Kierrätysmateriaaleja hyödyntävien kasvualustojen tuotantoprosessin ympäristö- ja yhteiskunnallinen kustannus-hyötyanalyysi

Transkriptio

1 Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Teollisuuden ympäristötekniikka Diplomityö Kierrätysmateriaaleja hyödyntävien kasvualustojen tuotantoprosessin ympäristö- ja yhteiskunnallinen kustannus-hyötyanalyysi Oulussa Tekijä: Tiina Ruuskanen Työn valvoja: Prof. Riitta Keiski Työn ohjaajat: TkT Eva Pongrácz FM Paula Saavalainen Prof. Sirpa Kurppa

2 OULUN YLIOPISTO Tiivistelmä opinnäytetyöstä Teknillinen tiedekunta Osasto Koulutusohjelma Prosessi- ja ympäristötekniikan os. Tekijä Ruuskanen Tiina Ympäristötekniikan koulutusohjelma Työn valvoja Keiski R, professori Työn nimi Kierrätysmateriaaleja hyödyntävien kasvualustojen tuotantoprosessin ympäristö- ja yhteiskunnallinen kustannus-hyötyanalyysi Opintosuunta Työn laji Aika Sivumäärä Teollisuuden ympäristötekniikka Diplomityö Helmikuu s.; 7 liitettä Tiivistelmä Uuden, voimaan tulleen jätelain vaatimuksesta biohajoavien jätteiden hyödyntämistavoite on lähes 100 % ja siksi biojätteiden hyödyntämismahdollisuuksiin liittyvä tutkimus on erittäin ajankohtaista. Työ on tehty osana Elinkaarianalyysin soveltaminen kestävään, kierrätysmateriaaleja hyödyntävään viherrakentamiseen - hanketta, joka kuuluu EU:n Life+ -ohjelmaan. Työn tavoitteena on tarkastella kasvualustojen tuotantoprosessin ympäristölle ja yhteiskunnalle aiheutuvia vaikutuksia sekä arvioida niiden kustannuksia. Tarkastelualue on rajattu biohajoavien jätteiden vastaanotosta multatuotteiden valmistumiseen. Tarkastelussa käytettiin elinkaarianalyysin ja kustannus-hyötyanalyysin yhdistelmää ja arvioiduille ympäristövaikutuksille laskettiin mahdollisuuksien mukaan myös kustannukset. Kasvualustojen tuotantoprosessin merkittävimmät ympäristövaikutukset liittyvät ilmastopäästöihin. Päästöistä huomioitiin metaanin ja dityppioksidin päästöt, joiden ilmastovaikutus ilmaistiin ekvivalenttisena hiilijalanjälkenä. Kompostointiprosessin hiilijalanjälki on 95 kg CO 2 -ekv. per tonni kompostia. Muut raaka-aineet ja prosessit huomioiden laskettiin hiilijalanjäljet kahdelle Mustankorkea Oy:ssä Kekkilä Oy:n ohjeella valmistetulle tuotteelle: puisto- ja puutarhamullalle. Hiilialanjälki puistomullalle on 39 kg CO 2 -ekv. per tonni tuotetta ja puutarhamullalle 56 kg CO 2 -ekv. per tonni tuotetta. Vertailuna laskettiin perinteisen valmistustavan, jossa kompostin sijaan käytetään jyrsinturvetta, hiilijalanjälki ja vastaavat luvut ovat puistomullalle 48 kg CO 2 -ekv. per tonni ja puutarhamullalle 62 kg CO 2 -ekv. per tonni. Ympäristökustannuksia laskettaessa huomioitiin myös muut vaikutukset, joista tärkeimpiä ovat rehevöittävät ja happamoittavat vaikutukset vesistöön. Kompostoinnilla on hyvin hoidetussa laitoksessa erittäin pieni tai olematon vaikutus vesistölle. Turpeella vaikutukset vesistöihin ovat huomattavat ja se nostaa turvetta sisältävien tuotteiden ympäristökustannukset korkeammaksi. Yhteiskunnallisten vaikutusten kartoituksessa haasteellista on turpeen noston ja kompostoinnin vertailu. Prosessit ovat luonteeltaan erilaisia ja vaikuttavat eri alueilla. Yhteisiksi tekijöiksi valikoituvat työllisyys, melu, pöly, hyväksyttävyys, haju ja terveysriskit. Työssä käytettiin puolikvantitatiivista menetelmää, jossa vaikutusten vertailu tehtiin numeeristen painoarvojen avulla. Tuloksena voidaan todeta, että turpeen käytöllä on enemmän negatiivisia yhteiskunnallisia vaikutuksia verrattuna kompostin käyttöön. Laskelmien tulosten perusteella voidaan suositella kasvualustatuotteiden turpeen korvaamista kompostilla. Tarpeellista on myös laajentaa kompostituotteiden valikoimaa ja kehittää kompostin käyttöä epäorgaanisten lannoitteiden korvaajana. Säilytyspaikka Tellus Muita tietoja

3 UNIVERSITY OF OULU Abstract of thesis Faculty of Technology Department Degree Programme Department of Process and Environmental Engineering Author Environmental engineering Thesis Supervisor Ruuskanen Tiina Keiski R, Prof. Title of Thesis Environmental and social cost-benefit analysis of substrate production processes Major Subject Type of Thesis Submission Date Number of Pages Industrial environmental Master s Thesis February p., 7 Appen. engineering Abstract The new Waste Act of Finland (646/2011) put forth provisions for an efficient utilization of biodegradable wastes, which was a motivation behind the current research topic. This work was performed as a part of a European project titled Application of Life-Cycle Assessment for sustainable green cover management using waste derived materials, with the aim of studying the environmental and social impacts of substrate production processes. The objective was to assess key life-cycle impacts and associated costs. The work outlines waste-based substrate life-cycle from the reclamation of biodegradable wastes to the finished product. The costs of environmental impacts have been calculated using cost-benefit analysis integrated with Life-Cycle Assessment. The study indicates that the largest source of emissions, in particular those of methane and nitrous oxide, is the substrate production process. The carbon footprint of the composting process was 95 kg CO 2 -ekv. per ton of compost. Two different substrate products of Kekkilä Oy made in Mustankorkea Oy were evaluated: puistomulta made of compost (38 %) and silt and puutarhamulta made of peat (25 %), compost (25 %) and silt. The carbon footprints of these products were calculated to be 39 and 56 kg CO 2 -ekv. per ton of product, respectively. Should these products be made using peat instead of compost, the respective carbon footprints would be 48 and 62 kg CO 2 -ekv. per ton of product. Therefore, it is concluded that carbon footprint of waste-derived products is lower, which is attributable to the higher impacts of peat extraction process. In addition, the impacts of composting process to water systems are negligible compared to those during peat extraction. Therefore, the cost-benefit analysis concluded that the total environmental costs of peat-based products are higher than those using biodegradable wastes. Comparing the social impacts of composting and peat extraction processes is challenging, due to the lack of a standardized methodology. As well, the processes take place in different areas. In this work, a semi-quantitative method was used to compare the two processes in terms of employment, particulates emissions, odour, noise, health hazards and acceptability. The social impact assessment also indicated that the impacts were more positive for products using waste-based processes. It was concluded that using of compost instead of peat in the production of substrates has clear environmental and social advantages. It also provides viable alternatives for utilizing biodegradable wastes and extends the assortment of products made of compost. Place of Storage Tellus Additional Information

4 Alkusanat Tämä diplomityö on tehty MTT:n toimeksiannosta, ja haluan kiittää projektijohtajaa erikoistutkija Oiva Niemeläistä ja professori Sirpa Kurppaa mahdollisuudesta osallistua hankkeen Elinkaarianalyysin soveltaminen kestävään, kierrätysmateriaaleja hyödyntävään viherrakentamiseen toteutukseen ja tehdä siitä aiheesta lopputyö. Työn toteutuksen ja valmistumisen johdosta haluan kiittää työn valvojaa professoria Riitta Keiskiä ja ohjaajia TkT Eva Pongráczia ja FM Paula Saavalaista Oulun yliopistosta. Sain korvamaatonta apua ja ohjausta työn suorittamiselle ja mahdollisuuden hyödyntää teidän asiantuntemusta ja kokemusta. Kiitän yhteistyöstä ja avuliaisuudesta Mustankorkea Oy:n toimitusjohtajaa Esko Martikaista ja laitospäällikköä Jani Burmania sekä Kekkilä Oy:n hankintapäällikköä, kierrätysvastaava Pekka Järvenpäätä. Teidän ansiosta sain tarvittavan tiedon ja datan työtäni varten. Lopuksi haluan kiittää poikaani Santeria ymmärryksestä ja tuesta opiskelujen ja lopputyön kirjoittamisen aikana Tiina Ruuskanen

5 Sisällysluettelo Tiivistelmä opinnäytetyöstä Abstract of thesis Alkusanat Sisällysluettelo Lyhenteet... 9 Määritelmät Johdanto Työn tausta Työn rajaus ja tavoitteet Teoriaosa 2 Euroopan unionin jätelainsäädäntö Jätedirektiivi Kaatopaikkadirektiivi Jäteasetukset Suomen jätelainsäädäntö Valtakunnallinen jätesuunnitelma ja kansallinen biojätestrategia Jätelaki, -asetus ja määräykset Ympäristönsuojelulaki ja asetus Jätevero Lannoitevalmisteet ja niitä koskeva lainsäädäntö Suomen lannoitevalmistelaki ja -asetukset Sivutuoteasetus ja muut EY -asetukset Jätteet Suomessa Biohajoavat jätteet Biojätteet osana yhdyskuntajätteitä Lietteet... 29

6 5.2 Kierrätettävä maa-aines Jätteiden hyödyntäminen Teollisuus- ja yhdyskuntajätteiden hyödyntäminen Biohajoavien jätteiden hyödyntäminen Biohajoavien jätteiden käsittelymenetelmät Kompostointi Tunnelikompostointi Rumpukompostointi Aumakompostointi Mädätys Jätteiden ja jätekäsittelyn ympäristövaikutukset Vaikutukset ilmakehään Vesihöyry Hiilidioksidi Metaani Dityppioksidi Hiilijalanjälki Vaikutukset vesistöön Rehevöityminen Happamoituminen Vesijalanjälki Jätekäsittelyn elinkaariarviointi Elinkaarianalyysi (LCA) Kustannus-hyötyanalyysi Kokeellinen osa 10 Elinkaarianalyysin soveltaminen kestävään, kierrätysmateriaaleja hyödyntävään viherrakentamiseen... 63

7 10.1 Projektin kuvaus Kustannus-hyötyanalyysi projektissa LCA in landscaping Talousanalyysi Ympäristökustannusanalyysi Yhteiskunnallisten vaikutusten arviointi Kasvualustojen tuottaminen Kekkilä Oy Mustankorkean jätteenkäsittelykeskus Biohajoavat jätteet Mustankorkealla Kompostoitavat materiaalit Kompostointilaitos Kompostointimenetelmä Lopputuotteet Kasvualustojen kustannus-hyötyanalyysi Hiilijalanjälki Vesijalanjälki Muut ympäristövaikutukset Ympäristövaikutuksien kustannusvertailu Riskitekijät Yhteiskunnallisten vaikutusten arviointi Kompostoinnin yhteiskunnalliset vaikutukset Vaikutukset kunnille Vaikutukset lähialueen asukkaille Vaikutukset tuotteiden käyttäjille Turpeen noston ja käytön yhteiskunnalliset vaikutukset Kahden prosessin arvioinnin synteesi Johtopäätökset ja suositukset... 97

8 15 Yhteenveto Lähdeluettelo Liitteet Liite 1. (1/2) Mustankorkean jätteiden vastaanottokeskus Liite 2. Kekkilä Oy:n Puutarhamullan tuoteseloste Liite 3. Kekkilä Oy:n Puistomullan tuoteseloste Liite 4. Kekkilä Oy:n Nurmikkomullan tuoteseloste Liite 5. Hygienia-analyysien tulokset liete- ja biojätekompostista Liite 6. Hajupitoisuuksien mittaustulokset Mustankorkealla vuonna Liite 7. Ammoniakkipitoisuuksien mittaustulokset Mustankorkealla vuonna

9 Lyhenteet EK EPA GRI HAMK HS-Vesi HSY IPCC JLY LCA MMM MTT NOAA ppb STT SVT SYKE VYL Elinkeinoelämän keskusliitto Yhdysvaltain ympäristönsuojelunvirasto (US Environmental Protection Agency) Global Reporting Initiative Hämeen Ammattikorkeakoulu Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (Intergovernmental Panel on Climate Change) Jätelaitosyhdistys Elinkaariarviointi/analyysi (Life Cycle Assessment) Maa- ja metsätalousministeriö Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio (National Oceanic & Atmospheric Administration) Tilavuuden miljardisosa (parts per billion) Suomen Tietotoimisto Suomen virallinen tilasto Suomen ympäristökeskus Viherympäristöliitto ry

10 Määritelmät Biohajoava jäte Biojäte Elinkaarianalyysi Hiilidioksidiekvivalentti Hiilijalanjälki Ilmaston lämpeneminen Jäte Jätehuolto hapellisissa tai hapettomissa olosuhteissa biologisesti hajoava jäte, johon kuuluvat biojätteiden lisäksi myös kuitupohjaiset jätteet, kuten puu, paperi ja kartonki (Kaatopaikkadirektiivi 1999/31/EY ) biologisesti hajoava elonperäinen jäte, kuten elintarvike-, ruoka- ja puutarhajäte (Jätelaki 646/2011) menetelmä, jonka avulla arvioidaan tuotteen, prosessin tai toiminnon aiheuttamat ympäristövaikutukset koko elinkaaren aikana suure, joka kuvaa kasvihuonekaasujen ilmastovaikutusta. Hiilidioksidiekvivalentti saadaan muuttamalla muiden kasvihuonekaasujen lämmittävä vaikutus vastaamaan hiilidioksidin ilmastovaikutusta. Ilmaistaan massana ja yksikkönä esim. kg tai tonni tuotteen, palvelun tai toiminnan aiheuttama ilmastovaikutus eli kuinka paljon kasvihuonekaasuja tuotteen tai prosessin elinkaaren aikana syntyy. Hiilijalanjälki ilmaistaan hiilidioksidiekvivalenttina ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuuksien kasvun aiheuttaman maapallon keskilämpötilan noususta johtuvat muutokset ilmastossa, esim. lisääntyneet rankkasateet, myrskyt, helleaallot ja kuivuus sekä muut sään ääri-ilmiöt jätelaki 646/2011 määrittele, että jäte on aine tai esine, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä jätteen keräys, kuljetus, hyödyntäminen ja loppukäsittely sekä sellaisen toiminnan tarkkailu, seuranta ja loppukäsittelypaikkojen jälkihoito (Jätelaki 646/2011)

11 Jätteen hyödyntäminen Jätekeskus Jätteen kierrätys Jätteen käsittely Jätteen loppukäsittely Kasvualusta Kasvihuonekaasu Kasviravinne toimintaa, jossa jäte käytetään hyödyksi tuotantolaitoksessa tai muualla taloudessa korvaten kyseiseen tarkoitukseen muutoin käytettäviä aineita tai esineitä sekä myös jätteen valmistelu tällaista tarkoitusta varten (Jätelaki 646/2011) jätteiden vastaanottopaikka, johon kuuluu loppusijoitusalueen lisäksi jätteiden käsittely, lajittelu ja hyötykäyttö (Jätelaki 646/2011) toiminta, jossa jäte valmistetaan tuotteeksi, materiaaliksi tai aineeksi joko alkuperäiseen tai muuhun tarkoitukseen pois lukien jätteen hyödyntäminen energiana, sen valmistaminen polttoaineeksi ja maantäyttöön käytettäväksi aineeksi (Jätelaki 646/2011) jätteen hyödyntäminen tai loppukäsittely sekä niiden toimintojen valmistelu (Jätelaki 646/2011) jätteen sijoittaminen kaatopaikalle, poltto ilman energian talteenottoa ja muu näihin rinnastettavaa toimintaa (Jätelaki 646/2011) kasvien kasvatukseen tarkoitetut teknisesti käsitellyt kiinteät tai nestemäiset aineet, joihin on tai voi olla lisätty muita lannoitevalmisteita (Lannoitelaki 232/1993) ilmakehässä oleva kaasu, joka imee ja heijastaa auringosta tulevaa ja planeetan pinnalta heijastuvaa lämpösäteilyä ja aiheuttaa kasvihuoneilmiön. Merkittävimpiä kasvihuonekaasuja ovat vesihöyry, hiilidioksidi, metaani, troposfäärin otsoni ja dityppioksidi pääravinteet, sivuravinteet ja hivenravinteet; pääravinteilla tarkoitetaan typpeä, fosforia ja kaliumia, sivuravinteilla kalsiumia, magnesiumia, natriumia ja rikkiä sekä hivenravinteilla booria, kobolttia, kuparia, rautaa, mangaania, molybdeeniä ja sinkkiä (Lannoitelaki 232/1993)

12 Kompostointi Komposti biologisesti hajoavan jätteen aerobinen hajoaminen mikroeliöiden avulla kompostoinnin lopputuote, jota käytetään kompostimullan valmistuksessa Kustannus hyötyanalyysi yhteiskunnallisen päätöksenteon apuväline, jonka avulla arvioidaan esim. prosessin kannattavuutta Lannoite Lannoitevalmiste Maaparannusaine Uudelleenkäyttö Yhdyskuntajäte aineet ja valmisteet, jotka on tarkoitettu edistämään kasvien kasvua tai parantamaan sadon laatua ja joiden vaikutus perustuu kasvinravinteisiin tai muihin kasveille, ihmisille tai eläimille hyödyllisiin aineisiin (Lannoitelaki 232/1993) lannoitteet, kalkitusaineet, maanparannusaineet, kasvualustat, mikrobivalmisteet sekä lannoitevalmisteena käytettävät sivutuotteet (Lannoitelaki 232/1993) aineet, joita lisätään maahan sen fysikaalisten ominaisuuksien ylläpitämiseksi ja parantamiseksi tai lisäämään maan biologista toimintaa (Lannoitelaki 232/1993) tuotteen tai sen osan käyttäminen uudelleen samaan tarkoitukseen kuin mihin se on alun perin suunniteltu (Jätelaki 646/2011) asumisessa syntyvä jäte, mukaan lukien sako- ja umpikaivoliete, sekä laadultaan siihen rinnastettavaa hallinto-, palveluja elinkeinotoiminnassa syntyvä jäte (Jätelaki 646/2011)

13 1 Johdanto 1.1 Työn tausta Suomen jätelainsäädäntö vastaa EU:n säännöksiä ja on joiltakin osin EU:n vaatimuksia tiukempi. Jätteistä aiheutuvia ympäristövaikutuksia säätelevät keskeisesti ympäristösuojelulaki (86/2000), ympäristösuojeluasetus (169/2000) ja tärkeimpänä jätelaki (646/2011). Uusi jätelaki hyväksyttiin Suomen eduskunnassa ja siihen liittyvät tärkeimmät asetukset astuivat voimaan Uuden jätelain (646/2011) tavoitteena on, että koko Suomen jätehuolto toimii vastuullisesti, järkevästi, edistyksellisesti ja materiaalitehokkaasti. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi on tehostettava kierrätystä ja jätteiden hyötykäyttöä. Yksi uuden jätelain mukainen muutos on valtioneuvoston asetus (861/1997) kaatopaikoista, joka kieltää biohajoavaa eli orgaanista ainetta yli 10 % sisältävien jätteiden eli biojätteen ja enemmistön yhdyskuntajätteiden loppusijoituksen kaatopaikoille vuodesta 2016 alkaen ja kokonaisuudessa vain 35 % vuoden 1994 biohajoavan jätteen määrästä voidaan silloin enää sijoittaa kaatopaikoille. Tärkein syy biohajoavien jätteiden määrän rajoittamiselle on niiden vaikutus ilmaston lämpenemiselle. Biohajoavista jätteistä syntyy hapettomissa olosuhteissa paljon metaania, joka on huomattavasti voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi (IPCC, 2012). Ilmaston lämpenemisen hidastamisen tavoitteesta johtuen on löydettävä yhä enemmän vaihtoehtoja biohajoavien jätteiden hyötykäyttöön ja kierrättämiseen. Biohajoavien jätteiden tärkeimmät käsittelyvaihtoehdot ovat kompostointi, mädätys ja poltto. Poltto on nykyisistä vaihtoehdoista kaikkein vähiten hyödyllistä, koska siinä pääosa ravinteista vapautuu savukaasujen mukana ilmaan vaikka energiaa prosessista syntyykin (Keskitalo & Kettunen 2007,16). Niin mädätyksen kuin kompostoinninkin kautta on mahdollista palauttaa jätteissä olevat kasviravinteet takaisin kiertoon. Mädätys on biohajoavan materiaalin anaerobinen hajottaminen ja tätä menetelmää käyttämällä on mahdollinen hyöty kaksinkertainen. Mädätyksen tuloksena syntyy biokaasua, joka voidaan käyttää energiana tuotannossa sekä tulevaisuudessa myös laajalti raaka-aineena esim. kemian teollisuudessa. Mädätysjäännöksessä on jäljellä raaka-aineiden ravinteet ja myös osa hiilestä. (Paavola et al. 2009, 221) Mädätysjäännös pyritään useimmiten hyödyntämään lannoitevalmisteena, ja silloin siinä olevat ravinteet palautuvat kiertoon (Latvala 2009, 49). Jatkojalostuksella voidaan kuitenkin laajentaa esim. kompostoinnin 13

14 ja rakeistuksen avulla mädätysjäännöksen käyttöä. Mädätysjäännöksen käyttö ravinteiden palautusmuotona ei ole täysin ongelmatonta. Siinä tarvitaan vielä laajalti laaduntarkkailun kehittämistä, jonka avulla pystytään estämään tautien leviäminen ja erilaisten yhdisteiden aiheuttama kontaminaatio. (Paavola et al. 2009, 221) Kompostointi, joka tarkoittaa biojätteiden aerobista hajoamista pieneliöiden avulla, on käsittelymuotona ollut jo pitkään käytössä ja siitä on sen myötä eniten kokemusta. Menetelmässä on kuitenkin vielä paljon kehitystyötä tehtävänä. Eniten ongelmia aiheuttaa pitkään käytössä ollut yksinkertaisin menetelmä, avokompostointi, hajuhaittojen takia. Ympäristölupien uudistamisten myötä ovat monet laitokset joutuneet luopumaan avokompostoinnista ja korvamaan sen kehittyneemmillä menetelmillä estääkseen lähialueen asukkaiden tyytymättömyyttä. (Heiska, 2007) Biohajoavien jätteiden käsittelystä syntyvien tuotteiden tärkein käyttökohde on maanviljely ja viherrakentaminen. Joidenkin mielipiteiden mukaan on viherrakentaminen biohajoavien jätteiden ravinteiden hukkaamista (Saarinen, 2010). Maanviljelyssä voidaan saada aikaan suljettuja ravinnekiertoja. Enimmäkseen maanviljelystä peräisin olevien biohajoavien jätteiden ravinteet palautetaan näin samaan kiertoon, ja se takaa ympäristön kannalta kestävän käytön. (Al Seadi, 2002) Samassa kannattaa muistaa, että biojätteiden määrä on huomattava ja siitä valmistetaan isoja määriä käyttökelpoista kompostia, joten valmistettuja tuotteita riittää myös viherrakentamiseen. Tärkeintä on hyödyntää kaikki syntyvä komposti ja sen avulla voidaan alentaa tehdasvalmisteisten lannoitteiden käyttöä ja pitää yllä maaperän orgaanisten aineiden tasapainoa. Orgaaninen materiaali on tärkeä maaperän ominaisuuksien parantaja ja humuksen lisääntymisen edistäjä. (Euroopan yhteisöjen komissio, 2006) Orgaanisen aineen riittävyys maaperässä estää hiilen varastointikyvyn heikkenemistä ja näin hillitsee ilmastonmuutosta (Kaihiluoto & Kuisma 2010, 4). Edellä mainittuja seikkojen perusteella on tärkeä löytää monia erilaisia vaihtoehtoja biohajoavien jätteiden hyödyntämiseksi ja tähän liittyen on meneillä monia erilaisia tutkimuksia ja hankkeita. Aiheeseen liittyy myös tämä diplomityö, joka on osa MTT:n tutkimusprojektia Elinkaarianalyysin soveltaminen kestävän, kierrätysmateriaaleja hyödyntävään viherrakentamiseen. Hanke on nelivuotinen LIFE+ -ohjelmaan kuuluva kokonaisuus, joka tutkii kierrätysmateriaaleja sisältävien kasvualustojen käytön edellytyksiä viherrakentamisessa ja arvioi niiden soveltuvuutta elinkaarianalyysiä käyttäen. 14

15 1.2 Työn rajaus ja tavoitteet Diplomityö käsittelee yhtä osuutta hankkeesta Elinkaarianalyysin soveltaminen kestävän, kierrätysmateriaaleja hyödyntävään viherrakentamiseen. Hanke kuuluu EU Life + -ohjelmaan ja sen tavoitteena on demonstroida kierrätysmateriaalien käyttöä viherrakentamisessa ja kehittää elinkaarianalyysin käyttöä alueiden suunnittelussa. Työn aihepiiri tulee hankkeen kustannus-hyötyanalyysistä, jonka tarkoituksena on vertailla tavanomaisia ja kierrätysmateriaaleja hyödyntäviä toimintatapoja viherrakentamisessa monesta näkökulmasta katsottuna. Aiheeksi on valikoitunut kasvualustojen tuotantoprosessin ympäristö- ja yhteiskunnallinen kustannus-hyötyanalyysi ja siinä arvioidaan Kekkilä Oy:n Mustankorkean multaasemalla valmistettuja tuotteita ja yritykseltä saatua dataa. Työssä käsitellään eri kasvualustojen tuotantoprosesseista syntyvät keskeisimmät ympäristövaikutukset: hiili- ja vesijalanjälki, rehevöityminen ja happamoituminen sekä arvotetaan niiden vaikutusten taloudellisuutta, joille on jo saatavilla tilastollista ja tutkimuspohjaista tietoa. Analyysi suoritetaan jätteiden vastaanotosta alkaen tuotteen, kasvualustan, valmistumiseen saakka. Yhteiskunnallisessa analyysissä arvioidaan vaikutukset ympäröiville ryhmille eli kunnille ja niiden asukkaille sekä tuotteiden käyttäjille. Diplomityön tavoitteena on arvottaa mahdollisimman kattavasti kaikki hyödyt ja haitat, jotka syntyvät jätteiden hyödyntämisestä kasvualustojen valmistuksessa niin ympäristön kuin yhteiskunnallisen näkökulman kannalta. 15

16 Teoriaosa 2 Euroopan unionin jätelainsäädäntö Euroopan unionille on tärkeä lähentää eri jäsenvaltioiden lainsäädäntöä ja sen toimielimet käyttävät siihen oikeudellisena välineenä direktiivejä, asetuksia ja päätöksiä. Niiden säädösten avulla Euroopan unioni toteuttaa omaa politiikkaansa ja ohjeistaa jäsenvaltioita. Direktiivi on joustava ja määrittelee vain saavutettavan lopputuloksen. Samalla se on kuitenkin velvoittava ja sitä ei voida soveltaa valikoivasti eikä vain osittain. Tärkein ero direktiivin ja päätöksen tai asetuksen välillä on niiden täytäntöönpanoa koskevissa säännöissä. Direktiivi on ensin saatettava osaksi jäsenvaltion lainsäädäntöä ja jäsenvaltioilla on vapaus itse päättää keinoista ja tavoista direktiivin täytäntöön panemiseksi. (Euroopan unioni, 2010) Euroopan unionin asetus on säädös, joka pätee yleisesti ja on kaikilta osin velvoittava. Kaikki jäsenvaltiot soveltavat asetuksia sellaisenaan ja niitä on noudettava kansallisessa lainsäädännössä heti voimaantulon jälkeen. Siitä eroaa jonkin verran päätös, joka on myös kaikilta osin velvoittava, mutta se voi päteä yleisesti tai se voidaan osoittaa vain tietylle vastaanottajalle. (Euroopan unioni, 2010) 2.1 Jätedirektiivi Euroopan unioni julkisti uusimman jätedirektiivin, 2008/98/EY, ja se astui voimaan (kansallisesti ). Direktiivin tavoite on vähentää jätteiden syntyä, edistää sen käyttöä materiaalina eli jätteiden kierrätystä ja niiden uudelleen käyttöä. Olennainen tavoite on jätteen kaatopaikalle päättymisen vähentäminen ja sen kautta kasvihuonekaasujen määrän hallitseminen. Direktiivi vahvisti viisiportaisen jätehierarkian, jonka mukaan jätepolitiikan on noudatettava tärkeysjärjestystä, jossa jätteen synnyn ehkäisy on ensimmäisellä sijalla. Toiseksi tärkein on jätteiden valmistelu uudelleenkäyttöön ja kolmannella sijalla kierrätys. Toiseksi viimeisenä on muu hyödyntäminen, johon kuuluu esimerkiksi poltto ja vasta viimeisellä sijalla on kaatopaikalle sijoittaminen. 16

17 Direktiivi 2008/98/EY velvoittaa jäsenmaat kierrättämään syntyvästä paperi-, metalli-, muovi- ja lasijätteestä vähintään puolet sekä rakennus- ja purkujätteistä vähintään 70 % vuonna Tavoitteen saavuttamiseksi on jäsenmaiden velvollisuutena laatia jätteen synnyn ehkäisyn ohjelmat, jätehuoltosuunnitelmat ja suorittaa niiden toimeenpano. Direktiivi 2008/98/EY määrittelee jätteet selvemmin ja sen myötä tuotteen ja jätteen rajaveto on huomattavasti selvempi. Sivutuotteen määritelmä luo menetelmän, jonka ansioista jäte lakkaa olemasta jätettä, kun se täyttää tietyt kriteerit. Kriteerit määritellään rakennus- ja purkujätteelle, tietyille tuhkille ja kuonille, metalliromulle, kompostille ja keräyspaperille. Direktiivi 2008/98/EY kannustaa energiatehokkuuteen ja fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseen ja määrittelee myös sen, milloin yhdyskuntajätteen polttaminen on hyödyntämistä. 2.2 Kaatopaikkadirektiivi EU:n kaatopaikkadirektiivi (1999/31/EY) estää ja minimoi kaatopaikkojen mahdolliset haitat eli maaperän, vesistöjen ja ilman pilaantumisen sekä metaanipäästöt ja terveyshaitat. Direktiivi säätele myös kierrätystä ja jätteiden hyödyntämistä ja määrää, että jäsenvaltioiden on vähennettävä biologisesti hajoavien jätteiden sijoittamista kaatopaikoille 35 %:iin vuoden 1994 tasosta vuoteen 2016 mennessä. Suomessa on EU:n kaatopaikkadirektiivin täytäntöönpano hoidettu valtioneuvoston päätöksellä kaatopaikoista (861/1997). Päätös määrittelee, että vuodesta 2005 alkaen kaatopaikoille ei ole voitu sijoittaa asumisesta, teollisuudesta tai palveluista syntynyttä jätettä (yhdyskuntajätettä), josta suurinta osa sen biohajoavasta osasta ei ole kierrätetty hyödyntämistä varten. Direktiivi estää esikäsittelemättömän, nestemäisten sekä sairaalassa ja eläinlääkäriasemalla tai siihen rinnastettavassa toiminnassa syntyvän jätteen, joka on tartuntavaarallinen, sijoittamisen kaatopaikalle. Esikäsittely tarkoittaa jätteen riittävää lajittelua, sen hyödyntämistä tai käsittelyä. (Rättö et al. 2009, 13 14) 2.3 Jäteasetukset Direktiivien ohjeiden lisäksi on Euroopan unionilla erilaisia asetuksia ja päätöksiä tarkentamaan velvoitteitta ja määrittelemään kaikkien tärkeimpien toimintojen toimeenpanoa. Asetukset ja päätökset kun ovat sitovia sellaisenaan ja jäsenvaltioilla ei ole mahdollisuutta soveltaa ja käyttää omia keinoja. Taulukkoon 1 on koottu kaikki tärkeimmät Euroopan unionin asettamat jätealaa koskevat asetukset. Sivutuoteasetus ja sen toimen- 17

18 panoa ohjaava asetus, jotka kuuluvat niin jäte- kuin lannoitealan lainsäädäntöön, käsitellään lannoitelainsäädännön osuudessa kappaleessa 4.2. Taulukko 1. Euroopan unionin jätealainsäädännön tärkeimmät asetukset (JLY, 2012). Asetus Soveltamisala/keskeinen sisältö Annettu EoW romumetalleista Määrittele milloin tietyntyyppiset romumetallit (EY) N:o 333/2011 lakkaavat olemasta jätettä Jätteensiirtoasetus (EY) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus N:o 1013/2006 jätteiden siirrosta PRTR-rekisterin asetus (EY) N:o 166/2006 Päästöjä ja siirtoja koskevan rekisterin perustamisesta ja neuvoston direktiivien Jätetilastoasetus (EY) N:o 2150/2002 (EY) N:o 1547/1999 (EY) N:o 1420/1999 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus jätetilastoista Käsittele tiettyjen jätteiden siirron valvonta soveltamisalaan kuulumattomiin maihin Käsittele jätteiden siirron menettelyjä ja sääntöjä OECD:n ulkopuolisiin maihin

19 3 Suomen jätelainsäädäntö Suomen jätelainsäädäntö on Euroopan unionin jätelainsäädännön mukaista ja seuraa EU:n asettamia tavoitetta, mutta joiltakin osin Suomen säädökset ovat tiukempia. Suomen lainsäädäntö sisältää lisäksi rajoituksia aloilta, joille EU:lla vastaavia säännöksiä ei ole tai ne ovat vasta valmisteilla. (Ympäristöministeriö, 2012a) Esimerkiksi ruoppausmassoja koskevat säännökset ovat jätedirektiiviä (2008/98/EY) tiukempia (HE, 2010). 3.1 Valtakunnallinen jätesuunnitelma ja kansallinen biojätestrategia Edellä mainitun kaatopaikkadirektiivin (1999/31/EY) vaatimusten mukaisen kansallisen biojätestrategian ympäristöministeriö julkaisi Strategia määrittelee toimenpiteet, joiden avulla jätteiden vähentämistavoitteet saavutetaan ja siinä tarkastellaan biohajoavien jätteiden käsittelyn vaihtoehtoina kierrätystä, kompostointia ja muita biologisia käsittelytapoja sekä energiahyödyntämistä. Korvaavia vaihtoehtoja on strategian mukaisesti lisättävä yhdyskuntajätehuollon kaikilla sektoreilla. On arvioitu, että biohajoavan yhdyskuntajätteen määrä vuonna 2016 on noin 2,8 milj. tonnia ja siitä kaatopaikkakäsittelyyn voi päätyä enintään 0,7 milj. tonnia. Tämä tarkoittaa, että vaihtoehtoiseen hyödyntämiseen tai käsittelyyn on vuonna 2016 ohjattava 2,1 milj. tonnia biohajoava yhdyskuntajätettä. (Ympäristöministeriö, 2004) Uusien jätehuoltoratkaisujen päätöksistä vastaavat jätehuoltoalueen kunnat, laitokset ja yhtiöt keskenään. Se takaa alueen erityispiirteiden ja olemassa olevan infrastruktuurin tarjoamien mahdollisuuksien ja rajoituksien huomioimisen. Alueellinen järjestelmä rakentuu jätteen syntypaikka- ja aluekeräyksestä, kierrätyksestä, esikäsittelylaitoksista sekä polttolaitoksista taikka näiden yhdistelmistä. Kierrätyksen tehostamisen ohella ehdotetaan erilliskerätyn biojätteen ja puhdistamolietteen kompostointia ja mädätystä sekä jätteen hyödyntämistä energiantuotannossa jätteenpolttolaitoksessa. Strategian mukaan 65 %:n hyötykäyttötavoitetta ei ole mahdollista saavuttaa ilman jätteen energiahyötykäyttöä (Rättö et al. 2009, 10). Kaatopaikkasijoitus olisi vaihtoehtona vain sellaiselle yhdyskuntajätteelle, jolle muunlainen käsittely tai hyödyntäminen on eri syistä johtuen mahdotonta ja joka täyttää kaatopaikkakelpoisuuden vaatimukset. Kaatopaikalle voidaan sijoittaa myös biologisesti stabiloitua jätettä. Stabilointi tarkoittaa orgaanisen 19

20 aineen kuivaamista kompostointia muistuttavalla tekniikalla, josta kuivauksen jälkeen erotetaan hyötyjakeet ja loput sijoitetaan kaatopaikalle. (Ympäristöministeriö, 2004) Ympäristöministeriön hyväksymässä valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa on esitetty ne toimet, joiden avulla edistetään luonnonvarojen järkevää käyttöä, kehittään jätehuoltoa ja ehkäistään jätteistä aiheutuvia haittoja ja vaaroja. Suunnitelma määrittele Suomen jätehuollon päämäärät ja tavoitteet, joista keskeiset ovat: jätteen synnyn ehkäisy, jätteiden materiaalikierrätyksen ja biologisen hyödyntämisen lisääminen, kierrätyksen soveltamattoman jätteen poltto ja jätteiden käsittelyn haitattomuus ja turvallinen loppusijoittaminen. Valtakunnallinen jätesuunnitelma määrittele yhdeksi päätavoitteeksi yhdyskuntajätteen määrän vakiinnuttamisen 2000-luvun alun tasolle ja sen kääntämisen laskuun vuodesta Suunnitelmassa vuoden 2016 yhdyskuntajätemäärä on alle 2,3 2,5 milj. tonnia vuodessa ja siitä hyödynnettäisiin kompostoimalla tai mädättämällä 20 %, materiaalikierrätyksellä 30 %, energiana 30 % ja kaatopaikalle sijoitettava määrä olisi enintään 20 % eli enää vain noin tonnia. (Häkkinen ja Merilehto, 2012) Suunnitelman mukaisten tavoitteiden saavuttamiseksi täytyy parantaa materiaalitehokuutta ja lisätä uusiomateriaalien käyttöä kierrätystä tehostamalla esim. jäteperäisten lannoitevalmisteiden ja kasvualustojen käyttöä maataloudessa ja viherrakentamisessa (Felt, 2007). Keskeisten tavoitteiden joukkoon kuuluu myös terveys- ja ympäristövaikutusten vähentäminen. Yksi tärkeimmistä tehtävistä sillä saralla on kasvihuonekaasupäästöjen pienentäminen. Tähän päästään biohajoavan jätteen uusiokäytön lisäämisellä ja kaatopaikoilla syntyvän metaanin talteenotolla. Valtakunnallisen jätesuunnitelman ensimmäinen seurantaraportti on valmistunut vuonna 2011 ja sen valmistelu tapahtui vuoden 2010 syksyllä. Seuraava väliraportti julkaistaan vuoden 2013 aikana. (Häkkinen & Merilehto, 2012) 3.2 Jätelaki, -asetus ja määräykset EU:n jätedirektiivin (2008/98/EY) määrittelemät muutokset ovat muutaman viimeisen vuoden aikana vaatineet paljon työtä ja uusien vaatimusten mukainen jätelaki (646/2011) hyväksyttiin ja laki sekä tärkeimmät asetukset astuivat voimaan Jätelaki määrittele yleiseksi velvollisuudeksi noudattaa etusijajärjestystä ja se tarkoittaa, että ensisijaisesti pitää toimia jätteiden syntyä ehkäisemällä. Vain silloin, kun jäte ei ole hyödynnettävissä, on loppukäsittely luvallista. Samoin uusi laki tarkentaa jätehuollon järjestämistä ja määrittelee tarkemmin kuntien vastuun, heidän velvollisuudet ja jätehuollon 20

21 vaatimat toimet. Uutena on kuntien velvollisuus järjestää jätehuolto, jos sellaista ei ole muuten saatavilla. Uusi laki mahdollistaa joustavamman terveys- ja sosiaalipalveluiden jätehuollon ja määrittelee pakkausjätteille tuottajavastuun. Tämä tarkoitta, että kuntien on lisättävää erilliskeräyspisteitä pakkausjätteille. Pääsääntöisesti uudenkaan lain mukaan elinkeinotoiminnon tuottamat yhdyskuntajätteet eivät ole kuntien vastuulla. (Rontu, 2012) Jätelaki määrittele tarkkaan, milloin aine tai esine ei ole jäte vaan sivutuote. Tätä aiheetta käsitellään tarkemmin kappaleessa 4.2. Tarkemmat yksityiskohdat lain täytäntöönpanoon määritellään jäteasetuksilla. Niiden lisäksi kunnilla on oikeus antaa jätelain ja asetusten täytäntöön panemista varten paikallisista oloista johtuvia määräyksiä, jotka koskevat kuntaa tai sen osia. Määräysten pitää olla yhdenmukaisia lainsäädännön kanssa ja siitä johtuen on kuntien velvollisuus tarkistaa aikaisemmin asetetut määräykset. Uuden lain kanssa ristiriitaiset määräykset eivät ole enää voimassa. (Salo, 2011) Jätelain uudistus jatkuu. Taulukossa 2 on koottuna tärkeimmät jo tiedossa olevat muutokset Suomen jätelainsäädäntöön (Seppänen, 2012). Taulukko 2. Jätelainsäädännön tulossa olevat uudistukset (Seppänen, 2012). Säädös Lausunnoille Annetaan Voimaan Laki vaarallisten aineiden käytön 9/2012 HE 12/13 k-2013 rajoittamisesta SE-laitteissa VNA kaatopaikoista 5/2012 s VNA jätteen poltosta 10/2012 s/k-2013 k-2013 VNA asfalttiasemien ympäristönsuojeluvaatimuksista 5/2012 s-2012 s-2012 (jäteasfaltti) VNA kaivannaisjätteistä k-2013 k-2013 k-2013 VNA keräyspaperista s-2012/k-2013 k VNA juomapakkausten palautusjärjestelmästä s-2012/k-2013 k VNA käytöstä poistetuista renkaista s-2012/k-2013 k Säädös lausunnoille annetaan voimaan VNA pakkauksista ja pakkausjätteistä k-2013 s VNA romuajoneuvoista

22 VNA vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta ajoneuvoissa VNA paristoista ja akuista VNA sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta /2014 VNA jätteiden käytöstä maarakentamisessa Ympäristönsuojelulaki ja asetus Jätelain lisäksi jätteistä aiheutuvia ympäristöhaittoja säätelee keskeisesti myös ympäristönsuojelulaki. Ympäristönsuojelulain, /86, tavoitteena on: 1) ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä poistaa ja vähentää pilaantumisesta aiheutuvia vahinkoja; 2) turvata terveellinen ja viihtyisä sekä luonnontaloudellisesti kestävä ja monimuotoinen ympäristö; 3) ehkäistä jätteiden syntyä ja haitallisia vaikutuksia; 4) tehostaa ympäristöä pilaavan toiminnan vaikutusten arviointia ja huomioon ottamista kokonaisuutena; 5) parantaa kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöä koskevaan päätöksentekoon; 6) edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä; sekä 7) torjua ilmastonmuutosta ja tukea muuten kestävää kehitystä. Ympäristönsuojelulaki /86 määrää, että ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavan toiminnan periaatteina ovat: ennaltaehkäisy ja haittojen minimointi, varovaisuus ja huolellisuus, paras käyttökelpoinen tekniikka, ympäristön kannalta paras käytäntö ja aiheuttamisperiaate. Ympäristönsuojelulakia ( /86) sovelletaan toimintaan, josta seuraa tai voi seurata ympäristön pilaantumista sekä toimintaan, jossa syntyy jätettä ja jätteen käsittelyä. 22

23 Lain tavoitteiden saavuttamiseksi ja täytäntöönpanon tarkentamiseksi annetaan voimassa olevan ympäristönsuojelulain nojalla asetuksia. Lain vaatimusten mukaisesti on ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavalle toiminnolle haettava ympäristölupa. Tähän osuuteen tuli huhtikuussa 2010 helpotus, joka astui voimaan Muutoksen mukaisesti ympäristövaikutuksiltaan pienet toiminnat siirtyivät kevyemmän rekisteröinnin piiriin. 3.3 Jätevero Jäteverotus on Suomessa ohjauskeinona suhteellisen uusi. Jäteasioiden sääntelyn kehitys on tapahtunut ja 1990-luvulla. Kannustintyyppisenä ympäristöverona otettiin vuonna 1996 käyttöön jäteverolaki, jonka vastuuviranomaisena on tullilaitos. (Valtiontalouden tarkastusvirasto, 2004) Jäteverolla on niin ympäristöpoliittinen kuin myös valtiotaloudellinen merkitys ja sen avulla haluttaan vaikuttaa jätteiden hyödyntämisen lisääntymiseen ja kaatopaikoille sijoittamisen vähentämiseen. Jäteveroa maksetaan kaatopaikalle lopullisesti sijoitettavasta jätteestä eli paikan päällä hyöty- tai hyväksikäytetystä jätteestä ei kanneta veroa. Veroista vastaavat kaatopaikkojen pitäjät. (Tulli, 2012) Uusi jätevero (1123/2010) tuli voimaan laajennetulla veropohjalla. Jäteveron alaiseksi tuli kaikki kaatopaikalle sijoitetut jätteet, joiden hyödyntäminen on teknisesti mahdollista ja ympäristönsuojelun kannalta suositeltavaa ja joiden hyödynnettävyyttä on jäteverolla mahdollista parantaa. Verottomia ovat sellaiset jätteet, joille ei vielä ole kaatopaikkaa korvaavaa hyödyntämis- tai käsittelyvaihtoehtoa, sekä ne, joiden hyödyntämisestä aiheutuu enemmän haittoja kuin hyötyä. Myös kaatopaikalle sijoitettavat ongelmajätteet ovat verottomia. Jäteveron piiriin kuuluvat kaikki yksityiset ja yleiset kaatopaikat sekä läjitysalueet, joihin veronalaisiin ryhmiin kuuluvia jätteitä sijoitettaan. Jäteverolaissa /1126 on määriteltynä, että tonnilta jätettä on suoritettava 40 euron vero ennen kaatopaikalle toimitetusta jätteestä ja sen jälkeen vero on 50 euroa tonnilta. 23

24 4 Lannoitevalmisteet ja niitä koskeva lainsäädäntö Lannoitteella ja lannoitevalmisteella tarkoitettaan tuotetta, jolla on kasvien kasvulle suotuisa vaikutus, joka perustuu kasviravinteisiin tai muihin kasvulle suotuisiin aineisiin, ja niiden avulla edistetään maa- ja metsätalouden sekä puutarhatalouden toimintaedellytyksiä. Lannoitevalmisteita voidaan lisätä maahan fysikaalisten ominaisuuksien parantamiseksi, ylläpidoksi sekä biologisen toiminnan aktivoimiseksi. Lannoitelainsäädäntö jakaa tuotteet seuraaviin ryhmiin: orgaaniset ja epäorgaaniset lannoitteet sekä lannoitevalmisteet, joihin kuuluvat kalkitusaineet, maaparannuskompostit ja lannoitetut kasvualustat. (Hallituksen esitys, 2005) Epäorgaaniset eli ns. väkilannoitteet ovat teollisuudessa valmistettuja lannoitteita, joiden ravinteet ovat uuttamalla tai fysikaalisten ja/tai kemiallisten prosessien avulla valmistettujen kivennäisaineiden muodossa ja ne eivät saa sisältää eläin- tai kasviperäisiä orgaanisia ravinteita. Markkinoilla olevat tärkeimmät epäorgaaniset yleislannoitteet ovat NPK- ja PK-lannoitteet. (Evira, 2012) Orgaaniset lannoitevalmisteet ovat esimerkiksi maaparannuskomposti ja kasvualustat, joiden raaka-aineeksi sopivat kasvi-, eläin- ja mikrobiperäiset materiaalit ja niihin voi olla lisättynä luonnosta eristettyjä, puhtaita ja elinkykyisiä bakteeri- ja/tai sienikantoja (Vuorinen, 2010). Myös biojätteestä voidaan mädätystä ja kompostointia käyttämällä valmistaa humustuotteita, joita voidaan käyttää lannoitevalmisteina lain säätämien vaatimusten täyttyessä (Finnlund 2009, 11). Lannoitevalmisteiden valikoima on laajentunut viimeisten vuosien aikana merkittävästi ja se on vaatinut myös lainsäädännön tiukentamista, jotta kaikki vaarat olisivat hallinnassa ja tuotteiden turvallisuus varmistettu. Lannoitevalmisteiden valvontaa Suomessa suorittaa Elintarviketurvallisuusvirasto. (Evira, 2012) 4.1 Suomen lannoitevalmistelaki ja -asetukset Lainsäädännön avulla valvotaan lannoitevalmisteiden käyttöä, valmistusta, markkinoille saattamista, tuontia ja vientiä. Lannoitevalmisteiden valmistusta ja markkinointia säätele lannoitevalmistelaki 539/2006 ja se edellyttää kaikilta toimijoilta omavalvontaa. Orgaanisia lannoitteita valmistavilta laitoksilta vaaditaan laitoshyväksyntä ja lain tavoit- 24

25 teena on turvata markkinoilla olevien lannoitevalmisteiden turvallisuus ja puhtaus. Laki 539/2006 määrää, että tuotteiden on oltava tasalaatuisia, turvallisia ja käyttötarkoitukseensa sopivia. Tuotteet eivät saa sisältää haitallisia aineita, tuotteita tai eliöitä terveydelle, turvallisuudelle tai ympäristölle vaaraa aiheuttavia määriä. Laissa on määritelty myös vaatimukset raaka-aineille sekä toiminnanharjoittajille ja esimerkiksi yli 28 % ammoniumnitraattityppeä sisältäville tuotteille on asetettu erikseen omat vaatimukset. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksien avulla tarkennetaan säännöksiä ja esitetään toimenpiteitä lain vaatimusten täyttämiseksi ja ilmoitetaan erikoisvaatimuksista. Lannoitevalmisteasetus 24/11 määrittää lannoitevalmisteille tyyppinimet ja esittää niille määrätyt vaatimukset sekä määrittelee sopivat raaka-aineet. Asetuksessa ovat rajat erilaisille yhdisteille sekä poikkeamille. Asetuksen 11/12 avulla säädetään toiminnanharjoittajan velvollisuuksista, laitoshyväksynnästä sekä valvonnan järjestämisestä. (Evira, 2012) Viimeisissä lainmuutoksissa on otettu huomioon toiminnanharjoittajien kokemat vaikeudet sovittaa yhteen lannoite- ja ympäristölainsäädäntöä ja poistettu aikaisemmat epäkohdat (Hallituksen esitys, 2005). 4.2 Sivutuoteasetus ja muut EY-asetukset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksista ovat lannoitevalmisteiden osalta tärkeimmät: EY 2003/2003, joka on epäorgaanisten lannoitteiden valmistusta, kauppaa ja käyttöä koskeva asetus ja sivutuoteasetus EY 1069/2009. Aine tai esine ei ole jätelain 646/2011 mukaisesti jäte vain sivutuote, jos se syntyy sellaisessa tuotantoprosessissa, jonka ensisijaisena tarkoituksena ei ole tämän aineen tai esineen valmistaminen, ja 1) aineen tai esineen jatkokäytöstä on varmuus; 2) ainetta tai esinettä voidaan käyttää suoraan sellaisenaan tai sen jälkeen, kun sitä on muunnettu enintään tavanomaisen teollisen käytännön mukaisesti; 3) aine tai esine syntyy tuotantoprosessin olennaisena osana; sekä 4) aine tai esine täyttää sen suunniteltuun käyttöön liittyvät tuotetta sekä ympäristön- ja terveydensuojelua koskevat vaatimukset eikä sen käyttö kokonaisuutena arvioiden aiheuta vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. 25

26 Valtioneuvoston asetuksella voidaan tarkentaa luokittelua sivutuotteeksi ja asetuksen mukaan aine tai esine ei ole enää jätettä, jos 1) se on läpikäynyt hyödyntämistoimen; 2) sillä on käyttötarkoitus, johon sitä käytetään yleisesti; 3) sillä on markkinat tai kysyntää; 4) se täyttää käyttötarkoituksensa mukaiset tekniset vaatimukset ja on vastaaviin tuotteisiin sovellettavien säännösten mukainen; ja 5) sen käyttö ei kokonaisuutena arvioiden aiheuta vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Sivutuoteasetus EY 1069/2009 luokittele sivutuotteet kolmeen ryhmään niissä olevien riskien perusteella ja eri ryhmiin kuuluvien tuotteiden käsittelylle on asetuksien määräämiä rajoituksia ja säännöksiä. Sivutuoteasetus turvaa riittävän hygieniatason tautivaarallisten mikrobien leviämisen ehkäisemiseksi ja takaa sivutuotteiden tunnistettavuuden sekä sen kaikkien vaiheiden jäljitettävyyden. Sivutuoteasetus käsittelee muita kuin ihmisravinnoksi tarkoitettuja eläimistä saatavia sivutuotteita ja niistä johdettuja tuotteita. (Evira, 2012) Sivutuoteasetusta EY 1069/2009 ja sen toimeenpanoasetusta EY 142/2011 on sovellettu alkaen ja siinä olevat muutokset vaikuttavat eniten kompostointi- ja biokaasulaitoksiin, jotka käsittelevät entisiä elintarvikkeita eli eläimistä saatuja, ei enää ihmisravinnoksi soveltuvia raakoja tai kypsiä elintarvikkeita. Jätteen tuottajan velvollisuuksiin kuuluu entisten elintarvikkeiden toimittaminen käsiteltäväksi. (Evira, 2011) Lisäksi on orgaanisia lannoitevalmisteita ja/tai siihen soveltuvaa raakaainetta valmistavan toiminnanharjoittajan haettava Elintarviketurvallisuusviraston hyväksyntä (Rättö et al. 2009, 14). Asetuksien vaatimusten toteuttamista helpottaa elintarvikealan yrityksille asiaa selventävä MMM:n kirje MMM/497/447/2011, joka sisältää tarkempia ohjeita entisten elintarvikkeiden käsittelyä, käyttöä ja hävittämistä koskevista toimenpiteistä. 26

27 5 Jätteet Suomessa Jätteitä syntyy materiaalien ja tuotteiden kaikista elinkaaren vaiheista, tuotantoprosesseista sekä energian tuotannosta ja kuljetuksista. Syntyvien jätteiden määrä on suuri ja sen takia on strategisesti ja ympäristön kannalta erittäin tärkeää alentaa jätteiden määrää ja tehostaa niiden hyödyntämistä. Vuonna 2010 oli kokonaisjätemäärä Suomessa 94,3 milj. tonnia. Kuva 1 havainnollistaa jätteiden syntyä sektoreittain. (SVT, 2012a) Kuva 1. Jätemäärät Suomessa vuonna 2010 sektoreittain (SVT, 2012a). Huomioitava on, ettei maa- ja metsätalousjätteiden joukkoon lasketa maataloudessa hyödynnettyä lantaa eikä metsään jätettyjä hakkutähteitä (SVT, 2012a). Jätelaki 646/2011 määrittelee tarkkaan jätteiden lajittelun ja sen mihin jäteryhmän tietty jae luokitellaan. Jätteet ovat jaettu käsittelyn ja hyödyntämisen perusteella seuraaviin ryhmiin: keräyspaperi ja -pahvi, pakkaukset ja pakkausjätteet, yhdyskuntajäte, biohajoavat jätteet, jätevesipuhdistamojen liete, romuajoneuvot, romurenkaat, rakennusjätteet, käsitelty puu, sähkö- ja elektroniikkalaiteromu, jäteöljy, paristot ja akut, kaivannaisjätteet ja vaaralliset jätteet. Kasvualustojen valmistuksessa on mahdollista hyödyntää biohajoavia jätteitä, jätevesipuhdistamojen lietteitä ja yhdyskuntajätteiden biohajoavaa osuutta sekä rakennus- ja kaivannaisjätteistä kierrätykseen sopivaa maa-ainesta. Sen perusteella työssä tarkastelu keskittyy niihin jäteryhmiin. 27

28 5.1 Biohajoavat jätteet Biohajoava jäte on biologisesti hapettomissa tai hapellisissa olosuhteissa hajoava jäte ja siihen kuuluvat elintarvike-, puutarha-, eläin-, puu-, paperi- ja kartonkijäte sekä lietteet. Suuri osa biohajoavista jätteistä on yhdyskuntajätteitä ja kotitalouksissa, teollisuudessa ja palvelualoilla syntyvistä yhdyskuntajätteistä noin 72 % on biohajoavia. Puu-, paperija kartonkijätteiden ryhmään kuuluvat pakkausjätteet, käsittelemätön, maalattu ja pinnoitettu puu sekä metsätalouden hakkuujätteet (Kierrätysinfo, 2012) Biojätteet osana yhdyskuntajätteitä Yhdyskuntajätteeksi luokitellaan kotitalouksissa syntyneet jätteet sekä niihin verrattavat tuotannossa, erityisesti palvelualoilla, kertyneet jätteet. Yleinen piirre yhdyskuntajätteille on niiden alkuperä. Ne ovat yhdyskunnissa lopputuotteiden kulutuksessa syntyneitä jätteitä ja ne kuuluvat kuntien järjestämän jätehuollon piiriin. (SVT, 2012a) Yhdyskuntajätteiden koostumus vaihtelee erittäin paljon ja siitä johtuen on tärkeä tilastoida ja kehittää ehkäisytoimia erikseen kotitalouksille ja tuotannosta/palveluista tuleville jätevirroille. Monet erilaiset tahot ovat seuranneet sekä tilastoineet jätevirtoja ja sopivana työkaluna siihen on HSY:n seutu- ja ympäristötiedon kehittämä sekä ylläpitämä Martti Materiaalivirtojen tilinpitojärjestelmä. Järjestelmä on avuksi jätteiden synnyn ehkäisyhankkeiden suunnittelussa ja jätemäärien ennakoinnissa ja se auttaa tulevaisuuden haasteellisten tavoitteiden toteutuksessa. Yhdyskuntajätteiden määrä on ollut viimeisinä vuosina hienoisessa laskussa, mutta vuoden 2011 tilastoissa lasku oli pysähtynyt ja määrät nousseet takaisin vuoden 2008 tasolle. Yhdyskuntajätteiden kokonaismäärä oli silloin 2,7 milj. tonnia. Positiivista asiassa on se, että määrä on kokonaisuudessa palannut melkein vuoden 2000 tasolle, joka oli 2,6 milj. tonnia (Seppänen, 2012). Yhdyskuntajätettä syntyi Suomessa vuonna kg asukasta kohti ja suurimat jäte-erät olivat elintarvikejäte, paperi, pahvi ja kartonki. Kuvassa 2 on havainnollistettu kotitalousjätteen koostumus pääkaupunkiseudulla. Tutkimusten mukaan tulokset ovat vertailukelpoisia koko Suomen alueelle (HSY, 2012). 28

29 Kuva 2. Kotitalousjätteiden koostumus HSY:n (2012) tietojen pohjalta. Kuvastaa selviä, että suurin jätejae on sekajäte, joka sijoitetaan kaatopaikalle. Sekajätteen osuus yhdyskuntajätteistä pitää laskea huomattavasti, jotta strategian mukaiset tavoitteet täyttyisivät ja siihen on jätteiden hyödyntämisen lisäämisen ohella paras vaihtoehto jätteiden synnyn ehkäisy kulutustottumusten ja elintapojen muuttamisen avulla. Bio- ja puutarhajätteen osuus kotitalousjätteistä on noin 10 %, ja ne kuuluvat erilliskeräykseen piiriin. Kotitalouksien biojätteiden lisäksi erilliskerättyjen biojätteiden joukkoon kuuluvat ravintoloissa, teollisuudessa, suurtalouskeittiöissä ja kaupoissa syntyvät biojätteet sekä teurastamoiden ja elintarviketeollisuuden eläinperäiset sivutuotteet. Biojätteisiin kuuluvat ruoantähteet, pilaantuneet elintarvikkeet, kiinteät rasvat, hyytyneet paistinrasvat, hedelmien ja kasvisten kuoret, kahvin tai teen porot, teepussit ja suodatinpaperit, kananmunankuoret, kananmunakennot, kalanperkuujätteet, pienet luut, talouspaperit, lautasliinat ja nenäliinat, kukkamulta, kasvinosat ja kuihtuneet kukat, puutarhajätteet sekä lemmikkieläinten puupohjaiset kuivikkeet. (Kierrätysinfo, 2012) Lietteet Toinen suurin biohajoavan jätteen ryhmä, lietteet, ovat vesihuollossa ja jätevesipuhdistamoilla sekä maataloudessa syntyviä jätejakeita. Suomessa muodostuu vuosittain noin 23 milj. tonnia märkälietettä ja maatalous on noin 93 % osuudella suurin lietteen tuottaja. Vuosittaista lietelannan määrää Suomessa ei tilastoida, mutta eläinten lukumäärän perusteella arvioidaan määräksi yli 20 Mm 3 /a. (Kaihiluoto & Kuisma 2010, 30 32) 29

30 Toiseksi suurin lietteiden tuottaja on jätevedenpuhdistus. Jätevesilietettä syntyy jätevesien puhdistusprosessissa viemärilaitoksella, johon keskitetyn viemärin kautta tulevan jäteveden lisäksi tuodaan myös haja-asutusalueiden kiinteistöillä syntyvät umpisäiliöjätevedet sekä saostuskaivolietteet. Lietteiden määrät ovat viimeiset vuodet pysyneet aika tavalla samalla tasolla ja niiden määrä on noin 1,1 1,2 milj. tonnia vuodessa. (Ympäristöministeriö, 2010) 5.2 Kierrätettävä maa-aines Valtioneuvoston asetus /179 säätää jätelain (646/2011) nojalla pykälässä 16, että rakennus- ja purkujätteen haltija on velvollinen järjestämään niiden erilliskeräykseen niin, että jätelain pykälän 8 mukainen uudelleenkäyttö tai kierrätys on varmistettu. Rakennus- ja purkujätteiksi luokitellaan rakennuksen tai muun kiinteän rakennelman uudis- ja korjausrakentamisessa ja purkamisessa, maa- ja vesirakentamisessa sekä muussa vastaavassa toiminnassa syntyvä jäte ja niiden joukkoon kuuluvat muiden rakennusjätteiden ohella myös maa- ja kiviainesjätteet. Tärkein syy tähän uudelleenkäyttövaatimukseen on soran, hiekan ja kalliokiven kuuluminen Suomen eniten hyödynnettyjen uusiutumattomien luonnonvarojen joukkoon. (Ympäristöministeriö, 2012b) Maaainesten vuosittainen käyttö on arviolta noin 100 milj. t eli noin 20 t per jokainen suomalainen ja se on Euroopan suurin (Ympäristöministeriö 2009, 7). Vaikka sora- ja hiekkamuodostelmien eli harjujen osuus Suomen pinta-alasta on noin 5 %, on runsas käyttö tuhonnut enemmistön niistä ja luonnontilassa olevien sora- ja hiekkamuodostumia on enää harvassa luvulta lähtien on Suomeen syntynyt soran- ja hiekanottamisaluetta ja niistä oli vuonna 2010 aktiivikäytössä runsaat Ympäristönsekä luonnonsuojelun takia on syntynyt maa-aineskäyttöä säätelevä lupamenettelyjärjestelmä ja alueellisen suunnittelun avulla ohjataan maa-ainesten ottamista. (Ympäristöministeriö, 2012b) Maa-aineksen runsaan käytön takia on jo useiden suurten asutuskeskusten läheisyydessä pulaa hyvälaatuisesta maa-aineksesta. Tämän vuoksi on erittäin olennaista, että maa-ainesten ottaminen tapahtuu ympäristön kestävä kehitystä tukevalla tavalla. Tärkeä on turvata niiden saatavuus niin määrällisesti kuin laadullisesti tulevia sukupolvia varten luonnon monimuotoisuutta vaarantamatta. (Ympäristöministeriö 2009, 9-10) Toinen vaikuttava tekijä maa-ainesten kierrätyksessä ja uudelleenkäytössä on erityisemmin pääkaupunkiseudulla rakennusalueilta poistettavien maa-ainesten sijoittaminen. 30

31 Helsingin maankaatopaikka on jo täynnä ja uudelle ei ole tilaa. Myös Vantaan maankaatopaikka on jo melkein täynnä ja esim. Helsingin alueelta ei oteta maa-ainesta enää vastaan. Vain Espoossa on hetkellä jonkin verran helpompi tilanne, mutta vain muutamaksi vuodeksi eteenpäin. (Lahtinen, 2012) Näistä tekijöistä johtuen täytyy kehittää ja löytää monenlaisia käyttömahdollisuuksia kierrätyksen ja uudelleenkäytön avulla. Yksi tällä hetkellä esillä olevista keinoista on maa-aineksen stabilisointi paikan päällä erilaisia kierrätysmateriaaleja käyttäen ja sen avulla turhien kuljetusten poistaminen ja ympäristövaikutusten alentaminen. Ramboll Finland Oy on tehnyt tällä saralla monta uranuurtava tutkimusta ja etsii aktiivisesti keinoja erilaisten maa-ainesten kestävälle käytölle. (Lahtinen, 2012) 31

32 6 Jätteiden hyödyntäminen Jätelaki 646/2011 määrittelee, että jätteen hyödyntäminen on toiminta, jossa jäte käytetään hyödyksi tuotantolaitoksessa tai muualla taloudessa siten, että sillä korvataan kyseiseen tarkoitukseen muutoin käytettäviä aineita tai esineitä. Jätehierarkian mukaan jätteiden hyödyntäminen on ehkäisyn, uudelleenkäytön ja kierrätyksen jälkeen seuraava tärkeysjärjestyksessä. Haasteena on, että vaikka lähes kaikki lajitellut esineet ja aineet voidaan hyödyntää energiaksi tai materiaalina, on vain pienelle osalle poistetuista aineista ja esineistä mahdollinen uudelleenkäyttö. (EK, 2010) 6.1 Teollisuus - ja yhdyskuntajätteiden hyödyntäminen Teollisuuden jätteitä hyödynnetään koko ajan enemmän ja tilanne on jo aika hyvä. Noin 90 % teollisuuden jätteistä käytetään hyödyksi ja huomattava osa siitä hyödynnetään materiaalina eli kierrätetään. Paperi- ja metalliteollisuus käyttävät eniten kierrätysmateriaaleja raaka-aineena. Paperituotteista kierrätetäänkin 60 % ja myös metalliromun käytöllä on pitkät perinteet. Suomessa on monia romuliikkeitä, joiden toiminta takaa romun kierrätyksen ja sen päätymisen metalleja jalostavan teollisuuden käyttöön. Yli 90 % suomalaisesta teräsromusta jalostetaan uudelleen. Samoin kemianteollisuudessa jätteiden ja sivutuotteiden käyttö on jokapäiväistä ja erityisesti hapot, katalyytit ja liuottimet puhdistetaan ja käytetään uudelleen. Uusi jätelaki on helpottanut huomattavasti prosessien sivutuotteiden hyödyntämistä raaka-aineena toisilla teollisuusaloilla määrittelemällä sivutuotteen uudelleen. (EK, 2010) Teollisuusjätteet, samoin kuin yhdyskuntajätteet, sisältävät huomattavan määrän energia ja siitä on seurauksena energiakäytön merkittävä nousu juuri teollisuusjätteen kohdalla. Monet yritykset hyödyntävät jätteet polttoaineena omissa sekä muissa polttolaitoksissa. Odotettavissa on, että energiasisällön hyödyntäminen kasvaa niin teollisuus kuin yhdyskuntajätteen osalta, jossa viimeisen viiden vuoden aikana on käyttö kolminkertaistunut. (EK, 2010 ja SVT, 2012b) Yhdyskuntajätteiden osalta hyödyntäminen (taulukko 3) on jonkin verran haastavampi, koska se riippuu monesta tekijästä. Yksi ratkaiseva tekijä on kotitalouksien käyttäytyminen. Vaikka tutkimusten mukaan kotitalouksissa lajitteluhalukkuus on korkealla, ei kierrätyksessä ole havaittu selkeää kasvua, mikä tutkimusten valoissa olisi voitu enna- 32

33 koida. Kierrätyksen osuus kasvoi vuoden 2011 aikana vain noin 2 %. Suurimpana haastajana kierrätykselle on poltto, jonka osuus on kasvanut viimeisinä vuosina merkittävästi, vaikka nousu vuonna 2011 ei ollut enää kuin 2 %. (SVT, 2012b) Kokonaisuudessa materiaalina ja polttamalla hyödynnettävän yhdyskuntajätteen määrä oli jo vuonna 2010 ennätyksellisesti 55 prosenttia ja suuntaus on pysynyt samanlaisena. Vuonna 2011 päästiin jo hyödyntämisessä lähes 60 %:n tasolle. (SVT, 2012a) Taulukko 3. Yhdyskuntajätteet käsittelytavoittain vuonna 2011, tonnia (SVT, 2012b). Jätemäärä Käsittely Kierrätys materiaalina Energiakäyttö Sekajäte yhteensä Erilliskerätyt yhteensä, josta Paperi- ja kartonkijäte Biojäte Lasijäte Metallijäte Puujäte Muovijäte Sijoitus kaatopaikalle Sähkö- ja elektroniikkaromu Muut ja erittelemättömät Kaikki yhteensä Parasta kuitenkin on se, että kaatopaikalle sijoitetun jätteen määrä on alentunut viimeisen viiden vuoden aikana ja vuonna 2011 määrä oli enää 1,1 milj. tonnia, joka on laskenut edellisvuodesta 4,2 % ja liki 30 % viiden vuoden takaisesta määrästä. (SVT, 2012b) Tarkempi kehitys viimeisten vuosien yhdyskuntajätteiden käsittelystä selviää kuvassa 3, jossa on erikseen ilmoitettu myös biohajoavan jätteen käsittelymenetelmät. Diagrammista selviää eri käsittelytapojen prosenttiosuudet vuosina sekä tavoitteet vuosille Vaikka kaatopaikalle sijoittaminen on alentunut vuosi vuodelta, on seuraavien 6 vuoden aikana tapahduttava radikaali muutos, jotta tavoitteet saavutettaisiin. Kaatopaikalle sijoittaminen pitää alentua 45 %:sta 20 %:iin. Siihen pääsemiseksi on huomattavasti lisättävä kaikilla tavoin yhdyskuntajätteiden hyödyntämistä niin materiaalina kuin energiana. Samoin diagrammista selviää, että energian tuotanto on kasvanut materiaalin hyödyntämisen eli kierrätyksen kustannuksella, joka ei ole välttämättä paras vaihtoehto kestävän kehityksen kannalta. Energian tuotannon osuutta olisi nostettava lajittelua tehostamalla, jonka avulla voidaan pienentää kaatopaikalle menevä osuutta. 33

34 Mahdollisia ratkaisuja ongelman hoitamiseen löytyy Ruotsista, jossa jo vuonna 2009 vain 5 % yhdyskuntajätteestä päätyi kaatopaikalle (STT, 2010). Kuva 3. Yhdyskuntajätteen prosentuaalinen jakautuminen hyödyntämiseen ja käsittelyyn vuosina sekä tavoitetasot vuodelle 2016 (Seppänen, 2012). 6.2 Biohajoavien jätteiden hyödyntäminen Työssä käsiteltävien biohajoavien jätteiden osalta on jätteiden synnyn ehkäisy tärkeässä roolissa, koska juuri tähän ryhmään kuuluu paljon turhaan syntynyttä jätettä, kuten vanheneva ruoka. Kierrätyksen kannalta ongelmalliset jätteet ovat puu, lietteet ja biojäte. (Myllymaa, 2012) Biohajoavien jätteiden hajoaminen kaatopaikalla tapahtuu useimmiten hapettomissa olosuhteissa ja sen tuloksena syntyy metaania, joka on hiilidioksidia noin 20 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu (IPCC, 2012). Ilmaston lämpenemisen sekä muiden ympäristöhaittojen torjumiseksi on tärkeä pyrkiä biohajoavien jätteiden ohjaamiseen kaatopaikan sijaan biologiseen käsittelyyn tai energian tuotantoon. Tätä 34

35 tavoitetta tukee hyvin uusi lainsäädäntö, joka rajoittaa rajusti biohajoavan jätteen sijoittamista kaatopaikoille ja kieltää lähivuosina kokonaan biojätteen käsittelemättömän loppusijoitukseen. Isona haasteena tähän on kotitalouksien, palvelujen ja teollisuuden sekajätteen joukossa oleva biohajoava jäte, josta noin 60 % on biojätettä eli kompostointiin soveltuvaa materiaalia ja lisäksi mahdollisia raaka-aineita ovat keräykseen soveltumaton puu- ja kuituperäinen materiaali. Kyseiseen jakeeseen kuuluvat likainen ja märkä paperi, kartonki ja pahvi sekä biohajoaviksi luokiteltavat vaipat ja kuukautissuojat, joista vain hyvin pieni osa on muovia ja pääosa biojätettä. (HSY, 2012) Koska sellaisen jätteen kompostointi/mädätys on teknisesti erittäin haastava ja osaksi mahdotonta, on tämän ongelman ainoana tällä hetkellä tunnettuna ratkaisuna ja käytössä olevana vaihtoehtona hyödyntäminen energiana eli käyttö kierrätyspolttoaineena. Niin lainsäädännöllisten kuin myös ympäristövaikutusten takia on juuri biohajoavien jätteiden käsittelyllä ja uusilla vaihtoehtoisilla käsittelytavoilla ratkaiseva merkitys valtakunnallisten tavoitteiden täyttymisessä. Samalla voidaan korvata fossiilisten luonnonvarojen käyttöä ja pienentää kasvihuonekaasujen päästöjä ja sen ansiosta alentaa ilmaston lämpenemistä. (Myllymaa, 2012) Biojätteiden tärkeimpinä käsittelytapoina ovat hetkellä kompostointi ja mädätys. Näiden menetelmien tuloksena syntyville tuotteille on monia mahdollisia käyttökohteita. Kompostoinnin lopputuote ja mädätyksen mädätysjäännös ovat käytettävissä mm. maataloudessa, kotipuutarhoissa, viherrakentamisessa ja maisemoinnissa. (Metcalf & Eddy 2003, 1546) Huomattavasti laajempi käyttövalikoima on mädätyksen tuloksena syntyvälle biokaasulle, jota nykyään käytetään eniten energiatuotantoon. Kuitenkin biokaasu soveltuu hyvin laajempaan käyttöön, kuten liikennepolttoaineeksi, kotitalouskaasuksi ja raaka-aineeksi kemianteollisuudelle. (Motiva, 2011) Biokaasu soveltuu käytettäväksi kaikissa niissä prosesseissa, jotka nyt käyttävät maakaasua ja koko ajan on meneillä tutkimuksia uusien käyttömahdollisuuksien löytämiseksi (University of Florida, 2012). Muista biohajoavista jätteistä mainittakoon hyvälaatuinen ja puhdas puujäte. Se soveltuu kierrätykseen lastu/kuitulevyiksi ja muovikomposiitti-materiaaleiksi sekä sen lisäksi erittäin hyvin kompostin tukiaineeksi ja lannan kuivikeaineeksi. (Myllymaa, 2012) 35

36 7 Biohajoavien jätteiden käsittelymenetelmät Biohajoavien jätteiden osalta käytössä olevia käsittelymenetelmiä ovat mädätys, kompostointi, bioetanolin ja biodieselin valmistus, lietelannan terminen kuivaus ja separointi sekä poltto (Kaihiluoto & Kuisma 2010, 15). Biohajoavan jätteen ominaisuudet ovat ratkaisevia käsittelymenetelmien kannalta. Kosteus, biohajoavuus, ravinnepitoisuus ja lämpöarvo ovat niistä tärkeimmät. Alhaisella lämpöarvolla oleva hyvin kosteaa materiaalia ei ole taloudellisesti järkevä polttaa, mutta samalla sitä voi mädätyksen avulla hyödyntää niin energian tuotannossa kuin myös lannoitevalmisteisiin. Erityisesti on huomioitava eri jätejakeiden yhdistäminen, koska käsittely on suoritettava vaativamman materiaalin mukaan ja se nostaa usein kustannuksia. (Mattila, 2010) Suomessa on runsaasti toimivia mädätys-, kompostointi- ja biokaasulaitoksia ja uusia suunnitellaan jatkuvasti lisää. Eniten on aumakompostointilaitoksia, joita vuonna 2009 oli yhteensä 147 kpl ja muiden osuus oli huomattavasti pienempi. Biokaasulaitoksia oli vuonna ja kompostointilaitoksia 47 kappaletta. Lisäksi vuonna 2009 oli suunnitteilla 14 biokaasulaitosta ja 1 kompostointilaitos. (Merilehto & Saarinen, 2009) Odotevissa on, että aumakompostointilaitosten määrää tulee tulevaisuudessa alenemaan huomattavasti, koska biohajoavien jätteiden energiahyötykäyttöä pyritään lisäämään ja ympäristölle aiheutuvia vaikutuksia on aumoissa hankalampi hallita. Biojätteille ei enää uusia aumakompostointilupia myönnetä, mutta jätevesilietteille se on vielä mahdollista, jos vaikutukset ympäristölle pystytään minimoimaan (Järvenpää, 2012a). Biohajoavia jätteitä käsitelevien laitosten teknologiat, ensisijaisesti kompostointi ja osittain myös mädätys, ovat käytössä kasvualustojen tuotannossa ja niitä tarkastellaan yksityiskohtaisemmin. 7.1 Kompostointi Kompostointi (kuva 4) on vanha biohajoaville jätelajeille soveltuva aerobinen jätteidenkäsittelymenetelmä, jossa orgaaninen aine hajoaa mikrobiologisten reaktioiden avulla hapellisissa olosuhteissa kiinteäksi lopputuotteeksi eli pitkälle hajonneeksi humuksenkaltaiseksi massaksi, hiilidioksidiksi ja vedeksi. Kokonaan kompostoinnissa ei voida välttää hapettomissa olosuhteissa tapahtuvia reaktioita. Orgaanisesta aineesta hajoaa kompostoinnin aikana noin %. (Metcalf & Eddy 2003, 1546) 36

37 Kuva 4. Kompostointiprosessi (Albers et al. 2003). Kompostointi on hyväksi todettu menetelmä, koska sen avulla voidaan tuhota taudinaiheuttajia, alentaa kosteutta, nostaa laatua ja käsiteltävyyttä sekä pienentää biohajoavan materiaalin massaa. Luonnossa mikrobien avulla tapahtuva hajoaminen on hidas prosessi ja kompostoinnille sopivien olosuhteiden kautta pyritään nopeuttamaa tapahtuvaa hajoamisprosessia. (Latvala 2009, 54 ja Metcalf & Eddy 2003, 1546) Hajoamisreaktioiden ansiosta lämpötila nousee kompostoinnin aikana pastörointilämpötilaan eli o C:een (Metcalf & Eddy 2003, 1546 ja Albers et al. 2003, 12). Riittävän pitkäaikainen korkea lämpötila takaa taudinaiheuttajien tuhoutumisen ja sen saavuttamiseksi on tärkeä pitää komposti aerobisena mahdollisemman tehokkaasti. Niin ilman kiertämisen, kosteuden alentumisen kuin myös käsiteltävyyden parantamisen kannalta on helpoin keino tukiaineiden käyttö, joita sekoitetaan kompostoituvaan materiaaliin. (Myllymaa et al. 2008, 24) Kompostointi on vallitseva käsittelymenetelmä, joka voidaan toteuttaa kotitalouksien pienkompostoreissa sekä isomassa mittakaavassa erilaisissa laitoksissa (Kaihiluoto & 37

38 Kuisma 2010, 33). Pienkompostointi on hyvin kotitalouksille soveltuva edullinen ja ympäristöystävällinen biojätehuoltomenetelmä. Kompostin hoito ja käyttö vaativat kuitenkin huolellisuutta, ettei kompostoinnista aiheutuu haju- ja/tai hygienia- sekä haittaeläinongelmia. Tärkeä on huolehtia riittävästä kuivikkeiden käytöstä ja ilmanvaihdosta haittojen estämiseksi. (Huhtinen et al. 2007, 80) Pienkompostointi on paras menetelmä haja-asutusalueilla, missä biojätteen erilliskeräystä ei ole järjestetty. Taajamien alueilla on yleensä biojätteen erilliskeräysastiat ja asukkaat harvoin huolehtivat itse kompostoinnista. (Turunen et al. 2008, 28) Laitosmaisessa kompostoinnissa käsitellään isompia jätemääriä ja se prosessi voidaan jakaa kolmeen osioon: esikäsittelyyn, kompostointiin ja kompostituotteen loppusijoitukseen. Kompostoitavaan materiaalin esikäsittely riippuu sen koostumuksesta ja ominaisuuksista. Esikäsittelyn tarkoitus on poistaa epäpuhtaudet, saattaa käsiteltävä materiaali sopivaan palakokoon, lisätä tukiaine ja homogenisoida syöttöseos sekä säätää seoksen kosteus prosessille sopivaksi. Joskus käytetään myös apuaineita, esim. biojätteen ph:n säätämiseksi. (Albers et al. 2003, 12-15) Suomessa on apuaineiden ja mikrobiymppien käyttö vähäistä, mutta Keski-Euroopassa mikrobiymppien käyttöä pidetään taloudellisesti hyödyllisenä. (Myllymaa et al. 2008, 25) Lietteiden esikäsittelyssä keskeisenä on kosteuden säätö ja ilmavan rakenteen luominen massaan. Ilmavuuden luomiseen käytetään tukiaineita: haketta, turvetta ja sahanpurua. Tukiaineen määrää riippuu lietteen kuiva-ainepitoisuudesta ja sen pitäisi olla vähintään 15 %, ettei tarvittavan tukiaineen määrää nousee liian korkeaksi. (Myllymaa et al. 2008, 25) Erilliskerätyn biojätteen kompostointi edellyttää muovien ja muiden kompostointia haittaavien pakkausten poistamista. Esikäsittelyä seuraava vaihe eli varsinainen kompostointi voidaan toteuttaa eri tavoilla: aumakompostointina, reaktorikompostointina tai niiden yhdistelmänä (Myllymaa et al. 2008, 25). Laitoksissa tapahtuva reaktorikompostointi jakautuu esikompostointiin ja yleensä aumoissa tehtävään jälkikypsytykseen. Esikompostointivaiheen aikana kompostimassa ilmastetaan, sekoitetaan, säädetään kosteutta vettä lisäämällä sekä poistetaan kompostikaasut. Esikompostointi tehdään yleisesti reaktorissa, jossa saavutetaan noin % väheneminen orgaanisessa kuiva-aineessa. (Latvala 2009, 54) Reaktorissa hoidetaan myös kompostimassan hygienisointi, jonka takaa prosessin alkuvaiheessa tapahtuva raju lämpötilan nousu (Myllymaa et al. 2008, 25). Alkuvaiheen reaktorien 38

39 käyttö on tarpeellista myös ympäristöhaittojen takia, joista pahimmat ovat hajuongelmat ja kasvihuonekaasupäästöt (Latvala 2009,54). Suomessa käytetään tunneli-, rumpu-, torni-, kontti- ja membraanikompostointia. Yleisin laitostyyppi on tunnelikompostointi, joka soveltuu hyvin niin pienille kuin suurille laitoksille, joista suurimpien kapasiteetti on t/a. Toiseksi yleisimpiä ovat rumpukompostointilaitokset suuruusluokilla t/a. Molemmat menetelmät ovat hyvin Suomen olosuhteisiin soveltuvia, koska suljettu laitos helpotta kylmien olosuhteiden huomioimisen ja hajuongelmien hoitoa. (Illikainen 2009, 32) Tunnelikompostointi Tunnelikompostointi on yleensä teräsbetonista valmistetussa tunnelissa tapahtuva kompostointiprosessi, jossa tukiaineen sekoitettu biojätemassa hajoaa optimaalisissa olosuhteissa. Olosuhteet luodaan ilman puhalluksella alhaalta päin. Tunnelissa kompostin lämpötila nousee asteeseen ja se takaa taudinaiheuttajien ja kasvien siementen tuhoutumisen. (Albers et al. 2003, 14) Jos kompostoinnissa sellaisiin lämpötiloihin ei päästää, on Eviran vaatimusten täyttämiseksi suoritettava erillinen hygienisointi (Illikainen 2009, 32). Tunnelissa tapahtuva prosessi on kestoltaan 2 3 viikkoa ja sen jälkeen massa siirretään aumoihin jälkikypsytykseen. Tunnelikompostoinnissa on vaihtoehtona myös kaksivaiheinen prosessi, jossa tunnelivaihetta seuraa ilmastetussa hallissa alustava jälkikypsytysjakso ja vasta sen jälkeen tapahtuu siirto aumoihin. (Mustankorkea Oy, 2012b) Tunnelikompostoinnilla on monia etuja, mutta myös heikkouksia. Menetelmä soveltuu hyvin niin pienille kuin todella isoille jätemäärille ja se ei ole niin herkkä käsiteltävän massaan koostumukselle. Esim. isot oksat eivät aiheuttaa ongelmia prosessille, vaikka hyvin murskattu massa on bakteerien kasvun kannalta suotuisampi. Suurimmat puutteet tunnelikompostoinnissa ovat korkea ulkoisen energian tarve, työhygieeniset olosuhteet ja pakollinen panosprosessi. (Illikainen 2009, 32) Membraani- ja siilokompostointi ovat molemmat tunnelikompostoinnin sovelluksia. Pystysuoraan siilo- eli tornikompostoriin ohjataan jätemassa ylhäältä päin ja se valuu omalla painolla alas hajoamisalueelle. Membraanikompostoinnissa aumat suojataan geomembraanikankaalla ja ilmastus tapahtuu alhaalta ylös. (Albers et al. 2003,15 ja Illikainen 2009, 21) 39

40 7.1.2 Rumpukompostointi Toiseksi eniten käytetty kompostointi, rumpukompostointi, tapahtuu teräksisissä kompostointirummuissa ja materiaalin viipymäaika on 5 7 vuorokautta. Laitoksen rumpujen määrä on riippuvainen käsiteltävän jätteen määrästä ja Suomen laitoksissa on keskimäärin 2 3 rumpua. (Lehto et al. 2004, 11) Isot jätemäärät aiheuttavat teknisiä ongelmia ja jätemäärien ollessaan yli t/a on tekninen toteutus jo erittäin haastava, koska tarvitaan ainakin 5 rumpua. (Illikainen 2009, 21) Rumpuun syötetään murskattu ja tukiaineeseen, suhteella 1:1, sekoitettu jätemassa (Lehto et al. 2004, 11). Kompostoitumista tehostetaan ilman ohjaamisella rumpuun ja rumpujen pyöriminen tehostaa sen vaikutusta (Illikainen 2009, 21). Syöttö tapahtuu päätylaipan kautta ja vastakkaisessa päässä oleva ruuvikuljetin purkaa sen ja sieltä massa ohjataan jälkikypsytykseen. Rummun sisäpinnassa ovat sen pyöriessä kompostia sekoittavat ja siirtävät lamellit. (Lehto et al. 2004, 11) Myös rumpulaitoksilla ovat omat plussat ja miinukset ja jo aikaisemmin mainitun jätemäärän vaikutusten lisäksi ovat biomassan laadulle korkeammat vaatimukset. Jäte on murskattava huolellisesti, koska rumpuun ei voi ohjata ison palakoon jätettä. Plussana pitää mainita pienempää energian kulutusta. Rummun pyöriminen tehostaa ilman vaikutusta ja se alentaa rumpuun ohjattavan ilman määrää. Positiivisena voidaan pitää myös työntekijöiden pienempää altistumista erilaisille biologisille haittatekijöille. Sen takaa jätteiden siirtäminen rumpukompostointilaitoksessa automatisoiduilla kuljettimilla. (Illikainen 2009, 32 33) Aumakompostointi Aumakompostointi on vanhin sekä oikein käytettynä helpoin ja edullisin tapa, jossa biomassa hajoaa ulkona, pintatiivistetyissä aumoissa (Pohjola, 2008). Aumojen aerobisuus hoidetaan yleensä koneellisesti kääntämisellä tai joskus ilmastinputkien avulla. Haittojen vähentämiseksi on jonkin verran käytetty aumojen kattamista. (Metcalf & Eddy 2003, 1549) Aumakompostoinnin suurimat heikkoudet ovat pitkä käsittelyaika (noin vuosi), tilantarve, prosessin epätasaisuus, tuotteen vaihteleva laatu ja hajuhaitat, jotka rajoittavat käyttöä asutuksen lähistöllä (Latvala 2009, 54 ja Illikainen 2009, 26). Näin aumakompostointi onkin erilliskerätyn biojätteen osalta käytössä enimmikseen vain vähintään 6 kuukautta kestävässä jälkikypsytyksessä ja laitoksen huollosta tai ka- 40

41 pasiteetin riittämättömyydestä johtuen (Myllymaa et al. 2008, 25 ja Illikainen 2009, 45). Viimeaikaisten tutkimusten valossa on isona ongelmana havaittu myös aika korkeat kasvihuonekaasupäästöt (Mroueh et al. 2007, 54 ja Jönsson et al., 2012). Kaikki ne haitat yhdessä sekä avokäsittelyn aiheuttama pelko tautien leviämiselle, ovat vaikuttamassa aumakompostoinnin suosioon laskuun ja muiden helpommin hallittavien menetelmien lisääntymiseen. Tautien leviämisen pelkoa lisäävänä esimerkkinä on vuoden 2012 toukokuussa Kekkilä Oy:n kahdella multa-asemalla sattunut salmonellabakteeritapaus, jossa selvää syytä saastumiselle ei pystytty löytämään, vaikka kaikki mahdolliset tutkimukset suoritettiin. Yhtenä mahdollisena syynä saattaa olla avoaumoihin päättyneet lintujen ulosteet. (Järvenpää, 2012b) 7.2 Mädätys Toinen hallitseva biohajoavan jätteen käsittelymenetelmä, mädätys, on orgaanisen aineen hajoaminen mikrobien avulla hapettomissa olosuhteissa metaaniksi ja hiilidioksidiksi. Mädätys on vanhin jätevesilietteiden käsittelymenetelmä ja se otettiin menetelmänä käyttöön jo 1800-luvun puolivälissä. (Metcalf & Eddy 2003, 1534). Eniten mädätystä on käytetty jätevesilietteille ja Suomessa jätevesilietteistä noin 48 % käsitellään mädättämällä (Kangas et al. 2011, 17 ja Myllymaa et al. 2008, 22). Mädätysprosessi biokaasulaitoksessa koostuu esikäsittelystä, mädätyksestä, mädätetyn lietteen käsittelystä ja loppusijoituksesta (Metcalf & Eddy 2003, 1535). Esikäsittely riippuu käsiteltävästä jätteestä ja siitä, käsitelläänkö ne sivutuoteasetuksen vai kansallisen hyväksynnän mukaisessa laitoksessa. Eritasoisilla laitoksilla ovat erilaiset vaatimukset käsittelylämpötiloille (55 70 o C ), viipymäajoille ja syötteen palakoolle sekä panosten syöttövälille. Puhdistamolietteille on tyypillisesti esikäsittelynä sakeutus, jonka aikana kiintoainepitoisuus nousee 2 3-kertaiseksi ja toteutetaan gravitaatiosakeutuksella, flotaatiosakeutuksella tai mekaanisella tiivistyksellä. Käsittelyn tuloksena saatava kiintoainepitoisuus on välillä 4 10 %. (Kangas et al. 2011, 19) Lanta ei yleensä tarvitse sakeutusta ja muiden liete/jäte-erien esikäsittely riippuu niiden kuiva-ainepitoisuuksista ja osuudesta syötteessä (Myllymaa et al. 2008, 22). Mädätys hoidetaan suljetussa reaktorissa, joka on tyypillisesti betoninen tai teräksinen pystysäiliö ja lämpötilasta riippuen on kyseessä mesofiilinen (30 40 o C) tai termofiilinen (50 60 o C) prosessi (Metcalf & Eddy 2003, 1534). Mädätys on kolmivaiheinen bio- 41

42 loginen prosessi (kuva 5), joka voidaan jakaa hydrolyysiin, happo- ja metaanimuodostukseen. Hydrolyysissä lietteen orgaaninen aine ja solumassa hajoavat yksinkertaisimmiksi liuenneiksi aineiksi. Hydrolyysi on erilaisilla käsittelyillä mahdollisuus edistää, mutta taloudellisesti se ei ole yleensä kannattava. Happomuodostuksen välituotteet ovat vety, asetaatti (etikkahappo) ja hiilidioksidi ja viimeisessä vaiheessa mikrobit tuottavat niistä metaania. (Kangas et al. 2011, 17 19, Albers et al. 2003, 17) Kuva 5. Orgaanisen jätteen anaerobinen hajoamisprosessi Albers et al. (2003) pohjalta. Mädätysprosessin tarkoituksena on tuottaa biokaasua, mutta sen lisäksi alenee lietteen kiintoainemäärää %, joka helpottaa huomattavasti mädätteen loppusijoitusta (Kangas et al. 2011, 17). Hyvän biokaasun koostumus on % metaania ja % hiilidioksidia. Biokaasua syntyy noin 1 1,1 m 3 lietekiloa kohti, mutta tuottavuus on riippuvainen syötteestä ja prosessista. Vaihteluväli eri syötteillä on aika iso. Lietteillä tyypillisesti biokaasua saadaan l/kg ja biojätteillä l/kg märkäpainoa kohti. Tiedot eri jätemateriaalien metaanituottopotentiaalista on esitetty taulukossa 4. Taulukon mukaan paras tuotto saadaan bio-/teurasjätteen mädätyksellä ja kasvibiomassa on melkein samalla tasolla. Jätevesilietteiden tuotto on alhaisin ja kuitenkin enemmistö biokaasulaitoksista on rakennettu juuri jätevesilietteille. Vuoden 2009 tietojen perusteella oli Suomen 35 biokaasulaitoksesta 18 jätevesilietepohjaisia. (Latvala 2009, 10) Tutkimukset ovat kuitenkin paljastaneet, että paras tulos syntyy erilaisten jätevirtojen yhteismädätyksellä. (Myllymaa et al. 2008, 22 23) 42

43 Taulukko 4. Eri materiaalien metaanituottopotentiaalit (Lehtomäki et al. 2007, 19). Materiaali Metaanintuottopotentiaali m 3 CH 4 / tonni orgaanista ainetta m 3 CH 4 / tonni märkäpaino Teurasjäte Biojäte Kasvibiomassa Jätevedenpuhdistamon liete Lehmänlanta Sianlanta Mädätyksellä on monia etuja muihin käsittelymenetelmiin nähden ja tähän työhön liittyen voisi tärkeimpänä tuoda esille energian tuottamisen ohella biomassojen ravinteiden kierrätyksen. Mädätyksen avulla voidaan lisäksi alentaa biojätteiden käsittelystä syntyviä ympäristöhaittoja niin vesistölle kuin ilmakehälle. (Kaihiluoto & Kuisma 2010, 38 ja Lampinen & Laakkonen, 2010) Mädätyksen etuja ovat mädätysjäännöksessä oleva vesiliukoinen typpi, joka on kasveille helposti käytettävässä muodossa. Metaani on korkeatasoinen yli 140-oktaaninen polttoaine ja mahdollistaa maatilojen energiaomavaraisuuden. Metaanin käyttö on suotuisa koko valtakunnan tasolla, koska sen käyttö edistää ympäristönsuojelua, energian huoltovarmuutta ja työllisyyttä sekä vähentää terveysongelmia ja parantaa kriisivalmiutta. (Lampinen & Laakkonen, 2010) 43

44 8 Jätteiden ja jätekäsittelyn ympäristövaikutukset Jätteistä voi aiheutua maaperän, ilman tai veden pilaantumista sekä erilaisia terveyshaittoja. Syynä siihen ovat jätteiden sisältämät myrkylliset aineet, niiden kertyminen eliöihin, jätteistä löytyvät taudinaiheuttajat sekä jätteiden aiheuttama haitta ympäristön käytölle ja maisemalle. Jätteet hajoavat kaatopaikalla useiden kemiallisten ja biologisten prosessien tuloksena ja prosesseissa syntyvät yhdisteet ovat usein ympäristön kannalta haitallisia. Ikävintä on se, että kaatopaikkajätteistä syntyy ympäristökuormitusta pitkälle tulevaisuuteen, jopa tuhansiksi vuosiksi. (Myllymaa et al. 2008, 60 ja Obersteiner et al., 2007) Jätehuollosta johtuvia vaikutuksia aiheuttavat jätteiden kuljetus ja käsittely. Vaikutukset riippuvat jätteiden laadusta, kuljetustarpeesta sekä käsittelymenetelmistä. Keräys ja kuljetus aiheuttavat päästöjä ilmaan, ympäristön roskaantumista, meluja sekä pölyä. Käsittelyn vaikutukset, pöly ja roskaantuminen sekä haju-, valumavesi- ja pieneläinongelmat, kohdistuvat eniten lähiympäristöön ja laitoksen työntekijöihin. Laajempi vaikutus on ilmakehään kasvihuonekaasujen, PAH-yhdisteiden, dioksiinien, rikkiyhdisteiden, furaanien ja typen oksidien päästöjen kautta, joita syntyy poltosta. (Obersteiner et al., 2007) Kasvihuonekaasupäästöjä on jonkin verran myös biologisessa käsittelyssä, mutta pääosa niistä syntyy kaatopaikalla. Kompostointi prosessina vaikuttaa ympäristöön ja merkittävämmät vaikutukset ovat hajukaasut, jätevedet ja melu- sekä pölyhaitat aumojen käsittelystä (Myllymaa et al. 2008, 60). 8.1 Vaikutukset ilmakehään Jätteiden vaikutus ilmakehään on vakava ongelma hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen takia. Edellä mainittujen kaasujen pitoisuuksien kasvu johtaa ilmastonmuutoksen, joka on aikakautemme vakavin ympäristöuhka. Ilmastomuutos aiheuttaa ilmaston lämpenemistä, meren pinnan nousua ja jäätiköiden sulamista. (IPCC 2012, 5; Barry et al. 2000; Mirza, 2003, Solomon et al. 2007, ja Virtanen ja Rohweder 2011, 12 15) Maapallon keskilämpötila on viimeisen sadan vuoden aikana kohonnut 0,74 astetta ja sen jatkuminen aiheuttaa kuivilla alueilla kuivuuden lisääntymistä, erilaisten sään ääri-ilmiöiden, kuten hirmumyrskyjen, tulvien, rankkasateiden ja helleaaltojen, voimistumista sekä monille kasvi- ja eläinlajille vaaran kuolemisesta sukupuuttoon. Lisänä 44

45 ovat turvallisuusriskit, kuten ilmastopakolaiset ja taistelu puhtaasta vedestä. (IPCC 2012 ja 2007, 5; Mirza, 2003 ja Virtanen & Rohweder 2011, 20-26) Ilmastomuutoksen täydellinen pysäyttäminen on jo mahdotonta, koska monet kasvihuonekaasuista säilyvät ilmakehässä satoja vuosia ja niiden lämmittävä vaikutus pysyy, vaikka uusia päästöjä ei enää tuotetta. IPCC:n (2007 ja 2012) arvion mukaan pitäisi päästöjen leikkaus olla noin 60 %, että tapahtuisi sellaista hidastumista, etteivät ympäristölle ja ihmisille aiheutuu ylitsepääsemättömiä vahinkoja. Ilmastomuutos, josta käytetään myös nimitystä kasvihuoneilmiö, on kasvihuonekaasujen aiheuttama ja tärkeimmät niistä kaasuista ovat vesihöyry ja hiilidioksidi sekä muista ilmakehässä luonnostaan esiintyvistä kaasuista metaani, dityppioksidi ja otsoni. Kasvihuonekaasuilla on niille ominaisen molekyylirakenteiden ansiosta kyky imeä lämpösäteilyä tietyillä aallonpituuksilla ja muuttaa saamansa energia uudelleen säteilyksi, josta osa palaa maan pinnalle lämmittäen sitä ja osa karkaa avaruuteen. (Solomon et al. 2007, 22 ja Nevanlinna 2008, 37) Ikävintä tällä hetkellä on tieto, että kaikista pysäyttämisyrityksistä huolimatta kasvihuonekaasujen pitoisuudet ovat koko maailmassa jatkaneet nousua ja vuonna 2011 mitatut arvot saavuttivat uuden huipun (Ilmatieteen laitos, 2012). Jonkin verran positiivisempia tietoja on Suomen Tilastokeskuksella, joiden ennakkoarvio Suomen vuoden 2011 päästöille on laskusuuntainen. Kuvassa 6 on esitettynä kasvihuonekaasupäästöt Suomessa sektoreittain aika pitkältä aikaväliltä ja siitä näkyy, että laskua edellisvuoteen verraten on noin 10 %. Kuva 6. Kasvihuonekaasupäästöt Suomessa sektoreittain (SVT, 2012c). 45

46 Vuoden 2010 kokonaismäärä oli 74,6 milj. t CO 2 -ekv. ja lasku siitä on 7 milj. t CO 2 - ekv. (SVT, 2012c). Kehitys on ollut vuoristoradan kaltaista, paitsi maataloudessa, liottimien ja muiden tuotteiden käytössä sekä jätteiden käsittelyssä. Eniten on laskua liuottimien ja muiden kemikaalien käytöstä ja toiseksi eniten jätteiden käsittelystä. Tähän on varmaan eniten vaikuttanut kierrätyksen ja uudelleenkäytön lisääntyminen. Kompostointiprosessissa mikrobien toiminnan tuloksena syntyy ilmapäästöinä vesihöyryä, dityppioksidia, metaania, hiilidioksidia, ammoniakkia ja typpikaasua, joista varsinaisia kasvihuonekaasuja ovat vesihöyry, hiilidioksidi, metaani ja dityppioksidi (Solomon et al. 2007, 23 24, Myllymaa et al. 2008, 25 ja Virtavuori 2009, 12 13) Vesihöyry Vesihöyry, joka on veden kaasumainen olomuoto, on luonnollisista lämpenemistä aiheuttavista kasvihuonekaasuista tärkein ja 21 o C alailmakehän lämmön noususta (noin 33 o C) aiheutuu vesihöyrystä (Nevanlinna 2008, 49 ja 98). Siitä huolimatta ei ihmiskunnan tuottamalla vesihöyrypäästöillä ole käytännössä lainkaan vaikutusta kasvihuoneilmiön voimistumiseen. Vaikka ihmisten toiminnan, mukaan lukien jätteiden käsittely ja kompostointi, tuloksena syntyy aika isojakin määriä vesihöyryä, eivät ne lisää merkittävästi ilmakehässä veden kokonaismäärää. Syynä on veden luonnollinen nopea kierto, jossa vesimolekyyli viipyy ilmakehässä vain noin viikon. Vettä sataa ja haihtuu keskimäärin noin metrin verran vuodessa ja ihmisten tuottama määrä on mitätön siihen verrattuna. (Solomon et al. 2007, 28) Hiilidioksidi Hiilidioksidi (CO 2 ), väritön, hajuton ja sinällään vaaraton kaasu, on ratkaisevassa asemassa ilmatonmuutoksessa. Ilmakehässä oleva hiilidioksidi päästä auringon valon lävitseen, mutta estää sen lämpösäteilyyn heijastumiseen takaisin avaruuteen, aiheuttaen näin ilmaston lämpenemistä. Hiilidioksidin osuus ilmakehän lämmön noususta on 7 o C. (Nevanlinna 2008, 49) Hiilidioksidin osuus kaikista kasvihuonekaasuista on 80 % ja 75 % niistä syntyy fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Lisäksi tulee päästöjä melkein kaikesta muista ihmistoiminnoista. Pitoisuuden kasvuvauhti vuodessa on viime aikoina ollut puolen prosentin luokka, ollen noin 375 miljardia tonnia hiiltä vuodesta 1750 lähtien. (Solomon et al. 2007, 25) Suurin piirtein puolet siitä määrästä on edelleen ilmakehässä ja loput sitoutuneena valtameriin ja maanpäälliseen biosfääriin. Hiilidioksidin 46

47 pitoisuuksia on mitattu 1950-luvulta lähtien ja aikaisemmista aikojen pitoisuuksia selvitellään napajäätikön sisälle loukkoon jääneitä kaasukuplia analysoimalla (Metz et al. 2005, ja Solomon et al. 2007, 23 26). Hiilidioksidilla on pitkä elinikä ilmakehässä, yli 100 vuotta, ja se aiheuttaa vaikutukset siinä vielä pitkään, vaikka pitoisuuden kasvu pysähtyisi (Nevanlinna 2008, 31). Luonnossa hiilen kierto on jatkuva prosessi, ja hiili kulkee eri varastojen välillä suhteellisen nopeasti. Yksittäinen hiilidioksidimolekyyli viipyy ilmakehässä keskimäärin vain noin 5 vuotta ja sitoutuu kasveihin ja maaperään sekä meriveteen (noin 55 % viimeisen 300 vuoden aikana syntyneistä päästöistä). Valtaosa kasvipeitteen ja meren pintakerroksen sitoutuneesta hiilidioksidista palautuu ajan kuluessa takaisin ilmakehään (noin 45 % syntyneistä päästöistä) ja siitä johtuu satojen vuosien lämmittävä vaikutus. ( Metz et al. 2005, ja Solomon et al. 2007, 25 26) Hiilen kierrossa tärkeä on sen sitoutuminen hiilinieluihin, joihin lukeutuvat valtameret, kasvillisuus ja maaperä. Niihin sitoutuu hiilidioksidia fotosynteesissä ja vastaavasti vapautuu palamisen ja maatumisen kautta. (Nevanlinna 2008, 61 ja Lyytimäki & Hakala 2008, 92 94) Vaikuttaa siltä, että ilmaston lämpeneminen pienentää hiilinielujen kykyä varastoida hiiltä ja se kiihdyttää puolestaan lämpenemistä lisää (Ilmatieteenlaitos, 2012). Suomessa ovat metsät tärkein hiilinielu, ja yleisesti täällä sitoutuu metsiin kasvun aikana enemmän hiiltä kuin hakkuiden yhteydessä poistuu. Suomen metsien hiilinielu oli vuonna 2010 enää vain noin 30 % kokonaispäästöistä (vuonna %). (SVT 2012d, 14) Niin biojätteen kuin myös lietteen kompostoinnissa on laskettu syntyvään noin 87 kg/t biomassa hiilidioksidia, mutta mikrobien tuottama hiilidioksidipäästöjä ei kuitenkaan yleisesti huomioida vaikutuksia laskiessa, koska bioperäisenä sen sisältävän hiilen katsotaan yleisen laskentatavan mukaisesti voivaan sitoutua uudelleen biomassaan (Andersen, 2012 ja Myllymaa et al. 2008, 25 26) Metaani Metaani, CH 4, on ihmisten tuottamista kasvihuonekaasuista toiseksi tärkein ja biohajoavien jätteiden tapauksessa tärkein ilmaston lämmittäjä. Metaani on hajuton, kevyt hiilivety, jota syntyy orgaanisten aineiden mädäntyessä ja karjaeläinten suolistopäästöistä. (Nevanlinna 2008, 62) Molekyyliä kohden on metaanin ilmastoa lämmittävä vaikutus 25 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi, mutta sen määrä ilmakehässä on huomattavasti pienempi ja elinikä suhteellisen lyhyt, noin 12 vuotta. Ilmakehässä tapahtuvien moni- 47

48 vaiheisten kemiallisten reaktioiden tuloksena metaani hajoaa vedeksi ja hiilidioksidiksi (Solomon et al. 2007, 27 ja Toivianen 2008, 205) Teollistumisen aikana on metaanipitoisuus ilmakehässä kaksinkertaistunut, ollen nykyisin noin 1800 ppb. Viime vuosikymmenen aikana oli monia kasvun hidastumisen kannalta suotuisia vuosia (kuva 7), mutta valitettavasti nykyisin tilanne on jälleen kasvusuuntainen. Selviä syitä tähän ilmiön ei tiedetä, mutta luultavimmin sen ovat aiheuttaneet kosteikkojen olosuhteiden muutokset ja Aasian riisinviljelyn uudet suuntaukset eli lannoitteiden käytön lisäys ja veden säästäminen. (NOAA, 2012 ja Solomon et al. 2007, 27) Kuva 7. Metaanin pitoisuudet ilmakehässä NOAA:n (2012) pohjalta. Suurena riskitekijänä ovat merien pohjakerroksien ja ikirouta-alueiden sitomat metaanihydraatit, joiden pelätään ilmaston lämpenemisen yhteydessä hajoavan ja näin ollen suuria määriä metaania vapautuisi ilmakehään. Seurauksena olisi todella voimakasta ilmaston lämpenemistä, jonka seurauksia kukaan ei vielä oikein osaa arvioida. (Solomon et al. 2007, 2; Dlugokencky et al ja Toiviainen 2008, ) 48

49 Metaanin osuus Suomen kasvihuonekaasuista on noin 6 %, ja kaatopaikkojen osuus on noin puolet siitä. Tämä tarkoittaa, että jätteet aiheuttavat noin 3 % osuuden koko Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. (Mattila et al. 2011, 24) Taulukon 5 mukaan ovat metaanipäästöt Suomessa vuosi vuodelta alentuneet, ja toivon mukaan samanlainen kehitys jatkuu, vaikka maailmanlaajuisesti tilanne onkin kääntynyt toiseen suuntaan. Enemmistö metaanipäästöistä syntyy maataloudessa ja kaatopaikoilla. Koska maataloudessa on erittäin vaikea alentaa päästöjä muuten kuin vähentämällä eläinten määrää, on luonnollista yrittää pienentää niitä kaatopaikoilla. Metaanipäästöt kaatopaikoilta korreloituvat sinne sijoitettujen orgaanisten jätteiden kanssa ja näin ollen onkin varmistettava vaihtoehtoisten käsittelymenetelmien löytäminen biohajoaville ja orgaanisille jätejakeille. (Myllymaa, 2012) Taulukko 5. Metaanipäästöt Suomessa vuosina (SVT 2012d, 21). Kaatopaikoilla syntyvän metaanipäästöjä on vaikea määritellä ja tällä hetkellä luotettavaa mittausmenetelmä ei ole. Siitä johtuen päästöjen määrittäminen perustuu mallilaskelmiin, ja luotettavien tulosten saaminen on haasteellista monien reunaehtojen takia. Myös biohajoavan jätteiden käsittelystä syntyy metaania ja sen määrään on jonkin verran mahdollista vaikuttaa. Biojätteiden ja lietteiden kompostoinnissa syntyvän metaanin määrä on noin 0,987 kg/t, ja tärkein päästön määrään vaikuttava tekijä on ilmastus. Hyvällä ilmastuksella pystytään välttämään hapettomia olosuhteita ja sen myötä metaanin syntyä. (Myllymaa et al. 2008, 26 ja Jönsson et al., 2012) 49

50 8.1.4 Dityppioksidi Dityppioksidi (N 2 O), joka tunnetaan myös ilokaasuna ja typpioksiduulina, muodostuu maaperässä nitraattien hajotessa eli lähinnä maa- ja metsätalous prosesseissa mm. typpilannoitteiden hajotessa (Nevanlinna 2008, 93 ja Solomon et al. 2007, 27). Suurin osa, noin 2/3, dityppioksidin päästöistä syntyy luonnossa mikrobitoiminnon seurauksena ja loput ovat ihmiskunnan toimista. (Solomon et al. 2007, 27) Taulukosta 6 selviää dityppioksidipäästöjen synty sektoreittain. Suurin dityppioksidipäästöjen tuottaja on maatalous, seuraavaksi tärkein teollisuuden prosessit. Metsätalouden sekä muun maankäytön merkitys on selvästi pienempi. Yhteenlasketut päästöt ovat tonnia. Jätteistä syntyy dityppioksidipäästöjä noin 500 tonnia. Taulukko 6. Dityppioksidipäästöt vuosina (SVT 2012d, 21). Koska ihmistoiminnolla on vain kolmasosan vaikutus kokonaisuuteen, on dityppioksidin määrä ilmakehässä lisääntynyt suhteellisen vähän, vain noin 20 % koko teollistumisen aikana. Dityppioksidin pitoisuus on kasvanut esiteollisen 270 ppb:sta tämän hetken tilanteeseen eli 325 ppb:aan. (Solomon et al. 2007, 27) Ikävintä kuitenkin on pitoisuuden jatkuva kasvu, kuten näkyy kuvasta 8, ja se että kasvun taittumisen merkkejä ei ole näköpiirissä. 50

51 Auringon korkeaenerginen ultraviolettisäteily hajottaa dityppioksidimolekyylit, mutta prosessi on mahdollinen vain ilmakehän ylemmissä kerroksissa, ja siitä on seurauksen otsonikato (Lyytimäki & Hakala 2008, 97). Kuva 8. Dityppioksidin pitoisuus ilmakehässä vuosina (NOAA, 2012). Dityppioksidin elinikä on huomattavasti metaania pitempi, ollen noin 110 vuotta. (Solomon et al. 2007, 27) Pitkä elinikä on syynä myös dityppioksidin korkean lämmityspotentiaalin ja se on 298 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi (Jönsson et al., 2012). Dityppioksidin muodostuminen biohajoavasta materiaalista on riippuvainen sen sisältämän typen määrästä. Arvioiden mukaisesti jätteiden sisältämästä typestä haihtuu noin % ja siitä dityppioksidina 1,2 5 % eli kokonaistypestä 0,3 2,5 %. (Myllymaa et al. 2008, 25 26) Tutkimusten valossa on keskimääräisesti dityppioksidin määrä noin 2 3 % typestä, mutta jotkut tutkimukset ovat paljastaneet tietyissä olosuhteissa jopa % päästöjä (Luostarinen et al. 2011, 29). Tarkkaa arviota on sen takia vaikea ilmaista, kuitenkin keskimäärin kompostoinnissa syntyy 0,051 kg/t jätettä dityppioksidia. (Myllymaa et al. 2008, 25 26) 8.2 Hiilijalanjälki Hiilijalanjälki on laajasti käyttöön otettu termi ilmastokuorman kuvaamiseksi, ja sen avulla ilmaistaan tuotteen tai palvelun elinkaaren aikana syntyneiden kasvihuonekaasujen määrä ja niiden potentiaalinen vaikutus ilmastomuutokseen. Hiilijalanjäljen avulla on suhteellisen helppo ilmaista tiettyjen toimintojen vaikutusta ilmaston lämpenemiselle 51

52 ja sen toiminnallisena yksikkönä käytetään massayksikköjä eli tonnia, kilogramma tai grammaa. Vaikka termi onkin hiilijalanjälki, kuvaa se kaikkien kasvihuonekaasujen vaikutusta ja se ilmoitetaan hiilidioksidiekvivalenttina. Hiilidioksidiekvivalentti lasketaan kaikkien kasvihuonekaasujen kokonaismääristä ottaen erikseen huomioon jokaisen ilmastoa lämmittävä vaikutus verrattuna hiilidioksidiin. Laskemisen tarvittavat kertoimet ovat hiilidioksidille 1, metaanille 25 ja dityppioksidille 298. (IPCC 2007, Mattinen & Nissinen 2011, 9, Antikainen 2010, 63 ja Pihkola et al. 2010, 24) Maailmalla on hiilijalanjäljelle erilaisia laskentamalleja esim. ISO sarja, PAS 2050 ja GHG-protocol. Jokaisella on erilaiset standardit ja sen myötä myös tulokset vaihtelevat laskutavasta riippuen. Koska malleja ei ole harmonisoitu keskenään, on tulosten vertailu todella haasteellista. (Mattinen & Nissinen 2011, 10 ja Kenny & Gray, 2008) Kansainvälinen yleisesti hyväksytty menetelmä on kehitteillä, ja Pihkola et al (2010, 24) lausunnon mukaan tällä hetkellä käytettävistä vaihtoehdoista on luotettavin ja uskottavin PAS Myös Suomessa on monta erilaista työkalua hiilijalanjäljen laskemiseksi. Suomen ympäristökeskuksella on ollut keskeinen asema näiden kehittämisessä. Käytettävissä olevat työkalut Suomessa ovat rakennusten päämateriaalilaskuri, julkisten hankintojen tuotekohtaiset laskurit ja laskurit yrityksille ja kansalaisille. Lisäksi on tulossa SYKE:n valmistama laskuri kaupunkien ja kuntien hiilijalanjäljelle. (Ympäristöministeriö, 2012c) Elintarvikeketjun hiilijalanjälki laskureiden osalta on laskentasovellusten täsmentäviä osioita valmistunut MTT:n tutkimuksissa (MTT, 2012). Hiilijalanjälki, samoin kuin päästöt, jaettaan kahteen osaan: suoraan ja epäsuoraan hiilijalanjälkeen. Suora hiilijalanjälki tarkoittaa omasta toiminnasta aiheutuvia päästöjä eli mm. itse tuotettu energia, prosessista vapautuvat päästöt ja työmatkat. Epäsuoraan hiilijalanjälkeen kuuluvat toimintaan liittyvät välillisten toimien päästöt mm. ostetun energiantuotannon ja tavaroiden kuljetuksen päästöt. (Kenny & Gray, 2008) 8.3 Vaikutukset vesistöön Jätteillä saattaa olla myös haitallisia vaikutuksia pinta- ja pohjavesiin ja suurin haitta on jo lopetetuilla kaatopaikoilla, jotka luokitellaan pilaantuneiksi maa-alueiksi (SYKE 2008, 68). Näin ollen on kaatopaikoilla otettava huomioon myös vesilaki, joka ohjaa Suomessa vesien käyttöä. Lakia ohjaa Euroopan unionin vesipoliittinen puitedirektiivi, 2000/60/EY, jonka tavoitteena on saavuttaa ja ylläpitää vesistöjen hyvä ekologinen tila 52

53 vuoteen 2015 mennessä. Vesilain, /587, avulla edistetään ja järjestetään vesivarojen ja vesiympäristön käyttöä ja ehkäistään sekä vähennetään vedestä ja vesiympäristön käytöstä aiheutuvia haittoja. Tavoitteena on parantaa vesivarojen ja vesiympäristön tilaa. Kaatopaikkavedet voivat sisältää runsaasti orgaanista ainesta, kiintoainetta, ravinteita, metalleja sekä muita haitallisia aineita. Vesien koostumus riippuu jätemateriaalin koostumuksesta, iästä, ilmaston olosuhteista sekä kaatopaikalla käytettävästä tekniikasta. Vesien haitallisten komponenttien väkevyyksien ja vaikutuksien takia on kaatopaikan rakenteille laissa määritellyt vaatimukset ja rakenteiden avulla taattava haittojen ehkäisy. Kaatopaikalla syntyvät vedet on kerättävä ja sade- sekä muut puhtaat vedet on pidettävä erillään saastuneesta vedestä. Samoin on huolehdittava kerääntyneiden jätevesien puhdistuksesta. (SYKE 2008, 68 71) Biohajoavien jätteiden reaktorikompostoinnin yhteydessä syntyy jätevettä, joka usein käytetään prosessin kasteluvetenä. Ylijäävä jätevesi sekä aumakenttien valumavedet johdetaan käsittelyyn jätevedenpuhdistamoille, ja näin ehkäistään vaikutuksia ympäristölle. Kompostointitekniikan avulla voidaan vaikuttaa syntyvän jäteveden määrään. Ympäristöön pääsevä väkevä rejektiovesi aiheuttaa rehevöitymistä ja happamoitumista ja näin ollen muuttuvien olosuhteiden takia vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen. (Lyytimäki & Hakala 2008, 46 ja Holopainen et al. 2004, 119) Rehevöityminen Rehevöitymisellä tarkoitetaan kasvien perustuotannon kasvua, joka johtuu ravinteiden liiallisesta saatavuudesta. Ravinteiden määrää vesistöissä lisäävät luontoon joutuvat jätevedet, pellon lannoitevalumat ja ilman laskeumat. Vesistöissä ilmiö lisää planktonlevien kasvua, veden sameutumista, vesikasvillisuuden kasvua sekä rantakasvillisuuden tiivistymistä. Sitä seuraa lisääntyvät leväkukinnot, happikato ja kalastomuutokset. (Holopainen et al. 2004, ja Lyytimäki & Hakala 2008, 46 47) Rehevöitymisen yksi ikävä seuraus on hiilidioksidi- ja metaanipäästöjen kasvu. Runsaat sateet ja rehevöityminen aiheuttavat orgaanisten aineiden määrän nousua vedessä ja samalla lisääntyy myös orgaanisten aineiden hajoaminen ja kasvihuonekaasujen syntyminen. ( Lyytimäki & Hakala 2008, 49) 53

54 Vaikka rehevöitymisellä voi olla paikallisesti luonnon monimuotoisuutta lisäävä vaikutus, koetaan se yleensä ongelmaksi yksipuolisen kalaston, karujen kasvupaikkojen vähentymisen ja myrkyllisten sinilevien takia. Ongelmia lisää vielä rehevöitymisen vaikea hallintä, koska ravinteet kertyvät pohjasedimenttiin ja vapautuvat sieltä pitkällä aikavälillä, vaikka kuormitus loppuisikin. (Holopainen et al. 2004, ja Lyytimäki & Hakala 2008, ja 182) Ainut pysyvä keino rehevöitymisen hillitsemiseksi on ravinnekuormituksen huomattava vähentäminen ja jossain tapauksissa kunnostustoimet. (Lyytimäki & Hakala 2008, 53 54) Happamoituminen Happamoituminen on veden puskurikapasiteetin, kyvyn neutraloida ilmasta tuleva hapanta laskeumaa, väheneminen ja sen kautta ph-arvon aleneminen (Nevanlinna 2008, 29 30) luvulla happamoituminen oli eniten esillä ollut ympäristöongelma (Lyytimäki & Hakala 2008, 70). Happamoitumisen aiheuttajana ovat rikin ja typen yhdisteitä sisältävät laskeutumat ja vesistöissä lisäksi valunnan mukana tuleva typpikuorma (Nevanlinna 2008, ja Lyytimäki & Hakala 2008, 70 71). Happamoituminen on Euroopassa vähentynyt huomattavasti, mutta kriittisiä alueita on vieläkin riittämin. Vastaavasti paheneva on tilanne teollistuneilla Kaakkois-Aasian ja Kiinan alueilla. (Lyytimäki & Hakala 2008, 70) Makean veden puskurointikyky on maaperää heikompi, ja vaikutukset ovat sen takia järvissä ja joissa vahvemmat. Meriveden suolat neutraloivat happaman laskeuman tehokkaasti, mutta makeasta vedestä puuttuvat melkein kokonaan kationinvaihtoon tarvittavat maahiukkaset ja rapautuvat mineraalit. Happamuuden nousu aiheuttaa tavanomaisen vesikasvillisuuden häviämistä ja muuttaa kala- ja äyriäiskantoja sekä eliölajistoa. (Lyytimäki & Hakala 2008, ja AMAP 2011, 49) Happamat olosuhteet vaikuttavat suoraan vesistön elinoloihin, mutta sen lisäksi on epäsuoria vaikutuksia. Happamat olosuhteet kiihdyttävät esimerkiksi myrkyllisten alumiini- ja raskasmetalli-ionien huuhtoutumista maaperästä. (AMAP 2011, 23 ja Lyytimäki & Hakala 2008, 80) Happamoituminen on tunnettu Euroopassa ja Suomessa jo 1960-luvulta lähtien, mutta reagointi ongelmaan oli hidasta. Nykyisin on toimenpiteiden tuloksia kuitenkin jo näkyvissä luvulla huomattiin vesistöjen puskurikyvyn nousua, ja arvioiden mukaisesti 5000 Suomen järveä on toipumassa happamoitumisesta. Myös pohjavesien kohdalla on positiivista kehitystä, mutta toipuminen niissä on hitaampi prosessi, koska maaperän 54

55 sitoutunet happamat yhdisteet vapautuvat vähitellen pohjaveteen. Maaperän ominaisuudet ovat ratkaisevassa asemassa toipumisen kestolle. (Lyytimäki & Hakala 2008, 80 ja AMAP 2011, 23) Happamoitumisen seurauksia on mahdollista hoitaa kalkituksella, jolloin neutraloidaan veden happamuutta, mutta toimenpide on työläs, suhteellisen kallis, pienivaikutteinen ja luonteeltaan tilapäinen. Luonnossa korjaus hoituu reheville alueilla itsestään, jossa maaperässä ja kivilajeissa on runsaasti kalkkia, mutta karujen vesistöjen kohdalla tarvitaan kalkin lisäämistä. (Lyytimäki & Hakala 2008, 84). 8.4 Vesijalanjälki Makea vesi on kriittinen tekijä monille luonnonympäristöille sekä ihmisyhteisöille. Noin puolet maapallon ihmisistä asuu jonkinlaisen vesistressin alueilla, joiden määrä on viimeisen 45 vuoden aikana viisinkertaistunut (Kummu, 2010). Sen takia on kehitetty makean veden kulutusta seuraava käsite, vesijalanjälki. Merivettä ei huomioida laskennassa, koska se ei ole ehtyvä luonnonvaraa (Antikainen 2010, 65). Vesijalanjälki kuvaa käytetyn tuotteen tai palvelun koko elinkaaren aikaista kokonaisvedenkulutusta ja vaikutuksia veden laatuun, vesistöjen tilaan ja muihin vedenkäyttäjiin. Vedenkulutuksen mittarina vesijalanjälki voidaan laskea yksilölle, tuotteille, yritykselle, kaupungille tai kokonaiselle valtiolle. Vesijalanjälki sisältää suoran ja epäsuoraan eli virtuaalisen tai piilevän vedenkulutuksen. Suoralla vedenkulutuksella tarkoitettaan kulutettua juoma- ja käyttövettä ja piilovedeksi luokitellaan tuotteen kasvatuksen, tuotannon ja jalostuksen aikana kulutettua vesimäärää, jonka määrää on riippuvainen myös maantieteellisistä olosuhteista sekä käytetyistä tuotanto- ja viljelytekniikoista. (Kummu, 2010 ja Rohweder 2012, 5 6) Vesijalanjälkilaskentaa on alkujaan sovellettu vesivarojen hallinnoimiseksi ja sen esittelivät vuonna 2002 Hoekstra ja Hung. Vuosien aikana Hoekstra ja Chapagain toivat julkisuuteen kehittyneemmän version, joka muistuttaa pintapuolisesti elinkaariarviointia. Poikkeuksia elinkaariarviointiin on kuitenkin monta, kuten jako taloudellisen allokaation perusteella ja järjestelmän rajauksien suppeus. (Gerbens-Leenes & Hoekstra 2008) Vesijalanjälkimenetelmä erottelee vedenkäytön kolme komponenttia (kuva 9), jotka ovat: sininen vesi eli haihdutettu pinta- ja pohjavesi, vihreä vesi eli haihdutettu sadevesi ja harmaa vesi, joka kuvaa saastutettua vesitilavuutta. Harmaan veden tilavuudella tarkoitetaan veden määrä, jota tarvitaan laimentamaan päästöt laatuvaatimukset 55

56 täyttävään pitoisuuteen. (Antikainen 2010, 65; Rohweder 2012, ja Mekonnen & Hoekstra, 2011) Kuva 9. Vesijalanjäljen kolme komponenttia (Rohweder 2012, 13). Vesijalanjälki on suhteellisen tuore käsite ja varsinaisia kansainvälisesti hyväksyttyjä standardeja ei ole vielä julkaistu. Erilaisia oppaita on ilmestynyt ja ne antavat ohjeistusta menetelmän käyttöön (Hoekstra et al., 2011). Menetelmän tuoreudesta johtuen on siinä havaittu joitakin logiikkavirheitä, kuten vihreän vesijalanjäljen laskennassa määrittelemättömäksi jäävä referenssitaso. Ongelmaksi voi luokitella myös kehitystyössä käytetyt kuivien olosuhteiden ympäristövaikutukset, ja sen takia menetelmän suoraviivainen soveltaminen pohjoisiin alueisiin on haasteellista. Suomen olosuhteissa on enemmän vaikutuksia märkyydellä kuin kuivuudella, koska sadanta on suurempaa kuin haihdunta. Siitä syystä on Suomen prosessiteollisuus vettä tuhlaava ja suurena haasteena on muokata ajatusmaailma globaalille tasolle eli, jos täällä säästetään vettä, se voidaan myydä tai lahjoittaa kuivuudesta kärsivälle alueelle. Tai täällä voidaan tuottaa vesirikkaita tuotteita kuivuudesta kärsiville alueille vietäväksi. 56

57 9 Jätekäsittelyn elinkaariarviointi 9.1 Elinkaarianalyysi (LCA) Elinkaarella tarkoitetaan tuotteen, palvelun tai niiden raaka-aineiden valmistukseen liittyviä tuotanto- ja jalostusprosesseja, kuljetuksia, käsittelyjä ja loppusijoitusta. Elinkaariajattelussa huomioidaan kaikki tuotteen tai palvelun elinaikana kulutettavat luonnonvarat, energia ja raaka-aineet sekä niiden käytöstä vapautuvat päästöt ja syntyvät jätteet. (Myllymaa et al. 2005, 12 ja 2008, 8) Elinkaariajatteluun perustuvat menetelmät ovat nykyaikana tärkeässä roolissa jo tuotteiden ja palveluiden suunnitteluvaiheessa, jotta niiden mahdolliset ympäristövaikutukset olisivat minimaaliset (Antikainen 2010, 3). Vaikutusten vähentämisen tarve voi johtua yrityksen arvoista, asiakkaiden ja kilpailun vaatimuksesta tai lainsäädännöstä. Tärkeä tekijä on myös kustannussäästöt, joita voidaan saavuttaa jätteiden määrän tai materiaalin kulutuksen vähentämisen kautta. Kaikki ne asiat on suunnittelussa huomioitava ja varmistettava, etteivät jonkun alueen parannustoimenpiteet aiheuta merkittävä haittaa jossain toisessa kohdassa (White & Baraldi, 2012). Elinkaari on monimutkainen kokonaisuus ja sen takia on sen arviointimenetelmissä monia avoimia kysymyksiä. Tämä on syynä elinkaarimetodiikkojen jatkuvaan kehittämistarpeeseen. (Antikainen 2010, 3) Yksityiskohtainen elinkaaren tutkiminen on työläs toteuttaa ja jossain tapauksessa käytetään yksinkertaistuksia, jolloin keskitytään vain tärkeimpiin vaiheisiin tai ympäristönäkökohtiin. Useimmat tutkimukset ovat kuitenkin kattavan ja yksinkertaistetun välimuotoa, koska liiallinen yksinkertaistaminen voi johtaa virheellisiin johtopäätöksiin (Myllymaa et al. 2005, ja Antikainen 2010, 19) Elinkaarianalyysi/elinkaariarvionti (Life Cycle Assessment, LCA) on laajalti käytössä oleva elinkaariarviointimenetelmä, jonka Euroopan unionin komissio on omassa tuotepolitiikkaa koskevassa tiedonannossa todennut olevan kaikista erilaisista elinkaarimetodiikoista tieteellisiin (Antikainen 2010, 12). LCA on tiedon keruu- ja analysointimenetelmä, jossa pyritään tuotteen tai palvelun koko elinkaaren aikaisen ympäristökuormituksen tunnistamiseen, määrällistämiseen, arviointiin ja tulkintaan (EPA 2006, 9; Myllymaa et al. 2005, 12 ja 2008, 8). Tällä tarkoitetaan ympäristövaikutuksia raaka-aineen hankinnasta käytöstä poistamiseen ja käytöstä poiston jälkeisiin hyötykäyttömahdolli- 57

58 suuksiin sekä jätehuoltoon. Laskentaan otetaan mukaan myös kaikki järjestelmää tukevat toiminnot. (EPA 2006, 1) Elinkaariarvioinnin soveltamista varten on Kansanvälisen standardisointijärjestön (ISO) julkaisemat standardit, joita on tällä hetkellä voimassa viisi: 1. ISO 14040:2006, joka esittelee elinkaariarvioinnin pääpiirteet ja periaatteet (kuva 10). 2. ISO 14044:2006 määrittelee elinkaariarvioinnin vaatimukset ja opastaa tavoitteiden ja soveltamisalan määrittelyssä, inventaarion tekemisessä ja vaikutusarvioinnissa. 3. ISO/TR on tekninen raportti, joka selventää edellisten soveltamista esimerkkien avulla ja on saatavilla vain englanninkielisenä. 4. ISO/TS , jossa on esitetty yleiset kehykset ja vaatimukset inventaariotietojen raportoimiseen. Standardi on saatavilla vain englanninkielisenä. 5. ISO/TR 14049:2000 on 14047:n kaltainen tekninen raportti kahden ensimmäisen standardin soveltamisesta ja kahden edellisen tavoin saatavilla vain englanninkielisenä. Kuva 10. Elinkaariarvioinnin vaiheet ISO 14040:2006 mukaan (Antikainen 2010, 17). ISO-14040:2006 standardien mukaan koostuu elinkaariarviointi neljästä vaiheesta (kuva 10). Ensimmäinen vaihe on tavoitteiden ja soveltamisalan määrittely, joka on koko arvioinnin kannalta tärkeä vaihe, koska siinä määritellään tutkimuksen laajuus, rajaukset ja raportointivaatimukset. Toinen vaihde eli inventaarioanalyysi sisältää tarvittavan tiedon keruun koko tuotejärjestelmästä ja siihen liittyvät laskelmat. Tässä vaiheessa var- 58

59 mistetaan myös laatu ja dokumentointi. Suoritetut inventaariotulokset suhteutetaan toiminnallisiin yksikköihin ja tarvittaessa suoritetaan rajauksien tarkastus. Toiminnallisella yksiköllä tarkoitetaan vertailuyksikköä, johon panos- ja tuotostiedot normalisoidaan eli se on tarkasteltavan tuotejärjestelmän tuotosten mittayksikkö. (EPA 2006, 2; JRC, 2012; Myllymaa et al. 2005, ja 2008, 8 10 ja Antikainen 2010, 16 17) Kolmas vaihe on vaikutusarviointi, jonka avulla muodostetaan käsitys tuotejärjestelmän päästöstä ja muista ympäristökuormitusta aiheuttavien tekijöiden potentiaalisista ympäristövaikutuksista (EPA 2006, 2; Myllymaa et al. 2005, ja 2008, 10 ja Antikainen 2010, 24 25). Ensimmäisenä suoritetaan inventaariotietojen luokittelu ja karakterisointi syy-seuraussuhteiden periaatteella ja vaikutusluokat näkyvät kuvassa 11. Kuva 11. Tietojen luokittelu vaikutusluokkiin ja suojeltaviin kohteisiin (Antikainen 2010, 25). Käytettävänä on kaksi eri lähestymistapa: keskipiste- ja loppupistemallinnus. Molemmissa pyritään holistiseen kuvaukseen kaikista haitallisista vaikutuksista, mutta keskipistemallinnuksessa vaikutusindikaattorit valitaan alkutilanteen ja loppupisteen väliltä kuvamaan potentiaalisia ympäristövaikutuksia ja tulokset ovat vaikutusluokka- 59

60 indikaattoreina. Loppupistemallinnuksessa sen sijaan tulokset esitetään aina kolmen tai neljän suojeltavan kohteen kautta ja puhutaan vahingoista. Uusimissa malleissa ovat yhdistettynä molemmat lähestymistavat ja kertoimet siirryttäessä keskipisteestä loppupisteeseen ovat läpinäkyvästi dokumentoitu. Aikaisemmin aiheutti juuri läpinäkyvyys ongelmia molempien yhdistetylle käytölle. Karakterisointiin kuuluu tiettyyn vaikutusluokkaan kuuluvien päästöjen yhteismitallistamminen haitallisuuden perusteella karakterisointikertoimia käyttäen. Karakterisoinnin avulla on mahdollista esittää tulos yhdellä numeroarvolla vaikutusluokka kohden. (Antikainen 2010, 24 25) Vaikutusarvioinnissa on standardien mukaan myös kaksi vapaaehtoista vaihetta, normalisointi ja painotus. Vapaaehtoisuuden syynä on pääasiassa painotuksen subjektiivisuus ja sen perustuminen asiantuntija-arvioihin. (Myllymaa et al. 2005, 15) Viimeinen vaihe on tulosten tulkinta, jossa tunnistetaan tuloksiin vaikuttavat tärkeimmät tekijät, arvioidaan tulosten täydellisyys, herkkyys ja johdonmukaisuus sekä tehdään saatujen tulosten perusteella johtopäätökset, määritellään tulosten rajoitukset ja laaditaan suositukset. Raportoinnissa on huomioitava ymmärrettävyys ja avoimuus, että kaikki tutkimuksen aikaiset olettamukset, valinnat ja arvovalinnat ovat selkeästi dokumentoitu. (Myllymaa et al. 2005,15 ja 2008, 11 ja Antikainen 2010, 17) Elinkaariarviointia suorittaessa on hyvää muistaa, että kaikki vaiheet ovat iteratiivisia eli toistettavia. Tämä tarkoittaa, että aina on mahdollista palata aiempiin vaiheisiin tarkistaakseen niiden lähtökohtia. (Antikainen 2010, 16) 9.2 Kustannus hyötyanalyysi Usein vaikutuksia arvioidessa todetaan, ettei pelkkien ympäristövaikutuksien arviointi riitä, ja niiden ohelle kaivataan myös tietoja kustannuksista. Elinkaarikustannukset vaikuttavat merkitsevästi niin yhteiskunnallisessa kuin myös yksityisessä päätöksenteossa. (Myllymaa et al. 2005, 16 ja 2008, 11) Vaikka taloudellisten ja ekologisten tulosten yhdistämistä koetaan tarpeellisena, ei ole saatavilla yleisesti hyväksyttyjä menetelmiä tai lähestymistapoja. Ekologisten ja taloudellisten vaikutusten yhdistäminen on aika harvinaista, mutta muutama esimerkki löytyy. Niissä on havaittu, että talous- ja ympäristövaikutuksia pitäisi vertailla monipuolisesti, ja niitä tietoja ei ole järkevä yhdistää liikaa, ettei olennaista tietoa siirtyisi näkymättömiin. Lopullisessa päätöksenteossa vertaillaan ratkaisuvaihtoehtojen ekologiset hyvät ja huonot puolet sekä kustannukset. (Myllymaa et al. 2005, 75) 60

61 Yhtenä mahdollisena vaihtoehtona on käyttää taloudellisessa arvioinnissa kustannushyötyanalyysia (CBA), joka on jo pitkään ollut olennaisena välineenä taloudellisten hyötyjen arvioinnissa. Ensimmäisiä tietoja menetelmästä on jo 1800-luvun Ranskasta ja siitä se on kehittynyt vähitellen nykyiseen muotoonsa ollen nyt yksi merkittävimmistä arviointimenetelmistä julkisessa päätöksenteossa. (Pearce 2006, 16) Kustannushyötyanalyysi sisältää niin rahoitukselliset, taloudelliset, sosiaaliset kuin myös ympäristöön liittyvät vaikutukset. Analyysissä on tavoitteena antaa kaikille vaikutuksille rahallinen arvo, määritellä kaikki kustannukset ja hyödyt. Saadut tulokset aggregoidaan ja sen perusteella voidaan päättää, onko toiminta suotava ja toteuttamisen arvoinen. (Euroopan komissio, 2006, Atkinson & Mourato, 2008 ja Brehmer et al. 2007, 37) Tärkeä osa kustannus hyötyanalyysiä on hahmottaa päätöstä seuraavat hyödyt/haitat päätöksenteon pohjaksi. Arvioinnin tuloksissa hyötyjen pitäisi olla suuremmat kuin haitat, että päätöstä voi pitää oikeutettuna. Analyysin avulla on mahdollista kiinnittää päättäjän huomiota moninaisiin seurauksiin ja erityisesti aika-ulottuvuuteen. (Wiberg, 2004) Yleensä arviointi suoritetaan tarkastelemalla eroja kahden skenaarion välillä, joista toisessa on tarkastelun kohteena oleva toiminta mukana ja toisessa ei (Euroopan komissio, 2006, Atkinson & Mourato, 2008 ja Brehmer et al. 2007, 37). Kustannus hyötyanalyysi voidaan jakaa yhteensä 11 eri vaiheeseen, jotka ovat havainnollistettu taulukossa 7. Ensin on annettava toiminnalle rajat ja tavoitteet, jonka jälkeen voidaan identifioida vaihtoehdot sekä hyödyt ja kustannukset. Seuraavaksi on laskettava hyöty- ja kustannusvirtojen numeeriset arvot sekä suoritekriteerien toteutumat. Edellisten vaiheiden tulosten avulla voidaan asettaa vaihtoehdot paremmuusjärjestykseen. Lopuksi on vielä suoritettava herkkyysanalyysi, jossa selvitetään suoritteiden vaihtelevuus analyysissa käytettyjen oletusten vaihtelun myötä ja viimeisenä vaiheena on suositusten muotoileminen. (Wiberg, 2004;Pearce et al. 2006, ja Brehmer et al. 2007, 37-38) Vaikka kustannus hyötyanalyysi on menetelmänä käytössä enimmäkseen hankkeiden kannattavuutta arvioidessa, on joissakin tapauksessa sitä jo sovellettu myös muihin tarkoituksiin. Esimerkiksi MTT:ssä oli vuosina meneillään tutkimus: Ympäristöhyötyjen ja -haittojen arvottaminen, jonka vastuututkija, professori Eija Pouta, on kertonut monista haasteista ja vaikeuksista, joita hankeen edetessä ilmeni. Tarvittavien työkalujen puuttumisen takia on sovellettava käytössä olevia erilaisia työkaluja tilanteeseen sopivaksi. 61

62 Taulukko 7. Kustannus-hyötyanalyysin vaiheet (Wiberg, 2004). 62

63 Kokeellinen osa 10 Elinkaarianalyysin soveltaminen kestävään, kierrätysmateriaaleja hyödyntävään viherrakentamiseen 10.1 Projektin kuvaus Työn kokeellinen osuus kuuluu MTT:ssä meneillään olevaan projektiin Elinkaarianalyysin soveltaminen kestävään, kierrätysmateriaaleja hyödyntävään viherrakentamiseen. Elinkaarianalyysin soveltaminen kestävän, kierrätysmateriaaleja hyödyntävään viherrakentamisen -hanke (LIFE 09 ENV FI ), LCA in landscaping, tutkii kierrätys- ja jätemateriaalien käyttömahdollisuuksia viheralueiden perustamisessa ja hoidossa elinkaarianalyysin keinoin. Projektin aikana demonstroidaan yhteensä 20 esittelykohteessa 8 paikkakunnalla Suomessa jäte- ja kierrätysmateriaaleja hyödyntävien kasvualustojen ja lannoitetuotteiden käyttöä. Hanke pyrkii lisäämään kiinnostusta kierrätysmateriaalien hyödyntämiseen viherrakentamisessa ja elinkaarianalyysin käyttöä erilaisten vaihtoehtojen ympäristövaikutuksia tarkasteltaessa. Hanke on kestoltaan nelivuotinen ja päättyy Hankkeessa on yhteensä 7 työpakettia: kuvaus, esittelykohteet, elinkaaritarkastelu, kustannus hyötyvertailu, viestintä, hallinto ja omavalvonta. Hanke pitää sisällään monta erilaista ja erityisosaamista vaativaa osa-aluetta, ja siitä johtuen mukana on monta hankekumppania. Jokainen hoitaa oman erityisosaamisen alueelle kuuluvaa osuutta ja kumppaneina MTT:lle ovat VYL, HAMK ja Viherrakenne Jaakkola Oy. Alkuvaiheessa oli mukana myös Agropolis Oy, joka kuitenkin vetäytyi kokonaan hankkeesta kesäkuussa 2012 toiminnan lopettamisen takia. Myös VYL on vuoden 2013 alkupuolella vetäytymässä hankkeesta organisaation muutoksen takia. Kumppaneiden lisäksi on mukana myös laaja joukko yhteistyökumppaneita, joista mainittakoon Kekkilä Oy, Schetelig Oy, Envor Group Oy, HSY ja HS-Vesi sekä Jyväskylän, Porin ja Forssan kaupungit. Hankkeen tavoitteina ovat: demonstroida kierrätysmateriaalien käyttöä nurmikoiden perustamisessa ja hoidossa, kehittää elinkaarianalyysin käyttöä viherrakentamiskohteiden suunnittelussa, 63

64 tuottaa kustannus-hyötyanalyysejä tavanomaisten ja kierrätysmateriaaleja hyödyntävien viherrakennusratkaisujen vertailuun Kustannus-hyötyanalyysi projektissa LCA in landscaping Projektin Elinkaarianalyysin soveltaminen kestävään, kierrätysmateriaaleja hyödyntävään viherrakentamiseen tarkoituksena on myös identifioida kierrätysmateriaaleja hyödyntävien viherrakennuskohteiden kustannukset sekä hyödyt ja haitat suhteessa perinteiseen perustamistapaan taloudellisen, yhteiskunnallisen ja ympäristön näkökulmasta katsottuna. Tämä tehtävä koostuu monesta osiosta: viheralueiden rakentamis- ja ylläpitoprosessien kustannus hyötyanalyysistä, samojen toimien ympäristö- ja yhteiskunnallisesta kustannus hyötyanalyysistä, pyrkimyksestä löytää perustelut kierrätysmateriaaleja sisältävien uusien vaihtoehtojen käytölle viherrakentamisessa ja niiden hyväksynnälle sekä tavoitteesta tuottaa uusia toimenpiteitä ja välineitä julkisen viherrakentamisen suunnitteluun. Tiedot vertailun suorittamiseksi kerättiin olemassa olevien ohjeistusten perusteella tavanomaiselle ratkaisulle ja kierrätysmateriaaleja käyttävälle ratkaisulle projektin aikaisempien työpakettien eli käytännössä toteutettujen demonstraatioiden ja saatujen havaintojen sekä elinkaaritarkastelun tulosten avulla. Kustannus hyötyanalyysiä suorittaessa oli mahdollistaa käyttää Juha Grönroosin Jalojäte-tutkimushankkeessa valmistelemaa arviointimallia kokonaiskestävyydelle, joka on kuvassa 12, ja käyttää niitä kriteerejä, jotka soveltuvat arvioitavalle toiminnalle. (Kahiluoto 2010, 25.) 64

65 Kuva 12. Kokonaiskestävyyden arviointikriteerit (Kahiluoto 2010, 25) Talousanalyysi Työpaketin ensimmäinen osa on talousanalyysi, jossa perinteistä kustannushyötyanalyysiä käyttäen tuotettaan tiedot koko viherrakennuskohteen elinkaaren aikaisesta taloudellisista kustannuksista ja suoritetaan vertailu perinteisen ja kierrätysmateriaaleja käyttävän vaihtoehdon välillä. Talousanalyysiä suorittaessa jaetaan toiminnot kolmeen pääprosessiin ja ne ovat: suunnittelu, perustaminen ja hoito. Perustaminen koostuu monesta eri prosessista: kasvualustojen ja siemenseosten tuotannosta, kuljetuksista ja kohteen perustamistöistä. Tärkeimmät huomioitavat kustannuserät ovat materiaalikustannukset, suorat työkustannukset, epäsuorat työkustannukset, kuljetuskustannukset ja yleiskulut. Talousanalyysi osuus on rajattu tämän diplomityön ulkopuolelle Ympäristökustannusanalyysi Toisena osuutena on ympäristökustannusanalyysi, jossa keskeisimmät ympäristövaikutukset arvioidaan ja analysoidaan. Kaikkien edellisessä osiossa määriteltyjen vaiheiden ympäristövaikutukset mm. ilmasto- ja vesistövaikutukset tunnistettiin, määritettiin ja arvioitiin käyttäen aikaisempien sekä projektin aikana itse suoritettujen tutkimusten tuloksia ja asiantuntijahaastatteluja sekä kirjallisuudesta löytyviä tietoja. Saaduille ympäristövaikutuksille arvotettiin taloudelliset arvot aikaisempien tutkimustulosten, tilastojen ja vaihtoehtokustannusten kautta. 65

66 Yhteiskunnallisten vaikutusten arviointi Organisaatiot ja yritykset ympäri maailmaa ovat tiedostaneet yhteiskuntavastuun merkitykseen ja sen vaikutukset heidän imagoonsa. Yhteiskuntavastuun tavoitteena on edistää kestävää kehitystä, ja useat eri sidosryhmät seuraavat tarkasti eri toimijoiden suhtautumista ekosysteemien terveyteen, yhteiskunnan tasa-arvoisuuteen ja hyviin hallintotapoihin. Yhteiskuntavastuullisen toiminnan järjestämisessä on käytettävissä ISO:n laatima standardi SFS-ISO Standardi käsittelee yhteiskuntavastuun tarkoitusta ja auttaa ymmärtämään, millaisia yhteisvastuukysymyksiä organisaatioiden on käsiteltävä. Standardin ohjeiden avulla sen periaatteet pystytään muuttamaan tehokkaaksi toiminnaksi kaikkialla maailmassa, mistä on hyötyä kansanväliselle yhteisölle. Lisäksi on tarkoituksenmukaista yhdistää ISO ja GRI G3.1 ohjeet. Käyttämällä GRI G3.1 -opasta yhdistettynä ISO standardeihin on organisaatioilla käytännön työkalut oman toiminnan mittaamiseksi ja raportoinniksi. LCA in landscaping -hankkeen kustannus hyötyanalyysin kolmannessa osiossa eli yhteiskunnallisten vaikutusten arvioinnissa käytettiin ISO ja GRI G3.1 - vaatimuksia yksinkertaistettuna. Hankkeen aikana kerättiin tiedot eri viherrakennusprosessien vaiheiden vaikutuksista ja identifioidaan ryhmät, joihin kierrätysmateriaalien käytöstä viherrakentamisessa aiheutuu myönteisiä tai kielteisiä vaikutuksia. Arviot hyödyille ja haitoille pyrittiin suorittamaan tilastojen ja eri raporttien tuloksia käyttämällä. Koko hankkeen yhteiskunnallisten vaikutusten arvioinnissa käytettiin Juha Pirkanmaan ja Minna Riekkisen työstämää mallia (kuva 13). Kasvualustan tuotantoprosessin yhteydessä kaikkia kuvan 13 esittämiä osa-alueita ei voitu huomioida ja arviointi kohdistui vain soveltuviin vaikutuksiin. Arvioiden työstämiseen käytettiin omia tutkimustuloksia demonstraatiokohteista. Lisäksi hyödynnettiin toimijoiden ja kohteiden loppukäyttäjien haastatteluja ja niiden kautta identifioitiin sosiaaliset hyödyt ja haitat sekä kierrätysmateriaalien käytön esteet ja käyttöön liittyvät riskit ja laatuvaatimukset. 66

67 Kuva 13. LCA in landscaping - projektin yhteiskunnallisen analyysin perusta. 67

68 11 Kasvualustojen tuottaminen 11.1 Kekkilä Oy Biojätteitä kompostoidaan Suomessa monessa jätteenkäsittelylaitoksessa. Enemmistö laitoksista on pieniä kasvualustatuotteiden valmistajia, joiden tuotteet käytetään omiin tarpeisiin ja vain erittäin pieniä määriä toimitetaan lähiympäristöön. Muutaman tunnetuimman Suomessa multatuotteita valmistavan yrityksen joukoista isoin on Vapon omistama Kekkilä Oy, joka on yksi johtavista kasvualustojen toimittajista Euroopassa. Kekkilä Oy:n tuotteita ovat korkealaatuiset ikasvualustat, katemateriaalit, lannoitteet, kasvinravinteet, valmisnurmikko sekä monet muut kotiin ja pihaan tarkoitetut tuotteet ammattiviljelijöille, puutarhaharrastajille ja viherrakentajille. (Vapo, 2012) Kekkilä Group on vuonna 1924 perustettu kansanvälinen yritys, jolla on toimipisteitä Suomen lisäksi Norjassa, Ruotsissa ja Virossa. Yritys on pohjoismaisten markkinoiden johtava kasvualusta-, lannoite- ja katetuotteiden valmistaja ja kehittäjä. Suomessa yrityksellä on 8 omaa kompostointilaitosta ja yhteensä 21 multa-asemaa, joista monet toimivat sopimusvalmistajan lisenssillä. (Kekkilä, 2012 ja Järvenpää, 2012b) Kokeellinen osa pohjautuu Kekkilä Groupin sopimusvalmistajan Jyväskylässä sijaitsevan Mustankorkea jätteenkäsittelykeskuksen (kuva 14) kompostointilaitoksen toimintaan ja kasvualustojen tuotantoprosessiin. Kuva 14. Ilmakuva Mustankorkean jätekäsittelykeskuksesta (Mustankorkea, 2012a). 68

69 11.2 Mustankorkean jätteenkäsittelykeskus Mustankorkea on vuonna 1998 toimintansa aloittanut keskisuomalainen jätteenkäsittelyyhtiö, joka huolehtii toiminta-alueeseen kuuluvien kuntien yhdyskuntajätteiden keräilystä, käsittelystä, kierrätyksestä ja hyötykäytöstä. Alueella on aikaisemmin vuodesta 1963 toiminut Jyväskylän kaupungin kaatopaikka. Sen lisäksi Mustankorkea hoitaa myös jo toiminnan päättäneiden Laukaan ja Jyväskylän maalaiskunnan kaatopaikkojen ympäristöhoidolliset sulkemistyöt. Toiminta-alue on suhteellisen laaja (kuva 15), ja siihen kuuluvat osakaskuntina Jyväskylän kaupunki, Muuramen ja Laukaan kunnat sekä 7 ympäristön kuntaa asiakaskuntina. Alueella on noin asukasta ja heitä palvelee yrityksen työllistämä 17 henkilöä. (Mustankorkea, 2012a ja 2012b) Kuva 15. Mustankorkean osakas- ja asiakaskunnat (Mustankorkea, 2012b). Mustankorkean jätteenkäsittelykeskuksen koko on 58 ha. Keskuksella on kaikki tarvittavat alueet eri jätejakeiden vastaanottoa sekä jatkokäsittelyä varten. Toiminta on tar- 69

70 kemmin kuvattu liitteenä 1 olevassa ilmakuvassa. Nykyisen loppusijoitusalueen (6 ha) uusin, 2,7 ha alue, otettiin käyttöön viime vuoden lokakuussa, ja alueelle on mahdollista rakentaa vielä noin 15 ha loppusijoituspaikka. Nykyisten jätemäärien perusteella kapasiteettia riittää 2020-luvun lopulle asti, mutta suunnitteilla olevan energiahyödyntämisen lisääminen vuodesta 2016 pienentäisi loppusijoitettavan jätteen määrä ja näin pidentäisi alueen käyttöaikaa huomattavasti. Vuoden 2011 vastaanotetun jätteen määrä oli t, ja yhdyskuntajätteen osuus oli tonnia. (Mustankorkea, 2012b) Määrä on pysynyt tasaisena viimeisten vuosien aikana ja kasvu on ollut maltillista. Mustankorkean jätteenkäsittelylaitos toimii ympäristösuojelulain ja -asetuksen mukaisten ympäristölupien ohjaamana. Luvat Keski-Suomen ympäristökeskus on myöntänyt vuosina 2005 ja Ympäristölupa on voimassa vuoden 2015 loppuun asti. Tuolloin yrityksellä on velvollisuus tehdä uusi hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi. Laajentumistarpeiden vuoksi on lisäksi Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirastossa vireillä ympäristölupahakemus Mörkökorven jätteenkäsittelykeskuksen perustamista varten. Tavoitteena on aloittaa uuden, Lievestuoreelle sijoittuvan, jätekeskuksen rakentaminen 2020-luvun alussa. (Mustankorkea, 2012b) 11.3 Biohajoavat jätteet Mustankorkealla Mustankorkean jätteenkäsittelylaitos ottaa vastaan erilliskerättyä biojätettä, lantaa, jätevesilietettä sekä kaikkia suoraan hyödynnettäviä biohajoavia jätteitä, kuten puuta, pahvia ja paperia. Tulevaisuuden kannalta suurimman haasteen Mustankorkean toiminnalle aiheuttaa kuivajätteen korkea biohajoavan jätteen osuus. Vuoden 2010 aikana suoritetun tutkimuksen perusteella biohajoavan jakeen osuus kuivajätteestä on noin 34 % ja uuden lain mukaisesti alle 10 % loppusijoitettavasta jätteestä saa olla biohajoavaa. Ongelman ratkaisemiseksi on suunnitteilla polttokelpoisen jätteen kuljettaminen energiatuotantoon Varkauteen tai Tampereelle. (Mustankorkea, 2012b) Yhteistyö näinkin pitkien (yli 100 km) välimatkojen päähän johtuu alueen riittävästä energiatuotannon kapasiteetista ja olemassa olevien laitosten haluttomuudesta investoida jätteiden polttoon soveltuviin laitteisiin. (Martikainen, 2012) Keski-Suomen alueellinen jätesuunnitelman mukaan tulevaisuuden yhtenä vaihtoehtoisena ratkaisuna alueen biojätteiden hyödyntämiselle on Jyväskylän seudun Puhdistamo 70

71 Oy:n Nenänniemen jätevedenpuhdistamon bioreaktoreiden hyödyntäminen biojätteiden käsittelyssä. Tässä skenaariossa Mustankorkea huolehtisi silloin vain jätteen esikäsittelystä ja lopputuotteen valmistuksesta. (Mustankorkea, 2012b) Kompostoitavat materiaalit Mustankorkea kompostoi biojätteitä, lantaa ja jätevedenpuhdistamojen lietteitä. Laitoksen viimeisen 9 vuoden aikana käsittelemät jätteiden määrät on esitetty taulukossa 9 ja sen mukaan vuonna 2011 kompostoitiin yhteensä t materiaalia, josta biojätettä ja lantaa t ja jätevesilietettä t. Kokonaismäärä on ollut hienoisessa laskussa vuoden 2008 huippulukeman t jälkeen. Käsiteltävän jätevesilietteen määrä on ollut jonkin verran korkeampi kuin biojätteiden ja lannan, mutta vuosi vuodelta ovat määrät lähestyneet toisiaan. (Mustankorkea, 2012c) Lietteen määrän lasku selittyy Nenäniemen jätevedenpuhdistamon vuoden 2009 alussa käyttöön otetulla kolmannella bioreaktorilla, joka alensi kompostoitavien lietteiden määrää 2500 t verran. Taulukko 9. Mustankorkean kompostointilaitoksen käsittelemä jätemäärä tonneina (Mustankorkea, 2012c). Jätelaji Biojäte ja lanta Liete Yht Ympäristölupa myöntää laitokselle mahdollisuuden kompostoida vuodessa biojätteitä t ja puhdistamolietteitä t. Laitoksella on Elintarviketurvallisuusviraston hyväksymä omavalvontasuunnitelma ja laitoshyväksyntä: FIC /2011NA. Evira käsittelee maaliskuussa 2011 jätettyä hakemusta, jossa anotaan lupaa sivutuoteasetuksen mukaisen kaupan entisten eläinperäisten raakojen elintarvikkeiden käsittelylle. (Mustankorkea, 2012b) Kompostointilaitos Mustankorkean kompostointilaitos on rakennettu vuonna 1998 ja laajennettu Kompostointilaitoksessa on kaksi erillistä tuotantolinjaa, jotka mahdollistavat biojätteen 71

72 ja jätevesilietteen kompostoinnin erikseen. Laitoksessa on kaikki tarvittavat puhdistusja keräyslaitteet (veden- ja kaasukeräys sekä kaasunpuhdistuslaitteet ja biosuodatin), jotta vaikutukset ympäristölle ovat minimaalisia. Toimintaa ohjaa prosessiohjausjärjestelmä ja siihen on kytketty laitoksen kaikki laitteet. Mittalaitteiden antaman tiedon perustella optimoidaan kompostointiprosessin toimintaa, ja se takaa tehokkaan kompostoinnin sekä hyvän lopputulokseen. Laitetoimittajien kanssa tehdyn huolto- ja ylläpitosopimuksen ansiosta laitos on toiminut ilman vakavampia häiriötä ja keskeytyksiä. (Mustankorkea, 2012a) Kompostointimenetelmä Mustankorkealla on käytössä tunnelikompostointi (kuva 17), joka on tehokas, vaikka prosessinhallinnaltaan vaativa menetelmä, mutta se antaa mahdollisuuden hallita ympäristövaikutuksia. Kuva 16. Kompostointiprosessi Mustankorkealla (Mustankorkea, 2012b). Prosessin ensimmäinen vaihe on jätteiden vastaanotto ja tukiaineen lisäys. Tukiaineena on käytössä risu- ja puuhake, ja vuonna 2011 päästiin tukiaineiden puolesta täyteen omavaraisuuteen (taulukko 10). Tavoite on hyödyntää jatkossakin ensisijaisesti keskuksen omia raaka-aineita, rakennuspuu- ja risujätettä, korvamaan turvetta ja ostopuuhaketta. Tukiaineella täydennetty materiaali siirretään tunneleihin kompostoitumaan. Biojä- 72

73 temassan käsittely kestää noin 2 viikkoa, ja puhdistamolietteelle prosessointiaika on noin viikko. (Mustankorkea, 2012a ja 2012b) Taulukko 10. Ostetut tukiaineet vuosina (Mustankorkea, 2012c). Vuosi Turve m 3 Ostopuuhake m Seuraavassa vaiheessa materiaali siirrettään kypsytys-/ilmastuslaatoille ja käsittelyajat niissä ovat biojätemassalla 2 viikkoa ja puhdistamolietteelle noin viikon. Laitosvaiheen viimeinen toiminto on kompostin seulonta, ja sitä seuraa 6 12 kuukautta kestävä jälkikypsytys ulkona jälkikypsytyskentällä (5 ha) olevissa aumoissa. Jälkikypsytyksen aikana kompostia käännetään ja seulotaan säännöllisesti noin kerran kuukaudessa, jotta lopputuloksena olisi laadukas ja kypsä komposti ja samalla varmistetaan tukiaineiden tehokas hyödyntäminen. (Mustankorkea 2012a ja 2012b) Lopputuotteet Mustankorkealla tuotetaan vuodessa huomattava määrä kompostia (taulukko 11) ja osan siitä Mustankorkea käyttää omassa toiminnassaan. Kompostia käytetään orgaanisilla haitta-aineilla pilaantuneiden maa-aineisten käsittelyssä sekä loppusijoitusalueen pintasuojarakenteen kasvukerroksessa. Siihen tarkoitukseen käytettiin vuonna tonnia kompostia, ja se tarkoittaa noin 28 %:n osuutta käytetystä/myydystä kompostista. Vuoden 2010 osuus oli korkeampi eli 45 %. Koska loppusijoitusalueen rakentaminen tulee jatkossa vähenemään, on odotettavissa, että myös omassa toiminnassa hyötykäytetyn kompostin määrä tulee pienenemään. (Mustankorkea, 2012c) Tämä tarkoittaa, että kompostille on löydettävä uusia käyttömahdollisuuksia tai otettava käyttöön uusia käsittelymenetelmiä, joissa lopputuotteen määrä on pienempi, tästä esimerkkinä mädätys. 73

74 Taulukko 11. Vuoden 2011 kompostin käyttökohteet (Mustankorkea, 2012c). Käyttökohde Bio (t) Liete (t) Peltokäyttökokeet Komposti pelletöintikokeet Mustankorkean mullan valmistus Jatkojalostus (multatuotteet Kekkilä Oy:lle) Mustankorkean oma käyttö Lopputuotten käyttö yht Komposti sopii raaka-aineeksi multatuotteiden valmistukseen, ja siihen sitä käyttää myös Mustankorkea Oy. Vuoden 2011 maaliskuussa allekirjoitettiin lisenssisopimus Kekkilä Oy:n ja Mustankorkea Oy:n välillä, ja sopimuksen mukaan Mustankorkea Oy valmistaa multatuotteet Kekkilä Oy:n ohjeiden mukaan. Kekkilä Oy hoitaa markkinoinnin ja tarvittavat ilmoitukset Eviralle. Mustankorkea Oy käytti vuonna 2011 multatuotteiden valmistukseen yhteensä 9800 tonnia kompostia ja siitä Kekkilä Oy:n tuotteisiin 6145 tonnia. Sen lisäksi on Mustakorkealla käynnissä kokeilu kompostin hyötykäytön lisäämiseksi ja tuotevalikoiman laajentamiseksi, ja siihen tarkoitukseen kului vuonna tonnia kompostia. Laitoksella on kokeiltu kompostin kuivausta ja pelletöintiä ja tulokset osoittivat, että toiminta on teknisesti toteuttavissa ja tuote melkein hajuton ja siisti, ja sitä voidaan käyttää lannoitteena ja maaparannusaineena. MTT:n Jokioisten tutkimusyksikkö on suorittanut alustavia käyttökokeita, ja tulokset ovat lupaavia. Varsinaiset kasvatuskokeet aloitettiin keväällä 2012, ja ensimmäisiä tuloksia on odotettavissa vuoden 2013 alussa. Lannoitepelletit on tarkoitus tulevaisuudessa tuotteistaa ja markkinoida kuluttajille. (Mustankorkea, 2012c) Yhteenä vaihtoehtona on vireillä yhteistyö Kekkilä Oy:n kanssa ja mahdollinen markkinointi luomutuotteena (Järvenpää, 2012a). Mustankorkea on alueen suurin mullanvalmistaja ja yrityksen valmistamat multatuotteiden määrät selviävät taulukosta 12. Vuonna 2011 multatuotteiden myynti kasvoi selvästi ja tavoite vuoden 2012 kompostimultatuotteiden myynnille oli noussut jo tonniin. 74

75 Taulukko 12. Multatuotteiden myyntimäärät (Mustankorkea, 2012c). Vuosi Myyty multamäärä (t) Valmistaja Vapo Vapo Vapo Vapo Mustankorkea Oy Mustankorkea Oy:n valmistamat multatuotteet Kekkilä Oy:lle vuonna 2011 olivat Puisto- ja Nurmikkomulta. Vuoden 2012 valikoimaan lisättiin Puutarhamulta. Valmistettavien tuotteiden tuoteselosteet ovat liitteinä 2, 3 ja 4 ja niistä selviää tuotteiden tärkeimmät ominaisuudet ja ravinnekoostumus sekä käyttökohteet. Multatuotteiden valmistuksessa käytetään multatuotteesta riippuen kompostia, hiekka/hietamaata ja tarvittaessa turvetta. Kompostin ja hietamaan analyysien tulosten perusteella Kekkilä Oy lähettää ohjeet, ja niiden mukaisesti valmistetaan Kekkilä-merkkiset multatuotteet. (Järvenpää, 2012c) 75

76 12 Kasvualustojen kustannus-hyötyanalyysi Kustannus hyötyanalyysin suorittaminen tässä työssä alkoi rajauksen mukaisesti kompostointilaitokselta. Tässä työssä jätteiden kuljetus ja keräys jätettiin laskennan ulkopuolelle, mutta koko projektin työpaketissa huomioitiin myös kuljetukset ja keräys maksimissaan noin 100 km:n etäisyysalueelta. Työn arvioinnin piirin kuului kasvualustojen valmistusprosessi ja se tarkoittaa, että laskenta lopetettiin multatuotteen valmistumiseen. Multatuotteiden kuljetukset käyttöpaikalle jäivät työn rajauksen ulkopuolelle. Hyvänä perusteena kuljetusten poissulkemiselle oli myös tutkimusten osoittama kuljetusten vähäinen vaikutus verrattuna muiden käsittelyvaiheiden ympäristövaikutuksiin (Kahiluoto 2010, 76) Hiilijalanjälki Ilmastovaikutukset arvioitiin hiilijalanjäljen avulla, jossa kaikki päästöt muutettiin CO 2 - ekv.:ksi muutoskertoimia käyttäen. Laskentaa hankaloitti päästöjen vaihtelevuus ja riippuvuus materiaalin hiili/typpipitoisuudesta. Jokaisella jäte-erällä oli jonkin verran erilaiset päästöt, jotka riippuvat typen ja hiilen sisällöstä jätteessä ja sen takia oli käytettävä keskimääräisiä arvoja. Hiilijalanjäljen laskennassa huomioitiin kompostoinnin aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt, sähkön ja kemikaalien kulutuksesta johtuvat päästöt sekä käsittelyssä käytetyn polttoaineen vaikutukset. Kompostoinnissa syntyviä kasvihuonekaasuja ovat vesihöyry, hiilidioksidi, metaani ja dityppioksidi. Kirjallisuusosuudessa on todettu, ettei vesihöyryn ja hiilidioksidin osuutta tarvitse kompostoinnissa ottaa huomioon, koska ihmisten toimesta syntyvän vesihöyryn osuus on kokonaisuudessa merkityksetön ja hiilidioksidin lasketaan voivan sitoutua uudelleen biomassaan (Andersen, 2012 ja Myllymaa et al. 2008, 25-26). Näin ollen huomioitiin metaani- ja dityppioksidipäästöt, jotka ovat 0,958 kg CH 4 ja 0,043 kg N 2 O per jätetonni. (Myllymaa et al. 2008, 77). Vuonna 2011 kompostoitava jätemäärä Mustankorkealla oli tonnia ja siitä saatiin metaanipäästöiksi (taulukko 13) ,1 kg ja dityppioksidipäästöiksi 1 283,7 kg. Tästä kertoimien 25 ja 298 (IPCC, 2012) avulla saatiin ilmastovaikutusarvioiksi yhteensä ,1 kg CO 2 -ekv. 76

77 Sähköä kompostointilaitos kulutti vuonna kwh ja kertoimena sähkötuotannon päästökerroin 0,313 kg CO 2 -ekv/kwh (Mattinen, 2011, 14 ja Y- Hiilari, 2011). Näin sähkön vaikutukseksi tuli ,9 kg CO 2 -ekv. Polttoainetta kompostoinnin aikana kuluu materiaalin käsittelyssä ja kemikaalien kuljetuksessa. Tunnelikompostoinnissa kaasupesureissa käytetään rikkihappoa, jonka kulutus vuonna 2011 oli 100,14 tonnia. Kuljetuksesta (200 km) tuleva päästöjen määrä oli 680,95 kg CO 2 ekv. Laskemiseen käytettiin Y-Hiilarin (2011) ja Lipaston (2012) laskentakerrointa 0,034 kg CO 2 ekv. tkm (tonnikilometri= kuljetuksen paino x pituus). Lisäksi polttoainetta kului kompostin käsittelyssä. Koneista Mustankorkealla on kompostointiprosessissa käytössä kaksi pyöräkuormaaja, Volvo 90F ja Volvo 70F sekä kuorma-auto Volvo FM x2/3900 A-Teli. Työtunteja pyöräkuormaajille vuodessa kertyi noin 3816 h ja kuorma-autolle 1590 h. Tunneista noin kaksi kolmasosa kului kompostoinnissa ja loput multatuotteiden valmistuksessa. (Burman, 2012) Lipastolaskentataulukon mukaan päästöjä tuli 53222,4 kg CO 2 -ekv. pyöräkuormaajien käytöstä ja kuorma-autosta lisää vielä kg CO 2 -ekv. Jälkikypsytyksen aikana aumojen sekoituksesta ja muusta käsittelystä vastaa urakoitsija ja tämän vuoksi tarkkoja kulutustietoja ei ollut käytettävissä. Kirjallisuuden mukaan arvioitu kulutus on 1,5 kg jätetonnia kohteen (Myllymaa et al. 2008, 25). Sekoituksesta tuli sen perusteella polttoaineen kulutukseksi kg ja Lipasto-laskentataulukon mukainen lisäys hiilijalanjälkeen ,6 kg CO 2 -ekv. Kokonaishiilijalanjälki kompostointiprosessista oli näin ollen ,95 kg CO 2 -ekv. Kompostia vuonna 2011 valmistui tonnia ja näin kompostitonnia kohden (taulukko 13) tuloksena oli 95 kg CO 2 -ekv. Taulukko 13. Kompostoinnin hiilijalanjälki, kg CO 2 -ekv. per tonni kompostia. CH 4 N 2 O Sähkö Kulje- Pyörä- Aumo- Yhteen- tukset kuormaa- jen se- sä ja koitus CO 2 -ekv. kg/t Multatuotteista Puistomulta ja Puutarhamulta eroavat toisistaan koostumukseltaan. Puistomulta sisältää 62 % hiekkaa/hietamaata ja 38 % kompostia (Järvenpää, 2012c). Mus- 77

78 tankorkealla mullan valmistuksessa on käytössä seula Komtech Mustang, joka kuluttaa 8 l polttoainetta tunnissa. Seulan käyttöä avustavat 2 pyöräkuormaaja ja kuorma-auto. Tuntimäärät niille olivat 1296 h ja 590 h. Seulan valmistuskapasiteetti on noin 100 t multaa tunnissa. (Burman, 2012) Koneiden käytöstä tuli ,7 kg CO 2 -ekv. ja seulan käytöstä 6316,8 kg CO 2 -ekv. Näin ollen saimme koneiden käytön osuudeksi 1,9 kg CO 2 -ekv. per tonnia valmista multatuotetta. Multatuotteiden valmistusprosessissa koneiden käytöstä aiheutuvat päästöt ovat taulukossa 14. Taulukko 14. Tuotteiden valmistusprosessin koneiden päästöt, kg CO 2 -ekv/t multa. Koneet Sekoitusseula Hietamaan kuljetus Turpeen kuljetus CO 2 -ekv 1,7 0,2 1,2 12,5 kg/t multa Eri tuotteiden hiilijalanjäljet on laskettu 5000 t erälle ja tulokset ovat taulukossa 15. Laskiessa Puistomullan hiilijalanjälkeä, saimme tulokseksi 39 kg CO 2 -ekv. tonnia Puistomulta kohden. Kivennäismaan kohdalla on huomioitu kuljetuskustannukset 25 km etäisyydeltä. Vaativampaan puutarhakäyttöön soveltuva Puutarhamulta sisältää puolet kivennäisainesta ja 25 % turvetta sekä 25 % kompostia. Turpeen tuotannon hiilijalanjälki on jonkin verran korkeampi kuin kompostoinnin ollen turpeen nostosta noin 105,9 kg CO 2 -ekv. tonnia turvetta kohden (Myllymaa et al. 2008, 33 ja Defra, 2009). Siihen lisätään vielä kuljetuskustannukset, joiden vaikutus on täysin riippuvainen matkan pituudesta. Yleinen käytäntö on, että kuljetusmatkoina hyväksytään max. 150 km etäisyydet. Nämä tekijät huomioon ottaen saimme Puutarhamullan hiilijalanjäljeksi 56 kg CO 2 -ekv. tonnia Puutarhamultaa kohden. Tässä tapauksessa vain kompostin käyttö mullan valmistuksessa pienentää jalanjälkeä noin 11 % ollen silloin 50 kg CO 2 -ekv. per tonnia multaa. Pelkkä turpeen käyttö mullan valmistuksessa nostaa hiilijalanjälkeä, ja tulos on silloin 62 kg CO 2 -ekv. multatonnia kohden. Vertailun vuoksi laskettiin hiilijalanjälki myös Puistomullalle turvetta käyttäen ja silloin tulokseksi saatiin 48 kg CO 2 -ekv. per tonni multaa, joka on noin 19 % korkeampi. Samankaltaisia tuloksia on Biolanin sekä Virtavuori (2009) suorittamissa laskennoissa. Biolanin kompostimultatuotteiden hiilijalanjälki jäi alle 100 kg CO 2 -ekv./t tuotetta. Biolan laski jalanjäljen pussitetuille tuotteille 78

79 ja heidän laskelmissa huomattava osa päästöistä on peräisin pakkausmateriaaleista. (Biolan, 2012) Taulukko 15. Tuotteille lasketut hiilijalanjäljet, kg CO 2 -ekv./t tuotetta. Tuote Hiilijalanjälki, kg CO 2 -ekv/ t Puistomulta Kekkilän ohjeilla (komposti) 39 Puistomulta perinteinen (turve) 48 Puutarhamulta Kekkilän ohjeilla (turve + komposti) 56 Puutarhamulta vain kompostilla 50 Puutarhamulta vain turpeella Vesijalanjälki Veden käyttöä arvioiva mittari vesijalanjälki on jonkin verran haastavampi toteuttaa kuin hiilijalanjälki. Hiilijalanjäljen laskentaan on monta käyttökelpoista laskuria, mutta vesijalanjäljelle laskureita ei vielä ole. Ne ovat työn alla, mutta kansanvälisesti hyväksyttyjä standardeja ei ole vielä julkaistu. Mustankorkean kompostointilaitoksen vedenkulutus on esitetty taulukossa 16. Talousveden käyttö on merkittävästi viimeisten vuosien aikana alentunut, koska kasteluvesi on korvattu kaatopaikan suotovesialtaan vedellä. Tutkimustulosten perusteella altaan vesi on kasteluun sopivaa ja se pumpataan kompostointilaitoksen säiliöön käytettäväksi. Suotovesialtaan vesi otettiin käyttöön loppuvuonna 2007 ja tuloksena näkyy talousveden merkittävä lasku vuoden 2008 veden käyttömäärässä. Vuoden 2010 korkeampi veden kulutus johtuu poistokaasupesurin mittalaitteen käyttöviasta. (Mustankorkea, 2012c) Taulukko 16. Talousveden kulutus vuosina (Mustankorkea, 2012c) Vuosi Talousvesi m

80 Talousvettä ei ole käytetty viime vuosina enää ollenkaan tunneleiden kasteluun. Vettä kuluu vain happipesurin kierrätysvetenä, koneiden ja laitteiden pesuun sekä sisätilojen siivoukseen. Kasteluvesijärjestelmän avulla on pystytty merkittävästi alentamaan viemäriverkostoon johdettavan veden määrä ja sen avulla alentaa kustannuksia sekä pienentää vesijalanjälkeä. Näin ollen voi sanoa, että talousvedestä (sininen vesi) vesijalanjälki on 29 l per tonni kompostia. Vihreä veden osuudeksi voi laskea kastelussa käytetyn suotoaltaan veden määrän, joka on noin m 3 vuodessa ja vihreä jalanjälki on 500 l per tonni kompostia. Harmaa vesijalanjälki tarkoittaa jäteveden määrää, joka ohjautuu prosessista luontoon. Mustankorkea kompostointilaitokselta kaikki jätevedet (arvioiltaan noin 7000 m 3 ) ohjataan viemäristöön ja näin ollen harmaa vesijalanjälki on nolla, tai riippuu viemäriveden puhdistusasteesta, mikä on rajattu tässä tehdyn tarkastelun ulkopuolelle. (Hoekstra et al. 2011, 31) Kokonaisvesijalanjälki on kompostointiprosessilla noin 529 l per tonni valmista kompostia. Kompostointiprosessi itsessään ei kuluta isoja määriä vettä ja jätevesien johtaminen viemäriin auttaa pitämään sen alhaisena. Suoraa vedenkulutusta ei lisää multatuotteiden valmistus eikä hietamaan käyttö. Kirjallisuudesta ei löytynyt tietoja turpeen noston vesijalanjäljestä ja sen takia vesijalanjälkeä turvetta sisältäville tuotteille ei voida laskea. Puistomullan, josta 38 % on kompostia ja loput hietamaata, vesijalanjälki on näin ollen 201,0 l per tonni Puistomulta. Puutarhamullalle se on 264,5 l per tonni Puutarhamulta, kun tuotteen koostumus on 50 % kompostia ja loput hietamaata. Turpeen nosto on vesistöille suuri rasite ja harmaa vesijalanjälki on huomattava. Vähäisten tutkimustulosten puute koko vesiekosysteemille tekee arvioinnin vielä mahdottomaksi (Klöve, 2009). Turpeen nostosta ja alueen esikäsittelystä aiheutuu vesistölle vaikutuksia laajalla alueella huuhtoutumien kautta. Turpeesta huuhtoutuu vesistöihin kiintoainetta, typpeä, fosforia, humusta ja rautaa (Glöve, 2009 ja Heikkinen et al., 2009). Eniten on vaikutuksia tulva- ja sadejaksojen aikana (Heikkinen et al., 2009). Sen perusteella voidaan sanoa, että samoin kuin hiilijalanjäljen tapauksessa on myös vesijalanjäljen kannalta suositeltava käyttää turpeen tilalla kompostia, koska oikein hoidetulla jätteenkäsittelyalueella johdatettaan väkevät jätevedet jätevesipuhdistamoille ja näin vältetään isommat ympäristöhaitat vesistölle. Turpeen nostolla on huomattava vaikutus ympäristön vesistöille ja koko alueen luonnolle. Vesijalanjälki kasvualustojen valmistusprosessin vaiheessa on pieni ja vaikutus koko viheralueen elinkaarelle on olematon. Muut vaiheet viheralueiden elinkaaressa ovat ve- 80

81 sijalanjäljen kannalta merkittävämpiä ja näin on koko hankkeessa vesijalanjäljellä tärkeä rooli Muut ympäristövaikutukset Muut työssä huomioitavat ympäristötekijät ovat rehevöityminen ja happamoituminen. Kompostoinnin vaikutus rehevöitymiseen on hyvin hoidetussa laitoksessa melkein olematon, koska ravinnerikkaat jätevedet ohjautuvat puhdistamoille ja näin rehevöittävää vaikutusta vesistölle ei ole. Mustankorkean kompostointilaitoksella on tilanne juuri sen kaltainen, ja rehevöitymisen vaikutukset voidaan arvioida olemattomiksi. Multatuotteiden käyttö viherrakentamisessa on rehevöitymisen kannalta oleellista ja siitä johtuen on koko projektin mittakaavassa rehevöitymisen arvioinnilla kuitenkin tärkeä rooli. Multatuotteiden valmistuksessa turpeen käyttö lisää rehevöittävää vaikutusta tuotteen valmistusprosessissa. Turvesoilta huuhtoutuu vesistöön runsaasti ravinteita, ja vaikutukset ulottuvat laajalle alueelle. Ravinteet aiheuttavat vesikasvillisuuden runsastumista, muutoksia lajikoostumuksessa ja pohjan limoittumista. (Heikkinen et al., 2009) Happamoituminen johtuu typen ja rikin yhdisteiden laskeutumista ja vaikutuksista valumavesiin. Niin kuin aikaisemmin on todettu, kompostoinnilla ei ole vaikutuksia vesistölle valumavesien keräyksestä johtuen, ja näin voidaan todeta myös siltä osin vaikutukset olemattomiksi. Ilmaan joutuvien rikin ja typen yhdisteiden osalta tilanne on erilainen. Kompostoinnin aikana ilmakehään joutuu typpiyhdisteitä. Kompostointiprosessi ei aiheuta rikkipäästöjä ja sen osalta ovat vaikutukset olemattomat. Typpiyhdisteitä päättyy ilmaan ja kokonaan typpiyhdisteiden päästöjä ilmakehään ei ole mahdollista välttää. Tunnelivaiheessa on syntyvän ammoniakin poistamiseen käytössä happipesuri, ja sen tehokkuus on ympäristöluvan vaatimusten mukainen eli vähintään 95 % syntyvästä ammoniakista poistetaan ja ilmakehään joutuu enimmillään ammoniakkia 5 mg/m 3. Ammoniakki itse ei ole hapan yhdiste, mutta koska se hapettuu helposti nitriiteiksi ja nitraateiksi, luokitellaan se happamoitavaksi yhdisteeksi. Lisäksi ammoniakki on pistävän hajuinen ja syy sen poistamiseksi onkin nykyisin hajuhaitoista johtuva. Kokonaisuudessa arvioitiin syntyvän ammoniakkia 0,321 kg per tonnia jätettä (Myllymaa et al. 2008, 26). Mustankorkealla syntyi näin ollen 9583,1 kg ammoniakkia vuodessa ja poistovaatimusten perusteella, voidaan sanoa, että ilmakehään siitä joutui maksimissaan 479,2 kg. Kompostitonnia kohden oli syntyvän ammoniakin määrä 0,024 kg. Multatuotteiden valmistuksessa käytettävän turpeen päästöt olivat korkeammat. Tonnin turpeen 81

82 nostosta syntyi 0,008 kg rikkidioksidia ja 0,112 kg typpiyhdisteitä. Turpeen nostolla on edellisten lisäksi ympäristövaikutuksia veteen liukenevista yhdisteistä sekä pienhiukkaspäästöistä. Yhteenvetona voi sanoa, että ympäristövaikutusten takia on multatuotteissa kompostin käyttö suotava turpeen sijasta Ympäristövaikutuksien kustannusvertailu Ympäristövaikutuksista johtuvat kustannukset eivät ole markkinoiden määräämiä ja siitä johtuu, ettei ympäristövaikutuksille ole markkinahintoja. Näin ollen hinnat jouduttiin määrittämään taloustieteellisten menetelmien kautta ja päästöjen aiheuttamille kustannuksille hinta-arviot tuotettiin erilaisia suoria ja epäsuoria menetelmiä käyttämällä. Kirjallisuudesta oli löydettävissä hinta-arvioita tärkeimmille päästöille ja taulukkoon 17 on kerätty kompostoinnissa huomioitavien päästöjen kustannukset. Taulukko 17. Päästökohtaiset ympäristökustannukset. Päästö Euroa / tonni Lähde N ja N-ekvivalentti 357,00 Lankoski et al CO 2 ja CO 2 -ekv. 20,00 Bickel & Friedrich, 2005 SO 2 970,00 Nordic Council of Ministers, 2007 NO x 900,00 Heatco, 2007 Pienhiukkaset (alle 2,5 ppm) 1975,00 (6000,00) Eunomia Research & Consulting, 2002 (Heatco, 2007) Taulukkoon 18 on kerätty edellisistä kappaleista vertailtavien tuotteiden tärkeimmät ympäristövaikutukset eri raaka-aineita käyttämällä. Taulukko 18. Puisto- ja Puutarhamullan ympäristövaikutukset. Ympäristövaikutus Puistomulta Puutarhamulta Kompostilla Turpeella Komposti ja turve Kompostilla Turpeella Hiilijalanjälki, CO 2 - ekv kg/t tuotetta

83 Vesijalanjälki, l/t tuotetta 201,0 > 201,0 > 264,5 264,5 > 264,5 Rikki, kg/t tuotetta 0 0,0030 0, ,004 Typpi, kg/t tuotetta 0,0912 0,0426 0,034 0,012 0,056 Taulukon 17 ja 18 arvoja käyttäen voitiin laskea eri tuotteiden ympäristövaikutuksille hinnat (taulukko 19) ja näin päättää kustannuksien kautta ympäristölle sopivammat vaihtoehdot. Koostumuksen perusteella ja taulukkojen arvoja käyttäen saatiin Puistomullan ympäristökustannuksiksi 0,78 euroa multatonnia kohden vain hiilidioksidiekvivalenttia käyttäen ja lisäämällä ammoniakista johtuva typen vaikutus saatiin hinnaksi 0,783 euroa per multatonni. Puistomullan vastaava hinta turvetta käyttäen oli 0,952 euroa multatonnia kohden. Tuloksen laskennassa oli huomioitu turpeen rikki- ja typpiyhdisteiden happamoitumisesta sekä pienhiukkasista johtuva vaikutus, joka lisäsi vaikutuskustannuksia 0,032 e/t multa. Pienhiukkasten määrä turpeennoston yhteydessä oli niin pieni (0, kg/t), ettei niiden kustannuksia tarvitse ottaa huomioon. Turpeen käyttö nostaisi vaikutusten hintaa noin 18 %. Vastaavasti Puutarhamullan ympäristövaikutusten hinnaksi tuli 1,131 euroa per multatonni perinteisellä valmistustavalla. Pelkkää kompostia käyttämällä saatiin vaikutusten hinnaksi 1,002 e/t multa. Näin säästyi kustannuksissa 0,129 euroa, joka on noin 11 % Taulukko 19. Puisto- ja Puutarhamullan ympäristökustannukset, e/t tuotetta. Tuote Hiilijalanjälki, e/t tuotetta Muut vaikutukset, e/t tuotetta Kustannukset yhteensä, e/t tuotetta Puistomulta (komp) 0,78 0,003 0,783 Puistomulta (turve) 0,92 0,032 0,952 Puutarhamulta (turve+komposti) 1,12 0,11 1,131 Puutarhamulta (komp) 1,00 0,002 1,002 83

84 Puutarhamulta (turve) 1,24 0,043 1,283 Ympäristökustannukset olivat kompostilla alhaisemmat kuin turpeella, mutta taloudellisten vaikutusten lisäksi oli huomioitava vielä muita tärkeitä tekijöitä. Turve on erittäin hitaasti uusiutuva luonnonvara (muualla maailmassa turve luokitellaan Defran (2009) mukaan uusiutumattomaksi luonnonvaraksi) ja luonnontilassa olevalla turpeella on korkea hiilen varastointikyky. (Defra 2009, 28) Vaikka soita onkin Suomessa noin 9 milj. hehtaaria ja nykyteknikoiden avulla ovat vaikutukset vesistölle alentuneet (Seppälä, 2008), on niin taloudellisesti kuin vesistön ja luonnon monimuotoisuuden säilymisen takia hyödyllisempää korvata turve multatuotteissa kompostilla. Kompostin käyttö lisää maaperän orgaanista tasapainoa ja parantaa sen ominaisuuksia. Orgaaninen aine pystyy sitomaan ravinteita itseensä ja näin alentaa ravinteiden haihduntaa sekä huuhtoutumista ympäristöön ja takaa niiden saatavuuden kasveille pitemmäksi aikaa. Sen lisäksi on kompostin avulla mahdollista alentaa huomattavasti tai melkein kokonaan väkilannoitteiden käyttöä. Kompostin käyttö peltolannoitteena alentaa yhdistelmälannoitteiden tarvetta 430 kg/ha (Virtavuori 2009, 17). Lannoitteiden hiilijalanjäljeksi on laskettu tuotteesta riippuen olevan kg CO 2 -ekv. lannoitetonnia kohden (Biolan, 2012) ja kompostia käyttämällä voidaan vaikutuksia alentaa huomattavasti niin ilmakehään kuin myös vesistöön. Lannoitteissa olevat ylimääräiset ravinteet, joita kasvit eivät käytä, päättyvät yleisesti sadevesien ja haihdunnan kautta ympäristöön ja levitys on suoritettava vuosittain. Kompostissa oleva typpi on sellaisessa muodossa, että kasvit käyttävät siitä ensimmäisenä vuotena noin 15 % ja seuraavina vuosina noin 8 % (Amlinger et al., 2003). Peltoviljelyksissä on riittävän typen varmistaminen haasteellista ja usein tarvitaan lisäksi epäorgaanisia typpilannoitteita hyväksyttävän tason saavuttamiseksi, mutta viherrakentamisessa on liiallisesta typestä vain haittaa, koska se lisää viheralueiden hoidon tarvetta. Näin voi todeta, että viherrakentamisessa sopivassa suhteessa kompostin käyttö kasvualustassa poistaa lannoittamisen tarpeen ensimmäisten kasvukausien aikana ja näin pienentää vaikutuksia ympäristölle Riskitekijät Kustannus-hyötyarviointi suorittamisessa on huomioitava mahdolliset virheet ja riskitekijät. Koska monien tekijöiden suhteen käytettiin kirjallisuudesta löydettyjä arvoja, on 84

85 virheiden mahdollisuus merkittävä. Tiedon etsinnän aikana joudutiin toteamaan, että tulokset ovat aika erilaisia eri lähteissä ja monessa tapauksessa myös vaihteluväli laaja. Siitä seuraa, että saadut tulokset riippuvat erittäin paljon lähteen valinnasta ja tulkinnoista sekä käytetystä menetelmästä. Valitettava totuus on, että tulokset eivät ole aina sen takia vertailukelpoisia muihin samantyyppisiin laskelmiin. Tässä työssä suurimpia epävarmuustekijöitä olivat biohajoavien jätteiden koostumus ja sen takia jätteiden aiheuttamat kasvihuonekaasulaskennat. Mustankorkealta ei ollut saatavissa tutkimustuloksia jätteiden koostumuksesta ja sen takia käytettiin kirjallisuudesta löydettyjä arvoja. Koska käytettiin keskiarvoja, olivat tulokset myös keskiarvoja ja näin ollen voi vaihtelu erää kohden olla aika huomattava riippuen jätteessä olevasta hiili/typpi -suhteesta. Käyttämällä minimi- tai maksimiarvoa olisivat tulokset ihan erilaisia. Toinen iso riskitekijä on kirjallisuudesta käyttöön otetut turpeen nostolle ilmoitetut ympäristövaikutusten tiedot. Erilaisissa lähteissä on arvojen vaihteluväli aika laajaa ja huomattavan enemmän löytyy tietoja energian tuotantoon käytettävästä turpeesta. Valinnoissa koetettiin löytää Suomen olosuhteisiin sopivia tuloksia ja käyttää niitä. Kaikille ympäristövaikutuksille ei löytynyt arvoja eikä hintoja ja näin laskelmissa ei ole kaikkia vaikutuksia voitu ottaa huomioon. Todelliset kustannukset ovat saatuja tuloksia korkeampia. Tämän takia on sanottava, että sellaisissa laskelmissa tulokset eivät ole absoluuttisen todenperäisiä vain enemmänkin suunta antavia. Kuitenkin voidaan todeta, että samaa laskentamenetelmää ja alkuarvoja käyttäen voidaan tuloksia pitää vertailukelpoisina keskenään ja näin voidaan verrata eri tuotteiden ympäristövaikutuksia. 85

86 13 Yhteiskunnallisten vaikutusten arviointi Yhteiskunnallisia vaikutuksia arvioitaessa on ensin identifioitava ryhmät, joihin toiminta vaikuttaa, ja määriteltävä vaikutukset, jotka ovat olennaisia. Vaikutuksista tärkeimmät ovat terveys ja viihtyvyys, joihin kuuluvat terveysriskit, haju, melu sekä haittaeläimet ja työllisyys. Kasvualustojen tuotantoprosessilla on vaikutuksia seuraaville ryhmille: kunta/viranomaiset, lähialueen asukkaat ja asiakkaat eli tuotteiden käyttäjät Kompostoinnin yhteiskunnalliset vaikutukset Vaikutukset kunnille Kompostointilaitoksella on eniten vaikutuksia lähikunnille, jotka ovat myös omistajia. Kuntien vastuulla on jätteiden keräys ja käsittely ja näin ollen on laitoksella merkittävä lainsäädännöllinen rooli ja se on olennainen osa Jyväskylän kaupungin infrastruktuuria. Mustankorkea jätekäsittelykeskus työllistää 17 henkilöä ja heistä 6 on kompostointilaitoksen palvelussa (Mustankorkea, 2012b ja Burman, 2012). Näin on koko laitoksella myös työllistävä vaikutus ja huomioitavaa on, että kolmasosa työntekijöistä työllistyy juuri kompostointilaitoksella ja se lisää kasvualustatuotannolle positiivisia näkökulmia. Laitoksessa huolehditaan työntekijöiden terveydestä ja tilanteen kartoittamiseksi suoritettiin laitoksella vuoden 2011 aikana työhygieeniset mittaukset (Mustankorkea, 2012b) ja tulosten perusteella tehdään tarvittavat toimenpiteet työntekijöiden turvallisuuden takaamiseksi. Mustankorkea Oy toimii ympäristölupien mukaisesti ja viranomaisilla ei ole ollut huomautettava asiasta. Toiminta tapahtuu sertifioidulla toimintajärjestelmällä, joka pitää sisällä niin laatu- (ISO9001) kuin ympäristöjärjestelmän (ISO 14001). Mustankorkealla suoritetaan vuosittain niin sisäinen kuin myös ulkopuolisen arvioijan, Inspecta Sertifiointi Oy:n, tekemä auditointi ja poikkeamia vuonna 2011 ei havaittu. Lisäksi on joka vuosi valvovien viranomaisten suorittama ympäristöluvan mukainen tarkastus. (Mustankorkea, 2012b) Innolink Research Oy suoritti toukokuussa 2011 Mustankorkea Oy:n pyynnöstä sidosryhmätutkimuksen, johon vastasi 396 henkilöä. Vastausten perusteella toimintaan ollaan 86

87 tyytyväisiä ja keskiarvona asteikolla 1 7 oli 5,7 ja lähes kaikilla vastaajilla oli laitoksesta myönteinen mielikuva ja kompostointia pidetään hyväksyttävänä toimintona. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsoen ovat vaikutukset Mustankorkean toiminnasta yleisesti positiivisia. Laitoksen toiminta on organisoitu lain vaatimusten mukaisesti, sillä on työllistävä vaikutus ja ympäristöstä huolehditaan. Laitos huolehtii poikkeamien kirjaamisesta ja lisäksi heillä on sähköinen lomake, jonka kautta jokaisella on mahdollisuus ilmoittaa normaalista toiminnasta poikkeavat havainnot. Kaikista poikkeamista ilmoitetaan myös viranomaisille ja käsitellään johtoryhmän kokouksissa sekä henkilöstöpalavereissa ratkaisujen löytämiseksi Vaikutukset lähialueen asukkaille Lähialueen asukkaille ovat eniten vaikuttavia tekijöitä melu, pöly, haju, roskaantuminen ja haittaeläimet. Kaikki ovat valitettavasti haittoja, ja on todella vaikea löytää myönteisiä vaikutuksia jätekäsittelylaitoksen naapurissa asumiselle. Pitää kuitenkin muistaa, että jätteitä syntyy joka tapauksessa ja niitä käsittelevä laitos on jonnekin sijoitettava ja se ei voi olla kaukana asutuksesta logistisista syistä. Näin ollen on erittäin tärkeä huolehtia laitoksessa syntyvien haittojen minimoimisesta ja taata asukkaille viihtyisä ja terveellinen elinympäristö. Mustankorkealla seurataan jatkuvasti alueen asukkaiden viihtyvyyttä, ja lähialueen vapaaehtoisista asukkaista on koottu ympäristöpaneeli. Paneeli koostuu 20 henkilöstä ja se seuraa ja raportoi konsultille mahdollisista haitoista, kuten hajusta, melusta, pölystä ja roskaantumisesta. Melunlähteinä ovat kuorma-autoliikenne ja työkoneiden aiheuttamat äänet sekä lintuparvien aiheuttama melu. Laitoksella suoritetussa meluselvityksessä on todettu, etteivät toimintojen keskiäänitasot ylitä päivä- tai yöajan ohjearvoa. (Mustankorkea, 2012b) Meluhaitoista ei ole suuremmin valitettu, koska kaupunkialueella se koetaan välttämättömyydeksi. Toiminnat on organisoitava melua minimoivalla tavalla, ja tärkeänä tekijänä on kaikkien ylimääräisten kuljetusten poistaminen toiminnasta. Toinen haittatekijä, pöly, johtuu osakseen liikenteestä, mutta eniten lajittelulaitoksen toiminnoista. Liikenteestä johtuvaa pölyä voidaan minimoida alueen ja kulkuväylien siisteydellä. Siihen on Mustankorkealla pyritty, ja oman alueen lisäksi huolehditaan myös lähialueen, Ronsuntaipaleentien, siisteydestä. (Mustankorkea, 2012a) Kompostoinnista ei aiheudu huomattavia pölyhaittoja. 87

88 Tunnetuin ja eniten keskusteltu aiheuttava haittatekijä on jätekäsittelykeskuksen läheisyydessä haju. Hajua syntyy loppusijoitusalueella biohajoavien jätteiden mädäntyessä hapettomissa olosuhteissa, jolloin metaanin lisäksi syntyy haisevia yhdisteitä. Myös kompostoinnista aiheutuu hajuhaittoja, joita yritetään kaikilla tavoin vähentää ja minimoida. Hajunpoistolaitteiston toimivuutta tarkastetaan kolme kertaa vuodessa poistokaasujen hajumittauksien avulla. Tarkastusmittaukset suorittaa ulkopuolinen toimija ja vuonna 2011 sen teki Ramboll Oy. Biosuodattimelta lähtevän kaasun hajupitoisuuden raja-arvo on 3000 hajuyksikköä/m 3 tai hajunpoistotehokkuus vähintään 90 %. Ammoniakin raja-arvo on 5 mg/kg tai vähintään 95 % puhdistusteho. Mittaukset suoritettiin huhti-, loka- ja joulukuussa ja tulokset ovat näkyvissä liitteessä 6. Vuoden aikana ylittyivät lokakuun mittauksissa 3000 hajuyksikön arvot, mutta puhdistusteho oli kuitenkin ympäristöluvan mukainen eli vähintään 90 %. (Rautpalo & Sormunen, 2012) Biosuodattimen massa uusittiin lokakuuta (Mustankorkea, 2012b) ja tulokset näkyivät joulukuun mittauksissa, kun hajupitoisuuksissa jäätiin alle 3000 HY/m 3. Biosuodattimen jälkeisissä mittauksissa olivat tulokset parempia (Liite 7) ja ammoniakkipitoisuudet melkein olemattomat. Puhdistusteho oli kaikissa mittauksissa yli 99 % ja arvot jäivät alle 5 mg/kg. Tulosten erotusasteen (R) laskennassa käytettiin yhtälöä (1):, (1) missä R on puhdistustehokkuus, %, C in on pesureille menevän kaasun keskiarvopitoisuus, HY/m 3 tai ppm, C out on suodattimelta poistuvan kaasun keskiarvopitoisuus, HY/m 3 ppm. tai Pesurille tulevan kaasun keskiarvopitoisuuden (C in ) laskentaan on käytetty yhtälöä (2): (2) missä C 1 on pesurille 1 menevän kaasun pitoisuus, HY/m 3 tai ppm (NH 3 ), C 2 on pesurille 2 menevän kaasun pitoisuus, HY/m 3 tai ppm (NH 3 ), 88

89 V 1 on pesurille 1 menevän kaasun tilavuusvirta, m 3 /h, V 2 on pesurille 2 menevän kaasun tilavuusvirta, m 3 /h. Mittaustulokset ovat suhteellisen hyviä ja, vaikka lokakuun arvot olivat koholla, täyttyivät ympäristölupavaatimukset. Siitä huolimatta on ympäristöpaneelin (kuva 17) kyselyn perusteella vuodessa aika monta hajupäivä. Kuva 17. Ympäristöpaneelin havainnot hajupäivistä. Vuonna 2011 oli yhteensä 64 hajupäivää, ja se oli 18 hajupäivää edellisvuotta vähemmän. Suuntaus on oikea ja hajupäästöjen vähentäminen on tuottanut tuloksia. Eniten ilmoituksia tuli alkuvuonna, tammi- ja helmikuussa, johon selityksenä saattaa olla ihan vieressä sijaitseva hiihtolatu sekä tuuleton pakkaskeli. Hajuyhdisteiden laimeneminen ympäröivään ilmaan on silloin tavanomaista heikompi. (Mustankorkea, 2012a) Tilanne Mustankorkealla on kuitenkin suhteellisen hyvä, jos vertaillaan tilanteeseen Forssassa. Vuonna 2011 on Envor Groupin läheisyydessä havaittu yli sataa hajupäivää ja tämän vuoden elokuussakin oli havaintoja jo yli 50. (Kauppi, 2012) Haittaeläimistä ovat ongelmana jyrsijät ja linnut, joiden määrä seurataan ja rajoitetaan. Tuholaisia torjuttiin alueella jyrsijäasemilla ja myrkytyksillä ja sen suoritti Anticimex Oy. Lintujen torjunnasta vastaa Jyväskylän Metsästyksenhoitoyhdistys ry ja kantojen rajoittamiseksi on monia syitä. Ne ovat häiriöksi lähialueella, mutta myös muualla kaupungissa aiheuttaen melua sekä vahinkoja kiinteistöille ja muille rakennuksille. Lokkien ulosteet ovat syövyttäviä ja iso määrä höyheniä voi aiheuttaa kattokaivojen menemiseen tukkoon. Lisäksi isot lintuparvet ovat asukkaiden mielestä epämiellyttäviä ja aiheuttavat 89

90 epäsiisteyttä. (Koukkunen, 2012) Suurin syy haittaeläimien runsaudelle on sekajätteessä olevat biojätteet, jotka ovat helppoa ravintoa linnuille ja jyrsijöille. Kompostointiprosessi ei Mustankorkealla aiheuta lintu- eikä erityisemmin jyrsijäongelmaa, koska suljettu prosessi estää lintujen pääsyyn alueelle ja torjunta suljetulla alueella rajoittaa jyrsijöiden määrää. Yhteenvetona voidaan sanoa, että jätekäsittelykeskus on jonkin verran haittatekijä lähiasukkaille. Isommat ongelmat johtuvat kuitenkin loppusijoitusalueesta, ja kompostointiprosessilla on aika pienet haittavaikutukset, ja ne ovat hyvällä hallinnalla minimoitavissa. Samoin voivat asukkaat itse vaikuttaa haittojen hallintaan jätteiden lajittelulla. Joitakin ongelmia ei ole mahdollista poistaa kokonaan, kuten koneista ja kuljetuksista johtuva melua, ja ehkei kokonaan hajujakaan, mutta on muistettava, että jossain toisella asuinpaikalla on joku toinen ongelma. Haitoista on eniten vaikutuksia viihtyvyydelle ja suoranaisia terveyshaittoja kompostointiprosessista ei aiheudu Vaikutukset tuotteiden käyttäjille Kasvualusta tuotteita käyttävät kotipuutarhurit ja ammattilaiset, niin viherrakentajat kuin muut kasvien viljelyn ammattilaiset. Heidän kannaltaan tärkeintä on tuotteiden tasalaatuisuus ja luotettavuus. Kuitenkin on yleisesti suurin kierrätysmateriaalien käytön este kasvualustoissa kompostoinnin laadun epätasaisuus. Kaupunki- ja seurakuntapuutarhureille sekä golfkenttien hoitajille suunnatussa kyselyssä tiedusteltiin myös suhtautumista kieräytysmateriaalien käyttöön. Suhtautuminen oli yleisesti myönteinen ja käyttöä haluttiin lisätä. Melkein kaikki vastaajat kuitenkin korostivat sitä, että se edellyttää tuotteilta tasalaatuisuutta. Tärkeiksi koettiin riittävä kypsytys ja seulonta, koska käytön yhteydessä on koettu hajuhaittoja ja kompostissa on ollut epäpuhtauksia, kuten muovin paloja, lasinsirpaleita ja isohkoja hakepaloja. Kasvualustojen käyttäjät ovat näistä poikkeavia ja tarvitsevat myös erilaisia tuotteita. Esimerkiksi kasvitieteellisen puutarhan vaatimukset ovat aika erilaiset kuin tavallisella viherrakentajalla. Kasvitieteellisille puutarhoille on tärkeä kasvualustan hyvä ulkonäkö, roskattomuus ja rikkakasvisiemenettömyys. Kaupunkien puistojen ja muiden yleisten viheralueiden rakentamisessa näillä ominaisuuksilla ei ole merkitystä. (Pehkonen, 2012) Kaikkien käyttäjien kannalta on tärkeää, että tuotteet ovat valmistajan lupausten mukaisia ja soveltuvia käyttäjän tarpeisiin. Sen takia onkin tärkeä, että valikoimassa on eri- 90

91 tyyppisiä tuotteita, niin vaativiin puutarha olosuhteisiin kuin myös vaatimattomille tienvarsien viheralueille. Terveysriskien poistamiseksi suoritetaan kompostille jatkuvaa hygieniaseurantaa, jossa tuotteista tutkitaan Salmonella ja E.coli. Asetuksen (EY) N:o 1774/2002 mukaan Salmonellaa ei saa esiintyä ollenkaan ja E.colia saa olla alle 300 pmy/g (pesäkkeitä gramma näytettä kohti) ja lisäksi useammassa kuin kahdessa näytteessä ei E. colia saa olla pmy/g. Mustankorkea Oy:n kompostin hygienia-analyysien tulokset ovat liitteessä 5. Tuloksista selviä, että vain kahdessa otetusta 34 näytteestä on todettu E.colia yli rajojen, ja ne erät on käytetty muuhun kuin multatuotteiden valmistukseen. Kokonaisuudessa kierrätysmateriaalien käytön vaikutus on ammattilaisiin myönteinen ja halukuutta käytölle on laajasti, jos vain huolehditaan oikean prosessin käytöstä ja valmistetaan tasalaatuisia tuotteita eri tarkoituksiin. Laajempaa käyttöä on tähän asti estänyt ennakkoluulot kierrätysmateriaaleista tuotteiden tasalaatuisuudelle Turpeen noston ja käytön yhteiskunnalliset vaikutukset Turpeen nostolla on yhteiskunnalle erilaiset vaikutukset kuin kompostoinnilla ja on aika vaikea tuoda esiin vertailukelpoisia vaikutuksia. Joitakin samankaltaisia tekijöitä löytyi ja ne tuodaan tässä kappaleessa esiin. Turpeen nosto työllistää sesonkiluonteisesti ja enemmikseen nostoalueella. Työllistävä vaikutus kasvualustaturpeen nostolle on lyhytaikaista ja paikallista. Ilman energiaksi käyttöä olisi turpeen noston vaikutus työllisyydelle pieni ja ympäristölle kuitenkin huomattava. Kasvu- ja ympäristöturpeeksi nostetaan vuosittain noin 2,5 milj. m 3 vaaleahkoa rahkaturvetta ja siitä noin 36 % käytetään kasvualustatuotantoon (Iivonen, 2008). Nostoalueita on ympäri Suomea, mutta enemmistö eli yli puolet niistä Pohjois-Pohjanmaalla ja Länsi-Suomen alueella. (Väyrynen et al., 2008) Keski-Suomessa on turvesoita vähän ja näin työllistävä vaikutusta Mustankorkea Oy:n lähialueella ei ole ollenkaan. Turpeen nostoon sopivat suot sijaitsevat yleensä kaukana käyttökohteista, joka lisää kuljetustarvetta ja matkat voivat olla huomattavan pitkiä, monia satoja kilometrejä. Turvetuotanto vähentää luonnontilaisia suotyyppejä ja kaventaa kasvi- sekä eläinlajien elinympäristöä, joka aiheuttaa vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen. Vaikutukset näkyvät turvetuotannon alueella, mutta sen lisäksi koko hydrologisella vaikutusalueella, joka voi olla huomattavan laaja. (Väyrynen et al., 2008) Ympäristövaikutusten runsau- 91

92 desta ja pitkästä kestosta johtuen on yleinen suhtautuminen turpeen nostoon muuttunut koko ajan negatiivisemmaksi. Tietoisuuden on noussut turpeen todella hidas uusiutuminen, ja tutkimustulokset ovat todistaneet, että muutokset ilmastossa, esim. kuivat olosuhteet kasvukaudella, ovat hidastaneet uusiutumista vielä lisää. (Saarnio et al., 2007) Vaikutukset vesistöön näkyvät laajalla alueella, ja vaikka turvesuo yleensä sijaitsee kaukana ihmisten asunsijoista, näkyvät rehevöittävät ja muut haittoja aiheuttavat vaikutukset vesistöihin myös ihmisasustuksien läheisyydessä. Julkisuudella on tärkeä rooli hyväksyttävyyden kannalta, ja turpeen nosto on viime aikoina saanut huomattavan paljon negatiivista julkisuutta juuri vesistö- ym. ympäristövaikutuksista johtuen. Turpeen nosto muuttaa ympäristön luontoa radikaalisti, ja vaikutusten kesto on pitkä. Turvesuon valmistelu kestää 2 5 vuotta, ja tuotantovaihe on noin vuotta. Sen jälkeen tehdään vielä alueen kunnostus riippuen sen tulevasta käytöstä, ja vaikutukset ympäristölle jatkuvat siitäkin vielä monia kymmeniä vuosia. (Väyrynen et al., 2008) Turpeen nostolla on niin melu- kuin pölyhaittoja, työkoneista, turpeen kuivauksesta, käsittelystä ja kuljetuksista johtuen. Suurin osa haitoista jää nostoalueille, mutta kuljetukset raskaalla kalustolla kasvualustojen valmistusta varten lisäävät meluhaitta kasvualustojen tuotantoalueelle. Prosessissa käytettävä turve on kuivatettua ja helposti pölyävä. ja mitä enemmän maatunut turve, sitä enemmän se pölyä. Kasvualustatuotannossa käytettävä turve on maatumisasteelta 4 5 tai sen yli (Iivonen, 2008), joten pölyä siitä syntyy, vaikkei ihan samalla tavalla kuin tummasta jyrsinturpeesta, jota käytetään energian tuotantoon. (Väyrynen et al., 2008) Pölyhaittoja kasvualustatuotanto prosessissa syntyy niin kuljetuksista, lastauksista kuin myös sekoitusprosesseista. Turpeen käsittelystä syntyvät pöly ja partikkelit aiheuttavat likaantumista, vaikeuttavat ulkona oleskelua ja voivat aiheuttaa hengitystieoireita, silmien kirvelyä ja limakalvojen ärsytystä (Iivonen, 2008). Vakavampia terveyshaittoja, kuten keuhkovaurioita, nykytietojen mukaan turpeen pöly ei aiheuta. (Väyrynen et al., 2008 ja Iivonen, 2008) Turpeen kuljetukset ja sen käsittelystä aiheuttavat kasvualustojen valmistusprosessin yhteydessä ylimääräisiä melu- ja pölyhaittoja sekä terveysriskejä alueelle Kahden prosessin arvioinnin synteesi Kasvualustatuotantoprosessin yhteiskunnallisten vaikutusten arviointia varten ei ole ainakaan vielä olemassa standardoitua menetelmää ja vertailua on erittäin haastelista suorittaa myös kustannusten mukaan. Yhteiskunnallisille vaikutuksille ei ole arvioituja 92

93 hintoja, markkinahinnoista puhumattakaan. Usein vertailut ovat vain kvalitatiivisia, mutta tässä työssä haluttiin asioita arvioida monipuolisemmin. Työssä käytetään puolikvantitatiivista menetelmä, jossa vaikutusten arvioille annetaan numeroarvot ja vertaillaan sen kautta tuotteita keskenään. Sen tyyppinen arviointi on aina subjektiivinen. Vaikutuksille arvioidut arvot on esitetty taulukossa 20, ja ne annettiin yhteiskunnallisten vaikutusten perusteella väliltä Kaikki 0 yläpuolella olevat vaikutukset ovat myönteisiä, ja negatiiviset luvut tarkoittavat haittoja. Kompostoinnilla on positiivinen vaikutus työllisyydelle, koska kompostointilaitos työllistää 6 henkilöä. Tupeen nosto tapahtuu muualla ja näin vaikutusta lähialueen työllisyydelle ei ole. Hyväksyttävyyden osalta on kompostointi yleisesti hyväksytty ja tarpeellinen, mutta vakavien ympäristövaikutusten takia on turpeen nostolla nykyaikana laaja vastustusta ja näin arvioitiin sen arvoksi 2. Taulukko 20. Kompostoinnin ja turpeen noston vaikutusten numeeriset arviot. Vaikutus Kompostointi Turpeen nosto Työllisyys 1 0 Hyväksyttävyys 2 2 Melu 0 1 Haju 1 0 Pöly/partikkelit 0,5 2 Terveysriskit 0 1 Kompostoinnilla ei ympäristöpaneelin mukaan ollut huomattavia meluhaittoja, mutta turpeen käyttö lisää raskaalla kalustolla kuljetuksia ja näin ollen myös melua alueelle. Haju on kompostoinnin merkittävin haitta, mutta se on hyvällä hoidolla minimoitavissa ja näin arvoksi valittiin 1. Turve ei aiheuttaa hajuongelmia. Kompostoinnista on pieni pölyhaitta, mutta turpeen käyttö lisää pölyä merkittävällä tavalla, ja siitä johtuu maksimaalinen negatiivinen vaikutus. Pöly ja partikkelit ovat myös tärkein tekijä turpeen terveysriskien negatiivisen arvon takana, mutta kompostoinnilla ei ole todettu olevaan hiukkaspäästöjen aiheuttamia haitallista vaikutuksia terveydelle. 93

94 Annettujen subjektiivisten arvojen kautta lasketaan tuotteille numeeriset arvot koostumuksen avulla. Koska Puistomullan ja Puutarhamullan käyttökohteet ovat erilaisia ja molempia tarvitaan, ei ole tarpeenmukaista vertailla niitä keskenään vain tuotteen riippuvuutta käytetystä raaka-aineesta. Laskettiin ensin arvot Puistomullalle, jossa on 38 % kompostia tai vastaava määrää turvetta. Saadut tulokset ovat taulukossa 21 ja kuvassa 18. Taulukko 21. Puistomullan vaikutusten numeeriset arvot. Tuote Työllisyys Hyväksyttävyys Melu Haju Pöly/partikkelit Terveysriskit Puistomulta (komp.) Puistomulta (turve) 0,38 0,76 0 0,38 0, ,76 0,38 0 0,76 0,38 Kuva 18. Puistomullan yhteiskunnallinen vertailu. Havainnollisen vertailun tulos on sitä myönteisempi ja vaikutukset positiivisempia, mitä isomman alueen kaaviosta se kattaa. Kuvan 18 perusteella voidaan sanoa, että kompostin käyttö Puistomullan valmistuksessa on yhteiskunnallisen vertailun perusteella suosi- 94

95 teltava. Vain hajun suhteen on turpeen käytöllä positiivisia vaikutuksia, kaikkien muiden tekijöiden suhteen on kompostin käyttö huomattavan suotuisampaa. Kekkilä Oy:n Puutarhamullassa on 25 % turvetta ja 25 % kompostia. Vertailuna on laskettu vaikutukset myös raaka-aineena vain turvetta tai vaihtoehtoisesti kompostia käyttämällä ja tulokset ovat taulukossa 22 ja kuvassa 19. Taulukko 22. Puutarhamullan vaikutusten numeeriset arvot. Tuote Työllisyys Hyväksyttävyys Melu Haju Pöly/partikkelit Terveysriskit Puutarhamulta (komp.+turve) Puutarhamulta (komp.) Puutarhamulta (turve) 0,25 0 0,25 0,25 0,625 0,25 0,5 1,0 0 0,5 0, ,5 0 1,0 0,5 Kuva 19. Puutarhamullan yhteikunnallinen vertailu. Kuvan 19 perusteella voidaan sanoa, että pelkän kompostin käyttö on yhteiskunnallisten vaikutusten kannalta paras vaihtoehto. Jotkut kasvit tarvitsevat tietyissä olosuhteissa 95

96 turvetta kasvualustoissa, ja sellainen tuote, jossa on niin turvetta kuin kompostia, on vielä vaikutuksiltaan hyväksyttävämpi kuin perinteinen turpeen ja hietamaan seos. Lisäksi on muistettava, että yleensä turpeesta ja hiekasta valmistettuihin kasvualustoihin lisätään jo valmistusvaiheessa väkilannoitteita, joiden lisääminen kompostin kanssa ei ole yleensä tarpeellinen. Tämän työn laskelmissa ei ole otettu huomioon epäorgaanisten lannoitteiden käytöstä aiheutuvia vaikutuksia. 96

97 14 Johtopäätökset ja suositukset Kasvualustoja käytetään erittäin laajasti ja pelkästään viherrakentamisessa kuluu vuosittain noin miljoonan kuutiometriä kasvualustatuotteita. Tämä tarkoittaa, että tuotantoprosessien ympäristövaikutuksilla on merkittävä rooli niin ilmastolle kuin myös vesistöille. Kasvualustojen tuotantoprosessin merkittävimmät ympäristövaikutukset johtuvat tärkeimpien raaka-aineiden, kompostin ja turpeen, valmistuksesta. Erilaiset kasvualustat ovat koostumukseltaan erilaisia riippuen niiden käyttötarkoituksesta. Kasvualustoja tarvitaan eri kohteisiin ja tarkoituksiin. Sen takia on tärkeää, että tuotevalikoima on riittävän laaja ja että, eri tuotteiden ominaisuudet ovat optimaalisia sen tuotteen käyttökohteeseen. Puutarhoissa tarvitaan ravinnerikkaita, helposti käsiteltäviä ja ilmavia kasvualustoja niin ravinnoksi tarkoitettujen tuotteiden kuin koristekasvien kasvattamiseen. Toisaalta kasvualustatarve on suuri viherrakennuskohteille, joissa ylimääräisistä ravinteista on usein vain haittaa ja tärkeimpiä ominaisuuksia ovat koneellinen käsiteltävyys, vedenpidätyskyky ja joissakin kohteissa ulkonäkö. Sen takia ei ole tarkoituksenmukaista vertailla eri tarkoitukseen soveltuvien tuotteiden vaikutuksia, vain juuri eri raaka-aineista johtuvia vaikutuksia niin ympäristölle kuin myös yhteiskunnallisesti. Turpeen nostolla on niin ympäristön kannalta kuin myös yhteiskunnallisesti enemmän haittavaikutuksia kuin kompostointiprosessilla. Hiilijalanjäljessä merkittävää eroa ei ole ja kompostointiprosessilla se on vain hieman pienempi, 10,9 kg CO 2 -ekv. Kompostin hiilijalanjälki on 95 kg CO 2 -ekv. tonnia kompostia kohden ja turpeella 105,9 kg CO 2 - ekv. tonnia turvetta kohden. Turpeen nostolla on lisäksi huomattava negatiivinen vaikutus vesistölle, jota luonnossa tapahtuvan nostoprosessin takia ei voida kokonaan välttää. Kompostointiprosessia sen sijaan voidaan hallita niin, ettei haittavaikutuksia vesistölle aiheudu ollenkaan. Kaikkia niitä vaikutuksia arvioidessa on ympäristön kannalta suotuisampi käyttää enemmän kompostia kasvualustatuotannossa ja pyrkiä kokonaan, jos mahdollista, korvamaan turve kompostilla. Turpeen käyttö kasvualustoissa lisää epäorgaanisten lannoitteiden tarvetta, joita usein lisätään jo kasvualustatuotantoprosessissa, ja sitä kautta nousevat haittavaikutukset ympäristölle. Myös tuotteiden hiilijalanjälki ja kasvualustojen käytön vaikutukset niin ilmakehään kuin myös vesistöihin kasvavat. Lisätyt epäorgaaniset lannoitteet lisäävät niin haihdunta- kuin huuhtoutumisriskejä. 97

98 Suosituksena on laajentaa ja lisätä kompostin käyttöä lannoitevalmisteena, joka auttaa pienentämään epäorgaanisten lannoitteiden tarvetta. Kompostin käytön lisääminen vähentäisi merkittävällä tavalla fossiilisten luonnonvarojen käyttöä lannoitteiden valmistamisessa. Kompostilla on kaikki tarvittavat ominaisuudet turpeen korvaamiseksi ja lisäksi vielä muitakin myönteisiä vaikutuksia, kuten ravinnesisältö ja ravinteiden palauttaminen luonnolliseen kiertoon. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta tulee esiin vielä monta vaikuttava tekijä, joiden avulla voidaan perusteella kompostin käytön hyödyllisyyttä. Pöly-, melu- ja terveyshaittojen lisäksi on tärkeä huomioida turpeen erittäin hidas uusiutuminen ja siitä johtuen olisi perusteltua käyttää turvetta vain niissä kohteissa, joihin korvaavaa vaihtoehtoa ei vielä ole tai turpeen käytölle on erittäin vahvat perusteet. Turpeen nostolla on monia ja pitkäaikaisia vaikutuksia ympäröivälle luonnolle ja sen kautta ihmisten viihtyvyydelle. Tämän vuoksi turpeen käytölle kasvualustatuotannossa on vaikea löytää perusteltuja syitä. Suosituksena on myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta laajentaa kompostin käyttöä ja tavoitella turpeen korvaamista kasvualustatuotannossa kompostilla. 98

99 15 Yhteenveto Diplomityö Kierrätysmateriaaleja hyödyntävien kasvualustojen tuotantoprosessin ympäristö- ja yhteiskunnallinen kustannus-hyötyanalyysi on osa EU projektia Elinkaarianalyysin soveltaminen kestavaan, kierratysmateriaaleja hyodyntavaan viherrakentamiseen. Työ käsittelee projektin yhtä osa-alueetta, kasvualustatuotannon ympäristö- ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Työ on rajattu alkamaan biojätteiden ja jätevesilietteiden vastaanotosta ja päättyy multatuotteiden valmistukseen. Jätteiden kuljetuksia ei ole huomioitu, mutta muiden lisättävien raaka-aineiden kuljetukset huomioitiin laskelmissa. Työssä on käsitelty jätteitä ja lannoitetuotteita koskettava lainsäädäntöä sekä jätehuoltoon ja käsittelyyn liittyviä tekijöitä, keskittyen erityisesti biohajoaviin jätteisiin. Tarkemmin on selostettu biohajoavien jätteiden hyödyntämismahdollisuudet ja niiden kasvualustatuotantoon soveltuvat muodot, kompostointi ja mädätys. Työn tavoitteena on esittää prosessien aiheuttamat ympäristö- ja yhteiskunnalliset vaikutukset ja arvioida niiden kustannukset. Jätteiden käsittely aiheuttaa vaikutuksia ilmakehään ja vesistöille. Kompostointiprosessi aiheuttaa vesihöyryn, hiilidioksidin, dityppioksidin ja metaanin päästöjä ja niiden yhteisvaikutusta mitataan hiilijalanjäljen avulla. Hiilijalanjälkilaskennassa lasketaan kertoimien avulla kaikkien kaasumaisten päästöjen vaikutukset ilmastomuutokseen. Vesistölle vaikutukset näkyvät rehevöitymisen ja happamoitumisen kautta. Vaikutuksia vesistölle on mahdollista mitata vesijalanjäljen tai rehevöitymislaskennan avulla. Vesijalanjäljen laksentamenetelmä ei vielä vastaa ihan kaikkia vaatimuksia ja tarvitsee lisää kehittämistä, jotta se soveltuisi Suomessa vallitseviin kosteisiin olosuhteisiin. Vaikutusten arviointia varten on erilaisia menetelmiä ja tässä työssä on esitelty elinkaarianalyysi ja mahdollisuus yhdistä siihen kustannus-hyödynanalyysi, joka on perinteisesti ollut käytössä taloudellisen kannattavuuden laskennoissa. Yhä enemmän on tarvetta löytää myös ympäristövaikutuksille taloudellisia arvoja, jotka ovat monessa tapauksessa selvempiä ja helpommin ymmärrettäviä. Ilmakehään vaikutuksista löytyy jo tärkeimmille päästöille hinta, mutta arvioinnit vaikutuksista vesistöille ovat tällä hetkellä vielä työn alla. 99

100 Työn kokeellinen osuus käsittelee Jyväskylässä Mustankorkea Oy:n jätekäsittelykeskuksen toimintaa ja keskittyy keskuksen kompostointilaitoksen ympäristö- ja yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. Mustankorkea Oy on Kekkilä Oy:n multatuotteiden sopimusvalmistaja, ja laskelmat tuotteiden vaikutuksista on suoritettu heidän ohjeiden mukaan valmistetuille tuotteille. Vertailussa on kaksi erilaista multatuotetta: Puutarhamulta vaativiin kasvuolosuhteisiin ja Puistomulta ei niin vaativille kasvupaikoille. Koska kyseessä on kaksi niin eri tarkoituksiin soveltuvaa tuotetta, on vertailussa tärkeämmäksi tekijäksi todettu eri raaka-aineiden vaikutus tuotteen hiili- ja vesijalanjälkiin sekä yhteiskunnalle, ei niinkään tuotteiden keskinäinen vertailu. Tärkeimmät raaka-aineet kasvualustatuotannossa ovat turve, komposti ja hietamaa. Perinteisesti on kaupallisissa tuotteissa käytetty turvetta, hiekka ja epäorgaanisia lannoitteita. Kompostin käyttö turpeen tilalla on vasta nousemassa laajempaan käyttöön. Laskelmissa todettiin, että kompostin valmistuksen hiili- ja vesijalanjälki on turpeen nostoa pienempi. Kompostoinnin hiilijalanjälki on 95 kg CO 2 -ekv. tonnia kompostia kohti. Kirjallisuudesta saatujen tietojen mukaan turpeelle jalanjälki on 105,9 kg CO 2 -ekv. tonnia turvetta kohti. Muut raaka-aineet ja seostuksen vaikutukset huomioiden saatiin tuotteiden hiilijalanjäljiksi Puistomullalle 39 (kompostilla) ja 48 (turpeella) kg CO 2 -ekv. per tonni multa ja Puutarhamullalle vastaavasti 56 (turve + komposti), 50 (komposti) ja 62 (turve) kg CO 2 -ekv. multatonnia kohden. Molempien tuotteiden tapauksessa oli ympäristön kannalta suotuisin vaihtoehto kompostin käyttö, ja paras tulos saatiin, jos turve korvattiin kokonaan kompostilla. Vesijalanjälkeä tuotteille ei kokonaisuudessa voinut laskea, mutta vaikutukset vesistöille huomioitiin kustannuslaskelmissa. Ympäristövaikutusten kustannukset ovat korkeampia turvetta sisältävillä tuotteilla. Puistomullan vastaavat luvut ovat 0,783 ja 0,952 euroa yhtä tonnia valmista tuotetta kohden. Puutarhamullan luvut vastaavasti 1,131; 1,002 ja 1,283 euroa per tonni. Yhteiskunnallisia vaikutuksia arvioidessa on käytetty puolikvantitatiivista menetelmää, jossa vaikutuksille annettiin painoarvot. Koostumuksen ja annettujen painoarvojen perusteella laskettiin arvot eri tekijöille, joita ovat työllisyys, hyväksyttävyys, melu, pöly, terveysriskit ja haju. Tuloksista selvisi, että ainut tekijä, joka kompostin käyttöä merkittävästi haittaa, on hajuongelmat. Niitä on erittäin vaikea kokonaan poistaa, mutta hyvällä hoidolla hajuhaitat pystytään minimoimaan. Turpeen käytöllä on enemmän haittavaikutuksia, joista tärkein on yhteiskunnallinen hyväksyttävyys. Turve on erittäin hitaasti uusiutuva luonnonvara ja muualla maailmassa luokiteltu fossiiliseksi luonnonvaraksi. 100

101 Näin ollen on suosituksena kompostin laajempi käyttö kasvualustatuotannossa ja tavoitteena voisi olla turpeen korvaaminen kompostilla kokonaan ja käyttää turvetta vain niissä tapauksissa, jossa se on välttämätön ja ei mitenkään korvattavissa. Kompostin käyttöä on laajennettava jo siitäkin syystä, että uuden jätelainsäädännön takia biohajoaville jätteille on löydettävä enemmän hyödyntämismahdollisuuksia, koska niiden loppusijoitusta kaatopaikoille rajoitetaan merkittävästi vuodesta 2016 alkaen. Tämä tarkoittaa, että on löydettävää uusia käyttökohteita ja laajennettavaa tuotteiden valikoimaa. Yksi vaihtoehto on kompostin käyttö lannoiterakeiden valmistuksessa. Tämä olisi yksi mahdollinen tutkimusaihe monesta syystä. Kompostille olisi laajempaa käyttöä ja sen avulla voitaisiin korvata fossiilisia luonnonvaroja lannoiteteollisuudessa. Mädätysjäännöksen laajempaa käyttöä olisi myös hyvä tutkia. Mädätyksen avulla saadaan biojätteestä irti niin energia kuin ravinteet takaisin kiertoon, ja samalla pienenee jätteiden massa merkittävästi. Tähän asti on mädätys menetelmänä käytössä enemmän jätevesilietteillä, mutta tehokkaampi on lietteiden ja biojätteiden yhteismädätys. Mädätysjäännöksen tuotteistamista olisi tarpeellista tutkia tarkemmin ja löytää uusia helppokäyttöisiä ja hyvälaatuisia tuotevaihtoehtoja. 101

102 Lähdeluettelo Ajanko S, Moilanen A & Juvonen J (2005) Jätteiden syntypaikkalajittelujärjestelmän ja käsittelytekniikan vaikutus kierrätyspolttoaineen laatuun. Espoo, VTT, VTT Tiedotteita Research Notes s. ISBN Saatavissa PDF-tiedostona: Albers M, Helle H, Varpula T, Itävaara M, Kapanen A & Vikman M (2003) Kompostointiprosessin monitorointi ja ohjaus. Kirjallisuusselvitys. Tampere, VTT, VTT Tiedotteita Research Notes s. ISBN Al Seadi T (2002) Good practice in quality management of AD residues from biogas production. Esbjerg, IEA Energy. 33 s. Saatavissa PDF-tiedostona: AMAP (2011) Combined Effects of Selected Pollutants and Climate Change in the Arctic Environment. Kallenborn R, Borgå K, Christensen J, Dowdall M, Evenset A, Odland J, Ruus A, Aspmo Pfaffhuber K, Pawlak J & Reiersen L O. Arctic Monitoring and Assessment Programme (AMAP), Oslo, AMAP, 108 s. ISBN Amlinger F, Götz B, Dreher P, Geszti J, & Weissteiner C (2003) Nitrogen in biowaste and yard waste compost: dynamics of mobilization and availability a review. European Journal of Soil Biology Vol. 39, s ISSN Andersen J, Boldrin A, Christensen T, Scheutz (2010) Greenhouse gas emissions from home composting of organic household waste. Waste Management, Vol. 30. Issue 12, s ISSN X.. Antikainen R (2010) Elinkaarimetodiikkojen nykytila, hyvät käytännöt ja kehitystarpeet. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 7/2010. Helsinki, Suomen ympäristökeskus. 84 s. ISBN Saatavissa PDF-tiedostona: Atkinson G & Mourato S (2008) Environmental cost-benefit analysis. The Annual Review of Environment and Resources, 33, (3), s

103 Barry S, Burton I, Klein R, Wandel J (2000) An anatomy of adaption to climate change and variability. Climatic Change 45. s ISSN Bickel P & Friedrich R (toim.) (2005) EC, Externalities of Energy Methodology 2005 Update. Luxemburg, European Commission. 287 s. ISBN Brehmer E, Hyland D, Fritschner C & Wertz M (2007) Environmental Economics, Volume 1: The Essentials. Washington, Environmental Literacy Council, 58 s. Saatavissa PDF-tiedostona: Biolan (2012) Biolan selvitti tuotteidensa hiilijalanjäljen. [verkkodokumentti]. Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: Burman J (2012) Laitospäällikkö, Mustankorkea Oy, Sähköpostiviesti Defra (2009) A preliminary assessment of the greenhouse gases associated with growing media materials. IFO154. Research Final Report. SID 5. Saatavissa PDF-tiedostona: Dlugokencky E, Bruhwiler L, White J, Emmons L, Novelli P, Montzka S, Masarie K, Lang P, Crotwell A, Miller J &. Gatti L (2009) Observational constraints on recent increases in the atmospheric CH 4 burden, Geophysical Research Letters 36, L18803, /2009GL ISSN Elinkeinoelämän keskusliitto (2010) Jätteiden hyödyntäminen ja jätteiden määritelmä. [verkkodokumentti]. Päivitetty [viitattu ]. Saatavissa: EPA (2006) Life Cycle Assessment. Principles and Practice. Curran M (toim.) EPA/600/R-06/060, Cincinnati, National Risk Management Research Laboratory. 88 s. Eunomia Research & Consulting (2002) Economic Analysis of Options for Managing Biodegradable Municipal Waste. Final Report to the European Commission.202s. Saatavissa PDF-tiedostona: Euroopan komissio (2006) Suuntaviivat kustannus-hyötyanalyysien tekemistä varten. Valmisteluasiakirja 4, 8/2006, Uusi ohjelmakausi [verkkodokumentti]. 103

104 Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: Euroopan unioni (2010) Direktiivi. Tiivistelmät EU lainsäädännöstä. [verkkodokumentti] Päivitetty [viitattu ]. Saatavissa: 527_fi.htm. Euroopan yhteisöjen komissio (2006) Maaperän suojelua koskeva teemakohtainen strategia. Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle Suomenkielinen versio. [verkkodokumentti]. Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa PDF-tiedostona: Evira (2011) Eläinperäisten entisten elintarvikkeiden käsittelyyn komposti- ja biokaasulaitoksilla muutoksia. [verkkodokumentti] Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: Evira (2012) Lannoitevalmisteiden lainsäädäntö. [verkkodokumentti]. Päivitetty [viitattu ]. Saatavissa: Felt Erkka (2007) Valtakunnallinen jätesuunnitelma valmistui. Tekniikka ja talous [verkkodokumentti]. Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: ww.tekniikkatalous.fi/kemia/valtakunnallinen+jatesuunnitelma+valmistui/a Finnlund Mats, Idström Laura & Salmenperä Hanna (2009) Etelä- ja Länsi-Suomen jätesuunnittelu. Taustaraportti. Biohajoavat jätteet. Helsinki, Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 11/ s. ISBN Saatavissa PDF-tiedostona: Gerbens-Leenes P W& Hoekstra A Y (2008) Business water footprint accounting: A tool to assess how production of goods and services impacts on freshwater resources worldwide. Value of Water Research Report Series No. 27, Delft, UNESCO-IHE. 46 s. Hallituksen esitys (2005) Hallituksen esitys Eduskunnalle lannoitevalmistelaiksi. [verkkodokumentti]. Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: 104

105 Hallituksen esitys (2010) Hallituksen esitys Eduskunnalle jätelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. HE 199/2010.[verkkodokumentti] Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa PDF-tiedostona: Heatco (2007) Developing Harmonised European Approaches for Transport Costing and Project Assessment. Annex D. Bickel P & Droste-Franke B (toim.). 25 s. saatavissa PDF-tiedostona: Heikkinen K, Karjalainen S & Ihme R (2009) Turvetuotannon vesistövaikutukset ja vesiensuojelu. Vesitalous, 1/2009. s.6-8. ISSN Heiska E (2007) Lietteenkäsittely uudistuu Oulussa. Vesitalous, 48, (1), s ISSN Helsingin seudun ympäristöpalvelut, HSY (2012) Martti Materiaalivirtojen tilinpito [verkkodokumentti]. Päivitetty [viitattu ]. Saatavissa: Holopainen I, Tolonen K, Karjalainen H (2004) Rehevöityminen ja järviluonnon monimuotoisuus. Teoksessa: M Wallis & M. Rönkä (toim.). Veden varassa: Suomen vesiluonnon monimuotoisuus. Helsinki, Edita Publishing Oy, s ISBN Hoekstra A, Chapagain A, Aldaya M & Mekonnen M (2011) Water Footprint Assessment Manual. Setting the Global Standard. London, Washington DC, Earthscan, 228 s. ISBN: Huhtinen K, Lilja R, Sokka L, Salmenperä H & Runsten S (2007) Valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2016, Taustaraportti. Helsinki, Suomen Ympäristökeskus, Suomen Ympäristö 16/2007, 123 s. ISBN Saatavissa PDF tiedostona: Häkkinen E & Merilehto K (2012) Valtakunnallisen jätesuunnitelman seuranta. 1. väliraportti. Ympäristöministeriön raportteja 3/2012. Helsinki, 189 s. ISBN Saatavissa PDF-tiedostona: 105

106 Iivonen S (2008) Ympäristöturpeet ja niiden käyttö. Helsinki. Helsingin Yliopiston Raportteja s. ISBN Saatavissa PDF-tiedostona: Illikainen M (2009) Ruskon kompostointilaitoksen ja mädätyslaitosten teknistaloudellinen vertailu. Opinnäytetyö. Oulun seudun ammattikorkeakoulu. Oulun jätehuolto. 72 s. Julkaistu Saatavissa PDF-tiedostona: Ilmatieteen laitos (2012) Kasvihuonekaasupitoisuudet jatkavat nousuaan. [verkkodokumentti]. Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: IPCC (2007) Climate Change 2007 The Physical Science Basis. Contribution of Working Group I to the Fourth Assessment Report of the IPCC. [Solomon, S., D. Qin, M. Manning, Z. Chen, M. Marquis, K.B. Averyt, M. Tignor and H.L. Miller (toim.)]. Cambridge, IPCC, 996 s. ISBN Saatavissa PDF- tiedostona: IPCC (2012) Managing the Risks of Extreme Events and Disasters to Advance Climate Change Adaption. A Special Report of Working Groups I and II of the Intergovernmental Panel on Climate Change.[Field C, Barros V, Stocker D, Qin D, Dokken D, Ebi K, Mastrandrea M, Mach K, Plattner G-K, Allen S, Tignor M, Midgley P (toim.)]. Cambridge, Cambridge University Press. 582 s. ISBN Saatavissa PDFtiedostona: JRC (2012) Introduction to LCA. [verkkodokumentti]. Päivitetty [viitattu ]. Saatavissa: Järvenpää P (2012a) FM, Kekkilä Oy, Sourcing Manager, kierrätysmateriaaleista vastaava, tapaaminen Viikissä Järvenpää P (2012b) Multa-tuotteiden raaka-aineiden laadunvarmistus. Esitys Biolaitosyhdistyksen seminaarissa Lahdessa [verkkodokumentti]. Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: 106

107 Järvenpää P (2012c) FM, Kekkilä Oy, Sourcing Manager, kierrätysmateriaaleista vastaava, Sähköpostiviesti Jätelaitosyhdistys (2012) EU-tason säädökset. [verkkodokumentti]. Julkaisupäivä tuntematon [viitattu ]. Saatavissa: Kierrätysinfo (2012) Kierrätysinfo. [verkkodokumentti]. Julkaisupäivä tuntematon [viitattu ]. Saatavissa: Jönsson H, Ermolaev E, Sundberg C, Smårs S & Pell M (2012) Greenhouse gases and odour emissions from composting. Maataloustieteen Päivät Saatavissa PDFtiedostona: Kahiluoto H & Kuisma M (toim.) (2010) Elintarvikeketjun jätteet ja sivuvirrat energiaksi ja lannoitteiksi. JaloJäte tutkimushankkeen synteesiraportti. Tampere, MTT, 120 s. ISBN Kangas A, Lund C, Liuksia S, Arnold M, Merta E, Kajolinna T, Carpén L, Koskinen P & Ryhänen T (2011) Energiatehokas lietteenkäsittely. Suomen Ympäristö 17/2011. Helsinki, Suomen Ympäristökeskus, 96 s. ISBN Saatavissa PDFtiedostona: Kauppi K (2012) Yli sata hajupäivää vuodessa, Forssan lehti , s. 5. Kenny T & Gray N (2008) Comparative performance of six carbon footprint models for use in Ireland. Environmental Impact Assessment Review 29, s. 1-6.ISSN Saatavissa PDF-tiedostona: Kekkilä (2012) Yritys. [verkkodokumentti]. Julkaisupäivämäärä tuntematon. [viitattu ]. Saatavissa: Keskitalo P & Kettunen R (2007) Jätevesilietteiden ravinteiden kierrätyksen strategiasta. Vesitalous, 48, (1), s ISSN Klöve B (2009) Tutkimustiedolla kohti tehokkaampaa turvetuotannon vesiensuojelua. Vesitalous, 1/2009, s ISSN

108 Koukkunen T (2012) Forssan keskustan suuret lokkiparvet ovat maanvaivana. Forssan lehti , s.12. Kummu M (2010) Vesijalanjälki aamiaisesta globaaleihin piilovesivirtoihin, ja takaisin. Esitelmä Vesiensuojelupäivillä Helsingissä [verkkodokumentti]. Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: Lahtinen P (2012), TkT, Rambollin T&K Laboratorion kehitysjohtaja, tapaaminen Luopioisissa mahdollisesta yhteistyöstä MTT:n ja Rambollin välillä. Lampinen A & Laakkonen A (2010) Kunnat liikennebiokaasun tuottajina ja käyttäjinä. Suomen Biokaasuyhdistyksen opas. [verkkodokumentti] Julkaistu 2010 [viitattu ]. Saatavissa: Lankoski J, Lichtenberg E & Ollikainen M (2008) Point/nonpoint effluent trading with spatial heterogeneity. American Journal of Agricultural Economics, 90 (4), s ISSN Latvala M (2009) Paras käytettävissä oleva tekniikka (BAT) Biokaasun tuotanto suomalaisessa toimintaympäristössä. Helsinki, Suomen ympäristökeskus. 114 s. ISBN Lehto T, Ekholm E & Nummela E (2004) Seurantaselvitys biologisten jätekäsittelylaitosten toimivuudesta. Jaakko Pöyry Infra, Raportti. [verkkodokumentti] Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: Lehtomäki A, Paavola T, Luostarinen S ja Rintala J (2007) Biokaasusta energia maatalouteen raaka-aineet, teknologiat ja lopputuotteet. Jyväskylä, Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen tiedonantoja 85, 64 s. ISBN LIPASTO (2012) Lipasto liikenteen päästöt. [verkkodokumentti] Päivitetty [viitattu ]. Satavissa: 108

109 Luostarinen S, Paavola T, Ervasti S, Sipilä I & Rintala J (2011) Lannan ja muun elonperäisen materiaalin käsittelyteknologiat. MTT Raportti 27, MTT Jokioinen, 66 s. ISBN Lyytimäki J & Hakala H (2008) Ympäristön tila ja suojelu Suomessa. Helsinki, Gaudeamus Helsinki University Press & SYKE, 447 s. ISBN Martikainen E (2012) Toimitusjohtaja, Mustankorkea Oy. Tapaaminen Jyväskylässä Mustankorkea Oy:n tiloissa Mattinen (2011) Ohje julkisten hankintojen hiilijalanjälkilaskuriin. Julia 2030 hanke. Suomen ympäristökeskus. [verkkodokumentti]. Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa PDF-tiedostona: Mattinen M & Nissinen A (2011) Carbon Footprint Calculators for Public Procurement The Finnish Environment 36/2011. Helsinki, Finnish Environment Institute, 48 s. ISBN Mattila T (2010) Kuusamon kaupungin jätehuoltojärjestelmän kehittäminen ja erityisesti biohajoavien jätteiden hyötykäytön edistäminen [verkkodokumentti] Julkaistu [viitattu ]. Diplomityö, Oulun Yliopisto, Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto, Vesitekniikan laboratorio. Saatavissa PDF-tiedostona: Mattila T, Myllymaa T, Seppälä J & Mäenpää I (2011) Materiaalitehokkuuden parantamisen ja jätteiden vähentämisen ympäristöinnovaatioiden tarpeet. Ympäristöministeriön raportteja 3/2011. Helsinki, Ympäristöministeriö, 64 s. ISBN Saatavissa PDF-tiedostona: Mekonnen M M & Hoekstra A Y (2011) The green, blue and grey water footprint of crops and derived crop product. Hydrologi and Earth System Sciences, Vol.15. Issue 5. s Merilehto K & Saarinen E (2009) Suomen jätelaitokset kartalla. Uusiouutiset, Vol. 20 [verkkodokumentti] Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: 109

110 Metcalf & Eddy (2003) Wastewater Engineering, Treatment and Reuse, Uudistettu 4. painos: Tchobanoglous G, Burton F & Stensel D, Boston:McGraw-Hill, 1819 s. ISBN Metz B, Davidson O, Coninck H, Loose M, Meyer L (2005) Carbon Dioxide Capture and Storage. Cambridge, IPCC, 431 s. ISBN Mirza M (2003) Climate change and extreme weather events: can developing countries adapt? Climate Policy 3, s ISSN Motiva (2011) Biokaasun hyödyntäminen. [verkkodokumentti]. Päivitetty [viitattu ]. Saatavissa: odyntaminen. Mroueh U-M, Ajanko-Laurikko S, Arnold M, Laiho A, Wihersaari M, Savolainen I, Dahlbo H & Korhonen M-R (2007) Uusien jätteenkäsittelykonseptien mahdollisuudet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä, VTT Tiedotteita Helsinki, Edita Prima Oy. 170 s. ISBN Saatavissa PDF-tiedostona: MTT (2012) Elintarvikeketjun jalanjäljen tiedonkeruu- ja laskentamenetelmien ja työkalujen kehitys. [verkkodokumentti]. Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: Mustankorkea (2012a) Mustankorkean kotisivut. [verkkodokumentti]. Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: Mustankorkea (2012b) Tähteistä tuotteiksi Kompostoinnilla kestävä kehitystä. Vuosikertomus [verkkodokumentti]. Julkaistu 2012 [viitattu ]. Saatavissa PDF-tiedostona: Mustankorkea_vuosikertomus_2011_www.pdf. Mustankorkea (2012c) Kompostointilaitos. Vuosiraportti Jyväskylä, 13 s. Julkaistu

111 Myllymaa T, Dahlbo H, Ollikainen M, Peltola S & Melanen M (2005) Menettely jätehuoltovaihtoehtojen ympäristö- ja kustannusvaikutusten elinkaaritarkasteluun. Helsinki, Suomen ympäristökeskus. 109 s. ISBN Myllymaa T, Moliis K, Tohka A, Rantanen P, Ollikainen M & Dahlbo H (2008) Jätteiden kierrätyksen ja polton käsittelyketjujen ympäristökuormitus ja kustannukset. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 28/2008, Helsinki, SYKE, 82 s. ISBN Saatavana PDF-tiedostona: Myllyma T (2012) Jätteen synnyn ehkäisy ja materiaalien kierrätys orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon ratkaisijana. Esitys Suomen Ympäristökeskuksen Jätehuoltopäivillä [verkkodokumentti] Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: Nevanlinna H (2008) Ilmakehä-ABC selittävä asiansanasto. Helsinki, Ilmatieteen laitos, 106 s. ISBN Saatavissa PDF tiedostona: B C30EBB7DD2FFB0BB90?sequence=1. NOAA (2012) The NOAA Annual Greenhouse gas Index (AGGI). [verkkodokumentti]. Päivitetty kesällä 2012 [viitattu ]. Saatavissa: Nordic Council of Ministers, (2007) Nordic guideline for cost-benefit analysis in waste management. Copenhagen, Nordic Council of Ministers. 128 s. ISBN Obersteiner G, Binner E, Mostbauer P, Salhofer S (2007) Landfill modeling in LCA a contribution based on empirical data. Waste Management 2007 Vol. 27, Issue 8, s ISSN X. Paavola T, Luostarinen S & Rintala J (2009) Processing biogas plant digestates into value-added products BIOVIRTA. Teoksessa: BioRefine Programme Yearbook 2009, Helsinki, Tekes, s , Tekesin katsaus ,264, ISBN Pearce D, Atkinson G, Mourato S (2006) Cost-Benefit Analysis and the Environment. Recent Developments. Paris, OECD, 318 s. ISBN

112 Pihkola H, Nors M, Kujanpää M, Helin T, Kariniemi M, Pajula T, Dahlbo H & Koskela S (2010) Carbon footprint and environmental impacts of print products from cradle to grave. VTT Tiedotteita Research Notes Helsinki, VTT, 253 s. ISBN Pehkonen P (2012) MMM, Kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri. Kompostin käyttö mullan raaka-aineena - edellytykset ja edut, käyttäjän näkökulma. Esitelmä Biolaitosyhdistyksen vuosiseminaarissa Lahdessa Pohjola P (2008) Kasvua kompostilla, Esitys Biolaitosyhdistyksen seminaarissa [verkkodokumentti]. Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: Rautpalo M & Sormunen K (2012) Mustankorkea Oy:n kompostointilaitoksen hajumittaukset. Ramboll Oy Raportit , ja Rohweder L (2012) Suomen vesijalanjälki. Globaali kuva suomalaisten vedenkulutuksesta. Helsinki, WWF Suomi. 17 s. Saatavissa PDF tiedostona: Rontu Kirsi (2012) Jätelainsäädäntö uudistui alkaen. Uusi jätelaki. [verkkodokumentti]. Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: lt.aspx. Rättö M, Vikman M & Siika-aho M (2009) Yhdyskuntajätteiden hyödyntäminen biojalostamossa. Helsinki, VTT. VTT Tiedotteita s. ISBN Saarinen E (2010) Ravinteet pelloille, ei kaatopaikoille. Uusiouutiset, 22, (4), s ISSN Salo Markku (2011) Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanon. Esitys Jätelaitosyhdistyksen seminaarissa syyskuussa Saatavissa PDF - tiedostona: Saarnio S, Morero M, Mäkilä M & Alm J (2007) Soiden ja turpeen käyttö kasvihuonekaasujen lähteenä. Teoksessa: Turpeen ja turvemaiden käytön kasvihuonevaikutukset 112

113 Suomessa. Tutkimusohjelman loppuraportti 11/2007. Helsinki. MMM. s ISBN Seppälä J (2008) Tutkimustieto turpeen käytön pohjaksi. Helsingin Sanomat ISSN Seppänen A (2012) Mihin biojätteen käsittely on menossa? Jätelainsäädännön ajankohtaiskatsaus. Ympäristöministeriön ylitarkastaja. Esitys Biolaitosyhdistyksen seminaarissa Lahdessa Solomon S, Qin D, Manning M (2007) Technical Summary. In: Climate Change 2007: The Physical Science Basis. Contribution of Working Group I to the Fourth Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Climate Change. Cambridge, Cambridge University Press, 74 s. STT (2010) Biohajoavat jätteet halutaan pois kaatopaikoilta. Helsingin Sanomat [verkkolehti] Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: ikoilta/ EALTH ECONOMICS SUSTAINABLE DEVELOPMENT ENVIRONMENT HEALTH ECONOMICS SUSTAINABLE DEVELOPMENT Suomen virallinen tilasto (2012a) Jätetilasto [verkkojulkaisu]. Julkaistu [viitattu: ]. ISSN= Saatavissa: Suomen virallinen tilasto (2012b) Kaatopaikoille yhä vähemmän yhdyskuntajätettä. [verkkodokumentti]. Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: Suomen virallinen tilasto (2012c) Ennakkotietoja vuoden 2011 kasvihuonekaasupäästöistä. [verkkodokumentti]. Päivitetty [viitattu ]. Saatavissa: Suomen virallinen tilasto (2012d) Ympäristötilasto. Vuosikirja Helsinki, Tilastokeskus, 221 s. ISSN Saatavissa PDF tiedostona: 2_net.pdf. 113

114 SYKE (2008) Kaatopaikkojen käytöstä poistaminen ja jälkihoito. Helsinki, Suomen Ympäristökeskus. 158 s. ISBN Saatavissa PDF-tiedostona: Toiviainen P (2008) Ilmastonmuutos nyt. Kerava, Otava, 423 s. ISBN Tulli (2012) Jätevero. [verkkodokumentti]. Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: Turunen T, Sallmén M, Meski S, Ritvanen U & Partanen E (2008) Oulun läänin alueellinen jätesuunnitelma, Jätehuollon kehittämisohjelma vuosille Helsinki, Suomen Ympäristökeskus, Suomen Ympäristö 6/2008, 46 s. ISBN University of Florida (2012) Biogas a renewable biofuel. Biogas Use. [verkkodokumentti]. Päivitetty [viitattu ]. Saatavissa: Valtiontalouden tarkastusvirasto (2004) Jäteverotus. Tarkastuskertomus 87/2004. [verkkodokumentti]. Julkaistu [viitattu ]. ISSN Saatavissa PDF-tiedostona: Vapo (2012) Kekkilä kasvualustojen ja kasvinravitsemuksen asiantuntija. [verkkodokumentti]. Julkaisupäivämäärä tuntematon. [viitattu ]. Saatavissa: Virtanen A & Rohweder L (2011) Ilmastonmuutos käytännössä. Hillinnän ja sopeutumisen keinoja. Helsinki, Gaudeamus Helsinki University Press, 415 s. ISBN Virtavuori V (2009) Biojätteen käsittelyvaihtoehdot pääkaupunkiseudulla. Kasvihuonekaasupäästöjen vertailu. YTV julkaisuja 8/2009. Helsinki, YTV, 39 s. ISBN Vuorinen Arja (2010) Tietoa orgaanisista lannoitteista. Koulutusmateriaalit

115 Väyrynen T, Aaltonen R, Haavikko H, Juntunen M, Kalliokoski K, Niskala A-L & Tukiainen O (2008) Turvetuotannon ympäristösuojeluopas. Oulu, Pohjois-Pohjanmaan Ympäristökeskus. 90 s. ISBN White A & Baraldi M (2012) Yritystoiminnan uudistaminen. Teoksessa: Maailman tila Kohti kestävä hyvinvointia. State of the World Starke L (toim.) Suomennos: Hallanaro E-L & Pitkänen K. Helsinki, Gaudeamus, ISBN Wiberg M (2004) Julkinen päätöksenteko vaatii kustannus-hyötyanalyysia. Tieteessä tapahtuu (2), s ISSN Y-Hiilari (2011) Yrityksen hiilijalanjälkilaskuri.[verkkodokumentti] Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: Ympäristöministeriö (2004) Kansallinen strategia biohajoavan jätteen kaatopaikkakäsittelyn vähentämisestä. [verkkodokumentti]. Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa: Ympäristöministeriö (2009) Maa-ainesten kestävä käyttö. Opas maa-ainesten ottamisen sääntelyä ja järjestämistä varten. Helsinki, Ympäristöministeriö, Ympäristöhallinnon ohjeita 1/ s. ISBN Ympäristöministeriö (2011) Uusi jätelainsäädäntö Tilannekatsaus [verkkodokumentti]. Julkaistu [viitattu ]. Saatavissa PDF-tiedostona: uep%e4iv%e4t_5_2011.pdf. Ympäristöministeriö (2012a) Jätelainsäädäntö. [verkkodokumentti]. Julkaistu Päivitetty [viitattu ja ]. Saatavissa: Ympäristöministeriö (2012b) Maa- ja kallioperän ekologisesti kestävä käyttö. [verkkodokumentti] Päivitetty [viitattu ]. Saatavissa: 115

116 Ympäristöministeriö (2012c) Laskureita hiilijalanjäljen arvontaan ja seurantaan. [verkkodokumentti]. Päivitetty [viitattu ]. Saatavissa: 116

117 Mustankorkean jätteiden vastaanottokeskus. Liite 1 (1/2) 117

118 Liite 1 (2/2) 1. Jätteiden vastaanotto: vaaka-asema 2. Lajittelupiha 3. Vaarallisten jätteiden vastaanotto ja välivarastointi 4. Toimistorakennus 5. Pilaantuneiden maa-ainesten käsittely 6. Nykyinen loppusijoitusalue 7. Entinen loppusijoitusalue 8. Hyötyjätekentät 9. Lajitteluhalli 10. Kaatopaikkakaasun pumppausasema 11. Kompostointilaitos 12. Jälkikypsytyskenttä 13. Mullan valmistus 14. Konehalli 15. Erotuskaivolietteiden vastaanottoaltaat 16. Hyötyjätteiden käsittelyterminaali 17. Jyväskylän kaupungin lumenkaatopaikka 118

119 Kekkilä Oy:n Puutarhamullan tuoteseloste. Liite 2 119

120 Kekkilä Oy:n Puistomullan tuoteseloste. Liite 3 120

121 Kekkilä Oy:n Nurmikkomullan tuoteseloste. Liite 4 121

122 Hygienia-analyysien tulokset liete- ja biojätekompostista. Liite 5 122