljelytuotteiden kannattavuutta parannetaan kehittämällä uusia tuotteita ja tehostamalla toimintaa. Useimpien viljelylaitosten perustamisessa ei ole otettu huomioon kaupallisen toiminnan taloudellisia reunaehtoja. Tämä on aiheuttanut vaikeuksia saavuttaa asetettuja kannattavuustavoitteita. Vesiviljelytuotannon on katsottu palvelevan yhteiskuntaa kokonaisuudessaan tavalla, joka yhteisölainsäädännön nojalla mahdollistaa maksulliseen toimintaan ohjautuvan tuen. Maksullisen toiminnan kustannuslaskennan uudistuksen käyttöönottoaikataulu riippuu mm. muista valtiohallinnon taloushallinnon kehittämistoimenpiteistä. Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuus Yhteisrahoitteisen toiminnan tuottojen määräksi arvioidaan tulevina vuosina 2,5 milj. euroa. Kiristyvä tutkimusrahoituksen kilpailu ja erityisesti EU-rahoituksen myöntöperusteiden muutokset vaikeuttavat yhteisrahoitteisesta toiminnasta saatavien tulojen lisäämistä. Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuustavoitteeksi TTS-kaudella asetetaan 50 %. Kustannusvastaavuus riippuu saadun rahoituksen säännöistä, kustannuksien tukikelpoisuudesta sekä vaadittavasta omasta rahoitusosuudesta. b) Tuotokset sekä niiden kehitys Kansallisten ja kansainvälisten asiantuntijatehtävien odotetaan lisääntyvän. Tieteellinen julkaisutoiminta pyritään pitämään saavutetulla tasolla. Muiden julkaisujen määrää pyritään kasvattamaan. Vesiviljelyn tuotantomäärät supistuvat tuotantoyksiköiden määrän vähentymisen myötä. Taulukko 4. Tutkimuslaitoksen suoritteet 2012 toteuma 2013 arvio Annetut lausunnot Työryhmäjäsenyydet Tieteelliset julkaisut (3 vuoden ka.) Muut julkaisut Tilastot ja kanta-arviot Mäti, litraa Laitospoikaset, 1000 py à 50 g /kpl Luonnonravintopoikaset, 1000 py à 5 g /kpl Emokalat ja ravut, kantoja säilytykssä/mädintuotannossa, kpl Maitia maitipankissa, kantoja tallennettu, kpl

11 c) Laadunhallinta sekä sen kehitys Tutkimuslaitos jatkaa vuonna 2012 aloitettua tutkimus- ja asiakkuusprosessin käytäntöön vientiä ja kehittämistä. Tutkimusohjelma- ja projektityöskentelyä evaluointijärjestelmineen vahvistetaan edelleen. Tutkimuslaitoksen toiminnan eettisyys varmistetaan. Vesiviljelyn toiminta varmistetaan ISO-standardien mukaan rakennetuilla laatu- ja ympäristöjärjestelmillä. Myös kanta-arvioinnin, tilastoinnin ja tutkimuksen prosessien laatuun panostetaan. Tutkimuslaitoksen vuosina toteutettavan palvelukartoituksen tulosten perusteella kehitetään toimintaa asiakastarpeita vastaavaksi. Tietoturvasuunnitelman toteuttamista jatketaan. 2.2 KESKEISET TUOTTAVUUS-, KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKKEET Palkeiden palvelujen käyttö Palkeiden asiakkaaksi tutkimuslaitos siirtyi vaiheittain. Ennen siirtoa prosessit muutettiin mahdollisimman pitkälle Kieku-mallin mukaisiksi. Talouspalvelun siirto toteutettiin vaiheittain ja tällä hetkellä tutkimuslaitos hyödyntää kaikkia Palkeiden tarjoamat palveluja. talouspalvelun siirto henkilöstöpalvelu siirto Palvelukeskuksen käyttäjäksi siirtyminen ei ole vähentänyt työmäärää suunnitellun mukaan ja näin ollen Palvelukeskuksen palvelumaksu on kohtuuttoman suuri suhteessa saatuun hyötyyn. Tilankäytön tehostaminen Vaikuttavuus ja tuloksellisuusohjelman mukaan Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT), Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) fuusioitumisen myötä yhdistetään ensimmäisessä vaiheessa samalla työssäkäyntialueella olevat toimipaikat toiminnallisten ja ulkopuolisten yhteistyömahdollisuuksien mukaan. Toimintoja keskitetään alueellisesti ja toimipaikkoja lakkautetaan erillisen luonnonvarakeskukselle tehtävän suunnitelman mukaan vuoteen 2020 mennessä. Toimipaikoista luopumiseen tähtäävä työ aloitetaan Säästöä ei arvioida syntyvän vielä 2017 loppuun mennessä. Matkustusmäärien vähentäminen Tutkimuslaitos on valtiohallinnon tavoitteiden mukaisesti sekä määrärahojen supistumisen seurauksena vähentänyt matkustamista. Asetettu 8 %:n vähentäminen toteutui jo vuonna Tavoitteena on suunnitelmakauden aikana vähentää matkustusmenoja Tutkimuslaitos on ottanut käyttöön laajasti videoneuvottelujärjestelmän. Tämä on vähentänyt toimipaikkojen välistä matkustamista, säästää matkustusmenoja ja lisäksi tehostaa työajan käyttöä. Tietojärjestelmähankkeet Tutkimuslaitoksen hallinnassa on laaja ja arvokas tutkimus- ja seuranta-aineisto. Sen käyttöä tehostamme ja parannamme panostamalla tiedonhallinnon järjestelmiin ja palveluihin. Tietovarantojen kehittäminen ja tiedon jakelu on yksi tutkimuslaitoksen keskeisistä kehittämislinjauksista. 11

12 Luonnonvarakeskuksen tietohallinnon yhdistäminen ja käynnissä olevat TORI ja ELMA -hankkeet otetaan huomioon tietojärjestelmähankkeita suunniteltaessa. Hallinnollisten sähköisten järjestelmien käyttö ja lisenssit on hankittu Palvelukeskuksen kautta. Tuottavuusohjelman ja henkilötyövuosien seuranta sekä suunnittelu (liite 2) YPA Tutkimuslaitokselle suunnittelukaudelle esitetyt rahoitusresurssit johtavat käytännössä suurempaan henkilöstön pienennykseen kuin tuottavuusohjelmassa esitetyt htv-kehykset. Valtiohallinnon tavoitteiden mukaisesti henkilöstömäärä vähenee ja tuottavuus nousee. Suunnittelukaudella tarkennetaan ja toteutetaan valtiohallinnon ohjeiden perusteella valmisteltua vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmaa, jossa on perustehtävien osalta esitetty kuvaus vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden parantamisen tavoitteista ja keinoista sekä edellytyksistä. Ohjelman toteuttamisen myötä henkilötyövuosien määrä laskee suunnitelman mukaan. Muut Investointien määrät vähenevät mm. määrärahojen vähenemisen ja toimipaikkaverkoston kehittämisen seurauksena verrattuna aikaisempaan tasoon. Ne kohdistetaan tuloksellisuuden kannalta tärkeimpiin kohteisiin. 2.3 MERKITTÄVÄT TULOSALUE-, TEHTÄVÄALUE- SEKÄ PROSESSITASOISET TAVOITTEET JA TEHTÄVÄT Tutkimus- ja asiantuntijapalvelut -yksikkö vastaa RKTL:n päätehtävien toteuttamiseksi tarvittavan tutkimus- ja asiantuntijatiedon tuottamisesta. Luonnonvarojen kestävän käytön pohjaksi yksikkö tuottaa kansallisten ja kansainvälisten velvoitteiden mukaiset kala- ja riistavara-arviot, seurannat, tilastot ja taloudelliset seurannat. Yksikkö toteuttaa päätehtävien edellyttämän tietotuotannon kannalta keskeisiä tutkimusohjelmia ja projekteja sekä asiantuntijapalveluja. 1. Luonnonvarojen seuranta ja arviointi a. Kalaseurannat ja kanta-arviot b. Riistaseurannat ja kanta-arviot c. Tietovarannot ja tiedon jakelu 2. Luonnonvaratalouden kannattavuus ja kilpailukyky a. Tilastot, ennusteet, analyysit b. Elinkeinojen edellytykset ja kilpailukyky c. Uudet liiketoiminta-alueet 3. Luonnonvarojen käytön yhteensovittaminen a. Politiikka- ja hoitotoimien vaikutukset sekä ennakointi b. Käytön nykytila ja muutokset c. Kestävän käytön toimintamallit 4. Elinympäristöt ja monimuotoisuus a. Monimuotoisuuden indikaattorit b. Elinympäristöjen tila ja muutokset c. Kantojen hoitostrategiat 12

13 Luonnonvarojen seuranta ja arviointi Luonnonvarojen seuranta ja arviointi on tutkimuslaitoksen pysyvä tehtävä, johon sisältyy kala- ja riistavara-arvioiden laadinta ja tieteellinen neuvonanto näiden luonnonvarojen hyödyntämiseen ja suojeluun liittyvissä kysymyksissä. Keskeiset tutkimusteemat ovat: 1) Itämeren kalakannat 2) Teno- ja Näätämöjoki 3) Sisävesien kalakannat 4) Suurriistaseurannat 5) Pienriistaseurannat 6) Kanta-arvioita tukeva tutkimus 7) Tietovarannot ja tiedon jakelu Tärkeimpien Itämeren kalalajien kanta-arviot ja niihin perustuva tieteellinen neuvonanto tuotetaan ICESin koordinoimana kansainvälisenä yhteistyönä. Näytteenotto ja muu tiedonkeruu toteutetaan EU:n tiedonkeruuohjelman mukaisesti. Tarvittaessa kalakantojen seurantaa tehostetaan kalastuksen kestävyyden arvioimiseksi. Laaditaan raportti silakan, kilohailin, lohen, turskan, merialueen kuha- ja ahvenkantojen sekä Pohjanlahden siikakantojen tilasta sekä ennusteet seuraaville vuosille. Tuloksia hyödynnetään erityisesti Itämeren saaliskiintiöiden määrittämisessä sekä suunnitelmallisen kalastuksen järjestämisessä. Teno- ja Näätämöjoella tuotetaan arvio Teno- ja Näätämöjoen lohi- ja meritaimenkantojen tilasta ja hyödyntämismahdollisuuksista. Tuloksia hyödynnetään Teno- ja Näätämöjoen kalastuksen järjestelyssä sekä ICESin ja NASCOn toimesta Atlantin lohikantojen tilan arvioinnissa. Sisävesien kalakantojen seurannassa keskitytään tärkeimpien muikkukantojen sekä rapukantojen seurantaan. Riistakantojen seurannalla tuotetaan ajankohtaista tietoa riistakantojen koosta, kantojen koon muutoksista ja jälkeläistuotosta. Pyynti- ja poikkeusluvan varaisen suurriistan seurannassa käytetään monipuolisia menetelmiä, esimerkiksi pannoitusta, lentolaskentoja, lupajärjestelmän tuottamaa tietoa ja näkö- tai jälkihavaintoja. Petoeläintenkantojen arvioimiseksi ja yleisesti hyväksyttävien kanta-arvioiden tuottamiseksi jatketaan yhteistyössä metsästäjien kanssa toteutettavia maastolaskentoja. Pienriistaseurantojen keskeinen menetelmä ovat riistakolmiolaskennat metsissä ja peltoalueilla. Merilintujen seuranta perustuu pääosin harrastajavoimin toteutettaviin laskentoihin. Olennaisena osana kaikkia riistaseurantoja on metsästäjien ja lintuharrastajien kanssa tapahtuva yhteistyö, jota tehostetaan mm. tiedon keräämisen ja raportoinnin osittaisella siirrolla verkkopalveluun. Tärkeimpiä tulosten hyödyntäjiä ovat riistahallinnon toimijat etenkin metsästyksen säätelyyn liittyvien ohjeiden ja määräysten laatimisessa. Riistalajien osalta vastataan myös EU:n luontoja lintudirektiivien edellyttämien raportointivelvoitteiden täyttämisestä. Kanta-arvioita tukevan tutkimuksen tavoitteena on arviointimenetelmien ja raportoinnin kehittäminen etenkin tilastotieteen ja tietotekniikan mahdollisuuksia hyödyntäen. Erityisesti kehitetään mm. suurpeto- ja hirvieläinseurantoja sekä taantuvien ja uhanalaisten riistalajien kannanarviointia. Kalakantojen arviointimenetelmiä kehitetään ICESin koordinoimana kansainvälisenä yhteistyönä sekä kansainvälisissä tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Tietovarannot ja tiedon jakelu teeman alla kehitetään tietovarantoja, tiedon hallintaa ja tiedon jakelua siten, että tietoaineistoja on laajasti saatavilla ja tiedon käyttäjien tietopyyntöihin pysty- 13

14 tään vastaamaan sujuvasti. Suuntaus on kohti avointa dataa, laajasti käytettävissä olevia tietopankkeja ja käyttäjien tarpeiden mukaan räätälöitävissä olevia raportteja. Luonnonvaratalouden kannattavuus ja kilpailukyky Luonnonvaratalous ja kilpailukyky -tutkimusalue tuottaa tietoa elinkeinotoiminnan vahvistamiseksi ja sen toimintaedellytysten kehittämiseksi. Samalla tuotetaan toimialan tilastot ja taloudellisia analyysejä. Keskeiset tutkimusteemat ovat: 1) Elinkeinotoiminnan kannattavuuden ja kilpailukyvyn edellytysten vahvistaminen 2) Elinkeinokalatalouden biotaloudelliset hyödyntämismahdollisuudet 3) Ratkaisukeskeinen tieto ruokakalatuotannon edellytysten vahvistamiseksi ja ympäristötaloudellisen ohjauksen edistämiseksi 4) Eläinluonnonvarojen käytön taloudellis-yhteiskunnalliset seurannat, arvioinnit, analyysit ja tietojen julkaiseminen tilastoina 5) Toimialan uudet liiketoiminta-alueet ja osaamisen vienti Kala-, riista- ja porotalouden elinkeinoihin liittyvissä tutkimuksissa tuotetaan tietoa toimialan kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Tavoitteena on ennakoida elinkeinojen ja toimintaympäristön kehitystä, sekä tutkimuksen keinoin edistää laadukasta, terveellistä, monipuolista ja kestävää tuotantoa koko arvoketjussa. Lisäksi tutkitaan vähäarvoisesta kalasta saatavien biomassojen sekä sen sivuvirtojen liiketaloudellisia ja ravitsemuksellisia edellytyksiä ja muita eläinraakaaineisiin liittyviä biotaloudellisia hyödyntämismahdollisuuksia. Tutkimusalue tuottaa myös tietoa, jonka avulla voidaan kehittää vesiviljelyn tuotantotekniikoita ja ympäristötaloudellista ohjausta, sekä lisätä ruokakalatuotannon viljelylajeja. Porotaloudessa tutkitaan porolaidunten käytön, poronhoidon ja porotalouden kytköksiä muihin elinkeinoihin ja maankäytön muotoihin osana arktista kokonaisuutta. Tutkimusalue tuottaa kala- ja riistatalouden viralliset tilastot, yhteiskunnallista seurantatietoa ja julkaisee tilastotiedot mm. tietokantapalveluna. Tilastointi vastaa EU-säädösten mukaisista ja muista kansainvälisistä velvoitteista (mm. FAO ja ICES). Tutkimusalue vastaa myös EU:n tiedonkeruuasetusten mukaisesta kalataloutta koskevasta taloudellis-yhteiskunnallisesta tietotuotannosta ja tietojen raportoinnista, sekä säädösten kehittämiseen liittyvästä asiantuntijatyöstä. Tilastointiaiheet kattavat ammattikalastuksen merellä ja sisävesillä, vesiviljelyn, kalan tuottajahinnat, jalostuksen, ulkomaankaupan ja kulutuksen, kalatalousyritysten tilinpäätökset sekä vapaaajankalastuksen ja metsästyksen. Lisäksi tutkimusalue selvittää vapaa-ajankalastukseen ja metsästykseen liittyviä uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja vastaa vesiviljelyosaamisen tuotteistamista ja osaamisen vientihankkeista. Luonnonvarojen käytön yhteensovittaminen Luonnonvarojen käytön yhteensovittamisen tutkimusalue tutkii kala- ja riistaluonnonvarojen käytön ja käyttäjien nykytilaa ja muutoksia, kestävän käytön toimintamalleja sekä politiikka- ja hoitotoimien vaikutuksia ja vaikutusten ennakointia. Tutkimusalueen työ tuottaa tietoa ja ratkaisuvaihtoehtoja kestävän käytön ja erilaisten käyttö- ja suojelutavoitteiden ristiriitojen hallinnan tarpeisiin. 14

15 Keskeiset tutkimusteemat ovat: 1) Eläinluonnonvarojen käytön ennakointi, arviointi ja vaikutukset: Kalaa ja riistaa koskevan päätöksenteon ja kehittämisen tueksi tarvittava ennakointi ja vaikutusten arviointi sekä eri politiikkojen yhteisvaikutukset ja hyväksyttävyys. 2) Kestävän käytön perusteet ja mallit: Ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävät tavat käyttää eläinluonnonvaroja ja niiden lähtökohdat. 3) Eläinluonnonvaroihin liittyvien ristiriitojen hallinta: Eri käyttömuotojen välisten ristiriitojen lähtökohdat ja syyt sekä hallinta- ja ratkaisumahdollisuudet ja -vaihtoehdot. 4) Eläinluonnonvarojen virkistyskäyttö ja käyttäjät: Vapaa-ajankalastus ja metsästys yhteiskunnallisina ilmiöinä, virkistyskäytön merkitys ja vaikutukset sekä kalaan ja riistaan liittyvät ekosysteemipalvelut. Tutkimustoimintaa ohjaa suurelta osin MMM:n tietotarpeet kala- ja riistatalouden strategisessa kehittämisessä sekä säädösvalmistelussa. Eläinluonnonvarojen käytön, suojelun, omistuksen ja eri toimijaryhmien sekä luonnonvaroihin liittyvien arvojen ja merkitysten tunteminen luo perustan biologisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti kestävän käytön toimintamallien tutkimukselle. Tämä tutkimus kohdistuu sekä elinkeinotoimintaan että vapaa-ajankalastukseen ja metsästykseen. Politiikka- ja hoitotoimien vaikutusten seuranta, arviointi ja ennakointi edistävät kestävän käytön suunnittelua ja päätöksentekoa ja auttavat kehittämään ja suuntaamaan sitä. Luonnonvarojen käyttöön liittyvien ristiriitojen hallinnan tutkimuksen kohteena ovat erityisesti runsastuneiden merimetso-, hylje-, suurpeto-, hirvieläin- ja eräiden vieraslajikantojen aiheuttamat vahingot ja muut ongelmat ja ristiriitojen hallinnan ja lieventämisen menetelmät. Elinympäristöt ja monimuotoisuus Elinympäristöt ja monimuotoisuus -tutkimusalueessa tuotetaan tietoa kala- ja riistakannoista ja niiden elinympäristöstä, kehitetään elinympäristöjen tilan luokittelua ja mittareita sekä etsitään ratkaisuvaihtoehtoja kala- ja riistakantojen sekä niiden elinympäristöjen ja monimuotoisuuden turvaamiseksi. Keskeiset tutkimusteemat ovat: 1) Elinympäristöjen tila, kestävyys ja tilan luokittelu 2) Elinympäristökunnostukset ja kalatiet 3) Alueiden käyttö 4) Säilytysviljelyn toimintamallit 5) Lajien ja kantojen hoitosuunnitelmat 6) Monimuotoisuuden indikaattorit. Elinympäristöjen tilaa ja sen luokittelua koskevan tutkimuksen sisältöä ohjaavat pitkälti EU:n vesipolitiikan vesipuite- ja meristrategiadirektiivin edellyttämät kalaston ja merialueen tilan seurantaja kehittämistehtävät. Sisävesissä toteutetaan jokien ja järvien kalaston vuosittainen perusseuranta sekä maa- ja metsätalouden hajakuormittamien vesien kalastoseuranta. Kehitetään myös jokien ja järvien kalastoperusteisia luokittelumenetelmiä. Merialuetta koskevat tehtävät liittyvät merialueen tilan arviointiin ja indikaattorien kehittämiseen, hyvän tilan ja ympäristötavoitteiden määrittelyyn, seurantaohjelmien käynnistämiseen sekä merenhoitosuunnitelman valmisteluun. Direktiivien asettamien velvoitteiden ohella seurataan porolaidunten tilaa ja laidunympäristön muutoksia mm. hallinnon porolukujen määrittämistä varten. 15

16 Elinympäristöjen kunnostamisen ja kalateiden suunnittelua ja toteutusta tuetaan tietoa ja ratkaisuvaihtoehtoja tuottamalla. Arvioidaan myös kunnostusten ja kalateiden vaikutuksia ja kehittämistarpeita yhtenä keskeisenä tavoitteena Kansallisen kalatiestrategian toimeenpaneminen. Tutkimusalueella tuotetaan myös tietoa ja kehitetään mm. paikkatietoaineistoihin perustuvia työkaluja vesi- ja maa-alueiden käytön suunnittelun ja ohjauksen tarpeisiin. Tutkimusalue palvelee myös kala- ja riistalajien ja niiden kantojen hoidon ja säätelyn suunnittelua, hoitosuunnitelmien toimeenpanoa sekä luonnon monimuotoisuudesta huolehtimista. Uhanalaisten kalakantojen viljelyn ja istutusten toimintaa kehitetään tavoitteena viljeltävien kalakantojen monimuotoisuuden ja elinvoimaisuuden säilyttäminen sekä istukkaiden luonnossa menestyminen. Tuotetaan myös istutuksiin kalamerkintäpalveluja ja ylläpidetään merkkipalautustietokantaa palautustietojen hallintaa ja jakelua varten. Lisäksi vastataan lajien ja kantojen kansallisten ja kansainvälisten hoitosuunnitelmien valmistelun ja toteutuksen tietotarpeisiin tuottamalla ajankohtaista tietoa uhanalaisista ja taantuvista tai yhteiskunnallisesti muutoin tärkeistä, kuten vahinkoa aiheuttavista tai erityisiä kannansäätelytoimia vaativista lajeista ja niiden populaatioiden kokoon ja sen vaihteluun vaikuttavista tekijöistä. Tuotetaan myös tietoa kala- ja riistalajien geneettisestä monimuotoisuudesta ja uhanalaisuudesta sekä merkityksestä ekosysteemissä, ja kehitetään menetelmiä ja mittareita monimuotoisuuden seuraamiseksi ja kuvaamiseksi sekä perinnöllisellä että lajitasolla. Toteutetaan myös kansallista vieraslajistrategiaa tuottamalla tietoa vieraslajeista. Tutkimusalue sisältää kaksi tutkimusohjelmaa. Rakennettujen jokien tutkimusohjelmassa tuotetaan rakennettujen jokien vaelluskalakantojen elvyttämistä ja hoitoa tukevaa tietoa ja ratkaisumalleja Kansallisen kalatiestrategian toimeenpanemiseksi ja laajemminkin yhteiskunnan tarpeisiin. Keskeiset toimintalinjat ovat vaelluskalakantojen palauttaminen ja kalatiet, jokikunnostuksien ja valuma-alueiden maankäytön vaikutukset kalakantoihin sekä vaelluskalojen palauttamisen yhteiskunnalliset, taloudelliset ja kulttuuriset edellytykset. Itämeri-tutkimusohjelmassa suunnittelukauden keskeisiä tehtäviä ovat mm. rannikon kalojen lisääntymisalueiden kartoitukset sekä meristrategiadirektiivin toimeenpanoon liittyvät työt. Suunnittelukaudella pääpaino on meren tilan indikaattorien kehittämisessä ja seurantaohjelmien käynnistämisessä koskien kalastoa ja merilintuja. Direktiivin edellyttämä ensimmäinen kansallinen merialueiden tilan seurantaohjelma valmistuu syksyllä 2014 ja kansallinen merenhoitosuunnitelma vuonna Vesiviljely Kalakantojen säilytys ja vahvistaminen Vesiviljelyn keskeisimpänä tehtävänä on uhanalaisten kalakantojen monimuotoisuuden turvaaminen säilytysviljelyn ja maitipankkitoiminnan sekä mädin ja istukkaiden tuotannon avulla. Alkuperältään tunnettujen kalakantojen mätiä ja pienpoikasia tuotetaan valtion virastoille, yhteisöille ja yrityksille kalakantojen hoitoa ja säilytystä tukevia istutuksia varten. Kalanpoikasia tuotetaan Inarijärven kalatalousvelvoitteen istutuksiin sekä sopimuskasvatuksella uhanalaisten kalakantojen elvytysistutuksiin ottaen huomioon kalatiestrategian toimintasuunnitelmat. Asiakasvaikuttavuudessa tärkeitä kriteerejä ovat tarjonnan riittävyys sekä tuotteiden laatu ja tunnettu perinnöllinen tausta. 16

17 Toiminnan kehittämisen erityiskohteina ovat monimuotoisuuden ylläpidon toimintamallien käytön tehostaminen sekä emokalaparvien varhaiskasvatuksen laadullinen kehittäminen. Yksilötunnistukseen ja dna-tekniikkaan perustuvien sovellusten käyttöä laajennetaan uhanalaisten arvokalakantojen emokalanviljelyssä perinnöllisen monimuotoisuuden säilymisen parantamiseksi. Elinkeinon kehittämistä tukeva toiminta Elintarvikemarkkinoita palvelevan vesiviljelyn toimintaedellytysten parantamiseksi kehitetään valintajalostuksen avulla tuottavampia kirjolohi- ja siikakantoja. Viljelytoiminnassa panostetaan myös uusien vaalealihaisten lajien, kuten nelman, tuotannon kehittämiseen. Jalostuksen lisäksi laajennetaan myös muiden tuotantoa tehostavien ja tuotearvoa parantavien menetelmien, kuten steriilikalatuotannon, käytettävyyttä. Viestintä, tietohallinto ja muut sisäiset palvelut Tavoitteena on palvelukyvyn sekä tehtävien hoidon taloudellisuuden ja tuottavuuden parantaminen valtiohallinnon kehityslinjauksia noudattaen. Tavoitteen saavuttamiseksi tehtävät on mm. keskitetty ja osittain hankitaan ostopalveluna. Viestintä integroidaan osaksi tutkimusprosessia tavoitteena entistä parempi ja suunnitellumpi viestintä. Tutkimusalueille laaditaan omat viestintäsuunnitelmat ja perusviestit. Asiakasviestinnän keskeinen kehittämiskohde on verkkopalvelu, mutta kehittäminen jatkuu uuden tutkimuslaitoksen aikataulujen ja tavoitteiden mukaisesti. Asiakaslehden tekemistä jatketaan toistaiseksi ja sisältöä kehitetään palvelemaan entistä paremmin tutkimustiedon käyttäjiä. Sisäisen viestinnän painopistealueena on muutosviestintä, joka tukee strategian toteuttamista ja tulevan Luonnonvarakeskuksen suunnittelua. Yhdessä johdon ja henkilöstöhallinnon kanssa suunnitellaan viestintätoimenpiteitä tavoitteena muutoksen mahdollisimman hyvä läpivienti. Tietohallinto jatkaa panostamista substanssitietojärjestelmien ja sähköisten asiointipalveluiden kehittämiseen. Ratkaisut mahdollistavat tutkimushallinnollisen tiedon saatavuuden ja käytettävyyden tehostamisen hakupalveluiden, meta-tiedon, paikkatiedon ja karttakäyttöliittymän avulla mm. Inspire-direktiivin mukaisesti. Tietohallintolain (Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta /634) mukaisesti kehitystyössä huomioidaan hallinnonalan ja Luonnonvarakeskuksen sekä muiden sidosryhmien arkkitehtuuriratkaisut. Riistapolitiikkalohkon osalta edistetään Julkisen riistakonsernin tietohallintostrategian mukaisten hankkeiden toteutumista mm. osallistumalla riistakonsernin tietohallintoryhmän työskentelyyn sekä Riistavahinkorekisteri- ja Riistapäiväkirja-järjestelmien suunnittelu- ja ohjaustyöhön. Lisäksi jatketaan muiden hallinnonalan ja LYNET-yhteistyöhankkeiden (mm. LifeData ja Radar) edistämistä tavoitteena luonnonvaratietojen entistä laajempi yhteiskäyttöisyys. Ministeriön tulosohjauksen ja tutkimuslaitoksen tulosjohtamisen, suunnittelun ja raportoinnin tarvitsemaa informaatiota parannetaan mm. kustannuslaskentaa kehittämällä. Tutkimuslaitoksen sisäistä laskentaa kehitetään osana tutkimushankkeiden arviointiprosessia (RYSÄ-malli) vastaamaan lisääntyneen ulkopuolisen rahoituksen hallinnan tarpeita. 17

18 Siirtymistä sähköiseen hallintoon jatketaan valtionhallinnon suunnitelmien mukaan. Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja hankitaan palvelukeskukselta. Muiden tukipalvelujen siirtäminen palvelukeskuksiin toteutetaan hallinnonalan suunnitelmien mukaisesti. Käytetään valtiohallinnon yhteisiä järjestelmiä. Suunnitelmakauden aikana siirrytään Kieku-järjestelmän käyttöön. Henkilöstöpalvelun rutiinitehtävien ulkoistamisen myötä painopistettä siirretään vähitellen strategista lisäarvoa tuottaviin palveluihin kuten työyhteisön, työhyvinvoinnin, esimiestyön ja osaamisen kehittämisen tehtäviin sekä johdon tukeen muun muassa henkilöstöraportointia tuottamalla ja tulkitsemalla. Hankintatoimen tehokkuutta ja tuloksellisuutta parannetaan jatkamalla Hanselin kilpailuttamien puitesopimusten hyödyntämistä ja lisäämällä hankintatoimen yhteistyötä muiden LYNET-laitoksien kanssa. Liitteet Liite 1: Kehyslomake (2 sivua) Liite 2: Tuottavuuslomake Liite 3: Htv:t maakunnittain Liite 4: Tietovarantojen avaaminen 18

Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty

Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty Riistakonsernin tutkimusstrategia Hyväksytty 3.5.2013 MMM:n tutkimus- ja kehittämisstrategia 2012-2017 Tutkimuksen ja kehittämistoiminnan perustehtävä (toiminta-ajatus) Tuotamme ennakoivasti tietoa, osaamista

Lisätiedot

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2013 Tänään kuulette... 1. Riistatiedon merkityksestä riistakonsernin strategiassa riistatieto

Lisätiedot

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Toiminta- ja taloussuunnitelma

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Toiminta- ja taloussuunnitelma Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Toiminta- ja taloussuunnitelma 2014 2017 1. VUOSIEN 2014 2017 STRATEGISET TAVOITTEET 1.1. PERUSTEHTÄVIIN VAIKUTTAVAT TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTRENDIT Toteutuneet

Lisätiedot

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen Yhdessä olemme vahvempia 12.2.2014 1 Luonnonvarakeskuksen perustamisen taustaa Hallinnonalan tutkimuslaitosten yhteistyön tiivistäminen

Lisätiedot

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Toiminta ja taloussuunnitelma

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Toiminta ja taloussuunnitelma Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Toiminta ja taloussuunnitelma 2013-2016 1. Vuosien 2013-2016 strategiset tavoitteet 1.1. PERUSTEHTÄVIIN VAIKUTTAVAT TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTRENDIT Toteutuneet ja

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Luonnonvarakeskus uusi tutkimusorganisaatio Hannu Raitio Ylijohtaja

Luonnonvarakeskus uusi tutkimusorganisaatio Hannu Raitio Ylijohtaja Luonnonvarakeskus uusi tutkimusorganisaatio Hannu Raitio Ylijohtaja Lapin 55. Metsätalouspäivät Kittilä, Levi Summit 7.-8.2.2013 Tutkimuslaitosuudistuksen taustaa Tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Järvitaimenseminaari. Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito. Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus

Järvitaimenseminaari. Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito. Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus Järvitaimenseminaari Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus MMM:n strategiaperusta Uusiutuvien luonnovarojen käyttö on kestävää ja tuottaa lisäarvoa. Luonnonvaroja

Lisätiedot

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 - Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily 5.2.2014, Turku Risto Lampinen maa- ja metsätalousministeriö 1 Keskeisiä tulevia muutoksia Hallinnon strategiat

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen?

Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen? Liha-alan tutkimusseminaari 11.10.2012 Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen? Tutkimusjohtaja Mikko Peltonen Maa- ja metsätalousministeriö Esityksen

Lisätiedot

Julkisen riistakonsernin strategia

Julkisen riistakonsernin strategia Julkisen riistakonsernin strategia SISÄLLYS JOHDANTO 3 JULKINEN RIISTAKONSERNI 4 TOIMINTA-AJATUS 5 VISIO 5 MUUTOSTEKIJÄT JA SIDOSRYHMÄT 6 STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 7 HOITOSUUNNITELMAT 10 JOHDANTO Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet

Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet Kalastuslakipäivät 7.-8.12.2015 Ylijohtaja Juha S. Niemelä Luonnonvaraosasto Maa- ja metsätalousministeriö 7.1.2016 1 KÄRKIHANKKET

Lisätiedot

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020 Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR 2009-2014 Hankkeiden lukumäärä hylätty 22 keskeytetty 6 kesken 36 hyljesietopalkkiot

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe Kalatalouspalvelut 2. vaihe Kuvattavat palvelut Kalavarojen hoito Kalojen elinympäristön tilan säilyttäminen ja parantaminen Kalatalousyritysten kehittämispalvelut Kalavarojen hoidon vaikuttavuustavoite:

Lisätiedot

Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa. Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen

Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa. Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiset Inarijärvi-asiat

Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiset Inarijärvi-asiat Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiset Inarijärvi-asiat Minna Hanski, MMM Inarijärven seurantaryhmän kokous 18.9.2014 Saariselkä 1 MMM:n rooli Inarijärvi-asioissa ELY-keskusten, SYKEn ja RKTL:n (jatkossa

Lisätiedot

YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit

YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit Tutkimusjohtaja 8.5.2014 Laura Höijer 2 Esitelmän rakenne 1. Yleistä YM:n T&K toiminnasta

Lisätiedot

Luonnonvarakeskus sektoritutkimuslaitosten tulevaisuus

Luonnonvarakeskus sektoritutkimuslaitosten tulevaisuus Luonnonvarakeskus sektoritutkimuslaitosten tulevaisuus Hannu Raitio Riistapäivät 2013 Lahti 23.1.2013 Tutkimuslaitosuudistuksen taustaa Tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhteiskunnallinen merkitys on kaikkialla

Lisätiedot

Kansallinen kalatiestrategia katkaistujen ekologisten yhteyksien luojana

Kansallinen kalatiestrategia katkaistujen ekologisten yhteyksien luojana Kansallinen kalatiestrategia katkaistujen ekologisten yhteyksien luojana EKOLOGISET YHTEYDET SEMINAARI Tieteiden talo. 9.3.2012 Ilpo Kuronen Johtava asiantuntija Valtioneuvoston päätös Kansalliseksi kalatiestrategiaksi

Lisätiedot

Vesiviljelyn uudelleenorganisointi ja sen vaikutukset elinkeinoon

Vesiviljelyn uudelleenorganisointi ja sen vaikutukset elinkeinoon Vesiviljelyn uudelleenorganisointi ja sen vaikutukset elinkeinoon Luonnonvarakeskus Vihreä teknologia Vesiviljelytuotanto Ryhmäpäällikkö Petri Heinimaa Yrittäjäpäivät Kalanviljely hallinnon myllerryksessä

Lisätiedot

Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik,

Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik, Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 7.5.2014 Hannu Raitio Projektinjohtaja, Prof. Metsäbiotalous suunnaton mahdollisuus Globaalit toimintaympäristöä muuttavat megatrendit pakottavat meidät

Lisätiedot

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa?

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Päivi Eskelinen ja Matti Salminen Luonnonvarakeskus Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 Helsinki 1 Miksi tieto on tärkeää?

Lisätiedot

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia EMKR varojen jakauma Komissio: - 650 milj. euroa, josta meripolitiikka noin

Lisätiedot

Elintarviketalouden tutkimusohjelma Lähtökohdat ja tavoitteet Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Elintarviketalouden tutkimusohjelma Lähtökohdat ja tavoitteet Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Elintarviketalouden tutkimusohjelma Lähtökohdat ja tavoitteet Jari Setälä Loppuseminaari 5.3.2013 RKTL Helsinki Taustaa: Kalatalouden rakennemuutos Kotimarkkinat - Kotimaisen kalan osuus suuri - Silakka

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos Paikkatietomarkkinat 3.11.2009 Helsingin Messukeskus 9.11.2009 on paikkatietoinfrastruktuurin toteuttamiseen ja hyödyntämiseen liittyvän tiedon ja kokemusten vaihdon foorumi.

Lisätiedot

Kalataloutta koskevia linjauksia. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kalataloutta koskevia linjauksia. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalataloutta koskevia linjauksia Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Osakaskunnan päätöksenteko Kalastuslaki 5 Oikeus harjoittaa kalastusta ja määrätä siitä kuuluu vesialueen omistajalle, jollei tätä

Lisätiedot

Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Jari Setälä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily Viking Grace 6.2.2013 Esityksen rakenne Mitä kestävyydellä tarkoitetaan?

Lisätiedot

Kalatalouden innovaatiopäivät , Vantaa

Kalatalouden innovaatiopäivät , Vantaa Kalatalouden innovaatiopäivät 8.11.2018, Vantaa Innovaatio-ohjelmien tavoitteet ja jatko Risto Lampinen, MMM/LVO 1 Perusidea: Innovaatio-ohjelma kasvun edistäjänä Tavoitteena päämäärätietoinen, verkostomainen,

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 19.9.2016 MMM / Ohjaus- ja talousyksikkö MMM:n määrärahaehdotus 2017 yhteensä 2 545 m (2 560 m /2016) 2 MMM:n määrärahaehdotus 2017 Hallinnonalalle

Lisätiedot

Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen

Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen Kalafoorumi 11.9.2014 Kalatalousneuvos Risto Lampinen Maa- ja metsätalousministeriö Venäjän pakotteiden vaikutukset kalatalouteen Suorat vaikutukset Kalan vientikiellolla

Lisätiedot

Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito

Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito Vesistökunnostusverkoston seminaari 11.-12.6.2014 Iisalmi Jouni Tammi Luonnonvaraosasto Sisältö Rakennettujen vesistöjen hoidon kehittäminen yhteistyö kalaja

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen välinen tulossopimus vuodeksi 2011

Maa- ja metsätalousministeriön ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen välinen tulossopimus vuodeksi 2011 Maa- ja metsätalousministeriön ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen välinen tulossopimus vuodeksi 2011 Maa- ja metsätalousministeriön sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen välinen tulossopimus

Lisätiedot

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 Valtioneuvoston periaatepäätös 16.10.

Lisätiedot

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous MMM:n tiekartta biotalouteen 2020 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet sekä kala- ja riistakannat ovat elinvoimaisia

Lisätiedot

Ajatus innovaatio-ohjelmaksi

Ajatus innovaatio-ohjelmaksi Ajatus innovaatio-ohjelmaksi Kalatalouden ympäristöohjelma Hanke on osittain Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) rahoittama YMPÄRISTÖOHJELMAN TAUSTALLA OLEVAT EU:N LINJAUKSET JA EMKR -TOIMINTAOHJELMA

Lisätiedot

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesiviljely

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesiviljely Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesiviljely Jarmo Makkonen viljelypäällikkö Enonkoski 26.8.2008 Vesiviljely-yksikön organisaatio vesiviljelyjohtaja johtotiimi (J) / johtoryhmä tiimit (A,K,V)

Lisätiedot

Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014

Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014 Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 5.2.2014 1 Toimialan ja sen hallinnon tulevaisuus?

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 1(3) Päivämäärä Dnro Metsäosasto 23.1.2002 250/06/2002 Viite Asia MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002 Maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä. Nunu Pesu

EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä. Nunu Pesu EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä Nunu Pesu 11.9.2018 EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevat päätavoitteet Luontodirektiivin yleisenä tavoitteena on edistää luonnon

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

VNS 1/2018 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Eduskunnan asunto- ja ympäristöjaoston kokous

VNS 1/2018 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Eduskunnan asunto- ja ympäristöjaoston kokous VNS 1/2018 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2019 2022 - Eduskunnan asunto- ja ympäristöjaoston kokous 13.6.2018 13.6.2018 Harri Juvonen Palvelujohtaja, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Luonnonvarakeskus. Pääjohtaja Mari Walls. Lapin 57. Metsätalouspäivät, Kittilä, Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus

Luonnonvarakeskus. Pääjohtaja Mari Walls. Lapin 57. Metsätalouspäivät, Kittilä, Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus Luonnonvarakeskus Pääjohtaja Mari Walls Lapin 57. Metsätalouspäivät, Kittilä, 5.-6.2.2015 1 Mari Walls Sisältö Muutama sana kuukauden vanhasta Lukesta Näin me toimimme Näihin me keskitymme Luonnonvarojen

Lisätiedot

LYNETin AINEISTOPOLITIIKKA

LYNETin AINEISTOPOLITIIKKA 1 LYNETin AINEISTOPOLITIIKKA 12.12.2012 2 Sisältö 1 LYNET... 2 2 Aineistopolitiikan tarkoitus... 2 3 Aineistopolitiikan perusteella jaettavien aineistojen jakamisen periaatteet... 3 3.1 Maksuton saatavuus...

Lisätiedot

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto turvaa kalakantojen elinvoimaisuuden,

Lisätiedot

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus Kalastuslain ja hallinnon uudistus Hämeen ELY-keskus Uuden lain tavoitteet Kalavaroja hyödynnetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi Elinkeinojen ja virkistyskäytön avulla syntyy

Lisätiedot

Suomen on sopeuduttava ilmastonmuutokseen. Suomen kestävän kehityksen toimikunta Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen

Suomen on sopeuduttava ilmastonmuutokseen. Suomen kestävän kehityksen toimikunta Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen Suomen on sopeuduttava ilmastonmuutokseen Suomen kestävän kehityksen toimikunta 22.4.2014 Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen 1. Ilmastossa tapahtuneet muutokset ovat jo vaikuttaneet sekä luontoon

Lisätiedot

Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon?

Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon? Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon? Luontopaneelin ja Ympäristötiedon foorumin seminaari 28.5.2018 Johanna Niemivuo-Lahti, maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖAINEISTOT AVOIMIKSI

LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖAINEISTOT AVOIMIKSI LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖAINEISTOT AVOIMIKSI Sirpa Thessler Pääsihteeri, Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymä (LYNET) Ympäristömonitoroinnin 8. kansallinen seminaari 10.4.2013 Finlandiatalo

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2018

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2018 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2018 MMM/Ohjaus- ja talousyksikkö 25.9.2017 1 MMM:n hallinnonalan määrärahat ja tulot 2018 Määrärahat yht. 2 594 milj. (2 545 M / 2017) Tulot yht. 853 milj.

Lisätiedot

Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta

Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta Petri Heinimaa Vaelluskalafoorumi, Espoo 24.3.2017 Valtion vesiviljelytoiminta Uhanalaisten kalakantojen säilyttäminen ja elvyttäminen Alkuperältään ja viljelytaustaltaan

Lisätiedot

EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet

EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet Viking Amorella: tiedostus- ja koulutusristeily 3.2. 2016 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho VARELY/ Kalatalouspalvelut

Lisätiedot

Luonnonvarakeskuksen talous- ja rakenneohjelma 2014 2017

Luonnonvarakeskuksen talous- ja rakenneohjelma 2014 2017 Luonnonvarakeskuksen talous- ja rakenneohjelma 2014 2017 Maakuntien kuuleminen 31.1.2014 Projektinjohtaja Hannu Raitio 24.1.2014 1 Esityksen rakenne 1. Valtion leikkaus 2. Luonnonvarakeskuksen sopeutumisstrategia

Lisätiedot

Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi

Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi Luonnonsuojeluvalvoja Ilkka Heikkinen Eduskunnan ympäristövaliokunta ja Suomen Biodiversiteettityöryhmä

Lisätiedot

Euroopan meri- ja kalatalousrahasto Suomen toimintaohjelman strategia ja saavutukset. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö

Euroopan meri- ja kalatalousrahasto Suomen toimintaohjelman strategia ja saavutukset. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Euroopan meri- ja kalatalousrahasto Suomen toimintaohjelman strategia ja saavutukset Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Suomen toimintaohjelman rahoitus Ohjelma sisältää yhteensä 35 toimenpidekokonaisuutta

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere 26.1.2018 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho 26.1.2018 5.2.2018 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 1 Nykytila:

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010)

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Tutkimusohjelman esittely Ohjelmajohtaja: MMT Riitta Hänninen riitta.hanninen@metla.fi Metsien monimuotoisuuden

Lisätiedot

välinen kumppanuusohjelma

välinen kumppanuusohjelma ohjelma Kalatalouden innovaatiopäivät 2017 Tampere Ari Leskelä, Luke Tausta EU:n yhteinen kalastuspolitiikka (CFP regulation 1380/2013) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus

Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille 2016-2022 Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus 2.3.2015 Merenhoidon suunnittelu Meristrategiadirektiivi 2008 Laki vesien- ja merenhoidosta (muutos) 2011 Suomen

Lisätiedot

Kalatalousalueiden aluesuunnittelupilotit

Kalatalousalueiden aluesuunnittelupilotit Kalatalousalueiden aluesuunnittelupilotit Antti Lappalainen ja Tapio Keskinen Tampere 10.11.2017 Kalatalouden ympäristöohjelma Taustaa Kalastuslain uudistus: Tarkoituksena on mm. antaa työvälineet kalastuksen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Maakuntien ja MMM:n toimialan vuorovaikutuksen simulointi luonnonvaratehtävissä Tampere 26.1.2018 Osastopäällikkö

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa

Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa MTT:n monimuotoisuusseminaari 2006 MONIMUOTOISUUS MAATALOUDEN OHJAUKSESSA 5.4.2006 Tutkimusjohtaja Ilkka P. Laurila ilkka.p.laurila@mtt.fi Mitä pelloilla

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1. Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.2014 Helsingin seudun ilmastoseminaari 2014 Päästöjen odotetaan

Lisätiedot

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus 2.4.2014 Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Oppiva päätöksenteko ja toimeenpano Yhteinen agenda Strategiset integraatioprosessit Hallitusohjelma Ohjauspolitiikka

Lisätiedot

LYNETIN AINEISTOPOLITIIKKA JA SEURAAVAT ASKELEET

LYNETIN AINEISTOPOLITIIKKA JA SEURAAVAT ASKELEET LYNETIN AINEISTOPOLITIIKKA JA SEURAAVAT ASKELEET Sirpa Thessler Pääsihteeri, LYNET LYNETIN TUTKIMUSAINEISTOSEMINAARI 31.1.2012 Yhdessä enemmän - uusi malli toimia ja tukea päättäjiä Evira GL Metla MTT

Lisätiedot

Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Virtavesien kunnostus Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari 26.1.2012 Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykytilaa Suomessa tehty paljon entiset uittoväylät pääkohde

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Kuntien ICT-muutostukiohjelma Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Ossi Korhonen 11.12.2014 ICT-muutostukiprojekteissa nyt mukana yhteensä 135 kuntaa ICT-muutostuki

Lisätiedot

Kansallinen rapustrategia 2013 2022. Kalatalouspäällikkö Jukka Muhonen Hämeen ELY-keskus

Kansallinen rapustrategia 2013 2022. Kalatalouspäällikkö Jukka Muhonen Hämeen ELY-keskus Kansallinen rapustrategia 2013 2022 Kalatalouspäällikkö Jukka Muhonen Hämeen ELY-keskus Tausta Aiemmat strategiat: Täplärapu 2000 ehdotus Suomen täplärapustrategiaksi (Kirjavainen 1989) Kalataloushallinnon

Lisätiedot

Kieku-hanke päättyy. Mitä saimme aikaan?

Kieku-hanke päättyy. Mitä saimme aikaan? Kieku-hanke päättyy. Mitä saimme aikaan? Tavoitteet Kieku-hankkeen tavoitteena: Kieku-ratkaisun tavoitteena: toteuttaa Kieku-ratkaisu (prosessit ja järjestelmä) parantaa valtion talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Luonnonsuojelu- lainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg SYS:n ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 28.9.

Luonnonsuojelu- lainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg SYS:n ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 28.9. Luonnonsuojelulainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg 1 Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja kestävä käyttö YK:n biologista monimuotoisuutta koskeva

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

LIITE 1. Vesien- ja merenhoidon tilannekatsaus

LIITE 1. Vesien- ja merenhoidon tilannekatsaus LIITE 1. Vesien- ja merenhoidon tilannekatsaus Aikataulu 2012 2013 2014 2015 1 2 3 4 1 2 3 4 1 2 3 4 1 2 3 4 Työohjelman ja keskeisten kysymysten suunnittelu Kuuleminen keskeisistä kysymyksistä ja työohjelmasta

Lisätiedot

I Strategiset linjaukset

I Strategiset linjaukset Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT on soveltavan taloudellisen tutkimuksen yksikkö, joka tuottaa päätöksenteon tueksi tutkimustietoa julkisen sektorin voimavarojen tehokkaasta käytöstä ja sopeutumisesta

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) vuoden 2010 tulossopimus

Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) vuoden 2010 tulossopimus Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) vuoden 2010 tulossopimus 2 Vuoden 2010 valtion talousarvion pohjalta sovitaan seuraavista Riista- ja kalatalouden

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus Käyttötalousosa Yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malin TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 146 898 1 121 390 1

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Uusiutuva Suomi mahdollisuuksien maailma Monet nyt itsestään selvinä pitämämme asiat ovat ainutlaatuisia. Puhdas ruoka ja vesi ovat tulevaisuudessa elintärkeintä

Lisätiedot

SYKEn strategia

SYKEn strategia SYKEn strategia 2011 2014 2 SYKEN MISSIO, VISIO JA ARVOT Tuotamme yhteiskunnan kestävän kehityksen kannalta välttämätöntä tietoa, osaamista ja palvelua. Parannamme ja turvaamme ympäristöämme sekä ratkomme

Lisätiedot

Vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategia

Vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategia Vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategia 2 / VAPAA-AJAN KALATALOUDEN KEHITTÄMISSTRATEGIA TAHTOTILA JA TAVOITTEET Lähivuosina vapaa-ajankalastus on suosittu ja yhteiskunnallisesti arvostettu luontoharrastus,

Lisätiedot

Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen

Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita 20.5.2016 Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen Yhteiset tavoitteet -kokonaisuus: miksi ja miten 1. Hallituksen yhteiset tavoitteet Tuetaan

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET Kuvat: Simo Yli-Lonttinen VAELLUSKALAFOORUMI OULU 11.2.2014 Aki Mäki-Petäys RKTL Esityksen sisältö RKTL:N TYÖRAPORTTI KALATALOUSVAHINGOISTA-

Lisätiedot

Koulutus kalojen lääkinnästä 5.2.2015 Hanna Kuukka-Anttila Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö, Evira. Kalanviljely Suomessa

Koulutus kalojen lääkinnästä 5.2.2015 Hanna Kuukka-Anttila Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö, Evira. Kalanviljely Suomessa Koulutus kalojen lääkinnästä 5.2.2015 Hanna Kuukka-Anttila Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö, Evira Kalanviljely Suomessa Vesiviljely maailmassa Kalojen, nilviäisten, äyriäisten ja vesikasvien kasvatusta

Lisätiedot

LTK:n es. TA 2018 TS 2019 TS Selite TA 2017 Raami 2018

LTK:n es. TA 2018 TS 2019 TS Selite TA 2017 Raami 2018 Budjettiyhteenveto Kehittämiskeskus Selite TA 2017 Raami 2018 LTK:n es. TA 2018 TS 2019 TS 2020 Ulkoiset ja sisäiset yht. Myyntituotot 779 960 223 297 190 796 164 025 149 727 Tuet ja avustukset 573 291

Lisätiedot

Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus.

Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus. Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus. Väestörekisterikeskuksen uusi strategia linjaa virastomme toimintaa uuden

Lisätiedot

40. Kala-, riista- ja porotalous

40. Kala-, riista- ja porotalous 40. Kala-, riista- ja porotalous S e l v i t y s o s a : Tässä luvussa on budjetoitu Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja kala-, riista- ja porotalouden ohjaamiseen tarvittavat menot. Luvussa budjetoitujen

Lisätiedot

Ajankohtaista maa- ja metsätalousministeriöstä

Ajankohtaista maa- ja metsätalousministeriöstä Ajankohtaista maa- ja metsätalousministeriöstä Tapio Hakaste, mmm 3.11.2015 6.11.2015 1 Sisältö Muutama sana toiselta rajajoelta Lohi- ja meritaimenstrategian toteutus Kalastuslain toimeenpano 6.11.2015

Lisätiedot