OTE MUUTOKSEEN JA TULEVAISUUTEEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OTE MUUTOKSEEN JA TULEVAISUUTEEN"

Transkriptio

1 4H-nuorisotyö OTE MUUTOKSEEN JA TULEVAISUUTEEN H 4 1 Suomen 4H-liitto Edustajakokous LUONNOS

2 4H-NUORISOTYÖ Ote muutokseen ja tulevaisuuteen YHTEINEN TAHTO 4H-järjestö on ollut jo lähes 90 vuoden ajan vahva tulevaisuutta rakentava toimija suomalaisessa yhteiskunnassa. Nuorisotyötä on kehitetty kunkin ajankohdan tarpeita vastaavaksi. 4H-nuorisotyön arvoperustaa, kasvatustyötä ja elämänhallintaa tukevaa työtä tarvitaan myös tulevaisuudessa. Valtakunnallinen järjestö tarvitsee yhteisen suunnan toiminnalleen. Suunnan päättää joka kolmas vuosi kokoontuva Suomen 4H-liiton edustajakokous. Ennen kokousta järjestöväki osallistuu laajasti strategialuonnoksen valmisteluun. Yhteisestä valmistelusta kasvaa yhteinen tahto ja sitoutuminen. 4H-nuorisotyön vuosittaisista toimintasuunnitelmista päättää liiton valtuuskunta. 4H-nuorisotyö strategia-asiakirja on tarkoitettu vuosisuunnittelun ohjenuoraksi. Edustajakokouskaudella on käynnistetty merkittäviä nuorisotyön uudistuksia. Järjestössä on toteutettu suuria rakenteellisia muutoksia. Tulevan strategian valmistelun yhteydessä on vahvasti esitetty näkemyksiä, joiden mukaan toteutettujen uudistusten vakiinnuttamiseen tarvitaan vielä aikaa. Uudet linjaukset eivät ole itsetarkoitus. 4H-NUORISOTYÖN TOIMINTA-AJATUS, PÄÄMÄÄRÄ JA ARVOT Toiminta-ajatus 4H-harrastus tukee lapsen ja nuoren kasvua aktiiviseksi, suvaitsevaksi, vastuulliseksi ja yritteliääksi. Lapsen ja nuoren kehitysvaiheet huomioon ottavassa toiminnassa opitaan itse tekemällä. 4H-kerhossa omaksutaan elämänhallintaa tukevia käytännön tietoja ja taitoja koulutetun ohjaajan tuella. Erilaiset kurssit syventävät nuoren osaamista. Toiminnassa saadaan valmiuksia aktiiviseen kansalaisuuteen, työelämään ja yrittäjyyteen. Järjestöllinen päämäärä 4H on vahvaan paikalliseen toimintaan perustuva, yhtenäinen ja kehittyvää lasten ja nuorten elämänhallintaa ja yritteliäisyyttä tukeva valtakunnallinen kansalaisjärjestö ja johtava nuorisopalvelujen tuottaja. 2

3 Arvot Arvot ilmaisevat, mikä meille on toiminnassamme tärkeää. Arvot luovat toiminnallemme perustan ja ohjaavat meitä jokapäiväisessä työssämme. Arvojen merkitystä käytännön toiminnassa tulee korostaa. Nuorisotyön toimintaympäristö on vuosikymmenten kuluessa muuttunut olennaisesti. 4H-nuorisotyön arvopohjaa ei kuitenkaan ole ollut tarvetta muuttaa. Arvojemme perustana ovat maailman 4H-järjestöjä yhdistävät kansainväliset arvot, joita kuvaavat järjestön nimessä olevat neljä H-kirjainta. HEAD Harkinta kuvaa sitä, miten tärkeää ihmisen on jatkuvasti kehittää omaa ajatteluaan sekä pyrkiä kaikessa toiminnassaan rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. HANDS Harjaannus tarkoittaa käytännön ja käden taitoja, joita harjoitellaan kaikessa 4H-toiminnassa. Tähän liittyvät tärkeänä osana asenteet, kuten esimerkiksi yritteliäisyys ja ahkeruus. HEART Hyvyys kertoo toisen ihmisen sekä luonnon kunnioittamisesta ja huolenpidosta. Siihen liittyvät myös suvaitsevaisuus, yhteistyötaidot ja hyvä käytös. HEALTH Hyvinvointi on kokonaisvaltainen asia, johon liittyvät ihmisen fyysinen ja henkinen tasapaino sekä riittävä aineellinen hyvinvointi. 4H-toimija pystyy luomaan arjen hyvinvointia itselle ja muille. 4H-NUORISOTYÖ H-nuorisotyön olosuhteet muuttuvat koko ajan. Tulevaa toimintaa suunnitellessa on kiinnitettävä huomiota muutoksiin, jotka koskevat mm. nuorten arvoja, globalisaatiota, työelämää, ikärakennetta, viestintää ja taloudellista viitekehitystä. 4H-nuorisotyöllä on paljon annettavaa yhteiskunnallisessa muutoksessa. Näiden muutostekijöiden vaikutusta 4H-toimintaan on tarkasteltu erillisessä liitteessä. 4H-nuorisotyön vahva perusta Lapsi- ja nuorisojärjestönä 4H:lla on tärkeä kasvatustehtävä. Toiminnan perustana ovat 4H-järjestöjen kansainväliset arvot Head, Hands, Heart ja Health, joiden tunnettuutta ja merkitystä vahvistamme kaikessa toiminnassa. Toimintamenetelmänämme on amerikkalaisen kasvatusfilosofin John Deweyn ajatuksiin perustuva Tekemällä oppiminen (learning by doing). Meille tärkeitä asioita oppimisessa ovat oma kokemus ja yhteisöllisyys. 4H:ssa lapset ja nuoret saavat mahdollisuuden tehdä ja oppia aitoja asioita, aidoissa ympäristöissä itse toimien. Kasvatamme nuoria aktiiviseen kansalaisuuteen sekä tekemään, kokemaan ja ottamaan vastuuta kehittämällä heidän yrittäjyysvalmiuksiaan. Näitä asioita kuvaavat kasvatuksen kaksi toimintamallia: Tekoja lähellä ja kaukana (kansalaiskasvatus) sekä Kolme askelta työelämään (yrittäjyyskasvatus). 4H-nuorisotyön näkökulma on positiivinen. Ongelmien sijaan haluamme toiminnassamme keskittyä lapsen ja nuoren vahvuuksiin, myönteisiin ominaisuuksiin ja mahdollisuuksiin. Pidämme tärkeänä perheen merkitystä ja yhteistyötä perheiden kanssa. Olemme mukana vahvistamassa lasten ja nuorten itseluottamusta, kykyä huolehtia toisista ihmisistä, vuorovaikutustaitoja, osaamista ja omaa luonnetta. Nuoresta kasvaa osaava ja aktiivinen oman yhteisönsä jäsen. 4H-nuorisotyö on luonteeltaan ennaltaehkäisevää työtä. 3

4 KUVA: KASVATUSAJATTELU 4H-kasvatusajattelu Kasvu aktiiviseksi, vastuulliseksi ja yritteljääksi HEAD HANDS HEART HEALTH Tekemällä oppimisen pedagogiikka KANSALAISKASVATUS Yrittäjyyskasvatus ja työelämävalmiudet 4H-nuorisotyö Kaikessa toiminnassa pidämme tärkeänä kestävän elämäntavan sekä eri kulttuureihin liittyvän ymmärryksen, suvaitsevaisuuden ja vuorovaikutuksen edistämistä. Kiinnitämme erityistä huomiota toimintamme ekologisiin, taloudellisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin vaikutuksiin sekä kannustamme lapsia ja nuoria elämään ja toimimaan näiden periaatteiden mukaisesti. 4H-toiminnan vahvat aihealueet kuten ruoka, metsä, luonto ja ympäristö ja käden taidot tarjoavat paljon vaihtoehtoja kestävää elämäntapaa tukevien tietojen ja taitojen harjoitteluun. Tavoitteenamme on lasten ja nuorten ympäristösuhteen vahvistaminen, joka kytkeytyy vahvasti itse tekemiseen ja oikeissa ympäristöissä toimimiseen. Lapset ja nuoret saavat 4H:ssa monipuolisia mahdollisuuksia harjoitella kulttuurien välisen vuorovaikutuksen taitoja ja monikulttuurisessa ryhmässä toimimista. Toivotamme 4H-toimintaan tervetulleeksi kaikista eri kulttuuritaustoista tulevat lapset ja nuoret. Kansainvälisten vaihtojen, leirien ja seminaarien kautta nuorella on mahdollisuus oppia eri kulttuurien tuntemusta ja suvaitsevaisuutta sekä vahvistaa kielitaitoaan. Kansainvälisessä toiminnassa kehittyvät myös uteliaisuus, sitkeys ja ongelmanratkaisukyky, jotka ovat tärkeitä ominaisuuksia yhä kansainvälisemmäksi muuttuvassa työelämässä. 4

5 4H-NUORISOTYÖN PAINOPISTEET 1. Aktiiviseksi kansalaiseksi - tekoja lasten ja nuorten tavalla Jokainen on vastuussa itsensä, läheistensä ja ympäristönsä hyvinvoinnista. 4H-harrastuksen parissa lapsi ja nuori kasvaa aktiiviseksi ja oma-aloitteiseksi yhteiskunnan jäseneksi, itsetuntoiseksi ja avarakatseiseksi ihmiseksi, joka pystyy toimimaan yhdessä toisten ihmisten kanssa yhteiseksi hyväksi. Pidämme tärkeänä lasten ja nuorten kasvua osaksi omaa yhteisöään ja sitä, että he omaksuvat ryhmässä toimimisen taitoja. Näitä tavoitteita tuemme vahvistamalla strategiakauden aikana lasten ja nuorten itse suunnittelemaa ja toteuttamaa, omaa toimintaa. Aktiivista kansalaisuutta tukevien perustaitojen harjoittelu alkaa 4H-kerhoissa ja -leireillä, kun lapset harrastavat osaavan kerhonohjaajan ohjauksessa ja saavat itse vaikuttaa toiminnan sisältöön. Kerhot tarjoavat matalan kynnyksen mahdollisuuden harrastaa ja kohdata toisia lapsia yhteisen tekemisen äärellä maaseudulla ja kaupungeissa. Nuorten aktiivinen kansalaisuus vahvistuu 4H:ssa kansainvälisten kokemusten kautta ja vapaaehtoistyössä, kuten Itse tehty -projekteissa, hyväntekeväisyydessä, tapahtumatuottamisessa ja järjestön päätöksenteossa. Nuorten oman toiminnan lähtökohtana ovat paikalliset ideat, tarpeet ja olosuhteet. Nuoret suunnittelevat ja toteuttavat projekteja tärkeinä pitämistään asioista. Aiheita niihin löytyy myös 4H:n tunnetuista sisällöistä kuten esimerkiksi arjen ja käden taidoista, metsästä, luonnosta, viljelystä, ympäristöstä, eläimistä ja kansainvälisyydestä. KUVA: AKTIIVISEKSI KANSALAISEKSI - TEKOJA LÄHELLÄ JA KAUKANA Aktiiviseksi kansalaiseksi tekoja lähellä ja kaukana Ohjaajan tuki Osaava kerhonohjaaja Lasten kanssa aktiivista kansalaisuutta harjoitellaan 4H-kerhoissa ja leireillä. Valmentajan tuki 4H-valmentaja Nuorten aktiivinen kansalaisuus vahvistuu kansainvälisessä toiminnassa ja vapaaehtoistyössä, Itse tehty -projekteissa, hyväntekeväisyydessä, tapahtumatuottamisessa ja järjestön päätöksenteossa. Lasten ja nuorten hyviä tekoja lähellä ja kaukana Kestävän elämäntavan periaatteita noudattava toiminta luo hyvinvointia itselle ja muille 5

6 4H-yhdistysten toimihenkilöiden ja vapaaehtoisten tehtävänä on toimia nuorten valmentajina tarjoamalla koulutusta, tiloja, tukea ja mahdollisuuksia mutta ei tehdä asioita nuorten puolesta. Valmentajat toimivat esimerkkeinä ja kannustavat nuoria kestävän elämäntavan mukaiseen toimintaan. Olemme onnistuneet, kun toiminta näkyy paikkakunnilla konkreettisella tavalla, lasten ja nuorten tekeminä hyvinä tekoina, joihin parhaimmillaan sisältyy koko järjestön arvopohja. Oikeanlaisissa teoissa on käytetty 4H-järjestön arvojen mukaisesti päätä, käsiä ja sydäntä, ja edistetty sitä kautta omaa, toisten ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Strategiset tavoitteet: Lasten ja nuorten itse suunnittelema ja toteuttama toiminta 4H-järjestössä lisääntyy Toimihenkilöt ja vapaaehtoiset osaavat tukea lasten ja nuorten omaa toimintaa ohjaajina ja valmentajina. Osaava kerhonohjaaja-koulutus sekä 4H-valmentajakoulutus mahdollistavat tehtävässä onnistumisen. Lasten ja nuorten tekemät hyvät teot näkyvät ja kuuluvat ne ovat keskeinen osa järjestön viestintää. 2. Elämänhallintaa, työelämätaitoja ja yrittäjyyttä Suomen tulevaisuutta rakennetaan työn ja yrittäjyyden kautta. Muuttuvassa maailmassa 4H-järjestö näkee tärkeänä tehtävänään olla mahdollistamassa lasten ja nuorten kasvua aikuisiksi, joilla on kykyä ja halua ansaita toimeentulonsa omalla työllään joko toisen palveluksessa tai itsenäisenä yrittäjänä. Haluamme olla mahdollistamassa lasten ja nuorten kasvua ihmisiksi, jotka pystyvät näkemään laajasti muutoksiin sisältyviä mahdollisuuksia ja osaavat hyödyntää niitä oman työuransa rakentamisessa joustavalla tavalla. Välttämättömänä perustana työelämätaitojen kehittämiselle ja myöhemmälle työllistymiselle on omien vahvuuksien tunteminen ja kehittäminen sekä riittävä oman elämän hallinta, johon kuuluvat tärkeänä osana monipuoliset arjen ja käden taidot sekä itsensä johtamisen taidot. 4H-järjestön vastaus näihin tavoitteisiin rakentuu kolmesta osa-alueesta: laadukas kerhotoiminta, työelämätaitojen tukeminen sekä nuorten työllistäminen. Kokonaisuus tunnetaan valtakunnallisesti Kolme askelta työelämään -mallina, joka sisältää samalla yhdistyksille määritellyt avaintuotteet. 1. 4H-kerhotoiminnassa lapset oppivat monipuolisesti elämänhallintaa tukevia käytännön ja käden taitoja. Samalla he oppivat tunnistamaan omat vahvuutensa ja kiinnostuksen kohteensa. Kerhojen ohjaus ja pedagogiikka tukevat työelämässä ja yrittäjyydessä tarvittavien ominaisuuksien kehittymistä. 2. Yli 13-vuotiaat nuoret osallistuvat paikallisten 4H-yhdistysten järjestämiin valmennuksiin, koulutuksiin ja kursseille, joiden kautta heillä on mahdollisuus edelleen saada työtä. Yleisiä työelämävalmiuksia antavat mm. Ajokortti työelämäänkurssi (työntekijänä toimiminen), 4H-yrityskurssi (yritystoiminta) sekä Osaava kerhonohjaaja -kurssi (ryhmien ohjaaminen). Lisäksi nuoria valmennetaan niihin käytännön töihin, joihin he ovat 4H:n kautta työllistymässä. 3. Nuoret työllistyvät 4H:n kautta erilaisiin töihin, joista monet helpottavat ihmisten selviytymistä arjessa sekä maalla että kaupungeissa. Asiakkaana voivat olla myös yritykset ja yhteisöt. Yrittäjyydestä kiinnostuneita nuoria kannustetaan oman 4Hyrityksen perustamiseen. Erityisesti kiinnitämme huomiota alle 18-vuotiaiden ensimmäisiin työkokemuksiin. Tavoitteenamme on, että mahdollisimman moni nuori voisi saada ensimmäisen, onnistuneen työkokemuksen omalla kotiseudullaan jo yläkouluikäisenä. Nuorten työllistämisessä ja yrittäjyydessä kokeilemme ennakkoluulottomasti uusia tapoja mm. erilaisia yhteisöllisen tekemisen ja yrittämisen muotoja. 6

7 Strategiset tavoitteet: Toimintamme ja julkikuvamme nuorten elämänhallinnan, työelämätaitojen ja yrittäjyyden tukijana, mahdollistajana ja asiantuntijana on vahvistunut Kolme askelta työelämään, 4H- järjestön oma yrittäjyyskasvatuksen malli, on käytössä kaikissa 4H-yhdistyksissä. Toimihenkilöt ja vapaaehtoiset tuntevat mallin ja osaavat hyödyntää sen sisältämiä tuotteita oman työnsä tukena. 4H tunnetaan hyvänä ja luotettavana palvelujen tuottajana ja yhteistyökumppanina lasten kerhotoiminnassa, nuorten työelämävalmiuksien edistämisessä ja työllistämisessä. Tärkeitä kumppaneitamme ovat kunnat, koulut, elinkeinoelämä ja muut järjestöt. Kasvokkain tehtävän nuorisotyön rinnalla on käytössä digitaalinen työote ja mediakasvatuksen näkökulma. Tärkeimmät valtakunnalliset välineemme ovat TOP-tehtäväpankki sekä 4H-akatemia. Hyödynnämme uusia käytäntöjä osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Biotalouden osuus yrittäjyyskasvatuksessa on vahvistunut. Nuoret saavat mahdollisuuksia tehdä töitä ja yrittää biotaloudessa sekä tutustua mahdollisiin urapolkuihin. Tunnistamme myös kiertotalouteen liittyvät mahdollisuudet yrittäjyyskasvatuksessa. Julkikuvamme lasten ja nuorten elämänhallinnan, työelämävalmiuksien ja yrittäjyyden asiantuntijana, tukijana ja mahdollistajana on vahvistunut vaikuttavan ja aktiivisen viestinnän ansiosta. Pääosassa viestinnässämme ovat lapset ja nuoret. KUVA: KOLME ASKELTA TYÖELÄMÄÄN Kolme askelta työelämään 1 4H-kerhot yleis-, teema- ja ip-kerhot, 3000 kerhoa lasten leiritoiminta TOP-tehtäväpankki Noin tehtävää Kasvit ja puutarha Metsä ja luonto Eläimet Kokkaus ja leivonta Askartelu ja käsityöt Liikenne ja liikunta Kansainvälisyys Viestintä ja vuorovaikutus Ympäristö ja kierrätys Kasvu vastuulliseksi ja yritteliääksi Kurssit, koulutukset ja valmennukset Yleiset työelämätaidot Lasten ja nuorten ohjaaminen (Osaava kerhonohjaaja) 4H-Yrittäjänä toimiminen (4H-yrityskurssi) Työelämän pelisäännöt (Ajokortti työelämään, Työt alkavat) Nuorten valmennus erilaisiin työtehtäviin (dogsitter, lastenhoitaja ym.) 4H-akatemia 2 Työpaikka 4H-yhdistykset työllistävät yli nuorta vuosittain 4H-Yritys yli 500 yritystä nuoren/ryhmän yritys henkilökohtainen ohjaaja myynti /vuosi 3 Kosketuspintoja työelämään ja yrittäjyyteen 7

8 3. Vapaaehtoisuus vahvistaa nuorisotyötä 4H-nuorisotyö perustuu ammattitaitoisten toimihenkilöiden ja vapaaehtoisten hyvään yhteistyöhön. Toimintaympäristöjen muuttuessa vapaaehtoisuuden laajentaminen ja kehittäminen tarjoaa 4H-nuorisotyölle uudenlaisia, mahdollisuuksia. Vapaaehtoisille on 4H:ssa tarjolla mielenkiintoisia ja vaihtelevia tehtäviä mm. kerhojen ja leirien ohjaajina, nuorten valmentajina, yritysohjaajina sekä isäntäperheinä. Lisäksi tarvitsemme henkilöitä luottamustehtäviin. Vapaaehtoiset ja luottamushenkilöt ovat järjestölle merkittävä voimavara tuodessaan oman ammattialansa toimintatapoja ja osaamista nuorisotyön hyväksi. Strategiset tavoitteet: Vapaaehtoisten ja perheiden rooli 4H-nuorisotyössä on vahvistunut. Motivoitunut ja osaava vapaaehtoisten joukko on mukana 4H-nuorisotyössä mm. kerhojen ja leirien ohjaajina, nuorten valmentajina, yritysohjaajina ja isäntäperheinä. Tarjoamme kiinnostavia vaihtoehtoja lyhyt- ja pitkäkestoiseen vapaaehtoisuuteen sekä virtuaaliseen vapaaehtoisuuteen. Vapaaehtoisten hyvinvoinnista huolehditaan hyvin. Tekeminen 4H:ssa on mukavaa ja antoisaa. 4H-järjestö on kiinnostava, tunnettu ja haluttu vaihtoehto vapaaehtoistehtäviin hakeutuville ihmisille. VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ 4H:n viestinnän tehtävä on avoimesti ja kiinnostavasti kertoa 4H-harrastuksesta lapsille, nuorille, vanhemmille, medialle, sidosryhmille ja päättäjille. Viestinnän avulla teemme 4H-nuorisotyötä näkyväksi valtakunnallisella ja paikallisella tasolla. Muuttuvassa maailmassa meidän on tärkeää viestiä aktiivisesti, houkuttelevasti ja monikanavaisesti. Myös visuaalisen viestinnän merkitys korostuu. Ihmisten tapa viestiä verkossa on kasvanut ja sosiaalisen median käyttö on lisääntynyt. 4H:n viestinnältä vaaditaan rohkeutta reagoida verkkoviestinnän kehitykseen ja sosiaalisen median muutoksiin. Olemme onnistuneet, kun vanhemmat haluavat tuoda lapsensa 4H-harrastuksen pariin ja nuoret kiinnostuvat toimintaan osallistumisesta. Tavoitteellisen ja suunnitelmallisen viestinnän avulla lisäämme perheiden kiinnostusta liittyä 4H:n jäseniksi ja sitoutamme perheet 4H-toimintaan. Viestinnällisen osaamisen kehittäminen on tärkeää, sillä 4H-harrastuksen tunnettuuden rakentamiseen tarvitaan kaikkia järjestötoimijoita. Tehtävämme on toteuttaa vaikuttavaa järjestöviestintää yhdessä. Strategiset tavoitteet: 4H-toiminta näkyy laajasti eri kanavissa ja viestinnän tekijöitä ovat nuoret, vapaaehtoiset ja toimihenkilöt. Nuoret kokevat 4H-harrastuksen houkuttelevaksi ja kertovat harrastuksestaan avoimesti. Toimihenkilöillä on valmiuksia käyttää erilaisia viestinnän välineitä osana omaa työtään. Toteutamme oikea-aikaista ja yhdistyksien toimintaa tukevaa sisäistä viestintää. 8

9 KANSALAISYHTEISKUNTA JA KANSALAISJÄRJESTÖT Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus lepää paljon kansalaisyhteiskunnassa ja järjestöissä. Moninainen yhteiskunnallinen kehitys ja toimintaympäristön muutoksen ovat vaikuttaneet järjestöjen asemaan ja toimintatapaan. Vanhoja järjestöjä kuihtuu ja uusia perustetaan. Kansalaisten kiinnostus järjestötoimintaan voi muuttua. Pienillä paikkakunnilla toimii usein rinnakkain useita järjestöjä, joiden toiminta on samojen aktiivien varassa. Kysymyksenalaista on, mikä merkitys järjestöillä tulevaisuudessa on erilaisten yhteiskunnallisten palvelujen tuottamisessa. Strategiset tavoitteet: 4H-järjestön on oltava valppaana kansalaisjärjestöjen muutoskehityksessä. On panostettava yhdistysten hallitusten jäsenten osaamiseen, jotta hallitus kykenee menestyksellisesti johtamaan yhdistyksen toimintaa ja hoitamaan esimiestyötään sekä lisäämään rooliaan esimerkiksi hanketoiminnassa ja kuntayhteistyössä. Hallituksilta vaaditaan aiempaa enemmän osaamista mm. hanketoiminnassa ja kuntayhteistyössä. HANKETOIMINNALLA KEHITETÄÄN OLEMASSAOLEVAA JA LUODAAN UUTTA Tavoitteena on nostaa järjestö merkittäväksi ja arvostetuksi hanketoimijaksi ja yhteistyökumppaniksi paikallisella, alueellisella, valtakunnallisella ja kansainvälisellä tasolla. Hanketoiminta mahdollistaa 4H-nuorisotyön innovatiivisen kehittämisen. Hanketoiminnan volyymi ja järjestöön saatava rahoitus kasvaa pitkäjänteisesti ja taloudellisesti kestävästi 4Hyhdistyksissä ja 4H-liitossa. Tavoitteeseen päästään vaikuttavalla, tavoitteellisella, suunnitelmallisella ja ammattimaisesti hoidetulla hanketoimintatyöllä. 4H-järjestön uusia hanketoiminnalla kehitettäviä alueita strategiakaudella ovat biotalous, maahanmuuttajien kotoutus ja ilmastonmuutoksen hillitseminen. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma , Euroopan sosiaalirahasto ja kansainvälistymiseen liittyvät ohjelmat tarjoavat useita merkittäviä rahoitusvaihtoehtoja 4H-järjestön hankkeille. Myös useat ministeriöt, Euroopan komissio ja säätiöt tarjoavat rahoitusta hanketoimintaan. 4H-järjestön hanketoiminta tukee 4H-nuorisotyölle asetettuja tavoitteita ja strategisia painopistealueita. Paikallisia 4H-yhdistyksiä tuetaan erilaisten rahoitusmahdollisuuksien hyödyntämisessä. Strategiset tavoitteet: 4H-liitto tekee aktiivista hanketoiminnan edunvalvontaa eri tasoilla. 4H-yhdistykset osallistuvat seudulliseen Leader-ryhmän työskentelyyn. 4H-järjestö osallistuu kehittämisohjelmien valmisteluun ja seurantaan tuoden mukanaan 4H-nuorisotyön näkökulman. Lisätään liiton ja yhdistysten toimihenkilöiden hanketoiminnan osaamista muun muassa järjestämällä koulutuksia yhteistyössä eri kumppaneiden kanssa. 4H-liitto tarjoaa 4H-yhdistyksille hanketoiminnan neuvontaa. 4H-liitto tekee alueellisia, valtakunnallisia ja kansainvälisiä hankehakemuksia. 4H-yhdistykset hakevat hankerahoitusta muun muassa Leaderryhmiltä. Järjestössä jatketaan hyvien hankekäytäntöjen ja mallien jakamista. Varmistetaan hanketoiminnalla kehitettyjen toimintamallien vakiinnuttaminen 4H-työhön. 9

10 VARAINHANKINTA OSANA JÄRJESTÖN RAHOITUSTA Varainhankinta on tärkeä ja kasvava osa järjestön rahoitusta. 4H-liitto kehittää varainhankintaa pitkäjänteisesti ja kestävästi yhteistyössä 4H-yhdistysten kanssa. Varainhankintaan luodaan uusia toimintamalleja, jotka tukevat paikallisen ja valtakunnallisen 4H-nuorisotyön elinvoimaa. Uudet toimintamallit pilotoidaan aina ennen niiden saattamista laajempaan käyttöön. Varainhankinta otetaan aiempaa paremmin huomioon järjestön muussa suunnittelussa ja toiminnassa siten, että se vastaa sekä 4H-liiton että 4H-yhdistysten tarpeita. PAIKALLISEN 4H-NUORISOTYÖN RAKENTEET Nuorisotyön lähtökohta on nuorten kohtaaminen. Käytännön nuorisotyössä avainasemassa ovat paikalliset 4H-yhdistykset ja niiden toimihenkilöt sekä vapaaehtoiset, joiden kautta nuoriin luodaan kontaktit mm. kerhoissa, koulutuksissa, työllistämisessä, kilpailuissa, leireillä ja tapahtumissa. 4H-yhdistysten rakenne vastaa pääosin kuntarajoja. Kun kunta, kuntalaiset, järjestöt ja yritykset löytävät keskinäisen kumppanuuden ja aktivoituvat oman alueensa kehittämiseen, syntyy erinomaiset edellytykset saada aikaan positiivista lisäarvoa. Kuntakentässä on meneillään isoja muutoksia ja kuntien rooli osallisuuden, hyvinvoinnin, elinvoiman, yrittäjyyden ja työllisyyden edistämisessä entisestään korostuu. 4H-järjestö osallistuu aktiivisesti meneillään olevaan muutokseen turvaten paikallisen ja alueellisen ennaltaehkäisevän 4H-nuorisotoiminnan edellytyksiä luomalla uusia kumppanuuksia kuntien kanssa. Pääsääntöisesti 4H-yhdistyksellä on palkattu toiminnanjohtaja. Muut vaihtoehdot organisoida yhdistyksen toimintaa ovat ostaa toiminnanjohtajapalvelut erikseen niin sovittaessa toiselta 4H-yhdistykseltä tai 4H-liitolta tai toimia vapaaehtoisvoimin. 4H-yhdistysten rakennetta kehitetään ja ohjataan jatkossa niin, että se parhaiten edistää 4H-nuorisotyötä. Strategiset tavoitteet: 4H-liitto auttaa asiantuntemuksellaan yhdistyksiä niiden mahdollisissa yhdistymistilanteissa tai muissa rakenteellisissa ratkaisuissa. YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN 4H-liitto tuottaa 4H-yhdistyksille sekä valtakunnallisia että lähipalveluita. 4H-liiton lähitukihenkilöillä on keskeinen merkitys erityisesti nuorisotyön tuotteiden jalkauttamisessa sekä yhdistysten toiminnan, talouden ja hallinnon pitkäjänteisessä kehittämisessä yhdessä yhdistysten toiminnanjohtajien ja hallitusten kanssa. Järjestössä toteutetun työhyvinvointikyselyn mukaan sosiaalinen tuki edistää merkittävästi työhyvinvointia. Yhdistysten toiminnanjohtajien vertaistuen kehittä- 10

11 minen on tärkeää. Yhdistysten toiminnanjohtajien perinteisiä vertaistuen muotoja ovat mm. toimihenkilöpäivät ja seudulliset yhteistyöpäivät. Strategiakaudella jatketaan hyväksi koettuja toimintatapoja ja otetaan niiden rinnalle käyttöön uusia. Vertaistuen ja vuorovaikutuksen avulla voimme jakaa hyviä käytäntöjä ja onnistumisia, ja toisaalta saada tukea haastavissa tilanteissa. 4H-yhdistysten hallitusten jäsenten vuorovaikutus muiden yhdistysten hallitusten kanssa on myös toivottavaa. Siitä on saatu hyviä kokemuksia lähipalveluina tuotettujen luottamushenkilötapaamisten avulla. Niissä syntyy vuorovaikutusta myös 4H-liiton ja yhdistystason luottamushenkilöiden välille. Vertaistukea 4H-yhdistysten luottamushenkilöiden kesken lisätään aktivoimalla hallitusten vierailuja toisissa 4H-yhdistyksissä. Alueneuvostot toimivat 4H-liiton alueyksiköiden asiantuntija- ja tukieliminä. Niiden jäsenet edustavat laaja-alaisesti järjestön sidosryhmiä ja ovat maakunnallisia vaikuttajia. Alueneuvoston jäsenet ovat vaikuttamassa ja osallisena Suomen 4H-liiton toiminnassa ja paikallisten 4H-yhdistysten nuorisotyön tukemisessa esim. antamalla lausuntoja ja kannanottoja, kirjoittamalla blogikirjoituksia ja kolumneja, lisäämällä 4H:n tunnettavuutta viestinnällä tai edistämällä järjestön hanketoimintaa. HALLINTO TUKEE TOIMINTAA Strategiakauden aikana hallinto keskittyy toimintojen vakauttamiseen ja tehostamiseen. Järjestön sisäistä tuloksen seurantaa ja raportointia kehitetään entisestään, ottaen huomioon myös entistä painokkaammin rahavirtojen seurannan sekä ennusteen. Henkilöstöhallinnon osalta työaikaseurantaa tehostetaan. Tätä kautta saadaan liittymäpintaa henkilöstön työhyvinvoinnin ja jaksamisen ylläpitämiseen. Jäsenmaksuhallintoa kehitetään edelleen, varmistetaan järjestelmän toimivuus sekä tehdään suunnitelmat poikkeustilanteiden varalle. Yhdistyksille tuotettavia taloushallintopalveluita kehitetään edelleen järjestelmän ja palvelun laadun takaamiseksi. TOIMIVAT TIETOJÄRJESTELMÄT LISÄÄVÄT TEHOKKUUTTA Tietohallinto jatkaa järjestön yhteisten tietojärjestelmien kehittämistä. Toimisto-ohjelmistojen ilmaisten lisenssien sisältöä kehitetään niin, että jokaisella paikallisyhdistyksellä on käytössään toiminnassa tarvittavat ohjelmistot ilman erillisiä kustannuksia. Järjestön yhteisen tietoverkon Intranetin käytettävyyttä parannetaan ja tehostetaan. Intranetin käyttökoulutusta järjestetään pääasiassa uusille toimihenkilöille. Tietohallinto tuottaa vuosittain 4H-toiminnasta kertovat tunnusluvut rekisteri- ja tilastointiohjelmisto Ankkurin avulla. Ohjelmiston teknisiä ominaisuuksia kehitetään edelleen. Tietohallinto vastaa 4Hyhdistyksien tuesta ja neuvonnasta tilastoinnin osalta sekä tuottaa tarvittavan dokumentaation ja ohjeistuksen. Keskitetyn jäsenmaksulaskutuksen teknisen toteutuksen kehittämistä jatketaan. 11

12 OSAAVA HENKILÖSTÖ VIE STRATEGIAN KÄYTÄNTÖÖN Henkilöstön ja luottamushenkilöiden koulutus on tärkeässä osassa kun strategiaa viedään käytäntöön. Strategiakaudella otetaan käyttöön koulutuksen kokonaissuunnittelu, jossa valitaan koulutuksen painopisteet kyseiselle strategiakaudelle. Painopisteiden avulla resursseja keskitetään strategian toteuttamisen kannalta keskeisimpiin koulutuksiin. Järjestössä on otettu ennakkoluulottomasti käyttöön sähköisiä välineitä koulutusten toteuttamisessa. Näin pitkät välimatkat eivät ole este oman osaamisen kehittämiselle. Kehitystyötä jatketaan strategiakaudella, henkilökohtaista vuorovaikutusta unohtamatta. 12

13 TOIMINTAYMPÄRISTÖ LIITE Nuorisotyön toimintaympäristössä on tapahtunut poikkeuksellisen suuria muutoksia. Muutoskehityksen ennakoidaan edelleen jatkuvan. Nuorisojärjestön on välttämättä tiedostettava toimintaan vaikuttavat muutostekijät ja otettava ne huomioon ennakoivasti toimintaa linjatessaan. Nuoret Suomessa Alle 29-vuotiaita nuoria on Suomessa noin kolmannes väestöstä. Nuorten suhteellinen osuus väestöstä tulee lähivuosina vähenemään ja alueelliset muutokset tulevat olemaan suuret. Kuntakoon kasvaessa harvaan asutun maaseudun maantieteellinen osuus kasvaa. Myös kylien merkitys maaseudun toimijoina korostuu. Ennusteen mukaan kymmenen vuoden kuluttua valtaosa nuorista asuu maan läntisissä kunnissa sekä suurimmilla opiskelupaikkakunnilla. Nuoret ovat vaarassa eriarvoistua suhteessa opiskelu-, työ- ja harrastusmahdollisuuksiin. Eriarvoistumista lisäävät myös taloudelliset seikat. Moni lapsi ja nuori luopuu tai vaihtaa harrastustaan taloudellisista syistä. Kaikilla lapsilla ja nuorilla tulisi olla yhdenvertaiset mahdollisuudet rakentaa omaa tulevaisuutta asuinpaikasta ja perheen taloudellisesta asemasta riippumatta. 4H on usein ainoa nuorisojärjestö monilla pienillä paikkakunnilla. Edullisena, kaikille avoimena toimintana 4H vahvistaa merkittävällä tavalla kaikkien lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua ja harrastaa. Lapsia ja nuoria on kuitenkin yhä enemmän siellä, missä 4H-toiminta ei ole vakiintunutta. Haasteena on pohtia, miten turvataan järjestön tärkeä rooli haja-asutusalueiden nuorten parissa ja samalla tavoitetaan nuoret niillä alueilla, joihin väestö keskittyy. Nuoret, monikulttuurisuus ja maahanmuutto Suomalainen yhteiskunta on yleisesti muuttumassa yhä monikulttuurisemmaksi. Merkillepantavaa nuorisotyön näkökulmasta on, että ulkomaalaistaustaisessa väestössä nuorten osuus on muuta väestöä suurempi. Maahanmuuttajien ja pakolaisten virta Eurooppaan on lisääntynyt, ja on vaikea ennustaa, millaiset mittasuhteet ilmiö lähivuosina saa. Huomattava osa tulijoista on lapsia ja nuoria ja on todennäköistä, että huomattava osa heistä tulee jäämään Suomeen pysyvästi. Nuorten onnistunut kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan on tulevaisuuden kannalta avainkysymys, sillä heidän kohdallaan riski syrjäytyä yhteiskunnasta on muita ikätovereita suurempi. Onnistuminen tässä tehtävässä edellyttää julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin hyvää yhteistyötä. 4Htoiminta voi olla merkittävä toimija kulttuurien välisen ymmärryksen lisäämisessä ja vahva kotouttamisen väline. Kerhotoiminnan kautta tavoitetaan usein myös lasten perheet. Tukemalla nuorten työelämä- ja yrittäjyysvalmiuksia autetaan heitä pääsemään sisään suomalaiseen yhteiskuntaan ja elämäntapaan. Toiminnan suuntaaminen näille kohderyhmille edellyttää järjestöltä toimihenkilöiden ja ohjaajien osaamisen tukemista ja kehittämistä. Nuoret ja globalisaatio Nuoret ovat edellisiä sukupolvia selvästi kansainvälisempiä. Monelle nuorelle liikkuminen rajojen yli on arkipäivää, samoin kansainväliset sosiaaliset suhteet. Asioita hoidetaan ja yhteyksiä pidetään yllä verkon välityksellä. Suurelle osalle nuoria liittyy jo opiskeluvaiheeseen kansainvälinen jakso. Myös työelämä kansainvälistyy. Kansainvälisen osaamisen, eri kulttuurien ymmärtämisen ja suvaitsevaisuuden merkitys korostuu kaikilla elämän osa-alueilla. Järjestöillä on tärkeä tehtävä kodin ja koulun rinnalla tarjota mahdollisuuksia tietojen ja taitojen harjoitteluun sekä eri kulttuurien väliseen kohtaamiseen. Nuoret ja viestintä Viestintä muuttuu vuorovaikutteisemmaksi ja pirstaloituneemmaksi. Ihmiset haluavat vastauksia kysymyksiinsä, ja he siirtyvät nopeasti eteenpäin, mikäli palvelulupaukset 13

14 eivät täyty. Eri-ikäisillä ihmisillä on tarve osallistua ja vaikuttaa, mutta vaikuttamisen tavat ovat erilaisia. Viestinnän käyttö painottuu digitaalisiin kanaviin, kuten internetiin, sosiaaliseen mediaan, videoihin ja blogeihin. Ihmiset haluavat seurata asioita helposti, jonka vuoksi viestintä mobilisoituu yhä enemmän, myös yhteisöllisyyttä koetaan sosiaalisessa mediassa. Viestinnän visuaalinen rooli korostuu, sillä kuvallista viestintää on helpompi ja nopeampi lukea. Ihmiset hakevat elämyksiä ja haluavat viestinnän herättävän tunteita. Liikkuvan kuvan käyttö lisääntyy. Ihmisiin ei enää vaikuteta pelkän tekstin ja puheen avulla. Viestintä muuttuu yhä kiinteämmäksi osaksi toimintaa, ja se on osa kaikkien työntekijöiden työtä. Viestit pitää yhä enemmän muotoilla pienille kohderyhmille sopiviksi. Ihmiset odottavat viestinnän olevan vaikuttavaa ja vakuuttavaa, jolloin se myös vahvistaa organisaatiosta rakennettavaa brändimielikuvaa. Viestit pitää tiivistää ytimekkäiksi, ja kaikkien organisaatiossa työskentelevien on sitouduttava mediaviestintään organisaation brändin rakentamiseksi. Digitaalinen toimintaympäristö on muuttanut ja muuttaa nuorten tapaa harrastaa, vaikuttaa, osallistua ja kommunikoida. Se on muuttanut myös nuorisotyölle asetettuja vaatimuksia. Sähköinen toimintaympäristö on merkittävä nuorten toimintaympäristö vuotiaista nuorista lähes kaikki käyttävät nykyisin internetiä. Yhteisöllisten median käyttäjiä on lähes 90 % nuorista, sen kasvu laajentaa ja muuttaa nuorisotyön kenttää myös tulevaisuudessa. Nuoria tavoitetaan ja heidän kanssaan toimitaan monien eri kanavien kautta. Mediakasvatuksen tarve kasvaa, nuoria tulee pystyä ohjaamaan eettiseen toimintaan eri mediaympäristöissä. Tämä edellyttää ohjaajien osaamisen jatkuvaa kehittämistä. Siellä, missä kehitetään toimintaa nuorille, nuorten osallistaminen kehittämiseen tulee yhä tärkeämmäksi. Nuoret ja työelämä Työelämä muutosten suuntaa ja vaikutuksia on vaikea ennustaa. Digitalisaatio uudistaa työelämän sisältöjä ja rakenteita, tulevaisuuden ammatit ja työtehtävät saavat uudenlaisia muotoja. Työn tekeminen on yhä useammin ajasta ja paikasta riippumatonta. Vakituisten työsuhteiden määrä vähenee, ihmisillä on useita peräkkäisiä ja rinnakkaisia työuria. Yhä useampi työllistää itsensä itsenäisenä ammatinharjoittajana, osa-aikatyössä, freelancerina tai yrittäjänä. Hanke- ja projektiosaamisen merkitys vahvistuu. Erilaiset yhteisölliset työn tekemisen ja yrittäjyyden muodot, kuten esimerkiksi osuustoiminta, kasvattavat suosiotaan. Yrittäjyyden merkitys korostuu erityisesti harvaan asutuilla alueilla. Nuoria yrittäjiä tarvitaan ikääntyvien yrittäjien yritystoiminnan jatkajiksi. Työelämän muutos haastaa myös perinteiset oppimiskäsitykset ja koulujen toimintakulttuurin. Nuorten työllisyyden kehitys Suomessa näyttää jatkossakin haasteelliselta, työttömyys on monilla alueilla rakenteellista. Samalla työelämän muutokset avaavat nuorille myös kokonaan uudenlaisia mahdollisuuksia. Erityisen haasteellista nuorille näyttää olevan ensimmäisen työpaikan saaminen, tässä järjestöillä, kuten 4H:lla voi olla merkittävä rooli. Tärkeää on, että jokainen nuori pääsisi siirtymään koulutuksen jälkeen joustavasti työelämään, eikä jäisi ulkopuolelle. Tulevaisuuden työelämä edellyttää nuorilta monialaisuutta, vahvaa itsetuntoa ja oman elämän hallintaa, joka siirtyy yhä enemmän yksilön vastuulle. Oma-aloitteisen ja yrittämäisen toimintatavan, sekä joustavuuden ja muutosvalmiuden merkitys korostuu. Nuorten työelämävalmiuksien ja työllistymisen tukemisessa tarvitaan yhteiskunnan kaikkien toimijoiden yhteistyötä. Työllistyäkseen nuoret tarvitsevat työpaikkoja sekä tukea yrittäjyyden alkutaipaleella. Nuorisotyö Hallitusohjelman linjaukset antavat kunnille aiempaa enemmän harkinnanvaraa, miten nuorisotyötä kunnassa toteutetaan. Näyttää mahdolliselta, että tiedossa on säästöjä ja tehostamisvaatimuksia. Etenkin pienten kuntien resurssit ovat niin pienet, että säästöjä voi olla vaikea löytää ilman perustavanlaatuisia muutoksia. Säästöjä haettaessa mahdollinen vaihtoehto voi olla nuorisotyön ulkoistaminen järjestön tai muun toiminnan toteuttavaksi. Niissä kunnissa, joissa heikentynyt taloustilanne on vaikuttanut kunnallisen nuorisotyön resursseihin, järjestöjen merkitys kuntakentän toimi- 14

15 jana on usein kasvanut. Tällöin järjestöjen tehtäväksi on jäänyt entistä enemmän myös sellaista toimintaa, jonka kunta on aiemmin toteuttanut itse. Kunnat ja järjestöt sopivat jo nyt yhä enemmän paikallisesti lakisääteisten palvelujen tuottamisesta. Tämä edellyttää mahdollisuutta paikalliset olosuhteet huomioon ottavaan toimintaan laissa säädettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. Kansalaistoimintaan kohdistuu ristiriitaisia odotuksia: ilman jäsenyyttä osallistuville olevia avoimia palveluja ja toisaalta jäsenmäärillä osoitettua osallisuutta ja vaikuttavuuden osoittamista. Yleisesti näyttää siltä, että vapaaehtoistoiminnan merkitys nuorisotyössä tulee kasvamaan. Nuorisotyön toteutus kunnissa tulee jatkossa perustumaan yhä vahvemmin erilaisiin kumppanuuksiin ja yhteistyöhön monien eri toimijoiden välillä. Nuoret ja yhteisöllisyys Yhteisöllisyys on muutoksessa, sitä koetaan yhä enemmän median välityksellä esimerkiksi verkkoyhteisöissä. Sosiaalinen media on monelle tärkein sosiaalinen verkosto ja erilaiset vertaisyhteisöt korvaavat perinteisiä yhteisöjä. Nuorten parissa tarve kasvokkain tapahtuvaan kohtaamiseen on säilynyt, mutta haasteena on tältä osin sosiaalisten taitojen heikkeneminen. Lasten ja nuorten lisääntyvä yksinäisyys ja siihen usein liittyvä kiusaaminen ovat haasteena sekä kaupungeissa että maaseudulla. Tarvitsemme kaikille lapsille ja nuorille avoimia matalan kynnyksen harrastus- ja kohtaamispaikkoja, joissa jokainen voi harjoitella ryhmässä olemiseen ja toimimiseen liittyviä taitoja turvallisissa puitteissa. 4H:lla on mahdollisuus vahvistaa profiiliaan tällaisten mahdollisuuksien tarjoajana. Nuoret ja ympäristö Nuoret ovat kiinnostuneet ympäristön tulevasta kehityksestä ja kansalaisten ympäristötietoisuus on parantunut osittain nuorten ansiosta. Ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyvät kysymykset ovat korkealla nuorten arvoasteikossa ja vaikuttavat heidän päätöksiinsä ja valintoihinsa. Toisaalta lasten luonnontuntemus ja oma luontosuhdekin voivat olla heikkoja eikä nuorilla ole välttämättä välineitä toimia oman ympäristönsä hyväksi. Ympäristöasiat asettavat suuria haasteita tulevaisuudelle. Vahvoja trendejä ovat mm. luonnonmukaisuus, paikallisuuden arvostaminen biotalous ja kiertotalous, jotka avaavat nuorille uusia opiskelu- ja työtilaisuuksia. Yhteiskunnallisten palvelujen tuottaminen Väestön ikääntyminen ja väestön muuttaminen asutuskeskuksiin ovat muiden tekijöiden ohella haastaneet perinteiset palvelurakenteet, jotka koskevat mm. sosiaali-, terveys-, ja koulutuspalvelujen järjestämistä. Hallitus on ilmoittanut, että Suomeen tulee 15 sotealuetta ja 18 itsehallintoaluetta. Linjaukset ja tuleva maakuntahallinto vaikuttavat olennaisesti valtion ja kuntien aikaisempaan työnjakoon palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa. Kolmannen sektorin ja julkisen vallan yhteistoiminta maaseudun palvelujen tuottamisessa lisääntyy. 4H-järjestöllä tulee olla valmiudet vastata uusien rakenteiden aiheuttamiin muutostarpeisiin. Kunnille ja maakunnille määritellyt vastuut on tunnettava hyvin, samoin mahdollisuudet yhteistyön rakentamiseen uusissa olosuhteissa. Avainsanoja 4H:n näkökulmasta ovat hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. 4H vastaa tähän tekemänsä nuorisotyön kautta, myös nuoret voivat yritystoimintansa kautta olla tuottamassa palveluja suoraan asiakkaille tai sote-hankintaorganisaatioille. Taloudellinen viitekehys Suomen taloudellinen tilanne on vakava. Talouskehitys on ollut heikkoa useita vuosia. Työttömyys on kasvanut ja työttömyysjaksot pidentyneet. Väestön ikääntyminen heikentää huoltosuhdetta. Yhteiskunnassa tarvitaan rakenteellisia uudistuksia hyvinvoinnin turvaamiseksi myös tulevaisuudessa. Valtion velka on kasvanut nopeasti, mikä on pakottanut päätöksentekijät ankariin budjettileikkauksiin. Leikkaukset ovat olennaisella tavalla heikentäneet 4H-nuorisotyön toimintaedellytyksiä. 15

16 4H on valtakunnallinen, sitoutumaton nuorisojärjestö. 4H-harrastuksessa lapsi ja nuori kasvaa kohti vastuullista ja yritteliästä aikuisuutta. Lapsen ja nuoren kehitysvaiheet huomioon ottavassa toiminnassa opitaan itse tekemällä. 4H-kerhossa omaksutaan käytännön taitoja ja tietoja koulutetun ohjaajan tuella. 4H-koulutukset ja -kurssit syventävät nuoren osaamista. Toiminnassa saadaan valmiuksia aktiiviseen kansalaisuuteen, yrittäjyyteen ja työelämään. SUOMEN 4H-LIITTO Karjalankatu 2 A HELSINKI 16

4H-NUORISOTYÖ Mukana muutoksessa

4H-NUORISOTYÖ Mukana muutoksessa 4H-nuorisotyö 2017 2019, 1. luonnos 30.11.2015 YHTEINEN TAHTO 4H-NUORISOTYÖ 2017 2019 Mukana muutoksessa Joka kolmas vuosi Suomen 4H-liiton edustajakokous päättää 4H-nuorisotyön keskeiset linjat. Ennen

Lisätiedot

EDUSKUNNAN MAATALOUSJAOSTOLLE

EDUSKUNNAN MAATALOUSJAOSTOLLE Maatalousjaosto HE 134/2016 vp EDUSKUNNAN MAATALOUSJAOSTOLLE 4H johdattaa työelämään ja yrittäjyyteen 4H-nuorisotyön ydinsisältö on kiteytetty Kolme askelta työelämään toimintamalliin (liite). Kerhoissa

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 86. toimintavuosi

Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 86. toimintavuosi Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2018 86. toimintavuosi Suomen 4H-järjestöllä on 50 000 jäsentä, joista nuorisojäseniä on 43 000. Järjestön kokonaistuotot ovat n. 26 milj. euroa. Kerhotoiminta

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä

Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä 30.11.2018 Järjestöt koulujen ja oppilaitosten kumppanina työelämävalmiuksien edistämisessä. Helena Herttuainen, Suomen 4H-liitto ry 4H-järjestö 4H on lasten ja

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyysskasvatuspäivät 7.10.2011 Minna Riikka Järvinen Toiminnanjohtaja, KT, FM, MBA Kerhokeskus Kerhokeskus Edistää lasten ja nuorten

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 88. toimintavuosi

Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 88. toimintavuosi Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2017 88. toimintavuosi Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat

Lisätiedot

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2019 2021 Hyväksytty Joensuun Nuorisoseurakokouksessa 29. 30.9.2018 Kuvaajatiedot Etu-ja takakannen kuvat, sivu 5: Jussi Kaijankangas Sivut 2 4, sivut 6 7:

Lisätiedot

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma Järjestöedustamo ja Kumppanuus 2020- ohjelma Tampereen kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Eläkeläisvaltuuston kokous 27.3.2018 1 Kumppanuus 2020-ohjelma Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Hämeen Yrittäjät ry.

Toimintasuunnitelma. Hämeen Yrittäjät ry. Toimintasuunnitelma 2019 Hämeen Yrittäjät ry. Hämeen Yrittäjät TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Vaikuttaa Verkostoi Vahvistaa 13.9.2018 Toimintasuunnitelma 2019 2 1 Yhteinen matka Parannamme yrittäjien asemaa

Lisätiedot

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 85. toimintavuosi

Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 85. toimintavuosi Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2017 85. toimintavuosi Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat

Lisätiedot

24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa

24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa 24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa 1 Palokuntien toimintaohjelma tähtää elinvoimaisen, houkuttelevan ja laadukkaan palokuntatoiminnan ylläpitoon ja kehittämiseen.

Lisätiedot

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

TRAFI sidosryhmätapaaminen

TRAFI sidosryhmätapaaminen TRAFI sidosryhmätapaaminen ELY-keskuksen ja TE-toimiston strategiset tavoitteet Lapissa vuosille 2016-2019 Rovaniemi 16.12.2015 Lappilainen tulokulma Toimintaympäristöanalyysi ja tavoitteet laadittu tiiviissä

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille Avustustoiminta Vapaaehtoistoiminnan avustamisen periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo Taustaa...3 Vapaaehtoistoiminnan avustamisesta...3 Esimerkkejä linjausten mukaisista vapaaehtoistoiminnan

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ. Suomen 4H-liitto 2013 Edustajakokouksen hyväksymä

4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ. Suomen 4H-liitto 2013 Edustajakokouksen hyväksymä 4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ 4 H Suomen 4H-liitto 2013 Edustajakokouksen hyväksymä Yhteinen tekemisen tahto 4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous 27.4.2019 MARTAT ON KOTITALOUSNEUVONTA- JÄRJESTÖ Edistämme kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Toiminnassamme löytää ja oppii yhdessä tekemällä

Lisätiedot

PRH:n strategia vuosille

PRH:n strategia vuosille PRH:n strategia vuosille 2018-2022 Asiakaskeskeisyys on työmme lähtökohta. Yhteistyössä rakennetut palveluketjut tarjoavat asiakkaalle sujuvan reitin asioiden hoitamiseen. Asiointi palveluissamme on helppoa,

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ. Suomen 4H-liitto Edustajakokous 26.4.2013

4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ. Suomen 4H-liitto Edustajakokous 26.4.2013 4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ 4 H Suomen 4H-liitto Edustajakokous 26.4.2013 Yhteinen tekemisen tahto 4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.

Lisätiedot

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Kaupunginhallitus 8.1.2018 Liite 1 7 MIKKELIN STRATEGIA 2018-2021 Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Strategisesta ajattelusta käytännön tekoihin Miten teemme yhteisestä visiosta totta? Arvokirjan

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Pelastuslaitosten ulkoinen viestintä 2017 Ulkoisen viestinnän tila sekä koettuja haasteita ja kehittämisideoita laitoksilta

Pelastuslaitosten ulkoinen viestintä 2017 Ulkoisen viestinnän tila sekä koettuja haasteita ja kehittämisideoita laitoksilta Pelastuslaitosten ulkoinen viestintä 2017 Ulkoisen viestinnän tila sekä koettuja haasteita ja kehittämisideoita laitoksilta Pelastustoimen viestintä 2020 -työpaja 27.11.2017, Kuopio Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa STEAn strategia Uusi strategia ohjaa STEAn toimintaa Strategia antaa suuntaviivat STEAn toiminnalle ja sille, minkälaisten tavoitteiden tulisi ohjata STEAn avustustoimintaa

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset

Lisätiedot

Vastuullisuussuunnitelma 2018

Vastuullisuussuunnitelma 2018 Vastuullisuussuunnitelma 2018 Kelan vastuullisuussuunnitelma perustuu Kelan yhteiskunnalliseen asemaan. Olemme kansallisesti merkittävä toimija, ja toimintamme heijastuu laajasti koko yhteiskuntaan. Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Vesannon kuntastrategia Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Vesannon kuntastrategia Hyväksytty kunnanvaltuustossa Vesannon kuntastrategia Hyväksytty kunnanvaltuustossa 18.6.2018 Strategia sisältää: Brändityyppisen vision (vakiinnuttamisaika 10-20 vuotta) Kunnan toimintatapoja koskevat linjaukset 2018-2021 Kuntatason

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa

Lisätiedot

HESETA RY STRATEGIA

HESETA RY STRATEGIA HESETA RY STRATEGIA 2018-2022 1 SISÄLLYSLUETTELO SIVU MISSIO 2 VISIO 2 ARVOT 2 STRATEGISET LINJAUKSET 2018-2022 3 YHTEISÖLLISYYS 3 ASIANTUNTIJUUS 4 VAIKUTTAVUUS 5 2 MISSIO Edistämme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot

Perustehtävä ja arvot Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta

Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta Suomen liitto ry Suomen liitto Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu 2010 2015 Tausta 1/2 2020 15 000 kilpailijaa (lisenssi) 12 000 Kilpailijaa 60 000 Suunnistajaa suunnistajat 50 000 suunnistajaa 400

Lisätiedot

Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu Lahti

Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu Lahti Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu 47 15100 Lahti www.lahti.4h.fi Tiedon Taidot hanke Ohjausryhmän kokous 1/2015 perjantai 20.11.2015 1 Esityslista 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Vapaaehtoistoiminnan linjaus YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

VRK strategia

VRK strategia VRK strategia 2016-2020 Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme Visio 2020 Toimintaympäristön muutostekijöitä (1/3) Pääministeri Juha Sipilän hallitus aloitti toimintansa keväällä 2015. Uuden hallitusohjelman

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013)

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) :n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) Sisällysluettelo Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 2 Strategiatyö Omaishoitajat ja Läheiset liitossa Toiminta-ajatus Toimintaa

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä Asumispalveluiden visio Asumispalveluiden johtoryhmä Vantaan kaupungin strategia 2018-2021 VISIO PAINOPISTEET ROHKEA JA RENTO Vantaa on edelläkävijä ja vastuullinen kasvun keskus. 1 2 3 4 5 6 Turvaamme

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa.

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020 Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. Vuonna 2020 Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta. Kunnan taloutta hoidetaan pitkäjänteisesti. Kunnalliset päättäjät

Lisätiedot

Kohti seuraavaa sataa

Kohti seuraavaa sataa Kohti seuraavaa sataa Suomen keskeiset kysymykset 2020-luvulla 8.12.2017 POSTERINÄYTTELYN TULOKSIA Keskeiset kysymykset TOP 10 Miten irtikytketään hyvinvointi luonnonvarojen kestämättömästä käytöstä ja

Lisätiedot

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9.

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9. SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Työpaja 5.9. Miten vastaamme sote-muutoshaasteeseen? Tarkentamalla yhdessä ja itsenäisesti, mitkä ovat juuri meidän osaamistarpeita

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ Hopeakirstu-projekti hyvinvoinnin edistäjänä Marja-Leena Heikkilä Opinnäytetyö Hyvinvointipalvelut Geronomikoulutus 2018 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan

Lisätiedot

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi Lähtökohdat eli miksi tarvitaan muutosta 2 kentän toimijat (seuratoimijat, urheilijat, liikkujat,

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa STEAn strategia Uusi strategia ohjaa STEAn toimintaa Strategia antaa suuntaviivat STEAn toiminnalle ja sille, minkälaisten tavoitteiden tulisi ohjata STEAn avustustoimintaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö. Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija

Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö. Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija Vaikutusketju (The iooi method by Bertelsmann Stiftung) Ratkaisu (transformative

Lisätiedot

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut:

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut: Elinkeinostrategian valmisteluun ovat osallistuneet Keminmaan kunnan henkilöstön lisäksi luottamushenkilöt ja Keminmaan yrittäjiä. Elinkeinostrategiaan liittyen on järjestetty kaksi avointa työpajaa ja

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

www.okry.fi KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus

www.okry.fi KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus JÄRJESTÖT VAIKUTTAJINA 1(2) Järjestöissä kaikki ovat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

TSL:n strategia vuosille

TSL:n strategia vuosille TSL:n strategia vuosille 2011 2015 PERUSTEHTÄVÄ TSL on kaksikielinen sivistysjärjestö, jonka perustehtävänä on edistää demokratiaa, yhteiskunnallista ja sivistyksellistä tasa-arvoa sekä suvaitsevaisuutta

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työstä terveyttä ja elinvoimaa! -seminaari 23.4.2015 Kruunupuisto Henkilöstösihteeri Susanna Laine Sisältö Strategia Henkilöstö Työhyvinvointiohjelma

Lisätiedot

STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry STRATEGIA 2015 2020 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) on työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö. Sen vahvistaa

Lisätiedot

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS Ammattitaitovaatimukset tuntee omat kulttuuriset arvonsa ja lähtökohtansa sekä tunnistaa kulttuuri-identiteetin merkityksen yksilölle hyväksyy itsensä ja toiset tasavertaisina

Lisätiedot

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot