4H-NUORISOTYÖ Mukana muutoksessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "4H-NUORISOTYÖ Mukana muutoksessa"

Transkriptio

1 4H-nuorisotyö , 1. luonnos YHTEINEN TAHTO 4H-NUORISOTYÖ Mukana muutoksessa Joka kolmas vuosi Suomen 4H-liiton edustajakokous päättää 4H-nuorisotyön keskeiset linjat. Ennen edustajakokousta järjestöväki käy laajan keskustelun toimintaan vaikuttavista tekijöistä, pohtii järjestön tilannetta ja käsittelee tulevaisuuden vaihtoehtoja. Mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteen on edellytys sitoutuneelle järjestötyölle. 4H-järjestön yli 80 toiminnan vuotta ovat luoneet työllemme vankan perustan ja yhteisen tahtotilan. Kasvatusajattelussamme korostuvat kansalaiskasvatus ja työelämävalmiuksien sekä yritteliäisyyden edistäminen. 4H kehittää ihmistä kokonaisuutena. Tätä kuvaavat neljän H:n perustana olevat sanat Head, Hands, Heart ja Health, suomeksi harkinta, harjaannus, hyvyys ja hyvinvointi. 4H-toimija pystyy luomaan arjen hyvinvointia itselleen ja muille. 4H-NUORISOTYÖN TOIMINTA-AJATUS, PÄÄMÄÄRÄ JA ARVOT Toiminta-ajatus 4H-harrastus tukee lapsen ja nuoren kasvua aktiiviseksi, suvaitsevaksi, vastuulliseksi ja yritteliääksi. Lapsen ja nuoren kehitysvaiheet huomioon ottavassa toiminnassa opitaan itse tekemällä. 4Hkerhossa omaksutaan elämänhallintaa tukevia käytännön tietoja ja taitoja koulutetun ohjaajan tuella. Erilaiset kurssit syventävät nuoren osaamista. Toiminnassa saadaan valmiuksia aktiiviseen kansalaisuuteen, työelämään ja yrittäjyyteen. Järjestöllinen päämäärä 4H-järjestö on valtakunnallinen, yhtenäinen ja kehittyvää lasten ja nuorten elämänhallintaa ja yritteliäisyyttä tukeva kansalaisjärjestö ja johtava nuorisopalvelujen tuottaja.

2 Arvot Arvot ilmaisevat, mikä on meille toiminnassamme tärkeää. Arvot luovat toiminnallemme perustan ja ohjaavat meitä jokapäiväisessä työssämme. Arvojen merkitystä käytännön toiminnassa tulee korostaa. Nuorisotyön toimintaympäristö on vuosikymmenten kuluessa muuttunut olennaisesti. 4H-nuorisotyön arvopohjaa ei kuitenkaan ole ollut tarvetta muuttaa. Järjestön arvopohja muodostuu neljästä H- kirjaimesta: Harkinta Head Harkinta kuvaa sitä, miten tärkeää ihmisen on jatkuvasti kehittää omaa ajatteluaan sekä pyrkiä kaikessa toiminnassaan rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Harjaannus Hands Harjaannus tarkoittaa käytännön ja käden taitoja, joita harjoitellaan kaikessa 4H-toiminnassa. Tähän liittyvät tärkeänä osana asenteet, kuten esimerkiksi yritteliäisyys ja ahkeruus. Hyvyys Heart Hyvyys kertoo toisen ihmisen kunnioittamisesta ja huolenpidosta. Siihen liittyvät myös suvaitsevaisuus, yhteistyötaidot ja hyvä käytös. Hyvinvointi Health Hyvinvointi on kokonaisvaltainen asia, johon liittyvät ihmisen fyysinen ja henkinen tasapaino sekä riittävä aineellinen hyvinvointi. 4H-toimija pystyy luomaan arjen hyvinvointia itselle ja muille. Kasvatusajattelu Lapsi- ja nuorisojärjestönä 4H:lla on kasvatustehtävä. 4H-kasvatusajattelu muodostuu kasvatustavoitteesta, arvoista ja menetelmästä sekä kasvatuksen kahdesta toimintamallista. 4H:n kasvatustavoitteena on lapsen ja nuoren kasvu aktiiviseksi, vastuulliseksi ja yritteliääksi. Perustan toiminnalle muodostavat 4H:n arvot Harkinta, Harjaannus, Hyvyys ja Hyvinvointi. Toimintamenetelmänä on amerikkalaisen kasvatusfilosofin John Deweyn ajatuksiin perustuva Tekemällä oppiminen (learning by doing). 4H-toiminta on kansalaiskasvatusta, jossa yrittäjyyskasvatuksella ja työelämävalmiuksilla on keskeinen asema. Yrittäjyyskasvatusta syventää David A. Kolbin kokemuksellisen oppimisen malli. tekoja lähellä ja kaukana-toimintamalli muodostaa perustan järjestössä tehtävälle kansalaiskasvatukselle. Nuoren kasvua työelämään ja yrittäjyyteen tuetan Kolme askelta työelämään-toimintamallin avulla. 4H-nuorisotyön näkökulma on positiivinen. Ongelmien sijaan keskitymme lapsen ja nuoren vahvuuksiin, myönteisiin ominaisuuksiin ja mahdollisuuksiin. Pidämme tärkeänä perheen merkitystä ja yhteistyötä perheiden kanssa. Olemme mukana vahvistamassa lasten ja nuorten itseluottamusta, kykyä huolehtia toisista ihmisistä, vuorovaikutustaitoja, osaamista ja omaa luonnetta. Nuoresta kasvaa osaava ja aktiivinen oman yhteisönsä jäsen. 4H-nuorisotyö on luonteeltaan ennaltaehkäisevää työtä.

3 TOIMINTAYMPÄRISTÖ MUUTOKSESSA Nuorisotyön toimintaympäristössä on tapahtunut poikkeuksellisen suuria muutoksia. Muutoskehityksen ennakoidaan edelleen jatkuvan. Nuorisojärjestön on välttämättä tiedostettava toimintaan vaikuttavat muutostekijät ja otettava ne huomioon ennakoivat toimintaa linjatessaan. Nuoret Suomessa Alle 29-vuotiaita nuoria on Suomessa noin kolmannes väestöstä. Nuorten suhteellinen osuus väestöstä tulee lähivuosina edelleen vähenemään ja alueelliset muutokset tulevat olemaan suuret. Ennusteen mukaan kymmenen vuoden kuluttua valtaosa nuorista asuu maan läntisissä kunnissa sekä suurimmilla opiskelupaikkakunnilla. Nuoret eriarvoistuvat suhteessa opiskelu, työ- ja harrastusmahdollisuuksiin. Haasteena on turvata kaikille lapsille ja nuorille yhdenvertaiset mahdollisuudet rakentaa omaa tulevaisuutta asuinpaikasta riippumatta. Perheyhteisöt, sukupolvien väliset kytkennät ja vakiintuneet yhteisöt moninaistuvat. Vertaisuus ja vertaisyhteisöt ovat korvaamassa perinteisiä instituutiota. Vertaisuutta koetaan erityisesti median välityksellä. Nuoret, maahanmuutto ja monikulttuurisuus Siirtolaisten, maahanmuuttajien ja pakolaisten virta Eurooppaan kasvaa. On vaikea ennustaa, millaiset mittasuhteet ilmiö lähivuosina saa. Huomattava osa tulijoista on lapsia ja nuoria. On todennäköistä, että suuri osa heistä tulee jäämään Suomeen pysyvästi. Lasten ja nuorten onnistunut kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan on tulevaisuuden kannalta avainkysymys, sillä heidän kohdallaan riski syrjäytyä yhteiskunnasta on muita nuoria suurempi. Suomalainen yhteiskunta on yleisesti muuttumassa yhä monikulttuurisemmaksi. Tämä koskee erityisesti nuoria, koska ulkomaalaistaustaisessa väestössä nuorten osuus on muuta väestöä suurempi. Nuorten onnistuneessa kotouttamisessa tarvitaan julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin hyvää yhteistyötä. Nuoret ja globalisaatio Nuoret ovat edellisiä sukupolvia selvästi vahvemmin osa eurooppalaista ja laajempaa kansainvälistä maailmaa. Monelle nuorelle liikkuminen rajojen yli on arkipäivää, samoin kansainväliset sosiaaliset suhteet. Asioita hoidetaan ja yhteyksiä pidetään yllä verkon välityksellä. Myös työelämä kansainvälistyy. Kansainvälisen osaamisen ja suvaitsevaisuuden merkitys korostuu kaikilla elämän osa-alueilla. Nuoret ja viestintä Viestintä muuttuu vuorovaikutteisemmaksi ja pirstaloituneemmaksi. Eri-ikäisillä ihmisillä on tarve osallistua ja vaikuttaa, mutta vaikuttamisen tavat ovat erilaisia. Viestinnän käyttö painottuu digitaalisiin kanaviin, kuten internetiin, sosiaaliseen mediaan, videoihin ja blogeihin. Ihmiset haluavat seurata asioita helposti, jonka vuoksi viestintä mobilisoituu yhä enemmän, myös yhteisöllisyyttä koetaan sosiaalisessa mediassa. Viestinnän visuaalinen rooli korostuu, sillä kuvallista viestintää on helpompi ja nopeampi lukea. Ihmiset hakevat elämyksiä ja haluavat viestinnän herättävän tunteita. Liikkuvan kuvan käyttö lisääntyy, sillä sen avulla voidaan myös kertoa ja todistaa enemmän. Ihmisiin ei enää vaikuteta pelkän tekstin avulla.

4 Viestintä muuttuu yhä kiinteämmäksi osaksi toimintaa, ja se on osa kaikkien työntekijöiden työtä. Viestit pitää yhä enemmän muotoilla pienille kohderyhmille sopiviksi. Asiantuntijoiden viestintäosaaminen korostuu, sillä asioihin ja tilanteisiin pitää pystyä reagoimaan nopeasti. Ihmiset odottavat viestinnän olevan vaikuttavaa ja vakuuttavaa, jolloin se myös vahvistaa organisaatiosta rakennettavaa brändimielikuvaa. Viestit pitää tiivistää ytimekkäiksi, ja kaikkien organisaatiossa työskentelevien on sitouduttava mediaviestintään organisaation brändin rakentamiseksi. Digitaalinen toimintaympäristö on muuttanut ja muuttaa nuorten tapaa harrastaa, vaikuttaa, osallistua ja kommunikoida. Se on muuttanut myös nuorisotyölle asetettuja vaatimuksia. Sähköinen toimintaympäristö on merkittävä nuorten toimintaympäristö vuotiaista nuorista lähes kaikki käyttävät nykyisin internetiä. Yhteisöllisten median käyttäjiä on lähes 90 % nuorista. Yhteisöllisen median kasvu laajentaa ja muuttaa nuorisotyön kenttää myös tulevaisuudessa. Nuoria tavoitetaan ja heidän kanssaan toimitaan monien eri kanavien kautta. Nuoret ja työelämä Työelämä on kokonaisuutena suuressa murroksessa, muutosten suuntaa ja vaikutuksia on vaikea ennustaa. Tietotekniikka tulee korvaamaan merkittävän osan nykyisistä ammateista seuraavan kahden vuosikymmenen aikana. Yhä useampaa odottaa ura itsenäisenä ammatinharjoittajana, osaaikatyössä, freelancerina tai yrittäjänä. Työn tekeminen on yhä useammin ajasta ja paikasta riippumatonta. Vakituisten työsuhteiden määrä tulee vähenemään ja pitkät työurat jäävät vähitellen historiaan. Ihmisillä on tulevaisuudessa useita peräkkäisiä ja rinnakkaisia työuria. Oman suunnan löytäminen työelämässä on monelle haasteellista, toimeentulo voi rakentua monesta eri osasta. Elämänhallinnan ja itsensä johtamisen taidoilla tulee olemaan tärkeä merkitys. Suomen talouden näkymät tulevat olemaan pitkään heikot ja työttömyys sen seurauksena korkealla tasolla. Tämä heijastuu myös nuorten työllisyyteen. Tarjolla tulee olemaan vähemmän työpaikkoja ja on mahdollista, että myös nuorille suunnatut tukipalvelut heikkenevät. Tällöin mahdollisuus jäädä kokonaan työelämän ulkopuolelle kasvaa. Nuorten työllistymisen tukemisessa tarvitaan yhteiskunnan kaikkien sektoreiden laajaa yhteistyötä, myös kolmannen sektorin vahvaa osallistumista. Yritykset tarvitsevat jatkossakin tavallisia, hyviä työntekijöitä. Työelämän muutos haastaa perinteiset oppimiskäsitykset ja koulun toimintakulttuurin. Nuorisotyö Hallitusohjelman linjaukset antavat kunnille aiempaa enemmän harkinnanvaraa, miten nuorisotyötä kunnassa toteutetaan. Näyttää mahdolliselta, että tiedossa on säästöjä ja tehostamisvaatimuksia. Etenkin pienten kuntien resurssit ovat niin pienet, että säästöjä voi olla vaikea löytää ilman perustavanlaatuisia muutoksia. Säästöjä haettaessa mahdollinen vaihtoehto voi olla nuorisotyön ulkoistaminen järjestön tai muun toiminnan toteuttavaksi. Niissä kunnissa, joissa heikentynyt taloustilanne on vaikuttanut kunnallisen nuorisotyön resursseihin, järjestöjen merkitys kuntakentän toimijana on usein kasvanut. Tällöin järjestöjen tehtäväksi on jäänyt entistä enemmän myös sellaista toimintaa, jonka kunta on aiemmin toteuttanut itse. Järjestöiltä tarvitaan osaamista ja valmiuksia monenlaiseen yhteistyöhön nuorisopalvelujen turvaamiseksi kunnissa. Kunnat ja järjestöt sopivat jo nyt yhä enemmän paikallisesti lakisääteisten palvelujen tuottamisesta. Tämä edellyttää mahdollisuutta paikalliset olosuhteet huomioon ottavaan toimintaan laissa

5 säädettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. Kansalaistoimintaan kohdistuu ristiriitaisia odotuksia: ilman jäsenyyttä osallistuville olevia avoimia palveluja ja toisaalta jäsenmäärillä osoitettua osallisuutta ja vaikuttavuuden osoittamista. Kuntakoon kasvaessa harvaan asutun maaseudun maantieteellinen osuus kasvaa. Myös kylien merkitys maaseudun toimijoina korostuu. Nuoret ja yrittäjyys Ihmisten vastuu omasta työllistymisestään tulee kasvamaan ja henkilökohtaisten yrittäjyysvalmiuksien merkitys tulee korostumaan kaikenlaisissa töissä. Harvaan asutuilla alueilla työllistymismahdollisuudet vähenevät, näillä alueilla yrittäjyyden merkitys korostuu erityisesti. Nuoria yrittäjiä tarvitaan myös ikääntyvien yrittäjien yritystoiminnan jatkajiksi. Nuorten valmiuksia työllistää itsensä joko osittain tai kokonaan itsenäisenä yrittäjänä tulee vahvistaa. Nuoria tulee rohkaista yrittäjyyteen ja sen harjoitteluun tulee kehittää nuorille soveltuvia muotoja. Nuoret ja yhteisöllisyys Yhteisöllisyys on muutoksessa, sitä koetaan yhä enemmän median välityksellä esimerkiksi verkkoyhteisöissä. Sosiaalinen media on monelle tärkein sosiaalinen verkosto. Vertaisyhteisöt korvaavat perinteisiä yhteisöjä. Nuorten parissa tarve kasvokkain tapahtuvaan kohtaamiseen on silti myös säilynyt. Järjestöjen tehtävänä on tarjota nuorille turvallinen ympäristö yhdessä oloon. Nuoret ovat kiinnostuneet ympäristön tulevasta kehityksestä ja kansalaisten ympäristötietoisuus on parantunut osittain nuorten ansiosta. Ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyvät kysymykset ovat korkealla nuorten arvoasteikossa ja vaikuttavat heidän päätöksiinsä ja valintoihinsa. Biotalous avaa uusia opiskelu- ja työtilaisuuksia. Yhteiskunnallisten palvelujen tuottaminen Väestön ikääntyminen ja väestön muuttaminen asutuskeskuksiin ovat muiden tekijöiden ohella haastaneet perinteiset palvelurakenteet, jotka koskevat mm. sosiaali-, terveys-, ja koulutuspalvelujen järjestämistä. Hallitus on ilmoittanut, että Suomeen tulee 15 sote-aluetta ja 18 itsehallintoaluetta. Linjaukset ja tuleva maakuntahallinto vaikuttavat olennaisesti valtion ja kuntien aikaisempaan työnjakoon palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa. Taloudellinen viitekehys Suomen taloudellinen tilanne on vakava. Talouskehitys on ollut heikkoa useita vuosia. Työttömyys on kasvanut ja työttömyysjaksot pidentyneet. Väestön ikääntyminen heikentää huoltosuhdetta. Yhteiskunnassa tarvitaan rakenteellisia uudistuksia hyvinvoinnin turvaamiseksi myös tulevaisuudessa. Valtion velka on kasvanut nopeasti, mikä on pakottanut päätöksentekijät ankariin budjettileikkauksiin. Leikkaukset ovat olennaisella tavalla heikentäneet 4H-nuorisotyön toimintaedellytyksiä.

6 4H-JÄRJESTÖN TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. Nuorille töitä ja yrittämisen mahdollisuuksia 4H-järjestö tukee lasten ja nuorten kasvua kohti tulevaisuuden työelämää ja yrittäjyyttä. Tavoitteenamme on, että 4H-toiminnassa mukana olevista lapsista ja nuorista kasvaa aktiivisia ja vastuullisia aikuisia, joilla on valmiuksia ansaita toimeentulonsa omalla työllään muuttuvassa maailmassa. Erilaisten ammatillisten tietojen ja taitojen lisäksi tulevaisuuden työelämä edellyttää ihmisiltä valmiuksia, jotka mahdollistavat jatkuvan oppimisen, uusien tilanteiden haltuunoton sekä kyvyn selviytyä työelämän muuttuvissa olosuhteissa. Ne kertovat ihmisen kyvystä selviytyä erilaisista tilanteista. Tarvitaan yritteliästä asennetta ja kykyä ottaa vastuuta omasta elämästä. Tietojen ja taitojen lisäksi tarjoamme nuorille monipuolisia työmahdollisuuksia maaseudulla ja kaupungeissa. Erityisenä kohderyhmänämme ovat alle 18-vuotiaat nuoret, joiden työllistymiselle alhainen ikä asettaa usein ylimääräisiä haasteita. Yrittäjyydestä kiinnostuneille nuorille tarjoamme mahdollisuuden oman yritystoiminnan aloittamiseen ja harjoitteluun 4H-yrittäjänä. Toimintamme perustuu Kolme askelta työelämään -malliin, joka on käytössä kaikissa 4Hyhdistyksissä. Se pitää sisällään myös paikallisille 4H-yhdistyksille määritellyt avaintuotteet, jotka ovat ryhmätoiminta, koulutukset, työllistäminen ja nuorten yritykset. Kolme askelta -ajattelun mukaisesti työelämään kasvetaan vähitellen. 4H-järjestö haluaa olla mukana tukemassa lasta ja nuorta kaikissa ikävaiheissa.

7 Perusta tulevaisuuden työelämätaidoille alkaa rakentua jo lapsena. 4H-kerhotoiminnassa lapset oppivat monipuolisesti elämänhallintaa tukevia käytännön ja käden taitoja. Samalla he oppivat tunnistamaan omat vahvuutensa ja kiinnostuksen kohteensa. Kerhojen ohjaus ja pedagogiikka tukevat työelämässä ja yrittäjyydessä tarvittavien ominaisuuksien kehittymistä. Yli 13-vuotiaat nuoret voivat harjoitella työelämätaitoja paikallisten 4H-yhdistysten järjestämillä kursseilla. Yleisiä työelämävalmiuksia antavat mm. Ajokortti työelämään-kurssi (työntekijänä toimiminen), 4H-yrityskurssi (yritystoiminta) sekä Osaava kerhonohjaaja-kurssi (ryhmien ohjaaminen). Lisäksi nuoria valmennetaan niihin käytännön töihin, joihin he ovat 4H:n kautta työllistymässä. Nuoret työllistyvät 4H:n kautta hyvin erilaisiin töihin, joista monet helpottavat ihmisten selviytymistä arjessa sekä maalla että kaupungeissa. Asiakkaana voivat olla myös yritykset ja yhteisöt. Yrittäjyydestä kiinnostuneita nuoria tuetaan oman 4H-Yrityksen perustamisessa. Tavoitteenamme on, että mahdollisimman moni nuori voisi saada ensimmäisen, onnistuneen työkokemuksen omalla kotiseudullaan jo yläkouluikäisenä.

8 Strategiakauden aikana: Vahvistamme toimintaamme nuorten työelämävalmiuksien, työllistymisen ja yrittäjyyden tukemisessa Kolme askelta työelämään-mallin pohjalta. Olemme aktiivisesti rakentamassa nuorten työelämätaitoihin, työllistymiseen ja yrittäjyyteen liittyviä kumppanuuksia kuntien, elinkeinoelämän ja muiden järjestöjen kanssa lasten ja nuorten hyväksi. 4H tunnetaan hyvänä ja luotettavana palvelujen tuottajana ja yhteistyökumppanina. Vahvistamme digitaalista työotetta. Kehitämme nuorten työelämävalmiuksia, työllistymistä ja yrittäjyyttä tukevaa verkkonuorisotyötä, painopistealueena erityisesti TOP-tehtäväpankki sekä 4H-akatemia. Otamme käyttöön uusia käytäntöjä nonformaalin oppimisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Tavoitamme lapset ja nuoret ensisijaisesti kasvotusten mutta myös verkon välityksellä. Vahvistamme nuorten työelämätaitoja, työllistymistä ja yrittäjyyttä tukevaa vapaaehtoistoimintaa. Perheet ja aikuiset ovat mukana toiminnassa. Tarjoamme nuorille mahdollisuutta tehdä töitä ja yrittää biotalouteen liittyvillä aloilla sekä tutustua mahdollisiin urapolkuihin. Biotalouteen liittyvien toimintojen osuus yrittäjyyskasvatuksessa vahvistuu. Luomme eri kulttuureista tuleville nuorille mahdollisuuksia osallistua Kolme askelta työelämään mallin mukaisiin toimintoihin. Kansainvälinen näkökulma ymmärretään osaksi kaikkea toimintaa. Viestimme toiminnasta monipuolisesti sähköisen median eri kanavissa. Nuoret, vanhemmat ja suuri yleisö tuntevat 4H:n tarjoamat mahdollisuudet nuorten työelämävalmiuksiin, työllistämiseen ja yritystoimintaan liittyen. Teemme 4H-toiminnan tunnetuksi vaikuttavalla ja proaktiivisella viestinnällä. Kerromme nuorten työllistymiseen ja yrittäjyyteen liittyviä tarinoita verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Rohkaisemme nuoria itse kertomaan omista työ- ja yrittäjyyskokemuksistaan 4H:ssa erilaisissa viestintäkanavissa. 2. Tekoja nuorten tavalla 4H-harrastuksen parissa lapsi ja nuori kasvaa aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi, itsetuntoiseksi ja avarakatseiseksi ihmiseksi, joka pystyy toimimaan yhdessä toisten ihmisten kanssa yhteiseksi hyväksi. 4H:ssa nuoret oppivat aktiivisen kansalaisen perustaitoja, osallistumista ja vaikuttamista. He oppivat suunnittelemaan ja toteuttamaan itsenäisesti tärkeinä pitämiään asioita ja projekteja. Heillä on kyky ja halu osallistua ja vaikuttaa asioihin omassa kylässään, omalla kotipaikkakunnallaan tai koko maailmassa konkreettisten tekojen kautta. Heistä kasvaa aktiivisia kansalaisia, jotka huolehtivat omista kansalaisvelvollisuuksistaan, hallitsevat riittävät tiedot ja taidot, huolehtivat sosiaalisesta yhteydestä läheisiin sekä osallistuvat vapaaehtoistoimintaan ja oman yhteisön kehittämiseen. Strategiakauden aikana Tuemme nuorten kasvua aktiiviseksi kansalaiseksi Tekoja lähellä ja kaukanatoimintamallin mukaisesti. Toiminnan lähtökohtana ovat paikalliset ideat ja tarpeet.

9 Kannustamme nuoria aktiiviseen järjestötoimintaan sekä omien ideoiden toteuttamiseen. Viestimme toteutuneista teoista yhdessä lasten ja nuorten kanssa Aktiivisen kansalaisuuden perustana ovat riittävät tiedot ja taidot. 4H:ssa lapsella ja nuorella on mahdollisuus harjoitella tekemistä, osallistumista ja vaikuttamista ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti esimerkiksi järjestön 4H-nuorisotoimikunnassa ja järjestön muussa virallisessa päätöksenteossa. Yhteisöllistä tekemistä harjoitellaan myös kerhoissa, leireillä, kursseilla, tapahtumissa ja järjestön tarjoamassa kansainvälisessä toiminnassa. Vahvistamme lasten ja nuorten osallisuutta toiminnan suunnittelussa. Kaikessa toiminnassa pidämme tärkeänä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää arvopohjaa 2. Tärkeä osa aktiivisen kansalaisen osaamista on kyky ja rohkeus muuttaa omat ideat ja ajatukset konkreettiseksi toiminnaksi. 4H-toiminnassa aikuisten ja vapaaehtoisten tehtävänä on tarjota lapsille ja nuorille tiloja, välineitä ja mahdollisuuksia omaehtoisen toiminnan harjoitteluun. Toimihenkilöiden ja vapaaehtoisten tehtävänä on myös toimia valmentajina. He näyttävät suuntaa, innostavat ja kannustavat, mutta eivät tee asioita nuorten puolesta.4h-järjestö tukee nuorten omaa toimintaa myöntämällä Itse tehty-rahaa nuorten itse ideoimille ja toteuttamille projekteille. 4H-liiton tarjoama valmentajakoulutus ja 4H-valmentajien ryhmä tarjoavat tukea valmentajana toimimiseen. 3. 4H-järjestön kasvatusajattelun mukaan aktiivinen kansalaisuus tulee parhaiten näkyväksi lasten ja nuorten tekeminä hyvinä tekoina omassa lähiympäristössä tai kauempana maailmassa. Parhaat teot

10 ovat aidosti lasten ja nuorten itsensä ideoimia ja toteuttamia. Ne ovat osoitus siitä, että jokainen voi tehdä jotakin yhteiseksi hyväksi. 4. Oikeanlaiset teot tunnistaa siitä, että ne lisäävät yhteistä hyvinvointia. Tässä toteutuu myös 4Hjärjestön arvopohja, jonka mukaan 4H-toimija pystyy luomaan arjen hyvinvointia itselle ja muille. VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ 4H:n viestintä on avointa, vuorovaikutteista ja ennakoivaa. Asiantuntijoiden rooli viestinnän toteuttamisessa kasvaa, sillä lapset, nuoret, vanhemmat, media ja sidosryhmät haluavat kohdata ihmisen. Asiantuntijat rakentavat omalla viestinnällään 4H:n mainetta. Sitoudumme tarttumaan viestinnän mahdollisuuksiin nuorten työllistämiseen ja yrittäjyyteen liittyvissä asioissa. Kehitämme 4H:n viestintäkulttuuria siten, että 4H:n asiantuntijoilta kysytään mielipiteitä. Koulutamme 4H-liiton ja yhdistyksien henkilökuntaa verkkoviestintään, sosiaalisen median käyttöön sekä mediakontaktointiin ja tiedottamiseen. Kehitämme Skypen-kautta toteutettavia viestintäkoulutuksia. Otamme rohkeasti käyttöön blogit, sosiaalisen median eri kanavat ja ennakoivan tavan viestiä. Uuden viestintätavan avulla rakennamme 4H-toiminnan tunnettuutta. Parannamme tapaamme viestiä medialle ja kohdennamme viestinnän resurssit mahdollisuusviestintään. Toteutamme erilaisia kampanjoita, jotka tukevat 4H:n tunnettuuden kasvua. Teemme aktiivisesti 4H-toimintaa tunnetuksi ja rakennamme brändiä. Verkkoviestinnän ja sosiaalisen median käyttö lisääntyy, jonka vuoksi 4H:n viestinnältä vaaditaan nopeaa muuntautumiskykyä. Nuorten tavoittaminen on haastavampaa, joten viestinnällistä suuntaa pitää pystyä muuttamaan nopeasti. Rohkaisemme nuoria kertomaan, mitä he ovat saaneet 4H:n kursseilta, työkokemuksesta ja 4H-yrittäjyydestä. Otamme aktiivisesti nuoret mukaan viestintään ja markkinointiin, kehitämme tähän nuorelle. Kehitämme eri kohderyhmille suunnattua viestintää. KANSALAISYHTEISKUNTA JA KANSALAISJÄRJESTÖT Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus lepää paljon kansalaisyhteiskunnassa ja järjestöissä. Moninainen yhteiskunnallinen kehitys ja toimintaympäristön muutoksen ovat vaikuttaneet järjestöjen asemaan ja toimintatapaan. Vanhoja järjestöjä kuihtuu ja uusia perustetaan. Suomen haasteellinen taloudellinen tilanne ja suuret rakenteelliset muutostarpeet vaikuttavat järjestötoiminnan toimintaedellytyksiin. Vapaaehtoistoiminnan tarve kasvaa kun samanaikaisesti järjestöjen taloudelliset resurssit ohjata, tukea ja palkita vapaaehtoisia ovat vähenemässä. Vapaaehtoistoiminnan eri muotojen hyödyntämisessä on 4H-järjestössäkin vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia. Vapaaehtoistoiminnan käsite on muuttumassa, mutta valmius vapaaehtoistoimintaan voi olla kasvussa. Vapaaehtoistoiminnan uusia muotoja ovat virtuaalivapaaehtoisuus, lyhytkestoset projektit ja globaalinen vapaaehtoisuus. 4H-järjestön on oltava valppaana kansalaisjärjestöjen muutoskehityksessä. Vapaaehtoistyötä on vahvistettava. Vastaavasti huolta on kannettava yhdistysten hallitusten jäsenten osaamisesta, jotta hallitus kykenee mahdollisimman menestyksellisesti johtamaan yhdistyksen toimintaa ja hoitamaan esimiestyötään. Hallituksilta vaaditaan aiempaa enemmän osaamista mm. hanketoiminnassa ja

11 kuntayhteistyössä. Hyvä johtaminen on tärkeä osa työntekijöiden jaksamista ja työhyvinvointia. Strategiakaudella panostetaan 4H-yhdistysten hallitusten vahvistamiseen, niin että meillä on osaavat luottamushenkilöt johtamassa yhdistystä ja tukemassa toiminnanjohtajaa. HANKETOIMINNALLA KEHITETÄÄN UUTTA TOIMINTAA Tavoitteena on nostaa järjestö merkittäväksi ja arvostetuksi hanketoimijaksi ja yhteistyökumppaniksi paikallisella, alueellisella, valtakunnallisella ja kansainvälisellä tasolla. Hanketoiminta mahdollistaa 4H-nuorisotyön innovatiivisen kehittämisen. Hanketoiminnan volyymi ja järjestöön saatava rahoitus kasvaa pitkäjänteisesti ja taloudellisesti kestävästi. Tavoitteeseen päästään vaikuttavalla, tavoitteellisella, suunnitelmallisella ja ammattimaisesti hoidetulla hanketoiminnalla: Tehdään aktiivisesti hanketoiminnan edunvalvontaa eri tasoilla. Osallistutaan kehittämisohjelmien valmisteluun ja tuodaan mukaan 4H-nuorisotyön näkökulma. Lisätään liiton ja yhdistysten toimihenkilöiden hanketoiminnan osaamista. Tarjotaan yhdistyksille hanketoiminnan neuvontaa. Tehdään paikallisia, alueellisia, valtakunnallisia ja kansainvälisten hankehakemuksia. Hallinnoidaan ja toteutetaan hankkeita. Ollaan mukana muiden tahojen hallinnoimissa hankkeissa. Jaetaan hyviä käytäntöjä ja malleja. Tarjotaan yhdistyksille hankkeiden hallinnointia erityistilanteissa. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma tarjoaa useita merkittäviä hankevaihtoehtoja. Myös useat ministeriöt, Euroopan komissio, säätiöt ja yritykset voivat rahoittaa kehittämishankkeita. 4H-järjestön hanketoiminta tukee nuorisotyölle asetettuja tavoitteita ja strategisia painopistealueita. Paikallisia 4H-yhdistyksiä tuetaan erilaisten rahoitusmahdollisuuksien hyödyntämisessä. Varainhankinta on tärkeä osa järjestön rahoitusta. Varainhankintaa kehitetään pitkäjänteisesti ja kestävästi. Valtakunnalliset varainhankinnan mallit ja yhtenäiset toimintatavat mahdollistavat yhä paremman varainhankinnan tuloksen kaikilla järjestötasoilla. Varainhankinnan teemoittamisella ja kohderyhmien jaottelulla voidaan tavoittaa uusia kohderyhmiä ja yhteistyökumppaneita. PAIKALLISEN 4H-NUORISOTYÖN RAKENTEET Nuorisotyön lähtökohta on nuorten kohtaaminen. Käytännön nuorisotyössä avainasemassa ovat paikalliset 4H-yhdistykset, joiden ansiosta nuoriin saadaan kontaktia mm. kerhoissa, koulutuksissa, työllistämisessä, kilpailuissa, leireillä ja tapahtumissa. 4H-yhdistysten rakenne on pääosin vastannut kuntarajoja. Kuntaliitoksissa usein myös alueen 4Hyhdistykset ovat yhdistyneet. On olemassa myös useamman kunnan alueen kattavia 4H-yhdistyksiä. Yhdistykset päättävät itse toimintamallistaan paikallisista olosuhteista lähtien. Yhdistysten toimintarakenteisiin vaikuttavat kuntarakenteiden ohella mm. informaatio- ja viestintärakenteet ja taloudelliset tekijät. Keskusjärjestö auttaa asiantuntemuksellaan yhdistyksiä niiden mahdollisissa yhdistymistilanteissa tai muissa rakenteellisissa ratkaisuissa.

12 YHDESSÄ OLEMME VAHVOJA Järjestössä toteutetun työhyvinvointikyselyn mukaan sosiaalinen tuki edistää merkittävästi työhyvinvointia. Strategiakaudella lisäämme vertaistukea 4H-yhdistysten toiminnanjohtajien kesken, samoin 4H-liiton henkilöstön ja 4H-yhdistysten hallitusten kesken. Perinteisiä vertaistuen muotoja toiminnanjohtajille ovat mm. toimihenkilöpäivät. Strategiakaudella on tarkoitus jatkaa hyväksi koettuja toimintatapoja ja ottaa niiden rinnalle käyttöön uusia, esimerkiksi vertaismentorointi verkon välityksellä ja työvierailut toisissa yhdistyksissä. Vertaistuen ja vuorovaikutuksen avulla voimme jakaa hyviä käytäntöjä ja onnistumisia, ja toisaalta saada tukea haastavissa tilanteissa. HALLINTO TUKEE TOIMINTAA Strategiakauden aikana hallinto keskittyy toimintojen vakauttamiseen ja tehostamiseen. Liiton sisäistä tuloksen seurantaa ja raportointia kehitetään entisestään, ottaen huomioon myös entistä painokkaammin rahavirtojen seurannan sekä ennusteen. Henkilöstöhallinnon osalta työaikaseurantaa parannetaan ja tehostetaan. Tätä kautta saadaan liittymäpintaa henkilöstön työhyvinvointiin ja jaksamiseen. Jäsenmaksuhallintoa kehitetään ja sujuvoitetaan edelleen, varmistetaan järjestelmän toimivuus sekä tehdään suunnitelmat poikkeustilanteiden varalle. Yhdistyksille tarjottavia taloushallintopalveluita kehitetään edelleen ja keskitytään palvelun tehostamiseen ja laadun tarkkailuun.

OTE MUUTOKSEEN JA TULEVAISUUTEEN

OTE MUUTOKSEEN JA TULEVAISUUTEEN 4H-nuorisotyö 2017-2019 OTE MUUTOKSEEN JA TULEVAISUUTEEN H 4 1 Suomen 4H-liitto Edustajakokous 27.4.2016 LUONNOS 4H-NUORISOTYÖ 2017 2019 Ote muutokseen ja tulevaisuuteen YHTEINEN TAHTO 4H-järjestö on ollut

Lisätiedot

Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 86. toimintavuosi

Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 86. toimintavuosi Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2018 86. toimintavuosi Suomen 4H-järjestöllä on 50 000 jäsentä, joista nuorisojäseniä on 43 000. Järjestön kokonaistuotot ovat n. 26 milj. euroa. Kerhotoiminta

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 88. toimintavuosi

Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 88. toimintavuosi Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2017 88. toimintavuosi Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2019 2021 Hyväksytty Joensuun Nuorisoseurakokouksessa 29. 30.9.2018 Kuvaajatiedot Etu-ja takakannen kuvat, sivu 5: Jussi Kaijankangas Sivut 2 4, sivut 6 7:

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyysskasvatuspäivät 7.10.2011 Minna Riikka Järvinen Toiminnanjohtaja, KT, FM, MBA Kerhokeskus Kerhokeskus Edistää lasten ja nuorten

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä

Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä 30.11.2018 Järjestöt koulujen ja oppilaitosten kumppanina työelämävalmiuksien edistämisessä. Helena Herttuainen, Suomen 4H-liitto ry 4H-järjestö 4H on lasten ja

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ. Suomen 4H-liitto 2013 Edustajakokouksen hyväksymä

4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ. Suomen 4H-liitto 2013 Edustajakokouksen hyväksymä 4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ 4 H Suomen 4H-liitto 2013 Edustajakokouksen hyväksymä Yhteinen tekemisen tahto 4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton

Lisätiedot

4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ. Suomen 4H-liitto Edustajakokous 26.4.2013

4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ. Suomen 4H-liitto Edustajakokous 26.4.2013 4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ 4 H Suomen 4H-liitto Edustajakokous 26.4.2013 Yhteinen tekemisen tahto 4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta VIESTINTÄSTRATEGIA 2017 2020 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Nykytila 2.1. Kehittämiskohteiden toteutuminen 3. Perusviesti 4. Viestintä ylioppilaskunnan strategian toteuttajana

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Keliakialiiton strategia

Keliakialiiton strategia Keliakialiiton strategia 2016 2020 Keliakialiitto ry Kuvat ja taitto: Sonja Tuomi Painopaikka: Waasa Graphics Oy, 2015 Keliakialiiton strategia 2016 2020 Visio 2020... 4 Toiminta-ajatus... 6 Toimintaympäristön

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 85. toimintavuosi

Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 85. toimintavuosi Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2017 85. toimintavuosi Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

HESETA RY STRATEGIA

HESETA RY STRATEGIA HESETA RY STRATEGIA 2018-2022 1 SISÄLLYSLUETTELO SIVU MISSIO 2 VISIO 2 ARVOT 2 STRATEGISET LINJAUKSET 2018-2022 3 YHTEISÖLLISYYS 3 ASIANTUNTIJUUS 4 VAIKUTTAVUUS 5 2 MISSIO Edistämme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa.

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa. Kuvat ClipArt Yrittäjyyskasvatus oppimisen perustana -ohjevihkonen on tarkoitettu yleissivistävän opettajankoulutuksen opiskelijoiden ja ohjaajien käyttöön. Materiaali on mahdollista saada myös PowerPoint

Lisätiedot

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia

Lisätiedot

Joroisten: 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma toimintavuosi

Joroisten: 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma toimintavuosi Joroisten: 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2016 59. toimintavuosi 000088404048 Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Suomessa tulevaisuususko on ollut koetuksella mm. vaatimattoman talouskehityksen,

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli. Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi. Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija

Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli. Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi. Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija Pohjois-Karjalan ELY-keskus 22.11.2016 1 Miksi kotoutuminen on tärkeää? Laki kotoutumisen

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät 6.9.20182 Tähtiseura-ohjelman laatutekijät Yhteiset laatutekijät Lapset & nuoret Aikuiset Johtaminen ja hallinto Johtaminen Hallinto Viestintä ja markkinointi

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan

Lisätiedot

Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö. Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija

Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö. Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija Vaikutusketju (The iooi method by Bertelsmann Stiftung) Ratkaisu (transformative

Lisätiedot

24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa

24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa 24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa 1 Palokuntien toimintaohjelma tähtää elinvoimaisen, houkuttelevan ja laadukkaan palokuntatoiminnan ylläpitoon ja kehittämiseen.

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

www.okry.fi KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus

www.okry.fi KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus JÄRJESTÖT VAIKUTTAJINA 1(2) Järjestöissä kaikki ovat

Lisätiedot

EDUSKUNNAN MAATALOUSJAOSTOLLE

EDUSKUNNAN MAATALOUSJAOSTOLLE Maatalousjaosto HE 134/2016 vp EDUSKUNNAN MAATALOUSJAOSTOLLE 4H johdattaa työelämään ja yrittäjyyteen 4H-nuorisotyön ydinsisältö on kiteytetty Kolme askelta työelämään toimintamalliin (liite). Kerhoissa

Lisätiedot

VRK strategia

VRK strategia VRK strategia 2016-2020 Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme Visio 2020 Toimintaympäristön muutostekijöitä (1/3) Pääministeri Juha Sipilän hallitus aloitti toimintansa keväällä 2015. Uuden hallitusohjelman

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnalliset työpajapäivät 27.4.2016 Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Nuori2017 28.3.2017 Työpajatoiminnan vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä Asumispalveluiden visio Asumispalveluiden johtoryhmä Vantaan kaupungin strategia 2018-2021 VISIO PAINOPISTEET ROHKEA JA RENTO Vantaa on edelläkävijä ja vastuullinen kasvun keskus. 1 2 3 4 5 6 Turvaamme

Lisätiedot

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen

Lisätiedot

Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä

Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä Nuori Mieli Työssä S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä Nuori Mieli Työssä- ohjelma tavoittelee nuorten työelämän

Lisätiedot

Kohti seuraavaa sataa

Kohti seuraavaa sataa Kohti seuraavaa sataa Suomen keskeiset kysymykset 2020-luvulla 8.12.2017 POSTERINÄYTTELYN TULOKSIA Keskeiset kysymykset TOP 10 Miten irtikytketään hyvinvointi luonnonvarojen kestämättömästä käytöstä ja

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa STEAn strategia Uusi strategia ohjaa STEAn toimintaa Strategia antaa suuntaviivat STEAn toiminnalle ja sille, minkälaisten tavoitteiden tulisi ohjata STEAn avustustoimintaa

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous 27.4.2019 MARTAT ON KOTITALOUSNEUVONTA- JÄRJESTÖ Edistämme kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Toiminnassamme löytää ja oppii yhdessä tekemällä

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Pelastuslaitosten ulkoinen viestintä 2017 Ulkoisen viestinnän tila sekä koettuja haasteita ja kehittämisideoita laitoksilta

Pelastuslaitosten ulkoinen viestintä 2017 Ulkoisen viestinnän tila sekä koettuja haasteita ja kehittämisideoita laitoksilta Pelastuslaitosten ulkoinen viestintä 2017 Ulkoisen viestinnän tila sekä koettuja haasteita ja kehittämisideoita laitoksilta Pelastustoimen viestintä 2020 -työpaja 27.11.2017, Kuopio Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10 MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10 AVUSTUSOSASTO RAY 25.10.2016 2 LAKISÄÄTEINEN TEHTÄVÄ Laki raha-automaattiavustuksista 21. Rahaautomaattiyhdistyksen on sopivalla tavalla seurattava myönnettyjen

Lisätiedot

Sydänyhdistysten aikamatka. Ulla Harala

Sydänyhdistysten aikamatka. Ulla Harala Sydänyhdistysten aikamatka Ulla Harala YHDISTYSTEN SYNTY TAVOITTEET Tautien vähentäminen Terveyden edistäminen Sydänjärjestöä tarvitaan vielä tänäänkin toteuttamaan samaa tehtävää kuin vuosikymmeniä sitten.

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa Päivi Ovaska Projektipäällikkö Saimaan ammattiopisto Sampo Antti Oravuo Yritysasiantuntija Imatran seudun kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksen edistämistä

Lisätiedot

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia

Lisätiedot

Mitä ovat Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut asiakkaalle?

Mitä ovat Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut asiakkaalle? Mitä ovat Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut asiakkaalle? Se kuuluisa yksi luukku auttaa löytämään vastauksen koulutukseen tai työllistymiseen liittyvään kysymykseen Lapista Kohtaamisia tapahtumissa

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Hankejohtaja Mira Uunimäki ja projektipäällikkö Tiina Karppinen Sote-virkamieskoordinaatioryhmä 24.1.2019 Ohjeet Projektin eteneminen ja työvaiheet Työskentely alkanut

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Etunimi Sukunimi

Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Etunimi Sukunimi Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 19.5.2017 Etunimi Sukunimi Sisältö Viestinnän tavoitteet Priorisoidut kohderyhmät Kanavat Pääviestit Visuaalinen viestintä Projektit / toimenpiteitä

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan?

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? Erilaisia maahanmuuttajia Työperäinen maahanmuutto sekundäärimaahanmuuttajat Pakolaiset Turvapaikanhakijat

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

Kolmas sektori ja maaseutukuntien palvelut

Kolmas sektori ja maaseutukuntien palvelut Kolmas sektori ja maaseutukuntien palvelut Mikkelin Tiedepäivä 7.4.2011 Ritva Pihlaja projektipäällikkö Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä tutkija Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Lisätiedot

SPEK2020. strategia

SPEK2020. strategia SPEK2020 strategia 2019-2023 Vaikutamme turvallisen yhteiskunnan puolesta, seuraamme ja ennakoimme yhteiskuntakehitystä, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kokoamme tietoa yhteiskuntakehityksestä,

Lisätiedot

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto 27.11.2017 Rauman Tarina 2, 2018-2021 2 Hyvinvointia ja elinvoimaa tukevat linjaukset Terveellinen, turvallinen ja palveleva Rauma Vireän elinkeinoelämän Rauma Hyvien

Lisätiedot

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025 n kunta Viestintäpolitiikka 2025 Kunnanhallitus 25.6.2012 Viestinnän tavoitteet Viestinnän tavoitteena on omalta osaltaan tukea kuntastrategiassa 2025 määritellyn tahtotilamme saavuttamista ja arvojemme

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu Lahti

Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu Lahti Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu 47 15100 Lahti www.lahti.4h.fi Tiedon Taidot hanke Ohjausryhmän kokous 1/2015 perjantai 20.11.2015 1 Esityslista 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7.

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja on osa Yritteliäs ja hyvinvoiva

Lisätiedot

Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely

Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely Helsingin kasvatus ja koulutus Toimialan esittely 30.5.2017 Helsingin kasvatus ja koulutus 1 2 3 Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pähkinänkuoressa Tavoitteemme: mistä haluamme olla tunnettuja?

Lisätiedot

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa STEAn strategia Uusi strategia ohjaa STEAn toimintaa Strategia antaa suuntaviivat STEAn toiminnalle ja sille, minkälaisten tavoitteiden tulisi ohjata STEAn avustustoimintaa

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.12.2006 Helinä Mäenpää viestintäpäällikkö Jyväskylän kaupungin viestinnän tavoite Viestintä tukee tasapuolista tiedonsaantia,

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84 EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää

Lisätiedot

TSL:n strategia vuosille

TSL:n strategia vuosille TSL:n strategia vuosille 2011 2015 PERUSTEHTÄVÄ TSL on kaksikielinen sivistysjärjestö, jonka perustehtävänä on edistää demokratiaa, yhteiskunnallista ja sivistyksellistä tasa-arvoa sekä suvaitsevaisuutta

Lisätiedot

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma Järjestöedustamo ja Kumppanuus 2020- ohjelma Tampereen kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Eläkeläisvaltuuston kokous 27.3.2018 1 Kumppanuus 2020-ohjelma Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta ja tapa toimia. Yhdessä tekemisen kulttuuri ja korkea osaaminen

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Huomisen tiennäyttäjä

Huomisen tiennäyttäjä Huomisen tiennäyttäjä 75 huomisen tiennäyttäjä HUOMISEN TIENNÄYTTÄJÄ SKAL on jäsentensä näköinen ja arvostat niitä. Järjestömme valvoo kokoinen, maanteiden tavaraliikenteessä toimivien yritysten ja kuljetusyrittäminen

Lisätiedot

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma Järjestöhautomo Sosiaalipedagoginen näkökulma Marjo Raivio, 1100247 Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky Sosiaaliala Suullinen, kirjallinen ja verkkoviestintä XXXAC03-2284 Laaja kirjallinen

Lisätiedot

MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke

MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke 12.2.2013 Kokkola ja Kruunupyy Kehittämisen painopistealueet: 1. Vuorovaikutuksen lisääminen sosiaali-

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 17.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot