POTILAIDEN HENGELLISYYDEN TUKEMINEN TERVEYSKESKUKSEN VUODEOSASTOLLA

Transkriptio

1 POTILAIDEN HENGELLISYYDEN TUKEMINEN TERVEYSKESKUKSEN VUODEOSASTOLLA POTILAIDEN JA HOITAJIEN KOKEMANA Alaraatikka Marika Vänttinen Tuula Opinnäytetyö, syksy 2004 Diakonia-ammattikorkeakoulu Pieksämäen yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sairaanhoitaja (AMK) diakonissa

2 TIIVISTELMÄ Alaraatikka, Marika ja Vänttinen, Tuula. Potilaan hengellisyyden tukeminen terveyskeskuksen vuodeosastolla. Potilaiden ja hoitajien kokemana. Pieksämäki 2004, 55 sivua, 2 liitetaulukkoa, 4 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, Hoitotyö, Sairaanhoitaja (AMK), Diakonissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia kokemuksia hoitajilla ja potilailla on hengellisyyden tukemisesta Varkauden terveyskeskuksen vuodeosastolla. Tutkimuskysymyksiä olivat: Mitä hengellinen hoitotyö on potilaiden ja hoitajien mielestä? Miten hoitajat ja potilaat kokevat potilaan hengellisyyden tukemisen? Miten potilaan hengellisyyden tukemista voitaisiin kehittää osastolla? Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen. Tutkimusaineisto koottiin vuodeosastolla työskenteleviltä hoitajilta ja osaston potilailta. Hoitajien vastaukset kerättiin avoimella kyselylomakkeella ja potilaiden vastaukset saatiin haastattelemalla heitä teemahaastattelumenetelmällä. Kummallekin vastaajaryhmälle esitimme samat kysymykset kohdistaen kysymysmuodon vastaajan näkökulmaan. Tutkimukseen osallistui 13 osastolla työskentelevää hoitajaa ja 8 osastolla sillä hetkellä hoidossa ollutta potilasta. Hoitajien vastausprosentti oli 76,5 %. Tutkimusaineisto on analysoitu sisällönanalyysi-menetelmällä. Tutkimuksen tulokset ovat samansuuntaisia kuin aikaisemmissa tutkimuksissa. Tutkimukseen osallistuneitten hoitajien ja potilaiden mielestä hengellisyyden tukeminen kuuluu hoitotyöhön. Potilailla on hengellisiä tarpeita, joita he haluavat huomioitavan osastolla ollessaan. Hengellisen tukemisen lähtökohtana on potilaan vakaumuksen kunnioittaminen. Usein potilas tekee itse aloitteen, jos hän haluaa keskustella hengellisistä asioista. Vastauksista ilmeni, että seurakunnat ovat osastolla hoitajien kanssa hengellisen tuen antajia. Potilaat haluavat osallistua erilaisiin osastolla järjestettäviin hartauksiin sekä kuunnella ja katsella niitä radiosta ja televisiosta. He haluavat myös keskustella papin kanssa tai saada ehtoollisen häneltä. Hoitajat mahdollistavat potilaiden osallistumisen hartauksiin informoimalla hartauksista ja viemällä heidät niihin. Hoitajat järjestävät myös papin käyntejä potilaiden luokse. Potilaat kokivat, että hoitajilla ei ole riittävästi aikaa potilaiden hengelliseen tukemiseen. Hoitajien kiire estää myös potilaita lähestymästä hoitajia hengellisissä asioissa. Hoitajien antamaksi hengelliseksi tueksi nähtiin läsnäolo ja keskustelut potilaiden kanssa. Hoitajat pyrkivät myös huomioimaan ja toteuttamaan osastolla potilaiden uskonnollisia tapoja. He tarvitsisivat lisää tietoa ja koulutusta eri uskontojen tavoista, jotta he voisivat vastata potilaiden hengellisiin tarpeisiin paremmin. Osastolle voisi koota hengellisen hoitotyön kansion, joka antaisi ohjeita potilaan hengelliseen tukemiseen. Myöhemmin voisi tutkia, miten kansio on auttanut hoitajia tukemaan potilaiden hengellisyyttä. Asiasanat: hoitotyö, hengellisyys, hengellinen tukeminen, tutkimus; kvalitatiivinen tutkimus Säilytyspaikka: Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikön kirjasto

3 ABSTRACT Alaraatikka, Marika and Vänttinen, Tuula. Supporting Patients Spirituality at a Health Care Centre Ward. Patients and Nurses Experiences. Pieksämäki 2004, 55 pages, 2 appendix tables, 4 appendices. Diaconia Polytechnic, Pieksämäki Training Unit. Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health Care and Education; Bachelor in Nursing, the Qualification for the Post of Diaconia (Deaconess). The purpose of this study was to find out what kind of experiences nurses and patients have in supporting spirituality at a ward of a health care centre in Varkaus. The questions were: What is spiritual care from nurses and patients point of view? How do nurses and patients feel about supporting patients` spirituality? How can support of patients spirituality be developed at the ward? The study is qualitative. The data was collected from nurses who are working at the ward and from patients who are staying at the ward. Answers from nurses were collected by means of open questionnaires and patients answers by interviewing them by method of theme-interview. We represented the same questions for both groups of respondents from the respondents point of view. Responses were received from 13 nurses working at the ward and 8 patients who were on the ward at the moment. Nurses response rate was 76, 5 %. The data was analyzed by using content analysis method. The results of this study are parallel to studies made before. The nurses and patients who participated in this study think that supporting spirituality is part of nursing. Patients have spiritual needs which they want to be noticed when they are on the ward. The principle of supporting spirituality is respecting patients comprehension. Often patient himself\herself makes a proposal if he/her wants to discuss spiritual things. From responses it appeared that the parishes are supporting spirituality with nurses at the ward. The patients want to be involved in different parish services organized on the ward and listen and watch those from radio and television. They also want to discuss with a priest or get a communion from him. Nurses make it possible for patients to participate services by informing about services and taking them to services. Nurses also organize priest visits. Patients experience that nurses do not have enough time for supporting spirituality. Nurses being busy also prevents patients from approaching nurses in spiritual issues. Presence and conversations with patients was seen as a spiritual support given by nurses. Nurses also attempt to pay attention to and execute the patients religious habits on the ward. That is why they need more information and education about the habits of different religions so that they could better respond to patients spiritual needs. A folder could be done which could give advice for supporting patients` spirituality. Afterwards it could be studied how the folder has helped nurses to support patients spirituality. Keywords: health care, spirituality, supporting spirituality, research; qualitative research Deposited at Diaconia Polytechnic, Pieksämäki Training Unit Library

4 SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1 JOHDANTO HENGELLISYYS HOITOTYÖSSÄ Hengellisyys Potilaan hengelliset tarpeet Potilaan hengellisyyden tukeminen hoitotyössä TUTKIMUKSEN TARKOITUS TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Kohderyhmän kuvaus Aineiston hankinta Aineiston analysointi Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus TUTKIMUSTULOKSET Potilaiden ja hoitajien taustatiedot Potilaiden hengelliset tarpeet Näkemyksiä hengellisestä hoitotyöstä Hoitaja tukemassa potilaan hengellisiä tarpeita Hengellinen tukeminen osastolla Hengellisyys osana kokonaisvaltaista hoitotyötä Potilaan hengellisen tukemisen kehittäminen POHDINTA LÄHTEET... 36

5 LIITETAULUKOT Liitetaulukko 1. Potilaiden kokemuksia potilaan hengellisyyden tukemisesta terveyskeskuksen vuodeosastolla Liitetaulukko 2. Hoitajien kokemuksia potilaiden hengellisyyden tukemisesta terveyskeskuksen vuodeosastolla LIITTEET Liite 1. Tutkimuslupa-anomus Liite 2. Saatekirje Liite 3. Potilaiden haastattelulomake Liite 4. Henkilökunnan kyselylomake

6 1 JOHDANTO Hengellisyyden tukemista on viime aikoina huomioitu hoitotyössä yhä enemmän. Siksi opinnäytetyön valinnassa meitä kiinnosti, miten potilaan hengellisyys kohdataan pitkäaikaissairaiden hoitotyössä. Otimme tutkimuksen kohteeksi terveyskeskuksen vuodeosaston. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada selville hoitajien ja potilaiden kokemuksia potilaan hengellisten tarpeiden tukemisessa ja mahdollisesti löytää keinoja potilaan hengellisyyden tukemiseen kokonaisvaltaisessa hoitotyössä. Sairastuminen ja sairaalaan joutuminen voi olla potilaalle raskasta, ja myös hengelliset kysymykset nousevat siinä tilanteessa herkemmin esille. Hoitaja joutuu kohtaamaan monenlaisia tunteita, ja hänen pitäisi tunnistaa potilaan tarpeet ja osata tukea häntä. Myös kiire lisää hoitajan ahdistusta, koska hän voi tuntea riittämättömyyttä vastata potilaan hengellisiin tarpeisiin. Kiireen keskelläkin pitäisi osata huomioida potilaan pelko sekä läheisyyden ja rakkauden tarve. Vanhusten hengellisten tarpeiden huomioon ottaminen tulisi kuulua kaikille hoitajille. Siksi hoitajilla olisi oltava valmiudet ja rohkeus kohdata vanhuksen hengelliset tarpeet. Huomioimatta jättäminen voi aiheuttaa vanhukselle ahdistusta ja syyllisyyden tuntoja sekä pelkotiloja. Hengellinen tukeminen auttaa pitämään yllä toivoa ja lievittää kärsimystä. Tutkimuksemme tukee omaa ammatillista kasvuamme sairaanhoitajina sekä diakonissoina. Valmistuttuamme työskentelemme hyvin monenlaisten potilaiden parissa ja tarvitsemme varmasti tietoa ja taitoa tukeaksemme heitä kokonaisvaltaisesti ottaen huomioon myös heidän hengelliset tarpeensa.

7 7 2 HENGELLISYYS HOITOTYÖSSÄ Hoitotyössä ei ole yksimielistä käsitystä siitä, mitä tarkoittavat hengellisyys, hengelliset tarpeet tai hengellinen hoito. Myös yhteiset ohjeet puuttuvat, kuinka potilasta tuetaan hengellisesti. Eri tutkijat ovat esittäneet tutkimustuloksiaan asian suhteen. Asian tutkiminen potilaan ja hoitajien näkökulmasta asian parantamiseksi vaatii vielä työtä. (Ikola & Kuuppelomäki 2000, 190.) 2.1 Hengellisyys Hengellisyys viittaa johonkin alkuperäiseen, perustavaa laatua olevaan voimaan ihmisessä. (Eriksson & Silva, 1994, 33). Kuutamo-Marinov (1996) viittaa Stolliin (1989), joka kuvaa hengellisyyttä pystysuoraksi ulottuvuudeksi, joka sisältää anteeksiantamisen, rakkauden ja luottamuksen Jumalaan. Kuutamo-Marinov (1996) viittaa myös Schnorriin (1988), jonka mukaan loppumattomuus kuvaa parhaiten hengellisyyden jatkuvuuden luonnetta, hengellistä kasvua ja jatkuvaa tarvetta tunnistaa hoitajan omat ja potilaan hengelliset tarpeet ja lähteet. (Kuutamo-Marinov 1996, 12, 82.) HENGELLISYYS YKSILÖ usko rakkaus JUMALA Elämän tarkoitus Elämän halu Tuonpuoleisuus elämän päämäärä toivo ja kuoleman jälkeinen elämän mielekkyys toiveikkuus elämä Hengellinen hyvä olo: rauhallisuus iloisuus tasapainoisuus Hengellinen kärsimys: levottomuus ahdistus ärtyisyys KUVIO 1. Hengellisen ulottuvuuden sisältö (Ikola & Kuuppelomäki 2000, 191)

8 8 Kuviossa 1 esitetään hengellisen ulottuvuuden sisältöä Ilolan ja Kuupelomäen (2000) mukaan. Hengellisyys on ihmisen ja Jumalan välinen yhteys, joka ilmenee uskona ja rakkautena. Hengellisyyteen liittyvät olennaisesti myös elämän tarkoitus, elämänhalu ja tuonpuoleista koskevat kysymykset. Hengellinen hyvä olo ilmenee muun muassa rauhallisuutena, iloisuutena ja tasapainoisuutena kun taas hengellisen kärsimyksen merkkejä ovat levottomuus, unettomuus, ahdistuneisuus ja ärtyneisyys. Uskonnollisen vakaumuksen omaavat ihmiset uskovat, että Jumala on asettanut elämälle tarkoituksen ja päämäärän. Elämän tarkoitusta on pidetty mielekkään ja onnellisen elämän perusedellytyksenä. Jos elämään sisältyy toivoa ja toiveikkuutta, ihminen kokee elämänsä mielekkääksi ja tarkoitukselliseksi. Elämän tarkoitusta pohtiessaan ihminen miettii usein myös kuoleman jälkeistä elämää ja mitä hänelle tapahtuu kuoleman jälkeen. (Ikola & Kuuppelomäki 2000, ) 2.2 Potilaan hengelliset tarpeet Viime aikoina on tiedostettu yhä enemmän potilaan hengellisten tarpeiden huomioon ottamista hoitotyössä. Potilaat tarvitsevat elämänsä kriisitilanteissa vierellä kulkijan antamaan voimaa sairauden kestämiseksi. He tarvitsevat myös syvällistä, auttavaa ja hoitavaa keskustelua sellaisen ihmisen kanssa, jolla on aidosti aikaa pysähtyä kuuntelemaan. (Lappalainen 1998, 5, 9.) Tarkista Hoitohenkilökunta huolehtii hyvin potilaiden fyysisestä ja psyykkisestä tukemisesta, mutta usein hengellinen tukeminen unohtuu. Potilaiden tarpeiden huomioiminen ei ole aina helppoa, koska he ilmaisevat avun tarpeensa, varsinkin hengellisen tukemisen tarpeen, arasti ja pienieleisesti. (Lappalainen 1998, 31.) Potilas voi osoittaa hengelliset tarpeensa epäsuorina kysymyksinä Jumalalle. Potilas voi kätkeä hengelliset tarpeensa myös huumoriin. Hoitaja voi kerätä uskonnollisia vihjeitä potilaan ympäristöstä, esimerkiksi hengellisestä kirjallisuudesta, uskonnollisista taide-esineistä, koruista ja muista esineistä. (Schnorr 1999, 46.) Hoitajan täytyy olla herkkä huomaamaan potilaan hengelliset tarpeet, koska potilas saattaa ilmaista niitä verbaalisesti tai nonverbaalisesti. Hänellä täytyy olla myös tietoa potilaiden mieltä askarruttavista asioista, jotta hän voisi auttaa ja tukea potilasta hengellisis-

9 9 sä kysymyksissä. (Ikola & Kuuppelomäki 2000, 191, 195.) Potilaan hengellisyys luokitellaan kuuluvaksi hänen yksityisyyteensä, ja siksi odotetaan potilaan tekevän aloitteen niiden käsittelyyn. Samoin hengellisyyteen liittyvät kysymykset voivat olla henkilökunnalle vieraita ja siksi toivotaan ammatillisten valmiuksien lisäämistä koulutuksella. (Harju 2004, 30.) Kokonaisvaltaisessa hoitotyössä potilaan hengellinen tukeminen lähtee potilaan tarpeista. Hengellisten tarpeiden määritys tulee tehdä jo tulohaastattelun yhteydessä, jolloin hoitaja saa tiedon potilaan vakaumuksesta ja odotuksista. Silloin hoitaja pystyy suunnittelemaan potilaan hoidon paremmin. Potilaat saattavat haluta kuunnella mielellään hartauksia radiosta tai katselevat niitä televisiosta. He saattavat haluta, että silloin olisi hiljaista ja rauhallista. Hoitajan tulee huomioida tämä hoitotoimenpiteissä rauhoittamalla kuuntelu- ja katseluaika. Hoitaja voi kertoa hoitolaitoksen hengellisestä tarjonnasta. Hän voi opastaa potilasta erilaisten kuuntelulaitteiden käytössä, joita sairaaloissa ja hoitolaitoksissa on, koska etenkin vanhemmat ihmiset voivat olla arkoja käyttämään teknisiä laitteita. Hengellisen hoitamisen ja tukemisen tavoitteena on, että potilas pystyy tyydyttämään uskonnollisia tarpeitaan ja saa tukea hengellisen eheytymisen pyrkimyksissään. Että hänen tarpeensa hiljentymiseen huomioidaan ja hänelle annetaan mahdollisuus sielunhoidollisen keskusteluun ja hengellisten asioiden pohtimiseen hänen vakaumuksellaan sekä potilaan yksilöllisyyttä kunnioittaen. (Lappalainen, 1998, ) Hengellisen avun tarpeita huomioiva toimintamalli vanhustyötä tekevien palvelujärjestelmien käyttöön on kehitetty HAVA - projektissa. Tavoitteena oli myös kehittää vanhustyössä toimivien työntekijöiden yhteistyöverkostoa, jonka tarkoituksena olisi antaa tukea toinen toisilleen hengellisten tarpeitten huomioonottamisessa. Projekti toteutettiin Pieksämäellä laitoshoitoa antavien palveluyksiköiden koulutuksena. Projektiin osallistuneet vanhustyössä olevat hoitotyöntekijät jakoivat asetetut tehtävät kahteen haasteeseen: 1) hengellisten tarpeiden kohtaamisen helpottamiseen arkisessa työssä sekä 2) työvälineitten antamiseen hengellisen tukemisen haasteisiin. Kirjallisen raportin toivottiin myös toimivan pienenä opaskirjana vanhustyössä toimiville työntekijöille. (Mikkola 2004, 3, 7.)

10 10 Oppaan tarjoamat näköalat nousevat projektiin osallistuneiden hoitajien omista kirjoitelmista. Projekti osoitti, että hengellisten tarpeiden huomioiminen on arvokas osa vanhuuden hyvää arkea. Hoitajat voivat myös itse kehittyä työssään hengellisessä tukemisessa vanhuksia hoitaessaan. Hengellisyys voi löytää oman paikkansa työyhteisön normaaleissa vuorovaikutustilanteissa, mikäli sen arvo tunnistetaan työyhteisön arjessa. Projektissa hengellisellä lähestymistavalla nähtiin olevan suuri merkitys vanhuksen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä työntekijän omaan hyvinvointiin. Todettiin myös, että ammatillisen kasvun tukemiseen tarvitaan tietotaitoa, vertaistukea ja työnohjausta. (Mikkola 2004, 6, 16, 21.) Projektissa ilmeni, että hoitotyössä ongelmana on hoitajien valmiuksien puutteellisuus kohdata potilaiden hengellisiä ja uskonnollisia tarpeita. Tätä puutetta helpottamaan projektissa otettiin näkökulmaksi virsirunous, koska virret ovat suhteellisen tuttu tapa ilmaista hengellisiä tarpeita ja sanat voivat ääneen luettuna tulla tunnistetuiksi virkistävänä ja rohkaisevana voimana. Virsikirja saattaakin tarjota erinomaisen apuvälineen hengellisten tarpeiden tukemiseen hoitotyössä, sillä tekstit voivat elvyttää potilaan sosiaalisia, psyykkisiä ja fyysisiä voimavaroja hengellisen kasvun rinnalla. (Mikkola 2004, 8-9, 24, 27.) 2.3 Potilaan hengellisyyden tukeminen hoitotyössä Potilaan hengellisyyden tukemiseen liittyviä tutkimuksia löytyi useita, mutta tuoreita suomalaisia tutkimuksia löytyi kuitenkin vähemmän. Aihetta oli tutkittu potilaiden, omaisten sekä hoitajien näkökulmista. Esittelemme opinnäytetyössämme aikaisempia tutkimuksia potilaiden ja hoitajien näkemyksistä. Eri tutkimuksiin nojaten tämänhetkisen tiedon perusteella hoitajat tuntevat velvollisuutta tukea potilasta hänen hengellisissä kysymyksissä, mutta kuitenkin pitävät tietojaan ja taitojaan puutteellisena. Tutkimuksissa on käynyt myös ilmi, että potilaiden mielestä hoitajat vastaavat heikosti heidän hengellisiin tarpeisiinsa. (Ikola & Kuuppelomäki 2000, 190.) Hoitotyössä on lähtökohtana se, että ihminen on ruumiin, sielun ja hengen muodostama kokonaisuus. Siksi kokonaisvaltaiseen hoitoon kuuluu potilaan fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja hengellinen tukeminen. Hoitajalta vaaditaan halua, kiinnostusta ja poti-

11 11 laan ymmärtämistä löytää piilossa olevat hengelliset tarpeet, jotta potilas tulisi ymmärretyksi kokonaisvaltaisesti ja että hänen vakaumustaan kunnioitettaisiin. (Lappalainen 1994, ) Kuutamo-Marinov viittaa Hubertin (1963) ja Lanen (1987) käsitteisiin, joiden mukaan hengellinen tukeminen hoitotyössä on tapa auttaa potilasta ymmärtämään elämän todellinen merkitys. Hoitaja pitää potilaan luottamusta ja uskoa Jumalaan yllä. Hän avartaa potilaan kykyä rakastaa ja tukee potilaan kiinnostusta hengellisiin arvoihin ja uskonnollisiin tarpeisiin sekä tarjoaa mahdollisuuksia seurakunnalliseen yhteyteen. (Kuutamo-Marinov 1996, 82.) Harjula (1994) on tutkinut potilaan hengellisen tukemisen mahdollistamista sairaalassa potilaiden ja hoitajien kokemana. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa, jota hyödyntämällä potilaan kokonaisvaltainen hoitotyö rikastuisi. Potilaat kertoivat, mitä hengellisyys heille merkitsee ja miten se heidän elämässään ilmenee sekä sitä, miten hoitajat ovat mahdollistaneet heidän hengellisen elämänsä sairaalassa. Hoitajat kertoivat, miten he mahdollistavat potilaan uskonnollisen elämän sairaalassa. Tutkimuksessa selvisi, että hengellisyys antaa potilaan elämään sisältöä, turvallisuutta ja toivoa. Se merkitsee uskoa Jumalaan ja kuulumista johonkin yhteisöön. Usko merkitsee potilaalle pelastusta, joka antaa voimaa ja auttaa kestämään elämän tilanteissa. Hengellisyys ilmenee erilaisina toimintoina ja tapoina. Niitä ovat muun muassa rukous, Raamatun lukeminen, hengelliset tilaisuudet, raamattupiirit ja hengellisten laulujen kuunteleminen. (Harjula 1994, 16 17, ) Harjulan (1994) tutkimuksessa ilmeni myös, että hoitajat kunnioittavat potilaiden vakaumusta ja mahdollistavat heidän hengellisen tukemisen erilaisin läsnäolon keinoin, kuunnellen ja keskustellen hengellisistä asioista sekä järjestämällä rauhallisen tilan hartauden harjoitusta varten tai uskonystävien tapaamiseen. He myös pyrkivät mahdollistamaan potilaan osallistumisen sairaalassa järjestettäviin hengellisiin tilaisuuksiin muun muassa informoimalla, ohjaamalla tai viemällä heidät niihin. Potilaat kokivat hoitajien kertomaa uskonnollisuuden mahdollistumista vain vähän, mutta esittivät toiveina samoja asioita. Tutkimuksessa korostuu hyvin se, että potilaan hengellinen tukeminen sairaalassa on riippuvainen potilaan aloitteellisuudesta. (Harjula 1994, )

12 12 Kuutamo-Marinovin (1996) tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata sairaanhoitajien käsityksiä hengellisessä tukemisessa hoitotyössä. Tutkimuksen tavoitteena oli avata keskustelua hengellisyyden merkityksestä hoitotyössä. Tutkimuksessa haastateltiin seitsemää vapaaehtoista psykiatrian-, sisätautien- ja kirurgiansairaanhoitajaa. Hoitajat olivat yksimielisiä siitä, että ihminen on jakamaton kokonaisuus käsittäen fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja hengellisen ulottuvuuden. Ne sairaanhoitajat, jotka itse kokivat hengellisyyden tärkeäksi, kokivat myös potilaan hengellisyyden tärkeäksi ja heidän mielestään oli helpompi tukea potilaan tarpeita. Potilaan hengellisyyttä kuvattiin huomaamattomaksi ja hiljaiseksi, joka ilmenee tulevaisuuden toivona ja myönteisenä elämänasenteena ja että ihmisen hengellisyyteen vaikuttavat jatkuvasti muuttuvat elämäntilanteet. Tutkimustulosten mukaan hoitotyössä työskenteleminen on vaikuttanut sairaanhoitajien kasvuun ihmisenä ja elämää koskevien kysymysten syvällisempään tarkastelemiseen. Sairaanhoitajien mielestä ammatillinen perehtyminen hengellisiin kysymyksiin on ollut vähäistä eikä koulutuksen aikana käsitelty tarpeeksi hengellisiä kysymyksiä. (Kuutamo- Marinov 1996, 19, 31-33, 38, 67.) Kuuppelomäki (2001a) on tutkinut hengellistä tukemista hoitotyössä, miten tuen anto toteutuu sairaanhoitajien mielestä. Tutkimus koski kuolevan potilaan tukemista ja syöpää sairastavan potilaan perheen tukemista. Kuolevan potilaan tukemista käsittelevässä tutkimuksessa ilmeni että, sairaanhoitajista 62 % oli halukas keskustelemaan hengellisistä kysymyksistä kuolevan potilaan kanssa ja puolet koki omaavansa hyvät valmiudet kuolevan potilaan hengelliseen tukemiseen. Vajaa puolet tutkimukseen osallistuneista hoitajista arvioi antavansa hengellistä tukea kuolevalle potilaalle usein ja noin puolet harvoin. Tutkimuksessa ilmeni, että hengellisen tuen antamiseen liittyvistä ongelmista 75 % johtui sairaanhoitajista, 19 % potilaista ja 6 % papista. Sairaanhoitajilla oli puutteita hengellisen tuen antamisen tiedoissa, taidoissa sekä rohkeudessa. Hengellisen tuen antamisessa eniten ilmeni kuitenkin hoitajien aikapula. (Kuuppelomäki 2001a, ) Kuuppelomäen (2001a) tutkimuksessa ilmeni myös, että kaikki potilaat eivät halua hengellistä tukea hoitohenkilökunnalta. Potilaat olivat myös kyvyttömiä ilmaisemaan hengellisiä tarpeitaan. Hengellistä tukea haittasi, että hoitaja oli epätietoinen potilaan uskonnollisesta vakaumuksesta. Hengellisen tuen antamista vaikeutti myös uskomus, että hoitajille ei kuulu potilaan hengellinen tukeminen. Tutkimuksessa ilmeni, että potilaan perheenjäsenet kääntyivät 86 % muiden asiantuntijoiden puoleen hengellisissä asioissa.

13 13 Hengellisen tukemisen antamisessa ajan puute ilmeni 70 % hoitajista. Potilaiden hengellisten tarpeiden havaitsemisen vaikeus 57 %. Hoitajista 44 % ilmoitti hengellisen tukemisen esteeksi tilojen puutteen. Neljännes hoitajista koki hengellisen tukemisen esteeksi, että tunsi hengellisten asioiden etäisyyden itsellään. (Kuuppelomäki 2001a, 29.) Syöpää sairastavan potilaan perheen hengellisyyden tukemista käsittelevään tutkimukseen osallistui 166 hoitajaa kolmesta keskussairaalasta ja kahdesta yliopistollisesta keskussairaalasta. Hoitajat olivat koulutukseltaan perushoitajia, sairaanhoitajia ja erikoissairaanhoitajia. Tutkimuksessa todettiin, että melkein puolet hoitajista oli halukkaita tukemaan syöpäpotilaan perhettä hengellisesti. Perushoitajilla oli vähemmän halukkuutta tukea perheitä kuin sairaanhoitajilla. Tähän tutkimukseen osallistujista noin puolet koki omaavansa hyvät valmiudet tukea potilaan perhettä hengellisesti. Kolmannes hoitajista ilmoitti antavansa usein hengellistä tukea syöpäpotilaan perheenjäsenille. Yli puolet ilmoitti antavansa hengellistä tukea harvoin ja 8 % ei koskaan. (Kuuppelomäki 2001a, 28, 29.) Monet hoitajat epäröivät sisällyttää hengellistä tukemista hoitotyöhön, koska he eivät halua tyrkyttää uskontoa. Uskonto on pappien työtä tai uskonto on liian henkilökohtaista. (Schnorr 1999, 43). Hengellisen tukemisen odotetaan kuuluvan myös sairaanhoitajan tehtäviin, mutta sen toteuttaminen jää usein vähäiseksi. Siksi hengellisten tarpeiden selvittäminen ansaitsisi enemmän huomiota eikä sitä tulisi jättää vain pappien työksi. (Kivikoski 2002, 6-7.) Jotkut hoitajat tuntevat olonsa epämukavaksi keskustellessaan uskonnosta. Toiset hoitajat uskovat, että heidän täytyy huolehtia potilaiden hengellisestä tukemisesta tiedustelemalla heidän uskonnollisia mieltymyksiään ja vakaumuksestaan. (Schnorr 1999, 43.) Hoitotyön kirjaamisella pyritään helpottamaan potilaiden kaikkien tarpeiden huomioon ottamista hoitotyössä. Hoitajan tulee kuvailla hoitosuunnitelmassa myös potilaan hengellisiä tarpeita ja hengellisen tukemisen etenemistä. (Valopaasi 1996, ) Hengellisen tukemisen pitäisi kuulua hoitotyöhön joka tilanteessa. Potilas on hengellisessä hoitotyössä itsestään selvä saaja, mutta hengellinen tukeminen hoitotyössä pitäisi kohdistaa myös perheille, ystäville, muihin henkilöihin ja hoitajiin itseensä. Kaikilla, joilla on huomattava rooli potilaan elämässä ja hoidossa ovat potentiaalisia tarvitsemaan

14 14 hengellistä tukea. Hengellisen tukemisen antaja voi olla kuka tahansa hoitaja, jolla on kiinnostusta, tietoa ja taitoa ja joka on sitoutunut kokonaisvaltaiseen hoitotyöhön. (Schnorr 1999, 46.) Osa hoitajista on kertonut sen jälkeen, kun hengellistä tukea on annettu potilaille, että potilaiden kivut ovat vähentyneet ja he tarvitsevat vähemmän rauhoitusta. Hengellisellä tukemisella voi olla rauhoittava vaikutus ja se vähentää potilaan pelkoja. Potilaat ovat olleet rentoutuneempia, kun heidän hengelliset tarpeensa on huomioitu. Kun potilaiden hengelliset tarpeet on huomioitu, he ovat rauhallisia, hyväksyvät tilanteensa paremmin ja tekevät terveempiä päätöksiä. (Schnorr 1999, 51.) Schnorr on kehittänyt hengellisen hoitotyön ympyrämallin, jonka tarkoituksena on auttaa hoitajia hengellisessä tukemisessa hoitotyön eri tilanteissa. Ympyrämallissa hengellinen tukeminen hoitotyössä jaetaan kuuteen pääperiaatteeseen. Ne ovat hoitotyö, intuitio, uskonnollisen vakaumuksen ja uskonnon harjoittamisen kunnioittaminen, varovaisuus, kuuntelu ja emotionaalinen tuki. Hoitaessaan hoitajan olisi osoitettava huolenpitoa ja myötätuntoa, eikä vain sanoa että välittää. Hoitajan täytyisi olla myös aidosti läsnä. Hoitajan on otettava saatavissa oleva aika ennemmin kuin tuhlata se tyhjiin sanoihin ja rutiineihin. (Schnorr 1999, ) Sairaanhoitaja tukee potilasta osoittamalla kiinnostusta hänestä sekä hänen hengellisistä tarpeista. (Grönlund 1997, 13). Intuitio sisältää hallitut vaistonvaraiset tunteet, vaistonvaraisen toiminnan ja puhumattomien viestien aistinnan. Hoitajat, jotka antavat hengellistä tukea kuvaavat, että aavistavat ja vaistoavat hengellisen tukemisen tarpeen. Nämä tuntemukset pohjautuvat hengellisen ulottuvuuden tiedostamiseen, käytännön kokemuksiin ja avoimuuteen vastata hengellisiin tarpeisiin. Hoitajat yleensä seuraavat intuitiotaan ja ovat yleensä oikeassa. Usein henkilön sanomaton viesti voi paljastaa hengellisen tarpeen ja hoitajan pitää oppia lukemaan rivien välistä. Uskonnon vakaumuksen kunnioittaminen ja uskonnon harjoittaminen sisältää tarkoituksenmukaisia ehdotuksia, rukouksia, rohkaisemista uskonnolliseen harjoittamiseen, uskonnollisten toimitusten ja sakramenttien tarjoamisen sekä uskonnollisen keskustelun tarjoamista. (Schnorr 1999, )

15 15 Hoitajien täytyisi huomioida potilaiden rukoilemisen tarve. Hoitaja voi rukoilla potilaan puolesta, potilaan kanssa tai sallia potilaan rukoilla itsekseen. Rukouksissa pitää huomioida potilaalle tärkeät asiat. Hoitajat voivat rohkaista potilasta uskonnollisiin toimintoihin kuten lukemiseen, musiikin kuunteluun ja kirkollisiin toimituksiin. Hoitajien tulisi tietää potilaan uskonnollinen vakaumus sekä seremoniat ja sakramentit, joita uskonnossa harjoitetaan. Hätätapauksen varalta on hyvä, että hoitaja olisi tehnyt muistiinpanoja oikeista sakramenteista sekä toiminta tavoista. Hoitaja tarvitsee tietoa myös uskontojen eri tavoista, esimerkiksi. ruokailutavoista ja käytännöistä, jotka ovat potilaalle merkityksellisiä. Kun hoitajalla ja potilaalla on sama uskonnollinen yhteys, tapahtuu hengellinen tukeminen hoitotyössä melkein automaattisesti, mutta jos ei ole samaa uskonnollista yhteyttä, täytyy hoitajan aina huomioida kuitenkin potilaan tarpeet eikä omia tarpeita. (Schnorr 1999, 48.) Varovaisuus on tärkeää hengellisessä tukemisessa. Se sisältää käännytystyön ja tuomitsevuuden välttämisen sekä vaihtoehtojen antamisen. Hoitajien ei pidä tyrkyttää, manipuloida tai pakottaa uskontoon potilaitaan. Hoitajien pitää olla luonnollisia ja elää potilaiden uskossa, eikä saarnata heille. Toisaalta hoitajien ei pitäisi epäröidä tarjota potilaille hengellistä tukea, joka sisältää uskonnollisia toimituksia. Kun hoitajat ohittavat potilaiden uskonnollisuuden, potilaat eivät saa mahdollisuutta hengelliseen tukemiseen. (Schnorr 1999, 49.) Kuunteleminen sisältää yrityksiä kuunnella, mitkä ovat potilaan tunteet ja rohkaista potilasta ilmaisemaan tunteensa. Kuuntelu on hoitajien tärkein taito, mitä hoitaja voi käyttää. Emotionaalinen tuki sisältää tunteiden läpi työstämisen, rakkauden osoittamisen ja koskettamisen. Rakkautta ja kunnioitusta pitää näyttää kaikille henkilöille.(schnorr 1999, 49.) Emotionaalisen tuen muotoja ovat myötäeläminen, potilaan toiveiden huomioon ottaminen, lohduttaminen ja rohkaiseminen. (Kuuppelomäki 2001b, 17). Esimerkiksi halaus, taputus selkään, kädestä kiinnipitäminen ja hiljainen läsnäolo saavat aikaan emotionaalisen ja hengellisen avun. (Schnorr 1999, 49.) Välittämisen osoittaminen luo potilaalle turvallisuudentunnetta. (Grönlund 1997, 13).

16 16 Eri tutkimuksissa hengellinen tukeminen on nähty tärkeäksi osaksi hoitotyötä. Tutkimuksien mukaan potilaat odottavat saavansa hengellistä tukea hoitajilta. Siksi halusimme tutkia, miten potilaan hengellisyyden tukeminen toteutuu terveyskeskuksen vuodeosastolla, jossa on hoidettavana pitkäaikaispotilaita. Teimme tutkimuksen vertailemalla potilaiden ja hoitajien kokemuksia potilaiden hengellisestä tukemisesta osastolla.

17 17 3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää potilaan hengellisyyden tukemista hoitotyössä, ja miten hengellistä tukemista voidaan kehittää terveyskeskuksen vuodeosastolla. Tutkimme hoitajien ja potilaiden kokemuksia vuodeosastolla saadaksemme monipuolisen kuvan potilaan hengellisistä tarpeista ja niiden tukemisesta hoitotyössä. Seuraavat kysymykset auttoivat meitä tutkimuksessamme. 1. Mitä hengellinen hoitotyö on hoitajien ja potilaiden mielestä? 2. Miten hoitajat ja potilaat kokevat hengellisyyden tukemisen osastolla? 3. Miten hoitajien ja potilaiden mielestä potilaan hengellisyyden tukemista voidaan kehittää osastolla?

18 18 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 4.1 Kohderyhmän kuvaus Varkauden terveyskeskuksen vuodeosastolla on 30 potilashoitopaikkaa. Samoissa tiloissa toimii myös päiväsairaala. Osaston ja päiväsairaalan yhteisessä päiväsalissa järjestetään joka perjantai hartaushetki. Osastolla hoito painottuu iäkkäiden akuuttiin sairaanhoitoon, pitkäaikaissairaiden hoitoon ja saattohoitoon sekä tarjoaa jatkokuntoutuspalveluja aivohalvauspotilaille. Osastolla on myös kaupungin alkoholiongelmaisten laitoskatkaisupaikkoja. Osastolla hoitohenkilökunta muodostuu sairaanhoitajista ja perushoitajista sekä osastonhoitajasta ja apulaisosastonhoitajasta, jotka kumpikin osallistuvat myös hoitotyöhön. (Osasto 3, toimintasuunnitelma 2002.) 4.2 Tutkimusaineiston hankinta Teimme tutkimuksemme Varkauden terveyskeskuksen vuodeosastolle 3. Valitsimme kyseisen osaston, koska se oli ennestään tuttu. Otimme alustavasti yhteyttä kyseisen vuodeosaston osastonhoitajaan sekä terveyskeskuksen ylihoitajaan. Kumpikin heistä antoi suullisen suostumuksen tutkimuksen tekemiseen. Lähetimme tutkimuksestamme ylihoitajalle myös kirjallisen tutkimuslupa-anomuksen (Liite 1). Lupahakemukseen liitimme tutkimussuunnitelman sekä kysely- ja haastattelulomakkeet (Liitteet 3 ja 4). Myöhemmin saimme ylihoitajalta kirjallisen luvan tutkimuksemme toteuttamiseen. Tutkimuslupa voi olla suullinen tai kirjallinen, mutta suositeltavaa on, että tutkimuslupa saadaan kirjallisena. (R. Kuokkanen, henkilökohtainen tiedonanto ). Tutkimuksemme on laadullinen eli kvalitatiivinen. Lähtökohtana laadullisessa tutkimuksessa on todellisen elämän kuvaaminen ja samalla pyritään tutkimaan kohdetta mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Laadullisessa tutkimuksessa on pyrkimyksenä löytää tai paljastaa tosiasioita. Tutkimuksen kohdejoukko valitaan tarkoituksenmukaisesti sekä tapaukset käsitellään ainutlaatuisina ja aineistoa tutkitaan sen mukaan. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2003,152, 155.)

19 19 Esitestaamalla kysely- ja haastattelulomakkeet pienellä ryhmällä saimme varmuuden lomakkeiden toimivuudesta ja voimme tehdä tarvittavia muutoksia. Esitestausryhmät vastasivat kysymyksiin ja vastausten perusteella voitiin huomioida kysymysten toimivuutta. Testaajat voidaan myös pyytää arvioimaan lomaketta ilman, että he vastaavat kysymyksiin, ja tehdä muutoksia myös niiden mielipiteiden avulla (Field & Morse 1985, 88). Tutkimuksen kyselyyn vastasivat vuodeosastolla työskenteleviltä hoitajat ja osaston potilaat. Hoitajien vastaukset keräsimme avoimella kyselylomakkeella ja potilaiden vastaukset saimme haastattelemalla heitä teemahaastattelumenetelmää käyttäen. Kummallekin vastaajaryhmälle esitimme samat kysymykset kohdistaen kysymyksen vastaajan näkökulmaan. Näin potilaiden ja hoitajien näkemyksien vertailu onnistui paremmin. Arvioimme. että tutkimustamme varten tarvitsimme haastateltavaksi 6-10 potilasta. Hoitajat valitsivat meille haastateltaviksi 9 potilasta, koska hoitajilla oli tieto potilaiden perussairauksista. Esimerkiksi pitkälle edennyt dementia olisi voinut olla este haastattelulle. Potilaita haastattelimme osastolla haastattelulomakkeilla (Liite 3), koska potilaat olivat iäkkäitä ja siksi heidän oli helpompi kertoa suullisesti kokemuksistaan ja odotuksistaan. Potilaiden vastaukset kirjasimme haastattelulomakkeisiin. Yhden potilaan haastattelu piti jättää hienovaraisesti kesken, koska hänellä oli osittainen kyvyttömyys kommunikoida puheen avulla. Haastattelimme vanhuksia osastolla heidän huoneissaan. Osalla osallistujista oli havaittavissa dementiaa, ja heidän oli vaikea ymmärtää kysymystä ja vastata siihen ymmärrettävästi. Kaikki osallistujat vastasivat kuitenkin kysymyksiin, mutta he pitivät kysymyksiä jonkin verran vaikeina. Haastattelun aikana potilaiden ajatukset karkasivat useille eri tahoille. Annoimme heidän kertoa heille tärkeistä tapahtumista, jonka jälkeen palautimme keskustelun uudelleen aiheeseen. Olimme varanneet riittävästi aikaa yhtä keskustelua varten, joten haastattelimme vain kahta potilasta samana päivänä. Potilaiden haastatteluissa käytimme teemahaastattelua, jossa haastattelun aihepiirit eli teema-alueet olivat tiedossa, mutta niiden kysymistapaa ja järjestystä voitiin muuttaa haastattelun edetessä. (Hirsjärvi ym. 2003, 195). Teemahaastattelu sopii hyvin kokemuksellisen tiedon keräämiseen ja on siksi tutkimukseemme sopiva haastattelumene-

20 20 telmä. (Husu, Tarkoma & Vuorijärvi 2001, 390). Tällä menetelmällä päästään lähemmäksi niitä merkityksiä, joita haastateltavat antavat tutkimusaiheemme kokemuksille. (Hirsjärvi ja Hurme 2001, 28). Hoitajien kyselylomakkeeseen (Liite 4) teimme avoimia kysymyksiä ja jätimme tilaa vastata kysymyksiin vapaasti. Kyselylomakkeen teossa täytyi vastauksien pituus osata arvioida. Liian lyhyet vastaustilat voivat antaa lyhyet vastaukset ja ne eivät anna riittävästi tietoa tutkimukseen. Toisaalta liian pitkät vastaustilat saavat vastaajan ehkä ärsyyntymään ja hänestä voi tuntua, että vastaaminen vaatii liian paljon aikaa. (Field & Morse 1985, 88.) Hoitajilta vastaukset kerättiin tutkimukseemme kyselylomakkeen avulla. Veimme osastolle hoitajille tarkoitetut kyselylomakkeet (Liite 4) ja lomakkeiden keräilylaatikon. Samalla kerroimme hoitajille työmme tarkoituksesta. Kyselyyn vastaamiseen jätimme kaksi viikkoa aikaa, jotta asia pysyisi hoitajien mielessä. Liian pitkä vastausaika saattaisi viedä aiheesta kiinnostuksen. 4.3 Aineiston analysointi Laadullisen tutkimuksen aineiston analyysimenetelmänä on sisällönanalyysi, koska kyseisen menetelmän tarkoituksena on saada kokonaiskuva aineistosta. Tutkimuksessa lähdimme etenemään aineistolähtöisesti induktiivisella otteella. Tutkimuksen tavoitteena on paljastaa odottamattomia seikkoja. (Hirsjärvi ym 2003, 155). Tämä tarkoittaa sitä, että loimme saamastamme aineistosta omat teoriakäsitteet ja teimme niistä johtopäätökset. Sisällönanalyysimenetelmällä pyrittiin saamaan tutkimus kuvattua tiivistetyssä ja yleisessä muodossa ja tarkoituksena on antaa sanallinen ja selkeä kuva tutkittavasta ilmiöstä. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 105). Tuomi ja Sarajärvi (2002) viittaavat moniin sisällönanalyysin prosessimallien tekijöihin. Miles ja Huberman (1984) jakavat aineistolähtöisen sisällönanalyysin kolmivaiheiseksi prosessiksi, johon kuuluu aineiston pelkistäminen, aineiston ryhmittely ja teoreettisten käsitteiden luominen. Aineiston pelkistämisessä karsitaan aineistosta tutkimukselle epäolennainen pois ja olennaiset asiat kirjataan myöhempää tarkastelua ja jaottelua varten.

21 21 Aineiston ryhmittelyssä aineistosta etsitään samankaltaisuuksia kuvaavia käsitteitä ja samaa asiaa tarkoittavat käsitteet yhdistetään omiin luokkiinsa. Näistä muodostuvat luokat nimetään luokan sisältöä kuvaavalla käsitteellä ja niistä tehdään tutkimuksen johtopäätökset. (Tuomi & Sarajärvi 2002, ) He viittaavat edelleen Kyngäs ja Vanhaseen (1999), jotka jakavat sisällönanalyysin samoin kuin Miles ja Huberman (1984), mutta eivät puhu luokittelusta vaan kategorioiden luomisesta. Aineisto ryhmitellään ja niistä luodaan ala-, ylä- ja yhdistäviä kategorioita. Tällä tavoin aineisto saadaan järjestettyä johtopäätösten tekoa varten. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 102.) Omassa tutkimuksessamme karsimme haastattelu- ja kyselylomakkeista asiaan kuulumattomat asiat pois ja kirjoitimme vastaukset puhtaaksi siten, että jokaisen kysymyksemme alle kirjoitimme kaikki siihen kuuluvat vastaukset. Samoin teimme hoitajien kyselylomakkeille. Tällä tavalla saimme järjesteltyä aineistomme sisällönanalyysia varten. Sen jälkeen teimme sisällönanalyysin ryhmitellen samat asiat ala-, ylä- ja pääluokkiin. 4.4 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus Tutkimukseen vastaajien suojaan kuuluu se, että tutkimukseen osallistuville on selvitettävä tutkimuksen tavoitteet ja menetelmät. Vastaajilla on oikeus kieltäytyä osallistumasta tutkimukseen, keskeyttää mukana olonsa milloin tahansa ja kieltää itseään koskevan aineiston käyttö tutkimuksessa. Tutkimustietojen on oltava luottamuksellisia ja osallistujien nimettömyys on taattava. Kyselyyn osallistuvien tietoja ei luovuteta ulkopuolisille, eikä tietoja käytetä muuhun kuin tutkimuksen tekemiseen (Tuomi & Sarajärvi 2002, ). Hoitajat ja potilaat osallistuivat tutkimukseen vapaaehtoisesti. Kun veimme kyselylomakkeet osastolle, kerroimme tutkimuksen tarkoituksen ja että tutkimukseen vastaaminen on vapaaehtoista. Kyselylomakkeen saatekirjeessä (Liite 2) kerroimme, että saamamme vastaukset käsittelemme luottamuksellisesti ja tuhoamme vastauslomakkeet opinnäytetyön arvioinnin jälkeen. Potilaiden haastattelutilanteiden alussa kerroimme

22 22 heille tutkimuksen tarkoituksen ja kysyimme, haluavatko he osallistua tutkimukseen. Kerroimme, että tutkimuksessa ei käy ilmi heidän henkilöllisyytensä ja että haastatteluvastauksia ei näe kukaan muu kuin tutkijat. Tutkimuksen luotettavuuden varmistamiseksi jätimme osastolle palautelaatikon, jotta kukaan ei voinut nähdä toisten kirjoittamia vastauksia, joka lisäsi vastausten yksilöllisyyttä. Kyselyn luotettavuutta lisäsi myös se, että suurin osa (76,5 %) hoitajista vastasi kysymyksiin. Kaikki potilaat osallistuivat mielellään haastatteluun ja vastasivat kaikkiin kysymyksiin, vaikka he kokivat jotkut kysymykset vaikeiksi. Kommunikointi vaikeuden vuoksi yhden potilaan haastattelusta piti kuitenkin luopua. Kyselyllä ja haastattelulla saimme vastaukset tutkimuskysymyksiin. Tutkimuksen tuloksien saamiseksi koimme hyväksi sen, että valitsimme tutkimukseemme avoimet kysymykset ja että otimme aineiston analyysissä kaikkien vastaukset huomioon. Analysointivaiheessa mietimme yhden kysymyksen muodon olevan hoitajilla ja potilailla hieman erilainen, mutta kuitenkin molempien vastauksista saimme yhteneväiset vastaukset. Tutkimuksemme kyselylomakkeen esitiedoista olisi pitänyt jättää pois kysymys, jossa tiedustelimme vastaajan sukupuolta. Hoitoalalla enemmistö on kuitenkin yleensä naisia ja on vain muutamia mieshoitajia. Harvalukuiset mieshoitajat voisivat erottautua selvästi joukosta, jos tehtävässä erottelisimme sukupuolten välisiä vastauksia. Hengellisyyden tukemisessa ei tarvitse eritellä miesten ja naisten vastauksia, koska hengellisyys on jokaisen ihmisen henkilökohtainen asia. Tämän vuoksi emme käsitelleet tutkimuksessa lainkaan hoitajien sukupuolijakaumaa. Haastattelun tekemisessä suuri haaste oli saada vanhusten puheet pysymään opinnäytetyön aiheessa, koska meillä ei ollut aikaisempaa kokemusta haastattelun tekemisestä ja he kertoivat paljon omista asioistaan. Vaikka potilaat kertoivat muistakin asioista, saimme jokaiseen kysymykseen kuitenkin vastaukset haastattelutilanteessa varaamalla riittävästi aikaa haastattelun tekemiseen. Kumpikin meistä haastatteli samana päivänä vain kaksi potilasta, eli yhteensä neljä potilasta päivässä. Jokainen haastattelutilanne oli erilainen ja haastattelujen edetessä saimme lisää varmuutta haastattelun suorittamiseen ja etenemiseen.

23 23 Tutkimuksen yleistettävyyden kannalta samaa kysely- ja haastattelulomaketta voitaisiin käyttää muillakin osastoilla, jos etsitään samaa tietoa. Potilaiden ja hoitajien kysymyksiin saimme samantyyppisiä vastauksia. Kysymykset olisivat kuitenkin voineet olla terävämpiä ja olisi voitu kysyä myös tarkemmin potilailta, että mitä he ehdottomasti haluavat. Tutkimuksen luotettavuutta kuitenkin lisää se, että saimme samanlaisia tuloksia kuin aikaisemmat tutkijat olivat saaneet samantyylisistä tutkimuksista.

24 24 5 TUTKIMUSTULOKSET Seuraavassa esittelemme lyhyesti tutkimukseen osallistuneiden potilaiden ja hoitajien taustatietoja. Sen jälkeen käymme läpi tutkimukseen osallistuneiden vastaukset kysymyksittäin. Käsittelemme samassa yhteydessä potilaiden ja hoitajien vastaukset, jotka on eritelty omiin liitetaulukoihin. Potilaiden kaikkien kysymysten vastaukset on koottu liitetaulukko 1 ja hoitajien vastaukset liitetaulukko 2. Merkitsimme tekstiin liitetaulukoiden sivunumerot lukemisen helpottamiseksi. 5.1 Potilaiden ja hoitajien taustatiedot Haastateltavia potilaita oli kahdeksan, joista naisia oli kaksi. Haastateltavista potilaista suurin osa oli vuotiaita. Ainoastaan yksi haastateltava oli yli 80-vuotias. Yksi haastateltavista kuului ortodoksiseen kirkkoon, ja loput olivat evankelis-luterilaisen seurakunnan jäseniä. Kyselyyn vastasi 13 hoitajaa, joista kaksi oli erikoissairaanhoitajaa, neljä sairaanhoitajaa, kaksi lähihoitajaa sekä viisi perushoitajaa. Hoitajista suurin osa oli yli 45-vuotiaita, kolme hoitajaa oli vuotiaita ja kaksi vuotiaita. Hoitajista 11 kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja kaksi hoitajista ei kuulunut kirkkoon. 5.2 Potilaiden hengelliset tarpeet Potilaiden vastauksista (Liitetaulukko 1, 38) ilmeni, että suurimmalla osalla heistä oli erilaisia hengellisiä tarpeita. Vain yksi haastateltavista kertoi, ettei hänellä ole minkäänlaisia hengellisiä tarpeita ja osalla vastanneista oli vaikeuksia eritellä hengellisiä tarpeitaan. Tarpeita olisi paljon, mutta en tiedä mikä olisi tarpeellista

25 25 Potilaiden mielestä hengelliset tarpeet ilmenivät henkilökohtaisiin tarpeisiin ja seurakunnasta saataviin hengelliseen tukemiseen. Henkilökohtaisiin tarpeisiin kuuluivat hengellisten lehtien lukeminen ja oma henkilökohtainen tapa olla yhteydessä Jumalaan. Yhteyttä Jumalaan pidettiin yllä henkilökohtaisilla tavoilla, rukoilemalla ja keskustelemalla Jumalan kanssa. Niitä on kaikenlaisia. Kirkko ja hengelliset lehdet. Arvoohan sen kun on jo tällaisessa kunnossa. Huono homma. Kuuntelen Jumalanpalvelusta. Tärkeää on yhteys Jumalaan tietysti. Potilaiden hengellisen tuen tarve kohdistui myös seurakunnan hengelliseen tukemiseen. Näitä olivat erilaiset hartaudet, kuten Jumalanpalvelukset, joulukirkko ja televisiohartaudet sekä diakoniatyöntekijöiden käynnit kotona. Diakonissa x käy kotona, sekä y, joka on töissä kirkossa ja hänen perhe on tuttu. Täällä käy pappi yhden kerran viikossa Joulukirkko kotona ja TV:tä olen seurannut Hoitajien vastauksista (Liitetaulukko 2, 44) tuli esille, että potilaan hengellisyys ilmenee henkilökohtaisena uskonnollisena vakaumuksena ja arvoina. Potilaat haluavat seurakunnasta hengellistä tukea osastolle. Hoitajat ovat huomioineet, että potilaat mielellään keskustelevat hengellisistä asioista hoitajien kanssa ja heidän käyttäytymisestään voi havaita heidän hengellisiä tarpeitaan. Potilaat myös kuuntelevat ja lukevat hengellistä musiikkia ja kirjallisuutta. Hoitajat kertoivat, että potilaat haluavat osallistua seurakunnan viikoittain järjestämään hartaustilaisuuteen ja kuunnella hartautta radiosta tai televisiosta. He haluavat myös papin tulevan heidän luokseen keskustelemaan ja ehtoollisen vietto on osalle potilaista tärkeää. Potilas herkistyy hengellisten asioiden tullessa eteen, haluaa esimerkiksi papin tulevan häntä katsomaan. Saattohoidossa kuoleman lähestyessä ilmenee melko monilla halu ottaa ehtoollinen.

26 26 Haluna osallistua hengellisiin tilaisuuksiin, hartaushetkiin... Hoitajien vastauksista ilmeni, että potilaiden hengellisyys ilmenee heidän puheissaan ja käytöksessään sekä haluna keskustella hengellisistä asioista. Usein potilaat tekevät itse aloitteen, jos haluavat keskustella hengellisistä asioista. Yleensä potilas itse tekee aloitteen, jos haluaa keskustella hengellisistä asioista ja hoitaja oppii vaistoamaan milloin ja miten asian voi ottaa esille ja kuka niin haluaa. Hoitajat ovat havainneet, että joillakin potilailla voi olla sairaalassa oma Raamattu mukana. He pyytävät hoitajia lukemaan Raamattua, jos eivät itse kykene lukemaan. Jotkut potilaat tykkäävät laulaa virsiä tai kuunnella hengellistä musiikkia. 5.3 Näkemyksiä hengellisestä hoitotyöstä Potilaiden (Liitetaulukko 1, 39) mielestä hengellinen hoitotyö kuuluu osastolla hoitajien työksi sekä seurakunnan tehtäväksi. Osa potilaista oli kuitenkin sitä mieltä, että hoitajilla ei ollut siihen riittävästi aikaa. En katso pahaksi, jos hoitaja tukee hengellisesti. Hoitajat eivät kerkeä tehdä. Hyvä, kun kerkeävät muut työt tehdä. Potilaiden näkemyksen mukaan hengellinen hoitotyö lähtee vakaumuksen kunnioittamisesta ja se on ihmistä rauhoittavaa työtä. Vastauksista ilmeni myös se, että hengellisessä hoitotyössä pitäisi ottaa enemmän huomioon muitakin uskontoja kuin luterilainen ja ortodoksinen uskonto. Useimmat potilaista kokivat hengelliseksi hoitotyöksi viikoittaiset hartaudet, johon oli mahdollisuus osallistua. Muina keinoina hengellisen hoitotyön toteuttamiseksi nähtiin keskustelut sekä lauluhetket hoitajien kanssa. Se on sitä taakan kantamista. Mutta pitää katsoa ja arvioida taakan paino. Ihmistä rauhoittavaa työtä

27 27 Hoitajien ( Liitetaulukko 2, 45) mielestä hengellinen hoitotyö on potilaiden hengellisten tarpeiden kunnioittamista, joka huomioidaan potilaiden vakaumuksen selvittämisenä jo osastolle tulovaiheessa. Potilaiden tapoja ja tottumuksia pyritään huomioimaan ja kunnioittamaan. toteutetaan myös ravitsemus, vaatetus ym. erityistoiveita elämänkatsomuksen mukaan. Kunnioitetaan potilaan hengellistä vakaumusta; omat pienet esineet, taulut, kirjat. Osallistuminen omaan hengelliseen toimintaan (hartaus jne.). Huomioidaan eri uskontojen erilaiset tavat ja kunnioitetaan niitä (esim. Jehovan todistajilla veritiputus). Hoitajien mielestä hengellinen hoitotyö on sekä hoitajien että seurakunnan tehtävä. He ovat valmiita tukemaan potilaiden hengellisiä tarpeita, mutta pitivät tärkeänä myös seurakunnan tarjoamia palveluja. He olivat valmiita sopimaan papin käyntejä potilaiden luokse sekä mahdollisuuden osallistua osastolla järjestettäviin hartauksiin. Hoitajan itsensä tekemä hengellinen hoitotyö on potilaan kuuntelemista ja läsnäoloa. Tuetaan potilaan henkistä hätää ja ahdistusta olemalla läsnä, kuuntelemalla hänen murheita ja tukemalla häntä omin sanoin ja antamalla olkapään, johon itkeä murheensa. 5.4 Hoitaja tukemassa potilaan hengellisiä tarpeita Potilaiden vastaukset (Liitetaulukko 1, 40) jakaantuivat hengellisen tuen saajiin sekä niihin, jotka eivät olleet saaneet hengellistä tukea. Yksi ei osannut vastata kysymykseen ja osa vastanneista ei tuntenut tarvetta hengelliseen tukemiseen osastolla. Lisäksi potilaat kokivat hoitajat kiireisiksi antamaan hengellistä tukea. En ole saanut. En koskaan. Eihän sitä muuta kun hyvä kun tuota avittavat. Se olisi jo aika paljon. Tahtoo olla niillä kiire.

28 28 Hengellisen tuen saajat kertoivat keskustelleensa hengellisistä asioista hoitajien kanssa. Hoitajat mahdollistavat heidän mielestään hartauksiin pääsyn osastolla kysymällä potilailta osallistumishalukkuutta. Yksi potilaista kertoi saaneensa mahdollisuuden äänestää kirkollisvaaleissa osastolla ollessaan. Kaikki vastanneet hoitajat (Liitetaulukko 2, 46) kokivat tukevansa potilaan hengellisiä tarpeita omassa työssään sekä järjestivät potilaille seurakunnan tarjoamia palveluja osastolle. Hoitajan itsensä antama hengellinen tukeminen oli keskustelua potilaan kanssa hengellisistä asioista, hengellisen kirjallisuuden lukemista potilaalle sekä hengellisten laulujen laulamista potilaan kanssa. Osa hoitajista koki rukoukset tärkeäksi osaksi potilaan hengellisessä tukemisessa. lukenut iltarukouksen ennen nukkumaan menoa. Keskustelemalla niistä hengellisistä tarpeista, jotka potilas on ilmaissut Hoitajat kokivat seurakunnan palvelut tärkeiksi potilaiden hengellisyyden tukemisessa. He järjestivät potilaille mahdollisuuden osallistua hartauksiin viemällä halukkaat potilaat osaston hartauteen. Samoin he aukaisivat radion tai television potilaalle hartauksien ja Jumalanpalveluksien ajaksi. Puolet vastanneista oli kutsunut papin potilaan luokse keskustelemaan tai antamaan ehtoollisen. Viemällä hartauteen ja tarpeen mukaan keskusteleminen. Hankkinut papin, jos potilas tuntee tarvetta keskusteluun heidän kanssaan. Ehtoollisen järjestäminen. 5.5 Hengellinen tukeminen osastolla Suurin osa potilaista (Liitetaulukko 1, 41) kertoi, että osastolla seurakunta järjestää kerran viikossa hartaustilaisuuden. Yksi vastanneista oli sitä mieltä, että hartauksia järjestettiin vain evankelis-luterilaisille ja ortodokseille. Yhden potilaan mielestä hoitajilla oli vain harvoin aikaa keskustella, sillä hoitajilla oli usein kiire. Vastauksista ilmeni, että